VALTUUSTO 9 29.04.2015 ESITYS HUS-KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA INVESTOINTISUUNNITELMAN 2015-2018 MUUTTAMISESTA 238/02/02/00/01/2014 VALT 9 HUS:n valtuusto hyväksyi kokouksessaan 11.12.2014 vuoden 2015-2017 talousarvion ja taloussuunnitelman kuntayhtymätasoisena. Valtuuston esityslistan 11.12.2014 vuoden 2015 talousarvioehdotuksen perustelutekstissä todettiin, että talousarviosta päätettäessä olivat vielä kesken neuvottelut Helsingin kaupungin kanssa n poliklinikan toiminnan siirtämisestä HUS:lle HYKS-sairaanhoitoalueen toiminnaksi; Lääkehuollon integroimiseksi HUS-Apteekin toiminnaksi; Lisäksi talousarvion valmisteluvaiheessa ei ollut tietoa vaativan erityistason saattohoidon siirtämisestä Helsingin kaupungilta osaksi Hyksin syöpäkeskuksen toimintaa. Tästä syystä edellä mainittuja toiminnallisia muutoksia ei voitu ottaa huomioon joulukuussa hyväksytyssä vuoden 2015 talousarviossa. HUS:n hallitus on hyväksynyt Helsingin fysiatrian poliklinikkatoiminnan siirron osaksi HUS-kuntayhtymän toimintaa 1.3.2015 alkaen kokouksessaan 26.1.2015 7 ja esittää valtuustolle HUS:n vuoden 2015 talousarviota muutettavaksi siten, että siihen sisällytetään toiminnan edellyttämä 1 milj. euroa toimintatuottoja ja -kuluja vuoden 2015 osalta. Tilikauden tulosvaikutus on nolla. n poliklinikkatoiminta siirtyy osaksi HYKSin Sisätautien ja kuntouksen tulosyksikköä. Niin ikään hallitus on päättänyt kokouksessaan 23.2.2015 21 esittää valtuustolle vaativan erityistason saattohoidon toiminnan siirron 1.3.2015 HUS kuntayhtymän tehtäväksi ja HUS:n talousarviota muutettavaksi siten, että siihen sisällytetään toiminnan vaatimia palveluita yhtensä 1,77 milj. euroa. Toiminta on luonteeltaan läpilaskutusta, jonka tulosvaikutus on nolla. Vaativan erityistason toiminta siirtyy osaksi HYKSin Syöpäkeskuksen tulosyksikköä. Edellä mainitut talousarviomuutokset kasvattavat HUS kuntayhtymän ja HYKS-sairaanhoitoalueen vuoden 2015 sitovia nettokuluja yhteensä 2,8 milj. euroa. Lisäksi HUS:n hallitus on hyväksynyt 23.3.2015 ( 32) kokouksessaan Helsingin kaupungin sairaala-apteekin lääkehuollon palveluiden ja kliinisen farmasian palveluiden siirron HUS kuntayhtymälle 1.5.2015 alkaen ja HUS:n talousarviota muutettavaksi siten, että siihen lisätään toiminnasta syntyviä tuottoja 1,2 milj. euroa vuodelle 2015 ja toimintakuluja 1,174 milj. euroa sekä poistoja 0,028 milj. euroa. Nettotulosvaikutus muutoksesta on nolla. Helsingin fysiatrian toiminnan siirto HUS-kuntayhtymään, Hyks Sisätautien ja kuntoutuksen tulosyksikköön 1.3.2015 alkaen Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston fysiatrian poliklinikkatoiminta on siirretty liikkeenluovutuksena Helsingin ja
Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle 1.3.2015 lukien. Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta on käsitellyt esitystä kokouksessaan 16.12.2014. Helsingin kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 19.1.2015 ja valtuusto 28.1.2015. Liikkeenluovutuksen periaatteiden mukaisesti kuusi henkilöä on siirtynyt vanhoina työntekijöinä entisin palvelussuhteen ehdoin 1.3.2015 alkaen. Toimintaa varten on perustettu yhteensä kahdeksan vakanssia Hyks-sairaanhoitoalueelle. Vaativan erityistason toiminnan siirto Hyks-alueen kunnilta HUS- kuntayhtymään Hyks Syöpäkeskus tulosyksikköön 1.3.2015 alkaen Talousarvioten vaikutukset yhteensä Pääkaupunkiseudun ketjussa Terhokoti rinnastetaan palliatiivisen hoidon ja saattohoidon vaativan erityistason palveluiden tuottajana HYKS:n palveluihin. HYKS Syöpäkeskuksen palliatiivisen hoidon yksikkö ja Terhokoti vastaavat palliatiivisen hoidon ja saattohoidon vaativasta erityistasosta (C-taso kolmiportaisella mallilla) HYKSsairaanhoitoalueella. Kuntakohtaisesti on järjestetty alueellista erityistason palliatiivista ja a (B-taso), jota toteutetaan kuntien -osastoilla ja kotisairaaloissa. Perustason a toteuttaa terveydenhuollon ja sosiaalitoimen erikoistumattomat yksiköt (A-taso). Terhokodin käytössä on kuntakohtaisia eroja, eivätkä pääkaupunkiseudun potilaat ole tasa-arvoisessa asemassa. Pääkaupunkiseudun kuntien kesken on sovittu, että vaativan erityistason saattohoidon järjestämisvastuu keskitettäisiin HUS:iin. HYKS-alueen kunnat luopuvat maksusitoumusten myöntämisestä Terhokodille vuodeosastohoidon osalta. Maksusitoumukset myönnetään keskitetysti HYKS Syöpäkeskuksen palliatiivisesta yksiköstä. Kuntakohtaiset kustannukset ovat arviolta seuraavat: Kunta Kustannukset Helsinki 1 milj. Espoo 200 000 Vantaa 400 000 Kerava 72 900 Kirkkonummi 87 000 Kauniainen 14 600 Kunnat ovat omalta osaltaan varautuneet talousarvioissaan toiminnan siirtymiseen HUS:n vastuulle. Yhteensä HUS:n talousarvioon esitetään varattavaksi 1,77 milj. euroa. Toiminta on HUS:n kannalta läpilaskutusta ja sen nettotulosvaikutus on nolla. Käytännössä on tarkoitus, että jatkossakin Terhokoti tuottaisi erityistason saattohoidon palveluita. HUS-kuntayhtymän alueella ei ole muita vastaavan palvelun tuottajia. HYKS-sairaanhoitoalueen ja HUS-Servis liikelaitoksen väliset talousarviomuutokset pienentävät HYKS-sairaanhoitoalueen henkilöstökuluja yhteensä 0,49 milj. euroa (11 henkilöä, 8,2 henkilötyövuotta) ja vastaavasti kasvattavat HYKS-sairaanhoitoalueen sisäisiä palveluostoja HUS-Servis liikelaitokselta 0,49 milj. euroa. Koska on HUS-kuntayhtymän sisäinen, ei sillä ole vaikutusta kuntayhtymätasoiseen tuloslaskelmaan tai henkilöstölukuihin.
Talousarviomuutoksen vaikutus HUS-Servis liikelaitoksen tuloslaskelmaan on esitetty alla olevissa taulukoissa: (1 000 euroa) HYKS sihteerit 12kk Jäsenkuntien maksuosuus 0 0 Muut palvelutulot 0 0 Muut myyntitulot 54 171 490 54 661 Valtion tutkimus- ja opetuskorvaus 0 0 Myyntituotot 54 171 490 54 661 Maksutuotot 0 0 Tuet ja avustukset 0 0 Muut toimintatuotot 0 0 Toimintatuotot yhteensä 54 171 490 54 661 Palkat ja palkkiot 26 626 397 27 024 Henkilöstösivukulut 6 672 93 6 766 Henkilöstökulut 33 299 490 33 789 Palveluiden ostot yhteensä 15 667 15 667 Aineet, tarvikkeet ja tavarat yht. 761 761 Avustukset 0 0 Muut toimintakulut yhteensä 4 386 4 386 Toimintakulut yhteensä 54 113 490 54 604 Poistot ja arvonalentumiset 68 68 Toimintakulut ja poistot yht. 54 181 490 54 672 Toimintakate poistojen jälkeen -10 0-10 Rahoitustuotot ja -kulut yht. -10-10 Tilikauden tulos 0 0 0 Muutos HUS-Servisin henkilöstömäärään ja henkilötyövuosiin: Henkilömäärä HYKS sihteerit 12kk Hoitohenkilökunta 4 4 Lääkärit 0 0 Muu henkilökunta 881 11 892 Erityistyöntekijät 0 0 YHTEENSÄ 885 11 896 Henkilötyövuodet HYKS sihteerit 12kk Hoitohenkilökunta 3 3,0 Lääkärit 0 0,0 Muu henkilökunta 732 8,2 740,2 Erityistyöntekijät 0 0,0 YHTEENSÄ 735 8,2 743,2 Esitys Helsingin kaupungin sairaala-apteekin lääkehuollon ja kliinisen farmasian palvelujen siirtämisestä osaksi HUS-Apteekin toimintaa Sairaanhoidollisten tukipalveluiden liikelaitosten johtokunta on kokouksessaan 29.10.2014 hyväksynyt omalta osaltaan Helsingin kaupungin sairaala-apteekin yhdessä HUS-Apteekin kanssa tekemän projektisuunnitelman mukaisen toimintojen liittämisen osaksi HUS-Apteekin toimintaa 1.5.2015 alkaen. Helsingin kaupungin sairaala-apteekin yhdistämisellä HUS-Apteekkiin on kokonaistaloudelliset ja toiminnalliset perusteet. Kustannussäästöt muodostuvat toiminnan päällekkäisyyksien poistosta, henkilöstökulujen,
tilavuokrien ja sitoutuneen pääoman kustannusten pienenemisestä. Kokonaissäästön Helsingin kaupungille on arvioitu vuositasolla olevan noin 1,1 milj. euroa. Toiminnallisia hyötyjä saavutetaan mm. poistamalla päällekkäisyyksiä ja keskittämällä toimintoja lääkevalmistuksessa, koneellisessa annosjakelussa, lääkkeiden kilpailutuksessa ja tukkutilauksissa sekä varastoinnissa. HUS-Apteekki ottaa käyttöön varastoautomaation vuonna 2016 ja sen myötä lääkevarastojen hoitoon sitoutuvaa henkilöstöä voidaan vähentää vakanssien vapautuessa. Arviolta henkilöstömäärän vähenemä on sairaala-apteekkien yhdistämisessä yhteensä vähintään 8 vakanssia, mikä vastaa n. 400 000 euron vuositason säästöä palkkakuluissa. Helsingin kaupungin valtuusto päätti 25.2.2015 60 kokouksessaan hyväksyä sopimuksen Helsingin kaupungin sairaala-apteekin lääkehuollon palvelujen ja kliinisen farmasian palvelujen luovutuksesta kokonaisuudessaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän HUS-Apteekki liikelaitokselle liikkeenluovutuksen periaatteiden mukaisesti kahdessa vaiheessa siten, että lääkehuollon palvelujen ja kliinisen farmasian palvelujen ensimmäinen osa luovutetaan 1.5.2015 ja lääkehuollon palvelujen ja kliinisen farmasian palvelujen toinen osa luovutetaan 1.1.2016. Helsingin kaupungin sairaala-apteekin henkilöstö siirtyy HUS-Apteekki liikelaitokseen liikkeenluovutuksen periaatteiden mukaisesti ja siirrossa sovelletaan työsopimuslain 1 luvun 10 :n ja kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 25 :n säännöksiä. Helsingin kaupungin sairaala-apteekista siirtyvää henkilöstöä varten perustetaan 48 vakanssia HUS-Apteekkiin. Sairaala-apteekin toimintojen siirtymistä on käsitelty henkilöstön kanssa yhteistoimintakokouksissa molemmissa organisaatioissa. Helsingin kaupungin sairaala-apteekin lääkehuollon palvelujen ja kliinisen farmasian palvelujen luovutuksessa HUS-Apteekki liikelaitokselle on kysymys hallinnon uudelleenjärjestelystä, jossa vastuu toiminnasta siirretään HUS-Apteekille. HUS-Apteekki liikelaitos tuottaa jatkossa lääkehuollon palvelut ja kliinisen farmasian palvelut Helsingin kaupungille laadittavan yhteistyösopimuksen mukaisesti. HUS-Apteekin taseeseen siirtyy 1.5.2015 kirjanpitoarvossaan sopimuksessa määritellyt laitteet ja kalusto. HUS-Apteekin investointien talousarviossa 2015 Helsingiltä siirtyviin laitteisiin ja kalustoon on sisällytetty120 000 euroa. Inventaarioluetteloon perustuva kurantti lääkevarasto siirtyy hankintahinnoin 1.1.2016 HUS-Apteekin vaihto-omaisuuteen. Helsingin kaupungin sairaala-apteekin lääkehuoltopalvelujen ja kliinisen farmasian palvelujen siirtyminen 1.5.2015 alkaen kasvattaa HUS-Apteekin toiminta- ja henkilöstölukuja vuonna 2015 seuraavasti:
Muutoksella ei ole vaikutusta HUS-Apteekin nollatulostavoitteeseen. Toukokuun 2015 alusta toteutettava integraatio kasvattaa HUS-Apteekin vuoden 2015 tulo- ja menobudjettia 1,2 milj. euroa (8 kk) ja 8,1 milj. euroa vuonna 2016. Vuositasolla integraatio kasvattaa HUS-Apteekin toimintalukuja (vrt. vuoteen 2014): Toimitusrivit 232 900 (29 %) Koneellinen annosjakelupalvelut 1 170 000 annospussia (85 %) Lääkevalmistus 34 600 kpl (30 %) Osastofarmasiapalvelu 7,5 htv (18 %) Muutoksen vaikutus HUS-Apteekin vuoden 2015 tuloslaskelmaan on esitetty alla olevassa taulukossa: Tuloslaskelma (1 000 euroa) TAE 2015 8 kk Muutos-% TAE 2015/2 Toimintatuotot 127 013 1 202 1 % 128 215 josta jäsenkuntien maksuosuus 0 0 0 Toimintakulut 126 368 1 174 1 % 127 542 Toimintakate 645 28 4 % 673 Rahoitustuotot ja kulut yhteensä 350 0 0 % 350 Vuosikate 295 28 9 % 323 Poistot ja arvonalentumiset 295 28 9 % 323 Tilikauden tulos 0 0 0 Alla olevissa taulukoissa on esitetty henkilömäärien ja henkilötyövuosien HUS-Apteekin osalta: Henkilömäärä - Hoitohenkilökunta 0 0 0 Lääkärit 0 0 0 Muu henkilökunta 60 0 60 Erityistyöntekijät 130 12 142 YHTEENSÄ 190 12 202 Henkilötyövuodet - - Hoitohenkilökunta 0 0 0,0 Lääkärit 0 0 0,0 Muu henkilökunta 51,6 0 51,6
Erityistyöntekijät 93,6 6,8 100,4 YHTEENSÄ 145,2 6,8 152,0 Talousarvioten kokonaisvaikutus HYKS-sairaanhoitoalueen tuloslaskelmaan, sitoviin nettokuluihin, henkilöstömäärään ja henkilötyövuosiin (1 000 euroa) Alla olevissa taulukoissa on esitetty talousarvioten (myös jo aiemmin hallituksessa päätettyjen) vaikutukset HYKS-sairaanhoitoalueen tuloslaskelmaan ja sitoviin nettokululuihin: KOKO VUOSI HUS- Servis sihteerit 12kk Uusi esitys 1 171 688 Jäsenkuntien maksuosuus 1 168 914 1 000 1 775 Muut palvelutulot 167 730 167 730 Muut myyntitulot 0 0 Valtion tutkimus- ja opetuskorvaus 20 457 20 457 Myyntituotot 1 357 101 1 000 1 775 0 1 359 876 Maksutuotot 45 853 45 853 Tuet ja avustukset 1 554 1 554 Muut toimintatuotot 649 649 Toimintatuotot yhteensä 1 405 157 1 000 1 775 0 1 407 932 Palkat ja palkkiot 526 601 291-397 526 495 Henkilöstösivukulut 127 218 68-93 127 194 Henkilöstökulut 653 819 360 0-490 653 689 Palveluiden ostot yhteensä 409 157 627 1 775 490 412 049 Aineet, tarvikkeet ja tavarat yht. 212 744 9 212 753 Avustukset 633 633 Muut toimintakulut yhteensä 114 525 4 114 529 Toimintakulut yhteensä 1 390 877 1 000 1 775 0 1 393 652 Poistot ja arvonalentumiset 14 280 14 280 Toimintakulut ja poistot yht. 1 405 157 1 000 1 775 0 1 407 932 Tilikauden tulos 0 0 0 0 0 Helsingin fysiatrian toiminnan ja vaativan erityistason saattohoidon siirrot on hyväksytty aiemmissa hallituksen kokouksissa ja esityksien vaikutukset HUS-kuntayhtymän talousarvioon vuodelle 2015 käsitellään 29.4.2015 valtuustossa. Sitovat nettokulut HUS- Servis sihteerit 12kk Uusi esitys Toiminnan kulut 1 405 157 1 000 1 775 0 1 407 932 Muut myyntituotot 0 0 Maksutuotot 45 853 45 853 Tuet ja avustukset 1 554 1 554 Muut toimintatuotot 21 106 21 106 Korkotuotot 0 0 Muut rahoitustuotot yhteensä 0 0 Toiminnan nettokulut 1 336 644 1 000 1 775 0 1 339 418 Myyntituotot sairaanhoidollisesta toiminnasta 167 730 0 0 0 167 730 Sitovat nettokulut 1 168 914 1 000 1 775 0 1 171 688
HYKS-sairaanhoitoalueen talousarvioten vaikutus henkilömääriin ja henkilötyövuosiin on esitetty alla olevissa taulukoissa: HUS- Servis sihteerit 12kk Henkilömäärä Hoitohenkilökunta 8246 1 8 247 Lääkärit 2044 4 2 048 Muu henkilökunta 597 2-11 588 Erityistyöntekijät 1264 1 264 YHTEENSÄ 12151 7 0-11 12 147 HUS -Servis sihteerit 12kk Henkilötyövuodet Hoitohenkilökunta 6388,9 0,6 6 389,5 Lääkärit 1674,9 2,1 1 677,0 Muu henkilökunta 359,5 1,3-8,2 352,7 Erityistyöntekijät 1143,9 1 143,9 YHTEENSÄ 9567,2 4,0 0-8,2 9 563,1 Yhteenveto esitettävien vuoden 2015 talousarvioten vaikutuksista HUS-kuntayhtymän tuloslaskelmaan, sitoviin nettokuluihin, henkilöstömäärään ja henkilötyövuosiin Edellä mainittujen ten vaikutus HUS-kuntayhtymän tuloslaskelmaan on esitetty alla olevassa taulukossa: (1 000 euroa) KOKO VUOSI Apteekki 8kk Jäsenkuntien maksuosuus 1 478 643 1 000 1 775 1 481 417 Muut palvelutulot 292 317 1 202 293 519 Muut myyntitulot 39 199 39 199 Valtion tutkimus- ja opetuskorvaus 30 388 30 388 Myyntituotot 1 840 546 1 000 1 775 1 202 1 844 523 Maksutuotot 61 322 61 322 Tuet ja avustukset 7 368 7 368 Muut toimintatuotot 6 974 6 974 Toimintatuotot yhteensä 1 916 211 1 000 1 775 1 202 1 920 187 Palkat ja palkkiot 898 109 291 281 898 681 Henkilöstösivukulut 217 302 68 66 217 436 Henkilöstökulut 1 115 410 360 0 347 1 116 117 Palveluiden ostot yhteensä 290 336 627 1 775 121 292 859 Aineet, tarvikkeet ja tavarat yht. 325 708 9 706 326 423 Avustukset 946 0 946 Muut toimintakulut yhteensä 60 639 4 0 60 643 Toimintakulut yhteensä 1 793 040 1 000 1 775 1 174 1 796 988 Poistot ja arvonalentumiset 110 027 28 110 055 Toimintakulut ja poistot yht. 1 903 067 1 000 1 775 1 202 1 907 043 Toimintakate poistojen jälkeen 13 144 0 0 0 13 144 Rahoitustuotot ja -kulut yht. 14 644 14 644 Tilikauden tulos -1 500 0 0 0-1 500 Kuntayhtymätasolla tuloslaskelmaosan sitovaksi taloudelliseksi tavoitteeksi asetettiin kuntayhtymän sitovat nettokulut, joka mahdollistaa toimintatuottojen, rahoituserien muutoksen ja muun kuin jäsenkuntamyynnin kehityksen huomioimisen sitovassa tavoitteessa.
Sitovilla nettokuluilla tarkoitetaan jäsenkunnille kohdistuvan erikoissairaanhoidon palvelutuotannon kuluja. Sitovat nettokulut ovat yhtä suuret kuin jäsenkuntien maksuosuus vähennettynä tilikauden tuloksella (alijäämä kasvattaa sitovia nettokuluja ja ylijäämä puolestaan pienentää sitovia nettokuluja). Alla olevassa taulukossa on esitetty Helsingin fysiatrian toiminnan (1.3.2015 alkaen), Helsingin vaativan erityistason saattohoidon (1.3.2015) alkaen sekä Helsingin sairaala-apteekin toiminnan (1.5.2015 alkaen) siirron vaikutus HUS-kuntayhtymän sitoviin nettokuluihin. 2015 talousarvion sitovien nettokulujen kokonaismäärä kasvaa Helsingin fysiatrian ja erityistason saattohoidon osalta yhteensä 2,775 milj. euroa ja nousee yhteensä 1482,9 milj. euroon. Sitovat nettokulut Apteekki 8kk Toiminnan kulut 1 918 327 1 000 1 775 1 202 1 922 304 Muut myyntituotot 39 199 39 199 Maksutuotot 61 322 61 322 Tuet ja avustukset 7 368 7 368 Muut toimintatuotot 37 362 37 362 Korkotuotot 517 517 Muut rahoitustuotot yhteensä 100 100 Toiminnan nettokulut 1 772 460 1 000 1 775 1 202 1 776 436 Myyntituotot sairaanhoidollisesta toiminnasta 292 317 0 0 1 202 293 519 Sitovat nettokulut 1 480 143 1 000 1 775 0 1 482 917 Talousarvioten vaikutus HUS-kuntayhtymän henkilöstömäärään ja henkilötyövuosiin on esitetty alla olevissa taulukoissa: Apteekki 8kk Henkilömäärä Hoitohenkilökunta 12233 1 12 234 Lääkärit 2895 4 2 899 Muu henkilökunta 5752 2 5 754 Erityistyöntekijät 1031 12 1 043 YHTEENSÄ 21911 7 0 12 21 930 Apteekki 8kk Henkilötyövuodet Hoitohenkilökunta 9505 0,6 9 505,6 Lääkärit 2345,5 2,1 2 347,6 Muu henkilökunta 5040,4 1,3 5 041,7 Erityistyöntekijät 668,5 6,8 675,3 YHTEENSÄ 17559,4 4,0 0 6,8 17 570,2 Investointiosan Hallitus päätti 23.3.2015 HUS:n omistamien Lohjan Lahenkallio -nimisen asunto-osakeyhtiön osakkeiden myymisestä 1 107 120 euron kauppahinnalla. Kaupasta saatava satunnainen myyntivoitto on 1 103 206,10 euroa. Kiinteistöosakeyhtiö HUS-Asunnot valmistelee selvitystä 200-300 asunnon rakennuttamiseksi HUS:n henkilöstöasunnoiksi
pääkaupunkiseudulla ja osakepääoman korotus liittyy tähän hankkeeseen. Ehtona järjestelylle on hallituksen 23.3.2015 hyväksymän Lohjan Lahenkallion osakekaupan toteutuminen saadun tarjouksen mukaisena. Talousarvion investointiosaan esitetään lisättäväksi osakkeiden ja osuuksien hankintaan HUS-Asuntojen osakepääoman korottaminen 1,1 milj. eurolla vuonna 2015. Muutoksen jälkeen tulosalueiden investointien määrä on talousarviossa enintään 148,1 milj. euroa ja liikelaitokset mukaan lukien investoinnit yhteensä enintään 167 180 000 euroa. Investointeihin on tiedossa muitakin tarkistuksia, liittyen mm. Meilahden tornisairaalahankkeen lopullisiin kustannuksiin. Suurten investointien tilannetta käsitellään valtuuston kokouksen 29.4.2015 yhteydessä ja investointiohjelman muut esitykset valmistellaan hallituksen kautta kesäkuun 2015 valtuuston kokoukseen. Hallitus päätti 20.4.2015 investointiosan ta koskevasta esityksestään äänestyksen jälkeen äänin 11-3 (3 jäsentä oli poissa kokouksesta) jäsen Rankin ehdotettua Niemen kannattamana, että asia tulisi palauttaa uudelleen valmisteltavaksi. Vähemmistöön kuuluivat jäsenet Risto Ranki ja Marika Niemi sekä puheenjohtaja Ulla-Marja Urho. Ranki ilmoitti pöytäkirjaan merkittäväksi seuraavan sisältöisen perustellun eriävän mielipiteensä: "Eriävänä mielipiteenäni totean, että investointiosan esitys olisi tullut palauttaa uudelleen valmisteltavaksi. Asia liittyy työsuhdeasuntojen hankintaprojektiin, jonka rahoitusrakenne on auki mm. haetun valtionavustuksen vuoksi. Siten esitys osakepääoman korottamisesta on ennenaikainen ja saattaa johtaa työsuhdeasumisen subventointiin vastoin voimassa olevaa henkilöstöpoliittista ohjelmaa." Niemi ja Urho yhtyivät em. perusteltuun eriävään mielipiteeseen. Hallitus Valtuusto päättää muuttaa 11.12.2014 32 päätöstään HUS-kuntayhtymän vuoden 2015 talousarvioksi ja vahvistaa esityslistan mukaisten talousarvioten vaikutukset HUS-kuntayhtymän vuoden 2015 tuloslaskelmaan, henkilötyövuosiin ja henkilöstömäärään HUS-kuntayhtymän sitovien nettokulujen määräksi 1 482,9 milj. euroa tulosalueiden investointien määräksi vuonna 2015 enintään 148.100.000 euroa HUS-Apteekin vuoden 2015 talousarvion esityslistalla esitetyn mukaisesti siten, että siihen sisällytetään Helsingin kaupungin sairaala-apteekin lääkehuollon palvelujen ja kliinisen farmasian palvelujen toiminta 1.5.2015 alkaen. Muutoksen vaikutus toimintatuottoihin on 1,2 milj. euroa ja toimintakuluihin 1,174 milj. euroa sekä poistoihin 0,028 milj. euroa. Nettotulosvaikutus on nolla. Päätös Esitys hyväksyttiin.