Medialukutaito ja uudet lukutaidot -kurssi Tampereen kesäyliopisto 2010 Sisällys Maarit Jaakkola: Mitä nuoret tekevät netissä?... 2 Anu Kuusisto ja Judi Rose: Haluan kuulua ryhmään... Media ja lapsen itsetunto... 4 Maaret Salminen ja Riikka Santonen: Oman itsen representaatiot yksityisyyden ja julkisuuden vuorovedessä... 7 Jaan Esken ja Julia Hyvärinen: Nuorten mediankäytön riskit... 9 Petteri Haapamäki ja Hanna-Reetta Nokso-Koivisto: Nuorten mediakriittisyys vaikuttamisen ja osallistumisen näkökulmasta... 10 1
Maarit Jaakkola Mitä nuoret tekevät netissä? Tyypillinen suomalainen nuori vietti netissä aikaa keskimäärin kaksi tuntia päivittäin vuonna 2009. Mutta mitä netissä oikeastaan tehdään? Mikä on erilaisten web-palvelujen merkitys ja mieli nuorten näkökulmasta? Miten mediakriittisiä nykynuoret diginatiivit ovat? Tampereen kesäyliopiston medialukutaidon oppiaineeseen kuuluvan Medialukutaito ja uudet lukutaidot -kurssin osallistujat saivat tehtäväkseen haastatella nuoria ja tutustua aihetta käsittelevään kirjallisuuteen. Haastateltavina oli kolme pirkanmaalaisen Mediaskooppi-verkoston nuorta (www.mediaskooppi.net). Jokaiselle työparille annettiin valmis näkökulma, josta käsin pari tulkitsi nuorten nettikäyttäytymistä ja digitaalista lukutaitoa. Työparit käsittelivät verkkoyhteisöllisyyttä, oman itsen esittämistä muille, netinkäytön riskejä ja nettivaikuttamista. Läpikantavana kysymyksenä oli: mitä mediakasvattajan tulisi ajatella nuorten nettimaailmoista? Yhteisöllisyyttä ja osallisuutta Yhteisö on ihmisryhmä, jonka jäsenet ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja joita yhdistää jokin yhteinen tehtävä, päämäärä tai muu tarkoitus. Yhteisöön kuulumisen on havaittu olevan myös ihmisen perustarve. Aikaamme on sanottu uusyhteisöllisyyden ajaksi, ja verkkomuotoinen kommunikaatio perustuu pitkälti erilaisiin käyttäjien muodostamiin yhteisöihin, jotka muotoutuvat ihmisten verkkomediaan jättämien digijälkien kautta. Tutkijat ovat kiinnittäneet myös huomiota osallisuuden käsitteeseen: yhteisöjen kautta on mahdollista tulla osallisiksi yhteiskunnan ja kulttuurin prosesseista ja vaikuttaa niihin uudella tavalla. Anu Kuusisto ja Judi Rose pohtivat, mitä ja millaista yhteisöllisyys verkossa on: miten yhteisöllisyys tai yhteisöllisyyden tunne syntyy ja miten sitä ylläpidetään? Minä, minä, minä itsen esittäminen verkossa Jälkimodernia ihmistä vaivaa alati yksi keskeinen kysymys: kuka minä olen ja mihin minä kuulun? Digitaalisen kulttuurin aikaa on kutsuttu itsekeskeisyyden vallankumoukseksi (me-volution) ja (ääri-)individualismin aikakaudeksi. Uuden sukupolven elämä on kokonainen biografinen projekti, joka koostuu yksilöllisistä valinnoista. Tee-se-itse-elämäkertaan kuuluu mahdollisuus vaikuttaa omaankuvaan ja muiden näkemään (julkiseen) kuvaan erilaisten representaatioiden kautta. Virtuaalitodellisuus perustuu itsen näyttämiseen oman varta vasten rakennetun nettiprofiilin kautta. Oleminen on nähdyksi tulemista, kuten filosofi Zygmunt Bauman (1991) on postmodernia aikaamme luonnehtinut. 2
Maaret Salmisen ja Riikka Santosen aiheena on, miten oman itsen representaatiot vaikuttavat minäkuvaan. Missä kulkee yksityisyyden ja julkisuuden raja? Ja kaikkialla vaanivat vaarat ja riskit? Sosiologi Ulrich Beckin (1992) mukaan me länsimaalaiset elämme riskiyhteiskunnassa (Risikogesellschaft). Tieteellisen maailmankuvan on korvannut jälkimoderni epävarmuuksien tila, jossa rationaalisen maailmankuvan varmuudet kyseenalaistetaan. Nykyajan nuoret joutuvat kohtaamaan ympäristössään jatkuvasti erilaisia vaaroja ja epävarmuuksia ympäristökatastrofista tietokoneviruksiin. Nuoret ovat tutkijoiden mukaan myös entistä taipuvaisempia ottamaan erilaisia riskejä vapaa-ajallaan, jota määrittävät hedonistiset ja itsekeskeiset arvot: mitä vaarallisempaa, sitä nautinnollisempaa. Itsekin vielä nuorten ikäryhmään kuuluvat Jaan Esken ja Julia Hyvärinen tutkailevat, millaisia todellisia riskejä verkossa vaanii ja ovatko nuorten kohtaamat riskit sellaisia, että aikuisten tulisi todella huolestua niistä. Aktiivinen suhde ympäristöön: vaikuttamista ja osallistumista Suomessa ja länsimaissa on jo pitkään oltu huolestuneita siitä, että nuoret eivät ole kiinnostuneet politiikasta ja vaikuttamisesta. Kouluissa kansalaiskasvatus on ajettu alas, ja tutkimusten mukaan (esim. Suutarinen 2006) kouluissa pelätään puhua politiikkaa. Internet luo tässä suhteessa kuitenkin lupauksia moninaistamalla ainakin periaatteessa kansalaisvaikuttamisen keinoja. Nettifoorumeilla kansalaiskeskustelu näyttäytyy kuitenkin epäintellektuelleina väittelyinä ja individualistisena kevytaktivismina. Toisaalta oman äänen kuuluviin saaminen on kynnyksettömän julkaisemisen ansiosta entistä vaivattomampaa. Petteri Haapamäen ja Hanna-Reetta Nokso-Koiviston tehtävänä oli pureutua kysymykseen, millaista potentiaalia internetillä on nuorten vaikuttamismahdollisuuksien lisäämisessä. Millaisia hyviä esimerkkejä mahdollisuuksista vaikuttaa on olemassa? 3
Anu Kuusisto ja Judi Rose Haluan kuulua ryhmään... Media ja lapsen itsetunto Perinteisesti yhteisöllisyys on pidetty tiettyyn maantieteelliseen paikkaan ja ihmisryhmään kuulumisena ja sellaisena sosiaalisena vuorovaikutuksena, mitä esimerkiksi kyläyhteisöissä on harjoiteltu. Ihmisen identiteetti on pitkälle muodostunut sen mukaan, mihin yhteisöön hän kuuluu. Esimerkiksi ennen vanhaa ihmisen ammatti määräytyi usein sen mukaan, kuuluiko hän työläisperheeseen vai porvarisperheeseen. Ihmiset eivät voineet aina itse päättää, mihin yhteisöön he halusivat kuulua (Kinnunen 2010, 119 ja 121). Globalisaation myötä tämän päivän yhteisöt ovat muuttuneet löyhemmiksi. Ihmiset kulkevat enemmän paikasta toiseen ja heillä on valinnan varaa, mihin yhteisöön he haluavat kuulua ja kenen kanssa he haluavat liikkua. He useimmiten valitsevat itse, millaiseksi he haluavat kehittyä, paineet kehittyä oman lähiyhteisön sanelemaan muottiin ovat hälvenemässä. Toisaalta nykyihmisellä on pakko itse valita elämänsä suuntaa, tiukka yhteisö ei ole enää tukemassa ja toisaalta rajoittamassa yksilön valintoja (Kinnunen 2010, 121). Suvulla, asuinympäristöllä kuten naapurusto, kaupunki, tai kylä ja jopa yhteiskunnalla ei ole enää niin vahvaa vaikutusta ihmiseen tänä päivänä (Myllyniemi 2008, 103 104). Nykyihminen siis muokkaa ja rakentaa pitkälle itse identiteettiään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ihmisillä olisi etäisempi suhde muihin ihmisiin. Myllyniemen (2007, 96 100) tutkimuksen mukaan säännöllinen yhteydenpito ystäviin varsinkin 15 29-vuotiaiden keskuudessa on selvästi kasvanut. Verkkoympäristö antaa ihmisille oivan mahdollisuuden leikkiä identiteetillään. Verkkoympäristössäkin ihmisen identiteetti määräytyy sen mukaan, mihin sosiaaliseen yhteisöön hän kuuluu, mutta yhteisö voi aina vaihtaa. Kun kyllästyy johonkin yhteisöön, voidaan vaihtaa toiseen. Ominaista verkkoyhteisöissä onkin usein se, että niihin kuuluvat ihmiset yhdistää vain yksi asia: sama harrastus, samat lemmikit, samanvärinen tukka. Olennaista on kuitenkin se, että verkkoyhteisöihin kuuluvat ihmiset tuntevat yhteenkuuluvuutta keskenään ja he ovat tiiviissä vuorovaikutuksessa vaikka he eivät ikinä tapaisikaan toisiaan verkkoympäristön ulkopuolella. He kuitenkin vahvistavat ja rakentavat sosiaalisia siteitään (Kinnunen 2010, 120 122). Netissä liikkuu myös ns. digitaalisia perhosia. He luovat useita päällekkäisiä profiileja, identiteettejä, saman palvelun sisällä. He voivat myös vaihdella palveluja. Heille identiteetin luominen on itse tarkoitus (Norppari et al. 2008, 93). Tämä ei ole kuitenkaan tapa, jolla nuori ilmaisee itseään, vaan se on väline, millä hän ylläpitää yhteyttä kavereihinsa (Boyd 2007, 13 teoksessa Norppari et al. 2008, 93). Tietokonepelejä, roolileikkejä, muotiblogeja. Netti on osa elämää, ja monen nuoren elämässä erilaiset nettiyhteisöt voivat olla todella tärkeällä sijalla. Vaikka ystäviä on verkon ulkopuolellakin, netti toimii välineenä tavata ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista kuin nuori itse. Juuri yhteisöllisyys on syy, miksi monet nuoret hakeutuvat nettiyhteisöihin ja palaavat niihin päivittäin. Jokainen kaipaa samoista asioista kiinnostunutta seuraa, mutta epävarman ja itseään etsivän nuoren elämässä mielenkiintoiseen yhteisöön kuuluminen voi olla yllättävänkin tärkeää. Mutta miten mediakriittisiä nuoret diginatiivit todella ovat? Jos medialukutaidon määritteenä käytetään kykyä saavuttaa, ymmärtää, arvioida ja luoda informaatiota erilaisissa konteksteissa, tapaamamme nuoret osaavat olla kriittisempiä kuin monet aikuiset ehkä luulevatkaan. Tapaamistamme nuorista moni oli paitsi innokas alansa seuraaja, monesti myös oman nettiyhteisönsä aktiivinen kehittäjä. Jokainen siten myös ymmärtää, miten toiminta rakentuu ja millaisista osatekijöistä se koostuu. Omaa kriittisyyttä halutaan myös 4
tuoda esiin. Esimerkiksi netin muotiblogeja esitellyt Ida-Maria kertoi seuraavansa suosittua muotiblogia osittain sen vuoksi, että blogin pitäjä osaa ja ennen kaikkea uskaltaa tuoda kriittisenkin mielipiteensä esiin. "Arvostan kritiikkiä ja sitä, että blogin pitäjä ei kehu kaikkia", Ida-Maria sanoo. Suositun Nelliinan vaatehuone -blogin seuraajien tiedossa ovat muun muassa blogistin saamat vaatelahjoitukset, ilmaiset matkat muotinäytöksiin ja muut blogin pidon kylkiäisinä saadut lahjat. Lahjoja ja muotiblogeihin ylipäänsä liittyvää kaupallisuutta Ida-Maria ei pidä pahana, vaan muodin ja kauneuden maailmaan oleellisesti liittyvänä asiana. Kun blogisti kertoo löytäneensä upean vaatteen H&M:stä, ei siinä mitään seuraavana päivänä tuomio samaa kauppaketjua kohtaan voi olla tyly. Myös lukijoiden kommentit ovat toivottuja, ja parhaimmillaan ne voivat herättää keskustelua nettiyhteisössä pitkäänkin. Netin maailmassa solmittu ystävyys myös herättää halun nähdä samoista asioista kiinnostuneita nuoria kasvokkain. Sosiaalisia funktioita on pidetty yhtenä median tärkeimmistä tehtävistä lasten ja nuorten elämässä (Kytömäki 1999 ja Herkman 2001 kirjassa Noppari et al., 54), ja samaan päätelmään voi helposti tulla kuunneltuaan nuorta blogistia. "Omat koulukaverit eivät ole ollenkaan niin kiinnostuneita muodista. Ystäviä voi tulla myös netin kautta", perustelee Ida-Mariakin. Muotiblogeja seuravien nuorten tapaamiset ovat Ida-Marian mukaan välillä isoja ja välillä pieniä, mutta aina yhtä kiinnostavia. Parhaimmillaan ne synnyttävät kotikaupunkiin uusia tapahtumia, jotka tiivistävät yhteisöä entisestään. Jones (Matikainen 2008, 72) määrittää verkkoyhteisön neljällä tavalla. Verkkoyhteisöstä voi puhua, jos yhteisöllä on keskinäistä vuorovaikutusta, viestijöitä on useita, yhteisön jäsenet kokevat yhteenkuuluvuutta ja jos yhteisöllä on yhteinen tila. Matikaisen mukaan verkossa ei siten välttämättä synny yhteisöjä, jotka täyttäisivät kaikki kriteerit. Muotiblogistien maailmassa selvä yhteisö kuitenkin on, ja se kokoontuu tiettyjen blogien ääreen kertomaan ajatuksistaan. Matikainen nostaa mielenkiintoisella tavalla esiin myös luottamuksen (Matikainen, 75). Verkko kyseenalaistaa luottamuksen, kun vanhoihin totuttuihin tapoihin arvioida toista ei voi luottaa. Sen sijaan verkossa voi puhua annetusta ja ansaitusta luottamuksesta (Ilmonen & Jokinen 2003 kirjassa Matikainen, 75): verkossa luottamus on ansaittava. Esimerkiksi muotiblogia seuraavalla syntyy vähitellen vahva käsitys siitä, ketä kannattaa seurata keneen kannattaa luottaa. Myös täysin toisenlaista nettimaailmaa esitellyt Terhi korosti yhteisöllisyyden merkitystä. "On kiva, kun tapaa uusia ihmisiä netin kautta", Terhi toteaa. Nettikavereita on paljon, ja heitä tavataan myös kasvokkain. Terhin yhteisö, nettiroolipelaajien yhteisö, kokoaa yhteen idearikkaita ja luovia nuoria, jotka etsivät väylää oman luovuutensa käyttämiseen. Tarinapohjaiset rooliyhteisöt syntyvät kirjoittamalla ja piirtämällä, ja niissä on tarkat säännöt. Myös Terhin toinen yhteisö DeviantArt on tärkeä oman luovuuden näyttämö ja lava omien töiden esilletuomiselle. Myllyniemi (2009) selvitti, miten nuoret käyttävät nettiä luovuutensa ilmaisemiseen, levittävät omat teoksensa ja miten paljon he latasivat muiden teoksia omaan käyttöönsä. Hänen mukaansa käsitykset luovuudesta ovat muuttumassa, identiteettejä muokataan samalla tavalla kuin valokuvia, joita sitten julkaistaan IRC-Galleriassa tai Facebookissa yms. Käyttäjät voivat tehdä omia videoita ja musiikkia. Myllymäen mukaan vain pieni prosentti (6 %) nuorista julkaisevat omia teoksiaan netissä. Hän muistuttaa kuitenkin, että 6 % merkitsee n. 60,000 nuorta (mt. 91 92). Terhi ja monet muut DeviantArtin käyttäjät ovat edelläkävijöitä luovuutensa ilmaisussa netissä. He ovat löytäneet väylän ilmaista itseään ja identiteettiään muulla tavoin kuin valokuvien muokkaamisella. Taideyhteisön muiden jäsenien mielipiteillä on paljon merkitystä. "On mukava saada palautetta, ja välillä on tullut yllättävän hyvääkin palautetta", Terhi kertoo. Yhteisön jäsenet ovat yleensä muita nuoria, ja heitä arvostetaan. Kopioiminen on kiellettyä, ja siitä kärähtää, ennemmin tai myöhemmin. Terhin verkkomaailmassa taide ja kulttuuri on iso osa elämää, ja ajatuksenvaihdosta hyötyvät kaikki. Esa Sirkkunen (Matikainen, 74) esittää, että verkkoyhteisöön kuulumisen motiivit voivat olla yhteisöllisiä ja 5
yksilöllisiä. Yhteisöllisiä motiiveja ovat esimerkiksi tietojen ja taitojen jakaminen muiden kanssa ja yksilöllisiä motiiveja muun muassa omien taitojen kehittäminen ja vertaispalaute. Nämä kaikki piirteet näkyvät selvästi myös Terhin tapauksessa, joka pitää verkon antamaa mahdollisuutta palautteen antamiseen omista ja muiden töistä erittäin hyvänä mahdollisuutena. Omassa nettiyhteisössään taitavat nuoret näkevät, kenen sanaa voi kuunnella ja kenen ei häiriköitä on kaikkialla nettimaailmassakin, mutta aktiivinen netinkäyttäjä osaa tunnistaa ne. Yhteisöllisyyden korostamista tuo esiin myös nettipelejä esitellyt poika, jonka mielestä kavereiden kanssa yhdessä pelaaminen netissä on mukavaa ajanvietettä. Välillä pelataan tuntemattomien kanssa, välillä omien kavereiden yhtä kaikki, pelaaminen yhdistää. Nettipelien pelaamisessa kiehtoo paitsi tuttujen kavereiden kanssa yhteyden pitäminen, myös maailmanlaajuinen peliyhteisö (Noppari et al., 78). Pelien kiehtovuus "Jossain vaiheessa meillä oli vaihe, että koulun jälkeen mentiin kavereiden kanssa kaikki omiin koteihimme pelaamaan nettipelejä, mutta sitä ei kestänyt kauaa. On paljon mukavampaa pelata yhdessä", poika toteaa. Jaettu käyttökokemus voi syntyä myös kokonaan pelitodellisuudessa (Noppari et al., 78). Nettipelien avulla "nähdään" ystäviä, ja tapaaminen tulee ikään kuin konkreettiseksi liikuteltavien pelihahmojen avulla. Pelaaminen on yksi tapa hoitaa kaverisuhteita. Yhteisiin nettipeleihin osallistuminen ei kuitenkaan käy niin vain. Ensin on ostettava peli, joka mahdollistaa myös nettipelaamisen. Yhden pelin intensiivinen pelivaihe ei kestä loputtomiin (emt., 70). Välillä tietyt pelit jäävät pois muodista, ne löydetään myöhemmin uudelleen tai niiden tilalle nousee uusia. Pelit vaihtuvat, ja niitä on saatava lisää. Kaikki kolme nuorta kokevat selvästi itse olevansa kriittisiä mediankäyttäjiä, jotka tietävät mitä tekevät. Samaan tulokseen on päätynyt myös lasten mediatapoja koskenut tutkimus (emt., 77), jossa miltei kaikki lapsesta iästä riippumatta kokivat olevansa suhteellisen kykeneviä sisältöjen vastaanottajia ja arvioijia. Median mahdolliset vaarat eivät tuntuneet koskevan heitä. Asiasta puhutaan niin omien kavereiden kuin aikuistenkin kanssa, ja myös sitä kautta asia tulee tiettäväksi, näkyväksi ja entistä paremmin tiedostetuksi. Omissa yhteisöissään nuorilla ei ole hätäpäivää. Haastattelut nuorten kanssa vahvisti tutkimustuloksia, joiden mukaan tyttöjen ja poikien nettikäyttö poikkeaa paljon. Tytöt suosii enemmän yhteisösivuja (mm. IRC-Galleria, Facebook ja Habbo) kuin poikia, jotka taas suosivat pelejä (mm. World of Warcraft), nettipokeria ja vastaavia rahapelejä. Tyttöjen käyttämästä ajasta netissä 25 % kuluu yhteisösivuilla. Poikien vastaava luku on 15 % (Myllyniemi 2008, 90 92). Yhteistä kaikille nuorille on monen nettipalvelun yhtäaikainen käyttö. Esimerkiksi kun nuori menee nettiin, hän avaa ensiksi IRC-Gallerian. Sitten hän ehkä katsoo, ovatko kaverit Messengerissä. Sillä aikaa, kun hän odottaa kavereiden saapumista meseen, hän avaa YouTuben ja hakee sieltä mieluista musiikkia kuunneltavaksi. Hänellä voi olla myös jonkun blogin tai pelin keskustelufoorumi auki ja keskustelee eri ihmisten kanssa siellä ko. aiheista (Myllyniemi 2009, 88 ja Norppari et al. 2008, 5). Lähteet: Boyd, D. 2007. Why Youth (Heart) Social Network Sites: The Role of Networked Publics in Teenage Social Life. http://www.danah.org/papers/whyyouthheart.pdf. Teoksessa Norppari et al. 2008). Kinnunen, J. 2010. Verkkopelit sosiaalisena toimintaympäristönä. Teoksessa Meriranta, M. Mediakasvatuksen käsikirja. UNIpress: painettu EUssa. Noppari, E. et al., 2008. "Mä oon nyt online!" Lasten mediaympäristö muutoksessa. Tiedotusopin laitoksen julkaisuja, sarja A 104/2008. Tampere: Tampereen yliopisto. Matikainen, J., 2008. Verkko kasvattajana. Mitä aikuisen tulisi tietää ja ajatella verkosta. Helsinki: Helsinki University Press.) Myllymäki, S. 2008. Mitä kuuluu? Nuorisobarometri 2008. Nuorisoasiain neuvottelukunta, julkaisuja 39. Yliopistopaino: Helsinki. Myllymäki, S. 2009. Taidekohtia. Nuorisobarometri 2009. Nuorisoasiain neuvottelukunta, julkaisuja 41. Yliopistopaino: Helsinki. 6
Maaret Salminen ja Riikka Santonen Oman itsen representaatiot yksityisyyden ja julkisuuden vuorovedessä Minän julkinen kuva ja itsen esittäminen verkossa - lukemistoon ja kolmen nuoren haastatteluun lähijaksolla 10.6.2010 nojaten Matikaisen (2008, 21) mukaan nykynuoren koti, uskonto ja isänmaa ovat koti, media ja kaverit. Kaverit ovat tiiviisti mukana myös haastattelemiemme nuorten verkkoelämässä. Facebookissa eletään kavereiden kanssa, blogia kirjoitetaan kavereille ja kavereiden blogeja luetaan ja pelejä pelataan kavereiden kanssa. Toki verkossa esiinnytään nimimerkkien suojissa (paitsi Facebookissa), mutta useimmat tunnistavat kaverinsa. Samaa nimimerkkiä käytetään eri paikoissa, joten siitä muodostuu toinen minä. Verkkominä paljastetaan rajatulle joukolle, jota voidaan myös tavata oikeasti. Oikeasti tapaaminen tuntui olevan kuitenkin tärkeää, vaikka suurimmaksi osaksi toisista tiedetään vain verkon kautta. Minuus syntyy kuitenkin aluksi verkossa (myös Matikainen 2008, 84), ja myöhempien tapaamisten vaikutelmat syntyvät sen pohjalta. Verkkoyhteisöön samaistuminen on voimakasta ja yhteisö on sosiaalisen identiteetin lähde. Nykyajan yhteisöt ovat luonteeltaan vaihtuvia eivätkä kiinteitä olivatpa ne verkossa tai muualla elämässä. (Matikainen 2008, 71-73) Tampereen yliopiston tutkimuksesta (Noppari et al. 2008) ilmenee, että sosiaaliset verkostopalvelut ovat selvästi suositumpia 14-vuotiaiden nuorten keskuudessa verrattuna nelosluokkalaisten ja 5-8-vuotiaiden mediankäyttötottumuksiin. Suosion voi todeta vierailemalla muun muassa IRC-Galleriassa tai kuvagalleriassa ii2, jonne käyttäjä rakentaa henkilökohtaista kotisivua muistuttavan profiilin. Vastaavia sosiaalisen verkoston paikkoja löytyy verkosta useita aina Facebookista ja MySpacesta alkaen ja ne mahdollistavat myös identiteeteillä leikittelyn. Nuoret liittyvät tällaisiin paikkoihin yleensä kaverien houkuttelemina pitääkseen yhteyttä ensisijaisesti heihin ja omaan reaalimaailman verkostoonsa. Heille on tärkeää säilyttää uskottavuus juuri lähipiirin silmissä. Joukkoon mahtuu myös ns. digitaalisia perhosia, jotka rakentavat palveluun tai muualle verkkoon useita profiileja. Tämänkin taustalla piilee yleensä vain halu rakentaa oma profiili uudestaan alusta ei ilmaista laajasti omaa identiteettiään. (Noppari et al. 2008, 92-93) Yksityisestä on tullut julkista (Matikainen 2008, 93). Kaikki kaverit tietävät, mitä verkossa puuhaat. Mitä Facebookissa näytät ja blogissa kirjoitat, kertoo sinusta kaiken oleellisen. Voit muokata oikeaa identiteettiäsi sopivammaksi verkossa, mutta täysin toisenlaista on vaikea luoda. Pojan on vaikea esiintyä luotettavana tyttönä pitkään, kuten eräs haastateltavamme totesi. Online ja offline-elämän sekä virtuaaliidentiteetin totuudenmukaisuuden kontrolloijina toimivat lähimmät kaveripiirit, mikä käy ilmi niin tehtävän taustamateriaalista kuin haastateltujen nuorten kommenteista, esimerkiksi blogien ja IRC-Gallerian käytössä. Jälkimmäisessä kommentteja ladatuista kuvista odotetaan ja halutaan yleisemmin ystäviltä ja tuttavilta, kuin tuntemattomilta. He kiinnostuvat yleensä vain seksuaaliväritteisistä poseerauksista, kuten ns. herutuskuvat, joihin otetaan mallia muun muassa populaarimedian kuvastoista mikä onkin yksi kritiikin aihe kuvagallerioita kohtaan. (Noppari et al. 2008, 94) Päivi Setälä pohtii vuoden 2009 Nuorisobarometrin kolumnissa nuorten tyttöjen tapaa olla kuvissa usein melko estottomasti, mikä voidaan tulkita niin nuorten kuvakokeiluiksi tai oman identiteetin etsimiseksi, kuin rajuksi paljasteluksi. Setälä hämmästelee eri ikäisten halua kenties tunnustuksellisuuden tuomasta tyydytyksestä - jakaa mitä tahansa asioitaan ja tuotoksiaan verkossa puolijulkisesti tai julkisesti. Hän näkee kuitenkin Internetin ja esimerkiksi IRC-Gallerian, Facebookin ja Twitterin antavan miltei rajattomat mahdollisuudet kertoa ja luoda itseä areenoilla, joita hyödyntävät niin aikuiset kuin nuoret. (Myllyniemi 2009, 55) 7
Haastateltu bloggaaja pohti oman kuvan ja blogissa esitetyn kuvan suhdetta. Hän ei uskonut, että kukaan voi täydellisesti valehdella blogissa, sillä useimmat kirjoittajat kuitenkin tunnistetaan ja kaverit paljastavat valheet. Mutta ideana on kyllä antaa blogissa itsestä ihannoitu kuva, joka ehkä kertoo toiveminästä. Oikea minämme on pysyvä, mutta niin on yleensä verkossa toimiva identiteettikin (Matikainen 2008, 89). Kun eräs bloggaaja alkoi katua vanhoja tekstejään, joita ei saa poistettua verkosta, hän aloitti uuden julkisen blogin ja jätti vanhan vain tietyille lähimmille luettavaksi. Kuin aloittaisi uuden elämän. Toisaalta verkossa jatketaan offline-elämän kaverisuhteita ja yhteisöllisyyttä, toisaalta taas siellä otetaan etäisyyttä etsiytymällä esimerkiksi keskustelufoorumille, jossa itseä voi ilmaista vapaammin tuntemattomien kanssa ilman oman ystäväpiirin vaikutusta. Verkko tarjoaa hyvän maaperän toimia anonyymisti ja muodostaa omaa identiteettiä ja mielipiteitä. (Noppari et al. 2008, 97-98) Houkutus ei-totuudenmukaisen online-minän tai profiilin rakentamiseen voi olla suuri, mutta totuudenmukainen representaatio näyttäisi ainakin vielä olevan voitolla. Profiilit, ystävälistat, kommentoinnit ja erilaiset ladatut tai ladattavat materiaalit tekevät nuorta näkyväksi sosiaalisissa verkostoissa. Antaessaan itsestään tietoja ja laajentaessaan verkostoitumistaan yksityisestä tulee julkista yhä useammalle, mikä toisaalta voi vahvistaa nuoren tärkeäksi kokemaa sosiaalista statusta, mutta myös asettaa hänet alttiiksi kiusaamiselle tai häirinnälle. Verkossa pelataan, ilmaistaan, jaetaan sisältöjä, keskustellaan ja kommentoidaan pitkälti nimimerkkien tai salanimien suojissa, mutta monissa verkostoitumisalustoissa ja blogeissa esiinnytään omalla nimellä. Julkisuuteen voi päästä paljon yksityistäkin tietoa, mikäli saatavuutta ei rajoiteta esimerkiksi asetuksilla tai kirjautumisella. Yksityisyyttä ja oman minän julkista kuvaa on siis mahdollista suojella - tulevaisuuttakin ajatellen - omalla järkevällä toiminnalla verkossa mahdolliset uhat tiedostaen. Tampereen yliopiston tutkimukseen haastatellut nuoret eivät juuri olleet rajoittaneet oma-aloitteisesti profiilinsa käyttöoikeuksia, mutta nuorilla tuntui kuitenkin olevan vahva luottamus kykyihinsä toimia verkossa ja tunnistaa esimerkiksi oudot tyypit keskustelufoorumeilta. Materiaalin vaikea poissaatavuus verkosta voi osaltaan myös rajoittaa nuorten halua julkaista siellä omia tuotoksiaan ja tietojaan joskaan syynä ei ensimmäisenä ole huoli ei-toivotun materiaalin pulpahtamisesta julkisuuteen vuosia myöhemmin, esimerkiksi työnhakutilanteessa. (Noppari et al. 2008, 103) Verkko tarjoaa nuorelle areenoja toteuttaa ja ilmaista itseään, sekä sitä kautta asettaa minäkuvansa toisten ja itsensä tarkasteltavaksi ja muokattavaksi. Julkisuuden ja yksityisyyden rajat ovat usein häilyviä, tai tietoisesti vain tiettyjen piirien saavutettavissa. Nuoren minäkuva ei välttämättä paljastu reaalielämässä edes omaisille samassa laajuudessa, kuin verkossa, ja moni ominaisuus, taito tai ajatus voi jäädä esimerkiksi koti- tai kouluelämässä näkymättömäksi. Toisaalta tämä voi olla positiivista ja vapauttavaa. Toisaalta nuoren voi olla vaikea saada ohjausta tai tukea aikuiselta esimerkiksi julkisuuteen, verkkouhkiin tai kiusaamiseen liittyvissä ongelmatilanteissa, jos he jäävät täysin nuoren online-elämän ulkopuolelle. Nuoren turvallisessa ja tasapainoisessa kasvuprosessissa avoimuus ja vuorovaikutus lienevät yhtä tärkeitä niin online- kuin offline-elämässä. Lähteet Noppari, E. et al. 2008. Mä oon nyt online! Lasten mediaympäristö muutoksessa. Tiedotusopin laitoksen julkaisuja, sarja A 104/2008. Tampere: Tampereen yliopisto. Saatavilla verkosta: http://tampub.uta.fi/tiedotusoppi/978-951-44-7293-0.pdf. Luettu 28.6.2010. Matikainen, J. (2008). Verkko kasvattajana. Mitä aikuisen tulisi tietää ja ajatella verkosta? Helsinki: Helsinki Univercity Press. Myllyniemi, S. 2009. Taidekohtia. Nuorisobarometri 2009. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 97 Nuorisoasiain neuvottelukunta, julkaisuja 41. Helsinki: Yliopistopaino Oy. Saatavilla verkossa: http://80.248.162.139/opm/nuoriso/nuorisoasiain_neuvottelukunta/julkaisut/barometrit/liitteet/nuorisobarometri_ 2009.pdf. Luettu 8.7.2010. 8
Jaan Esken ja Julia Hyvärinen Nuorten mediankäytön riskit Verkko on avoin. Kuka tahansa pystyy tuottamaan siihen sisältöä, tiedon saatavuus on nopeaa, anonyymius helppoa ja valvonta vähäistä. Kaikki ilmiöt joihin törmäämme päivittäisessä elämässämme siirtyvät muodossa tai toisessa myös verkkoon, mukaanlukien väkivalta, seksi, huumeet, propaganda ja virheellinen tieto, pimeä kauppa, rikollisuus, kiusaaminen, sekä tavanomainen ilkivalta - onhan verkko sosiaalinen media, jolla on lukemattomia käyttäjiä. Tämä ei tarkoita, että internet olisi suoranainen laittomuuksien mellastuskenttä, esimerkiksi yhteisöpalvelu IRC-galleriassa toimii vuoden 2009 toukokuusta lähtien oma näkyvä nettipoliisinsa, johon nuoret ovat voineet ottaa yhteyttä monenlaisten aiheiden parissa. On kuitenkin totta, että internetin valvonta on vain toissijainen keino, sillä valtaosa potentiaalisesti haitallisesta sisällöstä ei ole mitenkään rikollista. Tällöin käyttäjän turvallisuus on kiinni käyttäjän omista taidoista. Pienten lasten vanhemmat voivat itse rajoittaa lasten netin käyttöä tai ohjeistaa, neuvoa ja olla läsnä. Lapselle täytyy antaa myös tilaa, sillä kenties juuri omaehtoinen kokeilu ja toiminta pienestä pitäen antavat parhaat valmiudet tulevaan verkon luku- ja käyttötaitoon. Verkko edellyttää käyttäjiltään sekä teknistä osaamista että kriittisyyttä. Medialukutaito on laaja käsite johon kuuluu kyky tekstien, sekä muun audiovisuaalisen materiaalin ymmärtämiseen, sosiaalisten sääntöjen ja tapojen tiedostamiseen, yksityisen ja julkisen erottamiseen, kulttuurinen yleistieto, sekä ennen kaikkea kriittinen tiedonhakutaito. Lukemattomien sisältöjen verkko tarjoaa etsivälle avaimet turvallisuuteen, mutta käyttäjän itsensä pitää osata erottaa oikea tieto väärästä ja faktat mielipiteistä. Verkko ei ole pelkkä media, se on kasvuympäristö, jossa korostuvat vertailu, vuorovaikutus ja yhteisöllisyys. Tutustuimme lähikerralla 10.6. kolmeen nuoreen internetin "superkäyttäjään", yksi oli innostunut charproolipelaamisesta, toinen videopeleistä ja kolmas bloggaamisesta. Kaikki kolme nuorta toimivat paljon erilaisissa sosiaalisissa verkoissa kuten facebook, irc-galleria ja muut chatit. Tämän lisäksi ajan täyttivät erilaiset harrasteisiin liittyvät sivut, kuten pelaamiselle omistautuneet yhteisöt, kuvien tekemiseen ja jakamiseen erikoistuneet palvelut, sekä muotiblogit. Haastattelemamme nuoret olivat hyvin tietoisia internetin vaaroista ja osasivat soveltaa kriittisyyttä toimissaan; peleissä väärinpelaajat/huijarit poistettiin pelistä tai raportoitiin valvojille, blogeissa kommentointi osattiin estää ilkeiltä anonyymeilta ja ongelmatapauksissa osattiin hakea neuvoa foorumeilta tai ylläpitäjiltä. Esimerkiksi muotiblogien kaupallinen sisältö nähtiin perinteisiä medioita turvallisempana, koska jäsenet pystyivät jakamaan mielipiteitään interaktiivisesti. Toisaalta ns. flogien, eli silkkaan mainontaan luotujen, tekaistujen blogien määrää ei osattu arvioida. Käyttäjät olivat hyvin tietoisia yksityisyydensuojansa merkityksestä ja osasivat säädellä itsestään jakamansa tiedon määrää kulloisenkin tarpeen mukaan. Tietenkin tietyt palvelut mahdollistivat eritasoisen anonyymiteetin toisia paremmin. Mielenkiintoisin huomio painottui käyttäjien voimakkaaseen yhteisöllisyyden kokemukseen, jossa harrastukset ja aktiviteetit määräsivät oman virtuaalisen kaveriporukan laadun ja luonteen. Koemme nykynuorten olevan kehittyneitä ja monipuolisia verkossa toimijoita, jotka tiedostavat sekä kasvottoman vuorovaikutuksen riskit, että teknisen vaaran, kuten virukset ja troijalaiset. Taitojen kehitystä iän mukana olisi mielenkiintoista tutkija lisää. Havainnot tukevat kuitenkin mietintää siitä, että rajoitusten ja muun ehkäisevän toiminnan sijaan vanhempien tulisi pyrkiä kasvattamaan lastensa medialuku- ja käyttötaitoja. Lähteet Matikainen, J. (2008). Verkko kasvattajana - Mitä aikuisen tulisi tietää ja ajatella verkosta. Helsinki: Yliopistopaino, 121-129. 9
Petteri Haapamäki ja Hanna-Reetta Nokso-Koivisto Nuorten mediakriittisyys vaikuttamisen ja osallistumisen näkökulmasta Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on nykyajan nuorisolle kovin etäistä. Nuoret ovat harvoin kiinnostuneita politiikasta, mutta usein heitä kuitenkin kiinnostaa muiden auttaminen. Hieman lähemmäksi politiikkaa nuoret saattavat päästä lukemalla poliitikkojen blogeja. Poliitikkojen olisikin hyvä huomata tämä sauma ja tarttua rohkeammin haasteeseen. Pelkkä oman (poliittisen) blogin kirjoittaminen ei välttämättä vielä nuorisoa houkuttele, mutta osallistuminen nuorisokulttuuriin esim. kommentoimalla nuorten omia blogeja voisi avata poliitikoille uuden kanavan nuorten maailmaan. Useat etsivät itselleen sopivaa tapaa vaikuttaa tai osallistua jonkin yhteisön toimintaan. Nuoria itseään lähellä olevat asiat kiinnostavat. Uusiin asioihin paneutuminen voi myös kannustaa monia nuoria, jotka haluavat kerätä uusia kokemuksia erilaisissa järjestöissä tai jossakin poliittisessa puoluetoiminnassa. Nuoret voisivat innostua, jos heille tarjottaisiin enemmän mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoon. Digitaalisen ajan kulttuuri mahdollistaa nuorille uudenlaisen vaikuttamisen. Tieto leviää nopeasti ja sitä on paljon saatavilla. Yksi sisällönhallitsemistapa on hyödyntää käyttäjiä. Monet verkkoympäristöt, esim. keskustelupalstat, ovat moderoituja ja moderaattoreina toimivat käyttäjät itse, tavalla tai toisella. Tätä kautta myös käyttäjät oppivat kriittisiksi lukemansa tiedon suhteen. (Kangas, Lundvall & Sintonen 2008). Mediakulttuurin osallistujat voidaan jakaa viiteen ryhmään: Kehittäjä tuottaa ja julkaisee aktiivisesti sisältöjä itse. Kriitikko antaa oman arvionsa verkkokohteesta, joka voi olla vaikkapa kirja, lomamatka, elokuva tai uutinen. Keräilijä kerää itselleen mielenkiintoisia linkkejä ja kohteita omaan tarpeeseensa. Linkittäjä osallistuu aktiivisesti yhteisöpalveluihin ja haastaa uusia käyttäjiä mukaan. Kuluttaja käyttää nettiä aktiivisesti, mutta ei rekisteröidy, arvioi, tuota sisältöä tai kommentoi keskusteluita (Mediakulttuuriin osallistujien roolit. Taulukko: Kangas, Lundvall & Sintonen 2008). Kuuluipa nuori mihin tahansa näistä ryhmistä, niin faktaa on, että vaikuttaminen muuttuu. Digitalisoituva mediakulttuuri mahdollistaa pienryhmien ja verkostojen sujuvamman luomisen ja toiminnan. Yksittäinen ihminen tai ryhmä voi keinot hallitessaan vaikuttaa verkossa mielipiteillään ja ajatuksillaan suhteellisen laajaltikin. Nettikulttuurin myötä entisenkaltaisella aikuiskulttuurilla ei ole enää samanlaista auktoriteettiasemaa. (Kangas, Lundvall & Sintonen 2008). Harrastukset ja mielenkiinnot yhdistävät nuoria netissä. Netistä löytyy paljon sivustoja, joita nuoret itse ylläpitävät. Joillekin sivustoille ylläpitäjä jakaa käyttöoikeudet ja siten päättää keitä sivustolle haluaa.. On myös paljon sivustoja, joihin ei tarvitse käyttäjätunnusta eikä salasanaa sivulle kirjautumiseksi. Vierailut sivuilla ovat ajasta riippumattomia, sivustoa voi mennä lukemaan milloin se itselle sopii. Nuorilla on hyvät käyttäjätaidot monella eri välineellä ja laitteella. Diginatiivit pääsevät helposti tutustumaan jopa globaalisti maailman tapahtumiin ja ihmisten toimintaan. Sähköisissä viestimissä koko maailma on tullut lähemmäksi nuoria. Sivustoilla vieraileviin voidaan vaikuttaa monin tavoin. On sivustoja, joissa on paljon lukijoita, toisissa on vain pieniä ryhmiä. Sivuilla pitää olla jotakin annettavaa, jotta mielenkiinto pysyisi yllä. Nettimaailma on kilpailevia sivustoja täynnä. Nuorilla on uutena vaikuttamisen ja osallistumisen kanavana blogit. Luennolla 10.6. näimme esimerkkejä nuorten ylläpitämistä blogeista, joilla on laaja lukijakunta ja joiden avulla nuoret ovat päässeet vaikuttamaan itselleen tärkeisiin asioihin kuten muoti ja pukeutuminen. Jotkut taitavimmat bloggaajat ovat 10
saaneet arvokkaita palkintoja, jopa ulkomaanmatkoja, blogiensa avulla ja päässeet vaikuttamaan vaikkapa tapahtumien järjestämiseen. He pääsevät mukaan luomaan trendejä ja toimivat mielipidevaikuttajina kirjoittamalla arvostelujaan tuotteista. Ida-Maria kävi keskustelua muodista ja kävi katsomassa ystäviensä luomia vaatteita. Kuvilla oli suuri merkitys. Jotta sivuista saisi mielenkiintoisia, on niiden suunnitteluun hyvä kiinnittää huomiota ja jatkuvasti tehdä parannuksia. Ida-Marian näyttämät sivut olivat todella visuaalisesti loistavia. Muodista kiinnostuneita tällainen vetää puoleensa. Trendit syntyvät monien blogaajien avulla. Terhi oli saanut mielikuvituspelilleen laajan käyttäjäkunnan, jotka myös osallistuvat itse pelin rakentamiseen. Peli kokonaisuudessa, sen pelitilanteet, roolit ja juonet kehittyvät ajan kuluessa. Terhi oli luonut säännöt pelaamisen mahdollistamiseksi. Hän on myös sivujensa ylläpitäjä. Sivujen tavoite on luoda mahdollisimman hyvä roolipeli ja mahdollisesti luoda hyviä ystävyyssuhteita muiden pelaajien kanssa. Lisäksi Terhi ja hänen monet kaverinsa esittelivät kuviaan Deciant art sivustolla, missä omia kuvia tuodaan sivustolle kommentoitavaksi ja kommentoidaan muiden kuvia. Juho tietää mistä pelejä netistä löytyy. Hän pelaa paljon netissä. Kun hänen mielenkiintonsa muuttuvat, hän vaihtaa peliä silloin, kun mieli tekee. Juhoa kiinnostavat erilaiset aiheet, kutakin varten on omia sivustoja. Myös ystäviä voi tavata netissä tai ottaa selvää (irc-galleria ja Facebook), mitä vanhoille tutuille nykyään kuuluu. Tämän päivän nuoret altistuvat jo hyvin varhain laajalle mediakirjolle. Lukemisen, musiikin kuuntelun ja tv:n katselun lisäksi internetin sosiaaliset mediat ja pikaviestimet ovat nuorten arkipäivää. Lasten ja nuorten mediakulttuuri on luonteeltaan osallistumisen kulttuuria, jossa itsetehtyjen tuotosten jakamisen kynnys on matala. "Mä oon nyt online" -tutkimuksen mukaan lapset alkavat itse tuottaa sisältöä internettiin 10 ikävuoden jälkeen. Tutkimuksessa yli puolet 11-vuotiaista ja yli 80% 14-vuotiaista oli itse tehnyt sisältöjä nettiin. Yleisintä sisällöntuotantoa ovat blogitekstit, keskustelufoorumit ja chatit sekä erilaiset virtuaalimaailmat. IRC-galleria on 14-vuotiaiden sosiaalisen median suosikki ja he jakavat myös videoitaan YouTubessa. Mediaa käytetään koska se on kivaa, viihdyttävää ja halutaan rentoutua. Media täyttää myös tiedollisia tarpeita. Median käytöllä voi olla jollekin lapselle myös ei-sosiaalisia ja eskapistisiä funktioita. (Noppari et al. 2008). Kaikkien ikäryhmien elämää lasten tutkimuksessa määrittelivät pitkälti kaupalliset ja viihteelliset mediasisällöt. Nuorten suosimassa Habbo Hotellissa on annettu myös huumevalistusta. Salatut elämät palkittu muun muassa homoseksuaalisuutta käsittelevän tiedon välittämisestä. Helposti päivitettävät blogit ovat lasten ja nuorten maailmassa syrjäyttäneet perinteiset verkkosivut. Mediaan suoranaisesti liittymättömät tuotemerkit ja palvelut tulevat nuorten tietoisuuteen mainosten kautta. (Noppari et al. 2008). Media tarjoaa nuorille leikin jatkoaikaa. Lasten on helpointa jakaa kokemuksiaan ikätoveriensa kanssa. Toisaalta anonyymisyys antaa mahdollisuuden oman identiteetin ja mielipiteiden muodostukselle. Yleensä alle 10-vuotiaat eivät vielä hyödynnä medialaitteita sosiaalisessa viestinnässä. Tekstiviestien sijaan nuorten keskuudessa käytetään yhä useammin Messengeriä. Nykyään Mesen käyttäjät jakavat keskenään mielipiteitä, näkemyksiä, kokemuksia ja näkökulmia. Tyypillistä sosiaalisen median sisällöille on jatkuva keskeneräisyys ja kehittyminen. Palveluihin oli useimmiten kirjauduttu kavereiden houkuttelemana ja monet olivat palvelun kautta tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka he tunsivat henkilökohtaisesti. (Noppari et al. 2008). Arkipäivän median käyttö ja mediakulttuurin läsnäolo leikeissä, harrastuksissa, oppimisessa ja muussa toiminnassa kehittävät lasten medialukutaitoa. Diginatiiveilla on hurja etumatka tämän päivän aikuisiin nähden. Vaikuttamisen ja vaikuttumisen keinoja lapsilla ja nuorilla on käytettävissä enemmän kuin aikuiset ehtivät ymmärtää ja kontrolloida. Tämä haastaa diginatiivien kasvattajat uusien haasteiden eteen, joihin toivottavasti pian löydetään hyviä ratkaisuja. 11
Lähteet Noppari, E. et al. (2008). Mä oon nyt online! Lasten mediaympäristö muutoksessa. Tiedotusopin laitoksen julkaisuja, sarja A 104/2008. Tampere: Tampereen yliopisto. Saatavilla verkosta: http://tampub.uta.fi/tiedotusoppi/978-951-44-7293-0.pdf Kangas, Lundvall & Sintonen (2008). Lasten ja nuorten mediamaalima pähkinänkuoressa. Liikenne- ja viestintäministeriön Lasten ja nuorten mediafoorumin julkaisu. Saatavilla verkosta: http://www.lvm.fi/c/document_library/get_file?folderid=22170&name=dlfe-4803.pdf&title=lasten Haastattelut Tampereen Yliopistolla 10.6.2010. 12