Toimintasuunnitelma Joensuun nuorisoverstas ry

Samankaltaiset tiedostot
Toimintasuunnitelma. Marraskuu 2015 Joensuun Nuorisoverstas ry Ulla Mänttäri-Tikka toiminnanjohtaja

Joensuun Nuorisoverstas ry

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Taitoverstaan toiminta ja tulokset

Synergiaseminaari Hämeenlinna Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET

Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen

Valtionapukelpoisuus nuorten työpajatoiminnassa ja muita ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen

Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku

SOPIMUS TYÖPAJAN VALMENNUSPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTA KONTIOLAHDEN KUNNASSA

SOPIMUS TYÖPAJAN VALMENNUSPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTA KONTIOLAHDEN KUNNASSA

Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen

SOPIMUS TYÖPAJAN VALMENNUSPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTA KONTIOLAHDEN KUNNASSA

NUORTEN TYÖPAJATOIMINTA PSAVI-alueella. Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena

Työ- ja yksilövalmennuksen perusteet Valtakunnalliset työpajapäivät Turku. Outi Rautio Valtakunnallinen työpajayhdistys ry

Vieteri-Nuoret toimintaraportti 2017

STRATEGIA Valtakunnallinen työpajayhdistys ry

Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille

Perustajayhteisöt. Iisalmen Kehitysvammaisten Tuki ry. Iisalmen Mielenterveystuki ry. Kiuruveden Varapäre ry. Sonkajärven Nuorison Tuki ry

Työpajatoiminnan rooli ja yhteistyön mahdollisuudet suhteessa Valmaan Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari

Seinätön valmennus - uhka vai mahdollisuus? Outi Rautio Valtakunnallinen työpajayhdistys ry

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa

STARTTIVERSTAS-HANKE. Starttivalmennus Starttiverstas-hankkeessa

Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaus- ja neuvontapalvelut. Virpi Huittinen, Sanna Lakso ja Anna Visuri

Työpajatoiminta maakuntauudistuksessa Palveluintegraatiota parhaimmillaan

Nuorten työpajatoimintaa ja Etsivää nuorisotyötä

TYÖLLISYYSPALVELUISTA TYÖELÄMÄVALMENNUKSEEN

Itä-Suomen ESR ohjelma NUORTEN TUKI HANKE. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Joensuun Nuorisoverstas ry

Nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön yhteistyö

Tarmo monialaisen työllisyystoiminnan kehittäminen yhdessä

Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi

Nuorisotakuu määritelmä

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Metsurintie JÄMSÄNKOSKI puh

Nuorisotakuu. Timo Mulari

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan

Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin

NEET-nuorten palvelut, kustannukset ja kohdentuminen

Työpajatoiminta ja osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen

Etsivän nuorisotyön sisällöt ja vaikuttavuus näkyviin Nuori

Työpajatoiminta Nuori Tampere

SATAOSAA työhönvalmennus

Monimuotoisen ohjauksen foorumi OHJAUSTYÖTÄ YRITYKSISSÄ Ohjattu harjoittelu nuorten työllistymispalveluna

NASTOLA Alueellinen kehittämispäivä. Tuija Hämäläinen & Susanna Palo

Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO

Ajopuu vai tietoinen vaikuttaja

NUORTEN PSYKOSOSIAALINEN TUKI OHJAAMOSSA

Toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan

YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN

Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus. Salmia

Turun Ohjaamo

Työpajatoiminnan ABC

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto

Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa

Alueelliset verkostot

Nuortenpaja Apaja Osavuosiraportti Touko-Elokuu 2014

Verkostotyöpaja Learning cafe-yhteenvedot

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito

Startti parempaan elämään Juurruttamishanke VAIKUTTAMISEN ABC Syksy 2015

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue

Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina. Työllistymisen seminaari Anne Saari, Kiipula ammattiopisto

Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt

Sovari -työpajamittarin pilotoinnin alustavia tuloksia Työpajatoiminnan sosiaalisesti vahvistavat vaikutukset

KOKKOTYÖ-SÄÄTIÖ. GREEN CARE Anita Hevosmaa

Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä

Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö. Syyskuu 2016 Jaana Walldén

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa

KUMPPANUUSSOPIMUS. Sopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS) maahanmuuttaja-asiakkaan osaamisen tunnistamisen ja vahvistamisen sekä ohjauksen tukena

Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula. PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi

Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö. Marraskuu 2016 Jaana Walldén

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite:

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse?

Nuorten työpajatoiminta yhteistyössä, viranomaisten ja Ohjaamojen/ Palvelukeskusten kanssa

Kumppaniksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset

Onnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä

työllisyysyksikkö , ,0 #JAKO/0! Toimintatulot 0, , ,0 #JAKO/0!

TYÖPAJAPEDAGOGIIKKA. Työpaja toimintaympäristönä. Esite työpajojen sidosryhmille. ja yhteistyökumppaneille.

Työvalmentajatoiminta Pielisen Karjalassa

Työpaja- pedagogiikka

Nuoret työpajoilta tavoitteellisesti elämään, koulutukseen ja työhön. Etelä-Pohjanmaan Pajoilta Urille pajaseminaari Seinäjoki 13.3.

Pirkanmaan työllisyydenhoidon seminaari/ kuntaesimerkit/ kolme pajaa/ Pälkäne, Orivesi ja Pirkkala. Työ- ja keskustelupisteet 4.3.

Kipinä syttyy työpajoilla

Verkostotoiminta uusien maakuntien alueella

Transkriptio:

2017 Toimintasuunnitelma Joensuun nuorisoverstas ry Marraskuu 2016 Ulla Mänttäri-Tikka toiminnanjohtaja

JOHDANTO... 3 TOIMINTA-AJATUS JA VISIO... 3 TOIMINNAN TAUSTA JA TARVE... 4 TYÖPAJATOIMINNAN ARVOT... 5 TYÖPAJATOIMINNAN TOIMIALUE, ASIAKKAAT JA YRITYSYHTEISTYÖKUMPPANIT... 6 ETSIVÄ NUORISOTYÖ... 7 SEUTUKUNNALLINEN NUORTEN TYÖPAJATYÖN TOIMINTAMALLI... 8 NUORTEN TYÖPAJATYÖN TOIMINTAMALLI... 9 TOIMINNAN TAVOITTEET VUODELLE 2016... 12 TOIMINNAN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEALUEET VUONNA 2016... 13 TOIMINNAN SEURANTA... 14 TIEDOTTAMINEN... 14 MUUT TOIMINNAT... 14 TALOUSARVIO... 15

JOHDANTO Toimintasuunnitelmassa kuvataan :n toimintaa vuonna 2017. Suunnitelma sisältää seutukunnallisen nuorten työpajatoiminnan, etsivän nuorisotyön, Joensuu ja Polvijärvi, kehittämishankkeet ja hallinnon. Nuorten työpajatoiminnasta säädetään Nuorisolaissa (7 ) ja vuoden 2017 alussa voimaan tulevassa uudessa nuorisolaissa. Uusi nuorisolaki määrittelee nuorten työpajatoimintaa mm. seuraavasti. Nuorisolaki (2017): 13 Nuorten työpajatoiminta Nuorten työpajatoiminnan tehtävänä on valmennuksen avulla parantaa nuoren valmiuksia päästä koulutukseen, suorittaa koulutus loppuun ja päästä avoimille työmarkkinoille tai muuhun tarvitsemaansa palveluun. Työpajatoiminnan tarkoituksena on parantaa nuoren elämänhallintataitoja, edistää hänen kasvuaan, itsenäistymistään ja osallisuutta yhteiskuntaan. Nuori valmentautuu tekemällä työtä tai työtoimintaa omien edellytystensä mukaan. Työpajalla tehdään nuorelle henkilökohtainen valmennussuunnitelma yhdessä nuoren kanssa. Nuorten työpajatoiminnan järjestäjinä voivat toimia kunta tai useammat kunnat yhdessä tai nuorten palveluja tuottava yhteisö. Nuorten työpajalla tulee olla nuorten yksilö- ja työvalmennusosaamista. Nuorten työpajan on seurattava toimintansa tuloksia. Nuori tulee työpajalle pääsääntöisesti viranomaisen tai julkista tehtävää hoitavan ohjaamana. Nuori voi myös oma-aloitteisesti hakeutua työpajalle. Työpajalle ohjatun nuoren valmennuksesta tehdään kirjallinen sopimus. Nuorten työpajatoiminnassa voidaan käsitellä sopimuksessa tai työpajalle 1 momentissa säädetyssä tehtävässä saadut tiedot valmennukseen tulevan ja valmennuksessa olevan nuoren yksilöimiseksi ja työpajatoiminnan tehtävien hoitamiseksi. Nuorten työpajatoiminnan järjestäjän tulee määritellä ne tehtävät, joihin sisältyy arkaluonteisten tietojen käsittelyä. :n nuorten työpajatoiminnalla tuetaan nuoren elämänhallinnan taitoja, sosiaalista vahvistumista ja omatahtista yhteisöllistä kasvua sekä tekemällä oppimista. Nuorta autetaan löytämään omat vahvuutensa, tekemään realistinen suunnitelma tulevaisuudestaan sekä tuetaan hänen kasvuaan yksilönä ja työpajayhteisön jäsenenä. Vuoden 2017 toiminnan suunnitteluun on otettu huomioon vakiintuneiden toimintojen lisäksi niitä kehittämisen ja muutoksen tarpeita, joita mm. toimintaympäristön muutoksista nousee. Näitä kehittämisen painopisteitä ovat opinnollistamisen ja osaamisen tunnistamisen kehittäminen yhteistyössä toisen asteen koulutuksen järjestäjien kanssa, työosuuskunnan perustaminen ja mm. nuorten palvelukeskus- ja ohjaamoyhteistyö. Etsivä nuorisotyö on alkanut Joensuussa yhdistyksen toteuttamana vuonna 2014. Vuosi 2017 tulee olemaan uudenlainen, mikäli Joensuun kaupungissa aloittaa myös kolme uutta nuorten työllisyyteen keskittynyttä etsivää nuorisotyöntekijää. Nuorten työpajatoiminnan menetelmiä kehitetään ja profiloidaan sekä tuotteistetaan vastaamaan paremmin nivelvaihenuorten tarpeisiin. Yhdistys pyrkii vaikuttamaan alallaan niin paikallisesti kuin alueellisestikin niin, että nuorten hyvinvointi ei unohtuisi päätöksenteossa. TOIMINTA-AJATUS JA VISIO :n tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia ja arjentaitoja sekä tukea siirtymistä koulutukseen ja työelämään. Tavoitteen toteuttamiseksi yhdistys ylläpitää ja kehittää toimin-

taa, jossa nuorelle järjestetään hänen henkilökohtaisten tarpeidensa mukaista yksilö-, työ- ja ryhmävalmennusta lisäpalveluineen. Lisäpalveluita ovat kasvatus- ja ohjaustyö, koulutustoiminta, palveluohjaus, tutustumiskäynnit ja retket. Toiminnan sisältöön kuuluu myös terveyttä ja hyvinvointia edistävä toiminta sekä Etsivä nuorisotyö. Yhdistys etsii ja kehittää uusia toimintamalleja ja -tapoja nuorten koulutus- ja työelämävalmiuksien ja arjen taitojen parantamiseksi, osallistuu keskusteluun nuorten työpajatoiminnasta, sekä nuorten elämään liittyvistä yhteiskunnallisista kysymyksistä ja toimii yhteistyössä monialaisen verkoston kanssa. :n nuorten työpajatoiminta tarjoaa nuorelle moniammatillisen verkoston tuen, jossa eri sektoreiden osaaminen ja toiminta luovat toisiaan tukevan kokonaisuuden ja jatkumon myös työpajajakson jälkeen. Yhdistys toimii aktiivisena ja kehittävänä jäsenenä monialaisessa verkostotyössä. Yhdistyksen prosessit, asiakirja- ja henkilöstöhallinto, tietosuoja-asiat ja muut vastuut toteutetaan julkisen toiminnan säädösten ja ajantasaisen lainsäädännön mukaan. tuottaa laadukkaita nuorten työpajapalveluita kestävän kehityksen periaatteet huomioon ottaen. luo uusia ja joustavia toimintamalleja. osallistuu alan vaikuttamiseen paikallis-, seutu- ja kansallisella tasolla. huolehtii, että henkilöstö voi hyvin, toiminta on vaikuttavaa ja organisaatio uudistuu tarpeiden mukaan. edistää seuraavia arvoja: luovuus, rehellisyys, vastuullisuus ja yhteisöllisyys. TOIMINNAN TAUSTA JA TARVE Yhdistys on perinteikäs nuorten työpajatoiminnan järjestäjä. 21 toimintavuoden aikana on kertynyt kokemusta ja osaamista nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön järjestämisestä perustoiminnan ja kehittämishankkeiden muodossa. Toimintavuosien aikana ovat yhdistykselle muodostuneet laajat suhteet sidosryhmiin ja verkostoon, ja näin ollen myös kokemusta monenlaisista muutostilanteista ja sopeuttamistarpeista. Vuonna 2017 toimintaympäristössä tapahtuu muutoksia. Pohjois-Karjalassa aloittaa Siun Sote, joka kokoaa kaikki sosiaalipalvelut kuntayhtymän alle. Lisäksi kuntien organisaatioita uudistetaan ja Ammatillisen koulutuksen reformi alkaa. Yhdistys organisaationa on joustava, epävirallinen imago ja keveä hallinto puoltavat toiminnan järjestämistä yhdistystoimintana. Nuorten keskuudessa toimiva puskaradio kertoo hyviä ja vaikuttavia uutisia. Yhdistys toimii kuntien kumppanina toteuttamassa ja kehittämässä nuorille suunnattuja palveluja. Vuonna 2017 pystymme edelleen tarjoamaan laadukkaita, matalan kynnyksen nuorten työpajapalveluita Joensuun seudun työttömille nuorille.

Taulukko 1. Alle 25-vuotiaat työttömät Pohjois-Karjalassa ja Joensuun seudulla vuosina 2012-2016. Vuosi Joensuun seutu Pohjois-Karjala 2012 802 1115 2013 1017 1270 2014 1082 1394 2015 1223 1507 2016 1203 1500 Nuoria, alle 25-vuotiaita oli työttömänä syyskuun lopussa Pohjois-Karjalassa 1.500, mikä on 7 nuorta vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Alle 20- vuotiaiden ryhmässä työttömyys oli lisääntynyt yli 400 nuorella vuoden takaiseen verrattuna. Pohjois-Karjalan työttömistä nuorista 80 % asuu Joensuun seudulla. Nuorten työpaja on nuoren henkilökohtaisen elämäntilanteen vaatimien toimenpiteiden ja palvelujen kokoaja. Työpaja auttaa löytämään ja toteuttamaan toimenpiteet, joilla parannetaan nuoren elämän taitoja ja valmiuksia siirtyä koulutukseen ja työelämään. Nuorten työpaja on luonnollinen palvelu/vaihtoehto, kun koulutus- tai työelämäputki ei ole nuorelle itsestäänselvyys. TYÖPAJATOIMINNAN ARVOT :n arvot: Luovuus Toiminnassamme otetaan aktiivisesti huomioon nuorten luovuus ja siihen kannustetaan osana työpajatoimintaa. Varaudumme erilaisiin muutoksiin ja ohjaamme tietoisesti muutoksia. Tarkoituksena ei ole jäädä ajelehtimaan muutosten pyörteisiin; olemme oma-aloitteisia ja rohkeita kokeilemaan uusia asioita ja toimimme itseohjautuvasti. Rehellisyys Työpajatoiminnassa tulee olla rehellinen, uskoa ihmiseen ja hänen toiveisiinsa. Kerromme nuorelle rehellisesti tulevaisuuden mahdollisuuksista hänen henkilökohtaiset ominaisuutensa huomioiden. Olemme rehellisiä omaa osaamistamme kohtaan: etsimme oikeat toimijat oikeaan tilanteeseen tiedostaen, että oma osaamisemme on rajallista. Rehellisyys on lisäksi avoimuutta, palautteen antamista ja vastaanottamista. Vastuullisuus Otamme huomioon yksilön tarpeet ja toiveet, yksilön kunnioittamisen, ihmislähtöisyyden, tasa-arvon, perusluottamuksen ja uskon ihmisiin. Korostamme yksilön vastuuta hänen omasta elämästään ja tuemme vastuunottamisessa. Tunnemme ja kannamme oman vastuumme työyhteisön jäseninä ja työkavereina; olemme nuorten luottamuksen arvoisia.

Yhteisöllisyys Ymmärrämme yksilön yhteisön osana, kannustamme nuoria vaalimaan ihmissuhteita ja sosiaalisia verkostoja. Vuorovaikutus on aitoa, rehellistä, suvaitsevaista, avointa ja luotettavaa. Luomme työpajayhteisöön yhteishengen. Siedämme erilaisuutta ja keskeneräisyyttä, hyväksymme ihmisten yksilöllisyyden, olemme kärsivällisiä, avoimia uusille asioille, ideoille ja toimintatavoille. Henkilökunnan esimerkillisyys ja hyväntahtoisuus ovat ohjenuorana arkipäivän toiminnalle. Ekologisuus näyttäytyy mm. tuotteiden raaka-ainehankinnoissa ja jätteiden lajittelussa. Tuotekehittelyssä hyödynnetään ja uusiokäytetään kierrätysmateriaaleja. Tehtävien suunnittelussa otetaan huomioon kaikilla tasoilla ekologiset ja ympäristöä säästävät menetelmät ja työskentelytavat. Pyritään mm. käyttämään joukkoliikennevälineitä ja edistetään paperittomia kokouksia. TYÖPAJAN TOIMIALUE, ASIAKKAAT JA YRITYSYHTEISTYÖKUMPPANIT Yhdistys tuottaa valmennuspalveluja kunnille, jotka osallistuvat toiminnan rahoitukseen. Yhdistys on solminut sopimukset nuorten työpajapalveluiden järjestämisestä Joensuun ja Outokummun kaupunkien sekä Liperin ja Kontiolahden kuntien kanssa. Sopimuksia tarkistetaan vuosittain. Muista kunnista ja oppilaitoksista mahdollisesti tulevat nuoret voidaan ottaa mukaan, mikäli lähettävältä taholta saadaan maksusitoumus. Asiakkaat voidaan jakaa kahteen ryhmään: Ostaja-asiakkaat etsivät ja järjestävät nuorille aktivointitoimenpiteitä. Näitä ovat mm. ohjaamot, TE-palvelut, sosiaaliviranomaiset ja koulutusorganisaatiot. Käyttäjäasiakkaita ovat 16 28 - vuotiaat työttömät nuoret. Nuoren taustalla voi olla turhautuneisuutta ja näköalattomuutta omasta tulevaisuudesta, epätietoisuutta uravaihtoehdoista, keskeytyneitä opintoja, työttömyyttä, useiden viranomaisten asiakkuuksia, taloudellisia vaikeuksia ym. Nuoret valitaan kuhunkin toimenpiteeseen ja tulosyksikköön kuntasopimuksessa sovituin perustein. Valinnasta kerrotaan tarkemmin toimintojen kuvausten yhteydessä. Nuorisoverstaan yritysverkostossa on lukuisia yrityksiä ja yhteistyökumppaneita. Yritykset täyttävät työhallinnon kriteerit silloin, kun nuori saa etuisuutta työhallinnon kautta esim. ohjatun työkokeilun aikana. Muilta osin työkokeilupaikan tai valmentavan työsuhdepaikan tarjoavan työnantajan tulee sitoutua nuoren ohjaukseen ja opastukseen työpaikalla sekä arviointiin ja raportointiin toiminnan onnistumisesta. Yritysyhteistyö rakentuu nuorten työkokeilualojen ja tuotannollisen yhteistyön kautta. Vuonna 2017 yhdistys toteuttaa PD2 -hanketta, jolla edistetään nuorten työelämään pääsyä ja aikeena on perustaa työosuuskunta yhdistyksen rinnalle. Työosuuskunnalla voidaan tukea nuoria myös oikeaan palkkatyöhön esim. keikkatyön avulla.

Kuva 1Nuoren suunnittelema juliste ETSIVÄ NUORISOTYÖ Etsivän nuorisotyön tehtävänä on auttaa alle 29-vuotiaita nuoria, jotka ovat koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella ja jotka tarvitsevat tukea tavoittaakseen julkisen sektorin palvelut. on toteuttanut Etsivää nuorisotyötä Joensuussa, yhteistyössä Joensuun kaupungin ja Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän kanssa. Uutena Mukaan on tulossa Polvijärven kunta, mikäli valtionavustusta etsivään nuorisotyöhön myönnetään. Etsivän nuorisotyön työntekijöiden ja kehittämisen kolme painopistealuetta ovat olleet seuraavat: Varhainen tuki, matalan kynnyksen palvelut ja sosiaalisen nuorisotyön yhteistyö ns. yleisetsivä Varhainen tuki, tiedon lisääminen ja palvelujen saavuttaminen (nuoriso- ja erityisnuorisotyö, peruskoulu, verkkonuorisotyö, tiedottaminen). Opintojen keskeyttämisen ehkäisy ja loppuun suorittamisen tukeminen (ammatilliset oppilaitokset ja ohjaamo, opintojen keskeyttäjät ja eronneet) Vuonna 2017 Etsivä nuorisotyö kehittyy vastaamaan uusia suunnitelmia. Joensuun kaupunki, Joensuun Nuorisoverstas ry, Polvijärven kunta ja Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä ovat laatineet uuden suunnitelman Etsivään nuorisotyöhön, joka tähtää yhteensä 7 etsivän nuorisotyöntekijän vahvuuteen.

Kuva 2 :n organisaatiokaavio 2017 SEUTUKUNNALLINEN NUORTEN TYÖPAJAN TOIMINTAMALLI Seutukunnallinen nuorten työpaja pohjautuu kuntien vuonna 2006 2008 kehittämään toimintamalliin. Jokaiselle mukana olevalle kunnalle on sovittu paikalliseen tarpeeseen perustuvaa nuorten työpajatoimintaa ja/tai Etsivää nuorisotyötä. Rahoittajina ovat Itä-Suomen aluehallintovirasto ja mukana olevat kunnat, jotka ovat siirtäneet näiden palvelujen tuottamisen yhdistykselle. Seutukunnallisesti haasteeksi ovat yhdistyksen toiminnassa muodostuneet eri julkisten palvelujen keskittyminen ja paikallisten palvelujen tarjoamisen yhteensovittaminen. :n toimintoja ovat Joensuussa Taitoverstas, johon sisältyvät tekstiilipaja, tekninen paja, yksilövalmennus, tuettua työkokeilua ja ryhmätoimintoja, sekä Etsivä nuorisotyö, joka sijoittuu Joensuun kaupungin nuorten palvelukeskukseen. Taitoverstaalla pystytään järjestämään myös erilaisia media- ja graafisen alan harjoitteluja sekä luovaa toimintaa. Seudun kunnissa toteutettua toimintaa ovat seinätön pajatoiminta ja yksilövalmennus. Liperiläiset ja kontiolahtelaiset nuoret liittyvät Taitoverstaan valmennuspalvelujen piiriin. Outokummussa työskennellään yhteistyössä TE-, sosiaali-, nuoriso- ja kulttuuritoimen kanssa. :n seudullinen nuorten työpajatoiminta tekee yhteistyötä seudun kuntien etsivän nuorisotyön kanssa, ja osallistuu monialaisten verkostojen kokouksiin. Yhdistyksessä on työntekijöitä keskimäärin 12, joista nuorten valmennustyön parissa on lähes kaikki. Hallintoa hoitaa toiminnanjohtaja ja osa-aikainen kirjanpitäjä. Myös toiminnanjohtajan työpanoksesta suurin osa menee valmennustyötä tukeviin tehtäviin. Talousarviossa on varauduttu työnohjaukseen ja henkilökunnan yhteisten kehittämispäivien kustannuksiin.

Puheenjohtaja ja hallitus osallistuvat yhdistyksen päätöksentekoon kuukausittain. Hallitukseen kuuluu myös kuntien asettama edustus. Seudullisen nuorten työpajatyön ohjausryhmä kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Nuorisoverstas jatkaa toimintaansa Valtakunnallisen Työpajayhdistys ry:n linjauksen mukaan ja pyrkii edelleen toteuttamaan ja kehittämään yksilöllisiä ja joustavia palveluja nuorten avoimille työmarkkinoille sijoittumiseksi. Yhdistys osallistuu työpajojen aluetoimintaan ja kehittämiseen yhdessä muiden työpajojen kanssa. Yhdistyksen toiminnanjohtaja on työpajatoiminnan alue-koordinaattorina Pohjois-Karjalassa, vuonna 2017. on edelleen tuottamassa, vakiinnuttamassa ja kehittämässä nuorten työpajan käytäntöjä niin seudullisesti, alueellisesti kuin valtakunnallisestikin. NUORTEN TYÖPAJATYÖN TOIMINTAMALLI :n työpajamallissa nuoren kanssa toteutetaan henkilökohtaista valmennussuunnitelmaa. Yhdistyksen työpajatoiminta on valmentavaa ja tavoitteellista. Siinä korostuvat kokonaisvaltainen tukeminen, sosiaalisten taitojen vahvistaminen, arjen taidot, sekä tavoitteellisuus koulutukseen ja työelämään. Tavoitteena on etsiä yksilöllisiä ratkaisuja nuoren urapolun löytämiseen huomioiden mm. ihmisten erilaiset oppimistyylit, omatahtisuus ja eri tukemisen keinot nivelvaiheissa ilmeneviin tilanteisiin. Esimerkiksi päihteiden vaikutusta työpajanuorten tilanteeseen seurataan aktiivisesti. Asia otetaan tarvittaessa esille niin yksilötasolla kuin ehkäisevässä päihdetyössä tai päihdepalveluihin liittyvissä tarpeissa ja kannanotoissa. Toimenpiteet ja toimintamallit päihteiden käytöstä on kirjattu päihdestrategiaan ja päihteet puheeksi -toimintaohjeeseen. Valmennusprosessin toimenpiteet Valmennusprosessi käynnistyy tutustumiskäynnin jälkeen alkuhaastattelulla, jossa kartoitetaan nuoren elämäntilanne ja haetaan ensisijaiset tavoitteet valmennusjaksolle. Tavoitteet kirjataan valmennussuunnitelmaan, jonka toteutumista seurataan ja arvioidaan jakson aikana ja loppuarvioinnissa jakson päättyessä. Varsinaisen valmennustoiminnan välineitä ovat työ- ja yksilövalmennus, työkokeilut, palveluohjaus, valmentava työsuhde ja saattaen vaihtaminen. Nuorille järjestetään myös tavoitteellista ryhmätoimintaa. Yksilövalmennus kuuluu kaikkiin toimenpiteisiin kiinteästi, ja saattaen vaihtaminen valmennussuhteen päättyessä varmistaa nuoren itsenäisen suoriutumisen tai toisen tahon sitoutumisen työskentelyyn hänen kanssaan. Palveluohjauksella etsitään ja koordinoidaan nuorelle kohdennettuja palveluja. Työvalmennuksella lisätään ja päivitetään nuoren työelämätaitoja ja ammatillisia valmiuksia. Yksilövalmennuksella edistetään nuoren arjen taitoja ja toimintavalmiuksia. Seudullisen nuorten työpajatoiminnan tuotteet: Yhdistys ylläpitää toimintaa, jossa nuorelle järjestetään hänen henkilökohtaisista tarpeistaan lähtevää yksilö- ja työvalmennusta tarvittavine lisäpalveluineen. Työpajat tarjoavat 16 28-vuotiaille nuorille paikan kehittää sosiaalista vahvistumista ja osallisuutta tutustua erilaisiin koulutusmahdollisuuksiin ja työelämään

tehdä tulevaisuuden suunnitelmia kehittää elämän- ja työelämätaitoja hankkia työkokemusta ja suorittaa opintoja käytännön työssä Yksilövalmennus Yksilövalmennus sisältää valmentajan ja nuoren yhteisiä tapaamisia henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti. Yksilövalmennuksesta voidaan siirtyä verstaille tai ohjattuun työkokeiluun. Yksilövalmennus voi olla esim. opiskelupaikkojen etsimistä ja hakemusten täyttämistä. Tuki yksilövalmennuksessa on vähäisempää ja nuoren oma vastuu sovittujen asioiden hoitamisesta itsenäisesti suurempi. Yksilövalmennus voi olla myös osa valmentautumista työkokeiluun. Ohjattu työkokeilu Työkokeilupaikka voi olla kunnissa, yrityksissä tai järjestöissä. Verstaan tukena tarjotaan vähintään sopimusasiassa auttaminen, alkukeskustelu kokeilupaikassa, väliarviointi ja loppuarviointi sekä yksilövalmennus kokeilun ajan. Tarvittaessa ohjatusta työkokeilusta voi siirtyä verstaille työkokeiluun. Työkokeilu verstailla Työkokeilu toteutuu :n Taitoverstaalla tai Outokummun verstaalla, nuorisokahvila Servolla. Harjoittelu on kuntouttavan valmennuksen tai työhönvalmennuksen työkokeilua, jossa ollaan työvalmentajan kanssa tekemisissä päivittäin ja yksilövalmentajan kanssa tarvittaessa. Työkokeilussa nuori tekee työtehtäviä ryhmässä ja työvalmentajan ohjaamana. Opinnollistettu verstasjakso Opintosuorituksia voi suorittaa henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti, joka sisältää ennalta suunniteltuja työssäoppimisjaksoja ja tutkinnon perusteiden mukaisia sisältöjä työtehtävissä. Opinnollistaminen hoidetaan yhdessä oppilaitoksen vastuuopettajan, verstaan valmentajan ja nuoren kanssa. Tutustujasta tekijäksi -hanke kehittää opinnollistamista. Ryhmävalmennus Ryhmävalmennuksessa nuoret aloittavat yhtä aikaa ja käyvät läpi yhteisen ryhmäprosessin, jonka jälkeen valmennus voi jatkua muissa toimenpiteissä. Ryhmässä nuorella on mahdollisuus tarkastella omaa toimintaympäristöään ja toimintatapojaan uudesta näkökulmasta. Näin vahvistuvat itsetuntemus ja vuorovaikutustaidot. Yhteisöön liittyminen ja erilaiset nuorten palvelut tulevat tutuiksi. Ryhmässä tunteita voidaan käsitellä turvallisesti ja rohkeus päätöksentekoon kasvaa. Yhdistyksen toimintaan on kehitetty itsetuntoon, työelämä- ja työnhakutietouteen ja arjen taitoihin liittyvä ryhmävalmennus, jota valmentajat voivat toteuttaa pienryhmissä. Nuoret myös osallistuvat verkoston järjestämiin ryhmiin, kuten Marttojen kolikkokursseille ja pankkien järjestämään taloustaitovalmennukseen. Kuntouttava työtoiminta

Kuntouttavan työtoiminnan tavoitteena ovat nuoren arjen taitojen tukeminen mm. elämän hallinnan tunteen ja osallisuuden lisääntyessä. Yhdistyksen kuntouttavan työtoiminnan tavoite on koulutukseen ja työelämään suuntaavaa. Kuntouttavan työtoiminnan sopimuksien sisällöistä ja asiakasprofiloinnista käydään neuvotteluja kuntien kanssa. Kuva 3 Toimenpiteet NUOREN POLKU TYÖPAJALLE Etsivä nuorisotyö: Nuori tai hänen perheensä voi ottaa suoraan yhteyttä etsivään nuorisotyöntekijään. Etsivään nuorisotyöhön ilmoitetaan nuoret nuorisolain käytäntöjen mukaan. Lisäksi nuoria etsitään ennaltaehkäisevän toiminnan hengen mukaisesti oppilaitoksien, nuorisotyön ja muiden verkostojen avulla. Työkokeilu: Ohjaajataho (esim. Te-palvelut, sosiaalitoimi, toinen hanke, työvoiman palvelukeskus, opinto-ohjaaja, ohjaamo) ja vastaanottavan tulosyksikön yksilö-valmentaja selvittävät keskusteluin, onko työpaja kaikkein sopivin toimintatapa nuoren valmiuksien ja elämäntilanteen edistämiseen. Päätöksen verstaalle siirtymisestä tekee verstaan valmentajat. Yksilövalmennus: Yksilövalmennukseen ottamisesta päättää yksilövalmentaja keskusteltuaan lähettävän/ohjaavan tahon ja/tai nuoren kanssa asiasta. Ryhmävalmennus: Ryhmävalmennusta voidaan järjestää verstailla oleville nuorille, joilla on yhteneviä tarpeita. Lisäksi nuorten verstasjaksoon sisällytetään jakso työelämätietoutta, joka valmennetaan pienryhmätoimintana. Terveyttä ja toimintakykyä edistävä toiminta toteutetaan pääsääntöisesti ryhmävalmennuksena.

TOIMINNAN TAVOITTEET VUODELLE 2017 Kehittämisen vuosi Vuoden 2017 osalta yhdistyksen toimintaa suunnitellaan uudessa yhteistyön kulttuurissa. Yhteistyökumppanit ja julkinen talous hakevat tehokkuutta ja nopeita ratkaisuja moniin asioihin eri sektoreilla, joiden kanssa myös nuorten työpajatoiminta kilpailee, tai on tarveharkinnan piirissä. Pyrimme turvaamaan riittävän monipuolisia toimintoja, jotta voisimme löytää mahdollisimman monille nuorille sopivan toiminnan tulevaisuuden rakentamiseksi. Yleisesti toiminnan kehittämisen kärkenä ovat laatu, yritysyhteistyö, opinnollistaminen, monikulttuurisuus ja perustoiminnan turvaaminen. Yhteistyötahot Yhdistyksen yhteistyökumppaneina harjoittelupaikkoja tarjoavia yrityksiä ja yhteisöjä on vuosittain lukuisia. Seudullisuudesta johtuen mukana olevien kuntien eri hallintokunnat tarjoavat yhteydet kuntien viranomaisiin. Pohjois-Karjalan TE-toimiston ja Joensuun seudun työvoiman palvelukeskuksen kanssa yhteistyö on lähes päivittäistä. Muut yhteistyötahot etsitään kulloisenkin nuoren tarpeiden mukaan. tekee yhteistyötä lukuisien yhdistysten ja julkisyhteisöjen kanssa. Näitä ovat mm. alueen työpajat, kuntien nuorisotoimet, Joensuun kaupungin nuorten palvelukeskus, seurakunnat, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä ja eri oppilaitokset, Kotikartanoyhdistys ry, Rikosseuraamuslaitoksen Pohjois-Karjalan rikosseuraamuskeskus, mielenterveystoimistot, Pohjois-Karjalan poliisilaitos, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos ja Valtakunnallinen Työpajayhdistys ry. Taulukko 2. Nuorten määrät, tavoite 2017. Toiminta Aloituspaikkojen lukumäärä Seudullinen työpajatoiminta: Joensuu, Liperi, Outokumpu, Kontiolahti 120 + 14 + 15 + 10 Muut 10 Etsivä nuorisotyö 170 Yhteensä 339

Nuorten määrälliset tavoitteet Vuoden 2017 aikana valmennustoimintaan otetaan seudullisessa nuorten työpajatoiminnassa noin 169 aloituspaikkaa/ nuorta. Sopimuskuntien aloitusjaksopaikkoja on yhteensä 159. Vuoteen 2016 verrattuna paikkoja on hiukan lisätty, ja myös lyhytkestoinen valmennus pyritään saamaan näkyväksi. Etsivä nuorisotyö tulee kohtaamaan neljän työntekijän voimin vähintään 170 nuorta. Suunnitelmavuoden aikana kohdataan noin 339 nuorta. Tavoitteena on, että pääosa nuorista jatkaa valmennuksen jälkeen jossakin hänen henkilökohtaista kehitystään ja voimaantumistaan tukevassa toimenpiteessä. Pyrimme kohdentamaan toimintaa yhä enemmän koulutukseen ja työelämään tähtääviin nuoriin. Näe Nuori! Sata onnistunutta Jatkopolkua! Kuva 3 Suomi 100 vuotta, Verstaan julistus! TOIMINNAN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEALUEET VUONNA 2017 Nuoret: Pyritään säilyttämään ennaltaehkäisevä työote Kiinnitetään huomiota yhdenvertaisuuteen, moninaisuuteen ja huomioidaan alueellisuus Nostetaan näkyvämmin esille monikulttuurisuus ja kansainvälisyys Saavutettavuutta ja matalan kynnyksen periaatetta jatketaan Tuodaan lisäarvoa esim. opinnollistamisella ja työelämälähtöisyyden lisäämisellä

Kokonaistoiminta: Yhdistyksen toimintaa lävistävät vastuullisuus, ekologisuus ja kestävän kehityksen periaatteet Yhdistyksen toiminnan perustan vakiinnuttaminen, päättäjäyhteistyö ja sidosryhmäyhteistyö Yrityskumppanuudet, osuuskuntatoiminta Laatutyö, jatketaan sosiaalisen työllistämisen laadunarviointimallin käyttöä TOIMINNAN SEURANTA :n toimintaa seurataan suunnitelmallisesti, jotta voidaan varmistua asetettujen tavoitteiden toteutumisesta. Työhön kuuluvat olennaisena osana organisaation itsearviointi ja toiminnan tavoiteperusteinen seuranta kolmannesvuosittain. Työn seurannassa käytetään yhtenäistä Par-järjestelmää. Toimintaa seurataan myös sosiaalisen työllistämisen laadun arviointimallin (STL) avulla. Nuorilta kerätään systemaattista palautetta (Sovari). Palautteita arvioidaan valmennustoiminnan kehittämiseksi. Lisäksi seurataan toimintaa ja taloutta niin kuukausittain kuin kolmannesvuosiraportein. Hankkeissa toteutetaan rahoittajien ohjeistamaa seurantaa TIEDOTTAMINEN Yhdistys tiedottaa aktiivisesti toiminnastaan ja nuorten tilanteesta. Tiedottamisella pyritään lisäämään päättäjien, henkilöstön, sidosryhmien ja kansalaisten tietoutta yhdistyksen toiminnasta ja nuorten tilanteesta. Tiedotusta hoidetaan verkostossa, omilla verkkosivuilla, sosiaalisessa mediassa, lehdistössä, sekä kohdennetuilla tiedotteilla. Tiedotusta pyritään tekemään myös ratkaisu- ja mahdollisuusviestintänä. MUUT TOIMINNAT vastaa Meille saa tulla kampanjan hallinnoinnista myös vuonna 2017. Kampanjaa toteutetaan osallistumalla eri tapahtumiin vuoden aikana. Kampanjan kulut katetaan avustuksilla.

TALOUSARVIO Talousarvio vuodelle 2017 on 605 256 euroa. Talousarvio. Talousarvio 2017 Toimintamenot 2017 Seutupaja Palkkat Etsivä PD2 TuTe Yhteensä valmentajien palkat +sivuk. 220 492 36600 118300 29000 404 392 vuokrat 41419 0 2456 43875 toimintakulut 52095 400 10950 9000 5000 77445 hallinnon palkat+sivukulut 50294 9250 20000 79544 Yhteensä 364 300 37000 138500 29000 36456 605 256 Yhteensä 364 300 37000 138500 29000 36456 605 256 Tulot kunta-avustukset 125000 7000 36000 168000 Whisper paja 10000 10000 valtionavustukset 200000 102500 302500 0 0 myyntitulot 27 000 27 000 jäsenmaksut 300 300 Kake Pd2 ja TuTe 29000 36456 65456 muut avustukset 2 000 2000 Korvaukset 30000 30000 Kaikki yhteensä 364300 37000 138500 29000 36456 605256 Toimintakate 0 0,00 0,00 0,00 0,00 0 :n Seudullisen työpajatoiminnan rahoitus tulee pääasiassa avustus-tyyppisenä rahoituksena Itä-Suomen aluehallintoviraston nuorisotoimen myöntämästä valtionavustuksesta nuortentyöpajatoimintaan ja valtionavustuksesta etsivään nuorisotyöhön, sekä sopimuskunnilta ja Pohjois-Karjalan Koulutuskuntayhtymältä. Seudullisen nuorten työpajatoiminnan rahoitus laskutetaan kunnilta sopimusten mukaan, kunta-avustuksina. Pieni osa rahoituksesta tulee tuotteiden ja palvelujen myynnistä. Palkkatukityöllistämisen omarahoitusosuus kustannetaan kunta-avustuksista. Kehittämistoimintaan haetaan rahoitusta hankkeita rahoittavilta tahoilta ja työllistämiseen palkkatukea TE-toimistosta. Yhdistys voi ottaa vastaan myös lahjoituksia ja avustuksia toiminnan sisältöjen toteuttamiseksi.