Kansainvälinen palkkaverovertailu 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kansainvälinen palkkaverovertailu 2017"

Transkriptio

1 Julkaisuvapaa klo 6. Kansainvälinen palkkaverovertailu 217

2 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan ulkopuolelta Australia Japani Kanada USA

3 Palkkatasot Perheetön palkansaaja, vuositulot euroissa (kokoaikatyössä esim. kaupan kassa, tarjoilija, lastenhoitaja) (opettaja, kätilö, IT-käyttäjätukihenkilö, keskipalkkaa saava) (lainopillinen erityisasiantuntija, rehtori, neuvotteleva virkamies) (johtava lääkäri, toimitusjohtaja, pääjohtaja) Yhden tulonsaajan perheen (kaksi huoltajaa, kaksi lasta) tulotaso on sama kuin perheettömällä palkansaajalla. Kahden tulonsaajan kaksilapsisen perheen vuositulot euroissa: = = = 23 4

4 Tarkasteltavat verot 1. Työntekijän tuloverojen ja veronluonteisten maksujen osuus vuositulosta 2. Työntekijän palkankorotukseen kohdistuva marginaalivero 3. Työnantajan maksamien veronluonteisten sosiaalivakuutusmaksujen osuus bruttotulosta 4. Työvoimakustannukseen kohdistuva palkkaverokiila: työntekijän ja työnantajan maksamien tuloverojen ja veronluonteisten maksujen osuus koko työvoimakustannuksesta

5 5% 45% TULOVEROPROSENTIT SUOMESSA JA JA MUISSA VERTAILUMAISSA KESKIMÄÄRIN Perheetön palkansaaja 47,7 % Muut Euroopan maat 4% Euroopan ulkopuoliset maat 37,5 % 4,7 % 35% 3% 3,8 % 33,5 % 33,6 % 25% 23,6 % 28,6 % 26,1 % 2% 22,8 % 22,1 % 15% 18, % 1% palkka, /v Muut Euroopan maat: Alankomaat, Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Norja, Ranska,, Saksa, Sveitsi, Tanska ja Viro. Euroopan ulkopuoliset maat: Australia, Japani, Kanada ja Yhdysvallat.

6 TULOVEROPROSENTIT Perheetön palkansaaja, 27 6 /v ,2 18,3 18,7 19,2 19,7 19,9 2,5 21,8 22,8 22,8 24,9 27,7 29,6 3,1 32,3 32, ,7 1 9,5 5 Sveitsi Australia Britannia Norja Yhdysvallat Alankomaat Viro Kanada Japani Espanja Itävalta Ranska Italia Belgia Tanska Saksa

7 TULOVEROPROSENTIT Perheetön palkansaaja, 42 5 /v ,3 2,4 21,7 22,2 23, 24, 24, 25,7 26,7 29,3 3,8 31,3 31,5 35,2 35,7 38, 39, 15 12,2 1 5 Sveitsi Viro Australia Yhdysvallat Japani Britannia Kanada Norja Espanja Alankomaat Itävalta Ranska Tanska Italia Saksa Belgia

8 TULOVEROPROSENTIT Perheetön palkansaaja, 65 4 /v ,5 43,4 46, ,7 2,6 25,4 25,5 26,7 26,8 27,8 28,2 3,5 33,9 35,6 36,3 37,1 37,5 37,6 1 5 Sveitsi Viro Japani Australia Yhdysvallat Kanada Norja Britannia Espanja Ranska Alankomaat Itävalta Tanska Saksa Italia Belgia

9 TULOVEROPROSENTIT Perheetön palkansaaja, 138 /v 55 53, ,7 36,9 38,1 38,6 4,3 42,2 44,1 45,9 47,1 47,7 48,2 5, 35 31,9 32,4 33, , 23, Viro Sveitsi Japani Yhdysvallat Australia Kanada Norja Espanja Britannia Itävalta Ranska Saksa Alankomaat Tanska Italia Belgia

10 55 TULOVEROPROSENTIT Kahden palkansaajan ja kahden lapsen perhe, /v ,1 2,9 23,5 24,2 25,7 26,1 26,3 27,4 3,6 3,7 3,9 34,5 34,8 36,7 37,3 4,1 42, ,7 5 Sveitsi Viro Yhdysvallat Australia Japani Kanada Britannia Norja Espanja Ranska Alankomaat Itävalta Tanska Italia Saksa Belgia

11 6% TULOVEROPROSENTIT POHJOISMAISSA Perheetön palkansaaja 5% Tanska Norja 47,7 % 48,2 % 47,1 % 4% 3% 22,8 % 22,8 % 32,3 % 35,2 % 3,8 % 25,7 % 24, % 37,5 % 37,6 % 33,9 % 27,8 % 36,9 % 2% 18,3 % 1% % /vuosi

12 PALKANSAAJAN TULOVEROPROSENTTI SUOMESSA JA RUOTSISSA 217 5% 45% 4% 35% 3% 25% 2% 42 5 euron vuosipalkan veroprosentti 5,1 prosenttiyksikköä korkeampi Suomessa. 15% 1% 5% % Vuosipalkka

13 65% 55% Kansainvälinen palkkaverovertailu 217 MARGINAALIVEROPROSENTIT SUOMESSA JA MUISSA VERTAILUMAISSA KESKIMÄÄRIN Muut Euroopan maat Euroopan ulkopuoliset maat Perheetön palkansaaja 47, % 5,6 % 57,2 % 45% 45,1 % 49, % 43,4 % 35% 37,3 % 39,5 % 35,2 % 37,6 % 25% 27,5 % 29,7 % 15% palkka, /vuosi Muut Euroopan maat: Alankomaat, Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Norja, Ranska,, Saksa, Sveitsi, Tanska ja Viro. Euroopan ulkopuoliset maat: Australia, Japani, Kanada ja Yhdysvallat.

14 MARGINAALIVEROPROSENTIT Perheetön palkansaaja, 27 6 /v ,9 5 45,3 45,7 48, ,3 21,3 22,9 25,2 27,6 29,9 32, 33,7 34,5 34,7 35,2 39,9 4,2 4,3 1 Sveitsi Viro Japani Kanada Yhdysvallat Britannia Espanja Australia Norja Italia Itävalta Tanska Saksa Alankomaat Ranska Belgia

15 MARGINAALIVEROPROSENTIT Perheetön palkansaaja, 42 5 /v , ,3 27,4 29,7 32, 33,4 34,5 34,6 4,3 4,7 43,3 43,5 47, 49,2 49,2 5,6 2 18,9 21,3 1 Sveitsi Viro Japani Yhdysvallat Kanada Britannia Australia Norja Tanska Espanja Ranska Itävalta Italia Alankomaat Saksa Belgia

16 MARGINAALIVEROPROSENTIT Perheetön palkansaaja, 138 /v ,5 56,5 57,2 59,5 61,4 61,9 5 43,2 44,4 45,1 45,1 46,7 48, 49, 51,7 52, 4 33,3 35, ,3 1 Viro Yhdysvallat Sveitsi Japani Saksa Itävalta Espanja Norja Kanada Australia Ranska Alankomaat Italia Tanska Belgia Britannia

17 4 Kansainvälinen palkkaverovertailu 217 TYÖNANTAJAN SOSIAALIVAKUUTUSMAKSUT Perheetön palkansaaja, 42 5 /v 36, ,9 3,7 31,4 31,9 33,8 26, 25 22,6 2 18,5 19, ,1 15,3 1 8,6 1,7 6,2 6,4 5,,7 Australia Tanska Kanada Sveitsi Yhdysvallat Britannia Norja Japani Alankomaat Saksa Belgia Espanja Itävalta Italia Viro Ranska

18 6 PALKKAVEROKIILA Perheetön palkansaaja, 42 5 /v 5 47,5 48,1 49,8 51,2 51,6 43,4 43,5 43, ,9 28,5 3,5 32,5 33,4 35,6 4,3 4,4 2 17,4 2,4 1 Sveitsi Australia Yhdysvallat Kanada Britannia Japani Norja Tanska Alankomaat Viro Espanja Itävalta Saksa Ranska Italia Belgia

19 PALKKAVEROKIILA POHJOISMAISSA JA VIROSSA Perheetön palkansaaja 6 Tanska Norja Viro 57,3 6, , 41,3 33,1 49, 49,7 47,2 44,7 43,5 43,4 4, 4,4 4,7 4,9 37,9 36,8 35,6 33,4 3 28, palkka, /vuosi

20 VEROPOLITIIKKA EUROOPAN VERTAILUMAISSA Finanssikriisin myötä Euroopassa kiristettiin etenkin kulutusveroja Viime vuosina veropolitiikka on kääntynyt veronkorotusten kierteestä kasvuhakuisempaan suuntaan Työn verotusta ennemmin kevennetään kuin kiristetään kilpailukyvyn ja työllisyyden kohentamiseksi Vuonna 215 esim. Espanja ja Viro kevensivät tuloverotusta Vuonna 216 Itävallassa ja Belgiassa kevennettiin reippaasti työn verotusta : Vuonna 217 erottui joukosta, kun palkkaverotuksen ja työnantajamaksujen kevennykset leikkasivat työn verotaakka Palkkaverotusta kevennettiin ensimmäistä kertaa kaikilla tulotasoilla sitten vuoden 29, jonka jälkeen progressio on kiristynyt.

21 Yhteenveto 1. Pienten palkkojen verotus on Suomessa eurooppalaista keskitasoa, mutta tulojen noustessa verotus muuttuu kireämmäksi. 2. Paremmin palkatun työn ja lisätulojen hankkiminen ei ole Suomessa verotuksellisesti kannustavaa marginaaliverot ovat ankarat jo matalilla palkkatasoilla. 3. Työn verotuksen keventäminen perusteltua työllisyyden ja kannustimien vahvistamiseksi.

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2016

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2016 Julkaisuvapaa klo 4. Kansainvälinen palkkaverovertailu 216 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2018

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2018 Kansainvälinen palkkaverovertailu 18 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Ranska Saksa Sveitsi Euroopan ulkopuolelta Australia Japani Kanada USA

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2015

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2015 Julkaisuvapaa klo 4. Kansainvälinen palkkaverovertailu 215 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2014

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2014 Kansainvälinen palkkaverovertailu 214 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan ulkopuolelta Australia

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2011

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2011 Kansainvälinen palkkaverovertailu 11 Tutkimuksessa yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Ruotsi Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan ulkopuolelta Australia

Lisätiedot

Suomi työn verottajana 2010

Suomi työn verottajana 2010 Kansainvälinen palkkaverovertailu työn verottajana 21 Kansainvälinen palkkaverovertailu 21 Tutkimuksessa yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Ruotsi

Lisätiedot

Suomi työn verottajana 2009

Suomi työn verottajana 2009 Kansainvälinen palkkaverovertailu työn verottajana 9 Tutkimuksen maat 18 maata: Alankomaat, Australia, Belgia, Espanja, Britannia, Italia, Itävalta, Japani, Kanada, Norja, Ranska, Ruotsi, Saksa,, Sveitsi,

Lisätiedot

Suomi työn verottajana 2008

Suomi työn verottajana 2008 Kansainvälinen palkkaverovertailu Suomi työn verottajana 28 Kansainvälinen palkkaverovertailu 28 Tutkimuksen maat Alankomaat, Australia, Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Japani, Kanada,

Lisätiedot

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n verolinjaukset 2006 21.3.2006

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n verolinjaukset 2006 21.3.2006 Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n verolinjaukset 2006 Kuvio 1. Markkinatasapaino ennen verotusta Hinta Hinta ennen veroa Kuluttajan ylijäämä Tuottajan ylijäämä Tarjonta Kysyntä 2 Tuotanto ennen veroa Määrä

Lisätiedot

Ajankohtaista verotuksesta

Ajankohtaista verotuksesta Ajankohtaista verotuksesta Konsultit 2HPO 1 Reaaliset käytettävissä olevat tulot desiileissä ja ylimmässä prosentissa Lähde: VATT 2 Bruttotulojen koostumuksen kehitys Lähde: VATT 3 Bruttotulojen koostumus

Lisätiedot

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä. 80 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k investoinneista. Alan yritykset työllistävät suoraan noin 290 000 ihmistä, välillinen

Lisätiedot

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014 Niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 26.4.214 1 Mikä kestävyysvaje on? Kestävyysvaje kertoo, paljonko julkista taloutta olisi tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä, jotta velkaantuminen

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

VEROASTE 2009 2011, KANSAINVÄLINEN VERTAILU

VEROASTE 2009 2011, KANSAINVÄLINEN VERTAILU Taskutilasto 2013 VEROTUS SUOMESSA Suomen verotuksesta päätetään eduskunnassa, Euroopan unionissa ja kunnissa. Verotusta säätelevät verolait, jotka valmistellaan valtiovarainministeriössä ja hyväksytään

Lisätiedot

4. KORKEA VEROTUS VIE MITALISIJAN HYVINVOINTIKILPAILUSSA

4. KORKEA VEROTUS VIE MITALISIJAN HYVINVOINTIKILPAILUSSA 4. KORKEA VEROTUS VIE MITALISIJAN HYVINVOINTIKILPAILUSSA Bruttoveroaste Suomessa... 4.2 Efektiivinen tuloveroaste eräissä maissa 21... 4.3 Tuloveroprosentit tulotasoittain 22... 4.4 Tuloveroprosentit 22

Lisätiedot

Työvoimakustannustaso eri maissa 2003 "10 kärjessä", teollisuuden työntekijät, euroa/tunti

Työvoimakustannustaso eri maissa 2003 10 kärjessä, teollisuuden työntekijät, euroa/tunti Työvoimakustannustaso eri maissa 2003 "10 kärjessä", teollisuuden työntekijät, euroa/tunti Norja Saksa (länsi) Tanska Sveitsi Belgia Alankomaat Itävalta Ruotsi Yhdysvallat 28,56 28,39 26,72 25,03 24,50

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT SYYSKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia Syyskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin lähes 308 000 yöpymistä, joista suomalaisille 133 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 8,1 prosenttia Tammikuussa 2016 Helsingissä yövyttiin 244 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 116 000 yötä ja ulkomaalaiset 128 000 yötä

Lisätiedot

koulutuksesta kuvaajia

koulutuksesta kuvaajia 3 25 2 15 1 5 22. Teknillisten korkeakoulujen ja tiedekuntien opiskelijamäärät opettajaa kohti (1981, 199 ja 2) Lähde: Opetusministeriön KOTA-tietokanta. TKK TTKK LTKK OY ÅA Perus- ja jatko-opiskelija/opetuksen

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Helmikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 218 000 yöpymistä, joista suomalaisille 113 000 ja ulkomaalaisille 104 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 4 prosenttia Maaliskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 240 000 yöpymistä, joista suomalaisille 118 000 ja ulkomaalaisille 122 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 14 prosenttia Huhtikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 247 000 yöpymistä, joista suomalaisille 128 000 ja ulkomaalaisille 119 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELSINGIN MATKAILUTILASTOT ELOKUU 2016 Yöpymiset vähenivät vajaan prosentin Elokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 404 000 yöpymistä, joista suomalaisille 157 000 ja ulkomaalaisille 247 000 yötä. Suomalaisten

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Toukokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 299 000 yöpymistä, joista suomalaisille 135 000 ja ulkomaalaisille 164 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Suosituimmat kohdemaat

Suosituimmat kohdemaat Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR

Lisätiedot

Palkat, voitot, tulonjako ja niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 1.2.2014

Palkat, voitot, tulonjako ja niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 1.2.2014 Palkat, voitot, tulonjako ja niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 1.2.2014 1 1. neljännes 3. neljännes 1. neljännes 3. neljännes 1. neljännes 3. neljännes 1. neljännes 3. neljännes 1. neljännes

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 217 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 217 Oulussa kirjattiin 64 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 58 tuhatta ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;

Lisätiedot

Kilpailukykysopimuksen vaikutukset. Olli Savela Metalli 49:n seminaari Turku

Kilpailukykysopimuksen vaikutukset. Olli Savela Metalli 49:n seminaari Turku Kilpailukykysopimuksen vaikutukset Olli Savela Metalli 49:n seminaari Turku 12.11.2016 1 Kilpailukykysopimuksen taustaa Sipilän hallitus uhkasi ns. pakkolaeilla ja 1,5 miljardin euron lisäleikkauksilla

Lisätiedot

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %).

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %). HELSINGIN MATKAILUTILASTOT KESÄKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Kesäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 353 000 yöpymistä, joista suomalaisille 138 000 ja ulkomaalaisille 215 000 yötä. Eniten

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 217 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 217 Oulussa kirjattiin 635 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 533 tuhatta ja

Lisätiedot

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HEINÄKUU 2016 Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia Heinäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 422 000 yöpymistä, joista suomalaisille 185 000 ja ulkomaalaisille 237 000 yötä. Sekä suomalaisten

Lisätiedot

Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa. EK-elinkeinopäivä Jyväskylä 15.9.2005

Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa. EK-elinkeinopäivä Jyväskylä 15.9.2005 Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa EK-elinkeinopäivä Jyväskylä 15.9.2005 Työvoimakustannukset EU-maissa 2005 Teollisuuden työntekijät Tanska Saksa Belgia Suomi Alankomaat Ruotsi Itävalta

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 2018 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 2018 Oulussa kirjattiin 655 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 548 tuhatta ja

Lisätiedot

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20

Lisätiedot

Valinnan vapaus ja rahoituksen uudistaminen. 23.1.2016 Helsinki Olli Savela, yliaktuaari ja kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää

Valinnan vapaus ja rahoituksen uudistaminen. 23.1.2016 Helsinki Olli Savela, yliaktuaari ja kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää Valinnan vapaus ja rahoituksen uudistaminen 23.1.2016 Helsinki Olli Savela, yliaktuaari ja kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää Sote-rahoituksen vaihtoehtoja Sosiaali- ja terveystoimi on puolet kuntien menoista

Lisätiedot

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK Työaika Suomessa ja muissa maissa Joulukuu 2010 EK Säännöllisen vuosityöajan pituus 1910-2010 Teollisuuden työntekijät päivätyössä 3000 2800 2600 2400 2200 Tuntia vuodessa Vuosityöajan pituus: vuonna 1920

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia HELSINGIN MATKAILUTILASTOT LOKAKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman Lokakuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 298 000 yöpymistä, joista suomalaisille 159 000 ja ulkomaalaisille 138 000 yötä.

Lisätiedot

Rajahaastattelututkimus 1.1.-31.12.2011

Rajahaastattelututkimus 1.1.-31.12.2011 Alueelliset tulostukset: Ulkomaiset matkustajat pääkaupunkiseudulla Tulostuksen alueellinen rajaus: Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit Rajaustiedot ja niiden käyttäminen: Matkan pääkohde

Lisätiedot

Verot, palkat ja kehysriihi VEROTUS JA VALTIONTALOUS - MITÄ TEHDÄ SEURAAVAKSI?

Verot, palkat ja kehysriihi VEROTUS JA VALTIONTALOUS - MITÄ TEHDÄ SEURAAVAKSI? Verot, palkat ja kehysriihi VEROTUS JA VALTIONTALOUS - MITÄ TEHDÄ SEURAAVAKSI? 1 HALLITUKSEN PUOLIVÄLITARKASTELUN JA KEHYSRIIHEN NÄKYMISTÄ 1) Kehysriihi ja valtiontalous 2) Kohtuullinen verotus tukemaan

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla 2015 Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Tutkimus ja Analysointikeskus TAK Oy 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015

Lisätiedot

Verotus. Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Verotus. Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Verotus Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Veroaste Suomessa ja EU15-maissa 1980 2010, % % 60 50 40 30 20 10 EU15:n vaihteluväli Suomi EU15 0 1980 1985 1990 1995 2000 2005

Lisätiedot

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto EDUCA 2014 Helsinki 25.1.2014 30.1.2014 Suomalaisnuorten osaaminen

Lisätiedot

Verotuksen tulevaisuus? Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.9.2009 SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen

Verotuksen tulevaisuus? Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.9.2009 SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen Verotuksen tulevaisuus? Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.9.2009 SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen 1 Lähtökohta: veropohjaa rapautettu Hallitus on jo keventänyt veroja yli 3500 miljoonalla

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15

Lisätiedot

Palvelutyön verotus näivettää palvelualojen tulevaisuutta. Jaana Kurjenoja

Palvelutyön verotus näivettää palvelualojen tulevaisuutta. Jaana Kurjenoja Palvelutyön verotus näivettää palvelualojen tulevaisuutta Kireä verotus ei takaa hyvinvointia, mutta palkansaajan ostovoimaa se leikkaa Suomen kokonaisverotus on neljänneksi kireintä OECD-maista. Suomalaisen

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät kaksi prosenttia Joulukuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 264 000 yöpymistä, joista suomalaisille 122 500 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Lapin matkailu. lokakuu 2016

Lapin matkailu. lokakuu 2016 Lapin matkailu lokakuu 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 7,0 prosenttia Lokakuussa 2016 Lapissa yövyttiin 87 tuhatta yötä, joista suomalaiset yöpyivät 65 tuhatta yötä ja ulkomaalaiset 23 tuhatta yötä.

Lisätiedot

Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 11.2.2011

Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 11.2.2011 Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 2 Jorma Turunen toimitusjohtaja 3 Globaali rakennemuutos siirtää työtä ja pääomia Aasiaan Teollisuustuotannon jakauma maailmassa 1950-2009

Lisätiedot

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012 Työaika Suomessa ja muissa maissa Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012 Suomessa työaika on lyhyt työtunteja tarvitaan lisää Lain ja sopimusten mukainen vuosityöaika on Suomessa maailman lyhimpiä

Lisätiedot

Rajahaastattelututkimus 1.1.-31.12.2011

Rajahaastattelututkimus 1.1.-31.12.2011 Alueelliset tulostukset: Ulkomaiset matkustajat Helsingissä Tulostuksen alueellinen rajaus: Helsingin kaupunki Rajaustiedot ja niiden käyttäminen: Matkan pääkohde on ollut alueella. Mahdollinen toinen

Lisätiedot

menestykseen Sakari Tamminen 31.3.2009

menestykseen Sakari Tamminen 31.3.2009 Rakennusaineet Lisää tähän otsikkonousuun ja yritysten menestykseen Sakari Tamminen 31.3.2009 Maailmantalouden kriisi leviää aaltoina Suomeen Suhdannekuva yhä synkkä Maailmantalouden kriisi jatkuu Raju

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1989-23 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 8 % Suomi EU 7 65 6 55 5 89 91 93 95 97 99 1* 3** 13.1.23/SAK /TL Lähde: OECD Economic Outlook December 22 2 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

ARVOPAPERISIJOITUKSET SUOMESTA ULKOMAILLE 31.12.2003

ARVOPAPERISIJOITUKSET SUOMESTA ULKOMAILLE 31.12.2003 TIEDOTE 27.5.24 ARVOPAPERISIJOITUKSET SUOMESTA ULKOMAILLE 31.12.23 Suomen Pankki kerää tietoa suomalaisten arvopaperisijoituksista 1 ulkomaille maksutasetilastointia varten. Suomalaisten sijoitukset ulkomaisiin

Lisätiedot

Suomen verojärjestelmä: muutos ja pysyvyys. Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos

Suomen verojärjestelmä: muutos ja pysyvyys. Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos Suomen verojärjestelmä: muutos ja pysyvyys Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos Suomalainen verojärjestelmä Kokonaisveroaste Verotulojen rakenne Suurimmat muutokset Progressiosta regressioon Kokonaisveroaste

Lisätiedot

7 SAK:n edustajakokouksen sopimuspoliittiset päätökset 7.1 Sopimuspolitiikan tavoitetila vuosikymmenen jälkipuoliskolla Onnistuneen sopimuspolitiikan ansiosta, jossa on yhteen sovitettu talousja työmarkkinapolitiikka,

Lisätiedot

Elintarvikkeiden hintataso ja hintojen kehitys 12.9.2011

Elintarvikkeiden hintataso ja hintojen kehitys 12.9.2011 ja hintojen kehitys Elintarvikkeiden kuluttajahinnat Suhteessa maan yleiseen hintatasoon on elintarvikkeiden hinta Suomessa Euroopan alhaisimpia. Arvonlisäverottomilla hinnoilla laskettuna elintarvikkeiden

Lisätiedot

Tilastokuvioita opintoetuuksien saajamääristä ja kustannuksista. 29.3.2016 Tilasto- ja tietovarastoryhmä

Tilastokuvioita opintoetuuksien saajamääristä ja kustannuksista. 29.3.2016 Tilasto- ja tietovarastoryhmä Tilastokuvioita opintoetuuksien saajamääristä ja kustannuksista 29.3.216 Tilasto- ja tietovarastoryhmä OPINTOTUKIMENOT, OPINTOLAINAT JA TAKAUSVASTUUT Opintotukimenot 199 215 1 Milj. euroa (vuoden 215 rahana)

Lisätiedot

Kuva 5. Palkkojen taso 2003, 10 kärkimaata teollisuuden työntekijät, euroa/tunti

Kuva 5. Palkkojen taso 2003, 10 kärkimaata teollisuuden työntekijät, euroa/tunti Kuva 5. Palkkojen taso 2003, 10 kärkimaata teollisuuden työntekijät, euroa/tunti Tanskassa palkkoihin sisältyvät myös työeläkemaksut. Kuva 6. Palkkataso EU-maissa 2003, teollisuuden työntekijät * Tiedot

Lisätiedot

Maailman valutuotanto

Maailman valutuotanto Maailman valutuotanto Yhteenveto Modern Castings-lehden ja American Foundry Society (AFS) - yhdistyksen tilastoimista luvuista vuosilta 2004, 2006, 2008, 2010 ja 2012 Tuula Höök 9.9.2014 Tilastoinnissa

Lisätiedot

Coloplastin paikallistoimistot

Coloplastin paikallistoimistot Afrikka Aasia Australia Eurooppa Pohjois-Amerikka Etelä-Amerikka Afrikka Algeria (ranska, arabia) (maksuton*) +213 0560 16 50 18, +213 0560 16 59 59 sunnuntai torstai, 9.00 17.00 dzconsumerservice@coloplast.com

Lisätiedot

Suorien sijoitusten pääoma

Suorien sijoitusten pääoma Suorien sijoitusten pääoma 16.3.2010 Topias Leino topias.leino@bof.fi maksutase@bof.fi SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Suorat sijoitukset Suomeen ja Suomesta ulkomaille: SIJOITUSVIRRAT VUONNA

Lisätiedot

muutokset Päivittäistavarakaupan aamupäivä

muutokset Päivittäistavarakaupan aamupäivä Kansainväliset kaupan sääntelyn muutokset Kaupan sääntelyn kansainvälinen ominaispiirre on sekavuus Kilpailun kannalta tärkeimpiä vähittäiskaupan sääntelyn osa-alueita ovat kaavoitus ja suurmyymälät, erilaiset

Lisätiedot

muutos *) %-yks. % 2017*)

muutos *) %-yks. % 2017*) TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2016 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2016: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminta Suomessa 1 SUOMEN AKATEMIA 2019 TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINTA

Tutkimus- ja kehittämistoiminta Suomessa 1 SUOMEN AKATEMIA 2019 TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINTA Tutkimus- ja kehittämistoiminta Suomessa 1 SUOMEN AKATEMIA 2019 TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINTA Julkisen tutkimusrahoituksen toimijat Suomessa EDUSKUNTA VALTIONEUVOSTO Opetus- ja kulttuuriministeriö Työ-

Lisätiedot

Terveydenhuollon rahoitusmuodot ja rahoittajaosapuolet

Terveydenhuollon rahoitusmuodot ja rahoittajaosapuolet Terveydenhuollon rahoitusjärjestelmät - meillä ja muualla Markku Pekurinen Osastojohtaja - Palvelujärjestelmäosasto Terveydenhuollon rahoitusmuodot ja rahoittajaosapuolet Varsinainen rahoittaja Rahoitustapa

Lisätiedot

Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku)

Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku) 100066821 866 Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku) 01.03.2019-31.03.2019 Vak.os.yht.Mandatum Life PL 627 00101 HELSINKI SALKKURAPORTTI Yhteyshenkilö: eq Varainhoito Oy Asiakaspalvelu Aleksanterinkatu

Lisätiedot

Matkailutilasto Lokakuu 2016

Matkailutilasto Lokakuu 2016 Matkailutilasto Lokakuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 4,0 prosenttia Oulussa Lokakuussa 2016 Oulussa yövyttiin 49 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 43 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

Turun yliopisto Kv-maisteriohjelmien uudet opiskelijat ohjelmittain aiemman tutkinnon maan mukaan

Turun yliopisto Kv-maisteriohjelmien uudet opiskelijat ohjelmittain aiemman tutkinnon maan mukaan 1 (6) International Master in Management of IT Alankomaat 1 5 5 5 6 Australia 1 1 Belgia 1 1 Intia 2 1 Japani 1 Kiina 2 2 2 2 1 1 3 Kolumbia 1 Libanon 1 Norja 1 Papua-Uusi-Guinea 1 Portugali 1 Puola 1

Lisätiedot

Maapallon kehitystrendejä (1972=100)

Maapallon kehitystrendejä (1972=100) Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä

Lisätiedot

Matkailutilasto Kesäkuu 2016

Matkailutilasto Kesäkuu 2016 Matkailutilasto Kesäkuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset vähenivät 7,5 prosenttia Oulussa Kesäkuussa 2016 Oulussa yövyttiin 49 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 37 000 yötä ja ulkomaalaiset 12 000 yötä

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot

Matkailutilasto Elokuu 2016

Matkailutilasto Elokuu 2016 Matkailutilasto Elokuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset laskivat 4,7 prosenttia Oulussa Elokuussa 2016 Oulussa yövyttiin 57 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 44 000 yötä ja ulkomaalaiset 13 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Matkailutilasto Heinäkuu 2016

Matkailutilasto Heinäkuu 2016 Matkailutilasto Heinäkuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset vähenivät 4,9 prosenttia Oulussa Heinäkuussa 2016 Oulussa yövyttiin 80 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 61 000 yötä ja ulkomaalaiset 19 000 yötä

Lisätiedot

*) %-yks. % 2018*)

*) %-yks. % 2018*) TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2017 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2017: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät

Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät ( ) Keskihajonta Kansallinen keskiarvo Hongkong 571 (61) h Venäjä 568 (66) h Suomi 568 (64) h Singapore 567 (80) h Pohjois-Irlanti 558 (76) h Yhdysvallat

Lisätiedot

Matkailutilasto Syyskuu 2016

Matkailutilasto Syyskuu 2016 Matkailutilasto Syyskuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 6,6 prosenttia Oulussa Syyskuussa 2016 Oulussa yövyttiin 50 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 41 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

1 Matkailutilasto syyskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto syyskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia n seudulla Syyskuussa 2016 n seudulla yövyttiin 11 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 9 200 yötä ja ulkomaalaiset 2 100 yötä (venäläiset 899 yötä).

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v) Työllisyysaste 198 26 Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v 8 % Suomi 75 EU 15 EU 25 7 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 6** 5.4.25/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985 26

Lisätiedot

Y-SUKUPOLVI: MINUN URANI

Y-SUKUPOLVI: MINUN URANI Y-SUKUPOLVI: MINUN URANI Y-sukupolvi on keskittynyt omaan uraansa, kulkemaan omia polkujaan ja kehittämään taitojaan varmistaakseen kilpailukykynsä työmarkkinoilla. Muiden johtaminen ei ole prioriteettilistan

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys

Lisätiedot