VALPAS. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueellinen apuvälinepalveluiden toimintakäytäntö

VALPAS Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueellinen apuvälinepalveluiden toimintakäytäntö VSSHP, Alueellinen apuvälinekeskus, Alueellinen apuvälinetoiminta 2005, päivitetty 2013 3. versio

Esipuhe Terveydenhuoltolaki (1326/2010) tuli voimaan 1 päivänä toukokuuta 2011. Lain tavoitteena on lisätä terveydenhuollon asiakaskeskeisyyttä, parantaa terveydenhuollon laatua ja potilasturvallisuutta, vahvistaa perusterveydenhuoltoa, edistää terveyttä ja kaventaa terveyseroja sekä hillitä terveydenhuollon kustannusten kasvua. Laki määrittää julkisten terveyspalvelujen sisältöä varsin yksityiskohtaisesti. Säätelyllä pyritään siihen, että terveyspalvelut annettaisiin jokaiselle yhdenvertaisin perustein potilaan asuinpaikasta riippumatta. Terveydenhuoltolain 29 :n mukaan kunnan on järjestettävä potilaan sairaanhoitoon liittyvä lääkinnällinen kuntoutus joihin myös apuvälinepalvelut kuuluvat. Apuvälinepalvelujen suunnittelussa tulee huomioida terveydenhuoltolaissa säädetyt yhteistyövelvoitteet. Terveydenhuoltolain mukaan apuvälinepalveluja järjestetään perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välisen työn- ja vastuunjaon mukaisesti alueellisesti yhdessä sopien. Erityisvastuualueen sairaanhoitopiirien on yhteistyössä suunniteltava ja sovitettava yhteen lääkinnällisen kuntoutuksen palvelut ja uusien menetelmien käyttöönoton periaatteet. Kuntien tulee sopia terveydenhuollon järjestämissuunnitelmissa lisäksi yhteistyöstä sosiaalitoimen, ja muiden hallinnonalojen ja yksityisten toimijoiden kanssa. Yhteistyön tavoitteena on sovittaa apuvälinepalvelut potilaan kannalta toimivaksi kokonaisuudeksi muiden kuntoutustoimenpiteiden kanssa. Hoitoon pääsyä koskevia aikarajoja on noudatettava myös lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinepalveluissa. Sosiaali- ja terveysministeriön antamassa asetuksessa lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutuksesta on haluttu korostaa apuvälinepalveluiden käyttäjälähtöisyyttä, oikea-aikaisuutta ja yksilöllistä apuvälinetarpeen arviointia. Tavoitteena on ollut parantaa apuvälineen käyttäjän asemaa ja osaltaan edesauttaa henkilön itsenäistä selviytymistä ja vahvistaa osallisuutta. Apuvälinepalvelussa oleellista on toimintakyvyn määrittely ja yksilöllinen harkinta, joka ottaa huomioon lääketieteelliset perusteet, yksilön toimintakyvyn ja hänen elinympäristönsä ja ympäristöolosuhteet. Oikeanlaisella apuvälineellä pyritään turvaamaan potilaan toimintakyky kompensoimalla vamman, sairauden tai kehitysviivästymän aiheuttamia haittoja sekä lisäämällä ja mahdollistamalla omatoimisuutta ja osallistumismahdollisuuksia yksilön jokapäiväisen elämän kannalta välttämättömissä toiminnoissa. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä (VSSHP) on vuodesta 2005 koottu yhteen oppaaseen, VALPAS (Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueellinen apuvälinepalveluiden toimintakäytäntö) alueelliset apuvälineiden saatavuusperusteet, joiden mukaan apuvälinehankinnat ja luovutukset toteutetaan sairaanhoitopiirissä yhteneväisesti. Turussa 8.4.2013 Päivitystyöryhmä: Tarja Hernesniemi, Päivi Kujala, Kaiju Mäkilä, Hanna Nieminen, Tiina Virtanen ja Mona Vaihi

Esipuhe... 1 1. Johdanto... 2 1.1 Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueellisten apuvälinepalveluiden toimintakäytännöt... 2 1.1.1 Yhdenvertaisuuden periaate apuvälinepalveluissa... 3 1.1.2 Potilaskeskeisyyden periaate apuvälinepalveluissa... 3 1.2 Apuvälinepalvelun toimintaedellytyksiä... 4 1.2.1 Apuvälinepalvelun yleiset periaatteet... 4 1.2.3 Apuvälinepalvelun riittävä resursointi... 5 2. Apuväline... 6 3. Apuvälinepalvelujen järjestäminen ja työnjako... 6 3.1 Terveydenhuolto... 6 3.1.1 Työnjako terveydenhuollon apuvälinepalveluissa VSSHP:n alueella... 7 3.2 Sosiaalitoimi... 8 3.3 Opetustoimi... 8 3.4 Kansaneläkelaitos... 9 3.5 Vakuutusyhtiöt... 9 3.6 Valtiokonttori... 10 3.7 Työhallinto... 10 3.8 Työnantajat... 10 3.9 Valtion Työvoima- ja elinkeinokeskus (TE-keskus)... 10 4. Apuvälinepalveluiden toimijat ja vastuut... 11 4.1 Apuvälinepalveluiden toimijat... 11 4.2 Apuvälinealan asiantuntijan vastuu... 11 4.2.1 Vaitiolovelvollisuus... 12 4.2.2 Apuvälineiden toimintavarmuuden turvaaminen... 12 4.2.3 Tiedottaminen... 12 4.3 Tavoitettavuus ja odotusajat apuvälinepalveluissa... 13 4.4 Apuvälineiden kilpailutus... 13 4.5 Apuvälineiden kierrättäminen... 13 4.6 Alueellinen yhteistyö... 14 2

2 4.7 Yhteistyö apuvälinealan asiantuntijoiden ja kuntoutusohjaajien kesken... 14 4.8 Potilaan asiakasmaksut... 14 5. Apuvälinepalveluprosessi... 16 5.1 Apuvälinetarpeen havaitseminen ja palveluihin hakeutuminen... 17 5.2 Apuvälinetarpeen arviointi ja valinta... 17 5.2.1 Ulkokuntalaisten apuvälineet... 18 5.4 Apuvälinepäätös... 18 5.4.1 Apuvälinepäätös terveydenhuollossa... 18 5.4.2 Apuvälinepäätös sosiaalitoimessa... 19 5.4.4 Laitoshoidossa ja tehostetussa palveluasumisessa asuvien apuvälineet... 19 5.4.5 Jaettu hoitovastuu... 20 5.4.6 Pakolaisten, maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden apuvälineet... 20 5.4.7 Harrastusvälineet... 20 5.4.8 Hoitotarvikkeet... 21 5.5 Apuvälineen luovutus ja käyttöönotto... 21 5.5.1 Apuvälineiden rekisteröinti ja luokitus... 21 5.5.2 Apuvälineen käytön opetus... 21 5.5.3 Lainaussopimus... 21 5.5.4 Apuvälineiden kuljetukset... 22 5.5.5 Apuvälineiden vakuuttaminen... 22 5.6 Apuvälineen seuranta... 23 5.6.1 Asuinkunnan vaihtuessa... 23 5.7 Apuvälineen huolto ja korjaus... 23 5.7.1 Potilaan vastuu... 24 5.8 Apuvälineen palautus... 24 6. Apuvälineiden saatavuusperusteet Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä... 25 04 Apuvälineet henkilökohtaiseen lääketieteelliseen hoitoon... 25 05 Välineet taitojen harjoittamiseksi... 30 06 Ortoosit ja proteesit... 31 09 Henkilökohtaisen hygienian ja suojan välineet... 35 12 Liikkumisen apuvälineet... 38

15 Kodinhoitovälineet... 44 18 Asuntojen ja muiden tilojen varusteet ja lisälaitteet... 44 22 kommunikoinnin, tiedonsaannin ja tiedonvälityksen apuvälineet... 48 24 Esineiden ja laitteiden käsittely- ja kuljetusvälineet... 56 27 Ympäristöolosuhteita parantavat välineet, työvälineet ja työkoneet... 58 30 vapaa-ajan välineet ja leikkivälineet... 58 8. Lähdeaineisto... 59 3

1. Johdanto Jokainen henkilö käyttää päivittäisissä toiminnoissaan välineitä ja työkaluja, joita voidaan kutsua apuvälineiksi. Kun henkilö tarvitsee niitä sairaudesta, vammasta tai kehitysviivästymästä johtuvan toimintavajavuuden ehkäisemiseen, korjaamiseen tai kompensoimiseen, voi yhteiskunta ottaa vastuuta niiden hankintakuluista. On vaikea aivan tarkasti rajata, mikä on yhteiskunnan kustannettava apuväline ja mikä jää henkilön itsensä kustannettavaksi. Terveydenhuoltolailla (1326/2010) ja sosiaali- ja terveysministeriön antamalla lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutuksen asetuksella sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueellisella sopimuksella pyritään helpottamaan tätä rajankäyntiä ja antamaan toimintaohjeet apuvälinealan asiantuntijoille. Apuvälinealan asiantuntija on terveydenhuollon tai kuntoutuksen ammattihenkilö, jolla on soveltuva koulutus, osaaminen ja perehtyneisyys apuvälineistä ja apuvälinepalveluista. Väestön ikääntyessä ja vaikeavammaisten elinmahdollisuuksien lisääntyessä kehittyneiden hoitojen ansiosta sekä myös laitoshoidon vähentyessä ja hoidon siirtyessä yhä enemmän avoterveydenhuollon puolelle, myös apuvälinepalveluiden tarve lisääntyy. Tehokkaalla palveluiden järjestämisellä, organisaatioiden välisellä työnjaolla, yhteisillä hankintamenettelyillä sekä apuvälinepalveluprosessin kehittämisellä voidaan edellä mainittuihin tarpeisiin vastata. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueellisen apuvälinepalveluiden toimintakäytännöt, (VALPAS)-ohjeistukseen on kirjattu Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin (VSSHP) toimintaperiaatteet, jonka mukaan apuvälineiden saatavuusperusteet, apuvälinehankinnat ja luovutukset toteutetaan alueella yhdenmukaisesti. Säännöllisen yhteistyön varmistamiseksi on perustettu työryhmä, jonka tehtävänä on käsitellä tämän toimintakäytännön muutosehdotukset sekä toimittaa päivitys. Päivitystyöryhmä valitaan alueellisen apuvälinetoiminnan neuvottelutilaisuudessa 4 vuodeksi kerrallaan. Työryhmä koostuu sairaanhoitopiirin ja terveyskeskusten edustajista. VALPAS -päivitys tehdään tarvittaessa, viimeistään neljän vuoden välein. Päivityksen aloittaa alueellinen apuvälinekeskus, jonka jälkeen se käsitellään päivitystyöryhmässä. TYKSin johtajaylilääkäri vahvistaa päivityksen. 1.1 Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueellisten apuvälinepalveluiden toimintakäytännöt Apuvälinepalvelujen suunnittelussa tulee huomioida terveydenhuoltolaissa ja sosiaali- ja terveysministeriön lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutuksesta annetussa asetuksessa säädetyt yhteistyövelvoitteet. Kuntien tulee terveydenhuollon järjestämissuunnitelmassa sopia kuntien terveyskeskusten välisestä yhteistyöstä ja toimintakäytännöistä. Samaan erityisvastuualueeseen kuuluvien sairaanhoitopiirien tulee erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksessa sopia työnjaosta, toiminnan yhteensovittamisesta ja uusien menetelmien käyttöönoton periaatteista. Erityisvastuualueen sairaanhoitopiirien on yhteistyössä suunniteltava ja sovitettava yhteen muun muassa alueensa lääkinnällisen kuntoutuksen palvelut. 2

Apuvälinepalveluiden järjestämisessä edellytetään sairaanhoitopiirejä sopimaan alueella vallitsevasta apuvälineisiin liittyvästä yhdenmukaisesta käytännöstä. Apuvälinepalvelujen järjestämistä koskevilla alueellisilla ohjeilla pyritään yhtenäistämään soveltamiskäytäntöä ja niillä on tärkeä kuntalaisten yhdenvertaisuutta lisäävä merkitys. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin terveyskeskukset, erikoissairaanhoito ja sosiaalitoimi ovat yhteistyössä laatineet alueellisen apuvälinepalveluiden toimintaohjeen, johon on kirjattu apuvälineiden saatavuusperusteet. Tavoitteena on ollut sopia toimintayksiköiden työnjaosta, poistaa epäselvyyttä myöntäjätahosta ja lisätä yhteistyötä eri hoidonporrastuksen tasojen kesken. Tämä toimintakäytäntö on lain ja asetuksen säännöksiä täydentävä eikä sillä rajoiteta oikeutta laissa tai asetuksessa turvattuihin oikeuksiin. Lääkinnällisen kuntoutuksen palvelujen piiristä ei voida kaavamaisesti sulkea pois mitään potilasryhmiä, kuten tietyn ikäisiä henkilöitä. Samoin tiettyjen apuvälineiden, esim. ortoosien tai tietyn hintaisten apuvälineiden poissulkeminen sekä potilasmaksujen periminen apuvälineistä, niiden sovituksesta, uusimisesta ja huollosta ovat lainvastaisia. Myös apuvälineiden lukumäärää tai niiden uusimista koskevat rajoitukset ovat ristiriidassa lainsäädännön kanssa, jos ne eivät jätä tilaa apuvälineen tarvitsijan yksilöllisen tarpeen huomioon ottamiselle. Toimintakäytäntöön on pyritty kirjaamaan apuvälineiden saatavuuden minimitaso, jonka alittava käytäntö ei täytä enää lainsäädännön osoittamaa velvoitetta, mutta kunta voi halutessaan järjestää palveluita myös yli tämän velvoitteen. Apuvälinepalveluiden toteutuksen lähtökohtana ovat yhdenvertaisuus, potilaskeskeisyys ja tarvelähtöisyys. Hoitoon pääsyä koskevia aikarajoja (Terveydenhuoltolaki 1326/2010, 51-52 ) on noudatettava myös lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinepalveluissa. Potilas voi joskus joutua odottamaan käyttöönsä tarkoituksenmukaisempaa apuvälinettä, mutta odotusajaksi on annettava välttämätön korvaava apuväline. 1.1.1 Yhdenvertaisuuden periaate apuvälinepalveluissa Apuvälinepalveluiden järjestäminen on pääsääntöisesti kunnan tehtävä. Apuvälinepalvelut ovat osa terveydenhuollon perusturvaan kuuluvia palveluita, joiden saatavuus on julkisen terveydenhuollon turvattava. Vaikka kunnilla on terveydenhuoltolain toteuttamisessa harkintavaltaa, lainsäädännön hyväksymää erilaisuutta apuvälinepalveluiden toteuttamisessa rajoittavat perustuslain yhdenvertaisuussäännökset ja laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992, 3 ) Tästä johtuen harkintavaltaa on käytettävä niin, että kaikilla kunnan asukkailla on mahdollisuus saada palveluja yhtäläisin perustein, jotta alueellinen tasa-arvo toteutuu. Perusteiden tulee olla hyväksyttäviä, ennalta tiedossa olevia ja kohdistua kaikkiin samalla tavoin. Eriarvoisuutta ja syrjäytymistä voidaan ennaltaehkäistä mahdollistamalla yhdenvertaiset palvelut kaikille lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinepalveluiden käyttäjille. Yhdenvertaisuusperiaate merkitsee myös sitä, että apuvälinepalvelu tulee järjestää samojen periaatteiden mukaisesti riippumatta siitä, syntyykö apuvälineen tarve alku- tai loppuvuonna. 1.1.2 Potilaskeskeisyyden periaate apuvälinepalveluissa Potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain mukaan potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Potilaslain mukaan asiakkaalla on oikeus ilman syrjintää hänen terveydentilansa edellyttämään ja laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Ketään ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan kansallisuuden, uskonnon, maailmankatsomuksen, poliittisen näkemyksen, rodun, värin, iän, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, yhteiskunnallisen aseman, sairauden tai vamman vuoksi. (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992). 3

Potilasta ja tarvittaessa hänen laillista edustajaansa, läheisiään tai omaisiaan on kuultava tarkoituksenmukaisen apuvälineen valitsemiseksi. Potilaalle ja tarvittaessa hänen lähihenkilöilleen on annettava riittävä tieto apuvälinepalvelun merkityksestä, valintaan liittyvistä eri vaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista. Selvitys on annettava apuvälineen käyttäjälle ymmärrettävällä tavalla jotta potilas voi toimintakyvystään riippuen itse osallistua apuvälineen valintaan. Ohjauksen ja neuvonnan tulee olla ymmärrettävää sekä eri kieltä puhuville että aisti- ja puhevammaisille (ottaen huomioon voimassa oleva kielilainsäädäntö). Potilaan aloitteesta, mahdollisuuksien mukaan huolehditaan paikalle tulkki, joka voi auttaa aisti- tai puhevammaista tai vieraskielistä ymmärtämään. Potilaalle tulee antaa riittävästi tietoa apuvälinepalvelun toiminnasta alueella, esimerkiksi mihin potilaan tulee ottaa yhteyttä erilaisissa apuvälineiden käyttöön ja toimivuuteen liittyvissä ongelmatilanteissa. Potilaan tulee myös tietää kuinka toimia tilanteessa, jossa hän ei ole tyytyväinen saamaansa palveluun. 1.1.3 Tarvelähtöisyyden periaate apuvälinepalveluissa Apuvälinetarve on arvioitava käyttäjälähtöisesti, oikea-aikaisesti ja yksilöllisesti. Apuvälineiden saamisen edellytyksenä on lääkärin toteama sairaus, vamma tai kehitysviivästymä, joka heikentää potilaan toimintakykyä ja vaikeuttaa hänen itsenäistä selviytymistään. Tarveperiaate perustuu terveydenhuoltolakiin ja asetukseen lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutuksesta (1326/2010). 1.1.4 Laatu ja potilasturvallisuus Terveydenhuollon toiminnan on perustuttava näyttöön ja hyviin hoito- ja toimintakäytäntöihin. Terveydenhuoltolaki edellyttää, että toiminta on laadukasta, turvallista ja asianmukaisesti toteutettua. Terveydenhuollon toimintayksiköltä edellytetään suunnitelmaa laadunhallinnasta ja potilasturvallisuuden täytäntöönpanosta (STM laadunhallinnasta ja potilasturvallisuuden täytäntöönpanosta laadittava suunnitelma 341/2011). 1.2 Apuvälinepalvelun toimintaedellytyksiä 1.2.1 Apuvälinepalvelun yleiset periaatteet Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineillä on tarkoitus edistää potilaan kuntoutumista, tukea, ylläpitää tai parantaa toimintakykyä jokapäiväisissä toiminnoissa taikka ehkäistä toimintakyvyn heikentymistä. Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinepalvelut kohdistuvat henkilöihin, joilla on lääkärin toteama toimintakyvyn heikentyminen vamman, sairauden tai kehitysviivästymän vuoksi ja joiden itsenäinen sekä omatoiminen selviytyminen päivittäisissä toiminnoissa on heikentynyt. Ensisijaisesti pyritään turvaamaan apuvälineet, jotka ovat välttämättömiä elintärkeiden ja keskeisempien päivittäisten toimintojen ylläpitämiseksi tai jotta henkilö suoriutuisi itsenäisesti. Apuvälinetarvetta arvioitaessa tulee huomioida muun muassa sairauden etenemisnopeus, lasten kehityksen ja kasvun vaatimukset, sairaalasta kotiutumisen mahdollistaminen, laitoshoitoon joutumisen uhka ja apuvälineen turvallinen käyttö. 4 Apuvälineen valinta on tehtävä yhteisymmärryksessä potilaan kanssa ja tarvittaessa hänen laillisen edustajansa, läheisensä tai omaisensa kanssa. Ennen apuvälineen valintaa potilaalle on annettava tietoa apuvälineen valintaan liittyvistä vaihtoehdoista ymmärrettävällä tavalla. Ohjauksen ja neuvonnan tulee olla riittävää. Apuvälineen käyttöön luovutuksesta

on annettu useita suosituksia. (Yhtenäiset kiireettömän hoidon perusteet 2009, Terveydenhuoltolaki 1326/2010, Sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutuksesta 2011, Käypä hoito suositukset). 1.2.2 Kuntoutussuunnitelma apuvälinepalvelun lähtökohtana Kunta vastaa potilaan lääkinnällisen kuntoutuksen suunnittelusta siten, että kuntoutus muodostaa yhdessä tarpeenmukaisen hoidon kanssa toiminnallisen kokonaisuuden. Lääkinnällisen kuntoutuksen tarve, tavoitteet ja sisältö on määriteltävä kirjallisessa yksilöllisessä kuntoutussuunnitelmassa. (Terveydenhuoltolaki 30.12.2010/1326.) Terveydenhuoltolain mukaan kuntoutujalle tulee laatia yhdessä hänen ja tarvittaessa hänen omaistensa kanssa kirjallinen kuntoutussuunnitelma, jossa on määritelty kuntoutuksen tarve, tavoitteet ja sisältö. Kuntoutussuunnitelmassa huomioidaan tarpeelliset apuvälinepalvelut ja ne sovitetaan yhteen sosiaalitoimen, kansaneläkelaitoksen, työvoima- ja opetusviranomaisten sekä muiden kuntoutusta järjestävien tahojen antamien palveluiden kanssa. (Laki kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä 497/2003). Koska apuvälinepalvelut ovat osa laajempia kuntoutuspalveluita, niiden suunnittelun ja seurannan tulee sisältyä kuntoutussuunnitelmaan aina, kun kuntoutuja tarvitsee apuvälineitä. Kuntoutussuunnitelman toteutumista seurataan ja suunnitelmaa arvioidaan määräajoin. 1.2.3 Apuvälinepalvelun riittävä resursointi Perustuslain 22 :ssä julkiselle vallalle on säädetty velvollisuus turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen sekä perustuslain 19 :ssä velvollisuus turvata jokaiselle riittävät terveyspalvelut. Perustuslain lakisääteisten terveyspalveluiden turvaamisvelvoite tuleekin ottaa huomioon kunnissa talousarviopäätöksiä tehtäessä ja lakeja sovellettaessa. Kunnille säädetty vastuu terveyspalvelujen järjestämisestä edellyttää, että kunnassa selvitetään tarvittavien palvelujen sisältö ja laajuus. Terveydenhuoltolain 4 sisältää yleisen resursointivelvoitteen, jonka mukaan kunnan on osoitettava riittävästi voimavaroja terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen, sekä terveydenhuollon palveluihin. Tämä tarkoittaa, että terveydenhuollon ammattihenkilöitä tulee olla riittävästi, johtamisen tulee olla moniammatillista ja ammattiryhmien välistä yhteistyötä tulee tukea. Lisäksi terveydenhuollosta vastaavan henkilöstön rakenteen ja määrän on vastattava alueen väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen sekä terveydenhuollon palvelujen tarvetta. Lain 10 :n mukaan kunnan ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on järjestettävä terveydenhuollon palvelut sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisiksi kuin kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän asukkaiden hyvinvointi, potilasturvallisuus, sosiaalinen turvallisuus ja terveydentila sekä niihin vaikuttavien tekijöiden seurannan perusteella lääketieteellisesti arvioitu perusteltu tarve edellyttävät. Kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on huolehdittava vastuullaan olevien asukkaiden palveluiden järjestämisestä ja saatavuudesta yhdenvertaisesti koko alueellaan. Palvelut on järjestettävä lähellä asukkaita, paitsi jos palvelujen alueellinen keskittäminen on perusteltua palvelujen laadun turvaamiseksi. Kuntien päätöksentekijöiden pitää taata kattavat apuvälinepalvelut riittävän ja osaavan henkilöstön avulla. Terveydenhuoltolaki edellyttää, että kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on huolehdittava siitä, että terveydenhuollon henkilöstö osallistuu riittävästi heille järjestettyyn jatko- ja täydennyskoulutukseen, jonka tarkoituksena on ylläpitää, saattaa ajan tasalle ja lisätä työntekijän ammattitaitoa ja osaamista. Tehokas ja laadultaan hyvä apuvälinepalvelu edellyttää myös, että tiloihin on esteetön kulku kaikille potilaille ja että toimitilat varastotiloineen ovat riittävät ja toimintaan hyvin soveltuvat. 5

2. Apuväline "Apuväline on väline, laite tai vastaava, joka edistää tai ylläpitää henkilön toimintakykyä ja osallistumista silloin, kun se on vamman, sairauden tai ikääntymisen vuoksi heikentynyt." (Apuvälinepalvelunimikkeistö terveydenhuoltoon 2004, Suomen Kuntaliitto) Tarkoituksenmukainen apuväline on luonteva osa käyttäjänsä elämää. Apuväline mahdollistaa suoriutumisen erilaisista tehtävistä sekä helpottaa osallistumista elämän eri tilanteisiin. VSSHP:n alueellisessa toimintakäytännössä yksilöllisellä apuvälineellä tarkoitetaan apuvälinettä joka ei ole sellaisenaan kierrätettävissä potilaalta toiselle. Yksilöllisen apuvälineen valinnassa, sovituksessa ja kokoamisessa tai valmistamisessa tehdään erityisiä ratkaisuja potilaan mittojen tai kehon erityisvaatimusten mukaan. Jos potilas asuu tehostetussa palveluasumisyksikössä (ks. 5.4.4), sinne hankitaan potilaan tarvitsemat yksilölliset apuvälineet apuvälineisiin perehtyneen terveydenhuollon ammattilaisen tai kuntoutuksen apuvälineasiantuntijan apuvälinearvioinnin perusteella. Tehostetun palveluasumisyksikön hankintavastuulle kuuluvat asukkaiden yhteiskäytössä ja potilaalta toiselle siirrettävissä olevat apuvälineet sekä apuvälineet, joiden käytön tavoitteena on henkilökunnan ergonomian ja työturvallisuuden parantaminen, kuten esimerkiksi potilasnostimet, suihkutuolit ja säädettävät sängyt. Hoitotarvikkeet eivät kuulu lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineisiin ja niistä säädetään erikseen terveydenhuoltolain 24 ja 25 :ssä. 3. Apuvälinepalvelujen järjestäminen ja työnjako Apuvälinepalvelujen järjestäminen on pääasiallisesti kuntien terveys-, sosiaali- ja opetustoimen lakisääteinen tehtävä. Muita järjestäjiä ovat Kansaneläkelaitos, vakuutusyhtiöt, Valtiokonttori, työvoimahallinto, työnantaja ja Valtion työvoima- ja elinkeinokeskus (TEkeskus). Apuvälineen tarvitsijan vastuulle jää toimintakykyä edistävien apuvälineiden hankinta silloin kun VALPAS toimintakäytännön mukaiset saatavuusperusteet eivät täyty. 3.1 Terveydenhuolto 6 Laajin vastuu apuvälinepalveluista on terveydenhuollolla. Terveydenhuolto vastaa lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinepalveluista, jotka järjestetään osana terveydenhuoltolaissa tarkoitettua sairaanhoitoa. Apuvälinepalvelut ovat osa lääkinnällistä kuntoutusta, jolla pyritään parantamaan ja ylläpitämään kuntoutujan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä sekä edistämään ja tukemaan hänen elämäntilanteensa hallintaa ja hänen itsenäistä suoriutumistaan päivittäisissä toiminnoissa. Apuvälinepalveluihin kuuluu lääkinnällisen kuntoutuksen asetuksen mukaan apuvälineiden tarpeen määrittely, välineiden sovitus, luovutus omaksi tai käytet-

täväksi, käytön opetus ja seuranta sekä välineiden huolto. Apuvälineet, niiden sovitus, tarpeellinen uusiminen ja huolto ovat potilaalle maksuttomia terveydenhuollon palveluja. 3.1.1 Työnjako terveydenhuollon apuvälinepalveluissa VSSHP:n alueella Terveydenhuoltolaissa korostetaan toimivan työjaon merkitystä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon tulee muodostaa toiminnallinen kokonaisuus. Perusapuvälineiden osalta periaatteena on, että se terveydenhuollon yksikkö, jolla on potilaan hoitovastuu, vastaa hänen apuvälinepalveluistaan. Perusolettamus on, että hoitovastuu on perusterveydenhuollossa. Hoitovastuulla tarkoitetaan toimintayksikön velvollisuutta laatia potilaan jatkohoito- tai kuntoutussuunnitelma ja toteuttaa palvelut sen mukaisesti. Potilaan ollessa tutkimuksen tai hoidon vuoksi pitkäaikaisesti erikoissairaanhoidon seurannassa, hoitovastuu on erikoissairaanhoidolla ja se huolehtii silloin myös potilaan apuvälinepalveluista. Tutkimuksen ja hoidon kohteena on oltava silloin se sairaus tai vamma, jonka aiheuttaman toimintavajavuuden vuoksi kyseistä apuvälinettä tarvitaan. Yksittäinen polikliininen käynti sairaalassa katsotaan konsultaatioksi eikä se vielä siirrä hoitovastuuta tai apuvälinepalveluiden järjestämisvastuuta erikoissairaanhoidon yksiköille. Erikoissairaanhoidon eri toimintayksiköt vastaavat aina erikoisapuvälineistä, jotka ovat erityisen kalliita, harvinaisia ja teknisesti tai muuten erityistietämystä vaativia. Varsinais-Suomessa alueellinen apuvälinekeskus vastaa vaativimmista apuvälinepalveluista, lukuun ottamatta näön, kuulon ja hengityksen apuvälinepalveluita, jotka säilyvät erikoissairaanhoidon kyseisillä erikoisaloilla. Aluesairaalat ovat erikoissairaanhoidon yksiköitä ja myöntävät pääsääntöisesti hoitojaksoon liittyvät apuvälineet, esim. proteesit, ortoosit ja stimulaattorit, jotka tukevat kuntoutumista, mutta hoitovastuun siirryttyä perusterveydenhuoltoon, uusinnat tapahtuvat terveyskeskuksista. Hoitojakso voi muodostua myös poliklinikkakäynneistä, kun aluesairaalassa on hoitovastuu liittyen sairauteen, joka aiheuttaa apuvälinetarpeen. Aluesairaalat voivat lainata myös hoitojaksoon liittyviä muita apuvälineitä alueellisessa apuvälinetoimintamallissa mukana olevien kuntien asukkaille. Potilaan siirtyessä erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuollon hoitovastuulle (tai päinvastoin), on riittävästä tiedonsiirrosta huolehdittava, jotta jatkossa apuvälinepalvelut voidaan toteuttaa jouhevasti. Erityisesti moniongelmaisten ja useassa paikassa hoidettavien asiakkaiden kohdalla on yhteisesti sovittava ja sairauskertomukseen kirjattava se, missä potilaan hoitovastuu on. Yksityissektorilla tehdyn toimenpiteen, esim. leikkauksen, jälkeen tarvittavat julkiselle terveydenhuollolle kuuluvat lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineet luovutetaan julkisesta terveydenhuollosta. Kuitenkaan lyhytaikaiseen käyttöön tarvittavaa ortoosia ei katsota lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineeksi vaan hoitotarvikkeeksi. Apuvälinetarpeen arvion tekee julkisen terveydenhuollon apuvälineasiantuntija lääkärin lähetteen perusteella. Keuhkosairauksien vastuualueen hengitysapuvälineet lainataan Medisiinisen toimialueen keuhkosairauksien vastuualueelta. Kommunikoinnin ja tietokoneen käytön apuvälineet lainataan lapsille ja aikuisille TYKSin alueellisen apuvälinekeskuksen Tikoteekista. Lasten ( alle 16v.) apuvälineet lainataan keskitetysti TYKSin apuvälinekeskuksesta ja turkulaisille lapsille Turun terveydenhuollosta. Kuitenkin perusapuvälineet kuten kävelykepit, pohjalliset ja ortopediset jalkineet myönnetään lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineenä hoitovastuun mukaisesti. 7

Kuulon apuvälineitä lainataan erikoissairaanhoidon sairaaloista ja turkulaisille myös Turun terveydenhuollosta. Lasten ja vaikeasti kuulovammaisten kuulon apuvälinepalvelut on keskitetty TYKSin korvaklinikkaan. Näön apuvälineet lainataan keskitetysti TYKSin silmäklinikalta lukuun ottamatta valkoisia keppejä ja nauhureita, jotka on hajautettu terveyskeskusten vastuulle. 3.2 Sosiaalitoimi Kuntien sosiaalitoimen vastuulla on vammaispalvelulain sekä -asetuksen perusteella lähinnä vammaisen henkilön asumiseen liittyvät välineet ja laitteet, joita ei järjestetä lääkinnällisenä kuntoutuksena. Vammaispalvelulain mukaan kunnan tulee vammaisten palveluja ja tukitoimia kehittäessään ottaa huomioon vammaisten henkilöiden esittämät tarpeet ja näkökohdat. Palvelut ja tukitoimet tulee järjestää niin, että ne tukevat heidän omatoimista suoriutumistaan. Vammaispalvelulain tavoitteena on edistää vammaisten henkilöiden edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä sekä ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä. Laki korostaa vammaisten henkilöiden oikeutta elää ja toimia samassa elinympäristössä kuin muutkin. Asuntoon kuuluvien välineiden ja laitteiden korvaamiseen oikeutettuna vaikeavammaisena henkilönä pidetään sellaista henkilöä, jolle liikkuminen tai muu omatoiminen suoriutuminen vakituisessa asunnossa tuottaa vamman tai sairauden vuoksi erityisiä vaikeuksia. Asuntoon kuuluvista välineistä ja laitteista korvataan kohtuulliset kustannukset kokonaan, mikäli hakija on lain tarkoittamalla tavalla vaikeavammainen, eikä hän ole jatkuvassa laitoshoidon tarpeessa. Asuntoon kuuluvia välineitä ja laitteita voivat olla esimerkiksi kiinteästi asennetut henkilönnostolaitteet, kuulovammaisille tarkoitetut valolliset ovikellot tai muut hälytyslaitteet, luiskat ja muut asunnonmuutostyöt. Vammaispalvelulain (9 ) edellyttämät harkinnanvaraiset taloudelliset tukitoimet ovat kuntakohtaisia. Vammaiselle henkilölle voidaan korvata esim. päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa tarvittavien välineiden, koneiden ja laitteiden hankinnasta aiheutuneista kustannuksista puolet. Myöntämisperusteet määräytyvät kuntakohtaisesti. Vammaispalvelulaki on toissijainen. Sen mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestetään silloin, kun vammainen henkilö ei saa riittäviä ja hänelle sopivia palveluja tai etuuksia muun lain nojalla. Vammaispalvelulain mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että vammaiselle tarkoitetut palvelut ja tukitoimet järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Vammaisen henkilön taloudellinen asema ei vaikuta palvelujen ja tukitoimien saamiseen. Päivähoidossa käytettävistä henkilökohtaisista apuvälineistä vastaa terveydenhuolto lukuun ottamatta esikouluopetukseen osallistumisen edellyttämiä välineitä. Sosiaalitoimen vammaispalvelun apuvälinepalveluja ohjaavat lait ja asetukset: ks. www.vsshp.fi/apuvaline > lainsäädäntö 3.3 Opetustoimi 8 Perusopetuslain mukaan opetustoimella on velvollisuus järjestää vammaiselle ja muuta erityistä tukea tarvitsevalle oppilaalle maksutta opetuksen osallistumisen edellyttämät koulussa käytettävät koulu- ja luokkakohtaiset erityiset apuvälineet, joita tarvitaan liikkumisessa ja päivittäisissä toiminnoissa. Erityisopetusta saavalla opiskelijalla on oikeus esteettömän opiskelun edellyttämiin erityisiin apuvälineisiin. Opetuksen järjestäjän vel-

vollisuutena on järjestää nämä erityiset apuvälineet, joita ovat mm. hissit, kaiteet, luiskat, laskettavat ja nostettavat pesualtaat sekä erilaiset pulpetit, tuolit ja muut vastaavat välineet. Opetusvälineisiin ja oppimateriaaleihin kuuluvat mm. kommunikointia tukevat materiaalit ja välineet. Näihin välineisiin kuuluvat esim. kirjoittamisen apuvälineenä käytettävät tietokoneet oheislaitteineen ja äänikirjojen kuuntelulaitteet. Perusopetuslaki koskee myös esikouluopetusta päiväkodissa. Oppilaan henkilökohtaisesti koulussa tarvitsemat lääkinnällisen kuntoutuksen välineet tulevat terveydenhuollon kautta ja peruskoulun 7-9 luokilta alkaen voi anoa tarvittavia vaativia opiskelun apuvälineitä Kelan kautta. Opetustoimen apuvälinepalveluja ohjaavat lait: ks. www.vsshp.fi/apuvaline > lainsäädäntö 3.4 Kansaneläkelaitos Kela järjestää ja korvaa apuvälineet, jotka ovat vaikeavammaiselle välttämättömiä työstä tai opiskelusta suoriutumisessa. Vaikeavammaisena pidetään henkilöä, joka ei selviydy työstään tai opiskelustaan ilman suunniteltua apuvälinettä. Apuvälineitä voidaan myöntää aikaisintaan peruskoulun 7. luokalta alkaen silloin, kun apuväline katsotaan tarpeelliseksi myös myöhemmin työelämään tähtäävässä opiskelussa. Apuvälineet annetaan kuntoutujan käyttöön, mutta ne säilyvät Kelan omistuksessa. Kela vastaa apuvälineiden käytön opettamisesta, huollosta ja seurannasta. Kelan korvaamia apuvälineitä ovat esim. tekniset erityislaitteet, kuten lukutelevisio, pisteja isonäytöt sekä tietokonelaitteistot. Kela järjestää vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelusta annetun lain (133/2010) 8 :n ja 2 momentin mukaan etätulkkausta käyttävälle henkilölle tulkkauksessa tarvittavat hinnaltaan kohtuulliset välineet sekä laitteet sekä vastaa etäyhteyden käytöstä aiheutuvista välttämättömistä kustannuksista. Kansaneläkelaitoksen apuvälinepalveluja ohjaava laki ja asetus: ks. www.vsshp.fi/apuvaline > lainsäädäntö. Lisätietoja: www.kela.fi 3.5 Vakuutusyhtiöt Vakuutusyhtiöt korvaavat liikenne- ja tapaturmavakuutuslain perusteella tarpeelliset ja kohtuulliset kulut, joita aiheutuu toiminnan rajoitusten vuoksi tarvittavista apuvälineistä. Apuvälinetarpeen tulee johtua esimerkiksi korvattavasta liikennevahingosta, työtapaturmasta tai ammattitaudista. Kustannuksina korvataan apuvälineiden arvioinnista, sovittamisesta, hankkimisesta, käyttöön luovuttamisesta, käyttöön harjaannuttamisesta sekä huollosta tai uusimisesta aiheutuvat kulut. Vakuutusyhtiöllä on oikeus valita apuvälineiden toimittaja. Apuvälineen tarve arvioidaan pääasiassa julkisessa terveydenhuollossa. Apuvälineasiantuntija merkitsee Effectorin potilaan tietoihin vakuutusyhtiön nimen ja vahinkonumeron. Apuvälineillä tarkoitetaan sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön apuvälineiksi katsomia välineitä, sekä sellaisia muita apuvälineitä, joita henkilö tarvitsee vamman aiheuttamien toimintarajoitusten vuoksi. Korvattavia välineitä ovat myös kotona tarvittavat opiskelua helpottavat välineet ja erityiset harrastusvälineet. Vamman edellyttämät apuvälineiden muutostyöt korvataan kokonaisuudessaan. 9

Vakuutusyhtiöiden apuvälinepalveluja ohjaavat lait: ks. www.vsshp.fi/apuvaline > lainsäädäntö. Lisätietoja: www.vkk.fi Potilasvakuutuskeskus huolehtii keskitetysti Suomessa sattuneiden potilasvahinkojen korvaamisesta. Vakuutuksesta korvataan vain ylimääräiset vahinkoon liittyvät kulut ja menetykset. Apuvälineet korvataan, jos niiden käyttötarve johtuu potilasvahingosta. http://www.potilasvakuutuskeskus.fi 3.6 Valtiokonttori Valtiokonttori korvaa asevelvollisille ja puolustuslaitoksen palveluksessa oleville tai sen tehtävään otetuille henkilöille sekä sotainvalideille palveluksesta aiheutuneen ruumiinvamman tai sairauden johdosta tarpeelliset apuvälineet sekä niiden korjaamisen, uusimisen ja käytön opettamisen. Asuntoon kuuluvia välineitä ja laitteita voidaan korvata vahingoittuneelle tai sairastuneelle tietyin perustein haitta-asteen perusteella. Apuvälineasiantuntija merkitsee Effectorin potilaan tietoihin haitta-asteen ja vahinkonumeron. Valtiokonttorin apuvälinepalveluja ohjaava laki: ks. www.vsshp.fi/apuvaline > lainsäädäntö. Lisätietoja: www.valtiokonttori.fi 3.7 Työhallinto Työhallinto voi korvata vajaakuntoisen henkilön työnantajalle työolosuhteiden järjestelytukea. Tällä tuella työnantaja voi hankkia työkoneita, työtuoleja, erityisvalaisimia ja tietokonelaitteistoja, kehittää työmenetelmiä tai teettää työpaikan muutostöitä, jotka auttavat vajaakuntoisen työntekijän työhön sijoittumista tai tukevat hänen työssä pysymistään. Järjestelytuen enimmäismäärä henkilöä kohden määritellään vuosittain. Laki julkisesta työvoimapalvelusta (1295/2002) ja asetus työvoimapalveluihin liittyvistä etuisuuksista (1253/1993). 3.8 Työnantajat Työturvallisuuslain mukaan (738/2002) työnantajan on hankittava ja annettava työntekijän käyttöön apuväline tai muu varuste, silloin kun työn luonne, työolosuhteet tai työn tarkoituksenmukainen suorittaminen sitä edellyttävät ja se on välttämätön tapaturman tai sairastumisen vaaran välttämiseksi. Työpisteen ergonomiassa on otettava huomioon, että työtä kevennetään tarvittaessa apuvälinein ja terveydelle haitalliset käsin tehtävät nostot ja siirrot tehdään mahdollisimman turvallisiksi, milloin niitä ei voida välttää tai keventää apuvälinein. 3.9 Valtion Työvoima- ja elinkeinokeskus (TE-keskus) 10 Valtioneuvosto on tehnyt päätöksen (512/1999), jonka mukaan TE-keskus korvaa kunnalle apuvälineet, jotka on hankittu: 1. pakolaiselle tai hänen perheenjäsenelleen tai muulle omaiselle, jos perheside oleskeluluvan saaneeseen henkilöön on ollut olemassa ennen tämän maahantuloa Suomeen, 2. ulkomaalaiselle, jolle on myönnetty turvapaikka jolle on myönnetty oleskelulupa kiintiöpakolaisena tai suojelun tarpeen perusteella

jolle on tilapäisen suojelun jälkeen myönnetty kolmen vuoden yhtäjaksoisen maassa oleskelun jälkeen jatkuva oleskelulupa, ei kuitenkaan opiskelun, työnteon tai ammatin harjoittamisen tai avioliiton perusteella tai, jolle on, hänen haettuaan kansainvälistä suojelua, myönnetty oleskelulupa ulkomaalaislain 51, 52 tai 89 :n perusteella, tai joka on ulkomaalaislain 93 :n mukaan otettu Suomeen erityisellä humanitaarisella perusteella tai kansainvälisen velvoitteen täyttämiseksi. 3. henkilölle, joka on muuttanut entisen Neuvostoliiton alueelta Suomeen ja on saanut ulkomaalaislain (301/2004) 48 :n perusteella oleskeluluvan joka on ollut Suomen kansalainen jonka vanhemmista ainakin toinen on ollut syntyperäinen Suomen kansalainen jonka isovanhemmista yksi on tai on ollut syntyperäinen Suomen kansalainen jonka Suomeen muuttanut perheen jäsen täyttää jonkun yllämainituista kohdista Pakolaisen tai ulkomaalaisen (1-2. kohtien henkilöt) vamman tai sairauden edellyttämät, sosiaali- tai terveydenhuollon myöntämät apuvälineet, joiden kustannukset ovat huomattavat, korvataan enintään kymmeneltä vuodelta, jos henkilö on pitkäaikaisesti apuvälinepalvelun tarpeessa Suomeen saapuessaan. Entisen Neuvostoliiton alueelta Suomeen muuttaneen henkilön apuvälineet korvataan vastaavasti enintään viideltä vuodelta. Suomen kansalaisuuden saanut ei kuulu kustannusten korvaamisen piiriin. Heidän apuvälinepalvelunsa hoidetaan samoin kuin muidenkin Suomen kansalaisten. Lisätietoja: www.te-keskus.fi 4. Apuvälinepalveluiden toimijat ja vastuut 4.1 Apuvälinepalveluiden toimijat Apuvälinealan asiantuntija on terveydenhuollon ammattihenkilö, jolla on soveltuva koulutus, tietoa ja osaamista sekä apuvälinepalvelujärjestelmistä että apuvälineistä. Hän on toistuvasti tekemisissä apuvälinepalveluiden tai apuvälineiden kanssa ja pitää yllä ammattitaitoaan. Apuvälinetarpeen arviointia ja valintaa tekevällä henkilöllä on apuvälinetietouden lisäksi tietoa eri sairauksien, vammaisryhmien ja ikääntymisen vaikutuksesta toimintakykyyn. Apuvälinealan asiantuntijana voi toimia apuvälineteknikko, fysioterapeutti, kuntoutusohjaaja, kuulontutkija, puheterapeutti, toimintaterapeutti, apuvälineiden huoltamiseen ja korjaamiseen perehtynyt ammattihenkilö tai muun soveltuvan koulutuksen ja kokemuksen omaava henkilö, joka toimii asianomaisessa terveydenhuollon toimintayksikössä sovitun työjaon mukaisesti. Apuvälinetarpeen arvio voidaan myös tarvittaessa toteuttaa moniammatillisessa tiimissä. 4.2 Apuvälinealan asiantuntijan vastuu Apuvälinealan asiantuntijoiden vastuulla on potilaslähtöinen ja yksilölliseen tarveharkintaan perustuva apuvälineprosessi. Terveydenhuollon henkilöstö toimii lakien ja asetusten sekä alueellisen toimintakäytännön (VALPAS) mukaan. Apuvälinepalvelu edellyttää kaikkien ammattiryhmien yhteistyötä. Apuvälinealan asiantuntija kunnioittaa potilaan 11

etua, itsemääräämisoikeutta ja potilaan ilmaisemaa tahtoa. Apuvälineasiantuntijan on myös toimittava lojaalina työnantajalleen ja yhteiskunnalle sekä huomioitava palveluun ja apuvälineen kustannuksiin liittyvät seikat. 4.2.1 Vaitiolovelvollisuus Apuvälinealan asiantuntijan on noudatettava terveydenhuollon yleisiä salassapitomääräyksiä. Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä (28.6.1994/559) 17 : Terveydenhuollon ammattihenkilö ei saa sivulliselle luvatta ilmaista yksityisen tai perheen salaisuutta, josta hän asemansa tai tehtävänsä perusteella on saanut tiedon. Salassapitovelvollisuus säilyy ammatinharjoittamisen päättymisen jälkeen. Tietosuoja säilyy potilaan kuoleman jälkeen. Terveydenhuollon ammattihenkilö joutuu vastaamaan mahdollisesti aiheuttamastaan vahingosta vahingonkorvauslain määräysten mukaisesti. Erityisesti iäkkäiden, vaikeavammaisten, holhottavien ja alaikäisten potilaiden palvelussa on tärkeää huomioida lähihenkilöt, mutta silloinkin tulee kunnioittaa potilaan etua, itsemääräämisoikeutta ja potilaan ilmaisemaa tahtoa. Omaiset ja potilaan lähihenkilöt eivät saa potilasta koskevia tietoja ilman hänen lupaansa. 4.2.2 Apuvälineiden toimintavarmuuden turvaaminen Apuvälinealan asiantuntijan on varmistuttava siitä että apuvälineen, joka on terveydenhuollon laite tai tarvike: a) kunto on lain edellyttämällä tasolla; b) käyttöpaikka soveltuu laitteen turvalliseen käyttöön ja käytön turvallisuuteen vaikuttavat rakennusosat ja rakenteet sekä siihen liittyvät laitteet, tarvikkeet ja varusteet eivät vaaranna terveydenhuollon laitteen tai tarvikkeen suorituskykyä tai käyttäjän tai muun henkilön terveyttä tai turvallisuutta; ja c) käyttöä koskevat ohjeet ja menettelyt ovat asianmukaiset. Terveydenhuollon laitteen ja tarvikkeen saa asentaa, huoltaa ja korjata vain henkilö, jolla on tarvittava ammattitaito ja asiantuntemus. Terveydenhuollossa apuvälineisiin tehdyt yksilölliset muutostyöt tulee dokumentoida Effectoriin tai muuhun käytössä olevaan apuvälinetietojärjestelmään. Mikäli apuvälineessä havaitaan ominaisuuksien tai suorituskyvyn muutoksia tai häiriöitä tai sellaisia riittämättömiä merkintöjä tai käyttöohjeita, jotka ovat johtaneet tai olisivat saattaneet johtaa käyttäjän tai muun henkilön terveydentilan vakavaan heikkenemiseen tai kuolemaan, siitä tulee aina tehdä ilmoitus Valviralle, jotta mahdollinen riski saadaan muidenkin käyttäjien ja lainaavien tahojen tietoon. Vaaratilanteesta tulee myös ilmoittaa apuvälineen toimittajalle. Vaaratilanneilmoituslomake löytyy Effectorista sekä internetistä osoitteesta: http://www.valvira.fi/luvat/terveydenhuollon_laitteet_ja_tarvikkeet/ilmoitus_vaaratilante esta/kayttajan_vaaratilanneilmoitus 4.2.3 Tiedottaminen 12 Apuvälinepalveluista tulee tiedottaa kuntalaisia esim. internetin ja esitteiden välityksellä. Tavoitteena on, että tiedonsaanti on esteetöntä kaikille erityisryhmille.

Potilaalle ja tarvittaessa hänen lähihenkilöilleen on annettava riittävä neuvonta ja ohjaus apuvälinepalvelun merkityksestä, eri vaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista. Tarvittaessa paikalle tilataan tulkki vieraskielistä, aisti- tai puhevammaista potilasta varten. 4.3 Tavoitettavuus ja odotusajat apuvälinepalveluissa Apuvälinepalveluissa asiakkaalla on oltava mahdollisuus saada yhteys apuvälinealan asiantuntijaan arkipäivisin. Hoidon tarpeen arvioinnin perusteella lääketieteellisesti tarpeelliseksi todettu hoito ja neuvonta on järjestettävä ja aloitettava hoidon kiireellisyys huomioon ottaen kohtuullisessa ajassa, kuitenkin perusterveydenhuollossa kolmen kuukauden kuluessa ja erikoissairaanhoidossa kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hoidon tarve on todettu.(terveydenhuoltolaki). Kun apuvälineet ovat kotiutuksen edellytys, soveltuvat apuvälineet on luovutettava potilaalle mahdollisimman pian. Tällaisia ovat liikkumisen, WC-toimintojen ja sängystä ylösnousun mahdollistavat apuvälineet. Potilas voi joskus joutua odottamaan käyttöönsä tarkoituksenmukaisempaa apuvälinettä, mutta odotusajaksi on annettava kotiutumiselle tai liikkumiselle välttämätön korvaava apuväline. Yksilöllisesti sovitettavien apuvälineiden odotusaika on riippuvainen myös apuvälineen myyjän toimitusajoista. 4.4 Apuvälineiden kilpailutus VSSHP:n hankintatoimi järjestää alueellisen hintakilpailutuksen hankintalain mukaisesti. Tarjouspyyntöjen kokonaistaloudelliset arviointiperusteet ja tarjousten vertailu valmistellaan TYKSin, aluesairaaloiden ja terveyskeskusten apuvälinealan asiantuntijoiden yhteistyönä. Vertailun perusteella suositellaan kustakin tarjotusta apuvälineryhmästä tarpeellinen määrä apuvälinemerkkejä, joita suositellaan alueellisesti hankittavaksi. Palveluseteliä voidaan käyttää apuvälineiden hankkimiseen. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä annetun lain (569/2009) 7 :n 2 momentin mukaan lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineen hankkimiseksi annettavan palvelusetelin arvon tulee olla sellainen, että sillä voi hankkia asiakkaan yksilöllistä tarvetta vastaavan tavanomaisen apuvälineen. Asiakas saa kuitenkin halutessaan hankkia palvelusetelin arvoa kalliimman apuvälineen, jolloin hänen tulee itse maksaa valitsemansa apuvälineen hinnan ja palvelusetelin arvon välinen hinnanero. 4.5 Apuvälineiden kierrättäminen Apuvälineet lainataan pääsääntöisesti potilaalle määräajaksi ja enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Apuvälineitä kierrätetään niin kauan kuin ne ovat toimintakuntoisia. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueelliseen apuvälinetoimintaan kuuluvien kuntien osalta apuvälineet ovat yhteisomistuksessa ja vapaasti kierrätettävissä jäsenkuntien kesken. Terveyskeskuksen apuvälinealan asiantuntija voi tarvittaessa tilata apuvälineitä toisesta terveyskeskuksesta tai apuvälinekeskuksesta apuvälineiden hallintajärjestelmän kautta. Tämä ei koske rajatun toimintamallin kuntia. Kiireelliseen, akuuttiin ja lyhytaikaiseen lainaan, esim. terminaalihoitovaiheessa, voidaan apuvälineitä lainata kaikkien alueen kuntien kesken erikseen sopimalla. Tällöin kuljetuskustannuksista vastaa lainaava taho. 13

4.6 Alueellinen yhteistyö VSSHP kutsuu alueellisessa toimintamallissa mukana olevat kuntapäättäjät kaksi kertaa vuodessa pidettävään toiminnan seurantakokoukseen. Alueellisessa toimintamallissa mukana oleville kunnan apuvälinealan asiantuntijoille järjestetään kaksi kertaa vuodessa apuvälinetoiminnan neuvottelutilaisuudet. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin terveydenhuollon apuvälinealan asiantuntijat muodostavat verkoston, jonka puitteissa järjestetään koulutus- ja neuvottelupäiviä. Alueellisten saatavuusperusteiden päivittämisestä ja koulutus- ja neuvottelupäivien järjestämisestä vastaa alueellisesti kattava työryhmä. Päivitystyöryhmä valitaan alueellisen apuvälinetoiminnan neuvottelutilaisuudessa 4 vuodeksi kerrallaan. Työryhmä koostuu sairaanhoitopiirin ja terveyskeskusten edustajista. VALPAS-päivitys tehdään tarvittaessa, viimeistään neljän vuoden välein. Päivityksen aloittaa alueellinen apuvälinekeskus, jonka jälkeen se käsitellään päivitystyöryhmässä. TYKSin johtajaylilääkäri vahvistaa päivityksen. Päivitetty VALPAS on luettavissa osoitteessa http://www.vsshp.fi/fi/3941 4.7 Yhteistyö apuvälinealan asiantuntijoiden ja kuntoutusohjaajien kesken TYKSin kuntoutusohjaajat toimivat yhteistyössä apuvälinealan asiantuntijoiden ja apuvälineyksiköiden kanssa. Kuntoutusohjaaja tukee potilaan itsenäistä selviytymistä erilaisin apuvälinejärjestelyin. Tällaisia apuvälineitä ovat esimerkiksi liikkumisen apuvälineet, päivittäisten toimintojen apuvälineet, hengitysapuvälineet, aistivammaisten apuvälineet sekä kommunikaatioon ja ympäristön hallintaan liittyvät apuvälineet. Kuntoutusohjaaja ohjaa potilaan saamaan apuvälinepalvelut vastuutaholta tai hän voi olla koko hankintaprosessin toteuttaja. Hankintaprosessi sisältää muun muassa rahoituksen ja hankintapaikan selvittämisen, apuvälineen valinnan, suosituksen tekemisen, välineen tilaamisen. Kuntoutusohjaaja antaa ohjeet apuvälineen turvallisesta ja tarkoituksenmukaisesta käytöstä. Apuvälineen soveltuvuutta ja käyttöä seurataan. Myös perheelle ja lähiyhteisölle annetaan ohjausta apuvälineen käytöstä. Kuntoutusohjaukseen kuuluu vammaisen henkilön ja hänen lähiyhteisönsä ohjaaminen sekä vammaisen henkilön toimintamahdollisuuksien lisäämiseen liittyvistä erityistarpeista tiedottaminen (Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 759/1987). 4.8 Potilaan asiakasmaksut Apuvälinepalvelu on potilaalle maksutonta. Apuvälineiden maksuttomuuden tulee toteutua sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) ja asetuksen (912/1992) mukaisesti. Palveluseteliä voidaan käyttää apuvälineiden hankkimiseen sairaanhoitopiirin sovittujen käytäntöjen mukaisesti. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä annetun lain (569/2009) 7 :n ja 2 momentin mukaan lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineen hankkimiseksi annettavan palvelusetelin arvon tulee olla sellainen, että sillä voi hankkia asiakkaan yksilöllistä tarvetta vastaavan tavanomaisen apuvälineen. Asiakas saa kuitenkin 14

halutessaan hankkia palvelusetelin arvoa kalliimman apuvälineen, jolloin hänen tulee itse maksaa valitsemansa apuvälineen hinnan ja palvelusetelin arvon välinen hinnanero. Potilas voi hakea sairauden aiheuttamien apuvälinekäyntien matkakuluista korvausta Kelasta silloin, kun apuvälinealan asiantuntijan arvion mukaan potilaan läsnäolo on tarpeellinen. Kela ei korvaa apuvälineen kuljetuskuluja. Apuvälineyksiköstä kirjoitetaan terveydenhuoltolaitoksen/kuntoutuksen palveluntuottajan todistus matkakorvausta varten (SV 67), jossa myös annetaan selvitys muun kuin halvimman kulkuneuvon, esim. erityisajoneuvon tarpeellisuudesta. Matkakorvaus tulee hakea kuuden kuukauden kuluessa tehdystä matkasta. Kela voi maksaa korvausta siltä osin kuin ne ylittävät omavastuuosuuden yhteen suuntaan tehdyltä matkalta. Jos matkakustannusten omavastuuosuudet ylittävät kalenterivuoden aikana vuotuisen omavastuuosuuden, Kelan toimisto maksaa ylittävän osan kokonaan. Kulloinkin voimassa olevat omavastuuosuuksien euromäärät on löydettävissä Kelan julkaisemasta esitteestä tai internet-sivuilta: http://www.kela.fi > sairastaminen > matkat 15

5. Apuvälinepalveluprosessi Apuvälinepalveluprosessi on suunnitelmallista, pitkäjänteistä ja ammatillista toimintaa yhteistyössä potilaan kanssa. Se on osa potilaan lääkinnällisen kuntoutuksen palveluketjua. Apuvälinepalveluprosessin lähtökohtana on vammasta, kehitysviivästymästä tai sairaudesta johtuva toiminnan haitta, joka rajoittaa potilaan itsenäistä selviytymistä päivittäisissä toiminnoissa hänen toimintaympäristössään. Tavoitteena on potilaan toimintakyvyn ja itsenäisen selviytymisen tukeminen tarkoituksenmukaisilla apuvälineillä. Apuvälineprosessin vaiheet: Apuvälinetarpeen havaitseminen ja palveluihin hakeutuminen Apuvälinetarpeen arviointi Apuvälineen valinta Apuvälinepäätös Apuvälineen luovutus ja käyttöönotto Apuvälineen palautus Apuvälineen huolto ja korjaus Apuvälineen seuranta 16

5.1 Apuvälinetarpeen havaitseminen ja palveluihin hakeutuminen Apuvälineprosessi alkaa aloitteesta. Aloite syntyy apuvälinetarpeen havaitsemisesta ja apuvälinepalveluun hakeutumisesta. Aloitteen voi tehdä potilas itse, hänen omaisensa tai muu lähihenkilönsä, terapeutti, lääkäri tai muu potilaan tilanteen tunteva sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilö ottamalla yhteyttä potilasta hoitavaan tahoon. Mikäli aloite ei kuulu kyseisen yksikön toimialaan, niin potilas ohjataan oikeaan paikkaan. Erikoissairaanhoitoon potilas ohjataan silloin, kun kyseessä on erikoisapuväline, jonka hankintavastuu on erikoissairaanhoidolla tai potilaalla on toimintakyvyn haitta tai rajoitus, jota ei voida ratkaista perusterveydenhuollon asiantuntemuksella. Erikoissairaanhoidon apuvälinepalveluun edellytetään yleensä lääkärin lähetettä, mutta lähetteeksi voidaan hyväksyä myös muun terveyden- tai sosiaalihuollon ammattihenkilön toimeksianto. Lähetteessä tulee ilmetä potilaan henkilötiedot, sairaus, ennuste, toimintakyky ja siinä ilmenevät haitat sekä apuvälinetarpeen kiireellisyys. Lisäksi on hyvä mainita potilaan sen hetkiset apuvälineet ja tukipalvelut. Apuvälinettä uusittaessa lähetettä ei tarvita. Sosiaalitoimen vammaispalveluun hakemus on tehtävä aina kirjallisena. Useimmilla kunnilla on erilliset hakulomakkeet. Hakemuksessa tulee käydä ilmi potilaan tarve perusteineen. Hakemuksen liitteeksi tarvitaan useimmiten lääkärin ja asiantuntijan lausunto sekä kustannusarvio. Yksityislääkärin ja kuntoutuslaitoksen suositus toimii terveydenhuollossa suuntaa antavana aloitteena. Apuvälinepalveluprosessi tapahtuu yksilöllisen arvioinnin perusteella siellä, missä on potilaan hoitovastuu. 5.2 Apuvälinetarpeen arviointi ja valinta Apuvälineisiin perehtynyt terveydenhuollon ammattilainen tai kuntoutuksen apuvälineasiantuntija arvioi apuvälinetarpeen sovitun työnjaon mukaisesti (ks.3). Arvioinnin lähtökohtana on potilaan toimintakyky, suoriutuminen päivittäisissä toiminnoissa, halu toimia ja osallistua, apuvälineen käytön turvallisuus, toimintaympäristö, hänen saamansa muut palvelut ja elämäntilanne sekä näistä nousevat yksilölliset tarpeet. Yhteistyössä potilaan ja hänen lähihenkilöidensä kanssa selvitetään apuvälineen käytön tavoite. Arvioinnissa huomioidaan potilaan vamman/kehitysviivästymän/sairauden laatu ja ennuste, mahdolliset aikaisemmat apuvälineet sekä kuntoutus- ja palvelusuunnitelmat. Potilaalle tehdään suunnitelma apuvälineen hankkimiseksi, mikäli arvioinnin perusteella todetaan, että apuväline helpottaa itsenäistä suoriutumista päivittäisissä toiminnoissa tai se merkitsevästi ehkäisee sairaudesta johtuvaa toimintakyvyn alenemista. Apuvälineen tarvearvio tulee tarvittaessa tehdä moniammatillisessa tiimissä (esim. vaikea- tai monivammainen potilas). Arvioinnissa huomioidaan että yhteen toimintoon valitaan yksi apuväline. Apuvälineen tarkoituksena on tukea toimintakykyä tarpeen mukaisesti kevyemmästä ratkaisusta porrasteisesti raskaampaan edeten. Apuvälineen avulla tuetaan potilaan olemassa olevaa toimintakykyä. Apuvälineitä ei pääsääntöisesti myönnetä kaksin kappalein. Hoitovastuussa oleva taho voi kuitenkin harkintansa mukaan myöntää toisen vastaavan apuvälineen kotiin ja toisen esim. hoitopaikkaan tai kouluun silloin, kun se on toiminnallisesti välttämätöntä. 17