HELSINKI. OSAKEYHTIÖ KAUPPAKIRJAPAINO, 1906.

HELSINKI. OSAKEYHTIÖ KAUPPAKIRJAPAINO, 1906.

Johdanto. Muutamia vuosia sitte asuin hyvin viljellyllä paikkakunnalla etelä-suomessa ja työskentelin siellä maanviljelyksen alalla, minkä kautta luonnollisesti usein jouduin tekemisiin paikkakunnan muiden maanviljelijöiden kanssa. Eräänä vuonna, jolloin ihana, vaikkakin hiukan myöhästynyt kevät oli seurannut pitkää talvea, kävin tapaamassa erästä pitäjän suurviljelijää. Hän näytti kovin miettiväiseltä ja huolestuneelta.»jo aikoja sitte olen kylvänyt kaurani» kertoi hän,»mutta minkäänlaista orasta ei vielä näy, vaikka sen jo useita päiviä sitte olisi pitänyt nousta. Ja kuitenkin olen tänä vuonna siemeneni erityisesti lajitellut triöörillä. Sen pitäisi olla erittäin hyvää laatua. Mutta kevät lienee tänä vuonna kummallisempi kuin ennen».»otit kai selvän kauran itämiskyvystä», kysäsin minä.»en», sain vastaukseksi,»mitä se olisi hyödyttänyt? Siemeneni ovat aina itäneet hyvin. Miksi siis näkisin turhaa vaivaa?»»mennäänpä katselemaan kaurapeltojasi», ehdoitin minä.»kenties kaurasi sittenkin oli huonosti itävää!»»elä nyt puhu joutavia», kuului hänen jokseenkin tyly vastauksensa.»mutta voimmehan siksi toiseksi kernaasti pistäytyä katselemassa viljelyksiäni. Annoin kauransiementä lähimmissä kylissä asuville torppareillekin; voimmehan käydä heidänkin viljelyksillään». Menimme ensin talon omille kauramaille. Siellä ei näkynyt mitään kunnollista orasta, ainoastaan yksinäisiä taimia siellä täällä useamman metrin päässä toisistaan. Kun aloimme tarkastaa maassa vielä itämättöminä olevia kauranjyviä, huomasimme, että suurin osa niistä oli homehtuneita ja sisästä mustanruskeita, osa taas oli pinnalta muuttumattomia, mutta sisus oli niissä sameata nestettä. Itämisen alkua ei voinut huomata kummassakaan. Tämä oli todellakin ikävä huomio naapurilleni, joka oli kylvänyt yli 200 hl. kauraa. Parilla hänen pellollaan tapasimme

4 kuitenkin tavallistakin orasta, mutta melkein toinen puoli kaurasta oli viallista 120 hl. kauraa oli kylvetty aivan turhaan. Kun tulimme torpparien pelloille, olivat sielläkin asiat yhtä surkealla kannalla, niillä kaurapelloilla, joihin talosta saatua siementä oli kylvetty. Puheena oleva tilanomistaja oli siis pakoitettu suurimmassa kiireessä hankkimaan uutta siementä ei ainoastaan itselleen vaan myös torppareilleen. Vahinko ei kuitenkaan tämän kautta tullut korjatuksi, sillä paras kylvö aika oli jo ohi. Uuden siemenen itäminen kävi luonnollisesti hitaasti, koska tuo välttämätön kevätkosteus jo oli maasta hävinnyt. Sitäpaitsi tulivat pian kevätkuivat; elonkorjuu myöhästyi ja viljan vioitti osittain halla. Kaikki nämä tappiot ja kustannukset sai tilanomistaja kestää ainoastaan sentähden, ettei hän ennen kylvämistä ollut tutkinut siemenen itäväisyyttä. Ja sellaisen tarkastuksen olisi hän kuitenkin voinut tehdä ai van ilman erityisiä kustannuksia. Muutamia vuosia myöhemmin ottaessani osaa viimeisen Hätäaputoimien keskuskomitean töihin sain lukemattomia kertoja niiden agronoomien kautta, jotka toimikunta oli asettanut kadon kohtaamille seuduille Savoon, Karjalaan ja Pohjanmaalle kuulla, että suuri osa näiden seutujen maanviljelijöistä oli kylvänyt peltoihinsa itämätöntä tai huonosti itävää siementä. Nämäkin maanviljelijät katsoivat tarpeettomaksi tutkia siemenen itäväisyyttä. Ja kuitenkin olisivat he ilman kustannuksia voineet toimeenpanna tällaisen tarkastuksen, ja jos he silloin olisivat tulleet huomaamaan että siemen on huonosti itävää, niin olisivat he voineet käyttää sitä rehuksi eikä suotta kylvää maahan. Olisihan silloin kylvämis- y. m. vaivatkin heiltä säästyneet. 1890-luvun keskipaikoilla antoi Hätäaputoimien keskuskomitea minun tutkittavakseni suuren määrän apila- ja heinänsiemennäytteitä, joita oli hankittu kauppiailta eri osista maata. Useimmissa näistä näytteistä oli itäväisyys jokseenkin huono, mikä seikka käy tarkemmin selville seuraavasta taulusta:

5 Siemenlaji Tutkittujen näytteiden Puhtaan siemenen itäväisyys lukumäärä Paras Huonoin Keskiarvo Puna-apila 126 97,o % 0,0 % 71,0 % Alsike-apila 51 93,o % 4,9 % 58,5 % Valko-apila 16 83,8 % 1,0 % 54,o % Timotei 200 98,o % 4,6 % 78,8 % Alpekurus 5 36,7 % 11,2 % 21,3 % Useampia lajia sisältävät siemensekoitukset olivat vieläkin huonompia. Voisi luetella vielä useampiakin esimerkkejä siitä, kuinka usein ja kuinka laajalla alalla maassamme käytetään huonosti itävää siementä, mutta luulen, että edellämainitut jo ovat tarpeeksi. Siemenestähän suurimmaksi osaksi riippuu, millainen sato tulee. Yhtä luonnollista on, että siemenen arvoa määrättäessä on etupäässä huomiota pantava sen itäväisyyteen. Onhan tosin siemenellä muitakin ominaisuuksia niinkuin kestävyys ja puhtaus, jotka ovat kylläkin tärkeitä, mutta katsoen siihen, kuinka alkuperäisellä kannalla erittäinkin peltokasviviljelys meikäläisten pikkuviljelijöiden keskuudessa tätä nykyä on, luulen että siemenen itäväisyyttä on pidettävä sen enimmän huomiota ansaitsevana ominaisuutena. Mitä siemenen itäväisyyden tarkastamiseen tulee, niin on jo täällä johdannossa huomautettava, että se on niin erittäin yksinkertaista ja helppoa, että jokainen maanviljelijä olkoon hän kuinka köyhä tahansa voi itse sen sangen tyydyttävällä tavalla toimittaa. Eikä siihen paljoa aikaakaan tarvita. Näin ollen voi täydellä syyllä sanoa, että jokaisen maanviljelijän ehdoton velvollisuus on hyvissä ajoin ennen kylvöä, tutkia siemenen itäväisyys. Itämiskokeiden kautta voi maamies, kuten yllä on huomautettu, säästyä usein sangen tuntuvista tappioista, joita huonosti itävän siemenen käyttäminen tuottaa. Sitä paitsi on hän näitä tutkimuksia tehdessään tilaisuudessa tutustumaan siementen erilaisiin ominaisuuksiin ja muuten tekemään näihin nähden monta hyödyllistä havaintoa. Jo-

6 han meikäläisten maanviljelijöiden kesken on ruvettu harrastamaan täysikelpoisten karja-rotujen ja kantain hankkimista. Milloinkahan se aika on koittava, jolloin samallaisia vaatimuksia asetetaan viljelyksillä tavattaville peltokasvi roduille ja kannoille? * * * Alla olevassa esityksessä teemme aluksi lyhyesti selkoa kylvösiemenen rakenteesta ja sen eri osista sekä selitämme sen jälkeen, kuinka itäminen tapahtuu. Lopuksi annamme muutamia ohjeita siitä, kuinka siemenen itäväisyyttä on tutkittava sekä millä edellytyksillä hyvä siemen yleensä on saatavissa, miten sitä on säilytettävä y. m. Kylvösiemenen rakenne. Siemenen sisässä on nuori kasviaihe, itu jota siemenkuori ympäröi. Niissä siemenissä jotka jäävät hedelmän ympäröimiksi on ohut siemenkuori, jota vastoin niissä, jotka leviävät ilman hedelmävaippaa, on siemenkuori paksu ja jokseenkin sitkeä, niin että hento itu siitä saa tarpeellista suojaa. Idussa on monta osaa, joihin uuden taimen taipumukset sisältyvät. Kuoritussa herneessä (Kuva 1) huomaa helposti nuo eri osat, nim. juuriaiheen (r), varsiaiheen (g) ja nuo kaksi suurta sirkkalehtiaihetta (c), mitkä viimeksi mai Kuv. 1. Kuoritta herne. r. juuriaihe; g. varsiaihe; c sirkkalehdetnitut täyttävät suurimman osan siemenestä. Tämän kaltaisia siemeniä tavataan peltokasvien joukossa palkokasveilla (herneillä, pavuilla, vikkerillä, apilalla y. m.) sekä ristikukkasten heimossa (nauriilla, lantulla, kaalilla y. m.) Heinäkasvien siemenissä (viljan siemenessä ja muissa heinäkasveissa) samoinkuin tattarin-, hampun- ja pellavansiemenissä tavataan paitsi yllämainittuja osia tavallisesti myös aika iso siemenvalkuainen (Kuva 2, b). Niissä siemenissä, joissa viimemainittu osa on suuresti kehittynyt on useinkin aivan pieni itu. Siemen jyvän (Kuva.2) muodostavat

niinollen hedelmäseinä, joka tavallisesti on kiinnikasvanut siemenkuoreen (a), suuri siemenvalkuainen (b), aivan vähäinen varsiaihe (c), erittäin pieni sirkkalehtiaihe(d)ja pieni juuriaihe (e). Suurin osa siemenjyvästä on siis siemenvalkuaista, joka sisältää sen ravinnon, minkä itu tarvitsee kehittyäkseen. Samallainen idun ravintovarasto on palkokasveilla (kts. yllä 1) paksuissa sirkkalehdissään. Ravintovarastona on osaksi munavalkuaista, osaksi öljyä ja tärkkelystä. Siemenjyvän sisemmät osat ovat melkein täynnä tärkkelysjyväsiä, jotavastoin ulommat osat sisältävät paitsi puheena olevaa ainetta myös suuren määrän munavalkuaisaineita; lähinnä pinnan alla on yksi (vehnässä) tai useampia (ohrassa) paksulla seinällä varustettuja, kuutionmuotoisia soluja, joissa ei ollenkaan ole tärkkelystä, yaan ainoastaan munavalkuaisainetta ja öljyä. (Jauhettaessa seuraavat nämät kerrokset useimmiten kuoren mukana, ja tästä johtuu se, että leseitä voidaan pitää runsaasti munavalkuaisainetta sisältävinä 7 Kuva 2. Kauranjyvä, pitkittäin läpileikkattuna. a. hedelmäseinä ja siemenkuori b. siemenvalkuainen, c. varsiaihe, d. sirkkalehtiaihe. e. juuriaihe. ravintoaineina). Palkokasvien siemenissä ovat ne ravintovaraston munavalkuaisaineet tasaisemmin jaetut, niin että sirkkalehtien kaikissa soluissa on paljo munavalkuaista ja tärkkelystä. Itämiskykyä on siemenellä jo ennenkuin se on ehtinyt täysin kehittyneeksi, minkä vuoksi kypsymättömiäkin siemeniä voi käyttää kylvösiemenenä. Rukiinjyvä voi itää jo 3 tai 4 viikkoa ennen kuin ruis on valmis leikattavaksi. Myöskin nauriin ja palkokasvien siemen voi itää jo paria viikkoakin ennen kuin se on täysin kypsynyt. Siitä huolimatta on kuitenkin vasta viime hädässä kylvettävä kypsymätöntä siementä, sillä siitä kehittyy vaan hento oras, ja juurisäikeet tulevat ohuiksi ja lyhyiksi; kasvin vastustuskykv on vähäinen eikä se kykene maasta ottamaan tarpeellista ravintoa. Tällaista hentoa ja kituvaa orasta voi lyhyempikin kuivuus tai sade-aika taikka lievä halla tuntuvasti vahingoittaa, jotavastoin voimakas oras voi suoriutua tällaisista vastuksista aivan erinomaisesti. Sitäpaitsi haittaa rikkaruoho paljon suuremmassa määrässä hentoa orasta kuin voimakasta. Ainoastaan täysipainoiset

8 ja kypsyneet siemenet voivat synnyttää hyvin kehittyneitä, vastustuskykyisiä taimia. Huomattava on vielä, että kypsymättöminä korjatut siemenet hyvin pian menettävät itäväisyytensä. Kun siemen on kypsää, erottuu se aivan tai melkein kokonaan emätaimesta. Täysikypsä ja hyvin muodostunut jyvä on poikkileikattuna pyöreän muotoinen, silloinkin kuin jyvä puimisen jälkeen on kuivunut (Kuva 3), mutta jos siemen korjataan kypsymättömänä, niin pienenee ja kutistuu se kuivuessaan, ja on läpileikkauksen ympärys silloin epätasainen. (Kuva 4). Palkokasvien siementen laita on samallainen, joskin niiden joukossa on lajeja, joissa pinta aina on epätasainen. Jyvän vähitellen kypsyessä voi siinä Kuva 3. Kypsän veh huomatnänjyvän poikkileik sisusta on alussa maitomaista, ja sano erilaisia muutoksia. Siemenen kaus. taan siemenen silloin saavuttaneen viheriä- eli maitokypsyyden. Jos se korjataan tällä asteella ollessaan, niin kutistuu se kuivuessaan, kuten yllä on huomautettu. Vähitellen käy siemenen sisällys kypsyvässä jyvässä sitkeäksi, niin että sen voi vetää säikeiksi, ruisjyvän voi silloin kynnellä katkaista, ja kuori on saanut kellertävän värin. Kun jyvä Kuva 4. Kypsymättömänä korjatun veh on saavuttanut tämän asteen, sanotaan sen olevan keltakypsää. Jos sen silloin nän jyvän poikkileikkaus. korjaa, ei se kutistu kuivuessaan. Yleisenä sääntönä on pidettävä, että vilja on korjattava silloin kuin siemenet ovat keltakypsiä. Palkokasveissa ja tattarissa, joissa kasvinkukkiminen kestää verrattain pitkän ajan, kun näet uusia kukkia alituisesti muodostuu kasvin latvapuolessa, ei siemenen kehittyminen saata tapahtua saman kasvin kaikissa kukissa yhtäaikaa. Oikeata korjuuaikaa näille kasveille määrättäessä on pidettävä silmällä, että ensin valmistuneet hedelmät eivät pääse liiaksi kypsymään, niin että hedelmät korjattaessa niistä karisevat, sekä että suurin osa muista hedelmistä on siksi paljon edistynyt kasvussaan, että ne jälkikypsymisen kautta voivat saavuttaa tarpeellisen kypsyyden. Viljakasveissa ei jälkikypsyminen ole läheskään

niin tärkeä kuin puheenaolevissa kasveissa, kun vaan vilja on leikattu, silloin kuin se on saavuttanut keltakypsyysasteen. Korsivilja- kasveissa ovat tavallisesti tähkän keskiosassa olevat jyvät suurimmat; kaurassa ovat kuitenkin suurimmat jyvät useimmiten röyhyn latvahaarukoissa. Palkokasveissa ja tattarissa antavat ensin kypsyneet s. o. alimmat hedelmät paraiten kehittyneet siemenet. Samoin on myös laita nauriin ja lantun siementen. 9 Siemenen itäminen. Kun siemen, jota, kuten sanottu, muutamissa tapauksissa oikeastaan pitäisi kutsua hedelmäksi, on kypsynyt pidetään sitä yleensä valmiina kylvettäväksi ja mullattavaksi, jotta se taas vuorostaan synnyttäisi uuden taimen. Kuitenkin on tultu siihen huomioon, että äsken korjatut, kypsyneet siemenet useimmiten tarvitsevat pitemmän tai lyhyemmän lepoajan, ennenkuin ovat valmiit kylvettäviksi. Ne eivät nimittäin tavallisesti tahdo itää heti kypsyttyään, vaikkakin itämissuhteet ovat kaikin puolin edulliset. Lepoajan kestäessä tapahtuu siemenessä, tosin kyllä heikko aineenvaihdos, mikä ikäänkuin valmistaa itämistä. Erittäin tuntuvassa määrässä ilmenee tämä seikka ohrassa, minkä vuoksi jyvän itäväisyyttä tällaisessa viljalajissa ei olisi tutkittava, ennenkuin parin kuukauden perästä viljankorjuun jälkeen. Kaiken laatuiset siemenet eivät kuitenkaan näy tarvitsevan tällaista lepoaikaa; ruishan esim. itää, kuten tunnettua, hyvin helposti ollessaan vielä lyhteessäkin. Itämisen edellyttämät ulkonaiset perusehdot ovat: 1) vesi, 2) lämpö, 3) ilma ja 4) sopiva maaperä. Siemenen itäminen alkaa sillä että se ympäröivästä maaperästä ottaa vettä, mitä ainetta siinä ei ole itämiselle riittäviä määriä. Korsiviljan jyvä ei tavallisesti tarvitse niin paljoa vettä itääkseen kuin palkokasvinsiemen. Yleensä voi vedenottamisen sanoa tapahtuvan nopeammin suuremmassa lämmössä kuin vähemmässä, kuitenkin määrättyjen rajojen sisällä. Vettä ottaessaan paisuu siemen. Useissa palkokasveissa, erittäinkin vikkerissä ja apilassa tapaa usein n. k. kovia siemeniä, joiden kuori ei laske vettä läpi. Voi mennä vuosiakin, ennenkuin tällai-

10 set siemenet ottavat vettä ja alkavat itää. Jos ne kuitenkin syystä tai toisesta saavat jonkun naarmun kuoreensa, voivat ne jokseenkin pian imeä itseensä saman verran vettä kuin muutkin siemenet, minkä jälkeen itäminen alkaa. Itämistä varten paisuneen siemenen äkillisestä kuivumisesta voi helposti olla seurauksena, että siemen tykkänään kadottaa kehittymisvoimansa s. o. se kuolee. Kasvien siemenille sopivin lämpömäärä on maassa tavallisesti keväisin ja syksyisin, jolloin myös maan kosteus niiden tarpeita vastaa. Keskikesällä on maa usein liian lämmin ja liian kuiva Parhaiten näyttävät peltokasvien siemenet itävän 20 25 C lämmössä. Ilma on välttämätön ehto siemenen itämiselle samoinkuin kasvin kaikelle muullekin kehitykselle. Ilmansaanti riippuu tietysti lähinnä maaperän laadusta. Ainoastaan jos maa on tarpeellisen kuohkeata ja muokattua sekä tarpeenmukaisesti ojiteltua saa siemen maahiukkasten välistä tarpeihinsa riittävästi ilmaa. Itämisen suotuisa edistyminen vaatii alituista ilmanvaihdosta maassa. Sentähden on helposti ymmärrettävissä, että siemenen liian syvälle multaaminen varsinkin kankeassa maaperässä voi haitallisesti vaikuttaa siemenen itämiseen. Myöskin siinä tapauksessa että maa, siemenen itämisajan kestäessä, peittyy kovaan kuoreen, kärsii siemen helposti ilmanpuutetta, niin että itäminen keskeytyy. Kuohkea, rakeinen peltomaa on siis ehdottomasti välttämätön, jotta kylvetyt siemenet voisivat itää yhtäaikaa ja joutuisasti. Että itämisen nopeus erittäinkin meidän maamme ilmanalassa on mitä tärkein, on itsestänsä selvää. Siemenen itäessä kehittyy juuriaihe tavallisesti joutuummin kuin varsiaihe. Kun pikkujuuri alkaa ilmaantua, voi itämisen katsoa alkaneeksi. Täysi var- Kuva 5. Itäneitä viljan siemeniä 5 7 päivää kylvön jälkeen. A. Vehnä. B. Ruis, C. Kaura. D. Ohra.

muus siemenen itäväisyydestä saadaan kuitenkin vasta sitten kuin ei ainoastaan juuri vaan myös varsiosa on täydellisesti kehittynyt kuoresta. Korsiviljakasveissa ja muissa heinälajeissa muodostuu itäessä ainoastaan yksi sirkkalehti. Idun ala-osasta kehittyy useita kapeita sivujuuria, joita kärjen yläpuolella ohuet juurikarvat peittävät. Huolimatta siitä mikä asento siemenellä on, kasvavat sivujuuret aina alaspäin. Vehnällä ja kauralla on itämisen alkaessa tavallisesti 3 sivujuurta, rukiilla 4 ja ohralla 6 7 (Kuva 5). Varsiaihe jatkuu tietysti ylöspäin. Jotta se vahingoittumatta voisi tunkeutua ylös maasta, on sitä suojaamassa aivan toisiinsa liittyneet, kovat, tupenmuotoiset, teräväpäiset lehdet (Kuva 6). Kaurassa ja ohrassa kasvaa varsiaihe ensin kuoren sisäpuolella ja tunkee ulos vasta jyvän yläpäästä (Kuva 5). Se lehti, mikä korsiviljan 11 Kuva 7. Pellavansiemenen itäminen. A. Juuri on juuri tunkenut esiin siemenestä. B. Nuori juuri on kasvanut syvemmälle maahan, nuori varsi on pidentynyt, ja sirkkalehdet (c) ovat nousseet maan pinnalle; siemenkuori putoo juuri maahan. C. Sirkkalehdet (c) ovat levinneet ja varsinainen varsi (p) alkaa kehittyä; r maanpinta. Kuva 6. Itävä vehnän jyvä. itäessä ensimäisenä kehittyy, on tavallisesti lyhyt ja kettomainen; eikä toinenkaan tavallisesti vielä ole täysin kehittynyt, mutta kolmas on jo täydellinen. Kaurassa on tämä

12 lehti ruuvin tapaan kiertynyt vasempaan aivan kuin korkkiruuvi, kuin se sitävastoin muissa viljalajeissa on kiertynyt päinvastaiseen suuntaan. Muiden peltokasviemme itäessä kehittyy idusta kaksi sirkkalehteä, jotka melkein kaikissa näissä kasveissa nousevat maasta nuoren varren mukana (Kuva 7). Palkokasveissa jäävät sirkkalehdet maan pinnan alapuolelle kuoren sisään. Suojatakseen maan alla kehittyvää varren kärkeä taipuu esim. hernekasveissa viimeiseksi muodostunut hennon varren äärimäinen osa alaspäin (Kuva 8). Itäminen voi tavallisesti tapahtua yhtä hyvin pimeässä kuin valossa: peltokasveissahan se yleensä tapahtuu maan sisässä s. o. pimeässä. Keväällä ja syksyllä tapahtuu siemenen itäminen useitten havaintojen mukaan tavallisesti joutuummin kuin kesällä ja talvella. Usein tapahtuu myös, että siementavara, a joka syksyllä on näyttäytynyt hyvästi itäväksi, ------- itää seuraavana keväänä tuntuvasti huonommin, mikä seikka useimmiten johtuu siitä, että siementä on huonosti säilytelty sekä että ruoste ja muut sienet ovat ehkäisevästi siihen vaikuttaneet. On monta esimerkkiä, jotka todistavat, että syysruis jota on aitassa säilytetty edellisestä syksystä lähtien on kokeillessa osottanut paljon huonompaa itäväisyyttä ennen kylvöä kuin talvella tai keväällä. Tästä käy selville, että on täysi syy tutkia siemenen itäväisyyttä ei ainoastaan puimisen jälkeen, vaan myös ennen kylvämistä: jälkimäisessä tapauksessa on tutkimus toimitettava niin hyvissä ajoin, että jos tutkimus on vienyt huonoihin tuloksiin, vielä Kuva 8. Itävä herne a. maalipinta. ehtii hankkia uutta siementä paikkakuntaan ja vuoden laatuun nähden sopivaksi kylvöajaksi, mitä seikkaa ei koskaan pitäisi laiminlyödä. Siemenen itäväisyyden tutkiminen. Onhan itsestänsä selvää, että siementavara, joka ei idä, on kelpaamatonta kylvösiemeneksi, ja yhtäselvää pitäisi myös samasta syystä olla, että maanviljelijän on otettava selvä siemenen itäväisyydestä, ennenkuin hän sen

maahan kylvää. Kuitenkin on, kuten jo johdannossa huomautimme, perin tavallista, että meikäläinen maanviljelijä laiminlyö tämän yksinkertaisen ja helposti toimeenpantavan tarkastuksen, joka edellyttää tuskin minkäänlaisia koneita eikä missään tapauksessa vaadi kalliita apuneuvoja. Se vie sitäpaitsi niin vähän aikaa, että jokainen maanviljelijä ehtii sen toimeenpanna tarvitsemattansa laiminlyödä muita tehtäviään. Mutta ei siinä kyllin, että suurin osa meidän maanviljelijöistämme kokonaan laiminlyö siemenen itäväisyyden tutkimisen, nekin harvat, jotka ottavat vaivakseen tällaisten tutkimuksien toimittamisen, tekevät sen usein kyllä niin puutteellisesti, että lopputulos jää sangen epäselväksi. Ja kuitenkin olisi epäilemättä samalla vaivalla saanut aikaan luotettavammankin tarkastuksen. Siemenen itäväisyyttä tutkiessaan käyttää talonpoikainen maanviljelijä maassamme useita tapoja ja tahdon nyt seuraavassa esittää kaikessa lyhykäisyydessään näistä tietääkseni tavallisimmat: 1) Jyväkasan pintakerroksesta otetaan kourallinen jyviä ja heitetään ne maaturpeen multaiselle puolelle joko yhteen kasaan pieneen kuoppaan tai jonkun verran hajalleen. Toinen turve pannaan tämän päälle, minkä jälkeen turpeet, tarpeen mukaisesti kostutettuina asetetaan uuninlaiteelle tai muuhun lämpöiseen paikkaan. Parasta on kääriä kangaskappale siementen ympärille, ennenkuin nämät sijoitetaan maahan kaivettuun syvennykseen. 5 6 päivän kuluttua tarkastetaan siemenet; jos silloin suuri osa niistä on itänyt, ollaan täysin tyytyväisiä sekä siementen itäväisyyteen että tutkimistapaan. 2) Tuohinen täytetään hyvällä maalla, ja pinnalle sirotetaan jokunen määrä siemeniä, jotka, sen jälkeen kuin maa on kostuteltu, katetaan maaturpeella. Tällainen menettely on suuresti edellisen kaltainen; sillä on samat puutteet ja samat ansiot kuin edellisellä. 3) Joku määrä siemeniä suljetaan märän vaatekappaleen sisään, minkä jälkeen vaatteen ympärille huolellisesti kääritään häränrakko. Itämiskoe sijoitetaan sitte jonkun henkilön kainalonaluskuoppaan ja ommellaan paitaan kiinni. Tässä lämpöisessä paikassa itävät siemenet sangen pian; kuitenkin täytyy tätä menettelyä ilmavaihdon poistamisen vuoksi pitää erittäin epävarmana. Nauriin ja lantunsiemeniä voinee tällä tavoin kuitenkin tutkia. 13

14 Ylläesitetyistä, yksinkertaisista tavoista tutkia siemenen itäväisyyskykyä voisi kaksi ensinmainittua antaa varsin luotettavia tuloksia, jos niitä käytettäessä seurattaisiin muutamia tärkeitä ohjeita sekä yleensä meneteltäisiin huolellisemmin kuin mitä tavallisesti tehdään. Jos ei tahdota tyytyä näihin rahvaan keskuudessa tavallisiin, vanhettuneisiin tutkimistapoihin, vaan tahdotaan toimeenpanna itäväisyyskokeita, jotka ovat täysin varmoja ja tarkoituksenmukaisia eivätkä tuota paljoa vaivaa, niin voi valita jonkun alempana esitetyistä menettelyistä, jotka meidän mielestämme ovat asetettavat etusijalle verrattuina ennen mainittuihin. 1) Lautasen pohjalle pannaan tavallisesti kaksinkertainen imupaperi, joka on käännetty vastakkain tavalla, minkä vierellä oleva kuva (Kuv. 9) osoittaa. Varsin paksua imupaperia ei pidä käyttää. Paperi kostutetaan, ja sen sisäiseen poimuun ladotaan riviin joku määrä siemeniä, minkä jälkeen paperin toinen puolisko käännetään niiden päälle. Lautanen katetaan ei varsin tiiviisti peittävällä lasi-levyllä tai ylös-alaisin käännetyllä lautasella. Kosteus pysytetään sen kautta, Kuva 9. että paperin ylin-osa Itäväisyyskoe imupaperilla. 2 tai 3 kertaa vuorokaudessa kastellaan. Jotta siemenet saisivat runsaammin ilmaa, on paras asettaa paperi muutamien herneenkokoisten pikkukivien, lasipalaisten y. m. s. päälle, jottei se aivan joutuisi koskettamaan lautasen pohjaa. Jokaista uutta koetta varten täytyy olla eri imupaperi. Tämä tutkimistapa voi, jos vaan alempana lueteltuja yleisiä ohjeita noudatetaan, antaa varsin varmoja tuloksia. 2) Toinen yksinkertainen ja hyvin sovelias laitos itäväisyyskokeita varten saadaan seuraavalla tavalla: Tavallisen kiillotetun kukkaruukkuvadin sisään pannaan pienempi kiillottamaton, joka kolmelta neljäs-osaltaan täytetään hiekalla. Tämän päälle asetetaan siemenet riviin, pai-

netaan hiekan sisään sekä peitetään, yksinkertaisella imupaperilla siinä tapauksessa että laitos tulee pidettäväksi auringon paisteessa. Ulompaan vatiin kaadetaan sitte vettä, joka imeytyy sisempään vatiin; siemenet saavat siis itämiselle välttämätöntä kosteutta, jos vaan vettä aina on ulommassa vadissa. Siementen järjestämisen helpottamiseksi hiekkaan käytetään kaaviota, jossa on 100 jyvän suuruista kohoketta. Se on aivan yksinkertainen ja tehdään sen sahan ja kirveenavulla jostakin lautakappaleesta. Kun tällä kaaviolla painetaan hiekkakerroksen pintaa vasten, syntyy siihen 100 syvennystä, joihin siemenet voi pudottaa tarvitsematta niitä laskea. Laitosta (Kuva 10) pidetään itämisen aikana peitettynä lasilevyllä, joka ei saa olla aivan tiiviisti vadin laitoja vasten. Hiekka on tarpeen tullen vaihdettava sittekuin muutamia kokeita on tehty; muuten ilmestyy homesieniä liian suuressa määrässä. Kuumentamalla hiekan Kuva 10. Itäväisyys-koe hiekkavadissa. esim. jossakin leivin uunissa voi tyyten hävittää homesienet ja tehdä hiekan jälleen soveliaaksi itämisalustaksi. Tämä menettely on Helsingin agronoomisessa laboratoorissa osottautunut oivalliseksi erittäinkin viljansiemenen, herneiden ja vikkerilajien itäväisyyttä määrättäessä. 3) Seuraava itämisalustan valmistamistapa on nykyään yleinen monessa paikoin Saksassa. Siihen tarvitaan: a) kaksi syvää lautasta, b) tavallinen lakkinen keittiöseula (reijän diameeteri 1 mm), sekä c) hiekkaa. Hiekka saa parin tunnin ajan kuivua leivinuunissa, minkä jälkeen se seulotaan, kun se ensin on jäähtynyt, seulan läpi. Tällä hiekalla täytetään sitte syvä lautanen aina 15

16 sisäreunaansa myöten. Vettä kaadetaan päälle, niin että 1 cm syvyinen vesikerros tulee peittämään hiekan. Senjälkeen kuletetaan lautasta edestakaisin vaakasuorassa asennossa, jolloin ilma hiekasta poistuu, ja tämä muuttuu tahdasmaiseksi aineeksi. Varovaisesti kallistamalla lautasta saa liian veden pois kaadetuksi, minkä jälkeen lautanen asetetaan pöydälle ja pudistellaan sitä, kunnes hiekan pinta tulee aivan tasaiseksi ja vaakasuoraan asentoon. Tämän päälle seulotaan nyt sen verran jäähtynyttä ja kuivaa hiekkaa, että ohut tahdas, käy kiinteäksi, ja että pinnalle muodostuu väriltään vaaleampi kuiva kerros. Tämä kuiva hiekka poistetaan sitte sillä tavalla, että äkkiä heilautetaan lautasta. Kostea hiekka, joka jää lautasen reunoille, poistetaan sormien avulla. Hiekka-alustalla, joka nyt on valmis, sijoitetaan 100 siementä riveihin, ja painetaan herkästi hiekan sisään; kuitenkin pitää niiden jäädä näkyviin. Lautanen katetaan toisella ylös alaisin käännetyllä lautasella, niin että ilma pääsee vapaasti virtaamaan, ja pidetään laitosta kohtalaisessa lämmössä. Täten valmistettu itämisalusta säilyttää tarpeellisen kosteutensa koko itämisajan, vaikka se kestäisi 14 päivää, eikä sitä siis tarvitse uudelleen kostuttaa. 4) Pieniä siemeniä varten voi menestyksellä käyttää Goldeve'n ja Schönjan'in itämiskonetta (Kuva 11), joissa on useita pieniä pinta-aloja, joissa siemenet voivat itää imupaperipalasien päällä. Ulommassa laatikossa pidetään vettä. Sisemmässä on hiekkaa, joka imee tarpeeksi vettä, jotta siemenet pysyvät riittävän Kuva 11. Coldeve'n ja Schönjan'in itämiskoneen läpileikkaus. kosteina. Laitos on peitettävä mukana seuraa- valla huopapeitteellä, jos se tulee pidettäväksi huoneessa, missä on vaihteleva lämpö; tavallisessa asuntohuoneessa on tämä varovaisuuskeino yleensä tarpeeton. Hiekkaa ei tässä laitoksessa tarvitse varsin usein vaihtaa, sillä siemenethän tulevat tässä olemaan imupaperipalasien päällä,

5) Aschmann'in itämiskone, joka on osottautunut hyvin käytännölliseksi, on kokoonpanoltaan varsin yksinkertainen: Syvän lautasen pohjaan tehdään, noin 5 pennin kokoinen reikä. Tämän saa helposti poraamalla voimakkaasti mutta varovasti teräväkärkisellä ja muuten terävällä viilalla, joka kastetaan terpentiiniöljyssä. Tästä aukosta pujotellaan jokseenkin paksu puuvillainen sydän, jonka yläpää tähdenmuotoisesti levitetään yli lautasen pohjan. Toinen pää riippuu 10 20 cm alapuolella lautasen (a), joka asetetaan tarpeeksi suuren lasimaljan (h), lasisen maitoastian, kukkuruukkuvadin tai jonkun muun sellaisen päälle, joka viime mainittu sitä ennen on 3 /4 täytetty vedellä. Lautasen pohjalle levitetyn sydämen päälle seulotaan hiekkaa, niin että se runsaasti peittää sydämen, ja hiekan päälle taas pannaan yksinkertainen imupaperi niin suuri, että hiekan pinta siitä kokonaan peittyy. Siemenet ladotaan riviin tälle paperille, joka katetaan koveralla lasikannella (c) tai lasilevyllä, joka ei kuitenkaan saa varsin tiiviisti peittää tätä. Tällaista menettelyä Kuva 12. kehutaan kaikin puolin hyväksi ja tarkoituksenmukaiseksi. Näitä viittä eri itämiskoelaitosta käytettäessä voi tietysti, samoin kuin aikaisemmin mainittuja, vanhettuneita itämiskokeita tehtäessä, menetellä vähemmän tyydyttävällä tavalla, niin että tulokset eivät tule luotettavia. Kuitenkin on, mikäli me olemme kokeneet paljon helpompi näiden viimeksi esitettyjen viiden menettelyn avulla saada varmoja tuloksia siementen itäväisyydestä, kuin jos käytetään noita kolmea ensinmainittua, rahvaamme keskuudessa yhä vieläkin tavallisimpia tutkimistapoja. Mitä eri tapoja näistä 17 Aschmann'in itämiskoneen läpileikkaus. 2

18 noudattaneekin, niin on kuitenkin aina kokeita tehtäessä seuraavia yksinkertaisia ohjeita tarkasti seurattava: Tarkastettavaksi aijottujen siementen täytyy ehdottomasti olla yleisesti kuvaavia kaikille sille siementavaralle, joka on tutkittava. Tavallisesti kuljetetaan vilja eri riihistä ja eri pelloilta samaan kasaan, ja seurauksena on, että vilja tämän viljakasan eri kerroksissa usein on erilaista. On sentähden väärin ottaa koe-näyte ainoastaan kasan pinnalta; sellainen näyte ei voi antaa täysin varmaa selvyyttä koko viljamäärän itäväisyydestä. Päästäkseen siitä selville, on otettava pienempiä näytteitä viljakasan eri kerroksista ja eri puolilta sekä huolellisesti sekoitettava nämät näytteet yhteiseksi koenäytteeksi, josta sitte tutkittavaksi aijottu vähäinen siemenmäärä otetaan. Varovainen maamies tutkii siementen itäväisyyttä kustakin ahoksesta erikseen. Jos näyte otetaan säkistä, on se vähissä erin kerättävä säkin eri kerroksista; erittäinkin on näin tehtävä, jos säkki on tuotu pitempien matkojen takaa, sillä silloin ovat raskaammat siemenet voineet painua lähemmäs pohjaa ja kevyemmät keräytyneet pinnemmalle. Itäväisyyskokeita varten on aina määrätty luku siemeniä otettava. Ainoastaan ennakolta laskemalla ne siemenet, jotka kokeihin käytetään, voi saada kyllin tarkat tiedot siitä, kuinka suuri osa siemenistä, jotka on itämään pantu, todellakin on itänyt. Tämän ohjeen noudattaminen on ehdottomasti välttämätön erittäinkin siinä tapauksessa, että koe tehdään maassa tai turpeessa. Tutkimisen helpottamiseksi on sitä paitsi eri itäväisyyskokeita tehtäessä aina käytettävä samaa siemenmäärää. Yleinen kokemus osottaa sen lisäksi, että on välttämätöntä käyttää kokeihin vähintäinkin kaksi eri näytettä kustakin siementavarasta yhtä aikaa. Paras on ottaa molemmat nämät näytteet siementavaran eri yhteisnäytteistä. Tavallisesti lasketaan itämiskokeisiin 400 siementä, jotka ovat jaetut kahteen tai neljään yhtä suureen osaan, jotka pannaan itämään kukin erikseen. Jos ero näiden eri kokeiden tuloksista on enemmän kuin 10 % tehdään uusi tutkimus. Siemeniä laskiessa ei minkäänlainen valikoiminen saa tulla kysymykseen, vaan otetaan sekä suuria että pieniä mikäli mahdollista samassa suhteessa kuin ne näytteissä esiytyvät. Viallisia siemeniä ei oteta mukaan.

Erittäin tärkeätä on, että idätettävä siemen kokeen aikana pidetään tarpeenmukaisessa lämmössä. Sopivimpana pidetään sitä lämpöä, joka keväällä ja syksyllä on tavallisin peltomaan päällimäisessä kerroksessa s. o. 18 20' c. Jos idätettävä siemen asetetaan uuninlaiteelle, on se ajoittain liian ankaran ja vahingollisen lämmön alaisena, mikä vaikuttaa haitallisesti itämistuloksiin. Soveliainta on pitää idätettävä siemen jollakin pöydällä lähellä uunia, niin että itäminen saa tapahtua tavallisessa huoneenlämmössä. Itämiskokeita tehtäessä n. k. pienillä siemenillä s. o. muutamilla heinänsiemenillä on osottautunut edulliseksi antaa lämpöasteiden itämisalustassa jossakin määrin vaihdella. Kuitenkin on se pysytettävä 16 ja 25 C välillä. Vielä korkeampaakin lämpömäärää voi hyvin käyttää herneen, pavun ja vikkerin itämiskokeita tehtäessä. Itämiskokeiden kestäessä on siemeniä tarkastettava joka päivä jokseenkin samoihin aikoihin vuorokaudesta. Esittäessämme noita vanhettuneita, mutta rahvaan keskuudessa vieläkin käytännössä olevia tapoja tutkia siemenen itäväisyyttä, mainitsimme että siemenet tarkastetaan itämisalustassa tavallisesti vasta 5 6 päivää kylvämisen jälkeen. Paljoa varmemman ja paremman käsityksen itämiskyvystä saamme kuitenkin kun otamme huomioon ylläesitetyn ohjeen. Tarkastuksia tehtäessä poimitaan joka päivä neulalla, pinsetillä t. m. s. pois kaikki ne siemenet, jotka jo ovat itäneet, ja niiden lukumäärä merkitään johonkin vihkoon. Tällä tavalla saadaan selville ei ainoastaan siementen itäväisyysprosentti, vaan myös niiden itämistarmo, jota osottaa se nopeus, jolla siemenet itävät. Mitä useammat siemenet määrätyn itämisajan (kts. alempana) ensimäisen kolmanneksen aikana ovat itäneet, sitä suuremman itämistarmon sanotaan koesiemenillä olevan. Niitä siemennäytteitä, jotka itävät hitaasti, ja joilla siis on vähäinen itämistarmo, pidetään huonompina kylvösiemeneksi, kuin sellaisia jotka itävät joutuun, sienet, hyönteiset y. m. ehtivät itämisajan kestäessä maassa paljoa suuremmassa määrässä vioittaa ja hävittää ensinmainittuja kuin jälkimäisiä. Kirjaa itäväisyydestä voi parhaiten pitää sillä tavalla, että itäneiden siemenien lukumäärä merkitään joka päivä tauluun, joka on tehty seuraavaan tapaan: 19

20 N:o itäväisyyskoe Alotettu p:nä 19 Päivä 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Summa % Koe A -- 65 85 41 4 1 1 Koe B 1 69 84 36 2 5 1 1 197 98,5 199 99,5 Jokaista itämiskoetta tehtäessä on huomioon otettava kuinka säännöllisesti eri siementen itäväisyys tapahtuu, sekä ovatko sekä juuri- että varsi-osat, kun ne ovat tulleet näkyviin siemenestä, tarpeeksi voimakkaita. Kun siemenosat syystä tai toisesta ovat heikosti kehittyneet, tulevat nämät osat jollakin tavoin vaillinaisiksi. Puoleksi kypsyneissä tai hallan viottamissa siemenissä on itäminen usein viallinen. V. 1902, jolloin toukoviljat suurimmassa osassa maata leikattiin kypsymättöminä, voi kauran ja ohran itämiskokeita tehtäessä yliopiston agronoomisessa laboratoorissa Helsingissä sangen usein huomata suuria epäsäännöllisyyksiä siementen itämisessä. Välistä oli juuri osa, välisiä varsiosa surkastunnt, vääntynyt tai luonnoton; välistä tuli siemenestä esiin ainoastaan toinen näistä; välistä taas oli joko kumpikin, tai toinen niistä väriltään tumma, joka todisti sitä, että siemenet olivat sienien vioittamia. Jos tällaisia muodottomia tai viottuneita siemeniä on runsaammalta siementavaran joukossa, niin ei sitä enää voi pitää täysikelpoisena. Homeen turmelemat jyvät ovat mitä pikimmin itämisalustasta poistettavat, sillä ne vahingoittavat helposti muita siemeniä ja ovat itse kylvösiemeneksi kelpaamattomia. Siementavaran itäväisyyttä määrättäessä pidetään itäneinä ainoastaan niitä siemeniä, joissa idut ovat täysin kehittyneet jokaiselle kasvilajille erittäin määrätyn ajan sisällä, nimittäin; 10 vuorokautta vehnän, rukiin, ohran, tattarin, herneen, pavun, apilaan, pellavan, nauriin, lantun siemenille; 14 vuorokautta kauran, vikkerin, porkkanan, hampun, timotein, nurminadan siemenille; 24 vuorokautta puntarpään (Alopaecurus, pratensis), koiranruohon (Dactylis glomerata) siemenille.

Niitä yksityisiä siemeniä, joiden itäminen vaalii pitemmän ajan kuin mikä kullekin eri kasvilajille yllä on määrätty, pidetään kylvösiemeneksi joko kokonaan kelpaamattomina tai ainakin vähemmän arvoisina, koska niistä syntyneet taimet joko kokonaan menehtyvät aikaisemmin kehittyneiden taimien takia tai eivät ehdi kypsyä tai kehittyä siinä määrin, että kestäisivät yli talven. Jokaista itämiskoetta tehtäessä, olkoon koe sitte tehty millä tavalla tahansa, on erittäin tärkeätä, että kosteus itämisalustassa pysytetään jokseenkin tusaisenn koko sen ajan kuin koetta kestää. Kuitenkin on varottava pitämästä liian paljon vettä siementen ympärillä, sillä nämät saavat siinä tapauksessa liian vähän ilmaa, ja sen lisäksi helposti homehtuvat tai peittyvät muilla sienillä. Se vesimäärä, minkä siemenet tarvitsevat itääkseen, on tavallisesti sangen runsas. Viljalajit imevät itseensä noin 60 % omasta painostaan, palkokasvit noin 100 %. Ennen oli tavallista ennen siementen sijoittamista itämisalustaan pitää niitä pitemmän tai lyhyemmän aikaa vedessä, mutta nykyään pidetään tätä tapaa turhana vieläpä pienten siemenien itämiselle vahingollisenakin. Siemenet, jotka imettyään vettä ovat paisuneet, eivät millään tavalla sen jälkeen saa suuremmassa määrässä kuivua, sillä siten menettävät ne itäväisyytensä. Siemeniä, jotka tähkässä ollessaan ovat itäneet, eivät enään saata itää. Äsken leikattu vilja on joku päivä pidettävä kuivamassa tavallisessa huoneen lämmössä tai on se hitaasti kuivatettava riihessä, ennenkuin itämiskoe tehdään, ja on parasta antaa sellaisen viljan itää vähän alemmassa lämmössä kuin yllä mainittu. Itämisalustat ovat tomun y. m. välttämiseksi katettavat lasikupukalla (juustokuvulla) tai sen puutteessa lasilevyllä, jotka eivät kuitenkaan niin tiiviisti saa peittää astian laitoja, ettei ilma pääse tarpeeksi vaihtumaan. Siementavaran itäväisyys nousee harvoin 100 %. Kelvollisella kylvösiemenellä samaa viljalajia on eri vuosina erilainen itämiskyky, Jos peltokasvien kypsymis- ja korjuuaika on ollut sateinen, saa tyytyä itäväisyysprosenttiin, joka on 5 % alempi kuin mitä alla olevat luvut osottavat, joita yleensä voi pitää täysinhyvälle siemenelle ta vallisina. Viljalajien, herneiden, rehuvikkerin, nauriin, lantun, tattarin, hampun, pellavan ja timotein siementen 21

22 tulee itää vähintäin 95% Puna-apilan ja alsike-apilan siemenen»» 85 90% Koiranruohon ja nurminadan»»» 80 % Porkkanan ja puntarpään»»» 70 % Laajoissa piireissä on maassamme se käsitys vallalla, että huonosti itävä siementavara kelpaa yhtä hyvin kylvösiemeneksi kuin hyvästi-itävä, kun vaan edellistä lajia kylvetään suhteellisesti suurempi määrä kuin jälkimäistä. Tällainen käsitys pitää kuitenkin paikkansa ainoastaan siinä tapauksessa, että huonosti-itävän siemenen itäväisyys on lähellä sen siemenen lajin tavallista. Jos sitävastoin itäväisyys on suuresti tavallista huonompi, niin ei sellaista vikaa tavallisesti tiheämpään kylvämällä poisteta, sillä sellainen siementavara sisältää ei ainoastaan hitaasti itäviä siemeniä, vaan myös hometta ja muita sieniä, jotka turmelevat hitaasti itävät siemenet maassa ja ennen itämistä tai sen kestäessä. On sentähden viisainta olla käyttämättä huonosti itävää siementä kylvösiemenenä muuten kuin hätätilassa. Kuten aikaisemmin on jo lyhyesti huomautettu, on palkokasvinsiementen, erittäinkin vikkerin ja apilan siementen joukossa joku määrä n. k. kovia siemeniä, jotka itämiskokeita tehtäessä eivät idä, eivät paisu, eivätkä homehdu. Vasta pitkän levon jälkeen tai sittekuin kova kuori niistä on jollakin tavoin rikottu, voivat ne itää, ja synnyttävätkin ne silloin aika voimakkaita taimia. Toisinaan voi apilan siemenissä kovien siementen luku nousta lähes 50 % ja muutamien viljelemättömien palkokasvien siemenissä aina 90 %. Prosenttiluku on suurempi ensimäisenä syksynä siemenen korjuun jälkeen kuin seuraavana keväänä. Kovien siementen arvosta on eri maissa erilaisia mielipiteitä olemassa. Meikäläisissä siementarkastus laitoksissa ei itäväisyysprosenttia määrättäessä näitä siemeniä lasketa mukaan, vaan merkitään ainoastaan niiden lukumäärä johonkin erityiseen ruutuun tarkastustodistuksessa. Yleensä ollaan kuitenkin sitä mieltä, että kovista siemenistä voi olla suurta hyötyä palkokasveja viljeltäessä monivuotisilla nurmilla. Saksassa on monissa paikoin vikkerin ja apilan siemenien itäväisyysprosenttia määrättäessä tapana laskea 1/3 kovista siemenistä mukaan, kun näet ajatellaan että tämä kolmas osa tulee itämään tavallisessa ajassa pelloilla. Siementen»kovuus» poistuu, kun kuori rikotaan esim.

sillä tavalla, että siemenet sekoitetaan terävän piihiekan mukana säkkiin ja sitte sekoitusta pieksetään puukapulalla. Nykyjään on kauppamiehellä tapana rikkomalla siemenet erityisissä koneissa tuntuvasti vähentää kovien siementen lukumäärää, mutta tiede ei vielä näytä olevan täysin selvillä siitä, missä määrin tällainen siementen valmistustapa on suositeltava. Itävän kylvösiemenen viljelys- ja korjuu-ehdoista. Yleensä on useimmiten viisainta, että maanviljelijä itse viljelee peltokasveistaan itselleen kylvösiemenen. Saadakseen hyvää ja täysin itävää siementä omasta pellostaan tulee hänen sekä viljelyksen, että korjuun aikana pitää tätä tarkoitusta silmämääränään. Ennen kaikkea tulee hänen viljeltäväkseen valita tarpeeksi karaistuja ja tarpeeksi ajoissa kypsyviä siemenlajeja, jotka sillä tilalla vallitsevissa viljelysoloissa voivat saavuttaa täyden kehityksensä; muutamat ulkomaalaiset lajit eivät tavallisina vuosina ehdi meillä kypsyä. Kylvösiemen on otettava siitä osasta peltoa, missä puheena oleva peltokasvi parhaiten viihtyy, ja missä se on täydellisimmin kehittynyt. Vehnän siemen otetaan kernaimmin savimaasta. Hyvässä kasvuvoimassa oleva hiekkamaa on paras rukiille. Kevyt, riittävä multapitoinen savi on sopivin ohralle; kaurakin antaa parhaan sadon voimakkaassa kevyessä savimaassa. Tattari viihtyy parhaiten hiekkamaassa ja hyvin kevyessä savimaassa. Herneelle ja vikkerille on kalkinsekainen, kevyt savi paras maaperä. Rehunauris viihtyy parhaiten löysässä ja kevyessä maassa, jotavastoin lanttu vaatii kiinteämpää maata. Sekä pellava että hamppu menestyvät parhaiten lihavassa ja ravintorikkaassa maaperässä. Apilalajit viihtyvät parhaiten multaisessa savi- ja hiekkamaassa, jossa on hyvä jankko. Useimmat rehuheinäkasveista viihtyvät kaikenlaisessa sekä tarpeeksi hyvässä kasvuvoimassa olevassa multapitoisessa peltomaassa. Yleensä vältetään ottamasta siementä suomaalta, sillä peltokasvit kehittyvät siellä harvoin riittävää voimakkaiksi. Sen osan pellosta, josta kylvösiemen valitaan, tulee olla avonaisella valoisalla paikalla; maan tulee olla hyvin ojitettua ja tarpeeksi hyvin muokattua sekä mikäli mahdollista vapaata rikkaruohoista. Jos kasvit ovat suurem- 23

24 massa määrässä ruosteen, poltteen, noen t. m. s. vioittamia, ei niistä kernaasti pidä ottaa siementä. Maan tulee olla hyvässä kasvuvoimassa. Pellosta, joka samana vuonna on saanut tuoretta tallilantaa, ei juuri pidä ottaa toukoviljansiementä kylvöä varten. Kylvösiementä valitessa on vältettävä sitä osaa pellosta, missä taimet ovat liiaksi reheväkasvuisia ja vilja käynyt lakoon, sekä etsittävä sellaisia osia, joissa olki on tasaisinta, niin että siemenet ovat mikäli mahdollista kypsyneet samaan aikaan. Viljantaimilla tulee olla voimakas olki ja täysin kehittynyt, lajille ominainen tähkä. Siemenen tulee olla, kuten jo on huomautettu, täysin kypsää, kun se korjataan. sillä sellainen siemen itää parhaiten ja säännöllisimmin sekä synnyttää voimakkaimman taimen. Kypsynyt siemen säilyttää sitäpaitse itäväisyytensä kauvemmin kuin vaillinaisesti kehittynyt. Yhtä välttämätöntä on, että kylvettäväksi aijotun siemenen korjuuta ei lykätä liian myöhäiseksi. Jos siemenet pääsevät liiaksi kypsymään, karisee niistä korjatessa suuri osa ja ne ovat tavallisesti juuri kehittyneimpiä, suurimpia ja parhaiten itäviä siemeniä. Jos joutuu kahden vaiheille siitä, onko kylvösiemen korjattava liian aikaiseen vai liian myöhään, niin on useimmissa tapauksissa viisainta valita edellinen. Yleensä olemme huomanneet, että meikäläiset maanviljelijät toimittavat elonkorjuun liian myöhään, niin että karisemisen kautta syntyneet tappiot monissa paikoin ovat varsin tuntuvat. Korjuu on toimitettava niin kuivan ilman aikana kuin mahdollista, sillä peltokasvit vahingoittuvat helposti korjuun jälkeen. Tämä koskee erittäinkin ruista, joka sadeilmojen kauemmin kestäessä usein itää lyhteissä ollessaan, sekä ohraa, joka sekä värinsä että itäväisyytensä puolesta helposti turmeltuu. Jos siementavaraa ei puida heti korjuun jälkeen, on se säilytettävä kuivassa ja ilmavassa paikassa sekä niin suojattuna kosteudelta kuin mahdollista. Monissa paikoin pidetään parempana puida se vilja, joka on aijottu kylvösiemeneksi, varstoilla eikä puimakoneella, sillä tämä jälkimäinen rikkoo useinkin monta siementä, niin että itäväisyyskyky niistä häviää. Myöskin liian kovan rouhimisen kautta voi itäväisyyskyky helposti vahingoittua. Jos ainoastaan siemenen kuori vioittuu, niin voi kyllä itäminen tapahtua, mutta se käy silloin joutuummin kuin ter-

veissä siemenissä, jo niin syntyy epätasaisuutta, joka muutamissa tapauksissa (esim. maltaan valmistuksessa) on erittäin haitallinen. Jos siemenessä joku osa varastoravinnosta siemenvalkuaisessa tai sirkkalehdissä on mennyt hukkaan, tulee tietysti taimi heikoksi. Jos itse itu on pahemmin vahingoittunut, on tietysti kaikellainen itäminen mahdotonta. Kun uutisruista aijotaan käyttää kylvösiemeneksi, tapahtuuu usein, että kiireessä kylvetään huonosti itävää siementä. Silloin on nimittäin usein kiire eloa korjatessa ja erittäinkin sitä riihessä käsiteltäessä, niin että esim. käytetään liian kovaa lämpöä vielä pehmeille ja kosteille, kypsymättömille siemenille ja siten turmellaan niiden itäväisyys. Näihin seikkoihin katsoen täytyy erityisellä painolla huomauttaa, että, jos on aikomus käyttää uutta viljaa siemeneksi, niin itämiskoe on aina toimitettava ennen kylvöä. Huolellinen kylvösiemenen puhdistaminen ja lajitteleminen on mitä tärkeintä sillä sen kautta poistetaan pienet ja heikot siemenet, jotka joko itävät huonosti tai synnyttävät heikkoja taimia. Sitäpaitsi vapautuu siemen puhdistuksen kautta vahingollisista rikkaruohon siemenistä. * * 25 Jos tähkät pellolla näyttävät suuresti noen vioittamilta (Kuva 13 ja 14), niin on parasta, kuten jo mainittiin, olla ottamatta tältä pellolta kylvösiementä, sillä sellainen siemen itää tavallisesti huonommin ja voi sen lisäksi helposti tartuttaa mainitun sienitaudin uusiin taimiin. Jos vioittuminen on lievempää laatua, voi sellaiselta pellolta ottaa kylvösiemenen siinä tapauksessa että siemenet ennen kylvöä käsitellään lämpimällä vedellä seuraavalla tavalla: Ohran siemen saa olla 4 tuntia säkissä kylmässä vedessä ja sitte 6 tunniksi jäädä tippumaan, minkä jälkeen se kaadetaan pienempään, harvaan laatikkoon eli koriin, johon mahtuu noin 25 litraa, tämä kastetaan 30 kertaa 5 minuutin sisällä vedessä, jonka lämpö on tarkoin 53 55 C. Jokaisen kastamisen väliajalla pidetään laatikkoa muutamia sekunteja vedenpinnan yläpuolella, niin että suurin osa vedestä joka kerta ehtii valua pois. Kauraa ja ohraa käsitellään samalla tavalla, mutta eivät ne tarvitse

26 edeltäkäypää liottamista, ja kastamisvesi lämmitetään 54 56 C. Tällaisen käsittelyn jälkeen heitetään jyvät lattialle, missä ne saavat jäähtyä ja kuivua kolme päivää ohuena jyväkerroksena. Sillä aikaa hämmennellään niitä 2 ja 3 kertaa päivässä. Kylvöä ei pidä toimittaa ennen 3 päivää kastamisen jälkeen, mutta onkin se tämän ajan kuluttua Kuva 14. Nokea ohrissa. Kuva 13. Nokea kauroissa toimitettava niin pian kuin mahdollista. Jyvät eivät sentään vahingoitu, vaikka olisivatkin kuivamassa 5 tai 6 päivää, mutta siinä tapauksessa on hämmenteleminen toimitettava perinpohjin. Kylvösiemeneen nähden, jota on käsitelty juuri esitetyn kastamismenettelyn mukaan, on muistettava vielä suuremmassa määrässä kuin tavalliseen siemeneen nähden että sitä ei saa kylvää varsin kuivaan maahan. Sen kautta, että siemenet kastamisen aikana ovat imeneet itseensä niin suuren määrän kosteutta, voi niissä itäminen alkaa jo ennen kylvöä. Jos nyt siemen kylvetään liian kuivaan maahan, voi itäminen haitallisesti keskeytyä,

sillä koko sitä vesimäärää, minkä siemenet kehittyäkseen tarvitsevat, eivät nämät tietysti ole ehtineet saada niitä liotettaessa. 27 Siemenen säilyttäminen. Kosteus, lämpö, hyönteiset, sekä home, bakteerit ja muut sienet voivat siemenen säilytyksen aikana helposti turmella tai heikontaa itäväisyyttä. Paras keino tämän ehkäisemiseksi on epäilemättä antaa siemenen kuivua riihessä ennen lajittelua. Tämän kautta lisääntyy kestävyys tuntuvasti; sangen kova kuumuus ja sakea savu, joiden alaisina leikatut ja puimattomat viljakasvit kokonaisuudessaan tai ainoastaan niiden siemenet riihessä ovat, saavat aikaan sen, että vesimäärä tuntuvasti haihtuu sekä osa sienistä ja muista kasvinvihollisista kuolee.*) Peltokasveja riihessä käsiteltäessä on etupäässä katsottava, ettei lämpömäärä tule liian suureksi ennenkuin kosteus on jossakin määrin vähentynyt. Jos siemenet ovat tarpeeksi kuivat kestävät ne lämpöä 50 60 C vieläpä 100 G, mutta jos ne tai ilma ympärillä sisältävät suuremman määrän kosteutta, niin voivat ne jo noin 40 lämmössä turmeltua ja menettää itäväisyytensä. Tämän tähden onkin tapana tehdä niin että kahden ensimäisen vuorokauden aikana lämmitettäessä syntyy oikein voimakas veto, niin että lämpö ei pääse nousemaan yli kohtuuden ja että kosteus pian poistuu. Heinänsiemenet kestävät tavallisessa riihessä harvoin suurempaa lämpöä kuin noin 40 C. Kun äsken leikattuja tai kostean ilman aikana korjattuja kasveja käsitellään riihessä, on meneteltävä aivan erityisellä huolella, sillä muutoin voi siementen itäväisyys joutua vaaranalaiseksi. Hyvin riihitetyn viljan voi useita vuosia säilyttää syvissä hinkaloissa ilman että se menettää arvoansa edes kylvösiemenenä. Jos vilja ei ole riihitettyä, on se säilytettävä ohueihin (korkeintain 16 cm vahvoihin) kerroksiin le- *) Sitte kuin uunia on puolen vuorokautta tai niillä paikoin lämmitetty riihessä, missä vilja ennen puimista kuivataan, lakaistaan kasaan toukat y. m. joita on suuret määrät pudonnut lyhteistä lattialle, ja heitetään palavaan uuniin.

28 vitettynä ja on sitä tarpeeksi usein alussa joka päivä hämmennettävä, sillä muussa tapauksessa ummehtuu se ja menettää itäväisyytensä. Sittekuin puheena oleva vilja on tullut aivan kuivaksi, ei tarvitse hämmennellä useammin kuin joka toinen viikko. Tämä tehtävä on toimitettava kernaimmin kuivan ja kylmähkön ilman aikana. Erityisen tärkeätä on, että hämmenteleminen tapahtuu huolellisesti sekä keväällä että syksyllä, sillä näinä vuodenaikoina on siemenillä luonnollinen taipumus pyrkiä itämään, mikä taipumus pääsee toteutumaan, jos siemenet eivät ole tarpeeksi kuivat, ja tarvittava määrä lämpöä on päässyt siemeniin. Heinän siemenet ja juurikasvinsiemenet, joita ei ole kuivattu riihessä, menettävät helposti itäväisyytensä, jos niitä kuten usein tapahtuu, säilytetään säkeissä tai enemmän kuin 10 cm:n paksuissa kerroksissa. Nuori siemen itää, kuten aikaisemmin on huomautettu, tavallisesti varmemmin ja sukkelammin kuin vanha. Jos siis ei käytetä riihitettyä siementä, on turvallisinta ottaa siemen viimeisestä sadosta. Erittäinkin on tämä tarpeellista, kun on kysymys heinänsiemenestä. Sitävastoin on kahden tai kolmen vuoden vanha herneen, vikkerin ja pellavan siemen osottaunut antavansa runsaamman sadon kuin sitä nuorempi siemen. Muutamat ovat ajatelleet syyksi tähän sen seikan, että siemen säilytyksen aikana vasta lopullisesti kypsyy ja että sen kautta itäväisyys on edistynyt, toiset taas selittävät asian siten, että heikoimmat siemenet säilytyksen aikana ovat menettäneet itäväisyytensä, niin että siis ainoastaan voimakkaimmat synnyttävät taimia. Vuoden vanhaa, limitettyä ruista pidetään tavallisesti parempana kuin»uutisviljaa». Kuinka hyvin riihittämätöntä viljaa hoidettaneenkin, ei se kuitenkaan koskaan säilytä itäväisyyttään yhtä kauvan kuin riihitetty vilja. Jos tätä edellistä erittäin hyvin säilytetään pysyy itämiskyky muuttumattomana tavallisesti noin 2 vuotta vehnässä, rukiissa, kaurassa, ohrassa, apilan- ja heinän siemenessä, sekä 3 vuotta nauriinsiemenessä, herneissä, vikkerissä ja pellavassa. Riihitetty siementavara säilyttää tavallisesti itäväisyytensä kaksi kertaa niin kauvan kuin vastaava riihittämätön. Ostetun siemenen itäväisyys. Sen siemenen itäväisyys, jonka maamies omiksi tarpeikseen korjaa omilta pelloiltaan, on tietysti hänen it-