Lausunto. Lausunto ehdotuksesta laiksi rikostorjunnasta puolustusvoimissa. 1. Rikoksen selvittämisen siirtäminen pääesikunnan tutkintaosastolle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausunto. Lausunto ehdotuksesta laiksi rikostorjunnasta puolustusvoimissa. 1. Rikoksen selvittämisen siirtäminen pääesikunnan tutkintaosastolle"

Transkriptio

1 1 (5) Puolustusministeriö Kirjeenne FI.PLM / /2008 Lausunto ehdotuksesta laiksi rikostorjunnasta puolustusvoimissa Pyydettynä lausuntona Valtakunnansyyttäjänvirasto esittää seuraavaa. Käsillä olevan lakiehdotuksen säädöstekstissä ja sen perusteluissa on otettu huomioon useita näkökohtia, joita lausuntopyynnössä mainitusta rauenneesta ehdotuksesta puolustusministeriölle annetussa Valtakunnansyyttäjänviraston lausunnossa dnro 51/61/10 esitettiin. Sen vuoksi on nyt tarpeen kiinnittää huomiota ainoastaan seuraaviin puolustusvoimien rikostorjunnassa selvitettävän asian tutkinnanjohtoon liittyviin seikkoihin. 1. Rikoksen selvittämisen siirtäminen pääesikunnan tutkintaosastolle Ehdotetun lain 8 :n perustelujen mukaan säännöksen tarkoituksena on osaltaan selventää puolustusvoimien rikostorjuntalain ja sotilaskurinpitolain välistä suhdetta. Ehdotetun 8 :n 1 momentin mukaan puolustusvoimien rikostorjunnassa selvitetään 7 :n 1 momentissa tarkoitettu rikos kurinpitoesimiehen pyynnöstä. Perustelujen mukaan tästä säädetään sotilaskurinpitolaissa. Lisäksi perusteluissa todetaan esitutkinnan käynnistyvän pääsääntöisesti tutkinnanjohtajan pyynnöstä ja että kurinpitoesimies tällöin luopuu tutkinnanjohtajuudesta, joka siirtyy pääesikunnan tutkintaosastolle. Ehdotettu järjestely on sinällään omiaan selkeyttämään tutkinnan johtamisvastuun järjestelyjä tilanteessa, jossa rikoksen selvittäminen siirretään pääesikunnan tutkintaosaston tehtäväksi. Oikeudellisesti näinkin keskeisen seikan jättämistä pelkän perustelulausuman varaan voidaan kuitenkin arvostella. Kiinnitän huomiota siihen, että tutkinnanjohdon siirtymisestä pois kurinpitoesimieheltä siinä tapauksessa, että asia siirretään poliisin tutkittavaksi, on esitetty säädettäväksi lain tasolla ehdotetun sotilaskurinpitolain 27 :n 5 momentissa.

2 2 (5) Esitänkin harkittavaksi, että ehdotetun rikostorjuntalain 8 :ään taikka ehdotetun sotilaskurinpitolain 27 :ään lisättäisiin säännös tutkinnanjohdon siirtymisestä kurinpitoesimieheltä pääesikunnan tutkintaosastolle tutkintapyynnön esittämisen yhteydessä. Tutkinnanjohdon tulisi siirtyä pääesikunnan tutkintaosastolle jo tutkintapyynnön tekemisen yhteydessä, eikä vasta esitutkinnan käynnistyessä, kuten ehdotuksen perusteluissa esitetään. Tutkintaosaston selvitettäväksi siirrettävät asiat ovat yleensä luonteeltaan siinä määrin vaikeita, että ne vaativat esitutkinnan edellytysten huolellista selvittämistä ennen tutkinnan käynnistämistä. Tämä esiselvitys on tutkinnan suunnittelun ja onnistuneen lopputuloksen kannalta erittäin tärkeä osa tutkinnan aloittamisesta päättävän tutkinnanjohtajan työtä. Ehdotettua menettelyä, jossa pääesikunnan tutkintaosaston selvitettäväksi siirrettävän asian esitutkinnasta päättää "etukäteen" kurinpitoesimies, jolla ei yleensä ole rikostutkinnallista ammattitaitoa eikä edellytyksiä monimutkaisemman asian esitutkinnan edellytysten selvittämiseen, on pidettävä vähemmän onnistuneena. 2. Tutkinnanjohtajan toimivalta Tutkinnanjohdon järjestelyjä koskevista ehdotetun 8 :n perusteluista ilmenee, että tarkoituksena on säilyttää nykyinen käytäntö siltä osin, ettei pääesikunnan tutkintaosastolla olisi itsenäistä toimivaltaa esitutkinnan käynnistämiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että esitutkinnan toimittamista koskevan ratkaisun sotilasoikeudenkäyntiasiassa tekee yleensä aina rikoksesta epäillyn sotilaan kurinpitoesimies. Tapaukset, joissa syyttäjä taikka puolustusvoimien toimintaa koskevasta laillisuusvalvonnasta huolehtiva eduskunnan oikeusasiamies määrää esitutkinnan toimitettavaksi, ovat erittäin harvinaisia. Puhtaasti kurinpidollisissa asioissa eli tapauksissa, joissa vähäisellä ja riidattomalla rikkomuksella on loukattu ainoastaan sotilaallista kuria ja jotka käsitellään sotilaskurinpitomenettelyssä, voidaan esitutkinnasta päättämisen kuulumista kurinpitoesimiehelle pitää tarkoituksenmukaisena. Kurinpitomenettelyyn ei sen luonne ja siinä määrättävien seuraamusten vähäisyys huomioon ottaen voida katsoa liittyvän erityisiä oikeusturvaongelmia, vaikka asian tutkii ja ratkaisee rikkomuksesta epäillyn suoranainen esimies. Varsinaiseen rikosprosessiin eli syyttäjän syyteharkintaan ja oikeudenkäyntiin etenevien sotilasoikeudenkäyntiasioiden osalta asianlaita on toinen. Tällaisista rikoksista epäillyillä sotilailla tulee olla samanlaiset rikosprosessuaaliset oikeusturvatakeet ja muukin perus- ja ihmisoikeuk-

3 3 (5) sien turva kuin vastaavankaltaisista rikoksista epäillyillä siviilihenkilöillä. Tämä merkitsee muun ohella oikeutta saada asiansa käsitellyksi uskottavasti riippumattomien viranomaisten toimesta. Toisaalta olisi myös rikosoikeudellisen järjestelmän yleisen uskottavuuden kannalta tärkeää, että sotilasoikeudenkäyntiasioiden esitutkinnan aloittamisen riippumattomuus olisi perustellusti yhtä vakuuttavalla tasolla kuin poliisin tutkimissa siviilirikosasioissa. Kurinpitoesimiehen suoranainen esimiesasema rikoksesta epäiltyyn nähden on edellä mainituista syistä ongelmallinen silloin, kun epäiltyä rikosta ei voida käsitellä kurinpitomenettelyssä. Yksinkertaisia kurinpitoasioita vakavammissa sotilasoikeudenkäyntiasioissa on usein kysymys palvelusturvallisuutta taikka ylipäätään sotilaallista toimintaa koskevien velvollisuuksien laiminlyönneistä. Niiden yhteydessä tulee säännönmukaisesti arvioitavaksi, ovatko rikkomuksen tehneen sotilaan esimiehet noudattaneet omia velvollisuuksiaan. Esimerkiksi vaarallisen harjoituksen yhteydessä sattuneeseen onnettomuuteen liittyy kysymyksiä siitä, ovatko vahingon välittömästi aiheuttaneen sotilaan esimiehet järjestäneet harjoituksen toimeenpanon ja valvonnan heitä velvoittavien määräysten mukaisesti. Puolustusvoimien hierarkkisessa organisaatiossa voi uskottavasti esteettömän kurinpitoesimiehen löytäminen olla tällaisissa tapauksissa vaikeaa. Valtakunnansyyttäjänvirasto on antanut lausuntopyynnössä mainitusta rauenneesta ehdotuksesta asiantuntijalausunnon myös eduskunnan lakivaliokunnalle (lausunto dnro 93/61/10). Tässä lausunnossa todettiin muun ohella seuraavaa. "Sotilasoikeudenkäyntiasioiden syyttäjäntehtävien siirryttyä vuonna 2001 erikseen määrättyjen yleisten syyttäjien hoidettavaksi on useiden rikostapausten yhteydessä voitu havaita, ettei pääesikunnan tutkintaosasto ole voinut aloittaa tietoonsa tulleen rikosepäilyn esitutkintaa joutuisasti, koska tutkintapyynnön saaminen kurinpitoesimieheltä on eri syistä viipynyt. Tähän on voinut olla syynä esimerkiksi se, että rikoksesta epäillyn sotilaan lähin kurinpitoesimies on saattanut epäillä olevansa esteellinen päättämään valvontansa alaiseen sotilaaseen kohdistuvasta tutkinnasta. Tällöin asia on jouduttu siirtämään ylemmän kurinpitoesimiehen ratkaistavaksi. On myös mahdollista, että rikosepäily tulee alun alkaenkin suoraan pääesikunnan tutkintaosaston tietoon sen tehtä-

4 4 (5) viin kuuluvan rikosten ennalta estämistä ja paljastamista koskevan toiminnan yhteydessä. Tällaisessa tapauksessa voi tutkintapyynnön hankkiminen kurinpitoesimieheltä merkitä tutkinnan viivästymisen lisäksi myös salassa pidettävien tietojen paljastumisvaaran lisääntymistä tai muunlaista haittaa esitutkinnan toimittamiselle. Kurinpitoesimiehen tutkintapyynnön viipymisestä aiheutuva tutkinnan aloittamisen viivästyminen saattaa myös olla omiaan herättämään puolustusvoimien sisäisen rikostutkinnan riippumattomuuteen kohdistuvia epäilyjä. Tällaisiin epäilyihin voi tietenkin antaa aihetta jo se lähtökohtainen asetelma, että päivittäiseen kurinpitoon kuuluvia asioita vakavampiakin rikoksia koskevan esitutkinnan aloittamisesta päättää epäiltyyn nähden esimiesasemassa oleva sotilas. Voimassa oleva ja nyt säilytettäväksi ehdotettu järjestely, jossa sotilaan tekemäksi epäillyn rikoksen esitutkinnasta päättämistä ei ole selkeästi erotettu palvelusasioita koskevista komentoteistä ja esimiesrakenteista, lienee ainakin Euroopassa varsin poikkeuksellinen. Tämä ilmenee myös lakiehdotuksen yleisperusteluihin sisältyvästä suppeasta ulkomaiden lainsäädäntöä koskevasta katsauksesta. Ehdotettua järjestelyä on pidettävä poikkeuksellisena myös kansallisesta näkökulmasta tarkasteltuna, kun otetaan huomioon, että poliisimiestenkin tekemiksi epäiltyjen rikosten tutkinnasta päättäminen ja tutkinnan johtaminen on jo 90- luvulla siirretty uskottavuuteen ja riippumattomuuteen liittyvistä syistä poliisiesimiehiltä virallisten syyttäjien hoidettavaksi." Esitutkinnan riippumattomuuteen liittyviä ongelmatilanteita varten puolustusvoimien organisaatiossa tulisikin olla mahdollisuus esitutkinnan aloittamiseen myös muun henkilön kuin kuin kurinpitoesimiehen päätöksellä esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa ylempienkin kurinpitoesimiesten voidaan epäillä olevan asiaan tai asianosaiseen suhteessa, jonka vuoksi heidän puolueettomuutensa saattaa vaarantua. Kysymys on viime kädessä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista koskevista oikeusturvatakeista, jotka kuuluvat myös sotilaille. Luonteva ja yksinkertainen ratkaisu edellä selostettuihin ongelmiin olisi muuttaa ehdotettua 8 :ää siten, että ehdotetun 2 :n 1 momentin 1- kohdassa tarkoitetuille pääesikunnan tutkintaosaston virkamiehille annettaisiin itsenäinen toimivalta päättää esitutkinnan aloittamisesta. Tämä toimivalta koskisi yhtä lailla kurinpitoesimiesten tutkintaosastolle

5 5 (5) tekemiä tutkintapyyntöjä kuin tutkintaosaston itse havaitsemia rikosepäilyjä. Muutos ei vaikuttaisi kurinpitoesimiesten oikeuteen käyttää sotilaskurinpitomenettelyä asioissa, jotka soveltuvat siinä käsiteltäviksi. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske Valtionsyyttäjä Jukka Rappe

Ohje syyttäjän varallaolosta poliisi rikosten tutkinnanjohtajana sekä pakkokeino- ja haastamisasioissa

Ohje syyttäjän varallaolosta poliisi rikosten tutkinnanjohtajana sekä pakkokeino- ja haastamisasioissa VALTAKUNNANSYVTTÄJÄNVIRASTO YLEINEN OHJE syyttäjille Annettu 19.12.2002 VKS:2002:4 Dnro 55/31102 Säädösperusta A kihlakunnansyyttäjästä 13 a 1 Voimassa 1.1.2003 - toistaiseksi Ohje syyttäjän varallaolosta

Lisätiedot

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunta 30.11.2016 Valtiovarainministeriö Valli-Lintu, Kuittinen Ehdotuksen tavoitteet ja lähtökohdat Ehdotusten

Lisätiedot

Menettely sotilasoikeudenkäyntiasioissa

Menettely sotilasoikeudenkäyntiasioissa Menettely sotilasoikeudenkäyntiasioissa YLEINEN OHJE Dnro 19/31/14 12.2.2015 Voimassa 16.2.2015 - toistaiseksi Kumoaa VKS:2010:2 dnro 17/31/10 Käyntiosoite Postiosoite Puhelin Telekopio Sähköpostiosoite

Lisätiedot

2 SOTILASOIKEUDENKÄYNTIASIOIDEN SYYTTÄJÄT JA TUOMIOISTUIMET

2 SOTILASOIKEUDENKÄYNTIASIOIDEN SYYTTÄJÄT JA TUOMIOISTUIMET YLEINEN OHJE VKS:2010:2 Syyttäjille Dnro 17/31/10 Annettu Säädösperusta 3.3.2010 YSL 3 2 mom. YSL 4 Kumoaa Voimassa Yleisen ohjeen 1.4.2010 syyttäjille toistaiseksi VKS:2005:2 Dnro 37/31/05 Menettely sotilasoikeudenkäyntiasioissa

Lisätiedot

Asiayhteydessä toisiinsa olevien rikosasioiden kirjaaminen

Asiayhteydessä toisiinsa olevien rikosasioiden kirjaaminen Asiayhteydessä toisiinsa olevien rikosasioiden kirjaaminen YLEINEN OHJE Dnro 25/31/15 15.10.2015 Voimassa 1.11.2015 - toistaiseksi Käyntiosoite Postiosoite Puhelin Telekopio Sähköpostiosoite Albertinkatu

Lisätiedot

Tuomionjälkeisen sovittelun tarpeet ja hyödyt syyttäjän näkökulmasta

Tuomionjälkeisen sovittelun tarpeet ja hyödyt syyttäjän näkökulmasta Tuomionjälkeisen sovittelun tarpeet ja hyödyt syyttäjän näkökulmasta Jälkisovitteluhankkeen loppuseminaari Tampereella 19.10.2016 Leena Metsäpelto Valtionsyyttäjä Valtakunnansyyttäjänvirasto Sovittelulain

Lisätiedot

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.06.2016 Dnro OKV/459/1/2016 1/5 ASIA Poliisin ja syyttäjän menettely tuomarin virkarikosasiassa KANTELU Kantelija on kannellut X:n syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän A:n 4.5.2015

Lisätiedot

Pyydettynä lisäselvityksenä esitän kunnioittavasti seuraavan.

Pyydettynä lisäselvityksenä esitän kunnioittavasti seuraavan. Rikosoikeuden apulaisprofessori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 16.10.2017 Eduskunnan lakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys (HE) 41/2017 vp eduskunnalle laiksi rikostorjunnasta

Lisätiedot

Rikosasian vanhentuminen esitutkinnassa

Rikosasian vanhentuminen esitutkinnassa ANONYMISOITU PÄÄTÖS 21.05.2014 Dnro OKV/10/50/2013 1/5 ASIA Rikosasian vanhentuminen esitutkinnassa ASIAN VIREILLETULO Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitokselle

Lisätiedot

Dnro 16/31/11. 25.8.2011 1.9.2011 - toistaiseksi Kumoaa VKS:2008:1 Dnro 3/31/08. Paikallisten syyttäjäviranomaisten ilmoitusvelvollisuus

Dnro 16/31/11. 25.8.2011 1.9.2011 - toistaiseksi Kumoaa VKS:2008:1 Dnro 3/31/08. Paikallisten syyttäjäviranomaisten ilmoitusvelvollisuus YLEINEN OHJE VKS:2011:1 Dnro 16/31/11 Paikallisten syyttäjäviranomaisten ilmoitusvelvollisuus Annettu Voimassa 25.8.2011 1.9.2011 - toistaiseksi Kumoaa VKS:2008:1 Dnro 3/31/08 Säädöspohja Yleisistä syyttäjistä

Lisätiedot

Ohje ID (8)

Ohje ID (8) Ohje ID-1566448255 1 (8) 13.01.2017 2020/2013/4590 Voimassaoloaika 1.2.2017-31.1.2022 Säädösperuste Laki poliisin hallinnosta (110/1992) 4 Muuttaa/Kumoaa Poliisin tekemäksi epäillyn rikoksen tutkinta,

Lisätiedot

Hallintovaliokunnalle

Hallintovaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 27/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Hallintovaliokunnalle

Lisätiedot

Poliisihallitus Ohje ID-1551993091 1 (8) 17.12.2013 2020/2013/4590. Poliisin tekemäksi epäillyn rikoksen tutkinta. 1. Yleistä

Poliisihallitus Ohje ID-1551993091 1 (8) 17.12.2013 2020/2013/4590. Poliisin tekemäksi epäillyn rikoksen tutkinta. 1. Yleistä Poliisihallitus Ohje ID-1551993091 1 (8) 17.12.2013 2020/2013/4590 Voimassaoloaika 1.1.2014-31.12.2018 Säädösperuste Laki poliisin hallinnosta 4 Muuttaa/Kumoaa Poliisin tekemäksi epäillyn rikoksen esitutkinta,

Lisätiedot

Paikallisten syyttäjäviranomaisten ilmoitusvelvollisuus

Paikallisten syyttäjäviranomaisten ilmoitusvelvollisuus Paikallisten syyttäjäviranomaisten ilmoitusvelvollisuus YLEINEN OHJE Dnro 18/31/14 30.6.2014 Voimassa 1.8.2014 - toistaiseksi Kumoaa VKS:2011:1, dnro 16/31/11 Käyntiosoite Postiosoite Puhelin Telekopio

Lisätiedot

Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä

Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä Lausuntopyyntö 07.11.2017 OM 21/41/2016 Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä Johdanto Euroopan

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 18 päivänä kesäkuuta /2012 Laki

Julkaistu Helsingissä 18 päivänä kesäkuuta /2012 Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 18 päivänä kesäkuuta 2012 295/2012 Laki rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen ehkäisemisestä ja ratkaisemisesta sekä esitutkinnan

Lisätiedot

FINLEX - Ajantasainen lainsäädäntö: /295

FINLEX - Ajantasainen lainsäädäntö: /295 Page 1 of 6 Finlex Finlex Lainsäädäntö Ajantasainen lainsäädäntö Vuosi 2012 15.6.2012/295 Seurattu SDK 184/2013 saakka. 15.6.2012/295 Laki rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen

Lisätiedot

Poliisin menettely esitutkinnassa

Poliisin menettely esitutkinnassa ANONYMISOITU PÄÄTÖS 18.03.2015 Dnro OKV/1150/1/2014 1/5 ASIA Poliisin menettely esitutkinnassa KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 4.6.2014 osoittamassaan kantelussa arvostellut poliisilaitoksen menettelyä

Lisätiedot

Poliisihallitus OHJE 1 (7)

Poliisihallitus OHJE 1 (7) Poliisihallitus OHJE 1 (7) Päivämäärä Nro 10.1.2012 2020/2011/4569 Voimassaoloaika 15.1.2012-31.12.2016 Säädösperuste Laki poliisin hallinnosta (119/1992) 4 Kohderyhmät Poliisi POLIISIN TEKEMÄKSI EPÄILLYN

Lisätiedot

Kantelija on antanut hankitusta selvityksestä häneltä pyydetyn vastineen.

Kantelija on antanut hankitusta selvityksestä häneltä pyydetyn vastineen. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 17.11.2017 Dnro OKV/1334/1/2017 1/5 ASIA Esitutkintapäätöksen perusteleminen KANTELU Asianajaja on kantelijan edustajana oikeuskanslerille 19.6.2017 osoittamassaan kantelussa arvostellut

Lisätiedot

Poliisimiehen tekemäksi epäillyn rikoksen esitutkinta ja poliisirikosasiassa tehdystä syyteharkintaratkaisusta

Poliisimiehen tekemäksi epäillyn rikoksen esitutkinta ja poliisirikosasiassa tehdystä syyteharkintaratkaisusta Poliisimiehen tekemäksi epäillyn rikoksen esitutkinta ja poliisirikosasiassa tehdystä syyteharkintaratkaisusta ilmoittaminen YLEINEN OHJE Dnro 30/31/13 18.12.2013 Voimassa 1.1.2014 - toistaiseksi Kumoaa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain

Lisätiedot

Poliisimiehen tekemäksi epäillyn rikoksen esitutkinta ja poliisirikosasiassa tehdystä syyteharkintaratkaisusta ilmoittaminen

Poliisimiehen tekemäksi epäillyn rikoksen esitutkinta ja poliisirikosasiassa tehdystä syyteharkintaratkaisusta ilmoittaminen Poliisimiehen tekemäksi epäillyn rikoksen esitutkinta ja poliisirikosasiassa tehdystä syyteharkintaratkaisusta ilmoittaminen YLEINEN OHJE Dnro 18/31/16 15.2.2016 Voimassa 1.3.2016 - toistaiseksi Kumoaa

Lisätiedot

Poliisihallitus on antanut lausunnon ja X:n poliisilaitos selvityksen.

Poliisihallitus on antanut lausunnon ja X:n poliisilaitos selvityksen. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.08.2016 Dnro OKV/1537/1/2015 1/5 ASIA Tutkintailmoituksen käsittely poliisilaitoksella KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 2.11.2015 osoittamassaan kahdessa sähköpostikirjoituksessa

Lisätiedot

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2012 vp

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2012 vp LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen sekä esitutkinnan ja syytetoimien siirtämisestä Suomen ja muiden

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta

Lisätiedot

Turku Anna-Mari Salmivalli OTK, LL, lastenpsykiatrian erikoislääkäri Ayl, Turun lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian yksikkö

Turku Anna-Mari Salmivalli OTK, LL, lastenpsykiatrian erikoislääkäri Ayl, Turun lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian yksikkö Turku 12.10.2018 Anna-Mari Salmivalli OTK, LL, lastenpsykiatrian erikoislääkäri Ayl, Turun lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian yksikkö Lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikkö TYKS:ssa vuodesta

Lisätiedot

1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 38 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että mielenterveyslakia muutettaisiin siten, että mielenterveystyön

Lisätiedot

Laki poliisin tehtävien suorittamisesta puolustusvoimissa

Laki poliisin tehtävien suorittamisesta puolustusvoimissa EV 76/1995 vp - HE 57/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi poliisin tehtävien suorittamisesta puolustusvoimissa Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 57/1995 vp laiksi poliisin

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 39 keskiviikkona

Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 39 keskiviikkona Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 39 keskiviikkona 26.5.1993 1 ) 2 kello 10.00 Nimenhuuto Päätösvaltaisuus HE 63 laiksi rangaistusmääräysmenettelystä 1a eräiksi siihen liittyviksi laeiksi - Ilmoitetaan

Lisätiedot

HE 198/1996 vp. Laki. liiketoimintakiellosta annetun lain muuttamisesta

HE 198/1996 vp. Laki. liiketoimintakiellosta annetun lain muuttamisesta EV 195/1997 vp - HE 198/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi liiketoimintakiellosta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunnalle on vuoden 1996 valtiopäivillä annettu

Lisätiedot

Ohje syyttäjien valtakunnallisesta varallaolosta syyteasioita koskevia tehtäviä varten

Ohje syyttäjien valtakunnallisesta varallaolosta syyteasioita koskevia tehtäviä varten Ohje syyttäjien valtakunnallisesta varallaolosta syyteasioita koskevia tehtäviä varten YLEINEN OHJE Dnro 1/31/17 20.1.2017 Voimassa 28.4.2017 - toistaiseksi Kumoaa VKS:2002:4 Käyntiosoite Postiosoite Puhelin

Lisätiedot

ILMOITUSKYNNYS, SYYTEKYNNYS, TUOMITSEMISKYNNYS

ILMOITUSKYNNYS, SYYTEKYNNYS, TUOMITSEMISKYNNYS ILMOITUSKYNNYS, SYYTEKYNNYS, TUOMITSEMISKYNNYS Poliisiammattikorkeakoulu 8.5.2017 Kihlakunnansyyttäjä Pohjanmaan syyttäjänvirasto ILMOITUSKYNNYS Ympäristönsuojelulaki 188 1 mom.: Valvontaviranomaisen tulee

Lisätiedot

Dnro 4717/4/14. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Esittelijä: Tarkastaja Peter Fagerholm

Dnro 4717/4/14. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Esittelijä: Tarkastaja Peter Fagerholm 27.8.2015 Dnro 4717/4/14 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Tarkastaja Peter Fagerholm TIEDUSTELUUN VASTAAMINEN JA ESITUTKINTAPÄÄTÖKSET 1 KANTELU Kantelija arvosteli 7.11.2014

Lisätiedot

Eduskunnan lakivaliokunnalle

Eduskunnan lakivaliokunnalle 1/6 Sairashuoneenkatu 2-4, PL 376 20101 Turku Lausunto puh. 02956 46200/ fax. 02956 46285 varsinais-suomi.ko@oikeus.fi 15.4.2018 Eduskunnan lakivaliokunta LaV@eduskunta.fi Viite: Pyyntö kirjallisesta asiantuntijalausunnosta

Lisätiedot

Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2011

Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2011 VALTAKUNNANSYYTTÄJÄNVIRASTON TYÖJÄRJESTYS Dnro 52/03/11 Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2011 Syyttäjälaitoksesta annetun lain (439/2011) 16 :n nojalla vahvistan, apulaisvaltakunnansyyttäjää ja

Lisätiedot

Jätealan ympäristörikokset

Jätealan ympäristörikokset Jätealan ympäristörikokset Jätehuoltopäivät 10.-11.10.2012 Satu Lyytikäinen, Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 8.10.2012 Ympäristöviranomaisen roolit YSL:ssä ja jätelaissa säädetty valvontaviranomaiselle

Lisätiedot

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle. HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista

Lisätiedot

Laki rikoslain muuttamisesta

Laki rikoslain muuttamisesta EV 19/1995 vp - HE 42/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eräiden rikoslain kokonaisuudistuksen toiseen vaiheeseen liittyvien lakien muutoksiksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys

Lisätiedot

Esitutkinnan viipyminen ja tutkinnan päättäminen

Esitutkinnan viipyminen ja tutkinnan päättäminen ANONYMISOITU PÄÄTÖS 07.03.2014 Dnro OKV/974/1/2012 1/5 ASIA Esitutkinnan viipyminen ja tutkinnan päättäminen KANTELU A on oikeuskanslerille 22.7.2012 osoittamassaan kirjoituksessa ja 14.11.2012 päivätyssä

Lisätiedot

KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOM AINEN JA YMPÄRISTÖRIKOKSET

KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOM AINEN JA YMPÄRISTÖRIKOKSET KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOM AINEN JA YMPÄRISTÖRIKOKSET Hämeenlinnan seudun ympäristöfoorumi, Toiminta ympäristörikostilanteissa 3.4.2012 Katariina Serenius Ympäristövalvontapäällikkö Keski-Uudenmaan

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden törkeiden. lainsäädännöksi. Asia. Valiokuntakäsittely.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden törkeiden. lainsäädännöksi. Asia. Valiokuntakäsittely. EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden törkeiden rikosten valmistelun kriminalisoimista koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Syyteharkinta-asioiden kiireellisyydestä ja etusijajärjestyksestä

Syyteharkinta-asioiden kiireellisyydestä ja etusijajärjestyksestä Syyteharkinta-asioiden kiireellisyydestä ja etusijajärjestyksestä YLEINEN OHJE VKS:2013:1 Dnro 47/31/12 Annettu 28.12.2012 Voimassa 1.1.2013 - toistaiseksi Kumoaa VKS:2009:2 Sisällysluettelo...3 1 JOHDANTO...3

Lisätiedot

Ohjaus- ja kehittämisyksikkö Dnro 35/34/11 Mika Illman

Ohjaus- ja kehittämisyksikkö Dnro 35/34/11 Mika Illman 1 (5) Epäillyn oikeus avustajaan esitutkinnassa ja itsekriminointisuoja / KKO:2012:45 / syyttäjän toimenpiteet 1 Johdanto Tässä muistiossa esitetään eräitä toimenpiteitä, joihin syyttäjien tulee tapauskohtaisen

Lisätiedot

Mietintö Tiedustelutoiminnan valvonta. Lausunnonantajan lausunto. Korkein oikeus. Lausunto OH2017/85. Asia: OM 15/41/2016

Mietintö Tiedustelutoiminnan valvonta. Lausunnonantajan lausunto. Korkein oikeus. Lausunto OH2017/85. Asia: OM 15/41/2016 Korkein oikeus Lausunto 31.08.2017 OH2017/85 Asia: OM 15/41/2016 Mietintö Tiedustelutoiminnan valvonta Lausunnonantajan lausunto Lausuntonne mietinnöstä Tiedustelutoiminnan valvonta Oikeusministeriölle

Lisätiedot

Valviran asiantuntijan tehtävät ja rooli. Valviran asiantuntijasymposium Arja Myllynpää

Valviran asiantuntijan tehtävät ja rooli. Valviran asiantuntijasymposium Arja Myllynpää Valviran asiantuntijan tehtävät ja rooli Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Arja Myllynpää 1 Asiaryhmiä, joissa Valvira voi pyytää asiantuntijalausuntoa (esim.): Valvontaluonteiset asiat terveydenhuollon

Lisätiedot

LAPSET, NUORET JA PERHEET, LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISY MIKKELI

LAPSET, NUORET JA PERHEET, LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISY MIKKELI LAPSET, NUORET JA PERHEET, LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISY 28.9.2015 MIKKELI Erikoissyyttäjä Pia Mäenpää/ Itä-Suomen syyttäjänvirasto, Mikkeli ESITYSLISTALLA. NÄKÖKULMA RIKOSPROSESSI LAPSIIN KOHDISTUVAT RIKOSEPÄILYT

Lisätiedot

Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla. Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola

Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla. Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola Toimintaympäristö 1.1.2014 Pirkanmaan ja Keski-Suomen poliisilaitoksista Sisä-Suomen

Lisätiedot

U 28/2010 vp. Oikeusministeri Tuija Brax

U 28/2010 vp. Oikeusministeri Tuija Brax U 28/2010 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (oikeus saada tietoa oikeuksistaan rikosoikeudellisissa menettelyissä) Perustuslain 96 :n

Lisätiedot

U 32/2011 vp. oikeudesta avustajaan rikosoikeudellisissa menettelyissä ja pidätetyn oikeudesta yhteydenpitoon sekä ehdotuksesta laadittu muistio.

U 32/2011 vp. oikeudesta avustajaan rikosoikeudellisissa menettelyissä ja pidätetyn oikeudesta yhteydenpitoon sekä ehdotuksesta laadittu muistio. Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (oikeus avustajaan rikosoikeudellisissa menettelyissä ja pidätetyn oikeus yhteydenpitoon) Perustuslain

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä. määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä. määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

Hallintovaliokunnalle

Hallintovaliokunnalle LAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 22/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Hallintovaliokunnalle JOHDANTO

Lisätiedot

1.1 Ehdotettua pakkokeinolain 4 luvun 4 a :n 3 momenttia ei tule hyväksyä

1.1 Ehdotettua pakkokeinolain 4 luvun 4 a :n 3 momenttia ei tule hyväksyä TIETOVERKKORIKOSTYÖRYHMÄN MIETINTÖ Asianajaja Satu Tiirikan eriävä mielipide 16.6.2003 1 Myös datan kopioinnin tulee olla takavarikko 1.1 Ehdotettua pakkokeinolain 4 luvun 4 a :n 3 momenttia ei tule hyväksyä

Lisätiedot

3.1 Poliisin tehtävien suorittamisesta puolustusvoimissa annetun lain tässä relevantit säännökset

3.1 Poliisin tehtävien suorittamisesta puolustusvoimissa annetun lain tässä relevantit säännökset 18.12.2006 Dnro 891/2/05 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Pasi Pölönen POLIISIN TEHTÄVIEN SUORITTAMISTA PUOLUSTUSVOIMISSA KOSKEVAN LAIN PERUSTUSLAINMUKAISUUS

Lisätiedot

Tiedustelulainsäädäntö. eduskuntaan. Tiedotustilaisuus

Tiedustelulainsäädäntö. eduskuntaan. Tiedotustilaisuus Tiedustelulainsäädäntö eduskuntaan Tiedotustilaisuus 25.1.2018 Tiedustelulainsäädäntö on kokonaisuus Siviilitiedustelulainsäädäntö valmisteltu sisäministeriössä Hallituksen esitys: Laki tietoliikennetiedustelusta

Lisätiedot

KURINPITOLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTUKSEN VAIKUTUKSET KURINPITOME- NETTELYYN JOUKKO-OSASTOSSA

KURINPITOLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTUKSEN VAIKUTUKSET KURINPITOME- NETTELYYN JOUKKO-OSASTOSSA MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU KURINPITOLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTUKSEN VAIKUTUKSET KURINPITOME- NETTELYYN JOUKKO-OSASTOSSA Kandidaatintutkielma Kadetti Toni Hult Kadettikurssi 98. Panssariopintosuunta Maaliskuu 2014

Lisätiedot

Uhrin tarpeisiin vastaaminen rikosprosessissa. Katsaus uhridirektiivin velvoitteisiin, keskeisiin säädöksiin ja hyviin käytäntöihin.

Uhrin tarpeisiin vastaaminen rikosprosessissa. Katsaus uhridirektiivin velvoitteisiin, keskeisiin säädöksiin ja hyviin käytäntöihin. Uhrin kohtaaminen rikosprosessissa koulutus 2018 Uhrin tarpeisiin vastaaminen rikosprosessissa. Katsaus uhridirektiivin velvoitteisiin, keskeisiin säädöksiin ja hyviin käytäntöihin. Neuvotteleva virkamies

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun :n ja 7 luvun :n muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oikeudenkäynnissä

Lisätiedot

Dnro 1433/4/05. Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor

Dnro 1433/4/05. Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor 8.2.2007 Dnro 1433/4/05 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor POTILASTIETOIHIN LIITTYVIEN LOKITIETOJEN ANTAMINEN 1 KANTELU Kantelija arvosteli

Lisätiedot

EV 37/2009 vp HE 233/2008 vp

EV 37/2009 vp HE 233/2008 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 37/2009 vp Hallituksen esitys laiksi oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden 2008 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖN VASTINE LAKIVALIOKUNNALLE ANNETTUJEN KIRJALLISTEN HUOMAUTUSTEN JOHDOSTA (HE 24/2017 vp)

OIKEUSMINISTERIÖN VASTINE LAKIVALIOKUNNALLE ANNETTUJEN KIRJALLISTEN HUOMAUTUSTEN JOHDOSTA (HE 24/2017 vp) VASTINE Lainvalmisteluosasto 7.4.2017 LsN Maarit Leppänen LsS Liisa Ojala OIKEUSMINISTERIÖN VASTINE LAKIVALIOKUNNALLE ANNETTUJEN KIRJALLISTEN HUOMAUTUSTEN JOHDOSTA (HE 24/2017 vp) 1. Yleistä Oikeusministeriön

Lisätiedot

U 1/2014 vp. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson

U 1/2014 vp. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson U 1/2014 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (vapautensa menettäneiden oikeusapua koskeva direktiivi) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti

Lisätiedot

että liikennerikoksista sakkoihin tuomituista

että liikennerikoksista sakkoihin tuomituista H allituksen esitys Eduskunnalle rangaistusm ääräysm enettelyä koskevan lainsäädännön uudistamisesta ja eräiksi m uutoksiksi tieliikennerikoksia koskevaan lainsäädäntöön. Rangaistusmääräysmenettely, joka

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

Syyttäjän ratkaisut 2008

Syyttäjän ratkaisut 2008 Oikeus 2009 Syyttäjän ratkaisut 2008 Syyttäjä ratkaisi 81 000 asiaa vuonna 2008 Vuonna 2008 syyttäjä ratkaisi Tilastokeskuksen mukaan 80 995 rikosoikeudellista asiaa, mikä on 2 552 enemmän kuin vuotta

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Suomen Lakimiesliitto Finlands Juristförbund ry Lausunto 19.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä

Lisätiedot

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp).

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 6/2001 vp).

Lisätiedot

332 luottolaitosta ja 86 vakuutuslaitosta

332 luottolaitosta ja 86 vakuutuslaitosta 332 luottolaitosta ja 86 vakuutuslaitosta Tuhopoltot, epäselvät palot ja vakuutuspetokset vakuutustoiminnan näkökulmasta Palonsyyntutkinnan kehittämistarve Seppo Pekurinen Finanssialan Keskusliitto M Palo-,

Lisätiedot

EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp

EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten

Lisätiedot

Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle. Hallituksen esitys laiksi kuntalain muuttamisesta (HE 250/2016 vp)

Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle. Hallituksen esitys laiksi kuntalain muuttamisesta (HE 250/2016 vp) Olli Mäenpää 29.11.2016 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laiksi kuntalain muuttamisesta (HE 250/2016 vp) Luottamushenkilön pidättäminen toimestaan Kuntien hallinnon tulee perustuslain 121 :n

Lisätiedot

Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän

Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän sotarikostuomioistuimen toimivallasta ja tuomioistuimelle annettavasta oikeusavusta 12/1994 Annettu Helsingissä 5 päivänä tammikuuta 1994

Lisätiedot

Ulkomaalaislain mukainen lupamenettely

Ulkomaalaislain mukainen lupamenettely Ulkomaalaislain mukainen lupamenettely Ihmiskaupan vastaisen toiminnan koulutustilaisuus Oulun yliopistossa 20.5.2010 Ylitarkastaja Marjo Mäkelä Maahanmuuttovirasto Laillinen oleskelu Oleskeluluvalla (Suomi)

Lisätiedot

Oikeusministeriölle. Presidentti. Mikko Könkkölä HELSINGIN HOVIOIKEUS

Oikeusministeriölle. Presidentti. Mikko Könkkölä HELSINGIN HOVIOIKEUS HELSINGIN HOVIOIKEUS Dnro: 91/7074/2016 Salmisaarenranta 71 PL 132 00181 Helsinki Puhelin 02956 40500, Telefax 02956 40512 kirjaamo Sähköpostiosoite heisinki.ho@oikeus.il 14.4.2016 Oikeusministeriölle

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNGIN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA

IISALMEN KAUPUNGIN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA Lausunto 1 (5) IISALMEN KAUPUNGIN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA Valtiovarainministeriö on pyytänyt Iisalmen kaupungilta lausuntoa hallituksen esitysluonnoksesta kuntalain (410/2015) muuttamisesta.

Lisätiedot

SUHTEELLISUUSPERIAATE. Valtakunnansyyttäjänvirasto Valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto

SUHTEELLISUUSPERIAATE. Valtakunnansyyttäjänvirasto Valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto Valtakunnansyyttäjänvirasto Valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto MITÄ SE TARKOITTAA? - viranomaisten toimien on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden - ei ole yksiselitteinen eikä täsmällinen

Lisätiedot

väkivaltainen ero Henkinen väkivalta, vaino ja -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet

väkivaltainen ero Henkinen väkivalta, vaino ja -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet Henkinen väkivalta, vaino ja väkivaltainen ero (Väkivaltatyön foorumi, Kotka 22. 23.8.2018) -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet Rikoskomisario Kai Virtanen Kaakkois-Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Pirkanmaan käräjäoikeus Lausunto 09.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita Ehdotusta

Lisätiedot

4. Millaisia ohjeita ja määräyksiä syyttäjätutkinnanjohtajien valvonnan osalta on annettu ministeriössä ja Valtakunnansyyttäjänvirastossa?

4. Millaisia ohjeita ja määräyksiä syyttäjätutkinnanjohtajien valvonnan osalta on annettu ministeriössä ja Valtakunnansyyttäjänvirastossa? 19.9.2019 1 / 24 EOAK/188/2018 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Mikko Eteläpää SYYTTÄJÄTUTKINNANJOHTAJIIN KOHDISTUVA VALVONTA 1. OMA ALOITE Esitutkintalain mukaan

Lisätiedot

Mietintö Tiedustelutoiminnan valvonta. Lausunnonantajan lausunto. Helsingin käräjäoikeus. Lausunto K. Asia: OM 15/41/2016

Mietintö Tiedustelutoiminnan valvonta. Lausunnonantajan lausunto. Helsingin käräjäoikeus. Lausunto K. Asia: OM 15/41/2016 Helsingin käräjäoikeus Lausunto 08.06.2017 94 K Asia: OM 15/41/2016 Mietintö Tiedustelutoiminnan valvonta Lausunnonantajan lausunto Lausuntonne mietinnöstä Tiedustelutoiminnan valvonta Oikeusministeriölle

Lisätiedot

Laki. rikoslain muuttamisesta

Laki. rikoslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti Laki rikoslain muuttamisesta kumotaan rikoslain (39/1889) 2 a luvun 9 11, sellaisina kuin ne ovat, 2 a luvun 9 laeissa 475/2008, 641/2009, 392/2011, 431/2014 ja 381/2015

Lisätiedot

Syyttäjälle ilmoitettavat rikosasiat, ilmoitusmenettely ja syyttäjän toimenpiteet

Syyttäjälle ilmoitettavat rikosasiat, ilmoitusmenettely ja syyttäjän toimenpiteet Syyttäjälle ilmoitettavat rikosasiat, ilmoitusmenettely ja syyttäjän toimenpiteet YLEINEN OHJE VKS:2013:4 12.6.2013 Voimassa 1.1.2014 - toistaiseksi Kumoaa VKS:2008:2 Käyntiosoite Postiosoite Puhelin Telekopio

Lisätiedot

Hallituksen esitys 23/2017 vp (merilaki ym.)

Hallituksen esitys 23/2017 vp (merilaki ym.) LAUSUNTO 1 (6) Lainvalmisteluosasto Lainsäädäntöneuvos Ville Hinkkanen 9.5.2017 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle Viite: Lausuntopyyntö 4.5.2019 (LiV to 11.5.2017 klo 12.00) Hallituksen esitys

Lisätiedot

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 13/2008 vp. Hallituksen esitys laiksi Eurojustia koskevan. koskevan päätöksen eräiden määräysten täytäntöönpanosta JOHDANTO

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 13/2008 vp. Hallituksen esitys laiksi Eurojustia koskevan. koskevan päätöksen eräiden määräysten täytäntöönpanosta JOHDANTO LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 13/2008 vp Hallituksen esitys laiksi Eurojustia koskevan päätöksen eräiden määräysten täytäntöönpanosta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 27 päivänä toukokuuta 2008 lähettänyt

Lisätiedot

Kantelija on antanut hankitusta selvityksestä vastineensa.

Kantelija on antanut hankitusta selvityksestä vastineensa. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 05.02.2014 Dnro OKV/1084/1/2012 1/5 ASIA Syyttämättäjättämispäätöksen lähettäminen rikosilmoituksen tehneelle KANTELU A arvostelee oikeuskanslerille 21.8.2012 osoittamassaan asiamiehensä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISENA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISENA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISENA RIKOSPROSESSISSA Lammin päivät 5.10. - 6.10.2011 Katariina Serenius Ympäristövalvontapäällikkö Keski-Uudenmaan ympäristökeskus PITÄISIKÖ TEHDÄ TUTKINTAPYYNTÖ? Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle ULKOASIAINMINISTERIÖ Oikeuspalvelu LAUSUNTO 03.05.2017 HEL7M0515-6 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Viite HE 72/2016 vp, PeVL 64/2016 vp Asia Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansainvälisen avun

Lisätiedot

Kantelija on antanut hankitun selvityksen johdosta vastineensa.

Kantelija on antanut hankitun selvityksen johdosta vastineensa. PÄÄTÖS 12.11.2008 Dnro OKV/824/1/2007 1/5 ASIA VIIVÄSTYS HAASTEIDEN ANTAMISESSA KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 8.8.2007 osoittamassaan kirjoituksessa Espoon käräjäoikeuden ja Espoon kihlakunnan

Lisätiedot

HE 23/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan autoverolakia, ajoneuvoverolakia

HE 23/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan autoverolakia, ajoneuvoverolakia Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi autoverolain, ajoneuvoverolain 50 ja 53 :n ja polttoainemaksusta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan autoverolakia,

Lisätiedot

Syyttäjälle ilmoitettavat rikosasiat, ilmoitusmenettely ja syyttäjän toimenpiteet

Syyttäjälle ilmoitettavat rikosasiat, ilmoitusmenettely ja syyttäjän toimenpiteet VALTAKUNNANSYYTTÄJÄ Syyttäjälle ilmoitettavat rikosasiat, ilmoitusmenettely ja syyttäjän toimenpiteet YLEINEN OHJE Dnro 042/31/18 19.12.2018 Voimassa 1.1.2019-31.12.2023 Kumoaa VKS:2013:4 Osoite Puhelin

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 439/2011 Laki. syyttäjälaitoksesta. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku

SÄÄDÖSKOKOELMA. 439/2011 Laki. syyttäjälaitoksesta. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 17 päivänä toukokuuta 2011 439/2011 Laki syyttäjälaitoksesta Annettu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku

Lisätiedot

telefax (09) 432 2269 Internet' 'm oikeusmmes ll Puhelin 1091 4321 Sähköposti okeumwosgeduwunta n

telefax (09) 432 2269 Internet' 'm oikeusmmes ll Puhelin 1091 4321 Sähköposti okeumwosgeduwunta n EDUSKUNNAN APULAISOlKEUSASlAMlES Haahka 1 1 Dnro 1589/4/15 Juha Molari Sähköpostiosoite. juhamolari@gmail.com PÄÄTÖS KANTELUUN 1 KANTELU Juha Molari arvosteli eduskunnan oikeusasiamiehelle 30.3.2015 osoittamassaan

Lisätiedot

HE 172/2012 vp. tai rikesakkomenettelyä. Niin ikään kyettäisiin. tietoa nuoren rikoksesta enemmän ja varmempana kuin nykyisin.

HE 172/2012 vp. tai rikesakkomenettelyä. Niin ikään kyettäisiin. tietoa nuoren rikoksesta enemmän ja varmempana kuin nykyisin. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä annetun lain 3 ja 4 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

(KuntaL 73 ) Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

(KuntaL 73 ) Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan: Kunnanhallitus 179 06.06.2017 Valtuusto 63 14.06.2017 Toimielinten jäsenten vaali 2017-2021 KH 06.06.2017 179 Kuntalain 32 :n mukaan tulee valtuuston suorittaa kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan ja

Lisätiedot

Poliisin menettely asiakirjojen julkisuutta ym. koskevassa asiassa

Poliisin menettely asiakirjojen julkisuutta ym. koskevassa asiassa ANONYMISOITU PÄÄTÖS 23.04.2015 Dnro OKV/901/1/2014 1/7 ASIA Poliisin menettely asiakirjojen julkisuutta ym. koskevassa asiassa KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 29.4.2014 osoittamassaan kantelussa

Lisätiedot

AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAA-KOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ

AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAA-KOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 14.09.2017 EOAK/4022/2017 Asia: OM 60/08/2013 AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAAKOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ Lausuntopyyntö 1 luku Ahvenanmaan

Lisätiedot

Lapsenhuoltolain uudistus. Työryhmän keskeiset ehdotukset

Lapsenhuoltolain uudistus. Työryhmän keskeiset ehdotukset Lapsenhuoltolain uudistus Työryhmän keskeiset ehdotukset Vahvistetaan lapsen oikeutta ilmaista näkemyksensä Lastenvalvojan tai tuomioistuimen olisi varmistettava riidattomissakin asioissa, että lapsi on

Lisätiedot

Palontutkinnan opintopäivät Sisä-Suomen syyttäjänvirasto Marika Visakorpi kihlakunnansyyttäjä

Palontutkinnan opintopäivät Sisä-Suomen syyttäjänvirasto Marika Visakorpi kihlakunnansyyttäjä Palontutkinnan opintopäivät 28.11.2018 Sisä-Suomen syyttäjänvirasto Marika Visakorpi kihlakunnansyyttäjä VALTAKUNNANSYYTTÄJÄNVIRASTO valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen, apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka

Lisätiedot