SIIPYYN MERITUULIVOIMALOIDEN LINNUSTOVAIKUTUKSET

SUOMEN MERITUULI OY SIIPYYN MERITUULIVOIMALOIDEN LINNUSTOVAIKUTUKSET Hannu Tikkanen 2.1.2014

SIIPYYN MERITUULIVOIMALOIDEN LINNUSTOVAIKUTUKSET Tarkastus Päivämäärä 12/12/2013 Laatija Hannu Tikkanen Tarkastaja Heikki Tuohimaa, Ville Yli-Teevahainen Hyväksyjä Matti Kautto Viite Kannen kuva: haahka, kuvaaja Hannu Tikkanen Ramboll Pitkänsillankatu 1 67100 KOKKOLA P +358 20 755 7600 F +358 20 755 7602 www.ramboll.fi

SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 1 2. HANKEALUE 1 3. VAIKUTUKSET RUOKAILEVIIN LINTUIHIN 2 3.1 Yleistä 2 3.2 Törmäysmäärien arviointi 3 3.3 Populaatiovaikutuksista 5 4. VAIKUTUKSET MERIALUEELLE KERÄÄNTYVIIN LINTUIHIN 7 4.1 Siipyyn edustan merkitys kerääntymisalueena 7 4.2 Häiriö- ja estevaikutukset 11 5. VAIKUTUKSET NATURA-ALUEIDEN LINNUSTOON 14 5.1 Natura-alueiden linnustotiedot 14 5.2 Arvio vaikutuksista lintudirektiivin lajeille 16 5.2.1 Vaikutukset muuttolinnustoon ja lepäilijöihin/ruokailijoihin 16 5.2.2 Vaikutukset Natura-alueilla pesiviin lintudirektiivin lajeihin 19 6. YHTEISVAIKUTUKSET MUIDEN VOIMALA-ALUEIDEN KANSSA 20 7. KIRJALLISUUS 21

1. JOHDANTO Tässä yhteenvedossa arvioidaan Kristiinankaupungin Siipyyn edustan merialueelle suunnitellun tuulivoimala-alueen vaikutuksia merialueella lepäileviin ja ruokaileviin lintuihin sekä läheisiin Natura-alueisiin. Työ on jatkoa tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusarvioinnin yhteydessä vuosina 2009 2010 tehdyille linnustoselvityksille. Selvitys on osa hankkeen yleiskaavoituksen ja vesilupahakemuksen ympäristöselvityksiä. Arviointi perustuu kesällä 2012 tehtyihin maastoselvityksiin (Nousiainen ja Korhonen 2012) sekä kesällä 2013 tehtyihin lentolaskentoihin (Ijäs, Nuotio ja Sjöholm 2013). Arvioinnissa on hyödynnetty myös Pohjanmaan liiton laatimaan Uusiutuvat energiavarat selvityksen aineistoja (Ramboll Finland Oy 2012). Selvityksen on laatinut Ramboll Finland Oy, missä työstä on vastannut Biologi Hannu Tikkanen. 2. HANKEALUE Yleiskaava-alueen ja tuulivoimala-alueiden rajaukset on esitetty kuvassa 1. Arviointi on tehty hankealueelta laaditun kaavaehdotuksen mukaisesta hankevaihtoehdosta, jossa suunniteltujen tuulivoimaloiden lukumäärä on maksimissaan 80. Kuva 1. Tuulivoimala-alueiden sijainti kaavaehdotuksen mukaan. Kaava-alue on rajattu punaisella pistekatkoviivalla. 1

3. VAIKUTUKSET RUOKAILEVIIN LINTUIHIN 3.1 Yleistä Suomessa merialueille rakennettujen tuulivoimaloiden vaikutuksia linnustoon on tähän mennessä tutkittu melko vähän, mikä johtuu maahamme rakennettujen tuulivoimaloiden pienestä määrästä. Sen sijaan maailmalla tuulivoimaloiden vaikutuksia linnustoon on viime vuosikymmenien aikana tutkittu varsin paljon, mikä on parantanut käsitystä niiden mahdollisista haitoista sekä keinoista, joilla haittoja pystytään tuulivoimaloiden sijoituspaikan valinnalla ja teknisellä suunnittelulla vähentämään. Yleisesti tuulivoimaloiden vaikutukset lintuihin ja linnustoon voidaan jakaa kolmeen pääluokkaan, joiden vaikutusmekanismit ovat erilaiset. Nämä vaikutusluokat ovat: Voimaloiden rakentamisen aiheuttamien elinympäristömuutosten vaikutukset alueen linnustoon Voimaloiden aiheuttamat häiriö- ja estevaikutukset lintujen pesimä- ja ruokailualueilla, niidenvälisillä yhdyskäytävillä sekä muuttoreiteillä Voimaloiden aiheuttama törmäyskuolleisuus ja sen vaikutukset alueen linnustoon ja lintupopulaatioihin Tuulivoimapuiston sijoitusalueen luonne määrittelee osaltaan sen, mitkä tekijät nousevat hankkeen linnustovaikutusten kannalta merkittävimpään asemaan. Maa-alueilla tuulivoimalat sekä niiden oheistoiminnot sijoittuvat usein suoraan lintulajien pesimäympäristöjen läheisyyteen, minkä takia elinympäristöjen muuttuminen sekä lintujen lisääntymiselle aiheutuvat häiriöt voivat aiheuttaa linnuston kannalta merkittäviä vaikutuksia. Vastaavasti merialueilla vaikutukset kohdistuvat usein selkeämmin alueella ruokailevaan ja sen kautta muuttavaan linnustoon esimerkiksi häiriö- ja estevaikutuksien kautta. Törmäysriski Tuulivoimaloiden aiheuttamista linnustovaikutuksista eniten huomiota on julkisuudessa saanut voimaloiden linnuille synnyttämä törmäysriski sekä niistä johtuva lintukuolleisuus. Tehtyjen tutkimusten perusteella törmäyskuolleisuus on suurella osalla tuulipuistoalueista kuitenkin suhteellisen pieni sen käsittäessä korkeintaan yksittäisiä lintuja voimalaa kohti vuodessa. Suurin osa lintulajeista pystyy tehokkaasti väistämään vastaantulevia tuulivoimaloita tai lentämään riittävän etäällä niistä välttääkseen mahdolliset törmäykset, mikä vähentää osaltaan voimaloiden aiheuttamaa lintukuolleisuutta. Joidenkin tutkimusten mukaan kuolleisuusmäärien mukaan törmäysten määrä vaihtelee alueesta riippuen 0,01-23 vuosittain per voimala (Drewitt ja Langston 2006) ja 0,05-64 vuosittain per voimala (Everaert 2008). Välittömästi suurien lokkiyhdyskuntien läheisyyteen sijoitettujen tuulivoimaloiden on mm. Oulunsalon Riutunkarilla (Oja & Oja 2009) ja Belgian Zeebruggessa (Everaert & Stienen 2007) havaittu systemaattisesti lisäävän alueella pesivien lokkien ja tiirojen aikuiskuolleisuutta johtuen ensisijaisesti lintujen törmäyksistä tuulivoimaloihin ja niiden lapoihin. Esimerkiksi Riutunkarille sijoitettujen tuulivoimaloiden (6 kpl) läheisyydestä löydettiin huhti - heinäkuussa 2009 tehtyjen laskentojen yhteydessä kaikkiaan 22 kuollutta lintua, joista valtaosa oli voimalaitoksen läheisyydessä pesiviä tai voimaloiden läheisyyteen sijoittuvan kalasataman alueella ruokailevia nauru- tai harmaalokkeja. Vastaavasti Belgiassa tuulivoimaloiden aiheuttaman törmäyskuolleisuuden on esimerkiksi kalatiiralla arvioitu olevan 3 4 % suuruusluokkaa, joka vastaa populaatiotasolla merkittävää vaikutusta (Everaert & Stienen 2007). Tuulipuiston aiheuttaman törmäysriskin suuruuteen vaikuttavat mm. vallitsevat sääolosuhteet, alueen topografia ja maastonmuodot, tuulipuiston laajuus ja yksittäisten voimaloiden koko, rakenne ja pyörimisnopeus sekä ennen kaikkea alueen lintumäärät ja niiden lentoaktiivisuus. Ympäristöolosuhteiden lisäksi eri lintulajien alttius yhteentörmäyksille tuulivoimaloiden kanssa vaihtelee huomattavasti myös lajin fyysisten ominaisuuksien ja lentokäyttäytymisen mukaan. Suurin riski kohdistuu erityisesti isokokoisiin ja hidasliikkeisiin lintulajeihin, kuten kotkat, kuikat, joutsenet ja kurjet, joiden mahdollisuudet nopeisiin väistöliikkeisiin ovat rajatummat kuin pienillä lajeil- 2

la. Isojen lintujen alttiutta tuulivoimaloiden aiheuttamille ympäristömuutoksille korostaa osaltaan niiden hidas elinkierto ja lisääntymisnopeus, minkä takia jo pienikin aikuiskuolleisuuden lisäys voi merkittävällä tavalla vaikuttaa niiden populaatiokehitykseen. Ihmisen toiminnasta linnuille aiheutuvan törmäysvaaran kannalta tuulivoimaloiden merkitys voidaan kuitenkin nähdä yleisesti varsin vähäisenä, mikä johtuu osaltaan tuulivoimaloiden pienestä määrästä suhteessa muihin ihmisen pystyttämiin rakennuksiin ja rakenteisiin. Maa-alueilla ihmisen rakenteista merkittävimmän uhan linnuille aiheuttavat erityisesti niiden törmäykset tieliikenteen sekä erilaisten rakennusten kanssa, joiden on yhteensä arvioitu aiheuttavan kaikkiaan liki viiden miljoonan linnun kuoleman vuosittain Suomessa (Koistinen 2004). Vastaavasti merialueilla lintukuolemia aiheuttavat erityisesti yöaikaan valaistut majakat, joiden luota on vilkkaan muuttoyön jälkeen löydetty pahimmillaan jopa satoja, kuolleita lintuyksilöitä, joiden on arvioitu joko törmänneen majakkarakennukseen. Majakoiden osalta törmäysriskiä kasvattaa erityisesti niissä käytetty valo, joka houkuttelee yömuutolla olevia lintuja puoleensa (nk. majakkaefekti). Tuulivoimaloissa käytetyt lentoestevalot ym. valaistus eivät yllä tehokkuudessaan majakoiden vastaaviin, minkä takia majakoiden tapaisia lintujen massakuolemia ei niiden osalta ole havaittu. Lintujen törmäyskuolleisuutta voimaloihin voidaan verrata myös metsästyksen ja kalastuksen aiheuttamaan kuolleisuuteen. Suomessa metsästetään vuosittain satoja tuhansia sorsalintuja (Riista- ja kalatutkimus- laitoksen www-sivut). 3.2 Törmäysmäärien arviointi Tehdyn ruokailulento selvityksen mukaan (Nousiainen ja Korhonen 2012) Siipyyn edustan merialue on tärkeä ruokailualue Siipyyn ja Skaftungin edustan kapealla saaristovyöhykkeellä pesivälle saaristolinnustolle. Pesimäkauden aikana kihut, lokit ja tiirat lentävät ulapan matalikoille satojatuhansia ruokailulentoja. Alueen matalikoilla ruokailee harmaa-, meri- ja kalalokkeja myös pesimäkauden ulkopuolella parhaimmillaan lähes ympäri vuoden. Taulukossa 1 on arvioitu keskimääräisten havaintojen perusteella voimala-alueelle suuntautuneiden lentojen määriä. Tunnissa havaittujen lentojen määrä on kerrottu 75 päivällä ja 12 tunnilla päivää kohti. (Nousiainen ja Korhonen 2012) Taulukko 1. Arvio vuonna 2012 kaava-alueelle lentäneiden lajien yksilömääristä. Ruokailulentojen määrä suunnitellulle kaava-alueelle laskennallisena pesimäaikana. Lentoja kaavaalueelle Laji Merilokki 2340 Harmaalokki 15300 Kalalokki 79200 Naurulokki 3600 Selkälokki 2160 Merikihu 2700 Räyskä 180 Tiirat 209250 Yhteensä 314730 Edellä kuvatun laskennallisten lintumäärien ja havainnoidun lentokorkeuden perustella voidaan arvioida törmäysriski huomionarvoisille lajeille. Lentojen määrä tuulivoima-alueelle on arvioitu merelle suuntaavien lintujen perustella. Tarkkailu on tehty tuulivoimala-alueen lähimmillä saarilla. Oletuksena lukumäärä arviossa on ollut se, että merelle suuntaavan linnut kävisivät kaikki kääntymässä kaava-alueen keskivaiheilla. Tuulivoimala-alueet sijoittuvat kaava-alueen länsiosiin. Kaava-alueen ja tuulivoimala-alueiden suhde linnustolaskenta-alueisiin on esitetty kuvassa 2. 3

Kuva 2. Ruokailu- ja lepäilijälaskentojen tarkkailupaikat (mustat neliöt), ruokailulentojen laskentasektorit (oranssilla), kaava-ehdotuksen tuulivoimala-alueet (valkoinen), kaava-alueen raja (musta viiva) sekä arvioitu lepäilijöiden laskenta-alue (sininen viivoitus). Havaintosaaret etelästä pohjoiseen Domarkobban, Kilgrund, Trutklobbarna. (Nousiainen ja Korhonen 2012) Etäisyyttä havaintopaikalta tuulivoima-alueen itärajaan on lähimmilläänkin yli 6 km. Pitkästä etäisyydestä johtuen tuulivoimala-alueella käyneiden lintujen todellista määrää ei ole voitu todentaa. Valtaosa linnuista on todennäköisesti saalistanut tuulivoimala-alueen ja mantereen välisillä matalikoilla. Taulukon 1 arviot ovatkin todennäköisesti yliarvioita. Törmäysmallinnuksessa on arvioitu, että kaava-alueelle suuntautuneista lennoista puolet ulottuisi tuulivoimala-alueiden keskustaan saakka Törmäysvaikutusten arvioinnin tueksi on viime vuosien aikana lisäksi kehitetty useitakin erilaisia matemaattisia malleja, jotka mahdollistavat karkealla tasolla eri tuulipuistoalueiden aiheuttaman lintukuolleisuuden arvioinnin ja vertailun. Lintujen törmäysriskiä arvioitiin laskentamenetelmällä, jonka teoreettinen mallinnus on peräisin Lucas ym. (2007) teoksesta Birds and windfarms kappaleessa 15 esitetyn teorian mukaan (Band ym. 2007a). Arviointi tapahtuu kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa arvioidaan maastohavaintojen ja todennäköisyyslaskelmien perusteella todennäköisyys, jolla tutkittava lintulaji kohtaa pyörivän tuulivoimalan. Laskelmassa huomioidaan tuulivoimala-alueen läpi riskikorkeudella lentävien lintujen määrät ja roottorien oletettu yhteispinta-ala. Toisessa vaiheessa lasketaan tuulivoimalan pyörivien lapojen läpi lentävän linnun todennäköisyys osua lapoihin. Osuma todennäköisyyteen vaikuttavat linnun nopeus, linnun koko, lentotapa, roottorin pyörimisnopeus, roottorin lavan pituus ja leveys, lapakulma ja lapojen lukumäärä. Laskennassa käytettiin mallin tekijöiden laatimaa excel-taulukkoa. 4

Törmäysmallinnusten väistökertoimena on yleisesti käytetty 0.95-0,98, mikä tarkoittaa että 95-98 % linnuista väistää tielleen osuvat tuulivoimalat ja vain 5-2 % linnuista lentää tuulivoimapuistoalueen läpi. Joissakin tutkimuksissa on kuitenkin huomattu, että todellisuudessa jopa 98 99 % linnuista väistää roottoreita (mm. Desholm & Kahlert 2006, Scottish Natural Heritage 2010). Väistö perustuu suurimmilta osin siihen, että hyvissä sääolosuhteissa kookkaat tuulivoimalat näkyvät (mm. valkoinen väri ja lapojen vilkkuminen) varsin kauas ja linnuilla on siksi hyvät mahdollisuudet kiertää tuulivoimapuisto ja välttää törmäykset (Koistinen 2004, BirdLife Suomi 2010, Scottish Naturel Heritage 2010). Taulukossa 2 on esitetty arvio törmäysmääristä, mikäli tuulivoimala-alueille sijoittuisi kaavaehdotuksen mukainen määrä voimaloita ( 80 kpl). Arvio on tehty havainnoinnin perusteella riskialttiimmille lajeille, jotka kokonsa ja lentokorkeutensa perustella todennäköisimmin joutuisivat kohtaamaan voimalat. Oletuksena laskennoissa on ollut, että voimalat sijoittuvat 50 %:sti toistensa suojaan (eivät lisää kohtaamispinta-alaa) ja voimalat toimivat 75 % käyttöasteella. Voimaloiden roottoreiden pituutena on käytetty 62,5 metriä. Lokeista riskikorkeudella on arvioitu lentävän 40 %. Tiiroista valtaosan on todettu lentävän riskikorkeuden alapuolella. Taulukko 2. Arviot Siipyyn edustan kaava-alueen sekä tuulivoimala-alueiden kautta lentävien lintujen määristä sekä voimaloihin törmäävien lintujen määristä. Lentoja kaavaalueelle Lentoja tuulivoimalaalueille Riskikorkeudella lentäviä % Väistö % Törmäyksiä Laji Merilokki 2340 1170 40 97 0,3 Harmaalokki 15300 7650 40 97 1,9 Kalalokki 79200 39600 40 97 8,6 Naurulokki 3600 1800 40 97 0,4 Selkälokki 2160 1080 40 97 0,3 Merikihu 2700 1350 40 97 0,3 Räyskä 180 90 40 97 0,02 Tiirat 209250 104625 25 97 12,4 Yhteensä 314730 157365 24,1 Tämän arvion mukaan merkittävin törmäysriski muodostuu tiiroille ja lokeille. Mallin mukaan voimaloihin törmäisi noin 12 tiiraa (kala- ja lapintiira), kalalokkeja 9 ja harmaalokkeja 2. Kaikkien muiden lajiryhmien törmäykset olisivat huomattavasti harvinaisempia. Huomattava on, että lähtöoletukset vaikuttavat merkittävästi arvion suuruuteen. Niistä keskeisimmät ovat arviot lintujen määristä ja lentokorkeuksista sekä väistöprosentti. Em. syistä johtuen mallinnusta on pidettävä ainoastaan suuntaa antavana. Mahdollista on, että esimerkiksi lintujen ruokailulento käyttäytyminen muuttuu voimaloiden myötä ja lokit siirtävät lentoreittejä siten että lintumäärät alueella vähenevät nykymääristä, mikä vastaavasti vähentää törmäysten todennäköisyyksiä. 3.3 Populaatiovaikutuksista Paikallispopulaatioihin kohdistuvat riskit ovat suurimmat kala- ja harmaalokilla ja tiiroilla. Edellisessä luvussa kuvatun laskennallisen mallin mukaan alueella ruokailevien kalalokkien vuosittainen törmäysmäärä on 17 yksilöä, harmaalokkien 4 yksilöä ja tiirojen 25 yksilöä. Muiden lajien törmäysmäärät jäävät mallin mukaan selvästi alle yhden yksilön. 5

Lokkilintujen on havaittu monin paikoin sopeutuvan hyvin saalistelemaan nykyaikaisten tuulivoimaloiden läheisyydessä (mm. Everaert & Stienen 2007), minkä takia tuulivoimahanke ei em. tutkimuksen valossa merkittävällä tavalla vaikuta alueella ruokailevien lokkien ravinnonhankintakäyttäytymiseen. Toisaalta lokkien saalisteleminen hyvinkin lähellä tuulivoimaloita altistaa ne törmäyksille voimalan lapojen kanssa. Koko maan kantoihin hankkeiden aiheuttamalla kuolleisuuden lisäyksellä ei ole merkitystä, mutta lähiseudun paikallisiin kantoihin voi pitkällä aikavälillä kohdistua vaikutuksia. Taulukossa 3 on tarkasteltu Siipyyn-Skaftungin seudun lintupopulaatioihin kohdistuvaa riskiä. Tieto on vaikutusarvioinnin kannalta tärkeämpi kuin pelkkä kuolleisuusarvio. Tässä käytettiin Koistisen (2004) esittämää tapaa, jolla saadaan ennuste kuolleisuuden aiheuttamasta populaatiomuutoksesta. Pk = P(1 - r)k, Missä P = alkuperäinen populaatio Pk = Populaatio k vuoden jälkeen k = Aikajakson pituus vuosina r = Vuosittainen kuolleiden osuus populaatiosta Populaatiokoon lähtötietona on Siipyyn-Skaftungin tiedossa oleva, lintulaskentoihin perustuvat parimääräarviot (Nousiainen ja Korhonen 2012). Arvioon liittyy merkittäviä oletuksia ja epävarmuuksia, joten tuloksia voidaan pitää vain suuntaa antavina. Koistinen (2004) huomauttaa mm. Kaava edustaa synkintä skenaariota, sillä siinä oletetaan, että vähenevä populaatio ei saa täydennystä muualta. Sen perusteella esimerkiksi vuotuinen populaatioriski 10 % (r = 0,1) on jo tuhoisa, sillä kymmenen vuoden kuluttua populaatio on enää 30 % alkuperäisestä. Tähän on suhtauduttava kriittisesti, sillä pitkällä aikavälillä populaation jäljelle jäävän osan riski voi pienentyä. Mikäli tarkasteltavana on se paikallispopulaatio mihin tuulivoimaloiden vaikutukset todennäköisimmin kohdistuvat, niin suurimmat riskit näyttäisivät kohdistuvan merikihuun ja kalalokkiin. Mikäli lajien kantoihin ei kohdistuisi muita tekijöitä ja törmäykset kohdistuisivat kokonaisuudessaan paikalliseen kantaan, niin merikihun kanta olisi mallin mukaan kymmen vuoden kuluttua 6 % ja kalalokin 5 % nykyistä pienempi. Todennäköistä on, että muut tekijät kuten ravintotilanteen muutokset, taudit ym. vaikuttavat kantojen kokoon merkittävimmin. Muilla lajeilla muutos näyttäisi olevan selvästi pienempi (< 3 %). 6

Taulukko 3. Törmäysten vaikutus Siipyyn-Skaftungin pesiviin kantoihin tarkastelluilla lajeilla. Pareja Siipyy- Skaftung Keskim. Poikasia /pari r (vuosittain kuolleiden osuus %) Populaatio koko 10 v kuluttua Laji Törmäyk siä/v Populaatiok oko (yks.) P10 (Muutos yks/10v) Merilokki 0,3 50 1,5 175 0,2 172 3 2 Harmaalokki 1,9 600 1,5 2100 0,1 2081 19 1 Kalalokki 8,6 500 1,5 1750 0,5 1666 84 5 Naurulokki 0,4 200 1,5 700 0,1 696 4 1 Selkälokki 0,3 70 1,5 245 0,1 242 3 1 Merikihu 0,3 13 1 45,5 0,6 43 3 6 Räyskä 0,02 3 3 10,5 0,2 10 0,2 2 Tiirat 12,4 1000 1,5 3500 0,4 3378 122 3 P 10 (Muutos %/10v) 4. VAIKUTUKSET MERIALUEELLE KERÄÄNTYVIIN LINTUI- HIN 4.1 Siipyyn edustan merkitys kerääntymisalueena Tehtyjen selvitysten mukaan Siipyyn edustan merialue on merkittävä vesilintujen kerääntymisalue. Siipyyn merialueen ohittaa keväisin vesilintujen tärkeä muuttoväylä, joka tuo alueelle runsaasti vesilintuja. Myöhäiset jäät tai muutolle epäsuotuisat säät voivat pysäyttää alueelle runsaasti vesilintuja odottamaan olosuhteiden parantumista (Nousiainen ja Korhonen 2012, Nousiainen ja Tikkanen 2013). Välittömästi kevään vilkkaan muuttokauden jälkeen alueelle kerääntyy runsaasti sulkivia lintuja. Ensimmäisinä lajeina alueelle kerääntyvät kesäkuun alussa haahkakoiraat. Suuria vesilintumääriä on nähty Siipyyn edustan merialueella lähes läpi kesä, mikäli olosuhteet ovat otolliset. Kesän kerääntymisaika jatkuu saumattomasti syksyn muuttokauteen. Siipyyn edustalla nähdään merkittäviä kerääntymiä myöhäiseen syksyyn asti muuttokauden tuodessa alueelle jatkuvasti uusia lintuja. Vesilintujen pistelaskentojen 2012 tulokset Vuoden 2012 pistelaskentojen mukaan runsainta laji alueella on haahka, laskettiin joita arvioitiin olevan selvitysalueella enimmillään 7000 yks. Muita runsaita lajeja olivat telkkä 3100 yks., mustalintu/pilkkasiipi 750, merimetso 1000 yks. ja koskelot 880 yks (Nousiainen ja Korhonen 2012). Selvitysalueena oli rantamatalikon ulkopuoleinen alue, noin 2 km uloimmista saarista länteen maksimissaan 10 km. Laskentapaikkojen ja tuulivoima-alueen välisestä pitkästä (yi 6 km) etäisyydestä johtuen varmuudella ei voida sanoa, kuinka suuri osa havaituista linnuista oli kaavaehdotuksen mukaisilla tv-alueilla. Todennäköistä on että suurin osa vesilinnuista lepäili ja ruokaili tuulivoimala-alueen ja mantereen välisellä, matalalla vesialueella, missä ravintoa on enemmän tarjolla. Esimerkiksi hankkeen YVA-menettelyn yhteydessä tehdyissä meriluontoselvityksissä todettiin simpukoiden runsauden vähenevät suuresti yli 15 metrein syvyydellä. Esimerkiksi Tanskan Horns Revin merituulivoimalan vaikutusselvityksissä haahkoista yli 80 % ja tukkakoskeloista yli 95 % todettiin ruokailevan alle 10 metrin syvyisessä vedessä (Petersen ym. 2006). Myös Siipyyn tarkkailuissa havaittiin lajien välisiä eroja esiintymispaikoissa. Lajeista mustalinnut ja pilkkasiivet lepäilevät keskimäärin ottaen kauimpana, mistä johtuen niistä voitiin havaita todennäköisesti vain pieni osa. Lintujen sijaintiin vaikuttavat oleellisesti myös sää olosuhteet. Voimakkailla länsituulilla linnut lepäilevät keskimääräistä lähempänä rannikkoa, suojaisemmilla vesillä ja vastaavasti tyynillä keleillä tai itätuulilla lännempänä. Lentolaskentojen 2013 tulokset Siipyyn merialueen ja tuulivoimala-alueen merkityksestä lintujen kerääntymisalueena saatiin tarkennettua tietoa vuoden 2013 lentolaskennoissa. Laskennat olivat osa laajempaa luontotietoa tuulivoimasuunnitteluun Satakunnassa (LTSS) -hankketta, jonka tarkoituksena on tuottaa perus- 7

tietoa Satakunnan alueen linnustosta ja lepakoista erityisesti tuulivoiman lisärakentamista silmällä pitäen. Lentolaskennat kattoivat vuonna 2012 Rauman ja Merikarvian välisen rannikkoosuuden. Vuonna 2013 laskentaa laajennettiin ulottumaan Kristiinankaupungin eteläosaan (Ijäs, Nuotio ja Sjöholm 2013). Suunnitellun tuulivoima-alueen merkitystä Kristiinankaupungin alueen linnuston kannalta arvioitiin vuoden 2013 yhdistetyn lentokonelaskenta-aineiston perusteella (yhteensä 5 laskentakertaa touko-elokuussa). Laskentojen perusteella voidaan arvioida sekä tuulivoimala-alueen merkitystä verrattuna lähiseudun muuhun rannikkoalueeseen, että Siipyyn rannikkoalueen merkitystä laajemmin Rauman ja Kristiinankaupungin välillä. Vesilinnuista selkeästi runsaslukuisimmin suunnitellulla tuulivoima-alueella havaittiin vuoden 2013 lentokonelaskennoissa haahkoja, joita tuulivoimala alueella havaittiin viidellä laskentakerralla kaikkiaan 1 430 yksilöä (7,4 % Siipyyn alueen kokonaisyksilömäärästä). Muista vesilinnuista alueella havaittiin säännöllisesti myös mm. telkkiä (88 yksilöä, 9,1 %) ja merimetsoja (61 yksilöä, 5,5 %) (taulukko 5). Lokkilinnuista selvitysalueella havaittiin harmaalokkeja ja huomattavasti vähemmän uhanalaisia selkälokkeja. Molempia havaittiin saalistamassa myös kauempana ulkomeren puolella tutkimusalueen länsiosia myöten. Avomeren puolella selkälokkeja havaittiin yleensä saalistelemassa joko yksittäin tai 2 3 yksilön parvina. Suurempia keskittymiä ei avomeren puolella sen sijaan havaittu missään, joiden perusteella selkälokin kannalta keskeisiä ruokailualueita olisi kerätyn aineiston perusteella mahdollista rajata. Pienen aineiston perusteella selkälokki näyttäisi kuitenkin suosivan ulappa-aluetta harmaalokkia enemmän. Selkälokkeja havaittiin tuulivoimala-alueen laskentalinjoilla keskimääräistä enemmän ja harmaalokkeja keskimääräisesti verrattuna seudun kaikkiin laskentalinjoihin (Ijäs 2013). Taulukko 4. Lentolaskennassa havaittujen lintujen yksilömäärät eri laskentakerroilla Kristiinankaupungin laskenta-alueella. Laji L1 L2 L3 L4 L5 yht Haahka 357 786 5706 2742 9802 19393 Telkkä 13 3 100 181 665 962 Kyhmyjoutsen 0 15 76 33 31 155 Mustalintu 438 49 60 0 48 595 Merimetso 155 19 153 109 664 1100 Koskelot 14 9 8 6 22 59 Ruokkilinnut 4 0 20 2 5 31 Tiirat 117 63 28 59 0 267 Kuikkalinnut 55 2 3 0 0 60 Harmlaalokki 26 33 22 244 57 382 Selkälokki 9 4 7 24 13 57 Pilkkasiipi 79 9 26 9 25 148 Taulukko 5. Lentolaskennassa havaittujen lintujen yksilömäärät eri laskentakerroilla Siipyyn tuulivoimala-alueella Laji L1 L2 L3 L4 L5 yht Haahka 1 0 16 271 1142 1430 Telkkä 0 0 0 8 80 88 Kyhmyjoutsen 0 0 0 0 0 0 Mustalintu 10 0 0 0 0 10 Merimetso 0 0 0 0 61 61 Koskelot 1 0 0 0 0 1 Ruokkilinnut 0 0 0 0 0 0 Tiirat 4 3 2 0 0 9 Kuikkalinnut 0 0 0 0 0 0 Harmlaalokki 1 0 1 32 3 37 Selkälokki 1 0 0 4 4 9 Pilkkasiipi 0 0 0 0 0 0 Kerätyn aineiston perusteella vesilintuja ja tiiroja havaittiin suunnitellulla tuulivoimala-alueella vähemmän Kristiinankaupungin laskenta-alueen yleisiin odotusarvoihin verrattuna, mikä viittaa lintujen kesäaikaan osin välttelevän suunniteltua tuulivoimala-aluetta. Siirryttäessä tuulivoimaalueelta rannikon suuntaan useiden lajien havaintomäärät kuitenkin kasvavat melko nopeasti. 8

Käytännössä tämä johtuu lintumäärien lisääntymisestä siirryttäessä ulkomereltä lähemmäksi rannikkoa. Laskentalinjojen määrään suhteutettuna runsaimmin haahkoja havaittiin 5 10 ja 10 15 metriä syvillä merialueilla, joilla havaittujen haahkojen osuus oli aineistossa kaikkiaan 30,1 ja 38,0 prosenttia (Ijäs ym. 2013). Kaikkiaan tuulivoimala-alueella havaittiin haahkoja lukuun ottamatta varsin vähän lintuja. Vähimmillään lintumäärät olivat 21.6.2013 laskennassa, jolloin alueella havaittiin vain kolme tiiraa. Kuva 3. Haahkan (vasen kuva) ja telkän (oikea kuva) esiintyminen Siipyyn suunnitellun tuulivoima-alueen läheisyydessä vuoden 2013 lentolaskenta-aineiston perusteella (havainnot jaettuna 1 km pituisille linjaosuuksille (Ijäs ym. 2013). Tuulivoimala-alue violetilla ja yhden sekä kahden km:n etäisyysvyöhykkeet keltaisella ja sinisellä. Voimaloiden paikat rasteina. Huomioitavaa on, että laskennat olivat linjalaskentoina otantoja, jotka kattoivat vain osan koko vesialueesta. Tuloksista voidaan kuitenkin karkeasti päätellä laskenta-ajankohtina alueella esiintyvien lintujen kokonaismääriä. Laskentalinjojen voidaan arvioida laskennallisesti kattavan kaikkiaan 66,7 % koko laskenta-alueesta (tai toisen laskentakerran osalta 33,3 %, koska aineistoa on käytettävissä vain koneen toiselta sivustalta). Jos lintujen jakautumisen oletetaan koko Kristiinankaupungin alueella olevan samanlainen laskentalinjojen kanssa, silloin lajin kokonaiskanta voitaisiin arvioida havaittujen yksilöiden määrän perusteella ottamalla huomioon em. laskentojen kattavuusaste. Esimerkiksi Kristiinankaupungin laskenta-alueen tapauksessa haahkan kokonaisestimaatit olisivat vaihdelleet toukokuun laskennan noin 550 yksilöstä elokuun noin 15 000 yksilöön. Haahkan osalta kokonaisarviot vastaavat hyvin aiemmin esitettyjä arvioita. Nousiainen ja Korhonen arvioivat että haahkoja Siipyyn-Skaftungin alueella voi lepäillä jopa 15 000 yksilöä ja mustalintuja lähes 10 000 yksilöä. Mustalintuja ja telkkiä lentolaskennoissa tavattiin odotettua vähemmän (Kristiinankaupungin alueella enimmillään alle 600 mustalintua ja alle 1000 telkkää). Syitä havaittuihin eroihin on useita, mm. se, että laskentojen aikaan ulapalla yöpyvät linnut ovat voineen jo siirtyä sisäsaariston puolelle ruokailemaan. Telkkien havaitseminen lentokoneesta on myös muita monia muita vesilintulajeja hankalampaa (Ijäs suull.). Lentolaskennat keskittyivät kesäajalle mustalintujen syysmuuttokauden ulkopuolelle. Kerääntyvien lintujen määrissä on mustalinnulla myös suurempia vuosien välisiä eroja verrattuna esim. haahkaan ja telkkään (Ismo Nousiainen suull.). Pilkkasiipien ja 9

mustalintujen määrät ovat yleensäkin viime vuosikymmeninä olleet selvästi laskusuuntaiset. Vielä 1980-ja 1990-luvuilla pilkkasiipiä ja mustalintuja saattoi nähdä sekaparvissa Siipyyn- Skaftungin alueella tuhansia yksilöitä aina heinäkuun lopulle. Parvet koostuvat pääosin pesimättömistä vuoden vanhoista linnuista. Mukana on ollut jonkin verran myös vanhoja jostain syystä pesimäalueille menemättömiä lintuja. Nämä ruokailuparvet ovat jääneet todennäköisesti jo suoraan kevätmuutolta Pohjanlahdelle (Nousiainen ja Korhonen s.posti 21.11.2013.). Siipyyn-Skaftungin merialueen merkitys lintujen kerääntymisalueena. Lentokonelaskennoissa suurimpia vesilintujen määrät olivat erityisesti Luvian saaristoalueella, Porin Preiviikinlahden edustalla, Porin pohjoisosissa Tahkoluodon-Gummandooran saariston alueella sekä Siipyyn niemen edustalla Kristiinankaupungin eteläosissa (kuva 4). Siipyyn niemen edustan merialueet muodostavat kerätyn aineiston perusteella Rauman ja Kristiinankaupungin välisen merialueen merkittävimmän haahkan sulkimisalueen, jonka yksilömäärät voivat loppukesällä nousta yli 10 000 yksilöön. Kaikkiaan Siipyyn-Skaftuntin edustalla havaittiin kesä-elokuun 2013 laskennoissa 2742 9802 haahkaa, joka vastaa 49,7 50,8 % kaikista tutkimusalueella havaituista haahkoista (Ijäs ym. 2013). Sulkivia haahkoja havaittiin pieniä määriä myös Satakunnan puolella, mm. Luvian saaristoalueella, Merikarvian Revelin edustalla sekä Ourien saaristoa ympäröivillä merialueilla. Näillä alueilla yksilömäärät jäivät laskennoissa kuitenkin Siipyyn aluetta pienemmiksi parvien sijoittuessa hajanaisemmin suurimpien saaristoalueiden tuntumaan. Haahkojen kerääntyminen Siipyyn seudulle on myös säännöllistä, esimerkiksi Nousiainen & Korhonen (2012) ovat arvioineet haahkan yksilömäärän nousevan Kristiinankaupungin eteläosissa Siipyyn ja Skaftungin välisellä merialueella loppukesällä säännöllisesti jopa 12 000 15 000 yksilöön. Muiden lajien kannalta Siipyyn-Skaftungin merialueen ei todettu olevan erityisen merkityksellinen. Joitakin lajeja, kuten kuikkia tavattiin Siipyyn edustalla keskimääräistä enemmän, mutta selkeitä kerääntymisalueita ei kuitenkaan havaittu (Ijäs ym. 2013). 10

Kuva 4. Haahkojen esiintyminen lentolaskenta-alueella (Rauma-Kristiinankaupunki) vuosina 2012-2013 (Kristiinankaupungin havainnot vain vuodelta 2013) 4.2 Häiriö- ja estevaikutukset Merituulivoimaloiden vaikutuksia linnustoon on tutkittu laajalti mm. Ruotsissa ja Tanskassa, missä on kokemusta merituulivoimapuistoista linnustollisesti merkittävillä alueilla useiden vuosien ajalta. Keskeisin vaikutus kerääntyviin lintuihin kohdistuu lintujen vakiintuneisiin käyttäytymismalleihin voimala-alueen läheisyydessä. Ruokailevien ja lepäilevien lintujen lennot ovat keskimäärin ottaen lyhyitä ja matalalla tapahtuvia, joten törmäysvaikutukset ovat epätodennäköisempiä. Tuulivoimaloista linnuille aiheutuvia häiriötekijöitä ovat esimerkiksi ihmistoiminnan lisääntyminen puistoalueella ja sen läheisyydessä, voimaloiden synnyttämä melu sekä tuulivoimarakenteiden aiheuttamat visuaaliset vaikutukset. Tuulivoimalat saattavat olla rajoittamassa lintujen ravinnonsaantia, koska joidenkin lintujen on todettu välttelevän oleskelua tuulivoimaloiden lähettyvillä. Häiriintymisen on arvioitu olevan suurinta talvehtivilla ja muuttavilla linnuilla, kun taas pesivä linnusto näyttää yleensä sopeutuvan paremmin tuulivoimaloiden läheisyyteen. Tuulivoimalat voivat synnyttää myös nk. estevaikutuksia, joissa voimalat estävät lintua käyttämästä vakiintuneita muutto-, yöpymis- tai ruokailulentoreittejä. Joutumalla kiertämään reitille tulevan esteen voi se linnulle, erityisesti jos kyse on suurista tuulivoimapuistoista ja säännöllisistä lentoreiteistä, aiheuttaa ylimääräistä energiankulutusta. 11

Siipyyn merivoimalat aiheuttavat estevaikutusta lähinnä muuttolinnustolle sekä ruokaileville ja lepäileville vesilinnuille. Voimalat sijoittuvat osittain rannikkoa seuraavien tai Selkämeren yli Ruotsista saapuvien muuttolintujen reiteille. Suurin osa linnuista todennäköisesti muuttaa lentosuuntaansa jo hyvissä ajoin ennen voimaloita ja sivuuttavat koko voimala-alueen. Lintujen muutolle tällä ei ole merkityksellistä vaikutusta. Yksittäisestä tuulipuistoalueesta ja sen väistämisestä aiheutuvan matkan lisäyksen merkitys energiankulutukseen on kokonaisuudessaan arvioitu varsin pieneksi. Merkittävämpi vaikutus Siipyyn voimaloista todennäköisesti aiheutuu kerääntyvien vesilintujen häiriintymisestä. Häiriövaikutuksessa lajikohtaiset ja alueelliset erot näyttävät olevan suuria ja voivat esimerkiksi merituulipuistojen kohdalla yltää yli 2 kilometrin etäisyydelle voimaloista. Todennäköistä että häiriövaikutus on suurin kuikkalinnuille sekä mustalinnuille ja pilkkasiiville, jotka Siipyyssä havaituista lajeista kerääntyvät keskimäärin muita lajeja uloimmalle vyöhykkeelle. Mustalinnun tiedetään lukeutuvan lajeihin, joiden on havaittu välttävän tuulivoimaalueita (Birdlife Suomi WWW -sivut, Petersen ym. 2006 Välttämiskäyttäytymiseen on todennäköisesti useita syitä. Tehdyissä selvityksissä pääsyynä pidetään itse voimaloiden aiheuttamaa häiriötä, muita ovat mm. lisääntynyt vene ja helikopteriliikenne alueella. Tanskassa mustalintujen on havaittu kiertävän tuulipuiston havaittuaan tuulivoimalarakenteet ja välttävän tuulivoimapuistoa ruokailu- tai lepäilyalueena, mikä johti myös elinympäristön menetykseen. Myös allin, ruokin, haahkan, kuikan, kaakkurin ja tiiran kohdalla havaittiin selvää välttämiskäyttäytymistä. Linnuista 70 85 %:n havaittiin muuttavan lentosuuntaa jo 1,5 2 km ennen tuulivoimapuistoa ja kiertävän sen. Monet vesilinnut kuten allit, haahkat ja tukkakoskelot karttoivat tuulivoimapuiston sisälle jääneitä matalikoita, jotka olivat aiemmin olleet niiden paljon käyttämiä ravinnonhankinta-alueita. Sen sijaan merimetson, merilokin ja harmaalokin kohdalla väistämiskäyttäytymistä ei havaittu (Petersen ym. 2006). Myös Ruotsissa on tehty vastaavia havaintoja. Lillgrundin merituulipuistolla ei ole todettu olevan vaikutusta seudulla talvehtiviin tai lepäileviin vesilintukantoihin, mutta paikallisesti, tuulivoimapuistolla on todettu olevan vaikutuksia. Monien lajien todettiin siirtyneen tuulivoimapuiston tieltä muualle ruokailemaan ja lepäilemään. Selvimmin elinympäristöään menettivät allit, joita ei havaittu ainuttakaan tuulivoimapuiston alueella rakentamisen jälkeen, vaikka lähialueiden matalikoilla allien lukumäärässä ei tapahtunut muutosta. Myös merkittävä osa muista mereisistä sorsalinnuista kuten haahkoista ja tukkakoskeloista, jotka edustivat alueen lukumäärällisesti suurinta linturyhmää, siirtyivät muualle ruokailemaan tuulipuiston rakentamisen jälkeen. Lokeilla ja merimetsoilla ei vastaavaa välttämiskäyttäytymistä havaittu (Nilsson & Green 2009). Viitteitä on myös tottumisesta tuulivoimapuistoon mm. haahkalla. Kolmena ensimmäisenä vuotena (2008-2010) haahkoja tavattiin vain yksittäin tai pieninä parvina Lillgrundin tuulivoimala-alueella, mutta vuonna 2011 alueella havaittiin paikallisina useita isoja parvia (Nilsson & Green 2011). Tanskan ja Ruotsin kokemusten ja tutkimusten perusteella voidaan olettaa, että myös Siipyyn tuulivoimalat tulisivat vaikuttamaan keräntyvien lintujen esiintymiseen alueella. Voimala-alue sijoittuu kokonaisuudessaan yli 10 metrin syvyysvyöhykkeelle, mikä vähentää merkittävästi ruokaileviin ja lepäileviin lintuihin kohdistuvia vaikutuksia. Lintujen kannalta voimala-alueiden ulkopuoleiset matalikot ovat tärkeitä ruokailupaikkoja, missä ravintokohteiden kuten simpukoiden ja kalojen määrät ovat suurimmillaan. Etenkin rakentamisaikana ja alkuvuosina, jolloin liikenne ym. häirintä on suurimmillaan, myös näiden voimaloiden läheisten matalikoiden merkitys kerääntymis- ja ruokailualueena todennäköisesti vähenisi. Vaikutus on todennäköisesti suurin ja pysyvin mustalinnuille ja kuikille, joiden on todettu Siipyyssä kerääntyvän muita lajeja ulommaksi merelle ja jonka lajina tiedetään karttavan tuulivoimaloita. Esimerkiksi lepäilevien haahkojen on arvioitu sietävän paremmin häirintää (mm. Garthe & Hüppop 2004). Todennäköistä onkin, että muiden runsaiden lajien kuten haahkojen ja telkkien kerääntyminen voimala-alueen ja mantereen väliselle alueelle olisi mahdollista voimaloiden käytön aikaisina vuosina. Yksilömäärien väheneminen on kuitenkin mahdollista. Haahkalla vaikutukset kohdistunevat lähinnä Selkämeren ja Merenkurkun pesivään kantaan. Alueelle kertyy runsaasti koirasparvia alkukesällä sekä etenkin sulkivia lintuja loppukesällä. Telkälle ja etenkin mustalinnuille vaikutukset kohdistuvat selvästi laajemmalle, alueen kautta muuttaviin ja pohjoisessa pesiviin populaatioihin. 12

Lintujen esiintymiseen alueella voivat vaikuttaa myös muuttuvat jääolosuhteet. Voimalat voivat sitoa jääkenttää ja siirtää ahtojäävyöhykettä ulommaksi, mikä voi lyhentää matalikoiden avovesiaikaa. Vaikutusten merkittävyyteen vaikuttaa oleellisesti se, kuinka hyvin linnut löytävät korvaavia alueita ruokailemiseen ja lepäilyyn. Laskentoihin perustuvia tietoja avomerialueilta on niukasti saatavilla, mistä johtuen ei voida kattavasti arvioida korvaavien alueiden esiintymisestä muualla rannikollamme. Todennäköistä on, että vastaavia kerääntymisalueita esiintyy muuallakin Selkämeren Suomen puoleisella rannikolla. Ruotsin puoleisen rannan profiili on huomattavasti jyrkempi, mistä johtuen linnuille soveliaita matalikoita selvästi vähemmän. Hyvän kerääntymisalueen ominaisuuksia ovat mm. matalien ja suojaisien vesialueiden esiintyminen, veden hyvä laatu, rakkolevän, simpukoiden ym. ravinnon runsaus sekä alueen häiriöttömyys. Selkämeren rannikolla em. ehdot täyttyvät useissa paikoissa. Perämeren merkitystä vähentää etenkin vähäsuolaisuudesta johtuva ravinnon, kuten sinisimpukoiden niukkuus ja Suomenlahden merkitystä vesialueiden häiriintyneisyys. Mm. Suomen tärkeät lintualueet-kartoituksissa (FINIBA) todettiin mm. merkittävimpien mustalinnun, pilkkasiiven ja telkän kerääntymisalueiden sijaitsevan Selkämeren rannikolla (Leivo ym. 2002). Myös merenkurkussa tiedetään olevan merkittäviä vesilintujen kerääntymisalueita (mm. Birdlife Suomi 2011). Korvaavia alueita löytyy lintujen ruokailu- ja lepäilyalueiksi muualta Selkämereltä ja Merenkurkusta, vaikka eri rannikko-osuuksien välillä on kuitenkin suuria eroja Selkämerelläkin mm. häiriöttömyyden osalta. Muun muassa kaava-alueen pohjoispuoli aina Kristiinan Skatan niemen edustalle asti sekä eteläpuoli ainakin Yttergrundin majakalle asti soveltuu ruokailu- ja lepäilyalueeksi. Siellä ainakin haahka-, mustalintu-, pilkkasiipi-, telkkä-, koskelo-, merimetso-, lokki- ja tiiraesiintymät ovat määriltään samanlaisia kuin kaava-alueella. Myös Närpiön-Kaskisten edustan alueella on laskettu jopa suurempia telkkä ja haahkaesiintymiä kesäaikaan kuin mitä Skaftungissa/Siipyyssä on todettu. Sielläkin samantyyppinen ulkosaaristo ylläpitää samanlaista linnustoa. Kaikkinensa voidaan puhua Selkämeren "lintuvilja-aitasta", mikä näkyy suurina lepäilijä- ja muuttajamäärinä sekä runsaina kesäaikaisina havaintoina (Nousiainen ja Korhonen 2012). Karkeasti arvioiden tuulivoima-alue (pituus 14 km) kattaa noin 5 % selkämeren rannikko osuudesta (noin 300 km) ja matalan veden (alle 20 m) pinta-alasta noin 3 %. Suurin vaikutus tuulivoimaloita aiheutuu lajeille, jotka ovat häiriöherkkiä ja esiintyvät ulapalla. Näitä lajeja ovat etenkin mustalintu, pilkkasiipi ja kuikka, joille vaikutusalueena voidaan pitää tv-alueita ja niiden lähialuetta (2-4 km). Näiden lajien osalta poistumana voidaan pitää enimmillään noin 20 km:n osuutta rannikosta, mikä vastannee noin 5-15 % Selkämeren lepäilyyn käytettävästä alueesta. Muille runsaana esiintyville lajeille kuten haahkalle, telkälle ja merimetsolle vaikutusalue on todennäköisesti selvästi pienempi, etenkin voimaloiden vakiintuneen käytön aikana. Käytössä olevat voimalat eivät todennäköisesti estä em. lajeja ruokailemasta ja lepäilemästä voimala-alueen ja rannikon välisillä matalikoilla ja vesialueilla. Häiriöiden laajuuteen vaikuttaa oleellisesti se, kuinka paljon vesiliikenne tulee lisääntymään seudulla. Todennäköistä on, että rakentamisen aikana vesiliikenteen määrä tulee moninkertaistumaan nykyiseen verrattuna. Puiston ulkopuolella liikenne sijoittuneen valtaosin väylille, mikä rajoittaa häiriöalueen laajuutta. Sulkiviin haahkoihin kohdistuvien vaikutusten arviointiin tuo epävarmuutta tiedon puute sekä Selkämeren muista sulkimisalueista, että lintujen häiriöherkkyydestä. Tuulivoimaloiden linnustovaikutuksista tehdyt tutkimukset ovat Itämerellä painottuneet 2000-luvun aikana ensisijaisesti talvehtivaan linnustoon, jonka merkitys on rakennetuilla tuulivoima-alueilla ollut usein suurin. Sen sijaan tuulivoimaloiden vaikutuksista sulkivaan linnustoon tietoa on tarjolla vähemmän. Vesilinnut ovat siipisulkien vaihdon aikaan alttiimpia mm. ihmistoiminnasta aiheutuville häiriötekijöille, minkä vuoksi linnut pyrkivät silloin välttelemään säännöllisen ihmistoiminnan alueita (Ijäs ym. 2013). Vuoden 2013 lentolaskennat osoittivat Siipyyn edustan olleen Rauma- Kristiinankaupungin merialueen tärkeimmän loppukesän kerääntymisalue haahkoille. Varmoja syitä tähän ei ole tiedossa, mutta mahdollisia syitä alueen suosioon voivat olla laajojen matalikoiden sijainti ulappa-alueella yhdessä sopivan pohjan topografian ja - laadun kanssa. Näistä tekijöistä johtuen seudulla on todennäköisesti keskimääristä runsaammin häiriötöntä ruokailuun ja lepäilyyn soveltuvia vesialueita. Mahdollista on, että voimalat yhdessä lisääntyneen vesiliikenteen kanssa vähentävät Siipyyn seudun soveltuvuutta sulkimisalueena voimala-aluetta laajemmalla alueella etenkin rakentamisen 13

aikana. Mikäli näin kävisi, niin todennäköistä on, että korvaavia, myös sulkimiseen soveltuvia alueita löytyy Selkämereltä muitakin. Em. aikaisemman vuosien havainnot viittaavat siihen, että vastaavia loppukesän kerääntymisalueita voi sijaita mm. Kristiinankaupungista pohjoiseen sijoittuvilla alueilla. Laajimmat, ulappa-alueelle sijoittuvat matalikot sijaitsevat Selkämeren pohjoisosissa Korsnäsin edustalla. Mahdollista on myös niiden soveltuminen haahkan kerääntymisalueiksi. 5. VAIKUTUKSET NATURA-ALUEIDEN LINNUSTOON 5.1 Natura-alueiden linnustotiedot Voimala-alueiden läheisyydessä (alle 10 km) sijaitsee Kristiinankaupungin saariston Natura 2000- alue. Hankkeen Natura-arviointi rajoitetaan tässä selvityksessä koskemaan tätä aluetta. Muuttolinnustoon kohdistuvia vaikutuksia hankkeella voi olla huomattavasti kauemmaksikin etenkin yhdessä rannikon muiden tuulivoimahankkeiden kanssa (kts. luku 6). Kuva 5. Tv-alueiden läheiset (10 km:n puskuri) Natura 2000-alueet 14

Alueiden linnuston kuvaukset ympäristöhallinnon Natura-tietokantojen mukaan: KRISTIINANKAUPUNGIN SAARISTO Koodi FI 130 1911 Kaskinen, Kristiinankaupunki Kunta ja Närpip Pinta-ala 8059 ha Aluetyyppi SCI ja SPA Saaristo koostuu lukuisista, enimmäkseen pienistä puuttomista luodoista ja saarista tai harvapuustoisista kallioisista saarista. Suuria metsäpeitteisiä saaria on vain muutama. Niilläkin metsä on enimmäkseen mäntyvaltaista havusekametsää. Lehtipuuvaltaisista saarista suurin on Haahkaluoto sisäsaaristossa. Monella saarella on edustavia rantaniittyjä, joilla on rikas kasvillisuus ja runsas pesimälinnusto. Ulkomeren äärellä olevien saarten länsirannalla on paikoin suuria rakkolevävalleja. Alueen pesimälinnustoon kuuluu mm. lapasotka, selkälokki, räyskä, merikihu, pilkkasiipi, harmaasorsa ja ristisorsa. Lintudirektiivin liitteen I pesivät tai lepäilevät lintulajit: Asio flammeus Bubo bubo Branta leucopsis Circus aeruginosus Dryocopus martius Gavia arctica Gavia stellata Grus grus Haliaetus albicilla Hydrocoloeus minutus (Larus minutus) Philomachus pugnax Podiceps auritus Porzana porzana Sterna caspia Sterna hirundo Sterna paradisaea Tetrao tetrix Tringa glareola suopöllö huuhkaja valkoposkihanhi ruskosuohaukka palokärki kuikka kaakkuri kurki merikotka pikkulokki suokukko mustakurkku-uikku luhtahuitti räyskä kalatiira lapintiira teeri liro lisäksi yksi uhanalainen laji Lintudirektiivin liitteessä I mainitsemattomat säännöllisesti esiintyvät muuttolinnut: Alca torda Anas acuta Anas clypeata Anas strepera Ardea cinerea Arenaria interpres Aythya marila ruokki jouhisorsa lapasorsa harmaasorsa harmaahaikara karikukko lapasotka 15

Calidris temminckii Cepphus grylle Larus fuscus Larus ridibundus Melanitta fusca Melanitta nigra Tadorna tadorna Tringa erythropus Tringa totanus Uria aalge lapinsirri riskilä selkälokki naurulokki pilkkasiipi mustalintu ristisorsa mustaviklo punajalkaviklo etelänkiisla 5.2 Arvio vaikutuksista lintudirektiivin lajeille Arvioitavina kohteina ovat SPA -alueilla esiintyvät lintudirektiivin liitteen I lintulajit ja lintudirektiivin 4.2 artiklassa tarkoitetut muuttolinnut. Pitkä, yli 4,5 km:n etäisyys lähimpiin Natura-alueisiin riittää ehkäisemään suorat vaikutukset Natura-alueiden linnustoon. Voimalat eivät estä lintujen pesimistä, ruokailua tai lepäilemistä Natura-alueilla. Vaikutuksia voi muodostua mahdollisten Natura-alueilla pesivien tai lepäilevien lintujen törmäämisistä voimaloihin muutto- tai ruokailulentojen yhteydessä. Vuoden 2012 tarkkailuissa todettiin kaava-alueella lepäilevän tai ruokailevan mainittavissa määrin kolme em. lintudirektiivin liitteen lajeista. Näitä olivat kala- ja lapintiira ja räyskä (Nousiainen ja Korhonen 2012). Natura-tietokannassa mainituista säännöllisesti esiintyvistä muuttolinnuista kaava-alueella havaittiin kerääntyvän pilkkasiipiä ja mustalintuja. Vaikutusarvio painottuu ko. lajeihin. Voimala-alueella tiedetään lisäksi esiintyvän (muuttavan tai ruokailevan) Naturaalueella esiintyvistä direktiivilajeista myös merikotkan, kuikan, kaakkurin, valkoposkihanhen ja kurjen. Nämä lajit esiintyvät voimala-alueilla lähinnä muuton aikana. Lepäilijä- ja ruokailija tarkkailuissa näistä lajeista ei tehty havaintoja. Näiden osalta arvio perustuu YVA-vaiheessa sekä Pohjanmaan maakuntakaavatyössä kerättyihin aineistoihin. Voimalat voivat vaikuttaa Natura-alueen perusteena oleviin lintulajien elinoloihin lähinnä kolmella tapaa: 1. Este- ja häiriövaikutus lepäileville/ruokaileville linnuille 2. Ruokailevien lintujen törmäykset voimaloihin 3. Muuttavien lintujen törmäykset voimaloihin. Vaikutukset voivat kohdistua Natura-alueella lepäileviin/ruokaileviin tai Natura-alueen kautta muuttaviin lintuyksilöihin sekä Natura-alueella pesiviin yksilöihin. 5.2.1 Vaikutukset muuttolinnustoon ja lepäilijöihin/ruokailijoihin Osa lintuyksilöistä muuttaa sekä voimala-alueen että Natura-alueiden kautta, osa voi myös pysähtyä lepäilemään tai ruokailemaan Natura-alueille. Natura-alueiden muuttolintumääriin voimalat voisivat vaikuttaa joko muuttamalla lintujen muuttoreittejä tai suoraan vähentämällä muuttolintukantoja törmäysten kautta. Selvitysalueen on todettu sijoittuvan useiden lintujen kannalta tärkeälle muuttoreitille (mm. Nousiainen ja Tikkanen 2013). Alueen kautta muuttaa merkittäviä määriä ulkomerellä muuttavia lajeja mm. arktisia vesilintuja ja Ruotsissa talvehtivia, Selkämeren ylittäviä metsähanhia. Tehdyn yva-selvityksen mukaan (Ramboll Finland Oy) merkittävin törmäysriski muuttolinnuille aiheutuu mustalinnuille, joita arvion mukaan törmäisi voimaloihin vuosittain 2-9 lintua (taulukko 6). 16

Taulukko 6. Siipyyn merituulivoimapuiston edustan arvioidut muuttajamäärät sekä tuulipuiston eri lajeille aiheuttamat törmäysriskit Bandin mallin perusteella. Lintujen muuttomäärät vaihtelevat vuosien välillä pääasiassa säätekijöistä johtuen. Joinakin vuosina esim. tuulet tai jääolosuhteet voivat ohjata muuttoa lähemmäksi tuulivoimala-alueita ja joinakin vuosina siitä etäämmälle. Pohjanmaan Uusiutuvat energiavarat selvityksessä selvitettiin lintutieteellisten yhdistysten tietojen perusteella eri lajien päämuuttoreittien sijoittumista ja muuttavien yksilömääriä. Aineiston perusteella voidaan laskea muuttolintutiheydet eri osissa rannikkoa. Tämän aineiston perusteella muuttolintujen määrät voivat olla selvitysalueella useimpien tarkasteltujen lajien osalta selvästi suurempia verrattuna YVA:ssa tutkitun yhden vuoden tilanteeseen. Taulukossa 7 on laskettu arviot törmäysmääristä maakuntakaava-aineiston perusteella kaavaehdotuksen tuulivoimala-alueilla. Taulukko 7. Siipyyn merituulivoimapuiston muuttajamäärät Pohjanmaan maakuntakaavaaineiston mukaan sekä tuulipuiston eri lajeille aiheuttamat törmäysriskit Bandin mallin perusteella Törmäysriski (yks./v) Selkämeren Suomen rannikon muuttokanta Tuulivoimala-alueen kautta muuttavia 97 % 98 % 99 % Laji Pilkkasiipi/mustalintu 200000 45000 24,0 16,0 8,0 Merimetso 10000 5000 3,2 2,2 1,1 Haahka 35000 10000 5,3 3,5 1,8 Kuikkalinnut 30000 11500 6,8 4,5 2,2 Merikotka 1000 200 0,16 0,11 0,05 Metsähanhi 20000 1000 0,7 0,5 0,2 Valkoposkihanhi 5000 1500 0,9 0,6 0,3 Myös tämän aineiston perusteella merkittävin törmäysriski kohdistuu mustalintuihin ja pilkkasiipeen. Lajia törmäisi laskentamallin mukaan 8-24 lintua. Arvion suuruuteen vaikuttaa oleellisesti laskentamallissa käytetyn väistökertoimen suuruus (kts. luku 3.3.). Vaikutusten merkittävyyteen vaikuttaa oleellisesti se kuinka suureen lintumäärään vaikutus kohdistuu sekä lintukantojen uhanalaisuus ja tila. Vaikutusta periaatteessa korostaa lisäkuolleisuus kohdistuminen taantuviin lintukantoihin. Taulukoiden 7 ja 8 lajeista taantuvia ovat muut paitsi merikotka, merimetso ja laulujoutsen (populaation kasvu % > 0). 17

Taulukko 8. Törmäysten vaikutus muuttaviin lintupopulaatioihin tarkastelluilla lajeilla. P (Populaatioko ko yks.) Tuulivoimaloiden aiheuttama kuolleisuus % Kasvu % hanke huomioiden Populaatio koko 10 v tuulivoimalla Populaatio Populaatio 10 v Laji n kasvu % kuluttua Törmäyksiä/v Metsähanhi 20000-3,4 14151 0,67 0,00-3,4 14147 0,0 Valkoposkihanhi 5000 5,0 8144 0,94 0,02 5,0 8130-0,3 Merikotka 500 5,8 875 0,16 0,03 5,7 872-0,5 Merimetso 10000 0,2 10243 3,2 0,03 0,2 10210-0,3 Mustalintu 200000-1,4 173700 24,0 0,01-1,4 173488-0,1 Haahka 35000-2,4 27362 5,3 0,02-2,4 27319-0,1 Kuikka 30000-1,0 27104 6,8 0,02-1,0 27042-0,2 P10 (Muutos %/10v) VE-1 Runsastuville lajeille lisäkuolleisuus tarkoittaa kannan kasvun vähäistä hidastumista ja taantuville lajeille kantojen vähenemisen nopeutumista. Selkämeren kautta muuttavien lajien kantojen koot ovat kuitenkin niin suuria, että törmäysten aiheuttama lisäkuolleisuus on hyvin pieni ollen kaikilla em. lajeilla korkeintaan 0,2 %. Kaikkiaan vaikutusten tarkasteluihin muuttaviin lintukantoihin arvioidaan jäävän vähäisiksi. Muille lajeille vaikutus on vielä pienempi. Vaikutukset Natura-alueen kautta muuttavien lajien lintukantoihin jäävät pieniksi ja näin ollen vaikutuksia Natura-alueella esiintyviin muuttolintuihin ei arvioida kohdistuvan merkittäviä negatiivisia vaikutuksia. Merikotkaan kohdistuvia vaikutuksia tehdyt laskelmat todennäköisesti aliarvioivat. Lajia esiintyy seudulla ympäri vuoden ja havainnointia lajin päämuuton aikana maalis-huhtikuulla ja myöhäissyksyllä on tehty vähän. Tuulivoimala-alueella merikotka esiintyy etenkin talvisin ja keväisin, jolloin alueella on tähystykseen sopivia jääröykkiöitä ja sulavesirailoja. Mahdollista on, että voimalarakenteet houkuttelevat kotkia tähystyspaikkoina, mikä lisää lajin esiintymisaikoja ja määriä sekä törmäysriskejä. Kovin merkittävä lisäys ei kuitenkaan ole todennäköistä. Lajin esiintymistiheys painottuu selvästi lähemmäksi rannikkoa, missä sijaitsevat myös tärkeimmät ruokailualueet. Lajin voimakkaan kannan kasvun vuoksi Suomen merikotkapopulaatio on myös varsin sietokykyinen tuulivoimaloiden aiheuttamalle lisäkuolleisuudelle. Estevaikutukset muuttolinnustolle Merituulivoima-alueilla, missä muuttolinnuston seurantaa on tehty ennen ja jälkeen tuulipuiston rakentamista, on havaittu puiston alueen läpi muuttavien lintujen määrän pienentyneen puiston rakentamisen jälkeen. Mm. Ruotsin Öresundissa muuttomäärät pienenivät keskimäärin 10 % (Nilsson & Green 2009). Selkeimmin tuulipuistoaluetta välttivät allit, haahkat ja tukkakoskelot. Merituulivoima-alueen kiertäminen vähentää törmäysriskiä, mutta saattaa kasvattaa muuttomatkaa. Keskimäärin muuttomatkan on havaittu kasvavan 0,2 0,5 % kokonaismuuttomatkasta, millä on vain vähäinen vaikutus muuttomatkan aikaiseen energiatalouteen (muun muassa Pettersson 2005). Siipyyn tuulivoima-alueen pohjois-eteläsuuntainen muoto on hyvä rannikon suuntaisesti muuttaville lajeille, mikä vähentää törmäysriskiä ja helpottaa alueen kiertämistä. Joidenkin lajien muuttoreitit muuttuvat myös Siipyyn hankealueen voimaloiden vuoksi, mutta tällä ei todennäköisesti ole vähentävää vaikutusta Natura-alueiden kautta muuttaviin lintumääriin. Mahdollista on pikemminkin se, että rannikon suuntaisesti muuttavat linnut väistävät voimaloita hyvissä ajoin ja linnut ajautuvat lähemmäksi rannikkoa lisäten Natura-alueen kautta muuttavien lintujen määriä. Voimalat voivat vaikuttaa myös Natura-alueelle kerääntyviin muuttolintuihin muuttamalla häiriöiden lisääntymisen kautta seudun soveltuvuutta kerääntymisalueeksi. Kuten luvussa 4 todettiin häiriö- ja estevaikutus on todennäköisesti suurin ulapalla esiintyviin lajeihin kuten pilkkasiipiin ja mustalintuihin. Molempia lajeja esiintyy myös rannikon läheisillä Natura-alueilla, mutta lajien merkittävimmät ruokailu- ja lepäilypaikat sijoittuvat huomattavasti kauemmaksi merelle (Korhonen ja Nousiainen 2012). Em. lajien esiintyminen todennäköisesti vähenee tuulivoima-alueella ja niiden läheisyydessä. Voimaloiden suora häiriövaikutus ei kuitenkaan ulotu yli 4 km:n etäisyydellä sijaitseviin Natura-alueisiin. Mahdollisesti rannan läheisten vesialueiden, myös Natura-alueiden merkitys lepäilypaikkana korostuu, etenkin toiminnan vakiinnuttua ja rakentamisaikaisen vesiliikenteen vähennyttyä. Alueelle kerääntyvien lajien populaatioiden elinvoimaisuuteen ja kokoihin 18