Kesätyöopas (Lähes) kaikki, mitä sinun pitää tietää kesätöistä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kesätyöopas (Lähes) kaikki, mitä sinun pitää tietää kesätöistä"

Transkriptio

1 Kesätyöopas 2019 (Lähes) kaikki, mitä sinun pitää tietää kesätöistä

2 Mikä on kesätyö? Kesätyöt ovat tavallisia töitä, joita tehdään kesän aikana. Monissa työpaikoissa vakituiset työntekijät ovat lomilla kesällä, minkä vuoksi tarvitaan kesätyöntekijöitä auttamaan töiden teossa. Kesätyösopimukset tehdään usein määräaikaisiksi. Kesätyöt ovat myös yrityksille mahdollisuus saada uusia nuoria työntekijöitä. Usein hyvin mennyt kesätyö johtaa jatkoon yrityksessä. Koska kesätyö on työsuhde: Siitä saa työehtosopimuksen mukaista palkkaa Työtuntien tulee olla sopimusten mukaisia Työstä sovitaan työsopimuksessa Kesätyöläisen ja työnantajan tulee noudattaa työsopimusta Irtisanomisessa ja irtisanoutumisessa noudatetaan lakia

3 Milloin kesätöitä haetaan? Kesätöitä haetaan keväällä. Vakituisten työntekijöiden kesälomat alkavat usein jo touko-kesäkuussa, jolloin kesätyöntekijät on hyvä olla jo palkattu. Joidenkin alojen ja yritysten kesätyöhaut alkavat jo edeltävänä vuonna. Kesätyöpaikkoja on eniten tarjolla helmi-maaliskuussa. Kesätöitä kannattaa alkaa jo hakea tammikkussa. Mitä nopeammin kesätyöstä saa sovittua, sen nopeammin voi alkaa suunnitella muuta kesänviettoa, kuten lomia! Loppukeväästä kesätöitä on vähemmän tarjolla, mutta vielä huhti-toukokuussakin voi vielä löytää kesätyöpaikan. Kesätyönhaussa ei kannata luovuttaa!

4 Mistä kesätöitä löytää? Kesätöiden haussa kannattaa olla aktiivinen. Ystävälläsi, sukulaisellasi tai muulla tutulla voi olla tiedossa juuri sinulle sopiva kesätyöpaikka. Muista siis kertoa hakevasi kesätöitä! Useat kesätyöntekijöitä hakevat yritykset ilmoittavat kesätyöpaikkojaan työnhakusivuillla, omilla verkkosivuillaan ja sosiaalisessa mediassa. Työpaikkoja voit myös kysyä suoraan sinua kiinnostavista yrityksistä! Suurilla työnantajilla, kuten kaupungeilla, seurakunnilla ja suurilla yrityksillä on tarjolla paljon kesätyöpaikkoja. Katso ympärillesi! Kaikkia avoimia työmahdollisuuksia ei aina kerrota julkisesti. Joskus työpaikan löytää lähempää kuin luuletkaan! Sukulaisesi työpaikassa saatetaan tarvita juuri sinua, lähikauppasi ehkä etsii sopivaa apulaista kesäajaksi tai harrastuskaverisi voi tietää jonkun, jolla on töitä tarjolla. Kerro tutuillesi etsiväsi kesätöitä, kysy rohkeasti lähialueen yrityksistä töitä ja levitä sanaa!

5 Työnhakusivut Työnantajat ilmoittavat tarjolla olevia kesätöitä eri työnhakusivuilla. Sivujen kautta voit selata avoimia työpaikkoja ja tehdä työhakemuksia. Suosittuja työnhakusivuja ovat mm. TE-toimiston valtakunnalliset sivut ja Oikotie. Suurilla yrityksillä ja kaupungeilla on usein tarjolla monenlaisia kesätöitä, joita kannattaa hakea suoraan kaupungin tai yrityksen sivuilta. Sosiaalinen media Moni työnantaja ilmoittaa avoimista työpaikoistaan sosiaalisen median kautta. Seuraa siis kiinnostavia työnantajia somessa ja voit löytää kesätyön tätä kautta. Voit myös itse ilmoittaa somessa etsiväsi kesätöitä. Muista kuitenkin varovaisuus tietojesi jakamisessa, esim. asuinpaikkaasi ei tule paljastaa julkisesti.

6 Kesätyöhakemus ja CV Kun haet töitä, sinua pyydetään usein tekemään työhakemus ja ansioluettelo, eli CV. Työhakemuksessa kerrotaan, kuka olet, miksi sinä olisit hyvä tässä työssä ja miksi haluat olla kesätöissä juuri tällä työnantajalla. Jos sinulla ei ole aikaisempaa työkokemusta, saatat olla oppinut työssä tarvittavia taitoja koulussa tai harrastuksissa. Joukkueharrastukset kehittävät ryhmätyötaitoja, hyvä arvosana kielissä auttaa asiakaspalvelussa, lukuharrastus kasvattaa sanavarastoa... Muista kertoa osaamisesi hakemuksessasi! Jotkut tekevät hakemuksen myös videona! CV eli ansioluettelo on lista osaamisestasi, työhistoriastasi ja koulutuksestasi. CV:stä näkee nopeasti, mitä osaat, mitä olet tehnyt ja mitä opiskellut. Myös CV:ssä kannattaa kertoa harrastuksista ja kouluprojekteista, jos työhistoriaa ei ole paljon. Malleja työhakemuksesta ja CV:stä löydät netistä sekä Ohjaamosta!

7 Työhaastattelu Kun olet hakenut töitä ja työnantaja haluaa tutustua ainuun tarkemmin, saat kutsun työhaastatteluun. Työhaastattelussa työnantaja arvioi, miten hyvin sovit työhön. Myös sinä arvioit työnantajaa ja sitä, haluatko työskennellä tässä paikassa. Saat kutsun työhaastatteluun useimmiten puhelimitse tai sähköpostilla. Muista siis vastata myös tuntemattomiin numeroihin töitä hakiessasi ja tarkkailla sähköpostiasi. Ennen työhaastattelua kannattaa vielä tutustua työnantajaan tarkemmin. Se, että olet tutustunut työnantajaan kertoo, että olet oikeasti kiinnostunut työstä. Mieti myös, miksi haluat juuri tämän paikan! Muista pukeutua siististi ja olla ajoissa haastattelussa. Tervehdi haastattelijaa reippaasti ja muista esimerkiksi ottaa hattu päästä sisällä. Ensivaikutelma on töitä hakiessa täkeää. Jos työhaastattelu jännittää, voit hakea tietoa eri jännityksenlievittämistekniikoista.

8 Työpaikalla Onnea! Olet tehnyt työsopimuksen ja aloitat työt. Muista varmistaa ennen työn alkamista, milloin ja missä ensimmäinen työpäiväsi alkaa. Tallenna myös esimiehesi puhelinnumero puhelimeesi, jotta voit soittaa hänelle, jos et löydä perille. Huolehdi siitä, että tulet ajoissa töihin. Jos kuitenkin myöhästyt tai sairastut, ilmoita esimiehellesi mahdollisimman nopeasti. Näin esimiehesi osaa varautua tilanteeseen. Työnantajan kuuluu perehdyttää sinut työhösi. Jos et tiedä jotain asiaa, kysy esimieheltäsi tai muilta työntekijöiltä apua. Jos olet saanut päivän työsi tehtyä aikaisin, kysy onko sinulle muuta työtä. Aktiivisuus antaa sinusta hyvän kuvan! Olet osa työyhteisöä kesätyön aikana. Tervehdi muita työntekijöitä ja ole kohtelias. Myös sinua tulee kohdella kunnioittavasti. Jos kohtaat epäasiallista käytöstä, kerro tästä esimiehellesi.

9 Muista nämä! Aloita kesätyönhaku ajoissa, jo tammi-helmikuussa! Työhaastattelussa ole siisti ja reipas: ajoissa oleminen, siistit vaatteet ja haastattelijan tervehtiminen vievät jo pitkälle! Kun saat työpaikan, muista tehdä kirjallinen työsopimus! Suullinen työsopimuskin on sitova, mutta kirjallisesta työsopimuksesta sovitut asiat on helpompi todistaa, jos erimielisyyksiä tulee. Muista toimittaa verokortti työnantajalle työn alkaessa. Verokortti tilataan osoitteesta vero.fi Työsopimus sitoo sinua ja työnantajaa. Jos olet sopinut työstä, et voi lähteä matkalle kesken töiden. Jos olet sairas työpäivänä tai olet myöhässä, muista ilmoittaa työnantajalle mahdollisimman pian etukäteen. Työn jäkeen muista pyytää työtodistus. Työtodistus on tärkeä, kun haet myöhemmin töitä. Työnantajan pitää antaa työtodistus pyydettäessä. Työnantajaa kannattaa pyytää suosittelijaksi kesätyön lopussa. Suosittelijat ovat työnhaussa kullanarvoisia!

10 Ohjaamon kesätyöinfot ja -tapahtumat Ohjaamon kesätyöinfot (alle 30-vuotiaille) klo klo klo klo klo klo klo 13 Pop up -kesätyöinfot Ohjaamossa (15-17 vuotiaille) klo 17 (suomeksi & ruotsiksi) 6.3. klo 17 (suomeksi & ruotsiksi) Kevään Ansio-kurssit Ohjaamossa 2. Ansio-kurssi 3.2. & 3.3. klo Ilmoittautumiset: duunisauma.munstadi.fi Vastuullinen kesätyö -rekrytointitapahtumat klo 14-17, Keskustakirjasto Oodi, Töölönlahdenkatu 4

11 CV-pajat ( vuotiaille) 6.2. klo & klo , Keskustakirjasto Oodi, Töölönlahdenkatu 4 Ohjaamon kesätyöpaketti -sivusto Hyödyllisiä linkkejä - TE-toimiston sivut, paljon kesätyöpaikkoja - Helsingin kaupungin avoimet työpaikat - Neuvontaa kesätyöstä - Paljon tietoa kesätyön hakemisesta ja eri mahdollisuuksista - Jos töissä tulee ongelmia - Täältä tilaat verkokortin ohjaamo.hel.fi - Autamme kaikissa kysymyksissä

12 Muistiinpanot

Tervetuloa työelämään!

Tervetuloa työelämään! Tervetuloa työelämään! VINKKEJÄ TYÖNHAKUUN Etsi kiinnostava työpaikka Panosta hakemukseen Valmistaudu haastatteluun Ole aktiivinen ja ota yhteyttä sinua kiinnostaviin työpaikkoihin. Joskus työpaikka voi

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ

TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ TYÖNHAUN ALOITTAMINEN Moni lähtee heti hakemaan töitä huomattuaan kiinnostavan työpaikkailmoituksen. Tavallaan se onkin juuri oikea tapa: usein hakijoita aletaan haastatella heti

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 IKÄ % 18 24 9 25-34 35-44 26 45-54 30 55-60 13 Yli 60 7 ASEMA % Työntekijä 23 Alempi toimihenkilö 13 Ylempi toimihenkilö 31 Johtava asema 6 Opiskelija 9 Perhe-/opinto-/vuorotteluvapaalla

Lisätiedot

Oulun kaupunki Kesätyöt opiskelijoiden kesätyöharjoittelu yli 18- vuotiaat -kesätyöseteli vuotiaat

Oulun kaupunki Kesätyöt opiskelijoiden kesätyöharjoittelu yli 18- vuotiaat -kesätyöseteli vuotiaat Oulun kaupunki Kesätyöt 2019 -opiskelijoiden kesätyöharjoittelu yli 18- vuotiaat -kesätyöseteli 15-17 vuotiaat Opiskelijoiden kesätyöharjoittelu, yli 18-vuotiaille o Vähintään 18 vuoden ikä 30.4.2019 mennessä

Lisätiedot

TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville

TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville 1) TYÖNHAKUUN LIITTYVÄÄ: - aloita työnhaku ajoissa ENNEN valmistumista (noin ½ v. ennen valmistumista) - hanki itsellesi riittävät hyvät työnhakuvalmiudet eli selvitä kuinka tehdään vapaamuotoisia hakemuksia

Lisätiedot

TYÖHAKEMUS. Työhakemus ja CV ovat ensimmäisiä asioita joihin työnantaja kiinnittää huomionsa.

TYÖHAKEMUS. Työhakemus ja CV ovat ensimmäisiä asioita joihin työnantaja kiinnittää huomionsa. TYÖHAKEMUS Työhakemus ja CV ovat ensimmäisiä asioita joihin työnantaja kiinnittää huomionsa. Työhakemuksen tarkoituksena on vakuuttaa työnantaja osaamisestasi ja sopivuudestasi avoimeen työpaikkaan. Hakemuksesi

Lisätiedot

TYÖNHAKU Työnhaun lyhyt oppimäärä

TYÖNHAKU Työnhaun lyhyt oppimäärä TYÖNHAKU Työnhaun lyhyt oppimäärä Työnhaun aloittaminen Moni lähtee heti hakemaan töitä huomattuaan kiinnostavan työpaikkailmoituksen. Tavallaan se onkin juuri oikea tapa: usein hakijoita aletaan haastatella

Lisätiedot

SISÄLLYS. Malmi-Pukinmäki -alueen Ansa nuorten ryhmän tekemän kesätyöoppaan päivitetty versio 2014.

SISÄLLYS. Malmi-Pukinmäki -alueen Ansa nuorten ryhmän tekemän kesätyöoppaan päivitetty versio 2014. Kesätyöopas 2014 SISÄLLYS Top 10 -vinkit... 4 Työhakemuksen malli... 6 Ansioluettelo eli CV... 8 Ansioluettelon malli... 9 Nuorten oikeudet ja velvollisuudet... 10 Helsingin kaupungin kesätyöt ja Ansio-kurssi...

Lisätiedot

Kohti duunia: työnhaun opas nuorille

Kohti duunia: työnhaun opas nuorille Kohti duunia: työnhaun opas nuorille Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto 1 2013 Uudenmaan TE-toimisto/ Marina Misukka Perusohjeita työnhakuun - Kaiken perusta on oma aktiivisuutesi. Kyse on Sinun työnhaustasi,

Lisätiedot

KESÄTYÖ. Avoimet kesätyöpaikat

KESÄTYÖ. Avoimet kesätyöpaikat KESÄTYÖ 22.02.2016 Kesko on todettu kansainvälisessä Global 100 -listauksessa maailman vastuullisimmaksi kaupan alan yritykseksi. Pistä hakemus vetämään niin käsissäsi voi olla kesätyöpaikka, josta jää

Lisätiedot

kesätyöopas MLL:N VARSINAIS-SUOMEN PIIRI

kesätyöopas MLL:N VARSINAIS-SUOMEN PIIRI kesätyöopas MLL:N VARSINAIS-SUOMEN PIIRI työnhaku NUORELLE Tähän oppaaseen on koottu ydinkohdat töiden hakemisesta ja työsuhteesta. Toivottavasti opas auttaa sinua löytämään ja tunnistamaan aiheeseen liittyvästä

Lisätiedot

Nuorten kesätyöhaku Lempäälän työllisyyspalvelut Maija Heino Pia Siekkinen

Nuorten kesätyöhaku Lempäälän työllisyyspalvelut Maija Heino Pia Siekkinen Nuorten kesätyöhaku 2018 Lempäälän työllisyyspalvelut Maija Heino Pia Siekkinen Nuorten kesätyöhaku 2018 Kunnan kesätyöpaikat 1998 2002 syntyneille nuorille Kunnan esimiehet kertovat oman vastuualueensa

Lisätiedot

Urapalvelut. CHEM Susanna Saarinen, Asiantuntija into.aalto.fi/careerweb

Urapalvelut. CHEM Susanna Saarinen, Asiantuntija into.aalto.fi/careerweb Urapalvelut CHEM Susanna Saarinen, Asiantuntija susanna.saarinen@aalto.fi into.aalto.fi/careerweb Apua työnhakuun - Aalto CareerWeb Työpaikkaportaali CareerWeb Job Channel Työnhaun opas CV- ja hakukirjemalleja

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-palvelut tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-toimistot tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista

Lisätiedot

TYÖNHAKUINFO. Materiaali on tarkoitettu kaikille työuransa alussa oleville työnhakijoille.

TYÖNHAKUINFO. Materiaali on tarkoitettu kaikille työuransa alussa oleville työnhakijoille. TYÖNHAKUINFO Materiaali on tarkoitettu kaikille työuransa alussa oleville työnhakijoille. SISÄLTÖ: Työnhausta Työnantajan odotuksia työnhakijaa kohtaan Työnhakuprosessi Työhakemus Ansioluettelo (CV) Työhaastattelu

Lisätiedot

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Omien taitojen tunnistaminen 3. Omista taidoista kertominen 4. Työnhaun viidakko 5. Miten ylläpitää motivaatiota? 6. Työntekijöiden terveisiä

Lisätiedot

Työharjoittelussa voit: tutustua suomalaisiin työpaikkoihin ja työkulttuuriin harjoitella suomen kieltä käytännön tilanteissa

Työharjoittelussa voit: tutustua suomalaisiin työpaikkoihin ja työkulttuuriin harjoitella suomen kieltä käytännön tilanteissa TYÖHARJOITTELU Työharjoittelussa voit: tutustua suomalaisiin työpaikkoihin ja työkulttuuriin harjoitella suomen kieltä käytännön tilanteissa Mikä sinun ammatti on? Millainen koulutus sinulla on? TYÖHARJOITTELUPAIKAN

Lisätiedot

CV on erittäin tärkeä työnhakuun liittyvä dokumentti, joka lähetetään työhakemuksen liitteenä. CV kertoo millainen työura sinulla on ollut tähän asti.

CV on erittäin tärkeä työnhakuun liittyvä dokumentti, joka lähetetään työhakemuksen liitteenä. CV kertoo millainen työura sinulla on ollut tähän asti. TYÖNHAUN ASIAKIRJAT Työnhaun asiakirjat eli paperit 1. CV eli ansioluettelo CV on erittäin tärkeä työnhakuun liittyvä dokumentti, joka lähetetään työhakemuksen liitteenä. CV kertoo millainen työura sinulla

Lisätiedot

Työelämätaidot. www.kompassi.info --> Työ ja kesätyö http://kunkoululoppuu.fi/ --> kesätyö --> työnhaku www.mol.fi TYÖTÄ HAKIESSA:

Työelämätaidot. www.kompassi.info --> Työ ja kesätyö http://kunkoululoppuu.fi/ --> kesätyö --> työnhaku www.mol.fi TYÖTÄ HAKIESSA: Työelämätaidot www.kompassi.info --> Työ ja kesätyö http://kunkoululoppuu.fi/ --> kesätyö --> työnhaku www.mol.fi TYÖTÄ HAKIESSA: Internetin lisäksi avoimia työpaikkoja löytyy mm. sanoma ja ilmaisjakelulehtien

Lisätiedot

Miten toimit, kun löydät sopivan työpaikkailmoituksen? Lue ilmoitus huolellisesti läpi.

Miten toimit, kun löydät sopivan työpaikkailmoituksen? Lue ilmoitus huolellisesti läpi. Miten toimit, kun löydät sopivan työpaikkailmoituksen? Lue ilmoitus huolellisesti läpi. Selvitä ilmoituksesta pyydetäänkö sinua ottamaan yhteyttä: soittamalla, lähettämällä hakemus tai täyttämällä lomake.

Lisätiedot

OPAS TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTON UUDELLE MAAHANMUUTTAJAASIAKKAALLE

OPAS TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTON UUDELLE MAAHANMUUTTAJAASIAKKAALLE OPAS TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTON UUDELLE MAAHANMUUTTAJAASIAKKAALLE TERVETULOA TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTON ASIAKKAAKSI! Työ- ja elinkeinotoimistoa kutsutaan lyhenteellä TE-toimisto. TE-toimiston asiakkuuden

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

CV-OPAS. Ansioluettelon lyhyt oppimäärä

CV-OPAS. Ansioluettelon lyhyt oppimäärä CV-OPAS Ansioluettelon lyhyt oppimäärä Millainen on hyvä CV? Ansioluettelo, Curriculum Vitae eli CV, on työnhaun tärkein ja käytetyin asiakirja ja se kannattaa tehdä ajatuksella. Hyvä CV on looginen ja

Lisätiedot

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012 1 RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012 24 kysymystä sisältänyt kysely toteutettiin sähköisesti 11.1.2012 20.1.2012 Tieto kyselystä lähetettiin sähköpostitse TARAKI:n jäsenille ja sitä mainostettiin koko TTY:n sähköisessä

Lisätiedot

Miten teet vaikutuksen työnantajaan? Sanna Kurvinen Osuuskauppa Arina

Miten teet vaikutuksen työnantajaan? Sanna Kurvinen Osuuskauppa Arina työnantajaan? Sanna Kurvinen Osuuskauppa Arina 23.1.2018 Osuuskauppa Arinalla on 174 toimipaikkaa ja työllistää yli 2600 työntekijää Marketkauppaa Hakemusvaihe Ota selvää työantajasta Panosta työhakemukseen

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...

Lisätiedot

Tervetuloa Työnvälitykseen

Tervetuloa Työnvälitykseen Tervetuloa Työnvälitykseen Välkommen till Arbetsförmedlingen Finska Tämä on Työnvälitys Haetko työtä? Haluatko lisätietoja työmarkkinoista? Tarvitsetko vinkkejä ja neuvoja löytääksesi haluamasi työn?

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...

Lisätiedot

Hyvä CV ja hakemus. Janne Loikkanen

Hyvä CV ja hakemus. Janne Loikkanen Hyvä CV ja hakemus Janne Loikkanen 16.1.2018 Oman osaamisen ja omien vahvuuksien tunnistaminen Osaamisesta ja vahvuuksista kertominen Työn hakeminen Työnhaku vaatii valmistautumista ja aikaa Kohdentaminen

Lisätiedot

Millainen on hyvä työhakemus?

Millainen on hyvä työhakemus? TYÖHAKEMUS- OPAS Millainen on hyvä työhakemus? Hyvä hakemus erottuu joukosta ja vastaa kysymykseen, miksi sinä olisit hyvä valinta tehtävään. Hakemuksessa voit tuoda omaa persoonaasi esiin, jopa ehkä enemmän

Lisätiedot

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta

Lisätiedot

Selkoesite. Vuorotteluvapaa. te-palvelut.fi

Selkoesite. Vuorotteluvapaa. te-palvelut.fi Selkoesite Vuorotteluvapaa te-palvelut.fi Vuorotteluvapaa Vuorotteluvapaa tarkoittaa, että työntekijä jää pois työstä määräajaksi ja työnantaja palkkaa hänen tilalleen työttömän työnhakijan. Työntekijä

Lisätiedot

Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta

Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta 1. Selaa työpaikkoja Löydät Seuren avoimet työpaikat kotisivultamme seure.fi kohdasta HAE TYÖTÄ Voit hakea työpaikkoja toimialan, kaupungin ja työn luonteen

Lisätiedot

Työhakemus ja CV: - CV kertoo historiasta

Työhakemus ja CV: - CV kertoo historiasta Tampere 12.2.2014 Työhakemus ja CV: - Työhakemuksen tarkoitus on myydä à Myydä osaamistasi ja taitojasi - Kyse on mielikuvien luomisesta à Mitkä ovat tärkeimmät myyntivalttini, joilla vakuutan työnantajan

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

Työhakemuksen tekeminen

Työhakemuksen tekeminen Työhakemuksen tekeminen Annamari Rovamo Työelämäpalvelut kevätlukukausi 2015 annamari.rovamo@jyu.fi CV-työpaja 20.2. Lähetä CV osoitteeseen annamari.rovamo@jyu.fi Deadline ke 18.2. Työskentely pienryhmissä

Lisätiedot

Työnhakijan TE-palvelut verkossa

Työnhakijan TE-palvelut verkossa 1.2017 Työnhakijan TE-palvelut verkossa Juuri silloin, kun sinulle parhaiten sopii OMA ASIOINTI te-palvelut.fi Oma asiointi -palvelu Asioi TE-toimiston kanssa verkossa henkilöasiakkaan Oma asiointi -palvelussa.

Lisätiedot

Osaan.fi-sivuston hyödyntäminen osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa. Inka Koskinen, Stadin AO

Osaan.fi-sivuston hyödyntäminen osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa. Inka Koskinen, Stadin AO Osaan.fi-sivuston hyödyntäminen osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa Inka Koskinen, Stadin AO OSAAN.FI Osaan.fi palvelu on tehty oppijan itsearvioinnin avuksi ammatillisen koulutuksen tutkintojen

Lisätiedot

Paranna työnhakutaitojasi netissä!

Paranna työnhakutaitojasi netissä! Paranna työnhakutaitojasi netissä! te-palvelut.fi/jobitti CV-netti anna työnantajan löytää sinut Laita oma työnhakuilmoitus nettiin ilmaiseksi. CV-netin käyttöön tarvitset vain verkkopankkitunnukset ja

Lisätiedot

VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015

VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015 VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015 NUORI Tähtää Työelämään! Nuorten kesätyötuki 2015 Vetelin kunta on varannut kesälle 2015 nuorten työllistämiseen yhteensä 5 600. Kesätyötuen tavoitteena on kannustaa nuoria

Lisätiedot

KESÄREKRYTOINTI AAMUJAKELU Oy:ssä. Toimenpiteet ja vaikutukset

KESÄREKRYTOINTI AAMUJAKELU Oy:ssä. Toimenpiteet ja vaikutukset KESÄREKRYTOINTI AAMUJAKELU Oy:ssä Toimenpiteet ja vaikutukset TAUSTATIETOA Aamujakelun jakoalue on jaettu neljään osaan: keskusta, itä, etelä ja länsi. Kullakin osalla on oma aluepäällikkönsä. Osat on

Lisätiedot

Ole kärsivällinen Hae työtä laajalta alueelta Tunne vahvuutesi ja hae työtä usealta alalta monella tavalla

Ole kärsivällinen Hae työtä laajalta alueelta Tunne vahvuutesi ja hae työtä usealta alalta monella tavalla Pieni Työnhakuopas Tervetuloa Pienen Työnhakuoppaan pariin! Opas on tuotettu osana Työllistyvä Keski- Karjala hanketta. Voit hyötyä oppaan vinkeistä oletpa sitten kokenut työnhakija tai vasta-alkaja urapolkusi

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2010

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2010 1 RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2010 20 kysymystä sisältänyt kysely toteutettiin sähköisesti 2.12.2009 12.1.2010 Tieto kyselystä lähetettiin sähköpostitse TARAKI:n jäsenille ja sitä mainostettiin koko TTY:n sähköisessä

Lisätiedot

Näin haet töitä. Vinkkejä työnhakuun selkokielellä TYÖN- HAKIJALLE TYÖN- ANTAJALLE TYÖN- HAKU- NEUVOJALLE YRITYS- NEUVOJALLE

Näin haet töitä. Vinkkejä työnhakuun selkokielellä TYÖN- HAKIJALLE TYÖN- ANTAJALLE TYÖN- HAKU- NEUVOJALLE YRITYS- NEUVOJALLE VERKOSTOMAINEN REKRYTOINTIMALLI MAAHANMUUTTAJIEN TYÖLLISTYMISEEN TYÖN- HAKIJALLE Näin haet töitä Vinkkejä työnhakuun selkokielellä TYÖN- ANTAJALLE TYÖN- HAKU- NEUVOJALLE YRITYS- NEUVOJALLE Näin haet töitä

Lisätiedot

Kesätyön pelisääntöjä 2012

Kesätyön pelisääntöjä 2012 Kesätyön pelisääntöjä 2012 Kesätyön pelisääntöjä Kesätöissäkin on huomioitava työsuojeluasiat ja työehdot. Nuorella työntekijällä tarkoitetaan alle 18- vuotiasta työntekijää. Työhön voidaan pääsääntöisesti

Lisätiedot

Työskentely ja työnhaku ulkomailla

Työskentely ja työnhaku ulkomailla Työskentely ja työnhaku ulkomailla Miksi lähteä töihin ulkomaille? Uudet haasteet Opit uutta Työskentelytavat, kommunikointi, kulttuuri, kieli Verkostoidut Työkokemus Työkokemus ulkomailta on sinulle eduksi

Lisätiedot

Työnhaun asiakirjat eli paperit. 1. CV eli ansioluettelo

Työnhaun asiakirjat eli paperit. 1. CV eli ansioluettelo TYÖNHAUN ASIAKIRJAT Työnhaun asiakirjat eli paperit 1. CV eli ansioluettelo CV:ssä on perustiedot, koulutukset ja tutkinnot, työkokemus eli edelliset työpaikat, työharjoittelut ja työkokeilut, kielitaito,

Lisätiedot

TYÖNTEKIJÄN KÄYTTÖOHJEET - SOKU

TYÖNTEKIJÄN KÄYTTÖOHJEET - SOKU TYÖNTEKIJÄN KÄYTTÖOHJEET - SOKU ETUSIVU Kun tulet SOKU-järjestelmän (SOKU) etusivulle, näet listan avoimista työpaikoista. Yläpalkissa mustalla ympyröitynä on Kirjaudu-nappi Kun klikkaat sitä, pääset kirjautumissivulle.

Lisätiedot

Työnhaun haasteet uusia tapoja hakea työtä

Työnhaun haasteet uusia tapoja hakea työtä Työnhaun haasteet uusia tapoja hakea työtä Työelämän muutostuulet Työelämä muuttuu, oletko valmis? - Millainen tulevaisuus sinun kohdallasi on? Otatko vastaan sen mitä tulee vai voisitko mahdollisesti

Lisätiedot

Taitava työnhakija 1 Verkkokurssin sisältö

Taitava työnhakija 1 Verkkokurssin sisältö Taitava työnhakija 1 Verkkokurssin sisältö Taitava työnhakija 1 -verkkokurssi Taitava työnhakija 1- verkkokurssilla käydään läpi työnhaun keskeisiä elementtejä. Kurssilla pääset hiomaan omia taitojasi

Lisätiedot

Facebook. Tavoittaa massoja Paljon tietoa Sovellukset usein erotettu muusta Facebookista, mutta käyttävät silti Facebookin tietoja

Facebook. Tavoittaa massoja Paljon tietoa Sovellukset usein erotettu muusta Facebookista, mutta käyttävät silti Facebookin tietoja Facebook Facebook Hyödyt Tavoittaa massoja Paljon tietoa Sovellukset usein erotettu muusta Facebookista, mutta käyttävät silti Facebookin tietoja Haitat Moni mieltää vapaa-ajan viettopaikaksi Sivustojen

Lisätiedot

Työnhaun askeleet. työnhakuopas huonokuuloisille nuorille

Työnhaun askeleet. työnhakuopas huonokuuloisille nuorille Työnhaun askeleet työnhakuopas huonokuuloisille nuorille JOHDANTO Ammatinvalinta voi tuntua jännittävältä ja vaikealta. Millaista työtä haluan tehdä? Millaisessa työssä olisin hyvä? Kysymyksiin voi olla

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNNAN NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT

POLVIJÄRVEN KUNNAN NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT POLVIJÄRVEN KUNNAN NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT Kesätöihin otetaan: v. 1994-1997 syntyneitä polvijärveläisiä koululaisia ja opiskelijoita, jotka jatkavat opintojaan syksyllä 2013 ja jotka eivät ole saaneet muuta

Lisätiedot

NUORTEN KESÄTYÖPASSI 2015

NUORTEN KESÄTYÖPASSI 2015 NUORTEN 2015 KESÄTYÖPASSI Mikä on kesätyöpassi? Kesätyöpassi on tarkoitettu sinulle 1.1.1997-30.6.2001 välillä syntynyt hartolalainen nuori. Työsuhteen pituus on kolme viikkoa välillä 2.5.-31.8.2015.

Lisätiedot

OPAS HIUSALAN TYÖSSÄOPPIMISPAIKAN HAKEMISEEN JA TYÖPAIKALLA TYÖSKENTELYYN

OPAS HIUSALAN TYÖSSÄOPPIMISPAIKAN HAKEMISEEN JA TYÖPAIKALLA TYÖSKENTELYYN OPAS HIUSALAN TYÖSSÄOPPIMISPAIKAN HAKEMISEEN JA TYÖPAIKALLA TYÖSKENTELYYN Tämä opas on tarkoitettu työssäoppimispaikkaa hakevalle ja työpaikalla työskentelevälle parturikampaaja opiskelijalle. Opas on

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Työnhakuun! Työpaja maahanmuuttajille. Heli Kamppari ja Anni Itähaarla Turun yliopiston Brahea-keskus

Työnhakuun! Työpaja maahanmuuttajille. Heli Kamppari ja Anni Itähaarla Turun yliopiston Brahea-keskus Työnhakuun! Työpaja maahanmuuttajille Heli Kamppari ja Anni Itähaarla Turun yliopiston Brahea-keskus Ohjeita työpajan vetäjälle Kaksiosaisessa työpajassa käydään läpi työhakuprosessi, laaditaan työnhakuasiakirjat

Lisätiedot

Ammattiportfolio. Projektiin liittyvät seuraavat kurssit:

Ammattiportfolio. Projektiin liittyvät seuraavat kurssit: Ammattiportfolio Ammattiprojektissa tutustutaan 3 5 ammattiin. Lisäksi projektin on tarkoitus auttaa löytämään omia vahvuuksia ja helpottaa tulevaa ammatinvalintaa. Projekti antaa myös valmiuksia työnhakuun.

Lisätiedot

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2019 - yhteishaun aikataulu - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen

Lisätiedot

KOULULAISTEN TUTUSTUMINEN TYÖELÄMÄÄN

KOULULAISTEN TUTUSTUMINEN TYÖELÄMÄÄN 2/2008 TYÖMARKKINAT 2 Ari Sipilä/Birgitta Ruuti/ar 5.2.2008 1(2) KOULULAISTEN TUTUSTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Teknologiateollisuus ry, Metallityöväen Liitto ry, Toimihenkilöunioni TU ry ja Erityisalojen toimihenkilöliitto

Lisätiedot

URAVALMENTAJA RIKU RIMMI TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK

URAVALMENTAJA RIKU RIMMI TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK 4.5.2017 Riku Rimmi URAVALMENTAJA RIKU RIMMI TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK 2 99,0%, jos hakijoita on 100 99,5%, jos hakijoita on 200 99,7%, jos hakijoita on 300 1. Kannattaako tällaiseen kisaan edes lähteä?

Lisätiedot

Ei tule kokeeseen Avioliittotarina, josta numero. Avioliittotarinan aiheita ei kokeeseen.

Ei tule kokeeseen Avioliittotarina, josta numero. Avioliittotarinan aiheita ei kokeeseen. Tulee kokeeseen Tulee kokeeseen Tulee kokeeseen Ei tule kokeeseen Ei tule kokeeseen Avioliittotarina, josta numero. Avioliittotarinan aiheita ei kokeeseen. Tulee kokeeseen Tulee kokeeseen Molemmille lapsille

Lisätiedot

EURES Töihin Eurooppaan

EURES Töihin Eurooppaan EURES Töihin Eurooppaan Maailmalle! Lappeenranta 26.4.2017, Kouvola 27.4.2017 28.4.2017 Eures? EURES on eurooppalainen työnvälitysverkosto, jonka lyhenne tulee sanoista European Employment Services. EURES

Lisätiedot

Työnhaku nyt ja huomenna Helsingin yliopisto 26.11.2015. Mirva Puranen @puranmir @Monster_Finland #monsterklubi

Työnhaku nyt ja huomenna Helsingin yliopisto 26.11.2015. Mirva Puranen @puranmir @Monster_Finland #monsterklubi Työnhaku nyt ja huomenna Helsingin yliopisto 26.11.2015 Iltapäivän teemoja Tänään keskustelussa Työnhaun monet kanavat Työnhakijan kasvava työkaluvalikoima Oman osaamisen visualisointi Sosiaalinen työnhaku

Lisätiedot

1. Ammatillisen Profiloitumisen väline: profiili, osaaminen. 2. Verkostoitumisalusta: tuttavat, kollegat, ryhmät

1. Ammatillisen Profiloitumisen väline: profiili, osaaminen. 2. Verkostoitumisalusta: tuttavat, kollegat, ryhmät Niin paljon enemmän kuin sähköinen CV 1. Ammatillisen Profiloitumisen väline: profiili, osaaminen 2. Verkostoitumisalusta: tuttavat, kollegat, ryhmät 3. Tiedonhakukanava: muut käyttäjät, artikkelit, ajatusjohtajat,

Lisätiedot

Ajokortti työelämään -opas

Ajokortti työelämään -opas Ä T I TÖ Ajokortti työelämään -opas Alkuperäisteksti: Tuula Alanko, Virpi Skippari, Riitta Huhtala, Satu Mellanen, Sonja Noetly Toimitus: Hilkka Näse Selkomukautus: Selkokeskus Kuvat: Sander Vill Taitto:

Lisätiedot

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN TYÖSSÄOPPIMINEN 1. Neuvottele ensin opettajan kanssa Kerro opettajalle minne työpaikkaan aiot soittaa. Työpaikka: Puhelinnumero: Varaa itsellesi - rauhallinen

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

[Vuosi] NUOREN TYÖNTEKIJÄN OPAS

[Vuosi] NUOREN TYÖNTEKIJÄN OPAS [Vuosi] NUOREN TYÖNTEKIJÄN OPAS LAIHIAN KUNTA 2019 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 2 TYÖN HAKUVAIHEESSA 3 TYÖN ALKAESSA 4 HUOMIOITAVAA 5 TYÖN LOPPUVAIHEESSA 6 LÄHTEET, LISÄTIETOJA 8 MALLITYÖHAKEMUS 9 2 JOHDANTO

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi Kun yrityksessä tarvitaan uutta, osaavaa työvoimaa tai näköpiirissä on uutta osaamista vaativa muutostilanne, kannattaa hyödyntää TE-palveluja. Olemme

Lisätiedot

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2019 - yhteishaun aikataulu ja muutokset - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen

Lisätiedot

TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa. TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa

TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa. TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa Opintovapaa Opintovapaa tarjoaa työssä oleville joustavan mahdollisuuden opiskeluun. Oikeus opintovapaaseen perustuu opintovapaalakiin (273/1979).

Lisätiedot

Harjoittelusta sanottua

Harjoittelusta sanottua Harjoittelun tavoite Turun yliopiston opiskelijoiden opintoihin liittyy pakollinen tai vapaavalintainen harjoittelu, jolla on merkittävä positiivinen vaikutus opiskelijan urasuunnitelmiin ja opiskelumotivaatioon.

Lisätiedot

Varusmies ja verot. Verohallinto vero.fi

Varusmies ja verot. Verohallinto vero.fi Varusmies ja verot Verohallinto vero.fi 2018 Verovaroilla kustannetaan Esimerkkejä käyttökohteista: terveydenhoito eli sairaalat, terveysasemat ja palvelutalot koulutus, opettajien palkat, kouluruoka ja

Lisätiedot

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Anna-Liisa Lämsä KT, TYP-verkostopäällikkö Pohjois-Pohjanmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työnantajakysely

Lisätiedot

Selkoesite. Muutosturva. te-palvelut.fi

Selkoesite. Muutosturva. te-palvelut.fi Selkoesite Muutosturva te-palvelut.fi Muutosturva Tämä esite kertoo muutosturvasta ja TE-palveluiden tuesta muutoksessa. Muutosturva koskee sinua, jos sinut on irtisanottu työstäsi tuotannollisista tai

Lisätiedot

TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ!

TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ! TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ! VMP PÄHKINÄNKUORESSA Mikä VMP Group on? Olemme yksi Suomen suurimmista työnantajista ja rekrytoijista. Toimimme Suomen lisäksi Virossa, Ruotsissa, Espanjassa ja Romaniassa.

Lisätiedot

CV:n laatiminen ja julkaisu step by step:

CV:n laatiminen ja julkaisu step by step: CV:n laatiminen ja julkaisu step by step: 1. Laadi mahdollisimman kattava CV Laadi mahdollisimman kattava CV, josta voit jatkossa julkaista osia esim. työhakemuksia varten. Koko CV:tä ei siis ole tarkoitus

Lisätiedot

Nuorten kesätyökysely Pääsee kokemaan ja näkemään, millaista työt sitten tulevaisuudessa olisivat. Suomen lasten ja nuorten säätiö 19.1.

Nuorten kesätyökysely Pääsee kokemaan ja näkemään, millaista työt sitten tulevaisuudessa olisivat. Suomen lasten ja nuorten säätiö 19.1. Nuorten kesätyökysely Pääsee kokemaan ja näkemään, millaista työt sitten tulevaisuudessa olisivat. Suomen lasten ja nuorten säätiö 19.1.2011 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimus nuorten kokemuksista ja odotuksista

Lisätiedot

Mikä on CV? Mitkä ovat tärkeimmät asiakirjat työpaikkaa hakiessa? Vastaus: CV on ansioluettelo. Vastaus: ansioluettelo työhakemus

Mikä on CV? Mitkä ovat tärkeimmät asiakirjat työpaikkaa hakiessa? Vastaus: CV on ansioluettelo. Vastaus: ansioluettelo työhakemus Mikä on CV? CV on ansioluettelo. Se on tiivistelmä eli luettelo, jossa on tiedot aikaisemmista työpaikoistasi, koulutuksestasi ja omasta osaamisestasi Mitkä ovat tärkeimmät asiakirjat työpaikkaa hakiessa?

Lisätiedot

MAHDOLLISTA! - Pieni työkirja työnhakijalle. Mahdollista! Materiaalia kehitysvammaisten ihmisten työllisyyden tukemiseksi

MAHDOLLISTA! - Pieni työkirja työnhakijalle. Mahdollista! Materiaalia kehitysvammaisten ihmisten työllisyyden tukemiseksi MAHDOLLISTA! - Pieni työkirja työnhakijalle Mahdollista! Materiaalia kehitysvammaisten ihmisten työllisyyden tukemiseksi Kiitos yhteistyöstä työnhakukurssilaisillemme, työvalmentajaverkostoille, ja kaikille

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009

OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009 OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009, n = 315 1 Tiivistettynä 2 Keskeiset tulokset 3 Kuvat 1 TIIVISTETTYNÄ Rakennusalaa opiskelee yliopistotasolla enemmän ja lahjakkaampaa ainesta kuin aikoihin. Työnteko

Lisätiedot

SUOMI. Tervetuloa Suomeen. Perustietoa asumisesta ja oleskelusta Suomessa

SUOMI. Tervetuloa Suomeen. Perustietoa asumisesta ja oleskelusta Suomessa SUOMI Tervetuloa Suomeen Perustietoa asumisesta ja oleskelusta Suomessa Muutto Suomeen? Miten pääsen alkuun? Hoida nämä asiat, kun olet muuttanut Suomeen. 2 Asunto Hanki itsellesi asunto. Et voi rekisteröidä

Lisätiedot

VASTUULLINEN KESÄDUUNI 2011 -KYSELY

VASTUULLINEN KESÄDUUNI 2011 -KYSELY VASTUULLINEN KESÄDUUNI 20 -KYSELY TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 3.5.20 kesäduuni 20 - kysely / T-Media Oy 2 TAUSTAMUUTTUJAT Mukana vastuullinen kesäduuni 20 -kampanjassa Työnantajan tyyppi Työnantajan koko

Lisätiedot

Menikö kaikki napakymppiin?

Menikö kaikki napakymppiin? Menikö kaikki napakymppiin? Kokemuksia kesätöistä energia-alalla -kyselyn vastaukset Tausta Kysely jäsenyhtiöiden kautta kesätyöntekijöille Vastauksia 112 Ikähaarukka 14-28 vuotta (yksi 51 -vuotias) Työtehtävät

Lisätiedot

Onnistu työhaastattelussa. Leena Erola

Onnistu työhaastattelussa. Leena Erola Onnistu työhaastattelussa Leena Erola Haastattelun tarkoitus Työnantaja selvittää haastateltavan Osaamisen Motivaatio, sitoutuminen Työyhteisöön sopivuuden, oikea tyyppi Haastateltava saa tietoa Tehtävänkuvasta

Lisätiedot

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan

Lisätiedot

Sosiaalinen media työnhaussa

Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalisen rekrytoinnin kanavat Englantilaisen yrityksen Provide vuonna 2012 luoma sosiaalisen rekrytoinnin kompassi (inhunt.fi) Some sopii kaikille ei vain viestintä- ja

Lisätiedot

TYÖHAASTATTELU- OPAS

TYÖHAASTATTELU- OPAS TYÖHAASTATTELU- OPAS Työhaastattelu Työhaastattelu on työnhakijan ja rekrytoivan tahon vuorovaikutteinen kohtaaminen. Haastattelussa käydään yleensä läpi sekä työnhakijan persoonaan että ammattitaitoon

Lisätiedot

Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb

Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb Urapalvelut CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi into.aalto.fi/careerweb Mistä löydän vinkkejä työnhakuun? Kandiopiskelijan CV ja hakukirje Urapalvelut Apua työnhakuun - Aalto

Lisätiedot

Kesätöitä 18 28-vuotiaille. Mira Korhonen, Nordjobb-projektivastaava Suomessa

Kesätöitä 18 28-vuotiaille. Mira Korhonen, Nordjobb-projektivastaava Suomessa Kesätöitä 18 28-vuotiaille Mira Korhonen, Nordjobb-projektivastaava Suomessa Mikä on Nordjobb? Välittää kesätöitä, asunnon ja kulttuuriohjelmaa Pohjoismaissa Välittänyt yli 21 000 työpaikkaa vuodesta 1985

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi

Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi 19.10.2015 1 Agenda Lyhyesti atalentista Miksi LinkedIn Profiilin hionti Kansikuva Otsikko Yhteystiedot Summary Skills Kiinnostuksenkohteet

Lisätiedot

Kesätyökysely työnantajille Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto

Kesätyökysely työnantajille Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto Kesätyökysely työnantajille 2012 Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto Tutkimuksen toteutus Mitä tutkittiin? Tavoitteena selvittää työnantajien käytäntöjä kesätyöntekijöiden

Lisätiedot

Mistä nuorille töitä? Palvelujohtaja Pirjo Juntunen

Mistä nuorille töitä? Palvelujohtaja Pirjo Juntunen Mistä nuorille töitä? Palvelujohtaja Pirjo Juntunen 1 10.3.2015 www.te-palvelut.fi (entinen mol.fi) www.te-palvelut.fi -verkkopalvelu on käytetyin, tunnetuin julkinen maksuton valtakunnallinen alueellinen

Lisätiedot

KEITÄ ME OLEMME? SISÄLLYS. Etkö keksi minne haluaisit kesätöihin? Lue nuorten kokemuksista sivuilta 6 9!

KEITÄ ME OLEMME? SISÄLLYS. Etkö keksi minne haluaisit kesätöihin? Lue nuorten kokemuksista sivuilta 6 9! Kesätyöopas 2012 SISÄLLYS Keitä me olemme 3 Top 10 -vinkit 4 Nuorten haastatteluja 6 Työhakemusmallit 10 Nuorten oikeudet ja velvollisuudet 12 Helsingin kaupungin kesätyöt ja Ansio-kurssi 14 Linkkivinkit

Lisätiedot