Maaseutuyrittäjien mahdollisuudet viherympäristötöissä

Maaseutuyrittäjien mahdollisuudet viherympäristötöissä HANNELE PARTANEN SEPPO PENTTI PETRI KAPUINEN MATTS NYSAND Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 HELSINKI 2004

Maaseutuyrittäjien mahdollisuudet viherympäristötöissä HANNELE PARTANEN SEPPO PENTTI PETRI KAPUINEN MATTS NYSAND Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 ISBN 951-788-370-6 ISSN 1458-7858 HELSINKI 2004

TYÖTEHOSEURA PL 28 (Melkonkatu 16 A) 00211 HELSINKI Tekijä(t) Hannele Partanen, Seppo Pentti, Petri Kapuinen, Matts Nysand Julkaisun nimi Maaseutuyrittäjien mahdollisuudet viherympäristötöissä Julkaisusarja ja numero Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 Julkaisuaika (kk ja vuosi) 12/2004 Toimeksiantaja Maa- ja metsätalousministeriö Tutkimuksen nimi Maaseutuyrittäjät viherympäristöpalvelujen tuottajina Tiivistelmä Kaupunkien ja maaseututaajamien maaseutumaisten alueiden, kuten peltojen ja niittyjen, arvostus hoidettuina viheralueina on kasvamassa. Maatalouden keinoin hoidettavat alueet ovat hoitokustannuksiltaan edullisia viheralueita. Niiden määrän ja hoidon lisääminen rakennetun viherympäristön kustannuksella on mielekästä kuntien nykyisessä taloudellisessa tilanteessa. Maa- ja kotitalousnaisten Keskus, Työtehoseura ja MTT:n maatalousteknologian tutkimus tekivät MMM:n rahoituksella selvityksen kuntien, kaupunkien ja seurakuntien tarpeista ja toiveista. Selvitys osoitti, että maaseutumaisten alueiden hoidolla voidaan lisätä ja synnyttää uudenlaista, viherympäristötöihin liittyvää yritystoimintaa maatiloille eri puolille Suomea. Alueiden hoitoon maaseutuyrittäjien avulla on todellista kiinnostusta. Selvityksessä tehtyyn kirjekyselyyn vastanneista kunnista 95 % piti alueiden hoitoa tärkeänä virkistyskäytön ja viihtyvyyden kannalta ja 99 % kunnan imagon kannalta. Kunnista 98 % oli kiinnostunut käyttämään maaseutuyrittäjiä. Samanaikaisesti urakointitöiden tilaajat kokivat, että pystyvistä urakoitsijoista on puutetta. Halukkuutta käyttää maaseutuyrittäjiä löytyi monenlaisiin viherympäristö- ja ympäristötöihin. Maaseutuyrittäjille sopivia kohteita ovat muun muassa viljely, viljelemättömien alueiden hoito, niittyjen hoito, tienvarsien niitto, pajukkojen raivaus ja muut raivaustyöt sekä ranta-alueiden hoito. Sekä kunnat että maaseutuyrittäjät haluavat hoitotyön olevan kustannustehokasta, laadun tavoitteiden mukaista ja sopimusten pitkäaikaisia Maaseutumaisten alueiden hoidossa puuttuu useimmilta kunnilta tarvittava konekanta eivätkä ne halua itse investoida niihin. Hanke osoitti, että maatiloilla on runsaasti sellaista konekantaa, jota voidaan käyttää. Haastattelujen perusteella yrittäjät ovat myös halukkaita investoimaan koneisiin, etenkin jos hoitosopimukset ovat pitkäaikaisia. Lisäksi koneita kunnostettiin ja rakennettiin itse. Peltojen, niittyjen ja muiden avoimien alueiden arvostuksen kannalta on tärkeää, että ne ovat kunnissa esillä kaikissa viheralueisiin liittyvissä suunnitelmissa, kaavoituksesta viheralueohjelmaan ja viimein alueiden hoitosuunnitelmiin. Selvityksessä kehitettiin viheralalla käytössä olevaa B-alueiden luokitusta (B-alueita ovat mm. pellot ja niityt). Ehdotetun luokituksen myötä lisätään kuntien kiinnostusta näiden alueiden luokitukseen ja hoitoon. Tulevaisuudessa tarvitaan enemmän yhteistyötä kuntien ja seurakuntien sekä esimerkiksi tiepiirien kesken. Kuntien rajat eivät näy maisemassa, joten hoitotyöt voisivat kattaa laajat kuntakeskusten lähialueet tai yhtenäiset, pitkät tiealueet. Kunnat tulevat lisäämän myös seudullista yhteistyötä ja yhdistämään tarvittavia töitä. Maaseutuyrittäjät voivat tarjota isompia urakoita verkostoitumalla niin, että yksi on pääurakoitsija ja muut ovat aliurakoitsijoita. Avainsanat maaseutumaiset alueet, viherympäristöurakointi, maaseutuyrittäjät, maatalouden koneet, B-hoitoluokitus ISBN 591-788-370-3 Yksikkö Työtehoseura Maatalousosasto PL 13 05201 RAJAMÄKI ISSN 1458-7858 Kieli Suomi Sivuja 80 Myynti Työtehoseura PL 28, 00211 HELSINKI puh (09) 2904 1200 http://www.tts.fi Hinta vain verkkoversio www.tts.fi/tts/julkaisut

SISÄLTÖ ALKUSANAT... 5 1 TAUSTA... 6 1.1 Maaseutumaisema taajamassa...6 1.2 Maisemanhoidosta yritystoimintaa...7 1.3 Kunnat ulkoistavat tehtäviään...8 1.3.1 Kuntien muuttuva rooli...8 1.3.2 Seutukuntayhteistyö lisääntyy...8 2 KIRJEKYSELYN TULOSTEN TARKASTELU JA JOHTOPÄÄTÖKSET... 9 2.1 Kunnat...9 2.1.1 Aineisto ja menetelmät...9 2.1.2 Vihertoimen hoitaminen kunnassa...10 2.1.3 Kuntien maaseutumaiset alueet ja niiden hoito...10 2.1.4 Hoitamattomat, pusikoituneet pellot...12 2.1.5 Kuntien näkemykset alueiden hoidon vaikutuksesta...14 2.1.6 Kuntien kiinnostus alueiden hoidon lisäämiseen...14 2.1.7 Mahdollisuudet lisätä viljelijöiden panosta kuntien maaseutumaisten alueiden hoidon tehtävissä...15 2.1.8 Pätevien urakoitsijoiden saatavuus ja viljelijäurakoitsijoiden käyttö...19 2.1.9 Viljelijöiden käytön lisäämismahdollisuudet viherympäristöpalveluiden tuottajina...20 2.2 Seurakunnat...21 2.2.1 Aineisto ja menetelmät...21 2.2.2 Tulokset...21 3 MAASEUTUMAISET ALUEET KUNNISSA... 24 3.1 Alueet huomioon jo kaavoituksessa...24 3.2 Viheralueohjelmat lisäävät alueiden arvostusta...25 3.3 Pelto- ja niittyohjelma...26 3.4 Hoitosuunnitelmassa tavoitteet tärkeitä...27 3.5 Erilaisten niittyjen hoidon tavoitteista...27 3.6 Esimerkkejä alueiden hoidosta ja kustannuksista...28 4 B-HOITOLUOKITUKSEN KEHITTÄMINEN... 31 4.1 Hoitoluokat tärkeitä työkaluja...31 4.2 Nykyinen B-hoitoluokitus liian suppea...31 4.3 Alueiden hoidon vastuu vaihtelee...32 4.4 Hoitoluokituksia halutaan kehittää...33 4.5 Ehdotus uudeksi B-hoitoluokitukseksi...33 5 VIHERYMPÄRISTÖURAKOINTI... 35 5.1 Viherpalvelu-urakoinnin aloittaminen...35 5.2 Rytmitys maatilan töiden kanssa...36 5.3 Sopimustarve...37 5.4 Töiden tilaustavat...38 5.5 Sopimus- ja tarjousmallit...39 5.6 Kustannusten kertyminen...40 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 3

5.7 Niiton työnmenekit ja kustannukset...41 5.8 Hoitomenetelmän vaikutus kustannuksiin...42 5.9 Yleisiä huomioita...45 6 VIHERYMPÄRISTÖN HOITOON SOPIVAT MAATILOJEN KONEET...48 6.1 Yleistä...48 6.2 Koneita avointen alueiden peruskunnostukseen ja kasvuston perustamiseen...49 6.3 Koneita avointen alueiden ja tienvarsien hoitotöihin...49 7 JOHTOPÄÄTÖKSET...62 8 SYNTEESI...66 LÄHTEET...69 LIITTEET Julkaisun kuvaajat ja kuvanumerot: Helsingin kaupunki 22, 28, 31 Tapio Heikkilä 21 Petri Kapuinen 37, 38 Susanna Lappalainen 26, 27, 29 Seppo Pentti Kansikuva, 30, 33, 36 Vladimir Pohtokari 1 Riikka Talola 29 Helena Vaalasti 23, 34, 35 4 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

ALKUSANAT Kaupunkien ja maaseututaajamien maaseutumaisten alueiden arvostus hoidettuina viheralueina on kasvamassa kunnissa ja seurakunnissa. Tällaisia alueita taajama-asutuksessa ovat tyypillisesti maataloustuotannosta poistuneet, kuntien omistamat rakentamattomat pellot. Hoidolla säilytetään ja kehitetään avautuvia näkymiä ja lisätään asukkaiden tuntemaa turvallisuutta. Samalla saadaan esille ja korostetaan alueiden arvokkaita luonto- ja maisemakohteita. Kiinnostusta alueiden hoitoon on, joten hoitoa voidaan lisätä sopivilla toimintamalleilla ja kustannustehokkaalla toteutuksella. Maaseutumaisesti hoidettavat alueet ovat rakentamis- ja hoitokustannuksiltaan edullisia viheralueita, joiden määrän ja osuuden lisääminen rakennetun viherympäristön kustannuksella on mielekästä kuntien nykyisessä taloudellisessa tilanteessa. Kuntien tehtävänä on huolehtia myös monista muista ympäristötöistä kuin viheralueiden hoidosta. Osittain taloudellisista syistä johtuen suuntaus on yhä enemmän työtehtävien ostamiseen omalta tuotantotoimelta tai urakoitsijoilta. Jos tilaaja tietää, mitä tilaa, ostopalvelun etuna on ennakoitava laatu ja kustannus, joka perustuu sopimuksiin. Viherympäristöurakointi tarjoaa maaseutuyrittäjillä mahdollisuuden hyödyntää hankittua kalustoa myös maatalouden ulkopuolella. Traktori on tilan peruskone ja siihen on olemassa tai siihen hankitaan työvälineitä. Niillä voidaan tehdä muitakin kuin asiakkaiden tilaamia maataloustöitä, esimerkiksi viherympäristöurakointia. Erimuotoisesta ympäristöurakoinnista on tulossa maaseutuyrittäjille tulevaisuudessa yhä enemmän lisäansioita ja monille toinen ammatti. Jotta asiakkaiden tarpeet voidaan täyttää, pitää toimia ammattimaisesti. Tämä hanke oli selvitys maaseutuyrittäjien sekä kuntien ja seurakuntien mahdollisuuksista, halukkuudesta ja keinoista käyttää maaseutuyrittäjiä viherympäristönhoitopalveluiden tuottajina. Hankkeen tarkoituksena oli etsiä yhteensopivuuksia näiden kahden ryhmän, yhteisöjen ja maaseutuyrittäjien, tarpeiden välillä, jotta molempien intressit tulisivat esiin. Palveluiden ostajana yhteisöt, kuten kunnat, ovat tulevaisuudessa yhä merkittävämpi asiakasryhmä myös maaseutuyrittäjille. Tätä maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa hanketta koordinoi Maa- ja kotitalousnaisten Keskus. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen maatalousteknologian tutkimus ja Työtehoseuran maatalousosasto osallistuivat hankkeeseen partnereina. Hankkeeseen ja loppuraportin kirjoittamineen osallistuivat Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksesta Hannele Partanen (kappaleet 1, 3 ja 4), Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta Petri Kapuinen (kappale 2), Matts Nysand (kappale 6) ja Risto Sinisalo ja Työtehoseurasta Seppo Pentti (kappaleet 5, 6), Kaija Laaksonen, Mika Peltonen ja Anna-Maija Kirkkari. Tutkimuksen työtä ohjasi valvojakunta, johon kuuluivat ylitarkastaja Tarja Haaranen maa- ja metsätalousministeriöstä, toimitusjohtaja Pekka Leskinen Viherympäristöliitosta, seurakuntapuutarhureiden puheenjohtaja Risto Lehto Helsingin seurakuntayhtymästä sekä kehityspäällikkö Hannu Heikkilä ProAgria Maaseutukeskusten Liitosta. Tutkijat kiittävät valvojakuntaa, ja erityisesti kyselyyn vastanneita ja haastateltuja hankkeen onnistumisesta. Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 5

1 TAUSTA 1.1 Maaseutumaisema taajamassa Kuva 1. Asukkaat arvostavat niittyjä, joita he voivat käyttää virkistysalueena. Espoossa maaseutuyrittäjä hoitaa 50 ha kaupungin niittyjä. Maaseutumaisten alueiden, kuten peltojen ja niittyjen, arvostus hoidettuina viheralueina on kasvamassa erityisesti suurimmissa kaupungeissa. Myös maalaiskunnat ovat huomaamassa näiden alueiden hoidon merkityksen kunnan imagolle. Nämä alueet voivat olla hoidettuna taajamien asukkaiden virkistyskäytössä ja vaihtelevine maaseutumaisine näkymineen kuntien käyntikorttina. Nykyisessä tiiviissä kaupunkirakenteessa niitty- ja peltoalueiden käytön tavoitteet voivat olla erilaisia kuin perinteisessä viljely- ja laidunkäytössä. Hoidon tavoitteena on yleensä luonnon monimuotoisuus ja vaihteleva maisemakuva sekä maiseman avoimena säilyttäminen eikä toimeentulon hankkiminen kuten ennen. Taajamissa on useita erityyppisiä maaseutumaisia alueita, joita maaseutuyrittäjät voisivat hoitaa. Tällaisia ovat mm. taajamien reuna-alueet ja sisääntulot, umpeen kasvavat pellot ja näkymät, maisemapellot, viljelyssä olevat pellot, niittymäiset alueet, perinnemaisemat, ranta-alueet, kaavoitusta / rakentamista odottavat alueet, rakentamattomat viheralueet, liikenteen välialueet ja levähdysalueet ja kunnallistekniikka (esim. voimalinja- ja sähkölinja-alueet). Taajamien niityt ovat hoidettavissa maisemaniittyinä helpommin ja pienemmällä kustannuksella kuin nurmikot. Peltojen ja teiden avoimet ja puoliavoimet pientareet säilyttävät hoidon avulla myös niityn kasvi- ja eläinlajistoa. Yhä lisääntyvien kevyiden väylien pientareet ovat tärkeitä sekä luonnolle että luonnossa liikkujille. Peltojen ja metsien reunavyöhykkeet sekä ranta-alueet ovat maisemallisesti ja virkistyskäytön kannalta monipuolisia alueita. 6 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

Viljelyssä olevia peltoja voidaan viljellä myös maisemapeltoina, jolloin säilytetään avoin viljelymaisema. Maisemapellot tarjoavat poluilla kulkeville ulkoilijoille mielenkiintoista seurattavaa, kuten kasvien kehittymistä, kasvien poimintaa ja laiduntavia eläimiä. Maisemapellot ovat viime vuosina olleet ratkaisuna keskusta-alueiden läheisyydessä olevien viljelystä pois jääneiden peltojen jälkikäyttönä. Taajamien asukkaat arvostavat vaihtelevia ympäristöjä, joita he voivat käyttää virkistymisalueena ja jotka myös voidaan kokea turvallisiksi. Tutkimusten mukaan asukkaat kokevat hoidetun metsän turvallisempana kuin hoitamattoman, sama pitänee paikkansa myös maaseutumaisilla alueilla. Espoon Marketanpuiston kävijöille tehtiin kesällä 2004 kysely siitä, millaista viherympäristöä he arvostavat. Vastaajista 81 % arvosti luonnonniittyä ja 19 % rakennettua puistoa. Vaikka otanta oli pieni (noin 500 vastausta), tulos osoittaa selvästi asukkaiden kiinnostuksen niittyjä kohtaan. 1.2 Maisemanhoidosta yritystoimintaa Ympäristötöihin katsotaan kuuluvaksi yleensä viherympäristön hoito, kunnostus ja ylläpito, kuten niitto, kastelu ja lannoitus. Ympäristötöiksi voidaan kutsua myös lumitöitä, laskeutusaltaiden rakentamista ja kunnostusta, jätehuoltoa, puhtaanapitoa, liikuntapaikkojen hoitoa, metsänraivauksia sekä monia muita töitä. Urakoitsijoiden tekemänä voidaan näitä töitä useimmiten kutsua ympäristöurakoinniksi tai viherurakoinniksi tai - palveluksi. Maatalous- ja maaseutupolitiikan yhteinen linja suosii maatilojen monitoimisuutta. Monialaisilla tiloilla harjoitettava yritystoiminta kuten matkailu, koneurakointi, elintarvikkeiden jatkojalostus ym. sisältää runsaasti niin yksityisille kuin yrityksille suuntautuvaa toimintaa. Nykyisin on tavallista ulkoistaa tilan tarvitsemia palveluita, esimerkiksi kasvinsuojeluruiskutuksia ja rehuntekoa. Aivan vastaavalla tavalla voidaan ulkoistaa esimerkiksi kunnan ylläpitämä maiseman-, luonnon- ja ympäristönhoito. Joku alueen viljelijöistä ostaa tehokkaat koneet, joiden avulla hän pystyy hoitamaan muiden viljelijöiden sekä myös kuntien ja muiden maanomistajien hoidon tarpeessa olevat alueet. Kun maiseman- ja luonnonhoitotyö tulee yhä enemmän selkeäksi yritystoiminnaksi, niin työn arvostus nousee myös omalla maatilalla ja kiinnostus erityistukien hakuun lisääntyy. Muille tarjottavissa ympäristönhoitotöissä voidaan hyödyntää erityistukien avulla lisättyä ammattitaitoa ja työkokemusta. Maisemanhoitoon ammattimaisesti suuntautuvat ovat usein toimineet pitkään maaja metsätalouden ammateissa. He ovat kiinnostuneita laajentamaan ammattiosaamistaan. Tälle ryhmälle maisemanhoito voi tarjota uuden osa-aikaisen työ- ja lisäansiomahdollisuuden. Omaksi ryhmäkseen erottuvat ne maisema- ja ympäristönhoidon yrittäjyydestä kiinnostuneet, joilla pääosin on jo yrittäjäkokemusta. Ympäristöala tulee oletettavasti olemaan yksi voimakkaimmin kasvavia toimialoja lähivuosikymmeninä, joten molemmille ryhmille tulee olemaan tarjolla töitä. Maaseutuyrittäjille sopivia kohteita ovat muun muassa tienvarsien niitto ja tienvarsiojien siistiminen, viljelemättömien alueiden hoito tai viljelyyn palauttaminen, niittyjen hoito, pajukkojen raivaus ja muut raivaustyöt, näkymien avaukset sekä ranta-alueiden siivous ja perkaus. Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 7

1.3 Kunnat ulkoistavat tehtäviään 1.3.1 Kuntien muuttuva rooli Monet kunnat ovat joutuneet kustannussäästöjen vuoksi vähentämään omaa viheralueita hoitavaa työvoimaansa ja antamaan tehtäviä yksityiselle sektorille. Kunnat ovatkin aktiivisesti etsimässä keinoja, miten viheralueiden hoitotyöt saataisiin tehtyä uudella tavalla. Entistä enemmän tullaan ostamaan sesonkiluonteisia töitä ulkopuolisilta yrittäjiltä, koska myös uusia työtarpeita syntyy kaiken aikaa vaatimusten kasvaessa. Väestön vanheneminen vaikuttaa myös kuntien teknisen toimen kehittämiseen. Sosiaali- ja terveystoimen rahan tarve kunnissa kasvaa väistämättä. Tekninen toimi on usein määrärahojen ensimmäinen alue, josta kustannuksia ollaan valmiita karsimaan. Kuluvan vuosikymmenen aikana kunnallisiin palveluihin tulee vaikuttamaan myös se, että kuntien henkilöstöstä noin kolmannes siirtyy eläkkeelle vuoteen 2010 mennessä. Kunnat ovat muuttumassa kuntalaisten palvelujen tuottajista niiden järjestäjiksi. Erityisesti teknisellä toimella on suuremmissa kunnissa yleistynyt tilaaja-tuottajamalli. Tilaaja, esimerkiksi vihertoimesta vastaava, tilaa tehtävät työt tuottajalta, joka voi olla kunnan oma tuotantotoimi tai ulkopuolinen tuottaja, esimerkiksi urakoitsija. Myönteisin piirre tilaaja-tuottajamallissa on selkeä tehtäväjako. Tilaaja hoitaa pääsääntöisesti viheralueiden suunnittelun ja hallinnan. Tuottaja taas vastaa käytännön rakentamis- ja hoitotöistä. Kaikista töistä tehdään kiinteähintaiset sitovat tarjoukset tilaajalle, kuten muutkin urakoitsijat tekevät. Suurten kaupunkien lähialueilla on yleensä tarpeeksi viheralan urakoitsijoita, mutta monissa pienissä kunnissa ei välttämättä ole yhtään viheralaan erikoistunutta urakoitsijaa. Toisaalta yksi maisemanhoitoyrittäjä voisi hoitaa työtä useamman kunnan alueella. 1.3.2 Seutukuntayhteistyö lisääntyy Resurssien niukkuus on lisännyt viime vuosina kiinnostusta myös alueelliseen ja seutukunnalliseen yhteistyöhön ja palvelujen tuotantoon. Kuntalaki tarjoaa kunnille mahdollisuudet yhteistoimintaan toisten kuntien kanssa. Kuntien yhteistyötä on pyritty edistämään erilaisin hankkein mm. seutuhankkeen ja aluekeskusohjelman avulla. Maaseudun ympäristönhoitotyöt kuuluvat niihin töihin, joissa kunnat pystyvät tulevaisuudessa lisäämään seudullista yhteistyötä ja yhdistämään tarvittavia töitä. Tiemaisemassa ei näy kuntien rajoja, joten hoitotyötkin voisivat sisältää yhtenäiset, pitkät tiealueet tai esimerkiksi laajat kuntakeskusten lähialueet. Esimerkiksi Lahden seudulla kehitetään kunnallistekniikan seudullista yhteistyötä. Tavoitteena on, että vuoden 2006 alusta käynnistyy seudullinen liikelaitos, jossa osakkaina ovat Lahden lisäksi Asikkala, Hollola, Nastola ja Orimattila. Yhteistyön uskotaan tuovan lisää työtilaisuuksia myös yhteistyökuntien maatalousyrittäjille. Seudullinen yhtiö tulee tarvitsemaan aliurakointia. Töinä voivat olla esimerkiksi eri kuntien välisten ulkoilureittien hoito, avoimien alueiden niittäminen ja näkymien aukaiseminen. 8 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

2 KIRJEKYSELYN TULOSTEN TARKASTELU JA JOHTOPÄÄTÖKSET 2.1 Kunnat 2.1.1 Aineisto ja menetelmät Maaseutuyrittäjien käyttöä koskeva kysely lähettiin kuntien vihertoimesta vastaaville henkilöille (kyselylomake liite 1). Tässä aineiston käsittelyssä kaupunkeja ja maalaiskuntia käsitellään yhteisesti kuntina, jos muuta ei mainita. Kyselyyn vastasi 88 kuntaa, mikä antaa mahdollisuuden kuvata aineistoa useimpien kysymysten kohdalla prosenttiyksikön tarkkuudella. Kunnista kaupunkeja oli 37 kpl ja maalaiskuntia 51 kpl. Kyselyyn vastanneiden kaupunkien ja maalaiskuntien sijainti selviää kuvasta 2. Kyselyyn vastanneet kunnat painottuivat länsipuoliskolle maata ja siellä Vaasa Lappeenranta -linjan lounaispuolelle. Vastanneet kaupungit ja maalaiskunnat sijoittuivat Suomeen varsin samankaltaisesti. kaupunki muu kunta seurakunta Kuva 2. Kyselytutkimukseen vastanneiden kaupunkien, muut kuntien ja seurakuntien sijainnit. Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 9

Vuonna 2003 Suomessa oli 446 kuntaa. Näistä kaupunkeja oli 111 ja maalaiskuntia 335 (Kuntaliitto 2004). Vastausprosentit olivat vastaavasti 33,3 % ja 15,2 %. Kaupunkikuntien vastausprosentti oli verraten korkea, yli kaksinkertainen verrattuna maalaiskuntiin. Kaikki vastanneet eivät tosin vastanneet kaikkiin kysymyksiin, mutta toisaalta muutamat kunnat olivat vastanneet hyvinkin seikkaperäisesti. Kaupunkien osalta voidaan vetää jo melkoisia johtopäätöksiä tutkimuksen tulosten perusteella, varsinkin kun kysely kohdistettiin kaikkiin kuntiin. Maalaiskuntien osalta vastausprosentti oli selvästi pienempi. On oletettavaa, että niiden motivoituminen vastata kysymyksiin on ollut vähäisempää, koska kuntien omistuksessa olevien avoimien maaseutumaisten alueiden määrä ja merkitys on vähäisempi. Lisäksi maalaiskunnissa harvemmin on itsenäistä vihertointa, joka siten olisi erityisen motivoitunut vastaamaan tällaiseen kyselyyn. 2.1.2 Vihertoimen hoitaminen kunnassa Kuntien vastausten perusteella 55 %:lla kunnista oli oma itsenäinen vihertoimi. Muissa kunnissa vihertointa harjoitettiin jonkin muun toimen osana, oletettavasti yleisimmin teknisen toimen osana. On 55 % Ei 45 % Kuva 3. Itsenäisen vihertoimen omaavien kuntien osuus. 2.1.3 Kuntien maaseutumaiset alueet ja niiden hoito Kysymyksessä 4 Millaisia avoimia alueita ja tienvarsia hoidossanne on? Minkä verran? on oletettu, että kunnalla on niitä avoimia alueita, joiden kohdalla vastaaja on valinnut jonkin pinta-alaluokan. Erilaisten avoimien alueiden pinta-alat kysyttiin kunnilta kokoluokkina: alle 1 ha, 1 5 ha, 5 10 ha, 10 20 ha, 20 50 ha ja yli 50 ha. Niiden osuudet on tarkastelussa ilmoitettu kyseisen kysymyksen osalta kysymykseen vastanneista. Tarkastelussa on oletettu, että luokan alaraja kuuluu luokkaan, mutta yläraja ei. %:lla kunnista 100 80 60 40 20 25 68 67 72 59 0 Viljelty pelto, viljellään itse Viljelty pelto, vuokralla Niittymäisesti hoidettava pelto Hoitamaton pusikoituva pelto Niittyjä ketoja tai hakamaita Kuva 4. Erityppisten avoimien maaseutumaisten alueiden yleisyys. Vastanneista kunnista 59 72 %:lla oli avoimina maaseutumaisina alueina vuokralle annettuja viljeltyjä peltoja, niittymäisesti hoidettavia peltoalueita, hoitamattomia pusikoi- 10 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

tuvia peltoja sekä niittyjä, ketoja tai hakamaita. Kunnan omaan lukuun viljeltävät pellot olivat selvästi harvinaisempia kuin edellä mainitut avoimet maaseutumaiset alueet. Neljänneksellä kunnista (25 %) oli omaan lukuun viljeltyjä peltoja. Kunnat näyttävät viljelevän omaan lukuunsa pääasiassa pieniä peltoalueita. 76 %:lla peltoa itse viljelevistä pellon pinta-ala on alle 1 ha. Yli 5 hehtaarin alueita viljelee omaan lukuunsa ainoastaan 10 %. < 1 ha 76 % > 50 ha 5 % 1-5 ha 14 % 10-50 ha 0 % 5-10 ha 5 % Kuva 5. Kuntien omaan lukuun viljeltävien peltopinta-alojen jakautuminen. Ulkopuolisille vuokratut pellot olivat selvästi yleisempiä kuin kuntien itse viljelemät. Niitä oli 68 %:lla kyselyyn vastanneista kunnista. Peltojen vuokrauksesta ulkopuolisen tahon viljeltäväksi tulee sitä yleisempää, mitä suurempi kunnan omistuksessa oleva peltopinta-ala on. Peltoja vuokraavista kunnista oli 92 %:lla vähintään hehtaari vuokrattuna ulkopuolisille viljeltäväksi. Vähemmän kuin hehtaarin peltoa oli vuokrannut ulkopuolisille vain 8 %. 1-5 ha 18 % < 1 ha 8 % > 50 ha 28 % 5-10 ha 17 % 10-50 ha 29 % Kuva 6. Kuntien vuokraamien peltopinta-alojen jakaantuminen. Kunnat ilmeisesti pyrkivät vuokraamaan ulkopuolisille mahdollisimman suuren osuuden omistuksessaan olevista pelloista. Osa niistä jäi halukkaiden, riittävästi maksavien vuokraajien puuttuessa kunnan omaan lukuun viljeltäväksi. Saattaa olla myös niin, että osa pelloista oli laatunsa, tukikelpoisuutensa, sijaintinsa tai vuokrausajan pituuden puolesta sellaisia, että viljelijät eivät olleet halukkaita ottamaan niitä viljelykseensä. Joillakin kaupungeilla, kuten Helsingillä ja Vantaalla, on merkittävää omaan lukuun harjoitettavaa maataloutta. Niillä on oma maatila, joka harjoittaa maataloutta kaupungin lukuun. On mahdollista, että vain nämä maisemapellot käsitellään virallisesti B1 luokitteluun kuuluvaksi. Luokat on käsitelty luvussa 4. Peltojen vuokraaminen viljelijöille olisi luontevin tapa järjestää maisemapeltojen hoito. Jatkossa olisi mielekästä selvittää, mitkä tekijät olivat johtaneet siihen, että osa pelloista oli jäänyt kuntien omaan lukuun viljeltäväksi. Kysymyksessä 8 on oletettu, että kunnassa tehdään perustamis- ja hoitotöitä niillä avoimilla maaseutumaisilla alueilla, joiden kohdalla vastaaja on valinnut työn suorittajaksi ainakin yhden kolmesta vaihtoehdosta (omana työnä, maanviljelijä tai muu urakoitsija). Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 11

Näyttäisi siltä, että kunnat teettävät pääsääntöisesti myös omaan lukuunkin viljeltävien peltojen viljelytyöt viljelijöillä. Viljelijöitä viljelytöihin käyttävien kuntien osuus oli 84 %. Kuitenkin 10 % kunnista näytti viljelevän omalla työvoimalla. Jossain määrin yllättävää on, että 6 % kunnista käytti viljelyyn myös muita urakoitsijoita kuin viljelijöitä. Maanviljelijä 84 % Muu urakoitsija 6 % Omana työnä 10 % Kuva 7. Kuntien viljelytöiden toteuttaja. Peltojen viljelyn eli käytännössä maisemapellon hoidon ulkoistaminen näyttää olevan kunnissa jo varsin pitkälle vietyä (maisemapelto kuvissa 27 ja 28). Se tapahtuu pääasiassa vuokraamalla pellot viljelijöille tai teettämällä omaan lukuun tapahtuva viljely viljelijöillä tai muilla urakoitsijoilla. Varsinkin vuokraus viljelijöille on kunnille varsin edullinen, jopa tuloja tuottava tapa hoitaa avoimia maaseutumaisia alueita. Niittymäisesti hoidettuja peltoalueita eli käytännössä maisemaniittyjä (käyttö- ja hoitoluokka B2) oli yhtä suurella osuudella (67 %:lla) vastanneista kunnista kuin vuokrattuja peltoja. Niittymäisesti hoidettuja peltoalueita (kuvissa 21, 26 ja 38) on yleisimmin 1 5 ha, kaikkiaan 41 %:lla kunnista, mutta myös muut alle 50 ha:n pinta-alat ovat yleisiä. Yli 50 ha niittymäisesti hoidettavia peltoalueita oli vain 2 %:lla kunnista. < 1 ha 17 % 1-5 ha 41 % > 50 ha 2 % 10-50 ha 20 % 5-10 ha 20 % Kuva 8. Niittymäisesti hoidettavien peltoalueiden pinta-alaluokat. Niittymäisten alueiden hoitajat jakaantuivat varsin tasaisesti annettujen vaihtoehtojen kesken. Viljelijöiden käyttö niiden hoidossa oli selvästi pienempää kuin varsinaisissa viljelytöissä. Merkittävimpänä tekijänä lienee se, että viljelytöihin tarvitaan huomattavasti monipuolisempi maatalouskonekanta kuin pelkkään niittoon, johon riittää periaatteessa traktori ja niittokone tai vastaava. Lisäksi varsinaista viljelyn ammattitaitoa ei tarvita. Tämä vähentää viljelijöiden viljelytöissä korostunutta kilpailukykyä työn toteuttajana. Maanviljelijä 33 % Muu urakoitsija 33 % Omana työnä 34 % Kuva 9. Kuntien peltojen ja niittyjen niiton toteuttaja. 2.1.4 Hoitamattomat, pusikoituneet pellot Hoitamattomia pusikoituvia peltoja oli peräti 72 %:lla kunnista. Yleisimmin ne ovat kooltaan 1 5 ha. Yleisesti niitä on aina 50 hehtaariin saakka. Tätä suurempia pinta-aloja on vain 3 %:lla kunnista. Kuntien hallussa olevien peltojen pusikoituminen on varsin 12 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

yleistä. Osa pelloista hoidetaan, mutta osa ilmeisesti jää hoitamatta rahojen tai muiden resurssien puutteen takia. < 1 ha > 50 ha 25 % 3 % 10-50 ha 1-5 ha 35 % 16 % 5-10 ha 21 % Kuva 10. Hoitamattomien pusikoituvien peltojen jakaantumien eri pinta-alaluokkiin. Jos tähän toimintaan olisi rahaa käytettävissä, avautuisi viljelijöille huomattava tehtäväkenttä. Pusikoitumisen jälkeen niiden palauttaminen viljelyyn tai niittymäiseen hoitoon vaatii järeämpiä koneita. Periaatteessa nämä alueet olisivat alun perin olleet hoidettavissa viljelemällä tai hoitamalla niittymäisesti, joten samat menetelmät ja koneet sopisivat myös näille alueille. Niittyjä, ketoja ja hakamaita on 59 %:lla vastanneista kunnista. Näitä alueita oli yleisimmin (43 % kunnista) alle hehtaari, mutta kokoluokka 1 5 hehtaaria oli myös hyvin yleinen (33 % kunnista). Tätä suurempia alueita oli vain noin neljänneksellä kunnista. < 1 ha 43 % 1-5 ha 33 % > 50 ha 4 % 5-10 ha 8 % 10-50 ha 12 % Kuva 11. Niittyjen, ketojen ja hakamaiden pinta-alojen jakautuminen. Teiden, katujen ja pyöräteiden pituus kilometreinä, joiden pientareet niitetään, saatettiin ymmärtää eri tavoilla. Joissakin kunnissa matka ymmärrettiin näiden väylien pituutena ja joissakin kunnissa niin, että kumpikin puoli lasketaan erikseen mukaan, jos kumpikin puoli leikataan. Vastausten perusteella kunnilla oli keskimäärin 79 kilometriä tienvarsia hoidettava edellä esitetyllä varauksella. Avoimista alueista ja tienvarsista oli yleisimmin näkyvillä 60 80 %. Yleisesti vähintään 20 % oli näkyvillä. Koska suurin osa näistä alueista on näkyvillä paikoilla, niiden hoidon lisääminen siistisi huomattavasti kuntien alueita näkyvillä paikoilla. Samalla se lisäisi potentiaalisesti niiden viihtyvyyttä ja parantaisi kuntien imagoa. 3/5 27 % 2/5 22 % 4/5 18 % 1/5 7 % Kaikki 24 % Ei yhtään 2 % Kuva 12. Kuntien avoimista maaseutumaisista alueista sekä teiden, katujen ja pyöräilyteiden pientareista keskeisellä tai näkyvällä paikalla oleva osuus. Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 13

2.1.5 Kuntien näkemykset alueiden hoidon vaikutuksesta 95 % vastanneista kunnista piti maaseutumaisten alueiden hoitoa virkistyskäytön ja viihtyvyyden kannalta vähintäänkin tärkeänä. Tärkeänä 54 % Vähemmän tärkeänä 5 % Hyvin tärkeänä 41 % Ei lainkaan tärkeänä 0 % Kuva 13. Maaseutumaisten alueiden hoidon tärkeys virkistyskäytön ja viihtyvyyden kannalta. Lähes kaikki, 99 %, kunnista piti avoimien alueiden ja tienvarsien hoitoa imagonsa kannalta vähintään tärkeänä. Puolet näistä piti sitä jopa erittäin tärkeänä. Tämä on varsin ymmärrettävää, koska kuntien avoimet alueet ja tienvarret olivat suurimmalta osiltaan näkyvillä paikoilla, kuten edellä todetaan. Kunnat pitivät näiden alueiden hoitoa huomattavan tärkeänä sekä virkistyskäytön ja viihtyvyyden että imagon kannalta. Vastausten perusteella voisi olettaa, että hoidon piirissä olevien maaseutumaisten avoimien alueiden määrä lisääntyisi merkittävästi, jos kuntien vihertoimen käytössä olisi enemmän resursseja. Tärkeänä 49 % Hyvin tärkeänä 50 % Vähemmän tärkeänä 1 % Ei lainkaan tärkeänä 0 % Kuva 14. Maaseutumaisten alueiden hoidon tärkeys kunnan imagon kannalta. 2.1.6 Kuntien kiinnostus alueiden hoidon lisäämiseen Vastanneista kunnista 34 % oli kiinnostunut lisäämään hoidon piirissä olevia maaseutumaisia alueita ja 45 % oli valmis harkitsemaan sitä, jos niiden hoito olisi toteutettavissa kohtuullisin kustannuksin. Kuitenkin 20 % ei halunnut lisätä aluetta. Ei 20 % Ehkä 45 % Kyllä 34 % Ei osaa sanoa 1 % Kuva 15. Kuntien kiinnostus lisätä hoidon piirissä olevien avoimien maaseutumaisten alueiden määrää, jos niiden hoito voitaisiin toteuttaa kohtuullisin kustannuksin. 34 % kunnista oli halukkaita siirtämään A-alueita B-alueiksi ja 41 % harkitsi sitä. Alueet on määritelty kappaleessa 4. 18 % ei ollut halukas lisäämään B-käyttö- ja hoitoalueita A-käyttö- ja hoitoalueiden kustannuksella. Merkittävä osuus, 7 %, ei osannut ot- 14 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

taa asiaan kantaa. Muutamassa kunnassa siirto A-hoitoluokasta B-hoitoluokkaan oli jo toteutettu siinä määrin kuin se koettiin tarkoituksenmukaiseksi. Ehkä 41 % Kyllä 34 % Ei 18 % Ei osaa sanoa 7 % Kuva 16. Kiinnostus siirtää puistomaisesti hoidettuja alueita maaseutumaisesti hoidettaviksi sen ollessa toteuttavissa ammattitaidolla ja kohtuullisin kustannuksin. Vastausten perusteella maaseutumaisten alueiden hoidon vaatimia resursseja ei välttämättä haluttu järjestää siirtämällä puistomaisesti hoidettavia alueita maaseutumaisesti hoidettaviksi tai se oli jo toteutettu tarkoituksenmukaisessa laajuudessa. Harkitseva ja mielipidettään muodostanut ryhmä oli kuitenkin melkoinen, joten siirtämistä voitaneen lisätä lisäämällä tietämystä siirron vaikutuksista kustannuksiin ja maisemaan. Siirtämistä saattaa lisätä myös uudet avoimen maaseutumaisen alueen käyttö- ja hoitoluokat (kts. hoitoluokkien määrittelyt kappaleessa 4). Epävarmuus saattaa johtua myös siitä, ettei tiedetä alueiden asukkaiden mieltymyksistä. Tätä epävarmuutta voitaisiin vähentää asiasta tehtävällä tutkimuksella. 2.1.7 Mahdollisuudet lisätä viljelijöiden panosta kuntien maaseutumaisten alueiden hoidon tehtävissä Viljelytöitä tehtiin 56 %:ssa vastanneista kunnista. Tämä on ristiriidassa sen tiedon kanssa, että 26 % vastanneista kunnista harjoitti viljelyä omaan lukuun. Ilmeisesti viljelyllä on käsitetty muutakin viljelyä kuin peltoviljelyä, sillä 23 kuntaa vastasi harjoittavansa peltoviljelyä omaan lukuun, mutta 49 kunnalle kuitenkin tehtiin viljelytöitä. Tämä saattaa osaltaan selittää sitä, että kunnat käyttivät viljelytöihin muitakin urakoitsijoita kuin viljelijäurakoitsijoita. Ilmeisesti näissä tapauksissa oli kysymys juuri muusta kuin peltoviljelystä. Lisäksi kunnat ovat ilmeisesti käyttäneet viljelijöitä muutenkin kuin peltoviljelyssä, koska 84 %:ssa vastanneista kunnista viljelijät olivat viljelytöiden tekijöinä. Tällä alueella viljelijöiden käytön osuuden lisäämiseen ei liene juuri mahdollisuuksia, ellei pusikoituvia peltoja oteta uudelleen viljelyyn maisemapeltoina. Viljelijöiden käyttö tuntuu olevan luontevaa nimenomaan peltoviljelyssä ammattitaidon ja maatilalle hankittujen koneiden takia. Sen sijaan vain kolmannes kunnista käytti viljelijöitä peltojen ja niittyjen niittoon. Peltojen ja niittyjen niittoa harjoitettiin suuremmassa osassa (66 %) kyselyyn vastanneista kunnista kuin viljelyä. Tällä alueella pitäisi olla mahdollisuus selvästi lisätä viljelijöiden käyttöä. Toisaalta voi olla niin, että kun tarvittava kalusto on pelkästään traktori ja niittokone, niin muutkin pystyvät kilpailemaan tämän tehtävän toteuttamisesta. Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 15

Omana työnä Maanviljelijä Muu urakoitsija 100 % 80 % 60 % 52 33 1 61 21 4 75 21 2 61 40 % 6 66 0 75 77 1 20 % 42 39 6 38 19 0 % Tienpientareiden niitto Vesakon raivaus Metsänhoito Kastelu Ojien kaivuu ja kunnossapito Kevätsiivous Jätehuolto Kuva 17. A. Erilaisten muiden hoitotöiden toteuttavat kunnissa. Tienvarsien niitossa viljelijöiden osuus on yllättävän vähäinen, 6 %. Tienpientareita hoitaa pääasiassa muut urakoitsijat (52 %) kuin viljelijät tai ne hoidetaan kunnan omana työnä. Tienpientareita hoidettiin 91 %:ssa vastanneista kunnista. Tienpiennarten hoidossa tarvitaan periaatteessa myös vain traktori ja niittokone. Peltojen ja niittyjen niiton sekä tienpientareiden hoidon osalta olisi selvitettävä tarkemmin, mitkä tekijät ovat esteenä viljelijöiden käytölle. Niissä olisi tarjolla merkittävää lisävolyymiä viljelijöiden urakoinnille. Vesakoiden raivausta tehtiin 85 %:ssa vastanneista kunnista, mutta viljelijät osallistuvat siihen vain 1 %:ssa kunnista. 2/3 kunnista vesakoiden niitto tehtiin kuntien omana työnä. Maataloustyökoneet sinällään eivät sovellu kyseiseen tarkoitukseen. Maatalouden yhteydessä harjoitetaan kuitenkin yleisesti metsätaloutta, jossa käytettävä raivaussaha on täysin sama kone. Vesakoiden raivauksella voidaan tarkoittaa myös vesakoituneiden tienvarsien niittoa. Tähän tarkoitukseen käytetään yleensä traktorilla varustettua niittokonetta. Myös tällä alueella viljelijöiden käyttöä urakoitsijana voitaisiin lisätä. Tässäkin tapauksessa olisi tarpeen erikseen selvittää syyt, jotka rajoittavat viljelijöiden käyttöä. Metsänhoitoon viljelijät eivät osallistuneet yhdessäkään kunnassa. Metsää kuitenkin hoidettiin 83 %:ssa kunnista. Tässäkin tapauksessa metsätaloutta harjoittavan maanviljelijän ammattitaidon pitäisi olla riittävä. Metsänhoitotyöt ajoittuvat yleensä talveen, jolloin metsätöiden tekeminen kunnille pitäisi aikataulullisesti sopia myös viljelijöille. Toisaalta heillä saattaa olla omaa metsää hoidettavana, mikä saattaa viedä talvisen viljelyltä vapaaksi jääneen ajan. Kysymys koski nimenomaisesti viljelijän käyttöä, joka on saattanut johtaa siihen, että kunnissa ei tulkittu enemmän metsätalouteen suuntautuneita maaseutuyrittäjiä viljelijöiksi. Metsänhoito ei varsinaisesti olekaan avoimien maaseutumaisten alueiden hoitoa (B - käyttö- ja hoitoluokat), vaan taajametsien hoitoa (C -käyttö- ja hoitoluokat). Niiden hoitoon ei kuitenkaan tarvita puistomaisen alueen vaatimaa ammattitaitoa, vaan maaseutuyrittäjä tai esimerkiksi omia metsiään hoitava metsätilallinen voisi niitä hoitaa. Tässäkin tapauksessa olisi syytä tarkemmin selvittää syitä, jotka ovat olleet maaseutuyrittäjien laajemman käytön esteenä. 16 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

Vain 4 %:ssa vastanneista kunnista viljelijät hoitivat kastelua. Yleisimmin kastelu toteutettiin kuntien omana työnä. Kastelua tehtiin 53 %:ssa vastanneista kunnista. Lietteenlevityskalusto, erityisesti vanha ja pieni, sopisi pienin lisävarustein tähän tarkoitukseen. Joissain tapauksissa vanhaa kasvinsuojeluruiskua, joka ei enää täytä kasvinsuojelukäytön vaatimuksia, voisi käyttää kasteluun. Viljelijöiden käyttö kasteluun voisi olla laajempaakin kaluston yhteensopivuuden takia. Toisaalta viljelijäyrittäjien kaluston kilpailukyky ei ole muiden yrittäjien kaluston kilpailukykyä merkittävästi suurempi, koska traktorin lisäksi tehtävään tarvitaan vain vedenkuljetukseen sopiva säiliö ja mahdollisesti sille alusta tai perävaunu. Vedenkuljetussäiliö pumppuineen voidaan lisäksi kohtuullisen helposti kuljettaa autokalustolla. Lisäksi kastelu liittynee enemmän puistomaisten alueiden hoitoon kuin maaseutumaisten alueiden hoitoon. Tällöin toteuttaja on luontevasti sama, joka hoitaa puistomaisten alueiden hoidon muutenkin. Ojien kaivuuta ja kunnossapitoa teetettiin viljelijöillä vain 6 %:ssa vastanneista kunnista. Työn teki yleisimmin muu urakoisija. Ojia kaivettiin ja pidettiin kunnossa 73 %:ssa vastanneista kunnista. On kuitenkin vaikea uskoa, että lopuissa kunnissa ojia ei kaivettaisi ja pidettäisi kunnossa. Viljelijäurakoitsija voisi tuottaa näitä palveluita siinä missä muutkin urakoitsijat. Ilmeisesti tätä toimintaa tekevät viljelijät ovat hankkineet tilalleen kaivinkoneen ja tarjoavat sillä tehtäviä töitä kunnille, koska sen käytölle ei ole tiloilla merkittävästi tarvetta. Itse asiassa luontevammalta vaikuttaisi, että viljelijät ostaisivat näitä palveluita. Alueiden kevätsiivousta (kuva 37) viljelijät hoitivat niin ikään vain 2 %:ssa kunnista. Kevätsiivousta tehtiin 84 %:ssa kunnista, mutta pääosassa kuntia siivous toteutettiin omana työnä. Maaseutuyrittäjien ammattitaito ja konekanta eivät erityisesti sovellu tähän tarkoitukseen, vaan he kilpailevat muiden urakoitsijoiden kanssa. Maaseutuyrittäjien soveltuminen näiden palveluiden tuottamiseen pitäisi selvittää erikseen tarkemmin. Viljelijöiden käyttö kuntien avoimien maaseutumaisten alueiden jätehuollon hoitamiseen oli todella vähäistä. Kunnista 80 % ilmoitti jätehuollon yhdeksi avoimien maaseutumaisten alueiden hoitotoimenpiteeksi. Se oli pääasiassa muiden urakoitsijoiden hoidettavana. Ilmeisesti kyseiset urakoitsijat ovat erikoistuneet nimenomaisesti jätehuoltoalalle. Maaseutuyrittäjillä saattaisi olla mahdollisuuksia osallistua tähän enemmänkin. Luontevaa se olisi ainakin niissä tapauksissa, joissa jätemateriaaleja voidaan hyödyntää tilalla lannoitteena tai maanparannusaineena ja niiden käsittely voidaan integroida tilan omaan jätteenkäsittelyjärjestelmään. Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 17

Omana työnä Maanviljelijä Muu urakoitsija 100 % 80 % 60 % 40 0 11 1 61 38 0 51 80 40 % 20 % 60 88 5 3 62 36 44 1 19 0 % Levähdysalueiden hoito Kalusteiden ja rakenteiden kunnossapito Rantojen hoito Latujen perustaminen Talvikunnossapito Maansiirotyöt Kuva 17. B. Erilaisten muiden hoitotöiden toteuttavat kunnissa. Levähdysalueiden hoitoa viljelijät eivät tuottaneet yhdellekään kunnalle. Sitä teetettiin kuitenkin 40 %:ssa kunnista. Levähdysalueiden hoitoa toteutettiin tyypillisesti kuntien omana työnä. Tähänkään tehtävään maaseutuyrittäjillä ei ole tarjota mitään erityisosaamista tai erityisen soveliasta kalustoa, joten maaseutuyrittäjillä ei ole kilpailuetua muihin urakoitsijoihin nähden. Maaseutuyrittäjien soveltuminen näiden palveluiden tuottamiseen pitäisi selvittää erikseen tarkemmin. Kalusteiden ja rakenteiden kunnossapitoa viljelijät hoitivat vain 1 %:ssa kunnista. Sitä oli 78 %:ssa kunnista. Tämäkin tehtävä toteutettiin pääasiassa kuntien omana työnä. Tähänkään tehtävään viljelijöillä ei ole mitään erityisosaamista tai kalustoa, mutta edellytysten selvittäminen tarkemmassa tutkimuksessa voisi olla paikallaan. Rantojen hoitoa viljelijät tekivät vain 3 %:lle kunnista. Sitä oli 60 %:ssa kunnista. Päätoteuttaja tässä tehtävässä on ollut muut urakoitsijat. Rantojen niittoon tarvitaan nimenomaisesti siihen tarkoitukseen suunniteltua kalustoa. Ammattitaitovaatimus ei liity mitenkään viljelyyn, joten viljelijöillä ei ole kilpailuetua. Muut rannanhoitotehtävät pitäisi selvittää tarkemmin, jotta niiden asettamiin vaatimuksiin ja maaseutuyrittäjien mahdollisuuksiin vasta niihin haasteisiin voisi ottaa kantaa. Latujen perustaminen ja kunnossapito toteutettiin tyypillisesti kuntien omana työnä, viljelijöitä ei käytetty yhdessäkään kunnassa. Näitä tehtäviä oli 80 %:ssa kunnista. Tehtävä ei varsinaisesti liity viherympäristönhoitoon. Viljelijöiden kalusto voisi soveltua lumen kuljettamiseen latujen perustamisen yhteydessä silloin, kun latujen tekoon käytetään keinolunta. Latujen kunnossapitoon sen sijaan tarvitaan kalusto, joka ei tyypillisesti kuulu maatilojen kalustoon. Täten viljelijät kilpailevat tästä tehtävästä muiden urakoitsijoiden kanssa. Muuta talvikunnossapitoa viljelijät tekivät vain 5 %:lle kunnista. Sitä harjoitettiin 68 %:ssa kunnista. Muu talvikunnossa tarkoittaa lähinnä lumen aurausta ja poistoa yleisiltä alueilta sekä hiekoitusta. Tämäkään tehtävä ei varsinaisesti kuulu viherympäristönhoitotöihin. Maatiloilla on yleisesti tarvetta kaikkiin näihin tehtäviin, joten voisi olettaa, että viljelijöillä olisi riittävästi tähän soveltuvaa kalustoa. Talvikunnossapito ei kuitenkaan vaadi mitään viljelijän erityisosaamista, joten muutkin urakoitsijat voivat toimia näissä tehtävissä samoin edellytyksin. 18 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

Maansiirtotöitä viljelijät tekivät vain 1 %:lle kunnista. Maansiirtoa harjoitettiin 67 %:ssa kunnista. Työn teki tyypillisesti muu urakoitsija, oletettavasti kyseessä on kuljetusurakoitsija. Viljelijöiden kalusto on pääasiassa traktoriin perustuvaa kuljetuskalustoa. Kuljetettavien kuormien koon kasvaessa merkittäviksi (perävaunun kytkentämassa yli 10 t) vaatimukset työn suorittamiseen kasvavat merkittävästi (VNA 1990, 1992 ja Eduskunta 1991). Se saattaa rajoittaa viljelijöiden toimintamahdollisuuksia, vaikka heillä olisi siihen teknisesti sopivaa kalustoa. Muissa töissä viljelijöitä käytettiin jopa kolmanneksessa kunnista. Kuitenkin vain 4 % vastanneista kunnista ilmoitti näitä erikseen määrittelemättömiä maaseutumaisten alueiden hoitotöitä tehtävän, joten tulos on lähinnä satunnainen. 2.1.8 Pätevien urakoitsijoiden saatavuus ja viljelijäurakoitsijoiden käyttö Työvoiman puute 17 % Ajan puute 19 % Käytettävissä oleva raha 34 % Ammattitaidon puute 11 % Urakoitsijan saanti 7 % Koneiden ja laitteiden puute 9 % Ei ongelmia 1 % Muut ongelmat 2 % Kuva 18. Kuntien ongelmat maaseutumaisten alueiden hoidossa. Yleisesti ottaen kunnat pitivät pystyvien urakoitsijoiden puutetta merkittävänä ongelmana. 5 % kunnista katsoi, että urakoitsijoita ei ole ja 49 % katsoi, että heitä ei ole tarpeeksi. Vajaa kolmannes katsoi, että pystyviä urakoitsijoita on riittävästi. Huomattava osa, 15 %, ei osannut vastata kysymykseen. Sen voisi tulkita siten, että kunnissa ei oltu aivan varmoja siitä, että käytettyjen urakoitsijoiden ammattitaito olisi riittävä tai että heidän käyttöään ei oltu edes kokeiltu. Riittävästi 31 % Ei tarpeeksi 49 % En osaa sanoa 15 % Ei 5 % Kuva 19. Kuntien näkemys maaseutumaisen alueiden hoitoon pystyvien urakoitsijoiden määrästä alueellaan. 59 % kunnista käytti jo viljelijöitä urakointiin ja näiden lisäksi 23 % oli jopa valmiita lisäämään viljelijöiden käyttöä. 16 %:ssa kunnista, joissa viljelijäurakoitsijoita ei vielä oltu käytetty, oltiin kiinnostuneita viljelijöiden käytöstä. Vain 2 % kunnista ei ollut kiinnostunut viljelijöiden käyttöön. Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 19

Käytämme jo ja olemme halukkaita lisäämään 59 % Käytämme jo ja olemme halukkaita lisäämään 23 % Emme ole kiinnostuneet 2 % Olemme halukkaita käyttämään 16 % Kuva 20. Kuntien suhtautuminen lähialueen viljelijöiden käyttöön maaseutumaisen alueiden hoidon toteuttajana. Vastaukset luokiteltu kuten kysymyslomakkeessa. 2.1.9 Viljelijöiden käytön lisäämismahdollisuudet viherympäristöpalveluiden tuottajina Selvästi suurin ongelma maaseutualueiden hoidossa oli rahan puute, seuraavaksi suurin ajanpuute ja kolmanneksi suurin työvoiman puute. Koneiden ja laitteiden puute ei ollut kovin suuri ongelma. Vain 9 % kunnista koki sen ongelmaksi. Koska rahan puute näyttää olevan keskeinen ongelma, pitäisi viljelijöiden työmahdollisuuksien lisäämiseksi löytää edullisia, viljelijöille sopivia avoimen maaseutumaisen ympäristön hoitotapoja. Hoitotapojen pitää olla edullisempia kuin nykyiset, jotta niiden avulla hoidettavat alueet kasvaisivat. Toiseksi niiden täytyy liittyä kiinteästi viljelyyn, jotta viljelijöiden kilpailukyky olisi hyvä. Merkittävä asia on se, että vain harvat kunnat kokivat koneet jonkinlaiseksi puutealueeksi. Pikemminkin on kyse rahan ja sitä kautta sekä ajan että työvoiman puutteesta. Rahaa ei tule olemaan lisää jaossa, joten on tehtävä enemmän halvemmalla, mutta hyväksyttävällä tavalla. Tämä tarkoittanee sitä, että A-alueita (rakennetut viheralueet) on vähennettävä B-alueiden (maisemapellot ja -niityt) hyväksi. Viljelijöiden käyttö urakoitsijoina oli kunnissa varsin laajaa, ja sitä oltiin valmiita lisäämään. Kun samanaikaisesti kunnat kokivat, että pystyvistä urakoitsijoista oli puutetta, viljelijöiden käytön lisäämiseksi on erinomaiset mahdollisuudet. Viljelijöiden on kuitenkin osoitettava olevansa pystyviä urakoitsijoita ja kykenevänsä toimimaan kilpailukykyisesti muissakin kuin viljelytehtävissä. Muissa tehtävissä viljelijäurakoitsijat kilpailevat muiden urakoitsijoiden kanssa samalla viivalla eikä heille ole merkittävää kilpailuetua viljelytaidosta ja maatilojen kalustosta. Niinpä heidän on kehitettävä kilpailukykyään samalla tavalla kuin muutkin urakoitsijat sen tekevät. Muuten urakointitehtävät valuvat muille urakoitsijoille. Ilmeisesti viljelijöiden kouluttamiseen tässä suhteessa on selvää tarvetta. Kunnat ovat käyttäneet viljelijöitä viljelytehtävissä, mutta vähemmän muissa tehtävissä. Siksi on mahdollista, että viljelijät tarjoavat palveluitaan huonosti. Kunnat itse asiassa joutuvat aktiivisesti pyytämään viljelijöitä viljelytehtäviin, koska muiden toimijoiden ammattitaito ja koneistus eivät ole viljelyyn sopivaa. Sen sijaan muissa tehtävissä muiden toimijoiden sopivuus on suhteellisesti parempi. Koska he markkinoivat aktiivisesti itseään, he myös saavat urakointitehtävät. Viljelijöiden käyttö näyttää tällä hetkellä kuitenkin rajoittuvan vain tiettyihin tehtäviin. Määrän ja mahdollisuuksien kasvattamiseksi heidän olisi syytä lisätä valmiuksiaan erityisesti muissa kuin viljelytehtävissä. Viljelytehtävissä, joihin viljelijöiden ammattitaito ja koneet parhaiten sopivat, kunnat näyttävät käyttävän lähes siinä laajuudessa kuin tehtäviä nykyisen rahoituskehyksen puitteissa on tarjollakin. Jotta kunnat tilaisivat viljelijöiltä enemmän viljelyyn liittyviä töitä, kunnan hallussa olevia hylättyjä peltoja pitäisi ottaa viljelyyn. Viljelijöiden panos kuntien avoimien maa- 20 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

seutumaisemien hoidossa näyttää toteutuvan erityisesti siinä muodossa, että viljelijät vuokraavat kuntien omistamia peltoja ja viljelevät niitä omaan lukuunsa. 2.2 Seurakunnat 2.2.1 Aineisto ja menetelmät Vastanneiden seurakuntien määrä oli varsin pieni, 17 kpl. Vuonna 2004 Seurakuntapuutarhurit ry:n työssä olevien jäsenmäärä oli 147 (Seurakuntapuutarhurit 2004). Se vastannee niiden seurakuntien lukumäärää, joihin kysely toimitettiin, joten vastausprosentti oli noin 12 % tai hieman pienempi. Seurakuntien vastausprosentti oli siten selvästi pienempi kuin kaupunkikuntien ja jonkin verran pienempi kuin maalaiskuntien. Näin ollen yhdelläkin vastauksella on suuri vaikutus tulokseen, kun kaikki seurakunnat eivät vastanneet kaikkiin kysymyksiin ja vastanneiden seurakuntienkin määrä oli pieni. Koska kysely meni vain niihin seurakuntiin, joissa oli Seurakuntapuutarhuriliiton jäsen tai jäseniä, aineisto saattaa olla valikoitunut. 2.2.2 Tulokset Aineiston valikoituneisuus näkyy esimerkiksi siinä, että vastanneista seurakunnista 94 %:lla oli oma vihertoimi, kun kunnissa vastaava osuus oli vain 55 %. Vastanneiden seurakuntien vihertoimi saattaa siten olla keskimääräistä paremmin hoidettu. Kuten kunnissakin seurakunnat harvoin viljelevät peltojaan itse, ja jos viljelevät, niin viljeltävä pinta-ala on pieni. Kummassakin tapauksessa, jossa seurakunta viljeli peltoja omaan lukuun, pinta-ala oli alle 1 ha. Myös pienempi osa seurakunnista kuin kunnista vuokrasi peltoja viljeltäväksi. Viljeltäväksi vuokrattu peltopinta-ala oli samoin kuin kunnissa suurempi kuin omaan lukuun viljelty, yleensä 1 5 ha, mutta yksi seurakunta vuokrasi jopa 10 50 ha peltoa. Sekä peltojen viljely omaan lukuun että vuokraus oli selvästi vähäisempää kuin kunnissa. Niittymäisesti hoidettavia alueita oli 5 seurakunnalla. Kolmessa tapauksessa sitä oli alle 1 ha ja kahdessa 1 5 ha. Niitäkin oli harvemmalla seurakunnalla kuin kunnalla, ja pinta-alat olivat pienempiä. Hoitamattomia pusikoituvia peltoja oli tyypillisesti neljässä tapauksessa 1 5 ha, mutta yhdessä tapauksessa niitä oli alle 1 ha ja samoin yhdessä 5 10 ha. Niitä oli selvästi harvemmilla seurakunnilla kuin kunnilla, mutta kun niitä oli, niin pinta-ala oli yhtä suuri kuin kunnissa. Seurakunnilla näyttäisi siten olevan suhteellisesti enemmän tarvetta pusikoituvien peltojen hoidon järjestämiseen kuin kunnilla. Seurakuntien niityt, kedot ja hakamaat ovat jonkin verran pienempiä kuin kuntien. Kaikilla seurakunnilla niitä oli korkeintaan 5 ha. Niitä oli kuitenkin lähes yhtä suurella osuudella seurakunnista (8/16) kuin kunnista (59 %). Seurakuntien avoimista viheralueista ja tienvarsista selvästi suurempi osuus oli keskeisellä tai näkyvällä paikalla. Kaikki alueet olivat näkyvällä paikalla puolessa seurakunnista, kun kunnista vain viidenneksellä kaikki alueet olivat näkyvällä paikalla. Seurakuntien avoimet viheralueet ja tienvarret poikkeavat selvästikin kuntien vastaavista. Ne ovat ilmeisesti kirkkojen ja muiden seurakunnan rakennusten läheisyydessä, yleensä keskeisellä paikalla kunnan taajamassa. Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 21

Kuva 21. Seurakuntien omistamat alueet ovat usein näkyvillä paikoilla. Seurakunnat pitivät maaseutumaisten alueiden hoitoa virkistyskäytön ja viihtyvyyden kannalta vähintään yhtä tärkeänä kuin kunnat. Hyvin tärkeää se oli 6/15:stä ja tärkeää lopuille (9/15) seurakunnista. Seurakunnat (56 %) pitivät kuntia (50 %) hieman useammin maaseutumaisten alueiden hoitoa imagon kannalta hyvin tärkeänä. Seurakuntien kiinnostus lisätä hoidon piiriin kuluvien alueiden määrää oli selvästi kuntien vastaavaa laimeampaa. Ilmeisesti seurakunnat kokivat viherympäristön hoitoon menevän työpanoksen jo nyt kohtuuttomana. Seurakuntien kanta B-alueiden lisäämiseen A-alueiden kustannuksella oli selvempi kuin kuntien. Kiinnostuneiden osuus oli yhtä suuri, mutta harkitsevien määrä oli pieni ja selvästi kielteisesti suhtautuvien osuus oli suuri (62 %). Ilmeisesti seurakunnat haluavat säilyttää kirkkojen ja muiden seurakuntien rakennusten ympäristössä olevat viheralueet puistomaisina. Ne seurakunnat, joilla muita alueita ei ole, suhtautuvat kielteisesti maaseutumaiseen hoitoon siirtymiseen. Muualla sijaitsevia viheralueita hoidetaan lähinnä olosuhteiden pakosta. Seurakunnat eivät varsinaisesti halua tuottaa viherympäristöä seurakuntalaisille B- alueiden muodossa, mutta jos niillä sattuu olemaan puistomaisten alueiden ulkopuolella viheralueita, niitä hoidetaan edullisella tavalla. Seurakunnat käyttivät peltojen viljelyyn vain ja ainoastaan viljelijöitä. Sen sijaan peltojen ja niittyjen niitossa oman työn osuus oli hyvin suuri (7/8) verrattuna kuntien (34 %) vastaavaan. Ilmeisesti tässä olisi selvä mahdollisuus viljelijöiden osuuden kasvattamiselle. Sama tilanne oli tienpiennarten niitossa (10/11). Niin ikään vesakoiden raivauksessa osalta omana työnä tehty osuus oli suuri (8/10), eikä viljelijöitä käytetty. Metsänhoidossa oma työ oli yleisempää kuin kunnilla (6/11). Muissa tapauksissa työn teki muu urakoitsija. Seurakunnat kastelevat alueensa itse. Myös ojien kaivu ja kunnossapito tehtiin selvemmin omana työnä kuin kunnissa (4/9). Muuta urakoitsijaa käytti neljä seurakuntaa ja yksi maanviljelijää. Seurakunnat hoitavat jätteensä selvästi useammin itse kuin kunnat. Seurakunnat hoitavat levähdysalueensa itse. Kaluston ja rakenteiden kunnossapidon toteutus seurakunnissa on samanlainen kuin kunnissa. Sitä tehtiin omana työnä yhdeksässä tapauksessa kymmenestä. 22 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)