AINOASTAAN KIRKON OMAT ASIAT

1 Pekka Leino AINOASTAAN KIRKON OMAT ASIAT Kirkko-oikeudellinen tutkimus Suomen evankelis-luterilaisen kirkon omista asioista kirkkolainsäädännössä Kuva: Pekka Leino (Åbo Akademin teologisessa tiedekunnassa 16.11.2012 tarkastetun väitöskirjan epävirallinen suomenkielinen käännös)

2 ESIPUHE suomenkieliseen käännökseen Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa keväällä 2002 tarkastetun hallinto- ja kirkko-oikeuden alaan kuuluneen väitöskirjani ja muiden kirkko-oikeudellisten julkaisujeni jälkeen uuden väitöskirjan kirjoittamiseni teologisessa tiedekunnassa saattaa herättää ihmetystä. Opinnäytteen antamiseen ei sinänsä enää olisi ollut tarvetta. Ensisijaisesti tähän tutkimushankkeeseen ryhtymiseeni johti aiemmassa tutkimustyössä havaitsemani suomalaisen kirkko-oikeuden tutkimuksellinen tilanne. Puute tutkimustiedosta on selvästi haitannut kirkkoa koskevien kipeiden kysymysten käsittelyä kirkon omassa päätöksenteossa ja tuomioistuinten lainkäytössä. Asioita, joita on pidetty ainoastaan kirkon omina ja sen oppiperustaan kuuluvina, on tiedotusvälinejulkisuudessa liitetty yhteiskunnallisen päätöksenteon agendaan. On annettu ymmärtää kirkon hidastelevan omassa päätöksenteossaan yhteiskunnassa yleistä hyväksymistä saavuttaneiden käsitysten omaksumisessa osaksi kirkon elämää. Lisätiedon hankkimisen tarve kirkko-oikeudellisesta tilanteesta kirkossa olisi ollut jopa tutkimusaikatauluani kiireellisempää. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on monessa kohdin tapahtunut muutoksia vuodesta 1974, jolloin tulin sen palvelukseen juristina. Kirkon muuttuminen näkyy sen julkisuuskuvassa, mutta myös kirkkoa koskevassa lainsäädännössä ja sen tulkitsemisessa voi neljän vuosikymmenen aikaperspektiivillä havaita uusia piirteitä. Parin viime vuosikymmenen aikana tilanne kirkon sisällä on muodostunut kirkon ykseyttä koettelevaksi osan kirkon työntekijöistä ja jäsenistä jouduttua kirkon muutospaineissa kirkon ns. virallisen linjan taholta kokemaan vierautta suhteessaan kirkkoon, johon heidät on kastettu jäseniksi ja kutsuttu työntekijöiksi. He ovat voineet joutua kirkkonsa toimesta syrjään sysätyiksi ja jopa rangaistuiksi. Tutkimuksellisesti on siten tärkeätä selvittää tämän kehityssuunnan syitä ja mitä seurauksia siitä voi aiheutua kirkolle. Tieteellisen tutkimuksen tehtävänä on myös asenteiden ja tulkintojen analysointi ja problematisointi. Kun kysymys on kirkosta, pelkkä sosiologinen näkökulma ei ole riittävä, vaan tarvitaan ennen muuta myös kirkon teologisiin perusteisiin pureutuvaa kirkko-oikeudellista tutkimusta. Kirkkolaissa on kohta puolentoista vuosisadan ajan ollut kysymys ainoastaan kirkon omia asioita koskevista säännöksistä. Kirkko-oikeudellisen tutkimuksen perspektiivistä tarkasteltuna kirkossa tapahtuneet muutokset voivat Paavalin ilmaisuin ilmentää muuttumista, uudistumista mieleltä sen arvioimiseksi, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä, mutta vakavammasta asiasta on kysymys, jos tapahtuneet muutokset ovat mukautumista tämän maailman menoon (Room. 12:2). Kirkko-oikeudellisen väitöskirjan kirjoittamisessa liikkeelle lähtemiseni viivästymisellä on ollut oma historiansa. Tutkimustyöni jatkaminen puhtaasti oikeustieteellisenä olisi vaikuttanut sinänsä perustellulta. Ennen tätä väitöskirjaa suunnitelmissani oli ollut pari oikeustieteellistä julkaisua, joiden kirjoittamisesta kuitenkin oli luovuttava, koska ne olisivat olleet liian suuritöisiä arkityön ohella toteutettaviksi. Lisäksi olin jo käyttänyt vuorotteluvapaani luentokirjan Kirkon oikeudelliset normit kirjoittamiseen vuonna 2005. Vasta siirryttyäni syksyllä 2009 osa-aikaeläkkeelle ja saatuani Åbo Akademista luvan teologian tohtorin tutkinnon suorittamiseen avautui tämä mahdollisuus kirkko-oikeudelliselle tutkimustyölle ja kirkko-oikeudellisen väitöskirjan kirjoittamiseen. Väitöskirjan julkaiseminen omalla äidinkielellä olisi tietenkin ollut luonnollista ja yksinkertaisempaa. Sen mahdollisuuden kariuduttua hankkeen toteutuminen toisella kansallisella kielellämme oli onneksi mahdollista. Väitteleminen ruotsiksi myös teki mahdolliseksi saattaa tutkimus laajempaan pohjoismaiseen käyttöön, kun se on voitu lukea myös toisella kotimaisella kielellä. Totuttautumiseni ruotsinkielen enempään käyttämiseen tapahtui tutustuessani pohjoismaisten kirkkojen hallintoon ja lainsäädäntöön pohjoismaisen virkamiesvaihdon yhteydessä 1990-luvun puolivälissä. Sen jälkeen olen kielivammaisuudestani huolimatta pyrkinyt urhoollisesti osallistumaan pohjoismaisiin kirkko-oikeudellisiin seminaareihin. Tarkoitus oli alun perin julkaista väitöskirjani painettuna myös suomeksi, mutta Kirkon tutkimuskeskus ei katsonut voivansa ottaa väitöskirjan suomenkielistä versiota sarjaansa, mm. koska kirkko-oikeudellisten kysymysten harrastajapiiri koettiin suppeaksi ja aiheesta kiinnostuneilla oli jo mahdollisuus tutustua tekstiin ruotsiksi. Tarkoitus oli suomenkielisen käännöksen julkaisemisen yhteydessä käydä teksti muokaten läpi myös kielellisesti. Tällöin olisi myös ollut mahdollista laatia tarkastettuun väitöskirjaan pohjautuva suomenkielinen lyhennetty ja päivitetty laitos ja tiivistää esitystä. Tarkastettu väitöskirjani ei ole kirkkohistorian tutkimus, vaan tämän kirkko-oikeudellisen tutkimuksen kohteena ollut asia on aikaperspektiiviltään laaja ja edellytti viitekehykseksi varsinaisen tutkimuksen aikarajankin yli ulottuvaa aikajännettä. Asioiden taustan selvittäminen on vaatinut kronologista esitystapaa, kuitenkin sen rinnalla asiaryhmittäistä analyysiä. Tämä yhdistelmä aiheutti lisämausteena väitöskirjoille sinänsä tyypillistä raskaslukuisuutta. Englanninkielen käyttäminen oli epätarkoituksenmukaista tutkittavasta aineistosta ja terminologiasta johtuen. Koska äidinkieleni on suomi, oli kuitenkin luonnollista työstää tekstiä myös omalla äidinkielellä. Åbo Akademissa ei väitöskirjaa ole voinut julkaista suomeksi ja tämä merkitsi väitöskirjan julkaisemista ja väittelemistä ruotsiksi sekä

3 aiheutti runsaasti lisätyötä ja osaltaan myös vaikeutti kahdella kielellä operoinnista johtuen tekstin tiivistämistä. Tekstimuutokset olisivat väitöskirjatyön edetessä aina merkinneet myös lisäkäännöstyötä. Useat suomenkieliset papit ja maallikot ovat kääntyneet puoleeni toiveenaan saada käyttöönsä ruotsiksi julkaistun ja tarkastetun väitöskirjani suomenkielisen version. He ovat pitäneet tällaisen tekstin lukemista ruotsiksi liian haastavana. Sellaista käännöstä en ole kuitenkaan toistaiseksi antanut, koska tarkoitus oli painattaa tutkimus suomeksi kirjana. Kirkon tutkimuskeskuksen ilmoituksen jälkeen en aikaviiveestäkään johtuen ole enää pitänyt tarkoituksenmukaisena muun julkaisijan hankkimista käännökselle. Päätyminen nyt lopulta tarkastetusta väitöskirjasta hallussani olleen suomenkielisen käännöksen luovuttamiseen yleiseen käyttöön apuvälineeksi ruotsinkielisestä väitöskirjasta selviämiseksi internet-sivuston kautta pdf-muotoisena merkitsee samalla työekonomista syistä vapautumista työläästä tekstin läpikäymisestä ja vertaamisesta Åbo Akademissa tarkastettuun väitöskirjaan. Osaan nyttemmin eläkkeelle siirtyneenä arvostaa mahdollisuutta käyttää näin säästyviä voimavaroja muuhun. Tekstiä lukiessa on siten syytä erityisesti kiinnittää huomiota siihen, että tässä kotisivullani julkaistavassa suomenkielisessä pdf-versiossa on kysymys ns. raakakäännöksestä. Näin ollen virallinen tarkastettu ruotsinkielinen väitöskirja muodostaakin tutkijoiden käytössä sen materiaalin, johon tarpeen mukaan voi viitata. (Ruotsinkielinen Åbo Akademissa 16.11.2012 tarkastettu väitöskirja on luettavissa sivulta http://www.doria.fi/handle/10024/84813). Joitakin ruotsinkieliseen väitöskirjan osia on tästä käännöksestä jätetty pois (English summary, asiahakemisto, henkilörekisteri). Ruotsiksi alun perin olleita kaikkia alkuperäistekstejä ja lähteitä ei ole myöskään ole ollut syytä erikseen tässä yhteydessä ryhtyä kääntämään suomeksi, mm. vuoden 1863kirkkolakiehdotuksen (KLF) kifukirjaimin alun perin painettuja liitteitä, joita ruotsinkieliseen väitöskirjaan lukijoiden työn helpottamiseksi muuntelin normaalien kirjainten muotoon. Åbo Akademissa tarkastettuun väitöskirjaan sisältynyttä liitettä 8 (Lyhyt kuvaus yhteiskunnallisen oikeuden muuttuneista käsityksistä) en ole tähän suomennokseen liittänyt, koska suomeksi on julkaistu kattavia teoksia näistä asioista, mm. professori Raimo Siltalan toimesta. Näin ollen tämä epävirallinen käännös ei sataprosenttisesti vastaa Åbo Akademissa tarkastettua väitöskirjaa. Lähdeluetteloa en ole myöskään nähnyt tarpeelliseksi laatia erikseen suomeksi, vaan olen liittänyt sen tähän sen mukaisena kuin se sisältyy ruotsinkieliseen väitöskirjaan. Koska viittaustarve suomen- ja ruotsinkielisissä versioissa on erilainen, ei ole ollut mahdollista pysyä samassa numeroinnissa tekstien kesken. Tämän vuoksi tekstiin viittaamisissa on syytä mainita, onko kysymys Åbo Akademissa tarkastetusta väitöskirjastani vai tästä epävirallisesta käännöksestä suomeksi. Åbo Akademissa syksyllä 2012 tarkastetun ruotsinkielisen väitöskirjani esipuheessa osoitin kiitokseni väitöskirjan syntymiseen myötävaikuttaneille eikä ole tarpeen siltä osin toistaa tekstiä tässä. Haluan kuitenkin ilmaista myös näin suomeksi kiitollisuuteni Åbo Akademille Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa arkityötäni tehneenä saamastani mahdollisuudesta tutustua syvemmin teologisen tieteen maailmaan ja ilmaista näkemykseni Suomen evankelisluterilaisen kirkon kirkkolakiin liittyvistä tarkempaa tarkastelua vaille jääneistä vaiheista. Epävirallisen käännöksen tullessa tutkijoiden ja muiden asiasta kiinnostuneiden käyttöön kirkon jäsenten enemmistön äidinkielellä saattaa tilanne kirkossa nyt kirkon päätöksentekoon liittyvien ongelmakohtien tarkasteluun olla otollisempi kuin väitöskirjan tarkistamisajankohtana. Tieteen vapaus, kirkko-oikeudellisessa tutkimuksessakin, edellyttää mahdollisuutta tuoda esiin myös rakentavia kriittisiä arvioita kirkosta ja sen tilasta. Olen kirkkoni jäsenenä, työntekijänä ja luottamushenkilönä saanut olla mukana kirkkoni ratkaisuissa, paremmissa ja huonommissa. Tästä tutkimustehtävästä nyt vapautumiseni ei lopeta ihmettelyäni Jumalan varjeluksen käsittämättömistä ulottuvuuksista. Kirkolle sen ekklesiologisessa kamppailussa ajan virrassa ei mikään voi olla tärkeämpää kuin saada pysyä tämän varjeluksen piirissä, vitsan ja sauvan lohdutusten kristologisella tiellä kirkon omissa asioissa. Haluan omistaa tämän 16.11.2012 Åbo Akademissa teologisessa tiedekunnassa tarkastetun väitöskirjani suomenkielisen epävirallisen käännöksen hyvän ystäväni Simo Kivirannan muistolle. Helsingissä, Tukholman maratonin jälkeisenä päivänä kesäkuun ensimmäisenä 2014 Pekka Leino Professori Dosentti (Lapin ja Itä-Suomen yliopistot kirkko-oikeus, Helsingin yliopisto hallinto-oikeus) OTT, TT Varatuomari

4 AINOASTAAN KIRKON OMAT ASIAT. Kirkko-oikeudellinen tutkimus Suomen evankelis-luterilaisen kirkon omista asioista kirkkolainsäädännössä 1860-luvulta 2000-luvulle sivu Esipuhe 2 Sisällys 4 1. JOHDANTO 7 1.1. Kirkon oppiin ja tunnustukseen liittyvät asiakokonaisuudet 7 Kirkko, kirkko-oikeus, kirkkolaki ja kirkkolainsäädäntö Kirkon oppi ja tunnustus Kirkon järjestysmuoto kirkon järjestys Luterilaisuus Ainoastaan kirkon omat asiat 1.2. Tutkimustehtävän määrittely 16 Tutkimusongelma ja tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen keskeiset kirkko-oikeudelliset kysymykset Tutkimuksen rajaukset 1.3. Lähdeaineisto ja tutkimusmenetelmät 22 Lähdeaineisto Tutkimusmenetelmät Tutkimuksen näkökulma ja tutkijapositio 1.4. Aikaisempi tutkimus Suomessa 25 Kirkko-oikeuden moninaiset sisällöt ja käytännöt 2. AINOASTAAN KIRKON OMIEN ASIOIDEN KÄSITTEEN MUOTOUMISEN HISTORIALLINEN TAUSTA 27 2.1. Kirkko-oikeus aikaisempina vuosisatoina 28 Oikeuden ja kirkko-oikeuden käsittämisen juuret Kanonisen oikeuden traditio Reformaation käsitys kirkon omimpien struktuurien sääntelystä Kanonisen oikeuden kirkko-oikeudellisen tradition katkeaminen Kirkon omimpien struktuurien sääntely reformaation jälkeisessä Ruotsissa Vuoden 1772 hallitusmuodon merkitys siirryttäessä autonomian aikaan 2.2. Autonomian aika - ennen Schaumanin kirkkolakikomiteaa 42 Kirkko-oikeudellisen käsittämisen tausta ensimmäisen kirkkolain valmistelussa Tengströmin komitea Nordströmin komitea Kirkon lainsäädäntöautonomian teologinen intentio 2.3. Schaumanin komitean ehdotukset 51 Tutkimustehtävän kannalta keskeiset säännösehdotukset 2.3.1. Komitean ehdotukset sääntelystä vuoden 1863 mietinnössä Komitean ehdotusten yleisperustelut Tutkimustehtävän kannalta keskeiset säännösehdotukset 2.3.2. Tarkistuskomitean ehdotukset vuonna 1866 Tarkistuskomitean ehdotusten yleisperustelut Tutkimustehtävän kannalta keskeiset säännösehdotukset 2.3.3. Säätyvaltiopäivien käsittelemä esitys vuonna 1867 Säätyvaltiopäiville tehdyn esityksen yleisperustelut Tutkimustehtävän kannalta esitykset keskeisiksi säännöksiksi 2.4. Ainoastaan kirkon omien asioiden sääntelykriteerit 75 2.4.1 Kirkosta lähtöisyys -kriteeri ainoastaan kirkon omien asioiden sääntelyssä Kaikesta mikä koskee kirkkoa ja on siitä eikä valtiosta lähtöisin olevaa 2.4.2. Valtiosäännön kriteerit ainoastaan kirkon omien asioiden ja kirkkolain alan sääntelyssä Kirkon järjestysmuoto ja hallinto kriteereinä ainoastaan kirkon omien asioiden arvioimisessa Vuoden 1919 hallitusmuodon 83 :n muotoutuminen

5 Vuoden 2000 perustuslain 76 :n sisältö Vuoden 2000 perustuslain lakitasoisuusvaatimukset 2.4.3. Kirkkolain sääntelykriteerien merkityksen painottuminen kirkkolaissa ja kirkko-oikeudessa 3. KIRKON OPPI AINOASTAAN KIRKON OMANA ASIANA KIRKKOLAINSÄÄDÄNNÖSSÄ 84 3.1. Kirkon oppi ja ainoastaan kirkon omat asiat 84 3.1.1. Kirkon dogma ja sitä koskevan sääntelyn ongelmallisuus 3.1.2 Oikean opin merkitys 3.1.3. Kirkko on communio sanctorum 3.2. Kirkon oppi vuoden 1869 kirkkolaissa 97 3.2.1. Kirkon oppiin liittyvät keskeiset säännökset Ainoastaan kirkon omat asiat Kirkon tunnustusta koskevat säännökset Ordinaatioon sisältyvä vala Kirkolliskokous ja sen tehtävät 3.2.2. Sääntely muista kirkon oppiin liittyvistä asioista Kirkkokuria koskevat säännökset Schaumanin kirkkolain mukainen kirkon hallintorakenne ja sitä koskeva sääntely Kirkon jäseniin ja työntekijöihin liittyvä sääntely 3.2.3. Kirkkolakimuutokset ja komiteatyöskentely vuoden 1869 kirkkolain jälkeen Komiteatyöskentely vuodesta 1948 Kirkkolakimuutokset ennen vuoden 1964 kirkkolakia 3.2.4. Vuoden 1869 kirkkolain säännösten ja niiden muutosten tulkinta Sääntelyn kirkko-oikeudellinen tarkastelu 3.3. Kirkon oppi vuoden 1964 kirkkolaissa 114 Vuoden 1964 kirkkolakikodifikaation luonnehdinta 3.3.1. Kirkon oppiin liittyvä sääntely Ainoastaan kirkon omat asiat Kirkon tunnustusta koskevat säännökset Ordinaatioon sisältyvä vala Kirkolliskokous ja sen tehtävät 3.3.2. Sääntely muista kirkon oppiin liittyvistä asioista Kirkkokuria koskevat säännökset Kirkon hallintoa koskevat säännökset Kirkon jäsenet ja työntekijät 3.3.3. Kirkkolakimuutokset ja komiteatyöskentely vuoden 1964 kirkkolain jälkeen Lakimuutokset, komiteatyöskentely ja käytäntö ennen vuoden 1993 kirkkolakia Kirkon järjestysmuotoa koskevat selvitykset Kirkolliskokouksen tehtäviin vuonna 1973 säädetty lisäys Vuoden 1986 kirkon virkaa koskeva muutos Vuoden 1993 kirkkolaki ja sen kritiikki 3.3.4. Vuoden 1964 kirkkolain säännösten ja niiden muutosten tulkinta Sääntelyn kirkko-oikeudellinen tarkastelu 3.4. Kirkon oppi vuoden 1993 kirkkolaissa 151 3.4.1. Vuoden 1993 kirkkolakiuudistus ja sen saama kritiikki Kirkkolain jakaminen ja sen vaikutukset 3.4.2. Kirkon opin sääntelyn keskeiset säännökset Ainoastaan kirkon omat asiat Kirkon tunnustusta koskevat säännökset Ordinaatioon sisältyvä vala Kirkolliskokous ja sen tehtävät 3.4.3. Sääntely muista kirkon oppiin liittyvistä asioista Kirkkokuri Kirkon hallintoa koskevat säännökset Kirkon jäsenet ja työntekijät 3.4.4. Kirkkolakimuutokset, komiteatyöskentely ja muut valmistelut vuoden 1993 kirkkolain jälkeen Tuomiokapitulien siirtäminen kokonaan kirkon rahoitettaviksi Hiippakuntahallintouudistus ja muutoksenhakujärjestelmämuutos Kirkon virkakysymyksen liittyvien ongelmien myöhempi käsittely Piispainkokouksen selonteko kirkon virkaa koskevassa asiassa 2006

6 Selvitykset ja päätöksenteko samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisestä tai kirkollisesta siunaamisesta Vuoden 1993 kirkkolain korvaavan kirkkolain valmistelut 3.4.5 Vuoden 1993 kirkkolainsäädännön ja sen muutosten tulkinta Sääntelyn kirkko-oikeudellinen tarkastelu 4. AINOASTAAN KIRKON OMAT ASIAT MUUTTUVASSA YHTEISKUNNASSA 182 4.1. Dynaamisuus ja stabiilisuus 182 4.1.1. Yhteiskunnan muuttuminen vaikuttaa oikeuteen ja kirkkoon Yhteiskuntafilosofia vaikuttaa yhteiskuntaan ja sen oikeuteen Yhteiskuntafilosofia on vaikuttanut viiveellä myös kirkon itseymmärrykseen 4.1.2. Kirkon muuttuminen vaikuttaa kirkko-oikeuteen Raamattuteologia vaikuttaa kirkkokäsitykseen Tunnustusten pysyvyys ja kirkkokäsitysten muuttuminen Kirkko-oikeuden käsittämisen muuttuminen 4.1.3. Kirkon oppia koskevien säännösten stabiilisuus ja dynaamisuus Kirkkolakien tunnustuspykälien stabiilisuus Kirkon tunnustuksen teologisen merkityksen tulkinta eri kirkkolakien aikana Kirkkolakien kirkon oppiin liittyvien muiden säännösten dynaaminen stabiilisuus Kirkon opin muuttumattomuus kirkon tunnustuksen kokonaisuudessa 4.2. Kirkon ja valtion välisten intressien välinen jännite 198 4.2.1. Valtiokirkollisesta kansankirkolliseen sääntelyyn Yhteiskunta säätämässä lakeja itseään ja kirkkoa varten Yhteiskunta säätämässä kirkkolakia kansankirkollistuvaa kirkkoa varten 4.2.2. Kansankirkollisesta uusvaltiokirkollisempaan sääntelyyn Yhteiskunta säätämässä lakeja uusvaltiokirkollistuvaa kansankirkkoa sitovasti 4.2.3 Uusvaltiokirkollistuvasta kansankirkosta kohti kansan kirkkoa? Kirkkokäsitysten ympyrän eräänlainen sulkeutuminen 4.3. Kirkko-oikeus yhteiskunnallisen oikeuden muuttuessa 208 Kirkosta lähtöisyys kirkkokäsityksen mittarina Lyhyt katsaus oikeuden oikeusteoreettiseen käsittämiseen Kirkolle sanctorum communiona asetettu oikeusperusta Kirkko-oikeuden määrittely Metafora kirkkolainsäädäntötynnyristä Kirkko-oikeuden superylituomari? Kirkko-oikeuden oikeuslähdeoppi Yleinen oikeuslähdeoppi ja erityisesti kirkko-oikeuden lähteistä Kirkko-oikeuden sisällöllinen oikeellisuus Lainkäyttö ja käsiteltävän asian todellinen sisältö Moderni yhteiskunta ja kirkko-oikeuden painoarvo 5. LOPPUPÄÄTELMÄT 242 Kirkon opista johtuvista rajoituksista säätäminen Kirkon opin kannalta selventävän säännöksen aikaansaaminen? Kirkon tunnustuspykälän sisältöön alun perin liittyneen dilemman ajankohtaisuus Kirkon oppi käytännön kysymyksenä Kristillinen kirkko ja tunnustuksellisten mielipide-erojen käsitteleminen Kirkko-oikeudellisen käsittämisen virkamiesoikeudellistuminen Kirjallisuus ja muut lähteet (ruotsinkielisestä väitöskirjasta) 260 Liitteet Liite 1 Luterilaiset tunnustuskirjat 284 Liite 2 KLF1863 Motiver för 3 kap. 8 285 Liite 3 KLF 1863 Motiver för 1 kap. 1 och 2 287 Liite 4 KLF 1863 Motiver för 25 kap. 6 290 Liite 5 Kirkkokäsitysten muuttumista ilmaiseva vertailuliite 292 Liite 6 Kirkon opin tulkinnan muuttumista ilmaiseva vertailuliite 293 Liite 7 Kirkko-oikeuskäsitysten muuttumista ilmaiseva vertailuliite 294

7 Pyrittäessä kokonaisten kansojen voittamiseen on tähtäimessä pidetty jonkinlaista kansankirkkoa, joka syntyy laajasuuntaisella kristillistämisellä ja kristillistyttämisellä, ja siksi on pakostakin jouduttu hyväksymään sellaista, joka ei ilmeisesti nouse itse evankeliumista. Seppo A. Teinonen: Kriisin kirkko 1964, 26 1. JOHDANTO 1.1. Kirkon oppiin ja tunnustukseen liittyvät asiakokonaisuudet Tässä tutkimuksessa keskeistä on Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa koskeva lainsäädäntö. Tällöin erityistä mielenkiintoa herättää käsite ainoastaan kirkon omat asiat, joka otettiin vuoden 1869 kirkkolakiin ja on säilynyt käsitteenä kirkkolaissa. Ainoastaan kirkon omia asioita tutkittaessa kirkko-oikeudellisesti kirkon oppiin ja tunnustukseen liittyy useita eri asiakokonaisuuksia. Tutkimuksen nimi jo ilmaisee tutkimuksen joitakin keskeisiä käsitteitä. Niitä ovat ainakin välillisesti esimerkiksi kirkko, kirkko-oikeus, kirkkolainsäädäntö, kirkon järjestysmuoto, konstituutio, kirkon järjestys, kirkon oppi ja tunnustus sekä ainoastaan kirkon omat asiat. Kirkko, kirkko-oikeus, kirkkolaki ja kirkkolainsäädäntö Tutkimuksessa tarkoitetaan käsitteellä kirkko Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa paikalliskirkkona. Kirkko-oikeudellisessa tutkimuksessa on otettava huomioon paikalliskirkon käsitteen oikeassa ymmärtämisessä sen yhteys universaalikirkon ja paikallisseurakunnan käsitteisiin. Paikalliskirkolta ja sitä koskevalta lainsäädännöltä on kirkon katolisuuteen kuuluvana (kvalitatiivisena) ulottuvuutena edellytettävä uskon ja tunnustuksen autenttisuutta. Kirkkoa koskeva lainsäädäntö liittyy kirkon järjestysmuotoon, jonka on oltava yhtäpitävä apostoliseen uskoon ja oppiin, oikeiden kirkon opettajien todistukseen ja koko kristikunnan omaksumaan kristillisen totuuteen nähden. Kriteerinä tässä arviossa on kirkossa pidetty Jumalan ilmoitusta Raamatun sanassa. 3 Poikkeuksellisesti ja etenkin tarkastelussa, joka ajallisesti sijoittuu aikaan ennen varsinaisen tutkimusajanjakson alkua, tutkimuksen kirkko-käsitettä on käytetty laajemmassa merkityksessä läntisen perinteen mukaisesti kristinuskoa tulkitsevana kristillisenä yhteisönä. Kirkko -sanan käyttö tässä laajemmassa merkityksessä ilmenee asiayhteydestä tai ilmaistaan muuten erikseen. Suomen asukkaista valtaosa on kuulunut katoliseen kirkkoon 1200-luvulta 1500-luvun puoliväliin saakka. Suomalaiset olivat Ruotsin kirkon jäseniä 1500-luvun puolivälistä 1800-luvun alkuun saakka sekä omana itsenäisenä evankelis-luterilaisena kirkkona 1800-luvun alusta lähtien. Tutkimus ei siten varsinaisesti tarkastele Suomen ortodoksista kirkkoa eikä muutenkaan vuonna 1054 tapahtuneen kirkkojen jakautumisen jälkeistä idän kristillistä kirkkoa. Vaikka Suomen valtiollisen autonomian aikana säädetyn kirkkolain vanhahtavan sanamuodon mukaan kysymys on evankelis-luterilaisesta seurakunnasta, on lakiin tullut käsite alusta saakka 3 KJKom 1979, 12-16 (Kirkon olemus ja tehtävä). Kiviranta 1977, 133. Evankelista Kalevi Lehtinen eritteli kirkon nykytilannetta eri ulottuvuuksin 75 vuotisjuhlahaastatelussa 29.12.2010 Radio Deissä Ariel Neulaniemen haastattelemana: Suuremmalla kansankirkolla menee nykyään huonosti, luterilaisuudellakin menee Euroopan mittapuussa heikommin, mutta globaalisti paremmin. Kristuksen kirkolla menee hyvin ja Raamatun näkökulmasta katsottuna se selviää kaikesta voittajana takuuvarmasti.

8 ymmärretty kirkko-opillisesti ekklesiaksi, jolloin käsite on kattanut kirkon seurakuntineen. Tutkimuksessa on käytössä teologiassa omaksuttu ekklesiakäsite eri ulottuvuuksineen. Vastaavasti ekklesiologisella tarkastelulla on ymmärretty kirkko-opillista tutkimista. 5 Kansankirkon käsitettä käytti ilmeisesti ensin Friedrich Schleiermacher. Yhteiskunnassa kansan käsitteen ymmärtäminen muuttui 1700- ja 1800 lukujen vaihteessa. Schleiermacher esitti tällöin ns. historiallis-sosiologisen kansankirkkokäsityksensä. Kansankirkkoa voitiin pitää kansan perinnäisen ja luonteenomaisen kirkollisen elämän ja järjestäytymisen muotona. Johan Hinrich Wichernin vuonna 1848 esittämä kansankirkkonäkemys perustui kaikkien uskovien yhteiseen pappeuteen. Kansankirkko oli tämän mukaan Kristuksen todellisen kirkon lähetyskenttä ja palveli kansan siveellistä kasvatusta. 6 Kansankirkon käsite on nykyään laaja-alaisempi. 7 Kirkko-käsitteen kansankirkollisen ihanteen ja todellisuuden välisen suhteen paradoksaalisuuteen kuuluvat tutkimuksen kontekstissa kirkon tuntomerkit 8, joista Suomen evankelis-luterilainen kirkko tulisi olla tunnistettavissa kirkkolain ja kirkkojärjestyksen tunnustuspykälistä ja omaan järjestysmuotoonsa liittyvistä päätöksistä 9. Augsburgin tunnustuksen kaksi kirkon tuntomerkkiä ovat keskeisiä. 10 Mutta kirkon tuntomerkkeinä on pidetty useampiakin: 1. Jumalan sana 2. pyhä kaste 3. alttarin sakramentti 4. kirkon julkinen avain(ten)valta 5. kirkon virka 6. julkinen rukous 7. kristitylle annettu pyhä risti 11 Ekklesiologiaa, oppia kirkosta, ei ole ilman kristologiaa, oppia Kristuksesta. Kristologia, johon ei sisälly ekklesiologiaa, vääristyy ja ekklesiologian koko sisällön on puolestaan määräydyttävä kristologiasta käsin. 12 Kun teologisen tarkastelun kohteena on Kristus ja hänen kirkkonsa, ei kirkosta ylipäätänsä voida puhua muuna kuin yhtenä ja myös ykseytenä. Kirkon syvyysulottuvuus, Kristuksen ruumis on enemmän kuin vain kirkko sosiologisena tai organisatorisena. 13 5 Ks. Teinosen 1999, 81-82: erilaiset ecclesia -määrittelyt. 6 Leino 2002, 67. 7 Kansankirkkoproblematiikkaan liittyvästä keskustelusta, ks. Vikström J. 2009. 8 Luther kirjassaan Kirkosta ja kirkolliskokouksista s. 154-172. Schmalkaldenin opinkohdissa Lutherin kirkkomääritelmää: Seitsenvuotias lapsikin tietää, Jumalan kiitos, mikä kirkko on: sen muodostavat pyhät uskovaiset ja ne karitsat, jotka kuulevat paimenensa äänen. (Joh. 10:27. Schmalkaldenin opinkohdat 10). Luterilaisessa ortodoksian teologiassa kirkon tuntomerkkinä oli myös pura doctrina Augustanan 7. art. perusteella. Lisäksi ks. CA VII uskonkohdan puolustus. 9 Dulles 1985, 117 viittaa Lutherin ja katolisen kirkon esittämiin muihinkin kirkon tuntomerkkeihin. 10 Dulles 1985, 127 toteaa Augsburgin tunnustuksen mainitsevan traditionaalisten neljän kirkon tuntomerkin sijasta kaksi (VII evankeliumin puhdas julistaminen ja sakramenttien oikea toimittaminen). 11 Lutherin määrittelemistä seitsemästä tuntomerkistä viimeinen, kristitylle annettu pyhä risti, epäilemättä on vaikeimmin normatiivisesti säänneltävissä. Edes ns. ihannepykälää asiasta ei ole säädettävissä, mutta tosiasia, josta kirkko on tunnistettavissa, se kaikesta huolimatta on. Kirkon, Kristuksen ruumiin, kokonaisuudesta on Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa tuntomerkit, joista kristityt turvallisesti tuntevat kirkon. 12 Ks. kirkon moninaisesta käsittämisestä mm. Dulles 1985, 58-96 ( The Church as Mystical Communion, as Sacrament, as Herald, as Servant ). Mm. Nygren 1966, 25 tunnisti kirkon ekklesiologisessa tarkastelussa kristologisen välttämättömyyden: Toisesta voidaan puhua oikealla tavalla vain toisen yhteydessä. Kristologia, johon ei sisälly ekklesiologiaa, vääristyy. Siinä tapauksessa puhe Kristuksesta hälvenee koskemaan kristusaatetta tai jumalihmisyyden perustetta tai muuta vastaavaa. Mutta samoin, ekklesiologia, jonka koko sisältö ei määräydy kristologiasta käsin, harhaantuu, niin että kirkosta tehdään jotain ulkonaista, pelkästään sosiologinen muodostelma. Kun puhutaan oikealla tavalla Kristuksesta, silloin puhutaan aiheeseen sisäisesti mukaan kuuluvana myös hänen kirkostaan. 13 Augsburgin tunnustuksen puolustus VII ja VIII uskonkohta. KIRKKO. ks. myös Nygren 1966, 11-12. Vrt. Leino 2003a, 110-119.

9 Käsitteellä kirkkolaki tarkoitetaan tutkimusajankohtana kirkkolakijärjestelmän kautta säädettyä ja voimassa olevaa kirkkolakia ja siihen tehtyjä muutoksia. Asiayhteydestä selviää, tarkoitetaanko käsitteellä tutkimuksessa kirkkoa varten kirkkolain valtuutuksella säädettyä kirkkoa koskevaa oikeudellista normia tai kirkossa muuten sovellettavaa säädöstä kuten kirkollista lakia tai kirkkoa koskevaa muuta oikeudellista normia. Kirkkolainsäädäntö on käsitteenä laajempi kuin kirkkolaki. Kirkkolainsäädännöllä voidaan tarkoittaa siten kirkkolakia laajemmin kirkkoa koskevien oikeudellisten normien kokonaisuutta. 14 Kirkon oppi ja tunnustus Kirkon oppi 15 ja tunnustus ovat tutkimuksessa keskeisesti esillä olevia käsitteitä. Niiden teologiset ja juridiset määrittelyt ovat lähtökohtaisesta selvyydestään 16 huolimatta eri aikakausien esille nostamissa kysymyksissä saattaneet osoittautua vaikeiksi. Kirkon oppi esiintyy nykyisessä kirkkolainsäädännössä käsitteenä KL 2 luvun 2 :ssä ja KL 20 luvun 7 :ssä. 17 Vaikka voimassa oleva kirkkolaki näin tunteekin kirkon opin käsitteen, se ei varsinaisesti suorasanaisesti määrittele sen sisältöä. 18 Tosin Brotherus oli 1920-luvun katsauksessaan Suomen uskontolainsäädännön kehityksestä sillä kannalla, että jo vuoden 1869 kirkkolain 1, samoin kuin vuoden 1686 kirkkolain vastaava pykälä, sisälsivät opin määritelmän. 19 Kirkkolain ja kirkkojärjestyksen ensimmäiset pykälät sisältävät kirkon tunnustuksesta yleisluonteiset säännökset. Myös kirkon tunnustuspykälä kirkkojärjestyksessä sisältää käsitteen kirkon oppi. 20 Faktisesti kuitenkin myös esimerkiksi nykyisen KL 5 luvun 3 :n sisältämässä säännöksessä on kysymys kirkon opissa pysymisestä, koska kirkkolakiin on säädetty menettelystä tuomiokapitulin toimenpiteistä papin syyllistyessä harhaoppiin. 21 Samoin ordinaatiota koskevien säännösten pappislupauksen sisällössä papit lupautuvat olemaan julkisesti julistamatta tai levittämättä taikka salaisesti edistämättä tai suosimatta Jumalan pyhää sanaa ja siihen perustuvaa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustusta vastaan sotivia oppeja. 22 14 Esim. otsikointi teoksessa Halttunen Pihlaja Voipio: Kirkkolainsäädäntö 2008, kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen kommentaari. Kirkkolakijärjestelmän käsite, Leino 2002a,1 ( - - - autonomian aikana vuoden 1772 HM:n voimassa ollessa vuoden 1869 kirkkolain säätämisellä syntynyt järkiperäisesti systematisoitu normijärjestelmä, jonka perusteet ovat edelleen voimassa ). 15 Latinaksi oppi, doctrina, merkitsee oppia, opetusta ja tiedettä. Doctrina Christi on kirkon perinteessä merkinnyt Kristuksen oppia. Raamatun oppia on pidetty Jumalan omana oppina. 16 Esim. Yksimielisyyden ohje, tiivistelmä 7. 17 Edellisessä lainkohdassa käsite on liitetty oikeuteen tehdä valtion viranomaisille esityksiä tai antaa lausuntoja kirkon opin ja tehtävän kannalta tärkeistä yhteiskunnallisista kysymyksistä. Jälkimmäisessä kirkkolain kohdassa kirkolliskokouksen tehtävänä on käsitellä kysymyksiä, jotka edellyttävät kirkon uskoa ja oppia koskevia tai niihin pohjautuvia periaatteellisia kannanottoja. Ks. tarkemmin jakso 3.3.3. (Kirkkolakimuutokset ja komiteatyöskentely vuoden 1964 kirkkolain jälkeen/ Vuonna 1973 kirkolliskokouksen tehtäviin säädetty muutos), jossa on tarkasteltu näiden kahden säännöksen toisiinsa liittyvyyttä. 18 Tarkkaan ottaen KL 1 luvun 1 :n mukaan Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa (lausuttu kolmessa vanhan kirkon tunnustuksessa ja luterilaisissa tunnustuskirjoissa). 19 Brotheruksen 1923, 146 vuoden 1869 KL:n tunnustuskirjoja koskeva sanamuoto oli jonkun verran vapaampi; sen tarkoituksena oli estää kirkon opin kehitykselle haitallisen tunnustuspakon syntymistä. On kuitenkin pidettävä mielessä vuoden 1869 kirkkolain tunnustuspykälän laatimisen konteksti: aikaisemmin oli ollut kysymys myös valtion uskontunnustuksesta ja tunnustuspakosta. Brotherus (s.147) toi esiin tunnustuspykälän kannalta senkin tärkeän näkökohdan, että vuoden 1869 kirkkolakia säädettäessä voimassa oli vuoden 1772 hallitusmuodon 1 :n uskontunnustuksen määritelmä, joka vuoden 1869KL:n 1 :n sanamuodon poikkeamisesta huolimatta tarkoitti samaa tunnustusta. 20 Aiemmin KL 1869:ssa ja KL 1964:ssa ollut säännös nykyisen KJ 1:1 mukaan kuuluu: [K]irkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan. (Kursiv. tässä). Tutkimuksessa tarkastellaan myöhemmin lähemmin kirkon tunnustaman uskon ja kirkon opin välistä suhdetta (3.1.). 21 Opin ja harhaopin käsitteisiin liittyy myös skismaattisuuden käsite, jossa kirkon opin mukaan toimiva kirkon jäsen tai yhteisö voi huolimatta kirkon tunnustuksen ja opin mukaisesta käsityksestään ajautua skismaattiseen asetelmaan kirkkoonsa nähden. Näin tapahtui myös reformaation yhteydessä. 22 KJ 5:6. Papiksi vihittävä lupaa myös mm. tahtovansa noudattaa kirkon lakia ja järjestystä. Lupauksen sisäisen logiikka rakentuu olettamukseen, ettei kirkon opin sekä toisaalta kirkon lain ja järjestyksen välillä ole ristiriitaa.

10 Luterilaisille kirkoille ominainen käsitys Jumalan kahdesta regimentistä kuuluu tutkimuksen opillisiin liittymäkohtiin, vaikkei kirkossa yleisen käsityksen mukaan regimenttioppi olekaan varsinaisesti oppi. 23 Lutherin käsitykset kahden regimentin opista ovat olleet nekin kritiikin kohteina. 24 Toisaalta regimenttioppia on myös pyritty nykyteologiassa ja kirkossa soveltamaan laaja-alaisemmin kuin mitä Jumalan kahdella hallintavallalla reformaatiossa ymmärrettiin. 25 Kirkon konstituutio kirkon järjestysmuoto kirkon järjestys Konstituutiolla ymmärretään yleisessä kielenkäytössä mm. sisäistä, olennaista rakennetta, josta muut ominaisuudet johtuvat. 26 Kun on kyse kirkosta sisäinen, olennainen rakenne koostuu elementeistä, jotka ovat kirkon opin teologista ainesta sekä kirkon ulkonaiseen struktuuriin ja hallinnon rakenteisiin kuuluvaa. Kirkon järjestysmuodon on ymmärretty olevan kirkon konstituutio. Vaikka kirkon järjestysmuodon sisältöä on tarkasteltu kaikkien kolmen kirkkolain valmisteluissa, on Kirkkojärjestyskomitean (KJKom 1979) samoin kuin sitä edeltäneen Kirkon järjestysmuodon tutkimiskomitean (Kjtk 1973) mietinnöillä ollut kirkon järjestysmuodon nykykäsittämisessä keskeinen merkitys. 27 Kirkkojärjestyskomitean mietinnön tekstissä esiintyvät osin rinnasteisina käsitteet kirkon järjestysmuoto ja kirkon järjestys. 28 Tämä on jossakin määrin voinut hämärtää kirkon järjestysmuodon täsmentymistä tämän tutkimuksen muihin keskeisiin käsitteisiin nähden. 29 Kirkon järjestysmuoto on myös juridinen käsite, koska se on sisällytetty Suomen hallitusmuotoon ja perustuslakiin. Näin ollen tässä tutkimuksessa käytetään nimitystä kirkon järjestysmuoto erityisesti silloin, kun kysymys on valtiosääntöoikeudellisesta määrittelystä. Kirkon järjestysmuodon käsitteellä on kuitenkin myös selkeästi teologista sisältöä, koska kirkon järjestysmuoto on kirkon ilmaisua käsityksestään omasta olemuksestaan ja tehtävästään. 30 Tämä osaltaan selittää, miksi eri yhteyksissä kuten komiteoissa tai muissa laadituissa selvityksissä tästä perustuslakiin sisältyvästä kirkkolakia määrittävästä käsitteestä ja kirkon konstitutiivisesta perustasta on käytetty myös muita nimityksiä. Kysymys on ollut myös siitä, onko haluttu painottaa ja korostaa kirkon konstitutiivisessa perustassa kirkon teologista tai perustuslaillista ja lainsäädännöllistä perustaa. Nimenomaan kirkon konfessionaalisen perustan ilmaiseminen on tuottanut vaikeuksia terminologian osalta. Valtiosääntöoikeudellinen kirkkolain määrittely on voinut kattaa vain sen, että [k]irkkolaissa säädetään evankelis-luterilaisen kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta (perustuslain 76 1 mom.). Jos kirkon järjestysmuodosta on joissakin selvityksissä käytetty muita nimityksiä, kuten kirkon järjestys tai kirkon konstituutio, on tämä saattanut olla myös ilmaisua erilaisista lähtökohdista. 31 Synonyymisesti kirkon järjestysmuoto-käsitteen rinnalla käytettynä ilmaisu kirkon järjestys on siten 23 Mm. Lutherin kirjoitukset An der chrislichen Adel 1520 ja Von weltlicher Obrigkeit 1523, Jacobs 1977, 59-73 (Martin Luthers Zwei-Reiche-Konzeption). 24 Mm. Träskman 1990, 507. 25 Mm. oikeudellisessa ajattelussa tämä on saattanut merkitä oikeuden käsittämistä puhtaasti ns. maallisen regimentin ja ihmisten yksinomaisen tahdonvallan asiaksi. Tällöin on näköpiiristä hämärtynyt tämänkin regimentin oleminen Jumalan regimentti. 26 Valpola 2000, Konstituutio. 27 KJKom 1979 saattoi ottaa huomioon mietinnössään myös vuoden 1968 kirkolliskokouksen asettaman Kirkon järjestysmuodon tutkimiskomitean mietinnön tulokset. 28 KJKom 1979, 13. 29 KJKom 1979, 34 totesi, ettei määritelmillä järjestysmuoto ja hallinto ole juridisessa kielenkäytössä selvää ja yksiselitteistä sisältöä. Kirkkolain alaa määrittelevinä ne komitean mielestä oli selvennettävä ja arvioitava kirkon tunnustuksen, tehtävien ja toiminnan näkökulmasta. 30 KJKom 1979,12. 31 Ks. esim. Häkkinen 2012,35.

11 saattanut korostaa kirkon järjestysmuotoa kirkon juridisen ilmenemismuodon määrittelynä. Kysymys ei kuitenkaan kirkon järjestysmuodossa voi olla pelkästään kirkon juridisesta ilmenemismuodosta. Terminä kirkon konstituutio saattaisi paremmin ilmentää myös kirkon teologisen, konfessionaalisen perustan merkitystä. Kirkon järjestysmuoto-käsitteen kääntäminen perustuslaissa ruotsiksi ilmaisulla kyrkans organisation on osaltaan voinut hämärtää käsitystä viittaamalla siihen, että kirkon järjestysmuodossa olisi kysymys puhtaasti juridisesta käsitteestä. Kirkkojärjestyskomitean mukaan kirkon järjestyksen tehtävänä on luoda ulkoiset rakenteelliset edellytykset ja takeet kirkon tehtävän toteuttamiselle. 32 Samalla se myös samalla ilmaisee sen, kuinka kirkko ymmärtää itsensä. Komitean mukaan sen enempää kirkon järjestys kuin sen konstituutiokaan eivät ole ristiriidassa apostolisuuteen nähden. Kun kirkon järjestysmuoto, kirkon järjestys ja kirkon konstituutio siis ovat siten yksi ja sama asia, ei myöskään kirkon järjestysmuoto (riippumatta siitä, mitä ilmaisua siitä käytetään) voi olla ristiriidassa kirkon apostolisuuteen nähden. Kirkon järjestysmuodon käsitteen korostuminen ensisijaisesti ulkonaisena järjestyksenä (ymmärrettynä pelkästään yhteiskunnallisen lain omaisesti) voi aiheuttaa kirkon järjestysmuodon konfessionaalisen piirteen ohenemista ja pahimmassa tapauksessa, että sen liittyminen apostolisuuteen katoaa. Kun terminologia on kirkon järjestysmuotoa tarkasteltaessa ollut vaihtelevaa, on tässä tutkimuksessa lainattaessa eri valmisteluja pidettävä mielessä tämä tarkastelujen lähtökohtaeroavuuksien mahdollisuus käytettyjen termien moninaisuudessa. Asiayhteydestä voidaan viime kädessä joutua arvioimaan, onko tämän tarkastelun pääpaino ollut kirkon juridisen vai teologis-konfessionaalisen luonteen selvittämisessä. Osin saattaa olla myös kysymys siitä, onko ennemmin alun perin näiden molempien näkökulmien huomioon ottamiseen pyrkinyt tarkastelu ymmärretty myöhemmin liian yksipuolisesti. Kirkon järjestys ja sitä koskeva sääntely ovat kirkon järjestysmuodon kautta yhteydessä kirkkokäsitykseen. 33 Kirkon järjestysmuotoa ei siten voida laatia miten tahansa, koska kirkolle voi tällöin muodostua itsestään sellainen käsitys, ettei se enää ole tunnistettavissa tunnustuksensa mukaisista teologisista lähtökohdistaan. 34 Ekumeniassa ovat vuodesta 1910 lähtien olleet käytössä käsitteet Faith ja Order. 35 Käsitteellä Faith on tällöin tarkoitettu kirkkojen oppia, ts. dogmaa eli dogmien kokonaisuutta ja sen julistusta ja tulkintaa. Order ei käsitä vain ns. kirkkojärjestystä, vaan kaiken sen, mikä dogman lisäksi on kirkolle olennaista kirkkona eli siis myös esim. kirkon viran, sakramentit ja jumalanpalveluksen. 36 Näiden kahden käsitteen keskinäinen suhde on tärkeä luterilaisuuden korostaessa ekumeenisissa yhteyksissäkin Raamattuun vedoten aitoa apostolista oppia, joka on puhtaasti esitetty vanhan kirkon symboleissa ja sen omissa tunnustuskirjoissa. Jos Order on kirkolle olennaista kirkkona, dogmien 32 KJKom 1979, 13. 33 Träskman 1990, 509 tarkasteli kirkon olemusta ja tehtävää: Rättsordningens funktion är att skapa de strukturella förutsättningarna för ett förverkligande av kyrkans väsen och uppgift. Då blir den bunden av den gudomliga rätten dvs. till kyrkans konstitutiva element, ordet och sakramenten (Kyrkoordningskommittén. Betänkande 1979 s. 13). Sålunda har kyrkorätten en dubbel dimension mellan vilka det dock råder en stark spänning. 34 Kvist 1992, 152 painottaa artikkelissaan kirkon ykseyden merkitystä uskontunnustuksen näkökannalta: Kristi kyrka är inte flere, utan en enda. Hur mycket empirin än synes tala mot detta, så kan det bekännelsemässigt sett inte finnas flere än en kyrka. 35 Ks. Teinonen 1972, 96: Faith and Order (saks. Glauben und Kirchenverfassung, ransk. Foi et constitution, suom. usein epätarkasti Usko ja kirkkojärjestys ). ( Kursiv. Teinosen) Vrt. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon verkkosivulla Aamenesta öylättiin: Faith and order. Usko ja kirkkojärjestys (Oppi ja konstituutio), on ekumeenisen liikkeen haara, jonka piirissä kirkot ovat yhteisesti tutkineet kirkon oppia, sakramentteja, virkaa ja kirkkojärjestystä koskevia kysymyksiä. Liike sai alkunsa vuonna 1910. (http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/faith_and_order/ 19.4.2012). 36 Teinonen, 1972, 96.

12 kokonaisuuden eli dogman suhde siihen on merkittävä. Esimerkiksi sakramentit eivät ole vain order-asia kirkkojärjestysasiana, vaan myös olennainen osa kirkon dogmaa. Kirkkolakijärjestelmää käsittelevässä oikeustieteellisessä tutkimuksessani totesin kirkon ylipositiivisesta oikeusperustasta aiheutuvan juuri kirkolle ominaisten entiteettien tarpeen. 37 Kirkon järjestysmuoto on tällainen entiteetti. Sen merkityssisältö on tutkimuksen kannalta tärkeä, koska sillä on teologinen kytkentä kirkon oppiin, mutta myös perustuslakiin, jonka perusteella kirkon järjestysmuodosta säädetään kirkkolaissa. Luterilaisuus Tutkimuksessa on käytetty käsitteitä luterilaisuus, luterilainen ekklesiologia, luterilaisen kirkon oppi, luterilainen kirkko-oikeus jne. määrittelemättä erikseen kussakin yhteydessä näiden käsitteiden sisältöjä, koska yksiselitteistä määritelmää luterilaisuudelle ei ole löydettävissä. Martti Lutherin on kukin aika ominut omaksi tosi Herkuleksekseen. 38 Luther ei ollut systeemin rakentaja, joka olisi laatinut kaiken kattavan kokonaisesityksen teologiastaan. Vaikka hänen kirjoituksensa olivat enimmäkseen satunnaiskirjoituksia ja usein poleemisia tai Raamatun kirjojen selityksiä, ovat hänen ajatuksensa vaikka yhteydestään irrotettuinakin saattaneet toimia teologisten rakennelmien argumentaatioaineksina. 39 Onpa julkaistu suomalaista teologista tutkimusta ja kirjallisuuttakin, jossa luterilaisuutta tarkastellaan menneessä aikamuodossa. 40 Tutkimuksessa luterilaisuus on lähtökohtaisesti ymmärretty sen omien peruslähtökohtien mukaan. Luterilaisuuteen on yleisesti katsottu kuuluvan Raamatun itseänsä selittävä legitimaatio eli ei tulkitsemista vastoin sitä mitä kirjoitettu on. 41 Poliittisen demokratian mukaista päätöksentekomallia ei ole pidetty luterilaisuuteen yhteensopivana, koska enemmistöäänin ei ole ratkaistavissa kysymys totuudesta, Jumalan sanasta eikä myöskään luopuminen kirkon Raamatun mukaisesta opista tai siihen nähden ristiriitaisen tulkinnan hyväksymisestä., 42 37 Leino 2002a, 40 ja alaviite 109. Totesin siinä yhteydessä, että haettaessa ja luotaessa metodia ja sen avulla doktriinia kirkkohallinto-oikeudelliseen tutkimukseen voidaan jopa metodinomaisina apuvälineinä pitää kansankirkkokäsitteen lisäksi kirkkolainsäädännön perustan ristiriidattomuuden arvioimista suhteessa kirkkolakijärjestelmän tuottamaan positiiviseen kirkkolakiin. Pidin siinä yhteydessä kirkkolakijärjestelmän tarkastelun eräänlaisena mittarina myös kirkolle ominaisten entiteettien esiintymistä kirkon elämässä ja siitä seuraavaa erityisten säännösten tarvetta sekä niiden edellyttämää mahdollista erityistä oikeusjärjestelmää. Entiteetillä tarkoitin kirkon järjestysmuodon perusteella kirkolle tyypillisiä ja välttämättömiä käsitteitä ja mikrotason instituutioita, kuten pappisvirka, yhteinen pappeus, kirkon toimitukset, sakramentit, kirkkokuri jne. 38 Pirisen 1984, 127-128 mukaan häntä on pidetty profeettana, apostolina ja enkelinä. Puhdasoppisuuden ajalle hän kelpasi kirkkoisänä, valistuksenajalle vapaussankarina ja jalona kansalaisena. Pietismi löysi hänessä evankeliumin totuuden julistajan ja herännäisyys seurasi hänen askeleissaan. Hän on ollut suurin konservatiivi ja varhaisporvarillisen vallankumouksen isä, mutta myös uskonnollinen nero tai viides evankelista ja pääkerettiläinen. 39 Erilaisia tulkintoja on syntynyt mm. Lutherin Pyhän Paavalin Galatalaiskirjeen selityksessään [1531] 1535 WA 40, 1,15-688 ja 2004, 173,342, 364 uskonvanhurskaudessa tärkeän lain ja evankeliumin erottamisen soveltaminen mm. kirkon järjestystä ja kirkon virkaa koskevaan tulkintaan Ilkon seminaareissa 1980-luvun alkupuolella ja sen jälkeen. 40 Arffman 2009: Mitä oli luterilaisuus? Ks. esim. Toiviainen 2011, 343-345, jossa luonnehditaan luterilaisuuden itseymmärrystä myös reformoituun uskonkäsitykseen nähden. Laasonen (2011a) puolestaan pyrkii pamfletinomaisessa kirjassaan väläyttämään historiasta klassisen luterilaisuuden piirteet, jotka kertovat paremmin kuin katugallup, mitä luterilainen kirkko on. 41 1 Kor. 4:6. Raamattu on luterilaisuudessa yleisesti ymmärretty Jumalan Sanaksi inhimilliseen kieleen puettuna ja pelastuksen tarkoituksessa ihmisille annettuna. Tässä kohdin voidaan viitata myös KJKom 1979, 13 selostukseen kirkon järjestyksen (konstituution) johtavista periaatteista. KJKom:n mukaan kysymys raamatullisuudessa on apostolisuudesta. Tällöin kaiketi myös uskon ja rakkauden on oltava raamatullista, apostolista ollakseen luterilaista. Sammeli Juntunen, 2010 on otsikoinut kirjansa Kirkon raamattuteologiasta ja sen puutteesta. Ruokanen 1997, 115: Raamatun luonteen ymmärtäminen Khalkedonin kristologian valossa kumoaa kaikenlaisen fundamentalismin: Raamattu on samanaikaisesti sekoittamatta, muuttamatta, jakamatta ja erottamatta sekä jumalallinen että inhimillinen dokumentti. Raamatussa Jumala on laskeutunut aineeseen, ihmisen tasolle. Se sisältää Jumalan erityisen ilmoituksen ihmiskunnalle. Tässä suhteessa Raamattu on erehtymätön. 42 Träskman 1990, 510: Den stora och centrala frågan är ju dock: Har kyrkan själv någonting att ge som bygger på dess egna grundvalar och inte slaviskt kopierar samhällets modeller? Jag nöjer mig med några frågeställningar. Är det t.ex. riktigt att beslutsfattandet i kyrkan följer den politiska demokratins modell? Är det verkligen överensstämmande med kyrkans väsen att de

13 Vaikka Martti Luther kävi yksin Raamattu -korostuksella katolisen kirkon johtoa vastaan vuoden 1520 vaiheilla, hän piti myöhemmin kastajaliikettä koskevissa kannanotoissaan ainoana kestävänä perusteluna sitä, että Raamattu oli kirkossa sallinut 1500-vuoden ajan lapsikasteen. 43 Luterilaisen reformaation muotoperiaatteen voisi siten katsoa sisältävän opin arvioimisen Raamatun avulla ja yksin Raamattu -korostuksin, mutta kuitenkin siten ymmärrettynä, että kirkossa noudatettu Raamatun hyväksymä traditio sisältyi siihen. 44 Kysymys ei reformaatiossa ollut siten sellaisesta yksin Raamattuun palaamisen restituutiosta, jossa selkä käännettäisiin koko kirkon historialle, vaikka sellaistakin yritettiin verilöylyin toteuttaa vuosina 1534 1535 Műnsterissä. 45 Luterilaisuuteen kuuluva on ilmaisu Raamatusta norma normans (normin antava normi) ja tunnustus sille alisteisena norma normata (normitettu normi). 46 Samoin luterilaisuuden keskeisen tärkeä löytö oli evankeliumin merkityksen keskeisyys. Tästä seurasi lain ja evankeliumin distinktio vanhurskauttamisesssa. Tutkimuksessa ei kuitenkaan voi varsinaisesti olla kysymys luterilaisuuden erilaisten tulkintojen selvittämisestä tai keskenään vertailemisesta. Ainoastaan kirkon omat asiat Kirkkoa koskevat ainoastaan kirkon omat asiat voidaan käsitteellisesti erottaa asioista, jotka eivät ole ainoastaan kirkon omia asioita, mutta ovat kuitenkin kirkkoa koskevia asioita. Kirkkolain sanamuodon mukaan kirkolla ei tarkkaan ottaen ole yksinoikeutta ehdottaa kirkkolakia sen omista asioista, jotka vaikka koskevatkin kirkkoa, mutta eivät ole ainoastaan kirkon omia asioita. 47 Asiat voivat kuitenkin tavalla tai toisella koskea myös kirkkoa, vaikka niitä ei voitaisi pitää ainoastaan sen omina asioina. 48 Tutkimuksen hypoteesina on, että kirkon oppiperustassa on kysymys kirkon omista asioista riippumatta, onko siitä säännelty kirkkolaissa vai ei. Aikaisemmassa tutkimuksessa on kirkkolain alaa pyritty selvittämään tarkastelemalla lähinnä vuoden 1869 kirkkolaki sisällön määräytymistä kuitenkaan paneutumatta enemmälti kirkkolain säätämiseen liittyvien käsitteiden teologiseen perustaan. 49 beslutsfattande organen i församlingen (kyrkofullmäktige, kyrkorådet), stiftet (stiftsmötet) och rikskyrkan (kyrkomötet) skall tillsättas genom demokratiska val och dessa organs viktiga beslut tillkommer endast genom en vanlig demokratisk omröstningsprocedur? Vilken rättslig relevans har församlingsbegreppets utformning och vem är det sist och slutligen som enligt vår bekännelse skall företräda församlingen? Vilken är slutligen ämbetets roll och vad är mänsklig tradition och vad är fundamentalt och därmed unverzichtbar när det gäller biskopsämbetet? (Kursiv. tässä). Nämä kaikki ovat erittäin hyviä kysymyksiä. Kohtuullista olisi tietenkin ollut, että Träskmanille olisi vastattu. Vrt. Mäkelä 2003. 43 Arffman 1994a, 98. Luterilaisessa Saksissa kuitenkin 1530-luvulla surmattiin alamaisia syystä, että he olivat nousseet vastustamaan kirkon traditioksi kutsuttua ilmiötä. 44 KLF 1845, 419: Uti ordnandet af kyrkans författning och förvaltning stödde sig den lutherska Reformationen förträdesvis på de kristna församlingarnes bruk under de trenne första århundraderne; ty dessa ansågos mest öfverensstämma med de apostoliska lärorne eller traditionerne. 45 Arffman 1994a, 100. Varmaankaan pyrkimyksenä kirkossa ei voi olla sellainen antirestuutio, jonka mukaan yhteiskunnassa tehdyt muutokset merkitsisivät niiden hyväksymispakkoa kirkkoon sillä perusteella, ettei kirkko pyri restituutioon. Kirkon uudistamisen on perustuttava reformaatioon. (Ks. myös Teinonen 1964, 78-85 ja 1975, 25-29). 46 Seppänen 2007, 98 osoittaa Kirkkolainsäädäntökirjan 1997 viittauksen sivulla 249 harhaanjohtavaksi yhteydestään irrotetulla väitteellään siitä. etteivät tunnustuskirjat ole oikeusnormeja, vaikkakin laissa mainittuina oikeudellisesti velvoittavia. 47 Tällaisistakin asioista kirkolliskokous voi tehdä esityksen lainsäädännön muuttamiseksi. 48 Kirkkolakia olisi ainakin teoreettisesti mahdollista tarkastella näkökohdasta, että myös sellainen kirkkolain muuttamista koskeva ehdotus, joka ei sisällä säännöstä ainoastaan kirkon omasta asiasta, on kirkkolain sisältöön tulevana saman sisällöllisen muutoskiellon alainen kuin ainoastaan kirkon omat asiat. 49 Mm. Heilimo 1958, 115-143 ja 158-186, Hermanson 1933, 438-457, Ahla 1938 (asiantuntijalausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle), Kaira 1944, 85, Merikoski 1951, 42, Puhakka 1928, 230, Hakkila 1939, 468, 177-189, Kansanaho 1954, 1964, 1976 ja Pirinen 1985. Lisäksi kirkkolain kodifiointien eri vaiheissa on kirkkolain alaa jouduttu selvittämään komiteoissa ja kirkolliskokouksen valiokunnissa. Ks. myös Leino 2002a, 177-232, mm. havainnot kirkkolain alan vaihdelleista tulkinnoista ja lainsäädännöllisistä käytännöistä. Ks. myös Leino 2010 ( Kirkkolain alasta kirkkolain alan määrittyminen osana Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uniikkia kirkkolakijärjestelmää ), 2009, 40-67 ja Leino 2011, 92-109.