Monkola, kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja. Liimatainen Tiina jäsen



Samankaltaiset tiedostot
Kulttuuripalvelujen verkko

Maittila Hannele jäsen. Åström Petteri Lehtonen Markku asiantuntijajäsen. ruoka- ja siivouspalvelupäällikkö

Kirjastoverkko. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta /00.01.

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Kirjastoverkko. Palveluverkko- ja

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1

Kulttuuripalvelujen palveluverkkoselvitys

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Pöytäkirjan 1, 2, 3, 6, 8, 10, 13, 14 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).


Keräkankareen hiihtomaja, Veikontie 100, Pusula

Kirjastoverkko. Palveluverkko- ja

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Kouluverkko organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta Palveluverkko- ja 125/ /2015

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Alustava tarjouspyyntö hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista.

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91.

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

siivous- ja ruokapalvelupäällikkö Kesälahtitalon ruokasalin kalusteiden hankinta

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 5/ (5) Lasten ja nuorten lautakunta. Aika klo 17:00-18:35. Otalammen koulu ja päiväkoti.

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. MUUT Aarnio Tomi asiantuntija hallipäällikkö

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Kaupungintalon kokoustilat, kokoushuone KH

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta

Kokousaika klo 17:00-17:58

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Miinalainen Annakaisa jäsen Rauttola Ari-Pekka jäsen Strandberg Jukka-Pekka jäsen

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1

Linnavirta Heikki Jäsen. Partanen Henri Jäsen. Kotilainen Kimmo Asiantuntija Alatalo Johanna Sihteeri Ahotupa Saara Sihteeri

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosiaali- ja terveysltk LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta

Sisällysluettelo. 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan avustusohjesääntö 4

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie Kittilä. Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston kevään 2017 alustavan

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa alkaen

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 5 Nurmijärvi-Tuusula työterveyshuollon yhteistyöhankkeen tilanne 3

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 7/2016 1

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Toivonen Seija jäsen Vienonen Jukka toimitusjohtaja Pohjala Sinikka sihteeri

Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3. Kärkkäinen Eero jäsen

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Vanhusneuvosto. AIKA klo 14:00-15:30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta.

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio (alv 0 %).

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

19 Uusimaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN

Transkriptio:

PÖYTÄKIRJA 6/2015 138 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 26.08.2015 AIKA 26.08.2015 klo 18:00-20:30 PAIKKA Monkola, kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Tenkanen Sami puheenjohtaja Aittakumpu Birgit jäsen Grönlund Antti jäsen Hillner Tom jäsen Kerisalo Alla jäsen Olin Tanja varajäsen Liimatainen Tiina jäsen Mikkonen Anja jäsen Puurunen Merja jäsen Saarinen Markku jäsen Turunen Janne jäsen Juhonen-Manninen Sari jäsen POISSA Piiparinen Katri varapuheenjohtaja Koskinen Esa jäsen MUUT Rintanen Leo kaupunginhallituksen edustaja Jääskeläinen Lassi nuorisovaltuuston edustaja Kalske Katri sivistysjohtaja, esittelijä Ahtela Eero kulttuuripäällikkö Lindroos Raija hallintopäällikkö Turunen Maritta kirjastotoimenjohtaja Pennanen Taina LLK Oy:n ohjauspalveluesimies Hassinen Pia pöytäkirjanpitäjä KÄSITELLYT ASIAT :t 54-66 ALLEKIRJOITUKSET Sami Tenkanen Puheenjohtaja Pia Hassinen Pöytäkirjanpitäjä PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Sari Juhonen-Manninen Lohja 31.8.2015 PÖYTÄKIRJA 2.9.2015 YLEISESTI Asiakaspalvelukeskus, Karstuntie 4, Lohja NÄHTÄVÄNÄ Pia Hassinen, hallintosihteeri

PÖYTÄKIRJA 6/2015 139 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 26.08.2015 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 54 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 140 55 Pöytäkirjan tarkastaja 141 56 Lohjan Taekwondo -seura ry:n liikunnan perusavustuksen oikaisuvaatimus 142 57 Lohjan kaupunginorkesterin ohjelma syyskaudelle 2015 144 58 Tenoripäivät 2016 145 59 Nimikkeenmuutoksia kulttuuritoimessa 146 60 Yhteistyösopimus Tytyrin kaivosmuseon tilojen käytöstä 147 61 rkk Bear Group Oy:n hankintaoikaisuvaatimus jäänhoitokoneen hankintapäätökseen 62 Kulttuuripalvelujen verkko 152 63 Kirjastoverkko 162 64 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vv. 2017-2018 65 Tiedotusluontoiset asiat 180 66 Viranhaltijapäätökset 181 148 176

PÖYTÄKIRJA 6/2015 140 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 54 26.08.2015 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus KUVALK 26.08.2015 54 Esitys Sj Kokous todetaan laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös Hyväksyttiin. -----------------------------------

PÖYTÄKIRJA 6/2015 141 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 55 26.08.2015 Pöytäkirjan tarkastaja 201/00.01.01/2013 KUVALK 26.08.2015 55 Esitys Sj Tämän kokouksen pöytäkirjan tarkastajaksi valitaan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jäsen Sari Juhonen-Manninen. Päätös Hyväksyttiin. -----------------------------------

PÖYTÄKIRJA 6/2015 142 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 50 24.08.2015 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 56 26.08.2015 Lohjan Taekwondo -seura ry:n liikunnan perusavustuksen oikaisuvaatimus LIIKKE 24.08.2015 50 Lohjan Taekwondo-seura ry on jättänyt 10.6.2015 oikaisuvaatimuksen (300/02.05.2015) päätökseen LIIKKE 18.5.2015 34. LLK Oy:n hallitus käsitteli vuoden 2015 liikuntatoimen perusavustukset kokouk ses saan 18.5.2015 ( 34) ja esitti niiden myöntämistä Lohjan kult tuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle hallituksen esityksen mukaisesti. Lautakunta kä sit te li perusavustukset 27.5.2015 ( 43). Muutoksena aiempaan hakuprosessiin Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan avustusjakosääntöön tehtiin LLK Oy:n hal li tuk sen esittämänä lautakunnan (24.2.2015 14) hyväksymä tar ken nus, koskien hakemuksen uutta liitettä. Ha ke muk seen tuli liittää tilinpäätösasiakirjojen ja tilin-/toi min nan tar kastuskertomuksen lisäksi ote järjestön vuosi-/kevätkokouksen pöy tä kir jas ta, jossa ilmenee vuosikokouksen hallitukselle/johtokunnalle myön tä mä tili- ja vastuuvapaus edelliseltä toimintakaudelta. Perusavustuksen hausta tiedotettiin vuosittaisessa sivistystoimen avus tuskuu lu tuk ses sa (julkaistu mm. L-U 26.2.15, sekä neljässä muussa leh dessä) ja yhtiön erityis- ja liikuntajärjestöille lähetetyissä Jär jes tö tie dot teis sa 2/2015 ja 3/2015. Tiedotteet olivat nähtävänä myös yhtiön in ter net-si vul la. Perusavustushakemuksen viimeinen jättöpäivä oli perjantai 10.4.2015. Osittain uuden liitteen vuoksi ja osin siksi, että järjestöillä on viime vuosina ol lut vaikeuksia saada vuosi-/kevätkokouksensa pidetyksi pe rus avus tus ten liit tei den palautuspäivään mennessä, liitteiden jättöaikaa pi den net tiin runsaal la kuukaudella,15.5.2015 saakka. Näin katsottiin, että jär jes töil lä on riit tä väs ti aikaa hakemuksensa täydentämiseen. Lohjan Taekwondo -seura ry palautti liikuntatoiminnan pe rus avus tus ha kemuk sen sa 10.4.2015, mutta asiakirjoista puuttui toi min nan tar kas tus ker tomus. Liitettä ei myöskään toimitettu liiteasiakirjojen viimeiseen jättö päi vään 15.5.2015 mennessä. Esitys Tj. Hallitus päättää todeta, että Lohjan Taekwondo -seura ry:n oi kai su vaa timus ei edellytä liikuntatoimen perusavustuksen maksatukseen, koska hake mus on ollut puutteellinen. Samoin on toimittu muiden yhdistysten kohdalla, joiden hakemusasiakirjat olivat puutteelliset. Päätös Hyväksyttiin. ----------------------------------- KUVALK 26.08.2015 56 LLK Oy:n hallitus on käsitellyt 24.8.2015 Lohjan Taekwondo-seura ry:n 10.6.2015 jättämän oikaisuvaatimuksen koskien liikunnan perusavustuksia. Erikseen jaettavat asiakirjat: - Lohjan Taekwondo-seura ry:n oikaisuvaatimus

PÖYTÄKIRJA 6/2015 143 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 50 24.08.2015 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 56 26.08.2015 Esitys Sj Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää Päätös Hyväksyttiin. ----------------------------------- 1. merkitä tiedoksi LLK Oy:n selvityksen koskien Lohjan Taekwondo-seura ry:n tekemää oikaisuvaatimusta liikunnan perusavustuksista; 2. että Lohjan Taekwondo-seura ry:n oikaisuvaatimus on aiheeton LLK Oy:n selvityksessä mainituin perustein.

PÖYTÄKIRJA 6/2015 144 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 57 26.08.2015 Lohjan kaupunginorkesterin ohjelma syyskaudelle 2015 KUVALK 26.08.2015 57 Lohjan kaupunginorkesterin ohjelma syyskaudelle 2015 on valmistunut ja kaupunginorkesterin intendentti Felix von Willebrand esittelee ohjelman kokouksessa. Erikseen jaettavat asiakirjat: - Orkesterin ohjelma syyskaudelle 2015 Esitys Sj Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta merkitsee kaupunginorkesterin ohjelman syyskaudelle 2015 tiedoksi. Päätös Hyväksyttiin. -----------------------------------

PÖYTÄKIRJA 6/2015 145 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 58 26.08.2015 Tenoripäivät 2016 446/00.00.01/2015 KUVALK 26.08.2015 58 Ensi vuonna järjestetään jälleen Tenoripäivät edellyttäen, että 2016 talousarvioon vahvistetaan tapahtumaa varten 106 000 euron määräraha. Vuonna 2014 Tenoripäivien ohjelmatarjontaa laajennettiin aikaisemmasta siten, että tarjolla oli konsertteja monelta musiikin alalta kaikenikäisille kuulijoille. Toteutunut hyvä lipunmyynti ja ohjelmistosta saatu positiivinen palaute on ollut uuden ohjelmiston suunnittelun pohjana. Konserttien määrää tullaan kuitenkin aiemmasta vähentämään. Orkesterin intendentti on laatinut liitteenä olevan alustavan ohjelmarungon ja kulttuuripäällikkö esittelee sen lautakunnan kokouksessa. Jatkosuunnittelu ja päivien toteutus vastuutetaan tuotantotyöryhmälle ja tiedotus- ja markkinointityöryhmille. Työtä seuraa ohjausryhmä. Erikseen jaettavat asiakirjat: - Tenoripäivien 2016 alustava ohjelmaluonnos Esitys Sj Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää 1. merkitä Tenoripäivien 2016 alustavan ohjelmaluonnoksen tiedoksi; 2. valita edustajansa Tenoripäivien 2016 ohjausryhmään. Päätös Hyväksyttiin ja kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan edustajaksi Tenoripäivien 2016 ohjausryhmään nimettiin Anja Mikkonen ja varajäseneksi Alla Kerisalo. -----------------------------------

PÖYTÄKIRJA 6/2015 146 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 59 26.08.2015 Nimikkeenmuutoksia kulttuuritoimessa 306/01.01.00/2014 KUVALK 26.08.2015 59 Palkkauksen kehittämisryhmässä (KVTES, Liite 2: kirjasto, kulttuuri, museo) on käsitelty kaksi nimikkeenmuutosesitystä. Nimukkeenmuutoksista päättää lautakunta. Museopalvelujen vahtimestarin työtehtävien sisältö on oleellisesti muuttunut varsinaisista vahtimestarin työtehtävistä. Tehtävä koostuu nykyisin 50 %:sti vahtimestarin työtehtävistä ja 50 %:sti museoartesaanin työtehtävistä. Tehtäviä parhaiten kuvaava nimike on museoartesaani, jota myös ammattiliitto JHL suosittaa. Muutoksella ei ole kustannusvaikutuksia. Kulttuurisihteerin tehtävänimike on vanhentunut ja nimike tulisi vaihtaa paremmin tehtävää kuvaaviksi. Kulttuurisihteerin tehtävänimikkeen muutos kulttuurituottajaksi kuvaa nykyisiä työtehtäviä tämänhetkistä paremmin. Muutoksella ei ole kustannusvaikutuksia. Vahtimestaria ja kulttuurisihteeriä on kuultu nimikemuutosasiassa ja molemmat hyväksyvät nimikkeenmuutoksen. Esitys Sj Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää Päätös Hyväksyttiin. ----------------------------------- 1. muuttaa museopalvelujen vahtimestarin nimikkeen museoartesaaniksi; 2. muuttaa yleisen kulttuuritoimen kulttuurisihteerin nimikkeen kulttuurituottajaksi.

PÖYTÄKIRJA 6/2015 147 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 60 26.08.2015 Yhteistyösopimus Tytyrin kaivosmuseon tilojen käytöstä 421/12.03.03/2015 KUVALK 26.08.2015 60 Lohjan kaupungilla ja Nordkalk Oy Ab:llä on vuodesta 1998 lähtien ollut yhteistyösopimus Tytyrin kaivoksen Kaivosmuseon esittelystä ja kaivostilojen käytöstä. Kulku museoon on siirtymässä vuoden 2016 aikana autokuljetuksesta Kone Oyj:n hissin käyttöön ja yleisön vastaanotto kaivostuvalta Kone Oyj:n hissilaboratorion läheisyyteen rakennettavaan vastaanottorakennukseen. Tämän vuoksi on tarve uudistaa kaupungin ja Nordkalkin välinen yhteistyösopimus. Sopimusluonnoksen ovat laatineen kaupungin ja Nordkalkin lakimiehet. Erikseen jaettavat asiakirjat: - Yhteistyösopimus Tytyrin Kaivosmuseon tilojen käytöstä Esitys Sj Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää Päätös Hyväksyttiin. ----------------------------------- 1. hyväksyä omalta osaltaan Lohjan kaupungin ja Nordkalk Oy:n yhteistyösopimuksen Tytyrin Kaivosmuseon tilojen käytöstä; 2. esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy Lohjan kaupungin ja Nordkalk Oy:n välisen yhteistyösopimuksen.

PÖYTÄKIRJA 6/2015 148 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 61 26.08.2015 rkk Bear Group Oy:n hankintaoikaisuvaatimus jäänhoitokoneen hankintapäätökseen 321/02.08.00/2015 KUVALK 26.08.2015 61 Asian tausta Lohjan kaupungin sivistystoimen hankintayksikkö on tarjouspyynnössä 29212 ja yhdellä korjausilmoituksella avoimella kilpailutuksella to teu tet tavas ta Lohjan jäähallin jäänhoitokoneen hankinnasta. Hankintayksikkö on omasta aloitteestaan tehnyt hankintaoikaisupäätöksen jään hoi to ko neen toimittajan valinnasta ja korjannut päätöstä valita jään hoito ko neen toimittajaksi Ice Concept OÜ halvimman tarjouksen perusteella. Päätös, jota oikaisuvaatimus koskee Sivistysjohtajan viranhaltijapäätös 18.5.2015 19: Jäänhoitokoneen hankin ta. Hakijan vaatimukset Rkk Bear Group Oy pyytää, että Lohjan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalau ta kun ta korjaa valituksenalaisen päätöksen hylkäämällä Ice Concept OÜ:n tarjouksen tarjouspyynnön vastaisena ja toteamalla rkk Bear Group Oy:n voittaneen tarjouskilpailun. Hakijan perustelut oikaisuvaatimukseen Jäänhoitokoneen hankintaan liittyvässä tarjouspyynnössä 29212 on jäänhoi to ko neen sähkötekniseksi vaatimukseksi esitetty muun muassa se, että yh del lä latauksella voidaan tehdä normaaleja jäänajoja vähintään 30 kertaa. Tämä on esitetty tarjouspyynnössä ehdottomana sähköteknisenä mini mi vaa ti muk se na. Ice Concept OÜ on tarjouksessaan ilmoittanut, että heidän Engo-merk kinen jäänhoitokoneensa täyttäisi edellä mainitun minimivaatimuksen. Rkk Bear Group Oy:n tiedossa kuitenkin on, ettei Engo-jäänhoitokone täytä kyseis tä vaatimusta, vaan todennäköisin määrä jäänajoja yhdellä la taus kerral la on Engo-jäänhoitokoneella vain noin 15-20 kertaa, kun Icebear Olympia -jäänhoitokoneen vastaava kapasiteetti on vähintään 35 kertaa. Ice Concept OÜ on edellä mainituin tavoin antanut tarjouksessaan vir heel lis tä tietoa jäänhoitokoneensa teknisistä ominaisuuksista, ja siten Ice Con cept OÜ:n tarjous on tarjouspyynnön vastainen. Julkisissa hankinnoissa tarjousten on oltava kaikilta osin tarjouspyynnön mu kai sia ja täytettävä kaikki tarjouspyynnössä asetetut vä him mäis vaa timuk set. Oikeuskäytännössä tarjouspyyntöä vastaamattoman tarjouksen hyl kää mis vel voi te on ollut ehdoton, mikäli puutteella tai virheellisellä tie dolla on vähäinenkin tosiasiallinen vaikutus tarjousten vertailtavuuteen ja tarjoa jien tasapuoliseen kohteluun. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tar jous pyyn töä vastaamattoman tarjouksen hylkääminen ei ole siis ai noastaan hankintayksikön oikeus vaan velvollisuus. Tämä periaate on joh det ta-

PÖYTÄKIRJA 6/2015 149 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 61 26.08.2015 vis sa tarjoajien tasapuolisesta ja syrjimättömästä kohtelusta, joka on yksi jul ki sis ta hankinnoista annetun lain päätavoitteista. Normaali jäänajokerta kattaa kuluneen jään höyläyksen sileäksi ja uuden ve si ker rok sen levittämisen tilalle, sekä koneen lumisäilön tyhjennyksen. Yk si ra tai nen jäähalli vaatii keskimäärin n. 15-18 hoitokertaa/vrk, jonka lisäk si tulevat huoltohöyläykset tarpeen mukaan. Rkk Bear Group Oy:n tarjoa mal la Icebear Olympia -koneella yhdellä latauskerralla saavutetaan kah den vuorokauden latausväli normaalikäytössä, kun vastaavasti Engo-ko ne joudutaan lataamaan vähintään kerran vuorokaudessa. Akun la taus ai ka on keskimäärin 6-8 h ja jokainen latauskerta (lataussykli) ly hentää arvokkaan akuston käyttöikää. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jo akuston huomattavasti no peammas ta uusimisesta johtuvat kustannukset tekevät Engo-jäänhoitokoneen han kin nas ta kokonaisedullisuus huomioon ottaen kalliimman. Lisäksi jäähal lin käyttö häiriintyy sekä käytöstä saatavat myyntitulot vähenevät, mikäli akus tol le joudutaan tekemään "välilatauksia" jäähallin aukioloaikana. Niin ol len akuston vaatimalla latauskertojen määrällä on huomattava vaikutus tar jous ten vertailtavuuteen. Rkk Bear Group Oy pyytää kohteliaimmin, että hankintayksikkö velvoittaa Ice Concept OÜ:n toimittamaan tietoja referenssikohteista, joissa on toden net tu Engo-jäänhoitokoneen toimivan yhdellä latauskerralla vähintään 30 kertaa. Mikäli Ice Concept OÜ ei pysty referenssikohteilla osoittamaan edel lä tarkoitetun tarjouspyynnön edellytyksen täyttymistä, tulee Ice Concept OÜ:n tarjous hylätä tarjouspyynnön vastaisena. Lisäksi rkk Bear Group Oy:n juuri saaman tiedon mukaan ainoa valtuutettu En go-jäänhoitokoneiden huoltaja Mr Promech Oy aikoo lopettaa yh teis työn Ice Concept OÜ:n kanssa, joten Ice Concept OÜ:n tarjoamien Engo-jäänhoi to ko nei den huoltaminen tulee olemaan käytännössä mahdotonta. Hankintayksikkö Lohjan kaupungin hankintayksikkö tutkii rkk Ice Bear Oy:n han kin ta oi kaisu pyyn nön. Kuultavan lausunto hankintaoikaisusta Ice Concept OÜ on ilmoittanut hankintayksikölle, jossa toteavat tarjouksen ole van oikea ja vakuuttaa tarjotun jäänhoitokoneen kykenevän tar jouspyyn nös sä oleviin vaatimuksiin. Ice Concept OÜ toteaa vielä, että akkukäyttöisen jäänhoitokoneen ajomää rään vaikuttaa päällä olevat sähkölaitteet, hoidettavan jään kovuus, pum pat ta van veden määrä ja höylästön syvyys. Ice Concept OÜ pysyy tarjouksen mukaisessa ja pyydetyssä huollossa. Referenssikohteiden selvityksien yhteenveto Hankintayksikkö on tarkistanut Ice Concept OÜ:n ilmoittamista Suomen refe rens si koh teis ta Engo-merkkisen jäänhoitokoneen yhden latauskertojen ajo mää rät. Referenssikohteista yksi Engo-merkkinen jäänhoitokone ei ollut ak ku käyt töi nen, joten vertailua siltä osin ei voitu tehdä. Kolmen (3) muun re fe rens si koh teen vastauksien perusteella yhden latauksen ajokertojen

PÖYTÄKIRJA 6/2015 150 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 61 26.08.2015 mää rä vaihteli. Yhdenkään referenssikohteen ajomäärät eivät ole ylittäneet kol mea kym men tä (30) kertaa päivässä, eikä referenssikohteista kukaan ol lut sitä käytännössä kokeillut. Referenssikohteiden kaukalon koko, ajoker to jen määrät, ajomatkan pituus lumenkippauspaikalle ja jään hoi to ko neiden varustetaso vaihteli. Referenssikohteiden arvioiden mukaan yhdellä la tauk sel la pystyisivät ajamaan omissa kohteissa noin 24-30 kertaa. Hankintayksikön yhteenveto Hankintayksiköllä on laaja harkintavalta itse päättää, mitä se on hank kimas sa ja millä ehdoilla sekä mitä hankinnan kohteen ominaisuuksia se han kin nas sa painottaa. Hankintayksikkö järjesti teknisen vuoropuhelun kol men (3) mahdollisen tarjoajan kanssa tarjouspyynnöstä ennen avoimen kil pai lu tuk sen järjestämistä. Teknisen vuoropuhelun jälkeen tarjouspyyntöä muo kat tiin ja täydennettiin tarjoajia ja hankintayksikön laatimiin tuo te kohtai siin vaatimuksiin. Kilpailutuksen ollessa auki teknisiä vaatimuksia lie vennet tiin entisestään. Tarjouspyynnössä hankintayksikön tuotekohtainen vaatimus oli 30 ajo kertaa yhdellä latauksella. Ice Concept OÜ:n tarjouksen mukaan Engo-merkki sel lä jäänhoitokoneella pystytään ajamaan 29-32 kertaa 1 800 neliön kokoi sel la jääkentällä. Tarjouksen tarkastuksen jälkeen Ice Concept OÜ pysyy tarjouksessa ja lupaa Engo-merkkisen jäänhoitokoneen pystyvän tarjouk sen mukaiseen ajokertojen määrään. Hankintayksikön tarkastuksen mukaan Ice Concept OÜ:n Suomen re ferens si koh teis sa ei ole ollut tarvetta ajaa 30 kertaa yhdellä latauksella, eikä ku kaan ole sitä tehnyt, mutta referenssikohteiden arvioiden mukaan ajoker to ja yhdellä latauksella voi ajaa noin 24-30 kertaa. Huomioiden Suomen referenssikohteiden suuremmat kaukalot, jäiden vaih te le vat kovuudet, sekä vastaavien Engo-jäänhoitokoneiden ajomatkat, ajo tar peet, jäänhoitokoneen sähkölaitteiden määrä, lumisäiliön tyh jen tä misen kerrat, höylästön syvyyden ja veden pumppaamisen sekä tarjotun jään hoi to ko neen teknisten vaatimusten tarkastamisen perusteella ja niiden ver taa mi nen Lohjan jäähallin 28 m x 58 m = 1 624 neliön kokoiselle kau kalol le ja siihen tarvittavaan jäänhoitoon. Jäänhoitokoneen toiminnat ovat säh kö käyt töi siä ja mitä suurempi jäänhoitokoneen sähkönkulutus on sitä vä hem män ajokertoja voi tehdä. Näiden selvityksien perusteella on ole tetta vaa, että Ice Concept OÜ:n tarjouksen mukainen Engo-merkkinen jäänhoi to ko ne kykenee yhdellä latauksella kolmeenkymmeneen (30) ajo kertaan Lohjan jäähallissa. Tarjouspyynnön mukaan hankintapäätös tehdään saatujen tarjouksien perus teel la, jossa hankinnan alin hinta on ratkaisevin tekijä. Rkk Ice Bear Oy:n mukaan latauskertojen määrä, akkujen käyttöikä, latauksien aika ja myyn ti tu lot vaikuttavat hankintahintaan ja näiden perusteella hankinta tulisi oi kais ta. Tarjouspyynnössä ei ole pyydetty kyseisiä asioita, eikä niitä voida ot taa huomioon hankintavertailua tehdessä. Rkk Ice Bear Oy:n mukaan ainoa valtuutettu Engo-jäänhoitokoneiden huol ta ja Mr Promech Oy aikoo lopettaa yhteistyön Ice Concept OÜ:n kanssa. Hankintayksikkö ei ole tarjouspyynnössä vaatinut Mr Promech Oy:tä toi mi maan huoltajana, eikä hankintayksikkö voi näin ollen puuttua tar joa-

PÖYTÄKIRJA 6/2015 151 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 61 26.08.2015 jien ja kolmannen osapuolen tekemiin sopimuksiin. Ice Concept OÜ:n mukaan he pysyvät tarjouksessa ja hoitavat tarjouksen mukaiset huol to toimet. Erikseen jaettavat asiakirjat: - Rkk Bear Group Oy hankintaoikaisuvaatimus - Ice Concept OÜ:n vastine hankintaoikaisuvaatimukseen Esitys Sj Kulttuuri ja vapaa-ajan lautakunta päättää Päätös Hyväksyttiin. ----------------------------------- 1. Ice Concept OÜ:n tarjouksen olevan tarjouspyynnön mukainen ja todeta sen voittaneen tarjouskilpailun tarjouspyynnön mukaisesti halvimpana tarjouk se na; 2. todeta rkk Bear Group Oy:n hankintaoikaisun olevan aiheeton.

PÖYTÄKIRJA 6/2015 152 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 62 26.08.2015 Kulttuuripalvelujen verkko 127/00.01.02/2015 PALRYH 20.01.2015 24 Kulttuuripalvelujen tulosalue sisältää kirjaston, Hiiden Opiston, Musiikkiopiston, orkesterin, museon, yleisen kulttuuritoimen ja teatterin. Lohjan museo Lohjan alueella on 8 museota. Lohjan keskustassa toimii Lohjan Museo ja Tytyrin Kaivosmuseo. Sammatissa on Paikkarin torppa, Johannes Lohilammen museo ja Lammin talo. Nummella ovat Meijerimuseo ja Nummen kotiseutumuseo. Pusulassa on Pusulan kotiseutumuseo. Museoista kunnallisia ovat Lohjan Museo, Tytyrin Kaivosmuseo ja Johannes Lohilammen museo. Kaupunki pitää yllä Museoviraston omistamaa Paikkarin torppaa. Lohjan kaupunginorkesteri toimii niin sanottuna runko-oskesterina. Kaupungin vakinaisessa työsuhteeessa toimivat orkesterimestari, äänenjohtajat ja sooloselllisti. Muut soittajat toimivat tuntipalkalla esitettävän ohjelmiston vaatimien kokoonpanojen mukaisesti. Orkesteri on viime vuosina laajentanut toimintaansa voimakkaasti seudulliseksi orkesteriksi. Konsertteja on ollut vuosittain runsaasti Lohjan ja Länsi-Uudenmaan lisäksi keskisellä ja itäisellä Uudellamaalla. Orkesteri on myös pitänyt Kulttuuripolkuun liittyen useita konsertteja vuosittain päiväkodeissa ja vanhusten palvelukeskuksissa. Lohjan Teatterin kävijämäärät ovat viime vuosina pysyneet jatkuvasti korkealla tasolla. Näytelmävalinnat ovat onnistuneet ja esitykset ovat vetäneet hyvin yleisöä. Lohjan Kesäteatterille on määrätty paikka Lohjan Museon alueelle; rakentaminen tapahtunee lähivuosina. Kesäteatterin saaminen mahdollistaisi esitysmäärien kasvattamisen ja näin ollen lisäisi huomattavasti Lohjan Teatterin myyntituottoja. Lohjan Teatteri osallistuu aktiivisesti Kulttuuripolkuun; teatterissa oin vieraillut lukuisia koululaisryhmiä tutustumassa teatterityöhön ja teatteritiloihin. Lisäksi talossa on järjestetty ilmaisukoulutuksia erilaisille sidosryhmille. Lohjan Teatterin toimii täyspainoisesti ammattimaisia esityksiä tuottaen pienellä kustannuksilla pitkälti siksi, että esiintyjät ovat harrastajia ja varsinaista palkattua työvoimaa on vain 4. Yleinen kulttuuritoimi järjestää vuosittain erilaisia kulttuuritapahtumia, kuten esim. Menneen ajan joulumarkkinat, Lohjan Tenoripäivät ja Lohjan Kesän tapahtumat. Kulttuuritoimi järjestää myös vuotuiset juhlat, kuten esim. Itsenäisyyspäivän juhlan. Kulttuuripolku-hankkeen organisointi kuuluu kulttuuritoimelle. Vapaan sivistyksen ja muun opetuksen nykytila Vapaaseen sivistykseen kuuluvat kaupungin kulttuuripalveluiden yksiköistä Hiiden Opisto ja taiteen perusopetusta antava Länsi-Uudenmaan musiikkiopisto. Vapaaseen sivistykseen kuuluvat myös kaupungin tukea saavat taiteen perusopetusta antavat oppilaitokset Lohjanseudun kuvataidekoulu, Tanssistudio Funka, Tanssikoulu Un Dos Tres, Musiikkikoulu RytmiOmena, Tanssiopisto Vinha, Taito-Uusimaa ry:n

PÖYTÄKIRJA 6/2015 153 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 62 26.08.2015 ylläpitämä Käsityökoulu Helmi ja Lasten ja nuorten teatteri Aploodi. Hiiden Opisto on perustettu yhdistämällä Lohjan työväenopisto, sekä Nummi-Pusulan ja Vihdin kansalaisopistot Hiiden Opistoksi vuonna 2001. Nykyinen Hiiden Opisto on alueellinen kansalaisopisto, joka toimii kolmen kunnan alueella. Lohja on opiston omistajakunta ja sopimuskuntia ovat Vihti ja Siuntio. Hiiden Opisto käyttää Lohjalla 42 opetustilaa, joista valtaosa on Lohjan koulujen tiloja. Ainoastaan Hiiden opiston käytössä olevia tiloja/rakennuksia on xx... Opiston vahvuuksia ovat mm. laaja ja monipuolinen kurssitarjonta eri ikäryhmille, motivoitunut ja osaava henkilökunta sekä laaja yhteistyöverkosto. Lohjan kulttuuripalvelujen yksiköiden yhteistyö on tiivistynyt olennaisesti yhetisen tulosalueen myötä. Opiston kehittämiskohteita ovat koko alueella tilat ja opetusvälineet sekä kurssitarjonta, varsinkin tilauskurssit. Erityisesti Lohjan opistotalon nykyiset tilat ovat monin tavoin epäkäytännölliset ja puutteelliset. Suuri haaste opiston toiminnalle tulee jatkossa olemaan valtionrahoituksen supistuminen, joka voi johtaa alueen aikuiskoulutuksen keskittämiseen laajoihin eri koulutusmuodot yhdistäviin yksiköihin. Länsi-Uudenmaan musiikkiopisto on taiteen perusopetuslain alainen lakisääteistä tuntiperusteista valtionosuutta saava taideoppilaitos, jonka tehtävänä on järjestää musiikin ja siihen läheisesti liittyvien taidemuotojen perusopetusta sekä muuta musiikkikulttuurin kehittämiseen liittyvää toimintaa. Länsi-Uudenmaan musiikkiopisto tarjoaa taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaista opetusta. Opiston ylläpitäjä on Lohjan kaupunki. Opistolla on sivutoimipiste Nummelassa. Lohjan kaupungilla on sopimus myös Siuntion kanssa. Opetuksella tuetaan musiikin harrastamista, oppilaan kokonaisvaltaista kehitystä yksilönä ja ryhmän jäsenenä sekä annetaan riittävät edellytykset musiikin ammatilliseen koulutukseen pääsemiseksi sitä haluaville. Musiikkiopisto voi järjestää tehtäväalueeseensa liittyvää koulutusta ja omakustanteista maksullista palvelutoimintaa. Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston opiskelijamäärä vuonna 2014 oli 945, joista lohjalaisia oli 776 oppilasta. Henkilökuntaa musiikkiopistolla oli 62, joista kokopäivätoimisia oli 42 henkilöä. Koko henkilökunnan työpanos muodostaa 42 henkilötyövuotta (2014). Musiikkiopiston vahvuuksia ovat ammattitaitoinen, motivoitunut ja korkeasti koulutettu henkilökunta sekä innostuneet ja pitkäjänteiseen opiskeluun sitoutuneet oppilaat ja perheet. Vahvuuksia ovat myös aktiivinen ja laadukas orkesteri- ja kuorotoiminta. Opisto tekee paljon yhteistyötä mm. alueen koulujen, päiväkotien ja lähikuntien musiikkioppilaitosten kanssa. Musiikkiopisto järjestää varhaisiän musiikkikasvatusopetusta (=muskaritoimintaa) kattavasti Lohjan kaupungin alueella mm. eri päiväkodeissa ja kouluilla. Toimintaa on myös Karjalohjalla ja Sammatissa. Osa ryhmistä on ruotsinkielisiä. Tavoitteena on laajentaa varhaisiän musiikkikasvatustoimintaa myös Saukkolaan ja Pusulaan. Myös perusopetuksen viemistä entisen Nummi-Pusulan alueelle suunnitellaan. Kuvataidekoulussa opiskelun pääpaino on oppilaan omassa luovassa

PÖYTÄKIRJA 6/2015 154 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 62 26.08.2015 työskentelyssä. Opetus tukee päiväkotien ja koulujen taiteenopetusta sekä antaa pohjakoulutusta kuvataidealoille suuntautuville. Opintoryhmät kokoontuvat kerran viikossa iltapäivisin ja iltaisin. Kaikki tarvikkeet ja työvälineet kuuluvat opintomaksuun. Lukuvuosi on 34 viikon mittainen. Kuvataidekoulun toiminnasta vastaa Lohjanseudun kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry, jonka johtokunta toimii myös koulun johtokuntana. Koulun talous muodostuu Lohjan kaupungin tuesta (1/3), tuntiperusteisesta valtionosuudesta (1/3) ja koulun omasta varainhankinnasta (1/3), joka sisältää lukukausimaksut. Lisäksi koulu hakee erilaisia apurahoja erityishankkeisiinsa. Lohjan kaupungin avustus on 87 000 vuonna 2014. Tanssistudio Funka antaa taiteen perusopetusta tanssissa: klassinen baletti ja jazztanssi. Klassisen baletin opiskelu aloitetaan pääsääntöisesti 5-8 -vuotiaana. Perusopintojen päättötodistus suoritetaan 11-13 vuotiaana. Laajan oppimäärän päättötodistus suoritetaan 16-19 -vuotiaana. Jazztanssin opiskelu aloitetaan pääsääntöisesti 10-vuotiaana discotanssilla tai 8-9 -vuotiaana nykytanssilla. Perusopintojen päättötodistus suoritetaan 13-15-vuotiaana. Laajan oppimäärän päättötodistus suoritetaan 18-19 -vuotiaana. Lohjan kaupungin avustus v. 2014 on 12 000. Tanssikoulu Un Dos Tres tarjoaa myös taiteen perusopetusta tanssissa. Koulun painopiste on espanjalaisen kielialueen flamenco-, salsa- ja rumbita -tansseissa. Lisäksi viikko-ohjelmassa on street dance-tunteja, showtanssia, balettia, akrobatiaa ja latinalaisia tansseja. Lohjan kaupungin avustus v. 2014 on 18 000. Taito-Uusimaa ry;n Käsityökoulu Helmessä voi kutoa sisustustekstiilejä valmiiksi rakennettuihin loimiin. Kutoa voi omatoimisesti tai ohjaajan avustamana. Lohjan kaupungin avustus v. 2014 on 14 787. Musiikkikoulu RytmiOmena tarjoaa taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaista rytmimusiikin koulutusta lapsille, nuorille ja aikuisille Lohjalla. Koulu antaa instrumentti-, bändi- ja musiikinteoriaopetusta.. Koulussa toimii lasten Rokkimuskari, ja POPKuoro sekä aikuisten viihdekuoro ja bändikoulu. Lohjan kaupungin avustus v. 2014 on 16 950. Tanssiopisto Vinhaa ylläpitää Luoteis-Uusimaan tanssiyhdistys Vinha. 2006 toimintansa aloittanut opisto tarjoaa opetusta lasten-, nyky-, jazz- ja street-tanssissa sekä klassisessa baletissa. Opisto opettaa myös kehonhuoltoa. Opisto toimii Lohjan ohella myös Karkkilassa ja Vihdissä. Lohjan kaupunki avusti v. 2014 opistoa vuokrissa. Lasten ja nuorten teatteri Aploodi toimii kulttuuriyhdistys Lohjan Art&Music ry:n alaisuudessa. Aploodi on teatteritaiteen perusopetusta Lohjan seudulla antava teatteri, jonka opetussuunnitelman kaupunki hyväksyi 2013. Teatteri antaa opetusta kahdelle ikäryhmälle, 7-11-vuotiaille ja 12-1 -vuotiaille. Kaupungin avustus v. 2014 on 1 520. Tilapalveluiden näkökulma Hiiden opiston rakennuksessa, Linnaistenkatu 9:ssä on tiloja

PÖYTÄKIRJA 6/2015 155 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 62 26.08.2015 tyhjillään tällä hetkellä n. 310 m2, toimintojen keskittämisen kannalta sijainti on hyvä, mutta tilaelementti alkaa olla hiljalleen elinkaarensa päässä. Jos rakennuksen käyttöä ei saada enää tehostettua, tulee alkaa miettiä rakennuksesta luopumista. Hiiden opistoa varten on Lohjan Yhteiskoulun Lukion kellarikerrokseen tehty vuonna 2008 toimivat suunnitelmat. Ko. kellaritilat ovat edelleen vajaakäytöllä. Muutostyökustannukset selvitettävä. Hiiden opiston opetusta lisättävä mahdollisuuksien mukaan koululuokissa, jotta koulurakennustenkin käyttöastetta ja tehokkuutta saadaan lisättyä. Rajavartiostonkatu 5:n Kudonta- ja järjestötila tulee saada tyhjennettyä tämän vuoden aikana ja rakennus myytyä Lovalle. Alueen uudessa kaavassa rakennus on osoitettu asuinkäyttöön. Erikseen jaettavat: - Hiiden Opiston palvelukartta - Kulttuuripalveluverkkoselvitys Esitys 1) merkitsee kulttuuripalveluverkkoselvityksen nykyvaiheen tiedoksi; 2) esittää kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle, että jatkovalmistelussa on kiinnitettävä huomiota tilojen käytön tehokkuuteen. Tavoitteena tulee olla kaupungin omistamien tilojen tehokas yhteiskäyttö. Palvelujen järjestämistapaa arvioitaessa tutkitaan myös mahdollinen kulttuuripalvelujen yhtiöittäminen. Päätös Hyväksyttiin seuraavin lisäyksin: - jatkovalmistelussa tulee ottaa huomioon kaikki kunnan alueella toimivat yksityiset museot - jatkovalmistelussa tulee ottaa huomioon tilojen tehokas käyttö sekä pohtia vakavasti missä toimintaa tuotetaan ----------------------------------- KUVALK 24.02.2015 20 Kulttuuripalvelujen verkkoselvitys valmisteltiin syksyn 2014 aikana. Selvitys käsiteltiin ssä 20.1.2015. Työryhmä esittää kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle, että jatkovalmistelussa tulee ottaa huomioon tilojen tehokas käyttö, sekä pohtia vakavasti, missä toimintaa tuotetaan. Tavoitteena tulee olla kaupungin omistamien tilojen tehokas yhteiskäyttö. Jatkovalmistelussa tulee ottaa huomioon kaikki kunnan alueella toimivat yksityiset museot. Palvelujen järjestämistapaa arvioitaessa tutkitaan myös mahdollinen kulttuuripalvelujen yhtiöittäminen. n esitykseen on valmisteltu seuraava vastine: Kulttuuripalvelujen yhtiöittämisselvitys on tekeillä. Sen on tarkoitus valmistua huhtikuun aikana ja se käsitellään kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan seminaarissa 22.4.2015. Lohjalla on parhaillaan käynnissä monitoimijatalo-hanke, jonka tavoitteena on kehittää koulujen ympärille useampien toimijoiden yhteisiä palvelukeskuksia. Hankkeessa on mukana Mäntynummen yhtenäiskoulu,

PÖYTÄKIRJA 6/2015 156 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 62 26.08.2015 Nummi-Pusulan - Oinolan koulut, Ojaniittutalo ja Routionmäki ja niiden alueilla toimivat varhaiskasvatus-, nuoriso-, liikunta- ja kulttuuripalvelut. Monitoimijatalo-verkkoa laajennetaan mahdollisesti jatkossa. Hankkeessa kehitetään uusia muunneltavia, joustavia ja kustannustehokkaita tila-ratkaisuja, luodaan uudenlaisia palvelujen järjestämismalleja yhdistämällä eri toimijoiden resursseja uudella tavalla ja vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja asiakaslähtöisyyttä. Kulttuuripalvelut ovat vahvasti mukana hankkeen kehittämistyössä. Hankkeen myötä syntyviä hyviä toimintamalleja voi hyödyntää laajemminkin kulttuuripalvelujen tulosalueen kaikkien yksiköiden toiminnassa ja erityisesti Kulttuuripolku-hankkeessa. Jatkossa on mahdollista hyödyntää myös muuta kunnan kouluverkkoa vahvasti kulttuuritoiminnassa. Hiiden Opiston käytössä oleva Opistotalo alkaa tilapalvelujen näkökulman mukaan olla lähestymässä elinkaarensa loppua ja sivistystoimen tulee alkaa miettiä rakennuksesta luopumista. Hiiden Opistoa varten on Lohjan Yhteiskoulun Lukion kellarikerrokseen tehty Arkkitehtitoimisto Lahdelma&Mahlamäki Oy:n toimesta v. 2008 toimivat suunnitelmat. Kellaritilat ovat edelleen vajaakäytöllä ja mahdollista hyödyntää Hiiden Opiston tiloiksi. Tilojen muuttamiskustannukset selvitti 2008 Tocoman Finland Oy. Kustannukset olivat tuolloin 933 300 (alv 0%). Summa on tämän päivän arvoon muutettuna 1 072 268 (alv 0%). Lohjan Museon kokoelmat on sijoitettu pääosin yksityisen omistamiin varastotiloihin Maksjoella. On päätetty, että kokoelmat siirretään Länsi-Uudenmaan alueen ammattimuseoiden yhteiseen kokoelmakeskukseen Raaseporissa. Lohjan ei-kunnallisista museoista Nummen kotiseutumuseo ja Pusulan kotiseutumuseo ovat ilmoittaneet halunsa toimia jatkossakin yhdistyspohjaisina. Valion omistama Meijerimuseo toimii yksityisen ylläpitämänä, eikä ole halunnut yhteistyötä kunnallisen museon kanssa. Lammin talon omistaa Rakennuskulttuurisäätiö. Koska kyseessä on Lönnrotin vanhuudenkoti, voi perustellusti harkita yhteislippukäytäntöä kunnallisen museon kanssa. Erikseen jaettavat asiakirjat: - Kulttuuriverkkoselvitys - Suunnitelma Hiiden Opiston sijoittumisesta Yhteislyseon lukion tiloihin (2008) sekä laskelma muuttamiskustannuksista - Palveluverkko kannanotto Sammatin aluetoimikunnalta Esitys Sj Muutosesitys Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää antaa esitetyn vastineen palveluverkko- ja lle. Puheenjohtaja Sami Tenkanen esitti jäsen Antti Grönlundin ja jäsen Katri Piiparisen kannattamana, että asia jätettiin pöydälle. Puheenjohtajan esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Päätös Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti jättää asian pöydälle. ----------------------------------- KUVALK 25.03.2015 27 Kulttuuripalvelujen verkkoselvitys valmisteltiin syksyn 2014 aikana. Selvitys käsiteltiin ssä 20.1.2015. Työryhmä

PÖYTÄKIRJA 6/2015 157 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 62 26.08.2015 esittää kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle, että jatkovalmistelussa tulee ottaa huomioon tilojen tehokas käyttö, sekä pohtia vakavasti, missä toimintaa tuotetaan. Tavoitteena tulee olla kaupungin omistamien tilojen tehokas yhteiskäyttö. Jatkovalmistelussa tulee ottaa huomioon kaikki kunnan alueella toimivat yksityiset museot. Palvelujen järjestämistapaa arvioitaessa tutkitaan myös mahdollinen kulttuuripalvelujen yhtiöittäminen. n esitykseen on valmisteltu seuraava vastine: Kulttuuripalvelujen yhtiöittämisselvitys on tekeillä. Sen on tarkoitus valmistua huhtikuun aikana ja se käsitellään kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan seminaarissa 22.4.2015.Yhtiöittämisselvityksessä tarkastellaan mm. kulttuuripalvelujen eri yksiköiden kustannuksia verrattuna Suomen vastaavankokoisten muiden kaupunkien kulttuuripalvelujen yksikköjen kustannuksiin. Lohjalla on etenemässä monitoimijatalo-hanke, jonka tavoitteena on kehittää koulujen ympärille useampien toimijoiden yhteisiä palvelukeskuksia. Hankkeessa on mukana Mäntynummen yhtenäiskoulu, Ojaniittutalo, Routionmäki ja Nummi-Pusulan/Oinolan kampus. Hankkeessa kehitetään uusia muunneltavia, joustavia ja kustannustehokkaita tilaratkaisuja, luodaan uudenlaisia palvelujen järjestämismalleja yhdistämällä eri toimijoiden resursseja uudella tavalla ja vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja asiakaslähtöisyyttä. Kulttuuripalvelut ovat vahvasti mukana hankkeen kehittämistyössä. Hankkeen myötä syntyviä hyviä toimintamalleja voi hyödyntää laajemminkin kulttuuripalvelujen tulosalueen kaikkien yksiköiden toiminnassa ja erityisesti Kulttuuripolku-hankkeessa. Jatkossa on mahdollista hyödyntää myös muuta kunnan kouluverkkoa vahvasti kulttuuritoiminnassa. Hiiden Opiston käytössä oleva Opistotalo alkaa Tilapalvelujen näkökulman mukaan olla lähestymässä elinkaarensa loppua. Jos rakennuksen käyttöä ei saada enää tehostettua, tulee alkaa miettiä rakennuksesta luopumista. Hiiden Opistoa varten on Lohjan Yhteiskoulun Lukion kellarikerrokseen tehty Arkkitehtitoimisto Lahdelma&Mahlamäki Oy:n toimesta v. 2008 toimivat suunnitelmat. Kellaritilat ovat edelleen vajaakäytöllä ja mahdollista hyödyntää Hiiden Opiston tiloiksi. Tilojen muuttamiskustannukset selvitti 2008 Tocoman Finland Oy. Kustannukset olivat tuolloin 933 300 (alv 0%). Summa on tämän päivän arvoon muutettuna 1 072 268 (alv 0%). Toisena vaihtoehtona tulee tarkastella kokonaan luopumista nykyisestä Opistotalosta siten, että Hiiden Opiston toimisto sijoittuu esimerkiksi vanhaan kaupungintaloon kaupungin omistamiin tiloihin ja opetus järjestetään nykyisissä koulutiloissa ja tulevissa monitoimijataloissa. Lohjan Museon kokoelmat on sijoitettu pääosin yksityisen omistamiin varastotiloihin Maksjoella. Meneillään on kokoelmien siirto Länsi-Uudenmaan alueen ammattimuseoiden yhteiseen kokoelmakeskukseen Raaseporissa. Lohjan ei-kunnallisista museoista Nummen kotiseutumuseo ja Pusulan kotiseutumuseo ovat ilmoittaneet halunsa toimia jatkossakin yhdistyspohjaisina. Valion omistama Meijerimuseo toimii yksityisen ylläpitämänä, eikä ole halunnut yhteistyötä kunnallisen museon kanssa. Lammin talon omistaa Rakennuskulttuurisäätiö. Koska kyseessä on Lönnrotin vanhuudenkoti, voi

PÖYTÄKIRJA 6/2015 158 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 62 26.08.2015 perustellusti harkita yhteislippukäytäntöä kunnallisen museon kanssa. (Kalske, Ahtela, Tapiola) Erikseen jaettavat asiakirjat: - Kulttuuriverkkoselvitys - Suunnitelma Hiiden Opiston sijoittumisesta Lohjan Yhteiskoulun Lukion tiloihin (2008) sekä laskelma muuttamiskustannuksista. Esitys Sj Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta esittää palveluverkko- ja lle, että Päätös Hyväksyttiin. ----------------------------------- 1) palveluverkko- ja merkitsee tiedoksi, että kulttuuripalveluiden yhtiöittämisselvitystyö on valmistelussa ja se valmistuu huhtikuun aikana.yhtiöittämisselvitys koskee museotoimea, Hiiden opistoa, Musiikkiopistoa, Lohjan teatteria, Lohjan orkesteria sekä yleistä kulttuuritoimea; 2) Hiiden Opiston talosta luovutaan ja selvitetään jatkotyöskentelyssä Lukion alakerran korjaamisen opistotiloiksi lisäksi vaihtoehtoinen mahdollisuus sijoittaa hallinto Lohjan kaupungin olemassa olevaan rakennukseen ja opistotalossa annettava opetus kouluihin. PALRYH 9.4.2015 79 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on käsitellyt kokouksissaan kulttuuripalveluverkkoa. Kulttuuripalvelujen yhtiöittämisselvitys on tekeillä. Sen on tarkoitus valmistua huhtikuun aikana ja se käsitellään kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan seminaarissa 22.4.2015.Yhtiöittämisselvityksessä tarkastellaan mm. kulttuuripalvelujen eri yksiköiden kustannuksia verrattuna Suomen vastaavankokoisten muiden kaupunkien kulttuuripalvelujen yksikköjen kustannuksiin. Hiiden opiston vuosittainen kiinteistön vuokra on noin 22 000 /vuodessa ja puhtaanapitopalvelu 16 000 /vuodessa, sekä pääomavuokrat ja korot 141 000 /vuodessa. (Tapiola) Erikseen jaettavat: - Kulttuuripalveluverkkoselvitys - Suunnitelma Hiiden Opiston sijoittumisesta Lohjan Yhteiskoulun Lukion tiloihin (2008) sekä laskelma muuttamiskustannuksista. - Hiiden Opiston palvelukartta - Sammatin aluetoimikunnan kannanotto Esitys toteaa, että 1) se merkitsee tiedoksi kulttuuripalveluiden yhtiöittämisselvitystyön, joka on valmistelussa ja se valmistuu huhtikuun aikana.yhtiöittämisselvitys koskee museotoimea, Hiiden opistoa, Musiikkiopistoa, Lohjan teatteria, Lohjan orkesteria sekä yleistä kulttuuritoimea;

PÖYTÄKIRJA 6/2015 159 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 62 26.08.2015 Päätös Hyväksyttiin. ----------------------------------- 2) Hiiden Opiston talosta luovutaan ja selvitetään jatkotyöskentelyssä Lukion alakerran korjaamisen opistotiloiksi lisäksi vaihtoehtoinen mahdollisuus sijoittaa hallinto Lohjan kaupungin olemassa olevaan rakennukseen ja opistotalossa annettava opetus kouluihin. KUVALK 26.08.2015 62 Palveluverkkotyöryhmä ohjeisti kokouksessaan 28.5.2015 kulttuuripalvelujen palveluverkon jatkovalmistelua seuraavasti: Kulttuuripalvelujen osalta valmistelu jatkuu aikaisempien linjausten mukaisesti. Jatkossa on kuvattava tarkemmin, miten kaupungin rakennusten yhteiskäyttö tehostuu ja millaisia kustannusvaikutuksia sillä on. Konsultti FCG:n mukaan kulttuuritoimella on liikaa omaa kiinteistömassaa ja liikaa korjausvelkaa, joten kiinteistöjen yhteiskäyttöä on kaikilta osin tehostettava ja osasta kiinteistöjä on luovuttava. Lohjalla kulttuuripalvelujen nykyinen organisaatiomalli on ollut toiminnassa v. 2013 alusta lähtien. Tulosalueen sisäisen käsityksen mukaan malli on toiminut hyvin ja kulttuuritoimijat ovat vuosi vuodelta pystyneet jatkuvasti kehittämään yhteistoimintaa entistä tehokkaammaksi, mikä taas näkyy palvelujen laajuuden ja suosion kasvussa. Kulttuuripalvelujen yhtiöittämisestä on talven ja kevään aikana laadittu yhtiöittämisselvitys. Sen yhteenvedossa todetaan seuraavaa: Valtionosuusselvityksen mukaan kulttuuritoimintaa voidaan harjoittaa yhtä hyvin kaupungin toimintana, kuin yhtiömuodossakin valtionosuuksien kannalta. Jos esimerkiksi orkesteri yhtiöitettäisiin, olennaista valtionosuuksien saamisen kannalta olisi orkesteri- ja teatterilaissa säädettyjen valtionosuuksien saamisen edellytysten täyttyminen jatkossakin. Olennaista siis valtionosuuksien kannalta ei ole toiminnan harjoittamisen muoto, vaan se, että lakimääräiset (esim. museolaki, orkesteri- ja teatterilaki) edellytykset valtionosuuksien saamiselle täyttyvät. Kunnille edellytysten täyttäminen on helpompaa kuin yhtiöille. Valtionosuudet maksettaisiin suoraan yhtiölle, eivätkä ne olisi käytettävissä muihin kohteisiin. Se, siirtyisivätkö nykyiset valtionosuudet suoraan uudelle yhtiölle, ei ole sen sijaan lainkaan selvää. Yhtiö joutuisi valtionosuuksia hakemaan ja osuuksien saaminen riippuu tietenkin myöntäjästä. Valtionosuuksia kärkkyy moni uusi hakija ja voi olla, että Lohjalta vapautuvat osuudet saa joku ennen lohjalaisen yhtiön perustamista. Nykyään valtionosuuden merkitys Lohjan kulttuuripalvelujen eri yksiköiden talouteen on hyvin suuri. Lohjalla kulttuuripalvelujen toiminta on kauttaaltaan kunnallista. Viime vuosina yksiköiden välinen yhteistyö yhteisen tulosalueen muodostamisen myötä on suuresti lisääntynyt ja yhteisiä projekteja järjestetään vuosittain. Yhtenä kokonaisuutena ja saman organisaation alaisuudessa toimiminen on selkeästi jäntevöittänyt kaupungin koko kulttuuritoimintaa. Tulosalueen eri yksiköistä on ollut selkeää tukea muille yksiköille. Tästä on hyvänä esimerkkinä viimevuotisten Tenoripäivien järjestäminen. Ne järjestettiin aiempaa selkeästi suuremmalla kapasiteetilla monen yksikön yhteisvoimin.

PÖYTÄKIRJA 6/2015 160 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 62 26.08.2015 Myös seudullinen yhteistyö eri yksiköiden toiminnassa on voimakkaasti lisääntynyt. Kaupungin taloustilanne on ollut jo vuosia tiukka. Säästöistä johtuen kulttuuripalvelujen tulosalueen palvelun tasosta on väistämättä jouduttu tinkimään, mutta kaikki yksiköt ovat muokanneet toimintaansa siten, että palvelun tason lasku näkyisi mahdollisimman vähän asiakkaille. On pyritty tehostamaan toimintaa kaupungin tuottavuushankkeen periaatteiden mukaisesti toimintaa taloudellisemmaksi muokkaamalla ja säästöjä hakemalla. Kulttuuripalvelujen tulosalue on viime vuosien aikana tehnyt paljon työtä tulosalueen taloustilanteen parantamiseksi. Tuottoja on määrätietoisesti kasvatettu palveluja tuotteistamalla sekä maksuja ja taksoja vuosittain maltillisesti korottamalla. Toiminnan taloudellisuus on parantunut oleellisesti. On kyetty osoittamaan, että määrätietoinen toiminta tässä suhteessa tuo tulosta. Kunnat suorittavat arvonlisäveroa samoin edellytyksin kuin yhtiötkin. Arvonlisäveroa suoritetaan valtiolle liiketoiminnan muodossa Suomessa tapahtuvasta tavaran ja palvelun myynnistä. Kulttuuritoiminnassa arvonlisäverotonta toimintaa ovat kulttuuri- ja viihdetapahtumien pääsymaksut, kirjasto-, arkisto- ja museotoiminta, vapaan sivistystyön toiminta ja taiteen perusopetus. Arvonlisäverollista toimintaa ovat kulttuuri-, kirjasto- ja museo- yms. toiminnan oheistuotteiden myynti, tilavuokraus ja kopiointipalvelut. Kunnallisten museoiden pääsylipuista tai orkesterien esitysten pääsylipuista ei peritä alv:a, koska toiminnan ei katsota tapahtuvan liiketoiminnan muodossa. Yhtiömuodossa toteutettuna toiminta on todennäköisesti liiketoimintaa ja siten alv:n alaista. Myös jos esim. Hiiden Opisto ja musiikkiopisto yhtiöitetään ja laitokset menettävät jostain syystä valtionavun, tulee toiminnasta todennäköisesti myös alv:n alaista. Selvitys päätyy selkeästi siihen johtopäätökseen, ettei Lohjan kulttuuripalveluiden tulosalueen yksiköiden yhtiöittämiseen ole perusteita, vaan toimintaa on syytä jatkaa nykyisenlaisena kunnallisena toimintana. Syytä on tuotteistaa toimintaa edelleen, lisätä voimakkaasti tulonhankintaa ja hankkia yhteistyökumppaneita niin yrityksistä kuin kolmannelta sektoriltakin. Kulttuuripalvelut on jo nyt oikealla uralla ja on selkeästi pystynyt osoittamaan kykynsä parantaa taloudellisuutta merkittävästi jo tähän mennessä. Sillä uralla on syytä jatkaa edelleenkin. Kaupungin tilojen käytön tehostamisen ja kulttuuritoimen käytössä olevan kiinteistömassan vähentämisen suhteen on menossa seuraavia toimenpiteitä: Hiiden Opiston opistotalo Linnaistenkadulla on tulossa elinkaarensa päähän ja siitä ollaan luopumassa v. 2016 aikana. On tehty selvitys Opiston hallinto- ja päiväopetustoimintojen sijoittamisesta kouluille. Sen mukaan koulujen oma opetustoiminta käyttää tiloja päiväaikana täysimääräisesti, eikä opiston ei ole mahdollista saada tiloja käyttöönsä. Opistolle on esitetty kunnostettavaksi uudet hallinto- ja päiväopetustilat Yhteislyseon lukion alakerrasta. Korjauskustannukset ovat hieman yli miljoona euroa. Toisen vaihtoehtona on sijoittaa hallinto ja päiväopetus johonkin muuhun keskusta-alueella sijaitsevaan kiinteistöön. Kolmantena vaihtoehtona on tutkia mahdollisuutta rakentaa Hiiden opistolle tiloja

PÖYTÄKIRJA 6/2015 161 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 62 26.08.2015 Anttila-Tytyri-musiikkiopistokampukselle. Hiiden opiston tiloista käynnistetään tarveselvitys, jossa määritellään tarve ja selvitetään vaihtoehtoiset ratkaisut kustannuksineen. Museon kokoelmia ollaan valtuuston päätöksen mukaisesti siirtämässä maakunnalliseen kokoelmakeskukseen Raaseporiin.Siirron myötä luovutaan Lohjalla sijaitsevista ulkopuoliselta vuokratuista varastotiloista. Hankkeessa saadaan kaupungille vuokramenojen vähennyksenä vuosittain noin 30 000 euron säästö. Kaupunki on parhaillaan viemässä eteenpäin neljää monitoimijatalo-hanketta Mäntynummella, Ojaniitussa, Nummella ja Routiolla. Lohja on maantieteellisesti laaja ja se muodostuu kaupunkimaisesta keskuksesta, kylätaajamista ja harvaan asutuista alueista. Palveluja ja palveluverkkoa tulee kehittää asiakaslähtöisesti kestäväksi ja parhaalla mahdollisella tavalla kuntalaisia palvelevaksi. Lohjan monitoimijatalot hankkeessa on tarkoitus kehittää koulujen ympärille useampien toimijoiden yhteisiä palvelukeskuksia. Näissä lähialueen asukkaat saavat joustavasti palveluja, eri toimijoiden henkilöstöä ja osaamista käytetään ja hyödynnetään joustavasti ja asukkaat käyttävät palvelukeskuksia monipuolisesti aamusta iltaan. Mäntynummella, Ojaniitussa ja Routionmäessä on tai niihin tulee kirjasto, joka voi palvella soveltuvasti myös muita alueen asukkaita. Kulttuuripalveluja viedään kunkin alueen kaikenikäisille asukkaille Kulttuuripolku-hankkeen kautta. (Kalske, Ahtela, Tapiola) Kulttuuritoimen kiinteistöt: - Kässän taidetalo - Hiiden Opisto - Lohjan teatteri - Sammatin Lohilammen taidenavetta ja museo Erikseen jaettavat asiakirjat: - Kulttuuripalveluiden yhtiöittämisselvitys - Selvitys Hiiden Opiston opetuksen ja toimintojen sijoittamisesta kouluille - Kulttuuripalveluiden aikataulutus Esitys Sj Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Päätös Hyväksyttiin. ----------------------------------- 1. Hiiden Opiston tiloista Linnaistenkadulla luovutaan. Korvaavista tiloista tehdään tarveselvitys siten, että pyritään tehokkaaseen tilojen yhteiskäyttöön olemassa olevien tilojen kanssa; 2. kulttuuripalveluja tuotetaan jatkossa Monitoimijataloihin sekä Kulttuuripolkumallin mukaisesti kuntalaisten helposti tavoitettavaksi; 3. muilta osin kulttuuritoimen kiinteistöt säilyvät osana kaupungin palveluverkkoa.

PÖYTÄKIRJA 6/2015 162 23 20.01.2015 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 19 24.02.2015 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 26 25.03.2015 79 09.04.2015 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 63 26.08.2015 Kirjastoverkko 126/00.01.02/2015 PALRYH 20.01.2015 23 Lohjan kaupunginkirjastoon kuuluvat pääkirjasto sekä seitsemän lähikirjastoa, Karjalohjan, Mäntynummen, Ojamon, Pusulan, Sammatin, Saukkolan ja Virkkalan kirjastot. Lisäksi kirjastoon kuuluu kaksi kirjastoautoa, v. 2014 alussa käyttöön otettu eteläisen Lohjan kirjastoauto Saima sekä v. 2013 kuntaliitoksessa tullut pohjoisen Lohjan kirjastoauto Nuppu. Saukkolan, Pusulan ja Karjalohjan kirjastot liitettiin kuntaliitosten myötä v. 2013 kaupunginkirjastoon. Henkilötyövuosia kaupunginkirjastossa on yhteensä 38,6, josta pääkirjaston osuus on 22,3 henkilötyövuotta. Pääkirjastoon on keskitetty useita tehtäviä, kuten aineiston hankinta ja saapumisvalvonta, luettelointi, laskujen käsittely ja tiliöinti, perintä ja laskutus, tilastojen kokoaminen, kirjastojärjestelmän pääkäyttäjän tehtävät, kotisivujen ylläpito, sosiaalisesa mediassa tiedottaminen sekä muu yhteinen tiedottaminen. Hankintaosastolla työskentelee kolme henkilöä, jotka osallistuvat myös jonkin verran asiakaspalveluun. Kaupunginkirjaston lainojen ja kävijöiden määrät ovat lisääntyneet kirjastolaitoksen laajennuttua. V. 2013 kirjaston lainaus oli 815 472 ja se lisääntyi 10,9 %. Kirjastokäyntien määrä oli 376 598 ja se oli 11,7 % suurempi kuin edellisenä vuonna. WWW-käyntien määrä lisääntyi 37 % ja oli 284 612. Kirjasto tekee myös kotipalvelua. V. 2013 asiakkaita oli 21 ja lainoja 2744. Lainaajia oli v. 2013 34 % asukasluvusta, 16 509. Kirjastoaineistoa hankittiin 18 300 kpl ja kokoelman suuruus oli 336 271. Kirjasto on sitoutunut Kulttuuripolku-hankkeeseen. Kirjaston, varhaiskasvatuksen ja koulujen yhteistyösuunnitelma on nivelletty osaksi Kulttuuripolkua. Kirjastonkäytön ja tiedonhallintataitojen opetusta pyritään antamaan kaikissa kirjastopisteissä. v. 2013 kirjastoissa järjestettiin 153 kirjastonkäytön opetustuntia, joiden osallistujamäärä oli 2632. Satutunteja ja muita lasten tilaisuuksia järjestettiin 300 ryhmälle, 5631 osallistujalle. Kirjavinkkausta järjestettiin 44 kertaa ja osallistujia oli 874. Päiväkoti- ja kouluryhmät tekevät myös omatoimisia kirjastokäyntejä, v. 2013 yhteensä 1191 kertaa. Kaupunginkirjaston eri pisteissä järjestetään nykyisin paljon tapahtumia, kirjailijavierailuja ja näyttelyitä. Vuonna 2013 tapahtumia järjestettiin 368 kertaa ja niissä oli osallistujia 7492. Näyttelyitä oli 81 kpl. Viime aikoina on järjestetty tietotekniikan pienryhmäopetusta senioreille. Virkkalan kirjastossa kokoontuu Lukupiiri kuukausittain. Lohjan kaupunginkirjasto toimii Lukki-kirjastokimpassa yhdessä Vihdin kunnankirjaston ja Karkkilan kaupunginkirjaston kanssa. Kolmen kunnan asukkaat saavat vapaasti lainata kirjoja mistä tahansa kirjastoista ja