AYY:n mediakysymys Hallituksen päätösesitys edustajistolle

Samankaltaiset tiedostot
OUBS esittely edustajiston kokous

Taloudensopeuttamissuunnitelma. Lähetekeskustelu AYYE Noora Laak

AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA - TALOUSARVIO 2015

Konsernitalousarvion rakenne

Edustajiston koulutus Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU

Edustajiston koulutus Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta

FAKTABAARIEDU. Faktantarkistustaitoja opetuskäyttöön

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Kanava antaa jäsenistölle tilaisuuden oppia ja kokeilla uutta, tutustua uusiin ihmisiin ja saada ikimuistoisia kokemuksia opiskeluajalta.

Strategiaprojekti - AYY vuonna 2020

TTER-työryhmän toiminta

Tilanne opiskelijakeskuksen kanssa

Toimintasuunnitelma 2012

Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Muistio (6) Ainolehti Muistio Tulevaisuustoimikunnan toiminnasta

Omaisuuskysymys AYYE

Ylioppilaskunnan suunta

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

TALOUSARVIO Edustajiston kokous

Näin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia

The decision making structure The representa8ve council Teemu Halme, Janne Koskenniemi & AnA Karkola

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia

Hallinto Taloudensopeuttamissuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO. Esipuhe ja talousraami Tilat AYY:n yhteisötoiminta...

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TALOUSARVIO Edustajiston lähetekeskustelu

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO!

STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA. Seinäjoen Yrittäjät ry

Viestintäsuunnitelma 2015

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 7/2014

AYY:n palvelut ja viestintä Aaltoyhteisössä. Niko Ferm Hallituksessa 2014 viestintä, järjestöt ja tilat

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsenkyselyyn osallistui 75 lehteä kesällä 2005

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut

YLIOPISTO-LEHDEN IDEA

Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu

SYL-delegaation ohjeistus. Lähetekeskustelu AYYE10/

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017. AIKA: , klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen

MARKKINOINNIN WORKSHOP PUOLUEPÄIVÄT 2015

MEIDÄN MERIKARVIA. -kehittämispeli, syksy 2016

Toimintasuunnitelma ayye iltakoulu

Kyselyyn vastanneita yhteensä n = 1217

Strategia toimintaa ohjaamassa

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Vastaus Laakin ponteen. Edustajiston kokous

Yhdistysohjesääntö. Vuonna 2009 asiat olivat toisin. Tuukka Pykäläinen 7/2013

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Mediakasvatusseuran strategia

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Finland Toimintasuunnitelma (6) Toimintasuunnitelma. Finland

(, wf wi YLIOPISTON Pöytäkirja

Arvopaperi päivitetty AYY:n tarkoitus/ arvot/ visio/ ja toiminta-alueet

Vinkkejä virastosi työnantajakuvan vahvistamistyölle

Vinkkejä hankeviestintään

AYY TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU

OLL:N YDINTOIMINTA-ALUEET

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET

Yhteiso toiminnan pisteytys

Greater Helsinki Vision 2050

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia

Avoimesti ja yhdessä. Oma Hämeen viestintäsuunnitelma päivitetty, hyväksytty / VATE

Miten kirjoitan tiedotteen? Liina Pylvänäinen Viestintätoimisto Lillukanvarsi

Tuntihinta riittää. Jos esim. suunnittelu- tai toteutustöitä hinnoitellaan eri tavoin, niin silloin ne ilmoitetaan erikseen.

Ylioppilaslehti Ainon päätoimittajan valintatyöryhmä Raportin kirjoittivat: Henna Lahti ja Tuukka Pykäläinen

Q3/16 BUDJETTISEURANTA. Edustajisto

Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen

Tavoitesuunnittelun toteutuksen periaatteita

Valmistuvien opettajien infotilaisuus OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry.

Crohn ja Colitis ry.

Teknologinen muutos verkkojakso

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

BACK TO BASICS 1 JOS SYDÄN VIELÄ SYKKII MATTI FORSBERG, JÄRJESTÖKONSULTTI

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY. Järjestökoulutus, Joensuu, ti

innovaatio yliopisto Edustajiston koulutus 2008 Markus Koljonen innovaatioyliopisto Markus Koljonen

Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020

OTTELUMARKKINOINNIN JA -VIESTINNÄN CHECKLIST

Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi?

Toimintasuunnitelman lähetekeskustelu. Preliminary Discussion of the Plan of Action 2015 Lauri Lehtoruusu AYYE 10/

Sisällön tuotanto -verkkojakso Jyväskylän yliopisto

opiskelijan ohje - kirjautuminen

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!

POP- Paremman Oppimisen Puolesta

Innokylän laajentaminen ja kokonaiskonseptin uudistus

TIEDOTUSOPIN VALINTAKOE

KOKOUSKUTSU 4/

SIL2020 Strategia. Avainhenkilöpäivät Eila Pohjola

KYE 7/2013 ti 15. lokakuuta 2013

tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä.

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

Näin eläketurvakeskuslaiset saatiin houkuteltua mukaan strategian muokkaamiseen. Kati Kalliomäki Fountain Parkin aamutilaisuus 1.9.

Thl.fi konseptointi 2. työpaja

Monenlaisia viestikapuloita

Suomen Lastenhoitoalan Liiton jäsenlehden lukijatutkimus. Sofia Aiello, Ellinoora Brotkin, Pete Maltamo, Jenni Rantala, Susanna Rathore & Riina Salo

Lukijatutkimus Tutkimusraportti Focus Master Oy

Verkko-ohjaaja - Verkko- ja etäohjauspalvelut opintojen tukena

Transkriptio:

AYY:n mediakysymys Hallituksen päätösesitys edustajistolle Taustamateriaalia edustajiston kokoukseen Roope Nortia 30.8.2012

Tämän esityksen sisältö 1. Johdatus päätösesitykseen 2. Miten tähän on päädytty? AYY:n medioiden historia Taloudellinen näkökulma Valmistelu vuonna 2012 3. Vaihtoehdot, uudet konseptit

Päätösesitys lyhyesti Ylioppilaskunta ei enää julkaise/kustanna omaa mediaa Aate ja Aino lakkautetaan 1.3. 2013 alkaen AYY:n kulttuurisektorille muodostetaan Kulttuuriareena Aatteen vision mukaisesti Areenaa pyörittämään palkataan tuottaja, joka työskentelee kulttuurisektorilla.

Päätösesitys syvemmin Median kustantaminen ei ole ylioppilaskunnan ydintehtävä Median julkaisemisen kustannukset ovat liian korkeat verrattuna siitä saatuihin hyötyihin: AYY:n media ei tavoita jäsenistöä tarpeeksi kattavasti Mediamaailma yleisesti on muutoksessa, ja on vaikeaa määrittää, millaisessa muodossa ylioppilasmediaa tulisi julkaista, tai millaista tietoa sen tulisi tuottaa

Taustaa

AYY:n median lyhyt historia 1/3 Ylioppilaslehti Ainon päätoimittaja oli AYY:n ensimmäinen työntekijä. Hänet palkattiin syksyllä 2009, kun Aino perustettiin tuomaan uuden ylioppilaskunnan jäseniä yhteen. AYY otti käyttöön joitain vanhojen ylioppilaskuntien (suurimmaksi osaksi TKY:lta) tapoja esim. televisiokanava OUBS, Teekkarijaosto ja opiskelijakalenteri Vanhoilla ylioppilaskunnilla oli myös omia lehtiä, joista Kylteri (KY) ja Torso (TOKYO) jatkoivat myös uudessa ylioppilaskunnassa. Polyteekkaria (TKY) ei enää julkaistu.

AYY:n median lyhyt historia 2/3 Kevään 2011 aikana edustajisto päätti lakkauttaa OUBS:n ja perustaa tilalle audiovisuaalisen median, joka myöhemmin nimettiin Aatteeksi. OUBS:n lakkauttaamisen ja Aatteen perustamisen taustalla oli ajatus tehdä audiovisuaalista materiaalia ammattimaisemmin. Talven 2011-2012 aikana Aatteen henkilöstöllä on ollut vaikeuksia (esim. välineistön rikkoontuminen, studion vesivahinko jne.), joiden vuoksi uuden konseptin lanseeraus on ollut takkuista.

AYY:n median lyhyt historia 3/3 Aino otettiin alun perin hyvin vastaan vuonna 2010 ja sitä pidettiin mielenkiintoisena lehtenä ylioppilaskuntakentällä yleensä Ainon henkilökunta vaihtui vuonna 2011 ja Ainon konseptia ja ulkoasua uudistettiin tuoreen päätoimittajan myötä. Keväällä 2012 Ainon päätoimittaja valittiin Ylioppilaslehden päätoimittajaksi ja myös muu toimitus siirtyi Ylkkäriin päätoimittajan mukana

2011: Media myllerryksessä Uusi villi idea syntyy Ainon ja Aatteen henkilökunta keskustelee yhdistymisestä yhdeksi, uniikiksi ylioppilasmediaksi, jolla olisi hyvät resurssit ja erilaista tarjontaa erilaisille tarpeille. Aino oli jo julkaissut kaksi vuotta ja toimi tehokkaasti, kun taas uusi Aate vaati edelleen paljon työtä ja aikaa päästäkseen raiteilleen Syksyn 2011 aikana idea ylioppilasmediasta laitettiin takaisin laatikkoon odottamaan parempaa aikaa

Ihmettelystä pohdintaan Keväällä 2012 Ainon toimitus siirtyi uusiin tehtäviin ja päätoimittajan paikka avautui. Keskustelu medioiden tulevaisuudesta oli ollut aktiivista, mutta keskustelulla ei ollut konkreettisia tavoitteita. Päätoimittajaa ei haluttu palkata tilanteeseen, jossa tulevaisuus on epävarma Kevään viimeisessä kokouksessaan edustajisto päätti lykätä Ainon päätoimittajan rekrytointia, jotta hallitus voisi valmistella esitystä syksyn ensimmäiseen kokoukseen.

Taloudensopeuttamissuunnitelma : Paine 1/2 Syksyllä 2011 taloustoimikunta hyväksyi tavoitteen, jonka mukaan ylioppilaskunnan vuosittaisesta budjetista leikataan 400 000 Vuoden lopussa edustajisto hyväksyi toimintasuunnitelman seuraavalle vuodelle, joka sisälsi kohdan taloudensopeuttamissuunnitelman tekemisestä siten, että se toteutuisi vuoteen 2015 mennessä Samaan aikaan medioiden budjetteja leikattiin

Taloudensopeuttamissuunnitelma : Paine 2/2 Vuoden 2012 alussa uusi hallitus aloitti keskustelun mahdollisista toimenpiteistä ja päätöksistä sopeuttamissuunnitelman suhteen ja pian Aino ja Aate olivatkin erityistarkastelussa Keskusteluissa päätoimittajien kanssa torpattiin joitain ideoita siitä, mitä AYY:n media voisi tulevaisuudessa olla. Yksi näkemys oli selvä: Nykytasoista mediaa ei voisi tehdä halvemmalla ja työskentely budjettipaineen alla oli stressaavaa ja vaikeaa

2012: Valmistelu alkaa Halu ja tarve budjettileikkauksille oli selvä Edustajistolta, hallitukselta, työntekijöiltä toimitusneuvostoilta ja Aatteen päätoimittajalta kysyttiin ideoita

Kysymyksiä ja vastauksia Aluksi käytettiin paljon aikaa ja ajatustyötä, jotta löydettäisiin vastaus kysymykseen Mikä merkitys on AYY:n omilla medioilla? Tarvitsemmeko me mediaa lainkaan?

Tasapainoilua Valmistelun alkuvaiheessa näytti siltä, ettei medioita voitaisi lakkauttaa, koska jonkun täytyy valvoa päättäjiä. Olisi oltava media joka arvioisi ylioppilaskunnan toimintaa kriittisesti (ja olisi ylioppilaskunnan rahoittama) Tämä ajatus kuitenkin muutyui, kun valmistelu eteni, joitain konsepteja oli määritelty, ehdotettu, hyväksytty ja hylätty. Konseptit luotiin yhdistelemättä olemassa olleita ideoita ja resursseja ylioppilaskunnan ja jäsenten oletettujen tarpeiden kanssa. Asiasta ei kerätty mielipiteitä laajemmalti, koska valmistelu tehtiin kesällä. Kaikki ideat saivat kommentteja puolesta ja vastaan. Paljon aikaa käytettiin siihen, että yritettiin miellyttää kaikkia. Viimein tajuttiin, että tarvittaisiin viestintästrategia, jotta pidemmän aikavälin päätökset ja AYY:n rooli kustantajana voitaisiin määrittää.

Uusien ideoiden toteuttamista vai vanhojen leikkaamista? Tärkeintä median konseptoinnissa oli, että sen tulisi olla palvelu sekä jäsenille että hallintohenkilökunnalle. Näin budjetti pystyttäisiin takaamaan Yksi idea oli yhdistää Aino ja Aate yhdeksi Ylioppilasmediaksi, joka tuottaisi opiskelijaportaalin. Portaalilla olisi oma henkilökuntansa, joka tuottaisi sisältöä ja se olisi kanava, jonka kautta myös jäsenistöllä olisi ollut mahdollisuus julkaista omaa sisältöään. Lisäksi sivusto olisi kerännyt uutisia ylioppilaskentältä. Toinen idea oli lakata julkaisemasta mediaa ja keskittyä kokonaan kulttuuriareenaan ja rohkaista jäseniä luomaan asioita ja ilmaisemaan itseään samalla kun ennestään isoa kulttuurisektoria kasvatettaisiin ennestään Even doing none of the before was an option as it would obviously yield the best result in financial terms

Vaihtoehdot, uudet konseptit

Uusi konsepti 1: Opiskelijaportaali Nettipohjainen opiskelijaportaali Julkaisee ammattimaisesti kirjoitettuja juttuja ja audiovisuaalista materiaalia opiskelijoita kiinnostavista asioista ja siitä, mitä ylioppilaskunta tekee Kokoaa yhteen opiskelijoita koskevia asioita paikallisesti ja valtakunnallisesti Tarjoaa AYY:n jäsenille foorumin kirjoittaa omia juttuja ja mielipiteitä opiskelijaelämään liittyen Henkilökunta pyörittäisi sisällöntuotannon ohella kulttuuriareenaa, jota käytettäisiin opiskelijoiden tapaamisiin, paneeleihin, tapahtumiin, jne. Idea luotiin nykyisten resurssien ja työntekijöiden ympärille ja budjetiksi arvioitiin seuraavaa:

Opiskelijaportaali: hinta 2013 2014 Henkilökunta 78 000 78 000 Hallinto 16 000 16 000 Portaalin luominen 5000 0 Yhteensä 99 000 94 000 Numerot on otettu Aatteen nykyisestä budjetista + 1/2päiväinen journalisti

Opiskelijaportaali: Henkilöstökulut Tehtävä Hinta/vuosi Rekrytointitarve Vastaava tuottaja 1 30 000 Journalisti ½ 16 000 1 Ohjaaja ½ 16 000 Leikkaaja-kuvaaja ½ 16 000 Yhteensä 2,5 78 000 1 AYY:n graafikko olisi myös opiskelijaportaalin käytössä ja viestinnän ryhmä X toimisi Kulttuuriareenan yhteydessä.

Uusi konsepti 2: Kulttuuriareena Luovutaan omasta mediasta Fokus siirtyisi mediasta Kulttuuriareenaan JMT 1:n tiloihin tavoitteena rohkaista jäsenistöä tekemään itse ja ilmaisemaan itseään. Areena tarjoaisi tilat ja laitteet projekteille ja auttaisi julkaisemaan ne. Tiloissa sijaitsevat pienet huoneet voisi muokata erilaisiksi workshop huoneiksi Kulttuurituottaja palkattaisiin pyörittämään ja kehittämään areenaa.

Kulttuuriareena: Hinta 2013 2014 Tuottaja 30 000 30 000 Hallinto 10 000 10 000 Aloituskustannukset?? Isoin kustannus syntyisi palkatusta henkilöstä. Hallintokulut riippuvat vapaaehtoistoiminnan laadusta ja siitä, millaisia laitteita tarjotaan. Nykyisellään jaoston budjetti on noin 5000 ja Aatteen nykyisten laitteiden vakuutukset jne. maksavat muutamia tuhansia vuodessa. Mahdollisia aloituskustannuksia ei ole vielä arvioitu Tuottaja osallistuisi myös järjestösektorin toimintaan, joka puolestaan palauttaisi enemmän resursseja viestintäsektorin käyttöön (Viestintäasiantuntija työskentelee nykyään molemmilla sektoreilla.) Hinta: 40 000 +?

Vertailussa vanhat ja uudet ideat: Kulut ja tuottoarviot Media Kulut/vuosi Tuloarvio Yhteensä Huom. Aate 89 000 20 000-69 000 Aino 144 000 60 000-84 000 Mainostuloa käytetty painamiseen Opiskelijaportaali 99 000? -99 000 Kulttuuriareena 40 000? - 40 000 Hyvä ymmärtää, että budjetoidut tuotot, eivät ikinä ole varmoja

Uusi konsepti 3: Tutkimus ja suunnittelu AYY kutsuttiin mukaan Aallon ARTS-korkeakoulun kurssille nimeltä Magazine Design Kurssin opiskelijat suunnittelevat asiakkaalleen joko uuden lehden, mediakonseptin uudistuksen tai nykyisten palveluiden kehityksen Kurssi maksaa 11000 ja alkaa syksyn 2012 aikana päättyen keväällä 2013 Muistakin kurssivaihtoehdoista puhuttiin, mutta näihin ei tullut vielä konkreettisia ratkaisuja Tämä vaihtoehto olisi vaatinut merkittävästi lisää aikaa ja työryhmän suorittamaan valmistelut sekä esittämään ratkaisun vuoden 2013 aikana Ainon rekrytointia olisi lykätty

Lisävaihtoehto: Ylioppilaslehti HYY-yhtymän tarjous Ylioppilaslehden kampusjakelusta 20 000 /vuosi 8 numeroa, joista 3000kpl/lehti Ylioppilaslehteä uudistetaan tällä hetkellä uuden toimituksen voimin (Ainosta keväällä lähteneet henkilöt) Voisi olla mahdollista neuvotella myös suurempaa rooli Ylioppilaslehdessä, mikäli niin halutaan.

Hallituksen päätös Median julkaiseminen ja kustantaminen ei ole itseisarvo Hallitus ei halua julkaista ja rahoittaa itsenäistä mediaa tai lehteä, mutta ei ole myöskään uskottavaa julkaista viestintäsektorin kontrolloimaa mediaa Nykyisessä taloustilanteessa meillä ei ole varaa julkaista omaa mediaa Toisin sanoin: Jäsenistön tarve omalle medialle ei ole tarpeeksi vahva Itsenäinen media ei ole hyvä palvelu jäsenille.

Päätösesitys lyhyesti Ylioppilaskunta ei enää julkaise/kustanna omaa mediaa Aate ja Aino lakkautetaan 1.3. 2013 alkaen AYY:n kulttuurisektorille muodostetaan Kulttuuriareena Aatteen vision mukaisesti Areenaa pyörittämään palkataan tuottaja, joka työskentelee kulttuurisektorilla.