INSTITUUTIOTALOUSTIETEEN PERUSTEET www.ace-economics.fi/mvihanto/inst LUKU 24 PANKIT, LUOTTOPÄÄTÖKSENTEKO JA PANKKIVALVONTA Martti Vihanto Luku perustuu julkaisuun Pankkisääntely psykologisessa oikeustaloustieteessä kirjassa Pankkikilpailu globaalistuvilla markkinoilla, toim. Mika Widgrén. Taloustieto, Vantaa 2002, s. 113 129. Päivitetty 16.10.2014. Luvussa etsitään vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Millä tavoin päätös pankkiluoton myöntämisestä syntyy? Mikä aiheuttaa pankkijärjestelmän luontaisen epävakauden? Mistä joukkokäyttäytyminen rahoitusmarkkinoilla johtuu? Miten saatavuus- ja ankkuroitumisanomaliat vaikuttavat luottopäätöksiin? Miten luottopäätöksenteon psykologia tulisi ottaa huomioon pankkivalvonnassa?
2 1. Pankkijärjestelmän epävakaustaipumus Taloudessa on toimijoita, joilla on käteistä rahaa yli tarpeen, ja toisia, jotka tarvitsevat rahoitusta. Kotitalous tallettaa osan palkkatuloista säästöön vanhuusikää varten, ja yritys tekee laiteinvestoinnin, jonka maksamiseen sen tulorahoitus ei riitä. Välittäjien tehtävä rahoitusmarkkinoilla on saada yli- ja alijäämäiset toimijat löytämään toisensa sekä edistää muutenkin sopimusten syntymistä. Suppeimmillaan rahoituksen välittäjä toimii niin kuin vuokra-asuntojen välitysliike, joka etsii toimeksiantajille asiakkaita ja avustaa sopimusten tekemisessä. Se ei ole itse sopimuksissa osapuolena. Rahoituksen välittäjän tehtävä on laajempi, kun hän järjestää yrityksen joukkolainan liikkeeseenlaskun ja toimii markkinatakaajana (engl. market maker), joka sitoutuu ostamaan ja myymään velkakirjoja sovittuihin hintoihin. Rahoituksen tarjoajalle ei riitä, eikä vuokra-asunnon omistajallekaan, että välittäjä löytää kiinnostuneen henkilön. Lisäksi on tiedettävä, onko tämä luottokelpoinen ja pysyykö sellaisena sopimussuhteen ajan. Välittäjä voi auttaa hankkimalla tietoa ja luovuttamalla sitä korvausta vastaan. Pankeista aletaan tavallisesti puhua vasta, kun välittäjä ottaa vastaan rahoitusta sopimussuhteessa sen tarjoajilta, antaa rahoitusta sen kysyjille toisilla sopimuksilla, ja ottaa velat ja saatavat taseeseensa. Pankki on sopimusten hallintaan kehittynyt instituutio, joka helpottaa rahoituksen tarjoajien ja kysyjien tarpeiden kohtaamista ja näiden luotettavuuden varmistamista, sekä sopimusten tekemistä ja niiden noudattamisen valvontaa. Pankilla tarkoitetaan tässä luvussa Suomen pankkilainsäädännön mukaista osakeyhtiömuotoista talletuspankkia. Pankkitoiminnalle on ominaista maturiteettitransformaatio, jossa tietyn juoksuajan velkoja muunnetaan toisen juoksuajan saataviksi. Oletetaan, että ylijäämäiset toimijat haluavat sitoa varansa enintään vuoden pituisiksi talletuksiksi, ja alijäämäiset haluavat vähintään kymmenen vuoden luottoja. Pankki pystyy koordinoimaan tarpeet, jos se uskoo saavansa uusia talletuksia aina erääntyvien tilalle, kunnes pitkäaikaiset luotot on maksettu takaisin. Rahoitusmarkkinoiden luontainen epävakaus liittyy tähän pankkitoiminnan piirteeseen. Riski maksuvalmiuden eli likviditeetin menettämisestä on suurimmillaan, kun luotot rahoitetaan yön yli -talletuksilla (engl. overnight deposit), jotka voi nostaa viimeistään seuraavana pankkipäivänä.
3 Pankki menettää maksuvalmiutensa, jos talletuksia nostetaan yhtaikaa paljon, reservit ehtyvät, eikä tilalle saada nopeasti rahoitusta esimerkiksi toisilta pankeilta. Pankkitoiminnan luonteen vuoksi mikä tahansa pankki voi joutua likviditeettiongelmiin, mutta vaara on huomattava niillä, jotka ovat ottaneet suuria riskejä antolainauksessa. Pankin maksukyvyttömyys saattaa laukaista pankkipaon (engl. bank run), kun tallettajat kiirehtivät nostamaan rahojaan. Tallettajat eivät välttämättä pysty erottamaan ongelmapankkeja muista, epäluottamus leviää myös maksukykyisten pankkien asiakkaisiin, ja syntyy tartunta (engl. contagion). Pahimmillaan rahoitusjärjestelmä suistuu alkuperäiseen nähden ylimittaiseen häiriötilaan. Järjestelmäriskin (engl. systemic risk) vuoksi pankkitoiminta on erittäin säännelty toimiala. Pankkivalvonnan tehtävä on huolehtia, että säännöksiä noudatetaan. Tässä luvussa tarkastellaan käyttäytymistaloustieteen näkökulmasta, millä tavoin pankit tekevät luottopäätöksiä, ja millaisia säännönmukaisuuksia niiden päätöksenteossa esiintyy. Esille tulevat saatavuus-, imitointi- ja ankkuroitumisheuristiikat sekä näihin liittyvät päätöksenteon anomaliat. Tarkastelun perusteella pyritään löytämään viitteitä, millaisissa tilanteissa on erityistä aihetta kiinnittää pankkien valvonnassa huomiota psykologisiin tekijöihin. 2. Pankkien luottopäätöksenteko Pankkisääntelyn keskeisenä tavoitteena on ehkäistä ennakolta pankkien liiallista riskinottoa luotonannossa ja siitä mahdollisesti kehittyviä rahoituskriisejä. Sääntelyn yksityiskohtien suunnittelu edellyttää tietoa siitä, miten luottopäätöksiä tehdään ja mihin tarkemmin sanoen sääntelyllä pyritään vaikuttamaan. Luottohakemusten käsittelyprosessi esimerkiksi yritysluotoissa voidaan pääpiirteissään jakaa seuraaviin vaiheisiin. Aluksi pankki tarkistaa, miten lainaa hakeva yritys on suoriutunut pankilta aiemmin saamistaan luotoista. Jos yritys on uusi asiakas, sen luottokelpoisuus selvitetään ja odotettavissa oleva arvo pankille arvioidaan. Tämän jälkeen tutkitaan tarpeellisessa laajuudessa, onko myönteinen rahoituspäätös mahdollinen. Jos edellytykset ovat olemassa, varmistetaan pankkisääntelyn vaatimusten täyttyminen, neuvotellaan luottosopimuksen ehdot kuten korko, vakuudet ja lyhennysohjelma, sekä suoritetaan dokumentointi. Seuraavana vaiheena on velallisen
4 toiminnan ja lainan takaisinmaksun seuranta aina siihen asti, kun laina katsotaan selvitetyksi. Laiminlyöntien sattuessa ryhdytään etsimään yhdessä ratkaisua, sovitaan tarvittaessa lainajärjestelyistä, ja viimeisenä keinona turvaudutaan perintätoimiin käyttämällä oikeusjärjestelmää apuna. Edellä hahmotellusta luottopäätösprosessista erottuvat luottosopimusten tekemiseen liittyvät sopimuskustannukset. Niitä ovat seulonta-, neuvottelu-, toimeenpano-, valvonta- ja täytäntöönpanokustannukset. Ennen näitä kaikkein ensimmäisinä syntyvät etsintäkustannukset, kun pankit yrittävät löytää markkinoilta luottoasiakkaita ja yritykset puolestaan kiinnostuneita rahoittajia. Seuraavassa keskitytään seulontaan (engl. screening) ja sen selittämiseen, millaisten kognitiivisten prosessien kautta arviot luottokelpoisuudesta syntyvät ja lopulliset päätökset lainan myöntämisestä muotoutuvat. Erityisesti tavoitellaan ymmärtää, miten rationaaliset päätökset ovat ylipäätään mahdollisia, kun laina-ajat ovat pitkiä eikä kukaan voi varmuudella tietää, mitä velallisille ehtii niiden aikana tapahtua. Taloustiede käyttää talouden selittämisessä malleja, joista kukin on yksinkertainen kuvaus todellisuudesta mutta riittävän rikas valitun ilmiön olennaisten piirteiden ymmärtämiseksi. Luottopäätöksenteon psykologiaa selitetään seuraavassa mallilla, jossa ihmisen ajatellaan tulkitsevan havaintojaan ja käsittelevän niitä mielessään monitahoisen luokitteluprosessin avulla. Erityisesti tarkastellaan saatavuutta, imitointia ja ankkuroitumista sekä niiden merkitystä rahoitusjärjestelmän vakaudelle. Kun luottohakemuksen käsittelijä tekee luottokelpoisuuden arviointia ja saa tietoa lainaa hakevasta yrityksestä, hän vertailee niitä tiedostaen tai tiedostamatta muistissa oleviin vastaaviin asioihin tai niiden luokkiin. Tiedot voivat koskea luottohäiriöitä, valittujen tasetunnuslukujen kehitystä, yrityksen rahoitusrakennetta ja yrityksen johdon suoriutumista. Tietoja ei ole aina mahdollista dokumentoida, ja ne saadaan ehkä säilymään vain hiljaisena tietona (engl. tacit knowledge). Virkailijoiden pitkä työsuhde pankkiin ja pankin pitkä asiakassuhde yritykseen ovat etuja tiedon hyödyntämisessä. 1 Vertailu ja siihen perustuva luottopäätöksen tekeminen ovat sitä helpompia, mitä enemmän käsillä oleva tapaus muistuttaa aikaisempia. Teollisuusyritys on saattanut tarvita niin kauan kuin kukaan muistaa käyttöpääomalainaa aina heinäkuussa, kun 1 Michel Ferrary: Trust and Social Capital in the Regulation of Lending Activities. Journal of Socio- Economics 31(6), 2003.
5 tuotanto on seisokissa ja lomapalkat pitää maksaa. Jos yritys on hoitanut joka kerta velvoitteensa, luottohakemuksen käsittelijän tarvitsee vain tarkistaa olosuhteiden muutokset ja jättää muuten päätös rutiinin varaan. Pienet kulutusluotot vaativat vielä vähemmän harkintaa ja voidaan hoitaa ihmismielen luokitteluprosessia jäljittelevien luottopisteytys- ja muiden tekoälysovellusten avulla. Luottohakemuksen käsittelijän käyttäytymisessä on luokittelusta johtuen säännönmukaisuutta. Hän saattaa hylätä suoraan kaikki asuntoluottohakemukset, joissa lainan määrä ylittää 80 prosenttia vakuudeksi asetetun asunnon arvosta. Käsittelijä toimii samalla tavalla tapauksissa, jotka ovat piirteiltään samanlaisia ja kuuluvat samaan luokkaan, mutta jotka voivat kuitenkin olla keskenään hyvin erilaisia. Luontevalta tuntuu puhua säännöistä, kun näkökulmana on käyttäytymisen ja sen seurausten ulkopuolinen tulkinta, ja heuristiikoista, kun tehtävänä on käyttäytymisen ymmärtäminen yksilön psykologiasta käsin. Talouden toimijoiden käyttäytymistä mallinnetaan taloustieteessä yleensä optimointina. Päätöksentekijän ajatellaan päätyvän kannaltaan parhaaseen ratkaisuun ikään kuin loogisen päättelyn tuloksena tai mekaanisesti laskemalla. Tällainen hyperrationaalisuus ei ole todellisuuden olosuhteissa mahdollinen. Ihmisten tietämys on epätäydellistä ja äärimmillään niin jäsentymätöntä, ettei edes tiedetä, mitä ei tiedetä, ja täydelliset yllätykset ovat mahdollisia. Vaikka ihmiset saisivat tietoonsa kaiken mahdollisen, kognitiiviset kyvyt asettavat tiedon käsittelylle rajansa. Pullonkauloina ovat havaitsemisen, tarkkaavaisuuden, mieltämisen, ajattelun ja muistitoimintojen rajoitteet. Heuristiikat ovat keinoja, joiden avulla pystytään tekemään edes jotenkin tyydyttäviä päätöksiä vajavaisen tietämyksen ja niukan aivokapasiteetin varassa. 3. Luottopäätöksenteon heuristiikat Heuristiikat pankkien luotonannossa riippuvat päätöksiä tekevien koulutuksesta, työssä saadusta kokemuksesta ja muista, osin sattumanvaraisista syistä. Erot ilmenevät esimerkiksi silloin, kun pankin luotto-osastolle tulee tottuneiden joukkoon nuoria työntekijöitä. Ihmisten käyttäytymisessä esiintyy paljon myös yhteisiä piirteitä, joita voi tunnistaa itsehavainnoinnilla ja tutkia tarkemmin esimerkiksi kokeellisen taloustieteen menetelmillä.
6 Otetaan ensimmäiseksi saatavuusheuristiikka (engl. availability heuristic). Ihmisten tiedetään nojaavan päätöksiä tehdessään tietoon, joka on palautettavissa mieleen helposti. Heuristiikka tuottaa usein kohtalaisia päätöksiä, koska muistiin vahvasti painuneet asiat ovat oletettavasti tärkeitä ja ainakin sieltä nopeasti saatavissa. Lisäksi on mahdollista, ettei päätöksentekijällä ole tuota parempaa tietoa eikä ole koskaan muuta muistiin tallentanutkaan. Muistista palautuvat helpoimmin äskettäin ja voimakkaasti koetut asiat. Kun pankki on konkurssin reunalla ja selviää ongelmista menemättä nurin, tapahtuma leimaa jonkin aikaa kaikkea sen toimintaa. Kriisi jää henkilökunnan mieleen jaksona, jolloin työpaikat olivat uhattuna, työpaineet koettelivat terveyttä, ja omistajat pelkäsivät sijoituksensa puolesta. Pankkitoimintaan luonnostaan kuuluvat riskit liikkuvat vielä kriisin jälkeen elävinä mielissä ja aiheuttavat ylivarovaisuutta luotonannossa. Toimintatavat alkavat muuttua, kun kriisivaiheen tapahtumat häipyvät sen kokeneiden mielestä, ja uudet työntekijät tuovat vuosien varrella toisenlaista ajattelua tullessaan. Suhtautuminen riskiin on lopulta toisessa laidassa, kun kukaan ei enää muista kriisin yksityiskohtia, mikään muukaan pankki ei ole ajautunut pitkiin aikoihin vaikeuksiin, ja koko taloudessa tuntuu vallitsevan usko ikuiseen nousuun. Myös yritykset potevat vauhtisokeutta, ja niiden kanssa on helppo päästä sopimuksiin suurista lainasummista. Toimiensa vaikutuksia seuraamalla pankit, yritykset ja muut pystyvät tunnistamaan virheitä, oppimaan niistä ja välttämään päätösanomalioita, joihin saatavuusheuristiikka johtaa. Toinen esimerkki käyttäytymisen heuristiikasta on imitointi. Muiden tekemien päätösten jäljitteleminen saattaa tuottaa parempia tuloksia kuin mikään toinen heuristiikka, kun oma tietämys on aihetta arvioida olemattomaksi ja muiden paremmaksi. Pankinjohtaja rohkenee luotottaa vasta perustettua yritystä tietämättä sen toiminnasta paljon mitään, kun näkee hyvämaineisen riskipääomasijoituksia (engl. venture capital) tekevän yhtiön sen rahoittajana. Imitointi parantaa päätösten laatua myös säästämällä mielen niukkoja voimavaroja. Imitointi johtaa joukkokäyttäytymiseen (engl. herd behavior), kun joku imitoi imitoijaa, joku kolmas imitoi jompaakumpaa tai molempia, ja lopulta kaikki imitoivat kaikkia joko suoraan tai muiden kautta. Tietynlainen käyttäytymistapa leviää erikoisen nopeasti, kun markkinoilla tapahtuu jotain vaikuttavaa, ihmiset puhuvat siitä paljon keskenään, ja media pitää asiaa näkyvästi esillä. Luottamus esimerkiksi pörssiyhtiöiden
7 kannattavuuden paranemiseen voi lähteä tarttumaan, kun muutama suuri yhtiö julkistaa ennennäkemättömän hyvän osavuosituloksen, ja uutisesta kehkeytyy kaikkialla yleinen puheenaihe. Alttius epidemian puhkeamiselle kasvaa, kun salkut ovat erittäin hajautettuja, ja sijoittajien kannattaa mieluummin seurata osakkeiden hetkellisiä kurssimuutoksia kuin analysoida niiden takana olevien yritysten kehitysnäkymiä. Joukkokäyttäytyminen vahvistaa edellä tarkastellun luottosyklin vaihteluja. Ylikuumenemisvaiheessa pankkien päätöksenteko voi loitota kauas talouden fundamenteista, kun luottoasiakkaiden menestystarinat valikoituvat ensin saatavuuden vuoksi huomion kohteeksi ja leviävät puheiden mukana ympäri taloutta. Todellisuuteen nähden mitättömiltä tuntuvat huonot uutiset saattavat kääntää markkinatunnelman (engl. market mood) äkkiä vastakkaiseen suuntaan ja laukaista syöksyn kohti luottolamaa. Pankkien luotonannon syklisyys on ollut kauan tiedossa suhdannevaihtelujen tutkimuksessa. Suomessa 1980- ja 1990-lukujen vaihteen tapahtumat sekä vuonna 2007 alkanut finanssikriisi ovat vanhan toisintoa. Itävaltalaisen suhdanneteorian kehittäjä Ludwig von Mises katsoi aikoinaan pankkien laajentavan korkeasuhdanteessa liikaa luotonantoaan, vaikka tietävät hyvin kylvävänsä seuraavan taantuman siemeniä, koska vallitsevan ideologian mukaan pankkien velvollisuus on kulloisenkin luotonkysynnän tyydyttäminen. 2 Saatavuus- ja imitointiheuristiikat tarjoavat täydentävän selityksen sille, miksi menneisyyden opetukset tahtovat unohtua ja vahingolliset ideologiat vallata alaa. Psykologisen luottosykliteorian perusteella tulisi ylilyöntejä pankkien luotonannossa pyrkiä vaimentamaan muistuttamalla riskeistä maanisessa vaiheessa ja toisaalta valamalla luottamusta depressiovaiheessa. Halutun vaikutuksen saamiseksi ei riitä, että julkinen valta tuottaa tietoa pankkien käyttöön. Lisäksi tarvitaan neuvoja, joissa korostetaan niiden noudattamisen hyötyjen sijaan unohtamisen haittoja, ja haitat esitetään mahdollisimman vakuuttavasti. Pankit saadaan näin paremmin käsittämään opastuksen arvo toimintansa kestävyydelle. Ankkurointi on kolmas esimerkki päätöksenteon heuristiikasta. Muodostettuaan ensimmäisen käsityksen asiasta toimija saattaa pitäytyä siinä ja jättää lisäinformaation vähemmälle huomiolle. Kun pankinjohtaja koettaa ennustaa, mikä kolmen kuukauden euriborkorko on vuoden kuluttua, hän tarkistaa ensin tämänhetkisen korkotason, ja tekee 2 Monetary Stabilization and Cyclical Policy. Kirjassa On the Manipulation of Money and Credit, käänt. Bettina Bien Greaves. Free Market Books, New York 1978, s. 138. Saksankielinen alkuteos 1928. Ks. http://mises.org.
8 siihen korjauksia ylös- tai alaspäin. Liikepankin osakkeita perinyt pitää niitä salkussaan, vaikka parempia sijoituskohteita olisi tarjolla. Ihmiset ovat oppineet käyttämään ankkuroitumisheuristiikkaa, koska ensimmäisinä mieleen tulevat viitearvot ovat usein ainakin oikean suuntaisia, ja niihin nojautuminen säästää kognitiivisia voimavaroja. Dispositiivisilla eli tahdonvaltaisilla lainsäännöksillä saattaa olla ankkuroitumisesta johtuen odottamattoman suuri vaikutus. Jos laissa säädetään, että luonnollisen henkilön asuntolaina vanhenee lopullisesti 20 vuoden kuluttua velkomustuomiosta, ellei mitään muuta ole sovittu, ehto tulee todennäköisesti useampaan lainasopimukseen kuin ilman lakia. Säännös on luonnollinen alkuarvo lainaneuvottelussa eikä siitä välttämättä edes puhuta erikseen. Pankkisääntelyssä ankkuroituminen tarjoaa mahdollisuuden ohjailla lainasopimusten sisältöä haluttuun suuntaan tarvitsematta turvautua pakottavaan lainsäädäntöön. Lisäperusteena tahdonvaltaisille säännöksille ovat ne vaikeudet, joita sekalaiset sopimusehdot aiheuttavat riitojen tuomioistuinkäsittelyssä. Tuomarit toimivat samojen tiedollisten ja kognitiivisten rajoitteiden alaisuudessa kuin muutkin, ja lakiin kirjattujen ehtojen käyttö on omiaan edistämään nopeaa ja varmaa käsittelyä. 4. Pankkivalvonnan kriittiset kohdat Edellä on tarkasteltu pankkien päätöksentekoa, siinä käytettyjä heuristiikkoja sekä näihin liittyviä virheitä. Seuraavaan on koottu muutamia tilanteita, joissa pankkien käyttäytymisen tunteminen on pankkivalvonnassa erityisen tärkeää. Toimijan päätöksenteko on sitä laadukkaampaa, mitä useampia toisiaan muistuttavia päätöksiä hän on päässyt tekemään ja mitä kauemmin voinut koetella heuristiikkojaan. Huonoja päätöksiä tehdään herkimmin tilanteissa, jotka ovat täysin uusia, muistuttavat vain kaukaa aikaisempia, ja vaativat yritystä ja erehdystä. Pankkivalvonnan kannalta ongelmallisia ovat tässä valossa rahoitusmarkkinoiden suuret rakenteelliset muutokset. Pankkien otto- ja antolainauskorkojen sääntelystä luopuminen Suomessa 1980- luvulla on esimerkki ongelmia aiheuttaneesta muutoksesta. Velallisten voi olla korkosääntelyn oloissa järkevää käyttää heuristiikkaa, jonka mukaan pankista kannattaa ottaa niin paljon lainaa kuin suinkin onnistuu saamaan. Säännellyillä markkinoilla
9 pankkien on helpompi karsia lainahakemuksia ja antaa luottoa vain selvästi luottokelpoisille asiakkaille. Sääntelyn purkaminen tekee toisenlaiset heuristiikat toimiviksi. Ennen kuin ne opitaan kantapään kautta, vakavia häiriöitä ehtii kehittyä. Pankin toimintaolot voivat muuttua myös sen omien ratkaisujen seurauksena. Pankki ryhtyy luotottamaan oudon toimialan yrityksiä, perustaa tytäryhtiön toiselle mantereelle tai rönsyilee investointipankkitoimintaan. Vanhat ja hyviksi koetut heuristiikat ovat murrosvaiheessa petollisia. Ongelmia tulee myös siitä, että uusien sopimuskumppanien käyttämät heuristiikat ovat toisenlaisia kuin mihin on totuttu. Osapuolet voivat olla täysin erilaisista yrityskulttuureista, puhua ikään kuin eri kieltä ja päästä vain vaivoin samalle aaltopituudelle. Kognitioyhteensopivuuden ongelmat ovat yksi syy, miksi pankin voi olla hankalaa ulkoistaa toimintojaan, ja se epäonnistuu esimerkiksi käyttäessään alihankintaa analyysipalveluissa. Yhteiset ajattelutavat helpottavat myös pankin johdon ja hallituksen välistä yhteistyötä. Hallituksen (engl. board of directors) jäsenet saattavat onnistua johdon valvonnassa parhaiten, kun he toimivat itse pankkialalla tai ovat pankin entisiä johtajia. Tarvetta viranomaisvalvonnan terävöintiin on silloin, kun hallituksen jäsenistä vain pankin omat johtajat tuntevat pankkitoimintaa. Kun edellytykset arvioida johdon toimia ovat vähäiset, palkitseminen on houkutus perustaa helposti mitattaviin seikkoihin kuten pankin osakekurssiin. Optiojärjestelmien kaltaiset palkitsemistavat saattavat johtaa lyhytnäköiseen käyttäytymiseen ja antavat valvojalle lisäaiheen seurata tilannetta. Saatavuusvaikutuksen vuoksi pankkikriisin riski mielletään sitä pienemmäksi, mitä kauemmin on kerinnyt kulua edellisestä. Pankkivalvonnan tarve on tämän mukaan suurimmillaan juuri silloin, kun ongelmat tuntuvat kaikkein etäisimmiltä. Hyvä valvoja ui vastavirtaan ja varoittaa riskeistä silläkin uhalla, että saa ilonpilaajan leiman keskellä parasta buumia. Samanlaisia ominaisuuksia vaaditaan rahoitusmarkkinoiden toimintaa tutkivilta taloustieteilijöiltä. 5. Päätelmät Perinteisessä taloustieteessä pankkitoiminnan tiukkaa sääntelyä perustellaan rahoitusmarkkinoilla toimivien puutteellisilla kannustimilla. Luotonottajat eivät kerro pankeille kaikista toimintaansa liittyvistä riskeistä, eivätkä pankit paljasta kaikkea
10 tietämäänsä tallettajille. Kannustinongelma on sitä vakavampi, mitä epäsymmetrisempää tietämys on yhtäältä luottoasiakkaan ja pankin ja toisaalta pankin ja talletusasiakkaan välillä. Rahoituskriisin riski on erityisen suuri, kun informaatioetua käytetään häikäilemättä hyväksi ja tietoa salataan jopa lakeja rikkoen. Taloustieteessä osoitetaan kannustimien yhteensopimattomuutta myös pankkien ja pankkivalvonnan välisissä suhteissa. Tässä luvussa on laajennettu perinteistä tulkintaa katsomalla, miten luottopäätöksiä tehdään. Päätöksenteko pankeissa on heuristista niin kuin muualla, ja se on altis ennustettavissa oleville virheille. Luottopäätöstä tekevillä ei ole todellisuuden olosuhteissa kaikkea sitä tarjolla olevaa tietoa, mitä tarvitaan luottoa hakevan luottokelpoisuudesta ja muista asioista. Ja vaikka pankin virkailijoilla olisi jollain ihmeellä kaikki mahdollinen tieto, he eivät kykene käsittelemään sitä haluamallaan tavalla. Luotonannon ylikuumeneminen ei johdu välttämättä siitä, että pankit johtavat tallettajia ja viranomaisia harhaan. Syynä voivat yksinkertaisesti olla tietämyksen ja kognition rajoitteet. Vesa Vihriälä toteaa 1990-luvun pankkikriisin syitä tarkastellessaan, että talousopissa tyhmyyteen perustuva selitys on huonossa huudossa. 3 Käyttäytymistaloustieteen pohjalta voidaan kysyä, ovatko taloustieteilijöiden asenteet aina loppuun asti harkittuja ja venytetäänkö rationaalisuuden postulaattia joskus liiankin pitkälle. Tunnustamalla rationaalisuuden rajoitteet ja tutkimalla niiden vaikutuksia kyetään ymmärtämään pankkijärjestelmää paremmin, löytämään sen epävakauden kriittisiä kohtia ja kehittämään sen sääntelyä. Tuloksia saadaan aikaan pelkästään sillä, että kehitetään keskusteluyhteyttä pankkien ja valvontaviranomaisten välillä. Haasteena osapuolten yhteistyölle on erilaisen tietämyksen ja erilaisten ajattelutapojen yhteensovittaminen eikä vain puutteellinen kannustinyhteensopivuus. 3 Suomen pankkikriisi mitä opimme? Kansantaloudellinen aikakauskirja 89(4), 1993, s. 584. Ks. www.taloustieteellinenyhdistys.fi.