Makrotalous Toukokuu 2006
|
|
- Seppo Karvonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Makrotalous Toukokuu USA: Kuluttajahinnat ja pohjainflaatio muutos ed. vuodesta Pohjahinnat Kuluttajahinnat
2 Talouden suunta toukokuussa USA: Kuluttajahinnat ja pohjainflaatio muutos ed. vuodesta USA:n kuluttajahintainflaatio kiihtyi huhtikuussa hieman. Rahapolitiikan kiristäminen jatkuu Pohjahinnat Kuluttajahinnat Osakemarkkinoita säikyttäneet hintapaineet liittyvät ansiotason ja kapasiteetin käyttöasteen nousuun sekä kalliiseen öljyyn Makrotalouden perusnäkemys ei ole muuttunut: hidastumisesta huolimatta BKT-kasvu yltää tänä vuonna yli :iin Vähittäismyynnin määrä euroalueella vuosimuutos kk:n liukuvasta keskiarvosta Euroalueella teollisuuden tuotannon kasvu nopeutui maaliskuussa, mutta vähittäiskaupan myynti väheni. Vientiteollisuus ja kotimarkkinat ovat edelleen eri tahdissa - - Saksan talouspolitiikka jarruttaa kotimaista kysyntää: budjettivajetta supistetaan ja samaan aikaan kilpailukykyä parannetaan rajoittamalla reaalipalkkojen nousua Kallis öljy nosti kuluttajahintoja maalis- ja huhtikuussa. EKP:n inflaatiotavoitetta ei ainakaan tänä vuonna saavuteta Kotitalouksien arvio rahan käytöstä kotitalouksista Luvut kk:n liukuvia keskiarvoja Lähde: Kuluttajabarometri Pystyy säästämään seuraavien kk:n aikana Ottaa lainaa seuraavien kk:n aikana Suomen talous oli tammi-maaliskuussa lähes vuosikasvussa. Yritystiedustelujen mukaan vahva kasvu jatkuu edelleen Pk-yritysten lähiajan näkymät ovat edelleen parantuneet kaikilla päätoimialoilla. Liikevaihdon kasvuodotukset ovat korkealla. Työllisyyden nopea nousu on jatkunut koko alkuvuoden ja kuluttajien säästämismahdollisuudet ovat erittäin hyvät.
3 Keskeisiä ennusteita BKT, Inflaatio, Työttömyysaste, e e e e e e Suomi,,,,,,,,9, USA,,,,,,,,, Euroalue,,,,,,,,,9 Saksa,,,,,,, Japani,,, -,,,,,, Yksityinen kulutus, Vaihtotase/BKT, Budjetti/BKT*, e e e e e e Suomi,,,,,,,,, USA,,, -, -, -, -, -, -, Euroalue,,, -, -, -, -, -, -, Saksa,,,,,, -, -,9 -, Japani,,,,,, -, -, -, Vuosien ja ennusteet: Suomen ennusteet OP-ryhmä Muiden maiden BKT-, inflaatio- ja vaihtotase/bkt-ennusteet the Economist muut erät OECD * Koko julkisen talouden yli/alijäämä
4 Pelko USA:n rahapolitiikan lisäkiristyksistä sekoitti markkinat Osake- ja korkomarkkinat ovat joutuneet varsinaiseen myllerrykseen USA:n huhtikuun inflaatioraportin julkaisun jälkeen. Raportti osoitti USA:n kuluttajahintojen nousun kiihtyneen lievästi (, :sta, :iin), ja myös pohjainflaatio nousi hieman. Markkinoiden hermostuneisuutta lisäsivät eräät USA:n keskuspankkijohtajien lausunnot, joiden mukaan inflaatio koetaan merkittäväksi uhkaksi. Korkojen lisänostot eivät siitä syystä ole poissuljettuja. Markkinoilla on nyt melko vahvoja odotuksia, että keskuspankki nostaa ohjauskorkoaan jo kesäkuun kokouksessaan. Aiemmin arveltiin keskuspankki Fedin pitävän taukoa koron nostojensa pitkässä sarjassa. Markkinoiden myllerryksen taustalla on ajatus, että koron nostojen jatkuminen hidastaa talouskasvua ja on näin ollen negatiivinen tekijä osakemarkkinoille. Osakkeiden paniikkimyynnit ovat tuoneet kursseja globaalisti roimasti alas, ja likviditeetin siirtyminen korkomarkkinoille on puolestaan laskenut hieman korkoja.,,,,,,,, Lähde: Ecowin Osakeindeksien kehitys USA:ssa Dow Jones (vasen asteikko) STANDARD & POORS (oikea asteikko) USA:n korkoja Valtion obligaatiot ( V) kk Fed Funds Target ,,,,,,,, Vaikka osakemarkkinoiden arvostus oli joillakin alueilla (esim. USA:ssa ja Suomessa) noussut melko korkeaksi, näyttää rekyyli kuitenkin ylimitoitetulta. USA:n kuluttajahintainflaatio oli huhtikuussa lievästä kiihtymisestään huolimatta selvästi alhaisempi kuin alkuvuonna. Inflaatiopaineista on tosin joitakin merkkejä olemassa, esim. kapasiteetin käyttöaste on noussut. Palkkapaineet eivät silti ole järisyttäviä, sillä reaalipalkat ovat nipin napin plussan puolella. Fed on nostanut ohjauskorkoaan jo lähemmäs parikymmentä kertaa tässä syklissä, joten - lisänostoa voivat tuskin olla täydellisen kohtalokkaita. Nyt nämä markkinapelot olivat kuitenkin se korsi, joka taittoi kamelin selän. Toukokuun alkupuolella Fed nosti odotetusti ohjauskorkoaan vartilla, :iin. Tuolloin Fed arvioi, että talouskasvu hidastuu asuntomarkkinoiden viilenemisen, koron nostojen ja energianhintojen kallistumisen yhteisvaikutuksesta. Vaikka kuvaus Fedin näkemyksestä oli aiempaa tarkempi, mitään täysin mullistavaa muutosta ei tuolloin havaittu. Markkinoilla arveltiin, että seuraava koron nosto on luvassa syksyllä. USA:n tuoreimmat talousluvut osoittavat kasvun jatkuvan suurin piirtein ennusteiden mukaisesti (, v. ). Teollisuuden luottamusindeksi parani huhtikuussa. Myös teollisuustuotannon kasvu on kevätkuukausina hieman nopeutunut. Myös kuluttajien luottamus on parantunut maalis-huhtikuussa. Yksityinen kulutus on kasvanut suunnilleen kokonaistuotannon tahtiin. Työmarkkinoilla työttömyysaste on pysynyt alle :ssa, joskin huhtikuun uusien työpaikkojen lukumäärä oli odotuksia alhaisempi.
5 USA: USA: BKT ja teollisuustuotanto muutos ed. vuodesta USA: Ostojohtajien indeksejä Palvelut Teollisuustuotanto BKT Teollisuus USA: Kestokulutustavaroiden tilaukset ja vähittäismyynnin määrä muutos ed. vuodesta kk:n liukuvista keskiarvoista USA: Teollisuuden tilaukset ja varastot kk:n muutos kk:n liukuvista keskiarvoista Tilaukset Vähittäismyynti Kestokulutustavarat Varastot USA: Kuluttajien luottamus 9= Nykytilanne Indeksi 9 USA: Uudet työpaikat ja työttömyysaste Uudet työpaikat (oikea asteikko) Odotukset Työttömyysaste (vasen asteikko) USA: Kuluttajahinnat ja pohjainflaatio muutos ed. vuodesta Dow Jones USA: Osakekurssit Pohjahinnat Kuluttajahinnat Nasdaq
6 Eurotalous: teollisuus nousussa, kuluttaminen laskussa Ristiriita euroalueen nousevien luottamusindikaattoreiden ja heikon kotimaisen kysynnän välillä on jatkunut. Maaliskuussa teollisuuden tuotanto oli, suurempi kuin vuotta aiemmin. Tuotannon kasvuvauhti ylitti odotukset noin puolella prosenttiyksiköllä. Samaan aikaan vähittäiskaupan myynnin volyymi jäi, pienemmäksi kuin viime vuoden maaliskuussa. Teollisuudessa vauhti on siis parantunut ja vähittäiskaupassa miinukset pidentyneet entisestään. Koko euroalueen heikkoa maaliskuun vähittäismyyntiä selittää Saksan, vuositason lasku, mikä on heikoin lukema vuosiin. Toinen ristiriita löytyy Saksan korkean Ifo-indeksin ja maan teollisuuden tuoreimpien lukujen väliltä. Voimistuvaa kasvua ennakoineesta Ifo:sta huolimatta tuotannon määrä putosi maaliskuussa peräti,. Kuluttajahintojen muutos euroalueella Eräs selitys Saksan jatkuvasti heikkoon kotimarkkinoiden kehitykseen löytyy maan talouspolitiikan,, perustavoitteista: Saksan hallitus tavoittelee yhtä aikaa sekä julkisen talouden suuren budjettivajeen pienentämistä että maan hintakilpailukyvyn nostoa. Budjetin korjaamiseen pyritään mm. arvonlisäveron -yksikön korotuksella ensi vuoden alusta. Kilpailukykyä puolestaan hankitaan pitämällä työvoimakustannusten nousun mahdollisimman pienenä. EU:n komission mukaan Saksan reaaliset yksikkötyökustannukset alenivat vuosina ja ja alenevat tänä ja ensi vuonna edelleen. Palkansaajien näkökulmasta tämä tarkoittaa reaalipalkkojen jatkuvaa alenemista. Kohentunut kilpailukyvyn on näkynyt yritysten luottamusindikaattoreiden ja edelleen teollisuuden ja viennin nousuna. Samaan aikaan se kuitenkin yhdessä tiukan finanssipolitiikan kanssa rajoittaa kulutusmenojen nousua. Tältä osin Saksa on umpikujassa: julkisen talouden tasapainoa on hyvin vaikea saavuttaa ilman kulutuksen ja työllisyyden kunnollista kasvua. Lisää ongelmia kotimaiselle kysynnälle tuottaa kallis öljy ja EKP:n reaktiot siihen. Öljyn hinta pysynee suhteellisen kalliina, mikä leikkaa kuluttajien ostovoimaa. Öljyn hinta oli myös pääsyy euroalueen kuluttajahintaindeksin tuntuviin nousuihin maalis- ja huhtikuussa (kk-muutokset, ja, ). Koska alkuvuoden hintamuutokset olivat tuntuvia, pysynee vuosi-inflaatio yläpuolella koko loppuvuoden ja samoin ensi vuoden. Inflaatiotavoitteen ylittyminen muutamalla kymmenyksellä ja EKP:n pelko kalliin öljyn toisen kierroksen hintavaikutuksista riittävät perusteluiksi ohjauskoron nostoille. Samalla kritiikki EKP:n politiikka kohtaan voimistuu, ellei kuluttajien rahankäyttö käänny nousuun ja ensi vuoden alle BKT-ennusteet osoittaudu liian pessimistisiksi.,,,,,,,,,,,,,, Ydininflaatio Inflaatio Kuluttajahintaindeksin eriä euroalueella muutos edellisestä vuodesta Palvelut Tavarat,,,,,,,,,,,,,,
7 Euroalue Euroalue: BKT ja teollisuustuotanto muutos ed. vuodesta Euroalue: Teollisuustuotteiden varastot ja tilaukset Valmiiden tuotteiden varastot BKT Teollisuustuotanto Tilaukset Vientitilaukset Vähittäismyynnin määrä euroalueella vuosimuutos kk:n liukuvasta keskiarvosta Indeksi Ilmapiiri-indikaattoreita Indeksi Ranska (INSEE) 9 Saksa (IFO) Kuluttajien luottamusindikaattori Emu-maat Saksa Teollisuuden luottamusindikaattorit Euroalue Ranska Ranska Saksa ,,,, Yhdenmukaistetut kuluttajahinnat muutos ed. vuodesta Tavoitetaso Euroalue Ranska,,,, * Kausitasoitettu Työttömyysaste* Ranska Saksa**,,, Saksa,,, 9 Euroalue 9, , ** Tilastointimuutos Saksassa tammikuusta alkaen
8 Iso-Britannia ja Ruotsi Vähittäismyynnin määrä kk:n muutos kk:n liukuvista keskiarvoista Teollisuuden tilaukset Ruotsi Ruotsi Iso-Britannia - Iso-Britannia Teollisuuden luottamusindikaattori Kuluttajien luottamusindikaattori Ruotsi Ruotsi Iso-Britannia Iso-Britannia Pohjainflaatio (I-B) Kuluttajahinnat kk:n muutos Kuluttajahinnat (I-B) Työttömyysaste* Ruotsi * Kausitasoitettu - - Pohjainflaatio (Ruotsi) Kuluttajahinnat (Ruotsi) Iso-Britannia Lyhyet korot ( kk) Pitkät korot Valtion obligaatiot ( v) Ruotsi Iso-Britannia Iso-Britannia Ruotsi
9 Suomen kasvuvauhti kiihtyy Kokonaistuotanto kasvoi tammi-maaliskuussa alkuperäisten tuotantomäärien mukaan, viime vuoden vastaavasta ajasta. Maaliskuussa kasvua kertyi peräti,, mutta kuukaudessa oli kaksi työpäivää enemmän kuin vuosi aiemmin. BKT:n muutos edellisen vuoden vastinajankohdasta Yritystiedustelujen mukaan tuotannon kasvuvauhti on kiihtymässä. Toukokuussa julkaistun suhdannebarometrin mukaan suhdannetilanne on vahvistunut selvästi talven ja alkukevään aikana. Kehitys on ollut osin odotettuakin parempaa. Tämänhetkinen suhdannetilanne on normaalia parempi sekä teollisuudessa, rakentamisessa että palveluissa. Myös odotukset lähikuukausille ovat valoisat. Suhdanteiden arvioidaan yhä vahvistuvan loppukevään ja kesän aikana kaikilla kolmella päätoimialalla Kuukausikuvaaja BKT:n määrä Yritysten suhdannenäkymät Palvelut Teollisuus Teollisuusyritysten tuotanto kasvoi alkuvuonna odotuksiakin ripeämmin. Maaliskuussa kasvua kertyi alkuperäisten sarjojen mukaan vuodentakaisesta. Tilauksia saatiin runsaasti ja tilauskanta kohosi korkeimmaksi sitten vuoden. Pitkään laskussa olleet myyntihinnat kääntyivät nousuun. Myös henkilöstö kasvoi vähän. Suhdannetilanteen odotetaan lähiaikoina jatkavan vahvistumistaan. Suhdanteita mittaava saldoluku oli huhtikuussa +, kun tammikuun lukema oli Rakentaminen 9 9 R k 9 t i 99 Teollisuuden varastot ja tilauskanta normaaliin verrattuna Valmistuotevarastot Rakennusyritysten suhdannetila on jatkunut selvästi normaalia parempana. Myös odotukset lähikuukausille ovat edelleen hyvät, ja suhdannekuvan odotetaan jonkin verran vahvistuvan. Suhdannenäkymiä mittaava saldoluku oli nousi huhtikuussa +:aan tammikuun +9:stä Lähde: Elinkeinoelämän keskusliiton Suhdannebarometri Tilauskanta Myös palveluyritysten suhdanteet ovat alkuvuonna kehittyneet hyvin. Myynti jatkoi kasvuaan ja hinnat vahvistuivat hieman. Lähiaikojen odotukset ovat aiempaa paremmat. oli huhtikuussa + (tammikuu ). Suomen Yrittäjien ja Finnveran julkaisema pk-yritysbarometri vahvistaa myönteistä suhdannekuvaa. Pk-sektori ennakoi suhdanteiden pysyvän vahvoina seuraavan vuoden aikana. Odotukset ovat jopa vahvistuneet viime syksystä. Näkymät ovat pysytelleet valoisina kaikilla toimialoilla. pk-yrityksistä odottaa suhdanteiden paranevan ja lähes puolet pk-yrityksistä arvioi suhdannetilan pysyvän ennallaan.
10 Toisin kuin yritysten kohdalla, kotitalouksien luottamuksen laskusuuntaus jatkui huhtikuussa. Kuluttajien luottamusindikaattorin neljästä osatekijästä kuitenkin vain arviot säästämismahdollisuuksista heikkenivät selvästi. Silti mahdollisuudet säästää ovat edelleen erinomaiset. Myös odotukset oman talouden kehityksistä pysyivät verraten valoisina. Sen sijaan näkemykset Suomen taloudesta ja varsinkin työttömyydestä synkkenivät yhä hieman. Kotitalouksien arvio ostamisen, säästämisen ja lainanoton edullisuudesta - - Ostaminen Säästäminen Lainanotto Lähde: Tilastokeskus Tilastokeskus on uudistanut kansantalouden tilinpidon volyymilaskentaa. Tuotantolukuihin on tulossa uudistuksen takia muutoksia. Vuoden osalta uudet luvut julkaistaan 9... Volyymilaskennan muutoksessa käypähintaiset tuotos ja välituotekäyttö deflatoidaan aiemmasta poiketen erikseen. Kiinteähintainen arvonlisäys (määrä) saadaan näiden erotuksena. Samalla siirryttiin kiinteästä perusvuodesta vaihtuvaan perusvuoteen. Kotitalouksien arvio rahan käytöstä kotitalouksista Luvut kk:n liukuvia keskiarvoja Lähde: Kuluttajabarometri Pystyy säästämään seuraavien kk:n aikana Ottaa lainaa seuraavien kk:n aikana OSUUSPANKKIKESKUS Johdon tuki ja viestintä/tutkimusyksikkö Timo Lindholm Jorma Vanninen 9 Anneli Tikkanen Polku Tutkimusyksikön Opinet-sivulle: Sisäiset palvelut Seuraavat Toiminta- ja kilpailuympäristö 9
11 Suomi Kokonaistuotanto ja teollisuustuotanto muutos edellisestä vuodesta Teollisuustuotanto (kausitasoitettu) Suhdannenäkymät toimialoittain ml. rakennusteollisuus Rakennustuote Teknologia Metsä Painaminen Kemia TEVA - Kokonaistuotanto - - Elintarvike - - Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden tilinpito Lähde: Elinkeinoelämän keskusliiton Suhdannebarometri Muut rakennukset Myönnetyt rakennusluvat -muutos vuosisummasta Kaupan myynnin määrä muutos* edellisvuoden vastinkuukaudesta * kuukauden liukuvista keskiarvoista Autokauppa Tukkukauppa - - Asuinrakennukset Lähde: Tilastokeskus Vähittäiskauppa = Lähde: Tilastokeskus Suomen talouden palkkasumma = Talous muuttuu paremmaksi Kotitalouksien arvio omasta ja maan taloudesta vuoden kuluttua Oma talous Kausitasoitettu 9 Lähde:Tilastokeskus, Liiketoiminnan kuukausikuvaajat Talous muuttuu huonommaksi Maan talous Lähde: Tilastokeskus Kuluttajahintaindeksi hyödykeryhmittäin Ravinto Asunto, lämpö ja valo Vaihtosuhde vienti- ja tuontihintaindeksi Tuontihinnat KOKONAISINDEKSI Vientihinnat 99 9 Lähde: Tilastokeskus Muut hyödykeryhmät yhteensä Lähde: Tilastokeskus VAIHTOSUHDE
12 Suomen talous, kuukausitietoja TUOTANTO vuositieto joulu loka marras joulu tammi helmi maalis huhti Teollisuustuotanto, kt (=) muutos p.a. () -,, -, -, -,,,, Kapasiteetin käyttöaste,,,,,,,,, muutos p.a. () -,,,9 -, -,,,, BKT:n kk-kuvaaja (=) muutos p.a. (),,9,,,,,, Vähittäiskaupan myynnin määrä muutos p.a. (),,,,,,,, Rakennusluvat, muutos p.a. () - Kaikki rakennukset, -,, 9, -, -,, - Asuinrakennukset,,,, -,,,9 - Muut rakennukset, -9, 9,, -, -,, MAKSUTASE, mrd. euroa vuositieto joulu loka marras joulu tammi helmi maalis huhti Kauppatase ( kk liuk.summa),,,,,,,, Vaihtotase ( kk liuk.summa),,,,,,,, Korollinen nettovelka,,, 9,,9,, LUOTTAMUSINDIKAATTORI joulu loka marras joulu tammi helmi maalis huhti Kotitaloudet (),,,,,,, 9, Teollisuus () Rakentaminen () Palvelut () HINNAT, muutos p.a () vuositieto joulu loka marras joulu tammi helmi maalis huhti Kuluttajahinnat (=),9,,,9,,,,, Kuluttajahinnat (=),,9,9, Rakennuskust. (=),,,,,,,,9, Asuntojen hinnat (=),,, Tukkuhinnat (=), -,,,,,,,, Vientihinnat (=),,,9,,,,,, Tuontihinnat (=),,,, 9,9, 9,, 9, VAIHTOSUHDE -, -, -, -, -, -, -, -, -, TYÖLLISYYS (TK) vuositieto joulu loka marras joulu tammi helmi maalis huhti Työlliset ( ) Työttömät ( ) 9 9 Työttömyysaste (),,,,,,,,, VALTIONTALOUS, mrd. euroa joulu loka marras joulu tammi helmi maalis huhti Valtion velka Kotimaanvaluuttamääräinen,,,,,,9,, Ulkomaanvaluuttamääräinen,,,,,,,, Yhteensä,,,,,,9,, Valtion tulot,,,,,,, Valtion menot,,9,,,,, tulot ja menot ilman rahoitustoimia
13 Kansainvälinen talous, kuukausitietoja TEOLLISUUSTUOTANTO vuosimuutos, vuositieto joulu marras joulu tammi helmi maalis huhti touko USA,,,,,,,, Emu-maat,,,,,,, Saksa,,,,,,,9 Ranska,,, -,, -,9,9 Iso-Britannia -,9, -, -, -, -,, Ruotsi, -,,,,,, Japani,,,,9,,, TEOLLISUUDEN LUOTTAMUSINDIKAATTORI joulu marras joulu tammi helmi maalis huhti touko USA (ISM),,,,,,, Saksa (IFO) 9, 9, 99,,,,,9, Ranska (INSEE) 9 Emu-maat (saldoluku) Saksa (saldoluku) Ranska (saldoluku) Iso-Britannia (saldoluku) Ruotsi (saldoluku) Japani (saldoluku) KOTITALOUKSIEN LUOTTAMUSINDIKAATTORI joulu marras joulu tammi helmi maalis huhti touko USA (indeksi 9=), 9,,,,, 9, Emu-maat (saldoluku) Saksa (saldoluku) Ranska (saldoluku) Iso-Britannia (saldoluku) Ruotsi (saldoluku) Japani (saldoluku),,9, KULUTTAJAHINNAT (kansalliset) vuosimuutos, vuositieto joulu marras joulu tammi helmi maalis huhti touko USA,,,,,,,, Emu-maat,,,,,,,, Saksa,,,,,,,, Ranska,,,,,,9,, Iso-Britannia,,,,,,,, Ruotsi,,,,9,,,, Japani, -, -,,,, TYÖTTÖMYYSASTE vuositieto joulu marras joulu tammi helmi maalis huhti touko USA,,,,,9,,, Emu-maat,,,,,,, Saksa,,,,,,,, Ranska 9,9, 9, 9, 9, 9, 9, Iso-Britannia,,,,9,9,9, Ruotsi,,,,,9,, Japani,,,,,,,
14 Kansainvälinen talous, neljännesvuositietoja BRUTTOKANSANTUOTE määrän muutos, (kt) II III IV I II III IV USA ( hinnoin),,,,,,,, Emu-maat (9 hinnoin),,,,,,, Saksa (9 hinnoin)(ps),,, -,,,,,9 Ranska (9 hinnoin),,,,,,,, Iso-Britannia (9 hinnoin),,9,,9,,9, Ruotsi (=) (ps),,,,,,,9 Japani (9 hinnoin) (ps),,,,,,,, I YKSITYISET KULUTUSMENOT määrän muutos, (kt) II III IV I II III IV USA ( hinnoin),9,,,,9,,9, Emu-maat (9 hinnoin),,,9,,,9, Saksa (9 hinnoin)(ps) -, -,, -,,,9 -,9, Ranska (9 hinnoin),,9,,,,,, Iso-Britannia (9 hinnoin),,,,,,, Ruotsi (=) (ps),,,9,,,, Japani (9 hinnoin) (ps),,,,,,,, I INVESTOINNNIT määrän muutos, (kt) II III IV I II III IV I USA ( hinnoin),,,,,,,, Emu-maat (9 hinnoin),9,,,,9,, Saksa (9 hinnoin)(ps) -, -,, -,,,,, Ranska (9 hinnoin),,9,,,,,, Iso-Britannia (9 hinnoin),,,,,,, Ruotsi (=) (ps),,, 9, 9,,, Japani (9 hinnoin) (ps),, -,,,9,,, VIENTI määrän muutos, (kt) II III IV I II III IV I USA ( hinnoin),,, 9,,,,, Emu-maat (9 hinnoin),,,,,,9, Saksa (9 hinnoin)(ps),,,,,9,,, Ranska (9 hinnoin),,,9,,,,, Iso-Britannia (9 hinnoin),,,,,,9, Ruotsi (=) (ps),,,,,,, Japani (9 hinnoin) (ps),,,,,9,,, TUONTI määrän muutos, (kt) II III IV I II III IV I USA ( hinnoin),,, 9,,,,, Emu-maat (9 hinnoin),,,,,,, Saksa (9 hinnoin)(ps),,,,,,,, Ranska (9 hinnoin),,,,,,,, Iso-Britannia (9 hinnoin),,,9,,,, Ruotsi (=) (ps),,,,,,, Japani (9 hinnoin) (ps) 9, 9, 9,,,,9,,
Makrotalous Helmikuu 2006
Makrotalous Helmikuu Teollisuuden luottamusindikaattorit Euroalue Ranska - - - - Saksa - - - - - 9 9 9 9 9 9 99 - Talouden suunta helmikuussa USA: Kuluttajahinnat ja pohjainflaatio muutos ed. vuodesta
Makrotalous Elokuu 2006
Makrotalous Elokuu BKT:n määrä euroalueella muutos ed. vuoden vast. neljänneksestä (kausitasoitettu) 1 1 9 97 9 99 1 Talouden suunta elokuussa USA: kuluttajien luottamus 19=1 Nykytilanne USA:n taloudessa
Makrotalous Marraskuu 2006
Makrotalous Marraskuu Asuntojen hinnat USA:ssa 1 kk:n muutos* * 3 kk:n liukuvasta keskiarvosta 1 1 - Lähde: National Association of REALTORS 9 9 Talouden suunta marraskuussa 1 1 - Asuntojen hinnat USA:ssa
Makrotalous Toukokuu 2008
Makrotalous Toukokuu 8 Kuluttajahinnat 1 kk:n muutos, % 3 Yhdysvallat 1-1 - Saksa yhdenmukaistettu Saksa Japani 97 98 99 1 3 7 8 Talouden suunta toukokuussa 8 Yhdysvaltain ISM-indeksi Yhdysvallat on ainakin
Makrotalous Huhtikuu 2007
Makrotalous Huhtikuu 7 Teollisuuden luottamusindikaattorit 1 Ranska 1-1 - Saksa -1 - - 9 9 9 97 9 99 1 7 - Talouden suunta huhtikuussa 7 7 USA: Ostojohtajien indeksejä 7 USA:n talouskasvu jää alkuvuonna
Makrotalous Lokakuu 2005
Makrotalous Lokakuu Pk-yritysbarometri, syksy Suomen Yrittäjät, Finnvera Suhdannenäkymät Ulkoista rahoitusta ed. vuonna ottaneet yrityksistä yrityksistä - - - - - 9 9 9 9 9 9 9 97 9 99 - I/ II/ I/ II/
Makrotalous Elokuu 2008
Makrotalous Elokuu 8 Saldo Yritysten suhdannenäkymät Teollisuus - Palvelut - - Rakentaminen -8 1 3 7 8 Lähde: Elinkeinoelämän keskusliitto EK Talouden suunta elokuussa 8 1 % Yhdysvallat: BKT ja teollisuustuotanto
Makrotalous Lokakuu 2006
Makrotalous Lokakuu USA: Ostojohtajien indeksejä 7 Palvelut Teollisuus 9 97 9 99 7 Talouden suunta lokakuussa USA: Kestokulutustavaroiden tilaukset ja vähittäismyynnin määrä muutos ed. vuodesta kk:n liukuvista
OP-Pohjola-ryhmä Makrotalous Kesäkuu 2009
Makrotalous Kesäkuu 9 6 - - % Yksityinen kulutus Suomessa määrän muutos ed. vuoden vast.neljänneksestä -6 97 9 99 1 3 6 7 9 Lähde: Tilastokeskus Talouden suunta kesäkuussa 9 Ind. 1 16 1 1 1 6 Yhdysvallat:
Makrotalous Marraskuu 2005
Makrotalous Marraskuu Hintamuutoksia USA:ssa Kuluttajahinnat - Tuottajahinnat - - 9 91 9 9 9 9 9 97 9 99 1 - Talouden suunta marraskuussa - - Hintamuutoksia USA:ssa Kuluttajahinnat Tuottajahinnat 9 91
Makrotalous Joulukuu 2007
Makrotalous Joulukuu 27 Rahapolitiikan ohjauskorkoja 7, %, 5, 4, EKP:n ohjauskorko (Saksan repo-korko ennen v. 1999) 3, 2, 1, USA:n Fed Funds target, 2 21 22 23 24 25 2 27 Lähde: EKP, FED Talouden suunta
Makrotalous Kesäkuu 2006
Makrotalous Kesäkuu Vähittäismyynnin määrä euroalueella vuosimuutos kk:n liukuvasta keskiarvosta - - Talouden suunta kesäkuussa Asuntojen myynnit USA:ssa vuosimuutos kk:n liukusarjoista Uusien asuntojen
Makrotalous Huhtikuu 2006
Makrotalous Huhtikuu Japani: Kuluttajahinnat kk:n muutos - - - 9 9 9 9 9 9 97 9 99 - Talouden suunta huhtikuussa USA: Vähittäiskaupan myynnin määrä kk:n muutos Liukusarja USA:n alkuvuoden numerot vahvistavat
Makrotalous Helmikuu 2007
Makrotalous Helmikuu 7 USA: Yksityinen kulutus ja BKT muutos edellisen vuoden vastinajankohdasta Yksityinen kulutus BKT Lähde: BEA 9 9 97 9 99 Talouden suunta helmikuussa 7,,, Yksityisen kulutuksen määrä
Makrotalous Marraskuu 2007
Makrotalous Marraskuu 7 1 % Kuluttajahinnat Baltian maissa ja Suomessa muutos ed.vuodesta 1 Viro Latvia - Liettua Suomi -1 1 3 7 Talouden suunta marraskuussa 7 7 Yhdysvallat: Ostojohtajien indeksejä Palvelut
Makrotalous Kesäkuu 2007
Makrotalous Kesäkuu 7 Euroalue: BKT ja teollisuustuotanto muutos ed. vuodesta BKT - - Teollisuustuotanto - 9 9 9 97 9 99 1 7 Talouden suunta kesäkuussa 7 9 USA: Uudet työpaikat ja työttömyysaste 1 Uudet
Makrotalous Kesäkuu 2008
Makrotalous Kesäkuu 8 3 % Suomen kuluttajahinnat 1 kk:n muutos Yhdenmukaistettu KHI (=1) 1 Kuluttajahinnat (199=1) -1 9 97 98 99 1 3 7 8 Lähde: Tilastokeskus Talouden suunta kesäkuussa 8 8 % 7 3 Uudet
Makrotalous Tammikuu 2006
Makrotalous Tammikuu Asuntojen myynnit USA:ssa vuosimuutos 1 kk:n liukusarjoista Uusien asuntojen myynnit Vanhojen asuntojen myynnit - 9 97 9 99 1 3 - Talouden suunta tammikuussa Asuntojen myynnit USA:ssa
Makrotalous Huhtikuu 2009
Makrotalous Huhtikuu 29 Työpaikkojen määrä Yhdysvalloissa 14 miljoonaa 1 6 13 4 13 2 12 12-2 11 11 Työllisyys Työpaikkojen kuukausimuutos -4-6 1 91 92 93 94 9 96 97 98 99 1 2 3 4 6 7 8 9-8 Talouden suunta
Makrotalous Joulukuu 2008
Makrotalous Joulukuu 8 7 % Rahapolitiikan ohjauskorkoja * tammikuussa 8 kaksi leikkausta, % --> 3, % --> 3, % lokakuussa 8 kaksi leikkausta, % --> 1, % --> 1, % EKP:n ohjauskorko Yhdysvaltain Fed Funds
OP-Pohjola-ryhmä Makrotalous Toukokuu 2009
Makrotalous Toukokuu 29 6 % EKP:n ohjauskorko ja 12 kk:n euribor 4 12 kk:n euribor 3 2 1 EKP:n ohjauskorko 1 2 3 4 6 7 8 9 Lähde: Suomen Pankki Talouden suunta toukokuussa 29 2 Ind. 18 16 14 12 1 8 6 4
Makrotalous Tammikuu 2007
Makrotalous Tammikuu 7 Teollisuuden luottamusindikaattorit Euroalue Ranska - - - -3 Saksa - -3 - - - 93 9 9 9 97 9 99 3 - Talouden suunta tammikuussa 7 miljoonaa Työpaikkojen määrä USA:ssa USA:n taloutta
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Makrotalous Huhtikuu 2008
Makrotalous Huhtikuu 8 Yhdysvallat: Kuluttajien luottamus Indeksi, 198=1 18 1 1 1 1 8 Odotukset Indeksi Nykytilanne 91 9 93 9 9 9 97 98 99 1 3 7 8 Talouden suunta huhtikuussa 8 Yhdysvallat: Kuluttajien
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Makrotalous Joulukuu 2005
Makrotalous Joulukuu USA: Tuntiansioiden kk:n muutos 9 9 9 9 9 9 9 97 9 99 Talouden suunta joulukuussa USA: Tuntiansioiden kk:n muutos USA:n talouskasvu on vahvaa: kulutusmenojen vuosimuutos oli. neljänneksellä
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Makrotalous Marraskuu 2008
Makrotalous Marraskuu 3 Saldo Suhdannenäkymät toimialoittain ml. rakennusteollisuus 1-1 Elintarvike Teknologia -3 Kemia Metsä - TEVA Painaminen Rakennustuote -7 93 9 9 9 97 9 99 1 3 7 Lähde: EK:n Suhdannebarometri
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/213 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Suhdannetilanne:
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Bruttokansantuotteen kasvu
Bruttokansantuotteen kasvu 1 9 8 7 3 1 %, liukuva vuosikasvu 11 Kiina Intia Venäjä USA Japani Euroalue -1-1 3 11 1 9 8 7 3 1-1 - 1 18.9. Bruttokansantuote, mrd. USD, Markkinakurssein USA 1 Kiina 9 Japani
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti
Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Markkinoilla turbulenssia indeksi 2010=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki
Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.211 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki 13 12 11 1 9 8 7 6 4 3 2 1-1 -2-3 -4 - -6-7 -8-9 -1-11 Maailma: Bkt ja maailmankauppa %, volyymin vuosikasvu
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki
Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 8.9.1 Lauri Uotila Sampo Pankki Bruttokansantuotteen kasvu 16 1 1 1 %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 16 1 1 1 8 8 6 Euroalue Intia Brasilia Venäjä 6 - USA
Suhdannetilanne vahvistunut yhä
Luottamusindikaattorit kesäkuu 6 Julkaistavissa 27.6.6 klo 9. Suhdannetilanne vahvistunut yhä Luottamusindikaattorit korkealla tasolla Teollisuuden luottamusindikaattori kohosi yhä kesäkuussa. Tuotanto-odotukset
Makrotalous Lokakuu 2007
Makrotalous Lokakuu 7 Ilmapiiri-indikaattoreita 1 1 Indeksi Euroalue Ranska (INSEE) 11 1 9 Saksa (IFO) 9 9 9 97 9 99 1 7 Talouden suunta lokakuussa 7 9 7 Yhdysvaltain työmarkkinat Työttömyysaste 1 Uudet
TALOUSENNUSTE
TALOUSENNUSTE 2019 2020 10.4.2019 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Elina Pylkkänen Heikki Taimio ENNUSTEEN KESKEISIÄ
Makrotalous Tammikuu 2009
Makrotalous Tammikuu 9 Saldoluku Luottamusindikaattorit Suomessa Palvelut - - Teollisuus Rakentaminen - Lähde: EK 99 1 3 5 7 9 Talouden suunta tammikuussa 9 5 55 5 5 35 3 Yhdysvallat: ISM-indeksi 91 9
TALOUSENNUSTE
TALOUSENNUSTE 2017 2018 4.4.2017 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Riikka Savolainen Heikki Taimio VALUUTTAKURSSIT
Alkaako taloustaivaalla seljetä?
..9 Alkaako taloustaivaalla seljetä? Lauri Uotila Pääekonomisti Sampo Pankki.9. 9 Kokonaistuotannon kasvu, % %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 9 Venäjä USA Euroalue - - - Japani - - 9 9 - - - - - Teollisuuden
Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät
Euro & talous 1/211 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Pääjohtaja 1 Aiheet Ajankohtaista tänään Maailmantalouden ennuste Suomen talouden näkymät vuosina 211-213 2 Ajankohtaista
Maailmantalouden näkymät
Maailmantalouden näkymät 31.8.21 Toni Honkaniemi Yksikönpäällikkö Maailmantalouden kasvu epätasaista BKT:n määrä muutos ed. vuoden vast. neljänneksestä 8 % 18 6 4 Yhdysvallat Euroalue 16 14 2 12 1-2 -4
Bruttokansantuotteen kasvu
Bruttokansantuotteen kasvu %, liukuva vuosikasvu 12 12 1 8 6 Kiina Baltian maat Intia Venäjä 1 8 6 4 2 Euroalue Japani USA 4 2-2 21 22 23 24 2 26 27 USA+Euroalue+Japani = 4 % maailman bruttokansantuotteesta
Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen
Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa Yritystieto-seminaari 18.02.2010 Tilastopäällikkö Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin 46000 44000 42000 40000 38000
Talouden näkymät
Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 Euro & talous Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla euroalueen heikoimpien joukkoon Suomen
Suhdannetilanne. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI
Suhdannetilanne Konsultit 2HPO 1 Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu
Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila
Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013 Johtava ekonomisti Penna Urrila KYSYMYS: Odotan talousvuodesta 2014 vuoteen 2013 verrattuna: A) Parempaa B) Yhtä hyvää C) Huonompaa 160
Kaupan indikaattorit. Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa
Kaupan indikaattorit Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa Luottamusindeksit kaupan alalla Tammikuu 2010 Vähittäiskaupan indeksit (ml. autojen vähittäiskauppa): 1. Kokonaisindeksi
Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15
Talouden näkymät vuosina
Talouden näkymät vuosina 211 213 Euro & talous 5/211 Pääjohtaja Erkki Liikanen Talouskasvu hidastuu Suomessa tuntuvasti 18 Talouden elpyminen pysähtyy Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko)
TALOUSENNUSTE 13.10.1999
TALOUSENNUSTE 13.10.1999 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Eero Lehto puh. (09) 2535 7350 e-mail: Eero.Lehto@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½
Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan
Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry Suomi on riippuvainen
Kaupan näkymät 2014 2015. Myynti- ja työllisyysnäkymät
Kaupan näkymät 2014 2015 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
Työllisyysaste 198-25 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 EU-25 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 21.9.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työllisyysaste EU-maissa 23
Suomen talous. Kohti laaja-alaisempaa kasvua, vienti kirittää investointeja. Pörssisäätiön tilaisuus
Seppo Honkapohja johtokunnan varapuheenjohtaja, Suomen Pankki Suomen talous Kohti laaja-alaisempaa kasvua, vienti kirittää investointeja Pörssisäätiön tilaisuus 6.9.2017 6.9.2017 Julkinen 1 Maailmantalouden
Talouden näkymät SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 2015 KASVU ON VIENTIVETOISTA
3 21 SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 215 Suomen kokonaistuotanto on pienentynyt yhtäjaksoisesti vuoden 212 toisesta neljänneksestä lähtien. Kevään 21 aikana on kuitenkin jo näkynyt merkkejä
Ennuste vuosille
ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2020 18.12.2017 11:00 EURO & TALOUS 5/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2020 joulukuussa 2017. Tässä esitetyt luvut voivat poiketa hieman
Talouden näkymät
Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016-2019 13.12.2016 Kansainvälisen talouden kasvu hieman kesäkuussa ennustettua hitaampaa Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu
TALOUSENNUSTE
TALOUSENNUSTE 2018 2019 11.4.2018 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Heikki Taimio KYSYNNÄN JA TARJONNAN
Palvelujen suhdannetilanne: Taantuma leviää palveluihin
Palvelujen suhdannetilanne: Taantuma leviää palveluihin, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry Palvelujen kysyntäkomponentit pakkasella Toimialojen tuotannon/myynnin
Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki
Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125
Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013
3 213 BKT SUPISTUU VUONNA 213 Suomen kokonaistuotannon kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun vuonna 212. Ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote supistui myös vuoden 213 ensimmäisellä neljänneksellä. Suomen
Ennuste vuosille (kesäkuu 2019)
ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2019 2021 (kesäkuu 2019) 11.6.2019 11:00 EURO & TALOUS 3/2019 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2019 2021 kesäkuussa 2019. Kesäkuu 2019 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT
Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla
Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Juhana Brotherus Ekonomisti 21.3.212 13 12 11 1 99 98 97 96 95 94 93 92 Yhdysvallat kasvoi loppuvuonna muiden kehittyneiden markkinoiden taantuessa
Talouskasvu hidastuu. Rakentaminen sinnittelee vielä. Jouni Vihmo
Talouskasvu hidastuu Rakentaminen sinnittelee vielä Jouni Vihmo 23.8.219 Euroopan talous Kovempaan kasvuun ensi vuonna? Italia, Saksa, brexit, kauppasota, Kiinan kasvu 6, Vuosimuutos (%) 4, 2,, 2, 4, 6,
Ennuste vuosille
ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.12.2015 11:00 EURO & TALOUS 5/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon
Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit
Talouskatsaus
Talouskatsaus 20.5.2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit 11
ENNUSTEEN ARVIOINTIA
ENNUSTEEN ARVIOINTIA 23.12.1997 Lisätietoja: Johtaja Jukka Pekkarinen puh. (09) 2535 7340 e-mail: Jukka.Pekkarinen@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017-2019 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 5/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2016
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2016 2018 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 3/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2016 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT
Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa
Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Euro & talous 4/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 28.9.2017 Teemat Maailmantalouden ja euroalueen
Taloutemme tila kansallisesti ja kansainvälisesti
Taloutemme tila kansallisesti ja kansainvälisesti Seppo Honkapohja, Suomen Pankki Alustus, Logistiikkapäivä, Kotka 25.5.2009 1 Esityksen rakenne Rahoitusmarkkinoiden kriisin nykyvaihe Maailmantalouden
Talouden näkymät
Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 10.6.2015 Julkinen 1 Suomi jää yhä kauemmas muun euroalueen kasvusta Talouskasvua tukee viennin asteittainen piristyminen ja kevyt rahapolitiikka