Sivu 1/7 Pyhäjoen tulvariskien hallinta 1/11 Yleistiedot Tervetuloa Pyhäjoen tulvariskien hallinnan kyselyyn Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on saanut Maa- ja metsätalousministeriöltä rahoituksen Pyhäjoen tulvariskien hallintasuunnitelman teettämiseen. Suunnittelutyö on polkaistu käyntiin ja työtä ohjaamaan on valittu muun muassa alueen kuntien, pelastuslaitoksen, voimalaitosyhtiöiden, sekä pengerryhtiöiden edustajista koostuva tulvaryhmä. Tulvaryhmän tehtävänä on mm. asettaa ja hyväksyä tulvariskienhallintatyöhön liittyvät tavoitteet ja tavoitteiden pohjalta eri toimenpiteet, joilla tulvariskiä Pyhäjoen vesistöalueella voitaisiin pienentää. Suunnittelutyön eri vaiheissa on tarkoitus järjestää myös mahdollisuus alueen asukkaille osallistua tulvariskien hallintatyöhön. Tämä ensimmäinen kysely on mielipiteen kysymistä tavoitteista ja toimenpiteistä. Vastausten perusteella voidaan painottaa eri tavoitteiden ja toimenpiteiden tärkeyttä. Tavoitteet ja toimenpiteitä on mietitty yhdessä tulvaryhmän ja ELY-keskuksen asiantuntijoiden kanssa. Kyselyssä on myös mahdollisuus muistella vanhoja, eli osoittaa kartalla alueita joissa tulvia on joskus esiintynyt ja jotka ovat aiheuttaneet vahinkoa tai vaaraa ihmisille tai omaisuudelle. Kysely järjestetään 13.1. - 31.1.2014 välisenä aikana. 2/11 Yleistiedot Tulvakartat Pyhäjoen vesistöalueelle ollaan tekemässä yksityiskohtaisia tulvakarttoja. Toistaiseksi kartat ovat yleispiirteisiä. Niihin kannattaa tutustua ennen kyselyyn vastaamista. HUOM! Kaikki linkit aukeavat uuteen välilehteen. Perustiedot Miltä alueelta vastaat* Pyhäjoki Ikäsi alle 18 Oulainen Merijärvi Haapavesi Kärsämäki Pyhäjärvi 18-30 31-60 yli 60 4/11 Vapaa sana tulvista
Sivu 2/7 Kerro kokemuksia tulvista Mikäli kartta ei riittänyt kaikkeen, mitä haluat kertoa, tässä on vapaa sana 5/11 Tietoa tulvariskien hallintasuunnitelmasta Tulvien toistuvuus Tulvia kuvataan usein sen toistumisajan tai todennäköisyyden mukaan. Alla olevassa taulukossa on selitetty eri toistuvuuksien todennäköisyyksiä ja sen sanallinen kuvaus. Tässä työssä useimmiten esiintynyt tulva on harvinainen eli kerran 100 vuodessa (1/100) esiintyvä tulva. Lisää tulvien esiintymisestä voi lukea täältä Toistumisaikoja ja todennäköisyyksiä Esimerkiksi kahdensadanviidenkymmenen vuoden toistuvuusajalla kuvattu tulva (1/250a) tarkoittaa, että tulva koetaan todennäköisesti neljä kertaa tuhannen vuoden aikana. Vuotuinen todennäköisyys tämän suuruisen tulvan esiintymiselle on 0,4 %. 100 vuoden aikana tämän suuruinen tulva koetaan 33 %:n todennäköisyydellä ja 250 vuoden aikana tämän suuruinen tulva esiintyy 63 % todennäköisyydellä. 6/11 Tulvariskien hallinnan tavoitteet Pyhäjoen tulvariskien hallinnan tavoitteet Pyhäjoen tulvariskien hallinnatasuunnitelman ensimmäinen askel on asettaa tulvariskien hallinnan tavoitteet. Jokaiselle tavoitteelle voi antaa arvosanan 1 5 (ei lainkaan tärkeä erittäin tärkeä). Tulvariskien hallinnasta valtakunnallisesti voi tutustua VÄESTÖ ON TURVASSA
Sivu 3/7 Kuinka tärkeänä pidät, että väestö on turvassa 1/100 vuodessa toistuvilla tulvilla (käsittää myös jääpatotulvat)? ko tavoitteen asettelu (1/100 vuoden tulvat) oikein asetettu? TULVARISKIEN HALLINNASSA VARAUDUTAAN ILMASTONMUUTOKSEEN) Kuinka tärkeänä pidät, että ilmastonmuutos otetaan huomioon tulvariskien hallinnassa? VIRANOMAISTOIMINTA ON SELKEÄÄ Kuinka tärkeänä pidät, että viranomaistoiminta on selkeää tulvatilanteessa? TULVASUOJELUPENKEREET OVAT TURVALLISET Kuinka tärkeänä pidät, että tulvasuojelupenkereet kestävät 1/100 vuodessa toistuvan tulvan? ko tavoitteen asettelu (1/100 vuoden tulvat) oikein asetettu? TIEDONKULKU TOIMII Kuinka tärkeänä pidät, että viranomaisten tiedonkulku toimii kaikissa tulvatilanteissa? VEDEN-, SÄHKÖN- JA LÄMMÖNJAKELU TOIMIVAT Kuinka tärkeänä pidät, että veden-, sähkön- ja lämmönjakelu toimivat 1/100 vuodessa toistuvalla tulvalla? ko tavoitteen asettelu (1/100 vuoden tulvat) oikein asetettu? TÄRKEÄT TIET OVAT LIIKENNÖITÄVISSÄ Kuinka tärkeänä pidät, että evakuoinnin kannalta tärkeät tiet ovat liikennöitävissä 1/100 vuodessa toistuvalla tulvalla? ko tavoitteen asettelu (1/100 vuoden tulvat) oikein asetettu?
Sivu 4/7 7/11 Tulvariskien hallinnan tavoitteet VESIEN TILA EI HEIKKENE Kuinka tärkeänä pidät, että vesien laatu otetaan tulvariskien hallinnassa huomioon? KULTTUURIPERINNÖLLE EI AIHEUDU KORJAAMATONTA VAHINKOA Kuinka tärkeänä pidät, että valtakunnallisesti merkittäville kulttuuriympäristön rakenteille ja rakennuksille ei aiheudu korjaamatonta vahinkoa missään tulvatilanteessa? PERUSOPETUS ON TURVATTU Kuinka tärkeänä pidät tavoitetta, että perusopetus on turvattu 1/100 vuodessa toistuvalla tulvalla? ko tavoitteen asettelu (1/100 vuoden tulvat) oikein asetettu? MAANVILJELYLLE EI AIHEUDU KOHTUUTTOMIA VAHINKOJA Kuinka tärkeänä pidät tavoitetta, että maanviljelylle ei aiheudu kohtuuttomia satovahinkoja 1/10 vuodessa toistuvalla tulvalla? ko tavoitteen asettelu (1/10) oikein asetettu? olla 1/5 olla 1/20 8/11 Tulvariskien hallinnan toimenpiteet Tulvariskien hallinnan toimenpiteet Sen jälkeen kun tulvariskien hallinnan tavoitteet on asetettu, tulee miettiä toimenpiteiden kokonaisuuksia sekä yksittäisiä toimenpiteitä, joilla päästään näihin tavoitteisiin. Toimenpiteet voivat olla rakenteellisia tai ei-rakenteellisia. Toimenpiteille voi antaa arvosanan 1 5 (ei lainkaan tärkeä erittäin tärkeä). Lisätietoa tulvariskien hallinnan toimenpiteistä MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU, RAKENTAMISKORKEUDET JA -MÄÄRÄYKSET
Sivu 5/7 TULVAMALLINNUKSEN JA -ENNUSTEIDEN KEHITTÄMINEN Tulvamallinnus ja sen kehittäminen sekä tulvavaara- ja tulvariskikartoitustyö, tulvaennusteiden ja varoitusjärjestelmien kehittäminen VALMIUSTOIMEEN LIITTYVÄT SUUNNITELMAT Pelastustoimen työt, tulvantorjunta, evakuointi sekä tulvantorjuntaharjoitukset 9/11 Tulvariskien hallinnan toimenpiteet TULVASUOJELU VEDEN PIDÄTYSKYVYN PARANTAMINEN Veden pidätyskyvyn parantaminen metsäalueella esimerkiksi putkipadoilla, silta- ja rumpuaukkojen avulla, ojitettujen soiden ennallistamisella tai kosteikkojen hyödyntämisellä ko Pyhäjoen vesistöalueella mahdollisia kohteita joihin kyseisiä toimenpiteitä voitaisiin VEDEN TILAPÄINEN VARASTOINTI SEKÄ VEDEN JOHTAMINEN PENGERRYSALUEILLE Tilapäinen varastointi ns. kuiviin tekoaltaisiin tei pengeralueiden käyttö tulvatasanteina esim. harvinaisen tulvan aikana SÄÄNNÖSTELY Säännöstelyjen toteuttaminen, yhteensovittaminen ja kehittäminen koko vesistöalueen näkökulmasta OHITUS- JA TULVAUOMAT Ohitus- ja tulvauomien rakentaminen
Sivu 6/7 ko Pyhäjoen vesistöalueella mahdollisia kohteita joihin kyseisiä toimenpiteitä voitaisiin RUOPPAUS ko Pyhäjoen vesistöalueella mahdollisia kohteita joihin kyseisiä toimenpiteitä voitaisiin PENKEREET Penkereiden rakentaminen, korottaminen ja kunnossapito ko Pyhäjoen vesistöalueella mahdollisia kohteita joihin kyseisiä toimenpiteitä voitaisiin 11/11 Tulvariskien hallinnan toimenpiteet TOIMINTA TULVATILANTEESSA TILAPÄISET TULVAVALLIT JA -SEINÄT, PELASTUSLAITOKSEN JA ASUKKAIDEN OMA TULVANTORJUNTA Pelastuslaitoksen ja asukkaiden oma tulvantorjuntatyö, esimerkiksi evakuointi, ovi- ja ikkunaaukkojen suojaus, sokkeleiden suojaus muovilla, maavallit, vedellä täytettävät esteet tai kehikot, maalla täytettävät kehikot, paperi- ja kartonkipaalit, hiekkasäkit ym. SÄÄNNÖSTELYJEN OPTIMOINTI JA POIKKEUSLUVAT JÄÄ- JA HYYDEPATOJEN TORJUNTAAN LIITTYVÄT TOIMENPITEET
Sivu 7/7 ko Pyhäjoen vesistöalueella aiemmin toteutetut ennakoivat toimenpiteet (jääsahaukset) tai tulvanaikaiset toimenpiteet (jää- ja hyydepatojen purku) olleet tarkoituksenmukaisia? Olisiko näihin liittyen tehtävä jotain toisin? JÄLKITOIMENPITEET Jälleenrakentaminen, siivous ja puhdistus, fyysistä ja henkistä terveyttä edistävät toimenpiteet, vahinkokorvaukset (avustukset, verot, vakuutusjärjestelmät), toimintojen väliaikainen tai pysyvä uudelleen sijoittaminen, tiedottaminen oikeista toimintatavoista (esim. rakennusvahinkojen kartoittamiseksi), kokemukset tulvasta ja kehittämisideat ko jälkitoimenpiteisiin liittyen jotain kehitysideoita tai parannettavaa kun huomioidaan aikaisemmat tapahtuneet tulvat alueella?