Norvestian Sijoitusbarometri Raportti. Norvestian Sijoitusbarometri 2016

Samankaltaiset tiedostot
Sijoitusbarometri

Norvestia Sijoitusbarometri 2012 Raportti. Norvestia Sijoitusbarometri 2012 ( )

Norvestian sijoitusbarometri 2013 Raportti. Norvestian sijoitusbarometri 2013 ( )

0% 10% 20% 30% 40% 50% 1% 2% 23% 25% 24% 21% 26% 24%

KOTITALOUKSIEN SÄÄSTÄMISTUTKIMUS Kotitalouksien säästämistutkimus

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja

Kotitalouksien säästämistutkimus. julkistustilaisuus

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan

Säästöpankin Säästämisbarometri HUOM. Ei julkisuuteen ennen klo 9.00

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista.

KYSELYTUTKIMUS SUOMALAISISTA SIJOITTAJINA YHTEENVETO

SIJOITUSRAHASTOTUTKIMUS

NÄIN SUOMI SÄÄSTÄÄ 2016

Sampo Pankin Sijoittajatutkimus 2010

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin

Luottamus. Väestökysely 2019

Suomen Kiinteistölehti Lukijatutkimus 10/2014

Metsän merkitys omaisuuseränä Metsäpäivä

Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011

Tilitoimistojen Asiakkuudet helmikuu 2012

Osuustoimintatutkimus 2017 KOKO VÄESTÖ Yhteenveto. Osuustoimintatutkimus Kantar TNS Agri

Ad Impact Survey Aurinkomatkat hs.fi & is.fi

Vastuullinen Sijoittaminen

Nopeusrajoitteiset henkilöautot. Huhtikuu 2018

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008

Ilta-Sanomat.fi Pelikone. Kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 2012

3/2014. Tietoa lukijoista

ASIAKKAAN SIJOITUSKOKEMUS JA VAROJEN ALKUPERÄ YRITYKSET JA MUUT YHTEISÖT

Nuoret ja työntekijät luottavat vapaa-ajan asuntoihin sijoituksina

N Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus Promenade Research Oy

KAALIMATO TUTKII. Kansalaiskysely seksuaalisuudesta ja seksistä Committed to. Being More

Sijoittajabarometri Helmi-maaliskuu 2014

Selvitys 2016: kuluttajien näkemyksiä aurinkoenergian käytöstä ja hankinnasta.

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu Jaakko Hyry TNS

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Markkinatutkimus Murmanskin alueella 2013

Ruokakulttuuri Hyvää Suomesta -merkin kuluttajaseuranta TNS Suomen Gallup Elintarviketieto

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

Hyvät yritykset näkyväksi tutkimustuloksia

Yleistä Tavoite eli mitä opettaja haluaa teidän oppivan ja mikä on arvioinnin peruste: Ryhmä tutustuu laajasti yrittäjyyteen Ryhmätyöskentely

Terveydenhuollon barometri 2009

Hajauttamisen perusteet

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Sijoittajabarometri Lokakuu 2016

OP-Pohjola Taloustaidot 2012

PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS

Yleistä kyselystä. Tässä ovat RyhmäRengin Resurssikyselyn tulokset huviksi ja hyödyksi, olkaa hyvä. Suurkiitos kaikille kyselyyn vastanneille!

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Suhtautuminen itseohjautuviin autoihin. Liikenneturva ja Kantar TNS Oy 2016

Attitude Pirkanmaan tulokset

Kysely suomalaisten luontosuhteesta. Kyselyn tulosten koonti

Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 2017

Säästöpankin Säästämisbarometri 2012

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa

Sijoituspolitiikka. Lahden Seudun Ekonomit ry Hyväksytty vaalikokouksessa

TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/2017

Sijoittajabarometri Syys-lokakuu 2014

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta

Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä tammi-helmikuussa 2016 Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 378 henkilöä. Asiakastyytyväisyys Kotihoito

MIHIN RAHANI RIITTÄVÄT -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Jaakko Kiander #iareena

Suomen Pankkiiriliike. Yritysesittely

Kunta soten jälkeen. Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista. Kuntarahoitus Copyright Kuntarahoitus

Huuto.net Koko palvelu -profiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2012

Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia

Arjen katsaus Kuluttajakysely maaliskuu 2016

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus

Pitkäaikaissäästäminen Finanssivalvonnan näkökulmasta

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Keltainenporssi.fi Autot -profiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2011

TUTKIMUSRAPORTTI EHYT RY Lääkkeet ja huumeet työelämässä. Taloustutkimus

Sijoittajabarometri Suomen Vuokranantajat ry. Syys-lokakuu 2014

Tuulivoima & lähiasukkaat

Kannuksen kaupunki SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET

Osuustoimintatutkimus 2017 VILJELIJÄT Yhteenveto. Osuustoimintatutkimus Kantar TNS Agri

Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa

SDP suosituin puolue hallitukseen

HOIVAPALVELUT. Tuhat Suomalaista maaliskuu Sylva Vahtera / IROResearch Oy

Jos osaat säästää rahaa, osaat myös tehdä sitä.

TÖISSÄ JA ELÄKKEELLÄ - TUTKIMUS. Tutkimusjohtaja Mikko Kesä

Yrittäjägallup lokakuu 2017

Havaintoja kuntalaiskyselystä + aluetilaisuudet

Sijoittajabarometri. Syys-lokakuu 2014 (julkaistu )

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Vuokratyöntekijätutkimus 2014

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI

AINEISTON RAKENNE (1/2) Low Carbon Finland platform ja SUSER -hankkeet: kuluttajakysely, kevät 2014

Kaavakokoelma, testikaaviot ja jakaumataulukot liitteinä. Ei omia taulukoita! Laskin sallittu.

Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF /18

Muutoksia sijoitusjakaumassa. Salkusta on kevennetty (viikolla 6) Nokiaa ja lisätty Fortumin osakkeita noin 10,2 prosentin painoon.

SunRETU-SELVITYS. Kuluttajien näkemyksiä aurinkoenergiasta, sen käytöstä ja hankinnasta. Tapio Yrjölä syyskuu 2016 Tampereen ammattikorkeakoulu

Yrittäjägallup syys lokakuu 2019 Ilmastonmuutos

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014

MSD - Kliininen lääketutkimus. IROResearch Lokakuu 2015

Suomalaisten Energia-asenteet Energiateollisuus ry. Lokakuu 2015

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2011

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.

Transkriptio:

Raportti

Taustaa Tutkimuksen tarkoitus Tutkimuksen tavoite on kartoittaa kuluttajien näkemykset koskien erilaisia väittämiä sijoittamisesta nykymarkkinoilla. Seurantatutkimus vuosille 2011-2015. Tiedonkeruu 25.8. - 1.9.2016 Kohderyhmä Suomalaiset +25v., valtakunnallisesti edustava otos iän, sukupuolen ja alueen mukaan. Tiedonkeräysmenetelmä Online tutkimus, TNS Gallup Forum paneelissa. Vastanneiden määrä 1301 vastausta. Raportointi Tulokset on raportoitu total- tasolla sekä määritellyillä taustoilla: alue, ikäryhmä ja tuloluokka. 2

Taustajakaumat

Taustajakaumat Total N % 1301 100 % Sukupuoli N Nainen 635 49 % Mies 666 51 % Ikä N % 25-35v 160 12 % 36-55v 497 38 % Yli 55v 644 50 % Asuinkunta N % Kaupunkimaiset kunnat 1009 77 % Taajaan asutut kunnan 179 14 % Maaseutumaiset kunnat 113 9 % Tulot N % Pienituloiset (alle 35.000 ) 361 28 % Keskituloiset (35.000-85.000 ) 551 42 % Suurituloiset (yli 85.000 ) 134 10 % 4

Yhteenveto, 1/3 SIJOITTAMINEN JA OMA TALOUS Edelliseen vuoteen verrattuna niiden vastaajien osuus, jotka kokivat tietonsa taloudesta ja sijoittamisesta puutteelliseksi kasvoi, erityisesti naisten keskuudessa. Oman taloutensa täysin vakaalla pohjalla kokevien osuus on pysynyt samalla tasolla vuodesta 2012, mutta niiden vastaajien osuus, joiden mielestä heidän taloutensa on lähes vakaalla pohjalla, on laskenut vuodesta 2013 lähtien. 60% vastaajista on ainakin jossain määrin eri mieltä siitä, että tarjolla olevat sijoitustuotteet ovat yksinkertaisia ja ymmärrettäviä osuus ei ole muuttunut kolmen viimeisen vuoden aikana. SÄÄSTÖT JA VARALLISUUS Säästöjen sijoittaminen suoraan osakkaisiin ja talletuksiin on vähentynyt viime vuoteen verrattuna. Rahastot ovat suosituin säästöjen sijoitusvaihtoehto. Naisten osuus on lisääntynyt ryhmässä, joka ei tee lainkaan sijoituksia. Jos säästöjä on sijoitettu, niin sijoituksen suuruus on yleisimmin sijoittunut luokkaan yli 10 000 euroa. KOKEMUKSET SIJOITTAMISESTA Joka viides vastaaja on miettinyt onko hänelle todella myyty paras sijoitusvaihtoehto, osuus oli sama myös viime vuonna. Verrattuna viime vuoteen, rahaa hyvien sijoitusneuvojen ansiosta ansainneiden osuus laski. 5

Yhteenveto, 2/3 SIJOITTAMISEN HARKITSEMINEN JA ESTEET SIJOITTAMISELLE Yli kolmasosa vastaajista (35%) voisi harkita sijoittamista, ei muutosta edelliseen vuoteen. Jos sijoitettavan rahan puutetta ei lasketa mukaan, niin kolme yleisintä sijoittamisen estettä ovat kiinnostuksen puute, epäluottamus sijoituspalvelun tarjoajan toimintaan sijoittajan edun ajajana sekä halu pitää rahat valmiin tilillä. Finanssimaailman epävakaus ei mietitytä vastaajia samassa määrin kuin viime vuonna. Sukanvarsisäästäminen eläkepäiviä varten on hivenen laskenut viimeiset kolme vuotta, mutta on silti toiseksi yleisin sijoittamisen motivaattori, ylimääräisen rahan tilillä makuuttamisen jälkeen. SIJOITUSTAHOJEN LUOTETTAVUUS Pankit ja sijoitusyhtiöt ovat pysyneet luotettavimpana varallisuuden sijoittamisen hoitajana ennen listattua osakeyhtiötä ja omia rahastojaan tarjoavaa rahastoyhtiötä. Sijoitusvaihtoehtojen harkinnassa eniten luotetaan pankkeihin ja sijoitusyhtiöihin, seuraavaksi eniten omaan itseen ja perheen ja tuttavien neuvoihin. 6

Yhteenveto, 3/3 ARVIOT SIJOITUSYMPÄRISTÖSTÄ Näkemys sijoitusympäristöstä oli viime vuotista positiivisempi. Lähes puolet vastaajista piti sijoitusympäristöä tällä hetkellä nousevana/positiivisena kun heitä viime vuonna oli vain viidesosa vastaajista. Kolme suosituinta lampunhengen 1000 euron sijoittamiskohdetta olivat Kone, Nokia ja Fortum. KASVUSIJOITTAMINEN Kasvun ja työpaikkojen uskotaan syntyvän lähinnä keskisuurista yrityksistä sekä kasvuyrityksistä. Näitä pidetään myös kannattavimpina sijoituskohteina. Vastaajat sijoittaisivat 10 000 euroa mieluiten hajauttamalla viiteen pörssiyritykseen. Alle 35-vuotiailla hajauttaminen 20 kasvuyritykseen oli yhtä suosittu vaihtoehto. Pörssiyhtiöitä pidettiin helpoimpina sijoituskohteina itse sijoituksen tekemisen suhteen sekä sijoituskohteen löytymisen helppouden suhteen. Sijoittamista koskevista väittämistä eniten samaa mieltä vastaajat olivat väittämästä En tiedä, mitkä kasvuyritykset olisivat kannattavia sijoituskohteita. Vähiten samaa mieltä vastaajat olivat väittämän Olen valmis sijoittaessani ottamaan isojakin riskejä, jos on mahdollisuus suuriin voittoihin. Suurin kasvupotentiaali suomalaisista yrityksistä uskotaan olevan bioteknologia ja lääketiede alan yrityksillä ennen peli- ja viihdeteollisuuden sekä energia- ja ympäristöteknologia alan yrityksiä. 7

Tulokset

Sijoittaminen ja oma talous Kuinka samaa tai eri mieltä olet väittämän kanssa Total (n=1301) 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Tiedän paljon taloudesta ja sijoittamisesta 2016 2015 2014 2013 2012 2011 Talouteni on vakaalla pohjalla 2016 2015 2014 2013 2012 2011 Tarjolla olevat sijoitustuotteet ovat mielestäni Tarjolla olevat sijoitustuotteet ovat mielestäni yksinkertaisia ja ymmärrettäviä 2016 2015 2014 2013 2012 2011 3 13 5 16 4 15 4 14 3 16 3 14 15 15 16 15 15 18 2 9 3 10 1 11 1 8 1 9 1 8 32 34 35 33 34 33 28 30 34 33 38 34 29 28 29 25 27 27 31 26 28 29 28 29 31 31 29 31 31 31 36 33 34 38 38 38 21 20 19 20 18 21 16 10 15 9 13 8 14 7 10 5 12 5 24 26 25 27 26 26 5 = täysin samaa mieltä 4 3 2 1 =täysin eri mieltä 9

Sijoittaminen ja oma talous 2016 N= 1301 264 451 586 1008 180 113 386 539 119 1300 Tiedän paljon taloudesta ja sijoittamisesta 2,46 2,40 2,38 2,56 2,50 2,36 2,31 2,24 2,59 2,96 2,59 Talouteni on vakaalla pohjalla 3,21 3,01 2,86 3,57 3,22 3,10 3,21 2,80 3,43 3,90 3,28 Tarjolla olevat sijoitustuotteet ovat mielestäni yksinkertaisia ja ymmärrettäviä 2,28 2,41 2,12 2,34 2,31 2,17 2,12 2,15 2,40 2,52 2,3 Keskiarvot: Asteikko 1-5, jossa 5=paras arvo ja 1=heikoin arvo Heikompi kuin kokonaistulos Samaa tasoa kuin kokonaistulos Parempi kuin kokonaistulos Ikä Asuinkunta Tuloluokat Kaupunki Taajaan Maaseutu Pienituloiset 25-35v 36-55v Yli 55v maiset asutut maiset kunnat kunnat kunnat Keskituloiset Suurituloiset 2015 10

Säästöjen sijoittaminen Sijoitan säästöjäni Total (n=1301) % 2016 2015 2014 2013 2012 2011 13 14 15 20 22 22 20 19 21 23 21 22 36 34 40 37 38 38 38 38 38 34 38 39 31 37 33 34 42 43 Rahastoihin Talletuksiin Suoraan osakkeisiin Vapaaehtoiseen eläkevakuutukseen En sijoita lainkaan 11

Säästöjen sijoittaminen Sijoitan säästöjäni 2016 N= 1301 264 451 586 1008 180 113 386 539 119 1300 suoraan osakkeisiin 20% 15% 18% 24% 21% 16% 14% 11% 22% 44% 22% rahastoihin 36% 33% 30% 40% 37% 28% 33% 27% 39% 49% 37% talletuksiin 34% 33% 27% 40% 35% 29% 29% 31% 37% 41% 38% vapaaehtoiseen eläkevakuutukseen 13% 9% 20% 10% 13% 12% 18% 7% 14% 27% 14% en sijoita lainkaan 40% 44% 46% 34% 39% 46% 43% 51% 35% 18% 38% Ikä Asuinkunta Tuloluokat Kaupunki Taajaan Maaseutu Pienituloiset 25-35v 36-55v Yli 55v maiset asutut maiset kunnat kunnan kunnat Keskituloiset Suurituloiset 2015 Heikompi kuin kokonaistulos Samaa tasoa kuin kokonaistulos Parempi kuin kokonaistulos 12

Sijoitettu varallisuus Kuinka suuri on sijoittamasi varallisuus? Sijoittaa säästöjään (n=779) 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % 2016 9 30 35 12 14 2015 12 27 35 11 15 2014 9 25 39 12 16 2013 12 29 38 8 12 2012 11 29 37 11 12 2011 % 12 32 35 8 13 0-1 000 1 001-10 000 10 001-100 000 Yli 100 000 Eos/Ei halua vastata 13

Sijoitettu varallisuus Kuinka suuri on sijoittamasi varallisuus? 2016 N= 779 147 244 388 618 97 64 188 353 98 811 0-1 000 euroa 9% 21% 11% 4% 9% 9% 11% 11% 10% 3% 12% 1 001-10 000 euroa 30% 39% 36% 22% 29% 34% 25% 40% 27% 29% 27% 10 001-100 000 euroa 35% 28% 30% 41% 36% 33% 30% 34% 44% 34% 35% 100 001 euroa - 12% 4% 8% 17% 12% 8% 13% 4% 13% 30% 11% En osaa sanoa / En halua vastata 14% 8% 15% 16% 14% 16% 21% 11% 6% 4% 15% Heikompi kuin kokonaistulos Samaa tasoa kuin kokonaistulos Parempi kuin kokonaistulos Ikä Asuinkunta Tuloluokat Kaupunki Taajaan Maaseutu Pienituloiset 25-35v 36-55v Yli 55v maiset asutut maiset kunnat kunnan kunnat Keskituloiset Suurituloiset 2015 14

Kokemukset sijoittamisesta Kuinka moni seuraavista tapauksista on käynyt toteen kohdallasi? Total (n=1301) makuuttanut rahaa tililläni turhaan ärsyyntynyt sijoitustuotteiden monimutkaisuudesta menettänyt rahaa sijoituksessa miettinyt, myytiinkö minulle tosiaan paras sijoitusvaihtoehto ansainnut rahaa sijoittamalla hyvien neuvojen ansiosta käsitellyt talousasioitani verkkokeskusteluissa 3 4 3 2 40 46 47 45 46 47 27 32 34 39 36 44 26 30 31 31 32 30 20 20 21 23 23 27 16 23 23 18 18 21 0% 20% 40% 60% 80% 100% 2016 2015 2014 2013 2012 2011 15

Kokemukset sijoittamisesta Kuinka moni seuraavista tapauksista on käynyt toteen kohdallasi? Olen joskus... 2016 N= 1301 264 451 586 1008 180 113 386 539 119 1300 menettänyt rahaa sijoituksessa 26% 22% 23% 30% 27% 20% 21% 20% 28% 43% 30% ansainnut rahaa sijoittamalla hyvien neuvojen ansiosta 16% 14% 12% 21% 18% 11% 12% 13% 18% 24% 23% miettinyt, myytiinkö minulle tosiaan paras sijoitusvaihtoehto 20% 14% 19% 23% 21% 14% 14% 16% 21% 28% 20% makuuttanut rahaa tililläni turhaan 40% 42% 37% 41% 42% 31% 27% 34% 44% 55% 46% ärsyyntynyt sijoitustuotteiden monimutkaisuudesta 27% 27% 30% 25% 28% 27% 21% 24% 27% 41% 32% käsitellyt talousasioitani verkkokeskusteluissa 3% 9% 4% 1% 4% 2% 2% 5% 3% 4% 3% Heikompi kuin kokonaistulos Samaa tasoa kuin kokonaistulos Parempi kuin kokonaistulos Ikä Asuinkunta Tuloluokat Kaupunki Taajaan Maaseutu Pienituloiset 25-35v 36-55v Yli 55v maiset asutut maiset kunnat kunnan kunnat Keskituloiset Suurituloiset 2015 16

Sijoittamisen harkitseminen Voisitko harkita tällä hetkellä sijoittamista (muuhun kuin kiinteään omaisuuteen)? Total (n=1301) 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Kyllä Ei En osaa sanoa 17 19 18 17 17 19 35 35 35 34 35 36 48 46 47 50 48 45 2016 2015 2014 2013 2012 2011 17

Sijoittamisen esteet Miksi sijoittaminen juuri nyt ei ole vaihtoehto? Ei voisi harkita sijoittamista (n=621) Minulla ei ole tarpeeksi rahaa Minua ei kiinnosta En luota siihen, että sijoituspalvelun tarjoaja ajaa täysin minun etuani Haluan pitää rahani aina heti valmiina tilillä Finanssimaailman epävakaus mietityttää Tarjolla olevat vaihtoehdot ovat hämmentäviä ja vaikeaselkoisia Koen liian vaivalloiseksi 23 27 27 25 24 26 23 26 22 28 28 26 22 23 23 26 24 19 21 35 27 32 40 39 15 17 16 20 23 20 12 15 14 15 17 14 66 67 66 70 65 66 0% 20% 40% 60% 80% 100% 2016 2015 2 014 2 013 2012 2011 18

Sijoittamisen harkitseminen Voisitko harkita tällä hetkellä sijoittamista (muuhun kuin kiinteään omaisuuteen)? 2016 N= 1301 264 451 586 1008 180 113 386 539 119 1300 Kyllä 35% 50% 36% 29% 37% 33% 29% 26% 41% 58% 35% Ei 48% 38% 48% 52% 46% 53% 50% 57% 44% 37% 46% En osaa sanoa 17% 12% 16% 19% 17% 14% 21% 17% 15% 5% 19% 2015 Miksi sijoittaminen juuri nyt ei ole vaihtoehto? 2016 N= 621 100 218 303 469 96 57 220 239 44 600 Minua ei kiinnosta 23% 28% 25% 20% 21% 27% 30% 28% 21% 20% 27% Koen liian vaivalloiseksi 12% 21% 12% 8% 12% 6% 15% 15% 9% 18% 15% Minulla ei ole tarpeeksi rahaa 66% 77% 71% 59% 64% 69% 77% 73% 63% 58% 67% Tarjolla olevat vaihtoehdot ovat hämmentäviä ja vaikeas 15% 25% 12% 13% 15% 9% 17% 17% 11% 22% 17% En luota siihen, että sijoituspalvelun tarjoaja ajaa täysin minun etuani 23% 24% 21% 24% 25% 21% 14% 22% 23% 31% 26% Finanssimaailman epävakaus mietityttää 21% 26% 14% 23% 20% 22% 19% 20% 22% 24% 35% Haluan pitää rahani aina heti valmiina tilillä 22% 30% 16% 23% 22% 18% 26% 29% 18% 18% 23% Heikompi kuin kokonaistulos Samaa tasoa kuin kokonaistulos Parempi kuin kokonaistulos Ikä Asuinkunta Tuloluokat Kaupunki Taajaan Maaseutu Pienituloiset 25-35v 36-55v Yli 55v maiset asutut maiset kunnat kunnan kunnat Keskituloiset Suurituloiset Ikä Asuinkunta Tuloluokat Kaupunki Taajaan Maaseutu Pienituloiset 25-35v 36-55v Yli 55v maiset asutut maiset kunnat kunnan kunnat Keskituloiset Suurituloiset 2015 19

Peruste sijoittamiselle Mitkä seuraavista saisivat sinut harkitsemaan sijoittamista? Voisi harkita sijoittamista (n=463) Minulla on ylimääräistä rahaa, jota on turha pitää tilillä Onpa jotain sukanvarressa eläkepäiviä varten Haluan hyötyä talouskasvusta Minulle on tarjolla sellainen palveluntarjoaja, johon voin luottaa täysin Toiveeni on jättää perinnöksi pitkäaikaisia sijoituksia Rikastuakseni nopeasti Aion pyrkiä ammattimaiseksi sijoittajaksi 56 54 61 57 63 57 55 58 60 62 61 66 49 54 54 59 50 60 21 26 29 29 22 23 16 17 17 15 14 17 13 10 13 12 10 13 4 3 4 3 1 2 0% 20% 40% 60% 80% 100% 2016 2015 2 014 2 013 2012 2011 20

Peruste sijoittamiselle Mitkä seuraavista saisivat sinut harkitsemaan sijoittamista? 2016 N= 463 133 161 169 372 58 33 99 220 70 455 Haluan hyötyä talouskasvusta 49% 52% 45% 50% 50% 44% 41% 51% 49% 54% 54% Minulle on tarjolla sellainen palveluntarjoaja, johon voin luottaa täysin 21% 27% 20% 18% 21% 17% 29% 28% 23% 20% 26% Minulla on ylimääräistä rahaa, jota on turha pitää tilillä 56% 51% 55% 61% 56% 52% 61% 49% 61% 64% 54% Rikastuakseni nopeasti 13% 21% 17% 3% 13% 11% 17% 21% 11% 11% 10% Aion pyrkiä ammattimaiseksi sijoittajaksi 4% 6% 7% 0% 4% 3% 3% 5% 4% 3% 3% Onpa jotain sukanvarressa eläkepäiviä varten 55% 59% 66% 42% 55% 53% 62% 47% 54% 61% 58% Toiveeni on jättää perinnöksi pitkäaikaisia sijoituksia 16% 9% 17% 22% 16% 19% 11% 12% 16% 28% 17% Ikä Asuinkunta Tuloluokat Kaupunki Taajaan Maaseutu Pienituloiset 25-35v 36-55v Yli 55v maiset asutut maiset kunnat kunnan kunnat Keskituloiset Suurituloiset 2015 Heikompi kuin kokonaistulos Samaa tasoa kuin kokonaistulos Parempi kuin kokonaistulos 21

Sijoitustahojen luotettavuus Kuinka luotettavina pitäisit seuraavia tahoja sijoitusasioittesi hoitajana? Total (n=1301) 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Pankki, joka tarjoaa erilaisia sijoitustuotteita 2016 2015 2014 2013 2012 2011 Listattu osakeyhtiö, jonka osakkeita hankit 2016 2015 2014 2013 2012 2011 Rahastoyhtiö, joka tarjoaa rahastojaan 2016 2015 2014 2013 2012 2011 8 11 8 8 9 10 2 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 18 18 19 18 18 20 17 14 16 15 14 14 33 33 37 38 36 39 51 45 48 47 47 45 43 44 45 44 41 41 42 38 36 36 36 36 23 25 25 26 28 28 28 27 32 33 12 12 13 13 14 12 22 26 5 6 6 6 5 3 7 8 8 8 8 7 10 12 10 13 12 11 5 = erittäin luotettava 4 3 2 1 = ei lainkaan luotettava 22

Sijoitustahojen luotettavuus Kuinka luotettavina pitäisit seuraavia tahoja sijoitusasioittesi hoitajana? 2016 N= 1301 264 451 586 1008 180 113 386 539 119 1300 Pankki, joka tarjoaa erilaisia sijoitustuotteita 3,24 3,30 3,19 3,26 3,24 3,24 3,30 3,15 3,34 3,39 3,32 Listattu osakeyhtiö, jonka osakkeita hankit 2,85 2,96 2,82 2,83 2,88 2,81 2,74 2,76 2,92 3,18 2,84 Rahastoyhtiö, joka tarjoaa rahastojaan 2,71 2,88 2,68 2,66 2,75 2,57 2,60 2,66 2,81 2,81 2,67 Keskiarvot: Asteikko 1-5, jossa 5=paras arvo ja 1=heikoin arvo Heikompi kuin kokonaistulos Samaa tasoa kuin kokonaistulos Parempi kuin kokonaistulos Ikä Asuinkunta Tuloluokat Kaupunki Taajaan Maaseutu Pienituloiset 25-35v 36-55v Yli 55v maiset asutut maiset kunnat kunnan kunnat Keskituloiset Suurituloiset 2015 23

Luotettavin sijoitustaho Keneen luotat eniten, kun harkitset vaihtoehtoja rahojesi tallettamiseen tai sijoittamiseen? Total (n=1301) Pankit ja sijoitusyhtiöt Luotan vain itseeni Perhe ja tuttavat Media Verkkokeskustelut Joku muu En osaa sanoa 43 43 45 41 43 47 27 29 26 26 24 31 8 9 7 10 10 11 2 0,9 1 0,3 1 0,3 0,4 1 2 3 2 15 17 15 17 13 13 0% 20% 40% 60% 80% 100% 2016 2015 2014 2013 2012 2011

Luotettavin sijoitustaho Keneen luotat eniten, kun harkitset vaihtoehtoja rahojesi tallettamiseen tai sijoittamiseen? 2016 N= 1301 264 451 586 1008 180 113 386 539 119 1300 Pankit ja sijoitusyhtiöt 43% 43% 38% 46% 42% 45% 44% 43% 47% 42% 43% Perhe ja tuttavat 9% 15% 11% 6% 10% 8% 3% 11% 9% 9% 8% Verkkokeskustelut 1% 2% 1% 0,0% 1% 1% 0,0% 1% 1% 1% 1% Media 2% 3% 3% 1% 2% 3% 1% 3% 2% 3% 2% Luotan vain itseeni 27% 17% 27% 32% 28% 22% 29% 23% 28% 35% 29% Joku muu 1% 0,0% 1% 1% 1% 0,0% 1% 0,0% 1% 2% 2% En osaa sanoa 17% 20% 19% 14% 16% 21% 22% 19% 12% 8% 15% Heikompi kuin kokonaistulos Samaa tasoa kuin kokonaistulos Parempi kuin kokonaistulos Ikä Asuinkunta Tuloluokat Kaupunki Taajaan Maaseutu Pienituloiset 25-35v 36-55v Yli 55v maiset asutut maiset kunnat kunnan kunnat Keskituloiset Suurituloiset 2015 25

Arviot sijoitusympäristöstä Minkälainen sijoitusympäristö on mielestäsi tällä hetkellä? Valitse kunkin väittämän kohdalla mielestäsi kuvaavampi vaihtoehto. Total (n=1301) Laskeva/negatiivinen - nouseva/positiivinen 2016 2015 2014 2013 2012 2011 Epävarma - vakaa 2016 2015 2014 2013 2012 2011 Korkea riskitaso - matala riskitaso 2016 2015 2014 2013 2012 2011 Kannattamaton - tuottoisa 2016 2015 2014 2013 2012 2011 Monimutkainen - yksinkertainen 2016 2015 2014 2013 2012 2011-100 -75-50 -25 0 25 50 75 100-80 -75-72 -76-77 -81-89 -86-89 -92-90 -76-83 -80-80 -87-87 -67-79 -76-78 -79-79 -81-81 -82-84 -87-88 -56 20 25 28 24 23 19 11 14 11 8 10 24 17 20 20 13 13 33 21 24 22 21 21 19 19 18 16 13 12 44 26

Arviot sijoitusympäristöstä Minkälainen sijoitusympäristö on mielestäsi tällä hetkellä? 2016 N= 1301 264 451 586 1008 180 113 386 539 119 1300 Nouseva/positiivinen 44% 51% 43% 42% 45% 38% 46% 40% 48% 57% 20% Laskeva/negatiivinen 56% 49% 57% 58% 55% 62% 54% 60% 52% 43% 80% Vakaa 19% 19% 17% 20% 19% 17% 19% 21% 19% 24% 11% Epävarma 81% 81% 83% 80% 81% 83% 81% 79% 81% 76% 89% Matala riskitaso 24% 23% 20% 27% 26% 19% 16% 23% 26% 27% 17% Korkea riskitaso 76% 77% 80% 73% 74% 81% 84% 77% 74% 73% 83% Tuottoisa 33% 38% 33% 31% 34% 27% 37% 29% 39% 35% 21% Kannattamaton 67% 62% 67% 69% 66% 73% 63% 71% 61% 65% 79% Yksinkertainen 19% 17% 17% 23% 20% 16% 18% 18% 21% 22% 19% Monimutkainen 81% 83% 83% 77% 80% 84% 82% 82% 79% 78% 81% Ikä Asuinkunta Tuloluokat Kaupunki Taajaan Maaseutu Pienituloiset 25-35v 36-55v Yli 55v maiset asutut maiset kunnat kunnan kunnat Keskituloiset Suurituloiset 2015 Heikompi kuin kokonaistulos Samaa tasoa kuin kokonaistulos Parempi kuin kokonaistulos 27

Sijoituskohteet Kuvittele tilanne, jossa sinulle ilmestyy lampunhenki 1000 setelinipun sekä ohjeistuksen kera: Sinulla on minuutti aikaa sijoittaa nämä varat kolmeen valitsemaasi suomalaisyritykseen. Jos et sijoita, rahat katoavat ainiaaksi. Mitkä kolme yritystä nimeät? 28

Kasvu ja työpaikkojen synty tulevaisuudessa, yrityskoko ja tyyppi Mistä uskot Suomen kasvun ja työpaikkojen syntyvän tulevaisuudessa? Total (n=1301) Suurista yrityksistä 4 Keskisuurista yrityksistä 46 Pienistä yrityksistä 37 Pörssiyrityksistä 4 Kasvuyrityksistä 63 Startupeista 14 0% 20% 40% 60% 80% 100% 2016 29

Kasvu ja työpaikkojen synty tulevaisuudessa, yrityskoko ja tyyppi Mistä uskot Suomen kasvun ja työpaikkojen syntyvän tulevaisuudessa? 2016 Ikä Asuinkunta Tuloluokat Kaupunki Taajaan Maaseutu Pienituloiset 25-35v 36-55v Yli 55v maiset asutut maiset kunnat kunnan kunnat Keskituloiset Suurituloiset N= 1301 264 451 586 1008 180 113 386 539 119 Suurista yrityksistä 4% 6% 5% 2% 4% 5% 4% 6% 4% 4% Keskisuurista yrityksistä 46% 47% 49% 45% 46% 46% 53% 43% 49% 48% Pienistä yrityksistä 37% 30% 30% 45% 38% 35% 27% 36% 39% 42% Pörssiyrityksistä 4% 3% 6% 4% 5% 4% 2% 4% 4% 4% Kasvuyrityksistä 63% 56% 58% 68% 63% 60% 60% 54% 69% 77% Startupeista 14% 14% 14% 15% 15% 14% 11% 18% 15% 13% Heikompi kuin kokonaistulos Samaa tasoa kuin kokonaistulos Parempi kuin kokonaistulos 30

Kannattavin sijoituskohde, koko ja tyyppi Minkä seuraavista yritystyypeistä koet kannattavimmaksi sijoituskohteeksi? Total (n=1301) Suuret yritykset 26 Keskisuuret yritykset 39 Pienet yritykset 11 Pörssiyritykset 27 Kasvuyritykset 38 Startupit 8 0% 20% 40% 60% 80% 100% 2016 31

Kannattavin sijoituskohde, koko ja tyyppi Minkä seuraavista yritystyypeistä koet kannattavimmaksi sijoituskohteeksi? 2016 Ikä Asuinkunta Tuloluokat Kaupunki Taajaan Maaseutu Pienituloiset 25-35v 36-55v Yli 55v maiset asutut maiset kunnat kunnan kunnat Keskituloiset Suurituloiset N= 1301 264 451 586 1008 180 113 386 539 119 Suuret yritykset 26% 25% 25% 28% 26% 29% 20% 24% 29% 32% Keskisuuret yritykset 39% 38% 38% 41% 40% 32% 48% 34% 43% 43% Pienet yritykset 11% 6% 13% 11% 11% 12% 6% 12% 12% 13% Pörssiyritykset 27% 27% 26% 27% 28% 24% 19% 25% 29% 36% Kasvuyritykset 38% 29% 36% 44% 37% 43% 40% 34% 44% 42% Startupit 8% 9% 9% 7% 9% 5% 4% 7% 8% 9% Heikompi kuin kokonaistulos Samaa tasoa kuin kokonaistulos Parempi kuin kokonaistulos 32

10 000 euron sijoitus Jos sinulla olisi mahdollisuus sijoittaa 10 000 euroa, mihin mieluiten sijoittaisit? Total (n=1301) Hajauttaisin viiteen pörssiyritykseen 38 Hajauttaisin 20 kasvuyritykseen 32 Hajauttaisin 50 startupiin 6 En osaa sanoa 24 0% 20% 40% 60% 80% 100% 2016 33

10 000 euron sijoitus Jos sinulla olisi mahdollisuus sijoittaa 10 000 euroa, mihin mieluiten sijoittaisit? 2016 Ikä Asuinkunta Tuloluokat Kaupunki Taajaan Maaseutu Pienituloiset 25-35v 36-55v Yli 55v maiset asutut maiset kunnat kunnan kunnat Keskituloiset Suurituloiset N= 1301 264 451 586 1008 180 113 386 539 119 Hajauttaisin viiteen pörssiyritykseen 38% 33% 34% 44% 40% 35% 30% 33% 42% 52% Hajauttaisin 20 kasvuyritykseen 32% 34% 29% 33% 32% 28% 37% 32% 35% 28% Hajauttaisin 50 startupiin 6% 6% 9% 4% 6% 8% 4% 5% 7% 9% En osaa sanoa 24% 27% 28% 19% 22% 29% 29% 30% 16% 11% Heikompi kuin kokonaistulos Samaa tasoa kuin kokonaistulos Parempi kuin kokonaistulos 34

Sijoituksen tekemisen ja kohteen löytämisen helppous Jos ei oteta lukuun sitä pähkäilyä, mihin kohteisiin sijoittaa, kuinka helppoa mielestäsi itse sijoituksen tekeminen on...? Kuinka helppoa kiinnostavien sijoituskohteiden löytäminen mielestäsi on? Total (n=1301) Sijoituksen tekemisen helppous 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Pörssiyrityksiin 9 20 36 20 15 Kasvuyrityksiin 2 12 42 30 14 Startupeihin 1 6 31 35 27 Sijoituskohteiden löytämisen helppous Pörssiyrityksistä 5 21 34 22 18 Kasvuyrityksistä 1 9 39 31 20 Startupeista 1 4 26 35 34 5 = erittäin helppoa 4 3 2 1 = erittäin vaikeaa 35

Sijoituksen tekemisen ja kohteen löytämisen helppous Jos ei oteta lukuun sitä pähkäilyä, mihin kohteisiin sijoittaa, kuinka helppoa mielestäsi itse sijoituksen tekeminen on...? 2016 N= 1301 264 451 586 1008 180 113 386 539 119 Pörssiyrityksiin 2,87 2,87 2,79 2,92 2,92 2,69 2,71 2,69 3,00 3,36 Kasvuyrityksiin 2,57 2,65 2,47 2,61 2,60 2,46 2,53 2,57 2,65 2,63 Startupeihin 2,19 2,38 2,13 2,14 2,21 2,07 2,17 2,23 2,25 2,03 Kuinka helppoa kiinnostavien sijoituskohteiden löytäminen mielestäsi on? 2016 25-35v 36-55v Yli 55v Kaupunki maiset kunnat Taajaan asutut kunnan Maaseutu maiset kunnat N= 1301 264 451 586 1008 180 113 386 539 119 Pörssiyrityksistä 2,74 2,83 2,64 2,77 2,78 2,63 2,51 2,61 2,89 3,06 Kasvuyrityksistä 2,41 2,62 2,31 2,39 2,43 2,37 2,27 2,38 2,50 2,48 Startupeista 2,03 2,34 1,96 1,96 2,04 2,01 2,01 2,09 2,10 1,88 Keskiarvot: Asteikko 1-5, jossa 5=paras arvo ja 1=heikoin arvo Heikompi kuin kokonaistulos Samaa tasoa kuin kokonaistulos Parempi kuin kokonaistulos Ikä Asuinkunta Tuloluokat Kaupunki Taajaan Maaseutu Pienituloiset 25-35v 36-55v Yli 55v maiset asutut maiset kunnat kunnan kunnat Keskituloiset Suurituloiset Pienituloiset Keskituloiset Suurituloiset 36

Väittämät, kuva Kuinka vahvasti olet samaa tai eri mieltä alla olevien väittämien suhteen? Total (n=1301) 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % En tiedä, mitkä kasvuyritykset olisivat kannattavia sijoituskohteita 30 30 28 9 3 Parhaat sijoituskohteet eivät ole minun saatavillani 18 22 39 15 6 Sijoittamisesta on tehty tarkoituksella vaikeaa 11 19 40 22 8 Haluaisin sijoittaa kasvuyrityksiin, mutten tiedä mitä kautta se on mahdollista 9 20 39 20 12 Sijoitustuotteiden kehitys ei ole pysynyt muun teknologisen kehityksen mukana 8 18 56 14 4 Jos olisi olemassa helppo tapa sijoittaa useisiin kasvuyrityksiin yhdellä kertaa, olisin kiinnostunut tästä mahdollisuudesta 7 26 38 17 12 Olen valmis sijoittamaan kohteisiin, joista en saa rahojani nopeasti pois 4 18 31 25 22 Olen valmis sijoittaessani ottamaan isojakin riskejä, jos on mahdollisuus suuriin voittoihin 3 7 23 32 35 5 = täysin samaa mieltä 4 3 2 1 = täysin eri mieltä 37

Väittämät Kuinka vahvasti olet samaa tai eri mieltä alla olevien väittämien suhteen? 2016 Ikä Asuinkunta Tuloluokat Kaupunki Taajaan Maaseutu Pienituloiset 25-35v 36-55v Yli 55v maiset asutut maiset kunnat kunnan kunnat Keskituloiset Suurituloiset N= 1301 264 451 586 1008 180 113 386 539 119 Parhaat sijoituskohteet eivät ole minun saatavillani 3,29 3,30 3,29 3,29 3,29 3,29 3,31 3,42 3,21 3,26 Sijoittamisesta on tehty tarkoituksella vaikeaa 3,04 3,09 3,07 3,00 3,04 3,08 3,02 3,16 2,97 2,87 Haluaisin sijoittaa kasvuyrityksiin, mutten tiedä mitä kautta se on mahdollista Jos olisi olemassa helppo tapa sijoittaa useisiin kasvuyrityksiin yhdellä kertaa, olisin kiinnostunut tästä mahdollisuudesta En tiedä, mitkä kasvuyritykset olisivat kannattavia sijoituskohteita Sijoitustuotteiden kehitys ei ole pysynyt muun teknologisen kehityksen mukana Olen valmis sijoittaessani ottamaan isojakin riskejä, jos on mahdollisuus suuriin voittoihin Olen valmis sijoittamaan kohteisiin, joista en saa rahojani nopeasti pois 2,93 2,92 2,87 2,98 2,95 2,78 3,00 2,85 2,98 3,05 2,98 3,06 3,01 2,92 3,00 2,89 2,93 2,81 3,07 3,26 3,77 3,77 3,78 3,75 3,77 3,72 3,81 3,79 3,73 3,79 3,13 3,07 3,07 3,21 3,16 3,06 2,99 3,15 3,13 3,14 2,11 2,34 2,09 2,02 2,14 1,95 2,11 1,99 2,15 2,43 2,56 2,92 2,60 2,36 2,60 2,42 2,40 2,42 2,68 2,81 Keskiarvot: Asteikko 1-5, jossa 5=paras arvo ja 1=heikoin arvo Heikompi kuin kokonaistulos Samaa tasoa kuin kokonaistulos Parempi kuin kokonaistulos 38

Kasvupotentiaali, kuva Minkä alan suomalaisilla yrityksillä uskot olevan suurin kasvupotentiaali? Total (n=1301) Bioteknologia ja lääketiede Peli- ja viihdeteollisuus Energia- ja ympäristöteknologia Terveys- ja hyvinvointipalvelut Metsä- ja paperiteollisuus Ohjelmistoratkaisut Konepajateollisuus Rakennusteollisuus Tietokoneet ja kuluttajaelektroniikka Kulutuspalvelut Kaivosteollisuus Mediatuotanto ja -konsultointi Rahoitus Kulutustavarat Muu En osaa sanoa 9 9 7 6 3 3 3 3 2 14 19 19 38 37 33 45 0% 20% 40% 60% 80% 100% 2016 39

Kasvupontentiaali Minkä alan suomalaisilla yrityksillä uskot olevan suurin kasvupotentiaali? 2016 N= 1301 264 451 586 1008 180 113 386 539 119 Konepajateollisuus 9% 9% 8% 11% 8% 10% 17% 12% 9% 9% Metsä- ja paperiteollisuus 19% 14% 14% 26% 19% 19% 23% 22% 21% 19% Kaivosteollisuus 3% 2% 3% 3% 3% 3% 2% 3% 3% 5% Energia- ja ympäristöteknologia 37% 28% 38% 41% 37% 41% 30% 31% 41% 48% Bioteknologia ja lääketiede 45% 31% 45% 51% 45% 45% 42% 41% 46% 58% Terveys- ja hyvinvointipalvelut 33% 19% 32% 40% 34% 31% 24% 28% 34% 45% Mediatuotanto ja -konsultointi 3% 4% 3% 2% 2% 5% 2% 5% 2% 1% Tietokoneet ja kuluttajaelektroniikk 7% 9% 6% 5% 6% 6% 9% 10% 5% 2% Ohjelmistoratkaisut 19% 22% 19% 17% 20% 17% 12% 17% 19% 23% Peli- ja viihdeteollisuus 38% 40% 38% 37% 38% 35% 41% 37% 41% 36% Rakennusteollisuus 9% 8% 8% 11% 9% 9% 12% 7% 12% 6% Rahoitus 3% 5% 3% 2% 3% 2% 3% 3% 4% 1% Kulutustavarat 3% 3% 3% 2% 2% 4% 2% 2% 3% 3% Kulutuspalvelut 6% 2% 7% 6% 5% 6% 7% 6% 5% 8% Muu, mikä? 2% 1% 3% 1% 2% 1% 2% 2% 2% 1% En osaa sanoa 14% 23% 14% 9% 13% 14% 16% 16% 10% 4% Ikä Asuinkunta Tuloluokat Kaupunki Taajaan Maaseutu Pienituloiset 25-35v 36-55v Yli 55v maiset asutut maiset kunnat kunnan kunnat Keskituloiset Suurituloiset Heikompi kuin kokonaistulos Samaa tasoa kuin kokonaistulos Parempi kuin kokonaistulos 40

Tutkimuslomake ja merkitsevyystaulukko

Tutkimuslomake 1/3 SIJOITUSBAROMETRI N=1300, Yli 25-vuotiaat suomalaiset VAKIOT Seuraavat kysymykset koskevat kokemuksiasi ja asenteitasi liittyen sijoittamiseen. Osakkeisiin ja rahastoihin suoraan sijoittamisen lisäksi kyse voi olla myös rahan sitomisesta pankkiin määräajaksi tai pankin sijoitustuotteen ostamisesta. Kuinka samaa tai eri mieltä olet seuraavista väittämistä? Vastaa käyttämällä asteikkoa 1-5, jossa 1=täysin eri mieltä ja 5 = täysin samaa mieltä Tiedän paljon taloudesta ja sijoittamisesta Talouteni on vakaalla pohjalla Tarjolla olevat sijoitustuotteet ovat mielestäni yksinkertaisia ja ymmärrettäviä 4_1) 4_2) a b c d e f g Voisitko harkita tällä hetkellä sijoittamista (muuhun kuin kiinteään omaisuuteen)? kyllä / ei / EOS Mikäli 4_1 = EI Miksi sijoittaminen juuri nyt ei ole vaihtoehto? Valitse kaikki, jotka pitävät paikkansa Minua ei kiinnosta Koen sen liian vaivalloiseksi Minulla ei ole tarpeeksi rahaa Tarjolla olevat vaihtoehdot ovat hämmentäviä ja vaikeaselkoisia En luota siihen, että sijoituspalvelun tarjoaja ajaa täysin minun etuani Finanssimaailman epävakaus mietityttää Haluan pitää rahani aina heti valmiina tilillä Sijoitan säästöjäni Valitse kaikki ne jotka pitävät paikkansa suoraan osakkeisiin rahastoihin talletuksiin vapaehtoiseen eläkevakuutukseen tai en sijoita lainkaan Mikäli 2_1 = a-d Kuinka suuri on sijoittamasi varallisuus? 0-1 000 euroa 1 001-10 000 euroa 10 001-100 000 euroa 100 001 euroa - EOS/En halua vastata Kuinka moni seuraavista tapauksista on käynyt toteen kohdallasi? Valitse ne jotka pitävät paikkansa. Olen joskus.. menettänyt rahaa sijoituksessa ansainnut rahaa sijoittamalla hyvien neuvojen ansiosta miettinyt, että myytiinkö minulle tosiaan paras sijoitusvaihtoehto makuuttanut rahaa tililläni turhaan ärsyyntynyt sijoitustuotteiden monimutkaisuudesta käsitellyt talousasioitani verkkokeskusteluissa Mikäli 4_1 = KYLLÄ 4_3 Mitkä seuraavista saisivat sinut harkitsemaan sijoittamista? Valitse kaikki, jotka pitävät paikkansa a Haluan hyötyä talouskasvusta b Minulle on tarjolla sellainen palveluntarjoaja, johon voin luottaa täysin c Minulla on ylimääräistä rahaa, jota on turha pitää tilillä d Rikastuakseni nopeasti e Aion pyrkiä ammattimaiseksi sijoittajaksi f Onpa jotain sukanvarressa eläkepäiviä varten g Toiveeni on jättää perinnöksi pitkäaikaisia sijoituksia 5) Mikäli harkitsisit ylimääräisen varallisuuden sijoittamista, kuinka luotettavina pitäisit seuraavia tahoja sijoitusasioittesi hoitajana? Vastaa käyttämällä asteikkoa 1-5, jossa 1=ei lainkaan luotettava ja 5 = erittäin luotettava a Pankki, joka tarjoaa erilaisia sijoitustuotteita b Listattu osakeyhtiö, jonka osakkeita hankit c Rahastoyhtiö, joka tarjoaa rahastojaan 6) Kehen luotat eniten kun harkitset vaihtoehtoja rahojesi tallettamiseen tai sijoittamiseen? Valitse tärkein a Pankit ja sijoitusyhtiöt b Perhe ja tuttavat c Verkkokeskustelut d Media e Luotan vain itseeni f Joku muu, mikä g EOS 42

Tutkimuslomake 2/3 43

Tutkimuslomake 3/3 44

Luottamusväli 45

Lisätietoja: Jutta Utriainen Päivi Lahti Research Director Researcher Finance, Technology & Services, Finance, Technology & Services, Heavy Industry Heavy Industry TNS Gallup TNS Gallup Oy jutta.utriainen@tnsglobal.com paivi.lahti@tnsglobal.com Mob. +358 40 842 9224 Mob. +358 50 549 9806 Miestentie 9 C, PL 500, FI-02151 Espoo t: +358 9 613 500 f: +358 9 613 50 510 www.tns-gallup.fi