Makrotalous Marraskuu 3 Saldo Suhdannenäkymät toimialoittain ml. rakennusteollisuus 1-1 Elintarvike Teknologia -3 Kemia Metsä - TEVA Painaminen Rakennustuote -7 93 9 9 9 97 9 99 1 3 7 Lähde: EK:n Suhdannebarometri
Talouden suunta marraskuussa 1 Ind. Eurotalouden ilmapiiri-indikaattori Eurotaloudessa finanssikriisi näkyy selvänä tasopudotuksena odotuksissa ja toteutuneissa talousnumeroissa. 11 1 Myönteisintä on korkojen käänne nopeaan laskuun sekä inflaation hidastuminen halvemman öljyn myötä. 9 9 9 9 97 9 99 1 3 7 Ensi vuoden BKT-ennusteet ovat painuneet hyvin heikoiksi; konsensusnäkemys on jo miinuksen puolella. 1 % 1 - - Viron BKT määrän muutos edellisestä vuodesta 1 3 7 e 9e 1e Lähteet: Reuters EcoWin, Eesti Pank Viron viime vuosien huima talouskasvu on tänä vuonna vaihtunut syvään taantumaan. Velanoton ja kiinteistökuplan vauhdittama kotimainen kysyntä heikkenee nyt nopeasti. Nopea palkkojen nousu on syönyt kilpailukykyä viennissä, jonka kasvu pysähtyi jo 7. Suhdannenäkymät toimialoittain Saldo ml. rakennusteollisuus 3 1-1 Elintarvike Teknologia -3 Kemia Metsä - TEVA Painaminen Rakennustuote -7 93 9 9 9 97 9 99 1 3 7 Lähde: EK:n Suhdannebarometri Suomessa ulkomaisen kysynnän heikkous on supistanut teollisuuden tilauskantaa. Viennin päämarkkinat ovat taantumassa. Kuluttajien taloudessa odotukset ovat laskeneet, mutta tulot ja työllisyys vielä nousseet. Vahvassa kasvussa ollut vähittäiskaupan myynti ei notkahtanut vielä syyskuussa; kasvua vuoden takaisesta kertyi,1 %. 1
Keskeisiä ennusteita BKT, % 7 9e Yhdysvallat,, 1, Euroalue,9,, Suomi,9, 1, Yksityinen kulutus, % 7 9e Yhdysvallat 3,,, Euroalue 1, 1, 1, Suomi,1 3,, Inflaatio, % 7 9e Yhdysvallat 3,,9, Euroalue,,1, Suomi 1,,,9 Työttömyysaste, % 7 9e Yhdysvallat,,, Euroalue, 7,, Suomi 7,7,9,3
Tasopudotus eurotalouden näkymiin Finanssikriisin pahimpien viikkojen ja tapahtumien vaikutukset näkyvät selvästi eurotalouden ennakoivissa indikaattoreissa. Talouden ilmapiiri-indikaattori putosi lokakuussa pisteeseen, kun sen pitkän ajan keskiarvoa kuvataan pisteluvulla 1. Samoin ostojohtajien indeksissä, kuluttajien, teollisuuden ja rakennusalan luottamuksessa nähtiin lokakuussa poikkeuksellisen suuret pudotukset. 1 Ind. 11 1 9 Eurotalouden ilmapiiri-indikaattori Vientivetoinen talouskasvu taittui jo alkuvuodesta euron kalleuteen ja Yhdysvaltain talouden heikkenemiseen. Nyt myös kysyntä kehittyvistä Aasian ja Itä-Euroopan maista on heikentynyt, ja se jarruttaa investointitavaroihin painottuvaa euromaiden vientiä. Käänne huonompaan näkyy jo työmarkkinoillakin. Syyskuussa euroalueen työttömien määrän vuositason kasvu oli hieman yli henkeä, kun vielä helmikuussa nähtiin vastaavansuuruinen työttömyyden lasku. 9 9 9 97 9 99 1 3 7 Työttömyysaste euroalueella 11 % 11 1 1 9 9 7 93 9 9 9 97 9 99 1 3 7 Vaikka eurotalouden tila on monessa suhteessa vakaampi kuin Yhdysvaltain, saattaa finanssikriisin vaikutus Euroopassa olla jopa suurempi: eurooppalaiset yritykset ovat amerikkalaisia enemmän pankkirahoituksen varassa, joten luottojen saatavuuden vaikeutuminen voi rajoittaa yritystoimintaa ja talouden kehitystä entisestään. Positiivisimmat piirteet eurotaloudessa ovat raaka-aineiden tuntuva halpeneminen sekä korkojen lasku. Esimerkiksi Saksassa inflaatio on hidastunut jo, %:iin, mikä tukee aina varovaisten saksalaiskuluttajien rahankäyttöä. Rahan hintaan on tulossa tuntuva pudotus. EKP on perustellusti tehnyt täyskäännöksen rahapolitiikassaan, mikä merkitsee ohjauskoron laskujen jatkamista. Joulukuun korkokokouksen jälkeen ohjauskorko on hyvin todennäköisesti,7 %, josta se ensi vuoden alkupuolella painuu vähintäänkin %:iin. Rahamarkkinoiden vähittäinen normalisoituminen on johtanut euriborien selvään laskuun, mikä on kuluttajille ja yrityksille luonnollisesti tärkeämpää kuin ohjauskoron taso. Pessimismin leimaamassa taloudessa hitaamman inflaation ja alempien korkojen vaikutukset tuntuvat melko hitaasti, joten talouden vakaantumista ja hidasta kohenemista voidaan odottaa aikaisintaan ensi vuoden jälkipuolella. Euroalueen vuoden 9 BKT-muutosta koskevien ennusteiden keskiarvo on painunut nyt -,1 %:iin, kun vielä kuukausi sitten lukema oli 7 kymmenystä korkeampi. Myös ennustehaarukka on leveä: pessimistisimmät tarjoavat kokonaistuotantoon 1, %:n pudotusta, kun taas optimismin ylälaita liikkuu 1 %:n talouskasvussa. 3
Euroalue Euroalue: BKT ja teollisuustuotanto muutos edellisestä vuodesta Vähittäismyynnin määrä euroalueella vuosimuutos 3 kk:n liukuvasta keskiarvosta %, % BKT 3,, 1,, Teollisuustuotanto -1, - -, - 9 97 9 99 1 3 7-3, 1 3 7 3 Saldoluku 1-1 - Euroalue: Teollisuustuotteiden varastot ja tilaukset Valmiiden tuotteiden varastot Teollisuuden luottamusindikaattorit Saldoluku Ranska 1 Euroalue -1-3 Tilaukset Vientitilaukset - - 9 9 9 97 9 99 1 3 7 - Saksa -3 9 9 9 97 9 99 1 3 7 Talouden ilmapiiri-indikaattoreita Kuluttajien luottamusindikaattori 13 Ind. 1 Saldo 1 11 Ranska (INSEE) -1 Euroalue Saksa 1-9 Saksa (IFO) Euroalue 9 9 9 97 9 99 1 3 7-3 - Ranska 9 9 9 97 9 99 1 3 7, % Yhdenmukaistetut kuluttajahinnat muutos edellisestä vuodesta 13 % Työttömyysaste*, 3, 3, Euroalue Ranska 1 11 * Kausitasoitettu Saksa**,, 1, 1, Saksa Tavoitetaso, 1 3 7 1 Euroalue 9 Ranska ** Tilastointimuutos Saksassa tammikuusta alkaen 7 93 9 9 9 97 9 99 1 3 7
Virolla edessä pitkä taantuma Viron talous on kokenut tänä vuonna äkkipysäytyksen. Kun talous kasvoi vuosina - 7 määrältään yhteensä yli neljänneksen, alkoi tuotanto tänä vuonna supistua. Tuotannon vähenemisen ennakoidaan jatkuvan myös vuonna 9. Viron ohella Latviassakin tuotannon arvioidaan supistuvan sekä tänä että ensi vuonna. 1 % 1 Viron BKT määrän muutos edellisestä vuodesta Taantuman taustalla on ennen kaikkea kotimaisen kysynnän tuntuva väheneminen. Kotimaista kysyntää ylläpidettiin viime vuosina velkaa kasvattamalla, joskin myös palkat nousivat ripeästi. Luotonannon kasvu ylitti % sekä että. Vuonna 7 luotonanto kasvoi yli 3 %. Vastaavasti palkkojen nousu oli 1 - %:n haarukassa. - - 1 3 7 e 9e 1e Lähteet: Reuters EcoWin, Eesti Pank 1 % 1 Viron yhdenmukaistetut kuluttajahinnat muutos edellisestä vuodesta Kotimaisesta kysynnästä investointien arvioidaan vähenevän tänä ja ensi vuonna yhteensä lähes viidenneksen. Investointeja supistaa luotonannon kiristymisen ohella asuntomarkkinoiden kuplan puhkeaminen. Kiinteistömarkkinoiden jäähtyminen alkoi jo vuonna 7. Asuntojen hinnat halpenivat vuodessa keskimäärin 1 %. Hintojen laskun odotetaan jatkuvan myös vuonna 9 niin, että keskimäärin asuntohinnat laskevat noin neljänneksen vuoden 7 huipusta. Investointien lisäksi myös yksityinen kulutuksen odotetaan supistuvan sekä tänä että ensi vuonna yhteensä yli 3 %. Kulutusta vähentää varalli- 1 3 7 e 9e 1e Lähteet: Reuters EcoWin, Eesti Pank suusarvojen laskun ohella työttömyyden kasvu. Työttömyyden ennakoidaan lähes kaksinkertaistuvan vuoteen 1 mennessä yli %:iin. Myös palkkojen ripeän kasvun uskotaan taittuvan. Viron vienti kärsii globaalista taantumasta, mutta osasyy viennin vaikeuksiin on myös maan kilpailukyvyn heikkenemisellä ripeiden palkkanousujen takia. Viennin kasvu pysähtyi jo viime vuonna eikä selvää kasvukäännettä ole näkyvissä kuin aikaisintaan vuonna 1. Viron aiemmin ylikuumentuneen talouden ajautuminen taantumaan korjaa väkisin joitain talouden epätasapainoilmiöitä. Inflaation arvioidaan hidastuvan ensi vuonna merkittävästi, vaikka valtio korottaakin arvonlisäveroja joillekin tuotteille. Myös pankkien luotonannon kasvu hidastuu voimakkaasti, ja voi reaalisesti jopa supistua. Maan ulkoinen tasapaino pysyy alijäämäisenä, mutta vaihtotaseen vaje supistuu alle puoleen viime vuoden tasosta. Toisaalta julkinen talous kääntyy lievästi alijäämäiseksi. 1 3 7 e 9e 1e Lähteet: Reuters EcoWin, Eesti Pank 1 % 1 1 Viron työttömyysaste
Yhdysvallat Yhdysvallat: BKT ja teollisuustuotanto muutos ed. vuodesta USA: Teollisuuden tilaukset ja varastot 1 kk:n muutos 3 kk:n liukuvista keskiarvoista 1 % 1 % BKT 1 Tilaukset - - - 91 9 93 9 9 9 97 9 99 1 3 7 % 1 1 - -1-1 - Teollisuustuotanto USA: Kestokulutustavaroiden tilaukset ja vähittäismyynnin määrä muutos ed. vuodesta 3 kk:n liukuvista keskiarvoista Vähittäismyynti Kestokulutustavarat 9 9 9 97 9 99 1 3 7 Ind. 1 1 1 1 1 Yhdysvallat: Kuluttajien luottamus Odotukset Indeksi Nykytilanne 19=1 91 9 93 9 9 9 97 9 99 1 3 7 - -1-1 Varastot 9 9 9 97 9 99 1 3 7 7 3 % 7 3 Yhdysvallat: Ostojohtajien indeksejä Teollisuus Palvelut 97 9 99 1 3 7 Uudet työpaikat ja työttömyysaste Yhdysvalloissa Työttömyysaste Uudet työpaikat 97 9 99 1 3 7 1 - - 7 % 3 1 Yhdysvallat: kuluttajahinnat ja pohjainflaatio muutos edellisestä vuodesta Pohjahinnat Kuluttajahinnat 9 91 9 93 9 9 9 97 9 99 1 3 7 1 Ind. 1 1 1 Lähde: Reuters Ecowin Osakeindeksien kehitys: Yhdysvallat Dow Jones (vasen asteikko) STANDARD & POORS (oikea asteikko) NASDAQ (vasen asteikko) 9 99 1 3 7 1 1 1 1 9 3
Suomen suhdanteet synkentyneet nopeasti Suhdannebarometrin mukaan suomalaisyritysten odotukset ovat heikentyneet nopeasti ja voimakkaasti. Muutos aiempaan on suuri erityisesti rakentamisessa, mutta selvää suhdanteiden huononemista odotetaan lähes kaikilla aloilla. Kasvua vaimentaa heikko kysyntä, kun aiemmin pullonkaulana oli mm. työvoimapula. Vientisektorin kannalta useimmat keskeiset markkina-alueet ovat vähintään taantuman partaalla läntisissä teollisuusmaissa. Teollisuusyritysten odotukset ovat heikentyneet nopeammin kuin aiemmin arvioitiin. Tilauskanta on supistunut ja kapasiteetin käyttöaste laskenut. Tuotannon kasvua ei lähikuukausille odoteta. Henkilöstö on jo kääntynyt laskuun ja laskun odotetaan jatkuvan. Rakennusyrityksissä odotukset lähikuukausille suorastaan sukeltavat. Toistaiseksi tuotanto ja henkilöstö ovat pysyneet melko korkealla tasolla, mutta käänne heikompaan on jo tapahtunut. Mm. uudisrakentamisen volyymi kääntyi laskuun elokuussa (-3 %) ja rakennuslupien perusteella lasku jyrkkenee jatkossa (tammi-elokuu -13 %). Rakennusyritysten tuotteiden myyntihintojen nousu on päättynyt. Esim. asuntojen hinnat laskivat heinä-syyskuussa 1, % edellisestä neljänneksestä ja myyntiajat pidentyivät. Palveluyrityksissä suhdannekuva on jatkanut melko loivaa heikkenemistä. Tilanne on nyt hieman tavanomaista huonompi. Tulevaisuuden näkymät ovat vaatimattomat, esim. myynnin kasvu jää hitaaksi. Lisäksi käännettä huonompaan odotetaan yleisesti. Työvoiman määrän arvioidaan säilyvän nykytasolla tai laskevan lievästi. Kun vientisektori ja investoinnit ovat vaikeuksissa, jää kuluttajien varaan paljon kasvuodotuksia. Kuluttajien odotukset ovat kuitenkin heikot. Lähimmän vuoden aikana kuluttajat odottavat Suomen taloustilanteen ja oman taloustilanteen sekä työllisyyden heikkenevän. Säästämismahdollisuudet arvioidaan silti hyviksi. Kuluttajien luottamusta pitäisi edelleen tukea tulo- ja vielä myös työllisyyskehitys. Kesäsyyskuussa palkkasumma kasvoi 7, %. Työllisyys on edelleen parantunut, joskin hitaammin kuin alkuvuonna. Syyskuussa työllisiä oli 39 henkeä enemmän ja työttömiä 1 henkeä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Ensi vuodelle suunnitellut tuloveron kevennykset, palkankorotukset ja alentuva inflaatio tukevat myös ostovoimaa. Silti taantumapelot ja negatiivinen julkisuus saattavat painaa enemmän. Elokuussa vähittäiskaupan myynnin määrä jäi, % miinukselle, mutta syyskuulle kirjattiin, %:n kuukausinousu. OP-Keskus Strateginen suunnittelu Timo Lindholm 1 31 Jorma Vanninen 1 9 Anneli Tikkanen 1 3 7
Suomi Saldo Yritysten suhdannenäkymät Teollisuuden varastot ja tilauskanta normaaliin verrattuna Teollisuus Saldo 3 - Palvelut 1 Valmistuotevarastot - -1 - Rakentaminen - -3 Tilauskanta - 1 3 7-9 9 97 9 99 1 3 7 Lähde: Elinkeinoelämän keskusliitto EK Lähde: EK:n Suhdannebarometri Suomen vähittäiskaupan myynnin määrä muutos* edellisvuoden vastinkuukaudesta Saldoluku Luottamusindikaattorit Suomessa 7 % =1 *1 kuukauden liukuvasta keskiarvosta Palvelut 3 3 9 97 9 99 1 3 7 Lähde: Tilastokeskus - Teollisuus Rakentaminen - 9 99 1 3 7 Lähde: EK 1 Kuluttajien luottamusindikaattori ja kotitalouksien arvio omasta ja maan taloudesta vuoden kuluttua 3 Saldoluku Talous muuttuu paremmaksi Oma talous Kuluttajien luottamusindikaattori Saldoluku 3 1 Kotitalouksien arvio ostamisen, säästämisen ja lainanoton edullisuudesta Lainanotto -1 - Talous muuttuu huonommaksi Maan talous -1 - Säästäminen Ostaminen -3 1 3 7 Lähde: Tilastokeskus, Kuluttajabarometri -3 97 9 99 1 3 7 Lähde: Tilastokeskus, Kuluttajabarometri 1 Ind. 11 11 1 Kuluttajahintaindeksi hyödykeryhmittäin Asunto, lämpö ja valo KOKONAISINDEKSI Ravinto 1 henkilöä Työvoiman määrä Suomessa muutos edellisestä vuodesta 1 kk:n liukuvista keskiarvoista Työlliset 1 Muut hyödykeryhmät yhteensä - - Työttömät 9 Lähde: Tilastokeskus 7 - Lähde: Tilastokeskus 9 99 1 3 7 1 7
Suomen talous, kuukausitietoja vuositieto 7 TUOTANTO 7 joulu joulu heinä elo syys loka Teollisuustuotanto (kt), muutos p.a. (%),3 7, 3, 1,,9,9 Kapasiteetin käyttöaste, %, 77, 79,9 7,,3,9 muutos p.a. (%) 1, -3,9, -1, -,3-3, Tuotannon suhdannekuvaaja, muutos p.a. (%),9 1,,, -,3 Vähittäiskauppa (kt), muutos p.a. (%),, 3,3 1,, -1,7 Rakennusluvat, muutos p.a. (%) - Kaikki rakennukset 1,1, -, -19, -19, - Asuinrakennukset -, -,3-11, -33, -1,7 - Muut rakennukset 1, 3,, -13, -,7 MAKSUTASE, mrd. euroa 7 joulu joulu heinä elo syys loka Kauppatase (1 kk liuk.summa),7 9,1,7,, Vaihtotase (1 kk liuk.summa) 7,3 7, 7,3 7, 7,3 Korollinen nettovelka,7 1,1 -, -, LUOTTAMUSINDIKAATTORI joulu joulu heinä elo syys loka Kotitaloudet (Saldoluku) 1, 1,,,7,1 -, Teollisuus (Saldoluku) 13 1 - -9-1 -1 Rakentaminen (Saldoluku) 7 1-1 -1-1 -19 Palvelut (Saldoluku) 31 7 3 9 3 1 HINNAT, muutos p.a (%) 7 joulu joulu heinä elo syys loka Kuluttajahinnat,,,,,7,7 Rakennuskustannukset,9,,,3, 3, 3,3 Tukkuhinnat 3,, 1,,9,3, Vientihinnat,, 1, 1, 1,, Tuontihinnat,,,7 7, 7,9,7 TYÖLLISYYS (TK) 7 joulu joulu heinä elo syys loka Työlliset (1 ) 9 9 11 Työttömät (1 ) 13 1 1 1 11 1 Työttömyysaste (%),9,,,,,9 VALTIONTALOUS, mrd. euroa joulu joulu heinä elo syys loka Valtion velka,9,1,,, 9, Valtion tulot 3,,1 3,7 3,7 3, Valtion menot 3, 3,9 3, 3,1,1 9
Kansainvälinen talous, kuukausitietoja vuositieto 7 TEOLLISUUSTUOTANTO vuosimuutos, % 7 joulu joulu heinä elo syys loka USA 1,7 1,3, -, -1, -, Euroalue 3,,9 1,7-1, -,9 -, Saksa,9 7,,,1 1, -,3 Ranska 1, 1, 1,3-1,9 -, -1,9 Iso-Britannia,, 1,1-1,7 -,3 -, Ruotsi 3,9 9,,, -,1 -, Japani,9 3,3,3 1, -,7-1,9 TEOLLISUUDEN LUOTTAMUS joulu joulu heinä elo syys loka USA (ISM) 1,,, 9,9 3, 3,9 Saksa (IFO) 1, 13, 97, 9, 9,9 9, Euroalue (saldoluku) - -9-1 -1 Saksa (saldoluku) 9 - -9-11 -1 Ranska (saldoluku) 1-1 -11-1 -19 Iso-Britannia (saldoluku) 1 - -13-19 - Ruotsi (saldoluku) -9-11 -1-19 Japani (saldoluku) -1 KOTITALOUKSIEN LUOTTAMUS joulu joulu heinä elo syys loka USA (indeksi 19=1) 11, 9, 1,9, 1, 3, Euroalue (saldoluku) - -9 - -19-19 - Saksa (saldoluku) - -7-9 -9-1 Ranska (saldoluku) -11-1 - -3 - -3 Iso-Britannia (saldoluku) - - - - -3-7 Ruotsi (saldoluku) 1 1-1 - -3-9 Japani (saldoluku),9 3, 31, KULUTTAJAHINNAT vuosimuutos, % 7 joulu joulu heinä elo syys loka USA,9,,1,,,9 Euroalue,1 1,9 3,1, 3, 3, 3, Saksa,3 1, 3,1 3,3 3,1,9, Ranska 1, 1,, 3, 3, 3, Iso-Britannia,3,,,,, Ruotsi, 1, 3,,1,3, Japani,1,3,7,3,1,1 TYÖTTÖMYYSASTE, % 7 joulu joulu heinä elo syys loka USA,,,,7,1,1, Euroalue 7, 7, 7, 7, 7, 7, Saksa 9, 9,,3 7, 7,7 7, 7, Ranska,, 7, Iso-Britannia,7,9,,7,,9 3, Ruotsi,1,1,,,,9 Japani 3,9, 3,,,, 1
Kansainvälinen talous, neljännesvuositietoja BRUTTOKANSANTUOTE määrän muutos, % (kt) 7 II III I II III USA ( hinnoin),7, 1,,,3,,1, Euroalue (9 hinnoin),1 3,3,,,1,1 1, Saksa ( hinnoin)(ps) 1, 3,,, 1, 1,9 3,3 1,3 Ranska ( hinnoin) 1,7,3 1,7,,,1 1,1 Iso-Britannia (3 hinnoin), 3, 3, 3,3,9,3 1,,3 Ruotsi (=1) (ps) 3, 3,,9,, 1,, Japani ( hinnoin) (ps),, 1, 1,7 1, 1,,7 YKSITYISET KULUTUSMENOT määrän muutos, % (kt) 7 II III I II III USA ( hinnoin), 3,,9,9, 1, 1,3, Euroalue (9 hinnoin) 1,,3 1, 1, 1,3 1,,3 Saksa ( hinnoin)(ps) -,, -,, -1,1 -, -,1 Ranska ( hinnoin),3,1,3,,, 1,1 Iso-Britannia (3 hinnoin), 1,9,3 3, 3, 3,, Ruotsi (=1) (ps) 3,3,1,7 3,,9,1, Japani ( hinnoin) (ps), 1, 1,3 1,7 1, 1,, INVESTOINNNIT määrän muutos, % (kt) 7 II III I II III USA ( hinnoin), -3,9 -, -,1-3,3 -,3 -, -7,9 Euroalue (9 hinnoin), 3, 3, 3,1,3 3,, Saksa ( hinnoin)(ps),1,7,7,7,,1 7,9 Ranska ( hinnoin),3,7,, 3,9 3, 1,1 Iso-Britannia (3 hinnoin), 9, 7,,7 3,9,3 -,1 Ruotsi (=1) (ps), 9, 9,,9,3,3, Japani ( hinnoin) (ps),,3 -,7-1, -3, -,9 -, VIENTI määrän muutos, % (kt) 7 II III I II III USA ( hinnoin) 7, 1,1 7, 11,7,9 1,1 11,,9 Euroalue (9 hinnoin), 9,3, 7,3,,3 3,7 Saksa ( hinnoin)(ps) 9, 1,9 9,3,3,, 7, Ranska ( hinnoin), 3,7,, 3,3, 1, Iso-Britannia (3 hinnoin) 11, -, -11,7 3,3,,9 1,9 Ruotsi (=1) (ps),7,1,3,3,7,1, Japani ( hinnoin) (ps) 1,, 7,,7 1, 11,1,1 TUONTI määrän muutos, % (kt) 7 II III I II III USA ( hinnoin), 3,,, 1,1-1, -1,9-3,1 Euroalue (9 hinnoin),3 7,,3, 3,9, 3, Saksa ( hinnoin)(ps), 1,,,,,,7 Ranska ( hinnoin),9,, 7,,, 1, Iso-Britannia (3 hinnoin) 7,7, -9,,,7 3, 3,1 Ruotsi (=1) (ps),,, 11, 7,,7 7, Japani ( hinnoin) (ps) 3,9, 1, 1,, 3, -1, 11