VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄ- MISEDELLYTYSTEN KARTOITUS KIRKKONUMMEN KOTIHOIDOSSA Marja Laamanen Kevät 2004 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö Diakoninen sosiaali-,terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)
TIIVISTELMÄ Laamanen Marja, Vapaaehtoistoiminnan kehittämisedellytysten kartoitus Kirkkonummen kotihoidossa, Helsinki kevät 2004, 59 s 3 liite. Diakonia-ammattikorkeakoulu/ Helsingin yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveysja kasvatusalan koulutusohjelma, sosionomi (AMK). Opinnäytetyö on lähtenyt liikkeelle työelämän tarpeista. Kirkkonummen kotihoito ei pysty vastaamaan kaikkiin asiakkaan palvelutarpeisiin, joten vapaaehtoistoiminnan kehittäminen on ajankohtainen asia. Tämän opinnäytetyön tarkoitus olikin kartoittaa niitä edellytyksiä, joiden avulla voidaan lähteä kehittämään vapaaehtoistoimintaa Kirkkonummen kotihoidon tueksi. Opinnäytetyön yleisenä tavoitteena oli kartoittaa niitä vapaaehtoistoimintaan liittyviä tarpeita, jotka olisivat osaltaan tukemassa Kirkkonummen kotihoidon asiakkaita. Kartoitus tapahtui vuoden 2003-2004 aikana sekä asiakashaastattelujen että eri yhteistyötahojen ja ammattiryhmien kanssa käytyjen keskustelujen avulla. Kotihoidon työntekijät suorittivat asiakashaastattelut kesällä 2003 teemahaastattelemalla 18 kotihoidon asiakasta. Haastattelijat saivat haastattelutekniikkaa varten koulutusta. Haastatteluista saatu aineisto on analysoitu sisällönanalyysia käyttäen. Haastattelusta ilmeni, että Kirkkonummen kotihoidon asiakkailla olisi tarvetta vapaaehtoistyölle. Apua kaivattiin eniten saattopalveluun, seuranpitoon ja pieniin kodin askareisiin. Ilmeni myös, että vapaaehtoisen tulisi olla muun muassa luotettava, iloinen ja keskustelutaitoinen. Iällä ja sukupuolella ei ollut niinkään väliä, kunhan yhteinen jutun aihe löytyisi. Voidaankin päätellä, että vapaaehtoistoiminta näyttäisi tuovan helpotusta Kirkkonummen kotihoidon asiakkaille ja täydentäisi heidän palvelutarpeitaan. Asiasanat: vapaaehtoistoiminta; vapaaehtoistyö; kotihoito.
ABSTRACT Laamanen, Marja: Requirements When Developing Voluntary Work in a Finnish Home Care Unit. Language: Finnish. Helsinki, 2004. 59 pages, 3 appendices. Diaconia Polytechnic, Helsinki Unit, Degree Programme in Diaconal Social Welfare, Health Care and Education. This thesis is based on the working needs of the staff of a Finnish home care unit (Kirkkonummi). It had been noticed that the staff were not able to meet the needs of the clients. The given task was to help develop the voluntary home care work. The study was carried out in 2003-2004. Theme interviews were given to 18 clients, various cooperation partners and professional groups. The theses consisted of expectations of services, the threats and possibilities within volunteer work and the expectations of volunteer work itself. The staff was given special guidance in order to properly participate in the interviews. Content analysis was used to analyse the data. The results of this study were that the voluntary work is needed in the Kirkkonummi home care services. Most desire was for accompaniment for tasks outside the home, company at home and helping with light home chores. The study showed that the voluntary worker should be polite and buoyant and the employer should also be able to discuss. The age and gender of the volunteer s are not the issue if mutual interests can be found with the customer. The study showed that voluntary work is suitable for accomplishing Kirkkonummi s home care demands and that it would also help alleviate loneliness. Keywords: Voluntary work; home care; research; qualitative research
SISÄLLYS 1 JOHDANTO...5 2 VAPAAEHTOISTOIMINTA JA VAPAAEHTOISTYÖ...7 2.1 Käsitteiden määrittelyä ja yhteiskunnallinen merkitys...7 2.2 Vapaaehtoistoimintaa järjestäviä tahoja ja toiminnan eri muodot...10 3 TUTKIMUSYMPÄRISTÖNÄ KIRKKONUMMEN KOTIHOITO...16 4 KEHITTÄMISTEHTÄVÄN ALOITUS...21 4.1 Keskusteluja vapaaehtoistoiminnasta...21 4.2 Vapaaehtoistoiminnan yhteistyötarpeet Kirkkonummella...25 4.3 Tutustumiskäynnit...26 5 KEHITTÄMISTEHTÄVÄN TOTUTTAMINEN...28 5.1 Tarkoitus...28 5.2 Aineiston keruu ja käsittely...28 5.3 Haastattelijat...30 5.4 Haastateltavat...31 6 HAASTATTELUTULOKSET...34 6.1 Nykytilanne ja odotukset...36 6.2 Suhtautuminen vapaaehtoistoimintaan...43 6.3 Johtopäätöksiä...44 7 KEHITTÄMISKESKUSTELU TULOSTEN POHJALTA...48 8 POHDINTA...52 LÄHTEET...58 LIITTEET Liite 1. Tutkimuslupa-anomus...60 Liite 2. Kirje...61 Liite 2. Ett brev...62 Liite 3. Haastattelu...63 Liite 3. En intervjun....64
1 JOHDANTO Tilastokeskuksen ennusteiden mukaan 65 vuotta täyttäneiden määrä tulee lisääntymään runsaasti ja vuonna 2030 heidän määränsä tulee olemaan 26 % koko väestöstä (Tilastokeskus/Yleisjulkaisut 17.8.1998). Kotihoidon asiakkaista suurin osa on ikäihmisiä ja tämä tulee vaikuttamaan asiakasmäärien lisääntymiseen tulevina vuosina. Kirkkonummen sosiaalitoimen strategiassa tavoitteeksi on ilmoitettu, että kirkkonummelaiset pystyisivät mahdollisimman paljon vaikuttamaan heidän oman elämänsä kulkuun; jolloin muun muassa heidän sosiaalinen verkostonsa toimii ja heidän osallistumisensa eri toimintoihin on vireää. Hyvinvointipalvelut järjestetään kunnan palvelujen rinnalla yhteistyössä yksityisten, yhdistysten ja järjestöjen tuottamien palvelujen kanssa. (Kirkkonummen sosiaalitoimen strategia 2002-2007, 3-4.) Ikääntyneiden määrän kasvu on otettu huomioon Kirkkonummen strategiasuunnitelmassa, mutta vapaaehtoistoimintaa ei ole kovinkaan paljon. Näkisinkin sen kehittämisen olevan ajankohtainen asia varsinkin ikäihmisten kohdalla. Kunnan järjestämänä vapaaehtoistoimintaa on ainoastaan tukihenkilötoimintana ja sekin on pääasiassa suunnattu perheille ja nuorille vammaisille. Ikäihmisille vapaaehtoistoimintaa on järjestetty pienimuotoisesti joidenkin yhdistysten ja seurakunnan kautta. Esimerkiksi SPR järjestää ystäväpalvelukursseja ja -palvelua, mutta ystäviä ei riitä läheskään kaikille halukkaille. Vuonna 2003 järjestettiin eri toimijoiden aktivoimiseksi yhteisiä tilaisuuksia. Tavoitteena on kehittää toimintamalleja, joiden avulla ikäihminen voi auttaa vertaistaan, vapaaehtoinen lähimmäistään ja eri alojen eläkeläisammattilaiset kanavoimaan vapaaehtoispalveluja. Kirkkonummen kunnan vapaaehtoistyön kehittämisessä ovat mukana eri järjestöt, seurakunnat (suomalainen ja ruotsalainen), kansalaisopisto ja alan ammattilaiset. Hakkarainen Kansalaisareena ry:stä oli vuonna 2003 apuna käynnistämässä kehittämistyötä.
6 Koska Kirkkonummen kotihoito ei pysty vastaamaan kaikkiin asiakkaiden tarpeisiin, näkisin vapaaehtoistoiminnan antavan mahdollisuuksia parantaa kotihoidon asiakkaiden arjessa selviytymistä. Kirkkonummen kotihoidon piiriin kuuluvat sellaiset henkilöt, jotka tarvitse vat apua jokapäiväisistä toiminnoissaan, johtuen sairaudesta, vammasta tai toimintakyvyn heikkenemisestä. Vapaaehtoistoiminnan kautta asiakkaille voisi löytyä henkilö, jolla olisi aikaa kuunnella heitä tai tehdä yhdessä sellaisia asioita, joihin kotihoidon henkilökunnalla ei ole mahdollisuuksia. Olen yhdessä kotihoidon työntekijöiden ja esimiesten kanssa pohtinut vapaaehtoistoiminnan ja vapaaehtoistyön käsitteiden määrittelyä ja niiden merkitystä nimenomaan Kirkkonummen kunnan kotihoidon kannalta. Lisäksi keskustelua on käyty vapaaehtoistyöntekijän roolista, motivoinnista ja rekrytoinnista sekä niistä odotuksista vapaaehtoistyöntekijää kohtaan, joita kotihoidossa työskentelevät henkilöt ajattelivat asiakkaillaan olevan. Opinnäytetyöni tarkoituksena on kartoittaa niitä vapaaehtoistoiminnan kehittämisen edellytyksiä Kirkkonummen kotihoidossa, joiden avulla voidaan lähteä kehittämään vapaaehtoistoimintaa Kirkkonummen kotihoidon tueksi. Kotihoidon asiakkaita haastateltiin siitä, mitä palveluita he vielä tarvitsisivat kotiinsa selviytyäkseen arjesta ja mitkä näistä palveluista voisivat olla niitä, joita vapaaehtoiset voisivat suorittaa. Lisäksi selvitettiin asiakkaiden kokemuksia vapaaehtoistoiminnasta, heidän ajatuksiaan vapaaehtoistoimintaan liittyvistä odotuksista ja mahdollisista uhkista. Olen rajannut työni koskemaan vapaaehtoistyön kehittämisedellytysten kartoittamista Kirkkonummen kunnan kotihoidossa, vaikka tulenkin osallistumaan koko Kirkkonummen vapaaehtoistyön kehittämiseen lähinnä ikäihmisiä ajatellen. Sivuan aihetta opinnäytetyössäni, koska kehittämistyö käsittää myös kotihoitoa.
7 2 VAPAAEHTOISTOIMINTA JA VAPAAEHTOISTYÖ 2.1 Käsitteiden määrittelyä ja yhteiskunnallinen merkitys Eskolan ja Kurjen mukaan (2001, 16) vapaaehtoistyö käsitellään usein yksilön tai ryhmien konkreettiseksi toiminnaksi ja vapaaehtoistoiminta tätä toimintaa organisoivien järjestöjen toiminnaksi. Käsite vapaaehtoistyö painottaa yksilön toimintaa, jolloin yksilö tekee oman vapaan tahdon mukaan ratkaisunsa toiminnastaan. Yksilötoiminta on kuitenkin organisoitua, muuten esimerkiksi naapuriapu tavallisena arkipäivään kuuluvana toimintana laskettaisiin vapaaehtoistyöksi. Vapaaehtoistyö on omaehtoisesti lähimmäiseen kohdistuvaa auttamista. Se on usein järjestön tai yhteisön järjestämää sekä täydentää virallista sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja toimii niiden yhteistyökumppanina. Se ei korvaa ammatillista työtä, vähennä viranomaisen vastuuta tai ei edellytä ammattikoulutusta. Bycklingin (1993, 53) mukaan vapaaehtoistoiminta on prosessi, jossa ihmiset yhdessä ryhtyvät parantamaan elämänlaatua ja voittamaan vaikeuksiaan. Palvelujärjestelmän näkökulmasta vapaaehtoistoiminta määritellään järjestöjen toiminnaksi, jolla tuetaan ja täydennetään julkisia palveluja. (Byckling 1993, 53). Riitta Lehtinen artikkelissaan (1996, 117) määrittelee perinteisen vapaaehtoistyön lähinnä lähimmäis- ja ystäväpalveluna sekä vanhusten, vammaisten, mielenterveys-, päihde-, ym. ongelmista kärsivien tukihenkilöinä toimimisena. Lisäksi hän tarkentaa omaehtoisella toimimisena laman myötä virinnyttä yhteisöllistä toimintaa, joita voivat olla mm. työttömien toiminta vaihtotorilla tai ruokalassa. Suomessa järjestöt ryhtyivät 1980-luvun alussa yhteisesti käyttämään vapaaehtoistoiminta-käsitettä, jolla korostettiin palkkatyön ja vapaaehtoistyön eroa. Kuitenkin vapaaehtoistyö on kansainvälinen käsite (voluntary work, frivilligt arbete), joka tuo esiin tekemisen tärkeyden. Yhteistä eri kulttuurien vapaaehtoistoiminnan määritelmille on se, että vapaaehtoistoiminta on palkatonta ja pakottama-
8 tonta toimintaa, jota tehdään toisen ihmisen tai yhteisön hyväksi. (Hakkarainen 2003, 13.) SPR:n mukaan vapaaehtoistoiminta määritellään omasta halusta lähtevänä toimintana. Se on toisen ihmisen elämän eri tilanteissa auttamisesta ja tukemisesta tilanteeseen sopivalla tavalla. SPR:n mukaan heidän järjestämänä vapaaehtoistoiminta on organisoitua, pitkäjänteistä ja luotettavaa. Vapaaehtoiset saavat tehtäviinsä koulutuksen ja työnohjausta (SPR 2003.) Sini-Tuuli Lehtisen (1997, 20) ja Hakkaraisen (2003, 13-14) mukaan vapaaehtoistoiminnan periaatteet ja edellytykset lähtevät siitä, että kaikki siihen osallistuvat toimivat omasta halustaan vapaaehtoisesti tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin. Vapaaehtoinen ei voi eikä saakaan korvata ammattityötä. Vapaaehtoistoiminnasta ei makseta palkkaa; ainoastaan kulukorvauksia. Hän siis toimii tavallisen ihmisen ehdoin ja tahdoin. Jokaisella ihmisellä on kykyjä ja taitoja, ja jokaiselle löytyy varmasti oma, hänelle sopiva tehtävä. Kuten Lehtinenkin korostaa, vapaaehtoisia on huollettava, muuten he eivät jaksa ja halua toimia kauan. Vapaaehtoistoiminnan ominaispiirteinä pidetään vapaaehtoisuutta, palkattomuutta sekä toimimista tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin. Vapaaehtoisuus merkitsee myös vapaaehtoisesti toimintaan ryhtymistä sekä siinä toimimista oman kiinnostuksen ja jaksamisen rajoissa. Riihinen kertoo (1998, 167), että joskus kuulee mielipiteitä, joiden mukaan hyvinvointivaltio korvaa jokseenkin kaikki velvollisuutemme lähimmäisiämme kohtaan. Hän lisää, että tällaisten käsitysten mukaan riittää, että maksamme veromme ja sitä kautta osallistumme voimavarojen jakautumista koskevan oikeudenmukaisuuden toteuttamiseen. Hänen mukaansa joskus 1960-luvun lopulla Suomessakin esiintyi näkemyksiä, että vapaaehtoisjärjestöt tulevat tarpeettomiksi, kun hyvinvointivaltio edistyy. Ajatus, että kansalaisyhteiskunta kuihtuisi pois valtion vahvistuessa, on yhtä mahdoton kuin ajatus spontaanista yhteiskunnasta, jota yksinomaan markkinavoimien kaltaiset tekijät vaistonvaraisesti, suunnittelematta ohjasivat. Valtion ja kansalaisyhteiskunnan on kuitenkin etsittävä tasapainoa, ja joka edellyttää aktiivisten kansalaisten panosta.
9 Yhteisöjen varaan rakentuvia palveluja on kokeiltu ja kehitetty varsin vähän ja niihin on suhtauduttu epäilevästi. Yhteiskunnan kehityksen kannalta on kuitenkin tärkeää, että kansalaisten yhteiskunnallinen toiminta kanavoituu koko yhteiskunnan hyväksi. Markkinaehtoisten yritysten rinnalla tarvitaan uusia kansalaisten yhteistyön ja yhteisöllisyyden muotoja, joissa yhteiskunnalliset kysymykset muotoillaan käytännön toiminnaksi. (Sosiaali- ja Terveysministeriön selvityksiä 1994, 21.) 1970-luvun loppupuoli oli vapaaehtoistoiminnan uuden tulemisen aikaa. Vapaaehtoistoiminta käsitettiin palkattomaksi vapaaehtoiseksi auttamiseksi, jonka tehtävä oli tukea ja täydentää sosiaali- ja terveyspalveluja. Tämä käsitys lähti sosiaali- ja terveysministeriön vapaaehtoistyön toimikunnasta ja se vahvistettiin sosiaalihallituksen yleiskirjeellä ja Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistyksen YTY:n ja sosiaali- ja terveysministeriön yhteisen vapaaehtoistyön koordinaatioryhmän valmistuttamalla vapaaehtoistyön koulutusaineistolla.(sosiaali- ja Terveysministeriön selvityksiä 1994, 24.) Vapaaehtoistyön ja palkkatyön vuorottelu yleistyi 1990-luvulla erilasissa toimintakeskuksissa sekä asukas- ja kylätoiminnassa. Vapaaehtois- ja palkkatyön vuorottelu on useimmiten kumppanuustalojen, toimintakeskusten sekä asukasja kylätalojen olemassaolon edellytys. Toimintamalleja on monia ja ne ovat syntyneet ihmisten havaitsemien tarpeiden pohjalta. Myös yhteiskunnalliset muutospaineet ovat vaikuttaneet tähän kehitykseen. (Hakkarainen 2004, 18-19.) Vasta viime aikoina vapaaehtoistoiminta on ollut pinnalla niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Vuosi 2001 oli Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) julistama Kansainvälinen vapaaehtoistoiminnan vuosi, jonka yhtenä tavoitteena oli tehdä vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi. Tarkoituksena oli myös yhdistää organisaatioiden voimavaroja ja vahvistaa toiminnan yhtenäistä perustaa. Lisäksi Kansainvälisenä vapaaehtoistoiminnan vuonna haluttiin selkiyttää vapaaehtoistoiminnalle asetettuja odotuksia ja tehdä toiminta entistä näkyvämmäksi. (Yeung 2002, 7.)
10 Maailmanlaajuinen vapaaehtoistoiminnan järjestö The Internatinal Accociation for Volunteer Effort (IAVE) on koonnut kansainvälisesti käsityksen vapaaehtoistoiminnasta ja sen periaatteista, joista viimeisin on hyväksytty 21. tammikuuta 2001 Amsterdamissa. Tämän kansainvälisen julistuksen mukaan vapaaehtoistoiminta on kansalaisyhteiskunnan peruselementtejä, jonka jaloimpina toiveina on pyrkimys rauhaan, vapauteen, mahdollisuuksien luomiseen, turvallisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen kaikkien ihmisten kohdalla. Vapaaehtoistoiminta on sekä yksilöiden että ryhmien toimintaa, jolla ylläpidetään ja laajennetaan yhteisöllisyyden, huolenpidon ja palveluiden inhimillisiä arvoja. Yksilöt voivat harjoittaa oikeuksiaan ja vastuullisuuttaan yhteiskunnan jäseninä, oppien ja kasvaen koko elämänsä ajan ja toteuttaa täyttä inhimillistä potentiaaliaan. (Hakkarainen 2003, 14.) 2.2 Vapaaehtoistoimintaa järjestäviä tahoja ja toiminnan eri muodot Vapaaehtoistoiminnan toimintamahdollisuuksia on Suomessa lukuisissa järjestöissä. Niitä voivat olla kulttuuri- ja harrastusjärjestöt, urheilu- ja liikuntajärjestöt, sosiaali- ja terveysjärjestöt, asukasyhdistykset, työttömien yhdistykset ja ympäristöjärjestöt. Myös seurakunnissa on hyvin laajaa ja monipuolista vapaaehtoistoimintaa. Hakkaraisen mukaan (2004, 69-71) vapaaehtoistoiminta muotoutuu kullakin paikkakunnalla sen olosuhteiden mukaan. Toiminnan muodot ja painotukset sekä vapaaehtoisten aktiivisuus riippuvat siitä, millaisia yhdistyksiä paikkakunnalla on ja millaisia asioita niissä toimivat ihmiset pitävät tärkeinä. Vapaaehtoistoiminnan paikallisiin piirteisiin vaikuttavat myös seurakunnassa toimivien ihmisten valinnat, paikkakunnan aktivistit, vapaaehtoiskeskukset sekä kunnan, seurakunnan ja järjestöjen yhteistyö. Hakkaraisen mukaan vapaaehtoistoiminnan muotoutumiseen vaikuttavat ainakin neljä tekijää: vapaaehtoistoiminnan tarpeet, vapaaehtoisten kiinnostuksen kohteet, vapaaehtoistoiminnan organisointi- ja vastuutahot sekä vapaaehtoiseen toimintaan suunnatut resurssit.
11 Vapaaehtoistoiminnan tarpeet ovat moninaisia ja niitä voivat olla esimerkiksi ystävän tarve yksin asuvilla ja tukihenkilön tarve kotoaan itsenäiseen elämään siirtyvillä vammaisilla. Leikkipaikkojen ja harrastusmahdollisuuksien aikaansaaminen lapsille ja nuorille vaatii monesti alueen asukkaiden ponnistuksia. Vapaehtoisa ohjaajia tai valmentajia tarvitaan liikunta- ja urheiluharrastuksissa sekä monissa kulttuuritoiminnoissa. (Hakkarainen 2004, 69.) Vapaaehtoistoiminnan tarpeisiin vaikuttavat lisäksi paikkakunnan asukkaiden toiminnan tarpeet. Useilla paikkakunnilla on mahdollisuuksia tehdä vapaaehtoistyötä yhdistyksissä, seurakunnissa, asukas- tai kylätoiminnassa, erilaisissa toimintaryhmissä tai talkoissa. Vapaaehtoiset valitsevat itse toiminnan, johon haluavat mennä. (Hakkarainen 2004, 70.) Vapaaehtoistoimintaan ja sen organisointiin vaikuttavat paikkakunnan järjestöjen kirjo, seurakunnan vapaaehtoistoiminta ja erilaiset toimintaryhmät sekä niiden yhteistyö. Vastuuhenkilöiden kiinnostuksesta riippuen määrittyy varsin pitkälle se, millaista toimintaa järjestetään. Vapaaehtoistyön muotoihin vaikuttaa lisäksi se, että millaiseen toimintaan osallistujia saadaan. Keskeinen merkitys vapaaehtoistoiminnan kehittymiselle on myös vapaaehtoistoiminnan tukipisteillä ja vapaaehtoiskeskuksilla. (Hakkarainen 2004, 70.) Yhdistysten, vapaaehtoiskeskusten, seurakunnan ja muiden vapaaehtoistahojen käytettävissä olevat resurssit vaikuttavat siihen, miten ne voivat pitää huolta toiminnastaan. Voimavarojen yhdistäminen auttaa myös toimijoita selviytymään paremmin toimintansa järjestämisestä. Kunta, seurakunnat tai sponsorit voivat luoda mahdollisuuksia esimerkiksi antamalla vapaaehtoistoimintaan käyttöön toimitiloja, myöntämällä avustuksia ja korvaamalla toiminnasta aiheutuvia kuluja tai palkkaamalla vapaaehtoistoiminnan ohjaajia. (Hakkarainen 2004, 70-71.) Vapaaehtoistoiminta voidaan jakaa vapaaehtoiseen tukitoimintaan, vapaaehtoistoimintaan yhteisössä ja laitoksissa, muuhun vapaaehtoistoimintaan ja avoimeen vapaaehtoistoimintaan.
12 Vapaaehtoinen tukitoiminta tarkoittaa sitä, että yksilökohtaisissa vapaaehtoispalveluissa annetaan tukea ja apua suoraan henkilöltä toiselle, usein samalla asuinalueella tai samassa kunnassa asuvalle henkilölle. Tukitoiminnan perusmuotoja ovat ystävä- ja tukihenkilötoiminta esimerkiksi vanhukselle, pitkäaikaissairaalle, lapsille ja nuorille, psykiatrisille potilaille ja vangeille. Sitä voi olla myös turvapuhelimen päivystys tai säännöllinen puhelinyhteys yksin asuviin vanhuksiin, sairaisiin tai vammaisiin. Lisäksi tukitoiminnan perusmuotoina voivat olla saattoapu terveyskeskukseen, apteekkiin, virastoihin, kirjastoon, kirkkoon, teatteriin, ostoksille, uimahalliin ja niin edelleen. Myös lukupalvelu näkövammaiselle, vertaistuki tai nuorten rikoksentekijöiden valvojat ja rikosuhripäivystys ovat tukitoiminnan perusmuotoja. (Kanerva, Sovala, Hölsä, Särkelä Räisänen, Laasanen & Laurila 1996.) Vapaaehtoistoiminnan tavoitteena yhteisöissä ja laitoksissa on, että laitosten asukkaat ja henkilökunta ovat vuorovaikutuksessa lähiympäristön kanssa Kuten esimerkiksi vanhukset mummuina ja vaareina päiväkodeissa tai kouluissa, tukioppilaat ja kummiluokat kouluissa sekä vanhempaintoiminta päiväkodeissa ja kouluissa. Lapsille tukena ovat sairaalakummit, jotka ovat sairaalahoidossa kaukana kodista, ulkoiluttajarenkaat ja erilaisten tempausten, juhlien ja retkien järjestäjinä. (Kanerva ym. 1996.) Asukkaiden yhteistoimintaa ja vapaaehtoistoimintaa asuinalueella edistää se, jos alueella on käytettävissä tiloja kokouksia, kerhoja ynnä muuta toimintaa varten. Esimerkkejä asuinalueen vapaaehtoistoiminnasta ovat naapuriapu lasten hoitamisessa, kaupassakäynti, lumenluonti, pienten korjausten tekeminen tai avustaminen puutarhanhoidossa. Lisäksi sitä voivat olla talkoot asuinalueella, lastenkaitsijatoiminta tai vapaaehtoinen toiminta alueen kerhojen vetämisessä. (Kanerva ym. 1996.) Muuta vapaaehtoistoimintaa voi olla esimerkiksi vapaaehtoisen pelastuspalvelun hälytystehtävistä ensiapu, etsintä tai huoltotehtävät ja palvelutehtävistä ensiapupäivystykset ja tiepalvelu. Lisäksi toimintaa voi olla avustaminen öljyntorjunnassa, metsäpalojen sammutuksessa, tapaturmien ennaltaehkäisy, kehitysyhteistyö ja rauhantyö. (Kanerva ym. 1996.)
13 Yhteisöllisyyden, yhteisvastuun ja tavallisen ihmisen arjen parantamisen puolesta on syntynyt useita erilaisia avoimia vapaaehtoistoiminnan keskuksia. Keskusten tavoitteena on olla alueiden ihmisten yhteisiä kohtaamispaikkoja, joissa tutustutaan toisiin ja joiden välityksellä voi sekä saada että antaa erilaista vapaaehtoista apua. Keskukset tiivistävät vapaaehtois- ja ammattiavun yhteistyötä ja kehittävät vastuullista elämäntapaa uuteen kasvuun. Avoimet vapaaehtoistoiminnan keskukset toimivat paikkakunnan tarpeiden ja paikallisten toimijoiden luomien voimavarojen pohjalta jatkuvasti muuttuvina ja sopeutuvina useiden järjestöjen yhteistyön organisaatioina. (Kanerva ym. 1996.) Merkittäviä vapaaehtoistoiminnan paikkoja olivat vuonna 2001 paikalliset vapaaehtoiskeskukset (650 kpl) ja työttömien toimintakeskukset (150 kpl), asukkaiden olotilat, mummon kammarit sekä erilaiset työttömien ja nuorten toimintakeskukset. Näissä keskuksissa on mahdollista järjestää monenlaista toimintaa. Vapaaehtoisia itse tarvitaan kohtaamispaikan toiminnan ylläpitämiseen esimerkiksi isännäksi, emännäksi kahviaan, kerhojen vetäjäksi ja tilaisuuksien järjestäjäksi. (Hakkarainen 2004, 18-19.) Suomalaisen vapaaehtoisen toiminnan laajuutta ja jakautumista toiminnan aloittain on tutkittu kansainvälisessä kolmannen sektorin tutkimushankkeessa, Johns Hopkins hankkeessa (Comparative Nonprofit Sector Project), josta Suomessa on vastannut professori Voitto Helander Åbo Akademista. Vuonna 1996 vapaaehtoisten lukumäärä koko kolmannella sektorilla arvioitiin olevan 655 000. Organisoimaton vapaaehtoistoiminta (vertaistuki, talkootyö, seurakunnissa tehty vapaaehtoistyö) jäi Johns Hopkins tutkimuksen ulkopuolelle. Kirkossa toimi vuonna 1995 yli 150 000 vapaehtoista pääasiassa pyhäkoulu- ja nuorisotyössä, diakoniatyössä, työttömien toiminnassa ja Yhteisvastuukeräyksessä, jotka olivat suosituimpia vapaaehtoistoiminnan muotoja. Tutkimuksen mukaan lähes puolet vapaaehtoistyöstä tehtiin kulttuuri ja harrastustoiminnan parissa (46,8 %). Sosiaali- ja terveydenhuollossa tehty vapaaehtoistyö oli tutkimuksen mukaan vajaa viidennes suomalaisesta vapaaehtoistyöstä. Tutkijat pitivät tätä osuutta alimitoitettuna, koska erilainen organisoimaton vapaaehtoistoiminta jäi Johns Hopkins tutkimuksen ulkopuolelle. (Helander, Laaksonen 1999.)
14 Kuvio 1. Vapaaehtoistoiminnan jakautuminen Johns Hopkins tutkimuksen mukaan 1. Kulttuuri- ja harrastustoiminta 46,8% 2. Terveydenhuolto 4,5% 3. Sosiaalipalvelut 13,2% 4. Kansalaistoiminta ja 22,9% edunvalvonta 5. Ammatti- ja elinkeinotoiminta 5,2% 6. Muut 7,4% (Yeung 2002, 70-72.) Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY ry. teetti Taloustutkimuksella vapaaehtoistoiminnan vuonna 2001 kyselyn suomalaisten osallistumisesta vapaaehtoistoimintaan. Suomen 15 74-vuotiaasta väestöstä runsas kolmannes (37 %) osallistui vuosina 2000 tai 2001 johonkin vapaaehtoistoimintaan. Suomalaiset käyttivät kyselyn mukaan vapaaehtoistoimintaan aikaansa lähes 18 tuntia kuukaudessa, joista 15 24 -vuotiaat lähes 20 tuntia. Kansainvälisessä vertailussa suomalaisten osallistuminen on aktiivisempaa kuin esimerkiksi saksalaisten, irlantilaisten, ranskalaisten tai japanilaisten. Osallistumisaktiivisuus ei poikennut kovinkaan paljon eri väestöryhmissä; naiset ja miehet, nuoret ja vanhat osallistuvat vapaaehtoistoimintaan lähes yhtä paljon. Suosituin vapaaehtoistoiminnan alue oli urheilu ja liikunta (30 %) ja toiseksi eniten osallistuttiin terveys- ja sosiaalialan vapaaehtoistoimintaan (25 %) sekä kolmanneksi lasten ja nuorten parissa tehtävään vapaaehtoistoimintaan kasvatusasioissa. (Yeung 2002, 70-72.)
15 Kirkkonummen kunnan kotihoidossa näkisin mahdollisuuksia siihen, että vapaaehtoistoimintaa järjestäviä tahoja on useita. Vapaaehtoistoimintaan liittyvissä tilaisuuksissa, joihin olen osallistunut, on ollut selkeästi nähtävissä yhteistyön halukkuus kunnassa asuvien ikäihmisten elämänlaadun parantamiseksi. Kirkkonummen kunnan kotihoidon vapaaehtoistoiminta olisi varmaankin yksilökohtaisella tasolla tapahtuvaa toimintaa. Muun muassa ystävistä on pulaa, joka on nähtävissä Kirkkonummen seurakunnan ja paikallisen SPR:n tuottamassa ystäväpalvelussa. Lisäksi osa ikäihmisistä tarvitsee kokemuksieni mukaan apua kodin ulkopuolella tapahtuvaan toimintaan. He ovat arkoja liikkumaan yksin heikentyneen toimintakykynsä vuoksi. Vieras ympäristö tai huonot keliolosuhteet vaikeuttavat ikäihmisen liikkumista.
16 3 TUTKIMUSYMPÄRISTÖNÄ KIRKKONUMMEN KOTIHOITO Kirkkonummi on 31 691 asukkaan kunta 30 km:n päässä Helsingistä länteen. Kunta kuuluu Suomen muuttovoittoisempiin kuntiin, jossa lapsiperheiden osuus on suuri. Kunnassa on kolme suurempaa taajamaa, keskustan lisäksi Masalan ja Veikkolan asutuskeskukset. Niiden lisäksi on useita pienempiä kyliä ja hajaasutusalueita. Ikärakenteeltaan Kirkkonummi on nuori ja sinne muuttaa lähinnä lapsiperheitä. Kirkkonummen kunnan vuoden 1.1.2003 väestötietojen mukaan koko väestö oli jakautunut iän ja kielen mukaan seuraavasti: Taulukko 1. Väestötietoa Ikä 0-6 v 7-15v 16-24 v 25-64 v 65-74 v - 75- % 10,6 13,8 9,5 58,1 5,1 2,9 (Kirkkonummi Taskutieto 2004) Taulukko 2. Kielijakauma suomen- ja ruotsinkielisten kesken kieli % suomi 77,4 ruotsi 20,3 muu 2,3 (Kirkkonummi Taskutieto 2004)
17 Väestöennusteiden mukaan Kirkkonummen väkiluku maksimiväestöennusteen ja minimiväestöennusteen mukaan näyttää seuraavalta: Taulukko 3. Maksimiväestöennuste vuosille 2007 ja 2012 Väkiluku Väkiluku 2007-12 Maksimiväestö Ikäryhmä 2001-2002 1.1.2003 ikäryhmä 2007 % 2012 % 0-6 v. 7-15 v. 16-64 v. 65 74 v. 75-84 v. yli 85v. 3 211 4 151 20 507 1 545 677 183 2 3 296 4 293 20 852 1 618 718 153 0 0 v. 1-6 v. 7-15 v. 16-19 v. 20-64 v. 65-74 v. yli 75- v. 106 717 1 047 385 4 577 356 163 1,44 9,75 14,24 5,24 62,26 4,84 2,22 100 685 991 365 4 323 335 152 1,44 9,85 14,26 5,25 62,19 4,82 2,19 Yhteensä 30 276 30 930 38 281 100 45 232 100 (Rakentamisohjelma vuosille 2003-2012 2003, 59). Taulukko 4. Minimiväestöennuste vuosille 2007 ja 2012 Väkiluku Väkiluku 2007-12 Minimiväestö Ikäryhmä 2001-2002 1.1.2003 ikäryhmä 2007 % 2012 % 0-6 v. 7-15 v. 16-64 v. 65 74 v. 75-84 v. yli 85v. 3 211 4 151 20 507 1 545 677 183 2 3 296 4 293 20 852 1 618 718 153 0 0 v. 1-6 v. 7-15 v. 16-19 v. 20-64 v. 65-74 v. yli 75- v. 47 339 491 179 2 144 168 81 1,36 9,83 14,24 5,19 62,16 4,87 2,35 41 288 414 150 1 808 142 67 1,41 9,9 14,23 5,15 62,13 4,88 2,3 Yhteensä 30 276 30 930 34 379 100 37 289 100 (Rakentamisohjelma vuosille 2003-2012 2003, 59).
18 Edellisestä taulukoista voidaan todeta, että 75 84 vuotiaiden osuus tulee väestöennusteiden mukaan lisääntymään muita ikäryhmiä vertailtaessa selkeästi vuosina 2007 ja 2012. Heitä on silloin väestöennusteiden mukaan yli 62 % koko Kirkkonummen väestöstä. Rajaan opinnäytetyöni tutkimusympäristön väestöltään aikuisiin yli 18-vuotiaisiin kirkkonummelaisiin kotihoidon asiakkaisiin, joiden äidinkieli on joko suomi tai ruotsi. Kirkkonummella kotihoidon muodostavat kotipalvelu ja kotisairaanhoito yhdessä muiden auttavien tahojen kanssa, joita voivat olla muut sosiaali- ja terveydenhuollon edustajat, seurakunnan työntekijät, yksityiset yrittäjät, vapaaehtoistyöntekijät ja asiakkaan omaiset ja ystävät. Kotihoito voi toimia joko eri organisaatioiden alaisuudessa tai olla yhdistettynä joko terveys- tai sosiaalitoimeen. Kirkkonummella kotihoito on ollut vuoden 2002 alusta sosiaalitoimen alaista toimintaa. (Kirkkonummen kotihoito 2004.) Sosiaalihuoltolain määritelmän mukaan kotipalvelu on asumiseen, henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon sekä muuhun tavanomaiseen ja totunnaiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista. Kotipalvelu on kodinhoitajan tai kotiavustajan antamaa kodissa tapahtuvaa yksilön tai perheen työapua. (Sosiaalihuoltolaki 20.) Kansanterveyslain 14 :n mukaan kotisairaanhoidolla tarkoitetaan niitä kotiin tuotettavia sairaanhoidollisia palveluita, joita kunnan tulee järjestää asukkailleen. Näihin palveluihin luetaan lääkärin suorittama tutkimus ja hänen antamansa tai valvomansa hoito ja lääkinnällinen kuntoutus. Kirkkonummen kunnassa kotihoidolla tarkoitetaan kotiin tuotavia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita iäkkäille, vammaisille ja sairaille kuntalaisille, jotka eivät selviydy jokapäiväisistä toiminnoistaan kotona ilman apua. Palveluiden avulla pyritään mahdollistamaan kotona asuminen noudattaen palvelu- ja hoitosuunnitelmaa niin, että se on tavoitteellista, joustavaa ja vastaa asiakkaan tarpeita. (Kirkkonummen vanhustenhuollon asiantuntijatyöryhmän muistio 2003.)
19 Kotihoidon tavoitteena on ylläpitää ja mahdollisuuksien mukaan palauttaa iäkkään tai vammaisen henkilön terveys ja toimintakyky omassa kodissa. Lisäksi sen tavoitteena on turvata asiakkaalle ihmisarvoinen elämä hänen omaa arvomaailmansa ja itsemääräämisoikeuttaan kunnioittaen sekä tukea asiakkaan omatoimisuutta ja kotona selviytymistä niin pitkään kuin se on mahdollista, mieluiten elämän loppuun asti. (Kirkkonummen kotihoito 2004.) Kotihoidon tukipalveluilla tarkoitetaan niitä palveluita, joita voidaan myöntää joko erillisenä palveluna kotihoidon palveluista tai täydentämään niitä henkilökohtaista palvelu- ja hoitosuunnitelmaa noudattaen. (Kirkkonummen kotihoito 2004.) Sosiaalihuoltolain (9 ) mukaan tukipalveluilla tarkoitetaan ateria-, vaatehuolto-, kylvetys-, siivous-, saattajapalveluita sekä sosiaalista kanssakäymistä edistäviä palveluita. Kirkkonummen kotihoidon tukipalveluita ovat kotiin kuljetettavat ateriat, hygieniapalveluista saunotus ja vaatehuolto, turvapuhelimet, päivätoiminta Kirkkonummen palvelukeskuksessa ja siivouspalvelu. Varsinainen siivous tuotetaan pääosin palvelusetelin turvin. Palveluseteli kunnissa perustuu sosiaalihuoltolakiin (710/1982) ja sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin (734/1992). Palvelusetelin tavoite on tarjota asiakkaille valinnan mahdollisuus kunnan oman toiminnan lisäksi ja parantaa palvelujen saatavuutta ja tehostaa palvelutuotantoa sekä edistää ikäihmisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden kotona asumista ja itsenäistä selviytymistä. (Kirkkonummen kotihoito 2004.) Palvelusetelin tarkoitus on vahvistaa asiakkaan asemaa, koska tällöin asiakas voi itse valita mieleisensä palvelutuottaja. Palveluseteli voidaan myöntää, jos henkilö alentuneen toimintakyvyn, sairauden, vamman tai muun vastaavan syyn vuoksi tarvitsee hoivaa ja huolenpitoa omassa kodissaan ja kunta on hyväksynyt yksityisen palvelutuottajan (SHL 710/1982, 29 a ). Kirkkonummen kunnassa palveluseteliyrittäjiä on 20 ja asiakkaita tämän palvelun piirissä on noin 100. (Kirkkonummen kotihoito 2004.)
20 Vuoden 2003 tilanne Kirkkonummen kunnan kotihoidon piirissä olevista asiakkaista ja ennuste vuosille 2007 ja 2012: Taulukko 5. Ikääntyvä väestö suhteessa kotihoidon talouksiin ja ennusteisiin Toiminnan laajuustiedot Tilanne Ennuste 2007 Ennuste 2017 31.12.2003 65+ v. yht. kunnassa 2 709 3 219 3 480 85+ v. yht. kunnassa 178 169 183 Joista kotihoidon taloudet 300 513 603 Joista tukipalvelutaloudet 330 511 601 (Kirkkonummen kotihoito 2003, 2004.) Taulukko 6. Kotihoidon käynnit ja ennuste vuosille 2007 ja 2012 Palvelut Käynnit 31.12.2003 Ennuste 2007 Ennuste 2017 Kotihoito 20 358 23 921 27 158 Kotisairaanhoito 15 500 18 213 21 400 (Kirkkonummen kotihoito 2003, 2004.) Kirkkonummen kotihoidossa asiakkaat saavat yksilöllisen palvelun- ja hoidon, josta vastaa asiakkaalle määritetty omahoitaja. Palvelu- ja hoitosuunnitelma on kotihoidon henkilöstön arkinen työväline. Vuoden 2004 alussa kotihoidon henkilökunta koostui kotiavustajista, kodinhoitajista, lähihoitajista, perushoitajista ja sairaanhoitajista sekä alue-esimiehistä. Yhteensä henkilökuntaa Kirkkonummen kotihoidossa on 62 kpl. Varsinainen palvelu kotihoidon henkilökunnan välityksellä tapahtuu maanantaista - sunnuntaihin klo 8-21 välillä. Öiseen aikaan palvelu ostetaan paikalliselta sairaankuljetukselta, jonka kanssa on tehty ostopalvelusopimus. (Kirkkonummen kotihoito 2004.)
21 Kirkkonummella omahoitaja on asiakkaan palvelun- ja hoidon asiantuntija ja luottohenkilö. Omahoitaja tuntee asiakkaan taustoja, häntä on helppo lähestyä, hänelle voi esittää toivomuksia ja kertoa elämän iloista ja suruista. Omahoitaja pitää tarvittaessa yhteyttä omaisiin ja/tai tuttaviin. Hän tukee, kannustaa asiakasta ja hänen omaisiaan ikääntymisen tuomissa haasteissa. Kirkkonummella omahoitajan tukena on yhteistoiminnallinen ryhmä johon kuluu 8-10 työntekijää. Ryhmät koostuvat alueen työntekijöistä. He suunnittelevat työtehtävänsä yhdessä ja ovat muutenkin tiiviissä yhteistyössä keskenään. (Kirkkonummen kotihoito 2004.) 4 KEHITTÄMISTEHTÄVÄN ALOITUS 4.1 Keskusteluja vapaaehtoistoiminnasta Kirkkonummen kotihoidossa on vapaaehtoistyön merkityksen tärkeydestä puhuttu jo 90-luvun puolivälistä lähtien. Uusia haasteita kotihoidossa työskenteleville tuovat toisaalta ikäihmisten määrällinen kasvu, toisaalta työntekijöiden rekrytoinnin vaikeutuminen, molempiin tulisi pystyä vastaamaan. On varauduttava hyvissä ajoin erilaisten toimintojen kautta turvaamaan palveluiden saanti kotihoidon asiakkaille niillä resursseilla, jotka kotihoidossa kulloinkin on käytettävissä. Se ei tule olemaan mahdollista, jos toimintaa ei kehitetä yhteistyössä eri palvelun tuottajien ja järjestöjen kanssa. Tarvitaan palkattua työvoimaa ja palkatonta vapaaehtoistyövoimaa. Siksi tutkimusongelmaksi nousee työssäni se, millaisia vapaaehtoistoiminnan muotoja tulisi kehittää Kirkkonummen kotihoidon asiakkaille, jotta ne täydentäisivät muita kotiin tuotettuja palveluja? Useimmat kotihoidon asiakkaat toivovat saavansa asua mahdollisimman pitkään kotona. Avun tarpeen lisääntyessä ja sosiaalityön sektorin joutuessa rajaaman yhä enemmän työnsä kohdetta, tarvitaan henkilöitä, jotka tekevät vapaaehtoistyötä. Vapaaehtoistyöntekijät eivät kuitenkaan voi korva ammattiautta-
22 jia, vaan ovat ennemminkin palvelupaketin täydentäjä, jotka toimivat tavallisen ihmisen taidoin. Vapaaehtoistyötä käsitteleviä keskusteluja olen käynyt sekä esimieheni, kollegoitteni ja kotihoidon henkilökunnan kanssa. Kotihoidon henkilökunnan perustehtävä on pikkuhiljaa muuttunut kodin askareista yhä huonompikuntoisten asiakkaiden hoivan ja huolenpidon ympärille, jolloin henkilökunta on kokenut itsensä riittämättömäksi työtä tehdessään. Asiakkaat kokevat myös henkilökunnan ajan niukkuuden heitä hoidettaessa ja yksinäisyyden lisääntyneen muun muassa. läheisten vähäisten kontaktien seurauksena. Kaikki kotihoidossa ovat samaa mieltä siitä, että vapaaehtoistyöntekijöitä tarvitaan täydentämään varsinaista ammattilaisten työtä, sillä kotihoidon resurssit eivät siihen pelkästään riitä. Esimiestasolla käytiin palavereissa keskustelua vuoden 2003 alussa vapaaehtoistoiminnan tärkeydestä ja sen sisällyttämisestä Kirkkonummen kotihoitoon. Keskustelua käytiin myös siitä, miten vapaaehtoistoiminta muualla kunnissa on toteutettu ja niistä kokemuksista, joita vapaaehtoistoiminnasta oli saatu. Palavereissa keskusteltiin myös siitä, mitkä olisivat niitä tehtäviä, jotka kuuluisivat pelkästään ammattihenkilöille ja mitkä taas niitä, jotka rajattaisiin ehdottomasti vapaaehtoisilta pois. Päädyttiin siihen, että sairaanhoidolliset tehtävät eivät voi kuulua vapaaehtoisten tehtäviin, koska sen määrittelee jo Kansanterveyslakikin. Ainoastaan sairaanhoidon ammattilaiset voivat suorittaa niitä tehtäviä heille asetettujen rajojen puitteissa. Sen sijaan esimerkiksi saattopalvelu ja seuranpito koettiin esimiestasolla sellaisiksi palveluiksi, joihin vapaaehtoinen voisi hyvin tehdä. Kirkkonummen kotihoidon esimiehiltä kysytäänkin hyvin usein esimerkiksi sitä, onko heillä tiedossa sellaista henkilöä, joka voisi lähteä mukaan esimerkiksi Jorvin sairaalaan vanhuksen pelätessä liikkua yksin vieraassa paikassa. Lisäksi mietittiin vapaaehtoistoiminnan tuomaa rahoituksen tarvetta. Mistä saadaan rahoitus toimintaa ja kuka vie asiaa eteenpäin? Ryhmässä mietittiin suurten yritysten sponsoriapua, mutta ajatus hylättiin melko pian. Todettiin, että toimintaan tulisi varata kunnan budjetin kautta pieni pääoma. Keskustelua herätti
23 myös toiminnan organisoija, kuka se olisi. Kuka haastattelee ja perehdyttää uudet vapaaehtoiset, entä heidän työohjauksensa ja muu tuki? Olisiko hän jonkun järjestön edustaja vai kunnan oma koordinaattori? Asia jätettiin vielä avoimeksi, koska kokemuksia toiminnan pyörittämisestä ei vielä ollut kovinkaan paljon. Palaverissa päätettiin kuitenkin tehdä tutustumismatka 2003 kevään aikana muun muassa Tampereelle Mummon Kammarin ja ehkä muihinkin vapaaehtoistoiminnan keskuksiin, kuten Hämeenlinnan pysäkkiin ja Helsingissä eri toimintakeskuksiin. Kotihoidon työntekijöille järjestin kevään 2003 aikana keskustelutilaisuuksia heidän omissa aluepalavereissaan, joissa esimiehet olivat myös läsnä. Tilaisuuksissa kerroin Kirkkonummen vapaaehtoistoiminnan kehittämishankkeesta. Kotihoidon henkilöstön kanssa näissä tilaisuuksissa keskusteltiin yleisesti vapaaehtoistoiminnasta, sen tavoitteista ja toimintamalleista. Keskusteltiin myös vapaaehtoistyön mahdollisuuksista ja uhkista sekä yhteistyöstä ja tuen tarpeesta. Lisäksi pohdittiin vapaaehtoistyön ja vapaaehtoistoiminnan käsitteen määrittelyä, merkitystä ja tärkeyttä nimenomaan Kirkkonummen kotihoidon kannalta. Näiden tilaisuuksien tarkoituksena oli myös saada tietoa siitä, miten tuttu asia vapaaehtoistoiminta on kotihoidon henkilökunnalle ja mitä ajatuksia se herättää heissä. Lisäksi halusin saada tietoa siitä, mitkä olisivat heidän mielestään sellaisia tehtäviä, joita vapaaehtoinen voisi suorittaa kotihoidon asiakkaan luona. Lisäksi tilaisuuksissa mietittiin vapaaehtoistyötä tekevän roolia, hänen vastuutaan ja salassapitovelvollisuuttaan sekä osallistumistaan yhteisiin kokouksiin ja koulutuksiin. Keskusteltiin myös vapaaehtoistyötä tekevän perehdyttämisestä, tukemisesta ja hänen motivoimisensa tärkeydestä. Joillakin työntekijöillä oli kokemuksia vapaaehtoistyöntekijöistä ja asiakkaista, joilla käy seurakunnan kautta ystävä. Kokemukset olivat osoittaneet, että asiakkaat saattavat vaatia liikaa vapaaehtoiselta ja teettää sellaisia tehtäviä, jotka heidän mielestään eivät kuulu vapaaehtoisille. Silloin on ollut nähtävissä vapaaehtoisen väsyminen ja osa heistä on lopettanut edellä mainitusta syystä.
24 He olivat sitä mieltä, että vapaaehtoiset tarvitsevat tukea työhönsä siinä missä he itsekin. Yksi työntekijä ehdotti, että asiakkaan omahoitaja menisi ensimmäisillä kerroilla vapaaehtoisen mukaan asiakkaan kotiin. Näin asiakas tuntisi turvallisuutta ja vapaaehtoisenkin olisi helpompi kohdata vieras ihminen. Yksi työntekijä kertoikin vastaavan tapauksen, jolloin hän oli ollut asiakkaan ja vapaaehtoisen tukena ensimmäisellä kerralla heidän tavatessaan. Työntekijä kertoi myös, että hän oli vielä tämänkin jälkeen jutellut puhelimessa ja tavannut vapaaehtoista asiakkaan asioissa. Myös asiakkaalta hän oli kuullut toiminnan käynnistymisestä. Työntekijät olivat sitä mieltä, että vapaaehtoiset voisivat toimia muun muassa saattaja-, ulkoiluttamis- ja ystäväpalveluiden piirissä sekä konkreettisissa kotiin liittyvissä tehtävissä. Heitä tarvittaisiin esimerkiksi juttuseuraksi, avuksi ulkoilussa tai vierelläkulkijaksi. Lisäksi he voisivat lukea heikkonäköiselle päivän lehden tai avustaa pienissä kodin askareissa kuten napinompelussa. Monet kotihoidon asiakkaat olivat valittaneet työntekijöille yksinäisyyttään, kun työntekijöillä ei ollut riittävästi aikaa jäädä juttelemaan. Työntekijöiden mukaan vapaaehtoinen voisi olla myös apuna lääkärissä tai ostoksilla käymisessä, koska monet heidän asiakkaistaan eivät uskalla lähteä yksin kodin ulkopuolelle. He pelkäävät kaatuvansa tai sitä, että eivät tunne ympäristöä. Työntekijät miettivät myös, että moni heidän asiakkaistaan tarvitsisi varmaankin apua ihan konkreettisissa tehtävissä, joita kotihoidon työntekijät eivät yleensä tee. Näitä olisivat työntekijöiden mukaan esimerkiksi haravointi, kukkien istuttaminen ja talvella lumityöt. Pihatyöt ovat haja-asutusalueella asuvalle kotihoidon asiakkaalle yleensä niin raskaita töitä, että niihin tarvitaan ulkopuolista apua ja sitä on työntekijöiden mukaan vaikea saada. Heidän kanssa puhuttiin myös vapaaehtoisen velvollisuuksista ja vastuista. Työntekijät totesivat melkein yhteen ääneen, että samat salassapito- ja ilmoittamisvelvollisuudethan heilläkin täytyy olla kuin kotihoidon henkilökunnalla. Asiakkaan asioista ei saa puhua kylillä ja asiakkaan täytyy tietää mahdolliset käynteihin liittyvät muutokset. Kuitenkaan työntekijöiden mielestä vapaaehtoisen käynnit eivät saisi olla niin sidottuja aikoihin, että vapaaehtoisen täytyisi
25 ilmoittaa tunnin tarkkuudella, milloin hän olisi tulossa. Työntekijät kokivat myös sen, että vapaaehtoisille täytyy järjestyä mahdollisuus osallistua kunnan sisäisiin koulutukisiin siinä missä työntekijöillekin. Tällaisia koulutuksia tai luentoja voisivat olla esimerkiksi omaan työssä jaksamiseen tai asiakkaan kohtaamiseen liittyvät teemat. Olivatpa työntekijät valmiita ottamaan vapaaehtoiset omiin palavereihinsakin niiltä osin, kun asiat heitä koskisivat. 4.2 Vapaaehtoistoiminnan yhteistyötarpeet Kirkkonummella Kirkkonummella on monipuolisesti eri yhdistyksiä, jotka toimivat niukin resurssein lähes samojen asioiden ympärillä. Vapaaehtoisia tarvittaisiin mitä erilaisimpiin tehtäviin. Jokainen yhdistys toimii yksin ja muutaman aktiivijäsenen voimin. Vapaaehtoistoiminta, jota yhdistykset tekevät, alkaa käydä jo työstä, joten muutosta siihenkin täytyy saada ja koota voimavarat yhteen. Näin toimimalla turvataan vapaaehtoisten jaksaminen ja tuen saanti muiden auttajien kesken. Varsinainen vapaaehtoistoiminnan kehittäminen eri toimijoiden kanssa aloitettiin vuoden 2003 alkupuolella. Lähetin kutsukirjeen Kirkkonummella toimiville järjestöjen, seurakunnan ja muiden yhteistyökumppaneiden edustajille sekä osalle kunnanhallituksen jäsenelle. Pyysin heitä mukaan perustavaan kokoukseen miettimään yhdessä vapaaehtoistoiminnan kehittämistä Kirkkonummelle. Kutsun mukaan liitin kyselyn, jossa tiedusteltiin tämänhetkistä vapaaehtoistoimintaa, uuden vapaaehtoistoiminnan mahdollisesta aloittamista, osallistumismahdollisuutta vapaaehtoistoiminnan järjestämiseen kotihoidossa, yhteistyöhalukkuutta eri yhdistysten kanssa, seurakunnan kanssa tehtävästä yhteistyöstä ja sen hyödyistä sekä Kirkkonummen kunnan kanssa tehtävästä yhteistyötarpeesta. Kotihoidon asiakkaiden kannalta keskeiseksi kysymykseksi nousi järjestöjen osallistuminen vapaaehtoistoimintaan. Vastaajia oli seitsemästä eri yhdistyksestä ja neljällä niistä ei ollut mahdollisuuksia osallistua vapaaehtoistoiminnan järjestämiseen kotihoidon asiakkaille. Kolme yhdistystä vastasi, että mahdollisuu-
26 det ovat rajoitetut. Yksi yhdistys vastasi, että oman yhdistyksen kautta myös kotihoidon asiakkaille esimerkiksi puhelinpäivystyspalvelut onnistuvat ja toinen, että yhteistyötä tehdään jo seurakunnan kanssa. Kolmas ehdotti sen onnistuvan kylätalkkarin ominaisuudessa, joka maksaa 5-10 euroa tunnilta. Voidaan siis todeta, että yhteistyötä kotihoidon vapaaehtoistoiminnan kehittämiseksi yhdistysten kanssa ei kyselyjen ajankohtana pystytty kovinkaan paljon toteuttamaan. Vuoden aikana pidettiin kolme pientä työryhmäkokousta, joihin valikoitui kymmenen kokoukseen osallistunutta henkilöä. Työryhmän tarkoituksena oli muun muassa valmistella suurempaa tilaisuutta ja työskennellä kokousten välillä niiden asioiden puitteissa, joita työryhmä oli saanut selvitettäväkseen. Suurempia tilaisuuksia saman vuoden aikana pidettiin kaksi, joihin kaikilla asiasta kiinnostuneilla oli mahdollisuus osallistua. Näissä tilaisuuksissa kartoitettiin eri mahdollisuuksia yhteistyön kehittämiseen ja niitä tarpeita, joita eri toimijoilla oli vapaaehtoistyön suhteen. Kokouksissa saatiin selkeä yhteinen suunta vapaaehtoistoiminnan kehittämiselle ja konkreettisia ehdotuksiakin, kuten yhteisen tilan ehdottamista palvelukeskuksen tiloihin sekä sinne tarvittavien apuvälineiden (puhelin, fax) anomista kunnalta. 4.3 Tutustumiskäynnit Kansalaisareena ry:n järjesti elokuussa 2003 seminaari- ja tutustumismatkan kuntien ja järjestöjen vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreille ja asiasta kiinnostuneille henkilöille Viron vapaaehtoistoimintaan Pärnussa ja Viljandissa, jossa olin mukana. Tutustumismatkalla Virossa eri vapaaehtoistoiminnan keskuksiin nousi yhdeksi tärkeäksi vapaaehtoistoiminnaksi viriketoiminnan järjestäminen vapaaehtoisten turvin. Hoitajia vanhainkodeissa oli todella vähän, mutta toisaalta hoidettavatkin olivat parempikuntoisempia verrattaessa suomalaisiin vastaaviin laitoksiin. Vi-
27 rossa vapaaehtoistyö näyttikin olevan yksi ponnahduslauta, jonka kautta ehkä tuleva palkkatyökin aukeni. Suomessa vapaaehtoiskeskukset ja -toimipaikat ovat hyvin eri vaiheissa. Esimerkiksi Tampereen Mummon Kammarilla on jo pitkät perinteet ja sen toiminta on hyvin moniulotteista. Mummon Kammarin vapaaehtoisina toimi keväällä 2003 yli tuhat vapaaehtoista eri tehtävissä, joita olivat esimerkiksi tukihenkilötoiminta ikäihmisille, ystävätoiminta Koukkuniemen vanhainkodissa tai Mummon Kammarin erilaiset tehtävät Toisena tutustumiskäyntinäni Suomessa oli Hämeenlinnan pysäkki. Se on kaikenikäisten kohtaamispaikka, joka on Hämeenlinnan kaupungin ja Hämeenlinna Vanajan seurakunnan ylläpitämä vapaaehtoistyön toimintakeskus. Vapaaehtoiset toimivat esimerkiksi tukihenkilöinä, ystävinä, apuna asioinnissa, puhelinringissä soittajina ja tekevät talkootöitä. Vapaaehtoisvoimin oli saatu muun muassa avustusrahaa seitsemään pyörätuoliin, jotta laitoksissa asuvat liikuntaesteiset henkilöt pääsisivät paremmin ulos. Vanhat pyörätuolit olivat huonokuntoisia ja raskaista työntää. Nykyään ulkoilu tapahtuu helpommin, kun vapaaehtoistenkaan ei tarvitse kuluttaa viimeisiä voimiaan pyörätuolia työntäessään. Muista pienemmistä vapaaehtoistoiminnan keskuksista voidaan löytää myös samoja piirteitä kuin isommista. Kaikki vapaaehtoiset tekevät työtä omasta halustaan ja palkatta. Kulukorvaukset heille yleensä maksetaan, mutta muuten toiminta lähtee halusta auttaa lähimmäistään. Kaikissa mainitsemissani paikoissa vapaaehtoistoiminta oli toiminut jo vähintäänkin useamman vuoden ja syntynyt pikku hiljaa innokkaitten ihmisten aloitteesta ja laajentunut sitä kautta esimerkiksi Mummon Kammarin laajuiseksi toiminnaksi, josta mallia haetaan koko Suomeen ja jopa laajemminkin.
28 5 KEHITTÄMISTEHTÄVÄN TOTUTTAMINEN 5.1 Tarkoitus Opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa niitä vapaaehtoistoiminnan kehittämisedellytyksiä, joiden avulla voidaan lähteä kehittämään vapaaehtoistoimintaa Kirkkonummen kotihoidon tueksi. Yksityiskohtaisia tehtäviä olivat: selvittää kirkkonummelaisten kotihoidon asiakkaiden odotuksia niistä palveluista, joita vapaaehtoistyöntekijä voisi heidän luonaan tehdä. kerätä tietoa kirkkonummelaisten kotihoidon asiakkaiden suhtautumisesta, kokemuksista ja odotuksista vapaaehtoistyöntekijöitä kohtaan sekä mahdollisista uhkista, jos heidän luonaan kävisi vapaaehtoistyöntekijä. 5.2 Aineiston keruu ja käsittely Keväällä 2003 ennen varsinaista haastattelua lähetin tutkimuslupa-anomuksen (Liite 1) esimiehelleni Merja Etholèn-Rönbergille ja sain siihen myöntävän vastauksen, jonka jälkeen lähdin suunnittelemaan haastattelulomaketta varsinaisia haastatteluja ja niiden toteutusta. Ennen haastatteluja kotihoidon henkilökunta oli kertonut vapaaehtoistoiminnan kehittämistyöstä normaaleilla kotikäynneillään, tuonut asiaa näin tutummaksi ja ehdottanut mahdollista haastattelua. Tämän jälkeen lähetin saatekirjeen niille kotihoidon asiakkaille, jotka olivat valikoituneet alustavan kyselyn perusteella mukaan haastatteluun. Siinä pyysin kirjallisesti lupaa tutkimukseen ja kirjeessä selvitin tutkimuksen tarkoituksen sekä kerroin anonymiteetistä (Liite 2). Saatekirjeestä ilmeni Heikkilän mukaisesti (2001, 62) tutkimuksen toteuttajat, tutki-
29 muksen tavoite, tutkimustietojen käyttötapa, kommentti tietojen ehdottomasta luottamuksellisuudesta ja tutkijan allekirjoitus. Olen kerännyt haastattelutiedon kotihoidon asiakkailta teemahaastattelujen avulla. Ja ennalta valinnut eri teema-alueet, joiden alle keräsin haastattelutulokset teemoittain. Laadin kyselylomakkeen (avoimet kysymykset), jonka pohjalta osa kotihoidon henkilökunnasta suoritti varsinaisen kyselyn 18 kotihoidon asiakkaalle. (Liite 3.) Kysymykset suunnittelin teemojen avulla, jossa taustatietojen lisäksi kysyttiin kotihoidon asiakkaiden odotuksia niistä palveluista, joita vapaaehtoistyöntekijä voisi suorittaa sekä mahdollisia uhkia ja odotuksia vapaaehtoistoimintaa kohtaan. Aloitin keräämään haastatteluista tietoa sitä mukaa, kun haastattelijat olivat suorittaneet haastattelunsa kotihoidon asiakkaille. Valitsin sisällönanalyysin tutkimusmenetelmäksi, koska sen avulla voi tuottaa uutta tietoa, uusia näkemyksiä sekä saattaa esiin piileviä tosiasioita. (ks. Anttila 1999). Laadin yhteenvedon litteroiduista sekä kirjattujen haastattelujen että havaintojen pääkohdista. Kävin jokaisen haastattelijan kanssa henkilökohtaisesti raportit läpi ja tein niistä omia muistiinpanoja. Varsinaisen sisällönanalyysin asiakashaastatteluista tein itse. Ryhmittelin teema-alueet uudelleen vastausten perusteella niin, että sain niistä selkeitä kokonaisuuksia jatkoanalysointia varten. Aineiston luokittelu ja analyysin eteneminen tapahtui haastattelijoiden tukilistoja hyödyntäen. Nostin aineistosta esiin niitä teemoja, jotka valaisivat tutkimusongelmaa. Luin aineiston useaan kertaan läpi. Ryhmittelin ja yhdistelin asioita, jotka näyttivät kuuluvan yhteen sijoittaen niitä alakategorioiden avulla kategorioihin. Aineisto pienentyi analyysin edetessä ja luokitukset tarkentuivat. Saatujen tulosten perusteella tein johtopäätöksiä.