Dialogi ja ekososiaalinen muutos (työnimi)

Luonnos 25.4.2012 Kai Alhanen & Tuula Helne & Tuuli Hirvilammi: Dialogi ja ekososiaalinen muutos (työnimi) Murroskaudet ja uusien merkitysten synty Sivilisaatioiden murroskausina murtuvat myös ovat asioille ja ilmiöille annetut merkitykset. Maailman muuttuminen on pakottanut ihmiset ajattelemaan ja käsittämään uudella tavalla, mistä heidän kokemuksissaan, käsityksissään ja arvoissaan on kyse. Itsestään selvinä pidetyt merkitykset ja käsitykset maailmasta, ihmisestä, yhteiskunnasta ja hyvästä elämästä ovat tuhoutuneet tai muuntuneet syvällisellä tavalla. Uskonpuhdistus, löytöretket ja niitä seurannut kolonialismi, modernin luonnontieteen synty ja teollistuminen ovat vain muutamia esimerkkejä viime vuosisatojen suurista murroksista, jotka ovat myllertäneet elämällemme antamiamme merkityksiä. Uusien merkitysten syntymiseen on usein liittynyt väkivaltaisia kamppailuja, toisten ihmisten esiin tuomien näkemysten vaimentamista ja omien tavoitteiden häikäilemätöntä edistämistä. Lohdutonta kuvaa pehmentää, että toisenlaisiakin toimintatapoja on esiintynyt. Tuhoisien kamppailujen lomassa monet ihmisryhmät ja yksilöt ovat pyrkineet luotsaamaan uudistuksia myös rauhanomaisen keskustelun ja luovan yhteistoiminnan keinoin. Länsimaiden historiassa viimeisen kahden ja puolen tuhannen vuoden aikana koetut murroskaudet ovat aina käynnistäneet vilkkaita älyllisiä keskusteluja, joiden yksi keskeinen muoto on ollut dialogi. Tuolle sanalle on annettu monenlaisia sisältöjä, mutta me käsitämme dialogin ensisijaisesti keskusteluksi, jossa yritetään tulla tietoiseksi siitä, millaiset merkitykset ohjaavat meidän ajatteluamme ja toimintaamme. Dialogi on myös yritys luoda ja kehitellä uusia merkityksiä, joiden varaan voimme rakentaa yhteisen toimintamme. Meitä ympäröivien ekologisten uhkien vuoksi elämme nyt murroskautta, joka on vähintäänkin yhtä merkittävä kuin edellä mainitut jos ei jopa merkittävämpi ja kenties myös kohtalokas koko ihmiskunnalle. Tämän murroskauden tärkeimpiä kysymyksiä on se, millaisia merkityksiä me 1

annamme ihmiselle osana muuta luontoa ja miten me käsitämme inhimillisen hyvinvoinnin osana luonnonympäristöjä, joiden prosesseihin me vaikutamme ennen näkemättömän suurella voimalla. Törmäämme siksi yhä uudelleen kysymykseen siitä, miten me voisimme luoda radikaalisti uudenlaisia ajattelutapoja, jotka eivät perustu ihmisen ja muun luonnon vastakkainasetteluun ja taisteluun vaan rinnakkaiseloon, kunnioitukseen ja yhteiseen kehittymiseen. Tarvitsemme siis lähtökohdaksemme relationaalisen, suhteitamme muuhun olevaan korostavan maailmankuvan. Tämä kirja on syntynyt halustamme ja yrityksestämme käydä dialogia oman aikamme murroksesta, erityisesti ekologisen kriisin ja hyvinvoinnin suhteesta. Olemme pyrkineet kokeilemaan dialogia uudenlaisena tutkimusmenetelmänä, joka voisi olla rinnakkainen tutkijantyöhön usein kuuluvan yksinäisen pohdiskelun kanssa. Viime kädessä dialogi haastaa perinteisen käsityksen tutkijasta, joka oppii yksin, kirjoittaa yksin ja ilmoittaa sitten yksilöllisen ponnistelunsa tulokset passiiviselle yleisölle. Dialogin käsitys ihmisestä ja tutkimuksesta on tätä vastoin relationaalinen: me toimimme ja kehitymme aina suhteissa toisiin, dialogia käyden (myös lukiessamme ja kirjoittaessamme). Halusimme myös ottaa selvää, miten dialogi voisi toimia nimenomaan käsitteiden ja merkitysten työstämisen menetelmänä. Nähdäksemme dialogi haastaa vakiintuneen käsityksen, jonka mukaan tutkimuksen tulee perustua järkähtämättömiin käsitteisiin ja lukkoon lyötyihin merkityksiin. Tutkijathan pyrkivät yleensä kiinnittämään tarkasti tutkimuksissaan käyttämänsä merkitykset ja välttämään niiden ilmaisemista, kun ne ovat keskeneräisiä ja muutoksessa. Me sen sijaan kiinnostuimme merkityksissä tapahtuvasta liikkeestä ja sen tuottamasta hämmennyksestä. Halusimme olla rohkeita ja tutkia kokeillen uusia, utopistiseltakin tuntuvia ideoita. Yhteisistä keskusteluistamme kehkeytyi eräänlainen dialogilaboratorio, jonka kokeilujen tuotos on tämä kirja. Dialogin tehtävä demokratiassa Sivilisaatiomme historiassa pyrkimys dialogiseen toimintatapaan merkitysten työstämisessä on haastanut perinteisiin auktoriteetteihin ja hegemoniseen hallintaan perustuvat vallankäytön muodot. 2

Voidaankin väittää, että ajatus eri näkökulmien ja kokemusten kautta kehittyvästä yhteistoiminnasta on demokraattisen yhteiskunnan älyllinen ja eettinen johtolanka. Tästä syystä dialogin tulisikin olla demokraattisen yhteiselämän ytimessä. Länsimaiden kulttuurisessa perinteessä dialogin juuret ovat antiikin Kreikassa, jossa etenkin Sokrates herätti huomiota poikkeuksellisella ja provokatiivisella keskustelutavallaan. Sokrateen dialoginen toiminta horjutti kreikkalaisten vakiintuneita merkityksiä kauneudesta, hyvyydestä ja totuudesta. Hän ei kirjoittanut mitään, mutta hänen dialoginen keskustelutyylinsä on välittynyt meille hänen seuraajiensa kirjallisten kuvausten perusteella. Sokrateen kuoleman jälkeen hänen oppilaansa Platon kehitti vähitellen dialogin kirjallisen ilmaisumuodon huippuunsa. Juuri kirjalliset dialogit ovat jääneet meille todisteiksi myös monien myöhempien murroskausien yhteydessä virinneistä pyrkimyksistä kritisoida vanhentuneita merkityksiä ja luoda niiden tilalle uusia. Dialogit olivat suosiossa renessanssin aikana, jolloin uudesti löydettyjä antiikin ajattelutapoja asetettiin vastakkain keskiajan kristillisten oppien kanssa. 1600-luvulla Galileo Galilei esitti näkemyksensä uuden luonnontieteen mukaisesta maailmanjärjestyksestä dialogin muodossa. 1700- luvulla yhteiskuntaa ja kulttuuria uudistaneet valistusajattelijat kävivät dialogeja salongeissa ja kahviloissa ja turvautuivat usein kirjallisen dialogin esitystapaan käsitellessään vanhojen ja uusien käsitysten välisiä jännitteitä. Esimerkiksi Montesquieu, Denis Diderot ja David Hume sommittelivat kriittisimmät näkemyksensä dialogiseen muotoon. 1900-luvulla dialoginen toimintatapa on löytänyt tiensä niin poliittisten kriisien käsittelyyn, uskontojen väliseen vuoropuheluun, liike-elämän tiimityöhön kuin myös moniin julkisiin palveluihinkin, kuten kouluopetukseen, psykiatriseen hoitoon ja sosiaalityöhön. Dialogi onkin erinomainen tapa ratkaista konflikteja. Pattitilanteiden purkamisen ensimmäinen askel voi olla yksinkertainen kutsu: Puhukaamme! Kuunnelkaamme!. Dialogin lähtökohdat Kun ihmiset ryhtyvät käymään keskenään dialogia siis yrittävät yhdessä syventää ja uudistaa asioille antamiaan merkityksiä on tärkeää, että he pyrkivät toimimaan toisin kuin tavanomaisissa 3

keskustelutilanteissa. Dialogi onnistuu parhaiten silloin, kun osallistujat ovat tietoisia siitä, mitä dialogi on ja sopivat tämän mukaisesti yhteisistä toimintatavoista, joilla yritetään edistää uudenlaisen ymmärryksen syntymistä. Myös me pyrimme tähän julkaisuun kirjatussa dialogissa seuraamaan dialogisuuden yleisiä toimintatapoja ja periaatteita, jotka avattiin osallistujille prosessin alussa. Prosessiimme siis kuului sekä dialogin teoreettisten lähtökohtien opiskeleminen että dialogin harjoittelu käytännössä. Avaamme ne nyt myös tässä sekä yleisellä teoreettisella että käytännöllisellä tasolla. Dialogin kolme keskeistä lähtökohtaa ovat moniäänisyys, yhteisen merkityskeskuksen luominen ja yhdessä oppiminen: 1) Moniäänisyys. Dialogin luovuttamattomin lähtökohta on ihmisten erilaisten kokemusten ja niiden varaan rakentuvien omakohtaisten perspektiivien tunnistaminen ja tunnustaminen. Tavassamme kokea maailma, ympäristömme ja toiset ihmiset on tietenkin paljon yhteistä, sillä muuten minkäänlainen yhteistoiminta ja kommunikaatio eivät olisi mahdollisia. Meillä on kuitenkin myös yksilöllistä herkkyyttä nähdä ja kokea maailmaa omasta ainutlaatuisesta perspektiivistämme käsin. Tavanomaisessa vuorovaikutuksessa nojaamme pääsääntöisesti kokemuksiamme yhdistäviin tekijöihin. Kun ajamme liikenteessä, käymme kaupassa tai rakennamme taloja, oletamme, että toimintaan osallistuvat toiset ihmiset kokevat tilanteen kutakuinkin samalla tavoin kuin me itse. Ohitamme kokemusperspektiiviemme keskinäiset erot, koska ne eivät ole oleellisia toiminnan sujumisen kannalta. Päinvastoin, niihin keskittyminen yleensä haittaisi arkista yhteistoimintaa. Dialogissa lähestymistapa kokemusperspektiivien eroihin on ratkaisevalla tavalla toisenlainen, koska olemme kiinnostuneita merkitystemme syvemmästä luonteesta ja niiden muuttamisesta. Tällöin otamme lähtökohdaksi sen, miten erilaisina asiat näyttäytyvät meille. Käydessämme dialogia haluamme päästä selville siitä, millä tavoin perspektiivimme ja niiden taustalla vaikuttavat kokemukset eroavat. Tämä tarkoittaa, että otamme vakavasti kaikkien dialogiin osallistuvien ihmisten esiintuomat kokemukset, millaisia ne sitten ovatkin. 4

Kun ihmiset puhuttelevat kysyvät, vastaavat ja haastavat toisiaan omista kokemusperspektiiveistään käsin, dialogiin syntyy jännitteitä ja ristiriitoja. Tavanomaisessa vuorovaikutuksessamme pyrimme ratkaisemaan jännitteet nopeasti. Haluamme sivuuttaa tai peittää ne. Joko haemme nopeaa kompromissia ja konsensusta tai alamme väitellä siitä, kenen näkemys tulisi hyväksyä. Dialogissa vältetään kaikkia näitä ratkaisutapoja. Niiden sijaan kiinnostutaan merkityseroista ja niiden taustoista eli erilaisista kokemuksista, jotka saavat meidät katsomaan ja käsittämään asioita eri tavoin. Alamme ymmärtää toisten näkökulmia ja niiden syitä. Juuri näin saamme selville, minkälaisiin merkityksiin toimintamme perustuu, jolloin keskustelumme ja yhteiselämämme toisten kanssa helpottuu. 2) Eri perspektiivien tutkiminen dialogissa edellyttää kuitenkin riittävän yhteisen merkityskeskuksen asettamista. Erojen tutkiminen tulee mielekkääksi vasta silloin, kun käsitämme, mistä merkityksistä yritämme päästä selville. Dialogiin osallistuvien tulee siis yrittää jatkuvasti pitää huolta siitä, että erilaiset perspektiivit suuntaavat kohti samaa keskusta. Muussa tapauksessa moniäänisyys saattaa muuttua äänten kakofoniaksi, mikä ei suinkaan edistä demokraattista prosessia. Koska dialogi tähtää toimintaa ohjaavien merkitysten tiedostamiseen ja niiden kehittämiseen vastaamaan paremmin muuttuneita olosuhteita, riittävän yhteisten merkitysten löytäminen ja luominen ovat välttämättömiä edellytyksiä tehokkaalle yhteistoiminnan ohjaamiselle. Dialogilla voisi olla suuri ja jopa ratkaiseva merkitys päätöksenteon edellytyksille demokraattisissa yhteisöissä. Missä olisimmekaan, jos dialogin lähtökohtia sovellettaisiin tietoisemmin poliittisessa keskustelussa niin kansallisella kuin ylikansallisellakin tasolla! Ekologisiin haasteisiimme vastaamisen vuoksi yhteisten merkityskeskusten löytämisen ja yhdessä toimimisen ajatus tulee jatkossa olemaan entistäkin tärkeämpi. Tässä dialogissa yhteinen merkityskeskuksemme on syntynyt ennen kaikkea ekososiaalisen hyvinvoinnin kysymysten varaan. Uskomme, että dialogiamme laajemminkin ihmisyhteisöjen tulisi luoda vahva merkityskeskus sen kysymyksen ympärille, miten voimme yhdessä edistää sekä ekologisesti että sosiaalisesti kestävää hyvinvointia. 5

3) Yhdessä oppiminen. Dialogi on tutkimusmatka, jonka ytimessä on kaikkien osallistujien jakama yhteinen oppimisprosessi. Dialogiin ryhdytään sen vuoksi, että yritetään oppia lisää omasta itsestä ja toisista. Dialogiin ryhtyvä on parhaimmillaan valmis myöntämään oman kokemusperspektiivinsä rajoitteet sekä ryhtymään laajentamaan perspektiiviään toisten kokemuksia kuunnellen. Näin dialogiin osallistuva pääsee monipuolistamaan ja syventämään ajatteluaan, kenties jopa kääntämään sitä aikaisemmin tutkimattomaan suuntaan. Käytännössä dialogin kuluessa yksi osallistuja kertoo ensin näkemyksistään ja niiden taustalla olevista kokemuksista. Seuraavaksi joku toinen liittyy näihin ja kertoo omistaan. Kolmas osallistuja voi havaita kahden edellä puhuneen yksilön kertomusten yhteyksiä ja eroja sekä heille molemmille sokeita kohtia. Näin voi alkaa kehkeytyä uusia kysymyksiä ja oivalluksia, jotka eivät ole yhden yksilön tuottamia vaan yhteisiä aikaansaannoksia. Hyvässä dialogissa eivät siis välttämättä muutu vain omat ajatukset, vaan jotain tapahtuu myös (enemmän tai vähemmän) yhteiselle merkityskeskukselle. Kun toisten kokemuksista oppiminen käynnistyy, dialogissa voi alkaa syntyä aivan uusia jaettuja merkityksiä. Esiin pulppuaa tuoreita ideoita, jotka jäävät dialogin avaamaan välitilaan edelleen kehitettäviksi... Tämä välitila erillisten ihmisten välinen tila - on juuri se maasto, joka on keskeinen relationaaliselle ihmiskäsitykselle: asiat eivät tapahdu yksittäisten toimijoiden päässä, vaan ihmisten välisessä ajatustenvaihdossa, oppimisessa ja kulttuurin siirrossa. Käytännössä dialogia käydessämme meidän on hyvä pitää mielessä kolme seuraavaa yleisohjetta: Ensinnäkin on hyvä huolellisesti kuunnella toisia eli erottaa puhuminen ja kuunteleminen myös oman mielemme sisäisessä ajattelussa. Monestihan ihmiselle käy niin, että hän käy mielessään läpi aiheeseen liittyviä omia ajatuksiaan, valmistelee puheenvuoroaan eikä keskity oikeasti kuuntelemaan toisia. Toiseksi dialogiseen työtapaan kuuluu, että omat puheenvuorot liitetään siihen, mitä muut ovat sanoneet. Tällä tavoin luodaan yhteistä kieltä ja hahmotetaan yhteisiä merkityksiä. Dialogissa siis vältetään monologista puhetapaa, jossa esitetään omia ajatuksia täysin 6

riippumatta siitä, mitä muut ovat siihen mennessä sanoneet. Kolmanneksi dialogissa pyritään kysymään ja vastaamaan suoraan toisille. Omia kokemuksia ei ilmaista yleisesti, vaan niillä halutaan puhutella juuri niitä yksilöitä, jotka osallistuvat kyseiseen dialogiin. Suora puhe toisille edistää myös keskinäisten erojen esille nousemista. Dialogiin ryhtyminen ja dialogin käyminen ei ole helppoa. Se on kokemuksemme mukaan yksi vaikeimmista asioista ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Ensimmäinen vaikeus nousee jo haluttomuudesta keskustella väärin ajattelevien kanssa. Tämänkin kynnyksen ylitettyämme dialogin onnistuminen edellyttää tavanomaisten keskustelutottumustemme välttämistä ja uudenlaisen vuorovaikutustavan opettelemista. Onnistuessaan dialogin käyminen on kuitenkin innostavaa, voimaannuttavaa ja nautinnollista. Dialogissa toiset ihmiset eivät ole uhka vaan mahdollisuus. Ja jos mitä, mahdollisuuksia tarvitsemme: vanhoihin ja pinttyneisiin omiin ja oikeisiin merkityksiin pitäytyvä nurkkakuntaisuus ei edistä aikamme vaikeiden ongelmien ratkaisua. Sitä vastoin uusien merkitysten kautta voimme parhaassa tapauksessa luoda toimintatapoja, joiden avulla kykenemme jatkamaan elämäämme yhteisellä ja uhatulla maapallollamme. Kirjan syntyprosessi: keskusteluista kirjalliseen lopputuotokseen Kirjamme dialogissa keskustelemme siitä, mitä on ekososiaalinen hyvinvointi tai mitä se voisi olla: Mikä on tämän ilmauksen, käsitteen tai idean merkitys? Mitä on hyvinvointi ylipäätään? Pöyhimme myös muita ajanjaksollemme tärkeitä merkityksiä: Mikä on talouskasvun merkitys? Entä kulutuksen? Miten ne liittyvät ekologisuuteen ja hyvinvointiin? Mikä on niiden suhde hyvinvointivaltioon ja demokratiaan? Koetamme myös hahmottaa keinoja siihen, miten uuden ekososiaalisen hyvinvointiymmärryksen mukainen yhteiskunta olisi mahdollista toteuttaa. Ketkä olisivat halukkaita muutoksen edellyttämään dialogiin, valmiita toimimaan? Nämä kysymykset ovat monelta kannalta samoja kuin ne, joita esitetään kansainvälisen degrowthliikkeen ja degrowth-tutkimuksen parissa. Liikkeen keskeinen sanoma on, että vauraiden 7

länsimaiden on irtauduttava uskostaan talouskasvuun ekologisen kriisin ja globaalin eriarvoistumisen pysäyttämiseksi. Tehtävän tekee vaikeaksi nimenomaan se, että maailmassamme vallitsee vain yksi tarina, yksi merkitys: tarina kasvun välttämättömyydestä ja kaikkivoipuudesta. Tästä kertoo jo sekin, että degrowth-liikkeellä ei ole omaa nimeä, vaan nimi, joka kertoo, mitä se ei ole. Tarvitaan siis uusia tarinoita, uusia merkityksiä, jotka eivät ole kiinni kasvussa. Dialogiprojektimme alkoi syyskuun 2010 Kasvu murroksessa/ Growth in transtition - konferenssista, jonne järjestimme työryhmän. Halusimme keskustella mieltämme askarruttavista kysymyksistä tavanomaisesta poiketen eli luomalla tilaisuuden, joka tarjoaisi jotain muuta kuin perinteisiä ja monologisia alustuksia toinen toisensa perään. Niinpä kutsuimme kokoon ryhmän nimeltä Dialogi kasvupakosta vapautuneesta hyvinvointivaltiosta. (Ks. liite 1). Ryhmän keskustelu kävi vilkkaana, ja dialogin osallistujat ilmaisivat kiinnostuksensa keskustelun jatkamiseen. Olimme itsekin innostuneita, joten päätimme jatkaa prosessia. Näin tapahtuikin, osin uudella kokoonpanolla. Päätimme ennen seuraavaa tapaamista kokeilla uutta muotoa: sähköistä keskustelua. Tunnistimme kiireisten osallistujien rajalliset mahdollisuudet kokoontua yhteen ja ajattelimme olla ajan hermolla; väitetäänhän, että nykyään kaikki tapahtuu verkossa. Verkkokeskusteluista ja wikipedian kaltaisista avoimen yhteistoiminnan foorumeista on povattu jopa demokratian pelastajaa, joten siitäkin lähtökohdasta ajattelimme antaa sähköiselle dialogille mahdollisuuden. Niinpä avasimme dialogille oman wiki-keskustelun ja kävimme vajaa kolme kuukautta keskustelua verkossa. Kokeilu oli osittain onnistunut eli saimme runsaasti materiaalia eri perspektiiveistä käsillä olevaa kirjaamme varten. Toisaalta epäilymme verkkokeskustelua kohtaan vahvistuivat. Kun keskustelua ei käyty kasvokkain, osallistujien intensiteetti ja keskusteluun osallistuminen vaihtelivat suuresti. Yhteistä keskusta oli siis vaikeampi luoda kuin kasvokkaisissa dialogeissa. live-dialogi 14.4.2012 keskustelun koonti yhteen live-dialogi 9.12.2012 NÄMÄ KIRJOITETAAN AUKI MYÖHEMMIN 8

******************** Lopputulos keskusteluistamme avautuu seuraavalla sivulla. Toivomme, että dialogi ei jää näiden kansien sisään vaan jatkuu vuolaana myös muualla yhteiskunnassa. Teidät on haastettu! PAIKKA XXXkuussa 2012 Kai, Tuula ja Tuuli 9

Liite 1: Kasvu murroksessa -konferenssin työryhmä: Dialogi kasvupakosta vapautuneesta hyvinvointivaltiosta aika: 24.9.2010 klo 14.45 16.45 paikka: Uusi ylioppilastalo, Helsinki (tarkentuu myöhemmin) järjestäjät: Tuula Helne ja Tuuli Hirvilammi (Kelan tutkimusosasto) sekä työryhmän vetäjä Kai Alhanen (Aretai Oy) Nykyinen ekologisesti ja sosiaalisesti kestämätön kasvumalli on tullut tiensä päähän. Maapallon resurssit eivät riitä tuottamaan kysyntäämme vastaavaa määrää raaka-aineita, ja ilmastonmuutos tulee aiheuttamaan ennen kokemattomia ongelmia. Nämä ongelmat tulevat heijastumaan myös talouskasvuun ja "jakovaran kasvattamiseen" perustuneeseen hyvinvointivaltioomme. Talouskasvun supistaminen on kiihtyvän kansainvälisen tutkimuksen kohteena, ja eri maissa (Iso-Britannia, Irlanti, Itävalta, Kanada) etsivään vaihtoehtoisia kasvumalleja. Suomessa keskustelu on vasta käynnistymässä, eikä meillä myöskään ole tapana yhdistää ekologisia ja sosiaalisia kysymyksiä, vaan ympäristö- ja sosiaalipolitiikka pysyttelevät tiukasti omilla tonteillaan. Keskustelu hyvinvointivaltiosta kulkee edelleen vanhoja ratoja esimerkiksi etuuksien tasoja ja huoltosuhdetta koskevissa kysymyksissä. Velkaantuminen ja työllisyysasteen heikentyminen ovat entisestään vahvistaneet talouskasvua puolustavia puheenvuoroja. Hyvinvointivaltion rahoituksen ajatellaan edellyttävän talouskasvua, vaikka on osoitettu, ettei talouskasvun nopeutuminen juuri paranna julkista taloutta (Etla, The Nordic Model 2007). Suomalainen hyvinvointivaltio on rakennettu palvelemaan joukkotuotantoa ja - kulutusta ja tätä kautta sillä on vahva yhteys talouskasvun edistämiseen. Samalla hyvinvointivaltion voi väittää etääntyneen ihmisten hyvinvointia edistävästä tehtävästä. Hyvinvointi on samastettu kasvaviin taloudellisiin resursseihin ja korkeampaan elintasoon. Kuten useat tutkimukset osoittavat ja itse kukin sisimmissään tietää, niiden yhteys hyvinvointiin ei suinkaan ole suoraviivainen. 10

Suomalaisessa julkisessa keskustelussa esiintyvä näkemys talouskasvun välttämättömyydestä on konstruktio, joka on purettava. Dekonstruktio on ensimmäinen ja välttämätön askel tiellä uudenlaisen degrowth-yhteiskunnan ja kasvupakosta vapaan hyvinvointivaltion rakentamiseen. Työryhmässä keskustellaan kasvupakon purkamisen mahdollisuuksista ja hahmotellaan uuden hyvinvointimallin rakennussuunnitelmaa kokoamalla asiaa pohtineita ihmisiä yhteisten kysymysten äärelle. Työryhmän työskentely toteutetaan dialogina. Tämä tarkoittaa sitä, että osallistujat valmistautuvat keskustelemaan tuoreimmista ajatuksistaan alla oleviin kysymyksiin liittyen. Dialogissa jokaisella työryhmään osallistuvalla on mahdollisuus tuoda esille omia näkökulmiaan ja kuunnella toisten ajatuksia. Osallistujien ei ole tarkoitus esittää valmisteltuja puheenvuoroja vaan tuoda yhteiseen pohdintaan omia kysymyksiään, oivalluksia ja pulmiaan käsiteltävään teemaan liittyen. Toisen näkökulmia kuuntelemalla voidaan syventää ja rikastuttaa omia käsityksiä. Parhaimmillaan dialogissa voi syntyä uusia yhteisiä ideoita ja suunnitelmia. Työryhmään mahtuu 15 osallistujaa. Työryhmässä keskustellaan kolmesta kysymyksestä, joita osallistujien toivotaan pohtivan etukäteen. Kysymykset ovat: 1. Mikä tässä aiheessa on itsellesi merkittävää? Miksi haluat osallistua aiheesta käytävään keskusteluun? 2. Mitä tulisi muuttaa, jotta päästäisiin kasvupakosta vapautuneeseen hyvinvointivaltioon ja sellaisen hyvinvoinnin edistämiseen, joka ei ole sidoksissa taloudelliseen menestymiseen? 3. Millaisena näet muutoksen mahdollisuuden ja päättäjien ja kansalaisten valmiuden siihen? Miten jatkossa tulisi edistää kasvupakosta vapautuneen hyvinvointimallin rakentamista? (Ajatuksia projekteista, yhteistyöstä, tutkimuksesta, yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta jne.) Keskustelu nauhoitetaan ja sitä käytetään myöhemmin sovittavalla tavalla. Rajallisen osallistujamäärän vuoksi työryhmään pyydetään ilmoittautumaan etukäteen. 11