Puolueet ja muut poliittiset ryhmät

Samankaltaiset tiedostot
Mikko Mattila. Mikko Mattila Mikko Mattila Lähde: Katz & Mair Mikko Mattila Mikko Mattila 2010

PUOLUEET JA PUOLUEOSALLISTUMINEN

POLIITTISEN OSALLISTUMISEN TEORIAT

POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto

Suomen tulevaisuus 100 vuotta sitten

PUOLUEIDEN JÄSENMÄÄRÄT LASKEVAT EUROOPASSA UUDELLEEN- ARVIOINNIN PAIKKA

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Opiskelijarahoitusjärjestelmät tehokkuuden ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta

Populismi ja puoluejärjestelmä Heikki Paloheimo Muutosvaalit 2011 kirjan julkistamisseminaari

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2011

Suomi työn verottajana 2010

Edustuksellisen demokratian uhat ja mahdollisuudet

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa

Suomi työn verottajana 2008

Suomi työn verottajana 2009

Kansalaisten kiinnittyminen politiikkaan ja poliittinen osallistuminen: Suomi vertailevassa tarkastelussa Heikki Paloheimo

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2014

Valtion demokratiapolitiikka ja demokratian uudet haasteet. Niklas Wilhelmsson oikeusministeriö demokratia- kieli ja perusoikeusasioiden yksikkö

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Lausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle: EVM, ERVV, Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 17.9.

Demokratiakehitys. Network for European Studies / Juhana Aunesluoma

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %).

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa

AVOIN HALLINTO: YHDENVERTAISTA VAIKUTTAMISTA? ANU KANTOLA & JUHO VESA

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2017

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016

Finanssikriisistä pankkiunioniin

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en)

HUOM: yhteiskunnallisilla palveluilla on myös tärkeä osuus tulojen uudelleenjaossa.

Eurooppavaalien lähtölaskenta: seitsemän poliittista ryhmää

YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET

Euroopan parlamentti päätöksenteko ja vaikuttaminen. Syksy 2013 Pekka Nurminen Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta

Terveydenhuollon rahoitusmuodot ja rahoittajaosapuolet

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset.

Autotuojat ry:n esittely ja autoalan ajankohtaisia asioita

Finnish Science Policy in International Comparison:

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Suhdannekatsaus. Johtava ekonomisti Penna Urrila

Kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin viestit

Lähde: Polity IV Project: Lähde: Hague & Harrop (2004) 14

SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto

DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015

menestykseen Sakari Tamminen

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

Käyttötilastot - toukokuussa 2008

YHTEISKUNNALLISEN YRITTÄJYYDEN ESIINTYVYYS SUOMESSA JA KANSAINVÄLISESTI. 5/9 Helsinki

1) Vaalien henkilöityminen ja millaisia vaikutuksia sillä on ollut ehdokkaaksi asettumiseen ja kampanjointiin?

Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse?

EU:N KEHITYS JA UNIONIN DEMOKRAATTINEN OIKEUTUS TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2016

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita.

SOSIALITURVAN RAKENTAMINEN JA RAKENNUSPALIKAT

Hyvä maakuntavaltuutettu ajaa koko maakunnan etua, eikä ole kansanedustaja

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015

Säästämmekö itsemme hengiltä?

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2018

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa?

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

Valinnan vapaus ja rahoituksen uudistaminen Helsinki Olli Savela, yliaktuaari ja kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia

Kevät Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä?

Suorien sijoitusten pääoma

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari

Julkisen talouden näkymät Eläketurva. Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus

Kustannuskilpailukyky kasvumenestyksen ehtona Mittausta, osatekijöitä ja tulkintaa

Y-SUKUPOLVI: MINUN URANI

Eduskuntatyön erityispiirteistä

Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula?

PIDEMPÄÄN TYÖELÄMÄSSÄ HARMAANTUVASSA SUOMESSA. Erkki Pekkarinen

Verkkomaksuprosessi keskeytyy. 100 henkilöä etenee kassalle

Vaikuttamisen ABC Case STTK. Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä Turku

Rajahaastattelututkimus

koulutuksesta kuvaajia

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät Leena Mörttinen

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas


Suomi ennen demokratiaa minkälaiseen yhteiskuntaan eduskuntauudistus tuli?

Transkriptio:

Puolueet ja muut poliittiset ryhmät Valtioopin johdantokurssi Mikko Mattila Yleisen valtioopin laitos Helsingin yliopisto Puolue Puolue: organisoitunut ihmisryhmä, jonka tavoitteena on saavuttaa poliittista valtaa vaalien avulla (tai jollain muulla keinolla) tavoitteena poliittinen päätösvalta formaali organisaatio, jonka muodostavat jäsenet (vrt. liikkeet) ohjelma, joka kattaa kaikki tärkeimmät yhteiskuntapolitiikan osaalueet (vrt. liikkeet) puoluetta yhdistää (enemmän tai vähemmän) yhteiset poliittiset tavoitteet ja ideologinen identiteetti Puolueiden funktiot Keskeiset jakolinjat Edustaminen: puolueet artikuloivat ja aggregoivat jäsentensä ja äänestäjiensä näkemyksiä Rekrytointi: puolueiden kautta rekrytoidaan poliittiset johtajat Ohjelmien formulointi: esim. puolue ja vaaliohjelmat Sosialisaatio: keskustelun ja kampanjoinnin kautta puolueet kasvattavat kansalaisia Hallitusvallan organisointi SYNTYVAIHE Kansallinen vallankumous Teollinen vallankumous Jälkiteollinen vallankumous SISÄLTÖ Valtion synty Urbanisoituminen ja teollisen yhteiskunnan synty Tiedon ja koulutuksen nousu keskeisiksi yhteiskuntaa määrittäviksi tekijöiksi PUOLUEET Keskustaa vs. periferiaa edustavat puolueet Maalliset vs. uskonnolliset puolueet Agraaripuolueet Sosialistiset puolueet Ympäristöpuolueet Uusoikeistopuolueet Protestipuolueet Downs: An Economic Theory of Democracy (17) Puolueet kilpailevat poliittisilla markkinoilla Ne toimivat rationaalisesti pyrkien maksimoimaan äänisaaliinsa Puolueiden kilpailu johtaa siihen, että puolueet siirtyvät kohti mediaaniäänestäjää vasemmistooikeisto ulottuvuudella Nykyään myös julkinen puoluerahoitus riippuu vaalimenestyksestä (lisäinsentiivi siirtyä keskelle) Vaikka malli on yksinkertainen ja vastaesimerkkejä löytyy, on selvää, että modernit puolueet ovat siirtyneet mallin ennustusten mukaisesti kohti keskustaa Eliittipuolue: Aikaperiodi: 1800luku Syntyperä: parlamentin sisällä Jäsenyys: pieni ja elitistinen Rahoitus: henkilökohtaiset kontaktit Esimerkkejä: 1800luvun konservatiivi ja liberaalipuolueet Suhde kansalaisyhteiskuntaan: epäselvä Lähde: Katz & Mair 1 6 1

Massapuolue: Aikaperiodi: 1880160 Syntyperä: parlamentin ulkopuolella Jäsenyys: laaja ja yhtenäinen, jäsenet kuuluvat johonkin tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään (maanviljelijät, työläiset jne.) Rahoitus: jäsenmaksut Esimerkkejä: sosialistiset puolueet, agraaripuolueet Suhde kansalaisyhteiskuntaan: puolueet kansalaisyhteiskunnan osa, edustavat kansalaisia suhteessa valtioon Yleispuolue (catchall party): Aikaperiodi: 1 Syntyperä: kehittynyt aikaisemmista eliitti tai massapuolueista Jäsenyys: laskussa verrattuna massapuolueihin, johtajien asema korostuu, jäsenyys avoin kaikille Rahoitus: useita lähteitä (jäsenmaksut, puoluetuki jne.) Suhde kansalaisyhteiskuntaan: puolueet välittäjinä valtion ja kansalaisyhteiskunnan välillä Lähde: Katz & Mair 1 Lähde: Katz & Mair 1 7 8 Puolueiden jäsenmäärän kehitys (%) Kartellipuolue: Aikaperiodi: 170 Syntyperä: kehittynyt aikaisemmista yleispuolueista Jäsenyys: ero jäsenien ja eijäsenien välillä epäselvä, äänestäjien merkitys korostuu varsinaisten jäsenten kustannuksella Rahoitus: puoluetuki Suhde kansalaisyhteiskuntaan: puolueet irtautuneet kansalaisyhteiskunnasta ja niistä tullut osa valtiota Kartellipuolueet käyttävät asemaansa hyväksi pyrkimällä estämään uusien puolueiden syntymisen Maa Itävalta Tanska Alankomaat Britannia 160luvun alku 6 1 1 180luvun alku 8 1 10luvun loppu 18 10 Erotus 160 10 8 16 6 0 7 Lähde: Katz & Mair 1 10 Puoluetuki Suomessa Uudet puolueet: vihreät Suora puoluetuki Vaalituki Puoluelehdistötuki Erityisavustajat Valtiosihteerit Eduskunnan kansliatuki Kansanedustajien avustajat YHTEENSÄ 11 1,7 8, 1,0,1,0 006 1,, 7,7,0 1,,6 6,7 6, Maa Sveitsi Belgia Ruotsi Espanja Ensimmäinen kerta 17 181 18 18 188 000 Nykyinen kannatus,6 %,1 % 8,1 % 8, %, % 0, % Hallituspaikka ensimmäistä kertaa 1 18 1 Miljoonia euroja. Lähde: HS.10.00 11 Lähde: Hermanson 00 1

Maa / puolue Uudet puolueet: uusoikeisto Ranska: Front National Itävalta: Freiheitliche Partei Österreichs : Nationaldemokratische Partei Deutschlands Italia: Lega Nord Britannia: British National Party Ensimmäinen kerta 186 (nykyään ei ole parlamentissa) 16 Ei ole päässyt liittovaltion 1 Ei ole päässyt Kannatus viimeisissä vaaleissa, % 18 % (ÖVP) (+ 11 % BZÖ) 1,8 % 8, % 0,7 % Muuta Le Pen presidentinvaaleissa toiselle kierrokselle 00 Haider puolueen johtoon 180luvulla Hallituksessa 00000 Saksin osavaltiovaaleissa 00, % kannatus Hallituksessa 001006 ja 008 Äärioikeisto hajautunut Muut poliittiset ryhmät Termistö kirjavaa: painostusryhmät (pressure groups), eturyhmät (interest groups), yhteiskunnalliset liikkeet Painostusryhmä = ryhmittymä tai järjestö, joka saadakseen itselleen aineellisia etuja tai edistääkseen omia aatteellisia tavoitteittaan pyrkii erilaisia painostuskeinoja käyttäen vaikuttamaan siihen, miten poliittista valtaa käytetään (Paloheimo & Wiberg 16) Tanska: Dansk Folkeparti 1 1 % Maan kolmanneksi suurin puolue 1 1 Kollektiivisen toiminnan ongelma Mancur Olson (16): The Logic of Collective Action ja The Rise and Decline of Nations (18) Miksi ihmiset osallistuisivat erilaisten ryhmien toimintaan? Jos ryhmän toiminnan tuotoksena on joku yleinen hyöty (esim. palkankorotus), sen voi saada myös osallistumatta toimintaan (vapaamatkustus, freeriding) Tehokkaimmat painostusryhmät ovat sellaisia, jotka pystyvät takaamaan jäsenilleen yksityisiä etuja Kapeiden intressien (esim. maatalous) organisoituminen on todennäköisempää kuin laajojen (esim. kuluttajat) Olsonin mukaan tästä seuraa pitkällä aikavälillä institutionaalinen skleroosi Painostusryhmien resurssit Ryhmän koko (jäsenet) Poliittiset päättäjät riippuvaisia äänistä ja rahallisesta tuesta Mobilisaation aste Jäsenmäärän suhde edustettavien määrään (esim. ammattiliittojen järjestäytymisaste) Joillekin ryhmille ongelma (veronmaksajien liitot, kuluttajaliike) Preferenssien intensiteetti Lähde: Dunleavy 11 1 16 Kolme näkökulmaa Pluralismi Pluralismi Suhtautuu kaikkein positiivisimmin painostusryhmiin, ne ovat tärkeä osa demokraattista järjestelmää Korporatismi Ryhmät voivat olla ongelmallisia demokratialle, mutta ne ovat hyvä taloudelle Uusoikeisto Ryhmien valta on ongelma demokratialle, eivätkä ne ole hyviä (ainakaan enää) myöskään talouden kannalta Painostusryhmät toimivat yksilöiden puolustajina valtiovaltaa vastaan Poliittisen vallan tulee olla hajautunutta ja laajalle levinnyttä Ryhmät toimivat kansalaisten ja valtion välisenä linkkinä Kun päätöksentekoon osallistuu useita toimijoita, vaaditaan neuvotteluja, jotka johtavat parhaaseen tulokseen Millään ryhmällä ei ole liikaa valtaa, koska uudet ryhmät syntyvät tasapainottamaan tilannetta 17 18

Tyypillisiä piirteitä: Pluralismi Uusien ryhmien perustaminen vapaata Valtio ei suosi erityisiä ryhmiä, vaan ne kilpailevat vaikutusvallasta Valtion ja ryhmien välillä selkeä raja Ryhmät eroavat toisistaan resursseiltaan, mutta mikään ryhmä ei pysty dominoimaan Neopluralismi Monet pluralismin ajatukset ovat aika kaukana nykytodellisuudesta neopluralismi Rajanvetoongelmat: valtion virastot, ministeriöt ym. toimivat itsekin painostusryhminä Valtio fragmentoitunut Kaikki ryhmät ei tasaveroisia: työmarkkinajärjestöt erityisen vahvoja 1 0 Korporatismi Korporatismi Korporatismi syntyi fasistisessa Italiassa, nykyään sillä kuitenkin tarkoitetaan eri asiaa, joten joskus käytetään termiä neokorporatismi Jos pluralismin mukaan painostusryhmät muokkaavat valtiota, korporatismin mukaan suunta on pikemminkin päinvastoin Valtio antaa tietyille ryhmille neuvottelumonopolin, vastineena ryhmät suostuvat yhteistyöhön Yhtä yhteiskunnallista etua edustaa vain yksi ryhmä Ryhmät johtajavaltaisia Korporatistinen järjestelmä erityisen yleinen pienissä maissa, joissa avoin talous (esim. Itävalta, Ruotsi, Norja, ) Keskusjärjestömalli Tyypillistä työmarkkinaasioiden päättäminen kolmikantaperiaatteella Vastineeksi yhteistyöstään järjestöt ovat saaneet valtaa työmarkkinapolitiikassa ja hyvinvointipolitiikassa (eläkejärjestelmä, koulutus, tulonsiirrot jne.) Korporatistinen järjestelmä tuotti hyviä taloudellisia tuloksia 160180 luvuilla, nyt tilanne ei ole yhtä selkeä 1 Korporatismin aste eri maissa Uusoikeistolainen näkökulma Itävalta Norja Ruotsi Alankomaat Japani Ranska Britannia USA,0,,7,,,, 1,7 1,7 1, Lähde: Siaroff 1 Uusoikeistolainen näkökulma painostusryhmiin perustuu individualismin ja markkinaliberalismin periaatteisiin Lähtökohtana oli havainto korporatismin ja kasvavan valtion yhteydestä Painostusryhmät ovat aina viimekädessä ajamassa omaa rajoittunutta etuaan, puheistaan huolimatta ne eivät edusta yleistä etua Pienet ja hyvin organisoidut ryhmät (esim. professiot) toimivat laajempien ryhmien kustannuksella (esim. kuluttajat) demokratian vääristyminen Ryhmät ovat konservatiivisia, hidastavat tarvittavia yhteiskunnallisia uudistuksia

Rent seeking teoria Rent seeking on toimintaa, jossa ryhmät (tai yritykset) pyrkivät käyttämään poliittista järjestelmää hyväkseen saadakseen itselleen etuja Lääkärien liitto ei halua lisätä lääkärien koulutusta EU:n sokerintuottajat eivät halua vapauttaa sokerin tuontia Rent seeking toiminta johtaa yhteiskunnan kannalta epäoptimaalisiin lopputuloksiin Liian läheiset suhteet painotusryhmien ja poliitikkojen/virkamiesten välillä edesauttaa rent seekingiä (Uudet) Sosiaaliset liikkeet Sosiaaliset liikkeet poikkeavat monella tapaa perinteisemmistä painostusryhmistä hyvin hajanainen organisaatio ei varsinaista jäsenyyttä, ei varsinaisia johtajia edustavat postmateriaalisia arvoja syntyvät ja hajoavat nopeasti osallistujat tyypillisesti nuoria ja hyvin koulutettuja usein kansainvälinen tausta Esimerkiksi Irakin sodan vastaiset mielenosoitukset, talojen valtaukset, kadunvaltaukset, miinakampanja 6