Fyysisten riskien hallintamallin juurtuminen osaksi vanhustenhuollon turvallisuusjohtamista

Fyysisten riskien hallintamallin juurtuminen osaksi vanhustenhuollon turvallisuusjohtamista Loppuraportti Virpi Fagerström, tutkija, TtM, ft Marjukka Laine, teemajohtaja, FT, KM Mari Järvinen, psykologi, PsM Työterveyslaitos Turussa 15.10.2011

Sisällys Tiivistelmä...3 Abstract...4 1. Johdanto...5 2. Tutkimustavoite ja -kysymykset...7 3. Tutkimusasetelma ja -menetelmät...8 3.1 Tutkimusinterventiot... 9 3.1.1 Organisaatiotason interventiot...10 3.1.2 Osastotason interventiot...11 3.2 Tutkimusaineisto ja -menetelmät... 12 3.2.1 Koehenkilöt ja -osastot...12 3.2.2 Tutkimuksessa tehdyt mittaukset...14 3.2.3 Tulosten analysointi...15 4. Tulokset...18 4.1 Fyysisten riskien hallintamallin juurtuminen ja siihen vaikuttaneet tekijät... 18 4.1.1 Riskien arvioinnin ja suunnittelun juurtuminen...18 4.1.2 Fyysisten riskien hallintamallin toteutus...21 4.1.3 Toteutuksen seurannan juurtuminen...23 4.1.4 Fyysisten riskien hallintamallia edistävät ja ehkäisevät tekijät...24 4.1.5 Työkäytäntöjen muutos fyysisten riskien hallintamallin myötä...23 4.2 Fyysisten riskien hallintamallin vaikutus turvallisuusilmapiiriin... 26 4.3 Fyysisten riskien hallintamallin vaikutus hoitotyön fyysiseen kuormitukseen... 28 5. Johtopäätökset...30 6. Pohdinta...31 6.1 Asetelma ja luotettavuus... 32 6.2 Tulosten hyödyntäminen... 34 Lähteet...35

Tiivistelmä Hoitotyö on fyysisesti raskasta työtä. Potilassiirrot ovat kuormittavia avustustehtäviä, jotka saattavat aiheuttaa työntekijöille tuki- ja liikuntaelin oireita. Fyysisten riskien hallintamalli tarjoaa ratkaisun näihin ongelmiin. Mallin avulla tuetaan työpaikan turvallisuutta edistävää ilmapiiriä, mikä helpottaa hoitotyöntekijöitä heidän kuormittavassa työssään sekä auttaa työnantajaa huolehtimaan työturvallisuuslain velvoitteista (Tamminen-Peter ym. 2010). Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten fyysisten riskien hallintamalli oli juurtunut vanhustenhuollon organisaatioiden toimintaan ja miten se oli vaikuttanut osastojen turvallisuusilmapiiriin. Tutkimus oli kolme vuotta kestänyt monimenetelmäinen kontrolloitu interventiotutkimus vanhustenhuollon organisaatioissa. Menetelminä käytettiin toistettua kyselyä sekä organisaatioiden fyysisten riskien arviointia Lisäksi haastateltiin interventio-osastojen osastonhoitajia ja ergonomiavastaavia hallintamallin juurtumisesta työkäytäntöihin. Fyysisten riskien hallintamallin käytön myötä työntekijöiden tietoisuus turvallisista ja ergonomisista potilassiirtotavoista lisääntyi. Konkreettisia toimenpiteitä, kuten potilassiirtotaitojen koulutusta ja apuvälineiden käyttöä oli mallin käyttöönoton myötä lisätty. Fyysisten riskien arviointia tehtiin yksilötasolla päivittäin, kun hoitajat arvioivat potilaiden liikkumiskykyä ja suunnittelivat potilassiirtoja. Hallintamallin toimenpiteet organisaation systemaattisiin riskien arviointikäytäntöihin, työturvallisuuden toimenpidesuunnitelmiin tai toteutuksen seurantaan olivat juurtuneet heikommin. Toimivia käytännön ratkaisuja oli, mutta työturvallisuuslain tarkoittama systemaattinen toimintatapa ei aina toteutunut. Mallin toteutusta estivät esimerkiksi kiire, raha ja henkilöstön vaihtuvuus. Työpaikoilta puuttui konkreettisia työkaluja, miten seuranta- ja riskien arviointitietoja tietoja voitaisiin hyödyntää toiminnan suunnittelussa ja jatkuvassa kehittämisessä. Fyysisten riskien hallintamalli tukee potilassiirtoergonomian itsenäistä kehittämistä osastoilla. Lisätietoa ja tutkimusta tarvitaan, jotta malli tulisi käytännön työkaluksi sekä osastojen toimintaan että organisaation kokonaissuunnitteluun. Tavoitteena on, että käytännön työssä tapahtuneet muutokset jäisivät pysyviksi ja fyysisten riskien hallinta ymmärrettäisiin laajempana toimintana kuin yksittäisen työntekijän käyttäytymisen muutoksena. 3

Abstract The physical strain involved in care work, combined with incorrect work methods, causes various risks to the employees health. The management model for physical risk assessment provides a solution to these problems. It supports workplaces in creating safety awareness, which helps care workers in their work and provides the employer with means to fulfill the requirements set by law (Tamminen-Peter, 2010). This study was aimed at finding out how well the model has been incorporated into the work of elderly care organizations and how it has affected the safety culture in the departments involved. The study was a three-year multi-method controlled intervention study. A repeated questionnaire and measures for physical risks were used. In addition, head nurses and ergo-coaches were interviewed. With the use of the model, the workers became more aware of ergonomically correct work methods. There were many tangible improvements in, for example, the use of equipment. However, the more abstract levels of the model, such as the systematic assessment of risks, were less deeply rooted. Circumstances preventing the implementation of the model were, among others, the lack of time or funding and employee turnover. There was also a lack of knowledge on how to use risk assessments and the follow-up of actions taken. Elderly care organizations need more ergonomics training for patient handling, as well as information on work safety. The management model for physical risk assessment supports independent development efforts in the wards. More research and education is needed to support the adoption of the model as a working practice both on the wards and in the organization as a whole. The goal is to achieve permanent change and to establish an understanding of the management of physical risks as a wider concept than the change in an individual employee s behavior. 4

1. Johdanto Vanhusväestön osuuden kasvaessa samanaikainen hoitohenkilöstön puute luo hoitotyöhön haasteita. Eläköitymisen lisäksi yhä useampi hoitaja siirtyisi mielellään osa-aikatyöhön (Laine ym. 2011). Hoitohenkilöstön riittävyys, jaksaminen ja vanhustenhuollon laadun säilyttäminen ovat yhteiskunnallisia uhkia (Kivelä 2006). Työvoiman ikääntyessä ja suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle työvoiman tarjonta supistuu voimakkaasti vuodesta 2010 lähtien huolimatta maahanmuuttajien määrän kasvusta (Tilastokeskus 2007). Kunta-alalla eläkepoistuma on vuosina 2008 2025 osastonhoitajien kohdalla suurinta, jopa 70 % ja sairaala- ja hoitoapulaisten kohdalla kolmanneksi suurinta, 67 % (Halmeenmäki 2007). Hoitotyö etenkin vanhustenhuollossa on fyysisesti ja psyykkisesti kuormittavaa. Fyysinen kuormitus ilmenee niska-, hartia- ja selkävaivoina, kun taas psyykkisiä oireita ovat stressi ja mielenterveyden ongelmat (Sinervo 2000). Suomessa hoitohenkilöstö kärsii yleisesti tuki- ja liikuntaelinvaivoista ja näistä johtuvia työkyvyttömyyseläkkeitä on hoitoapulaisilla toiseksi eniten kunta-alan ammateista (Forma 2009). Hoitajista jopa 77 % ilmoittaa pitkäaikaisista tuki- ja liikuntaelinvaivoista (Perkiö-Mäkelä ym. 2010) ja potilassiirtojen yhteys vaivojen esiintyvyyteen on todettu monissa tutkimuksissa (Feng ym. 2007, Videmann ym. 2005; Hignett 2003). Paljon potilassiirtoja tekevillä hoitajilla selkävaivat ja tapaturmat ovat yleisempiä kuin muilla hoitajilla (Engkvist 1998, Zhuang ym. 1999). Arvioiden mukaan selkätapaturmista 65 % sattuu potilassiirtotilanteessa (Pompeii ym. 2009). Yksittäiset työtekniikkainterventiot, kuten nosto-opetus (Martimo ym. 2007) tai yhteen asiaan esim. apuvälineisiin kohdistuneiden interventioiden vaikutukset on koettu heikoiksi (Black ym. 2011). Suomalaisten hoitajien potilassiirtotaidot eivät vastaa nykypäivän suosituksia kevyistä avustustavoista (Rantsi 2005; Tamminen- Peter 2007) ja hoitajat käyttävät potilassiirtotilanteissa keventäviä apuvälineitä vähän (Enqkvist ym. 1999; Perkiö-Mäkelä ym. 2010). Potilassiirtotaitojen opetus tulisi nähdä laajempana ergonomiaopetuksena. Tällöin jo hoitajien peruskoulutuksessa tulisi opettaa tutkimusnäyttöön perustuvia potilassiirtotekniikoita ja apuvälineiden käyttöä (Iakovou 2008). 5

Laaja-alaisten interventioiden vaikutuksista, jotka kohdistuvat organisaation työturvallisuustoimintaan ja potilassiirtoergonomiaan, alkaa olla jo kohtalaista näyttöä (Tullar ym. 2010). Laaja-alaisissa interventioissa on organisaatioon pyritty juurruttamaan uutta toimintatapaa. Tällöin potilaiden nostaminen on kielletty ja osastojen tulee systemaattisesti arvioida potilassiirroista aiheutuvia riskejä ja potilaan toimintakykyä. (Nelson & Babtiste 2004, Fray 2010; Tullar ym. 2010). Lisäksi organisaatiossa tulee olla asianmukaiset apuvälineet, jotta hoitajat voivat avustaa potilaitaan turvallisesti ja terveellisesti. Tällöin potilaiden liikkumisen avustaminen tulisi nähdä osana organisaation turvallisuustoimintaa ja -johtamista (Fray 2010). Turvallisuusjohtamisen kehittäminen sosiaali- ja terveysalan organisaatioissa edistää potilasturvallisuutta (Flin ym. 2006). Tämä kehitys tukee myös työntekijöiden turvallisuutta. Turvallisuusjohtaminen vaikuttaa myönteisesti mm. henkilöstön sitoutumiseen, työilmapiiriin, toiminnan laatuun sekä onnettomuuksien ja tapaturmien esiintymiseen (Sosiaali- ja terveysministeriö 2002). Se pitää sisällään jatkuvan suunnittelun, toiminnan ja seurannan. Turvallisuusjohtaminen on kokonaisvaltaista turvallisuuden hallintaa, jossa yhdistyy sekä menetelmien ja toimintatapojen että ihmisten johtaminen. (Kuusisto 2000.) Turvallisuusjohtaminen voidaan määritellä organisoiduksi ja järjestelmälliseksi johtamiseksi, jolla ehkäistään ihmisiä, ympäristöä, omaisuutta, tietoa tai mainetta vahingoittavia tapahtumia (Hämäläinen & Anttila 2008). Tässä tutkimuksessa turvallisuusjohtamista tarkasteltiin potilassiirtoergonomian näkökulmasta. Suomeen kehitetty fyysisten riskien hallintamalli tarjoaa ratkaisun hoitotyön fyysisestä kuormittavuudesta aiheutuviin ongelmiin. Mallin avulla tuetaan työpaikan turvallisuutta edistävää ilmapiiriä, mikä helpottaa hoitotyöntekijöitä heidän kuormittavassa työssään. Samalla malli auttaa työnantajaa huolehtimaan työturvallisuuslain velvoitteista. (Tamminen-Peter ym. 2010.) Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, kuinka fyysisten riskien hallintamalli oli juurtunut vanhustenhuollon organisaatioiden toimintaan ja miten se oli vaikuttanut organisaatioiden turvallisuusilmapiiriin ja avustustavoista johtuviin riskeihin. 6

2. Tutkimustavoite ja -kysymykset Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten fyysisten riskien hallintamalli oli juurtunut vanhustenhuollon johtamis- ja työkäytäntöihin, kun koulutusintervention päättymisestä oli kulunut vuosi. Tutkimuskysymyksinä olivat: 1. Miten fyysisten riskien hallintamalli oli juurtunut organisaatioiden johtamis- ja työkäytäntöihin? 2. Mitkä tekijät tukivat tai heikensivät fyysisten riskien hallintamallin toteutumista? 3. Miten fyysisten riskien hallintamallin kehittäminen oli vaikuttanut vanhustenhuollon yksiköiden turvallisuusilmapiiriin? 4. Miten fyysisten riskien hallintamalli vähensi pidemmällä aikavälillä hoitajien fyysistä kuormitusta ja riskejä erityisesti potilaiden avustustavoissa? 7

3. Tutkimusasetelma ja -menetelmät Tutkimus oli kolme vuotta kestävä monimenetelmäinen kontrolloitu interventiotutkimus (Kuvio 1). Tutkimuksen kohderyhmänä oli 12 vanhustenhuollon osastoa. Tutkimus aloitettiin vanhustenhuollon osastojen lähtötason kartoituksella, jolloin arvioitiin osastojen fyysisiä riskejä ja kuormitusta, kartoitettiin turvallisuusjohtamiseen liittyviä työkäytäntöjä sekä turvallisuusilmapiiriä potilaiden liikkumisen ja siirtämisen avustamisessa. Alkukartoituksen jälkeen kuudessa organisaatiossa toteutettiin prosessiohjauksessa koulutus- ja kehitysinterventioita sekä organisaatio- että osastotasolla. Interventioissa kehitettiin organisaatioiden työkäytäntöjä ja turvallisuusjohtamista potilaan avustamisessa. Interventioiden aikana vanhustenhuollon osastot (n=6) kehittivät itselleen fyysisen riskien hallintamallin, minkä juurtumista organisaatioiden johtamis- ja työkäytäntöihin selvitettiin tässä seurantatutkimuksessa. Kuvio 1. Tutkimuksen eteneminen. lokakuu joulukuu 2007 tammikuu maaliskuu 2008 Tiedottaminen ja yksiköiden rekrytoiminen Vanhustenhuollon hoitoyksiköt (n=12) Interventio-osastot (n=6) Hoitajia n=123 Alkukartoitus Verrokkiosastot (n=6) Hoitajia n=92 maaliskuu joulukuu 2008 helmikuu huhtikuu 2009 maaliskuu toukokuu 2010 Organisaatiotason interventiot - 8 tapaamista - työryhmässä: yh, oh, työntekijä, työsuojelun ja työ- Osastotason interventiot - 7 ohjausta / ryhmä - 3 ryhmää / osasto 1v. Seuranta 2v. Seuranta 8

Vanhustenhuollon verrokkiosastojen (n=6) interventioina olivat alkukartoituksesta ja seurantamittauksista saadut tulokset. Mittausten jälkeen verrokkiosastoilla järjestettiin palautetilaisuus, jolloin tulokset esiteltiin osaston työntekijöille ja osastonhoitajalle. Tutkimustulokset annettiin verrokkiosastoille myös kirjallisena. Interventio-osastojen kehitysryhmät kestivät ajallisesti noin vuoden, jonka jälkeen sekä interventio- että verrokkiosastoilla toistettiin alkukartoituksessa tehdyt mittaukset ensimmäisen kerran. Osastot saivat palautteen osastokohtaisista tuloksista ja kutsun ensimmäisen vaiheen seminaariin, jossa kontrolloidun interventiotutkimuksen tuloksia esiteltiin välittömästi interventioiden päätyttyä. Vuoden päästä toisen vuoden seurantamittaukset toistettiin ja lisäksi interventioosastojen osastonhoitajia ja ergonomiavastaavia haastateltiin siitä, miten fyysisten riskien hallintamalli on juurtunut osaston johtamis- ja työkäytäntöihin. Myös toisesta seurantamittauksesta osastot saivat tulokset hyödynnettäväkseen ja kutsun loppuseminaariin. Tutkimukseen osallistuminen oli vapaaehtoista vanhustenhuollon osastojen työntekijöille. Kaikkiin mittauksiin tutkimushenkilöiltä pyydettiin kirjallinen suostumus ja heitä informoitiin sekä kirjallisesti että suullisesti ennen mittauksia. Suostumusta pyydettäessä henkilö sai tiedon tutkimuksen kulusta ja sen eettisistä tietosuojanäkökohdista. Tutkimuksella oli Työterveyslaitoksen eettisen työryhmän hyväksyntä. Tutkimusta rahoittivat Työelämän kehittämiskeskus (Tykes) 1.10.2007-31.12.2009, Työsuojelurahasto (TSR) 1.6.2010-30.9.2011 ja Työterveyslaitos. 3.1 Tutkimusinterventiot Tutkimusinterventiot toteutettiin kaksitasoisesti: organisaatio- ja osastotasolla. Organisaatiotason interventioissa keskityttiin organisaation toimintatapaan potilassiirtoergonomiassa ja fyysisten riskien hallintamallin luomiseen. Osastotasolla keskityttiin toimintatavan juurruttamiseen käytännön potilassiirtotehtävissä. Taustaajatuksena oli jatkuva parantaminen ja työturvallisuus- ja terveysjärjestelmä, jossa riskit arvioidaan, suunnitellaan toimenpiteet, toteutetaan ja arvioidaan toteutusta (OHSAS 18001:fi). 9

3.1.1 Organisaatiotason interventiot Vanhustenhuollon interventio-osastojen (n=6) organisaatiotason kehitysryhmään osallistuivat työsuojelun, työterveyshuollon, työnantajan ja työntekijän edustajat, jotka loivat prosessiohjauksessa omille osastoilleen fyysisten riskien hallintamallin potilaiden liikkumisen ja siirtämisen avustamiskäytäntöihin. Nämä kehitysryhmät kokoontuivat 8 kertaa kaksi tuntia kerrallaan asiantuntijavetoisesti. Asiantuntijoina toimivat kaksi työterveyteen ja potilassiirtoergonomiaan perehtynyttä henkilöä, jotka molemmat olivat pohjakoulutukseltaan työfysioterapeutteja. Toinen asiantuntijoista ohjasi Länsi-Suomessa sijaitsevien kolmen interventio-osaston kehittämistä. Toinen asiantuntijoista ohjasi Itä-Suomen kolmea interventio-osastoa. Kehitysryhmän tavoitteena oli luoda vanhustenhuollon osastolle toimintatapa ja pelisäännöt fyysisten riskien hallintaan potilaan liikkumisen ja siirtämisen avustamisessa. Fyysisten riskien hallintamallin tausta-ajatuksena oli jatkuva parantaminen ja työturvallisuus- ja terveysjärjestelmä, jossa riskit arvioitiin, suunniteltiin toimenpiteet, toteutettiin ja arvioitiin toteutusta (Tamminen-Peter ym. 2010). (Kuvio 2.) Kuvio 2. Fyysisten riskien hallintamallin prosessin eteneminen. Koska organisaatioiden toimintatapa vaihteli organisaatioittain, kussakin interventioryhmässä toiminta aloitettiin joko riskien arvioinneilla tai aikaisempiin 10

riskiarviointeihin tutustumalla. Organisaatiot asettivat itselleen tavoitteet, hankkivat riskien arviointien perusteella osaston avustustilanteisiin soveltuvia apuvälineitä ja keskustelivat avustustapoihin liittyvistä työkäytännöistä yrittäen samalla löytää toimivia ratkaisuja raskaisiin ja riskialttiisiin avustustapoihin. Samalla kehitysryhmässä työstettiin osastolle työohjetta fyysisten riskien hallintaan ja tehtiin työnjakoa eri vastuualueiden, kuten apuvälineiden suhteen. Kokoontumisten välillä ryhmien jäsenet työstivät mallia eteenpäin ja sen osioiden toimivuutta kokeiltiin osastoilla. Organisaatiotason interventiolla tuettiin ja mahdollistettiin työyhteisöjen toimintatapojen muutos ja luotiin jatkuvan kehittymisen edellytyksiä. Asiantuntijoiden roolina kehittämisessä oli prosessinohjaajina toimiminen, tutkimustulosten ja hyvien työkäytäntöjen välittäminen muista organisaatioista ryhmän käyttöön sekä uusien toimintatapojen ohjaaminen osastolla. Asiantuntijat tukivat henkilöstön ongelmanratkaisutaitojen kehittymistä ja auttoivat työkäytäntöjen kehittämisessä, uusien työvälineiden valinnassa sekä uusien ja yhteisesti sovittujen käytäntöjen juurruttamisessa osaksi jokapäiväistä työtä. 3.1.2 Osastotason interventiot Osastotason kehitysryhmissä interventio-osastojen työntekijät saivat koulutusta turvallisiin työkäytäntöihin potilaan liikkumisen avustamisessa. Osastotason interventiot järjestettiin kolmessa pienryhmässä, jotta vuorotyötä tekevillä oli mahdollisuus osallistua koulutukseen joka kerta. Yhteensä osastotason kehitysryhmät kokoontuivat 7 kertaa 4 tuntia kerrallaan. Kehittämismenetelmänä käytettiin yhteistoiminnallisen kehittämisen menetelmiä sekä henkilökohtaista ohjausta yhdistettynä kokemuksellisen oppimisen ja ongelmalähtöisen kehittämisen työtapoihin. Osastotason kehitysryhmissä oli tavoitteena juurruttaa organisaatiotason kehitysryhmässä luotua toimintatapaa potilaan liikkumisen avustamisessa. Fyysisten riskien hallintaan liittyvien pelisääntöjen, kuten potilassiirron apuvälineiden käyttöä harjoiteltiin kehitysryhmissä työntekijöiden kesken, jotta avustajalle turvalliset ja terveelliset potilassiirtotaidot siirtyisivät potilastyöhön. Osastotason kehitysryhmät toimivat samojen asiantuntijoiden kouluttamina kuin organisaatiotason kehitysryhmät. Asiantuntijat ohjasivat kehitysryhmissä avustajalle turvallisia ja 11

terveellisiä tutkimustietoon perustuvia potilassiirtotaitoja (Hignett 2003, Nelson & Babtiste 2004), joissa lähtökohtana on potilaan toimintakyvyn arvioinnin perusteella ohjata ja aktivoida potilas itsenäisesti siirtymään tai avustaa häntä vain sen verran kuin on tarve. Potilaiden nostaminen ei ollut sallittua, vaan nostamiseen käytettiin potilasnostimia. Kehitysryhmissä harjoiteltiin vuodesiirtoja, potilaan asennon korjaamista, sängystä pyörätuoliin avustamista sekä WC- ja pesutiloissa tapahtuvia avustustehtäviä. Osastolla olevien potilassiirron apuvälineiden käyttöä harjoiteltiin ja nostimien käytön hallintaan kiinnitettiin erityishuomiota. 3.2 Tutkimusaineisto ja -menetelmät Tutkimusaineistona olivat sekä yksilöt että osastot. Lähestymistapana käytettiin sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia menetelmiä. Kvalitatiivisilla menetelmillä selvitettiin interventio-osastoilla tapahtunutta juurtumista fyysisten riskien hallinnassa poikkileikkaustyyppisesti. Kvantitatiivisilla menetelmillä mitattiin fyysisten riskien hallintamallin vaikutusta interventio- ja verrokkiryhmissä heti interventioiden päätyttyä ja vuoden kuluttua päättymisestä. 3.2.1 Koehenkilöt ja -osastot Tutkimukseen osallistui 12 vanhustenhuollon organisaatiota, joiden työntekijöistä 215 vastasi tutkimuksen alkukyselyyn (vastausprosentti 85,3 %). Osastojen vastausaktiivisuus eri kyselyihin vaihteli 66,5-86 % (Kuvio 3.) Vastaajista suurin osa oli naisia, keski-ikä oli 44 vuotta ja keskimääräinen työskentelyaika hoitoalalla 16,5 vuotta. Organisaatioiden tutkimukseen hyväksymiskriteerit olivat: vapaaehtoisuus, sitoutuneisuus mittauksiin ja mahdolliseen interventioon, osastojen keskimääräinen potilasmäärä 30, hoitohenkilökunnan määrä / potilas vähintään 0.5. Organisaatioissa oli sekä isoja että pieniä organisaatioita. Samasta organisaatiosta saattoi mukana olla sekä interventio- että verrokkiosasto. Interventio-osastoiksi valikoituivat ne osastot, jotka ensimmäisinä ilmaisivat kiinnostuksensa osallistumiseen. Osastoista 7 oli Länsi-Suomesta ja 5 oli Itä-Suomesta. 12

Kuvio 3. Koehenkilöiden kyselyyn suostuminen ja vastaaminen tutkimusryhmittäin. Kysely Alku-, väli-, loppu- ja seurantakysely Interventioryhmä 6 osastoa, jossa n = 153 hoitajaa Verrokkiryhmä 6 osastoa, jossa n = 158 hoitajaa Alkukysely n = 143, joilta suostumus kyselyn lähettämiseen - vastaajia n = 123 (86 %) Alkukysely n = 109 joilta suostumus kyselyn lähettämiseen - vastaajia n = 92 (84,4 %) Välikysely n = 143, joilta suostumus kyselyn lähettämiseen - vastaajia n = 95 (66,4 %) Loppukysely n = 131, joilta suostumus kyselyn lähettämiseen - vastaajia n = 101 (77,1 %) Loppukysely n = 122, joilta suostumus kyselyn lähettämiseen - vastaajia n = 92 (75,4 %) Seurantakysely n = 125, joilta suostumus kyselyn lähettämiseen - vastaajia n= 102 (81,6 %) Seurantakysely n = 122, joilta suostumus kyselyn lähettämiseen - vastaajia n= 84 (68,9 %) 13

3.2.2 Tutkimuksessa tehdyt mittaukset Fyysisten riskien hallintamallin juurtumisen ja siihen vaikuttavien tekijöiden mittaaminen Haastattelut. Fyysisten riskien hallintamallin juurtumista organisaation johtamis- ja työkäytäntöihin tutkittiin osastojen osastohoitajia ja ergonomiavastaavia haastattelemalla. Haastatteluissa kysyttiin, miten fyysisten riskien hallintamalli toteutuu organisaatiossa ja miten se toimii osaston arjessa. Lisäksi selvitettiin, mitkä tekijät edistävät tai estävät fyysisten riskien hallintamallin toteutumista. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluna. Haastattelut nauhoitettiin ja aineisto litteroitiin. Analysoinnissa hyödynnettiin osaston fyysisten riskien hallintamalli-asiakirjaa, johon kirjattujen asioiden toteutumista peilattiin haastatteluihin. Organisaation työkäytännöt fyysisten riskien hallintaan potilassiirtoergonomiassa. Patient Handling Organizational Question Set -menetelmällä (=PHOQS) arvioitiin osastojen potilassiirtoergonomiaan liittyviä työkäytäntöjä. Osastohoitajalta kysyttiin 11 kysymystä, joissa kartoitettiin organisaation toimintatapaa potilassiirtoergonomian 1) auditointiprosessissa (kysymykset 1-3), 2) riskien arvioinnissa ja hallintatavoissa (kysymykset 4-6), 3) potilaiden toimintakyvyn arvioinnissa (kysymykset 7-8) ja 4) organisaatiokulttuurissa (kysymykset 9-11). Haastateltavat kohdat pisteytettiin kyselylomakkeen kriteerien mukaan (max. 30 pistettä), jonka jälkeen lopputulos muutettiin prosenttiluvuksi. Menetelmä oli validoitu ja kehitelty Englantiin. Menetelmän suositukset perustuivat englantilaiseen The Royal College of Nursingin suosituksiin organisaation potilassiirtoergonomian toimintapolitiikasta, rakenteista ja hierarkkisista rooleista. (Hignett & Crumpton 2005). Menetelmää käytettiin hoitotyön fyysisesti kuormittavien ja riskialttiiden työtehtävien turvallisuusjohtamisen arvioimiseen. Kysely toteutettiin myös verrokkiosastoilla, jotta pystyttiin selvittämään niissä mahdollisesti tapahtunutta luonnollista riskien hallinnan kehittymistä. Turvallisuusilmapiirin mittaaminen Turvallisuusilmapiirin kartoittamisessa hyödynnettiin validoituja Patient Safety Culture survey-kyselyä (Sorra & Nieva 2004) ja Patient Safety Climate in Healtcare 14

Organisations Survey-kyselyä (= PSCHO) (Singer ym. 2007). Kyselyssä tiedusteltiin myös psykososiaalisia tekijöitä, joiden on todettu olevan yhteydessä henkilöstön hyvinvointiin, kuten työn hallinta, työtyytyväisyys, johtamisen oikeudenmukaisuus ja yhteistyön laatu (Sinervo 2000). Kyselyssä selvitettiin, onko fyysisten riskien hallintamallilla ollut vaikutuksia edellä mainittuihin asioihin. Hoitajien fyysisen kuormituksen ja riskien mittaaminen Vanhustenhuollon osastojen potilassiirtoergonomian riskitekijöitä arvioitiin Movement and Assistance of Hospital Patients (= MAPO) menetelmällä. Menetelmässä osastonhoitajaa haastateltiin kyselylomakkeella, jonka avulla kartoitettiin osastolla olevien potilaiden toimintakykyä, potilassiirron apuvälineitä ja henkilökunnan koulutusta potilassiirtotaidoissa, ja havainnoitiin osastolla potilassiirtoergonomiaan vaikuttavia tekijöitä, kuten toimintaympäristöä (kylpyhuoneet, Wc:t, potilashuoneet), liikkumisen apuvälineitä (pyörätuolit) sekä potilassiirron apuvälineitä (nostimet ja pienoisapuvälineet). Haastattelu- ja havainnointikohteet arvioitiin kriteerien avulla, joiden perusteella saatiin lukuarvoja eri faktoreille (potilaiden toimintakyky, potilassiirron apuvälineet, toimintaympäristö, liikkumisen apuvälineet ja koulutus). Potilaiden toimintakykyluokitus (täysin avustettavat, osittain avustettavat ja ei avustusta tarvitsevat) suhteutettiin henkilöstön määrään, kun taas muiden faktoreiden lukuarvot luokiteltiin ja luokitellut faktorit siirrettiin laskukaavaan, jonka avulla saatiin menetelmän lopputulos eli MAPO-indeksi. MAPO-indeksillä kuvattiin hoitotyössä tehtävien potilassiirtoergonomian riskitasoa. MAPO-indeksi luokiteltiin 3- luokkaisen liikennevalo-mallin mukaisesti. Jos MAPO-indeksin riskitaso oli 0-1,5 potilassiirtoergonomian altistumistaso oli mitätön. Arvot 1,51-5 tarkoittivat keskinkertaista altistumistasoa, kun taas MAPO-indeksi ollessa enemmän kuin 5 potilassiirtoergonomian riskitaso oli korkea. (Battevi ym. 2006.) 3.2.3 Tulosten analysointi Kvalitatiivisten tulosten analysointi Haastatteluaineistot analysoitiin sisällön analyysillä kahden analysoijan toimesta. Toinen oli tutkimuksen suunnitteluun ja aineiston keruuseen osallistunut tutkija, kun 15

taas toinen oli vasta tulosten analysointivaiheeseen osallistunut psykologi, jolla ei ollut aikaisempia yhteyksiä tutkimukseen. Tutkijan lähtökohtana oli deduktiivinen lähestyminen, jolloin luokittelussa hyödynnettiin fyysisten riskien hallintamallin käsitejärjestelmää. Psykologi lähestyi aineistoa induktiivisesti eli aineistolähtöisesti ja hyödynsi Grounded Theory -menetelmää, jolloin aineistolle ei aseteta hypoteeseja syntyvän uuden tiedon suhteen (Koskennurmi-Sivonen, 2007). Tuloksina analysoitiin vain selvästi ilmaistuja viestejä ja analyysiyksiköksi valittiin lauseet ja ajatuskokonaisuudet. Aineisto luokiteltiin yläkategorioihin; deduktiivisessa lähestymistavassa fyysisten riskien hallintamallin käsitteiden mukaisesti ja aineistolähtöisessä lähestymistavassa luonnollisesti aineistosta muodostuneiden kategorioiden mukaisesti. Deduktiivisen lähestymistavan yläkategoriat olivat riskien arviointi, suunnittelu, toteutus ja toteutumisen seuranta. Kukin yläluokka jaettiin pienempiin alaluokkiin, jotka taas muodostuivat analyysiyksiköistä nousseista pelkistetyistä ilmaisuista. Alaluokkien nimeämisessä käytettiin joko fyysisten riskien hallintamallin käsitteitä tai uutta käsitteistöä. Uusien käsitteiden myötä aineistolle annettiin mahdollisuus puhua. Ajoittain aineistoa kvantifioitiin, jotta pystyttiin havainnoimaan asian yleisyys. Analyysin luotettavuutta lisättiin käyttämällä kahta luokittelijaa ja facevaliditeettia. Face-validiteetilla tarkoitettiin, että tulokset esitettiin sekä kehittämisryhmiä pitäneelle asiantuntijalle että tutkimusilmiön kanssa tutulle henkilölle, jolla ei ollut kytköksiä tähän tutkimukseen. Aineistolähtöisessä lähestymisessä yläkategorioiksi muodostuivat yksilöön, yhteisöön ja organisaatioon vaikuttavat tekijät. Yksilöön liittyviä alakategorioita olivat yksilön motivaatioon, jaksamiseen tai oppimiseen liittyvät tekijät. Työyhteisökategoriaan sijoittuivat esimerkiksi osaston sisäisiin käytäntöihin, ilmapiiriin ja yhteistyöhön liittyvät tekijät. Organisaatioon liittyviksi kategorioiksi laskettiin oman osaston ulkopuolelta määräytyvät olosuhteet, kannusteet ja rajoitteet. Kategorioiden muodostamisen jälkeen aineisto käytiin uudestaan läpi ja kuhunkin valittuun tekijään merkittiin + tai - sen mukaan edistikö vai estikö tekijä mallin juurtumista sekä kategoria, johon tekijän katsottiin kuuluvan. Tekijän sijoittuessa kahden kategorian rajamaille laskettiin se kuuluvaksi molempiin kategorioihin. 16

Kvantitatiivisten tulosten analysointi Kvantitatiiviset mittaustulokset analysointiin joko SPSS 17.0 tilasto- tai Microsoft Office Excel 2003 taulukkolaskentaohjelmalla. Tulosten analysoinnissa hyödynnettiin ryhmäkohtaisia tunnuslukuja. PHOQS-menetelmän summapistemäärää ja MAPO - indeksiä tarkasteltiin tutkimusryhmittäin. Kyselyn tutkimuskysymysten vastauksia luokiteltiin uudelleen viisiluokkaisista vastausvaihtoehdoista kolmiluokkaisiksi. Koehenkilöiden käsityksistä työyhteisön toiminnasta sekä johdon ja työntekijöiden suhtautumisesta työturvallisuuteen muodostettiin summamuuttujia, jotka keskiarvoistettiin ja sen jälkeen uudelleen luokiteltiin kolmeen eri luokkaan. Kyselyn tuloksia tarkasteltiin tutkimusryhmittäin positiivisten vastausten kautta alku- ja seurantatilanteiden mukaisesti. Summamuuttujien muodostamisessa hyödynnettiin aikaisemmissa tutkimuksissa käytettyjä muuttujakokonaisuuksia, kuten Sosiaali- ja terveysalan työolot 2010 kyselyä (Laine ym. 2011) ja Patient Safety Culture surveykyselyä (Sorra & Nieva 2004). 17

4. Tulokset Haastatteluaineiston tuloksina oli interventio-osastojen osastohoitajan ja ergonomiavastaavien näkemys fyysisten riskien hallintamallin juurtumisesta. Kyselyaineistosta tarkasteltiin sekä interventio- että verrokkiosastojen työntekijöiden mielipiteen muutosta turvallisuusilmapiiristä ja työyhteisön psykososiaalisista tekijöistä eri mittauskerroilla. 4.1 Fyysisten riskien hallintamallin juurtuminen ja siihen vaikuttaneet tekijät Osastohoitajien ja ergonomiavastaavien teemahaastattelu oli jaettu fyysisten riskien hallintamallin yläkategorioiden mukaisesti 1) riskien arviointiin ja suunnitteluun, 2) toteutukseen, 3) toteutuksen seurantaan ja 4) toteutumiseen vaikuttaneisiin tekijöihin. Taulukoihin 1 ja 2 on tiivistetty, miten fyysisten riskien hallintamalli oli juurtunut organisaatio- työyhteisö- ja yksilötasolla. Kuviossa 4 esitetään hallintamallin edistäviä ja estäviä tekijöitä eri tasoilla. 4.1.1 Riskien arvioinnin ja suunnittelun juurtuminen Haastattelija: "Onko teillä käytössä jokin mittari, joilla arvioitte fyysisiä riskejä?" Osastohoitaja: "No, mitä kun näitä mittareita käytiin, käytiin läpi, ei meillä sillä tavalla ole, ainut on sitten, kun tulloo, tulloo näitä tilanteita, niin onhan meillä ne läheltä piti-tilanteet ja vaara-tilanteet, ne ilmoitukset tehhään, se on yks mittari. Haastattelija: "Onko riskien arvioinnissa tapahtunut muutoksia fyysisten riskien hallintamallin luomisen (=asiantuntijavetoisen projektin) jälkeen?" Osastohoitaja: "No, ei oikeastaan." Organisaatioiden riskien arvioinnissa ja suunnittelussa ei ollut tapahtunut suuria muutoksia asiantuntijavetoisen intervention päättymisen jälkeen. Haastateltavien oli usein vaikea ymmärtää riskien arviointikäsitettä eikä sitä aina osattu yhdistää omakohtaiseen työturvallisuuteen, vaan asia nähtiin vain potilaan toimintakyvyn arviointina. Organisaatiotason muutokset olivat vähäisempiä, kun taas työyhteisö- ja 18

Taulukko 1. Fyysisten riskien hallintamallin riskien arvioinnin ja suunnittelun juurtuminen organisaatio-, työyhteisö ja yksilötasolla. Tulokset kuvaavat aineistosta esiin tulleita esimerkkejä eivätkä ole yleistettävissä kaikkiin interventio-osastoihin. Arvioi riskit Suunnittele - Tarkastele aikaisempia riskien arviointeja - Tee lisäselvityksiä - Kokoa olemassa olevat ohjeet - Aseta tavoitteet - Suunnittele toimenpiteet - Sovi yhteistyöstä ja vastuualueista - Aseta aikataulu Organisaatio Työyhteisö Yksilö Sitaatteja aineistosta - Ei muutoksia organisaation toimintatapoihin riskien arvioinnissa - Riskien arviointikäsitettä ei ymmärretä tai arviointimenetelmiä ei tunneta - Ergonomiavastaavien toiminta ohjataan organisaatiossa (vastaavien tapaamiset ja koulutukset) - Koulutussuunnitelmissa huomioidaan avustustaidot - Koulutusajankohdat sovitaan ja budjetti määritellään - Tavoitteita ei ole asetettu tai niitä ei ole kirjattu / julkilausuttu - Riskien arviointi ymmärretään potilaan toimintakyvyn arviointina, mutta ei oman työturvallisuuden arviointina - Toimintakyvyn arvioinnin myötä avustustapa ja apuvälineet kirjataan potilaspapereihin - Avustustavoista keskustellaan avoimesti ja säännöllisesti esim. kokouksissa - Ergonomiavastaavat on nimetty ja toimenkuvaa on selkiytetty - Apuvälineiden hankinta suunnitellaan yhdessä - Apuvälineiden hankintasuunnitelmat tehdään pidemmällä tähtäimellä - Kokouksissa käsitellään avustustapoja ja sovitaan työyhteisön avustustavoista - Tietoisuus avustustavoista, apuvälineistä ja työasennoista on lisääntynyt - Potilaan toimintakyvyn arviointi on tullut systemaattisemmaksi - Potilaan avustustavan suunnittelu on tietoisempaa " Ainakin se, että jokaisen meidän potilaan kohdalla mietitään apuvälineet erikseen, liikkuminen, nostetaan se hoidon suunnitteluun..." "No, niitä (riskien arviointeja) ei ole tehty sen jälkeen kuin tämän hankkeen tiimoilta." "Erilaisia hankintoja on tehty, mm. nostimia hankittu. ergonomiatiimi ja - vastaavat kokoavat, keräävät listaa tarvittavista, hankittavista apuvälineistä..." "Ei varsinaisesti mitään tavoitteita ole tehty, tilanne elää, tavoitteet ja suunnitelmat muuttuvat sen mukaan." 19

Taulukko 2. Fyysisten riskien hallintamallin toteutuksen ja seurannan juurtuminen organisaatio-, työyhteisö ja yksilötasolla. Tulokset kuvaavat aineistosta esiin tulleita esimerkkejä eivätkä ole yleistettävissä kaikkiin interventio-osastoihin. Toteuta Seuraa - Valitse turvalliset työkäytännöt - Varmista osaaminen - Kevennä työtä apuvälineillä - Ohjeista toimenpiteet vahingon varalle - Seuraa tavoitteiden saavuttamista - Huolehdi turvallisten työkäytäntöjen toteutumisesta - Seuraa koulutuksiin osallistumista - Varmista apuvälineiden kunto - Raportoi vaaratapahtumien määrä - Tutki liikuntaelinvaivojen ja sairauspoissaolojen määrä Organisaatio Työyhteisö Yksilö Sitaatteja aineistosta - Apuvälineitä on hankittu (mm. nostimia, pienoisapuvälineitä) - Koulutukset toteutumassa - Vaaratilanteiden raportointijärjestelmä otettu käyttöön (mm. HaiPro) - Organisaatioissa ei ole selkeää ja systemaattista seurantajärjestelmää - Jos tietoa kerätään, sitä ei hyödynnetä johtamisessa - Apuvälineiden käyttöä avustustilanteissa on lisätty (mm. nostimet) - Avustustavoista keskustellaan ja pohditaan ratkaisuja yhdessä - Yhteisistä avustustavoista sovitaan esim. raportilla - Apuvälineiden huolto ei ole säännöllistä tai systemaattista - Apuvälineet korjataan, kun ne menevät epäkuntoon - Apuvälineiden korjauskäytännöt ovat hitaita ja työjako on epäselvää - Vaaratapahtumien ilmoittaminen on vähäistä - Työasentojen huomiointi on lisääntynyt - Potilaan avustustapa kirjataan potilaspapereihin - Potilaalle annetaan mahdollisuus osallistua avustustilanteessa - Tietoisuus eri apuvälineiden käyttömahdollisuuksista on kasvanut - Vaaratilanneraportointi on epäselvää - Potilaan toimintakyvyn muutoksia seurataan havainnoimalla - Työkaverien avustustapoja seurataan havainnoimalla ja suullisesti palautetta antamalla "Onhan meille tullut tietoa lisää ja sitten meillä on nämä kuntoutusvastaavat ja eri tavalla varmaan tehhään sitä työtä, osataan me nyt käyttää näitä apuvälineitä paremmin ja me ollaan saatu apuvälineitä, sitten niin kuin nää tukivyöt ja.." "En mä nyt kerkee jatkuvasti noit kaikkii apuvälineit kattoo, mutt mä toivon, et ku kumminki joka ryhmässä on, et he sitt pitää huolen niist omistas.." 20

yksilötasolla muutos näkyi keskustelun lisääntymisenä. Potilaan avustustavoista ja apuvälineiden tarpeesta keskusteltiin työyhteisöissä enemmän ja kirjaamiseen kiinnitettiin aikaisempaa enemmän huomiota. (Taulukko 1.) Fyysisten riskien hallintaan liittyvien tavoitteiden asettaminen oli puutteellista eivätkä osastohoitajat tai ergonomiavastaavat maininneet suurista organisaatiotasolla tapahtuneista käytäntöjen muutoksista. Kaikilla interventioosastoilla oli nimetty ergonomiavastaavat, mutta ergonomiavastaavien toimenkuva oli valittujen henkilöiden aktiivisuudesta ja annetuista resursseista riippuvainen. Apuvälineiden käyttöön ja hankintaan oli tullut interventioiden myötä suunnitelmallisuutta. Apuvälinehankinnoista keskusteltiin työyhteisössä yhteisesti ja osalla interventio-osastoista on pitkän aikavälin suunnitelma apuvälineiden hankintaan. Jos organisaatio tai esimiehet edellyttivät ergonomiavastaavien verkostoitumista, koulutusten suunnittelu- ja järjestäminen onnistui paremmin kuin ainoastaan työyhteisön tai yksilön aktiivisuuden varassa olevassa toiminnassa. Työntekijöiden avustuskäytäntöjen ja apuvälineiden käytön suunnitelmallisuus oli lisääntynyt haastateltavien havaintojen mukaan. (Taulukko 1.) " No, koetaan, sitä, niinku, suunnitella sitten, siirtoja ja muuta toimintaa, niinku paremmin ja pyrkii sitt, tietty, käyttään apuvälineitäkin..." 4.1.2 Fyysisten riskien hallintamallin toteutus Osastohoitaja: "No, siin on nämä ergonomiavastaava kyll aika hyvässä asemassa ja vastuussa, tietenkin, et jos huomaa, niin he sitt sanovat ja. Ja sitt tietenkin, jos jotain simmosii apuvälineitä puuttuu nii he sitte informoiva mua. Ja, ja kaiken kaikkiaan se projekti teki sen, ett jokainen kiinnittää enemmin huomiota sitt siihen turvallisuuteenkin. Kyllä. Me ollaan aika oltu, aina tämmösiä... ett asiasta saa sanoa!" Interventioiden myötä koko henkilökunnan tietoisuus turvallisista avustustavoista, apuvälineiden tarpeellisuudesta ja hyvistä työasennoista oli lisääntynyt ja niistä keskusteltiin ja annettiin toisille palautetta avoimesti. Apuvälineiden käyttö oli lisääntynyt ja etenkin potilasnostimia, joita oli interventioiden myötä hankittu, 21

käytettiin ahkerasti. Potilaan avustuskäytäntöä pohdittiin yksilöllisesti ja siirroissa pyrittiin hyödyntämään potilaan luonnollista liikkumista enemmän kuin aikaisemmin. (Taulukko 2.) "Sitten meillä puuhataan sitä koulutusta." Neljällä osastolla kuudesta oli tiedossa tai jo toteutunut turvallisten avustustapojen kertaus tai uusien työntekijöiden perehdytys. Koulutus oli yleisimmin ergonomiavastaavien ja osastolla toimien fysioterapeuttien vastuulla. Loput kaksi osastoa joko suunnittelivat koulutuksen järjestämistä tai pohtivat sitä, miten sijaiset saataisiin perehdytettyä osaston avustuskäytäntöihin. Perehdytys oli yleensä koko työyhteisön vastuulla, mutta kahdella osastolla se oli sisällytetty ergonomiavastaavien toimenkuvaan. Fyysisten riskien hallintamallin myötä ainakin kahteen perehdytyskansioon oli lisätty osaston avustustapojen työkäytännöistä ohjeet. (Taulukko 2.) Vaaratapahtumien raportointia oli yhdessä organisaatiossa kehitetty organisaatiomuutoksen myötä, mutta yksilötasolla haastateltavilla oli epäselvää vaaratilanteiden raportointiprosessi. Kaatumistilanteissa työntekijät avustivat potilaan lattialta ylös joko parityöskentelynä tai apuvälineitä, kuten potilasnostimia hyödyntäen. Toimenpiteinä kaatumisten jälkeen ilmoitettiin potilaspapereihin asian kirjaaminen, mutta työyhteisö- tai organisaatiotason toimenpiteitä ei juurikaan tehty. Osastoilla ei ollut vaara- ja läheltä piti -tilanteisiin vakiintuneita tai systemaattisia raportointikäytäntöjä. Haastatteluissa ilmeni, että raportoituja asioita ei aina käsitelty kokouksissa, vaan käsittely jäi epävirallisten keskustelujen varaan. (Taulukko 2.) Haastattelija: Miten toimitte, jos potilas esim. kaatuu tai putoaa lattialle avustustilanteessa?" Ergonomiavastaava: "No, mä luulen, ett nyt aika hyvin ohjeen mukaan, elikkä autetaan potilas turvallisesti siihen ja oikaistaan nivelet ja haetaan tyynyy ja peittoo ja sitten aletaan miettimään, miten. Ett tota meillä on aika usein nosturi tai sitten yöaikaan tai sitt haetaan muilt osastoilta apua..." Haastattelija: "Onko teillä käytössä vahinkoilmoitus?" 22

Ergonomiavastaava: "Kyllä, satunnaisesti, joku tekee ehkä vähän helpommin, joku ei tee ehkä koskaan. Vähän persoonasta riippuu... Mut ehkä sitäkin tarvis enemmän tuoda esiin." Osastohoitaja: "Kyll meill sellainen oma lomake on olemassa. Mutt tosiaan niin, varmaan pitäis ehkä vähän enemmän varmaan tuoda sitä, tai mainostaa, ett pitää tällaiset tilanteet sitten aina niin ku kirjata." 4.1.3 Toteutuksen seurannan juurtuminen Vaaratapahtumien ilmoittaminen kuvattiin usein työyhteisön tasolla vähäiseksi ja työntekijöiden tiedossa ei ollut, että niitä seurattaisiin systemaattisesti organisaatiotasolla. Kokonaisuudessaan fyysisten riskien hallintaan liittyvien asioiden seuranta oli organisaatioissa vähäistä eikä niitä tietoja, joita kerättiin, hyödynnetty esimiestasolla. Fyysisten riskien hallintamallin toteutuksen seuranta jäi lähinnä yksilötasolle, jossa työntekijät seurasivat omia ja työkaverien avustustapoja sekä apuvälineiden kuntoa. Näistä asioista keskusteltiin työyhteisössä interventioiden myötä joko kokouksissa tai avoimesti työkaverien kesken. (Taulukko 2.) Apuvälineiden huoltokäytäntöihin ei tullut juurikaan muutoksia hallintamallin luomisen jälkeen. Systemaattiset huoltokäytännöt useimmiten puuttuivat. Apuvälineet korjattiin, mikäli ne menivät epäkuntoon, mutta niiden kuntoa ei ylläpidetty säännöllisillä huolloilla. Tehtävien jako epäkuntoisen apuvälineen korjausprosessin aloittamiseksi oli lähinnä yksilön vastuulla. (Taulukko 2.) Haastattelija: "Miten huollatte potilassiirtojen apuvälineitä?" Ergonomiavastaava: " No, se on...sitt kun huomaa, ett ne on huonossa kunnossa, nii...siin ei oo mitään ollut sellaista, säännöllistä...et ollaan odotettu, et joku on alkanut renklaamaan niin sitten on..." 4.1.4 Työkäytäntöjen muutos fyysisten riskien hallintamallin myötä Interventioryhmien potilassiirtoergonomiaan liittyvissä työkäytännöissä tapahtui selkeitä parannuksia interventioiden jälkeen. Muutokset näyttivät juurtuneet osastojen toimintaan toisessa seurantamittauksessa. Interventio-osastojen muutosta selitti ergonomiavastaavien toiminnan systemaattisuus, sillä kokouksissa käsiteltiin 23

ergonomiavastaavien toimenkuvaan liittyviä asioista, potilaan avustustapa kirjattiin potilaspapereihin ja ergonomiavastaavien koulutuksia oli järjestetty. Myös verrokkiosastoilla tapahtui kehitystä. Kahden vuoden seurannassa verrokkiosastojen työkäytännöt olivat muuttuneet, kun verrokkiosastoilla oli tehty riskien arviointeja. Myös verrokkiosastoille oli nimetty ergonomiavastaavia. Organisaatioista, joista tutkimushankkeessa oli mukana sekä interventio- että verrokkiosasto, oli molempien osastojen ergonomiavastaavien toiminta kehittynyt toisen vuoden seuranta-aikana. (Kuva 5.). Kuva 5. Organisaation työkäytäntöjen muutos potilassiirtoergonomiassa PHOQSmenetelmällä (0-30p, jossa 0= vähän potilassiirtoergonomiaan liittyviä työkäytäntöjä, kun taas 30= paljon työkäytäntöjä) mitattuna tutkimusryhmittäin. 30 25 20 15 10 5 PHOQS (0-30) mittarin keskiarvot eri ryhmissä 0 Alku Seuranta 1 Seuranta 2 Interventio Verrokki 4.1.5 Fyysisten riskien hallintamallia edistävät ja ehkäisevät tekijät Estävinä tekijöinä kuvattiin yleisimmin organisaatiotason tekijöitä, kun taas edistävinä tekijöinä kuvattiin eniten myönteisiä työyhteisöön liittyviä asioista. Yksilötason estäviä tekijöitä nousi esiin kaikkein vähiten. (Taulukko 3). YKSILÖ YHTEISÖ ORGANISAATIO + 18 37 24-2 15 28 Taulukko 3. Fyysisten riskien hallintamallin juurtumista edistävien ja estävien tekijöiden jakaumat organisaatio-, työyhteisö- ja yksilötasolla. 24

Organisaation vaikutus hallintamallin toteutumiseen oli joko myönteinen tai kielteinen (Kuva 4). Organisaatiomuutokset ja työyhteisön fyysiseen työympäristöön vaikuttaneet suuret hankkeet, kuten osastojen remontoinnit, vaikeuttivat fyysisten riskien hallinnan toteuttamista. Kun asia nähtiin tärkeäksi ylempänä organisaatiossa, se edisti mallin juurtumista, kun taas esimerkiksi määrärahat rajoittivat usein uusia hankintoja. Ylemmän johdon suhtautuminen vaikutti apuvälineiden hankintaan ja fyysisten riskien hallintamallin systemaattiseen toteuttamiseen, kuten avustustapojen koulutuksiin, vaaratilanneraportointiin, apuvälineiden saatavuuteen ja tilaratkaisuihin. Edistävänä tekijänä nähtiin se, että osastotason interventiot oli toteutettu laajamittaisena, johon kaikilla oli ollut mahdollisuus osallistua. "Iso etu, kun kaikki sai sen saman tiedon, täällä ja se oli vieras, ulkopuolinen kouluttaja, ja kaikilla oli sama mahdollisuus nähdä ja kuulla asiat samalla tavalla. Kuva 4. Fyysisten riskien hallintamallin toteutumista edistävät ja ehkäisevät tekijät organisaatio-, työyhteisö- ja yksilötasolla. 25

Yhteisön vaikutus oli myös pääosin positiivinen ja yhteistyön koettiin lisääntyneen mallin myötä, mikä myös kannusti käyttämään uusia toimintatapoja. Myös palautteen antamisella ja ergonomiavastaavan roolilla koettiin olleen positiivinen vaikutus uusien toimintatapojen juurtumiseen. Toisaalta yhteisön sisäiset yhteistyöongelmat, kiire ja sijaisten perehdytyksen haasteet olivat joissakin tapauksissa estäneet uuden toimintamallin juurtumista. (Taulukko 3.) "Et se on aika tärkeetä, että ergomiavastaavien asema on niinku sillai hyväksytty täällä, tässä työporukassa." "Yhen päivän sijainen ko tänne tulloo, niin eihän sitä kerkii millään paneutua siihen perehdytykseen ko sitä tarvitaan akuuttitilanteessa." Yksilöön liittyvien tekijöiden koettiin ensisijaisesti edistäneen mallin juurtumista. Tähän olivat kannustaneet esimerkiksi hyvät kokemukset uusien apuvälineiden käytöstä ja fyysisten vaivojen väheneminen uusien työtapojen myötä. Uuden tiedon ja asennemuutosten myötä kirjaaminen oli kehittynyt ja avustustapojen valinta oli tullut systemaattisemmaksi. "Ihan oikeesti alkoi paikat jo niin palj prakaamaan, et he tajus itsekin, et jotain täytyy tehdä, että näihin on pakko nyt ruveta kiinnittämään huomiota." " kun me kirjataan asioit, niit tulee mietittyä, että simmonen asennemuutos, ennen tehtiin vaan hoitosuunnitelmii, että se ei oo hoitotyötä, mut se on myöskin sitä, sitä suunnittelua, ja se on ihan yhtä tärkeetä, et istutaan alas ja mietitään" 4.2 Fyysisten riskien hallintamallin vaikutus turvallisuusilmapiiriin Tutkimusryhmien turvallisuusilmapiirin ja psykososiaalisten tekijöiden muutosta tarkasteltiin sekä yhden että kahden vuoden seurannassa. Psykososiaalisista tekijöistä tarkasteltiin työ- ja työyhteisötyytyväisyyttä sekä käsityksiä oman työn tärkeydestä. Työtyytyväisyys oli verrokkiryhmässä lähtötilanteessa hieman korkeampi kuin interventioryhmässä, mutta 1v. seurannassa tyytyväisyyskokemukset olivat lähes samat. Verrokkiosastoilla työyhteisötyytyväisyys oli lisääntynyt seurantaaikana enemmän kuin interventioryhmässä (12,5 vs. 8 prosenttiyksikköä). Omaa työtään tärkeänä piti kaikilla mittauskerroilla suurin osa vastaajista kummastakin ryhmästä, ryhmien välillä ei siis ollut eroja. (Kuva 5a ja 5b.) 26

Kuvat 5a-b. Työyhteisöön ja työhön tyytyväisten sekä omaa työtään tärkeänä pitävien osuudet tutkimusryhmittäin alku- ja seurantatilanteiden mukaan. Interventio Verrokki Työyhteisötyytyväisyys Alkutilanne 1. Seuranta 2. Seuranta Työyhteisötyytyväisyys Alkutilanne 1. Seuranta 2. Seuranta Työtyytyväisyys Työtyytyväisyys Työn tärkeys Työn tärkeys 0 20 40 60 80 100 0 20 40 60 80 100 Kuvat 6a-b. Työntekijöiden suhtautuminen työyhteisön toimintaan ja työturvallisuuteen sekä arviot johdon suhtautumisesta työturvallisuuteen. Myönteisesti suhtautuvien osuudet alku- ja seurantamittauksissa. Interventio Verrokki Käsitykset työyhteisöstä Alkutilanne 1. Seuranta 2. Seuranta Käsitykset työyhteisöstä Alkutilanne 1. Seuranta 2. Seuranta Johdon suht. turvallisuuteen Johdon suht. turvallisuuteen Suhtautuminen turvallisuuteen Suhtautuminen turvallisuuteen 0 20 40 60 80 100 0 20 40 60 80 100 27

Verrokkiryhmän työntekijät olivat alkutilanteen arvioissa myönteisempiä sekä työyhteisön toimintaan liittyvissä käsityksissä että arvioissaan johdon suhtautumisesta turvallisuusilmapiiriin. Fyysisten riskien hallintamallin myötä interventioryhmän käsitykset muuttuivat myönteisemmiksi ja muutos verrokkiryhmään verrattuna oli suurempaa. Etenkin johdon suhtautuminen turvallisuusilmapiiriin oli työntekijöiden mukaan muuttunut selvästi positiivisemmaksi. Interventioryhmässä muutos oli jopa 27 prosenttiyksikköä, kun taas verrokkiryhmässä muutos oli 8 prosenttiyksikköä. Myös käsitykset työyhteisöstä olivat muuttuneet interventioryhmässä enemmän kuin verrokkiryhmässä. Interventioryhmän muutos myönteiseen suuntaan oli 20 prosenttiyksikköä ja verrokkiryhmän 15 prosenttiyksikköä. Verrokkiryhmässä (65,1 %) käsitykset työyhteisöstä pysyttelivät kuitenkin myönteisempinä kuin interventioryhmässä (58,2 %). Työntekijöiden suhtautuminen työturvallisuuteen oli kaikissa ryhmissä erittäin korkeaa, noussen jopa 100 % 2v. seurannassa. 4.3 Fyysisten riskien hallintamallin vaikutus hoitotyön fyysiseen kuormitukseen Hoitotyön fyysinen riskitaso laski interventioryhmässä MAPO-menetelmällä mitattuna keskinkertaisesta riskitasosta mitättömään. Toisen seuranta vuoden aika interventioosastojen riskitaso pysyi samana. Riskitason vähenemistä edesauttoivat potilassiirron apuvälineiden käyttö ja potilassiirtoergonomiasta saatu koulutus. Verrokkiryhmän riskitaso pysyi eri mittauskerroilla lähes samana. Verrokkiryhmän keskinkertainen riskitaso oli jo lähtötilanteessa interventioryhmään verrattuna korkeampi, sillä yhden verrokkiosaston työympäristö ei soveltunut kyseisellä osastolla olevien potilaiden hoitoon. Kaikki osaston potilaat olivat täysin avustettavia, heitä oli ylipaikoilla ja osaston tilat eivät mahdollistaneet apuvälineiden käyttöä. Kyseisen osaston riskitaso potilassiirtoergonomiassa oli kaikilla mittauskerroilla korkea vaikuttaen koko verrokkiryhmän riskitason keskiarvoon. (Kuva 6.) 28

Kuva 6. Intervetio- ja verrokkiosastojen (n=12) fyysiseen kuormitukseen liittyvän riskitason keskiarvojen muutos MAPO-menetelmällä mitattuna, jossa < 1,5 = mitätön riski, kun taas > 5 = korkea riski. 6,00 5,00 4,00 3,00 2,00 1,00 0,00 Interventioryhmä (n=6) Verrokkiryhmä (n=6) 4,7 4,6 4,7 2,8 1,2 1,3 Lähtötaso 1v. seuranta 2v. seuranta MAPO indeksin tulkinta / riskitaso > 5 = korkea 1,51-5 = keskinkertainen 0-1,5 = mitätön 29