OP-Pohjola-ryhmä Makrotalous Kesäkuu 2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OP-Pohjola-ryhmä Makrotalous Kesäkuu 2009"

Transkriptio

1 Makrotalous Kesäkuu % Yksityinen kulutus Suomessa määrän muutos ed. vuoden vast.neljänneksestä Lähde: Tilastokeskus

2 Talouden suunta kesäkuussa 9 Ind Yhdysvallat: Kuluttajien luottamus Conference Board Odotukset Nykytilanne 19= Yhdysvalloissa syvää taantumaa seuraa hidas elpyminen. Talouden syvin pudotus on ohi. Vakaantumisesta kertovat mm. ostopäällikköindeksit ja kuluttajien tulevaisuuden odotukset. Kova data (mm. teollisuus-tuotanto, vähittäismyynti) edelleen heikkoa. 6 Ind. 6 Teollisuuden ostopäälliköiden indeksejä ella tuotanto supistui alkuvuonna Yhdysvaltoja enemmän. Saksa Merkit talouden jyrkimmän alamäen tasoittumisesta vahvistuneet Inflaatio painuu nollan alapuolelle kesäheinäkuussa. Saldoluku 1 Suomalaisten kotitalouksien arvio omasta ja maan taloudesta vuoden kuluttua Talous muuttuu paremmaksi Oma talous Suomessa kotitalouksien kulutuksessa voimakas jarrutus alkuvuonna. Kuluttajien luottamuksen koheneminen jatkui toukokuussa, yritysten suhdannetilanne pysyi heikkona Talous muuttuu huonommaksi Maan talous Työttömyys nousee vauhdilla, kesäkuukausien työttömyysaste käy yli 1 prosentissa. Lähde: Tilastokeskus, Kuluttajabarometri 1

3 OP-Pohjola-ryhmän suhdanne-ennuste Kysyntä ja tarjonta Määrän muutos, % 9e 1e BKT,9 -, -, Tuonti -1,3-1, -, Vienti -1,1-1,, Kulutus 1,9 -,, - yksityinen, -1, -1, - julkinen 1,7,, Investoinnit 1, -9, -3, - yksityiset 1,3-11, -, - julkiset -1,3, 6, Muita keskeisiä ennusteita 9e 1e Kuluttajahintojen muutos, %,1,9 1,1 Ansiotason muutos, %,, 3, Työttömyysaste, % 6, 7,9 9, Vaihtotase, % BKT:stä,,1, Suomen EMU-ylijäämä, % BKT:stä, -, -3, Suomen EMU-velka, % BKT:stä 33, 39,, Yhdysvallat ja euroalue 9e 1e BKT:n määrän muutos, % - Yhdysvallat 1,1 -, 1, -,7-3,, Kuluttajahintojen muutos, % - Yhdysvallat 3, -1, 1, - 3,3, 1,

4 Yhdysvaltain elpymisestä tulee hidasta USA:n BKT supistui kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 1, % edellisestä neljänneksestä. Erityisesti vienti ja investoinnit sukelsivat syvälle miinukselle. Yksityinen kulutuksen pudotus pysähtyi ensimmäisellä neljänneksellä, mutta heikko työllisyyskehitys ja varallisuuden sulaminen pitävät velkaantuneiden kotitalouksien kulutusinnon kurissa pitkään. Tuleva talouden elpymisvaihe tulee olemaan aiempia nousuja vaisumpi. 6 % Lähde: BEA Tarjontaerät Yhdysvalloissa määrän muutos edellisestä neljänneksestä BKT Tuonti Talouden vakaantumisesta kertovia indikaattoreita on kesän kynnyksellä ilmaantunut monelta taholta. Teollisuuden ostopäällikköindeksi nousi toukokuussa korkeammalle kuin kertaakaan sitten viime syyskuun, joskin indikaattori viittasi edelleen tuotannon supistumiseen. Supistumisen vauhti on kuitenkin hidastumassa. Myös palvelualoilla tuotannon indikaattorit viittaavat syvimmän pudotuksen olevan takanapäin. % Kysyntäeriä Yhdysvalloissa määrän muutos ed. vuoden vast. neljänneksestä Yksityinen kulutus Vienti Yksityiset investoinnit Myös kuluttajien luottamus jatkoi toukokuussa reipasta paranemisestaan huhtikuun tavoin. Kuluttajien tulevaisuuden odotukset ovat nyt valoisammat kuin kertaakaan yli vuoteen. Sen sijaan talouden nykytilanteen kotitaloudet arvioivat edelleen heikoksi, eikä siinä tapahtunut oleellista kohenemista. Indikaattorit osoittavat talouden vakaantumista ja osittain kohenemistakin, mutta tuotannon data on pysynyt heikkona. Teollisuustuotanto on jatkanut yli kymmenyksen supistumisvauhtia, joskin pudotus ei ole enää kiihtynyt. Sama on tilanne teollisuuden saamien tilausten osalta, jotka ovat vähentyneet runsaalla viidenneksellä. Varastot ovat supistuneet jonkin verran, mutta suhteessa kysyntään varastot ovat edelleen verraten korkealla tasolla. Vaikka kuluttajien tulevaisuuden odotukset ovat parantuneet, ei tämä näy vielä esimerkiksi vähittäismyynnin kehityksessä. Tosin toukokuussa vähittäismyynti nousi lievästi huhtikuusta, mutta vuositasolla alamäki ei ole loiventunut (yli -7 %). Käytettävissä olevat tulot ovat edelleen hienoisessa kasvussa, joten säästäminen on lisääntynyt. Talouden synkkä tila näkyy yhä kasvavana työttömyytenä. Työttömyysaste nousi toukokuussa jo 9, %:iin, kun se vielä viime kesänä oli alle 6 %. Myönteisenä merkkinä voi pitää työpaikkojen kadon hidastumista huhti-toukokuussa alkuvuoteen verrattuna. Inflaatio on painunut nollan alapuolelle. Kuluttajahinnat ovat laskeneet maaliskuusta lähtien energian ja asuntojen hintojen laskun myötä. Ns. pohjainflaatio on pysytellyt lähes prosentissa, joten vakavaa deflaatiovaaraa ei edelleenkään ole. Lähde: BEA 3

5 Yhdysvallat 1 % Yhdysvallat: BKT ja teollisuustuotanto muutos ed. vuodesta BKT Teollisuustuotanto % Yhdysvallat: Teollisuuden tilaukset ja varastot 1 kk:n muutos 3 kk:n liukuvista keskiarvoista Tilaukset Varastot % 1 Yhdysvallat: Kestokulutustavaroiden tilaukset ja vähittäismyynnin määrä muutos ed. vuodesta 3 kk:n liukuvista keskiarvoista Vähittäismyynti 7 6 Yhdysvallat: Ostopäälliköiden indeksejä* * ISM Palvelut -1 - Kestokulutustavarat Teollisuus Ind % Hintamuutoksia Yhdysvalloissa Yhdysvallat: Kuluttajien luottamus Conference Board Odotukset Kuluttajahinnat Nykytilanne Tuottajahinnat 19= % Ind Uudet työpaikat ja työttömyysaste Yhdysvalloissa Työttömyysaste Uudet työpaikat Lähde: Reuters Ecowin Osakeindeksien kehitys: Yhdysvallat NASDAQ Dow Jones S&P Ind.

6 en talouden pudotus hidastumassa en kokonaistuotanto supistui ensimmäisellä vuosineljänneksellä, % viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna (-, % edellisestä neljänneksestä). Alamäkeä vauhditti eniten viennin (-1, %) ja investointien (-1, %) voimakas supistuminen, mutta myös yksityiset kulutusmenot (-1,1 %) vähenivät. Saksassa tuotanto putosi lähes 7 % vuodentakaisesta. Muissa suurissa euromaissa lasku oli maltillisempaa. Huhti-toukokuun talousluvut antavat viitteitä talouden jyrkimmän alamäen tasoittumisesta. Ostopäällikköindeksit sekä teollisuudessa että palveluissa jatkoivat kohenemistaan, vaikka osoittivatkin edelleen tuotannon supistuvan. Luottamus vahvistui lievästi niin teollisuudessa, kaupassa kuin kuluttajien keskuudessakin. Teollisuuden osalta suhdannetilanne on hieman ristiriitainen, sillä huhtikuussa tuotanto kääntyi jälleen laskuun ja vuosimuutos putosi -1,6 prosenttiin. Teollisuuden saamat tilaukset eivät osoita kohenemisen merkkejä, vaan vähenivät kevätkuukausina tuntuvasti. Toisaalta varastot ovat hieman pienentyneet, mikä voi osittain selittää tuotannon laskukäännettä. % % Kysyntäeriä ella määrän muutos ed. vuoden vast. neljänneksestä Vienti Investoinnit Yksityinen kulutus Vähittäismyynnin määrä ella vuosimuutos 3 kk:n liukuvasta keskiarvosta en työttömyys kipusi huhtikuussa jo yli yhdeksän prosentin. Suunta on joka maassa sama, mutta alueelliset erot työttömyysasteissa ovat suuria: Espanjassa lähes viidesosa on työttömänä (1,1 %), Alankomaissa ja Itävallassa työttömyysprosentti on edelleen alle. Työttömyyden kasvu heikentää kotitalouksien tulonäkymiä ja pitää kulutusmenot laskussa koko kuluvan vuoden. ella hinnat polkivat toukokuussa paikoillaan (, %). Inflaatiota hidasti energian halpeneminen vuodentakaisesta, vaikka raakaöljyn hinta onkin noussut viimeisen puolen vuoden aikana nopeasti. Energia hidastaa inflaatiota vielä heinäkuuhun asti, joten kesäheinäkuussa euroalueen hinnat todennäköisesti alenevat. Elokuusta lähtien inflaatio jälleen nopeutuu, mutta jää koko vuonna 9 noin puoleen prosenttiin. Euro on vahvistunut viime kuukausina dollariin nähden. Dollarin turvasatamakysyntä on heikentynyt maailmantalouden osoittaessa toipumisen merkkejä. Myös huolet USA:n liittovaltion voimakkaasta velkaantumisesta ja FEDin epätavallisen rahapolitiikan mahdollisista inflaatiovaikutuksista ovat painaneet dollaria. Euroopan Keskuspankki pitää todennäköisesti ohjauskorkonsa yhdessä prosentissa, eikä lyhyissä markkinakoroissa ole enää juurikaan laskuvaraa.

7 1 % : BKT ja teollisuustuotanto muutos edellisestä vuodesta BKT Teollisuustuotanto : Teollisuustuotteiden varastot ja tilaukset 3 Saldoluku Valmiiden tuotteiden varastot Tilaukset Vientitilaukset % * Kausitasoitettu Teollisuustuotanto* määrän muutos ed. vuoden vast. kuukaudesta Saksa Espanja Italia Ind Talouden ilmapiiri-indikaattoreita Saksa (IFO) (INSEE) Teollisuuden luottamusindikaattorit Saldoluku 1 1 Kuluttajien luottamusindikaattori Saldo Saksa Saksa , %, 3, 3,,, 1, 1,,, -, Yhdenmukaistetut kuluttajahinnat muutos edellisestä vuodesta Saksa Tavoitetaso Työttömyysaste* 13 % * Kausitasoitettu 1 Saksa** ** Tilastointimuutos Saksassa tammikuusta alkaen

8 Kotimarkkinat alkuvuonna ennakoitua heikommat Tilastokeskuksen ennakkotiedot tammi-maaliskuun talouskehityksestä viittaavat siihen, että ilman voimakasta kasvusykäystä vuoden lopulla BKT supistuu enemmän kuin keväällä ennustettiin. Kokonaistuotanto supistui alkuvuonna 7, % edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Edellisestä neljänneksestä BKT väheni,7%. Ulkomaankauppa väheni jyrkästi, sillä vienti supistui vuoden takaa neljänneksen ja tuonti viidenneksen. Investointien 9 %:n pudotukseen vaikutti sekä rakennusinvestointien että kone- ja laitehankintojen vähentyminen. Yksityinen kulutus väheni, %, mikä oli yllättävän suuri pudotus työttömyyden lisääntyminenkin huomioon otettuna. Kotitaloudet olivat selvästi aiempaa varovaisempia ja lisäsivät säästämistään. Alkuvuoden heikosta kehityksestä huolimatta Suomenkin taloudesta alkaa kuitenkin pikku hiljaa löytyä edes lievästi positiivisia merkkejä. Kuluttajien luottamus on kohentunut, ja toukokuussa mittarin kaikki osatekijät paranivat. Kuluttajat näkevät oman taloutensa kehityksen jo lähes yhtä hyväksi kuin vuosi sitten. Myös luottamus Suomen talouteen on kohentunut selvästi. Yritysten suhdannetilanne pysyi toukokuussakin huonona, joskaan se ei enää heikentynyt huhtikuusta. Jyrkin alamäki näyttää siis jääneen taakse. Teollisuuden suhdannekuva on edelleen heikko. Huhtikuussa teollisuustuotanto supistui 1 % ja uudet tilaukset 39 % edellisvuodesta. Toukokuussa teollisuuden tilauskanta heikkeni yhä aavistuksen. Rakennusyritysten luottamus koheni hieman toukokuussa, vaikka tilauskanta on edelleen merkittävästi alle normaalin. Palveluyritysten luottamuksen lasku taukosi toukokuussa. Huhtikuussa työttömyysaste nousi, %:iin, kun työllisiä oli 69 vähemmän ja työttömiä 6 enemmän kuin vuotta aiemmin. Kesäkuukausina työttömyys nousee kausiluonteisesti korkeimmilleen opintonsa päättävien hakeutuessa työmarkkinoille. Toukokuussa työttömyysaste saattaakin nousta jopa 11 %:n tietämille. Kuluttajahintojen vuosimuutos painui toukokuussa nollaan. Inflaation hidastumiseen vaikutti erityisesti korkojen lasku ja polttonesteiden halpeneminen. Lähikuukausina inflaatio painuu negatiiviseksi. Kyse ei ole pahasta deflaatiokierteestä, vaan yksittäisten suurten hintavaihtelujen aiheuttamasta tilapäisestä ilmiöstä. OP-Pohjola-ryhmä Strateginen suunnittelu Anssi Rantala 1 3 Jorma Vanninen 1 9 Anneli Tikkanen 1 3 7

9 Suomi BKT:n muutos edellisen vuoden vastinajankohdasta 1 % Alkuperäiset sarjat 6 BKT:n määrä Tuotannon suhdannekuvaaja* -1 * 3 kk:n liukuvat keskiarvot neljänneksittäin Lähde: Tilastokeskus 3 % Lähde: Tilastokeskus Kysyntäerät Suomessa määrän muutos ed. vuoden vastaavasta neljänneksestä Yksityinen kulutus Investoinnit Vienti Teollisuustuotanto, vähittäiskauppa ja vienti vuosimuutos 3 kk:n liukuvasta keskiarvosta % Vähittäiskauppa (alkuperäinen määrä) Teollisuuden uudet tilaukset,tilauskanta ja valmistuotevarastot Suomessa 6 Saldoluku Uudet tilaukset Teollisuustuotanto (työpäiväkorjattu määrä) Vienti (alkuperäinen arvo) Tilauskanta Valmistuotevarastot Lähde: Tilastokeskus, Tulli Luottamusindikaattorit Suomessa 6 Saldoluku Palvelut Kotitaloudet - Teollisuus - Rakentaminen Lähde: EK Kuluttajien luottamusindikaattori ja kotitalouksien arvio omasta ja maan taloudesta vuoden kuluttua 3 Saldoluku Talous muuttuu huonommaksi Lähde: Tilastokeskus, Kuluttajabarometri Talous muuttuu paremmaksi Kuluttajien luottamusindikaattori Maan talous Oma talous % Lähde: Tilastokeskus Kuluttajahintaindeksi hyödykeryhmittäin muutos edellisestä vuodesta Asuminen ja energia Kokonaisindeksi Liikenne Ravinto henkilöä Lähde: Tilastokeskus Työvoiman määrä Suomessa muutos edellisestä vuodesta Työttömät Työlliset

10 Suomen talous, kuukausitietoja vuositieto 7 9 TUOTANTO joulu joulu tammi helmi maalis huhti touko Teollisuustuotanto (kt), muutos p.a. (%) -1,, -1, -1,7 -, -16, -, Kapasiteetin käyttöaste, % 7, 79,,6 67,7 69, 69, 66,1 muutos p.a. (%) -11,1 3,9 -, -7, -3,3 -,7-1, Tuotannon suhdannekuvaaja, muutos p.a. (%),, -1,1 -,6 -, -1,1 Vähittäiskauppa (kt), muutos p.a. (%) 1,3,7-1,9-3, -,6 -, -,9 Rakennusluvat, muutos p.a. (%) - Kaikki rakennukset -11,3 -, 31,6-39, -3, -7, - Asuinrakennukset -19,9-11, -,9-7,3-3,7-31, - Muut rakennukset -,9,,6-3, -9,1, MAKSUTASE, mrd. euroa joulu joulu tammi helmi maalis huhti touko Kauppatase (1 kk liuk.summa) 6,,7 6,,7,,9, Vaihtotase (1 kk liuk.summa), 7,,, 3,1, 3, Korollinen nettovelka 13,3-13, -, -, -6, -6, LUOTTAMUSINDIKAATTORI joulu joulu tammi helmi maalis huhti touko Kotitaloudet (Saldoluku) 1, -6, -3,9-3,9-1, 1, 7, Teollisuus (Saldoluku) Rakentaminen (Saldoluku) Palvelut (Saldoluku) HINNAT, muutos p.a (%) joulu joulu tammi helmi maalis huhti touko Kuluttajahinnat,1,6 3,, 1,7,9,, Rakennuskustannukset 3,9,6 1,6 1,,7, -,7-1, Tukkuhinnat,6 3,9-1, -,9 -, -, -6,9 -,9 Vientihinnat, -,3-3,7-6, -7, -, -9,6-9,9 Tuontihinnat 3,,6-3,6 -, -6, -7, -,9-11,7 TYÖLLISYYS (TK) joulu joulu tammi helmi maalis huhti touko Työlliset (1 ) Työttömät (1 ) Työttömyysaste (%) 6, 6, 6,1 7, 7,6,3, VALTIONTALOUS, mrd. euroa joulu joulu tammi helmi maalis huhti touko Valtion velka 6,1,,9 7, 61,1,6 1,6 Valtion tulot,1,9 3,, 3,3 3,, Valtion menot 3,9, 3,9 3,7 3,6, 9

11 Kansainvälinen talous, kuukausitietoja vuositieto 7 9 TEOLLISUUSTUOTANTO vuosimuutos, % joulu joulu tammi helmi maalis huhti touko USA -, 1,7 -,9-1, -11,3-1,6-1,7-13, -1,,1-1,3-1,9-1, -1,6 -, Saksa,, -11,6-1,1-1, -, -1,6 -,, -1, -1,9-16,1-16, -1, Iso-Britannia -,6 1, -9,6-1, -1, -1,7-1,3 Ruotsi -,3 1, -1, -1, -19, -, -1, Japani -3,,3-1, -3, -36,9-3,1-31, TEOLLISUUDEN LUOTTAMUS joulu joulu tammi helmi maalis huhti touko USA (ISM) 9,1 3,9 3,6 3, 36,3,1, Saksa (IFO) 13,,7 3,1,6, 3,7, (saldoluku) Saksa (saldoluku) (saldoluku) Iso-Britannia (saldoluku) Ruotsi (saldoluku) Japani (saldoluku) - -6 KOTITALOUKSIEN LUOTTAMUS joulu joulu tammi helmi maalis huhti touko USA (indeksi 19=1) 9,6 3,6 37,,3 6,9,,9 (saldoluku) Saksa (saldoluku) (saldoluku) Iso-Britannia (saldoluku) Ruotsi (saldoluku) Japani (saldoluku) 39, 6,9, KULUTTAJAHINNAT vuosimuutos, % joulu joulu tammi helmi maalis huhti touko USA 3,,1,1,, -, -,7-1,3 3,7 3,1 1,6 1, 1,,6,6, Saksa,6 3,1 1,1,9 1,,,7,,,6 1,,7,9,3,1 -,3 Iso-Britannia,,,9,1, -, -1, -1,1 Ruotsi 3, 3,,9 1,3,9, -,1 -, Japani 1,,7,, -,1 -,3 -,1 TYÖTTÖMYYSASTE, % joulu joulu tammi helmi maalis huhti touko USA,,9 7, 7,6,1,,9 9, 7,6 7,3,,,7,9 9, Saksa 7,, 7,7 7,,,1,3, 7, 7, 7,6,,3,7 Iso-Britannia,, 3,6 3,9,3,,6, Ruotsi 6,,6 6, 7,3,,3,3 Japani, 3,7,3,1,,, 1

12 Kansainvälinen talous, neljännesvuositietoja BRUTTOKANSANTUOTE määrän muutos, % (kt) 6 7 I II III 9 I USA ( hinnoin),7,,3,,1,7 -, -, (9 hinnoin),1 3,,, 1,, -1,7 -, Saksa ( hinnoin)(ps) 1, 3, 1,6,1 3, 1, -1,7-6,7 ( hinnoin) 1,,, 1,9 1,,1-1,7-3, Iso-Britannia (3 hinnoin), 3, 3,,6 1,, -, -,1 Ruotsi (=1) (ps) 3, 3,6,1 1, 3,,6 -,9-6,6 Japani ( hinnoin) (ps),6, 1,9 1,3,6 -,3 -,3 -, YKSITYISET KULUTUSMENOT määrän muutos, % (kt) 6 7 I II III 9 I USA ( hinnoin),6 3,, 1, 1,3 -, -1, -1, (9 hinnoin) 1,7, 1, 1,,,1 -,6-1,1 Saksa ( hinnoin)(ps) -,, -1,1,,, -,6 -, ( hinnoin),3,3, 1,9 1,3,,, Iso-Britannia (3 hinnoin), 1,9 3,7 3,,1,7 -, -,7 Ruotsi (=1) (ps) 3,3 1,7 3, 1, 1,6 -, -3,3-3, Japani ( hinnoin) (ps), 1,1,3 1,6,3,7 -,3 -, INVESTOINNNIT määrän muutos, % (kt) 6 7 I II III 9 I USA ( hinnoin) julkinen kulutus ja investoinnit,1-1, -1,9 -, -3,6 -,7-9, -17,9 (9 hinnoin),6,1,1,3,7, -,3-1, Saksa ( hinnoin)(ps),1,7,,,, -,3-11, ( hinnoin) 3,7 6,1,,, -, -,1-7,1 Iso-Britannia (3 hinnoin), 9,, -, -, -3, -, -,3 Ruotsi (=1) (ps), 1,,1, 6,, -, -1,3 Japani ( hinnoin) (ps),6 1, -, -,1-3, -,7-7,6-1,3 VIENTI määrän muutos, % (kt) 6 7 I II III 9 I USA ( hinnoin) 7, 1,1,9 1,1 11, 6,1-1, -1,9 (9 hinnoin) 6, 9, 3,9,1 3, 1, -6, -1, Saksa ( hinnoin)(ps) 9,6 1,9,,9 7, 3,9 -,9-17, ( hinnoin) 3, 3,,3,,3-1, -, -1,9 Iso-Britannia (3 hinnoin) 11, -, 3, 3,7 1,6 -, -, -11, Ruotsi (=1) (ps),7 9,,3, 6, 3, -7, -16, Japani ( hinnoin) (ps) 1,3 6,6 1,1 1,9,9, -1,6-36, TUONTI määrän muutos, % (kt) 6 7 I II III 9 I USA ( hinnoin), 3, 1,1-1, -1,9-3, -7, -16, (9 hinnoin) 6,6 7,9 3, 3,9, 1, -3,7-11,7 Saksa ( hinnoin)(ps), 1,,,3,,7 1, -7, ( hinnoin) 7,1,6 3,, 1,1 -, -, -,6 Iso-Britannia (3 hinnoin) 7,7,,6 3,9 3,3-1, -7,6-1, Ruotsi (=1) (ps), 9, 7, 6,6,7, -,9-1, Japani ( hinnoin) (ps) 3,9, 1,9,7 -,,,9-1,9 11

Makrotalous Huhtikuu 2009

Makrotalous Huhtikuu 2009 Makrotalous Huhtikuu 29 Työpaikkojen määrä Yhdysvalloissa 14 miljoonaa 1 6 13 4 13 2 12 12-2 11 11 Työllisyys Työpaikkojen kuukausimuutos -4-6 1 91 92 93 94 9 96 97 98 99 1 2 3 4 6 7 8 9-8 Talouden suunta

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä Makrotalous Toukokuu 2009

OP-Pohjola-ryhmä Makrotalous Toukokuu 2009 Makrotalous Toukokuu 29 6 % EKP:n ohjauskorko ja 12 kk:n euribor 4 12 kk:n euribor 3 2 1 EKP:n ohjauskorko 1 2 3 4 6 7 8 9 Lähde: Suomen Pankki Talouden suunta toukokuussa 29 2 Ind. 18 16 14 12 1 8 6 4

Lisätiedot

Makrotalous Toukokuu 2008

Makrotalous Toukokuu 2008 Makrotalous Toukokuu 8 Kuluttajahinnat 1 kk:n muutos, % 3 Yhdysvallat 1-1 - Saksa yhdenmukaistettu Saksa Japani 97 98 99 1 3 7 8 Talouden suunta toukokuussa 8 Yhdysvaltain ISM-indeksi Yhdysvallat on ainakin

Lisätiedot

Makrotalous Elokuu 2008

Makrotalous Elokuu 2008 Makrotalous Elokuu 8 Saldo Yritysten suhdannenäkymät Teollisuus - Palvelut - - Rakentaminen -8 1 3 7 8 Lähde: Elinkeinoelämän keskusliitto EK Talouden suunta elokuussa 8 1 % Yhdysvallat: BKT ja teollisuustuotanto

Lisätiedot

Makrotalous Joulukuu 2008

Makrotalous Joulukuu 2008 Makrotalous Joulukuu 8 7 % Rahapolitiikan ohjauskorkoja * tammikuussa 8 kaksi leikkausta, % --> 3, % --> 3, % lokakuussa 8 kaksi leikkausta, % --> 1, % --> 1, % EKP:n ohjauskorko Yhdysvaltain Fed Funds

Lisätiedot

Makrotalous Kesäkuu 2008

Makrotalous Kesäkuu 2008 Makrotalous Kesäkuu 8 3 % Suomen kuluttajahinnat 1 kk:n muutos Yhdenmukaistettu KHI (=1) 1 Kuluttajahinnat (199=1) -1 9 97 98 99 1 3 7 8 Lähde: Tilastokeskus Talouden suunta kesäkuussa 8 8 % 7 3 Uudet

Lisätiedot

Makrotalous Joulukuu 2007

Makrotalous Joulukuu 2007 Makrotalous Joulukuu 27 Rahapolitiikan ohjauskorkoja 7, %, 5, 4, EKP:n ohjauskorko (Saksan repo-korko ennen v. 1999) 3, 2, 1, USA:n Fed Funds target, 2 21 22 23 24 25 2 27 Lähde: EKP, FED Talouden suunta

Lisätiedot

Makrotalous Huhtikuu 2007

Makrotalous Huhtikuu 2007 Makrotalous Huhtikuu 7 Teollisuuden luottamusindikaattorit 1 Ranska 1-1 - Saksa -1 - - 9 9 9 97 9 99 1 7 - Talouden suunta huhtikuussa 7 7 USA: Ostojohtajien indeksejä 7 USA:n talouskasvu jää alkuvuonna

Lisätiedot

Makrotalous Marraskuu 2008

Makrotalous Marraskuu 2008 Makrotalous Marraskuu 3 Saldo Suhdannenäkymät toimialoittain ml. rakennusteollisuus 1-1 Elintarvike Teknologia -3 Kemia Metsä - TEVA Painaminen Rakennustuote -7 93 9 9 9 97 9 99 1 3 7 Lähde: EK:n Suhdannebarometri

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Makrotalous Helmikuu 2006

Makrotalous Helmikuu 2006 Makrotalous Helmikuu Teollisuuden luottamusindikaattorit Euroalue Ranska - - - - Saksa - - - - - 9 9 9 9 9 9 99 - Talouden suunta helmikuussa USA: Kuluttajahinnat ja pohjainflaatio muutos ed. vuodesta

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Maailmantalouden näkymät

Maailmantalouden näkymät Maailmantalouden näkymät 31.8.21 Toni Honkaniemi Yksikönpäällikkö Maailmantalouden kasvu epätasaista BKT:n määrä muutos ed. vuoden vast. neljänneksestä 8 % 18 6 4 Yhdysvallat Euroalue 16 14 2 12 1-2 -4

Lisätiedot

Makrotalous Huhtikuu 2008

Makrotalous Huhtikuu 2008 Makrotalous Huhtikuu 8 Yhdysvallat: Kuluttajien luottamus Indeksi, 198=1 18 1 1 1 1 8 Odotukset Indeksi Nykytilanne 91 9 93 9 9 9 97 98 99 1 3 7 8 Talouden suunta huhtikuussa 8 Yhdysvallat: Kuluttajien

Lisätiedot

Finanssikriisistä globaaliin taantumaan koska uuteen nousuun?

Finanssikriisistä globaaliin taantumaan koska uuteen nousuun? Finanssikriisistä globaaliin taantumaan koska uuteen nousuun? Arvoasuntopäivä 12.5.29 Anssi Rantala Pääekonomisti OP-Pohjola 29 Ensimmäinen globaali taantuma 6 vuoteen 15 1 %, v/v Maailmankauppa 5 Maailman

Lisätiedot

Makrotalous Elokuu 2006

Makrotalous Elokuu 2006 Makrotalous Elokuu BKT:n määrä euroalueella muutos ed. vuoden vast. neljänneksestä (kausitasoitettu) 1 1 9 97 9 99 1 Talouden suunta elokuussa USA: kuluttajien luottamus 19=1 Nykytilanne USA:n taloudessa

Lisätiedot

Makrotalous Marraskuu 2007

Makrotalous Marraskuu 2007 Makrotalous Marraskuu 7 1 % Kuluttajahinnat Baltian maissa ja Suomessa muutos ed.vuodesta 1 Viro Latvia - Liettua Suomi -1 1 3 7 Talouden suunta marraskuussa 7 7 Yhdysvallat: Ostojohtajien indeksejä Palvelut

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Makrotalous Lokakuu 2006

Makrotalous Lokakuu 2006 Makrotalous Lokakuu USA: Ostojohtajien indeksejä 7 Palvelut Teollisuus 9 97 9 99 7 Talouden suunta lokakuussa USA: Kestokulutustavaroiden tilaukset ja vähittäismyynnin määrä muutos ed. vuodesta kk:n liukuvista

Lisätiedot

Makrotalous Tammikuu 2007

Makrotalous Tammikuu 2007 Makrotalous Tammikuu 7 Teollisuuden luottamusindikaattorit Euroalue Ranska - - - -3 Saksa - -3 - - - 93 9 9 9 97 9 99 3 - Talouden suunta tammikuussa 7 miljoonaa Työpaikkojen määrä USA:ssa USA:n taloutta

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/213 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Suhdannetilanne:

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Makrotalous Toukokuu 2006

Makrotalous Toukokuu 2006 Makrotalous Toukokuu USA: Kuluttajahinnat ja pohjainflaatio muutos ed. vuodesta Pohjahinnat Kuluttajahinnat 9 9 9 9 9 9 9 9 9 99 Talouden suunta toukokuussa USA: Kuluttajahinnat ja pohjainflaatio muutos

Lisätiedot

Makrotalous Tammikuu 2009

Makrotalous Tammikuu 2009 Makrotalous Tammikuu 9 Saldoluku Luottamusindikaattorit Suomessa Palvelut - - Teollisuus Rakentaminen - Lähde: EK 99 1 3 5 7 9 Talouden suunta tammikuussa 9 5 55 5 5 35 3 Yhdysvallat: ISM-indeksi 91 9

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Makrotalous Kesäkuu 2007

Makrotalous Kesäkuu 2007 Makrotalous Kesäkuu 7 Euroalue: BKT ja teollisuustuotanto muutos ed. vuodesta BKT - - Teollisuustuotanto - 9 9 9 97 9 99 1 7 Talouden suunta kesäkuussa 7 9 USA: Uudet työpaikat ja työttömyysaste 1 Uudet

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Taloutemme tila kansallisesti ja kansainvälisesti

Taloutemme tila kansallisesti ja kansainvälisesti Taloutemme tila kansallisesti ja kansainvälisesti Seppo Honkapohja, Suomen Pankki Alustus, Logistiikkapäivä, Kotka 25.5.2009 1 Esityksen rakenne Rahoitusmarkkinoiden kriisin nykyvaihe Maailmantalouden

Lisätiedot

Makrotalous Marraskuu 2005

Makrotalous Marraskuu 2005 Makrotalous Marraskuu Hintamuutoksia USA:ssa Kuluttajahinnat - Tuottajahinnat - - 9 91 9 9 9 9 9 97 9 99 1 - Talouden suunta marraskuussa - - Hintamuutoksia USA:ssa Kuluttajahinnat Tuottajahinnat 9 91

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Makrotalous Lokakuu 2005

Makrotalous Lokakuu 2005 Makrotalous Lokakuu Pk-yritysbarometri, syksy Suomen Yrittäjät, Finnvera Suhdannenäkymät Ulkoista rahoitusta ed. vuonna ottaneet yrityksistä yrityksistä - - - - - 9 9 9 9 9 9 9 97 9 99 - I/ II/ I/ II/

Lisätiedot

Makrotalous Marraskuu 2006

Makrotalous Marraskuu 2006 Makrotalous Marraskuu Asuntojen hinnat USA:ssa 1 kk:n muutos* * 3 kk:n liukuvasta keskiarvosta 1 1 - Lähde: National Association of REALTORS 9 9 Talouden suunta marraskuussa 1 1 - Asuntojen hinnat USA:ssa

Lisätiedot

Makrotalous Helmikuu 2007

Makrotalous Helmikuu 2007 Makrotalous Helmikuu 7 USA: Yksityinen kulutus ja BKT muutos edellisen vuoden vastinajankohdasta Yksityinen kulutus BKT Lähde: BEA 9 9 97 9 99 Talouden suunta helmikuussa 7,,, Yksityisen kulutuksen määrä

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2019 2020 10.4.2019 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Elina Pylkkänen Heikki Taimio ENNUSTEEN KESKEISIÄ

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Markkinoilla turbulenssia indeksi 2010=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Makrotalous Kesäkuu 2006

Makrotalous Kesäkuu 2006 Makrotalous Kesäkuu Vähittäismyynnin määrä euroalueella vuosimuutos kk:n liukuvasta keskiarvosta - - Talouden suunta kesäkuussa Asuntojen myynnit USA:ssa vuosimuutos kk:n liukusarjoista Uusien asuntojen

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2017 2018 4.4.2017 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Riikka Savolainen Heikki Taimio VALUUTTAKURSSIT

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kasvu

Bruttokansantuotteen kasvu Bruttokansantuotteen kasvu 1 9 8 7 3 1 %, liukuva vuosikasvu 11 Kiina Intia Venäjä USA Japani Euroalue -1-1 3 11 1 9 8 7 3 1-1 - 1 18.9. Bruttokansantuote, mrd. USD, Markkinakurssein USA 1 Kiina 9 Japani

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät

Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Euro & talous 1/211 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Pääjohtaja 1 Aiheet Ajankohtaista tänään Maailmantalouden ennuste Suomen talouden näkymät vuosina 211-213 2 Ajankohtaista

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Makrotalous Joulukuu 2005

Makrotalous Joulukuu 2005 Makrotalous Joulukuu USA: Tuntiansioiden kk:n muutos 9 9 9 9 9 9 9 97 9 99 Talouden suunta joulukuussa USA: Tuntiansioiden kk:n muutos USA:n talouskasvu on vahvaa: kulutusmenojen vuosimuutos oli. neljänneksellä

Lisätiedot

Makrotalous Tammikuu 2006

Makrotalous Tammikuu 2006 Makrotalous Tammikuu Asuntojen myynnit USA:ssa vuosimuutos 1 kk:n liukusarjoista Uusien asuntojen myynnit Vanhojen asuntojen myynnit - 9 97 9 99 1 3 - Talouden suunta tammikuussa Asuntojen myynnit USA:ssa

Lisätiedot

Makrotalous Huhtikuu 2006

Makrotalous Huhtikuu 2006 Makrotalous Huhtikuu Japani: Kuluttajahinnat kk:n muutos - - - 9 9 9 9 9 9 97 9 99 - Talouden suunta huhtikuussa USA: Vähittäiskaupan myynnin määrä kk:n muutos Liukusarja USA:n alkuvuoden numerot vahvistavat

Lisätiedot

Makrotalous Lokakuu 2007

Makrotalous Lokakuu 2007 Makrotalous Lokakuu 7 Ilmapiiri-indikaattoreita 1 1 Indeksi Euroalue Ranska (INSEE) 11 1 9 Saksa (IFO) 9 9 9 97 9 99 1 7 Talouden suunta lokakuussa 7 9 7 Yhdysvaltain työmarkkinat Työttömyysaste 1 Uudet

Lisätiedot

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Euro & talous 4/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 28.9.2017 Teemat Maailmantalouden ja euroalueen

Lisätiedot

Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit

Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit 26.1.2016 Maailmantalouden kasvu verkkaista ja painottuu kulutukseen ja palveluihin 2 3 Korot eivät nouse paljoa Yhdysvalloissakaan 6 5 4 3

Lisätiedot

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa Yritystieto-seminaari 18.02.2010 Tilastopäällikkö Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin 46000 44000 42000 40000 38000

Lisätiedot

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013 Johtava ekonomisti Penna Urrila KYSYMYS: Odotan talousvuodesta 2014 vuoteen 2013 verrattuna: A) Parempaa B) Yhtä hyvää C) Huonompaa 160

Lisätiedot

Suhdannetilanne. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI

Suhdannetilanne. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI Suhdannetilanne Konsultit 2HPO 1 Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu

Lisätiedot

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013 3 213 BKT SUPISTUU VUONNA 213 Suomen kokonaistuotannon kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun vuonna 212. Ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote supistui myös vuoden 213 ensimmäisellä neljänneksellä. Suomen

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2018 2019 11.4.2018 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Heikki Taimio KYSYNNÄN JA TARJONNAN

Lisätiedot

Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan

Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry Suomi on riippuvainen

Lisätiedot

ENNUSTEEN ARVIOINTIA

ENNUSTEEN ARVIOINTIA ENNUSTEEN ARVIOINTIA 23.12.1997 Lisätietoja: Johtaja Jukka Pekkarinen puh. (09) 2535 7340 e-mail: Jukka.Pekkarinen@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Talouskatsaus 20.5.2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit 11

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016 2018 9.6.2016 Kansainvälisen talouden lähtökohtien vertailua Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu 2015 2015 2016 2017 2018

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun Huoltotase, hinnat

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun Huoltotase, hinnat Ennustetaulukot 1. Huoltotase, määrät Viitevuoden 2000 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta 8,2 3,1 3,9 2,7 2,5 17,6 2,6 4,2 6,1 7,0 20,1 5,1 7,4 5,9 6,5 2,1 2,6 2,9 2,4 2,0 1,0 0,4 1,2 0,5 0,8

Lisätiedot

Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät

Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät Birgitta Berg-Andersson 5.11.2009 MAAILMANTALOUS ON ELPYMÄSSÄ Maailmantalous on hitaasti toipumassa

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen talouden näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen talouden näkymät Ennusteen taulukkoliite Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen talouden näkymät 2008 2010 Ennusteen taulukkoliite 9.12.2008 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 4/2008 Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Joukukuu 2008

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2020 18.12.2017 11:00 EURO & TALOUS 5/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2020 joulukuussa 2017. Tässä esitetyt luvut voivat poiketa hieman

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.12.2015 11:00 EURO & TALOUS 5/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019)

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019) ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2019 2021 (kesäkuu 2019) 11.6.2019 11:00 EURO & TALOUS 3/2019 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2019 2021 kesäkuussa 2019. Kesäkuu 2019 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen Talouden näkymiä Reijo Heiskanen 24.9.2015 Twitter: @Reiskanen @OP_Ekonomistit 2 Maailmankauppa ei ota elpyäkseen 3 Palveluiden suhdanne ei onnu teollisuuden lailla 4 Maailmantalouden hidastuminen pitkäaikaista

Lisätiedot

Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät

Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät Suomen Pankki Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät MuoviSki 1 Pörssikurssit laskeneet 160 Euroalue Yhdysvallat Japani Kiina Indeksi, 1.1.2008 = 100 140 120 100 80 60 40 20 2008 2009 2010 2011

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2020 19.6.2018 11:00 EURO & TALOUS 3/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2020 kesäkuussa 2018. Kesäkuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017-2019 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 5/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2016

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2016 2018 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 3/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2016 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun

Lisätiedot

Talouden näkymät vuosina

Talouden näkymät vuosina Talouden näkymät vuosina 211 213 Euro & talous 5/211 Pääjohtaja Erkki Liikanen Talouskasvu hidastuu Suomessa tuntuvasti 18 Talouden elpyminen pysähtyy Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko)

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016-2019 13.12.2016 Kansainvälisen talouden kasvu hieman kesäkuussa ennustettua hitaampaa Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 13.6.2017 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2019 kesäkuussa 2017. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2021 18.12.2018 11:00 EURO & TALOUS 5/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2021. Joulukuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin,

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2005 2007 Ennusteen taulukkoliite 30.3.2005 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2005 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.

Lisätiedot

Suhdannetilanne vahvistunut yhä

Suhdannetilanne vahvistunut yhä Luottamusindikaattorit kesäkuu 6 Julkaistavissa 27.6.6 klo 9. Suhdannetilanne vahvistunut yhä Luottamusindikaattorit korkealla tasolla Teollisuuden luottamusindikaattori kohosi yhä kesäkuussa. Tuotanto-odotukset

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.6.2015 11:00 EURO & TALOUS 3/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan määrä pysynee ennallaan

Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan määrä pysynee ennallaan Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Helmikuu 2015 Teollisuus ja rakentaminen Suhdannetilanne on viime kuukausien paranemisesta huolimatta heikko Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017 2019 (kesäkuu 2017) 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 EILEN 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE 13.10.1999

TALOUSENNUSTE 13.10.1999 TALOUSENNUSTE 13.10.1999 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Eero Lehto puh. (09) 2535 7350 e-mail: Eero.Lehto@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½

Lisätiedot