Rakennusvalvonnan TOPTEN 2014



Samankaltaiset tiedostot
Rakennusvalvonnan TOPTEN 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

ESPOON KAUPUNGIN TEKNISEN JA YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN TEKNISEN JA YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

OULUN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONTATOIMEN JATKODELEGONTI

Espoon kaupungin rakennusvalvontaviranomaisen maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen päätösvallan siirtäminen rakennusvalvontakeskuksen viranhaltijoille

Kaupunkikuvatoimikunta

Tampereen kaupunkiseutu

Pöytäkirja 15/2017 :t Kaupunkikuvaneuvottelukunta. Aika klo Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, Vantaa

NURMIJÄRVEN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

Tie- ja lupajaosto

Maisematyöluvat. KAAVOITUS JA METSÄTALOUS Pori

ASIKKALAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEIDEN TAKSA

Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö

RAUMAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ

RAKENNUSSUUNNITTELUTEHTÄVIEN VAATIVUUSLUOKAT

RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VIHDIN KUNNASSA, MAKSUTAKSA

Tontin pinta-ala: 2082m2

NAANTALIN KAUPUNKI 1 Ympäristö- ja rakennuslautakunta. Viite: THao:n lähete , 6316/18, asia 01732/18/4122

Hollolan kunta Valvontajaosto. Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo alkaen

ROVANIEMEN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

LAPUAN KAUPUNGISSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

Rakennusvalvontaviranomaisen nopea lupaprosessi. Kuopion Al. rakennusvalvonta

Rakennusten korjaus- ja muutostöiden luvanvaraisuus ja lupamenettelyt

RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VIHDIN KUNNASSA, MAKSUTAKSA

Kangasalan Liite Vir 21 1 (6) kaupunki

RAUMAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ

RAKENNUSVALVONNAN MAKSUT 2017

Rakennusvalvonnan viranomaistehtävät

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 1749/ /2013

KAUPUNKIKUVATYÖN HYVÄT KÄYTÄNNÖT case Jyväskylä

Rakennusvalvonnan luvat. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

RAUMAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ

Muut rakennukset: rakennusluvatrakennustakohti 170,00. Tuulivoimala: Rakennuslupatuulivoimalayksikköäkohti 660,00

NAANTALIN KAUPUNKI MAKSULUETTELO Rakentamisen valvonta ja neuvonta Luettelossa esitetään yleiset maksutiedot, ei sopimuskohtaisia

PIENTALORAKENTAJAN ABC Pikaopas alkuun. Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta

päättää oman toimialansa osalta valtionavustusten sekä muiden avustusten hakemisesta sekä tilityksistä

RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

Aika klo Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, Vantaa

NURMIJÄRVEN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

Rakennusvalvontaviranomaisen. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Purkamislupa Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/eeva Pehkonen

Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö Sirkka-Liisa Kähärä, kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja

Ymp.ltk Liite 10 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET

Rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä perittävät maksut

RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VI- RANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Ympäristötoimialalla toimii neljä lautakuntaa

Suunnittelija Emilia Tommila, Tampereen kaupunki TOPTEN-kokous Vantaalla

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö.

Jari Lonka, arkkitehti, L Arkkitehdit Oy Teemu Seppälä, arkkitehti, Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki

Rakentamisen valvonta ja neuvonta

LAPPAJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSVALVONTA

Mervi Abell Lupa-arkkitehti Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto RI, RA

2 RAKENTAMISEN JA SIIHEN VERRATTAVIEN MUUTOKSIEN VALVONTA (MRL 125 )

Viranomaislautakunta Viranomaislautakunta

RAKENNUSSUUNNITTELUTEHTÄVIEN

RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VI- RANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT


Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 4021/ /2018

NAANTALIN KAUPUNKI MAKSULUETTELO Rakentamisen valvonta ja neuvonta Luettelossa esitetään yleiset maksutiedot, ei sopimuskohtaisia

Pöytäkirja 9/2018 :t Kaupunkikuvaneuvottelukunta. Aika klo Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, Vantaa

Pöytäkirja 15/2018 :t Kaupunkikuvaneuvottelukunta. Aika klo Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, Vantaa

RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VI- RANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

Rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä perittävät maksut

Helsingin kaupunki Esityslista 35/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/ Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää hylätä **********

Äänekosken kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.

KANGASALAN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

KOSKEN TL KUNTA RAKENNUSVALVONTA TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

Ympäristö- ja teknisen toimialan palveluiden maksut

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA

Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti. Markus Makkonen, arkkitehti, Arkkitehtitoimisto Vuorelma Arkkitehdit

Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennustarkastajan viran perustaminen 1238/ /2015

Rakennus valvontapalvelujen. Hallintosäännön. luvun 9. yksikkö

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2888/ /2013

Kokkolan kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Kokkolan kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.

Rakennus- ja ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Rakennustarkastajan viran ( )perustaminen

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 10. YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN ALAISTEN PALVELUALUEIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Ympäristölautakunta 13.6.

PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT

Kiviaineksen ottaminen rakentamisen yhteydessä. Tapaus Masku

RAKENNUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

Rakentajailta Rakennuslupa Rakennusvalvonta Juha Vulkko

RAKENNUSVALVONTATOIMISTON TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

Pöytäkirja 15 /2015 :t Kaupunkikuvaneuvottelukunta. Aika klo Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, Vantaa

Äänekosken kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.

79 : erillisen tonttijaon hyväksyminen silloin, kun tonttijakoehdotuksesta ei ole tehty nähtävillä pitoaikana muistutuksia

Pöytäkirja 6/2018 :t Kaupunkikuvaneuvottelukunta. Aika klo Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, Vantaa

RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VI- RANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

Kokkolan kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.

LIEKSAN JA NURMEKSEN TEKNISEN VIRASTON RAKENNUSVALVONTATAKSA

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

KANGASALAN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

Maisematyöluvat. Pohjois-Savon ELY keskus/leila Kantonen

Kaupunkikuvaneuvottelukunta /7

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3804/ /2014

PIENTALON KORJAUSINFO

Tietoa uusiutuvasta energiasta lämmitysmuodon vaihtajalle ja uudisrakentajalle

ESPOON KAUPUNGIN TEKNISEN JA YMPÄRISTÖTOIMEN LAUTAKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

Transkriptio:

Rakennusvalvonnan TOPTEN 014 Kysely ja koonti: Emilia Tommila Tampere Jakelu: Lauri Jääskeläinen Helsinki Veronica Rehn-Kivi Espoo Eija Muttonen-Mattila Tampere Pekka Virkamäki Vantaa Pekka Seppälä Oulu Reima Ojala Turku Raimo Ström Jyväskylä Raimo Luukka Lahti Ilkka Korhonen Kuopio Tapani Ryynänen Kouvola

Helsinki Espoo Tampere Vantaa Oulu Turku Jyväskylä Lahden seutu Kuopio Kouvola htv TOPTEN: HENKILÖSTÖRESURSSIT 1/6 110 100 Henkilöstö vuonna 014 90 80 70 Tilapäinen 60 50 106 4 Vakinainen 40,7 30 0 46,35 38 8,8 0,9 10 3,5 3,35,9 1,6 17,6 17 15,5 0

TOPTEN: HENKILÖSTÖRESURSSIT /6 Henkilöstöjakauma osastoittain 014, suhteellinen osuus (vakinainen ja tilapäinen yhteensä) Helsinki 6 1 11 50 Espoo 17 10 4 19 Tampere 6,95 5,5 3 10,4 Lupatekniset Vantaa 10,6 9,1 4 17 Tarkastus Oulu 6,5 8,3 1 16,35 LVI-tekniset Turku 5 7 10,9 Jyväskylä 7 7 5,6 Muut Lahden seutu 4,6 5 6,9 Kuopio 6 5 6 Kouvola 4 3,5 1 7 0 % 10 % 0 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 %

Helsinki Espoo Tampere Vantaa Oulu Turku Jyväskylä Lahden seutu Kuopio Kouvola htv TOPTEN: HENKILÖSTÖRESURSSIT 3/6 110 Henkilöstö osastoittain 014 (vakinainen ja tilapäinen yhteensä) 100 90 80 50 70 60 Muut LVI-tekniset Tarkastus 50 11 Lupatekniset 40 1 19 30 4 17 0 10 0 6 10 17 10,4 3 5,5 6,95 4 9,1 10,6 16,35 10,9 5,6 1 8,3 7 7 6,5 5 7 6,9 6 7 5 5 1 3,5 4,6 6 4

Helsinki Espoo Tampere Vantaa Oulu Turku Jyväskylä Lahden seutu Kuopio Kouvola TOPTEN: HENKILÖSTÖRESURSSIT 4/6 50 Henkilöstöjakauma muut 014 (vakinaiset) 8 40 4 30 htv 1 muut (esim. johto- ja kehittämistehtävät) juridiikka 0 arkistotehtävät toimistotehtävät 10 0 4 4 9 3 3 0,5 1 10 3,5 1 0,35 0,8 0,7 7 7,4 3 0,6 1 1 1,5 4 5 3,5

Helsinki Espoo Tampere Vantaa Oulu Turku Jyväskylä Lahden seutu Kuopio Kouvola htv/10 000 as. TOPTEN: HENKILÖSTÖRESURSSIT 5/6,5 Henkilökunta väkilukuun suhteutettuna 014,0 1,5 1,73 1,88 1,93 1,64 1,35 1,59 1,50 1,71 1,79 1,16 1,0 0,5 0,0

Helsinki Espoo Tampere Vantaa Oulu Turku Jyväskylä Lahden seutu Kuopio Kouvola Helsinki Espoo Tampere Vantaa Oulu Turku Jyväskylä Lahden seutu Kuopio Kouvola TOPTEN: HENKILÖSTÖRESURSSIT 6/6 kpl 90 80 70 60 50 40 30 0 10 0 Saapuneiden lupahakemusten määrä henkilötyövuosiin suhteutettuna Lupahakemuksia/ htv 50 Saapuneiden rakennuslupahakemusten määrä lupavalmistelun henkilötyövuosiin suhteutettuna kpl 00 150 100 50 0 Rakennuslupia/ lupakäsittelijä

TOPTEN: TALOUS 1/4 TALOUS TILINPÄÄTÖS 014 TALOUSARVIO 015 Kaupunki Väkiluku Tulot (M ) Menot (M ) Henkilöstömenot (M ) Kate (%) Tulot (M ) Menot (M ) Henkilöstömenot (M ) Kate (%) Helsinki 63 135 11 63 8 751 7 38 133 8 854 8 854 7 78 100 Espoo 66 13 5 915 3 68 997 161 4 40 3 97 981 111 Tampere 3 149 351 1 771 1 31 133 074 1 845 1 43 11 Vantaa 11 06 4 354 3 173 306 137 3 041 865 33 106 Oulu 196 530 3 530 894 1 735 1 3 416 3 81 1 976 104 Turku 184 300 319 159 1 738 107 076 076 1 809 100 Jyväskylä 135 958 1 407 1 50 1 179 94 1 790 1 755 1 35 10 Lahden seutu 13 43 1 743 1 59 1 04 138 1 376 1 41 991 111 Kuopio 111 30 1 35 1 1 885 118 1 398 1 56 979 111 Kouvola 86 41 795 1 35 975 60 801 1 538 1 160 5

TOPTEN: TALOUS /4

TOPTEN: TALOUS 3/4

TALOUS 4/4

TOPTEN: TAKSAT 1/ TAKSA 4/015 UUDISRAKENTAMINEN KORJAUS, MUUTOS JA LAAJENNUS PURKAMINEN Rakennus tai laajennus Yksinkertainen tai vähäinen Rakennuksen rakentamiseen verrattava (MRL 15. ) Turvallisuuteen tai terveellisyyteen vaikuttava (MRL 15.3 ) Käyttötarkoituksen muutos (MRL 15.5 ) MRL 17 /rak /m /rak /m /rak /m /rak /m /rak /m /rak Helsinki 548 6,5 59 6,5 563 3,4/6,5* 563 3,4/6,50* 563 3,4/6,50* 155/537-4000 ** Espoo 500 6 30 6 500 3 500 3 500 3 70/60/500+0,50 /m* Tampere 450 5 0 4 400 3,5 175/350*,5 175/350*,5 50/50/500** Vantaa 540 6,5* 50 6,5* 540 6,5** 540 6,50** 50 3 110/50-1000/350-4000*** Oulu 380/495* 5,35/6,4* 00 3,8 380/495* 5,35/6,4* 95 0,95/3,95** 95 0,95/3,95** 100/160+8,50 /h-1160*** Turku 40/600 5,5 60 3,5 360 3,5 360 3,5 360 3,5 70/0/550** Jyväskylä 360 4,9 138 3, 76 3, 76 3, 76 3, 96/143/40* Lahden seutu 470 6,1 50,8 470 4,4 330 3,1 330 3,1 74/145/80/490 (+15 )* Kuopio 330 5 00,4 00,8 00 00 100/00* Kouvola 0/350* 3,4/4,4* 30 3,4 0, 0, 0, 180/30* Helsinki *) pientalot, talousrakennukset ja vähäiset/muut korjausasteen mukaan ja **) ilmoitus/lupa työmäärästä riippuen. Espoo *) ilmoitus/pientalot/muut. Tampere *) pientalot, loma-asunnot ja vähäiset/muut ja **) ilmoitus/pientalot/muut. Vantaa *) sekä rakennukseen liittyvien vähäistä suurempien katosten osalta 3 /m² ja **) korjausasteen mukaan ja ***) ilmoitus/rakennusluvan yhteydessä/omana lupanaan työmäärästä riippuen. Oulu *) pientalot/muut, **) vähäinen/merkittävä ja ***) ilmoitus/lupamaksu+tuntiveloitus työmäärän mukaan, kuitenkin enintään 1160. Turku *) muut/loma-asunnot ja **) ilmoitus/pientalot/muut. Jyväskylä *) ilmoitus/rakennusluvan yhteydessä/omana lupanaan. Lahden seutu *) ilmoitus/rakennusluvan yhteydessä/omana lupanaan/suojeltu rakennus. ja lisäksi 15 lisämaksu, mikäli edellyttää paikalla käyntiä. Kouvola *) pientalot/muut.

TOPTEN: TAKSAT / TAKSA 4/015 Julkisivumuutos Maalämpö Muut luvanv. toimenp. Maisematyölupa /rak /julkisivu /kohde /kohde /kohde Helsinki 537 134 41-768* 4-768** 80-4000/1475-4504*** Espoo 30/500* 10/30* 130/60** 60 130-1300/60+0. /m²*** Tampere 350 0/110* 150** 00 300/100** Vantaa 540 0 50* 50-550** 50-1300/540-3600*** Oulu 100/350* 0 165** 160 160+8,50 /h-1160*** Turku 100/450* 0 100** 350 00/1400*** Jyväskylä 76 0 16 96-16 05/430* Lahden seutu 105/310/490* 0/110** 90/80*** 145-370 145/1080**** Kuopio 00 0 00 00 00 Kouvola 0/45* 0 180 180 35 Seuraava taksan tarkastus Helsinki tammi.16 Espoo 016 Tampere touko.15 Vantaa maalis.16 Oulu maalis.16 Turku tammi.16 Jyväskylä tammi.16 Lahden seutu joulu.15 Kuopio tammi.16 Kouvola tammi.16 Helsinki *) työmäärästä riippuen ja myös luvan yhteydessä, **)työmäärästä riippuen ja ***) käsittely/lupa työmäärästä riippuen. Espoo *) pientalot/muut, **) rakennusluvan yhteydessä/omana lupanaan ja 40 seuraavilta ja ***) puunkaadot työmäärästä riippuen/maisemaa muuttava rakennustyö. Tampere *) pientalot, loma-asunnot, talousrakennukset ja vähäiset/muut, **) 50 seuraavilta ja ***) puunkaadot/maisemaa muuttava maanrakennustyö. Vantaa *) 130 seuraavilta, **) työmäärästä riippuen ja ***) käsittely/lupa ja työmäärästä riippuen. Oulu *) pientalot/muut, **) perusmaksu sisältää kaivoa, 55 seuraavilta ja ***) lupamaksu+tuntiveloitus työmäärän mukaan, kuitenkin enintään 1160. Turku *) pientalot/muut, **) 50 seuraavilta ja ***) puunkaadot/maisemaa muuttava maanrakennustyö. Jyväskylä *) pientalotontti/muut. Kouvola *) pientalot/muut.

TOPTEN: TUNNUSLUVUT Kaupunki Lupahakemukset yhteensä Rakennusluvat Toimenpideluvat ja ilmoitukset TUNNUSLUVUT 014 Purkamisluvat Maisematyöluvat Tarkastukset ja ja ilmoitukset katselmukset Oikaisuvaatimukset Valitukset HO+KHO Helsinki 306 161 55 54 1 15638 7 19 Espoo 197 1119 558 17 60 9093* 16 13 Tampere 137 810 388 3 16 3591 3 5 Vantaa 199 904 304 68 3 701 8 7 Oulu 56 151 691 59 87 889 0 0 Turku 156 967 383 47 19 4379 1 31* Jyväskylä 1439 710 653 35 3 616 7 1 Lahden seutu 10 947 16 34 59 1830 6 1 Kuopio 157 786 551 36 13 908 9 4 Kouvola 1031 568 391 50 853 5 4 Espoo *) +-30 %, koska osa katselmuksista on pidetty yhdessä jonkin muun katselmuksen yhteydessä. Turku *) joista vain kumosi rakennusvalvonnan tekemän päätöksen.

TOPTEN: MYÖNNETYT 1/3

TOPTEN: MYÖNNETYT /3

TOPTEN: MYÖNNETYT 3/3

TOPTEN: VALMISTUNEET 1/3

TOPTEN: VALMISTUNEET /3

TOPTEN: VALMISTUNEET 3/3

RAKENTAMISEN KAUPUNKIKUVALLINEN OHJAUS 1/3 KAUPUNKI JÄSENTEN LKM JÄSENISTÖ TOIMIKAUSI TEHTÄVÄT Helsinki 8 - rakennusvalvontaviraston edustajaa (virastopäällikkö pj. ja yliarkkitehti vpj.) -kaupunkisuunnitteluviraston asemakaava-arkkitehti - rakennusviraston edustajaa (kaupunginarkkitehti ja toimistopäällikkö vaatimuksena perehtyneisyys julkisen ulkotilan kysymyksiin) - rakennuslautakunnan valitsemaa ulkopuolista asiantuntijajäsentä (vaatimuksena korkea rakennustaiteellinen asiantuntemus) -kaupunginmuseon edustaja Espoo 5 (7) -rakennuslupapäällikkö -kaupunkisuunnittelupäällikkö -kaupunginarkkitehti -kaupunkikuva-arkkitehti -rakennuslautakunnan valitsema jäsen - ulkopuolista arkkitehtia Tampere 5 -ympäristö- ja rakennusjaoston pj (pj) -yhdyskuntalautakunnan vpj (vpj) -ulkopuolinen jäsen (nyt Stockmann-tavaratalon johtaja) - SAFAn nimeämää edustajaa Esittelijöinä rakennustarkastaja, asemakaavapäällikkö ja kiinteistöpäällikkö, sihteerinä rakennusvalvonnan suunnittelija. Läsnäolo- ja puheoikeus rakennusvalvonnan kaupunkikuva-arkkitehdilla. Hankkeita esittelevät kokouksissa yleensä pääsuunnittelijat, paikalla usein myös hanketta valmistelevat viranhaltijat sekä rakennuttajaa edustava taho. vuotta, rak.ltk nimeää kokoontuu viikoittain 4 vuotta, rak.ltk nimeää kokoontuu viikoittain vuotta, KH nimeää kokoontuu kerran kuussa Kaupunkikuvaneuvottelukunta seuraa kaupunkikuvan kehitystä ja antaa lausuntoja yksittäisistä rakentamistoimenpiteistä. Kaupunkikuvaneuvottelukunta käsittelee yleensä kaupunkikuvallisesti merkittävät ja periaatteellisia linjauksia sisältävät hankkeet. Ullakkohankkeita neuvottelukunnan kokouksissa käsitellään joka toinen keskiviikko. Kaupunkikuvatoimikunnan tehtävänä on edistää hyvän kaupunkikuvan muodostumista, seurata kaupunkikuvan kehitystä (erityisesti rakentamisen vaikutusta siihen) ja antaa tarvittaessa lausuntoja rakennuslupia varten rakennusten julkisivuista ja ympäristöön soveltuvuudesta sekä muista rakentamistoimenpiteistä. Kaupunginhallituksen asiantuntijaelimenä kaupunkikuvatoimikunnan tehtävänä on antaa arkkitehtuuria ja kaupunkikuvallisia ominaisuuksia koskevia lausuntoja 1) merkittävistä rakennushankkeista ennen rakennuslupien käsittelyä ) merkittävien tontinluovutuskilpailujen tarjouksista ennen tarjousten muuta käsittelyä 3) muista merkittävistä kaupunkikuvaan vaikuttavista julkisten tilojen hankkeista sekä kaavoista.

RAKENTAMISEN KAUPUNKIKUVALLINEN OHJAUS /3 KAUPUNKI JÄSENTEN LKM JÄSENISTÖ TOIMIKAUSI TEHTÄVÄT Vantaa 8 -rakennusvalvontajohtaja (pj) -lupapäällikkö (vpj) -kaupunkisuunnittelulautakunnan pj -rakennuslupajaoston pj -kaupunkisuunnittelujohtaja -puistosuunnittelupäällikkö - ulkopuolista asiantuntijajäsentä (arkkitehdit) 4 vuotta, KH nimeää kokoontuu joka toinen viikko Kaupunkikuvaneuvottelukunta antaa lausuntoja kaupunkikuvallisista kysymyksistä (pääsääntöisesti yli 000 km:n kokoisista kohteista) ja rakentamistapaohjeista. Oulu 6 -kaupunginarkkitehti (pj) -asemakaavapäällikkö -kaupungininsinööri - ulkopuolista arkkitehtia (rava esittää) -1 ulkopuolinen arkkitehti (Pohjois SAFA esittää) Puheoikeus seuraavilla: 1- rakennuslautakunnan jäsentä, lupapäättäjät (asiantuntijoina). Sihteerinä toimivat tarkastusarkkitehdit vuorollaan ja esittelijöinä virastopäällikkö tai hänen varamiehensä. Turku 8 -ympäristötoimialan toimialajohtaja (pj) -rakennusvalvontajohtaja -kaupunkikuva-arkkitehti -Turun museokeskuksen kulttuuriperintöyksikön intendentti -kaupunkisuunnittelun tulosalueen nimeämä henkilö -ympäristötoimialan hallintojohtaja, sihteeri - Turun Seudun SAFAn nimeämää jäsentä Turun alueen SAFA valitsee SAFAn edustajat vuosittain kahdeksi vuodeksi (ensin vuosi varalla ja sitten vuosi varsinaisena jäsenenä). vuotta, rak.ltk nimeää kokoontuu viikoittain 4 vuotta, KH nimeää kokoontuu joka toinen viikko Kaupunkikuvatyöryhmä toimii rakennuslautakunnan ja rakennuslupia päättävän viranhaltijan asiantuntijana kaupunkikuvallisissa asioissa. Rooli on selvästi hanketta kehittävä. Uudis- ja korjausrakentamisen ja ympäristön suunnitelmien ennakko-ohjaus, arviointi ja lausunnot. Päättää omista lausunnoistaan. Kaupunkikuvaneuvottelukunta avustaa rakennusvalvontaa kaupunkikuva-asioissa ja antaa kaupunkikuva-asioita koskevia lausuntoja.

RAKENTAMISEN KAUPUNKIKUVALLINEN OHJAUS 3/3 KAUPUNKI JÄSENTEN JÄSENISTÖ TOIMIKAUSI TEHTÄVÄT LKM Jyväskylä 5 -kaupunginarkkitehti pj -asemakaavapäällikkö -rakennus- ja ympäristölautakunnan edustaja -SAFAn edustaja -RIAn edustaja valtuustokausi, rak.- ja ymp.ltk nimeää kokoontuu kerran kuussa Esittelijä kaupunkikuva-arkkitehti, läsnäolo-oikeus rakennusvalvonnan johtajalla, kokouksessa on myös museon edustaja asiantuntijana. Lahden seutu 9 -Lahden seudun rakennuslautakunnan pj -teknisen lautakunnan pj - viranhaltijaa rakennusvalvonnasta -kaupunginarkkitehti -asemakaava-arkkitehti -kunnallistekniikan edustaja -kaupungin museon edustaja -Häme SAFAn edustaja Kuopio 9 -asemakaavapäällikkö -kaupunginarkkitehti -yleiskaavajohtaja -suunnittelupalveluiden edustaja -Kuopion ja Suonenjoen rakennustarkastajat -ympäristö- ja rakennuslautakunnan pj -paikallisen SAFAn edustaja (SAFA nimeää vuosittain) -Savon Arkkitehdit ry:n jäsen valtuustokausi, rak.tarkastaja nimeää kokoontuu noin kerran kuussa 4 vuotta, ymp.- ja rak.ltk nimeää kokoontuu joka toinen viikko Kaupunkikuvatoimikunta toimii rakennusvalvontaviranomaisen ja lupapäättäjien apuna lausunnon antajana kaupunkikuvallisissa asioissa. Sen tehtävänä on arvioida, että - rakennus soveltuu rakennettuun ympäristöön tai maisemaan - rakennus täyttää kauneuden ja sopusuhtaisuuden vaatimukset - rakennustaiteellisesti arvokkaita rakennuksia tai kaupunkikuvaa ei turmella. Kaupunkikuvaneuvottelukunnan tehtävänä on asiantuntijaelimenä ohjata julkiseen kaupunkikuvaan liittyvien hankkeiden suunnittelua ja rakentamista antamalla lausuntoja hankkeiden sopivuudesta kaupunkikuvaan ja kaupunkitilan kokonaisuuteen sekä tehdä esityksiä kaupunkikuvan kehittämiseksi. Kaupunkikuvaneuvottelukunnan lausunnot ja esitykset on otettava huomioon päätöksiä tehtäessä. Kaupunkikuvatyöryhmä on ympäristö- ja rakennuslautakunnan sekä rakennuslupa-asioissa toimivaltaisten viranhaltijoiden apuna toimiva asiantuntijaelin. Työryhmän tehtävänä on seurata kaupunki-, kylä- ja maisemakuvan kehitystä sekä erityisesti rakentamisen vaikutusta niihin. Työryhmä edesauttaa hyvän kaupunki- ja maisemakuvan ja julkisen ulkotilan muodostumista sekä antaa tarvittaessa lausuntoja ympäristöön merkittävästi tai poikkeavasti vaikuttavista hankkeista. Esittelijä ja pj tarkastusarkkitehti. Läsnäolo-oikeus ymp. ja rak.ltk:n vpj:llä. Kouvola 5-4 viranhaltijaa ( rakennusvalvonta ja kaavoitus) -rakennus- ja lautakunnan jäsen valtuustokausi, rak.- ja ymp.ltk ja päälliköt nimeää kokoontuu noin kerran kuussa Kaupunkikuvaryhmän tehtävänä on tarkastella, miten rakennus sopii rakennettuun ympäristöön sekä antaa sopivuudesta lausuntoja lupahakemuksen liitteeksi.

DELEGOINNIT 1/ KAUPUNKI DELEGOINTI KAUPUNKI DELEGOINTI Helsinki Rakennusvalvontavirasto päättää alle 1500 kem:n suuruiset teollisuus- tai varastorakennukset ja alle 100 kem:n suuruiset muut rakennukset. Vantaa Lupakäsittelijä päättää alle 000 m:n rakennusten luvat ja kaikki korjausja muutosluvat. Ympäristölautakunnan rakennuslupajaosto päättää yli 000 m rakennusten luvat. Espoo Rakennusvalvonta päättää a) rakennusluvan myöntämisestä, kun rakennushanke on kerrosalaltaan enintään100 m b) kun päätös koskee yksinomaan rakennuksen turvallisuuteen tai terveydellisiin oloihin vaikuttavia korjaus- ja muutostöitä lo. julkisia rakennuksia c) kerrosalaltaan enintään 100 m:n suuruisen rakennuksen purkamisesta, lo. julkisia rakennuksia. d) toimenpidelupien myöntämisestä e) maisematyöluvan myöntämisestä, kun hakemus kohdistuu rakennuspaikkaan f) luvan voimassaoloajan jatkamisesta g) rakennuskielloista poikkeamisista h) rakennusrasitteiden perustamisesta, muuttamisesta ja poistamisesta sekä kiinteistöjen yhteisjärjestelystä. Oulu Rakennusvalvonnan johtaja ja johtajan työnjaollisin perustein määräämät tarkastuspäällikkö, kaupunginarkkitehti ja tarkastusinsinööri ratkaisevat: a) uudisrakentamisen luvat kerrosalaltaan enintään 1500 kem laajoissa teollisuus-, tuotanto- varasto-, myymälä- tai kokoontumisrakennushankkeissa ja kerrosalaltaan enintään 100 kem laajoissa muissa rakennushankkeissa b) korjausrakentamisen lupa-asiat c) rakennusten purkulupa- ja purkuilmoitusasiat d) käyttötarkoituksen muutokseen, huoneistojen jakamiseen ja rakenteiden muutokseen kuuluvat asiat e) ne lupahakemukset tai ilmoitukset, joissa on useiden eri viranhaltijoiden ratkaisuvaltaan kuuluvia asioita Tampere Rakennustarkastaja päättää alle 1500 kem:n suuruiset teollisuustai varastorakennukset ja alle 100 kem:n suuruiset muut rakennukset ( 15.1). Sama raja koskee rakennuksen rakentamiseen verrattavaa korjaus- ja muutostyötä, laajentamista sekä kerrosalaan laskettavan tilan lisäämistä ( 15.). Jos rakennuslupa, toimenpidelupa, purkamislupa tai maisematyölupa koskee rakennusta tai ympäristöä, joka on yleis- tai asemakaavassa taikka muutoin määritelty kulttuurihistorian, rakennustaiteen, kaupunkikuvan taikka erityisten luonto- tai ympäristöarvojen perusteella arvokkaaksi kohteeksi tai jos on kyseessä muutoin erityistä harkintaa vaativa lupa-asia, luvan ratkaisee kuitenkin yhdyskuntalautakunnan alainen ympäristö- ja rakennusjaosto. Turku Rakennusvalvontajohtajan tehtävänä on 1. ratkaista maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa sekä niiden nojalla annetuissa säännöksissä rakennusvalvontaviranomaisen tehtäväksi määrätyt asiat lukuun ottamatta hallintopakkoa ja oikaisuvaatimusta koskevia asioita. ratkaista maisematyölupahakemukset 3. ratkaista maankäyttö- ja rakennuslain 161a :ssä tarkoitetut asiat 4.ratkaista maankäyttö- ja rakennuslain 137 :n mukaiset rakennusluvan myöntämisen erityiset edellytykset suunnittelutarvealueella. Jatkodelegointi: Lupa-arkkitehdit päättävät paritaloon tai vastaavaan asti, LVI-insinöörit LVIluvat (maalämpökaivot, jätevedenpuhdistamot, linjasaneeraukset yms.), hortonomi puunkaatoluvat ja ympäristölakimies rasitteiden perustamisen.

DELEGOINNIT / KAUPUNKI DELEGOINTI KAUPUNKI DELEGOINTI Jyväskylä Rakennusvalvonta päättää kaikista luvista. Kuopio Kuopion rakennustarkastaja päättää Kuopion kaupunkialueella rakennusja toimenpideluvista, kun tontin suurin rakennus on kerrosalaltaan yli 1000 m tai kun hakemus sisältää vähäisen poikkeamisen (MRL 175 ) sekä päättää purkamisluvista. Suonenjoen rakennustarkastaja päättää rakennus-, purkamis- ja toimenpideluvista Suonenjoen kaupungin alueella. Lahden seutu Rakennustarkastaja päättää kaikista luvista lukuun ottamatta kaupunkikuvallisesti merkittäviä kohteita. Kouvola Kaikki alle 000 k-m uudisrakennushankkeet ja kaikki muutostyöhankkeet.