Makrotalous Helmikuu 2006

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Makrotalous Helmikuu 2006"

Transkriptio

1 Makrotalous Helmikuu Teollisuuden luottamusindikaattorit Euroalue Ranska Saksa

2 Talouden suunta helmikuussa USA: Kuluttajahinnat ja pohjainflaatio muutos ed. vuodesta Pohjahinnat Kuluttajahinnat USA:n keskuspankin uudella pääjohtajalla on varsin positiivinen näkemys maan tämän vuoden talouskasvusta (, ) Ohjauskorkoon on tulossa lähikuukausina vielä - korotusta, tuottokäyrä on kääntymässä laskevaksi Kalliista öljystä ja vahvasta talouskasvusta huolimatta inflaatio ei ole karkaamassa käsistä * Kausitasoitettu Työttömyysaste* Ranska Euroalueen ennakoivat indikaattorit näyttävät edelleen toteutunutta talouskehitystä parempia lukemia 9 Saksa** 9 Teollisuuden, rakentamisen ja palvelujen luottamusindikaattorit ovat nousseet, kuluttajien luottamus pysyi tammikuussa ennallaan Euroalue ** Tilastointimuutos Saksassa tammikuusta alkaen Saksassa vuoden loppu oli ennakkotietojen mukaan heikko; kasvu ei jatkunut alkuvuoden tahtiin Kaupan myynnin määrä muutos* edellisvuoden vastinkuukaudesta = * kuukauden liukuvista keskiarvoista Suomessa tuotantoluvut ja ennakoivat indikaattorit ovat keskenään ristiriitaisia - Vähittäiskauppa Tukkukauppa Lähde: Tilastokeskus BKT:n kuukausikuvaajan mukaan vuoden talouskasvu jäi alle, :n Palkkasumman ja työllisyyden viime kuukausien nousu lupaa tälle vuodelle tasaista kasvua kotimarkkinoilla

3 Keskeisiä ennusteita BKT, Inflaatio, Työttömyysaste, e e e USA,,,,,,9,,, Euroalue,,,9,,,,9,, Saksa,,9,,,,,, Japani,,,, -,,,,,9 Yksityinen kulutus, Vaihtotase/BKT, Budjetti/BKT*, e e e e e e USA,9,, -, -, -, -, -, -, Euroalue,,9,, -, -, -, -,9 -, Saksa,,,,,, -, -,9 -, Japani,9,,,,, -, -, -, Vuosien ja ennusteet: BKT-, inflaatio- ja vaihtotase/bkt-ennusteet the Economist muut erät OECD Vuoden yksityinen kulutus lopullinen muissa maissa paitsi Euroalueelle ja Saksassa Vuoden vaihtotase/bkt lopullinen muissa maissa paitsi USA:ssa ja euroalueella * Koko julkisen talouden yli/alijäämä

4 Vielä pari korotusta Fedin ohjauskorkoon USA:n keskuspankin uusi pääjohtaja viimeistelee lähikuukausina edeltäjänsä aloittaman koronnostosyklin. Bernanken kommenttien perusteella markkinat odottavat ohjauskoron nousevan kesään mennessä vielä, prosenttiyksikköä prosenttiin. USA: Ostojohtajien indeksejä Palvelut Vaikka rahapolitiikkaa on jo kiristetty tuntuvasti ja öljy on kallista, löytyy USA:n taloudesta edelleen kasvua tukevia tekijöitä: pitkät korot ovat matalat ja osake- ja asuntomarkkinoilla vallitsee positiivinen perusvire. Näistä syistä keskuspankilla on varaa ottaa rahapolitiikassa vielä pari askelta kireämpään suuntaan ilman suurta riskiä talouden taantumisesta. Julkisuudessa on tosin keskusteltu myös rahapolitiikan keventämisen aloittamisesta jo tänä vuonna. Kahdessa edellisessä korkosyklissä Fed piti ohjauskoron ylimmällä tasolla melko lyhyen ajan: kuukautta (vuosina - ) ja kuukautta (99). Kevennysten tielle lähteminen jo tänä vuonna vaatisi jyrkkää heikennystä esimerkiksi asuntomarkkinoilla tai työllisyydessä. Teollisuus USA: Kuluttajahinnat ja pohjainflaatio muutos ed. vuodesta Pohjahinnat Kuluttajahinnat Ohjauskoron jäljellä olevaa nostovaraa rajoittaa se, että talous on kääntynyt loivasti hidastuvan kasvun uralle. Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä BKT:n kasvu hidastui alkuvuoden tasaisesta, prosentin vauhdista prosentin pintaan (Q/ verrattuna Q/). Eniten kasvua leikkasi yksityisen kulutuksen kasvun heikennys nimenomaan kestokulutustavarakaupassa ja siinä erityisesti autokaupan hiljeneminen. Myös viennissä vauhti jäi jälkeen edellisistä neljänneksistä. Ennakoivista mittareista ISM-indeksi aleni tammikuussa edelleen hieman, ja indeksin palvelujen kysyntää mittaava komponentti putosi selvästi. Ratkaiseva tärkeän yksityisen kulutuksen kasvua alkaa rajoittaa reaalitulojen viimeaikainen heikko kehitys: viime vuoden viimeisellä neljänneksellä kotitalouksien reaaliset käytettävissä olevat tulot olivat vain, prosenttia suuremmat kuin vuotta aiemmin. Itse asiassa reaalitulojen nousuvauhti hidastui koko viime vuoden ajan työllisyyden noususta huolimatta. Bernanke voi aloittaa virkakautensa siinä mielessä hyvässä tilanteessa, että talouskasvu ja öljyn kalleus eivät ole saaneet inflaatiota laajemmin nousuun. Esimerkiksi Fedin tarkkaan seuraama yksityisten kulutusmenojen hintaindeksi (pl. elintarvikkeet ja energia) pysyi viime vuoden jokaisella neljänneksellä prosentin tasolla. Samoin kuluttajahinnoista tiivistetty pohjainflaatio on pysynyt hyvin lähellä prosenttia, mikä on yli suhdannesyklien katsottuna hidas vauhti. USA:n taloudessa yksittäisten tuotteiden kuten öljyn - suuret hintamuutokset näkyvät pohjainflaatiossa yleensä noin vuoden kuluessa. Kalliin öljyn aikaa on eletty jo vuoden verran, mutta pohjahintojen ja palkojen nousu ei ole vieläkään nopeutunut. Inflaatio ei ole karkaamassa käsistä.

5 USA: USA: BKT ja teollisuustuotanto muutos ed. vuodesta USA: Kuluttajien luottamusindeksi ja ostopäälliköiden indeksi Kuluttajien luottamusindikaattori (9=) BKT Teollisuustuotanto Ostojohtajat (ISM) USA: Kestokulutustavaroiden tilaukset ja vähittäismyynnin määrä muutos ed. vuodesta kk:n liukuvista keskiarvoista USA: Teollisuuden tilaukset ja varastot kk:n muutos kk:n liukuvista keskiarvoista Tilaukset Vähittäismyynti Kestokulutustavarat Varastot USA: Kuluttajien luottamus Ind. 9= Nykytilanne Ind. miljoonaa Työpaikkojen määrä USA:ssa Indeksi Odotukset Työllisyys Työpaikkojen kuukausimuutos Hintamuutoksia USA:ssa USA: Osakekurssit Dow Jones Kuluttajahinnat Nasdaq - Tuottajahinnat

6 Euroalueella edelleen toiveita paremmasta Euroalueen talousoptimismia ovat alkuvuonna pitäneet yllä monien talousindikaattorien parantuneet lukemat. Talouden ilmapiiri-indikaattori nousi tammikuussa korkeimpaan arvoonsa sitten kesän. Myös eri sektoreiden luottamusindikaattorit osoittivat pääsääntöisesti positiivisia lukemia. Teollisuuden, palveluiden ja rakentamisen luottamus parani, kun taas kuluttajien ja vähittäiskaupan tilanne säilyi ennallaan. Myönteistä oli, että millään sektorilla tilanne ei huonontunut. Tämä vahvistaa odotuksia tilanteen edelleen paranemisesta kevätkuukausina. 9 Ind. Koko talouden ilmapiiri-indikaattori ja ennakoiva indeksi Euroalueella Ind. Ennakoiva indeksi Ilmapiiri-indikaattori Maakohtaisesti suhdannekuva ei alkuvuonna ollut kuitenkaan yhtenäinen. Saksassa teollisuuden luottamusta mittaava IFO-indeksi koheni jo viime vuoden lopulla ja tammikuussa indeksi sai korkeimman arvonsa sitten vuoden toukokuun. Saksassa myös kuluttajien luottamus on vahvistunut ja oli tammikuussa parempi kuin kertaakaan sitten alkukesän. Saksan tilanteeseen tuovat kuitenkin epävarmuutta joulukuun heikot tilastot teollisuuden tuotannosta ja tilauksista sekä odotuksista jäänyt vähittäismyynti Luottamusindikaattorit Euroalueella Teollisuus Kotitaloudet Rakentaminen Ranskassa teollisuuden luottamus pysyi tammikuussa ennallaan. Ostopäälliköiden indeksi puolestaan heikkeni ja viittasi vain lievästi kasvun jatkumiseen. Kuluttajien luottamus koheni aavistuksen verran. Euroalueen ulkopuolella Ison-Britannian teollisuusyritysten luottamus heikkeni tammikuussa selvästi, mikä jatkoi jo loppuvuonna alkanutta trendiä. Kaiken kaikkiaan euroalueen suhdannetilanteen odotetaan hieman paranevan kuluvan vuoden alkupuoliskolla. Tähän viittaavat sekä EU:n komission että mm. Euroframe-ryhmän BKT:n kasvua ennakoivat indikaattorit. Euroalueen yksityisen kulutuksen ja investointien odotetaan saavan lisäpuhtia. Vienti, joka on ollut pääasiallinen kasvumoottori, saisi näin ollen tukea kotimaisesta kysynnästä. EU-komissio arvioi, että kuluvan vuoden. neljänneksen kasvu yltäisi,, prosenttiin edelliseen neljännekseen verrattuna ja kiihtyisi tästä toisella neljänneksellä. Kaiken kaikkiaan vuoden kokonaistuotannon ennakoidaan kasvavan euroalueella noin. Euribor-korkojen nousu jäi tammikuussa hyvin lieväksi. Sekä kolmen että kuukauden euriborit nousivat noin prosenttiyksikön kymmenyksen, edellinen, :iin ja jälkimmäinen,9 :iin. Markkinoilla odotetaan Euroopan keskuspankin nostavan kuluvana vuonna ohjauskorkoaan kolmesti (yhteensä, -yksikköä), ja ensimmäisen koronnoston odotetaan tapahtuvan maaliskuussa. Talouden kehitys kevään mittaan kuitenkin ratkaisee, montako koronnostoa tulee toteutumaan.

7 Euroalue Euroalue: BKT ja teollisuustuotanto muutos ed. vuodesta Euroalue: Teollisuustuotteiden varastot ja tilaukset Valmiiden tuotteiden varastot BKT Teollisuustuotanto Tilaukset Vientitilaukset Vähittäismyynnin määrä euroalueella vuosimuutos kk:n liukuvasta keskiarvosta Indeksi Ilmapiiri-indikaattoreita Indeksi Ranska (INSEE) 9 Saksa (IFO) Kuluttajien luottamusindikaattori Saldo Saldo Emu-maat Saksa - Teollisuuden luottamusindikaattorit Euroalue Ranska Ranska Saksa ,,,, Yhdenmukaistetut kuluttajahinnat muutos ed. vuodesta Tavoitetaso Euroalue Ranska,,,, * Kausitasoitettu Työttömyysaste* Ranska Saksa**,,, Saksa,,, 9 Euroalue 9, , ** Tilastointimuutos Saksassa tammikuusta alkaen

8 Iso-Britannia ja Ruotsi BKT:n määrän muutos ed. vuodesta Teollisuuden tilaukset Ruotsi - - Iso-Britannia Ruotsi - - Iso-Britannia Teollisuuden luottamusindikaattori Saldo Kuluttajien luottamusindikaattori Saldo Ruotsi Ruotsi Iso-Britannia Iso-Britannia Pohjainflaatio (I-B) Kuluttajahinnat kk:n muutos Kuluttajahinnat (I-B) Työttömyysaste* Ruotsi * Kausitasoitettu - - Pohjainflaatio (Ruotsi) Kuluttajahinnat (Ruotsi) Iso-Britannia Lyhyet korot ( kk) Pitkät korot Valtion obligaatiot ( v) Ruotsi Iso-Britannia Iso-Britannia Ruotsi

9 Suomen tilastot ja yrityskyselyt edelleen ristiriidassa Kokonaistuotannon kuukausikuvaajan mukaan Suomen BKT kasvoi vuonna vain, edellisvuodesta. Tämä on hieman vähemmän kuin ennakoimme, joskin kasvulukema voi vielä muuttua kansantalouden tilinpidon perusteella (ennakkotiedot julkaistaan..). Joka tapauksessa on selvää, että Suomen suhdannekehitys jäi kesän paperikiistan jälkeen heikommaksi kuin yleisesti arvioitiin. Joulukuussa kokonaistuotanto kasvoi vain reilut puoli prosenttia vuodentakaisesta, koska teollisuus sukelsi metalliteollisuuden painamana. Toteutuneiden tuotantolukujen ja yritystiedustelujen välillä näyttää vallitsevan edelleen selvä ristiriita. Kun toteutuneet luvut antavat verraten heikon kuvan tilanteesta, osoittavat yritystiedustelut jatkuvasti tuntuvasti valoisampia näkymiä. Helmikuussa julkaistun suhdannebarometrin mukaan myönteinen kehitys on jatkunut ja tilanne oli alkuvuonna normaalia parempi kaikilla päätoimialoilla. Myös odotukset ovat hyvät: suhdanteiden odotetaan pysyvän ennallaan lähinnä palvelusektorissa tai hieman vahvistuvan lähinnä teollisuudessa ja rakennustoiminnassa. Henkilöstön määrä oli kasvussa kaikilla kolmella päätoimialalla viime vuoden lopulla. Tätä tukee myös Tilastokeskuksen työllisyystilasto, jonka mukaan työllisiä oli joulukuussa noin henkeä enemmän kuin vuosi aiemmin. Työttömien lukumäärä säilyi ennallaan (vajaa henkeä). Työttömyysaste laski, :iin. Kokonaistuotannon kuukausikuvaaja kk:n muutos kertymästä Lähde: Elinkeinoelämän keskusliitto EK Tammikuussa teollisuuden luottamusindikaattori, - - joka määräytyy tuotanto-odotusten, tilauskannan ja valmistuotevarastojen perusteella, pysyi lähes ennallaan ja pitkän ajan keskiarvonsa yläpuolella. Tuotanto-odotuksissa ei tapahtunut muutosta joulukuuhun, mutta varastot kasvoivat hieman. Tilauskanta arvioitiin normaaliksi. Rakentamisen luottamus säilyi tammikuussa vahvana ja jopa hieman nousi joulukuusta. Tilauskanta vankistui ja henkilöstön määrän odotetaan kasvavan. Myös palveluyritysten luottamus vahvistui tammikuussa. Myynnin kasvu jatkui ja samoin myyntiodotukset olivat hyvät. Tämänhetkistä tilannetta kuvataan normaalia paremmaksi Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden tilinpito Saldo Suhdannenäkymät toimialoittain ml. rakennusteollisuus Lähde: Elinkeinoelämän keskusliiton Suhdannebarometri Yritysten suhdannenäkymät Teollisuus Rakentaminen Teknologia Rakennustuote Saldo Palvelut - Metsä Kemia TEVA Painaminen - Elintarvike - - -

10 Kuluttajien luottamuksen lokakuussa alkanut vahvistuminen pysähtyi tammikuussa. Luottamuksen neljästä osatekijästä vain odotus Suomen talouskehityksestä koheni. Arviot omasta taloudesta ja säästämismahdollisuuksista pysyivät kuitenkin edelleen valoisina. Näkemykset työttömyydestä kääntyivät pessimistisiksi, mihin lienee vaikuttanut monen yrityksen ilmoittamat irtisanomiset. Todellisuudessahan työllisyys on jatkuvasti parantunut. Kotitalouksien arvio rahan käytöstä kotitalouksista Luvut kk:n liukuvia keskiarvoja Pystyy säästämään seuraavien kk:n aikana Ottaa lainaa seuraavien kk:n aikana Kotitalouksien ja tätä kautta yksityisen kulutuksen tasaisia kasvunäkymiä tuki loppuvuonna ansiotason nousu, mikä ylsi nimellisesti loka-joulukuussa, :iin edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Palkkasumma kohosi tätäkin enemmän työllisyyden paranemisen ansiosta. Koko vuonna palkkasumma kasvoi, edellisvuodesta. Tämä näkyi myös selvänä kaupan myyntiluvuissa. Vähittäiskaupan myynnin arvo kasvoi viime vuonna,, tukkukaupan, ja autokaupan,. Viime vuoden lopun asuntohintojen nousu oli yllättävän ripeää. Loka-joulukuussa vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat kohosivat keskimäärin koko maassa, edellisestä neljänneksestä. Vuositasolla asuntohintojen nousu nopeutui peräti 9, :iin ja pääkaupunkiseudulla jopa, :iin. - Lähde: Kuluttajabarometri Kerrostaloasuntojen nimellishinnat muutos ed. vuoden vastaavasta neljänneksestä Lähde: Tilastokeskus KOKO MAA muu Suomi PK-seutu Vuodesta uudistetun tilastoinnin mukaan OSUUSPANKKIKESKUS Johdon tuki ja viestintä/tutkimusyksikkö Timo Lindholm Jorma Vanninen 9 Anneli Tikkanen Polku Tutkimusyksikön Opinet-sivulle: Sisäiset palvelut Seuraavat Toiminta ja kilpailuympäristö 9

11 Suomi Suomen teollisuustuotanto määrän muutos ja suhdannenäkymät Suhdannenäkymät (Saldo) Saldo Luottamusindikaattorit Suomessa Kotitaloudet - Teollisuustuotanto (vuosimuutos, ) neljänneksen liukuvat keskiarvot Teollisuus Lähde: Tilastokeskus, EK Lähde: EK, Tilastokeskus Luottamusindikaattorit Suomessa Palvelut Talous muuttuu paremmaksi Kotitalouksien arvio omasta ja maan taloudesta vuoden kuluttua Oma talous - - Teollisuus Lähde: EK Rakentaminen Talous muuttuu huonommaksi Maan talous Lähde: Tilastokeskus Ind. Suomen talouden palkkasumma = Ind. Muut rakennukset Myönnetyt rakennusluvat -muutos vuosisummasta Kausitasoitettu - - Asuinrakennukset 9 Lähde:Tilastokeskus, Liiketoiminnan kuukausikuvaajat 9 - Lähde: Tilastokeskus Lähde: Tilastokeskus Kuluttajahintaindeksi muutos ed. vuodesta Ravinto Asuminen ja energia = KOKONAISINDEKSI Muut hyödykeryhmät yhteensä Rakennuskustannukset Hintaindeksejä muutos ed. vuodesta Tuontihinnat Kuluttajahinnat Vientihinnat

12 Suomen talous, kuukausitietoja TUOTANTO joulu heinä elo syys loka marras joulu tammi Teollisuustuotanto, kt (=) muutos p.a. () -,9,, -, -, -, -,9 -, Kapasiteetin käyttöaste,,,,,,,,, muutos p.a. () -,, -, -, -,9,9 -, -, BKT:n kk-kuvaaja (=) muutos p.a. (),,9,,,,,, Vähittäiskaupan myynnin määrä muutos p.a. (),,9,,,,,, Rakennusluvat, muutos p.a. () - Kaikki rakennukset -,9 -,,,,, 9, - Asuinrakennukset,, -,, 9,,, - Muut rakennukset -, -9,,9 9, -, 9,, MAKSUTASE, mrd. euroa joulu heinä elo syys loka marras joulu tammi Kauppatase ( kk liuk.summa),,,9, 9, 9, 9,, Vaihtotase ( kk liuk.summa),,,,,,,, Korollinen nettovelka,,,,,,, LUOTTAMUSINDIKAATTORI joulu heinä elo syys loka marras joulu tammi Kotitaloudet (),,,,,,,, Teollisuus () Rakentaminen () Palvelut () HINNAT, muutos p.a () joulu heinä elo syys loka marras joulu tammi Kuluttajahinnat (=),9,,,,,,9,, Rakennuskust. (=),,,,,,,,, Asuntojen hinnat (=),,,, Tukkuhinnat (=), -,,,,,,,, Vientihinnat (=),,,,,,9,,, Tuontihinnat (=),,,,9,,, 9,9, VAIHTOSUHDE -, -, -, -, -, -, -, -, -, TYÖLLISYYS (TK) joulu heinä elo syys loka marras joulu tammi Työlliset ( ) Työttömät ( ) Työttömyysaste (),,,,,,,,, VALTIONTALOUS, mrd. euroa joulu heinä elo syys loka marras joulu tammi Valtion velka Kotimaanvaluuttamääräinen,,,,,,,, Ulkomaanvaluuttamääräinen,,,,,,,, Yhteensä,,,,,,,, Valtion tulot,,,,,, Valtion menot,,,9,,9, tulot ja menot ilman rahoitustoimia

13 Kansainvälinen talous, kuukausitietoja TEOLLISUUSTUOTANTO vuosimuutos, joulu heinä elo syys loka marras joulu tammi USA,,,,,,,,, Emu-maat,,,,,,,, Saksa,,,,,,,, Ranska,, -,,, -,, -, Iso-Britannia -,, -, -, -, -, -, -, Ruotsi, -,, -,,,,, Japani,, -,,,,,,9 TEOLLISUUDEN LUOTTAMUSINDIKAATTORI joulu heinä elo syys loka marras joulu tammi USA (ISM),,,,,,,, Saksa (IFO) 9, 9, 9, 9, 9, 9, 99,, Ranska (INSEE) Emu-maat (saldoluku) Saksa (saldoluku) Ranska (saldoluku) Iso-Britannia (saldoluku) Ruotsi (saldoluku) Japani (saldoluku) KOTITALOUKSIEN LUOTTAMUSINDIKAATTORI joulu heinä elo syys loka marras joulu tammi USA (indeksi 9=),,,,, 9,,, Emu-maat (saldoluku) Saksa (saldoluku) Ranska (saldoluku) Iso-Britannia (saldoluku) Ruotsi (saldoluku) Japani (saldoluku),,, KULUTTAJAHINNAT (kansalliset) vuosimuutos, joulu heinä elo syys loka marras joulu tammi USA,,,,,,,, Emu-maat,,,,,,,,, Saksa,,,,9,,,,, Ranska,,,,,,,,, Iso-Britannia,,,9,,,,,, Ruotsi,,,,,,,,9, Japani, -, -, -, -, -, -, TYÖTTÖMYYSASTE joulu heinä elo syys loka marras joulu tammi USA,,,,9,,9,,,9 Emu-maat,,,,,,,, Saksa,,,,,,,,, Ranska 9,9, 9,9 9,9 9, 9, 9, 9, Iso-Britannia,,,,,,9,9,9 Ruotsi,,,,,,,, Japani,,,,,,,,

14 Kansainvälinen talous, neljännesja BRUTTOKANSANTUOTE määrän muutos, (kt) USA ( hinnoin),,,,,,,, Emu-maat (9 hinnoin),,,9,,,,, Saksa (9 hinnoin)(ps),,,, -,,,, Ranska (9 hinnoin),,,,,,,, Iso-Britannia (9 hinnoin),,,,,,, Ruotsi (=) (ps),,,,,9,, Japani (9 hinnoin) (ps),,,,,,,, YKSITYISET KULUTUSMENOT määrän muutos, (kt) USA ( hinnoin),,9,,,,9,, Emu-maat (9 hinnoin),,,,9,,, Saksa (9 hinnoin)(ps), -, -,, -,,, Ranska (9 hinnoin),,,,,,,, Iso-Britannia (9 hinnoin),,,,,,, Ruotsi (=) (ps),,,,9,,, Japani (9 hinnoin) (ps),,,,,,,, INVESTOINNNIT määrän muutos, (kt) USA ( hinnoin),,,,,,,, Emu-maat (9 hinnoin),,9,,,,9,9 Saksa (9 hinnoin)(ps), -, -,, -,,, Ranska (9 hinnoin),,9,,,,,, Iso-Britannia (9 hinnoin),,,,,,,9 Ruotsi (=) (ps) -,,, 9, 9,,, Japani (9 hinnoin) (ps),,, -,,,,, VIENTI määrän muutos, (kt) USA ( hinnoin),, 9,,,,,9, Emu-maat (9 hinnoin),,,,9,,, Saksa (9 hinnoin)(ps),,,,,,, Ranska (9 hinnoin),,,,,,,, Iso-Britannia (9 hinnoin),,,,,,9, Ruotsi (=) (ps) 9,,,,,,,9 Japani (9 hinnoin) (ps),,,,,,9, 9, TUONTI määrän muutos, (kt) USA ( hinnoin),,,, 9,,,, Emu-maat (9 hinnoin),,,,,,, Saksa (9 hinnoin)(ps),,,,,,, Ranska (9 hinnoin),,,,,,,, Iso-Britannia (9 hinnoin),,,,9,,, Ruotsi (=) (ps),,,,,,, Japani (9 hinnoin) (ps), 9, 9, 9,,,,9,

Makrotalous Marraskuu 2006

Makrotalous Marraskuu 2006 Makrotalous Marraskuu Asuntojen hinnat USA:ssa 1 kk:n muutos* * 3 kk:n liukuvasta keskiarvosta 1 1 - Lähde: National Association of REALTORS 9 9 Talouden suunta marraskuussa 1 1 - Asuntojen hinnat USA:ssa

Lisätiedot

Makrotalous Marraskuu 2007

Makrotalous Marraskuu 2007 Makrotalous Marraskuu 7 1 % Kuluttajahinnat Baltian maissa ja Suomessa muutos ed.vuodesta 1 Viro Latvia - Liettua Suomi -1 1 3 7 Talouden suunta marraskuussa 7 7 Yhdysvallat: Ostojohtajien indeksejä Palvelut

Lisätiedot

Makrotalous Marraskuu 2005

Makrotalous Marraskuu 2005 Makrotalous Marraskuu Hintamuutoksia USA:ssa Kuluttajahinnat - Tuottajahinnat - - 9 91 9 9 9 9 9 97 9 99 1 - Talouden suunta marraskuussa - - Hintamuutoksia USA:ssa Kuluttajahinnat Tuottajahinnat 9 91

Lisätiedot

Makrotalous Toukokuu 2006

Makrotalous Toukokuu 2006 Makrotalous Toukokuu USA: Kuluttajahinnat ja pohjainflaatio muutos ed. vuodesta Pohjahinnat Kuluttajahinnat 9 9 9 9 9 9 9 9 9 99 Talouden suunta toukokuussa USA: Kuluttajahinnat ja pohjainflaatio muutos

Lisätiedot

Makrotalous Elokuu 2006

Makrotalous Elokuu 2006 Makrotalous Elokuu BKT:n määrä euroalueella muutos ed. vuoden vast. neljänneksestä (kausitasoitettu) 1 1 9 97 9 99 1 Talouden suunta elokuussa USA: kuluttajien luottamus 19=1 Nykytilanne USA:n taloudessa

Lisätiedot

Makrotalous Joulukuu 2007

Makrotalous Joulukuu 2007 Makrotalous Joulukuu 27 Rahapolitiikan ohjauskorkoja 7, %, 5, 4, EKP:n ohjauskorko (Saksan repo-korko ennen v. 1999) 3, 2, 1, USA:n Fed Funds target, 2 21 22 23 24 25 2 27 Lähde: EKP, FED Talouden suunta

Lisätiedot

Makrotalous Huhtikuu 2007

Makrotalous Huhtikuu 2007 Makrotalous Huhtikuu 7 Teollisuuden luottamusindikaattorit 1 Ranska 1-1 - Saksa -1 - - 9 9 9 97 9 99 1 7 - Talouden suunta huhtikuussa 7 7 USA: Ostojohtajien indeksejä 7 USA:n talouskasvu jää alkuvuonna

Lisätiedot

Makrotalous Lokakuu 2006

Makrotalous Lokakuu 2006 Makrotalous Lokakuu USA: Ostojohtajien indeksejä 7 Palvelut Teollisuus 9 97 9 99 7 Talouden suunta lokakuussa USA: Kestokulutustavaroiden tilaukset ja vähittäismyynnin määrä muutos ed. vuodesta kk:n liukuvista

Lisätiedot

Makrotalous Tammikuu 2007

Makrotalous Tammikuu 2007 Makrotalous Tammikuu 7 Teollisuuden luottamusindikaattorit Euroalue Ranska - - - -3 Saksa - -3 - - - 93 9 9 9 97 9 99 3 - Talouden suunta tammikuussa 7 miljoonaa Työpaikkojen määrä USA:ssa USA:n taloutta

Lisätiedot

Makrotalous Lokakuu 2005

Makrotalous Lokakuu 2005 Makrotalous Lokakuu Pk-yritysbarometri, syksy Suomen Yrittäjät, Finnvera Suhdannenäkymät Ulkoista rahoitusta ed. vuonna ottaneet yrityksistä yrityksistä - - - - - 9 9 9 9 9 9 9 97 9 99 - I/ II/ I/ II/

Lisätiedot

Makrotalous Kesäkuu 2006

Makrotalous Kesäkuu 2006 Makrotalous Kesäkuu Vähittäismyynnin määrä euroalueella vuosimuutos kk:n liukuvasta keskiarvosta - - Talouden suunta kesäkuussa Asuntojen myynnit USA:ssa vuosimuutos kk:n liukusarjoista Uusien asuntojen

Lisätiedot

Makrotalous Tammikuu 2006

Makrotalous Tammikuu 2006 Makrotalous Tammikuu Asuntojen myynnit USA:ssa vuosimuutos 1 kk:n liukusarjoista Uusien asuntojen myynnit Vanhojen asuntojen myynnit - 9 97 9 99 1 3 - Talouden suunta tammikuussa Asuntojen myynnit USA:ssa

Lisätiedot

Makrotalous Toukokuu 2008

Makrotalous Toukokuu 2008 Makrotalous Toukokuu 8 Kuluttajahinnat 1 kk:n muutos, % 3 Yhdysvallat 1-1 - Saksa yhdenmukaistettu Saksa Japani 97 98 99 1 3 7 8 Talouden suunta toukokuussa 8 Yhdysvaltain ISM-indeksi Yhdysvallat on ainakin

Lisätiedot

Makrotalous Helmikuu 2007

Makrotalous Helmikuu 2007 Makrotalous Helmikuu 7 USA: Yksityinen kulutus ja BKT muutos edellisen vuoden vastinajankohdasta Yksityinen kulutus BKT Lähde: BEA 9 9 97 9 99 Talouden suunta helmikuussa 7,,, Yksityisen kulutuksen määrä

Lisätiedot

Makrotalous Joulukuu 2005

Makrotalous Joulukuu 2005 Makrotalous Joulukuu USA: Tuntiansioiden kk:n muutos 9 9 9 9 9 9 9 97 9 99 Talouden suunta joulukuussa USA: Tuntiansioiden kk:n muutos USA:n talouskasvu on vahvaa: kulutusmenojen vuosimuutos oli. neljänneksellä

Lisätiedot

Makrotalous Huhtikuu 2006

Makrotalous Huhtikuu 2006 Makrotalous Huhtikuu Japani: Kuluttajahinnat kk:n muutos - - - 9 9 9 9 9 9 97 9 99 - Talouden suunta huhtikuussa USA: Vähittäiskaupan myynnin määrä kk:n muutos Liukusarja USA:n alkuvuoden numerot vahvistavat

Lisätiedot

Makrotalous Elokuu 2008

Makrotalous Elokuu 2008 Makrotalous Elokuu 8 Saldo Yritysten suhdannenäkymät Teollisuus - Palvelut - - Rakentaminen -8 1 3 7 8 Lähde: Elinkeinoelämän keskusliitto EK Talouden suunta elokuussa 8 1 % Yhdysvallat: BKT ja teollisuustuotanto

Lisätiedot

Makrotalous Joulukuu 2008

Makrotalous Joulukuu 2008 Makrotalous Joulukuu 8 7 % Rahapolitiikan ohjauskorkoja * tammikuussa 8 kaksi leikkausta, % --> 3, % --> 3, % lokakuussa 8 kaksi leikkausta, % --> 1, % --> 1, % EKP:n ohjauskorko Yhdysvaltain Fed Funds

Lisätiedot

Makrotalous Huhtikuu 2009

Makrotalous Huhtikuu 2009 Makrotalous Huhtikuu 29 Työpaikkojen määrä Yhdysvalloissa 14 miljoonaa 1 6 13 4 13 2 12 12-2 11 11 Työllisyys Työpaikkojen kuukausimuutos -4-6 1 91 92 93 94 9 96 97 98 99 1 2 3 4 6 7 8 9-8 Talouden suunta

Lisätiedot

Makrotalous Kesäkuu 2007

Makrotalous Kesäkuu 2007 Makrotalous Kesäkuu 7 Euroalue: BKT ja teollisuustuotanto muutos ed. vuodesta BKT - - Teollisuustuotanto - 9 9 9 97 9 99 1 7 Talouden suunta kesäkuussa 7 9 USA: Uudet työpaikat ja työttömyysaste 1 Uudet

Lisätiedot

Makrotalous Kesäkuu 2008

Makrotalous Kesäkuu 2008 Makrotalous Kesäkuu 8 3 % Suomen kuluttajahinnat 1 kk:n muutos Yhdenmukaistettu KHI (=1) 1 Kuluttajahinnat (199=1) -1 9 97 98 99 1 3 7 8 Lähde: Tilastokeskus Talouden suunta kesäkuussa 8 8 % 7 3 Uudet

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä Makrotalous Kesäkuu 2009

OP-Pohjola-ryhmä Makrotalous Kesäkuu 2009 Makrotalous Kesäkuu 9 6 - - % Yksityinen kulutus Suomessa määrän muutos ed. vuoden vast.neljänneksestä -6 97 9 99 1 3 6 7 9 Lähde: Tilastokeskus Talouden suunta kesäkuussa 9 Ind. 1 16 1 1 1 6 Yhdysvallat:

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/213 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Suhdannetilanne:

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä Makrotalous Toukokuu 2009

OP-Pohjola-ryhmä Makrotalous Toukokuu 2009 Makrotalous Toukokuu 29 6 % EKP:n ohjauskorko ja 12 kk:n euribor 4 12 kk:n euribor 3 2 1 EKP:n ohjauskorko 1 2 3 4 6 7 8 9 Lähde: Suomen Pankki Talouden suunta toukokuussa 29 2 Ind. 18 16 14 12 1 8 6 4

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Makrotalous Marraskuu 2008

Makrotalous Marraskuu 2008 Makrotalous Marraskuu 3 Saldo Suhdannenäkymät toimialoittain ml. rakennusteollisuus 1-1 Elintarvike Teknologia -3 Kemia Metsä - TEVA Painaminen Rakennustuote -7 93 9 9 9 97 9 99 1 3 7 Lähde: EK:n Suhdannebarometri

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Makrotalous Huhtikuu 2008

Makrotalous Huhtikuu 2008 Makrotalous Huhtikuu 8 Yhdysvallat: Kuluttajien luottamus Indeksi, 198=1 18 1 1 1 1 8 Odotukset Indeksi Nykytilanne 91 9 93 9 9 9 97 98 99 1 3 7 8 Talouden suunta huhtikuussa 8 Yhdysvallat: Kuluttajien

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Suhdannetilanne vahvistunut yhä

Suhdannetilanne vahvistunut yhä Luottamusindikaattorit kesäkuu 6 Julkaistavissa 27.6.6 klo 9. Suhdannetilanne vahvistunut yhä Luottamusindikaattorit korkealla tasolla Teollisuuden luottamusindikaattori kohosi yhä kesäkuussa. Tuotanto-odotukset

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.211 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki 13 12 11 1 9 8 7 6 4 3 2 1-1 -2-3 -4 - -6-7 -8-9 -1-11 Maailma: Bkt ja maailmankauppa %, volyymin vuosikasvu

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Makrotalous Lokakuu 2007

Makrotalous Lokakuu 2007 Makrotalous Lokakuu 7 Ilmapiiri-indikaattoreita 1 1 Indeksi Euroalue Ranska (INSEE) 11 1 9 Saksa (IFO) 9 9 9 97 9 99 1 7 Talouden suunta lokakuussa 7 9 7 Yhdysvaltain työmarkkinat Työttömyysaste 1 Uudet

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kasvu

Bruttokansantuotteen kasvu Bruttokansantuotteen kasvu 1 9 8 7 3 1 %, liukuva vuosikasvu 11 Kiina Intia Venäjä USA Japani Euroalue -1-1 3 11 1 9 8 7 3 1-1 - 1 18.9. Bruttokansantuote, mrd. USD, Markkinakurssein USA 1 Kiina 9 Japani

Lisätiedot

Maailmantalouden näkymät

Maailmantalouden näkymät Maailmantalouden näkymät 31.8.21 Toni Honkaniemi Yksikönpäällikkö Maailmantalouden kasvu epätasaista BKT:n määrä muutos ed. vuoden vast. neljänneksestä 8 % 18 6 4 Yhdysvallat Euroalue 16 14 2 12 1-2 -4

Lisätiedot

Alkaako taloustaivaalla seljetä?

Alkaako taloustaivaalla seljetä? ..9 Alkaako taloustaivaalla seljetä? Lauri Uotila Pääekonomisti Sampo Pankki.9. 9 Kokonaistuotannon kasvu, % %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 9 Venäjä USA Euroalue - - - Japani - - 9 9 - - - - - Teollisuuden

Lisätiedot

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Markkinoilla turbulenssia indeksi 2010=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2019 2020 10.4.2019 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Elina Pylkkänen Heikki Taimio ENNUSTEEN KESKEISIÄ

Lisätiedot

Makrotalous Tammikuu 2009

Makrotalous Tammikuu 2009 Makrotalous Tammikuu 9 Saldoluku Luottamusindikaattorit Suomessa Palvelut - - Teollisuus Rakentaminen - Lähde: EK 99 1 3 5 7 9 Talouden suunta tammikuussa 9 5 55 5 5 35 3 Yhdysvallat: ISM-indeksi 91 9

Lisätiedot

Kaupan indikaattorit. Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa

Kaupan indikaattorit. Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa Kaupan indikaattorit Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa Luottamusindeksit kaupan alalla Tammikuu 2010 Vähittäiskaupan indeksit (ml. autojen vähittäiskauppa): 1. Kokonaisindeksi

Lisätiedot

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa Yritystieto-seminaari 18.02.2010 Tilastopäällikkö Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin 46000 44000 42000 40000 38000

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kasvu

Bruttokansantuotteen kasvu Bruttokansantuotteen kasvu %, liukuva vuosikasvu 12 12 1 8 6 Kiina Baltian maat Intia Venäjä 1 8 6 4 2 Euroalue Japani USA 4 2-2 21 22 23 24 2 26 27 USA+Euroalue+Japani = 4 % maailman bruttokansantuotteesta

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 8.9.1 Lauri Uotila Sampo Pankki Bruttokansantuotteen kasvu 16 1 1 1 %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 16 1 1 1 8 8 6 Euroalue Intia Brasilia Venäjä 6 - USA

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2017 2018 4.4.2017 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Riikka Savolainen Heikki Taimio VALUUTTAKURSSIT

Lisätiedot

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013 Johtava ekonomisti Penna Urrila KYSYMYS: Odotan talousvuodesta 2014 vuoteen 2013 verrattuna: A) Parempaa B) Yhtä hyvää C) Huonompaa 160

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2/2010

Kaupan näkymät 2/2010 Kaupan näkymät 2/2010 Myynti- ja työllisyysnäkymät vähittäiskaupassa, autokaupassa ja tukkukaupassa Kaupan työlliset 2009 296 000 henkilöä 14 % Autokauppa Tukkukauppa ja agentuuritoiminta 56 % 30 % Vähittäiskauppa

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2020 18.12.2017 11:00 EURO & TALOUS 5/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2020 joulukuussa 2017. Tässä esitetyt luvut voivat poiketa hieman

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-25 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 EU-25 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 21.9.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan

Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry Suomi on riippuvainen

Lisätiedot

Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan määrä pysynee ennallaan

Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan määrä pysynee ennallaan Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Helmikuu 2015 Teollisuus ja rakentaminen Suhdannetilanne on viime kuukausien paranemisesta huolimatta heikko Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen talouden näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen talouden näkymät Ennusteen taulukkoliite Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen talouden näkymät 2008 2010 Ennusteen taulukkoliite 9.12.2008 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 4/2008 Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Joukukuu 2008

Lisätiedot

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019)

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019) ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2019 2021 (kesäkuu 2019) 11.6.2019 11:00 EURO & TALOUS 3/2019 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2019 2021 kesäkuussa 2019. Kesäkuu 2019 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Talouskatsaus 20.5.2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit 11

Lisätiedot

Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät

Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Euro & talous 1/211 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Pääjohtaja 1 Aiheet Ajankohtaista tänään Maailmantalouden ennuste Suomen talouden näkymät vuosina 211-213 2 Ajankohtaista

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.12.2015 11:00 EURO & TALOUS 5/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun Huoltotase, hinnat

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun Huoltotase, hinnat Ennustetaulukot 1. Huoltotase, määrät Viitevuoden 2000 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta 8,2 3,1 3,9 2,7 2,5 17,6 2,6 4,2 6,1 7,0 20,1 5,1 7,4 5,9 6,5 2,1 2,6 2,9 2,4 2,0 1,0 0,4 1,2 0,5 0,8

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2016 2018 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 3/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2016 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017-2019 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 5/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2016

Lisätiedot

Finanssikriisistä globaaliin taantumaan koska uuteen nousuun?

Finanssikriisistä globaaliin taantumaan koska uuteen nousuun? Finanssikriisistä globaaliin taantumaan koska uuteen nousuun? Arvoasuntopäivä 12.5.29 Anssi Rantala Pääekonomisti OP-Pohjola 29 Ensimmäinen globaali taantuma 6 vuoteen 15 1 %, v/v Maailmankauppa 5 Maailman

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät

Kaupan näkymät Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan näkymät 11-12 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan työlliset 1 298 henkilöä 14 % Autokauppa Tukkukauppa ja agentuuritoiminta 55 % 31 % Vähittäiskauppa Lähde: Tilastokeskus, Työvoimatutkimus.

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v) Työllisyysaste 198 26 Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v 8 % Suomi 75 EU 15 EU 25 7 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 6** 5.4.25/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985 26

Lisätiedot

Tarjolla tuhti kattaus talouslukuja. Pasi Sorjonen 03/02/2014

Tarjolla tuhti kattaus talouslukuja. Pasi Sorjonen 03/02/2014 Tarjolla tuhti kattaus talouslukuja Pasi Sorjonen 03/02/2014 Keskuspankit sekä työllisyys- ja luottamusluvut vievät huomion Viime viikon antia: Fed pienensi odotetusti ostoohjelmaansa Hyviä Q4 BKT-lukuja

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1989-23 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 8 % Suomi EU 7 65 6 55 5 89 91 93 95 97 99 1* 3** 13.1.23/SAK /TL Lähde: OECD Economic Outlook December 22 2 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 22.3.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2020 19.6.2018 11:00 EURO & TALOUS 3/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2020 kesäkuussa 2018. Kesäkuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden

Lisätiedot

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Euro & talous 4/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 28.9.2017 Teemat Maailmantalouden ja euroalueen

Lisätiedot

Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo

Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo TOUKOKUU 18 Uusimaa oli huhtikuussa 18 tavanomaista parempi Tuotanto lisääntyi lievästi alkuvuoden aikana kasvun ennakoidaan vauhdittuvan lähikuukausina Rekrytointivaikeuksia oli 27 %:lla yrityksistä Lähikuukausien

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 13.6.2017 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2019 kesäkuussa 2017. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.6.2015 11:00 EURO & TALOUS 3/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2021 18.12.2018 11:00 EURO & TALOUS 5/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2021. Joulukuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin,

Lisätiedot

Suhdannetilanne. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI

Suhdannetilanne. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI Suhdannetilanne Konsultit 2HPO 1 Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017 2019 (kesäkuu 2017) 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 EILEN 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Sami Pakarinen Kimmo Anttonen Huhtikuu 2016 Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne hyvin tyydyttävä Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkunee tänä vuonna

Lisätiedot