ERVASTINKYLÄN, PAJUNIEMEN JA PEHERRYKSEN OSAYLEISKAAVA Osallistumis ja arviointisuunnitelma (OAS) päivitetty 18.4.2013
Osallistumis ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Kaavoituksen vireille tulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista ja osallistumis ja arviointimenettelystä. Suunnitelman tarkoituksena on kertoa, miksi kaavaa laaditaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen on mahdollisuus vaikuttaa. Osallistumis ja arviointisuunnitelmaa päivitetään tarpeen vaatiessa. Kannen kuvat: Anneli Salmela ja Pentti Kela Oulun kaupunki. 2
1. Johdanto Suunnittelualueen laajentaminen ja kaavan nimen muuttaminen Oulunsalon yhdyskuntalautakunta päätti Ervastinkylän pohjoisosan osayleiskaavan vireille tulosta 16.11.2010 113. Osallistumis ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä 9.12.2010 14.1.2011. Tänä aikana maanomistajilta saatiin 13 kirjettä, joissa toivottiin pääasiassa uusia rakennuspaikkoja. Koska osallisten kirjeet koskevat suunnitteluratkaisuja, vastataan niihin kaavaluonnoksesta saatujen mielipiteiden vastineiden yhteydessä. Salonpään strategisen yleiskaavan 2030 hyväksyttiin ja pantiin täytäntöön vuonna 2011 lukuun ottamatta tilaa Kaukapelto 2:79, jonka osalta yleiskaavasta on valitettu Oulun hallinto oikeuteen. Strategisen yleiskaavan täytäntöönpanon ansiosta jo vireillä olevan osayleiskaavan suunnittelualue voidaan laajentaa käsittämään koko Ervastinkylä ja Pajuniemi. Peherryksen osa yleiskaavoituksen tarve on todettu puolestaan vuonna 2010 vahvistuneessa Keskeisten alueiden yleiskaavassa 2030. Suunnittelualueen laajenemisen myötä yleiskaavan nimi on luontevaa muuttaa Ervastinkylän, Pajuniemen ja Peherryksen osayleiskaavaksi. Kylät osana uutta Oulua Oulunsalon pohjoisosan Ervastinkylä, Pajuniemi ja Peherrys ovat osa Oulun kasvavaa kaupunkiseutua, jossa paine rakentaa uusia asuntoja myös maaseudulle on merkittävä. Kylien kehittäminen edellyttääkin kokonaisuuden suunnittelua niin maanomistajien tasapuolisen kohtelun, kunnallisten palvelujen järjestämisen, tiestön ja vesihuollon verkostojen rakentamisen, elinkeinojen tukemisen, ympäristöarvojen säilyttämisen kuin ympäristöhaittojen ehkäisemisen näkökulmasta. Ervastinkylän, Pajuniemen ja Peherryksen osayleiskaavan keskeisiä teemoja ovat maaseutuelinkeinojen tukeminen sekä asumisen ja kylärakenteen kehittäminen. Vireillä olevan Uuden Oulun yleiskaavan tavoitteet ohjaavat kylien kaavoitusta. Koko kaupungin yleiskaavan tavoitteiden mukaan asuntotuotantoa ohjataan ensisijaisesti asemakaava alueille ja toissijaisesti kyläalueille. Eheytyvän yhdyskuntarakenteen tavoite merkitsee seudullisesti sitä, että kylien väestökasvun tulee olla asemakaavoitettujen alueiden väestönkasvuun verrattuna suhteellisesti pienempää. Olevien rakennuspaikkojen hyödyntäminen onkin tärkeä osa kylien elinvoimaisuuden ylläpitämistä. Yleiskaavan valmistelee Yhdyskunta ja ympäristöpalvelujen Yleiskaavoitus yksikkö. 3
2. Suunnittelualue Suunnittelualueen muodostavat kylät sijaitsevat Hailuodontien varrella. Peherrys on 7, Ervastinkylä 9 ja Pajuniemi 10 km:n päässä Oulunsalon keskuksesta. Suunnittelualue käsittää Salonpään strategisessa yleiskaavassa 2030 rajatut Ervastinkylän ja Pajuniemen kaavoitettavat kyläalueet (AT 1) sekä Keskeisten alueiden yleiskaavassa 2030 rajatun Peherryksen asuntotaajama (A kyl). Huhtikuussa 2012 suunnittelualueella asui 643 asukasta. Alueella oli 243 asuntoa ja 21 vapaa ajan asuntoa. Alueen alakoulu ja päiväkotipalvelut sijoittuvat Hailuodontien pohjoispuolelle Keskipiiriin. Hailuodontien pohjoispuolella on kävely ja pyöräilytie. Suunnittelutehtävä Osayleiskaavassa varataan alueita perinteisiä ja uusia maaseutuelinkeinoja varten sekä yhteiseen ulkoilukäyttöön. Olemassa olevaa kylämäistä asutusta täydennetään asutusrakenteen ja maiseman kannalta järkevällä ja alueen perinteitä kunnioittavalla tavalla. Osayleiskaavassa todetaan olevat rakennuspaikat ja osoitetaan uusia rakennuspaikkoja maaseutumaiseen asumiseen. Yleiskaavassa ei osoiteta uusia rantarakennuspaikkoja. Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteiseksi. Koska rakentamispaine kylissä on merkittävä, yleiskaava ei riitä rakentamisen ohjaukseen, vaan sen rinnalla tarvitaan suunnittelutarveratkaisuihin perustuvaa lupaharkintaa. 4
3. Kaavatyön tavoitteet Oulun kaupungin sekä Haukiputaan, Kiimingin, Oulunsalon ja Yli Iin kuntien yhdistymissopimuksessa (2010) todetaan, että uuden kunnan alueella on sekä kaupunkimaisen asumisen alueita että maaseutumaisen ympäristön asuinalueita, joille voidaan sijoittaa väljiä pientalotontteja maaseudulle ominaista elämäntyyliä arvostavien tarpeisiin. Uuden Oulun yleiskaavan 2030 tavoitteiden (2012) mukaan Uudessa Oulussa on viihtyisää ja edullista asua, vaihtoehtoja löytyy urbaanista runsaudesta maaseutukylien rauhaan. Kyläalueiden elinvoimaisuuteen pyritään vaikuttamaan koko kaupungin yleiskaavan tavoitteiden mukaisilla toimilla: Olevaa kylärakennetta hyödynnetään kestävästi ja kyliä kehitetään niiden omista lähtökohdista. Maaseutua kehitetään monipuolisesti elinkeino, asumis, virkistys ja matkailunäkökulmista. Maankäyttötarpeet sovitetaan yhteen edistäen maaseudun elinvoimaisuutta ja maankäyttöratkaisujen tasapuolisuutta. Maaseudulla edistetään maaseutuelinkeinoja ja siihen liittyvää asumista. Perinteisten maaseutuelinkeinojen säilyminen ja kehittyminen turvataan ja niiden toimintaedellytyksiä tuetaan. Turvataan hyvien ja yhtenäisten peltoalueiden säilyminen tuotantokäytössä. Mahdollistetaan uutta elinkeinotoimintaa maaseudulla. Lähimatkailusta ja lähiruoasta luodaan alueelle lisää elinvoimaa. Maankäyttö suunnitellaan yhdessä palveluverkon ja liikennejärjestelmän kanssa. Maankäyttö osoitetaan ensisijaisesti tukeutumaan olevaan liikenneverkkoon. Asuinrakentaminen mitoitetaan ja vaiheistetaan siten, että päivittäin käytettävät palvelut riittävät. Edistetään kaikkien ikäryhmien asumismahdollisuuksia kylillä. Tuetaan nykyistä vähäpäästöisempää elämäntapaa erilaisilla alueilla. Paikallisidentiteettiä vahvistetaan erityisesti kulttuurihistoriallisten arvojen ja luonnonolosuhteiden pohjalta. Niiden merkitystä kyläkuvassa vahvistetaan. Rantojen monipuolista käyttöä edistetään osoittamalla rannoille reittejä ja muita virkistyspalveluja. Kaavatyön tavoitteet täsmentyvät vuoden 2013 aikana. 3
4. Suunnittelun lähtökohdat Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Tavoitteilla linjataan valtakunnallisesti merkittäviä alueidenkäytön kysymyksiä ja niiden toteuttamista on edistettävä myös kuntien kaavoituksessa. Alla on lueteltu osayleiskaavan laatimisen kannalta tärkeitä valtakunnallisia tavoitteita. Alueiden suunnittelussa on maaseudun asutusta sekä matkailu ja muita vapaa ajan toimintoja suunnattava mahdollisuuksien mukaan tukemaan maaseudun taajamia ja kyläverkostoa sekä infrastruktuurin hyväksikäyttöä. Ilman erityisiä perusteita ei hyviä ja yhtenäisiä peltoalueita tule ottaa taajamatoimintojen käyttöön eikä hyviä ja laajoja metsäalueita pirstoa muulla maankäytöllä. Alueidenkäytön suunnittelussa on varattava riittävät alueet jalankulun ja pyöräilyn verkostoja varten sekä edistettävä verkostojen jatkuvuutta. Alueidenkäytön suunnittelussa on otettava huomioon alueen maa ja kallioperän soveltuvuus suunniteltuun käyttöön. Uusia asuinalueita tai muita melulle herkkiä toimintoja ei tule sijoittaa melualueille varmistamatta riittävää meluntorjuntaa. Edistetään uusiutuvien energialähteiden hyödyntämismahdollisuuksia. Maakuntakaava Ote Pohjois Pohjanmaan maakuntakaavasta. Alueella on voimassa vuonna 2006 vahvistettu Pohjois Pohjanmaan maakuntakaava. Maakuntakaavakartalla Ervastinkylä ja Pajuniemi näkyvät pohjakartan asukastihentyminä. Keskipiirin ja Peherryksen kohdalla on sen sijaan kylä merkintä (at). 4
Yleiskaavat OteKeskeistenalueidenyleiskaavasta2030. Keskeistenalueidenyleiskaava2030onhyväksyttyvuonna2006jasaanutlainvoimanvuonna2010.Yleis kaavassapeherryksessäonasuntotaajamaa(akyl)javirkistysaluetta(vl). OteSalonpäänstrategisestayleiskaavasta2030. Salonpäänstrateginenyleiskaava2030onhyväksyttyjapantutäytäntöönmuidenpaitsitilan2:79osalta vuonna2011.yleiskaavassaervastinkyläjapajuniemiovatkehitettäviäkyläalueita(at 1). 5
Aluetta koskevat suunnitelmat ja selvitykset Suunnittelualueella tehty ja tehdään useita kaavan sisältöön vaikuttavia suunnitelmia ja selvityksiä. Selvityksiä täydennetään tarpeen mukaan kaavatyön edetessä. Selvitysten johtopäätöksiä ja niiden vaikutuksia kaavaratkaisuun esitetään kaavaselostuksessa. Alla on lueteltu tärkeimpiä selvityksiä ja suunnitelmia: Oulunsalon maisemasuunnitelma 1990 Akionlahti ja sen kasvillisuus 1993 Akionlahden linnusto 1993 Oulunsalon Akionlahti. Natura alueen kasvillisuuden ja linnuston tila. Kunnostussuunnitelman arviointi 2004 Oulunsalon yleiskaava alueen rakennusinventointi 1999 Oulunsalon yleiskaavan luontoselvitys 2000 Oulunsalo Akionlahden kunnostus 2007 Oulunsalo Salonpää maisemaselvitys 2009 Oulunsalo Salonpään yleiskaavoitusselvitys 2009 Akionlahden Natura 2000 alueen hoito ja käyttösuunnitelma 2009 Ojakylänlahden, Hailuodon pohjoisrannan sekä Akionlahden pesimälinnustoselvitys 2009 Ervastinkylän rakennusperinnettä 2011 Ervastinkylän pohjoisosan osayleiskaava, luonto ja linnustoselvitys 2011 Pajuniemen rakennusperinnettä 2012 Ervastinkylän eteläosan osayleiskaava, luonto ja linnustoselvitys 2012 Uuden Oulun yleiskaava Tavoitteet 2012 Suunnittelualueen emätilatarkastelu 2013 Oulun palvelumalli valmistuu 2013 Pajuniemen ja Peherryksen luontoselvitys ja linnustoselvitys valmistuu 2013 Hailuodontien (mt 816) aluevaraussuunnitelma välillä Varjakantien liittymä lauttaranta valmistuu 2014 5. Vuorovaikutuksen järjestäminen Maankäyttö ja rakennuslain 62 :n mukaan kaavoitusmenettely tulee järjestää niin, että alueen maanomistajilla ja niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään (osallinen), on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta. Ervastinkylän, Pajuniemen ja Peherryksen osayleiskaavan keskeisiä osallisia ovat asukkaat, maanomistajat ja haltijat Ervastinkylän kyläyhdistys Pohjois Pohjanmaan elinkeino, liikenne ja ympäristökeskus Pohjois Pohjanmaan liitto Pohjois Pohjanmaan museo Oulun seudun ympäristötoimen johtokunta Keskusosuuskunta Oulun Seudun Sähkö Oulun Vesi Kempeleen Oulunsalon luonnonsuojeluyhdistys 6
Tiedotustavat Osayleiskaavoituksen kuulemisista ja yleisötilaisuuksista tiedotetaan kaupungin virallisella ilmoitustaululla Oulu10:ssä, Torikatu 10, ja Oulun kaupungin verkkosivuilla osoitteessa www.ouka.fi. Ilmoitusten sisällöt ovat nähtävillä myös Oulunsalon kirjastossa, Karhuojantie 2. Kaavatyön vaiheista ilmoitetaan myös sanomalehti Kalevassa ja Rantalakeudessa. Kaavatyöhön liittyvää aineistoa pidetään esillä Yleiskaavoituksen verkkosivuilla osoitteessa http://www.ouka.fi/oulu/kaupunkisuunnittelu/laadittavat yleiskaavat. Vuorovaikutus Yleiskaavatyön alkuvaiheessa järjestetään kaikille avoin kyläilta, jossa keskustellaan kylien keskeisistä kehittämistavoitteista. Maanomistajille järjestetään vastaanottopäiviä kesäkuussa 2013. Yleiskaavaluonnos ja ehdotus esitellään yleisötilaisuuksissa. Kesällä 2013 toteutetaan karttapohjainen kysely, jonka kautta kerätään kokemuksellista tietoa kylistä. Yleisötilaisuuksista ja kyselystä tiedotetaan lehtikuulutuksella ja kaupungin verkkosivuilla. Viranomaisneuvottelu pidetään yleiskaavatyön alkuvaiheessa ja ennen ehdotuksen nähtäville asettamista. Kaava asiakirjojen nähtävillä olo ja palautteen antaminen Kaavan vireille tulosta ja osallistumis ja arviointisuunnitelmasta (OAS) tiedotetaan lehti ilmoituksella, Oulu10:ssä ja osoitteessa www.ouka.fi. OAS asetetaan nähtäville Oulu 10:een ja kaupungin kotisivuille. Osallisilla on mahdollisuus antaa palautetta osallistumis ja arviointisuunnitelmasta, jota täydennetään tarvittaessa kaavatyön aikana. Osallisilla on mahdollisuus esittää Pohjois Pohjanmaan elinkeino, liikenne ja ympäristökeskukselle neuvottelua OAS:n riittävyydestä ennen kaavaehdotuksen asettamisesta nähtäville. Osayleiskaavan luonnos ja valmisteluaineisto asetetaan julkisesti nähtäville Oulu 10:een ja Oulun kaupungin verkkosivuille www.ouka.fi. Nähtävillä olosta tiedotetaan sanomalehti Kalevassa ja Rantalakeudessa, Oulu10:ssä ja osoitteessa www.ouka.fi. Luonnosta esitellään yleisötilaisuudessa, josta ilmoitetaan lehtikuulutuksella. Luonnoksesta on mahdollista jättää kirjallinen mielipide. Osayleiskaavaehdotus asetetaan nähtäville vähintään 30 päivän ajaksi Oulu 10:een ja osoitteeseen www.ouka.fi. Kunnan jäsenillä ja osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta. Muistutus on toimitettava kunnalle ennen nähtävänä oloajan päättymistä. Kaavaehdotuksen nähtävillä olosta ilmoitetaan sanomalehti Kalevassa ja Rantalakeudessa, Oulu10:ssä ja osoitteessa www.ouka.fi. Kirjallinen ilmoitus kaavaehdotuksen nähtävillä olosta lähetetään yleiskaavoitettavaan alueeseen kuuluvan maan omistajalle ja kunnan tiedossa olevalle maan haltijalle, jonka kotikunta on toisella paikkakunnalla. Kaavaehdotusta esitellään yleisötilaisuudessa, josta ilmoitetaan lehtikuulutuksella. 7
6. Vaikutusten selvittäminen ja arviointi Maankäyttö ja rakennuslain mukaan kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman toteuttamisen ympäristövaikutukset. Kaavan luonnos ja ehdotusvaiheessa vaikutusarviointi esitetään kaavaselostuksessa. Osallisten on mahdollista antaa palautetta arvioinnista ja ehdottaa siihen täydennyksiä. Keskeistä Ervastinkylän, Pajuniemen ja Peherryksen osayleiskaavan vaikutusten arvioinnissa ovat Vaikutukset koko kaupungin yhdyskuntarakenteeseen ja kylän omaan rakenteeseen koko kaupungin yhdyskuntarakenne: väestö ja sen sijoittuminen kaupungin eri osiin kylä rakenne: kylän perinteisen rakenteen hyödyntäminen Vaikutukset ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön hyvinvointipalveluiden sekä muiden julkisten palveluiden järjestäminen lasten koulumatkat, Salonpään koulun tilakysymykset kylien identiteetti ja yhteisöllisyys kyläympäristön viihtyisyys, esteettinen laatu yhteiset alueet, virkistysmahdollisuudet, kentät, uimarannat, ulkoilureitit ympäristön häiriötekijät: Hailuodontien liikennemelu pintavesien laatu Vaikutukset maa ja metsätalouden ja muiden elinkeinojen harjoittamiseen peltoalueiden yhtenäisyys, maatilojen ja hevosenhoidon kehittämismahdollisuudet muun yritystoiminnan mahdollisuudet kyläalueilla Vaikutukset liikenteeseen Hailuodontie ja tärkeimmät yksityistiet, liikenneturvallisuus kävely ja pyöräilytiet, reitit, joukkoliikenteen järjestämisen mahdollisuudet Vaikutukset yhdyskunta ja energiatalouteen vesihuollon järjestämisen mahdollisuudet ja siitä aiheutuvat kustannukset palvelujen järjestämisen kustannukset tiestön kunnossapidon kustannukset, mahdollisten kävely ja pyöräteiden kustannukset Vaikutukset muuhun kuntatalouteen kunnallisten palveluiden aiheuttamat kustannukset Vaikutukset luontoon ja luonnonvaroihin päästöt pohja ja pintavesiin kasvi ja eläinlajit, luonnon monimuotoisuus, Akionlahden Natura alue Vaikutukset maisemaan, kyläkuvaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön uusien rakennuspaikkojen vaikutus kyläkuvan eheyteen rakennuspaikkojen sijainti maisemassa, sopeutuminen kylän perinteiseen kulttuurimaisemaan uudisrakentamisen sopeutuminen perinteiseen rakennustapaan rakennusperinnön ja perinnebiotooppien huomioon ottaminen 8
7. Kaavoituksen aikataulu ja päätöksenteko Osayleiskaavan laatiminen aloitetaan keväällä 2013. Luonnos on tarkoitus asettaa nähtäville vuonna 2013 ja osayleiskaavaehdotus vuonna 2014. Oulun kaupunginhallitus päättää osallistumis ja arviointisuunnitelman, osayleiskaavaluonnoksen ja ehdotuksen hyväksymisestä ja asettamisesta julkisesti nähtäville. Osayleiskaavan hyväksyy Oulun kaupunginvaltuusto. 8. Yhteystiedot Tietoja osayleiskaavan etenemisestä antavat yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen (044 703 1233) ja kaavoitusarkkitehti Kirsti Reskalenko (044 497 3116). Sähköpostit: etunimi.sukunimi@ouka.fi Postiosoite: PL 32, 90015 Oulun kaupunki Käyntiosoite: Solistinkatu 2, 2. kerros, 90140 Oulu Kaava aineisto on esillä osoitteessa http://www.ouka.fi/oulu/kaupunkisuunnittelu/laadittavat yleiskaavat Palautteen, mielipiteiden ja muistutusten vastaanotto Oulun kaupungin kirjaamo Torikatu 10, 1. krs PL 27, 90015 Oulun kaupunki Palvelunumero: 044 703 0636 Faksi: 08 557 2018 Sähköposti: kirjaamo@ouka.fi Mielipiteisiin pyydetään merkitsemään kaavan diaarinumero OUKA 825/2012. 9