PYN ELITE ERIKOISSIJOITUSRAHASTO Vuosikatsaus 31.12.2015
31.12.2014 31.1.2015 28.2.2015 31.3.2015 30.4.2015 31.5.2015 30.6.2015 31.7.2015 31.8.2015 30.9.2015 31.10.2015 30.11.2015 31.12.2015 PYN Eliten tuotto oli vuoden 2015 aikana -7,2 %. Rahasto-osuuden arvo saavutti huhtikuussa 2015 kaikkien aikojen korkeimman arvonsa 275 euroa, mutta painui loppuvuotta kohden päätyen lopulta tasolle 221,65 euroa. Vietnamin VN Index nousi vuoden aikana +6,1 %. Vietnamiin tehtyjen sijoitusten osuus PYN Eliten salkussa oli vuoden 2015 lopussa 90 prosenttia. Sijoituspolitiikka PYN Elite Erikoissijoitusrahasto pyrkii löytämään merkittäviä arvonnousuja suurilla yhtiö- ja markkinakohtaisilla painotuksilla aktiivisen salkunhoidon keinoin sijoitusrahastolain ja rahaston sääntöjen puitteissa. Rahaston sääntöjen mukaisena toimialueena on koko maailma. Rahaston sijoitukset ovat tällä hetkellä Aasiassa, jossa pääkohteena on Vietnam. Rahasto pyrkii keskittämään kaikki sijoitukset aina enintään kolmeen maahan kerrallaan. Rahaston sijoituskohteet ovat pääosin osakkeita ja osakesidonnaisia arvopapereita. Rahasto voi käyttää valuuttatermiinisopimuksia sekä suojaukseen että osana sijoitustoimintaa. Rahasto voi sijoittaa varojaan myös korkoa tuottaviin arvopapereihin ja rahamarkkinavälineisiin, jos sijoitusrahaston sijoitusstrategian kriteerit täyttävää arvopaperimarkkinaa varojen kohdentamiseksi ei ole löydetty. Rahasto ei käytä sijoitustoiminnassaan vivutusta merkittävässä määrin. Rahasto voi ottaa väliaikaiseen tarkoitukseen luottoa määrän joka vastaa enintään 10 % rahaston varoista. Rahaston perustiedot Kohdemarkkina Aasia ex Japan Päämarkkina-alueet Vietnam ISIN FI0008803812 Bloomberg ELITE FH Merkintä-/lunastuspalkkio 0 % 1 Hallinnointipalkkio 1 % Tuottopalkkio, HWM 12 % Nykyinen HWM (31.10.2014) 264,018 Markkinakatsaus Maailman osakemarkkinat kirjasivat vuonna 2015 laskun, -2,7 %. Kehittyvät markkinat laskivat kehittyneitä markkinoita enemmän, mm Aasian pörssit kokivat laskuvuoden. Mainittakoon pirteänä poikkeuksena Helsingin pörssi, joka nousi 12,4 % vuoden aikana. Aasian pörsseistä Thaimaa ja Indonesia laskivat yli 10 %, Filippiinit ja Malesia vähemmän. Vietnamin pörssi kirjasi +6 % nousun. 660 640 620 600 580 560 540 520 500 Kuva 1 VN Index kehitys 31.12.2014-31.12.2015 Vuoden puhutuimmat aiheet olivat mm. Kiinan pörssimarkkinat ja Kiinan talouskasvun vauhdin hidastuminen, öljyn hinnan lasku, ja FED:in toimet USA:n korkomarkkinoilla. Heikon kulutuskysyntätilanteen takia ja raakaaineiden hintojen laskun seurauksena maailman ulkomaankauppa supistui noin 10 %. Muun muassa Thaimaan ja Indonesian viennin arvo laski yli 10 %. Vietnamin viennin arvo kasvoi noin 8 % vuoden 2015 aikana ja Vietnamin markkinaosuus maailman ulkomaankaupasta kohosi edelleen ja lähentelee jo noin 1 prosenttia (vuonna 2007 0,3 %). Valuuttamarkkinoilla euro jatkoi heikkenemistään vuonna 2015 suhteessa Yhdysvaltojen dollariin, ja 1 1.8.2015 alkaen yli 3 miljoonan euron kertamerkinnöistä peritään 5 % merkintäpalkkio, joka maksetaan rahastolle.
päätyi vuoden lopuksi noin 10 % vuoden takaista alemmalle tasolle. Vastaavasti Vietnamin dong vahvistui suhteessa euroon, mutta dollaria vähemmän johtuen Kiinan yuanin vanavedessä tehdystä elokuisesta devalvaatiosta. Vahvistuminen oli siten lopulta noin 6 % suhteessa euroon. 100,0 95,0 90,0 85,0 HKD Kuva 2 Valuuttojen kehitys, indeksoitu 31.12.2014 = 100 Vietnamin talouden näkymät ovat valoisat vuodelle 2016 ja hintataso Vietnamin pörssimarkkinalla on halpa. Talouskasvu on kiihtymässä mm. pankki- ja kiinteistö-suhdanteiden taannoisen käänteen seurauksena. Vietnamin tammikuussa 2016 valitun valtiollisen uuden johdon odotetaan jatkavan talouden ja osakemarkkinoiden avaamiseen tähtääviä toimia. Maailman pörssimarkkinoilla alkuvuosi on ollut turbulentti, ja myös raaka-aineiden hintojen lasku on jatkunut voimakkaana. Keskustelua herättää niin Kiinan talouskasvun hidastuminen, Euroopan pakolaiskriisin ja Lähi-Idän tilanteen kehittyminen kuin Yhdysvaltojen tulevat presidentin vaalit marraskuussa. Keskuspankkien löysän rahapolitiikan odotetaan jatkuvan koko vuoden 2016. Keskeiset tapahtumat VND Suurimmat sijoitukset vuoden aikana teimme Vietnamilaisiin Hoang Huy Investment Services JSC (HHS) ja Kinh Bac City Development (KBC) yhtiöihin. Merkittäviä sijoituksia tehtiin myös muihin kiinteistö- ja rakennusalan yhtiöihin Vietnamissa. Kiinteistö- ja rakennussektorin sijoitusten paino PYN Eliten salkussa on vuoden vaihteessa noin kolmannes. Alkuvuodesta 2015 myimme salkusta pois kokonaan Vietnamilaisen Petrovietnam Drilling - yhtiön osakkeet sekä kiinalaisen Kaisa Group - yhtiön osakkeet kun korjasimme odotuksiamme yhtiön tulevaisuudesta huomattavasti heikommiksi. Lisäksi vuoden aikana myytiin salkusta pois kiinalaisen VST Holdings Ltd:n ja vietnamilaisen Dien Quang JSC:n (DQC) osakkeet, joista kummastakin kirjattiin hyvä tuotto suhteessa osakkeiden hankintahintaan. Kokonaisuutena vaikka salkun ei realisoitujen sijoitusten arvot laskivat vieden vuoden osuuden arvon kehityksen miinukselle, niin realisoiduista myynneistä kirjattiin yhteensä n. 9,2 milj. euron nettokassatuotto rahastolle. Kesäkuun lopulla rahaston silloin suurinta sijoitusta, Hongkongiin listattua REXLot Holdings yhtiötä, vastaan tehtiin short-sell-hyökkäys ja kaupankäynti osakkeella Hongkongin pörssissä keskeytettiin. Rexlot on ilmoittanut julkaisevansa selvitysraportin, jossa esitetyt syytökset kumotaan. Tätä raporttia ei kuitenkaan ole julkaistu vielä 14.3.2016 mennessä. Rexlotin tilanne monimutkaistui vielä lisää kun liikkeeseen lasketut vaihtovelkakirjalainat erääntyivät ennenaikaisesti maksettavaksi osakkeen kaupankäynnin keskeytyksen johdosta. Rexlot sopi velkojien kanssa lokakuussa 2015 maksuajan pidentämisestä maaliskuun 2016 loppuun. Lainan takaisinmaksu on tarkoitus rahoittaa myymällä yhtiön liiketoimintoja. Myynti on tarkoitus toteuttaa vielä maaliskuun 2016 aikana. Odotamme, että osake palaa kaupankäyntiin VVK-lainan takaisinmaksun ja selvitysraportin julkaisemisen jälkeen. PYN Rahastoyhtiö Oy:n hallituksen päätöksellä Rexlotin osakkeen arvostusta on muutettu kaupankäynnin keskeytyksen jälkeen viidesti. Osake arvostettiin rahaston salkussa arvoon 0,132 HKD osakkeelta 31.12.2015.
Kuva 3 PYN Elite salkun maantieteellinen jakauma 31.12.2015 Rahasto ei ole katsauskauden aikana käyttänyt valuuttatermiinejä salkun suojaamis- tai tehostamistarkoituksessa. Rahasto ei ole katsauskauden aikana ottanut luottoa tai käyttänyt vivutusta sijoitustoiminnassaan. Hallinto Vietnam 90 % Kiina 7 % Käteinen 3 % Rahaston salkunhoitajana toimii Petri Deryng. PYN Elite Erikoissijoitusrahasto on ainoa PYN Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoima rahasto. AIFM Direktiiviin perustuva laki vaihtoehtorahaston hoitajista astui voimaan maaliskuussa 2014. PYN Rahastoyhtiö haki lain mukaista toimilupaa toukokuussa 2014 ja Finanssivalvonta myönsi PYN Rahastoyhtiölle vaihtoehtorahastojen hoitajan toimiluvan huhtikuussa 2015. Uusi laki on tuonut mukanaan mm. uusia velvoitteita rahastoyhtiön riskienhallintaan ja säilytysyhteisön toimintaan. Rahasto-osuudenomistajien kokous pidettiin tänä vuonna huhtikuun 8. päivä. Osuudenomistajat valitsivat rahastoyhtiön hallitukseen edustajikseen Tommi Köningin ja Jussi Savosen. Molemmat toimivat tehtävissä myös vuonna 2014. PYN Elite erikoissijoitusrahaston säilytysyhteisönä toimii Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ) Helsingin sivukonttori. Rahastoyhtiön hallitus päätti 4.6.2015 muuttaa PYN Elite Erikoissijoitusrahaston sääntöjä. Uudet säännöt vastaavat paremmin vaihtoehtorahastolain vaatimuksia. Lisäksi mm. lunastuskäytäntöä muutettiin siten, että lunastusilmoitukset tulee jatkossa toimittaa kuukautta ennen varsinaista lunastuspäivää. Muutoksen ansiosta pystymme jatkossa panostamaan entistä enemmän Vietnamin toistaiseksi epälikvideille osakemarkkinoille. Sääntömuutokset astuivat voimaan 1.8.2015. Omistajaohjauksen toteutuminen Rahastoyhtiön hallitus on vahvistanut 25.3.2014 Rahaston omistajaohjauksen periaatteet. Niiden mukaan Rahasto pyrkii ensisijaisesti omistamaan likvidejä, äänioikeudettomia Non Voting Right - osakkeita, jotka eivät oikeuta käyttämään äänioikeutta yhtiökokouksissa. Mikäli rahasto omistaa kuitenkin äänioikeudellisia osakkeita, ja PYN Rahastoyhtiö päättää osallistua yhtiökokoukseen, on äänestyskäyttäytymisen tavoitteiksi asetettu yhtiön läpinäkyvyyden, aktiivisen osinkopolitiikan ja vähemmistöosakkaiden oikeudenmukaisen kohtelun edistämisen. Päätöksen yksittäiseen yhtiökokoukseen osallistumisesta tekee Rahaston salkunhoitaja. Vuoden 2015 aikana osallistuimme yhden Hongkongiin listatun yhtiön yhtiökokoukseen sekä 24 Vietnamilaisen yhtiön yhtiökokoukseen. Yhtiökokouksissa äänestimme pääsääntöisesti puoltaen hallitusten esityksiä, mutta erityisesti kysymyksissä koskien yhtiöiden johdolle suunnattuja osakeanteja olemme äänestyskäyttäytymisellämme pyrkineet kannustamaan yhtiöitä välttämään osakeanteja, jotka heikentävät nykyisten osakkeenomistajien omistusta. Helsingissä 31.3.2016 Eino Laitinen Toimitusjohtaja
PYN Elite Erikoissijoitusrahaston tuottohistoria 31.12.2015 250,0 % 200,0 % 150,0 % 100,0 % 50,0 % 0,0 % -50,0 % -100,0 % 71,9 % -38,4 % 48,0 % 15,7 % 198,8 % -8,0 % 2,4 % 22,5 % 5,5 % -52,9 % 109,3 % 46,7 % -4,3 % 64,0 % 36,9 % 16,2 % -7,2 % 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Rahaston avaintiedot 31.12.2015 31.12.2014 Rahaston tunnusluvut 31.12.2015 Rahasto-osuuden arvo, 221,648 238,810 Volatiliteetti, % 21,25 Rahaston nettoarvo, M 275,0 302,2 Sharpen luku -0,33 Rahasto-osuuksia, 1000kpl 1 241 1 265 Salkun kiertonopeus, % 54,02 Osuudenomistajia, kpl 2 650 2 506 Juoksevat kulut, % 1,01 Hallinnointipalkkio (1)(2) 3 016 3 006 TER (Total Expense Ratio), % 1,01 Tuottosidonnainen palkkio (1) 0 10 119 Rahaston kaupankäyntikulut, % 0,08 (1) tuhatta euroa, (2) Rahastoyhtiölle maksettava hallinnointipalkkio sisältää myös Säilytysyhteisölle säilytyssopimuksen ehtojen mukaisesti maksettavan korvauksen. Vuosikertomus 31.12.2015 perustuu arvonlaskentaan 31.12.2015 Konsernille maksettujen välityspalkkioiden osuus kaikista kaupankäyntikuluista, % 0,00 Tunnuslukujen laskentaperusteet Volatiliteetti: Volatiliteetti mittaa rahaston tuoton heilahtelua. Matemaattisesti volatiliteetti on rahaston tuottojen keskihajonta, joka ilmoitetaan prosentteina vuodessa. Laskennassa on käytetty päivätuottoja. Sharpen luku: Sharpen luku mittaa tuottoa suhteutettuna tuoton heilahteluun. Sharpen luku lasketaan jakamalla sijoituksen vuosittainen tuotto, vähennettynä riskittömän sijoituksen tuotolla, rahaston volatiliteetilla. Volatiliteetin laskennassa on käytetty päivätuottoja. Riskittömänä tuottona on käytetty 3kk Euribor korkoa. Salkun kiertonopeus: Kiertonopeus kuvaa salkunhoidon aktiivisuutta. Mitä suurempi kiertonopeus on, sitä aktiivisemmin rahastolla on käyty kauppaa suhteutettuna sen keskimääräiseen pääomaan. Kiertonopeus lasketaan seuraavalla tavalla: Kiertonopeus = (Summa 1 Summa 2)/M*100 Summa 1 = Arvopapereilla tehdyt transaktiot yhteensä, eli arvopaperi ostot + arvopaperi myynnit, Summa 2 = Rahasto-osuuksilla tehdyt transaktiot yhteensä, eli merkinnät + lunastukset, ja M = Tarkastelujakson päiväkohtaisten rahaston nettovarojen keskiarvo. Juoksevat kulut: Juoksevat kulut sisältää rahastolta veloitettavat kulut pois lukien kaupankäynnin välityspalkkiot ja tuottosidonnainen palkkio. Juoksevat kulut lasketaan seuraavasti. Juoksevat kulut = (A + B + C)/M A = Rahastoyhtiön veloittama hallinnointipalkkio vuodessa (sisältää säilytysyhteisölle maksettavan palkkion), B = Rahaston pääomasta veloitettavat tilinhoito- ja muut pankkikulut, C = Mahdolliset muut palkkiot, joita rahaston sääntöjen mukaan voidaan veloittaa suoraan rahaston pääomasta, ja M = Tarkastelujakson päiväkohtaisten rahaston nettoarvojen keskiarvo. TER (Total Expense Ratio): TER luku kuvaa rahastolta veloitetun hallinnointipalkkion ja tuottosidonnaisen palkkion suhdetta rahaston keskimääräiseen nettovarojen määrään. TER on laskettu tarkastelujakson perusteella, mutta muutettu vuotuiseksi luvuksi. Kaupankäyntikulut: Rahaston kaupankäyntikulut ilmaistaan prosentteina rahaston pääomasta. Luku lasketaan siten, että rahaston todelliset (euroina) kaupankäyntikulut jaetaan rahaston kyseisen jakson korkeimmalla pääomalla. Konsernille maksettujen välityspalkkioiden osuus kaikista kaupankäyntikuluista: Rahastoyhtiön lähipiirille eli konserniin kuuluvalle sijoituspalveluyritykselle maksetut välityspalkkiot suhteutettuna kaikkiin kaupankäyntikuluihin. Lähipiirillä tarkoitetaan sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 6 :n mukaisesti samaan konsolidointiryhmään kuuluvaa sijoituspalveluyritystä tai luottolaitosta. PYN Rahastoyhtiön kanssa samaan konsolidointiryhmään ei kuulu tässä tarkoitettuja sijoituspalveluyrityksiä.
PYN Elite Erikoissijoitusrahasto: Sijoitukset 31.12.2015 Arvopaperi Määrä Kpl, Kurssi, Markkina-arvo, % rahaston arvosta Arvopaperit, joilla käydään julkisesti kauppaa arvopaperipörssin pörssilistalla Hongkong Hopefluent Group Holdings Ltd 36 538 320 0,2548 9 310 394,90 3,39 Modern Beauty Salon Holdings Ltd 15 356 000 0,0587 900 874,66 0,33 REXLot Holdings Ltd 669 332 497 0,0156 10 471 210,96 3,81 Hongkong yhteensä 20 682 480,52 7,52 Vietnam Asia - Pacific Investment Joint Stock Company 687 100 0,4658 320 051,78 0,12 Bank for Investment and Development of Vietnam Securities Company 1 129 710 0,3718 420 052,74 0,15 Baoviet Securities Company 3 021 000 0,4862 1 468 903,07 0,53 Becamex Asphalt & Concrete Joint Stock 999 200 0,9929 992 097,03 0,36 Becamex Infrastructure Development Joint Stock Company 519 370 0,2942 152 793,48 0,06 BIDV Insurance Corporation 5 445 428 0,7559 4 116 225,90 1,50 Bien Hoa Packaging Joint Stock Company 540 000 1,3811 745 771,72 0,27 Binh Duong Mineral And Construction Joint Stock Company 1 300 000 1,5241 1 981 288,12 0,72 Binh Thanh Import Export Production and Trade Joint Stock Comp. 569 590 1,4301 814 565,20 0,30 C.E.O Investment Joint Stock Company 8 635 800 0,6374 5 504 560,21 2,00 Can Don Hydro Power Joint Stock Company 3 200 080 1,0583 3 386 538,77 1,23 Chuong Duong Beverage Joint Stock Company 610 140 1,8755 1 144 294,04 0,42 CII Bridges & Roads Investment Joint Stock Company 311 050 0,9643 299 942,26 0,11 CMC Corporation 1 119 950 0,6088 681 836,67 0,25 CMISTONE Vietnam Joint Stock Company 907 200 0,3391 307 663,93 0,11 Construction Investment Corporation 3-2 616 400 1,4056 866 396,17 0,32 Cotec Construction Joint Stock Comp. 289 520 6,2515 1 809 945,31 0,66 Cotec Invest & Land-House Development Joint Stock Company 1 275 390 0,2125 270 982,85 0,10 Dabaco Group Joint Stock Company 2 255 800 1,0746 2 424 107,04 0,88 Dam Sen Water Park Corporation 200 000 3,2688 653 755,62 0,24 Danang Housing Investment Development Joint Stock Company 1 734 200 0,4290 744 018,84 0,27 Development Investment Construction Joint Stock Corporation 13 199 953 0,3718 4 908 052,84 1,78 DIC Invest & Trading Joint Stock Company 1 467 202 0,2738 401 661,46 0,15 Digiworld Corporation 3 062 631 1,3565 4 154 590,37 1,51 Dinh Vu Port Investment and Development Joint Stock Company 1 958 000 2,5537 5 000 209,00 1,82 Doan Xa Port Joint Stock Company 759 950 2,1370 1 623 985,55 0,59 DOong Phu Rubber Joint Stock Company 2 655 560 1,4669 3 895 345,82 1,42 Duc Long Gia Lai Group Joint Stock Company 13 553 530 0,2860 3 876 554,68 1,41 Duc Thanh Wood Processing Joint Stock Company 1 242 000 1,5404 1 913 191,31 0,70 Educational Book Joint Stock Company in Ha Noi City 765 000 0,3310 253 187,29 0,09 Electronic Communications Technology Investment Development Corporation 1 855 440 0,9071 1 683 043,50 0,61 Everpia Joint Stock Company 632 670 1,1032 697 969,52 0,25 F.I.T Investment Joint Stock Corporation 17 756 772 0,3718 6 602 385,27 2,40 Fecon Foundation Engineering & Underground Construction Joint Stock Corporation 2 505 090 0,8335 2 088 088,75 0,76 Gemadept Corporation 5 702 190 1,7325 9 878 772,71 3,59 Ha Tien Transport Joint Stock Company 681 980 0,5966 406 836,53 0,15 Hai Minh Corporation 381 000 0,6538 249 080,89 0,09 Hoa An Joint Stock Company 286 640 0,8417 241 267,85 0,09 Hoa Binh Construction & Real Estate Corporation 8 769 658 0,7763 6 808 190,68 2,48 Hoa Sen Group 150 000 1,2871 193 062,21 0,07 Hoabinh Rubber Joint Stock Company 699 986 1,5200 1 063 965,99 0,39
Arvopaperi Määrä Kpl, Kurssi, Markkina-arvo, % rahaston arvosta Hoang Huy Investment Services Joint Stock Company 25 429 541 0,5271 13 403 668,68 4,87 Hoang Quan Consulting - Trading -Service Real Estate Corporation 19 242 060 0,2166 4 166 994,11 1,52 International Development & Investment Corporation 2 980 920 0,3555 1 059 656,30 0,39 Japan Vietnam Medical Instrument Joint Stock Company 1 536 180 0,2166 332 669,84 0,12 Khang Dien House Trading And Investment Joint Stock Company 10 431 798 0,8783 9 162 641,55 3,33 KimLong Securities Corporation 12 752 000 0,2697 3 438 885,31 1,25 Kinh Bac City Development Share Holding Corporation 34 793 750 0,5353 18 623 786,60 6,77 KLF Joint Venture Global Investment Joint Stock Company 3 676 400 0,1798 660 953,47 0,24 Lix Detergent Joint Stock Company 1 119 480 2,3699 2 653 015,49 0,96 Mirae Joint Stock Company 1 749 562 0,1839 321 689,81 0,12 Mobile World Investment Corporation 9 885 258 3,2075 31 706 851,44 11,53 Nam Long Investment Corporation 2 073 410 0,9316 1 931 592,40 0,70 NBB Investment Corporation 1 049 090 0,8581 900 176,13 0,33 Nui Nho Stone Joint Stock Company 450 000 2,3494 1 057 245,42 0,38 Ocean Group Joint Stock Company 10 504 070 0,1798 1 888 451,07 0,69 OPC Pharmaceutical Joint-Stock Company 745 310 1,4301 1 065 860,69 0,39 Phuoc Hoa Rubber Joint Stock Company 681 080 0,6660 453 608,50 0,16 Phuong Nam Education Investment And Development Joint Stock Company 790 000 0,7518 593 936,98 0,22 Rangdong Light Source and Vacuum Flask Joint Stock Company 556 800 2,2269 1 239 912,91 0,45 Sai Gon Thuong Tin Real Estate Joint Stock Company 5 190 900 0,3555 1 845 259,15 0,67 Sea And Air Freight International 588 800 1,3034 767 456,80 0,28 Song Da No 6 Joint Stock Company 1 390 800 0,5475 761 491,28 0,28 Song Da No 9 Joint Stock Company 1 240 500 0,5312 658 924,38 0,24 Tan Binh Import - Export Joint Stock Corporation 2 214 400 1,0215 2 261 994,44 0,82 Tan Cang Logistics and Stevedoring Joint Stock Company 1 699 480 1,2544 2 131 816,83 0,78 Tasco Joint Stock Company 12 003 936 0,4549 5 460 028,00 1,99 Tay Ninh Cable Car Tour Company 1 199 600 2,0512 2 460 569,44 0,89 Techno-Agricultural Supplying Joint Stock Company 3 200 100 0,5680 1 817 497,42 0,66 Thang Long Investment Group 9 594 210 0,4617 4 429 789,77 1,61 The PAN Group Joint Stock Company 9 602 472 1,4183 13 618 904,59 4,95 The Southern Rubber Industry Joint Stock Company 1 115 881 1,0092 1 126 186,43 0,41 Thien Long Group Corporation 697 480 3,4731 2 422 401,56 0,88 Thien Nam Trading - Import Export Joint Stock Company 438 440 1,5322 671 795,19 0,24 TNG Investment & Trading Joint Stock Company 1 291 545 0,7763 1 002 671,33 0,36 Van Phat Hung Corporation 4 525 410 0,4004 1 812 088,73 0,66 Vegetable Oil Packing Joint Stock Company 750 000 0,8376 628 218,29 0,23 Viet Nam Ocean Shipping Joint Stock Company 7 120 000 0,1103 785 487,38 0,29 Vietnam Construction And Import - Export Joint Stock Corporation 13 349 300 0,4617 6 163 570,80 2,24 Vietnam Electricity Construction Joint Stock Corporation 7 389 401 0,4576 3 381 603,70 1,23 Vietnam Fumigation Joint Stock Company 1 247 533 2,3086 2 880 022,91 1,05 Vietnam National Reinsurance Corporation 668 980 0,8826 590 421,74 0,21 Vietnam Sun Corporation 263 350 1,2421 327 116,43 0,12 Viglacera Ha Long Joint Stock Company 135 400 1,5690 212 444,43 0,08 VNDirect Joint Stock Securities Company 12 711 405 0,4944 6 284 552,79 2,29 Vietnam yhteensä 244 209 143,48 88,80 Arvopaperit, joilla käydään julkisesti kauppaa arvopaperipörssin pörssilistalla yhteensä 264 891 624,00 96,32
Markkina-arvo, % rahaston arvosta Muut arvopaperit Vietnam Century 21 Joint Stock Company 598 736 0,8534 510 983,52 0,19 Fecon Foundation Engineering & Underground Construction Joint Stock Company vaihtovelkakirjalaina 2015 32 500 40,6797 1 322 088,87 0,48 Merkintäoikeus, Danang Housing Investment Development Joint Stock Company 1 734 200 0,0123 21 257,68 0,01 Vietnam yhteensä 1 854 330,06 0,67 Muut arvopaperit yhteensä 1 854 330,06 0,67 Sijoitukset yhteensä 266 745 954,06 97,00 Kassa ja muut varat, netto 8 254 099,40 3,00 Rahaston arvo 275 000 053,46 100,00 Liikkeessä olevien osuuksien lukumäärä, Kasvuosuuksien lukumäärä 1 240 705,192 Rahasto-osuuden arvo 221,648
PYN Rahastoyhtiö Oy PL 139, 00101 Helsinki puh (09) 270 70400 fax (09) 270 70409 www.pyn.fi info@pyn.fi