Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ulkomaankauppa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ulkomaankauppa"

Transkriptio

1 Kauppa 2012 Handel Trade Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ulkomaankauppa Kuvio 1. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteiden tuonti ja vienti v (1-6) Mrd. e Tuonti Vienti (1-6) 2012 (1-6) Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tullihallitus. Uppgifterna kan lånas med uppgivande av Tullstyrelsen som källa. Quoting is encouraged provided National Board of Customs is acknowledged as the source.

2 1 SÄHKÖ- JA ELEKTRONIIKKATEOLLISUUDEN VIENTI PUDONNUT PUOLEEN HUIPPUAJOISTA Toimialan tase kääntyi alijäämäiseksi viime vuonna Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteita 1 vietiin viime vuonna vajaan 7,9 miljardin euron arvosta eli neljä prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Lasku jatkui samaan tahtiin myös kuluvan vuoden alkupuoliskolla. Tammi-kesäkuussa vienti väheni kolme prosenttia ja jäi vajaaseen 3,9 miljardiin euroon. Vuosina toimialan vuotuisen viennin arvo oli yli 15 miljardia euroa. Osuus Suomen koko viennistä on supistunut parhaiden vuosien runsaasta neljänneksestä alle 14 prosenttiin. Tuonti väheni jyrkästi vuoden 2009 taantuman aikana, mutta on sittemmin kääntynyt taas kasvuun. Viime vuonna sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteiden tuonti lisääntyi yhdeksän prosenttia ja kohosi yli 8,8 miljardiin euroon. Tämän vuoden tammi-kesäkuussa tuonnin kasvu jäi kahteen prosenttiin; tuonnin arvo oli 4,3 miljardia euroa. Toimialan kaupasta kertyi vielä viime vuosikymmenen puolivälissä vuosittain keskimäärin neljän miljardin euron ylijäämä. Viime vuonna ylijäämä vaihtui lähes miljardin euron vajeeksi. Kuluvan vuoden alkupuoliskolla vajetta syntyi 421 miljoonaa euroa. Erilaiset puhelinlaitteet ovat yhä tärkein tuoteryhmä sekä viennissä että tuonnissa, vaikka supistuminen onkin kohdistunut kaikkein voimakkaimmin juuri niihin. Muita tärkeitä vientitavaroita ovat sähkögeneraattorit ja moottorit sekä sähkömuuttajat, tuonnissa puolestaan atk-laitteet ja erilaiset kytkentälaitteet. Venäjän osuus sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteiden ostajana on viime vuosina pysytellyt kymmenen prosentin tuntumassa. Muut tärkeät vientimaat ovat Saksa, USA ja Kiina. Tuonnissa Kiinan osuus oli aikaisemmin neljänneksen paikkeilla, mutta kohosi tämän vuoden tammi-kesäkuussa jo lähes kolmannekseen. Saksa on selvästi toiseksi tärkein tuontimaa. Kuvio 2. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteiden osuudet koko tuonnista ja viennistä v (1-6) Osuus % (1-6) 1) Tässä katsauksessa käytetty sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteiden luokittelu perustuu YK:n SITC-nimikkeistöön, joka on eri vuosien välillä vertailukelpoisempi kuin CPA-tuoteluokituksen mukaan määritelty sähkö- ja elektroniikkateollisuus. Lisäksi CPA-luokituksessa sähkölaitteisiin on laskettu mukaan mm. ei-sähköisiä lämmitys- ja vedenkuumennuslaitteita. Toisaalta esim. monet toimistokoneet ja sähkötyökalut jäävät CPA-luokituksessa sähkötekniikan ulkopuolelle. Tarkempi selvitys tarkasteluun otetuista SITC-nimikkeistä on tämän katsauksen liitteenä. Tuonti Vienti Tullihallitus Tilastoyksikkö

3 2 Kuvio 3. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden kauppatase (1-6) Milj. e (1-6) Taulukko 1. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteiden kauppa v (1-6) Vuosi Tuonti Vienti Kauppatase Milj. e Muutos % Osuus % Milj. e Muutos % Osuus % Milj. e , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , (1-6) , ,6-421 Matkapuhelinvienti pudonnut muutamassa vuodessa viidesosaan Matkapuhelimia vietiin vuosina vuosittain yli 6,5 miljardin euron arvosta. Vietyjen puhelimien määrä oli useiden vuosien ajan selvästi yli 30 miljoonaa puhelinta vuodessa. Jyrkkä supistuminen on kuitenkin johtanut siihen, että viime vuonna puhelimia vietiin enää 1,4 miljardin euron arvosta, yhteensä vajaat 6,5 miljoonaa puhelinta. Vienti väheni viidenneksen edellisvuotisesta. Kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa lasku on edelleen jatkunut. Vietyjen puhelimien arvo oli hieman yli 600 miljoonaa euroa eli 15 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Saksalla, Venäjällä ja Kiinalla oli kullakin vuoden alkupuoliskolla hieman yli 50 miljoonan euron osuus matkapuhelinviennistä. Matkapuhelimien osuus Suomen kaikesta sähkö- ja elektroniikkateollisuuden viennistä oli parhaimmillaan yli 40 prosenttia. Kuluvana vuonna se on laskenut jo alle 16 prosentin. Muiden puhelinlaitteiden kuin matkapuhelimien vienti supistui viime vuonna viidenneksen ja tämän vuoden kesäkuun loppuun mennessä viisi prosenttia. Vuoden alkupuoliskon 357 miljoonan euron viennissä Venäjä oli selvästi tärkein maa ennen Kiinaa ja Saksaa. Sähkögeneraattoreiden ja moottoreiden vienti on ollut viime aikoina muutaman prosentin laskussa. Tammi-kesäkuussa viennin arvo oli 653 miljoonaa euroa, josta sekä Etelä-Afrikan että Saksan osuus Tullihallitus Tilastoyksikkö

4 3 oli vajaat 70 miljoonaa euroa. Generaattori- ja moottoriviennille on tyypillistä, että suurten laitetoimitusten vuoksi tärkeimmät maat saattavat vaihtua vuosittain. Kuluvana vuonna tärkeimpiä vientikohteita olivat Etelä-Afrikan ja Saksan jälkeen Dominikaaninen tasavalta ja Timor-Leste. Viime vuonna suurimmat maat olivat Turkki, Saksa ja Bangladesh. Erilaisten sähkömuuntajien, muuttajien ja suuntaajien vienti on kehittynyt suotuisasti. Viime vuonna vienti kasvoi 15 prosenttia ja kohosi yli miljardiin euroon. Tämän vuoden alkupuoliskolla vienti on edelleen hieman lisääntynyt ja noussut 527 miljoonaan euroon. Selvästi tärkeimmät vientimaat ovat USA ja Saksa. Taantuman jälkeinen mittaus-, tarkkailu- ja analyysikojeiden viennin tasainen kasvu kääntyi alkuvuodesta loivaan laskuun. Viennin arvo oli 366 miljoonaa euroa; suurimpina ostajamaina USA ja Kiina. Muista tärkeistä tavararyhmistä sähkökytkentälaitteiden viennin arvo oli vajaat 300 miljoonaa euroa ja sekä sähkölääkintälaitteiden että toimistokoneiden ja atk-laitteiden arvo vajaat 200 miljoonaa euroa. Ruotsi, Kiina ja Venäjä olivat lähes tasavahvoja kytkentälaitteiden vientimaita. USA oli puolestaan selvästi suurin lääkintälaitteiden viennissä ja Venäjä toimistokoneiden ja atk-laitteiden viennissä. Puhelintuonti kääntyi kasvuun Matkapuhelimien tuonti kääntyi kahden vuoden jyrkän pudotuksen jälkeen viime vuonna viidenneksen kasvuun. Tuonnin arvo, puoli miljardia euroa, oli kuitenkin yhä vain murto-osa vuoden 2008 yli 2,2 miljardin euron tuonnista. Tämän vuoden tammi-kesäkuussa matkapuhelintuonti on yli viisinkertaistunut viimevuotisesta ja noussut 700 miljoonan euron paikkeille. Puhelimia tuotiin vuoden alkupuoliskolla 3,6 miljoonaa kappaletta. Tuonnista 80 prosenttia on kiinalaista alkuperää. Muita puhelinlaitteita tuotiin sekä vuonna 2010 että viime vuonna yli 1,6 miljardin euron arvosta. Tänä vuonna tuonnin arvo on pudonnut puoleen viime vuoden tammi-kesäkuusta ja jäänyt vajaaseen puoleen miljardiin euroon. Siitä Kiinan osuus oli 187 miljoonaa euroa ja USA:n osuus 53 miljoonaa euroa. Toimistokoneiden ja atk-laitteiden tuonti pysytteli viimevuotisella tasolla. Kiinan osuus ryhmän 683 miljoonan euron arvoisesta tuonnista oli lähes 300 miljoonaa euroa ja sekä Saksan että Ruotsin osuus vajaat 50 miljoonaa euroa. Sähkökytkentälaitteita tuotiin 317 miljoonan euron arvosta. Viimevuotinen kymmeneksen kasvu kääntyi loivaan laskuun. Saksa oli 85 miljoonan euron osuudellaan selvästi tärkein kytkentälaitteiden tuontimaa ennen Kiinaa ja Viroa. Mittaus-, tarkkailu- ja analyysikojeiden tuonti selviytyi taantumasta selvästi paremmin kuin useimmat muut tavararyhmät. Viime vuonna tuonnin arvo palautui jo miltei taantumaa edeltäneelle tasolle, ja kuluvan vuoden alkupuoliskolla tuonti on edelleen kasvanut. Alkuvuoden tuonnin arvo, 249 miljoonaa euroa, oli viisi prosenttia suurempi kuin viime vuoden tammi-kesäkuussa. Saksasta kojeita tuotiin 62 miljoonan euron ja USA:sta 34 miljoonan euron arvosta. Sähkömuuntajien ja -muuttajien yms. laitteiden tuonti kääntyi kahden vuoden voimakkaan kasvun jälkeen tammi-kesäkuussa 15 prosentin laskuun ja jäi vajaaseen 200 miljoonaan euroon. Viro oli 48 miljoonan euron osuudellaan tärkein tuontimaa hieman ennen Kiinaa. Kotitalouskoneiden ja laitteiden tuonti jäi neljä prosenttia viimevuotista pienemmäksi, 193 miljoonaan euroon. Sekä Kiinalla että Saksalla oli yli 30 miljoonan euron osuus ryhmän tuonnista. Muita tärkeitä tavararyhmiä olivat elektroniikan komponentit (177 miljoonaa euroa tammikesäkuussa), kaapeli, eristimet yms. (174 miljoonaa euroa), radio-, tv- yms. laitteet (161 miljoonaa euroa) sekä generaattorit ja moottorit (151 miljoonaa euroa). Tullihallitus Tilastoyksikkö

5 4 Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteiden tuonnille on tyypillistä, että monista tuotteista osa ei päädy kotimaan kulutukseen tai investointeihin, vaan viedään edelleen Suomen ulkopuolelle. Esimerkiksi matkapuhelimien tuonti on jatkuvasti ollut selvästi suurempaa kuin puhelimien myynti Suomessa. Pääasiassa Venäjälle viedään lisäksi hyvin paljon Suomeen tuotuja toimistokoneita, atk-laitteita ja kodinkoneita. Vienti jakaantuu tasaisesti, tuonnissa Kiina on selvästi tärkein maa Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteiden vienti jakaantuu hyvin tasaisesti. Ylivoimaista suurinta maata viennissä ei ole, vaikka Venäjä onkin kymmeneksen osuudellaan hieman suurempi kuin kahdeksan prosentin vientiosuuden tuntumassa oleva Saksa ja seitsemän prosentin paikkeilla olevat USA ja Kiina. Toimialan vienti Venäjälle supistui tammi-kesäkuussa viisi prosenttia ja jäi 388 miljoonaan euroon. Vienti Saksaan kasvoi hieman ja kohosi 308 miljoonaan euroon. Laskussa olleet USA ja Kiina jäivät vähän alle 300 miljoonan euron. Kaikkiaan Suomella oli vuoden alkupuoliskolla sähkö- ja elektroniikkateollisuuden vientiä vähintään kymmenen miljoonan euron arvosta yli viiteenkymmeneen maahan. Tuonnissa Kiinan osuus nousi edellisten vuosien runsaasta neljänneksestä kuluvana vuonna miltei kolmannekseen. Tuonnin arvo, 1,4 miljardia euroa, oli 35 prosenttia suurempi kuin viime vuoden alkupuoliskolla. Tuonti Saksasta väheni kuusi prosenttia viimevuotisesta ja jäi 474 miljoonaan euroon. Saksan osuus toimialan koko tuonnista on pudonnut parin vuoden takaisesta 13 prosentista 11 prosenttiin. Muita tärkeitä tuontimaita olivat Ruotsi (302 miljoonaa euroa) ja USA (221 miljoonaa euroa). Tullihallitus Tilastoyksikkö

6 Taulukko 2. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden vienti (1-6), tärkeimmät tavararyhmät (1-6) 2012(1-6) SITC-tavararyhmä Milj. e Osuus % Milj. e Osuus % Muutos % Milj. e Osuus % Milj. e Osuus % Muutos % 716 Sähkögeneraattorit ja -moottorit , , , , Sähköiset hitsauslaitteet yms. 96 1,2 92 1, ,1 54 1, Toimistokoneet ja atk-laitteet 353 4, , , , Radio-, tv- yms. laitteet 112 1,4 60 0, ,9 22 0, Matkapuhelimet , , , , Muut puhelinlaitteet , , , , Sähkömuuntajat, -muuttajat yms , , , , Sähkökytkentälaitteet 638 7, , , , Sähkökaapeli, eristimet yms , , , , Sähkölääkintälaitteet 377 4, , , , Kotitalouskoneet ja -laitteet 75 0,9 80 1, ,0 39 1, Elektroniikan komponentit 127 1, , ,6 77 2, Sähkövalaisimet ja -valaisintarvikkeet 83 1,0 88 1, ,0 44 1, Mittaus-, tarkkailu- ja analyysikojeet 721 8, , , , Tallennevälineet, myös tallenteita sisältävät 99 1, , ,2 59 1,5 23 Muut 399 4, , , ,3 12 Yhteensä , , , ,0-3

7 Taulukko 3. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuonti (1-6), tärkeimmät tavararyhmät (1-6) 2012(1-6) SITC-tavararyhmä Milj. e Osuus % Milj. e Osuus % Muutos % Milj. e Osuus % Milj. e Osuus % Muutos % 716 Sähkögeneraattorit ja -moottorit 231 2, , , , Toimistokoneet ja atk-laitteet , , , , Radio-, tv- yms. laitteet 457 5, , , , Matkapuhelimet 397 4, , , , Muut puhelinlaitteet , , , , Sähkömuuntajat, -muuttajat yms , , , , Sähkökytkentälaitteet 583 7, , , , Sähkökaapeli, eristimet yms , , , , Sähkölääkintälaitteet 116 1, , ,3 74 1, Kotitalouskoneet ja -laitteet 399 4, , , , Elektroniikan komponentit 401 4, , , , Akut ja paristot 174 2, , ,2 61 1, Sähköiset käsityövälineet 83 1, , ,6 57 1, Sähkövalaisimet ja -valaisintarvikkeet 198 2, , ,1 98 2, Mittaus-, tarkkailu- ja analyysikojeet 424 5, , , , Tallennevälineet, myös tallenteita sisältävät 247 3, , , ,6-7 Muut 723 8, , , ,1-1 Yhteensä , , , ,0 2

8 Taulukko 4. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden vienti (1-6), tärkeimmät maat vuoden 2012(1-6) suuruusjärjestyksessä (1-6) 2012(1-6) Maa Milj. e Osuus % Milj. e Osuus % Muutos % Milj. e Osuus % Milj. e Osuus % Muutos % Venäjä 751 9, , , ,0-5 Saksa 636 7, , , ,0 2 USA 533 6, , , ,3-7 Kiina 577 7, , , ,1-10 Ruotsi 427 5, , , ,5 22 Alankomaat 344 4, , , ,0-23 Iso-Britannia 353 4, , , ,9-6 Italia 310 3, , , ,9-18 Ranska 321 3, , , ,8 14 Japani 108 1, , , ,7 106 Viro 170 2, , ,5 99 2,5-1 Etelä-Afrikka 73 0,9 94 1, ,2 98 2,5 100 Puola 178 2, , ,3 91 2,3-3 Norja 178 2, , ,4 91 2,3-4 Intia 221 2, , ,7 89 2,3-19 Muut , , , ,7-9 Yhteensä , , , ,0-3 Taulukko 5. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuonti (1-6), tärkeimmät maat vuoden 2012(1-6) suuruusjärjestyksessä (1-6) 2012(1-6) Maa Milj. e Osuus % Milj. e Osuus % Muutos % Milj. e Osuus % Milj. e Osuus % Muutos % Kiina , , , ,9 35 Saksa , , , ,0-6 Ruotsi 551 6, , , ,0-14 USA 478 5, , , ,1-18 Viro 299 3, , , ,4-3 Japani 374 4, , , ,7-13 Etelä-Korea 309 3, , , ,7-24 Alankomaat 204 2, , , ,0 12 Ranska 234 2, , , ,4 6 Iso-Britannia 266 3, , , ,4-13 Puola 219 2, , ,5 90 2,1-13 Tanska 128 1, , ,9 82 1,9 1 Taiwan 154 1, , ,8 81 1,9 5 Italia 138 1, , ,7 75 1,7 4 Tsekin tasavalta 182 2, , ,3 69 1,6-28 Muut , , , ,9-9 Yhteensä , , , ,0 2

9 Liite Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteet YK:n SITC-luokituksen (Rev. 4) mukaan: 716 Sähkögeneraattorit ja -moottorit 7373 Sähköiset hitsauslaitteet yms Tuulettimet 75 Toimistokoneet ja atk-laitteet 76 Puhelin-, radio-, tv- yms. laitteet 77 Muut sähkökoneet ja laitteet Sähkövalaisimet 871 Optiset kojeet ja laitteet 873 Kulutus-, tuotanto- yms. mittarit 874 Mittaus-, tarkkailu- ja analyysikojeet 881 Kamerat yms. laitteet Optiset kuidut 8843 Objektiivit 885 (paitsi 88592,88593) Kellot Videopelit Valaisinsarjat 8984 Tallennevälineet, myös tallenteita sisältävät Kuulolaitteet Tahdistimet yms.

10 Kauppa 2012 Handel Trade Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ulkomaankauppa 2012:M18, Tiedustelut - Förfrågningar - Inquiries: Matti Heiniemi p Christina Telasuo p Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi Kaikki tilastot ja katsaukset ovat ilmaiseksi luettavissa Tullin Internet-sivuilla Internet-sivuiltamme löytyvät myös käsikirja ulkomaankaupan tilastointiperiaatteista, Intrastat-opas sekä kunkin tilaston kuvaus ja laatuseloste. Tarkempia maa- ja tavarakohtaisia tietoja sekä logistiikkatilastoja on saatavissa maksutta ulkomaankauppatietojen jakelujärjestelmästä (ULJAS) uljas.tulli.fi Yhteystiedot: Tullihallitus Tilastoyksikkö Erottajankatu A PL Helsinki Vaihde (09) 6141 Tilastopalvelu tilastot@tulli.fi Kontaktuppgifter: Tullstyrelsen Statistikenheten Skillnadsgatan A PB Helsingfors Växel (09) 6141 Statistikservice statistik@tulli.fi Contact information: National Board of Customs Statistics Unit Erottajankatu A PO Box 512 FI Helsinki Exchange Statistics service statistics@tulli.fi

Metalliteollisuuden ulkomaankauppa

Metalliteollisuuden ulkomaankauppa Kauppa 2012 Handel Trade Metalliteollisuuden ulkomaankauppa 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Kuvio 1. Metalliteollisuuden tuotteiden ulkomaankauppa v. 2001 2012 (1-2) Mrd. euroa 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa v.2002

Huipputeknologian ulkomaankauppa v.2002 SVT Ulkomaankauppa 23:M5 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa v.22 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-22 Mrd. euroa sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä 14 12

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2012

Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kauppa 2013 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 9 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003 Ulkomaankauppa 2004:M06 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003 Kuvio 1. Huipputeknologian tuotteiden tuonti ja vienti v. 1995-2003 14 12 Mrd. e Tuonti Vienti 10 8 6 4

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size Kauppa 2014 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2014 Tammi-maaliskuu Januari-mars

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000 SVT Ulkomaankauppa 2001:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-2000 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2011

Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kauppa 2012 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 8,2 % Muut kuljetukset; 0,2; 0,6 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Energiatuotteiden ulkomaankauppa

Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kauppa 2010 Handel Trade Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kuvio 1. Energiatuotteiden tuonti ja vienti v. 2004-2010(1-4) 12000 Milj. e 10000 8000 6000 4000 2000 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2009 (1-4)

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa Kauppa 2011 Handel Trade Metsäteollisuuden ulkomaankauppa Kuvio 1. Suomen metsäteollisuusvienti ja tuonti v. 2004-2011(1-3) 13 12 11 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Mrd. e 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2010

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001 SVT Ulkomaankauppa :M1 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 1 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 199-1 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä Mrd mk Tuonti

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2015 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2015 Huhti-kesäkuu April-juni

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2016 Huhti-kesäkuu April-juni

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2016 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2014

Ulkomaankaupan kuljetukset 2014 Kauppa 2015 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2014 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus%) Maantiekuljetukset; 3,5; 8 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2015 Loka-joulukuu Oktober-december

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014 Kauppa 2015 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014 % 100 Viennin jakautuminen yrityksen omistajatyypin mukaan vuosina 2005 2014 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2005 2006 2007

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010

Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010 Kauppa 2011 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,4; 8 % Rautatiekuljetukset; 1,2; 3 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 21 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2-21 (1-7) 5 Milj. e 4 3 2 1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 29 (1-7) Tuonti Vienti 21 (1-7) Helsinki 2.1.21

Lisätiedot

Rajaliikennetilasto 2014

Rajaliikennetilasto 2014 Kauppa 2015 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2014 450000 400000 350000 300000 250000 200000 150000 100000 50000 0 kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot vuosina 2008 2014 2008 2009

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2016 Loka-joulukuu

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Huhti-kesäkuu

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 218 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 218 Huhti-kesäkuu April-juni

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 28 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 28 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2002

Ulkomaankaupan kuljetukset 2002 Ulkomaankauppa 2003:M11 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2002 Maantiekulj. (2,5 milj. t) 6,4 % Rautatiekulj. (0,6 milj. t) 1,6 % Muut kulj. (0,2 milj. t) 0,5 % VIENTI Laivakulj. (36,1

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010

Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010 Kauppa 2011 Handel Trade Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010 Kuvio 1. Maantietransito; vienti itään tavararyhmittäin vuonna 2010 (1000 tonnia) Tekstiilit, vaatteet ja jalkineet; 155; 8 % Autot;

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2000

Ulkomaankaupan kuljetukset 2000 SVT Ulkomaankauppa 2001:M08 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2000 TUONTI Rautatiekulj. (11,7 milj. t) 20,4 % Muut kulj. (3,3 milj. t) 5,7 % Maantiekulj. (3,7 milj. t) 6,4 % Laivakulj.

Lisätiedot

Transitokuljetukset, maaliskuu 2013

Transitokuljetukset, maaliskuu 2013 Kauppa 2013 Handel Trade Transitokuljetukset, maaliskuu 2013 250 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2011-2013 2,5 200 2 Mijl. kiloa 150 100 1,5 1 Mrd. 50 0,5 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito v.2002

Itään suuntautuva maantietransito v.2002 SVT Ulkomaankauppa 2003:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Itään suuntautuva maantietransito v.2002 Maantietransito; vienti itään v. 2002 toimialoittain (1000 tonnia) Erittelemätön 447 (30 %) Elintarvikkeet

Lisätiedot

Energiatuotteiden ulkomaankauppa

Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kauppa 215 Handel Trade Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kuvio 1. Energiatuotteiden tuonti ja vienti v. 24 215 (1-2) 16 Mrd. e 14 12 1 8 6 4 2 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 214 (1-2) Tuonti Vienti

Lisätiedot

Korkean teknologian ulkomaankauppa vuonna 2006

Korkean teknologian ulkomaankauppa vuonna 2006 Kauppa 2007 Handel Trade Korkean teknologian ulkomaankauppa vuonna 2006 Kuvio 1. Korkean teknologian tuotteiden tuonti ja vienti v. 1995-2006 14 12 Mrd. e Tuonti Vienti 10 8 6 4 2 0 1995 1996 1997 1998

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 211 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2-211 (1-8) 5 Milj. e 4 3 2 1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 21 (1-8) Tuonti Vienti 211 (1-8) Helsinki

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2011

Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2011 Kauppa 2012 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2011 Kuvio 1. Viennin ja tuonnin arvot maakunnittain v. 2011 Figur 1. Export och import efter landskap år 2011 Uusimaa - Nyland Itä-Uusimaa

Lisätiedot

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kauppa 21 Handel Trade Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa v. 21-21 (tammikuu) 4 Milj. e 3 2 1 21 22 23 24 25 26 27 28 29 29 21 (tammi) (tammi) Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kaivannais- ja louhintatuotteiden kauppa

Kaivannais- ja louhintatuotteiden kauppa Kauppa 2013 Handel Trade Kaivannais- ja louhintatuotteiden kauppa Kuvio 1. Kaivannais- ja louhintatuotteiden kauppa v. 2003-2013 (1-5) 2700 2400 2100 1800 1500 1200 900 600 300 0 Milj. e 2003 2004 2005

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2008

Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2008 Kauppa 2008 Handel Trade Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2008 Maantietransito; vienti itään v. 2008 (I-III) toimialoittain (1000 tonnia) Erittelemätön; 160; 19 Muut; 204; 24 Elintarvikkeet;

Lisätiedot

Energiatuotteiden ulkomaankauppa

Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kauppa 216 Handel Trade Energiatuotteiden ulkomaankauppa Mrd. e 16 Kuvio 1. Energiatuotteiden ulkomaankauppa 25-216(1-2) 14 12 1 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215 215 Tuonti Vienti (1-2) 216

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2002-2012(1-9) 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Mrd. e 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2011 (1-9)

Lisätiedot

Suomen ja Kanadan välinen kauppa

Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa 1 000 Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 2004-2014 800 600 400 200 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Tuonti

Lisätiedot

Suomen ja Viron välinen kauppa

Suomen ja Viron välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Viron välinen kauppa Milj.e Kuvio 1. Suomen ja Viron välinen kauppa v. 2006-2015 (1-11) 2 000 1 500 1 000 500 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2014 (1-11)

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2001-2012 (1-8) 5000 Milj. e 4000 3000 2000 1000 0 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010

Lisätiedot

Suomen ja Arabiliiton maiden välinen kauppa

Suomen ja Arabiliiton maiden välinen kauppa Kauppa 2011 Handel Trade Suomen ja Arabiliiton maiden välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Arabiliiton maiden välinen kauppa v. 2000-2010 Milj. e 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 2000 2001 2002 2003 2004

Lisätiedot

Jalometallien ulkomaankauppa

Jalometallien ulkomaankauppa Kauppa 2018 Handel Trade Jalometallien ulkomaankauppa Milj. e Kuvio 1. Jalometallien tuonti ja vienti v. 2011 2017 800 700 600 500 400 300 200 100 0 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Tuonti Vienti Helsinki

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size Kauppa 2014 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2013 Loka-joulukuu Oktober-december

Lisätiedot

Suomen ja Ranskan välinen kauppa

Suomen ja Ranskan välinen kauppa Kauppa 212 Handel Trade Suomen ja Ranskan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ranskan välinen kauppa v. 22-211 2 1 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 Tuonti Vienti Helsinki 26.3.212 Tietoja lainattaessa lähteenä

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2004

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2004 Ulkomaankauppa 2005:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2004 Kuvio 1. Huipputeknologian tuotteiden tuonti ja vienti v. 1995-2004 14 12 Mrd. e Tuonti Vienti 10 8 6 4

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2015

Ulkomaankaupan kuljetukset 2015 Kauppa 2016 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2015 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 2,9; 6,8 % Rautatiekuljetukset; 0,5; 1,2 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Suomen ja Kanadan välinen kauppa

Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kauppa 0 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kuvio. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 00-0 (-) 700 Milj. e 600 00 00 00 00 0 0 00 00 00 00 00 006 007 008 009 0 0 (-) Tuonti Vienti 0 (-) Helsinki

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2013 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2003-2013 (1-7) 5000 Milj. e 4000 3000 2000 1000 0 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Suomen ja Turkin välinen kauppa

Suomen ja Turkin välinen kauppa Kauppa 2010 Handel Trade Suomen ja Turkin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Turkin välinen kauppa v. 2000-2010 (tammikuu) 800 Milj. e 700 600 500 400 300 200 100 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007

Lisätiedot

EU-jäsenyys ja Suomen kauppavaihdon rakenne

EU-jäsenyys ja Suomen kauppavaihdon rakenne Kauppa 2013 Handel Trade EU-jäsenyys ja Suomen kauppavaihdon rakenne Ristikkäiskaupan osuus eri maiden kanssa käydystä kaupasta v. 2011, tärkeimmät ristikkäiskauppakumppanit 20 % 15 10 5 0 Ruotsi Tanska

Lisätiedot

VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa

VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa 28.2.214 VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 213 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 213 Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan kaksi prosenttia

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2015

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2015 Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2015 % Kuvio 1. Suurimpien yritysten osuus kokonaisviennistä ja -tuonnista vuosina 2005 2015 40 30 20 10 0 2005 2006 2007 2008

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito huhti-kesäkuussa 2011

Itään suuntautuva maantietransito huhti-kesäkuussa 2011 Kauppa 2011 Handel Trade Itään suuntautuva maantietransito huhti-kesäkuussa 2011 Kuvio 1. Maantietransito; vienti itään tavararyhmittäin huhti-kesäkuussa 2011 (1000 tonnia) Erittelemätön; 14; 3 Tekstiilit,

Lisätiedot

Korkean teknologian ulkomaankauppa vuonna 2005

Korkean teknologian ulkomaankauppa vuonna 2005 Ulkomaankauppa 2006:M05 Utrikeshandel Foreign Trade Korkean teknologian ulkomaankauppa vuonna 2005 Kuvio 1. Korkean teknologian tuotteiden tuonti ja vienti v. 1995-2005 14 12 10 8 6 4 2 Mrd. e Tuonti Vienti

Lisätiedot

Transitokuljetukset, tammikuu 2014

Transitokuljetukset, tammikuu 2014 Kauppa 2014 Handel Trade Transitokuljetukset, tammikuu 2014 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2012-2014 250 2,5 200 2 Mijl. kiloa 150 100 1,5 1 Mrd. 50 0,5 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10

Lisätiedot

Jälleenvienti Venäjälle vuonna 2008

Jälleenvienti Venäjälle vuonna 2008 Kauppa 2010 Handel Trade Jälleenvienti Venäjälle vuonna 2008 Milj. euroa 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 Kuvio 1. Jälleenvienti Venäjälle v. 2008; tärkeimmät tavararyhmät (matkapuhelimien jälleenviennin

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2002-2012 (1-3) Milj. e 12000 11000 10000 9000 8000 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2002 2003

Lisätiedot

Suomen ja Viron välinen kauppa

Suomen ja Viron välinen kauppa Kauppa 212 Handel Trade Suomen ja Viron välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Viron välinen kauppa v. 22-211(1-1) 2 Milj. e 15 1 5 22 23 24 25 26 27 28 29 21 21 211 (1-1) (1-1) Tuonti Vienti Helsinki 17.1.212

Lisätiedot

Ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain vuonna 2002/1-9 ja 2003/1-9

Ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain vuonna 2002/1-9 ja 2003/1-9 Ulkomaankauppa 2004:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain vuonna 2002/1-9 ja 2003/1-9 Kuvio 1. Viennin ja tuonnin arvon muutos yritysten kokoluokittain 2003/2002 1-9,

Lisätiedot

Transitokuljetukset 2018

Transitokuljetukset 2018 Kauppa 2019 Handel Trade Transitokuljetukset 2018 Mrd. 0,9 0,8 0,7 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,1 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2015 2018 tuhatta tonnia 80 70 60 50 40 30 20 10 0 01 02 03 04

Lisätiedot

2001 Tammikuu Januari January

2001 Tammikuu Januari January Ulkomaankauppa 2001:E01 Ennakkotiedot Preliminära uppgifter Preliminary Data 2001 Tammikuu Januari January MRD. MK Ulkomaankauppa kuukausittain 1/2000-1/2001 32 30 28 26 24 22 20 18 16 14 12 1/2000 2/00

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2004 2014 (1-7) 5 000 Milj. e 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Jälleenvienti Venäjälle vuonna 2009

Jälleenvienti Venäjälle vuonna 2009 Kauppa 2011 Handel Trade Jälleenvienti Venäjälle vuonna 2009 Jälleenvienti Venäjälle v. 2009; tärkeimmät tavararyhmät (matkapuhelimien jälleenviennin arvo epävarma; viihde-elektroniikan, atk-laitteiden

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2017

Ulkomaankaupan kuljetukset 2017 Kauppa 2018 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2017 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 3,0; 6,7 % Rautatiekuljetukset; 0,4; 0,8 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2018

Ulkomaankaupan kuljetukset 2018 Kauppa 2019 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2018 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 3,3; 6,7 % Rautatiekuljetukset; 0,3; 0,7 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 21 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 21-21 (1-3) Milj. e 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 21 22 23 24 25 26 27 28 29 29 (1-3) Tuonti Vienti 21 (1-3)

Lisätiedot

Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa

Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa Kauppa 2010 Handel Trade Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa v. 2000-2009 Milj. e 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa Kauppa 2017 Handel Trade Metsäteollisuuden ulkomaankauppa Kuvio 1. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa v. 2005 2017 (1-8) 14 000 13 000 12 000 11 000 10 000 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000

Lisätiedot

Suomen elintarvikevienti ja -tuonti

Suomen elintarvikevienti ja -tuonti Kauppa 21 Handel Trade Suomen elintarvikevienti ja -tuonti Kuvio 1. Suomen elintarvikevienti ja -tuonti v. 22-29 Milj. euroa 3 5 3 2 5 2 1 5 1 5 22 23 24 25 26 27 28 29 Tuonti Vienti Helsinki 5.8.21 Tietoja

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2013 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2003-2013 (1-8) 12000 11000 10000 9000 8000 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 Milj. e 2003 2004

Lisätiedot

Jälleenvienti Venäjälle vuonna 2010

Jälleenvienti Venäjälle vuonna 2010 Kauppa 2012 Handel Trade Jälleenvienti Venäjälle vuonna 2010 Jälleenvienti Venäjälle v. 2010; tärkeimmät tavararyhmät (matkapuhelimien jälleenviennin arvo epävarma; viihde-elektroniikan, atk-laitteiden,

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Ulkomaankauppa 2005:M01 Utrikeshandel Foreign Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 1995-2004(1-10) 2000 Milj. e 1500 1000 500 0 1995 1996 1997 1998 1999 2000

Lisätiedot

Rajaliikennetilasto 2015

Rajaliikennetilasto 2015 Kauppa 2016 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2015 350 1000 kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot (1000 kpl) maa- ja merirajoilla vuosina 2009-2015 300 250 200 150 100 50 0 2009 2010

Lisätiedot

Jälleenvienti vuonna 2013

Jälleenvienti vuonna 2013 Kauppa 2014 Handel Trade Jälleenvienti vuonna 2013 12 Mrd Jälleenvienti vuosina 2007-2013, mrd euroa 60,0 % 10 50,0 % 8 40,0 % 6 30,0 % 4 20,0 % 2 10,0 % 0 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Suomen jälleenvienti

Lisätiedot

Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa

Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa v. 2003-2013(1-9) 2500 Milj. e 2000 1500 1000 500 0 2003

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2002 2015 (1-3) 10 Mrd. e 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Tuonti Vienti Helsinki 17.6.2015 Tietoja lainattaessa

Lisätiedot

Suomen ja Norjan välinen kauppa

Suomen ja Norjan välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Norjan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Norjan välinen kauppa v. 2002-2011(1-11) Milj. e 2500 2000 1500 1000 500 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2010

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-7) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 28.9.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-5) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.7.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-1) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 29.3.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-3) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-2) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-10) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.12.2018 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Transitokuljetukset 2017

Transitokuljetukset 2017 Kauppa 2018 Handel Trade Transitokuljetukset 2017 Mrd. 1,6 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2014-2017 tuhatta tonnia 140 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 120 100 80 60 40 20 0 01 02 03 04 05 06

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-2) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-3) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2002-2012 (1-2) 8000 Milj. e 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2016

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2016 Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2016 50 Suurimpien yritysten osuus kokonaisviennistä ja -tuonnista vuosina 2006 2016 40 30 20 10 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011

Lisätiedot

Rajaliikennetilasto 2016

Rajaliikennetilasto 2016 Kauppa 2017 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2016 350 tuhat kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot (tuhat kpl) maa- ja merirajoilla vuosina 2009 2016 300 250 200 150 100 50 0 2009 2010

Lisätiedot

Transitokuljetukset 2016

Transitokuljetukset 2016 Kauppa 2017 Handel Trade Transitokuljetukset 2016 Mrd. 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2013-2016 tuhatta tonnia 180 160 140 120 100 80 60 40 20 0 01

Lisätiedot

24.3.2016. VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot. VIENNIN VOLYYMI LASKI 4,7 PROSENTTIA VUONNA 2015 Vientihinnat nousivat 0,7 prosenttia

24.3.2016. VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot. VIENNIN VOLYYMI LASKI 4,7 PROSENTTIA VUONNA 2015 Vientihinnat nousivat 0,7 prosenttia 2.3.216 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI LASKI,7 PROSENTTIA VUONNA 21 Vientihinnat nousivat,7 prosenttia Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 21 neljä prosenttia Tullin ulkomaankauppatilaston

Lisätiedot

Suomen tevanake-kauppa

Suomen tevanake-kauppa SVT Ulkomaankauppa 2003:M01 Utrikeshandel Foreign Trade Suomen tevanake-kauppa Kuvio 1. Suomen tevanake-kauppa v. 1992-2002 (I-IX) Milj. euroa 2000 1800 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 1992 1993

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2017

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2017 Kauppa 218 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 217 5 % Suurimpien yritysten osuus kokonaisviennistä ja -tuonnista vuosina 26 217 4 3 2 1 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Suomen ja Intian välinen kauppa

Suomen ja Intian välinen kauppa Kauppa 2013 Handel Trade Suomen ja Intian välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Intian välinen kauppa v. 2003-2012 Milj. e 700 600 500 400 300 200 100 0 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Tuonti

Lisätiedot

Rajaliikennetilasto 2017

Rajaliikennetilasto 2017 Kauppa 2018 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2017 350 tuhat kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot (tuhat kpl) maa- ja merirajoilla vuosina 2010-2017 300 250 200 150 100 50 0 2010 2011

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2004-2014 (1-8) 8 000 Milj. e 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2004 2005 2006 2007 2008

Lisätiedot

VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 2016 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen

VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 2016 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen Tulli tiedottaa Tullen informerar Customs Information 2.3.217 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 216 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen Suomen tavaraviennin

Lisätiedot