Keksijän Päivä jakoi tunnustusta ja korosti keksintöjen merkitystä innovaatioiden kovana ytimenä



Samankaltaiset tiedostot
InnoOmnia. Toisin nähden, toisin tehden toisin sanoen. Uusia tuulia opetukseen. Mervi Jansson

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA

Perustelut: Lukuisia työsuhdekeksintöjä tehneen Keijo Kareisen pitkäaikainen toiminta Pohjois-Karjalan Keksijät ry:n jäsenenä ja tilintarkastajana.

Yrityselämän tarpeet ja nuorten valmiudet työelämään. Toimitusjohtaja Lauri Sipponen

Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa. kehitysyhtiö KEHY

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA

Lehdistömateriaali Julkaisuvapaa 5. kesäkuuta 2013 klo 18.00

Brändituotteella uusille markkinoille

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö

EduFutura Jyväskylä

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

UUSIA MAHDOLLISUUKSIA VERKOSTOITUMALLA JA YHTEISTYÖLLÄ

Liikeidea, liiketoimintasuunnitelma. Yritystoiminta 3 op Timo Pihlajamäki / Jamk / 2008

CREMA- rahoitushaku 2018 ( ) Kaupunkien palvelut ja vetovoimaisuus luovan yritystoiminnan alustana

YES INFO. YRITTÄJYYSKASVATUKSEN TEEMAKOULUTUS Oppilaitoksen työelämäyhteistyön kehittäminen, 2 pv NY OHJELMA- KOULUTUS YES-MALLIT KÄYTTÖÖN

Suomen Franchising-Yhdistys ry:n tietopaketti: Franchising Suomessa.

Tulevaisuus on haastettava. NYT.

Omistajuuden ja johtamisen yhteys

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA

UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen

Keksintötoiminta kasvun kätilönä

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK

Suomen Franchising-Yhdistys ry:n tietopaketti: Franchising Suomessa.

YRITTÄJYYSPOLKU. Nuorten työllisyyspalvelut

Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA. Oma Yritys 2013, Helsinki Antti Salminen innovaatioasiantuntija, Uudenmaan ELY-keskus

Elinkeinoelämän tulevaisuuden osaamistarpeita

LUOVUUDESTA KASVUA JA UUDISTUMISTA

Hyvän digiasiakassuhteen rakentaminen

Suomen Franchising-Yhdistys ry:n tietopaketti: Franchising Suomessa.

Uutta luovaa taloutta. Anu Perttunen ohjelmajohtaja Luovien alojen verkosto

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022

Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa.

Yri$äjyysvalmennus. Kokonaisuuden tavoi$eet

Verkostoituen. Ritva Partinen, Sosiaali- ja terveysministeriö

Mentorin tuli toimia Telemachosin opettajana ja ohjaajana sekä antaa pojalle kaikki se tuki mitä hän tarvitsi

Yhteiskunnallinen yritystoiminta tausta ja määritelmä. Yhteiskunnallisten yritysten superpäivä, Oulu

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola

Tutkimuksen tavoitteet

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9

IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen

Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma

Tekesin palvelut teollisuudelle

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta


Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto

Osuva-loppuseminaari

Työssäoppiminen yrittäjänä. Leonardo da vinci hankkeiden päätösseminaari

ARENEN YRITTÄJYYSSUOSITUKSET

Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio /Mona Hägglund

YRITYS-SUOMI MUKANA YRITTÄJÄN ARJESSA. Sirpa Alitalo Työ- ja elinkeinoministeriö

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA Juha Elf, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus Jani Jokitalo, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha

Menestyskulttuurin luominen

William ja Ester Otsakorven Säätiö. Oppilaitosseminaari Linnoituksen Krouvi, Lappeenranta

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)

AINEETTOMAN OMAISUUDEN HUOLTOKIRJA

Ammatillinen koulutus puutoimialan edistäjänä

Innovaattorin ideakartta

1907 Konttorikonemekaanikko Emil Henriksson keksii levyhaittasylinterin.

Yrittäjyysohjelma Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunta

LAATUFESTARIT Vararehtori Heli Huotari

Yritysten ja korkeakoulujen kehittämiskumppanuus. Maakuntakorkeakoulufoorumit

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT

Osaamisesta sosiaalista pääomaa rohkean johtamisen avulla

Keksijän muistilista auttaa sinua jäsentämään keksintöäsi ja muistuttaa asioista, joita on hyvä selvittää.

VTT:n strategian ja toiminnallinen arviointi Johtoryhmän jäsenen kommentteja

Espoon Avoimen osallisuuden malli

OSUUSKUNTA TOIMINNAN SYNTY JA KASVUTARINA

Liideri livenä Tampereella Pk-yritysten verkostokumppanuusmalli uudet mallit liiketoimintaan ja johtajuuteen Janne Aaltonen Kehitysjohtaja

Torstai Mikkeli

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007

PARASTA SUOMELLE MUOKKAA PERUSTYYLEJ KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

Poimintoja mietittäväksi. Juha Ristilä

Kansainvälisty kanssamme

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU

Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä

Yritysrahoitus ohjelmakaudella

Kauppakeskus Kotkan Tähti, Jumalniemi, m2. Kotka KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä

YRITYSINFO KIERRÄTYSLIIKETOIMINTA KONSERNITIEDOT

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU

Yritys-Suomen markkinointi Kotkan-Haminan seudulla Kristiina Kuparinen Cursor Oy

Metsäalan Johtamisakatemia.

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016

Osaamispääoman johtaminen

Tiedolla varmuutta - suojauksella kilpailuetua

Tuottavuutta henkilöstöä, osaamista ja työhyvinvointia kehittämällä - Työelämä 2020 aamukahvitilaisuus pk-yrityksille

MARIE SKŁODOWSKA-CURIE -TOIMET VAUHDITETAAN INNOVAATIOITA, KEHITETÄÄN HUIPPUOSAAMISTA

Palosuojelurahaston erityisavustusten hakeminen: tietoa yliopistoille ja ammattikorkeakouluille. Helsinki

INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA

Avoin innovointi liiketoiminnan tukena

Transkriptio:

Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 8.11.2013 klo 13.00 Pekka Koivukunnas Vuoden Keksijä; KONSTA-palkinnot Kemppi Oy:lle InnoOmnialle, Keksintöjen Viikolle ja Olavi Lehdolle Keksijän Päivä jakoi tunnustusta ja korosti keksintöjen merkitystä innovaatioiden kovana ytimenä Keksintö- ja innovaatiotoiminnan edistämisalustaksi perustettua valtakunnallista Keksijän Päivää vietettiin jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan Aatoksen päivänä 8.11. Päivän Lahdessa järjestetyssä pääjuhlassa jaettiin runsain mitoin tunnustusta keksijöille ja keksintötoiminnan edistäjille. Suomen Keksijäin Keskusliiton myöntämän Vuoden Keksijä 2013 -tunnustuksen sai ammatti-innovaattori Pekka Koivukunnas, joka on nimettynä keksijänä yli sadassa patentissa.(liite) Keksintö- ja innovaatiotoiminnan esimerkillisestä edistämisestä myönnettävät palkinnot menivät tänä vuonna Kemppi Oy:lle, InnoOmialle, Keksintöjen Viikolle ja Olavi Lehdolle. Tilaisuudessa julkistettiin myös Keksijän huoneentaulu, jonka on laatinut Vuoden Keksijä 2012 ja Wallenberg-palkinnon saanut Metso Oyj:n kehityspäällikkö Mika Viljanmaa. (liite) En tiedä Suomessa mitään tärkeämpää toimintaa kuin keksiminen mainitsi työministeri Lauri Ihalainen valtiovallan tervehdyksessään. Keksijän Päivän tavoitteena on korostaa keksintöjen merkitystä innovaatioiden kovana ytimenä, lisätä yksityisten ja työsuhdekeksijöiden arvostusta ja parantaa heidän toimintaedellytyksiään. Päivä toimii samalla yhtenä keksintöjen ja innovaatioiden eli tulevaisuuden tuotteiden julkistamis- ja kaupallistamisalustana. Päivä pyrkii myös aktivoimaan keskustelua relevanteista aiheista kuten esimerkiksi suomalaisen keksijän asemasta, nykyisistä ja tulevista rahoitusinstrumenteista, teollisoikeuksista ja innovaatiopolitiikasta ja lisäämään alan yhteistyötä median kanssa. Tapahtuma järjestettiin kansallisen KeksijäForumin, Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston yhteistyönä. Lisätiedot: Timo Kivi-Koskinen, SKTY ry, 0400 540 004, timo@kivi-koskinen.com, Maunu Korpela, toiminnanjohtaja, KEKE, 050 356 3654, maunu.korpela@kekery.fi

Pekka Koivukunnas Vuoden Keksijä 2013 VUODEN KEKSIJÄ -palkinto on Suomen Keksijäin Keskusliiton perustama innovaatioketjun ensimmäisen lenkin kansallista merkitystä innovaatiotoiminnan kovana ytimenä korostava tunnustuspalkinto, joka jaetaan kansallisena Keksijän Päivänä. Vuoden Keksijä -palkinto jaetaan keksijälle, joka on keksinnöllään erityisesti muuttanut maailmaa. Palkintoon onkin kirjattu latinaksi: Omnia mutantur nos et mutamur in illis eli Kaikki muuttuu ja me muutumme sen myötä. Pekka Koivukunnas ammatti-innovaattoritoiminnan pioneeri Diplomi-insinööri Pekka Koivukunnas on Suomessa ammatti-innovaattoritoiminnan dynaaminen pioneeri. Ammatti-innovaattorihan ei perinteisessä kategorioinnissa ole sen enempää ns. yksityinen keksijä kuin työsuhdekeksijäkään, vaan ulkopuolinen osaaja, joka tuo ratkaisut yrityksiin niiden tilauksesta. Koivukunnas on siten toimintamallillaan ollut edistämässä kokonaisen uuden ammattikunnan syntyä. Koivukunnas toimi aiemmin Metso Paper Oy:ssä tuotekehittelytehtävissä ja myös tuotekehittelyosaston esimiehenä kehittäen Juha Lipposen kanssa paperinkiillotuskonetta, jota on myyty yli miljardilla eurolla sen elinkaaren aikana. Koivukunnas on äärimmäisen tuottelias innovaattori, joka noin sadassa patentissa on keksijäksi nimetty henkilö. Vuodesta 2007 lähtien Koivukunnaksen lukuisat asiakkaat ovat olleet suuria ja keskisuuria suomalaisia konepajayrityksiä. Koivukunnaksen työssä kiteytyvät ainutlaatuisesti kaikki menestyvän keksijän parhaat ominaisuudet: kyky kuunnella asiakasta, keksiä asiakasyrityksen ongelmaan ratkaisu, myydä visionääristä ratkaisukykyä ja harjoittaa menestyksellistä ammatti-innovaattori-liiketoimintaa. Lisätiedot: toiminnanjohtaja Maunu Korpela, maunu.korpela@kekery.fi, 050 356 3654 Omnia Mutantur Vuoden Keksijä 2013 -palkinto on Omnia mutantur -teos, jonka tekijä on graafikkovalokuvaaja Espoosta Jon Menna, joka käyttää töissään eri medioita, tehden pääasiassa piirros- ja valokuvataidetta.

KONSTA-palkinnot Keksijän Päivänä Kemppi Oy:lle, InnoOmnialle, Keksintöjen Viikolle ja Olavi Lehdolle KONSTA on Suomalaisten Keksijöiden Tukiyhdistyksen ja Headlinen perustama keksimisen kansallista merkitystä korostava tunnustuspalkinto. Sen tavoitteena on nostaa esiin ja palkita sellaisia eri sektoreilla toimivia henkilöitä ja organisaatioita, jotka ovat esimerkillisellä tavalla parantaneet keksijöiden onnistumisedellytyksiä tai muuten olleet tekemässä suomalaista toimintaympäristöä entistä keksijämyönteisemmäksi. Yritys-KONSTA: Kemppi Oy toimialansa tiennäyttäjä Juuriltaan vahvasti lahtelaisen Kemppi Oy:n yrityshistoriaa on aina leimannut sisäänrakennettu yrittäjyys ja jatkuva edelläkävijyys. Yritys on kehittänyt useita teknologioita, jotka ovat myöhemmin juurtuneet alan standardeiksi. Hyvinä esimerkkeinä näistä ovat vuonna 1977 lanseerattu maailman ensimmäinen hitsausinvertteri ja 1993 lanseerattu maailman ensimmäinen digitaalinen kaarihitsauslaite. Näistä ensimmäisestä on tullut alan standardi, johon kaikki toimijat tarjontansa perustavat. Jälkimmäisen arvo ymmärretään täysimääräisesti vasta nyt, kun hitsauksen hallintaratkaisut ja johtaminen menee digitaalisuuden ansiosta verkkoon ja mobiililaitteisiin. Viimevuosien aikana Kemppi on ollut ensimmäisenä rakentamassa verkon käyttöön perustuvia ohjelmistoja ja palveluja, jotka mahdollistavat uudet liiketoimintamallit. Tästä taas on hyvänä esimerkkinä Kemppi DataStorelle vuonna 2010 myönnetty Laatukeskuksen laatuinnovaatiopalkinto. Kempin tarjoamankehityksen laventumisesta varmasti paras esimerkki puolestaan on CERNin LHC-hiukkaskiihdyttimen suprajohtavien magneettien ohjausvirtalähteet, joissa Kemppi oli keskeinen toimittaja. Juuri LHC-hiukkaskiihdytin oli avainasemassa Higgsin hiukkasen löytämisessä, mikä johti tänä syksynä tutkijaryhmän palkitsemiseen Nobelin fysiikan palkinnolla. Kemppi Oy:n innovatiivisuuden taustalla on yrityskulttuuri, jossa tekijöitä rohkaistaan tekemään asioita uudella tavalla. Virheitäkään ei tarvitse pelätä tai välttää, kunhan omalla toiminnalla edesautetaan niiden korjaamista nopeasti ja riittävän ajoissa. Tarkoituksenmukaiset, toimivat prosessit ja työkalut tarvitaan toki myös. Näihin kuuluvat tuotteiden, ohjelmistojen ja palveluiden kehittämiseen viilatut prosessit ja työsuhdekeksintöihin liittyvät toimintamallit. Ideoiden keräämiseen ja jatkojalostukseen liittyvillä ohjelmistoratkaisuilla on myös tärkeä rooli kokonaisuudessa. Ryhmän tai yksilön tekemien innovaatioiden jatkohyödyntäminen varmistetaan salaamalla, julkistamalla tai suojaamalla keksintö tavaramerkein, mallisuojin tai patentein. Innovaatioiden pääasiallinen lähde on asiakkaan ja asiakasyrityksen arki. Arjen tapahtumia havainnoidaan ja tutkitaan asiakasta kohdattaessa mahdollisimman poikkitieteellisellä (moniosaaja)-tiimillä. Asiakasymmärrystä haettaessa ei tyydytä tarkastelemaan hitsauslaitetta käyttävää hitsaajaa. Työntekijän esimiehen ja asiakasyrityksen johdon tavoitteet ja tarpeet kiinnostavat yhtä lailla.

Perustiedot Kempistä: Kemppi Oy -konserni maailman johtavia kaarihitsauslaitevalmistajia liikevaihto 121 miljoonaa euroa, josta n. 90 % kansainvälisiltä markkinoilta tuotantolaitokset: Lahti (pääkonttori), Asikkala ja Chennai (Intia) omia toimipisteitä 15 maassa ja säännöllistä vientiä n. 70 eri maahan henkilöstöä 630, joista 172 ulkomaisissa yksiköissä Kemppi Oy on Kemppi Group Oy:n tytäryhtiö Lisätiedot: johtaja Mikko Veikkolainen, 044 289 9338, mikko.veikkolainen@kemppi.com Koulutus-KONSTA: InnoOmnia/Omnia ruohonjuuritason keksintöjä toisin nähden, toisin tehden ja toisin sanoen InnoOmnia on Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian palveluyksikkö, josta varsin lyhyessä ajassa on tullut innovatiivisten oppimisratkaisujen ja -ympäristöjen, koulutustuotteiden ja yrityspalvelujen kehittäjä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. InnoOmnia toimii avoimissa verkostoissa sekä opiskelijoiden, yrittäjien ja kehittäjien muodostamassa osaajayhteisössä. Oppimista, keksintöjen syntymistä ja yrittäjyyttä edistetään luovasti ja rohkeasti yli kouluasteiden ja organisaatiorajojen. InnoOmniassa yrittäjä saa käyttöönsä nykyaikaiset työtilat, monialaisen ammattiosaamisen ja erilaisia tukipalveluja. InnoOmnian ympärille muodostuu osaajaverkosto, joka tukee yrittäjän omaa osaamista ja mahdollistaa liiketoiminnan kasvun ja monipuolistumisen. InnoOmniassa eri alojen opiskelijat valmentautuvat työelämään ja yrittäjyyteen yhteistyössä yrittäjien ja työnantajien kanssa InnoOmnian LUOVIVA-yritysvirittimessä, oppimisympäristöissä, projekteissa ja kansainvälisessä vuorovaikutuksessa. Osaajayhteisön keskeisiä arvoja ovat luovuus, vastuullisuus ja innovatiivisuus. Työn ja opiskelun ilo välittyy tilaratkaisuista arkipäivän toimintoihin. Kohtaamisia syntyy niin Kookoskuppilassa, Africassa, Pumbalassa kuin Tahkoomossakin. InnoOmniassa maanantai on viikon paras päivä! Lisätiedot: johtaja Elina Oksanen-Ylikoski, 040 550 9393, elina.oksanen-ylikoski@omnia.fi Tapahtuma-KONSTA: Keksintöjen Viikko / Witas Oy Viitasaari Valtakunnallinen Keksintöjen Viikko -tapahtuma on järjestetty Kehitysyhtiö Witas Oy:n toimesta Viitasaarella jo seitsemän kertaa. Tapahtuma kokokoaa saman katon alle itsenäisiä keksijöitä, valmistajia, jakelukanavien edustajia, rahoittajia, palveluntuottajia sekä asiantuntijoita. Se tarjoaa näin erinomaisen mahdollisuuden verkostoitumiseen ja yhteistyökumppaneiden löytämiseen. Vuonna 2012 Keksijän Viikko kokosi yhteen nelisenkymmentä näytteilleasettajaa Virosta, Ruotsista ja Suomesta. Messutarjonta laajentui entisestään vuonna 2013, jolloin näytteilleasettajien joukkoon liittyi myös Puola. Tapahtumassa vierailee vuosittain yli 2 000 kävijää. Keksintöjen Viikolla on solmittu hyvinkin merkittäviä yhteistyösopimuksia sekä keksintöjen lisenssi- ja/tai myyntisopimuksia. Tapahtuma on toiminut ponnahduslautana useille ensikertaa esille tuleville ideoille, tuotteille ja hankkeille sekä innovaatioeksosysteemiin vaikuttaville organisaatioille. Kansainvälistyneenkin Keksintöjen Viikko -tapahtuman idea on säilynyt muuttumattomana; yksittäisen keksijän keksintö on edelleen sen keskipiste.

Lisätiedot: toimitusjohtaja Tuija Muhonen, 040 574 8004, tuija.muhonen@witas.fi Elämäntyö-Konsta: Olavi Lehto Talousneuvos, diplomi-insinööri, keksijä ja yrittäjä Olavi Lehdon merkitys Suomen keksintötoiminnan edistämisessä on ainutlaatuinen. Hänen lukuisat keksintönsä ja niistä seurannut yritystoiminta on ollut laajaa ja taloudellisti merkittävää. Lehdon tavasta ajatella ja toimia kertoo erittäin hyvin hänen yritystensä nimissä esiintyvä avainsana: Nova. Hänen missionaan on aina ollut ongelman ratkaisu eli uusi keksintö. Olavi Lehdon ennakkoluulottomuudelle ja monipuolisuudelle kuvaavaa on esimerkiksi se, että hän oli keskeinen henkilö myös Spede Pasasen keksintöjen toteuttamisessa. Keksijöitten kunnioittamisen ja heidän aikaansaannoksiensa oikeudenmukaisen arvostamisen edistäminen on aina ollut Olavi Lehdolle tärkeää. Tämä asenne oli keskeisenä katalysaattorina, kun Suomalaisten Keksijöiden Tukiyhdistys perustettiin Maailman Henkisen Omaisuuden päivänä 26.4.2004 ja lisäksi myöhemmin Suomalaisten Keksijöiden Tukisäätiö 4.6.2008. Molemmat organisaatiot pyrkivät yhteistyössä valtion, kuntien, yritysten ja muiden keksijäorganisaatioiden kanssa toteuttamaan hänen perusajatusta Keksijät kunniaan ja kannustimet kuntoon. Keksijän Päivä on yksi esimerkki tämän suuren ja toivottavasti kaikkien yhteisen tavoitteen toteuttamisessa. Korkeasta iästään ja haastavasta terveydentilastaan huolimatta Lehdon keksijän palo ei ota laantuakseen. Hänen viimeisimmät keksintönsä ovat parhaillaan astumassa markkinoille. Lisätiedot: Timo Kivi-Koskinen, SKTY ry, 0400 540 004, timo@kivi-koskinen.com