Valtuustoaloite kesätyösetelin käyttöönotosta Riihimäellä

Samankaltaiset tiedostot
Oulun kaupunki Kesätyöt opiskelijoiden kesätyöharjoittelu yli 18- vuotiaat -kesätyöseteli vuotiaat

Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Sähköpostiosoite. Lukio: luokka/aloitusvuosi ja arvioitu päättymisvuosi

POLVIJÄRVEN KUNNAN NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT

Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän aloite kesätyöpaikan tarjoamisesta Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi kaikille lappeenrantalaisille nuorille

VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015

Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91. Valtuusto Sivu 1 / 1

Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus

Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

SOSIAALIPALVELUT PL KAAVI HPÄ/ Päätös työllistämislisästä

Ohjeet korvaavan työn tekemisestä Raision kaupungissa

Paikka auki II - osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma

/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Paikka auki. osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (5) Ympäristölautakunta Yj/

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

KOULULAISTEN TUTUSTUMINEN TYÖELÄMÄÄN

hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki

Kesätyöopas (Lähes) kaikki, mitä sinun pitää tietää kesätöistä

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt

TE-palvelut työnantajille Toimisto Otsikko

Palkkatuen muutokset 2017

Tervetuloa työelämään!

Sallan kunnan aktivointiosa

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle

NUORTEN KESÄTYÖPASSI 2015

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Keskiviikko klo

Palkkatuki

työllisyysyksikkö , ,0 #JAKO/0! Toimintatulot 0, , ,0 #JAKO/0!

Järjestöfoorumi

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus.

Palkkatuki. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava Toimisto Otsikko

Pirkanmaan kesätyöpaikat 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa

Palkkatuki. TEM:n hallinnonalan itse toteutettavien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus Kirsti Haapa-aho

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Riihimäen maapoliittisen ohjelman Ohjelman periaatteita on noudatettu pääsääntöisesti maankäyttöasioista

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kaupunginvaltuusto Stj/

Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Rautalampi

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 466/ /2018

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen * Anita Urpilainen. läsnä klo

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

Uudistuva palkkatuki. Välkky Välityömarkkinafoorumi Ritva Sillanterä

Työnantajasektori: Yritys Yhdistys/säätiö Muu. Henkilöstön lukumäärä: Tukea haetaan ajalle: Noudatettava työehtosopimus: euroa / kuukausi

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 130/2003 vp. Hallituksen esitys laiksi sosiaalisista yrityksistä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto

Palkkatuki muutoksia

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5.

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN

Sallan kunnan aktiivimalli Sallan kunta, Postipolku 3, Salla

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 466/ /2018

YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015

Uudenkaupungin sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite: Virkistys / kulttuuriseteli eläkeläisille

YHDISTYS- JA OSUUSKUNTATOIMINNAN MAHDOLLISUUDET KULTTUURIALALLA. Rit

Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi

VASTUULLINEN KESÄDUUNI KYSELY. Suomen lasten ja nuorten säätiö

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 4/ Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/ /08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

KESÄTYÖ. Avoimet kesätyöpaikat

KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ.

Rakennus- ja ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Transkriptio:

Valtuustoaloite kesätyösetelin käyttöönotosta Riihimäellä Kvalt. 28.4.2014 45 Khall. 9.3.2015 93 Kvalt. 27.4.2015 29 Khall. 7.9.2015 321 Valtuutettu Titta Andersson-Bohren ym. jättivät seuraavan valtuustoaloitteen: Ensimmäisen työpaikan saaminen on usein nuorille hyvin vaikeaa. Kuitenkin lyhytkestoisellakin työkokemuksella voisi olla ratkaiseva merkitys. Kaupungin tarjoama tuki nuorten kesätyöllistymiselle onkin siksi erittäin tärkeää. Riihimäen kaupunki tarjoaa vuosittain nuorille kesätyöpaikkoja kaupungin palveluksessa mm. puistotyössä ja päivähoidossa. Tänäkin vuonna kaupunki tarjosi yhteensä 100 paikkaa neljän viikon ajaksi vuosina 1995-1998 syntyneille nuorille. Paikkoja haki yhteensä 550 nuorta. Useat kaupungit ja kunnat jakavat nuorille kesätöihin pääsemisen helpottamiseksi myös niin sanottuja kesätyöseteleitä. Kesätyöseteleiden arvossa, hakemisprosessissa ja kesäsetelityön kestossa on kuntakohtaisia eroja. Esimerkiksi Oulussa kesätyösetelit ovat arvoltaan 280 ja ne jaetaan opiskelijoille keskitetysti opinto-ohjaajien kautta. Nuori (15-17 v.) voi hakea setelin avulla itsenäisesti töitä oman asuinkuntansa yrityksistä, järjestöistä, säätiöistä tai seuroista. Yksittäinen nuori voi käyttää setelin työllistymiseen kerran kesäkauden aikana. Kesätyösetelin summa maksetaan työnantajalle takautuvasti dokumenttien (alkuperäinen työseteli, työsopimus, työaikaseuranta ja tosite palkanmaksusta) perusteella. Seteli on käytettävä kokonaisuudessaan nuoren paikkaan ja palkkakustannuksiin. Lisäksi esimerkiksi Vantaalla on säädetty, että nuoren minimibruttopalkan on oltava 450, työpäiviä on oltava vähintään 10 ja yksi työnantaja voi käyttää korkeintaan viisi seteliä viiden nuoren työllistämiseen. Nuoriin sovelletaan työsuhteen osalta työnantajan noudattamaa työehtosopimusta. Kaupungin tarjoamiin kesätyöpaikkoihin nähden kesätyösetelin etuna on, että se tarjoaa nuorelle mahdollisuuden hakeutua juuri häntä kiinnostavalle alalle. Toiseksi, kesäsetelityö voi avata nuorelle jatkotyöllistymispaikan samassa yrityksessä tai yhteisössä. Kolmanneksi, kesätyösetelit edesauttaisivat nykyistä useamman nuoren kesätyön saantia samalla rahallisella panostuksella. Yhden kaupungin palkkaamaan kesätyöntekijän palkkakustannukset ovat 780 + sivukulut. Tällä rahalla voitaisiin tarjota kolmelle nuorelle kesätyöseteli. Esitämme, että nuorten kesätyöllistymisen edistämiseksi Riihimäellä tutkitaan mahdollisuus ottaa kesäksi 2015 käyttöön kesätyösetelit nykyisten kaupungin tarjoamien kesätyöpaikkojen rinnalle. Samassa yhteydessä esitämme uudelleen arvioitavaksi mahdollisuuden valita osa kaupungin kesätyöntekijöistä arvalla. Arvonnasta luovuttiin aiemman valtuustokauden aikana, jotta nuoret saisivat käsityksen oikeasta työnhakutilanteesta. Kesätyösetelikäytäntö vastaa tähän tarpeeseen hyvin, sillä sen mukaisesti nuoret myös etsivät avoimet työpaikat itsenäisesti. Puheenjohtajan ehdotuksesta aloite päätettiin lähettää kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Khall. 9.3.2015 93

Riihimäen kaupungin 100 kesätyöpaikkaa jakautuvat puistotyöhön (37), uimalan naulakonhoitotehtäviin (10), vanhustyöhön (8), vahtimestarin tehtäviin (2), liikuntapaikkojen hoitoon (4), liikunnanohjaukseen (4), päiväkoteihin (23) ja leikkikentälle (12 paikkaa). Näistä puistotyöt ja vanhustenhoito on jaettu kolmeen, uimala kuuteen, vahtimestarin tehtävät ja liikuntapaikan hoito kahteen eri ajankohtaan. Kesätyöt jakautuvat neljälle eri kuukaudelle. Kesätöitä tehdään läpi kesän ajalla 4.5.- 23.8.2015. Nuoret hakevat töihin mieltymyksensä ja aikataulunsa mukaisesti. Kesän ensimmäisiin ja viimeisiin kesätyöjaksoihin on hyvin vähän hakijoita, koska useimpien nuorten tulee olla silloin koulussa. Työtehtävien ja nuoren opastamisen kannalta on kuitenkin tärkeää, että nuoret ovat jakautuneet useammille kesätyöjaksoille. Näin kaikille kesätyöntekijöille riittää mielekästä tekemistä ja työntekijöillä on enemmän aikaa opastaa yhtä nuorta. Alle 18-vuotiaita koskevat tiukemmat työturvallisuussäännökset kuin yli 18-vuotiaita. Työnantajan on huolehdittava esimerkiksi siitä, ettei työ ole nuoren henkiselle tai fyysiselle kehitykselle vahingoksi ja ettei se vaadi häneltä suurempaa ponnistusta tai vastuuta kuin hänen ikänsä ja voimansa katsoen on kohtuullista. Nuoren tulee saada opetusta ja ohjausta työhönsä sekä työolojen, ikänsä ja muiden henkilökohtaisten ominaisuuksien edellyttämää henkilökohtaista opastusta. Kaupungin kesätyönohjaajien tulee sitoutua nuoren ohjaamiseen ja opastamiseen. Kesätyöpaikkojen arvontakäytäntö on vallalla monissa kaupungeissa. Arvonta on tasapuolinen kaikkia hakijoita kohtaan mutta työnantajalle se ei anna mahdollisuutta valita työhön soveltuvaa henkilöä. Monissa kunnissa kesätöitä haetaankin kuitenkin normaalin työnhaun mukaisesti, jolloin työnantajalla on mahdollisuus vaikuttaa kesätyövalintoihin. Riihimäen kaupungin kesätyöpaikkoja haetaan kuntarekry.fi -sivuston kautta, koska nuorille halutaan tarjota mahdollisuudet oikean työnhakukanavan käyttöön ja sen myötä todellisiin työnhakukäytäntöihin. Myös Lopella ja Hyvinkäällä kesätöihin valitaan hakemusten ja haastattelujen perusteella. Kaupungin kesätöihin hakeminen on usein nuoren ensimmäinen työnhakukokemus ja moni nuori tarvitsee siinä apua. Tarvittaessa nuorta opastetaan kädestä pitäen esimerkiksi kesätyöhakemuksen täyttämisessä, työsopimuksen kirjoittamisessa ja verokortin tilaamisessa. Kaupungin kesätyöt on tärkeä pitää edelleen matalan kynnyksen työnhakupaikkana, jossa nuori voi tarvittaessa tuetusti harjoitella työelämän pelisääntöjä. Tästä huolimatta kesätyöntekijä ei ole kaupungille ylimääräinen työntekijä, vaan on tärkeää, että hän on sitoutunut ja kiinnostunut työntekijä. Kaupungilla on mahdollisuus tukea nuorta kesätyöntekijää myös maksamalla työllistäjälle tukea esimerkiksi kesätyösetelin muodossa. Tällöin nuoren tulee olla itse aktiivinen ja hakea kesätyöpaikkaa suoraan yrityksistä. Asiaa on valmisteltu valtuustoaloitteen pohjalta ja tarkoitus on 1.1.2016 alkaen laajentaa kaupungin maksama harkinnanvarainen työllistämislisä koskemaan yli 300 päivää työmarkkinatukea työttömyyden perusteella saaneiden ja alle 25-vuotiaiden nuorten lisäksi myös alle 20- vuotiaita riihimäkeläisiä kesätyöntekijöitä. Tarkoitusta varten varataan erillinen määräraha (esim. 10 000 e) vuoden 2016 talousarvioon. Työllistämislisää myönnetään määrärahojen puitteissa, hakemusten saapumisjärjestyksessä seuraavin ehdoin:

- hakijan tulee olla riihimäkeläinen yritys, säätiö tai rekisteröity yhdistys - tuki tulee käyttää riihimäkeläisen, alle 20-vuotiaan nuoren kesätyön palkkakuluihin - tukihakemuksen liitteeksi tarvitaan palkattavan henkilön työsopimus - tuki voidaan myöntää 1 kk ajalle/nuori ja se maksetaan jälkikäteen erillisen tilityslomakkeen perusteella - sama yritys voi saada tukea enintään 10 nuoren palkkaamiseen/v ja sama nuori voi saada yhden tuetun kesätyöpaikan/v - korvauksen määrä tarkistetaan suhteessa toteutuneisiin työpäiviin, työntekijän palkattomat poissaolopäivät vähentävät lisän määrää (enintään 250 /kk/hlö) - työllistämislisää ei voida myöntää, jos työsuhde on alkanut ennen myönteistä lisäpäätöstä - tuen saaja on velvollinen huolehtimaan palkattavan henkilön ennakonpidätyksestä ja muista lakisääteisistä työnantajavelvoitteista - Riihimäen kaupungilla on oikeus perua tuen maksaminen, jos myöntöperusteet ovat olennaisesti muuttuneet. (tk) Ehdotus/KJ: Kaupunginhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että - koululaisten kesätöiden hakukäytäntö säilyy entisellään eli paikat ovat haettavana kuntarekry.fi -sivustolla ja valinnat tehdään jatkossakin hakemusten ja haastattelujen perusteella, - se hyväksyy johdannossa esitetyn suunnitelman työllistämislisän laajentamisesta koskemaan 1.1.2016 alkaen riihimäkeläisten yli 300 päivää työmarkkinatukea työttömyyden perusteella saaneiden ja alle 25- vuotiaiden nuorten lisäksi myös alle 20-vuotiaita kesätyöntekijöitä ja toteaa samalla, että aloite ei anna aihetta muihin toimenpiteisiin. Ehdotus hyväksyttiin. Kvalt. 27.4.2015 29 Keskustelun kuluessa Titta Andersson-Bohren teki Eija Aittolan kannattamana ehdotuksen asian palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi. Kaupunginvaltuusto yksimielisesti hyväksyi Titta Andersson-Bohrenin ehdotuksen ja palautti asian uudelleen valmisteltavaksi. Khall. 7.9.2015 321 Riihimäen kaupunki tarjoa 16 19-vuotiaille (vuosina 1997 2000 syntyneet/2016) riihimäkeläisille 85 kesätyöpaikkaa ja tukee 30 nuorta maksamalla työllistäjälle (yritys, yhdistys, säätiö) tukea 250e/nuori kesätyösetelin muodossa. Asiaa on valmisteltu valtuustoaloitteen pohjalta alkamaan kesällä 2016. Kesätyöllistämistä varten varataan määrärahaa noin 118 000 euroa vuoden 2016 talousarvioon, josta noin 110 000 euroa kaupungin kesätyöntekijöiden palkkaukseen ja noin 7 500 euroa kesätyöseteleihin. Riihimäen kaupungin kesätyöpaikkoja haetaan helmikuussa kuntarekry.fi - sivuston kautta ja valinnat tehdään hakemusten ja haastattelujen perusteella. Kesätyöseteliä käyttävän nuoren tulee itse selvittää hakemansa kesätyöpaikan hakukäytännöt. Kesätyöseteli ohjeineen on tulostettavissa kaupungin työllisyydenhoidon nettisivuilta.

Kesätyötuki myönnetään määrärahojen puitteissa, hakemusten saapumisjärjestyksessä seuraavin ehdoin: - Kesätyösetelin hakijan tulee olla riihimäkeläinen yritys, säätiö tai rekisteröity yhdistys. Kesätyöseteli tulee käyttää 16 19-vuotiaan riihimäkeläisen palkkakuluihin ja se myönnetään 1kk:n ajalle/nuori/kesä. Työnantajalle voidaan maksaa tukea enintään viiden nuoren palkkaamiseen kesäkauden (touko-syyskuu) aikana. Työnantajan on haettava tukea etukäteen, ennen työsuhteen alkamista. - Tuki maksetaan jälkikäteen dokumenttien perusteella (työsopimus, kesätyöseteli ja tosite palkanmaksusta). Työn keston tulee olla 1kk/4 viikkoa ja se voi olla myös osa-aikaista (vähintään 50 %). Korvauksen määrä tarkistetaan suhteessa toteutuneisiin työpäiviin, työntekijän palkattomat poissaolopäivät vähentävät tuen määrää (enintään 250 / kk/ hlö). - Tuen saaja on velvollinen huolehtimaan palkattavan henkilön ennakonpidätyksestä ja muista lakisääteisistä työnantajavelvoitteista. Riihimäen kaupungilla on oikeus perua tuen maksaminen, jos myöntöperusteet ovat olennaisesti muuttuneet. (tk) Ehdotus/KJ: Kaupunginhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että - kaupungin järjestämien koululaisten kesätöiden hakukäytäntö säilyy entisellään eli paikat ovat haettavana kuntarekry.fi -sivustolla ja valinnat tehdään jatkossakin hakemusten ja haastattelujen perusteella, - se hyväksyy edellä esitetyn suunnitelman kesätyöseteleiden käyttöönotosta ja toteaa samalla, että aloite ei anna aihetta muihin toimenpiteisiin. Ehdotus hyväksyttiin. Kvalt. 92 Keskustelun kuluessa Jarmo Levänen teki Titta Andersson-Bohrenin kannattamana ehdotuksen, että kaupunginhallituksen selonteko-osiossa esittämien kesätyötuen myöntämisehtojen toisen kappaleen toinen virke täydennetään kuulumaan: Työn keston tulee olla vähintään 1kk/4 viikkoa ja se voi olla myös osa-aikaista (vähintään 50 %).. Keskustelun kuluessa Titta Andersson-Bohren teki Kirsti Leskenmaan, Marko Tuomisen ja Riku Bitterin kannattamana ehdotuksen, että kaupunginhallituksen selonteko-osiossa esittämien kesätyötuen myöntämisehtojen ensimmäinen kappale muutetaan kuulumaan: Kesätyösetelin hakijan tulee olla riihimäkeläinen 16-19-vuotias nuori. Kesätyöseteli tulee käyttää hakijan palkkakuluihin riihimäkeläisessä yrityksessä, säätiössä tai rekisteröidyssä yhdistyksessä. Kesätyöseteli voidaan myöntää 1 kk:n ajalle/nuori/kesä. Samalle työnantajalle voidaan maksaa tukea enintään viiden nuoren palkkaamiseen kesäkauden (touko-syyskuu) aikana. Nuoren on haettava tukea etukäteen, ennen työsuhteen alkamista. Tuki maksetaan työnantajalle jälkikäteen dokumenttien perusteella (työsopimus, kesätyöseteli ja tosite palkanmaksusta). Puheenjohtajan tiedusteltua, voidaanko Jarmo Leväsen ja Titta Andersson-Bohrenin ehdotukset hyväksyä ilman äänestystä, ei yksikään valtuutettu vastustanut, joten puheenjohtaja totesi kaupunginvaltuuston yk-

simielisesti hyväksyneen kaupunginhallituksen ehdotuksen Leväsen ja Andersson-Bohrenin ehdotusten mukaan täydennettynä ja muutettuna. Täytäntöönpano päätösote/henkilöstöhallinto Muutoksenhaku ei muutoksenhakuoikeutta (KuntaL 91 ) Lähempiä tietoja antaa henkilöstöpäällikkö Taina Köninki, puh. 019 758 4085