SYYTTÄJÄLAITOKSESSA TAPAHTUU 6-7 2012 15-VUOTIS- TEEMANUMERO S. 3-21
SISÄLTÖ TÄSSÄ NUMEROSSA Täysikasvuinen vaan ei aikuinen 3 Poliisihallitukselle luonnollinen ja hyvä yhteistyökumppani 4 Arvoisa päivänsankari 7 Nimismiesjärjestelmästä luopuminen oli haikeaa mutta tarpeellista 8 Syyttäjät ja asianajajat hyvän oikeudenhoidon pelikentällä 11 VKSV:stä RVLE:hen Rajan pääjuristi muistelee 12 6-7/2011 30.11.2012 Valtakunnansyyttäjänviraston julkaisema tiedotuslehti syyttäjälaitokselle. Lähtökuopissa 15 vuotta sitten 16 VKSV Suomen kartalle - viestinnän alkumetrit 18 Syyttäjälaitoksen työtyytyväisyystutkimus marraskuussa 2012 22 Joulutarina 25 Tiedotus tiedotus.vksv@oikeus.fi Päätoimittaja Pilvi Isotalus pilvi.isotalus@oikeus.fi Verkkosivujen siirto uuteen järjestelmään voi alkaa 26 Henkilöstö 27 Toimitussihteerit Maria Turkia Marjo Ullakonoja Puhelin 029 56 20820 Faksi 029 56 20888 PL 333, 00181 HELSINKI (Albertinkatu 25 A, 4. kerros) www.vksv.oikeus.fi Kirjoitukset seuraavaan numeroon 31.1.2013! Kannen kuvat mm. Kimmo Brandt/VKSV
Täysikasvuinen vaan ei aikuinen Matti Nissinen Tämä Akkusastoori on syntynyt ihan erityiseen tarpeeseen: juhlistamaan nykymuotoisen syyttäjälaitoksen 15-vuotispäivää. Ajanlaskummehan alkaa 1.12.1997. Silloin käynnistyi syyttäjälaitoksen keskushallintoviranomaiseksi perustetun Valtakunnansyyttäjänviraston toiminta ja silloisissa kihlakunnissa jo toimineet päätoimiset syyttäjät tulivat osaksi kaksiportaista syyttäjälaitosta. Paljon on tämänkin matkan varrella jo ehtinyt muuttua, muun muassa paikallistason organisaatio- ja rahoitusrakenne, kun 1.4.2007 siirryttiin kihlakunnista ja yhteistoiminta-alueista syyttäjänvirastoihin. Niidenkin määrä on sittemmin yhdistämisten myötä vähentynyt. Itselläni oli aikanaan tilaisuus olla mukana niin Pasasen toimikunnassa Valtakunnansyyttäjänvirastoa piirtämässä ja perustamassa kuin sen toimintaan osallistumassakin yhtenä 12:sta alkuvaiheen valtionsyyttäjistä. Vänrikkinä oli samalla hyvä havainnoida Isojen Herrojen ja heidän esikuntansa työtä. Jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin. En tässä kuitenkaan enemmälti itse ryhdy menneitä muistelemaan. Tällä lehdellä on ollut onni saada kirjoituksia useilta aikalaistodistajilta niin syyttäjälaitoksen sisältä kuin ulkopuoleltakin. Kiitän lämpimästi kaikkia näitä kirjoittajia! Heidän ansiostaan on samalla saatu yksiin kansiin tallennettua osa syyttäjälaitoksen historiaa. Menneen arvostaminen on osa sivistynyttä organisaatiokulttuuria. Tätä kirjoittaessani eletään jo marraskuuta 03 jmk (jälkeen Matti Kuusimäen). Ilmeisesti johtamisen arki on kautta aikojen lähtökohdiltaan hyvin samankaltaista; pataljoonilla on aina omat murheensa. Toisaalta nykyään on ehkä entistäkin tärkeämpää haluta ja osata katsoa riittävän kauas tulevaisuuteen, yrittää siepata ja tulkita erilaisia muutoksen signaaleja, varautua ajoissa myös niiden oletettuun vaikutukseen omalle organisaatiolle ja olla samalla itse aktiivinen toimija, signaalien lähettäjä ja tulevaisuuden rakentaja. Syyttäjälaitos haluaa lähivuosina rakentaa itselleen pidetyn ja halutun työnantajan imagon. Pidetyn työnantajan palveluksessa viihdytään ja pysytään. Työilmapiirimme on jo nyt mitattu sekä valtion- että oikeushallinnon keskivertoa paremmaksi, mutta työhyvinvoinnin eteen on silti vielä paljon työtä tehtävänä. Halutun työnantajan palvelukseen pyritään. Tavoitteenamme on olla ei enempää eikä vähempää julkisen sektorin halutuin oikeusalan työpaikka. Syyttäjälaitoksessa tehtävän työn vaativuus ja mielenkiintoisuus antavat sille pyrkimykselle oivallisen perustan. On vain osattava monipuolisesti ja oikealla tavalla kertoa tekemisistämme. Sitä kautta kehittyy myös julkinen kuvamme, imagomme tai brändimme. Minusta siinä voi nyt nähdä täysikasvuisen nuorukaisen, jolla on jo kypsyyttä, vahvuutta ja osaamista aikuisten töihin. Mutta aikuinen se ei vielä aio olla; ei ainakaan silloin jos aikuisuudella tarkoitetaan ahdistavaa vakavamielisyyttä, raskaita askelia ja haaveista luopumista. Syyttäjälaitoksella on elämä vasta edessä! m 3
Poliisihallitukselle luonnollinen ja hyvä yhteistyökumppani 4 m Poliisijohtaja Robin Lardot Syyttäjälaitoksen uudistamista 15 vuotta sitten seurattiin poliisissa mielenkiinnolla. Vuoden 1996 lopussa toimeenpannun valtion paikallishallintouudistuksen yhteydessä oli syyttäjäntoimi eriytetty poliisitoimesta myös muissa kuin niin kutsutuissa vanhoissa kaupungeissa. Edellä todetun paikallishal lintouudistuksen vaikutuksesta poliisi-syyttäjäyhteistyöstä oli vasta niukalti kokemuksia valtakunnallisen ylimmän tason syyttäjäviranomaisen aloittaessa toimintansa. rolle. Säädettäessä voimassa olevaa esitutkintaa koskevaa lainsäädäntöä nähtiin tarpeellisena erottaa syyttäjätoimi esitutkinnasta. Aiemmassa vuoteen 1997 saakka ulottuneessa nimismiesjärjestelmässä saattoi sama henkilö toimia sekä tutkinnanjohtajana että syyttäjänä, jolloin katsottiin, että syyteharkinnan riippumattomuus saattoi kärsiä siitä, että syyttäjä oli vastuussa suoritetusta esitutkinnasta. Myöskään säädettäessä uutta 1.1.2014 voimaan tulevaa esitutkinta- ja pakkokeinolakia (22.7.2011/805) ei nähty syytä muuttaa esitutkintaviranomaisten vastuuta rikosten selvittämisestä. Esitutkintaa johtaa Suomessa, toisin kuin useissa muissa Euroopan maissa esitutkintaviranomainen, paitsi nk. poliisirikosasioissa, joissa tutkinnanjoh- Vuonna 2009 poliisin tekemäksi epäiltyjen rikosten tutkintajärjestelyitä pohtinut työryhmä luovutti mietintönsä valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäella ja poliisiylijohtaja Mikko Paate- tajana toimii syyttäjä. Nykyisen esitutkintalain mukaan esitutkintaviranomaisen on ilmoitettava sille tutkittavaksi tulleesta rikosasiasta syyttäjälle, kun jotakuta voidaan epäillä rikoksesta, ellei asia ole aivan yksinkertainen sekä myös rikoksista, joista syyttäjä on pyytänyt ilmoittamaan. Ilmoituksen yhteydessä syyttäjälle toimitetaan lähtökohtaisesti myös esitutkintaviranomaisen laatima tutkintasuunnitelma, joka erinomaisena työkaluna auttaa syyttäjää perehtymään hyvissä ajoin tutkittavaan juttuun ja antaa tällöin syyttäjälle mahdollisuuden hahmottaa varsinkin laajojen ja vaativien rikosasioiden kokonaisuutta sekä samalla juttujen sarjoittaminen poliisin osalta ja toisaalta juttujen keskittäminen syyttäjän osalta helpottuu. Tällöin syyttäjällä on mahdollisuus
antaa palautetta ja kommentoida juttua, joka puolestaan auttaa esitutkintaviranomaista esitutkinnan suuntaamisessa sekä tutkinnan rajoittamisesitysten tekemistä syyttäjälle. Vuoden 2014 alussa voimaan tuleva uusi esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädäntö edellyttää monin paikoin esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän yhteistyön tiivistämistä ja syventämistä entisestään. Siihen liittyen poliisiylijohtajan ja valtakunnansyyttäjän yhteisellä päätöksellä vuoden 2011 lopulla asetettu esitutkintaviranomaisten ja syyttäjälaitoksen edustajista koostuva Ponnistus 2014 -hanke valmistelee uuden lainsäädännön pohjalta ohjeistusta esitutkintayhteistyössä huomioitavista asioista. Yhteistyössä valmisteltu ohje tulee hyödynnettäväksi esitutkintaviranomaisille ja syyttäjille - niin ikään yhdessä - vuonna 2013 järjestettävässä esitutkinta- ja pakkokeinolakikoulutuksessa. RIKOSTEN SELVITYSTASO KORKEALLA Tällä hetkellä poliisin näkökulmasta voidaan todeta syyttäjien ja poliisin tutkinnanjohtajien yhteistyön olevan yleisesti ottaen hyvää ja joustavaa. Suomessa rikosten selvitystaso on kansainvälisesti erittäin korkealla tasolla, korkeammalla tasolla kuin esimerkiksi Ruotsissa. Viranomaisille ilmoitetuista rikoksista selviää lähestulkoon joka toinen. Suomessa tapahtuu vuosittain noin 350 000 rikoslakirikosta, josta varsinaiseen syyteharkintaan menee noin 85 000 kappaletta. Muut selvitetyt rikokset esitutkintaviranomainen hoitaa esim. rangaistusmääräysmenettelyllä. Toimivalla kumppanuudella ja määrätietoisella yhteistyöllä on ollut merkittävä vaikutus rikosprosessin tosiasialliseen lyhentymiseen ja jopa rikosten selvitysprosenttien kasvuun. Tässä yhteydessä voidaan todeta, että erityisesti poliisin esikäsittely-yksiköiden perustaminen, mihin toimintaan myös syyttäjät monin paikoin osallistuvat tiiviissä yhteistyössä, on huomattavasti nopeuttanut ja tehostanut esitutkintaan tuleviin juttuihin liittyviä toimenpiteitä. Operatiivisen yhteistyön saralla poliisit ja syyttäjät tekevät yhteistyötä myös kohdevalintatoiminnassa. Hyvänä esimerkkinä voidaan lisäksi mainita hit and run - tyyppisen rikollisuuden torjuntaan lainvalvontaviranomaisten yhteistyössä toimeenpantuja rikostorjuntaprojekteja, joihin myös syyttäjäviranomainen on osallistunut omassa roolissaan. Saadut tulokset ovat olleet erinomaisia. Toimintamallilla on kyetty paljastamaan ulkomailta Suomeen suuntautuvaa hit and run -tyyppistä rikollisuutta. Tällä hetkellä poliisin näkökulmasta voidaan todeta syyttäjien ja poliisin tutkinnanjohtajien yhteistyön olevan yleisesti ottaen hyvää ja joustavaa. Toki yhteistyön taso vaihtelee jossain määrin alue- ja tapauskohtaisesti, mutta pääsääntöisesti kokemukset syyttäjäyhteistyöstä ovat poliisin kentällä myönteisiä. Lainsäädännön ja yhtenäisen ohjeistuksen kehittämisellä on ollut oma osansa yhteistoiminnan kehittämisessä. PROSESSIEKONOMISESTI JÄRKE- VÄ JA TARKOITUKSENMUKAINEN Suomalainen poliisin ja syyttäjän tiiviiseen yhteistyöhön perustuva järjestelmä on myös prosessiekonomisesti järkevä ja tarkoituksenmukainen. Tutkinnan johtaminen on intensiivistä kokopäivästä työtä, jota ei muiden päätehtävien ohella voida hoitaa varsinaisen työn siitä kärsimättä. Syyttäjän tulee jatkossakin voida harkintansa mukaan osallistua juuri niiden rikosten esitutkintaan, joissa asian laatu edellyttää tiivistä yhteistyötä esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän välillä. Muuta yhteistyötä on kehitetty muodostamalla valtakunnan tasolle rikosoikeudenhoidon viranomaisten neuvottelukunta. Neuvottelukunnassa on mahdollisuus keskustella esille nousevista yhteistyötarpeista rikosprosessin eri osa-alueilla. Unohtaa ei sovi yhteistyötä tapaamisten muodossakaan. Valtakunnan tasolla poliisiylijohtaja ja valtakunnansyyttäjä keskustelevat säännöllisesti. Poliisiylijohtajan ja valtakunnansyyttäjän neuvottelussa on tuoreeltaan muun muassa päätetty ottaa uudeksi tulostavoitteeksi paikallispoliisin ja syyttäjien tulossopimusehdotuksiin laajojen ja vaativien rikosasioiden esitutkinnan yhteinen kattavuuden arviointi ennen esitutkinnan päättämistä. Tutkinnanjohtajan ja syyttäjän tarve yhteistyölle on usein niin tiivistä, että se edellyttää henkilökohtaista tapaamista. Tapaamisia onkin järjestetty eri tavoin eri puolilla maata. Jossakin alueen syyttäjillä ja tutkinnanjohtajilla - usein mukana on myös 5
6 esitutkintaa toimittavia poliisin tutkijoita - on säännönmukaisia tapaamisia, ja jossakin tapaamisia järjestetään erityisten vaativien juttujen tiimoilta. Tapaamiset ovat hyödyksi molemmille osapuolille: syyttäjä pääsee perehtymään vaikeaan juttuun paremmin keskustelemalla tutkinnanjohtajan tai tutkijan kanssa juridisesti tai näytöllisesti ongelmallisista kohdista, ja tutkijat saavat syyttäjältä, näytön arvioinnin juridiselta ammattilaiselta arvokasta tietoa esimerkiksi tutkinnan suuntaamiseen. Tällainen yhteistyö ei vaaranna ammattitaitoisen syyttäjän puolueettomuutta eikä kykyä arvioida esitutkintaaineistoa ilman ennakkokäsitystä. Virkamiesvaihto syyttäjälaitoksen ja poliisin eri yksiköiden välillä edesauttaa tietojen ja taitojen molemminpuolista kehittämistä. Valtakunnansyyttäjänvirasto ja Keskusrikospoliisi ovat tehneet virkamiesvaihtoa jo pitkään hyvin kokemuksin. Oulu on mukana meneillään olevassa paikallistason pilottiprojektissa, jossa syyttäjä ja poliisi vaihtavat työtehtäviä keskenään. Tavoitteena on muun muassa poliisin ja syyttäjien välisen yhteistyön parantaminen. Nykyaikaisessa viranomaisprosessissa ja -toiminnassa tietojärjestelmien yhteismitallisuudella ja tietojenvaihdolla teknisen käyttöyhteyden avulla on suuri merkitys joutuisassa tiedonvaihdossa eri viranomaisten välillä. Tähän pyritään vaikuttamaan myös VITJA-hankkeella, jonka on määrä olla tuotantokäytössä samaan aikaan kuin edellä jo mainittu esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilakipaketti tulee voimaan 1.1.2014. Oikeushallinnon tietojärjestelmän yhteensovittaminen turvallisuusviranomaisten uuden tietojärjestelmän kanssa myöhemmässä vaiheessa on erittäin tärkeätä, jotta tiedonsiirto turvallisuusviranomaisten tietojärjestelmästä oikeushallinnon tulevaan tietojärjestelmään kyetään suorittamaan sähköisessä muodossa. Lopuksi voimme todeta, että syyttäjä-poliisi yhteistyössä olisimme tuskin päässeet näin hyviin tuloksiin, jollei syyttäjälaitosta olisi ohjattu ja kehitetty keskusviranomaisen toimesta. Valtakunnansyyttäjänvirasto on ollut poliisihallinnon rakenneuudistusten jälkeen perustetulle Poliisihallitukselle luonnollinen ja hyvä yhteistyökumppani. Toivotamme mitä parhainta menestystä 15 vuotta täyttävälle syyttäjälaitokselle! m Syyttäjä oli hoidossa palovammansa takia ja lääkäri pohti hänen tulevan sairauslomansa pituutta. Lääkäri kysyi vammaa tarkastellen vakavalla naamalla syyttäjän ammattia ja sen perään: - Kummalla kädellä sinä syytät? Äiti oli kertonut 3-vuotiaalle tyttärelleen ammatikseen kihlakunnansyyttäjä. Kun päiväkodissa sitten kysttiin tyttäreltä tämän äidin ammattia, ilmoitti hän: - Äiti on hääsyyttäjä. Kysymys: Miksi kirurgi potkii kiviä parkkipaikalla? Vastaus: Etsii vanhalle syyttäjälle uutta sydäntä. Syyttäjän hautakivessä luki seuraavasti: Tässä makaa kihlakunnansyyttäjä ja mukava mies. Miehensä haudalle hiljakseen kävelevä vanhempi rouva lukaisi hautakiven tekstin ja tokaisi: - Voi, voi, noin pieni hautapaikka ja kaksi miestä.
Arvoisa päivänsankari, Minua pyydettiin muistelemaan yhteistyötä vuosien varrelta ja sen muutoksia - tai mitä vain siltä väliltä. Ajattelin keskittyä kertomaan vallitsevasta tilanteesta ja miettimään tulevaisuutta - seuraavaa 15 vuotta rikostorjunnan ja esitutkinnan historiassa, ja sen perustana olevassa esitutkinnan johtamisessa ja syyttäjäyhteistyössä. Syyttäjä on esitutkintaprosessissa mielestäni poliisin tärkein yhteistyökumppani. Toisaalta poliisi on myös syyttäjän tärkein yhteistyökumppani. Yhteistyö on vaikea laji. Usein omaan työhömme liittyvät tehtävät nousevat mielessämme itsekkäästi päällimmäiseksi ja unohdamme kumppanin haasteet. Yhteistyössä jokaisen osapuolen tulisi olla tasavertainen. Jos tasavertaisuus ei aidosti toteudu, ei ole kyse yhteistyöstä, vaan kulissista, jota yritetään naamioida yhteistyöksi. Vastuulleni viimeisten vuosien aikana uskottujen töiden luonteesta johtuen minun kokemukseni syyttäjäyhteistyöstä ovat syntyneet enimmäkseen Valtakunnansyyttäjänvirastossa. Yhteiset työmme ovat pääsääntöisesti liittyneet kansainvälisiin tai muuten haastaviin juttuihin, jotka eri syistä johtuen eivät ole olleet helppoja. Rehellisesti voin näin julkisestikin kertoa, että juttujen hoitaminen ei olisi onnistunut ilman valtionsyyttäjien juttujen esitutkintaan tarjoamaa vahvaa panosta - yhteistyön käynnistämisessä ja ylläpitämisessä - sekä juttujen asiasisältöön liittyviä haasteita ratkaistaessa. Kaikista asioista emme tietenkään aina ole olleet samaa mieltä. Vuorotellen molemmat osapuolet ovat silloin tällöin joutuneet katsomaan peiliin. Toimivalla yhteistyöllä on kuitenkin ratkaistu suuria asioita. Yhteistyö ei tarkoita sitä, että oltaisiin aina samaa mieltä. Parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi monipuolinen keskustelu on eduksi. On kuitenkin viisautta ymmärtää, että huomennakin toimimme yhdessä. Johtaminen ja yhteistyö poliisin ja syyttäjien välisessä kanssakäymisessä ovat kokonaisuuksia, joihin on viime aikoina liittynyt paljon tunteita ja mielipiteitä. Julkisuudessa on näitä asioita joissakin yhteyksissä esitelty mielestäni jopa tarkoitushakuisesti esimerkiksi väittämällä, että pitkittyneiden esitutkintojen taustalla ja syynä olisivat poliisin puutteelliset taidot esitutkinnan johtamisessa. Kaikki vaativassa esitutkinnassa mukana olevat poliisit ja syyttäjätkin tietävät varsin hyvin, että totuus tässä asiassa on paljon monisäikeisempi. Esitutkinnan johtamisen haasteet, meillä käsillä olevassa muuttuneessa rikosympäristössä, liittyvät kansainvälisyyden tuoman vaikeuskertoimen lisäksi ja ohella kiireeseen, juttujen laajuuteen ja resursseihin. Meidän kannattaa käyttää yhteinen energiamme näiden esteiden poistamiseen ja tehdä yhteistyötä kaikkien toimijoiden kanssa. Se on selkeästi kansallinen vahvuutemme. Ihmisten johtaminen ei ole helppoa. Olen viime vuosina kantapään kautta tutustunut kansainvälisillä kentillä esitutkinnan johtamisen erilaisiin ulottuvuuksiin. Pähkinänkuoressa ja nyt käytettävissä olevan palstatilan puitteissa kerron, että olivat esitutkinnan johtosuhteet minkälaiset tahansa, voidaan kokonaisuus tehokkaasti pilata, jos yhteistyön ja eri organisaatiossa saman asian ympärillä toimivien ihmisten merkitystä ei korostetusti ymmärretä. On mielestäni aivan sama, kuka silloin johtaa tai yrittää johtaa esitutkintaa, sillä kenelläkään ei ole silloin hauskaa. Edesmenneen poliisi-isoisäni mielilauseita oli: Poliisi on suurin herra ja penni pienin raha. Tuon lauseen sanoma on avautunut minulle vasta vuosien saatossa. Tarvitaan nöyryyttä. Nöyryys ei ole alistumista, vaan tasavertaisuutta ja yhteiseen hiileen puhaltamista. Vilpittömät onnitteluni 15-vuotiaalle VKSV:lle. Nuorin kolmesta jälkeläisestäni on täsmälleen saman ikäinen ja koettelee tällä hetkellä melko raastavalla tavalla vanhempiensa hermoja. Teidän kanssanne on paljon helpompaa! Ystävällisin terveisin, Kaj Björkqvist JIT-tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Keskusrikospoliisin tutkintaosasto 7
Nimismiesjärjestelmästä luopuminen oli haikeaa mutta tarpeellista m Laamanni Tapani Vasama, Kouvolan hovioikeus 8 Kun aloitin tuomioistuinurani 1970- ja 1980-lukujen taitteessa, moni asia oli toisin: Syyttäjinä toimivat ns. vanhoissa kaupungeissa kaupunginviskaalit ja muualla nimismiehet, eikä osalla apulaisnimismiehistä ollut juristin tutkintoa. Syyttäjän rooli oikeudenkäynnissä oli varsin passiivinen. Vanhempien tuomareiden mukaan kirjalliset syytteet olivat parannus aiempiin, suullisesti esitettyihin rangaistusvaatimuksiin. Ne olivat kuitenkin hyvin lyhyitä, ja syyttäjät olivat istunnoissa harvasanaisia. Eräässä raastuvanoikeudessa kerrottiin urheillun sillä, pystyykö syyttäjä olemaan koko istuntopäivän sanomatta sanaakaan. Kun puheenjohtaja oli kysynyt syyttäjältä, uudistaako tämä syytekirjelmän syytteeksi ja jättääkö asian päätettäväksi, hän oli vain nyökkäillyt. Tulos oli muistikuvieni mukaan myönteinen. KETTERÄSTI UUSIIN MENETTELYTAPOIHIN Alioikeusuudistuksen myötä siirryin 1993 siviilijutuista sekaosastolle ja sain pienen tauon jälkeen harjoitella nimismiesten syyttämillä maalaisten jutuilla. Toimin tuolloin kouluttajana hovioikeuspiirissä ja vähän arasti ehdotin vanhoille vallesmanneille, että voisimme alkaa harjoitella pian voimaan tulevaksi oletetun ROL:n periaattein uudenlaista menettelyä. Vastoin odotuksiani syyttäjät olivat innostuneita, ja ROL:n viivästymisestä huolimatta pääsimme ketterästi uusiin menettelytapoihin. Hyvä yhteistyö kantoi hedelmää. Paikallishallinnon uudistamisen myötä siirryimme yhtenäiseen syyttäjäjärjestelmään. Nimis- Uusi aika vaati päätoimisia syyttäjiä, jotka kehittävät koko ajan ammattitaitoaan. miesjärjestelmällä oli juuret syvällä suomalaisessa maaseudussa, ja se oli hyvin uskottava kansalaisten silmissä. Siitä luopuminen oli haikeaa. Toisaalta oli nähtävissä, että kaupungistuminen, asioiden laajeneminen, oikeuskysymysten monimutkaistuminen ja syyttäjän roolin muuttuminen olivat johtaneet siihen, että vanhan agraariyhteiskunnan tarpeisiin luotu järjestelmä oli tullut tiensä päähän. Uusi aika vaati päätoimisia syyttäjiä, jotka kehittävät koko ajan ammattitaitoaan. TUOMARIN ROOLI SELKIYTYI Syyttäjän uusi rooli muutti myös tuomarin työn luonnetta, mutta ainakaan minulle sopeutuminen ei ollut vaikeaa. Tuomari voi keskittyä prosessinjohtoon ja asian ratkaisemiseen, kun syyttäjä rajaa oikeudenkäynnin perusteet ja huolehtii näytön hankkimisesta ja kun useimmissa harkintaa edellyttävissä jutuissa asianosaisilla on lainoppinut avustaja. Siirtymävaiheessa tämä toki saattoi tuottaa jossain määrin vaikeuksia kaikille toimijoille. Nykyisin tuomarit eivät enää hovioikeudessakaan pääkäsittelyasioissa oma-aloitteisesti tutustu esitutkintapöytäkirjoihin. He lähtevät siitä, että käräjäoikeuden ratkaisuun kirjoitettu ja pääkäsittelyssä esitetty on se materiaali, jolla asia ratkaistaan. Vastuu on siirtynyt kuulijoilta puhujille. Tämä on selkiyttänyt tuomarin roolia. Tämä myös takaa käsittelyn kontradiktorisuuden ja vahvistaa tuomioistuimen asemaa asian puolueettomana ratkaisijana. Samalla tuomion perusteluita koskevat vaatimukset ovat nousseet. Hovioikeuden näkökulmasta
katsottuna käräjäoikeuksien tuomioiden taso onkin noussut kuluneiden 30 vuoden aikana ratkaisevasti. Toki aina löytyy parannettavaa myös hovioikeuden tuomioista. VKSV:N TYÖ ON OLLUT HYÖDYKSI KOKO RIKOS- OIKEUDEN HOIDOLLE Uusi menettely edellyttää syyttäjiltä aiempaa parempia valmiuksia ja asiaan perehtymistä. Syyttäjien toimintatavat, ammattitaito ja koulutus ovatkin parantuneet huimasti entisestä. Myös syyttäjien erikoistuminen on lisännyt osaamista erikoisaloilla. Koulutukseen ja muihinkin yhteistyöhankkeisiin osallistuneena olen havainnut, että Valtakunnansyyttäjänviraston perustamisella on ollut suuri merkitys tässä kehityksessä. Sen määrätietoinen organisointityö, menettelytapojen kehittäminen, koulutustoiminta ja yhteistyöhankkeet muiden toimijoiden kanssa ovat olleet hyödyksi koko rikosoikeuden hoidolle. Yhteistyö tuomioistuinten, asianajajien ja esitutkintaviranomaisten välillä vaihtelee paikkakunnittain. Omien kokemusteni mukaan tämän ketjun yhteistyökyky on suoraan verrannollinen oikeudenhoidon toimivuuteen. ITSENÄINEN SYYTTÄJÄLAITOS ITSENÄINEN TUOMIOISTUIN? Tuomarina olen välillä tullut miettineeksi, olisiko tuomioistuinten itsenäinen hallintomalli voinut toimia yhtä hyvin. Euroopan tuomariliiton toimintaan osallistuessani havaitsin, että olemme niitä harvinaisia maita, jossa tuomioistuimen ohjaus tapahtuu toimeenpanovaltaan kuuluvassa ministeriössä. Siksi riippumattoman tuomioistuimen kehittämistyö jää paikallistasolle, substanssityön ohella tehtäväksi. Tuomioistuinten rakenteellinen riippumattomuus, josta oikeusvaltiossa ei voida tinkiä, rajoittaa myös keskushallinnon ohjausmahdollisuuksia. Mielestäni itsenäinen, riippumattomien tuomareiden johtama virasto esimerkiksi Tanskan malliin olisi itsenäisen syyttäjälaitoksen tavoin pystynyt saamaan tuomioistuimissa aikaan parempia tuloksia samalla rahalla ja vähemmällä hiellä. Poliittiset päätöksentekijät haluavat kuitenkin sitkeästi pitää kiinni vanhasta rakenteesta. Keskustelu asiasta on törmännyt kiviseinään. On toki totta, että hallintomalli ei ratkaise perusongelmaa, jos annetut voimavarat ja vaadittu, kansainvälisiin velvoitteisiin ja perustuslakiin naulattu tavoite eivät kohtaa. Tämä on tuttu asetelma varmasti myös syyttäjälaitoksessa. Olen vakuuttunut siitä, rikosoikeudenhoito olisi huomattavasti nykyistä heikommassa tilassa, jos syyttäjälaitoksessa olisi aiempi, hajanainen hallintomalli. Mielestäni syyttäjälaitoksen kehitys on ollut oikeudenhoidon menestystarina. Kiitos tästä kuuluu Valtakunnansyyttäjänviraston johdolle ja koko syyttäjälaitoksen henkilökunnalle. Hallintomalli ei takaa onnistumista, vaan ainoastaan antaa avaimet osaaville toimijoille. ENTÄ SEURAAVAT 15 VUOTTA? Toivon, että seuraavista 15 vuodesta kirjoittava tuomari voisi kertoa uuden menestystarinan. Sen pääjuoni voisi olla kertomus siitä, miten 2010-luvun säästöpäätöksistä huolimatta toimintaa pystyttiin kehittämään. Käsikirjoituksen mukaan rooleissa voisivat toimia vaikka seuraavat hankkeet: * Rangaistusmääräysmenettely laajennettiin koskemaan ensin rattijuopumuksia ja myöhemmin kaikkia rikoksia, joista voi seurata enintään 1,5 vuoden vankeusrangaistus ja joista vaaditaan vain sakon tuomitsemista. Syytesovintomenettelyn avulla pystyttiin estämään oikeudenkäyntien hallitsematon paisuminen. Samaan päämäärään pyrittiin myös lisäämällä yhteistyötä tuomioistuinten ja avustajien kanssa. Tässä auttoi myös se, että oikeudenkäynti- 9
avustajan toimimisen edellytykseksi säädettiin vuosikymmenen alussa lupajärjestelmä, jonka avulla ammattitaitovaatimukset nousivat. Tositarinoita m kihlakunnansyyttäjä Erkki Huhtala 10 * Esitutkintayhteistyössä oivallettiin vihdoin, että esitutkinnan operatiivinen ja oikeudenkäyntiaineiston substanssin hallinnan johtaminen ovat aivan eri asioita. Syyttäjä on se avainhenkilö, jolla on käsitys siitä, mihin oikeudellisesti relevantteihin ja lopputulokseen oikeasti vaikuttaviin seikkoihin tutkinta on keskitettävä. Tässä kysymyksessä pystyttiin yhteistyötä tehden säästämään poliisin, syyttäjän, oikeudenkäyntiavustajien ja tuomioistuinten työtä, kun asian käsittely opittiin alusta asti rajaamaan paremmin. Samalla kansainvälisistä paineista johtuen säädetty syyttäjän tutkinnanjohtajuus tietyissä asioissa opetti tällaisen yhteistoiminnan hyödyt. * Muutoksenhakumenettelyssä opittiin paremmin erottamaan riitaiset ja riidattomat perusteet sekä päästiin eroon sama näyttö kuin käräjäoikeudessa -fraasista. Oikeudenkäynnit hovioikeudessa kohdentuivat entistä paremmin oikeuskysymyksiin ja aidosti ongelmallisiin näyttökysymyksiin. Kun hovioikeusmenettelyä vielä koskevaa sääntelyä muutettiin asettamalla näyttöriitautukselle aiempaa korkeammat vaatimukset, hovioikeuskäsittelyissä päästiin eroon käräjäoikeuskäsittelyn uusinnoista. Kehitys johti enemmän länsiskandinaavisia ja keskieurooppalaisia malleja hyödyntävään menettelyyn kuin aikaisempi, suoraan Ruotsista kaikkine mutkineen kopioitu menettely. Näillä toimilla työmäärä oikeudenhoidossa kyettiin sopeuttamaan käsiteltävien asioiden määrään. Pessimistisistä ennakkoarvioista huolimatta järjestelmä säilytti toimintakykynsä. Voisin kirjoittaa tälle tarinalle myös vaihtoehtoisen käsikirjoituksen. Sen mukaan säästöpäätöksillä ilman niitä vastaavia menettelytapamuutoksia järjestelmä ajautui kaaokseen. Tämän vaihtoehdon estäminen vaatii meidän kaikkien oikeudenhoidon toimijoiden yhteistä asioiden ja menettelytapojen pohtimista sekä vaikuttamista siihen, että vastapainoksi jo päätetyille säästöille etsitään niiden kanssa elämisen vaatimat muutokset menettelysäännöksiin. Muussa tapauksessa järjestelmää uhkaa kriisi, josta kansalaisten ohella kärsimme me kaikki toimijat. m Tämä tapahtui noin 10 vuotta sitten Helsingin käräjäoikeudessa. Oikeussalissa oli jo ollut pari juttua ja aloittelimme seuraavaa. Salissa olivat tuomari, kolme lautamiestä ja syyttäjä. Puheenjohtaja aloitti alustuksen ja kertoi, että seuraavan jutun vastaaja oli kuollut eikä jutussa muita osapuolia ollutkaan. Puheenjohtaja ilmoitti, että hän kuitenkin kuuluttaa jutun, jotta salin ulkopuolella olevat seuraavien juttujen asianosaiset tietävät missä kohtaa juttulistaa menemme. Melko pian kuulutuksen jälkeen oveen koputettiin ja ovea ryhdyttiin avaamaan. Saliin ilmaantui suunnilleen vastaajan ikäinen henkilö ja kaikki katsoimme häntä enemmän ja vähemmän suu auki. Puheenjohtaja kysyi vihdoin, että kukas Te olette. Tulija oli varmaankin ilmeistämme johtuen vähän kummissaan, mutta ilmoitti kuitenkin olevansa oikeustieteen opiskelija ja hän halusi tulla seuraamaan oikeuskäsittelyä. Puheenjohtaja vastasi hänelle, että hyvä, luulimme Teidän olevan kuollut henkilö. Tämä tapahtui 90-luvulla ja aikana ennen nykyistä lakia oikeudenkäynnistä rikosasioissa. Toimin syyttäjänä eräässä liikenneturvallisuuden vaarantamis/törkeä rattijuopumus -asiassa. Siihen aikaan vastaajan esitutkintakertomus luettiin ääneen oikeussalissa ja kyseisessä kihlakunnanoikeudessa kertomuksen luki käräjäsihteeri. Niin tässäkin tapauksessa naistuomari pyysi naispuolista käräjäsihteeriä lukemaan miesvastaajan kertomuksen. Nuorehko sihteeri luki äänekkäästi miehen kertomusta. Ensimmäisellä sivulla epäiltynä kuultu kertoi, että oli ajanut autollaan paikalliseen ravintolaan ja tarkoitus oli tulla taksilla kotiin. Hän kuitenkin onnistui iskemään ennestään tuntemattoman kaunokaisen ja tämä vaati heti "ajelulle" lähtemistä. Kuulustelukertomuksessa sivun alalaidassa mies kertoili sen olleen melkein pakkotilaa vastaava tilanne ja "ajon kuluessa auton suistuneen tieltä". Tässä vaiheessa käräjäsihteeri vaihtoi sivua ja jatkoi: "koska nainen oli tarttunut munaani kiinni". Käräjäsihteeri nosti päänsä tajuttuaan mitä oli lukenut ja lehahti tulipunaiseksi. Hän katsoi tuomaria, joka oli pää pystyssä yhtä punainen kasvoiltaan. Syyttäjää ja vastaajaa vähän hymyilytti. Tuli tuomion aika ja tuomari tuomitsi miehen 80 päivän ehdolliseen vankeuteen ja oheissakkoihin. Normaalirangaistus olisi ollut 60 päivää ehdollista oheissakkoineen. Kun mies oli poistunut salista kysyin tuomarilta, "etkö löytänyt mitään lieventävää asiahaaraa?" Tuomari ei vastannut. m
Syyttäjät ja asianajajat hyvän oikeudenhoidon pelikentällä m Asianajaja Matti Manner, Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja 2001-2004 Aloitellessani asianajotehtäviä rikosjuttuja ajoivat kihlakunnanoikeuksissa nimismiehet ja raastuvanoikeuksissa kaupunginviskaalit. Rangaistusvaatimuksen ajaminen rajoittui usein syytekirjelmän lukemiseen, minkä jälkeen syyttäjä ei oikeudenkäyntiin enää paljon puuttunut. Asianajajan näkökulmasta syyttäjä ei näyttäytynyt itsenäisenä toimijana tai vastapuolena, vaan pikemminkin tuomioistuimen osana, rikosasian esittelijänä. Tätä vaikutelmaa korosti, että syyttäjillä, ainakin Turussa heillä oli tapana salaisten päätösneuvotteluiden aikana istua salissa, työpöytänsä äärellä, muita työtehtäviään hoidellen. Syyttäjien rooli oikeudenhoidossa on ehkä eniten muuttunut siitä, mikä se oli ennen rikosasiain oikeudenkäyntiuudistusta ja Valtakunnansyyttäjänviraston perustamista. Rikosprosessissa on nykyään kolme toimijaa: tuomari, syyttäjä ja asianajaja. Heillä kaikilla on selkeä oma rooli. Syyttäjä valmistelee esitutkinta-aineiston perusteella haastehakemuksen ja määrittelee tosiseikaston, joka on rikosasian oikeudenkäynnin kohteena sekä ajaa juttua ja esittää näytön vähintäänkin yhtä tarmokkaasti ja kunnianhimoisesti kuin kantajan asiamies riita-asiassa. Vastaajan asiamies vastaa kanteeseen, argumentoi syyttäjän haastehakemuksen ja sen kehittämisen perusteluista ja esittää vastanäyttöä. Oikeussalissa on asianmukainen kaksinasianosaissuhde ja riippumaton tuomioistuin ratkaisee asian väitetyn ja näytetyn pohjalta. Havaintoni mukaan tämän päivän syyttäjät ovat taitavia, juttuunsa huolellisesti perehtyneitä, prosessaamisen ammattilaisia. Tähän lienee yksi tärkeimmistä syistä se, että Valtakunnansyyttäjänvirastossa on alusta alkaen panostettu systemaattisesti ja tehokkaasti koulutukseen. On ymmärretty, että rikosoikeudellisen ympäristön monimutkaistuminen ja kansainvälistyminen vaatii jatkuvaa tietojen päivittämistä ja uusien asioiden opettelemista, jotta syyttäjät voivat menestyksellisesti hoitaa perusteh- täväänsä rangaistusvastuun toteutumista oikeusvaltion rikosoikeusjärjestelmän mukaisesti. Toimin Suomen Asianajajaliiton puheenjohtajana vuosina 2001 2004. Myös Asianajajaliitossa suunniteltiin asianajajien jatkuvan kouluttautumisen kehittämistä ammattitaidon ylläpitämiseksi ja parantamiseksi. Kiinnitimme huomiota Valtakunnansyyttäjänviraston monipuoliseen ja korkeatasoiseen koulutustarjontaan. Syntyi orastava ajatus, voisiko syyttäjillä ja asianajajilla olla myös yhteistä koulutusta. Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäen ja allekirjoittaneen johdolla käydyissä keskusteluissa löytyi vaivatta yhteinen näkemys siitä, että koulutuksen avaaminen osittain yhteiseksi on järkevää, kustannustehokasta ja koituu oikeudenhoidon parhaaksi. Tämän yhteisymmärryksen perusoivallus on, että erilaisista rooleista huolimatta syyttäjällä ja asianajajalla on yhteinen päämäärä - hyvän oikeudenhoidon ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutuminen jokaisessa rikosjutussa. Sen saavuttamista edistää, kun tunnetaan toisen osapuolen tehtävien mukaisten velvollisuuksien ja oikeuksien erityispiirteet ja toimintatavat sekä huolehditaan ammatillisesta osaamisesta ja noudatetaan ammattikunnan eettisiä säännöksiä. Vaikka syyttäjät ja asianajajat yrittävät osua eri päädyissä olevaan maaliin, he hyökkäävät ja puolustavat samalla kentällä. Pelin sujumiseksi on tunnettava ja noudatettava sääntöjä, eikä tasaväkinen pelitaitokaan ole pahitteeksi. Näillä tausta-ajatuksilla Valtakunnansyyttäjänviraston ja Asianajajaliiton kesken solmittiin koulutusyhteistyötä koskeva sopimus. Sen merkitys on omasta mielestäni paljon enemmän kuin koulutuksellinen yhteistyö. Samalla paalutettiin ideologinen perusta, minkä varaan rakennetaan rikosasiain hyvän oikeudenhoidon järjestelmää, missä on kolme itsenäistä ja positiivisella tavalla itsetuntoista toimijaa: tuomioistuin-, syyttäjä- ja asianajajalaitos, mutta kukin tunnistaa ja hyväksyy toistensa roolin. m 11
VKSV:stä RVLE:hen Rajan pääjuristi muistelee 12 m Hallitusneuvos, oikeudellisen osaston osastopäällikkö Ari-Pekka Koivisto, Rajavartiolaitos Eteeni tuli se kuuluisa tarjous, josta en voinut kieltäytyä. Valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken ( Jarkin) usuttamana hain ja vuoden 2003 alusta tulin nimitetyksi määräaikaiseksi valtionsyyttäjäksi Valtakunnansyyttäjänvirastoon. Olin varautunut ranskalaiseen visiittiin, mutta määräaikaisuutta kestikin seitsemän vuotta ja tulihan se vakivirkakin vuoden 2010 alusta. Syyskuussa 2011 aloitin Rajavartiolaitoksen esikunnassa oikeudellisen osaston päällikkönä eli Rajan pääjuristina. Taakse jäänyt lähes yhdeksän vuoden muistoryväs VKSV:stä on osin vuosikirjoissani, osin erilaisissa tiedostoissa, mutta voittopuolisesti se on katoamassa ihmismielen mustaan aukkoon, joka myös armahtavaisena unohduksena tunnetaan. Kyseisten yhdeksän vuoden aikana syyttäjälaitos todellisuudessa löydettiin ja se vakiinnutti paikkansa suomalaisessa oikeusjärjestelmässä. VKSV:stä muodostui toisaalta valtakunnansyyttäjien esikunta ja toisaalta ammatillisesti järisyttävän osaava voimatekijä, puhutaanpa sitten rikosvastuun toteuttamisesta, syyttäjälaitoksen ohjaamisesta ja kouluttamisesta, sidosryhmäyhteistyöstä tai vaikkapa asiallisesta painiskelusta poliisin ylijohdon kanssa. Näinä vuosina muun ohella neljä valtionsyyttäjää hankki tohtorin silinterin, ja töihinkin lähdettiin EOA:ksi, EIT:hen ja KKO:een tuomareiksi sekä maailmalle koviin kv-tehtäviin. Valtakunnansyyttäjänviraston ykkösvaltti on aina ollut henkilökunta, jolla on alan kärkitietoa, hyvää pelisilmää ja riittävää nöyryyttä. Aion tässä kosketella kaikkia VKSV:n vuosiani sekä nostaa huomion keskiöön ja kepin nokkaan tapahtumia ja ihmisiä, jotka tekivät vuosistani valtionsyyttäjän tehtävän arvoisen. Ari-Pekka Koivistolle ja määräaikaisen valtionsyyttäjänä työskennelleelle Jarmo Toivolalle järjestettiin syksyllä VKSV:ssä yhteiset läksiäiset. Hauskaa oli! 2003 Ensi töikseen Jarkki määräsi minut vastuusyyttäjäksi muutaman vuoden toimineeseen PTR-viranomaisten yhteishankkeeseen, kohdetorjuntatoimintaan. Vaativan rikostorjunnan saralla oli keskusrikospoliisin johdolla kehitetty jotain uutta, mikä näkyi panostuksena ja innokkuutena iskeä ammattimaista ja järjestäytynyttä rikollisuutta niin, että tuntuu.
Vietin kaikkina vuosinani VKSV:n edustajana maalikokouksissa satoja tunteja ja yritin löytää oikeata, riittävää syyttäjäosaamista kansainvälisiin, valtakunnallisiin ja alueellisiin maaleihin. Kohdetorjuntatoiminta, joka on luomassa uutta nahkaansa, on ollut rikostorjunnan menestystarina ja edelleen kuranttia kansainvälistä vientitavaraa. Elokuinen Washington ei välttämättä ole houkuttavin lomakohde, mutta se oli loistava ympäristö IAP:n (International Association of Prosecutors) vuosikokoukselle. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen johtama reipas delegaatio Raija Toiviainen, Harri Lindberg ja minä kuunteli silmät sarkanappeina kollegojen esityksiä terrorismin kiroista ja eri maiden melkoisen reippailta tuntuvista torjuntakeinoista. Kotimatkamme ajoittui sopivasti New Yorkin sähkökatkokseen, joten koneemme laskeutui täyteen ahdetulle JFK:lle. Noin 15 000 aiempien lentojen iloista matkustavaista huusivat asioitaan selviksi lentoyhtiöiden tiskeillä. JK ja RT saivat buukatuksi itsensä jollain tavalla Finnairin kohtapäätä lähtevälle lennolle, joten JK isällisesti luovutti kaiken vihreän rahansa Isoon Omenaan jääville huutolaispojilleen. Kaiken huippu oli se, etteivät JK ja RT päässeetkään kyseiselle lennolle. Heidän oli siis lähdettävä vailla käteistä rahaa, öiseen aikaan, samaan Omenaan hotellia haeskelemaan. Seuraavana päivänä kohtasimme Manhattanilla, ja JK sai kuulla, että viimeinenkin kuparisentti oli meidän poikain toimesta kiitollisena syöty ja erityisesti juotu. 2004 Oikeustoimittaja Jarkko Sipilä soitteli vuoden alkupäivinä ja kysyi, miltä tuntuu toimia ensimmäisenä syyttäjänä lähes reaaliaikaisesti televisioidussa oikeudenkäynnissä. Noh, mitäs vastaat, kun et syyttäjänä tiedä mitään koko asiasta. Puheenjohtaja oli sattumoisin unohtanut ilmoittaa valtionsyyttäjälle, että oikeudenkäynti olisikin sitten näin julkinen. Silloinen ylitarkastaja Johanna Hervonen huikkasi naapurihuoneesta, että osta sininen paita, se näyttää hyvältä telkkarissa! Näin tein ja ostin uudet kengätkin. Ja kun hermostuksissani olin hinkannut liikaa armeijan mustaa plankkia kenkiin, syyttäjän tuolin alle jäi lähes dalimainen viivahässäkkä koristamaan käräjäsalin lattiaa. Kyseessä oli silloisen kansanedustajan Tony Halmeen rikosoikeudenkäynti, jonka alkuhetkeä en kaiketi koskaan unohda. Istuimme vierekkäin sohvalla, painossa eroa sata kiloa ja pituudessa riittävästi. Kuulutus saliin, Halme nousi, kääntyi puoleeni ja tokaisi: Avustajat kehästä. Ja sitten mentiin. Alkuvuonna johdin esitutkinnan, jossa selvitettiin epäiltyä SUPOn johdossa tapahtunutta televalvontatietojen väärinkäyttöä tai teleurkintaa, niin kuin media jutun osuvasti luokitteli. Esitutkinnasta tiesivät minun lisäkseni KRP:stä valitsemani tutkijat sekä korkein syyttäjälaitoksen, poliisin ja poliittinen johto. Työrauha säilyi puolisen vuotta, kunnes elokuussa 2004 eräs poliitikko lipsautti väärässä paikassa ja hieman liikaa. Tämän jälkeen vietin puhelimessa koko illan toimittajien tentattavana. Taisivatpa kaikki television iltauutisetkin alkaa kyseisellä uutisella. Työrauha katosi, ja varsinaiseen asiaan liittymättömät ulkoprosessuaaliset paineet aiheuttivat muun ohella kaikkien epäiltyjen virasta pidättämisen. 2005 Kilpailuviraston ansiokkaat tutkinnat johtivat laajamittaisen asfalttikartellin paljastumiseen. KRP ja minä mietimme tahoillamme kartellin rikosoikeudellista luonnetta. Pidin kyseistä kartellia silloin ja pidän sitä edelleen klassisen petosrikoksen välineenä. Oli kuitenkin pakko myöntää elämän realiteetit: näin isoa, lähes megalomaanista ja aikapäiviä sitten tapahtunutta kokonaisuutta ei ollut mielekästä saattaa määräykselläni esitutkintaan. Pitipä taas esitutkintaakin johtaa, kun Lapin lääninhallituksen alaisen nimismiehen matkustuskäytännöissä oli melkoista klappia ja epämääräisyyttä. Kyseisen tutkinnan aikana takavarikoin lähes klassikon maineeseen nousseen tietyn eräkämpän vieraskirjan, josta oli syytä nimi löytyä, mikäli piti itseään jonkinsorttisena kansallisena napamiehenä. KRP:n tutkijat tekivät taas kovin ansiokasta työtä ja saivat tutkinnanjohtajan näyttämään erityisen hyvältä. Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki perusti syyttäjälaitoksen ohjaamista ja laitoksen sisäisiä keskusteluja varten uuden instrumentin, syyttäjälaitoksen ohjausryhmän, johon minut valittiin valtionsyyttäjien edustajaksi. Kyseessä oli muutaman vuoden kestänyt, harvinaisen epäonnistunut kokeilu. 13
14 Ryhmä oli liian laaja, ja toisaalta ansiokkaan päällikkömme parasta osaamista ei ollut vuorovaikutteisten kokousten aikaansaaminen ja johtaminen. Ohjausryhmä ei saanut mitään aikaiseksi. Joulun alla matkustin Kiinan kansantasavallan kutsusta Jorma Kalskeen delegaatiossa Kiinaan. Matti Kuusimäen oli alun perin tarkoitus johtaa matkaa, mutta esteiden vuoksi JK otti porukat komentoonsa. Me länsimaalaiset bruukaamme naureskella kiinalaisten tai yleensäkin itämaisten ihmisten samannäköisyydelle, mutta näyttää se toimivan toisinkin päin. Kiinalaisten antamassa JK:n kulkuluvassa, joka muuten sattumoisin suurennettiin aina kulunvalvonnassa A3-kokoon, oli kyllä JK:n nimi, mutta MK:n valokuva. Eivätkä kyseiset herrat kävisi edes kaukaisista serkuista länsimaisessa katsannossa. Kuitenkin ovet aukesivat, ja kotiinkin tultiin. Kampei! 2006 Minut nimitettiin terrorismiasioiden kansalliseksi yhdyshenkilöksi suhteessa Eurojustiin (National Correspondent on Terrorism). Tämä merkitsi osaltaan kansainvälistä yhteistyötä ja vierailuja erityisesti Eurojustiin, mutta samalla voimakasta verkostoitumista SUPOn terrorismiasioita hoitavien asiantuntijoiden kesken unohtamatta KRP:n pesulan väkeä tai vaikka Finanssivalvontaa ja UM:n osaajia. Viiden seuraavan vuoden aikana tulin erityisesti havaitsemaan Eurojustin merkityksen sekä omien kansallisten edustajiemme Maarit Loimukosken ja Ritva Sahavirran merkittävän panoksen kansainvälisessä yhteistyössä. Käräjilläkin käytiin. Helsingin hovioikeus järjesti karussa olevan Maija-Liisa Lahtisen kavallusasiassa pääkäsittelyn, jossa ei sitten saanutkaan käyttää käräjäoikeudessa käsiteltyjä ulkomaisia tilitietoja. Oli sangen mielenkiintoinen prosessi, kun kaikki aikuiset juristit ihan aikuisen oikeasti käyttäytyivät siten, etteivät olisi tienneet, mitä käräjäoikeuden tuomiossa luki kyseisistä tileistä. Ihan aikuisten tekemä tuomio asiassa kuitenkin saatiin. Kesän korvalla teimme syyttäjätiimillä Koivisto Hervonen Tommi T. Hietanen Suomen suurimman konkurssipesän kavallusten ja petosten syyteharkintaa niin sanotusti kelloa vastaan. Merkittävät rikosepäilyt vanhenivat käsiin. Syytteiden mukaan kyseessä oli noin 25 miljoonan markan rikoskokonaisuus liittyen alihintaisiin konkurssirealisaatioihin. Kyseinen rikosprosessi oli myöhässä lähes viisi vuotta ja tämä myöhästely poikikin loppusyksystä syytteet entisille Hakan pesänhoitajille. Herra paratkoon, kyseisenä vuonna ilmestyivät kuvaan myös ensimmäiset Tarmo-kirjaukset, joiden syvintä olemusta en täysin mielikuvituksettomana satakuntalaisena koskaan pystynyt hahmottamaan. 2007 Hakan petoskäräjät ja ensimmäinen juttuni, joka tehtiin syyttäjätiimillä. Käräjistä itsessään ei ole oikeastaan jäänyt mieleen muuta kuin erään vastaajan syvin olemus, joka oli ilmeinen peilikuva Jope Ruonansuun hahmolle, joka puolestaan oli menossa kahville (KALJALLE!) tai menossa suoraan kotiin (BAARIIN!). Vastaajan uskottavuus oli tiimimme syväanalyysin perusteella samaa luokkaa. Syyttäjälaitoksen koulutuspäällikön Annikki Alhavan eläkkeelle jääminen oli merkittävä tapaus. Annikin säntillisen koulutuksen ja napakan äidillisen ohjeistuksen kokeneita syyttäjiä ja muita juristeja oli ja on edelleen satoja Suomen maassa. Minä myös. Mielenkiintoinen puolikas viikkoa terrorismikoulutusta Saksan BKA:ssa ja railakas kympin lenkki Bonnissa pitkin Reinin vartta aina hyväkuntoisen rikosylikomisario Arto Tuomelan kirittämänä. Aivan loppuvuoteen ajoittuu erityisesti Helsingin huumerikospoliisin (RHU) poliisimiehiin kohdistuneen esitutkinnan alku. 2008 Kyseinen vuosi meni pääasiassa lukuisiin kanteluihin vastaamisessa, RHU-jutun esitutkinnan johtamisessa ja jutun säännöllisen julkisuuteen vuotamisen ihmettelyssä. Aion varmasti paremmalla ajalla paneutua asian esitutkinnan sekä ulkoprosessin tapahtumiin syvällisemmin ja analyyttisemmin. Tässä vaiheessa voi vain todeta, että tämänkaltaiset prosessit paljastavat itsestäni, kaikista jutun asianosaista, esitutkinnan suorittajista, omista esimiehistä, poliisiesimiehistä, poliitikoista ja median edustajista kylmänviileät ja kovaluiset ammattilaiset sekä sitten ne toisenlaiset.
on tämänkaltaisesta rikollisuudesta. Tein työtä käskettyä. Melkoinen hiljaisen tiedon ja myös äänekkään tiedon hetkellinen kato iski VKSV:hen, kun Jarkki jäi eläkkeelle ja tohtori Pekka Koponen siirtyi korkeimman oikeuden tuomariksi. Sota ei kahtakaan miestä kaipaa, mutta lähikuukausien taisteluissa verenvähyys tuntui ja näkyi. Vaan aika hoitaa. WinCapita-jutun tiedotustilaisuus 5.11.2010 VKSV:ssä. Ari-Pekka Koivisto toimi jutussa yhtenä syyttäjänä. 2009 Wincapitan esitutkinta ja juttukokonaisuuteen valitun syyttäjäryhmän toiminnan ohjaus. - kyseessä oli ja on Suomen historian suurin talousrikoskokonaisuus. Vierailimme jutun pääsyyttäjän, kihlakunnansyyttäjä Mika Appelsinin kanssa oikeusministeri Tuija Braxin luona kertomassa näkemyksiämme kankean ja vaihtoehdottoman rikosprosessimme huonosta sopivuudesta tämänkaltaisten mammuttien hoitoon. Herra Madoxin rakentama huijauspyramidi oli 1000 kertaa isompi kuin Wincapita, ja ukko istui jo vankilassa vuoden kestäneen kokonaisprosessin jälkeen ja rahaa ohjattiin tietyllä mekanismilla uhreille. Meillä juttukokonaisuus kestäisi kolme vuotta esitutkinnassa ja viidestä kahdeksaan seuraavaa vuotta oikeusviranomaisilla ja me vielä kehtaamme naureskella amerikkalaisille. Tapaamisella oli kaiketi merkitystä, koska rikosprosessilakeja ollaan joiltain osin virtaviivaistamassa. Kesäkuussa Jarkki lähes viimeisinä töinään kiikutti panttivankijutun hoidettavakseni. Vierailin Turussa puuhakkaan juristin tekemällä vankikopilla ja muistan paikalla olleen Kalskeen neuvon: pyri tuomaan käräjäoikeus katselmukselle, ja mikäli mahdollista, pyydä tuomareita istahtamaan lasivillanpölyiseen koppiin. Tein jutun syyteharkinnan muutamassa päivässä rikosylikomisario Juha Rautaheimon tuotua paketin. MK vielä erityisesti teroitti mieleeni, että aja juttu siten, ettei kenellekään jää epäilystä, mitä mieltä suomalainen yhteiskunta 2010 Vuoden alusta valtionsyyttäjän vakivirka. Aika paljon täytyi maailmalla resuta kyseisen viran eteen. Vitsi, vitsi kovasti kiitollinen olen. Hakan entisten pesänhoitajien rikosjuttu pääsi viimein alkamaan kierrettyään muutamat kierrokset HHO:ssa ja KKO:ssa. Riitainen mutta kovin opettavainen prosessi. Kaappausjutun rangaistusseuraamus yhdeksän vuotta vankeutta oli melkoisen selkeä viesti toiminnan paheksuttavuudesta. Tuomio meni myös lainvoimaiseksi. 2011 Uusi valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen saapasteli maaliskuun illassa huoneeni ovelle ja totesi, että Rajavartiolaitoksen esikunnassa avautuu pääjuristin paikka. Mattimaisen monimerkityksellisesti sain kuulla, että A-P, nyt alkaisi olla korkea aika lähteä. Noh, siinä istuin enkä muuta voinut. Viikon yöt nukuttuani laitoin anomuksen sisään. Patria-lahjusjutun syyteharkintahan valmistui jo edellisenä vuonna, ja pääkäsittely istuttiin kesän kynnyksellä Tampereella Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Näin ollen olin mahdollisesti viimeisillä käräjilläni valtionsyyttäjänä. Niinhän siinä sitten kävi ainakin tällä erää. 2012 Rajalla on mukava olla töissä, ja väki kysyy ihan ihmeellisiä asioita, mutta siitä sitten toisella kertaa.m 15
Lähtökuopissa 15 vuotta sitten m Professori Matti Kuusimäki 16 Oikeusministeriön päärakennuksen pikkuruisessa, ikkunattomassa huoneessa aloitteli 1.10.1997 ensimmäistä työpäiväänsä sangen hiljainen poika, edellisenä kesänä nimitetty vastaperustetun valtakunnansyyttäjän viran ensimmäinen haltija. Ministeriö oli osoittanut huoneen työtilaksi miehelle, jonka tehtävänä oli seuraavien kahden kuukauden ajan toimia 1.12.1997 työnsä aloittavan, uusimuotoisen syyttäjälaitoksen keskushallintoviraston rakennustyön vastaavana mestarina. Vuosikymmenten varrella tuomarin työssä oli esimerkiksi sotkuisen työpalkkasaatavajutun laskelmien oikeellisuutta selvitellessä noussut ajatuksiin kaihoisa mielikuva sellaisesta lakimiesvirasta, jossa olisi mahdollisuus yksityiskohtien penkomisen sijasta paneutua luomaan oikeudenhoidon isoihin ympyröihin jotain kokonaan uutta. Ainakin omasta mielestä olisi ehkä ollut ideoitakin sellaiseen. Mutta eipä tuolloin ollut aavistusta siitä, että tämä fiktio kerran muuttuisi faktaksi, vieläpä oikein korkojen kanssa. VAIMON VAROITUS Tuon syksyisen aamun tunnelmaa sävytti huoli: miten selvitä kaikesta edessä väikkyvästä? Uskoa ylimmän syyttäjän työn juridisesta puolesta selviämiseen antoi kuitenkin lähes 30 vuoden kokemus yhtäältä lainkäyttötehtävistä, toisaalta poliisikuntaan ja entiseen syyttäjistöön kohdistuneesta laajamittaisesta kouluttamisesta. Kunhan vain muistaisi vaimon varoittavat saatesanat uuden viran hoidolle: Ensiksikin, et ole tästä lähtien aina lausumassa sitä mielipidettäsi ensimmäisenä joka asiaan, ja toiseksi, melko usein jätät sen kokonaan sanomatta! Ja katso, joka kerta, kun nämä ohjeet ovat päässeet unohtumaan, on tullut harmia. Tämän on joutunut kirvelevin mielin kokemaan esimerkiksi silloin, kun on aikoinaan lukenut päällikkökokousten aiheellisia palautteita liiasta suulaudesta puheenjohtajana toimittaessa! Mutta entäpä sitten uuden organisaation kannalta keskeiset päällikön johtamisvelvoitteet? Miten lähinnä lainkäyttötyöhön tottunut voisi selvitä niistä kunnialla? Muutaman kuukauden jakso oikeusministeriön kehitysjohtajana toi muodollisen kelpoisuuden virkaan, mutta eipä juuri johtamisvalmiuksia sen hoitamiseen. Onneksi eräs vanha tuttu, suuria teollisuuslaitoksia johtanut ja siihen kaiken koulutuksen saanut insinöörismies oli rohkaissut uudesta tehtävästään huolestunutta ystävää korostamalla kahta näkökohtaa. Ensinnäkin, ilman luontaista tilannetajua ihmisestä ei tule kouluttamallakaan kunnon johtajaa. Ja toiseksi, hyvälle johtajalle ei riitä se, että hän ymmärtää ihmisten erilaisuuden, vaan hänen täytyy kyetä aidosti myös hyväksymään tämä. Perin viisasta puhetta, näin jälkikäteenkin ajatellen. Kaksi kuukautta on sangen lyhyt aika, joten pitkille haikailuille tulevaisuuden suhteen ei ollut sijaa. Perusta alkavalle toiminnalle oli toki jo luotu. Oikeuskanslerinviraston syyttäjäosaston henkilöstö oli lähes kokonaisuudessaan siirtymässä suoraan uuden viraston palvelukseen, ja apulaisvaltakunnansyyttäjäksi nimitetyn, suorastaan korvaamattoman kollegan, Martti Jaatisen johdolla siirtoa oli pitkään valmisteltu. MATTO KAINALOSSA LOUNAALTA Jo kesällä oli noussut esiin kysymys virastolle Albertinkadulta osoitettujen tilojen toimivuudesta. Mielessä pysyy se toivottomuus, joka valtasi tulevat päälliköt heidän tutustuessaan ensi kertaa Patentti- ja rekisterihallitukselta jääneisiin harmaisiin ja rähjäisiin arkistotiloihin aidossa ja alkuperäisessä, vuodelta 1961 olevassa asussaan. Onneksi paikalle sattunut miellyttävä arkkitehti Esa Kaivos piristi apean tunnelman esittelemällä interiöörille aivan uutta ilmettä ennakoivia suunnitelmiaan. Niinpä viraston tilat oli joulukuun alkuun mennessä onnistuneesti remontoitu toimintakuntoisiksi ja olosuhteisiin nähden varsin viihtyisiksikin. Viras-
toon deponoitu arvokas taidekokoelmakin oli toiminnan alkuaikoina merkityksellinen, kun pyrittiin antamaan monilukuisille vierailijoille, ei vähiten ulkomaisille, mahdollisimman edustava kuva uudesta virastosta. Kotiutuminen uusittuihin tiloihin kävi luontevasti, kun riittävän rahoituksen turvin oli myös kalustekysymykset saatu onnistuneesti ratkaistuiksi. Päälliköiden mieleen jäivät monet hauskat toivioretket huonekaluliikkeisiin, kuvaannollisesti ilmaisten kelpo rahatukko kourassa. Kuva hankinnoista täydentyi viraston ensi kuukausien aikana hallintoyksikön päälliköksi määrätyn Jorma Kalskeen, varsinaisen tyyliniekan, otettua hankintasektorin osaaviin käsiinsä. Tuolloin saatettin joskus lounaaltakin palata vastahankittu työhuoneen matto kainalossa. AVAINSANAKSI HUIMA LUOVUUS Hyvillä varusteilla on toki merkityksensä, mutta osaava henkilöstö on kuitenkin aina kaikki kaikessa. Tulevan päällikön tavoitteena oli saada kootuksi kokenut ja monipuolisesti toimimaan Siitä jatkuivat ennennäkemättömän vauhdikkaat rakennustyön vuodet. Kaikki oli aloitettava perustuksista, mutta ilmassa oli aito tekemisen meininki. kykenevä esikunta. Tiedossa oli, että valtionsyyttäjiksi nimitettäisiin väkeä sekä oikeuskanslerinvirastosta ja lääninhallituksista että avoimen haun kautta. Informaatio kaikille uuteen virastoon hakeutumista harkitseville oli sama. Johto määrittäisi kunkin tehtävät tavoitteineen, mutta miten tavoitteet käytännössä saavutettaisiin, se jäisi asianomaisten kontolle. Kun malleja ei ollut mihinkään asiaan, huimasta luovuudesta muodostui toiminnan avainsana niin juristeille kuin viraston muullekin henkilöstölle. Onneksi aikaisemmat tehtävät olivat tuoneet päälliköiden tietoon eri alojen tunnettuja osaajia, jotka myös vastasivat kutsuvaan huutoon. Ei ole sattuma, että uuden syyttäjälaitoksen suunnittelijoihin kuulunut vanha kehäkettu Jorma Kalske, Jarmo Rautakoski, syyttäjälegenda jo työelämässään, ja tuore tohtorismies Petri Jääskeläinen määrättiin yksiköidensä päälliköiksi. Oikeusministeriöstä tuttujen kollegoiden, kansainvälisissä tehtävissä meritoituneen Raija Toiviaisen ja monipuolisen hallintoekspertin Christer Lundstömin kannustaminen hakeutumaan uuteen virastoon tuntui ihan velvollisuudelta. Sama koski lääninhallitusajoiltaan taitaviksi syyttäjiksi ja kouluttajiksi tiedettyjä Pekka Koposta, Matti Nissistä ja Jukka Rappea. Päteväksi verorikosspesialistiksi mainittu Ritva Sahavirta, etevänä kynänkäyttäjänä tunnettu Jorma Äijälä ja kanslerinviraston monipuolisesti koulima Virpi Jalkanen osoittautuivat myös heti alkuun hyvän maineensa veroisiksi juristeiksi. Koulutuskokemusta uuteen virastoon toi Annikki Alhava ja viestintätaitoa Marja Lehtonen. Henkilöstöasiat voitiin puolestaan osoittaa Sirpa Nousiaisen ja taloudenpito Eila Jänkälän kokeneisiin käsiin. Päällikkö onnistui puolestaan pitämään kehitysjohtajakaudelta tutun ja turvallisen Helena Juholan edelleen sihteerinään. Tärkeätä on vielä mainita myös muu ensi vaiheen uuttera kansliaväki :Kerstin Johansson, Porvoon kaksikielinen lahja virastolle, puuhakas monitoiminainen Marjo Kauppila, alati tarmoa uhkunut Eeva Kylä-Paavola, monitahoisten työtehtävien koulima Tuula Avonius ja touhukas virastomestari Oiva Alanenpää apunaan valpas vahtimesteri Ben Alami. Siinäpä sitten olikin se joutuisasti koottu, pääosiltaan sittemmin varsin pysyväksi osoittautunut joukko, joka ensi kertaa ryhmittyi koolle joulukuun 1. päivänä 1997 yläkerran kokoustiloihin tunnelmaltaan unohtumattomaan tilaisuuteen aloittamaan Valtakunnansyyttäjänviraston toimintaa. Ja pöydän päässä katseli uljasta joukkuettaan sangen tyytyväinen päällikkö! Siitä jatkuivat ennennäkemättömän vauhdikkaat rakennustyön vuodet. Kaikki oli aloitettava perustuksista, mutta ilmassa oli aito tekemisen meininki, jossa jokainen sai käytännössä toteuttaa luovuuttaan. Tulokset jo tiedämme. Perustuslakiin toimintansa nojaava syyttäjälaitos on tänään jo asemoitunut vankasti yhteiskuntaan arvostettuna ja osaavana lainkäyttäjien ammattikuntana. Kiitos yhteisten ponnistusten, tästä on Matti-kaiman johdolla hyvä jatkaa. Menestystä toivotan!m 17
VKSV Suomen kartalle - viestinnän alkumetrit 18 m Marja Lehtonen Syyttäjälaitoksen henkilökunta on nuortunut sitä tahtia, etteivät kaikki tiedä tai muista 15 vuotta täyttävän Valtakunnansyyttäjänviraston alkuajoista ja varsinkaan sen viestinnästä paljoakaan. Siksi keskityn seuraavassa vain viestinnän alkuaikoihin. Muisti kyllä pätkii minullakin, mutta Akkusastoorin ensimmäisenä päätoimittajana tunnen velvollisuudekseni yrittää muistella. Hienoa, että Akkusastoori on vielä hengissä. Työkavereitten läksiäisissäni laulamalle serenadille löytyy siis katetta:... ja sun ihana Akkusastooris, on mun aarteeni kallehin. Joka päivä ei uutta virastoa perustetakaan. Itse tulin mukaan, kun silloin tuore valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki nimitti minut 1.10.1997 VKSV:n ylitarkastajan virkaan toimenkuvana tiedottaminen. Siinä joutui jonkin aikaa istumaan kahdella pallilla: hoitamaan tiedottajan ja informaatikon tehtävät oikeuskanslerinvirastossa ja samalla suunnittelemaan uuden viraston viestintäkuvioita. MITEN TULLA TUNNETUKSI? Vasta perustettu virasto ja sen tehtävät sekä virkamiehet oli saatava mahdollisimman nopeasti suuren yleisön ja yhteistyökumppaneiden tietoisuuteen. Vuoden 1997 päivyristäni huomasin, että 19.11. oli lähtenyt kutsu median edustajille VKSV:n tutustumis- ja tiedotustilaisuuteen uuteen virastoon klo 13.00. Näin jälkeenpäin ajatellen aika rohkeata siis aloituspäivänä juuri remontoiduissa tiloissa, kun itsekin olimme vielä vailla opastusta ja tutustumista monessakin asiassa. En muista, miten paljon meistä heti tuoreeltaan uutisoitiin, mutta ainakin tilaisuus tuotti uuden komean tittelin VKSV:n syyttäjille supersyyttäjät. Tällä otsikolla valtakunnansyyttäjä ja apulaisvaltakunnansyyttäjä sekä kaikki valtionsyyttäjät esiteltiin kuvien kanssa Iltalehdessä. VKSV:n ovi kävi tupaantuliaisten jälkeen ensimmäisenä toimintavuonna tiuhaan tahtiin. Tutustujia oli useita satoja, joukossa lukuisten yhteistyötahojen lisäksi tasavallan kermaa: presidentti Martti Ahtisaari, eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen ja oikeusministerit Kari Häkämies ja Jussi Järventaus sekä molemmat laillisuusvalvojamme oikeuskansleri Jorma S. Aalto ja oikeusasiamies Lauri Lehtimaja. Tunnetuksi tekeminen vaati myös arkista työtä, jatkuvaa informaatiota. Valtakunnansyyttäjä Kuusimäkeä haastateltiin tiheään. Ulospäin suuntautuvan luonteensa ja verbaalilahjakkuutensa ansiosta hän olikin kiitollinen haastateltava. Muistamme kaikki Matin huolen pienistä resursseista ja otsikon: Plymouthissa rättisitikan moottori. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Martti Jaatinen tunnettiin entuudestaan oikeuskanslerinviraston syyttäjäosaston päällikkönä. Hänen syyttäjätuntemuksensa ja rauhallinen olemuksensa teki johtajakaksikosta hyvän kokonaisuuden. Martin eläkkeelle jäämisen jälkeen hallintoyksikön päällikkönä toiminut valtionsyyttäjä Jorma Kalske siirtyi luontevasti hänen tilalleen. Koko VKSV:n henkilökunta teki parhaansa välittäessään tietoa halukkaille. Jo yksin syyttäjien vaikeat tittelit olivat monen toimittajan kompastuskivi, kansalaisista puhumattakaan. Termit valtakunnansyyttäjä ja valtionsyyttäjä menivät helposti sekaisin; taitavat mennä vieläkin. Kun lisäksi löytyi virallista syyttäjää, yleistä syyttäjää, kihlakunnansyyttäjää ja apulaissyyttäjää, niin ihmekö tuo, jos sekaisin menivät. Eräs huvittavakin titteli löytyi kirjekuoren päältä: valtakunnan apulaissyyttäjä. Viestinnän kannalta ensisijaista oli päätöksistä tiedottaminen niiden pohjalta viraston julkisuuskuva pääasiassa tulisi muodostumaan. Samalla oli jatkuvasti korostettava koko syyttäjälaitoksen roolia lainkäyttöviranomaisena ja syyttäjän tärkeää tehtävää rikosvastuun aktiivisena toteuttajana. Syyttäjät olivat ammattikuntana suurelle yleisölle vielä huomattavasti vieraampia kuin esimerkiksi tuomarit ja poliisit. Rikosjutut näyttivät usein uutisoinnissakin siirtyvän esitutkinnasta suoraan alioikeuden käsittelyyn. Harvoin kirjoitettiin syyttäjän suorittamasta syyteharkinnasta. Syyttäjäyksiköitä-
Viestinnän toteutettaviksi osuivat vielä syyttäjien virkamerkki ja syyttäjälaitosmitalin lyöttämishanke. Mitalin suunnitteli taiteilija Erkki Kannosto (vas.). Kuvassa keskella Marja Lehtonen, joka työskenteli VKSV:n tiedottajana 1997-2007. kin oli huikea määrä, lähes 80 kpl. Koko syyttäjäkunnan haltuunottaminen oli paitsi viraston johdolle myös viestinnälle haasteen paikka. VIESTINNÄN TYÖKALUJA Alkuaikojen pakollisia aikaansaannoksia olivat mm. ulkoisen viestinnän periaatteiden lukkoon lyöminen, syyttäjälaitosesitteen ja VKSV:n kotisivujen luominen sekä oman lehden aikaansaaminen. Esitteitä jaettiin laajasti, jopa lukioihin, joissa paikallissyyttäjät kävivät kertomassa työstään. Tiedotteemme syyteharkinta- ja kanteluratkaisuista ylittivät säännönmukaisesti uutiskynnyksen, joten tarkkana tuli olla. Yhteiskunnallisesti merkittävimmät rikosjutut olivat median erityisen mielenkiinnon kohteita. Lehtileikekokoelmat karttuivat nopeassa tahdissa. Ennen viestintäsuunnitelman aikaansaamista ja sen sisäistämistä syntyi joskus epävarmuutta siitä, kuka mitäkin ja missä järjestyksessä tekee ja mitä saa sanoa. Kaikki ei välttämättä sujunut kuin Strömsössä, mutta virheistä opittiin ja vähitellen pelisäännöt tulivat tutuiksi. Valtionsyyttäjien kunniaksi on sanottava, että he alusta asti olivat viestintämyönteisiä ja selviytyivät hienosti median puristuksessa. Esite ja kotisivut uudistettiin omana aikanani useaankin kertaan. Koko oikeushallinnon alaa koskevan verkkosivuston, lähinnä sen syyttäjät-osion laadinnassa ja päivittämisessä olin myös mukana ja myöhemmin vielä intranet Ilonan luomisessa. Siitä muodostuikin todella tärkeä oikeushallinnon sisäisen tiedonkulun väline. Näissä hankkeissa tiivis yhteistyö oikeusministeriön tiedotusyksikön kanssa toi tarpeellista apua välillä orpoon olooni, kun olin työryhmissä ainut syyttäjälaitoksen edustaja. ME-HENGEN LUOMINEN Sisäinen tiedotus on vähintään yhtä tärkeää kuin ulkoinenkin. Kaikki tiedämme omasta kokemuksestamme, ettei siihen koskaan olla tyytyväisiä. Ikinä ei saa tarpeeksi tietoa, ei ainakaan tarpeeksi ajoissa. Puskaradio toimi VKSV:ssa alkuaikoina vireästi, kun kokoonnuimme aamuisin kahvioon. Ei siinä paljon sisäistä tiedottamista tarvittu. Johtoryhmän kokouksista tein kyllä informaatiotarkoituksessa pitkään melko tarkkoja pöytäkirjoja. Ei sitten tarvinnut kysellä, mistä te keskustelitte ja mitä te päätitte. Joskus yhteisymmärrykseen pääsemistä vaikeutti se, että olimme työtaustoiltamme erilaisia. Ydinjoukko oli entisiä oikeuskanslerinvirastolaisia, osa tuli oikeusministeriöstä, osa eri syyttäjänvirastosta. Lisäksi joukossamme oli vanhan kolmiportaisen organisaation lääninsyyttäjiä. Kaikki toivat mukanaan oman työhistoriansa. Meillä kyllä tehtiin aina näin ja hy- 19
20 vin pärjättiin - sai välillä kuulla. Hitsautuminen yhteen usein huumorin siivittämänä (VKSV:ssa on aina naurettu paljon!) tapahtui melko pian, ja seurauksena syntyi vankka yhteishenki. Entä syyttäjänvirastot? Niitä oli paljon ja ympäri Suomea ja niiden henkilöstöä ja toimintaedellytyksiä vartenhan Valtakunnansyyttäjänvirasto oli olemassa. Kentän haltuunotto oli tietysti johdon asia, ja se toteutettiin mm. perustamalla yhteistoimintaalueita ja kehittämällä koulutusta. Tiedotuksen osalle lankesi tavanomaisen, useimmiten sähköpostitse lähetetyn informaation lisäksi uuden lehden perustaminen entisen Syyttäjäsanomien tilalle. Syyttäjäsanomat oli virallisluontoinen oikeuskanslerin julkaisu, jonka tärkein anti olivat oikeuskanslerin ohjeet syyttäjille. Valtakunnansyyttäjän ohjeet erotettiin nyt omaksi julkaisuksi. AKKUSASTOORI Martti Jaatisen ohje tiedottajalle kuului, että uuden tiedotuslehden tulisi toimia hengen nostattajana syyttäjälaitoksessa, ja sen sisällössä saisi vakavan asian lisäksi paikoin olla kevyttäkin luettavaa. Ilmestyä se voisi aina tarvittaessa, viestitettävää kun alkuaikoina oli riittämiin. Ajatus lehden teosta kiehtoi. Se tuntui sopivasti vapaalta vuosikertomuksen melko kaavamaisen laatimisen rinnalla. Jos hyvin kävisi, saisi koko kentän mukaan kirjoittamaan. Tuumasta toimeen! Lehden ensimmäinen numero sisälsi perusasioita itsenäisestä ja riippumattomasta syyttäjälaitoksesta ja VKSV:n lähitavoitteista, budjettinäkymistä jne. Kun se alkoi olla viittä vaille valmis, puuttui vielä jotain tärkeää - nimi. Jaoin virastossa kaikille lappusen, johon olin ehdottanut kymmentä erilaista nimeä valittavaksi. Ehdotusten joukossa taisi olla ainakin VKSV-viesti, Bona fide ja Akkusatoori. Ei oikein innostuttu, ehdotuksia palautettiin harvakseltaan, kunnes kerran kahvitauolla valtionsyyttäjä Matti Nissinen (silloin pikku-matti, nyt valtakunnansyyttäjä) kertoi, että hänen ehdotuksensa olisi Akkusatoorin sijasta Akkusastoori. Nimi sai muidenkin hyväksynnän ja me olimme pikku-matin kanssa ylpeitä kummeja. Myöhemmin lehdestä kehittyi meidän molempien lempilapsi VKSV:n julkaisujen joukossa. Ei ollut tämäkään nimi ihan helppo, versioita löytyi Akkusaattorista Akkumalaattoriin. Kaikki eivät tunteneet meille ROL:sta tuttua termiä. Lehti ilmestyi toukokuussa 1998 vaatimattoman ja itsetehdyn näköisenä. Ei meillä ollut taittoeikä kuvaohjelmia, vain tekstinkäsittelyohjelmalla ja vanhalla leikkaa- ja liimaa-tekniikalla hoidin aluksi toimitushommat. Omalla monistuskoneella pyöritettiin melkoisen suuri painos. Lehti jaettiin oman väen lisäksi kaikille mahdollisille yhteistyökumppaneille. Verkkoon Akkusastoori saatiin aikanaan ja printtiversion jakelua vähennettiin. Kun vaatimattomasti aloittaa, on helppo parantaa. Taitto-ohjelmien, sähköisten kuvien sekä taittaja-ammattilaisen, vuosikertomustakin taittavan Taina Ståhlin avittamana Akkusastoorista alkoi tulla oikean lehden näköinen. Alkuun päästyämme juttujakin alkoi tulla ihan vapaaehtoisesti niin syyttäjiltä kuin sihteereiltäkin. Vähitellen myös poliisin ja muiden sidosryhmien edustajat kirjoittelivat kiitettävästi. Toki juttuja joutui välillä todella metsästämään ja lopulta, jos muu ei auttanut, itse kirjoittamaan. Pääkirjoitusta en aivan alkuaikoina kirjoittanut, mutta pian siitä tuli itsestäänselvyys ja aina kovan miettimisen paikka. Lehti ilmestyi yleensä kerran kuukaudessa ja oli joskus hyvinkin muhkea paketti vankkoine asiasisältöineen. Vakiopalstoista on kuitenkin erityisesti jäänyt mieleeni Matti Nissisen ideoima ja aloittama kolumnisarja Mietekynnys. Siinä syyttäjät saivat vapaasti pakinoiden ilmaista mietteitään ja pohdiskella syyttäjän arkea. Matti pohdiskeli itse ensimmäisenä vuoden, Marianna Semi jatkoi ratkihauskoine, naisnäkökulmaa valottavine juttuineen seuraavan vuoden. Kolmantena vuonna vuorottelivat Anita Haapakoski Sodankylän maisemista pohjoisine ulottuvuuksineen ja mainioine lohiresepteineen sekä päijäthämäläinen Erkki Karvinen, jonka kolumniaiheet ulottuivat Heinolan putkasta Tulimaan eteläkärkeen. Marianna on jaksanut edelleenkin hauskuuttaa lukijoita. Toivottavasti Mietekynnyksen tahti ei ole hiipumassa, vaan intoa riittää jatkamaan mukavaa palstaa. Terveiset Mietekynnyksen kirjoittajille ja kaikille muillekin kirjoittajille. VUOSIKERTOMUKSET VKSV:n johto päätti pienen harkinnan jälkeen, että virasto julkaisee vuosikertomuksen suomek-