DUSTI - Luottamusta Miehen Linjalla

Leo Nyqvist & Salla Hyvärinen (toim.) DUSTI - Luottamusta Miehen Linjalla Maahanmuuttajamiehet ja ennaltaehkäisevä väkivaltatyö

Leo Nyqvist & Salla Hyvärinen (toim.) DUSTI Luottamusta Miehen Linjalla Maahanmuuttajamiehet ja ennaltaehkäisevä väkivaltatyö Naisten Apu Espoossa ry, Lyömätön Linja ja kirjoittajat Kustantaja: Naisten Apu Espoossa ry, Lyömätön Linja Espoo 2012 Painopaikka: Nykypaino Oy, Vantaa Kannen kuva: Dusti-ryhmän miehet ISBN 978-952-93-0247-5 (pdf) Julkaisu on toteutettu Rikoksentorjuntaneuvoston tuella.

Leo Nyqvist & Salla Hyvärinen (toim.) DUSTI - Luottamusta Miehen Linjalla Maahanmuuttajamiehet ja ennaltaehkäisevä väkivaltatyö

Johdanto... 6 1 Lyömätön Linja Espoossa ja Miehen Linja... 12 1.1 Lyömättömän Linjan tausta ja kehitys... 12 1.1.1 Alkuvuosien kokemukset... 13 1.1.2 Uudelleen käynnistys Espoossa vuonna 2000... 16 1.1.3 Kehittyvä Lyömätön Linja Espoossa toiminta... 17 1.2 Miehen Linja... 22 1.2.1 Projektin suunnitelma... 22 1.2.2 Nimeksi Miehen Linja... 23 2 Kotouttaminen ja monikulttuurinen väkivallan ehkäisytyö Espoossa... 26 2.1 Kotoutuminen... 28 2.1.1 Maahanmuuton taustat ja maahanmuuttajan menetykset... 30 2.1.2 Kulttuurisensitiivisyys asiakastyössä... 31 2.1.3 Miesten kotoutumisen haasteet... 34 2.2 Monikulttuurisuuden vaikutus väkivaltatyössä... 38 2.3 Rikoksentorjunta lähisuhdeväkivallan ehkäisyn välineenä... 43 2.3.1 Perheväkivalta Rikosprosessissa yhteistyömalli... 47 2.3.2 Yhteistyömallin nykyhetki ja laajeneminen Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella... 50 3 DUSTI vertaistukiryhmä... 59 4 Aina ihminen oppii uusia asioita - Kokemuksia Dusti-jatkoryhmästä... 60 4.1 Jatkoryhmän rakenne... 60 4.2 Ryhmätoiminnalle annetut merkitykset... 63 4.3 Dustin menestystekijät... 72

5 Dusti-ryhmän ja Miehen Linjan työn kehittymisen prosessinarviointi... 78 5.1 Ryhmätyöhön liittyvät analyysikategoriat... 81 5.2 Aineistosta kohti teoriaa... 93 5.3 Tutkijan rooli... 99 6 Maahanmuuttajamiehet palveluiden asiantuntijoina... 108 6.1 Tutkimukseen osallistuvien tausta ja tarpeet... 111 6.2 Tulokset... 112 6.2.1 Kokemukset kotouttamispalveluista... 112 6.2.2 Kokemukset kotouttamista tukevista palveluista... 125 6.3 Pohdinta... 132 7 Ajatuksia kotoutumisen ja kotouttamisen edistämisestä... 136 7.1 Tukitoimenpiteiden ajoitus ja kulttuurinen vuoropuhelu... 136 7.2 Palvelujen organisointitavat ja kantaväestön sosiaalinen vieraanvaraisuus... 137 7.3 Prosessinarvioinnin avaamat näkökulmat Dusti-ryhmän osalta... 138 8 Ryhmätoiminnan reflektio... 140 8.1 Ryhmän käynnistyminen, yhteistyötahot ja asiakkaiden sitoutuminen... 141 8.2 Väkivaltateeman käsittely ryhmässä... 143 8.3 Työotteen kehittyminen miesten ryhmässä... 145 Epilogi... 152 Kirjoittajat... 154

Johdanto Leo Nyqvist & Salla Hyvärinen Sukupuoli- ja kulttuurisensitiivinen väkivaltatyö Miehen Linjan toiminta on ollut luontevaa jatkoa Espoossa kahden vuosikymmenen ajan jatkuneelle väkivallan ehkäisy- ja katkaisutyölle miesten keskuudessa. Puitteet, joissa toiminta 1990-luvun alussa Espoossa käynnistyi, olivat vaatimattomat. Henkilökohtaisessa haastattelussa (6.5.2009) toiminnan pioneeri Lasse Reijomaa kertoo, miten aluksi miesten ryhmät toimivat pienimuotoisesti sunnuntaiiltaisin, mikä osoittautui ajankohtana sopivan rauhalliseksi kokoontua miehille kipeän sekä rankan ja ison asian käsittelyyn. Tuolloin vallinneen yleisen käsityksen mukaan miehet eivät tulisi helpolla ryhmään. Reijomaa kertoo aluksi itsekin epäilleensä, mahtaisiko ryhmiin tulla miehiä, mutta hyvin pian kävi selväksi, että väkivaltaa läheisiään kohtaan käyttäneet miehet löysivät ryhmän. Kontakti saattoi syntyä alkuun puhelimitse asiaa tunnustellen, ja miehillä olikin Reijomaan sanoin valtavasti puhuttavaa. Millaista elämä oikeasti on siihen liittyvine kärsimyksineen omasta väkivaltaisuudesta sekä hädästä, joka liittyi kyvyttömyyteen hallita sitä. Lasse Reijomaa kuvaa luomaansa ryhmätyötä miesten kanssa hätääntymättömäksi malliksi, jossa istutaan rauhassa alas miesten kesken ja puhutaan kiihkoilematta ja rehvastelematta kipeistä asioista. Keskustelun keskipisteessä olivat miehet itse, eivät heidän puolisonsa tai kumppaninsa. Vastuunotto omasta käytöksestä oli ryhmässä keskeistä. Toiminnan lähtökohta ei ollut menneen pohtimisessa, vaan uuden väkivallattoman suunnan ottamisessa omassa elämässä. Tietynlaisena mottona oli mitä voit tehdä huomisen hyväksi. Miesten kanssa työskentely on luonteeltaan auttamista, jota leimaa parhaimmillaan myönteinen veljeys, jakaminen ja luottamus, toteaa Reijomaa. Ajatuksen siivittämänä käsillä olevan raportin otsikossa esiintyy myös Luottamusta Miehen Linjalla. Suomalaista miesten kanssa tehtävää väkivaltatyötä leimaa erilaisten lähestymistapojen kirjo. Vaikutteita on otettu vaihtelevasti kansainvälisistä hankkeista, mutta paikallinen toimintakulttuuri on samalla muovannut toimintakäytäntöjä (Säävälä ym. 2006). Muun muassa Lyömätön Linja nimen alla perheväkivaltatyötä miesten kanssa on tehty eri paikkakunnilla eri painotuksin (Jolkkonen & Varjonen 2002, 8). Espoossa on toiminnan esikuvana vaikuttanut Oslossa Norjassa v. 1987 käynnistynyt Alternativ til Vold (Vaihtoehto väkivallalle) hanke (Råkil & Isdal 2002), johon Lasse Reijomaa tutustui Göteborgin suuressa miestapahtumassa 1990-luvun alussa. Suomessa Vaihtoehto väkivallalle ryhmiä on sovellettu ja tutkittu Jyväskylän yliopiston psykoterapian opetus- ja tutkimusklinikalla (Holma ja Wahlström 2005). Ensi- ja turvakotien liiton Jussi-työ alkoi projektimuotoisena vuonna 1994 ja vakiintui neljän vuoden jälkeen pysyväksi toiminnaksi. Jussi-työn kehittämisen yhtenä ajatuksena on ollut se, että eri mallien ja niiden puitteissa sovellettujen auttamismenetelmien on annettu muotoutua itsenäisesti eri yhdistysten piirissä liiton koordinaation puitteissa (Törmä ja Tuokkola 2010, 5). Ruotsalaista mallia muistuttava Miesten kriisikeskus -projekti avasi ovensa Helsingissä vuonna 2003. Hanke käynnistyi neljän järjestön aloitteesta ja koordinoijana toimi Ensi- ja turvakotien liitto. Viisivuotinen projekti (2003 2006) osoitti työmuodon tarpeellisuuden, kun yhteyttä ottaneita miehiä oli yli kaksi tuhatta. Pääosa asiakastapauksista liittyi erokriiseihin, mutta myös parisuhdeväkivalta oli merkittävä ongelma avunhakijoilla. (Nyqvist 2006.) 6

Eri yhteyksissä kuulee kysyttävän, miksi miehet tarvitsevat erityistä miesspesifiä tukea ongelmiinsa. Lähisuhdeväkivallan osalta miehille kehitettyjä palveluja on perusteltu kahdesta vastakkaisesta näkökulmasta. Ongelman sukupuolistuneisuuden näkökulmasta perusteena on ollut se, että miehet ovat lähisuhde- ja perheväkivallan tekijöitä, ja he tarvitsevat omat palvelunsa kokijoille (naiset ja lapset) tarkoitettujen palveluiden rinnalla. Kun tekijän ja kokijan tarpeet ovat erilaisia, tarvitaan myös erilaiset työmenetelmät. Toinen näkemys lähtee miesten oikeuksista. Lähtökohtana on miesten ja naisten erilaisuus, jolloin puhutaan mieserityisestä ja naiserityisestä elämästä. (Säävälä ym. 2006, 14 15.) Perhe- ja lähisuhdeväkivallan osalta palvelujärjestelmä on korostanut sukupuolispesifisyyttä sekä naisten että miesten osalta. Tämä on johtunut osaksi siitä, että institutionaalinen palvelujärjestelmä ei ole kyennyt vastaamaan avun tarpeeseen, ja väkivaltatyön erityisosaaminen on keskittynyt eriytyneeseen järjestelmään, joka on toiminut suurelta osin ulkopuolisen rahoituksen varassa. Miesten kriisikeskuksen arviointi osoitti, että miehet arvostavat erityisesti miehille suunnattua kriisipalvelua. Tämä tuli esiin valtaosassa asiakaspalautteita. (Nyqvist 2006, 161). Kokemuksen mukaan miehet ovat useassa tapauksessa turvautuneet institutionaalisen palvelujärjestelmään saamatta kuitenkaan apua ongelmiinsa. Miesten on myös yleiseen palvelujärjestelmään verrattuna helpompi tulla mieserityisen palvelun piiriin. (Reijomaa 2009; Nyqvist 2006, 124.) Sukupuolisensitiivinen työote ei tarkoita miesten ja naisten etujen näkemistä toisilleen vastakkaisina. Kun puhutaan mies-nais asetelmasta väkivaltatyössä, on hyvä muistaa, että miehet, jotka perustivat ensimmäisiin miestyöohjelmiin kuuluvan Emergen vuonna 1977 Bostonissa USA:ssa, tekivät yhteistyötä paikallisesti naisten turvakodin työntekijöiden kanssa (Cayouette 1999, 153). Kuten Jari Hautamäen artikkelissa (luku 1) todetaan, Espoossa miestyö käynnistyi ja kehittyi myös rakentavassa yhteistyössä naisten turvakodin kanssa. Samoin Ensi- ja turvakotien liiton piirissä toimiva Jussi-työ on kiinteässä yhteydessä turvakotitoimintaan, jonka asiakaskunta koostuu valtaosin äideistä ja lapsista. Viimeisen vuosikymmenen aikana keskustelu sukupuolistuneen väkivallan yhteydestä etnisyyteen on ollut vilkasta Pohjoismaissa. Eniten esillä on ollut niin sanottuun kunniaväkivaltaan sekä pakkoavioliittoihin ja naisten sukuelinten silpomiseen liittyvät kysymykset, mutta myös parisuhdeväkivallasta on keskusteltu eri kansallisuutta edustavien puolisoiden välisenä ongelmana (Keskinen 2009, 2011; de los Reyes 2003). Suvi Keskinen on tutkiessaan suomalaisten viranomaisten ja ammattilaisten puhetta maahanmuuttajista ja sukupuolistuneesta väkivallasta pannut merkille kaksi pääasiallista puhetapaa. Kulttuurisessa puhetavassa rakentuu dikotomisia ja hierarkkisia jaotteluja pohjautuen etnisiin tai rodullisiin piirteisiin. Toisaalta kyseisessä diskurssissa kulttuuri saattoi merkitä myös uudenlaista tapaa kuvata ja käsitellä erilaisuutta. Tässä merkityksessä kulttuuri ja kulttuurisuus ovat joustavia ja muuttuvia käsitteitä, jotka lähtevät ensisijaisesti erilaisuudesta, ei hierarkkisuudesta. Universalistisessa puhetavassa painottuu puolestaan samanlaisuus toimien näin vastakohtana kulttuurisille puhetavoille. Ongelmaksi saattaa muodostua, että korostaessaan samanlaisuutta, kyseinen puhetapa voi rajoittaa ja jopa estää keskustelun erilaisen taustan omaavan asiakaskunnan erilaisista lähtökohdista suhteessa auttamisjärjestelmään. (Keskinen 2011, 167.) Edellä kuvatut puhetavat ovat erityisen relevantteja tämän teoksen sekä siihen liittyvän ammatillisen kokemuksen ja arviointitulosten näkökulmasta. Pohjoismainen hyvinvointimalli, jolla on maassamme vankka kannatus, lähtee ideologiassaan universalismin periaatteesta, mutta sen palvelujärjestelmissä on yhä enemmän asiakkaita, joiden kohtaaminen ei eri syistä onnistu parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä teos on puheenvuoro kulttuurisensitiivisen asiakastyön puolesta. Kuten Jenni Lemercier puheenvuorossaan (luku 2)toteaa, uudenlaisia ongelmia kohdatessaan sosiaalityön tulee etsiä uusia näkökulmia ja käytäntöjä. Asiakastyössä toimiva työntekijä saattaa tuntea itsensä avuttomaksi, kun hän 7

ei mielestään ymmärrä asiakkaansa kulttuuria. Kulttuurisensitiivisyys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että työntekijä tuntisi mahdollisimman monta maailman kulttuuria tai uskontoa. Kyse on siitä, että on valmis kohtaamaan erilaisista taustoista tulevia ihmisiä. Tämä on myös ammatillisesti käypä tapa oppia erilaisuudesta ja erilaisista kulttuureista, joita asiakkaat edustavat. Jo miestyön varhaisina vuosina Espoossa myös maahanmuuttajataustaisia miehiä hakeutui avun piiriin (Reijomaa 2009). Tilanne ei ole ollut siten täysin uusi ja yllättävä, kun ehkäisevää väkivaltatyötä maahanmuuttajamiesten kanssa alettiin suunnitella. Kuten teoksen arviointiosuudessa tullaan huomaamaan, uudenlaisen asiakasryhmän sitouttaminen olemassa oleviin rakenteisiin ei ollut kuitenkaan ongelmatonta. Läheisissä ihmissuhteissa esiintyvä väkivalta näyttää olevan verraten yleinen ongelma kaikkialla, mutta apua tarvitsevien kohtaamiseen ei ole olemassa yksinkertaisia ja selkeitä ratkaisuja. Tästä on esimerkkinä myös suomalaisen väkivaltatyön erilaiset paikalliset sovellutukset samojenkin organisaatioiden piirissä. Espoon Lyömättömän Linjan pitkällä aikavälillä kehitetty työmuoto, joka toimi hyvin suomalaismiesten kohdalla, ei onnistunut tavoittamaan tyydyttävällä tavalla maahanmuuttajamiehiä. Työryhmä kävi läpi saman prosessin kuin moni muu auttajataho aikaisemmin. Syitä kohtaamattomuuteen ja sitoutumattomuuteen haettiin ensin asiakkaista, ei järjestelmästä. Miehen Linjassaalettiin kuitenkin pohtia järjestelmällisesti syitä kohtaamattomuuteen käytännössä usein siihen, etteivät maahanmuuttajamiehet saapuneet lainkaan paikalle sovittuna aikana. Se merkitsi työryhmän kohdalla paitsi ennakkoluulottomuutta ja itsekriittisyyttä, myös tiivistä sisäistä reflektointia ja tukeutumista sekä paikallisiin että valtakunnallisiin toimijoihin maahanmuuttokysymyksissä. Tämä prosessi kuvataan luvussa 5, joka käsittelee prosessinarvioinnin näkökulmasta yhden Miehen Linjan ryhmän toimintaa sekä ryhmän sisäisenä prosessina että yhteistyösuhteina muihin paikallistoimijoihin maahanmuuttajakysymyksissä. Arvioinnin tuloksena on syntynyt myös teoreettis-käsitteellinen malli preventiivisestä ryhmämuotoisesta lähisuhdeväkivaltatyöstä maahanmuuttajamiesten parissa. Väkivallan vastainen työ ihmisoikeusnäkökulmasta Suomi noudattaa ihmisoikeussopimuksia, jotka korostavat yksilöiden yhtäläistä oikeutta vapauteen ja turvallisuuteen. Maamme on sitoutunut kansainvälisesti ja valtakunnallisesti eritasoisiin toimintaohjelmiin. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on Suomessa ehkäisty hallituksen tasa-arvo-ohjelmien ja hallitusohjelmien kautta, kuitenkin hajautetusti ja projektiluontoisesti (Riski 2009, 3). Vuonna 1986 Suomi ratifioi Yhdistyneiden kansakuntien naisten oikeuksien sopimuksen, joka tähtää kaikkinaiseen naisten syrjinnän poistamiseen (Valtiosopimus 68/1986). Suomi on sopimuksen mukaisesti raportoinut YK:n naisten oikeuksien komitealle (CEDAW) naisten syrjinnän poistamisesta. Komitea on toistuvasti kiinnittänyt huomiota väkivallan laajuuteen ja kehottanut Suomen hallitusta tehostamaan väkivallan ehkäisemiseen tähtääviä toimia. (Riski 2009, 14.) Erityisen tärkeä historiallinen merkkipaalu on Yhdistyneiden Kansakuntien Pekingin toimintaohjelmaan sitoutuminen. Vuonna 1995 neljännessä naisten asemaa käsittelevässä maailmankonferenssissa hyväksyttiin Pekingin julistus, jossa on 12 strategista teemaa naisten aseman parantamiseksi. Yhtenä strategisena tavoitteena on naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen. (Ulkoasiainministeriö 2006.) 8

Euroopan neuvosto on järjestö, johon kuuluu 47 jäsenmaata, mukaan lukien Suomi. Järjestön tehtävä on Euroopan turvallisuuden vahvistaminen ja ihmisoikeuksien edistäminen. Vuonna 2005 pidetyssä huippukokouksessa asetettiin kansainvälinen asiantuntijaryhmä (Task Force to Combat Violence against Women, including Domestic Violence) pohtimaan kansainvälisiä ja kansallisia keinoja naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi. Vuonna 2008 neuvosto tehosti toimia naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi. Euroopan neuvoston ministerikomitea päätti ryhtyä valmistelemaan naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaa koskevaa yleissopimusta. Yleissopimuksen valmisteluun nimettiin tätä tehtävää varten toimikunta (Committee on Preventing and Combating Violence against Women and Domestic Violence CAHVIO). Toukokuussa 2011 Euroopan neuvosto avasi allekirjoitettavaksi lähisuhde- ja perheväkivallan sekä naisiin kohdistuvan väkivallan ennaltaehkäisyyn ja katkaisuun tähtäävän, oikeudellisesti sitovan eurooppalaisen yleissopimuksen. Sopimuksen allekirjoitti Suomen lisäksi 12 maata. (Council of Europe 2011.) Euroopan unioni pureutuu väkivaltakysymyksiin edistämällä tasa-arvoa. Väkivallan vähentämisen toimet kuuluvat pääosin kunkin jäsenvaltion oman lainsäädännön piiriin. Euroopan unionilla on ollut vuodesta 1997 DAPHNE toimintaohjelma, joka tähtää lapsiin, nuoriin ja naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseen ja torjuntaan. DAPHNE rahoittaa väkivaltaa vastaan toimivia järjestöjä ja muita organisaatioita. Suomessa on ollut useita DAPHNE rahoitteisia projekteja. DAPHNE III ohjelma on voimassa vuosina 2007-2013. (European Commission 2009.) Suomen hallitus laati naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisohjelman osana vuosien 2008 2011 tasa-arvo-ohjelmaa. Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisohjelman toimenpide-ehdotuksina on puuttua väkivaltaan ennakoivasti, parantaa uhrien apua ja tukipalveluita, ehkäistä väkivallan uusiutumista, parantaa seksuaalisen väkivallan uhrien asemaa ja tukea, vahvistaa rikosprosessin laatua ja tehokkuutta ja kehittää väkivallan katkaisuun tähtääviä ohjelmia. Toimenpide-ehdotuksissa mainitaan, että erityisen haavoittuvassa asemassa olevien naisten palveluihin tulee kiinnittää huomiota. Maahanmuuttajanaiset lasketaan tähän joukkoon maassa oleskelun epävarmuuden ja kielitaidon ja tiedon puutteen vuoksi. Yhtenä toimenpiteenä mainitaan, että oleskeluluvan jatkamiseen liittyvissä kysymyksissä tulisi ottaa huomioon ne tilanteet, joissa oleskeluluvan hakijan puolison väkivaltaisuus on johtanut eroon. (STM 2010, 3, 49 52.) Vuoden 2011 hallitusohjelmassa mainitaan naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisohjelman toimeenpanon jatkaminen ja turvakotipaikkojen lisääminen alueellisen tasa-arvon lisäämiseksi. Hallitusohjelmassa suositellaan sovittelun rajaamista lähisuhdeväkivaltarikoksissa. Painopisteeksi nostetaan muun muassa maahanmuuttajanaisiin, lapsiin ja haavoittuvassa asemassa oleviin henkilöihin kohdistuvan väkivallan paremman tunnistamisen. (Valtioneuvoston kanslia 2011, 24, 27.) Paikallisesti Espoossa on käynnistetty lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn toimintaohjelma Puhu älä lyö!, joka on osa kaupungin turvallisuusohjelmaa. Toimintaohjelman keskeisinä tavoitteina ovat lähisuhde- ja perheväkivallan väheneminen ja lasten aseman turvaaminen ja heidän asenteisiinsa vaikuttaminen. Tavoitteisiin pyritään erityisesti tehostamalla väkivallan ehkäisytyön johtamista, vastuuta ja työjakoa virkamiesten, kolmannen sektorin toimijoiden ja kuntalaisten kesken. (Espoon kaupunki 2010, 3, 17.) Lähisuhde- ja perheväkivaltaa käyttäneiden, kokeneiden ja nähneiden henkilöiden auttaminen on ihmisoikeustyötä, jonka tarkoituksena on parantaa koko perheen turvallisuutta ja edistää hyvää elämää. 9

Lähteet Cayouette, Susan (1999). Safety issues for women co-facilitating groups for violent men. Teoksessa Wild, Jim (ed.) Working with Men for Change. London: UCL Press, 153 166. Council of Europe (2011). Ad Hoc Committee on preventing and combating violence against women and domestic violence (CAHVIO). http://www.coe.int/violence de los Reyes, Paulina (2003). Patriarkala enklaver eller ingenmansland? Våld, hot och kontroll mot unga kvinnor i Sverige. Norrköping: Integrationsverket. Espoon kaupunki (2010). Puhu älä lyö! Espoon kaupungin lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn toimintaohjelma. http://www.espoo.eu/default.asp?path=1;28;29;37412;37477;124569 European Commission (2009). Daphne toolkit. http://ec.europa.eu/justice_home/daphnetoolkit Holma, Juha & Wahlström, Jarl (toim.) (2005). Iskuryhmä. Miesten puhetta Vaihtoehto väkivallalle ryhmissä. Helsinki: Helsinki University Press. Jolkkonen, Pekka & Varjonen, Panu (2002). Väkivalta tunteita, toimintaa ja vastatunteita. Miessakit ry:n julkaisuja 2/2002. Helsinki: Miessakit. Keskinen, Suvi (2011). Troublesome Differencies Dealing with Gendered Violence, Ethnicity, and Race in the Finnish Welfare State. Journal of Scandinavian Studies in Criminology and Crime Prevention, 12 (2), 153 172. Nyqvist, Leo (2006). Miesten kriisikeskuksen loppuarviointi. Teoksessa Sanasta miestä. Kokemuksia miesten kriisityöstä. Helsinki: Ensi- ja turvakotien liitto ry, 86 169. Reijomaa, Lasse (2009). Henkilökohtainen haastattelu Espoossa 6.5.2009. Riski, Taina (2009). Naisiin kohdistuva väkivalta ja tasa-arvopolitiikka. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:50. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Råkil, Marius & Isdal, Per (2002). Volden är mannens ansvar behandling av mannlige voldutøvere som tiltak mot kvinnemishandling. Teoksessa Marius Råkil (toim.) Menns vold mot kvinner. Oslo: Universitetsforlaget, 100-145. Sosiaali- ja terveysministeriö (2010). Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelma. Sosiaalija terveysministeriön julkaisuja 2010:5. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Säävälä, Hannu; Pohjoisvirta Riitta; Keinänen, Eero & Salonen, Santtu (2006). Johdanto. Teoksessa Mies Varikolle - apua lähisuhdeväkivaltaan. Oulu: Oulun Ensi- ja turvakoti ry, 13 16. Törmä, Sinikka& Tuokkola, Kati (2010). Jussi-työ. Miesten perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön ulkoinen arviointitutkimus. Hämeenlinna: Sosiaalikehitys Oy. http://www.jussityo.fi/jussi- ARVIOINTITUTKIMUS.pdf 10

Ulkoasiainministeriö (2006). Pekingin julistus ja toimintaohjelma. Helsinki: Valtioneuvosto. http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=73330 Valtioneuvoston kanslia (2011). Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma. Helsinki: Valtioneuvosto. http://www.vn.fi/hallitus/hallitusohjelma/pdf332889/fi.pdf Valtiosopimus 68/1986 (1986). Asetus kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen voimaansaattamisesta ja sen eräiden määräysten hyväksymisestä annetun lain voimaantulosta. 11

1 Lyömätön Linja Espoossa ja Miehen Linja Jari Hautamäki Seuraava teksti johdattelee lukijan Espoossa toteutettavaan lähisuhde- ja perheväkivaltatyöhön. Artikkelissa kerrotaan pääpiirteittäin Lyömätön Linja Espoossa - toiminnasta sen alkuvaiheista aina nykyhetkeen saakka. Kirjoituksen aineiston muodostavat työvuosieni aikana kertyneet kokemukset ja toimintaan liittyvä muu materiaali. Lisäksi useat keskusteluni Espoon turvakodin johtaja Sirkka Liisa Aaltion ja Lyömättömän Linjan pioneeri Lasse Reijomaan kanssa ovat olleet arvokkaana apuna tämän kirjoituksen taustalla. Kirjoituksen lopussa siirrytään Miehen Linja -toimintaan ja sen syntyhetkiin. Tavoitteenani on kuvata lyhyesti sitä, miten kaikki sai alkunsa. Toivon, että lukijalle välittyy kattavasti se toimintaympäristö, jossa maahanmuuttajamiehille tarkoitettua Miehen Linja -toimintaa toteutetaan. Kirjoituksen tavoitteena on toimia johdantona Luottamusta Miehen Linjalla -arviointitutkimuksen sisältöihin ja tuloksiin. 1.1 Lyömättömän Linjan tausta ja kehitys Lyömätön Linja aloitti toimintansa Espoossa vuonna 1993 ja se on Suomen ensimmäinen miehille tarkoitettu Väkivallaton Vaihtoehto -tyyppinen palvelu. Sen jälkeen Suomessa on kehitetty erilaisia työmuotoja, joilla väkivaltaa lähisuhteessa tai perheessä käyttäneitä miehiä on pyritty auttamaan. Esimerkiksi Ensi- ja turvakotien liitto aloitti miehille tarkoitetun Jussi -työn vuonna 1994 ja samoihin aikoihin käynnistyi väkivaltatyö Jyväskylässä. Lyömättömän Linjan taustalla on vuonna 1990 Tasa-arvoasianneuvottelukunnan asettama jaosto, joka tavoitteena oli tuolloin pohtia naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja sen vähentämiseen tähtääviä toimenpiteitä. Väkivaltajaostossa oli jäseniä neuvottelukunnasta sekä asiantuntijajäseniä alan viranomaisista, järjestöistä ja muista asiaa pohtineista työryhmistä. Väkivaltajaosto julkaisi vuonna 1991 mietinnön, jonka mukaan Suomessa tulisi perustaa vain miehille tarkoitettu palvelu, jonka avulla väkivaltaa harjoittava mies saisi itselleen apua ja tukea väkivallan katkaisuun ja ehkäisyyn. Espoossa toteutettiin vuosina 1993-1994 Raha-automaattiyhdistyksen tuella perheväkivallan katkaisuprojekti, jonka toteutuksesta vastasi Naisten Apu Espoossa ry. Projektin tarkoituksena oli viedä läpi Espoossa perheväkivallan katkaisun koulutusohjelma ja kutsua koolle auttajaverkosto, jonka tehtävänä oli kehittää paikallista yhteistyötä perheväkivaltaa koskevissa kysymyksissä. Projektin tavoitteena oli lisäksi käynnistää miehille tarkoitettu, Tasa-arvoasian neuvottelukunnan mietinnön mukainen Väkivallaton vaihtoehto -tyyppinen auttamisohjelma, jonka nimeksi tuli Lyömätön Linja. Nimi Lyömätön Linja syntyi Espoon turvakodin johtaja Sirkka Liisa Aaltion ja pastori Lasse Reijomaan keskustelujen tuloksena. Heidän tapaamisensa taustalla oli Lasse Reijomaan kolumni, jonka hän kirjoitti Espoon seurakuntasanomiin 25.3.1992. Kolumnissaan hän kirjoitti muun muassa seuraavasti: 12

Miesten väkivalta ei ole ylimittainen annettu kohtalo, vaan kauhea tapahtumasarja, johon voidaan vaikuttaa. Miehen elämän tarkoitukseksi riittää aivan hyvin perityn väkivaltakierteen katkaiseminen. Se ei ole helppoa, mutta se on mahdollista. On perustettava vain miehille tarkoitettu tukikeskus. On aika järjestää miehille auttamisjärjestelmä, jossa mies voi kohdata miehen, mieskohtaisesti ja ammatillisesti. Ongelma ei ole vain kotimainen, vaan se ei paljoa lohduta. Väkivalta on aina väkivaltaa. Väkivallan teoille on annettava nimi ja kasvot, jotka on kohdattava. Mies on vastuussa harjoittamastaan väkivallasta. Vastuuta ei voi siirtää muille, eikä selittää pois.(reijomaa 1992.) Aaltion ja Reijomaan keskustelut johtivat Lyömättömän Linjan nimen syntymisen lisäksi siihen, että Lasse Reijomaa palkattiin Lyömättömän Linjan ensimmäiseksi työntekijäksi maaliskuussa 1993. Lasse Reijomaan sitkeyden ja ammatillisen vahvuuden tuloksena uraauurtava ja vaativa työ väkivaltaa parisuhteessaan käyttävien miesten kanssa saatiin näin käyntiin. Lyömättömän Linjan perustehtävänä oli antaa salatulle ongelmalle avoin ja yhteiskunnallista arvostusta nauttiva tapa yrittää auttaa asiakkaita siirtymään väkivallan teoista kohti väkivallattomia vuorovaikutustaitoja. Lyömättömän Linjan kantava voima on siinä, että se tarjoaa perheväkivallan kierteessä olevalle miehelle mahdollisuuden ottaa yhteyttä toiseen mieheen. (Aaltio 1993.)Lasse Reijomaa kirjoitti kahden vuoden aikaisista työkokemuksistaan kirjan Aikapommista aikamieheksi. Kirja oli rohkea puheenvuoro arasta aiheesta. Se kertoi miehistä, jotka eivät enää lyö, eivätkä laiminlyö, vaan ovat alkaneet tahtoa muutosta. Muutosta, joka ei ole pois naiselta tai lapsilta. Tulin mukaan Lyömättömän Linjan toimintaan tammikuussa 1995. Aloitin ensin opiskeluihini liittyvässä työharjoittelussa, josta siirryin vähitellen kokopäiväiseksi työntekijäksi. Alkuvaiheen työskentelyyni liittyi perehtyminen aihepiiriin niin, että laadin siitä myös sosiaalialan opinnäytetyöni. Tämän jälkeen kirjoitin aiheesta kirjan Perheväkivalta käännekohta miehen elämässä. Alkuvuosina Lyömättömällä Linjalla työskentelivät osan aikaa myös Marko Hytinkoski ja Erkki Haramo. Toiminnan alkuvaiheessa oli mukana myös muita opiskelijaharjoittelijoita, joista mainittakoon Miika Peltonen ja J-P Salonen. 1.1.1 Alkuvuosien kokemukset Lyömätön Linja -toiminnan alkuvaiheen työn keskeisenä tavoitteena oli se, että mahdollisimman moni mies ryhtyisi käsittelemään omia toimintatapojaan ja osallistuisi miesten avoimeen keskusteluryhmään. Työtä tehtiin matalan kynnyksen periaatteella. Miehiä tavoitettiin järjestämällä auttamistyötä puhelimitse periaatteilla 24/7 ja soita ihmisten aikaan. Puhelimitse käydyssä kriisikeskustelussa tavoitteena oli, että miehen tie johtaisi jatkossa avoimeen keskusteluryhmään. Tuona aikana toiminnassa noudatettiin periaatetta, jonka mukaan mies sai soittaa nimettömänä eikä hänestä tehty puhelun aikana kirjauksia. Samaa nimettömyyden periaatetta noudatettiin myös avoimessa ryhmätoiminnassa. Ryhmän avulla miesten välille syntyi keskinäisen tuen verkosto, joka antoi uskoa ja toivoa siitä, että mies voi katkaista väkivallan käytön kierteensä ja puhua elämäänsä koskettavista ja salatuistakin asioista muille miehille. Näin syntyi keskinäisen vertaistuen Lyömätön Linja. Miesten kanssa käytiin läpi heidän elämäänsä koskettavia asioita, ja monet yhteyttä ottaneet tulivat myös mukaan ryhmään. Lyömättömään Linjaan soittaneista noin puolet oli kuitenkin naisia, jotka ha- 13

kivat apua ja tukea perheen tilanteeseen. Keskeinen keskustelunaihe oli se, miten miehen puoliso saataisiin ottamaan yhteyttä Lyömättömään Linjaan. Näillä yhteyttä ottaneilla naisilla ei ollut niinkään huolta itsestä, vaan he kantoivat enemmän huolta miestensä tilanteesta. Suomessa kehitettiin tähän aikaan miesryhmätoimintaa myös muissa alan toimipisteissä, mutta osin laihoin tuloksin. Ryhmätoiminnan käynnistymisen ongelmana oli usein se, ettei miehiä saatu riittävästi koolle. Ryhmätoiminnan käynnistämisen periaatteena oli tuolloin, että ryhmässä tulisi olla 4-6 henkilöä, ennen kuin ryhmä voidaan aloittaa. Ongelmaksi muodostui ryhmään sopivien miesten oikean määrän saavuttaminen, minkä vuoksi ryhmän käynnistyminen viivästyi. Ryhmätoimintaa odottamaan jäänyt mies vaihtoikin toisinaan maisemaa, ennen kuin riittävä määrä osallistujia oli saatu ryhmää varten kokoon. Tästä seurasi itseään toistava kierre, eikä ryhmätoimintaa näin saatu alulle. Lyömättömän Linjan alkuvaiheen vahvuus olikin se, että matalalla kynnyksellä toimiva avoin ryhmätoiminta tarjosi mahdollisuuden siihen, että ryhmä oli koolla lähestulkoon joka kerta läpi vuoden jokaisena sunnuntai-iltana samassa paikassa ja samaan aikaan. Alkuvaiheessa ryhmä aloitettiin yhdellä miehellä, kunnes mukaan tuli toinen, sitten kolmas ja näin ryhmä vähitellen muotoutui. Kaikella on kuitenkin aikansa ja paikkansa. Asioiden tulee myös kehittyä ja mennä eteenpäin. Yhteyttä ottaneiden miesten nimettömyys ja avoin ryhmätoiminta olivat alkuvaiheen vahvuudet, mutta niillä oli myös heikkoutensa. Miesten kanssa tehtävä työ oli tuolloin hyvin opettavaa, mutta myös henkisesti raskasta, kun miehiä tuli ja meni jatkuvana virtana. Kuuntelin aluksi kriisissä olevan miehen hätää puhelimessa. Puhelun aikana mies usein itkemällä purki pahaa oloaan ja oli valmis tekemään mitä tahansa saadakseen parisuhteensa entiselleen. Puhelinkontaktin aikana miehet lupasivat toisinaan tulla sunnuntai-iltana ryhmään. Ryhmässä kuitenkin huomasin, ettei tätä miestä lupauksista huolimatta näkynyt paikalla. Toinen yleinen piirre oli se, että mies tuli puhelinkeskustelun jälkeen ryhmään ja kävi siellä jonkun aikaa säännöllisesti, kunnes hän katosi omille teilleen. Mitä Keijolle on tapahtunut, kun ei ole tullut ryhmään? Tämä kysymys ja siitä seurannut huoli välittyivät muuhun ryhmään ja minuun ryhmän vetäjänä. Kolmas yleinen piirre oli se, että ryhmän jättänyt mies palasikin ryhmään jonkun ajan kuluttua - yleensä väkivaltaepisodin jälkeen. Miehen kertoma väkivaltatapahtuma purettiin tapaamisen yhteydessä ja mies kävi sovitusti muutaman kerran ryhmässä, kunnes katosi jälleen. Ryhmäkäyntien määrät olivat siis mieskohtaisesti vaihtelevia, mutta toisaalta ryhmäkerrat olivat myös antoisia ja opettavia kokemuksia. Miesten vertaistuen kannalta oli tärkeää, että ryhmään kuului miehiä, jotka olivat ryhmätoiminnan voima ja selkäranka. Nämä miehet muistan hyvin ja he ovat myös matkanneet usein mielessäni työtä tehdessäni. Seuraavassa erään miehen tarina, joka mielestäni kuvaa hyvin alkuvaiheen ryhmätoiminnan piirteitä ja kokemuksia: 14 Muistan aina ensimmäisen sunnuntai-illan syyskuussa 1996, jolloin osallistuin Lyömättömän Linjan sunnuntai-istuntoon Espoossa. Edellisenä iltana oli ollut 45 vuotissyntymäpäiväni ja meillä oli ollut kiva porukka koolla. Olin kuukausi aiemmin solminut kolmannen avioliiton naisen kanssa, joka oli juuri sellainen mitä olin alitajuntaisesti aina etsinyt. Vaimoni oli laittanut upeat ruuat ja tarjoilu oli monipuolista. Kaikilla oli oikein mukavaa. Kun sitten yön tunteina vieraiden lähdettyä jälleen kerran purkauduin väärällä tavalla ja kävin käsiksi vaimooni, pidimme aamulla pitkän ja vakavan tuumaustauon. Lopputulos oli se, että minun on vihdoinkin katsottava itseäni peilistä ja tehtävä kertakaikkinen parannus. Myönsin, että lapsuudesta lähtien havaittavissa ollut väkivaltaisuute-

ni oli saatava aisoihin. Toinen vaihtoehto oli, että lupaavasti alkanut avioliittomme kariutuisi. Tunsin itseni niin tyhjäksi ja hermostuneeksi matkallani Lyömättömään Linjaan, että ajoin harhaan ja saavuin paikalle hieman myöhässä. Olin rikki, masentunut ja täysin lopussa. Tuntui, että olisi parempi lopettaa itsensä. Minä en ilmeisestikään voisi väkivaltaisuudelleni mitään. Ilta sujui kuitenkin hyvin. Sain kerrottua oman tarinani ja kuuntelin tarkkaavaisesti paikalla olleiden muitten miesten puhetta elämästään. Vapauduin ja itkin huojentuneisuudesta tajutessani, että minulla voisi vielä olla mahdollisuus. Kävin jouluun asti joka sunnuntai-ilta L.L:ssa ja aloin hiljalleen nähdä oman elämänkaareni uudessa valossa. L.L:n istuntoja täydensivät vielä jokaviikkoinen kahdenkeskinen keskustelu terapeutin kanssa Jussi-projektissa Helsingissä. Vähitellen osaset alkoivat loksahdella kohdalleen, kun sain läpikäydä omaa väkivaltaisuuttani. Vaimoni tuki alusta lähtien tervehtymistäni ja hänkin aloitti oman terapiansa selvittääkseen aiemman elämänsä ja meidän lyhyen yhteisen elämämme ahdistuksia. Tajusin, että vaimoni pelkäsi minua ja että minun tehtäväni oli saada hänet vakuuttuneeksi siitä, että en enää löisi. Valtava vuosikymmenten aikana sisimpääni kerääntynyt häpeän möykky on vähitellen karissut pois. Olen vapautunut ja tunnen energiani lisääntyneen, kun ei tarvitse kantaa väkivaltaisesta käyttäytymisestä aiheutuvaa häpeää tunnollaan. Vaimon kanssa olemme opetelleet kertomaan myös kielteisistä tunteista. Riitelyä ei ole tarvinnut lopettaa, mutta on pidettävä huoli siitä, ettei koko bensa-asema pala kun ollaan eri mieltä asioista. Elämä tuntuu elämisen arvoiselta ja koen olevani varmempi mies kuin ennen. Olen päässyt keski-ikäisenä miehenä uudelleen kiinni elämästä, jota aiemmin synkensi väkivaltaisuus. Ei ihmisen väkivaltaisuudesta tarvitse tehdä yhtään sen pahempaa kuin se on, mutta sen kanssa ei saa jäädä elämään. (Teemu) Vuosina 1993-1996 Lyömätön Linja -toiminnan taustayhteisönä toimi Naisten Apu Espoossa ry. Toimintaa rahoitti Raha-automaattiyhdistys. Vuoden 1997 vaihteessa Lyömätön Linja päätettiin luovuttaa Naisten Apu Espoossa ry:ltä miesten omille harteille ja edelleen miesjärjestö Miessakit ry:lle. Taustalla oli ajatus siitä, että miehet itse ryhtyisivät rakentavalla tavalla hoitamaan perheväkivallan katkaisua ja ehkäisyäja kehittämään toimintaa edelleen yhteistyössä naisjärjestöjen kanssa. Edellytyksenä toiminnan siirtämiselle oli, että Lyömätön Linja jatkaisi edelleen entisillä ja toimivaksi havaituilla periaatteilla. Näihin periaatteisiin myös Miessakit ry sitoutui ja Espoossa aloitettu toiminta työntekijöineen siirtyi Helsinkiin. Lyömättömän Linjan selkärankana olivat alkuvuosien aikana toiminnan kehittämiseen osallistuneet pioneerityöntekijät ja muut työtä tukeneet henkilöt ja yhteisöt. Miessakit ry:n Lyömättömän Linjan työntekijät vaihtoivat 1990-luvun lopulla kukin vuorollaan toisiin tehtäviin. Espoossa aloitettua Lyömätöntä Linjaa ei ollut enää alkuperäisissä tavoitteissaan olemassa ja työ eli vain entisten työntekijöiden kokemuksina ja arvokkaana tietotaitona. Miessakit ry palkkasi Lyömätön Linja -toimintaansa varten uudet työntekijät, jotka aloittivat toiminnan toteuttamisen. Miessakit ry toteuttaa edelleen Lyömätön Linja -toimintaa. Siihen voi tutustua lähemmin osoitteessa www.miessakit.fi. 15

1.1.2 Uudelleen käynnistys Espoossa vuonna 2000 Lähdettyäni Miessakit ry:n palveluksesta alkuvuodesta 1999, sain yhteydenoton Sirkka Liisa Aaltiolta. Hän kysyi halukkuudestani tulla käynnistämään uudelleen Lyömätön Linja -toimintaa Espooseen. Naisten Apu Espoossa ry oli lupautunut hakemaan Raha-automaattiyhdistykseltä uudelleen projektiavustusta Lyömätön Linja Espoossa -toiminnalle, mikäli ryhdyn vastaamaan vanhoilla periaatteilla toimivan Lyömättömän Linjan käynnistämis- ja kehittämistyöstä. Kiitin luottamuksesta ja vastasin pyyntöön myöntävästi jääden odottamaan tulevaa rahoituspäätöstä. Joulukuussa 1999 sain Sirkka Liisa Aaltiolta tiedon, että Raha-automaattiyhdistys on esittänyt valtioneuvostolle kahden vuoden projektiavustusta Lyömätön Linja -toiminnan uudelleen käynnistämiseksi Espoossa vuosina 2000 2001. Tämä päätös merkitsi myös sitä, että aloitin vuoden 2000 vaihteessa Lyömättömän Linjan työn uudelleen. Kesän aikana toiminnan toiseksi työntekijäksi palkattiin J-P Salonen, joka oli jo aikaisemmin perehtynyt toimintaan opiskelujensa aikana. Toiminnan uudelleen käynnistämiseen osallistui myös Lyömättömän Linjan pioneeri Lasse Reijomaa. Lisäksi muutamat toiminnassa mukana olleet asiakasmiehet olivat auttamassa siinä, että miesten vertaisryhmätoiminta saatiin uudelleen käyntiin Espoossa. Ensimmäinen miesten ryhmäistunto pidettiin toukokuun alussa ja siitä ryhmätoiminta käynnistyi uudelleen. Vuosien 2001-2002 aikana toteutettiin miestapaamisten ja muun toiminnan ohella viikoittain kaksi erillistä miesten vertaisryhmää. Aktiivisen ryhmätoiminnan vuoksi sivutoimisiksi ryhmänohjaajiksi palkattiin diakoni ja perheneuvoja Matti Lampela ja lastenvalvoja Tapani Wacklin. Huhtikuussa vuonna 2000 Espoon Leppävaaran Harakantielle, asuinkerrostalojen, perheiden ja kotien keskelle majoittui tietokoneineen ja kännyköineen kaksi nuorta sosiaalialan ammattilaista. Kaksi miestä, joiden mukana Lyömätön Linja palasi Espooseen. Naisten Apu Espoossa ry:n perheväkivaltaprojektin yhteyteen maaliskuussa 1993 perustettu Lyömätön Linja toimi vuoden 1996 loppuun Raha-automaattiyhdistyksen rahoittaman Naisten Apu Espoossa ry:n hallinnossa ja taloudessa. Neljän toimintavuoden aikana 1993-1996 luotiin periaatteet, joiden mukaisesti väkivaltaisesta käytöksestään eroon pyrkiviä miehiä autettiin ryhmätoiminnan, yksilötapaamisten ja puhelinpäivystyksen keinoin. Lyömätön Linja sai julkisuudessa runsaasti huomiota ja tunnetaan nykyäänkin ensimmäisenä suoraan väkivaltaisten miesten vastuuttamiseen ja tukemiseen erikoistuneena työmuotona Suomessa. Lyömättömän Linjan tärkein voimavara oli tuolloin tähän pioneerityöhön hakeutuneet ja sitoutuneet miehet: Lasse Reijomaa, Marko Hytinkoski, Jari Hautamäki, Erkki Haramo, J-P Salonen ja Miika Peltonen sekä heidän tukenaan toimineet henkilöt ja yhteisöt. 16

Lyömätön Linja tarvitsee perustamisvaiheestaan alkaen kiinteät yhteydet muihin väkivaltatyötä tekeviin tahoihin. Perheväkivaltaan puuttuminen vaatii yleensä aina usean tahon yhteistyötä. Lyömätön Linja haluaakin näin ollen asettua yhteistyöhön sosiaali- ja terveystoimen perus- ja erityispalvelujen, poliisin ja syyttäjän ja perheneuvontatyön kanssa. Lyömätön Linja- toiminnan lähtökohtana ovat kansalliset ja kansainväliset asiakirjat ja suositukset naisiin ja lapsiin kohdistuvan väkivallan vastaisen työn vähimmäistasosta, jota valtakunnallisesti ja paikallisesti Suomen hallituksen tasa-arvo-ohjelman perusteella tulee noudattaa. (Aaltio 19.9.2000.) 1.1.3 Kehittyvä Lyömätön Linja Espoossa toiminta Lyömätön Linja Espoossa -toiminta eteni suunnitelmien mukaisesti. Tilat Harakantiellä osoittautuivat toimiviksi ja miehet löysivät tiensä sinne. Myös puheluja alkoi tulla ja edelleen osa soittajista oli naisia. Miehiä tavattiin yksilötapaamisissa ja ryhmäilloissa oli paikalla keskimäärin 4-5 miestä. Ryhmä kokoontui joka viikko, lukuun ottamatta kesällä pidettyä taukoa. Miesten kanssa tehtävä työ alkoi vähitellen jäsentyä sekä aikaisempien kokemustemme että toimivien ulkomaisten mallien mukaisesti. Kehitimme Väkivallan katkaisu -ohjelmaa, joka on tavoitteellinen ja selkeä kokonaisuus. Ohjelma pitää sisällään toiminnan kannalta keskeiset toimintamuodot. Näitä toimintamuotoja ovat puhelinpalvelu, yksilökeskustelut ja ryhmätoiminnat. Väkivallan katkaisu -ohjelman vaikuttavuuden selvittämiseksi toimintaan liitettiin myös seurantaa, jonka raportointia varten haettiin ulkopuolinen arvioitsija. Ohjelmaan liitettiin myös verkostotyötä eri viranomaisten ja yhteistyökumppaneitten kanssa. Tämän yhteistyön avulla jokainen perheenjäsen tuli autetuksi. Erityisen arvokkaita olivat yhteistyökokemukset turvakodin, perheneuvolan ja Espoon poliisin kanssa. Lyömätön Linja Espoossa -toiminta otettiin eri tahoilla myönteisesti vastaan. Toiminnan tarpeellisuudesta erityisesti espoolaiset ammattiauttajat ja viranomaiset antoivat runsaasti kannustavaa palautetta. Useat paikalliset lehdet olivat kiinnostuneita toiminnasta ja tekivät siitä kertovia lehtiartikkeleita. Lehtiartikkelit toteuttivatkin osaltaan tarvittavaa tiedotusta ja toivat sitä kautta verkostoomme uusia auttajatahoja sekä asiakkaita. Lyömätön Linja Espoossa -toiminnassa vietettiin 29.9.2000 avoimien ovien tapahtumaa. Paikalle oli kutsuttu tiedotusvälineitä ja eri yhteistyökumppaneita pääkaupunkiseudulta. Tapahtumaan osallistui runsaat 40 henkilöä ja teemapäivä toteutui suunnitellulla tavalla. Syksyllä 2000 aloitettiin neuvottelut Espoon poliisin ja kihlakunnan syyttäjäviraston sekä Lyömätön Linja -toiminnan keskinäisestä yhteistyöstä. Yhteistyön perusajatuksena oli tarjota väkivallasta epäillylle miehelle mahdollisuus väkivaltakierteen katkaisuun. Tavoitteena oli, että väkivallasta epäilty voidaan saattaa yhteistyön avulla osallistumaan Väkivallan katkaisu -ohjelmaan. Yhteistyöstä kehittyi Perheväkivalta Rikosprosessissa - yhteistyömalli, joka toimii edelleen (katso luku 2.3.1). Vuonna 2003 yhteistyömalliin liitettiin Naistenapu palvelu (turvakodin avopalvelu), jonka kautta myös asianomistajana oleva nainen saa itselleen tarvittavaa apua ja tukea väkivallasta selviytymiseen. 17

Lyömätön Linja -toiminnan uudelleen käynnistäminen oli haastavaa, mutta palkitsevaa työtä. Toteutimme projektisuunnitelman mukaiset tehtävät kiitettävästi ja onnistuimme usealla eri tehtäväalueella. Väkivallan katkaisu -ohjelma lisäsi miesten kanssa tehtävän työn selkeyttä ja tavoitteellisuutta sekä edesauttoi merkittävästi työn päivittäistä suorittamista. Espoolaisten ammattiauttaja- ja viranomaistahojen kanssa kehittyi toimintamalleja asiakastapausten hoitamiseen. Perheväkivaltatilanteen jälkeen kaikkia perheenjäseniä autettiin eri tahojen yhteistyönä. Haluan tässä yhteydessä mainita erityisesti yhteistyön, jota toteutettiin Leppävaaran perheneuvolan kanssa. Tämän yhteistyön kehittymisen kannalta keskeiset pioneerit olivat perheneuvojat Marita Saxen, Virve Nousiainen ja Laila Piiroinen. Yhteistyö tuotti hyviä tuloksia ja tiesimme, että perheenjäsenet ovat selviytyneet väkivallasta turvalliseen perhe-elämään. Olen 43-vuotias avoliitossa asuva kahden vaippaikäisen pikkulapsen isä. Ensimmäinen väkivaltatilanteeni tapahtui kun olin parikymppinen ja silloisen tyttöystäväni kanssa laivaristeilyllä. Lätkin ja potkin tyttöystäväni mustelmille hytissä ja jouduttuani laivan putkaan haukuin vielä laivapoliisin aamulla pahimmaksi paskiaiseksi joka oli sotkeutunut asioihini. Olin kyllä kännissä ja ehkä pitkästynyt laivamatkaan, ehkä tyttöystäväni ei käyttäytynyt niin kuin olisin halunnut hänen käyttäytyvän, ehkä oli mustasukkainen jostain olemattomasta asiasta. Väkivaltatilanteet olivat 3-vuotisen suhteemme loppuvaiheessa lähinnä haukkumista, huorittelua, tönimistä ja puristelua. Lopullinen niitti tuli ulkomailla kun yhden päivän mykkäkoulun päätteeksi potkin tyttöystävältäni kylkiluut hajalle ja hakkasin häntä sohvatyynyllä. Tilanteen jälkeen katsoin itseäni peilistä ja näin siellä oman isäni raivoavan. Meidän piti mennä naimisiin samana kesänä. Paljon asioista oli jo järjestelty, sitten tyttöystäväni sanoi että häät voi unohtaa ja hän muuttaa erilleen. Olin yksinäinen ja epätoivoinen. Anteeksipyyntöni eivät enää tehonneet, hyvityksiäni ei enää tarvittu, vaivuin syvään masennukseen ja eläminen alkoi tuntua turhalta. Luin väkivaltaan liittyvää kirjallisuutta ja otin yhteyttä Lyömättömään Linjaan. Hitaasti aloin ymmärtää itseäni, omia tunteitani ja opin analysoimaan omia tekemisiäni. Kun teen jotain miltä minusta tuntuu ja ymmärrän miltä toisesta tuntuu. Opin mitä on empatia ja aktiivinen kuuntelu. En saanut lapsuudenkodissani mallia rakentavasta ristiriitojen käsittelystä vaan huutamista, mykkäkoulua ja pelottelua. Miehen malliani en voinut rakentaa omasta isästäni, joka ryyppäsi, löi äitiäni, kävi vieraissa naisissa, suuttui silmittömästi asioista joita muut eivät ymmärtäneet. Kotonani ei keskusteltu pettymyksistä, eikä tunteita sopinut näyttää. Lasten kehuminen oli ehdottomasti kiellettyä, koska sillä pelättiin että he ylpistyvät. Väkivaltatilanteeni johtuivat omasta huonosta olostani ja omista ahdistuksistani. Minulla ei ollut työkalupakissani kykyä puhua ongelmistani ja tunteistani. Olen kokenut, että löysin henkisen minäni kuusi vuotta sitten. Ilmeisesti fiilikseni voisi olla sama kuin jollakin joka löytää uskonsa. 18

Kun nyt vuosia kestäneen prosessin jälkeen pystyn löytämään vihastuessani muita teitä vihanpurkamiseen kuin aikoinaan niin koen siitä syvää tyydytystä. Tunnen usein vatsassani tutun ahdistavan tunteen ja se on kuin pirisevä puhelin joka hälyttää itseni tarkkailutilaan. Aikoinaan jouduin helposti tunnekuohuun enkä pystynyt enää kuuntelemaan itseäni. Uskon, että perheväkivalta on todellinen yhteiskunnan tiedostamaton ongelma. Vallankäyttö perheissä on yleistä. Mielestäni jokaisella miehellä on mahdollisuus parantua perheväkivallasta kun kaikki lähtee omasta vastuusta. Riidellä saa, vihainen voi olla mutta nimitellä ja lyödä ei saa. Toisessa voi olla vikaa ja itsessä voi olla vikaa mutta asioista puhuminen helpottaa. Tiedän, että nyt pystyn antamaan paremman kasvualustan omille lapsilleni ja tulen katkaisemaan sukupolvien välisen puhumattomuuden muurin. Nyt kun aikaa on kulunut tiedän, että en palaa enää entiseen. Onnellisuuteni tulee nykyisestä perhetilanteestani, eikä se tule enää materiaalisen hyvän ja statuksen haalimisesta vaan siitä että elän täysillä nykyhetkeä. Olen onnellinen että olen läpikäynyt perheväkivaltakriisini ja ilman sitä en olisi sitä mitä nyt olen. (Kartsa) Edellä kirjoittamani Lyömätön Linja Espoossa toiminnan historia on omakokemukseni ja olen hyödyntänyt tässä päiväkirjamerkintöjäni, jotka ajoittuvat vuoteen 2000. Kuluneen yhdentoista vuoden aikana on ollut haasteita, mutta myös hyvin paljon iloa tuottavia kokemuksia. Seuraavassa kerron lyhyesti Lyömätön Linja Espoossa -toiminnan nykyhetkestä ja keskityn Väkivallan katkaisu -ohjelmaan, joka on edelleen keskeinen osa Espoossa aloitetun Lyömätön Linja -toiminnan perustehtävää. Tämän jälkeen siirryn tarkastelemaan Miehen Linja -toiminnan alkuhetkiä, jotta Luottamusta Miehen Linjalla - tutkimushankkeen konteksti on määriteltävissä. Lyömätön Linja Espoossa -toiminnan nykytilanne Maaliskuussa 2012 tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Naisten apu Espoossa ry aloitti Lyömätön Linja toiminnan valmistelun ja varsinainen toiminta aloitettiin vuotta myöhemmin. Toiminta on tavoittanut kohderyhmänsä hyvin ja työ on ollut laadukasta. Viimeisten vuosien aikana väkivallan katkaisutyön lisäksi on kehitetty väkivaltaa ennaltaehkäisevää työtä, ja erilaiset kehittämistehtävät ovat asiakastyön rinnalla saaneet jalansijaa. Lyömätön Linja Espoossa -toiminnassa miesten kanssa tehtävä työ keskittyy edelleen Väkivallan katkaisu -ohjelmaan. Miehet tulevat tähän ohjelmaan vapaaehtoisesti. Suurin osa miehistä ottaa itse yhteyttä. Yhteydenoton taustalla ovat usein puolison toiveet ja se, että avun hakeminen on edellytys mahdollisen suhteen jatkumiselle. Lisäksi havaintoja on ollut yhä enenevässä määrin myös siitä, että mies on pelästynyt omaa käytöstään, hakenut tietoa internetin kautta ja ottanut sen jälkeen yhteyttä Lyömättömään Linjaan. Osa miehistä tulee Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen kautta Perheväkivalta rikosprosessissa -yhteistyömallin mukaisesti. Miehiä ohjautuu asiakkaaksi myös lastensuojelun, perheneuvoloiden, turvakodin tai muiden tahojen ohjaamina. Miehen tultua asiakkaaksi hänen puolisolleen tehdään palveluohjaus, jossa kartoitetaan puolison tilanne ja hänelle etsitään tarkoituksenmukainen apu tarjolla olevasta palvelujärjestelmästä. Palveluohjaus tapahtuu pääasiassa puhelimitse, puolison tapaamisia on toteutettu kokeiluluontoisesti myös 19

Lyömättömän Linjan toimitiloissa. Palveluohjauksessa puolisolle kerrotaan Väkivallan katkaisu - ohjelmasta ja sen periaatteista sekä työskentelytavoista. Tarvittaessa puolison kanssa voidaan laatia turvasuunnitelma mahdollisten väkivaltatilanteiden varalle. Palveluohjaukseen sisältyy myös seurantaa. Väkivallan katkaisu -ohjelman keskeiset toimintamuodot ovat edelleen puhelinpalvelu, yksilökeskustelut ja ryhmätoiminta. Ohjelma alkaa aina yksilötyöskentelyllä. Ennen ryhmäohjelmaan osallistumista Lyömättömän Linjan asiakkaat käyvät riittävän ajan yksilötapaamisissa ja ryhmäohjelman aloitusajankohta sovitaan jokaisen miehen kohdalla erikseen. Yhtenä periaatteena on, ettei akuutissa kriisissä olevaa miestä oteta ryhmään. Ryhmäohjelmaan osallistuminen edellyttää mieheltä ryhmätyöskentelyyn vaadittavia valmiuksia ja kykyä ottaa vastuuta omasta elämäntilanteestaan. Mies sitoutuu ohjelmaan kirjallisella sopimuksella. Sopimus sisältää periaatteita ja ryhmään liittyviä sääntöjä, miehen tukihenkilön yhteystiedot ja tiedon siitä, että miehen puoliso voi olla tarvittaessa luottamuksellisessa yhteydessä Lyömättömään Linjaan. Väkivallan katkaisu -ohjelmaan yhteyttä ottaneista miehistä kaikki eivät voi osallistua koko ohjelmaan, osa kokee hyötyvänsä lyhyemmästä työskentelyjaksosta ja osa miehistä ohjataan jonkun muun auttamistahon piiriin. Tällaisia ovat esimerkiksi päihdehoitoa vaativat henkilöt tai ne, jotka eivät muilla perusteilla arvioitaessa hyödy Väkivallan katkaisu -ohjelmasta. Väkivallan katkaisu -ohjelmaan sitoutuneet miehet osallistuvat Veturi (vertaistukiryhmä) - ryhmäohjelmaan, joka kestää 15 viikkoa sisältäen yhden puolitoista tuntia kestävän ryhmäistunnon viikossa. Ryhmäohjelma on strukturoitu niin, että jokaisella ryhmäkerralla on etukäteen valittu teema ryhmäohjelman mukaan. Teemat käsittelevät muun muassa väkivallan eri muotoja ja väkivallan seurauksia sekä miehen mittaa ja kunniaa. Ryhmäistunnon aikana keskustelu jakautuu pääasiassa kahteen osaan. Puolet ajasta käytetään miesten tilanteiden käsittelyyn ja puolet ryhmäkerran teemaan. Ohjaajat huolehtivat siitä, että ryhmässä tapahtuva keskustelu liittyy aina ryhmäistunnon teemaan ja tavoitteisiin. Yksilötapaamisia järjestetään myös ryhmään osallistumisen aikana ja siten työskentelyä voidaan syventää yksilökeskusteluissa. Ryhmäohjelman päättymisen jälkeen miehet jatkavat yksilökeskusteluja yksilöllisten tarpeiden mukaan. Väkivallan katkaisu -ohjelmaan sitoutuneen miehen työskentelyprosessi ohjelmassa kestää keskimäärin 1,5 vuotta puolen vuoden seuranta-aika mukaan lukien. Väkivallan katkaisu -ohjelmaan sisältyy väkivallan käyttöön ja sen vähenemiseen liittyvää arviointia. Tätä toteutetaan lomakkeiden avulla ohjelman eri vaiheissa. Ohjelman aikana voidaan järjestää myös paritapaamisia, jotka toteutetaan pääasiallisesti eri yhteistyötahojen kanssa. Paritapaamisen järjestämisessä otetaan huomioon aina puolison ja lasten turvallisuuteen liittyvät näkökohdat. Väkivallan katkaisu -ohjelma päättyy tilaisuuteen, jossa miehelle annetaan todistus ohjelman suorittamisesta. Todistuksesta toimitetaan kopio miehen sopimuksessa mainitulle tukihenkilölle ja puolisolle. Tilaisuuden jälkeen mies siirtyy itsenäiseen työskentelyyn. Väkivallan katkaisu -ohjelmaan kuuluva arviointitapaaminen tapahtuu puolen vuoden kuluttua ohjelman päättymisestä. 20