Suomen graafisen teollisuuden vienti 2016 7.03.2017, Lasse Krogell
Ulkomaankauppa / vienti 2016 Vuoden 2016 vientitilasto supistui 10 %. Viennin arvo oli 114 miljoonaa euroa. Valitettavasti tilasto sisältää edelleen Norjaan suuntautuvan aikakauslehtien alv-kierrätyksen mukanaan tuoman arvon. Norja ja Ruotsi muodostavat oman ryhmänsä vientimaina. Molempiin maihin kohdistui 27 % koko alamme viennistä. Mutta totuus on kuitenkin se että Norjan viennistä arviolta 25 miljoonaa on takaisin Suomeen kiertäviä aikakauslehtiä joten todellinen vienti on supistunut merkittävästi. Myös tilastotaulukossa näkyvät Singaporen, Puolan ja Belgian vientiluvut indikoivat että kyse on jostain muusta kuin perinteisestä painotuotteiden viennistä. Kohdemaat joissa viennin arvo on muutamia euroja per kilo kertovat että kyseessä on todellinen painotuotteiden vienti eikä joitakin meidän kannalta virheellisiä tilastokirjauksia. Venäjän viennin edelleen jatkuva voimakas supistuminen on erittäin valitettava tosiasia. Toisaalta tämä myös kertoo piilevästä isosta potentiaalista kunhan Venäjän oma talous lähtee nousuun ja kaupparajoitukset purkautuvat. Tässä on syytä olla herkkänä ja valmistautua nopeisiin näkyviin toimenpiteisiin.
Ulkomaankauppa / vienti 2016 (Päävientimaat, n. 90 % koko viennistä) Vienti määrämaittain muutos Tammi - joulukuu 2016-12 690 878 tilastoarvo (euro) vuoden alusta Tuotteiden arvo /kg Osuus koko viennistä AA (2002--.) Kaikki maat yhteensä 114 217 900-10 2,3 100,0 % SE (2002--.) Ruotsi 31 057 485-13 1,6 27,2 % NO (2002--.) Norja 31 041 621 24 4,5 27,2 % RU (2002--.) Venäjä 10 215 240-49 1,5 8,9 % GB (2002--.) Iso-Britannia 9 716 445-33 1,5 8,5 % DK (2002--.) Tanska 7 208 375 4 1,3 6,3 % PL (2002--.) Puola 4 226 530 171 14,4 3,7 % DE (2002--.) Saksa 2 744 396-40 8,4 2,4 % EE (2002--.) Viro 1 690 193 12 1,9 1,5 % SG (2002--.) Singapore 1 630 644-23 125,4 1,4 % BE (2002--.) Belgia 1 589 195-19 26,9 1,4 % US (2002--.) USA 1 532 121 44 12,7 1,3 %
Viennin kehitys tuoteryhmittäin 1990-400 350 Milj. Muut Kirjat 300 250 200 150 100 50 0
Vienti 2016 päätuoteryhmittäin Seuraaville sivuille on koottu tuoteryhmäkohtaiset (Aikakauslehdet, Kirjat, Mainospainotuotteet ) viennin arvo keskeisiin vientimaihin. Kirjoja lukuun ottamatta näiden päätuoteryhmien osalta vienti kohdistuu listattuihin maihin. Kirjavienti jakaantuu selvästi muita ryhmiä hajanaisemmin eri puolille maailmaa. Ehkä mielenkiintoisin yksityiskohta on se mikä on tuoteryhmä- ja maakohtainen tuotteiden keskihinta. Myös maakohtaiset erot ovat tuoteryhmän sisällä suuret. Kaupalliset luettelot ja mainospainotuotteet on viety runsaan euron keskihinnalla. Aikakauslehdistä on saatu 2,44 euroa / kilo Kirjojen hinta on ollut 5 euroa kilolta Viimeisen tuoteryhmän kilohinta on 130 euroa joka selvästi osoittaa että tässä ryhmässä on järjestäen tuotteita jotka eivät ole perinteisiä painotuotteita.
Aikakauslehdet tilastoarvo (euro) vuoden alusta Paljous kg Euroa / Kilo 49029000 (2009--.) Sanomalehdet ja aikakauslehdet, myös jos ne ovat kuvitetut tai sisältävät mainosaineistoa (paitsi vähintään neljä kertaa viikossa ilmestyvät) Kaikki maat yhteensä 47 066 329 4 19 289 611 2,44 Listatut yhteensä 46 655 449 NO (2002--.) Norja 25 420 174 54 4 228 799 6,01 SE (2002--.) Ruotsi 9 166 821-28 6 428 294 1,43 RU (2002--.) Venäjä 7 738 350-32 6 484 643 1,19 GB (2002--.) Iso-Britannia 2 671 913 14 1 773 679 1,51 DE (2002--.) Saksa 1 159 576-1 126 063 9,2 BE (2002--.) Belgia 277 741-12 31 728 8,75 EE (2002--.) Viro 106 449-16 49 790 2,14 DK (2002--.) Tanska 71 327-3 48 855 1,46 PL (2002--.) Puola 40 144-8 4 010 10,01 US (2002--.) USA 2 901 9 1 460 1,99 SG (2002--.) Singapore 53-40 9 5,89
Mainospainotuotteet tilastoarvo (euro) vuoden alusta Paljous kg Euroa / Kilo 49111090 (2002--.) Kaupallinen mainosaineisto ja niiden kaltaiset tuotteet (paitsi kaupalliset luettelot ) Kaikki maat yhteensä 26 089 536-8 23 425 729 1,11 Listatut yhteensä 24 062 833 SE (2002--.) Ruotsi 11 318 807 10 10 282 839 1,1 GB (2002--.) Iso-Britannia 4 324 896 6 4 718 780 0,92 DK (2002--.) Tanska 3 849 193 13 3 701 887 1,04 NO (2002--.) Norja 2 302 500-30 1 858 810 1,24 PL (2002--.) Puola 737 496-2 221 673 3,33 EE (2002--.) Viro 592 566 4 800 885 0,74 RU (2002--.) Venäjä 558 140-84 47 091 11,85 DE (2002--.) Saksa 142 825-17 36 312 3,93 BE (2002--.) Belgia 129 538-15 19 912 6,51 US (2002--.) USA 92 001-20 14 390 6,39 SG (2002--.) Singapore 14 871-63 1 402 10,61
Kirjat (ja esitteet?) tilastoarvo (euro) vuoden alusta Paljous kg Euroa / Kilo 49019900 (2002--.) Kirjat, esitteet ja niiden kaltaiset painotuotteet (paitsi irrallisina lehtinä, sanakirjat, tietosanakirjat, aikakauslehdet ja mainosmateriaali) Kaikki maat yhteensä 16 177 175-28 3 238 911 4,99 Listatut yhteensä 11 398 733 SE (2002--.) Ruotsi 2 479 311-63 706 044 3,51 NO (2002--.) Norja 2 229 480-20 523 507 4,26 DK (2002--.) Tanska 2 212 568-19 595 655 3,71 RU (2002--.) Venäjä 1 469 227-13 273 794 5,37 DE (2002--.) Saksa 1 281 319-59 157 581 8,13 US (2002--.) USA 702 290 43 88 834 7,91 GB (2002--.) Iso-Britannia 611 643-24 159 477 3,84 PL (2002--.) Puola 283 539-27 49 532 5,72 EE (2002--.) Viro 112 379-67 11 119 10,11 SG (2002--.) Singapore 8 722-82 1 413 6,17 BE (2002--.) Belgia 8 255-47 313 26,37
Kaupalliset luettelot tilastoarvo (euro) vuoden alusta Paljous kg Euroa / Kilo 49111010 (2002--.) Kaupalliset luettelot Kaikki maat yhteensä 3 539 242-31 3 388 690 1,04 Listatut yhteensä 3 359 709 SE (2002--.) Ruotsi 2 581 779-8 1 822 365 1,42 NO (2002--.) Norja 335 955-79 181 870 1,85 DK (2002--.) Tanska 249 607 616 1 332 837 0,19 RU (2002--.) Venäjä 106 936-52 24 288 4,4 US (2002--.) USA 42 549 276 4 109 10,36 EE (2002--.) Viro 16 985 29 6 705 2,53 BE (2002--.) Belgia 8 224 205500 500 16,45 DE (2002--.) Saksa 7 434 176 338 21,99 SG (2002--.) Singapore 5 359-78 141 38,01 GB (2002--.) Iso-Britannia 4 746 39 3 190 1,49 PL (2002--.) Puola 135-100 8 16,88
Koontiryhmä tilastoarvo (euro) vuoden alusta Paljous kg Euroa / Kilo 49119900 (2002--.) Painotuotteet, muualle kuulumattomat Kaikki maat yhteensä 18 813 066-13 145 555 129,25 Listatut yhteensä 15 467 915 SE (2002--.) Ruotsi 4 740 917 82 8 779 540,03 PL (2002--.) Puola 3 159 673 1015 17 573 179,8 GB (2002--.) Iso-Britannia 2 084 688-71 12 744 163,58 SG (2002--.) Singapore 1 598 436-20 10 261 155,78 BE (2002--.) Belgia 1 160 127-22 6 477 179,11 EE (2002--.) Viro 785 498 80 6 284 125 DK (2002--.) Tanska 689 502 28 4 859 141,9 US (2002--.) USA 507 966 81 5 668 89,62 NO (2002--.) Norja 503 984-20 5 962 84,53 RU (2002--.) Venäjä 210 242-88 16 551 12,7 DE (2002--.) Saksa 26 882 11 2 291 11,73