Vehniän eteläosan osayleiskaava 90/ /2015. Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Samankaltaiset tiedostot
Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Vuonteensalmen silta; rantayleiskaavojen muutos 42/10.02.

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016


Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Isopaasin ranta-asemakaavan muutos

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen koskien Venesjärven osayleiskaavamuutosta

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ (vain sähköisenä)

Kankaanpään kaupungin Karhoismajan kylän tilaa Kalliola koskeva ranta-asemakaavaehdotus (Pikku-Mateen ranta-asemakaava 3)

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Osayleiskaavaehdotus Antaverkan ja Mutalan välisellä alu eel la oli ehdotuksena nähtävillä

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/ /2014

Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen

Yleiskaavoittaja Päätöksen antopäivä: Hakija [--] Osoite Pitkätie Nastola

Pykälän tarkastaminen / Kannuksen kaupungin Kuuronkallion

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/ /2014

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Kälviän kirkonkylän lievealueen kyläasutuksen vaiheyleiskaavaluonnos

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Taajama-alueiden osayleiskaavan muutos 270/ /2014

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti puh

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Pyhäselkä-Telmonselkä osayleiskaavamuutos tilalla Väärälahti RN:o 13:67 ( )

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa on asiasta seu raa vaa:

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Anna-Maija Syri poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28,1 kohta 3) tämän asian kä sit te lyn ajaksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Vihannin Kirkkojärvenrannan virkistys-, liikunta- ja puistosuunnitelma

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, laatimisen käynnistäminen ja luonnosvaiheen nähtävilläolo sekä lausunnon antaminen luonnosvaiheesta

Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan muutos

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Tiealueet MT ja MT (Vanhatie) sekä MT (Virastotie) asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

Yleiskaavoittaja Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Vastineet kaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin Kaavaluonnos nähtävillä

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Tilan määräalan rakentamista koskeva suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamispäätös

Tuleva kunnanjohtaja Hannu Jyrkkä saapui kokoukseen pe reh dy tystar koi tuk ses sa tämän asian esittelyn aluksi klo

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

/ /2014 Lausunto Vanosen rantaosayleiskaavan lisäselvitysalueen kaavaehdotuksesta


Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Nykytilanne Nyt haettu uusi rakennuspaikka on rakentamaton.

MANSIKKANIEMENRANNAN ASEMAKAAVAMUUTOS 204/ /2014

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Akm 238: Mestauskallion teollisuusalueen korttelin 3116 asemakaavan muutos

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus RISTIJÄRVEN KIRKONKYLÄN YLEISKAAVA 2035

Kunnanhallitus on käsitellyt asiaa edellisen kerran :

Lausunto asemakaavasta poikkeavasta rakentamisesta/kylli Annikki (MRL )

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S

MAAVESI-SYSMÄ-PARON VESISTÖALUEIDEN RANTAYLEISKAAVA, KAAVAMUUTOS TILOILLE MARJONIEMI SEKÄ JUHANALA

Raskaan kaluston liikenteen kannalta esitetty paikka on ainoa mahdol

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019

Äijälän ranta-asemakaava ja Nimetön-Patarauta-Renko ranta-asemakaavan muutos Äijälän tilan alueella

Koulukuljetusohjeet. Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta / /2016. Koulutuslautakunta

Vastine lausuntoonne LAPELY/3392/2016 koskien Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotusta Kittilän kunta, Könkään kylä

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Uuden urheilutalon asemakaavan muutos, A188

Kaava N 106A Pajuniityn Haapaniemen alueen asemakaava/kaavaprosessin keskeytys

Lausuntopyyntö valituksen johdosta (ymp. ltk ) / Hämeenlinnan hallinto-oikeus

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Karhukankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava

Ranuan kirkonkylän osayleiskaavan laatiminen

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Transkriptio:

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 16 21.01.2015 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 57 15.06.2016 Vehniän eteläosan osayleiskaava 90/10.02.02/2015 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 21.01.2015 16 Valmistelija: kaavasuunnittelija Outi Toikkanen, puh. 014 2675 770 Oikeusvaikutteisen Vehniän yleiskaavan laatiminen on käynnistynyt alun pe rin vuonna 2004. Osa yleis kaa va luon nos on ollut nähtävillä alku vuo des ta 2007 ja yleis kaa va eh do tus vuodenvaihteessa 2007-2008. Tämän jälkeen yleis kaa va on jäänyt odottamaan valtatien 4 ke hit tä mi seen liittyvän yleis suun ni tel man laatimista, jossa läh tö kohta na on ollut valtatien suun nit te lu ja toteuttaminen moottoritienä. Valtatien 4 yleissuunnitelman valmistumisen myötä yleiskaavan laa timis ta jatkettiin keväällä 2013. Yleiskaavan laadinta käynnistettiin luon nos vai heel la oleellisesti muuttuneiden tavoitteiden sekä alueelle laa dit tu jen mitoitusperiaatteiden johdosta. Yleiskaavaa koskeva osallis tu mis- ja arviointisuunnitelma on ollut yleisesti nähtävillä 13.6. 1.7.2013 vä li sen ajan. Yleiskaava-aluetta koskevat suunnittelu- ja mi toi tus pe rus teet käsiteltiin kaavoitus- ja rakennuslautakunnassa 15.5.2013 se kä kunnan hallituksessa 27.5.2013 157. Tämän jälkeen suun nit te lu työ on odottanut valtatien 4 tiesuunnitelman val mistu mis ta Kirri Tik ka kos ki väliltä sekä YVA ohjelman käynnistymistä Veh niä Äänekoski välillä. Kaavaluonnoksen valmistelua jatkettiin vuoden 2014 aikana ta voittee na asettaa koko alkuperäistä suunnittelualuetta kokeva kaa valuon nos nähtäville alkuvuoden 2015 aikana. Alueelta laadittiin vuoden 2014 aikana täydentäviä perusselvityksiä: luonto- ja mai sema sel vi tys ten päivitys, muinaisjäännösinventointi sekä rakennetun kult tuu ri ym pä ris tön inventointi. Alustavasta kaavaluonnoksesta pidettiin vi ran omais pa la ve ri Keski-Suomen ELY-keskuksessa 9.12.2014. Vt 4 Vehniä Ää ne kos ki ympäristövaikutusten arviointimenettelyn kes ken eräi syy den vuoksi ELY keskuksen ja Keski-Suomen liiton kanta oli, ettei kaa va luon nos ta tulisia asettaa nähtäville ennen kuin valtatien 4 linjaus on lopullisesti selvillä. Tässä vaiheessa yleiskaavan valmistelua jatkettiin siten, että suunnittelualue jaettiin kah teen osaan. Kaavaluonnoksen valmistelua jatkettiin Vehniän eteläosan osayleiskaavana ja suunnittelualueeseen otettiin mukaan Veh niän tien ja Alanen järven eteläpuoliset alueet. Nelostie on mukana suunnittelualueessa Kirri Tikkakoski tiesuunnitelman kuu lu val ta osalta. Alue rajoittuu eteläpuolella Jy väs ky län kaupungin rajaan. Alueen lounaispuolelle sijoittuu Tikkakosken len to kent tä alue. Pohjoisessa suunnittelualueen

rajana on Alanen jär vi ja Laukaan kirkonkylälle johtava Vehniäntie. Suunnittelualueen laa juus on noin 11 km². Kaavaratkaisu Vehniän eteläosan osayleiskaavaratkaisun lähtökohtana on val takun nal lis ten, maakunnallisten, seudullisten ja paikallisten läh tö kohtien ja tavoitteiden sekä alueelta laadittujen selvitysten ja suun ni telmien pohjalta laadittu kokonaisuus. Yleiskaavassa osoitetaan ny ky tilan teen mukainen alueella jo toteutunut maankäyttö ja ra ken ta minen. Kaavaratkaisuun vaikuttaa keskeisesti toukokuussa 2014 lausun to kier rok sel la ollut Kirri - Tikkakoski välille laadittu tie suun ni tel ma, jonka mukaisiin liittymäjärjestelyihin sekä rinnakkaistieverkkoon alueel le osoitettu maankäyttö suurelta osin tukeutuu. Alueelle osoi tetaan uusia aluevarauksia teollisuus- ja työpaikka-alueille alueen etelä osiin. Alueet tulee asemakaavoittaa. Uudet aluevaraukset asumiselle osoitetaan laadittuihin suunnittelu- ja mi toi tus pe rus tei siin perustuen. Yleiskaavassa uusia asuinrakennuspaikkoja ei tulla osoittamaan maa kun ta kaa vas sa osoitetulle Tikkakosken lentokentän melualueelle eikä len to ken tän varalaskupaikan suojavyöhykkeelle. Kaavassa on erikseen määritetty tiiviimmän kyläasutuksen alue, jota maan käyt tö- ja rakennuslain 44 :n mukainen rakennuslupia koskeva eri tyi nen määräys koskee. Kyseisellä alueella rakennuspaikkojen mää rä ja sijainti on osoitettu kaavakartalla kiinteistökohtaisesti. Ky läasu tuk sen alueelle kaavaluonnoksessa muodostuu yhteensä 27 uutta erillispientalojen (AO) rakennuspaikkaa. Olemassa olevia rakennuspaikkoja alueella on 26. Kyläasutuksen ul ko puo li sel le alueelle ranta-alueita lukuun ottamatta uusia rakennuspaikkoja ei ole osoitettu kaavakartalle. Rakennusoikeus alueilla on kuitenkin rat kaistu ja se on osoitettu kaava-aineiston liitteenä olevassa mi toi tus tau lukos sa. M-1 -alueilla mitoituksen mukaisen ra ken nus oi keu den toteuttaminen edellyttää suunnittelutarveratkaisua. Kyläalueiden ulkopuolella olemassa olevat rakennuspaikat on osoitettu kaavakartalla (AO-1) ja niitä alueelle sijoittuu yhteensä 82. Uusia rakennuspaikkoja osayleiskaavan M-1 alueelle muodostuu yhteensä 64. Ran ta-alu eel le sijoittuu yhteensä 26 rakennuspaikkaa, uusia rantarakennuspaikkoja muodostuu yksi. Ehdotus Kaavoitusjohtaja: Kaavoitus- ja rakennuslautakunta päättää asettaa liitteen mukaisen ase ma kaa va luon nok sen 30 päivän ajaksi nähtäville val mis te lu vaiheen kuulemista varten MRL 62 :n mukaisesti. Päätös Kaavoitus- ja rakennuslautakunta: Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 21.01.2015 16 Valmistelija: kaavasuunnittelija Outi Toikkanen, puh. 014 2675 770 Oikeusvaikutteisen Vehniän yleiskaavan laatiminen on käynnistynyt alun pe rin vuonna 2004. Osa yleis kaa va luon nos on ollut nähtävillä alku vuo des ta 2007 ja yleis kaa va eh do tus vuodenvaihteessa 2007-2008. Tämän jälkeen yleis kaa va on jäänyt odottamaan valtatien 4 ke hit tä mi seen liittyvän yleis suun ni tel man laatimista, jossa läh tö kohta na on ollut valtatien suun nit te lu ja toteuttaminen moottoritienä. Valtatien 4 yleissuunnitelman valmistumisen myötä yleiskaavan laa timis ta jatkettiin keväällä 2013. Yleiskaavan laadinta käynnistettiin luon nos vai heel la oleellisesti muuttuneiden tavoitteiden sekä alueelle laa dit tu jen mitoitusperiaatteiden johdosta. Yleiskaavaa koskeva osallis tu mis- ja arviointisuunnitelma on ollut yleisesti nähtävillä 13.6. 1.7.2013 vä li sen ajan. Yleiskaava-aluetta koskevat suunnittelu- ja mi toi tus pe rus teet käsiteltiin kaavoitus- ja rakennuslautakunnassa 15.5.2013 se kä kunnan hallituksessa 27.5.2013 157. Tämän jälkeen suun nit te lu työ on odottanut valtatien 4 tiesuunnitelman val mistu mis ta Kirri Tik ka kos ki väliltä sekä YVA ohjelman käynnistymistä Veh niä Äänekoski välillä. Kaavaluonnoksen valmistelua jatkettiin vuoden 2014 aikana ta voittee na asettaa koko alkuperäistä suunnittelualuetta kokeva kaa valuon nos nähtäville alkuvuoden 2015 aikana. Alueelta laadittiin vuoden 2014 aikana täydentäviä perusselvityksiä: luonto- ja mai se masel vi tys ten päivitys, muinaisjäännösinventointi sekä rakennetun kulttuu ri ym pä ris tön inventointi. Alustavasta kaavaluonnoksesta pidettiin vi ran omais pa la ve ri Keski-Suomen ELY-keskuksessa 9.12.2014. Vt 4 Vehniä Ää ne kos ki ympäristövaikutusten arviointimenettelyn kesken eräi syy den vuoksi ELY keskuksen ja Keski-Suomen liiton kanta oli, ettei kaa va luon nos ta tulisia asettaa nähtäville ennen kuin val tatien 4 linjaus on lopullisesti selvillä. Tässä vaiheessa yleiskaavan valmis te lua jatkettiin siten, että suunnittelualue jaettiin kah teen osaan. Kaavaluonnoksen valmistelua jatkettiin Vehniän eteläosan osa yleiskaa va na ja suunnittelualueeseen otettiin mukaan Veh niän tien ja Alanen järven eteläpuoliset alueet. Nelostie on mukana suun nit te lualu ees sa Kirri Tikkakoski tiesuunnitelman kuu lu val ta osalta. Alue rajoittuu eteläpuolella Jy väs ky län kaupungin rajaan. Alueen lou naispuo lel le sijoittuu Tikkakosken len to kent tä alue. Pohjoisessa suun nitte lu alu een rajana on Alanen jär vi ja Laukaan kirkonkylälle joh ta va Vehniäntie. Suunnittelualueen laa juus on noin 11 km². Kaavaratkaisu Vehniän eteläosan osayleiskaavaratkaisun lähtökohtana on val takun nal lis ten, maakunnallisten, seudullisten ja paikallisten läh tö kohtien ja tavoitteiden sekä alueelta laadittujen selvitysten ja suun ni tel-

mien pohjalta laadittu kokonaisuus. Yleiskaavassa osoitetaan ny ky tilan teen mukainen alueella jo toteutunut maankäyttö ja ra ken ta minen. Kaavaratkaisuun vaikuttaa keskeisesti toukokuussa 2014 lausun to kier rok sel la ollut Kirri - Tikkakoski välille laadittu tie suun ni tel ma, jonka mukaisiin liittymäjärjestelyihin sekä rinnakkaistieverkkoon alueel le osoitettu maankäyttö suurelta osin tukeutuu. Alueelle osoi tetaan uusia aluevarauksia teollisuus- ja työpaikka-alueille alueen etelä osiin. Alueet tulee asemakaavoittaa. Uudet aluevaraukset asu misel le osoitetaan laadittuihin suunnittelu- ja mi toi tus pe rus tei siin pe rustuen. Yleiskaavassa uusia asuinrakennuspaikkoja ei tulla osoit tamaan maa kun ta kaa vas sa osoitetulle Tikkakosken lentokentän me lualu eel le eikä len to ken tän varalaskupaikan suojavyöhykkeelle. Kaavassa on erikseen määritetty tiiviimmän kyläasutuksen alue, jota maan käyt tö- ja rakennuslain 44 :n mukainen rakennuslupia koskeva eri tyi nen määräys koskee. Kyseisellä alueella rakennuspaikkojen mää rä ja sijainti on osoitettu kaavakartalla kiinteistökohtaisesti. Ky läasu tuk sen alueelle kaavaluonnoksessa muodostuu yhteensä 27 uutta erillispientalojen (AO) rakennuspaikkaa. Olemassa olevia ra kennus paik ko ja alueella on 26. Kyläasutuksen ul ko puo li sel le alueelle ran ta-aluei ta lukuun ottamatta uusia rakennuspaikkoja ei ole osoi tettu kaavakartalle. Rakennusoikeus alueilla on kuitenkin rat kais tu ja se on osoitettu kaava-aineiston liitteenä olevassa mi toi tus tau lu kos sa. M-1 -alueilla mitoituksen mukaisen ra ken nus oi keu den to teut ta mi nen edellyttää suunnittelutarveratkaisua. Kyläalueiden ul ko puo lel la olemassa olevat rakennuspaikat on osoitettu kaavakartalla (AO-1) ja niitä alueelle sijoittuu yhteensä 82. Uusia rakennuspaikkoja osa yleiskaa van M-1 alueelle muodostuu yhteensä 64. Ran ta-alu eel le si joittuu yhteensä 26 rakennuspaikkaa, uusia rantarakennuspaikkoja muo dos tuu yksi. Ehdotus Kaavoitusjohtaja: Kaavoitus- ja rakennuslautakunta päättää asettaa liitteen mukaisen ase ma kaa va luon nok sen 30 päivän ajaksi nähtäville val mis te lu vaiheen kuulemista varten MRL 62 :n mukaisesti. Päätös Kaavoitus- ja rakennuslautakunta: Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 21.01.2015 16 Valmistelija: kaavasuunnittelija Outi Toikkanen, puh. 014 2675 770 Oikeusvaikutteisen Vehniän yleiskaavan laatiminen on käynnistynyt alun pe rin vuonna 2004. Osa yleis kaa va luon nos on ollut nähtävillä alku vuo des ta 2007 ja yleis kaa va eh do tus vuodenvaihteessa 2007-2008. Tämän jälkeen yleis kaa va on jäänyt odottamaan valtatien 4

ke hit tä mi seen liittyvän yleis suun ni tel man laatimista, jossa läh tö kohta na on ollut valtatien suun nit te lu ja toteuttaminen moottoritienä. Valtatien 4 yleissuunnitelman valmistumisen myötä yleiskaavan laa timis ta jatkettiin keväällä 2013. Yleiskaavan laadinta käynnistettiin luon nos vai heel la oleellisesti muuttuneiden tavoitteiden sekä alueelle laa dit tu jen mitoitusperiaatteiden johdosta. Yleiskaavaa koskeva osallis tu mis- ja arviointisuunnitelma on ollut yleisesti nähtävillä 13.6. 1.7.2013 vä li sen ajan. Yleiskaava-aluetta koskevat suunnittelu- ja mi toi tus pe rus teet käsiteltiin kaavoitus- ja rakennuslautakunnassa 15.5.2013 se kä kunnan hallituksessa 27.5.2013 157. Tämän jälkeen suun nit te lu työ on odottanut valtatien 4 tiesuunnitelman val mistu mis ta Kirri Tik ka kos ki väliltä sekä YVA ohjelman käynnistymistä Veh niä Äänekoski välillä. Kaavaluonnoksen valmistelua jatkettiin vuoden 2014 aikana ta voittee na asettaa koko alkuperäistä suunnittelualuetta kokeva kaa valuon nos nähtäville alkuvuoden 2015 aikana. Alueelta laadittiin vuoden 2014 aikana täydentäviä perusselvityksiä: luonto- ja mai se masel vi tys ten päivitys, muinaisjäännösinventointi sekä rakennetun kulttuu ri ym pä ris tön inventointi. Alustavasta kaavaluonnoksesta pidettiin vi ran omais pa la ve ri Keski-Suomen ELY-keskuksessa 9.12.2014. Vt 4 Vehniä Ää ne kos ki ympäristövaikutusten arviointimenettelyn kesken eräi syy den vuoksi ELY keskuksen ja Keski-Suomen liiton kanta oli, ettei kaa va luon nos ta tulisia asettaa nähtäville ennen kuin val tatien 4 linjaus on lopullisesti selvillä. Tässä vaiheessa yleiskaavan valmis te lua jatkettiin siten, että suunnittelualue jaettiin kah teen osaan. Kaavaluonnoksen valmistelua jatkettiin Vehniän eteläosan osa yleiskaa va na ja suunnittelualueeseen otettiin mukaan Veh niän tien ja Alanen järven eteläpuoliset alueet. Nelostie on mukana suun nit te lualu ees sa Kirri Tikkakoski tiesuunnitelman kuu lu val ta osalta. Alue rajoittuu eteläpuolella Jy väs ky län kaupungin rajaan. Alueen lou naispuo lel le sijoittuu Tikkakosken len to kent tä alue. Pohjoisessa suun nitte lu alu een rajana on Alanen jär vi ja Laukaan kirkonkylälle joh ta va Vehniäntie. Suunnittelualueen laa juus on noin 11 km². Kaavaratkaisu Vehniän eteläosan osayleiskaavaratkaisun lähtökohtana on val takun nal lis ten, maakunnallisten, seudullisten ja paikallisten läh tö kohtien ja tavoitteiden sekä alueelta laadittujen selvitysten ja suun ni telmien pohjalta laadittu kokonaisuus. Yleiskaavassa osoitetaan ny ky tilan teen mukainen alueella jo toteutunut maankäyttö ja ra ken ta minen. Kaavaratkaisuun vaikuttaa keskeisesti toukokuussa 2014 lausun to kier rok sel la ollut Kirri - Tikkakoski välille laadittu tie suun ni tel ma, jonka mukaisiin liittymäjärjestelyihin sekä rinnakkaistieverkkoon alueel le osoitettu maankäyttö suurelta osin tukeutuu. Alueelle osoi tetaan uusia aluevarauksia teollisuus- ja työpaikka-alueille alueen etelä osiin. Alueet tulee asemakaavoittaa. Uudet aluevaraukset asu mi-

sel le osoitetaan laadittuihin suunnittelu- ja mi toi tus pe rus tei siin pe rustuen. Yleiskaavassa uusia asuinrakennuspaikkoja ei tulla osoit tamaan maa kun ta kaa vas sa osoitetulle Tikkakosken lentokentän me lualu eel le eikä len to ken tän varalaskupaikan suojavyöhykkeelle. Kaavassa on erikseen määritetty tiiviimmän kyläasutuksen alue, jota maan käyt tö- ja rakennuslain 44 :n mukainen rakennuslupia koskeva eri tyi nen määräys koskee. Kyseisellä alueella rakennuspaikkojen mää rä ja sijainti on osoitettu kaavakartalla kiinteistökohtaisesti. Ky läasu tuk sen alueelle kaavaluonnoksessa muodostuu yhteensä 27 uutta erillispientalojen (AO) rakennuspaikkaa. Olemassa olevia ra kennus paik ko ja alueella on 26. Kyläasutuksen ul ko puo li sel le alueelle ran ta-aluei ta lukuun ottamatta uusia rakennuspaikkoja ei ole osoi tettu kaavakartalle. Rakennusoikeus alueilla on kuitenkin rat kais tu ja se on osoitettu kaava-aineiston liitteenä olevassa mi toi tus tau lu kos sa. M-1 -alueilla mitoituksen mukaisen ra ken nus oi keu den to teut ta mi nen edellyttää suunnittelutarveratkaisua. Kyläalueiden ul ko puo lel la olemassa olevat rakennuspaikat on osoitettu kaavakartalla (AO-1) ja niitä alueelle sijoittuu yhteensä 82. Uusia rakennuspaikkoja osa yleiskaa van M-1 alueelle muodostuu yhteensä 64. Ran ta-alu eel le si joittuu yhteensä 26 rakennuspaikkaa, uusia rantarakennuspaikkoja muo dos tuu yksi. Ehdotus Kaavoitusjohtaja: Kaavoitus- ja rakennuslautakunta päättää asettaa liitteen mukaisen ase ma kaa va luon nok sen 30 päivän ajaksi nähtäville val mis te lu vaiheen kuulemista varten MRL 62 :n mukaisesti. Päätös Kaavoitus- ja rakennuslautakunta: Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. Valmistelija: kaavasuunnittelija Outi Toikkanen, puh. 050 5687 206 Vehniän eteläosan yleiskaavaluonnos on ollut yleisesti nähtävillä 5.2. - 9.3.2015 välisen ajan. Kaavaluonnoksesta pyydettiin lau sun not Keski-Suomen Ely -keskukselta, Keski-Suomen liitolta, Kes ki-suomen museolta, Trafilta, Liikennevirastolta, Finavialta, Puo lus tus voimil ta ja Tekniseltä lautakunnalta, joista Trafi, Liikennevirasto ja tek ninen lautakunta eivät antaneen luonnoksesta lausuntoa. Mie li pi tei tä kaavaluonnoksesta jätettiin viisi kappaletta. Tiivistelmät lau sun nois ta ja mielipiteistä sekä niihin annetut kaavanlaatijan vastineet ovat liitteenä. Suunnittelutyö keskeytettiin kaavaluonnoksen nähtävillä olon jälkeen al ku vuo des ta 2015 Vehniä Äänekoski ympäristövaikutusten ar-

vioin ti me net te lyn keskeneräisyyden vuoksi. Osayleiskaavan laa ti mista on jatkettu kevään 2016 aikana ja se on valmisteltu kaa va eh dotuk sek si. YVA-selostus on valmistunut toukokuussa 2016. Kaavaluonnokseen on saatujen lausuntojen ja muistutusten pe rusteel la tehty seuraavia muutoksia: - Yleiskaavasta on poistettu määräys, jonka mukaan kaava sallii MRL 44 :n mukaisesti, että rakennuslupa voidaan myöntää suoraan yleiskaavan perusteella kaavassa osoitetuilla AO ja AM raken nus pai koil la. - T ja TY-1 alueita koskevia kaavamääräyksiä on täydennetty ajoitus mää räyk sel lä, että alueet voidaan toteuttaa vasta, kun pe ruspa ran ta mi nen on tehty ja rinnakkaistieverkko alueelle toteutettu. - Yleiskaavamerkintöihin on tarkistettu eritasoisten teiden nimistö ym pä ris tö mi nis te riön yleiskaavamerkinnät ja -määräykset oppaan mu kai ses ti. - Yleiskaavassa osoitettu tieliikenteen melualuetta on tarkistettu siten, että kaavaehdotuskartalle on osoitettu tieliikenteen melualue ny ky ver kol la ilman meluesteitä vuonna 2040, jossa melutaso ylittää päiväohjearvon 55 db. - Lentoliikenteen varalaskupaikan kaavamääräystä on täydennetty seu raa vas ti: "Maantien suoja-alueelle rakentaminen edellyttää maan tie lain 47 :n mukaista tienpitoviranomaisen lupaa". - Yleiskaavan suunnittelumääräyksiä on täydennetty seuraavasti: "Alue sijoittuu kokonaisuudessa Tikkakosken varalaskupaikan suo ja vyö hyk keel le. Lentoesteen muodostavista mastoista ja raken teis ta on pyydettävä lausunto puolustusvoimilta sekä il mai lulain mukainen lausunto Trafilta. Tuulivoimarakentaminen alueelle on kielletty". - Valtatien länsipuolella Lentokentäntien eteläpuoliset alueet on osoi tet tu puolustusvoimien alueena (EP). - Lentokentäntien pohjoispuolella TP-1 aluetta on laajennettu pohjoi seen. - Valtatien itäpuolelle sijoittuvat uudet teollisuusalueet (T) on ra jattu siten, että ne sijoittuvat vähintään 150 metrin etäisyydelle va ralas ku pai kan kiitotien keskilinjasta. - Kaavan tietoihin on lisätty 16.7.1993 vahvistettu Lentoaseman alu een asemakaava. - Ma-1 merkintään on lisätty, että kyseessä on paikallisesti arvokas koh de. - Emätila- ja mitoitustaulukkoa on täydennetty emätilaa koskevilla tie doil la sekä kiinteistön muodostumisajankohdalla. - Kaavaselostukseen on lisätty kuvaukset alueelle sijoittuvista luon to koh teis ta. - Kaavaselostuksen tiedot tiesuunnitelman perusteella lu nas tet tavis ta kiinteistöistä on tarkistettu. - Osallisiin viranomaisiin on lisätty Jyväskylän kaupunki. - Kaavakartalle on osoitettu sijainniltaan ohjeellisena vielä to teut ta-

ma ton ulkoilureitti (Peurunka - Tikkakoski). - Rakennuspaikkoja kuvaavan symbolin merkintätekniikka on yhte näis tet ty AO, AO-1 ja RA alueilla. - Kaavasta on poistettu merkintä MY-1 ja merkintään MY on lisätty mää räys: "Ranta-alueen rakennusoikeus on siirretty rantaviivasta ulot tu van 150 metriä leveän vyöhykkeen alueella rakentamisen sal li val le AO, AO-1, AM tai RA alueelle". - M alueen kaavamääräyksestä on poistettu viittaukset ran ta-alueisiin. - Kaavaselostusta on täydennetty lentokentän varalaskupaikkaa, val ta kun nal li sia alueidenkäyttötavoitteita, kevyen- ja jouk ko lii kenteen huomioimista, koskevilla tiedoilla. - Lentokonemelualueetta kuvaava kaavamerkintä on muutettu piste kat ko vii vas ta aaltoviivamerkinnäksi. - Kiinteistön Iso-Takala (410-412-1-485) alueella kahta yleis kaa valuon nok ses sa osoitettua AO rakennuspaikkaa on siirretty an netun mielipiteen mukaisesti. Rakennuspaikkojen siirto tapahtuu kaa vas sa osoitetulla kyläasutuksen alueella. - Kiinteistön Väliaho (410-412-1-752) alueelle osittain sijoittuvan TY-1 alueen rajausta on tarkistettu siten, että alueella oleva lähde jää TY-1 alueen ulkopuolelle. - Kiinteistön Niemelä (410-4121-501) alueelle sijoittuvan AO-1 alueen rajausta on tarkistettu annetun mielipiteen mukaisesti. Ehdotus Päätös Kaavoitusjohtaja: Kaavoitus- ja rakennuslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se päät tää asettaa em. liitteen mukaisen yleiskaavaehdotuksen näh tävil le 30 päivän ajaksi MRL 65 ja MRA19-20 tarkoittamalla ta valla. Kaavoitus- ja rakennuslautakunta: Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.