SYNNYTYKSEN JÄLKEISEN MASENNUKSEN KOKENEIDEN ÄITIEN KOKEMUKSIA TARVITSEMASTAAN TUESTA

SYNNYTYKSEN JÄLKEISEN MASENNUKSEN KOKENEIDEN ÄITIEN KOKEMUKSIA TARVITSEMASTAAN TUESTA Mia Illi - Taina Rapatti Opinnäytetyö, Kevät 2002 Diakonia-ammattikorkeakoulu Helsingin yksikkö

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO.....1 2 SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS......2 2.1 Synnytyksen jälkeinen herkistyminen......3 2.2 Varsinainen masennus.......4 2.3 Synnytyksen jälkeinen psykoosi... 5 2.4 Masennukseen johtavia syitä... 6 2.5 Äidin masennuksen vaikutus äidin ja lapsen vuorovaikutukseen...7 2.6 Masennuksen tunnistaminen... 9 3 SOSIAALINEN TUKI.....9 3.1 Sosiaalisen tuen muodot....10 3.2 Sosiaalisen tuen merkitys mielenterveydelle...10 3.3 Sosiaalinen tuki ja vanhemmuus...11 3.4 Sosiaalisen tuen puutteen vaikutukset masennukseen...12 4 NEUVOLAN TERVEYDENHOITAJAN AUTTAMISMENETELMÄT...13 4.1 Vanhemmuuden tukemisen merkitys...15 4.2 Perheen tarpeiden huomioon ottaminen lastenneuvolassa...16 5 TUTKIMUSPROSESSI.....17 5.1 Tutkimuksen taustaa...17 5.2 Tutkimuksen tarkoitus ja tehtävät... 18 5.3 Tutkimusmenetelmät.....18 5.4 Aineiston keruu... 18 5.5 Analyysi.....19 6 TUTKIMUKSEN TULOKSET.....24 6.1 Tiedon ja tuen saanti masennukseen ja ongelmatilanteisiin...24 6.2 Kiireetön ja ammattitaitoinen tuki neuvolasta...25 6.3 Tietoa isille äidin tukemiseen... 26 7 TUTKIMUSTULOSTEN TARKASTELUA........27 8 POHDINTA.....29 8.1 Eettistä tarkastelua... 30 8.2 Tutkimuksen luotettavuus....31 8.3 Oma prosessi 32 LÄHTEET... 34 LIITTEET

TIIVISTELMÄ DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU - Helsingin yksikkö Mia Illi Taina Rapatti SYNNYTYKSEN JÄLKEISEN MASENNUKSEN KOKENEIDEN ÄITIEN KOKEMUKSIA TARVITSEMASTAAN TUESTA Helsinki 2002 sivuja 36, liitteitä 3 Tämän opinnäytetyön tarkoitus on kuvata synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsineiden äitien kokemuksia siitä, millaista tukea masentunut äiti tarvitsee. Tutkimuksen aineisto kerättiin syksyllä 2001. Kysely tehtiin Kaks Plus lehteen ja vastauksia tuli kuusi. Tutkimus on kvalitatiivinen. Kysymykset olivat strukturoimattomia eli avovastauksia tuottavia. Aineisto analysoitiin käyttäen sisällön analyysiä. Aineistosta nousseet tärkeimmät teemat olivat tieto synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, ja konkreettiset neuvot ongelmatilanteisiin kuten koliikkivauvan hoitoon. Tutkimuksen tuloksina todetaan, että synnytyksen jälkeen masentuneet äidit kokivat saaneensa liian vähän tukea neuvolan terveydenhoitajalta. Äidit kokivat puutteita sosiaalisessa verkostossaan ja toivoivat vertaistukea ja helposti saatavilla olevaa poikkeustilanteiden tukea mm. erilaisilta järjestöiltä. Terveydenhoitajan tulisi työssään pyrkiä tunnistamaan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivät äidit ja kyetä vastaamaan heidän tarpeisiinsa. Tarpeita olisi myös kyettävä ennakoimaan, synnytyksen jälkeisestä masennuksesta olisi hyvä antaa tietoa jo raskausaikana perhevalmennuksessa. Terveydenhoitajan resurssit eivät kuitenkaan aina riitä masentuneen äidin kokonaisvaltaiseen hoitoon, tällöin hänen tulee tietää laajasti eri auttamismenetelmistä. Asiasanat: Synnytyksen jälkeinen masennus, sosiaalinen tuki, sisällön analyysi Säilytyspaikka: Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikön kirjasto

1 1 JOHDANTO Lapsen syntymä on suuri tapahtuma perheessä. Kuitenkaan äiti ei aina synnytyksen jälkeen reagoi niin kuin iloisen tapahtuman johdosta voisi ajatella kuuluvan. Hän saattaa olla alakuloinen, itkuinen, jopa masentunut. Näin ollen uuden perheenjäsenen syntyminen on perheelle myös kriisi. Synnytyksen jälkeinen masennus ei ole lainkaan harvinainen ilmiö. Niemi (1997) on todennut, että siitä kärsii n. 10-15% synnyttäneistä äideistä. Se on myöskin vakavasti otettava ilmiö. Hoitamattomana se voi edetä pahaksikin ja sen seuraukset äidin ja vauvan vuorovaikutukselle, ja vauvan kehitykselle voivat olla kohtalokkaat. Sosiaalisen tuen verkosto on masentuneelle äidille erityisen tärkeä, sen merkityksestä mielenterveydelle on vahvaa näyttöä. Aikaisemmin perhe oli tiivis yhteisö, jossa eri sukupolvet asuivat lähekkäin, elleivät jopa saman katon alla. Silloin raskaana oleva ja pienen lapsen äiti sai automaattisesti tukea vanhemmilta sukulaisiltaan lapsen hoidossa ja kasvatuksessa. Nykyään perheet ovat pienempiä yksiköitä, joissa lasta kasvattavat pääsääntöisesti vain vanhemmat. Neuvola on suurin palvelujärjestelmä Suomessa, joka tukee vanhemmuutta ja yhä enenevässä määrin paikkaa suvun roolia sosiaalisen tuen osa-alueilla. Sosiaalinen tuki on laaja käsite, se sisältää aineellista, toiminnallista, tiedollista, emotionaalista ja henkistä tukea. Tulevina terveydenhoitajina koemme, että pystymme antamaan masentuneille äideille kokonaisvaltaista, psykososiaalista ja tiedollista tukea. Lopullinen aihevalintamme on ollut pitkällinen prosessi. Alusta asti on kuitenkin ollut selvää, että aiheemme liittyy äitiyden tukemiseen. Tutkimussuunnitelmamme alkoi muodostua siitä, kun kävimme tutustumassa Ensikoti ry:een. Pääsimme keskustelemaan Baby blues ryhmän äitien kanssa siitä, millaista tietoa ja tukea he äitiyteensä kokivat tarvitsevansa. Baby blues on synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivien auttamiseksi kehitetty projekti. Synnytyksen jälkeinen masennus on arka asia äideille joten emme kokeneet eettisesti oikeaksi tehdä tutkimusta Baby blues ryhmästä, mutta kiinnostuimme aiheesta niin

2 että päätimme tutkia sitä millaista tukea synnytyksen jälkeen masentuneet äidit tarvitsevat, heidän omasta kokemuksestaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivien äitien kokemuksia siitä millaista tukea he tarvitsevat. Tarkoituksena on lisätä asiakaslähtöisyyttä ja saada uusia työvälineitä neuvolatyöhön synnytyksen jälkeen masentuneiden äitien auttamiseksi. 2 SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS Kehittyminen naisesta äidiksi alkaa raskausaikana. Täysiaikainen raskaus kestää 40 viikkoa. Raskaus on naiselle biologinen, psykologinen ja sosiaalinen muutos. Normaalisti nainen sopeutuu muutoksiin ja selviytyy niistä häiriöittä. Raskausaika päättyy synnytykseen, joka on fyysinen prosessi. Synnytyksessä on myös psyykkisiä, sosiokulttuurisia ja hengellisiä ulottuvuuksia. Lapsi syntyy maailmaan ja nainen siirtyy äidin rooliin. Lapsen syntymä on merkittävä kehitysmuutos- eli siirtymävaihe, jonka aikana mm. äitiysneuvola tarjoaa perheelle tukea. (Etzell, Korpivaara, Lukkarinen, Nikula, Pekkarinen, Peni & Värmälä 1998, 146.) Erityishuomio ja -tuki sekä moniammatillinen yhteistyö ovat tarpeen tilanteissa, joissa voidaan ajatella naisen olevan vaikeuksissa äitiyteen liittyvien kehitystehtävien ratkaisemisessa. Näitä erityishaasteita voivat olla mm. suuri muutos elämässä raskauden aikana: sairaus, avioero, muutto, kuolema lähipiirissä tai oma aikuistuminen. (Etzell ym.1998, 147.) Nämäkin muutokset voivat lisätä riskiä sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Elämänmuutostilanteiden stressaavuutta voidaan mitata LCU -pisteillä (Life Change Units). Yli 150 pisteen summa merkitsee kohonnutta ja yli 300 korkeata stressitasoa. Mitä korkeampi on stressitaso sitä suurempi on riski masentua. Selkeää rajaa ei voida esittää,

3 koska ihmisten stressinsietokyky on yksilöllinen. LCU pistetaulukossa jo pelkästään synnytyksen kokeminen antaa 56 pistettä. Jos tähän lisätään esim. läheisen perheenjäsenen vakava sairastuminen tai kuolema (66-77 LCU -pistettä), kumppanin uskottomuuden paljastuminen (62 LCU -pistettä), avioliiton solmiminen (50 LCU -pistettä) tai erityisesti nuorilla äideillä kotoa pois muuttaminen (43 LCU -pistettä) ei ole ihme jos tuore äiti masentuu. (Siimes 2001, 24-27.) Synnytyksen jälkeiset psyykkiset häiriöt voidaan vakavuutensa perusteella jakaa karkeasti kolmeen eri ryhmään: 1. Synnytyksen jälkeinen herkistyminen (eli ns. baby blues). 2. Synnytyksen jälkeinen masennus. 3. Synnytyksen jälkeinen psykoosi. (Eskola & Hytönen 1997, 448.) 2.1 Synnytyksen jälkeinen herkistyminen Lievän synnytyksen jälkeisen masennuksen, jota kutsutaan osuvasti myös baby bluesiksi, kohtaa n. 60-80% äideistä. Tämä ilmenee yleensä muutaman päivän kuluttua synnytyksestä. Äiti kokee, ettei kaikki olekaan hyvin, vaikka pitäisi olla onnellinen uuden vauvan johdosta. Hän itkee, loukkaantuu helposti, on ärtyväinen ja herkkä. Pääasiassa tämä johtuu synnytyksen ja rintamaidon tuoton alkamisen aiheuttamista valtaisista hormonimuutoksista. Itse asiassa tämä herkistyminen auttaa äitiä vastaamaan paremmin vauvan tarpeisiin ja onkin ihan normaali ja hyvä asia. Se myöskin häviää aivan yhtä nopeasti kuin on tullutkin. (Niemi 1997, 17. Borelius 1996, 42.) Tämä herkistyminen ei vaadi lääketieteellistä hoitoa. Mitä äiti tässä vaiheessa kaipaa, on tuomitsematon ja turvallinen olkapää, jota vasten itkeä. (Harvey 1999, 2.) 2.2 Varsinainen masennus

4 Jos blues jää soimaan äidin sydämeen saaden tummempia sävyjä, voidaan jo puhua varsinaisesta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Vuodessa tämä koskettaa Suomessa arviolta 6 000-10 000 äitiä, eli 10-15% kaikista synnyttäneistä (Niemi 1997, 16). Masennus eli depressio on pahimmillaan 6-8 viikon kuluttua synnytyksestä. Masennuksen oireet voivat olla varsin epämääräisiä ja ilmetä hyvin monentasoisina sekä erilaisina yhdistelminä. Voi esiintyä yleistä alavireisyyttä, itkuisuutta, pelokkuutta, jännitystä, univaikeuksia, syyllisyydentunteita, pakkoajatuksia ja paniikkia, äideillä on usein heikentynyt itsetunto, puutteellinen keskittymiskyky ja kiinnostus seksiin on kadonnut. (Niemi 1997, 18-20.) Kaiken kaikkiaan oireet ovat hyvin samanlaisia kuin depressiossa yleensäkin. Depressiivisen potilaan tilaa luonnehtii usein unettomuus, väsymys, aloitekyvyn puute sekä alakuloinen usein toivoton elämänasenne. Voimakas sairaudentunne ja subjektiivinen kärsimys liittyvät usein masennukseen. (Achte, Alanen & Tienari 1994, 406.) Tunteita ei osata tulkita masennukseksi ja niille löytyy harvoin täsmällisiä sanallisia ilmaisuja. Masentunut äiti on myös usein vetäytynyt ja sulkeutunut, mikä aiheuttaa neuvolan terveydenhoitajalle vaikeuksia havaita depressio. (Niemi 1997, 18-20.) Masentuneena oman elämän ajatteluun, tarkasteluun ja pohtimiseen kuluu paljon aikaa. Näkökulma on rajoittunut tunnistamaan vain masentuneen kannalta kielteisiä asioita. Huono itsetunto epäonnistumiset ja tulkinnat tapahtumista itseä vastaan: masentunut kokee olevansa mitätön, paha ja itse syyllinen masennukseensa. Elämä ympärillä ihmisineen ja tapahtumineen virtaa ohi. Jäsentymättömät ajatukset pyörivät tiiviisti oman itsen ympärillä, kun masennusta ei ole hyväksynyt, on vaikea hyväksyä itseäänkään. Oma olemus tuntuu vieraalta, ihminen on kadoksissa ja kadottanut elämänsä punaisen langan. Masentunut on kuitenkin taitava ylläpitämään hyvinvoivaa julkisivua, "kulissia", ja näyttämään epäaitoja tunteita. Pinnan alla on usein kuitenkin väsynyt, hätääntynyt ihminen, joka pelkää milloin voimat loppuvat ja on annettava periksi. Ristiriitaiset ajatukset riepottelevat masentunutta toivosta toivottomuuteen. Toisen ihmisen läheisyys ja välittäminen ovat ihmiselle hyvinvoinnin lähteitä. Palautteen ja tuen saaminen helpottaa masennuksen kanssa elämistä ja lisää toivoa voinnin kohenemisesta. Kohonneen itsetunnon avulla omaa elämää on taas

5 helpompi suunnitella eteenpäin. Kun ihminen antaa itselleen anteeksi omat erehdyksensä ja lievittää syyllisyyttään, hänen on mahdollista luopua liiallisista vaatimuksistaan ja itsevihastaan. Paraneminen voi alkaa. (Kiikkala, Ahonen & Sohlman 1999, 18, 29, 31, 73.) 2.3 Synnytyksen jälkeinen psykoosi Pahimmillaan depressio voi edetä psykoosiksi. Synnytyksen jälkeinen psykoosi eli puerperaalipsykoosi on kuitenkin erittäin harvinaista (1/1000-2000 synnyttäjästä). Tällöin äiti käyttäytyy erittäin poikkeavasti, jolloin lähipiiri huomaa tämän varmasti. Hän voi olla erittäin yliaktiivinen, ei syö eikä nuku, mutta puhuu jatkuvasti täysin sekavia. Toisaalta hän voi olla niin vetäytynyt, ettei reagoi ulkomaailmaan millään tavalla. Hänellä voi myös olla aistiharhoja. Oman ja vauvan turvallisuuden vuoksi on äiti vietävä heti psykiatriseen hoitoon. (Niemi 1997, 20.) Psykoosi kehittyy yleensä hyvin pian synnytyksen jälkeen, ensimmäisen kahden viikon tai kuukauden kuluessa. Psykoosi on erittäin vakava sairaus ja mitä nopeammin hoito aloitetaan sitä parempi on ennuste äidin, vauvan ja koko perheen kannalta. (Harvey 1999, 3-4.) Suomalaisen tautiluokituksen mukaan lapsivuodepsykoosi kuuluu epätyypillisiin ja tarkoin määrittelemättömiin psykooseihin vain, jos sitä ei voi luokitella tavanomaisiin psykooseihin. Synnytyksen jälkeen voi nainen sairastua myös skitsofreniaan tai maanisdepressiiviseen psykoosiin. Lapsivuodepsykoosia pidetään kuitenkin itsenäisenä sairautena ja sen ennuste on parempi kuin muiden psykoottisten tilojen. Tämä voi olla naisen elämän aikana ainoa psyykkinen sairaus, mutta useimmiten synnytyksen jälkeiseen psykoosiin sairastuneilla on ollut aiemminkin mielenterveydenhäiriöitä. (Eskola, Hytönen 1997, 449.) 2.4 Masennukseen johtavia syitä

6 Erika Harveyn (1999) mukaan masennuksen laukaisee yleensä jokin synnytykseen, imetykseen tai äidin elämäntilanteeseen liittyvä ongelma. Nykyään äitien luonnolliset sosiaaliset suhteet ovat huomattavasti suppeampia kuin ennen. Aikaisemmin suuret perheet asuivat yhdessä tai lähekkäin. Naiset olivat tottuneet elämään lasten ympäröimänä jo ennen kuin itse tulivat äideiksi. Nykyään yhä useampi nainen kokee ensimmäisen yhteyden vastasyntyneeseen vasta oman esikoisen synnyttyä. Kun omat ja puolison vanhemmat asuvat kaukana, eikä ystäväpiiristäkään löydy lapsellisia pariskuntia, voi äiti kokea olevansa hyvin yksin vauvansa kanssa. Jos puoliso tekee taloudellisessa paineessa pitkiä työpäiviä, on äiti paljon yksin ja masennus on todennäköisempää. Toisaalta masennuksen syitä voi etsiä puhtaasti biologisista tekijöistä. Tutkijat ovat havainneet, että vastasynnyttäneen hormonaalinen tila muistuttaa tiettyjä masennuksen lajeja potevien tilaa. Vauvan synnyttämisen ja imetyksen aloittamisen jälkeen seuraa lyhytaikaisesti vaihdevuosien tapainen ilmiö. (Borelius 1995, 44, 86.) Raskaana olevalla naisella estrogeeni- ja progesteronihormonien pitoisuudet ovat jopa 50 kertaa korkeampia kuin ennen raskautta. Synnytyksen jälkeen nämä pitoisuudet laskevat hyvin mataliksi (kuten vaihdevuosien aikana). (Harvey 1999, 13.) Tämä suuri hormonitasojen vaihtelu voi hyvinkin selittää masentuneisuutta, varsinkin kun useimmilla naisilla masennusoireet ilmenevät noin 2-4 päivän kuluttua synnytyksestä, eli juuri silloin kun romahdus on tapahtunut. Kuitenkaan kaikki naiset eivät masennu. Masennukseen löytyy myös henkilökohtaisia ja yksilöllisiä syitä, jotka ovat sidoksissa äidin taustaan yleiseen mielenterveydelliseen historiaan. Perimä on yksi vaikuttava tekijä, useiden masentuneiden äitien sukutaustasta tai omasta aikaisemmasta elämästä löytyy masennusta. (Harvey 1999, 23.) Synnytyksen jälkeisen psykoosin taustalla voi myös olla elimellisiä syitä, kuten lääkeaineiden vaikutusta tai hormonaalisia syitä. Psykoosin puhkeamiseen voi liittyä myös voimakas psykososiaalinen rasitus. (Eskola, Hytönen 1997. 449-450.) Todennäköistä onkin, että masennuksen käynnistää suuri biokemiallinen hormonimuutos, mutta sitä lisäävät tuoreen äidin kokemukset eli ympäristötekijät. Ympäristötekijöitä voivat sosiaalisten suhteiden lisäksi olla työtaakan lisääntyminen ja raskas vastuu, synnytyksen

7 jälkeinen unenpuute ja väsymys. ( Borelius 1995, 44.) Myös ongelmat raskausaikana, vaikeutunut, pitkittynyt tai poikkeuksellisen kivulias synnytys, ehkä odotetunkin imetyksen epäonnistuminen tai vauvasta eroon joutuminen synnytyksen jälkeen lisäävät äidin riskiä masentua (Harvey 1999, 11,23). Beck (2001) on tehnyt meta-analyyysin 84:n 1990-luvulla julkaistun tutkimuksen, joissa selvitellään synnytyksen jälkeisen masennuksen riskitekijöitä, pohjalta. Tutkimuksen tuloksina hän esittää 13 merkittävää tekijää, jotka voivat edesauttaa synnytyksen jälkeisen masennuksen syntymisessä. Nämä tekijät ovat: raskauden aikainen masennus, äidin itsetunto, lapsenhoitoon liittyvä stressi, raskauden aikainen levottomuus, elämäntilanteen stressaavuus, sosiaalinen tuki, aviollinen suhde, mielenterveydellinen historia, vauvan temperamentti, synnytyksen jälkeinen herkistyminen, siviilisääty, sosioekonominen tausta ja raskauden suunnittelemattomuus. 2.5 Äidin masennuksen vaikutus äidin ja lapsen väliseen vuorovaikutussuhteeseen Vauvalle vastavuoroinen varhainen keskustelu on elintärkeä, koska ainoastaan tämän keskustelun kautta vauva oppii olemaan yhteydessä muihin ihmisiin. Jos se vääristyy tai puuttuu kokonaan, vauva voi vetäytyä vuorovaikutuksesta. Tämä vaikuttaa hänen katsekontaktinsa kehittymiseen, vuorovaikutukselliseen kehitykseen ja myös motoriikkaan. Vauva oppii kehonsa rajoja, tasapainoa ja uusia liikkeitä keskustelussa vanhempiensa kanssa: sylissä, hoitopöydällä, lattialla. Vuorovaikutuksessa vauvalle annetaan mahdollisuus kehittyä omien mahdollisuuksiensa mukaan. Vanhemmat toimivat lapsensa kanssa vaistomaisesti askeleen edellä luomalla lapselle tilaa kehittyä. (Kalland, Maliniemi-Piispanen 1999, 64.) Kalland ja Maliniemi-Piispanen (1999) kertovat Klaus Minden vertailevasta tutkimuksesta, jossa todettiin että kun lapsella on ongelmia vauvaiässä, äiti hymyilee ja koskettaa lastaan merkittävästi vähemmän kuin terveen lapsen äiti. Tämä vuorovaikutussuhde on myös melko pysyvä: vaikka vauva tervehtyi, äidin käyttäytyminen ei muuttunut. Tämän voisi kuvitella toimivan myös toisinpäin. Jos äiti on kovin masentunut, ei hän todennäköisesti jaksa

8 hymyillä ja seurustella vauvansa kanssa, jolloin normaali vuorovaikutussuhde kärsii. Vauva vetäytyy, koska ei saa tarvitsemaansa vastakaikua äidiltään. Useimmat masentuneet äidit hoitavat vauvansa fyysisesti hyvin: syöttävät, pesevät, nukuttavat. Joillain äideillä saattaa olla myös pelkoja, että vauva otetaan pois, jollei kaikki ole tiptop kunnossa. (Harvey 1999, 3.) Kun vauvan ja masentuneen äidin vuorovaikutus häiriintyy, vauva voi joutua sekä hoidon laiminlyönnin että emotionaalisen tai fyysisen pahoinpitelyn kohteeksi. Kovin masentunut äiti ei reagoi vauvaan, ei vastaa vauvan viesteihin eikä houkuttele vauvaa kehitykselle välttämättömään myönteiseen vuorovaikutukseen. Jos äiti käyttäytyy vetäytyvästi, jää vauva yksin oman itsensä varaan. Mikäli äidin masennus ei ole vielä siirtynyt vauvan masennukseksi, pystyy vauva ottamaan ympäristöstään emotionaalista tukea ja on kiinnostunut ja hyvässä vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Tässä on varsinkin isän rooli keskeinen. Tärkeää on isän läsnäolo ja vuorovaikutuksen jatkuvuus. Vastasyntyneen terve kehitys on riippuvainen ympäristön tuesta ja hoivasta. Mikäli äiti ei pysty täysin lapsen tarpeisiin vastaamaan olisi jonkun muun otettava vastuu. Lapsen kehityksen kannalta äidin masennus voi olla vaarallista. Usein lapsen masennus jatkuu, vaikka äidin masennus lievittyykin. Varhaisella vuorovaikutuksella on osoitettu olevan merkitystä pitkälle aikuisuuteen sekä ihmissuhteissa että psyykkisissä häiriöissä. (Viisainen 1999, 104-106.) 2.6 Masennuksen tunnistaminen Synnytyksen jälkeistä masennusta ei useinkaan terveyskeskuksen neuvolassa huomata. Yleisesti on arvioitu, että joka kymmenes terveyskeskuksessa asioiva potilas kärsii depressiosta ja näistä tunnistetaan ensi käynnillä vain noin puolet. Sama pätee myös synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Masentuneet äidit eivät eroa muista iän, siviilisäädyn, koulutuk-

9 sen tai taloudellisen tilanteen perusteella. Useinkaan äidit eivät myöskään itse tiedosta olevansa masentuneita ja yrittävät esittää terveydenhoitajalle reippaampaa kuin ovatkaan, koska heidän "kuuluu jaksaa lapsensa kanssa". Äidit eivät tunnista mielenterveysongelmiaan, eivätkä selvittele niitä aktiivisesti. (Niemi 1997, 20.) Joskus synnytyksen jälkeinen masennus on vaikea havaita, koska sen oireet saattavat sekoittua normaaleihin synnytyksen jälkeisiin ilmiöihin. Ruokahalu häviää ja paino putoaa, koska äiti seuraa kiinnostuneena vauvansa jokaista liikettä ja syö suupalasen milloin vauvan hoidolta muistaa. Tuoreet äidit nukkuvat pätkittäisiä öitä vauvan ruokailutahdissa ja ovat siksi väsyneitä ja keskittymiskyvyttömiä, heidän on vaikeaa ajatella vauvanhoidon ylitse ja tehdä muuta elämää koskevia päätöksiä. On myös hyvin yleistä, että äidit tuntevat vauvanhoidon aika ajoin ylittävän heidän selviytymiskykynsä. Tämä kaikki on aivan normaalia, mutta ne voivat myös olla masennuksen oireita. ( Harvey 1999, 6.) 3 SOSIAALINEN TUKI Sosiaalinen tuki määritellään mm. siksi yhteisöjen yksilöille ja ryhmille tarjoamaksi avuksi, joka auttaa niitä selviytymään negatiivisista elämäntapahtumista ja muista rasittavista elämäntilanteista. Sosiaalinen tuki on ihmisten välistä vuorovaikutusta ja se sisältää emotionaalisen, tiedollisen ja aineellisen tuen sekä palvelut. Määritelmä ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta, että sosiaalinen tuki voi olla suoraa henkilöltä toiselle tai epäsuoraa, järjestelmän kautta annettua tukea. (Kumpusalo 1991, 13,14.) Pienyhteisössä, kuten perheessä ja hoitoyhteisössä, vuorovaikutus on suoraa ja tuki persoonallista. Kuntatasolla sosiaalisen tukijärjestelmän hallinto- ja toimintatasot ovat eriytyneet ja tuen antaminen on kontrolloitua, joko välitöntä tai välillistä viranomaistyötä. Yhteiskunnan takaama sosiaaliturva tyydyttää lähinnä väestön välttämättömät aineelliset perustarpeet ja -palvelut. Tuki on epäsuoraa eikä tavallisesti persoonallista. (Kumpusalo 1991, 14.)

10 3.1 Sosiaalisen tuen muodot Sosiaalisen tuen muodot voidaan jakaa viiteen luokkaan: 1. Aineellinen tuki, kuten raha, tavara, apuväline, lääke. 2. Toiminnallinen tuki, kuten palvelu, kuljetus, kuntoutus. 3. Tiedollinen tuki, kuten neuvo, opastus, opetus, harjoitus. 4. Emotionaalinen tuki, kuten empatia, rakkaus, kannustus. 5. Henkinen tuki, kuten yhteinen aate, usko, filosofia. (Kumpusalo 1991, 14.) Sosiaalinen tuki voi olla maallikon tai ammatti-ihmisen antamaan, mutta erilaiset tukirakenteet jakavat erityyppistä tukea, esimerkiksi vain perhe- ja lähiyhteisö voi tarjota hyvinvoinnille välttämättömän emotionaalisen ja henkisen tuen. (Kumpusalo 1991, 14, 15.) 3.2 Sosiaalisen tuen merkitys mielenterveydelle Sosiaalisen tuen merkityksestä mielenterveydelle on varsin vahvaa näyttöä. Sosiaalisen tuen merkitys mielenterveydelle voi näkyä siten, että sen puute suoranaisesti aiheuttaa psyykkisiä häiriöitä tai vahvistaa muiden patogeenisten tekijöiden vaikutusta, tai siten, että tuki suojaa yksilöä ikään kuin puskurina hänen kohdatessaan kielteisiä elämäntapahtumia. (Eerola 1999, 21.) Eerolan (1999) tutkimuksessa tärkein havainto oli, että naisilla, jotka kokivat saavansa liian vähän sosiaalista tukea, oli enemmän mielenterveyden häiriöitä. Alkuraskaudessa koettu tuen niukkuus yhdistyi paitsi alkuraskauden häiriöihin, myös synnytyksen jälkeen ilmenevään sairastavuuteen. Tärkeää naisten mielestä olisi toisaalta saada konkreettista poikkeustilanteiden tukea ja toisaalta jokapäiväistä keskustelu- ja yhdessäoloseuraa.

11 3.3 Sosiaalinen tuki ja vanhemmuus Vaikka raskaus ja synnytys ovat usein iloisia ja toivottuja tapahtumia, ne asettavat suuria henkisiä, ruumiillisia ja sosiaalisia haasteita sekä raskaana olevalle naiselle että hänen lähipiirilleen. Emotionaalinen tuki, tärkeimpänä puolisolta saatu tuki, edistää raskaana olevien ja synnyttäneiden naisten hyvinvointia ja hallinnan tunnetta sekä vähentää raskauden aiheuttamaa stressiä. Suhteet omiin vanhempiin ja lapsen toisiin isovanhempiin ovat tärkeitä voimavaratekijöitä nuorille perheille (Pelkonen 1994, 41). Informaatiotuki voi edistää sekä äidin että lapsen hyvinvointia antamalla tietoa terveydenhoidosta, synnytystapahtumasta, ravitsemuksesta, vauvan fyysisestä ja psyykkisestä kehityksestä sekä äitiyteen liittyvästä roolimuutoksesta. Käytännön tuki talouden- ja lastenhoidossa sekä äitiysloman mahdollistavat yhteiskunnan tukitoimet antavat raskaana olevalle ja synnyttäneelle naiselle tilaisuuden riittävään lepoon. (Eerola 1999, 23.) Kun vanhempi saa tietoa lasten kasvatuksesta ja vanhemmuudesta, siitä tulee voimavara, jos vanhempi saa tietoa riittävän ajoissa (ennakoiva tieto). Vanhempien tulisi voida hahmottaa tiedon henkilökohtainen merkitys omassa elämässään joko ymmärtämällä sen merkitysyhteyden tai kokeilemalla sen toimivuutta. Tieto auttaa perhettä ennakoimaan tulevaa ja säilyttämään näin hallinnantunteensa. Kun perheellä on riittävästi tietoa erilaisista vaihtoehdoista, kykenee se tekemään järkeviä päätöksiä. (Pelkonen 1994, 46.) 3.4 Sosiaalisen tuen puutteen vaikutukset masennukseen Suomessa äitiyttä ja sosiaalista tukea on tutkinut Tarkka (1996) selvittämällä ensisynnyttäjien selviytymistä äitiyden varhaisvaiheessa. Naisen synnytyskokemuksen laatuun olivat yhteydessä lapsen isän sekä kätilön antama tuki, ja naisen selviytymiseen imetyksestä ja lapsenhoidosta vaikuttivat paitsi läheisten ja hoitotyön ammattihenkilöitten antama sosiaalinen tuki, myös yhteiskunnassa vallitseva äitiyden arvostus.

12 Valtonen (1998) on tehnyt pro gradu tutkielman demografisten tekijöiden, synnytystavan sekä äidin puolisoltaan, äidiltään ja neuvolasta saaman tuen yhteydestä synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Lisäksi tutkimuksessa kartoitettiin turkulaisäitien tyytyväisyyttä kätilöihin, TYKS:n lapsivuodeosaston henkilökuntaan sekä äitiys- ja lastenneuvolapalveluihin. Tutkimukseen osallistuin 460 masentunutta turkulaisäitiä. Merkittävä synnytyksen jälkeiseen masennukseen yhteydessä oleva tekijä Valtosen (1998) tutkimuksessa oli sosiaalisen tuen puute puolisolta, omalta äidiltä sekä äitiys- ja lastenneuvolasta. Masentuneet äidit myös kaipasivat ei- masentuneita äitejä enemmän sekä neuvoja ja apua vauvansa hoitamisessa että henkistä tukea. Tyytymättömyys lapsivuodeosaston henkilökuntaan ja kätilöön olivat puolestaan yhteydessä masentuneisuuden tasoon. Tutkimuksen perusteella äidin masennus ei ole irrallinen ilmiö, vaan se liittyy ymmärrettävällä tavalla äidin elämäntilanteeseen ja ihmissuhteisiin. Myös monet synnytyksen jälkeen masentuneet äidit kokivat itse jäävänsä vaille tukea ja huomiota neuvolassa. Eniten äidit kaipasivat henkistä tukea (66,7 %) ja seuraavaksi neuvoja eli tiedollista tukea (35 %). (Valtonen 1998.) Valtosen (1998) tutkimuksessa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivät äidit arvioivat saavansa vähemmän sosiaalista tukea sekä puolisoilta, omalta äidiltään että äitiysja lastenneuvoloista kuin terveet äidit. 4 NEUVOLAN TERVEYDENHOITAJAN AUTTAMISMENETELMÄT Havaittuaan äidin olemuksessa ja käytöksessä masennuksen oireita tulisi terveydenhoitajan lähteä selvittelemään masennuksen astetta. Tähän on hyvä apukeino EPDS -lomake, jolla saadaan selvitettyä asiakkaan mielialaa. (Viisainen 1999, 104.) Lomake on liitteenä 1.

13 Terveydenhoitajan persoonalla on vaikutusta hänen toimintatapoihinsa. Rohkea ja aktiivinen terveydenhoitaja uskaltaa aktiivisesti tarjota apuaan äidille, jossa huomaa masennuksen merkkejä. Hän etsii ja tukee asiakasperheitä tekemällä myös kotikäyntejä. Hän ei passiivisesti odota, että masentunut äiti tulisi pyytämään apua, vaan omalla ammattitaidollaan tunnistaa asiakkaan tarpeita ja osaa tarjota apuaan. Terveydenhoitaja voittaa asiakkaidensa luottamuksen asiantuntevuutensa ja persoonansa avulla. Isät ja äidit pystyvät kertomaan rohkealle ja aktiiviselle terveydenhoitajalle todellisista huolistaan. (Paavilainen 1998, 90,91.) Rohkealla ja aktiivisella terveydenhoitajalla on kykyä ja halua toimia itse ja myös yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. Terveydenhoitaja ei kuitenkaan näe tehtäväkseen vain ohjata perheitä muille asiantuntijoille, vaan pyrkii asiakasperheiden kokonaisvaltaiseen ja tarpeenmukaiseen hoitamiseen. (Paavilainen 1998, 91,92.) Keskusteltuaan masentuneen äidin kanssa ja heidän tultua siihen tulokseen, että äiti tarvitsee muutakin kuin terveydenhoitajan antamaan tukea (esim. lääkitys, vertaistuki) selviytyäkseen masennuksesta, terveydenhoitaja voi ohjata äidin neuvolalääkärille tai terveyskeskuksen omalääkärille, jotta tämä voi määrittää tarvitseeko äiti masennukseensa lääkitystä. Verkostomainen työtapa, jossa hyödynnetään perheen ja läheisten ihmisten lisäksi hoitotiimin kaikkia ammattiryhmiä: terveydenhoitajaa, lääkäriä, psykologia ja sosiaalityöntekijää, kuuluu masentuneen äidin ja perheen hoitoon. Hyvä yhteistyö mielenterveystoimiston asiantuntijoiden kanssa on tärkeää varsinkin vaikeimmissa masennustapauksissa. Vertaistukea voi hakea esim. Äimä ry:stä, se on synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsineiden äitien järjestämä yhdistys. Väestöliitolla on lisämaksuton palvelupuhelin, joka kulkee nimellä Perheverkko, sieltä voi kysyä käytännön neuvontaa ja tukea mm. synnytyksen jälkeiseen alakuloon. Neuvolan terveydenhoitajan tulisi tietää erilaisista apumuodoista ja myös tarjota niiden yhteystietoja äideille aivan automaattisesti. (Viisainen 1999, 107.) Masentuneelle äidille konkreettinen lapsen- ja kodinhoitoapu on usein välttämätöntä. Se on kuitenkin tarjottava niin ettei äiti koe sen vain vahvistavan omia kyvyttömyyden ja epäonnistumisen tunteitaan. Tarvittaessa lääkitys ja varsinkin asiantunteva keskusteluapu tukevat

14 äidin selviämistä. On tärkeää, että perustason hoito ei katkea, vaikka mukana olisi mielenterveystyön ammattilaisiakin. Monissa neuvoloissa on järjestetty vertaisryhmiä, jotka ovat osoittautuneet tehokkaiksi. Niiden toiminta jatkuu usein vauvavaiheen ylikin. (Viisainen 1999, 105.) Jos osoittautuu, että vanhempien sosiaalinen tuki on puutteellista, tai että vanhemmat hyötyisivät lisätuesta, ovat uudet tukimuodot tarpeen. Tällaisia ovat mm. vertaisryhmät tai muun pienryhmätoiminnan kuten perhevalmennuksen organisoiminen. Jos perheen epävirallinen tukiverkko ei ole riittävä, voi terveydenhoitaja itse toimia tukena ja tukea perhettä emotionaalisesti, antaa arviointia sisältävää ja tiedollista tukea sekä auttaa käytännöllisen avun järjestämisessä. (Pelkonen 1994, 68, 69.) Lehtinen (1994) on toimittamassaan oppaassa esittänyt Goldbergin kehittämän depressioseulan perusterveydenhuoltoon, seulan tavoitteena on auttaa havaitsemaan yhä useampi masennustapauksista Tätä seulaa voisi mukaillen hyvin hyödyntää myös äitiys- ja lastenneuvolatyössä äitien masennuksen mittarina. Hoitoa aloitettaessa otetaan jo arviointivaiheessa mukaan masentuneen puoliso ja muutkin perheenjäsenet. He osaavat kertoa arvokasta tietoa masennukset syvyydestä. Miten masennus ilmenee? Mitkä ovat oireet? Onko masennus ajoittaista vai jatkuvaa? Puoliso saattaa osata kertoa elämänkumppanissaan tapahtuneista muutoksista paremmin kuin potilas itse. (Lehtinen 1994. 22.) Tärkein edellytys paranemiseen onkin läheisten antama sosiaalinen tuki. Joskus myös äidin palaaminen työelämään saattaa helpottaa masennusta, vaikka toisaalta aiheuttaakin äidille syyllisyydentunteita. (Harvey 1999, 17.) Joillekin äideille kotona olo voi olla kuormittavampaa kuin työssä käynti. Onkin todettu, että lapsen suotuisalla kehitykselle on tärkeätä äidin viihtyminen ja hyvinvointi, oli hän kotona tai työssä. Jos äiti on kotona, ovat vuorovaikutussuhteet ja harrastukset äidille tärkeitä. (Pelkonen 1994: 28) 4.1 Vanhemmuuden tukemisen merkitys

15 Lastenneuvolan terveydenhoitajalla on ollut jo pitkään tärkeä tehtävä vanhemmuuden tukemisessa. Vanhemmat ovat itsekin pitäneet vanhemmuuden tukemista tärkeänä jo usean vuosikymmenen ajan. Vanhempien esille tuomat ongelmat liittyvät lapsen kehitykseen, perheen ja lähiympäristön ihmissuhteisiin sekä vanhempien kykyihin kasvattajina. Perheiden tuen tarve vaihtelee perheen elämäntilanteesta ja vanhempien voimavaroista riippuen. (Pelkonen 1994, 15.) Synnytyksen jälkeiseen masennukseen yhtenä oireena kuuluu itsensä väheksyminen vanhempana. Mutta myös itsensä lapsen hoitajana aliarvioivat äidit kärsivät helpommin raskaudenaikaisesta ja synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Karilan tutkimus antaa viitteitä siihen, että itseään ja omaa pystyvyyttään vanhempina aliarvioivat naiset ja miehet tarvitsevat erityishuomioita. He tarvitsevat tukea siinä, että voisivat luottaa enemmän omaan pystyvyyteensä. Mahdollisesti he tarvitsisivat myös tavallista enemmän käytännön valmiuksien harjoittelua, miten toimia äitinä ja isänä lapselle. Itseään aliarvioivien vanhempien pystyvyys lapsen hoitajana kehittyy hitaasti ja siihen liittyy usein masennusta ja muuta psyykkistä oireilua. (Karila 1991, 167,168.) 4.2 Perheen tarpeiden huomioon ottaminen lastenneuvolassa Kampin, Mäkikärjen & Nummenmaan (1989) ovat tehneet tutkimuksen perheen tarpeiden huomioon ottamisesta lastenneuvolassa. Tutkimuksen tarkoituksena oli havainnoida terveydenhoitajan vastaanotolla, mitä tarpeita perhe ilmaisee, mitä asioita terveydenhoitaja ottaa keskusteltavaksi ja mitä odotuksia ja ehdotuksia vanhemmilla on lastenneuvolatyön kehittämiseksi. Tuloksena oli, että lapsen fyysistä kehitystä ja terveyttä seurattiin ammattitaitoisesti. Eniten keskustelua perheiden kanssa syntyi lapsen kehitykseen, hoitoon, päivähoitoon, lapsen leikkeihin ja harrastuksiin liittyvistä asioista. Vain vähäisessä määrin käsiteltiin koko perhettä koskevia asioita tai kasvatuskysymyksiä. Psyykkisen ja sosiaalisen alueen tarpeita oli vaikeaa ottaa keskusteltavaksi. Vanhemmat toivoivat perheen elämäntilanteen huomioonottavaa työskentelytapaa, vanhemmille tilaisuuksia tavata toisiaan pienryhmissä, kotikäyntejä sekä vastaanottoa myös iltaisin.

16 Pelkosen (1994, 54) tutkimuksessa voimavarojen vahvistaminen tarkoittaa yhteistyössä perheen kanssa tapahtuvaa sen sisäisten ja ulkoisten voimavarojen tunnistamista, niiden riittävyyden arviointia suhteessa perheen elämäntilanteen vaatimuksiin sekä niiden saamista perheen käyttöön. Voimavarojen vahvistaminen edellyttää hoitotyöltä mahdollistavaa ja edellytyksiä luovaa toimintatapaa, jonka ydin on yhteistyösuhteissa. Tällöin terveydenhoitajasta tulee rinnalla kulkija tai huolenpidon kumppani. Toimintatapa edellyttää myös vallan jakamista tai vallan antamista, mikä merkitsee terveydenhoitajan luopumista auktoriteettiasemasta ja terveydenhoitajan tietojen, taitojen ja kokemusten asettamista asiakkaan käyttöön. Nämä ovat edellytyksiä aitoon yhdessä työskentelyyn. (Pelkonen 1994, 53.) 5 TUTKIMUSPROSESSI 5.1 Tutkimuksen taustaa Tutkimus alkoi marraskuussa 2000, jolloin kävimme tutustumassa Ensikoti ry:hyn. Sinne teimme aluksi kysymyslomakkeen, jossa kyselimme yleensä äideiltä ja raskaana olevilta, millaista tietoa he haluaisivat raskaudesta, äitiydestä lapsen hoidosta ym. Jaoimme lomakkeet ensikäynnillämme henkilökohtaisesti Ensikodin äideille ja keskustelimme heitä kiinnostavista aiheista. Koska osanottajamäärä oli niin pieni, jätimme myös nipun lomakkeita sinne, jotta äidit, jotka eivät osallistuneet tapaamiseemme saisivat halutessaan vastata kyselyyn. Henkilökunnan oli tarkoitus lähettää vastaukset meille, mutta jostain syystä emme saaneet kyselyitämme takaisin. Puhelinsoiton perusteella saimme kuulla, että vastauksia tuli vähän ja sisällöt olivat samoja, jotka olivat jo tulleet ilmi käydessämme paikan päällä: mm. lapsen ruokavalio, allergiat, sisarkateus, rokotukset, nukkuminen ja äidin jaksaminen.

17 Toukokuussa 2001 menimme esittelemään löytämäämme aineistoa. Ryhmä oli pieni, eivätkä kaikki äidit olleet samoja. Saimme kuitenkin aikaan hyvän keskustelun, jossa tietoutta vaihdettiin puolin ja toisin. Äidit kertoivat kohdanneensa juuri niitä samoja kehitykseen liittyviä ongelmakohtia, joihin olimme etsineet teoriatietoutta ja mahdollisia vinkkejä, jotka auttaisivat äitejä selviytymään kehitysvaiheen ohi kunnialla. Me saimme mietittäväksemme myös uusia ongelmatilanteita, joissa äidin jaksaminen on koetuksella. Äidit kokivat myös saaneensa hyviä eväitä tulevien ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi. Emme kuitenkaan saaneet Ensikodista tutkimusaineistoa riittävästi, että olisimme voineet sen pohjalta tehdä tutkimusta. Tuntui myös eettisesti arveluttavalta ahdistella heidän elämäntilanteessaan olevia äitejä omaksi hyödyksemme, koska he eivät selvästikään jaksaneet paneutua kysymyksiimme. Koska tapaamamme äidit olivat kaikki Baby blues ryhmästä, innostuimme etsimään tietoa enemmän masennuksesta ja päätimme tehdä tutkimuksen masentuneiden äitien tarpeista. 5.2 Tutkimuksen tarkoitus ja tehtävät Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivien äitien kokemuksia sitä, millaista tukea, ja keneltä, masentunut äiti tarvitsee. Tutkimustehtävämme on siis selvittää synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsineiden äitien kokemuksia tarvitsemastaan tiedosta ja tuesta. 5.3 Tutkimusmenetelmät Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen. Kvalitatiivisen eli laadullisen tutkimuksen lähtökohta on se, että siinä kuvataan todellista elämää. Kvalitatiivista tutkimusta käytetään silloin kun tutkija luottaa enemmän omiin havaintoihinsa ja keskusteluihin tutkittavien kanssa kuin mittausvälineillä hankittavaan tietoon. Tutkija pyrkii myös paljastamaan odottamattomia seikkoja. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa tutkimussuunnitelma muotoutuu tutkimuksen edetessä. Tutkimus toteutetaan joustavasti ja suunnitelmia muutetaan olosuhteiden mukaisesti. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2001, 151-155).

18 Tutkimusaineiston keruun suoritimme avoimien kysymysten muodossa. Kysymykset olivat strukturoimattomia. Strukturoimattomia kysymyksiä käytetään esimerkiksi silloin kun tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa uusia ideoita, kysymyksillä halutaan saada tietoja vastaajan taustasta ja voidaan olettaa että vastaajien tiedot ovat hyvin vaihtelevia eli joillakin on paljon tietoa asiasta ja joillain vain vähän; silloin asteikon laatiminen etukäteen voi olla vaikeaa. (Krause & Kiikkala 1996, 112,113). 5.4 Aineiston keruu Laitoimme kyselyn Kaks Plus lehteen 10/2001 ja suuntasimme sen vain synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsineille äideille. Kaks Plus valtakunnallinen aikakausilehti, joka on suunnattu lasta odottaville perheille ja pienten lasten vanhemmille. Muotoilimme kysymykset tutkimusprosessin aikana esiin tulleista aiheista. Vastauksia tuli kuusi, kuukauden kuluessa lehden ilmestymisestä. Viisi vastanneista oli ensisynnyttäjiä, yhdellä oli kyseessä toinen lapsi. Yksi äideistä odotti vauvaansa yksin, loput elivät parisuhteessa lapsen isän kanssa. Kahdesta kirjeistä selvisi, että äiti on hoitoalalla, lopuista ei ilmennyt äidin ammattia. Myös kahdesta vastauksesta käy ilmi, että pariskunta on ennen lapsensa syntymää muuttanut kauaksi perheistään, joten sukulaiset ovat matkan päässä, yhdessä kirjeistä tuore äiti toteaa oman äitinsä suurimmaksi tuekseen, lopuista ei käy ilmi minkälainen sosiaalinen tukiverkko heillä on ollut ympärillään. 5.5 Analyysi Analysoimme tutkimuksen käyttäen sisällön analyysiä. Sisällön analyysi on paljon käytetty tutkimusaineiston analyysimenetelmä hoitotieteellisessä tutkimuksessa, ja se sopii erinomaisesti strukturoimattomaan aineistoon. Sitä voidaan käyttää päiväkirjojen, kirjeiden,

19 puheiden, dialogien, raporttien, kirjojen, artikkeleiden ja muun kirjallisen materiaalin analyysiin. (Kyngäs & Vanhanen 1997.) Ennen analyysin aloittamista tutkijan on päätettävä, analysoiko hän vain sen, mikä on selvästi ilmaistu dokumentissa (manifest content) vai analysoiko hän myös piilossa olevia viestejä (laten content). (Kyngäs & Vanhanen 1997.) Äitien vastauksissa oli sellaisia kohtia, joita lukiessa piilossa olevat viestit tulivat selkeästi esiin ja vaikuttivat selvästi tutkimuksen tuloksiin. Aloitimme analysointiprosessin kirjoittamalla kirjeet omalla käsialallamme, mutta aivan alkuperäisessä muodossa papereille, jotka sitten yhdistimme allekkain. Luimme sitten kirjeet läpi useaan kertaan. Analyysissä kysyimme mm. seuraavia asioita: Saiko äiti tarpeeksi tietoa, minkälaista tietoa ja keneltä hän olisi halunnut saada tietoa enemmän. Aineistosta lähtevä analyysiprosessi kuvataan aineiston pelkistämisenä, ryhmittelynä ja abstrahointina. Pelkistämisellä tarkoitetaan sitä, että aineistosta koodataan ilmaisuja, jotka liittyvät tutkimustehtävää. Ryhmitellessä aineistoa tutkija yhdistää pelkistetyistä ilmaisuista ne asiat, jotka näyttävät kuuluvan yhteen. Abstrahoinnissa muodostetaan yleiskäsitteiden avulla kuvaus tutkimuskohteesta. (Kyngäs & Vanhanen 1997.) Pelkistämisvaiheessa kyselimme aineistolta tutkimustehtävän mukaisia kysymyksiä. Liitimme kirjeiden viereen tyhjät paperit ja kirjasimme niihin asiat, jotka kirjeistä löytyivät vastauksiksi kysymyksiimme. Emme muuttaneet vastauksia eri kieliasuun, vaan pyrimme säilyttämään ne mahdollisimman alkuperäisinä. Seuraavaksi jaottelimme tyhjille papereille kirjoittamamme vastaukset ryhmiin, riippuen mihin kysymykseemme mikäkin asia vastasi. Näin syntyi kategorioita, joille annoimme sisältöä hyvin kuvaavat nimet. Muodostaessa kategorioita induktiivisesti tutkija päättää tulkintaansa hyväksi käyttäen, mitkä asiat voidaan yhdistää samaan kategoriaan ja mitä ei voida yhdistää. Tähän vaiheeseen liittyy jo aineiston abstrahointia eli käsitteellistämistä. (Kyngäs & Vanhanen 1985.)

20 Sai tietoa ja tukea masennukseen - Luki lehdistä toisten masennuksista tunnistaen oman masennuksensa. - Osasi itse hakea tietoa alan kirjallisuudesta. - Ammattitaitonsa perusteella päätteli itse masennuksensa oireiden perusteella ja sai tietoa lääkäriltä. - Yleislääkäri kertoi masennuksesta ja ymmärsi ja keskusteli - Sai eniten tukea vanhemmilta ja ystäviltä Ei saanut tietoa eikä tukea masennukseen - Terveydenhoitaja ei puhunut masennuksesta vaikka tiesi lääkityksestäni - Ei saanut tietoa masennuksesta neuvolasta eikä lääkäriltä. - Ei saanut tietoa omasta neuvolasta eikä lastenklinikan lääkäreiltä, eikä tunnistanut masennustaan. - Neuvolassa ei puhuttu masennuksesta lainkaan. - Ei saanut tukea isältä Halusi tietoa masennuksesta - Halusi tietoa masennuksesta. - Olisi halunnut tietoa masennuksen oireista, hoidoista, tuntemusten tunnistamisesta ja ihan kaikesta masennukseen liittyvästä. - Olisi halunnut tietoa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Halusi tietoa koliikista - Kaipasi tietoa vauvan koliikkiin, mutta ei sitä saanut.

21 - Neuvoja ja aikaa kun vauvan koliikki pahimmillaan. - Olisi halunnut tietoa vauvan koliikista, koliikkivauvan hoidosta ja ruokavaliosta. Halusi tukea äidin yksinäisyyteen - Kaipasi vertaistukea - Olisi halunnut että terveydenhoitaja olisi kertonut mahdollisesta yksinäisyydestä vauvan syntymän jälkeen jo raskausaikana. Halusi tietoa isälle vastuun jakamisesta ja äidin tukemisesta - Olisi halunnut neuvoja myös isälle siitä miten töitä ja vastuuta jaetaan. - Olisi halunnut perhevalmennuksessa tuleville isille tietoa heidän tukensa merkityksestä ja ennen kaikkea äidin jaksamisen tukemisesta. Miten tietoa haluttiin vastaanottaa - Olisi halunnut tietoa omalta ja samalta terveydenhoitajalta. Olisi halunnut kiireetöntä palvelua. Terveydenhoitajalla ei ollut tarpeeksi aikaa. - Ei kehdannut pyytää apua neuvolasta vaan olisi toivonut tietoa pyytämättä. - Halusi tietoa kokeneen terveydenhoitajan kautta. Keneltä tietoa haluttiin vastaanottaa - Halusi tietoa masennuksesta terveydenhoitajalta ja lääkäriltä. - Olisi halunnut keskustella kokeneemman terveydenhoitajan kanssa masennuksesta.

22 - Olisi halunnut tietoa neuvolasta masennuksen oireista, hoidoista, tuntemusten tunnistamisesta ja ihan kaikesta masennukseen liittyvästä. - Olisi halunnut neuvolan terveydenhoitajalta tietoa masennuksesta. - Olisi halunnut neuvolasta tietoa vauvan koliikista, koliikkivauvan hoidosta ja ruokavaliosta. - Kaipasi tietoa neuvolasta vauvan koliikkiin, mutta ei sitä saanut. - Olisi halunnut että terveydenhoitaja olisi kertonut mahdollisesta yksinäisyydestä vauvan syntymän jälkeen jo raskausaikana. - Olisi halunnut perhevalmennuksessa tuleville isille tietoa heidän tukensa merkityksestä ja ennen kaikkea äidin jaksamisen tukemisesta. Jatkoimme analyysiä yhdistämällä samansisältöiset kategoriat toisiinsa muodostaen niistä yläkategorioita. Annoimme yläkategorioille nimet, jotka kuvasivat hyvin alakategorioita, joista se muodostui. Tiedon ja tuen saanti masennukseen - Sai tietoa ja tukea masennukseen - Ei saanut tietoa eikä tukea masennukseen - Halusi tietoa masennuksesta Tiedon saanti ongelmatilanteisiin - Halusi tietoa koliikista - Halusi tukea äidin yksinäisyyteen Tietoa isille äidin tukemiseen - Halusi tietoa isälle vastuun jakamisesta ja äidin tukemisesta Kiireetön ja ammattitaitoinen tuki neuvolasta - Miten tietoa haluttiin vastaanottaa

23 - Keneltä tietoa haluttiin vastaanottaa Tässä vaiheessa kategorioiden nimet vastasivat hyvin tutkimuskysymyksiämme, mitä, keneltä ja miten, eikä niitä ollut liikaa, joten olimme päässeet analyysissä loppuvaiheeseen. Kaavio abstrahoinnista on liitteenä 3. Abstrahointia voidaan kuitenkin jatkaa yhdistämällä kategorioita niin kauan kuin se on sisällön kannalta mielekästä ja mahdollista. (Kyngäs & Vanhanen 1985.) Yhdistäväksi kategoriaksi tuli: Tuki ja tieto - Tiedon ja tuen saanti masennukseen - Tiedon saanti ongelmatilanteisiin - Tietoa isille äidin tukemiseen - Kiireetön ammattitaitoinen tuki neuvolasta 6 TUTKIMUKSEN TULOKSIA 6.1 Tiedon ja tuen saanti masennukseen ja tiedon saanti ongelmatilanteisiin Useissa tutkimuksissa (mm. Tarkka 1996, Valtonen 1998.) on tullut esille, että masentuneet äidit kokevat etteivät saa tarpeeksi tukea neuvolan terveydenhoitajalta ja -lääkäriltä. Valtosen (1998) tutkimuksessa masentuneet äidit toteavat että neuvolassa puhutaan vain lapsesta, fyysinen puoli hoidetaan hyvin, mutta äidin henkistä puolta ei huomioida. Tutkimukseemme vastanneet äidit kokivat kaikki saaneensa liian vähän tukea neuvolan terveydenhoitajalta ja neuvolan- ja sairaaloiden lääkäreiltä. Myös isiltä kaivattiin enemmän tukea. Äidit olisivat halunneet tietoa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta; sen oireista ja hoidoista. Isiltä taas toivottiin tukea ja apua lapsen hoitoon ja kotitöihin. Neuvoja äidit olisivat kaivanneet ongelmatilanteisiinsa kuten vauvan koliikkiin ja äidin yksinäisyyteen. Äi-

24 dit olisivat kaivanneet vertaistukea toisilta äideiltä ja toivoneet että neuvolan terveydenhoitaja olisi voinut ohjata äitiä toisten äitien luokse. Poikkeustilanteisiin (masennus, vauvan koliikki) apua olisi toivottu myös laajemmalti, ei ainoastaan terveydenhoitajalta ja lääkäriltä. Äidit kokivat usein sosiaalisen verkostonsa liian pieneksi. Kuten Eerolakin (1999) tutkimuksessaan toteaa, tärkeää naisten mielestä olisi toisaalta saada konkreettista poikkeustilanteiden tukea ja toisaalta jokapäiväistä keskustelu- ja yhdessäoloseuraa. Olisin toivonut enemmän ymmärrystä ja tukea terveydenhoitajaltani. "Olisin halunnut masennuksesta tietoa viimeistään neuvolassa, ihan jo oireiden / tuntemusten tunnistamisen tasolla." "Neuvolanhoitaja kehotti kääntymään mielenterveystoimiston puoleen." "Lastenneuvolan puolella, jolloin olisin eniten tietoa kaivannut, oli täysin käsille lyöty kätilö, joka ei osannut kertoa lapsen koliikista (joka lastenklinikan lääkärien toimesta myöhemmin todettiin) tai äidin masennuksesta, lähinnä äidille syntyi vain käsitys siitä että on huono äiti tai taitamaton." Lapsiperheet saavat vain osan tarvitsemastaan tiedosta neuvolan kautta, osa tulee joukkotiedotusvälineistä, kirjallisuudesta, sukulaisilta ja tuttavilta. Silti erityisesti ensimmäisen lapsen saaneet vanhemmat voivat tuntea itsensä epävarmoiksi, vaikka he olisivat lukeneet runsaasti aihetta käsittelevää kirjallisuutta ja saaneet neuvoja neuvolasta ja sukulaisilta. (Pelkonen 1994, 47.) Osa äideistä päätteli oman masennuksen lukemalla aiheesta alan kirjallisuudesta ja lehdistä. Tutkimuksen äideistä osa työskentelee terveydenhoitoalalla ja he osasivat päätellä masennuksensa oireiden perusteella. Näillä äideillä ammattitaidosta on ollut apua oman masennuksensa tunnistamisessa. "Luin lehdestä toisten kertomuksia masennuksista ja tunnistin itseni niistä." "Olen terveydenhuoltoalalla ja päättelin itse masennukseni oireiden perusteella"

25 Tutkimuksessamme vain kaksi äitiä ilmoitti suoraan halunneensa neuvolan terveydenhoitajalta tietoa ja tukea. Jokaisessa vastauksessa äidit kertoivat kuitenkin saaneensa liian vähän tietoa ja tukea masennukseen ja tietoa ongelmatilanteista neuvolasta, tulkitsimme että he olisivat kaivanneet tukea enemmän neuvolasta (Laten content, Kyngäs & Vanhanen 1997). 6.2 Kiireetön ja ammattitaitoinen tuki neuvolasta Äidit olisivat toivoneet voivansa käydä saman kokeneen terveydenhoitajan vastaanotolla raskausaikana ja synnytyksen jälkeen myös vauvan kanssa. Tutun terveydenhoitajan lisäksi ongelmista puhumiseen olisi myös kaivattu enemmän aikaa. Äitien mielestä terveydenhoitajat olivat usein liian kiireisiä, jotta heille olisi voinut uskoutua ja puhua ongelmista. Neuvolapalveluiden lisäksi myös muuta maksutonta neuvontaa kaivattiin. Esimerkiksi Äimä ry tarjoamat ryhmät ovat maksullisia. Äimä ry tarjoaa neuvontaa ja palveluita synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsiville. ` "Lapseni ollessa kahden kuukauden ikäinen (koliikki pahimmillaan) olin ajatellut juttelevani terkkarin kanssa, olisin halunnut neuvoja ja aikaa. Tuolloin terveydenhoitajalla oli kuitenkin niin kiire, ettei hän ehtinyt kuin punnita ja mitata lapsen, ja pyysi vielä poistumaan pikaisesti. Se oli käynti jolta olisin tarvinnut enemmän, mutta josta ei ollut mitään hyötyä." "Olisin halunnut neuvolan tädiltä huomiota itselleni enemmän kuin yhden kysymyksen verran siitä, mitä minulle kuuluu. Kaikki mahdollinen tieto tämän tuskallisen masennuksen oireista, hoidosta ja ihan kaikesta liittyvästä olisi ollut tervetullutta." "Ei varmaan olisi huono idea jakaa vaikka synnytyssairaalan/neuvolan kautta lehtistä, jossa olisi "huonoa hetkeä" varten yhteystiedot (puhelinnumero, nettiosoite...) maksutonta palvelua varten." Äidit siis kokivat, että heidän terveydenhoitajansa eivät keskittyneet heidän tilanteeseensa tarpeeksi ja olivat liian kiireisiä. Äidit myös toivoivat, että tietoa tarpeellisista asioista annettaisiin ajoissa, jo synnytyslaitoksella.

26 6.3 Tietoa isille äidin tukemiseen Osa äideistä kaipasi enemmän neuvoja isille siitä kuinka jakaa vauvan hoitoa äidin kanssa ja olla myös tukemassa äitiä ongelmatilanteissa, kuten masennuksessa ja koliikkivauvan hoidossa. Emotionaalinen tuki, tärkeimpänä puolisolta saatu tuki, edistää raskaana olevien ja synnyttäneiden naisten hyvinvointia ja hallinnan tunnetta sekä vähentää raskauden aiheuttamaa stressiä (Eerola 1999, 23). "Olisin kaivannut napakampaa otetta, neuvoja myös miehelle koska lapsi on puoliksi myös hänen. Neuvolakäyntien ei mielestäni tarvitse olla täysin "hampaattomia", kyllä siitä voidaan puhua, että töitä pitäisi jakaa ja vastuuta." "Toivoisin, että perhevalmennuksessa miehille, tuleville isille painotettaisiin riittävästi heidän tukensa merkitystä ennen kaikkea jaksamisen tukemisessa, öiden valvomisten jakamisessa ja ihan kaikessa." Äidit siis kaipasivat neuvolasta ja perhevalmennuksesta enemmän tietoa myös isille äidin tukemiseen ja vauvan hoitoon liittyvistä asioista. 7 TUTKIMUSTULOSTEN TARKASTELUA Tulevilla vanhemmilla on luonnollinen tarve saada kasvatuksellista tukea vanhemmuuteensa. He kaipaavat tietoa menettelytavoista eri tilanteissa, ymmärrystä ympärivuorokautisen vastuunkantamisen merkityksestä ja tukea erilaisten pulmatilanteiden kohtaamisessa. Ennen tällainen ympäristön, perheen, sukulaisten, ystävien ja naapureiden antama tuki on ollut spontaania, epävirallista ja satunnaista, mutta nykyään lastenkasvatuksessa tarvittavat tiedot ja taidot eivät välity spontaanisti sukupolvelta toiselle. (Etzell ym. 1998, 151.) Kun raskaana oleva tai pienen lapsen äiti on masentunut, eikä hän jaksa itse kysellä ja etsiä