Kirjoitus Sääntöjä
Sisältö Tavutussääntöjä ja apuneuvoja 5 Tavutusohjelman toimintapa 5 Tavutussääntöjä 6 Keinoja 6 Vihjetavu 6 Katkeamaton väli 6 Katkeamaton tavuviiva 7 ISO vai pieni alkukirjain? 7 Nimet 7 Arvonimet 8 Te ja te 8 Väliotsikko paikalleen 8 Hakemisto 9 Tavutussääntöjä ja apuneuvoja 12 Tavutusohjelman toimintapa 12 Tavutussääntöjä 13 Keinoja 13 Vihjetavu 13 Katkeamaton väli 13 Katkeamaton tavuviiva 14 ISO vai pieni alkukirjain? 14 Nimet 14 Arvonimet 15 Te ja te 15 Väliotsikko paikalleen 15 Hakemisto 16 Tavutussääntöjä ja apuneuvoja 19 Tavutusohjelman toimintapa 19 Tavutussääntöjä 20 Keinoja 20 Vihjetavu 20 Katkeamaton väli 20 Katkeamaton tavuviiva 21 ISO vai pieni alkukirjain? 21 Nimet 21 Arvonimet 22 Te ja te 22 Väliotsikko paikalleen 22 Hakemisto 23
Kirjoitussääntöjä
Sisältö Tavutussääntöjä ja apuneuvoja...3 Tavutusohjelman toimintapa...3 Tavutussääntöjä...4 Keinoja...4 Vihjetavu...4 Katkeamaton väli...4 Katkeamaton tavuviiva...5 ISO vai pieni alkukirjain?...5 Nimet...5 Arvonimet...6 Te ja te...6 Väliotsikko paikalleen...6 Hakemisto...7 Typoteesejä Tavutussääntöjä ja apuneuvoja Tavutusohjelman toimintapa Mikään tavutusohjelma ei ole täydellinen. Siksi taiton viimeistelyyn tarvitaan ihmistä, jonka apuna onneksi on muutama tärkeä näppäinkomento. Tavutusohjelmat toimivat tavutusalgoritmien ja valmiiden sanastojen varassa. Pääpaino on jommallakummalla. PageMakerissa pääpaino on sanastossa, mutta käyttäjä voi määritellä algoritmin ja sanaston yhteiskäytön, jolloin tavutus sujuu kaikkein joustavimmalla tavalla. Tavutusalgoritmi syntyy sanojen rakenteista johdetuista loogisista säännöistä. Niiden avulla ohjelma määrittelee kaikki sanan sallitut tavutuskohdat, ja kehittyneet tavutusohjelmat osaavat vielä panna ne paremmuusjärjestykseen. Paras tavutuskohta on se, joka on lukijan kannalta ymmärrettävin: esimerkiksi yhdyssanan yhdysosien välit ja sanan ja sen etuliitteen rajat (dia-grammi, de-generoitua). Tavutusalgoritmien apuna ovat tavutusohjelmaan lisätyt sanastot, jotka auttavat silloin, kun sanan oikea tavutus ei noudatakaan algoritmia. Tavutuskohdan valintaan vaikuttavat myös mm. taitto-ohjelmaan asetetut merkkitiheys- ja - ennen kaikkea - sanaväliarvot. Mitä tiukemmin ne on rajattu, sitä vähemmän mahdollisuuksia tavutusohjelmalla on käyttää parasta tavutuskohtaa. Toisaalta liian väljät arvot kostautuvat rivien huonona ulkonäkönä. Myös muutamat muut ohjearvot - lyhimmän tavutettavan sanan pituus ja peräkkäisten tavutettavien rivien lukumäärä - vaikuttavat tavutusohjelman ratkaisuihin. Tavutuksen määräytym- 5
inen on lopputulos monien parametrien mutkikkaasta mutta nopeasta yhteensovittamisesta. Se on samalla vaikein tehtävä, johon taittoohjelma joutuu. Jos annetut ehdot tai arvot on mahdotonta totuttaa, ohjelma voi pakotettuna tehdä täysin poikkeavan, ohjearvoista piittaamattoman ratkaisun. Tavutussääntöjä Hyvässä tavutuksessa noudatetaan seuraavia sääntöjä: Sanaa ei pidä jakaa siten, että jommallekummalle riville tulee vain yksi kirjain: a-sianajaja, turvautu-a. Näin ei käytännössä tapahdukaan, jos taitto-ohjelmassa tavun minimipituudeksi on määrätty kaksi kirjainta. Sanaa ei pidä jakaa siten, että rivin alkuun tai loppuun jää peräkkäin vain kaksi samaa vokaalia: aamusta, tärke-ää. Lopputulos voi pahimmillaan olla käsittämätön, ja pysäyttää lukemisen varmasti. Tavutukset vokaaliparien välistä eivät ole suotavia. Kaikkein varottavampia ovat u- ja y-loppuiset vokaaliparit: tila-ukset, määrä-ys. Muutkin vokaaliparit voivat aiheuttaa luonnottomia tavutuksia, vaikka ne aapisen mukaan olisivatkin oikein: esimerkiksi uppo-amassa. Yhdyssanat pyritään jakamaan yhdysosien välistä. Se on sanahahmon kannalta selvintä, ja tästä poikkeaminen voi jopa muuttaa sanan merkitystä: ruonoil-ta vai runo-ilta? Johtaja-nakin vai johtajanakin? Tällaisissa tapauksissa mikään tavutusohjelma ei osaa valita parasta vaihtoehtoa; siksi taittajan ja oikolukijan on luettava teksti ja myös ymmärrettävä se. Keinoja Taitto-ohjelmissa on muutamia tärkeitä keinoja, joilla tekstin rivittymistä voi hallita ja muokata paremmaksi: vihjetavu, katkeamaton väli, katkeamaton tavuviiva ja pehmeä rivinvaihto. Kaikkia näitä hallitaan omilla näppäinkomennoillaan. Vihjetavu Vihjetavua tarvitaan silloin, kun ohjelma ei itse osaa tavuttaa oikeasta tai muuten haluamastamme paikasta. Vihjetavu on lyötäessä näkymätön tavuviiva, joka lyödään haluttuun tavutuskohtaan. Tämä käsky ylittää ohjelman oman tavutusehdotuksen. Eniten vihjetavua tarvitaan silloin, kun teksti sisältää vierasperäisiä nimiä tai sanoja. Ohjelma pyrkii tavuttamaan koko tekstin varsinaisen kielen algoritmia tai sanastoa käyttäen. Sen seurauksena vieraskieliset nimet tai sanat tavuttuvat väärin. Oma ryhmänsä ovat sanat, jotka eri tavoin tavutettuina saavat eri merkityksen: kaivo-saukko, kaivos-aukko. Tavutusohjelmasta voi tuskin koskaan tulla niin viisas, että se ymmärtäisi lauseyhteydestä, kumpaa sanaa tarkoitetaan. Siksi nämäkin virheet korjataan vihjetavulla. Katkeamaton väli Tietyt kirjain- ja numeroyhdistelmät pyritään pitämään yhtenäisinä silloinkin, kun ne osuvat rivinvaihtokohtiin. Näitä ovat päivämäärät, pitkät luvut, puhelinnumerot, henkilönimen alkukirjaimet (esim. J. K: V. Paasio) sekä luvut, joiden perässä on jokin yksikkö (esim. 10 %). Silloin tavallinen välilyönti on korvattava katkeamattomalla välillä (joissain tapauksissa katkeamattomalla ohukkeella). Katkeamaton tavuviiva Katkeamatonta tavuviivaa tarvitaan melko harvoin; tällainen esimerkki löytyy kuitenkin automallista Saab 9-5, joka tekstissä kirjoitetaan juuri näin, tai lentokonetyypistä DC-8, DC-10. Rivi ei saa katketa mallimerkinnän välistä, siksi väliin lyötävän tavuviivan (oikeammin yhdysmerkin) on varmuudeksi oltava katkeamaton. Pehmeä rivinvaihto. Pehmeää rivinvaihtoa tarvitaan kohdissa, joissa halutaan siirtää tietty sana alkamaan uudelta riviltä. Jos vaikka sanasta uusi mahtuu rivin loppuun vain kaksi u- kirjainta, on parasta siirtää koko sana pehmeällä rivinvaihdolla seuraavalle riville. Samaten,jos ei halua yrittää tavuttaa vierasperäistä nimeä, senkin voi siirtää alkamaan uudelta riviltä. Tavallinen rivinvaihto tekisi uudesta rivistä uuden kappaleen, mutta pehmeä rivinvaihto jatkaa vanhaa kappaletta. ISO vai pieni alkukirjain? Nimet Tottakai jokainen tietää, että erisnimet aloitetaan isolla alkukirjaimella. Tästä tiedosta huolimatta sormi aina välillä pyrkii suuhun. Se tapahtuu yleensä silloin, kun nimessä on kaksi tai useampia osia. Pitääkö kirjoittaa Punainen meri vai Punainen Meri, Helsingin yliopisto vai Helsingin Yliopisto? Onneksi tämä ei ole suurikaan pulma sikäli, että käytäntö on johdonmukainen: moniosaisten nimien ensimmäinen osa aina isolla, muut pienellä. Aina. Tämä sääntö koskee siis kirjan, elokuvan, näytelmän yms. nimiä, samoin sellaisten käsitteiden kuin merten, laitosten, koulujen jne. Siis Tampereen Yliopisto, Tyyni valtameri, Ylöjärven yhteiskoulu, Vanha testamentti, Iso tietosanakirja. Mitä tuohon kaikkein ensimmäisenä mainittuun mereen tulee niin voihan aina noudattaa tätä tyyliä: Punainenmeri, Kuollutmeri, Mustameri, Adrianmeri. Muuten: oli maailmakatsomus mikä tahansa, kristillinen Jumala käsitettäköön erisnimeksi - kuten Allah, Jehova ja Jupiter - ja kirjoitettakoon isolla alkukirjaimella, samoin Raamattu silloin, kun se on selvästi tietyn kirjan nimi. Kun me näin hengellisellä alueella liikumme, niin mainittakoon vielä, että sieltä tulee poikkeus edellä mainittuun sääntöön: Pyhä Henki on kokonaan erisnimen veroinen ja sen tähden molemmat osat saavat ison alkukirjaimen, ts. Henki ei tässä ole mikään yleiskäsite enää eikä Pyhä ole titteli. Vanhan säännön mukaan maantieteellisiin nimiin liitettävät selvitykset - pohjois-, etelä, ylä-, sisä- jne. - kirjoitetaan isolla vain milloin niiden alue on tarkkaan rajattavissa. Käytännössä rajanveto on vaikeaa ja sen 6 7
tähden on paras käyttää aina isoa alkukirjainta: Pohjois- Savo, Itä-Eurooppa, Etelä- Italia. Mutta sen sijaan muut kuin maantieteelliset lisäykset saavat pienen alkukirjaimen: natsi-saksa, nyky- Ruotsi. Kaiken kaikkiaan sanoisin, että jos tulee epäröinnin hetki jonkin tärkeän käsitteen edessä, niin mieluummin sitten pieni kuin iso kirjain. Arvonimet Kuten edellä jo pyhä-sanan kohdalla tuli todetuksi, arvonimissä ei tarvitse käyttää isoa alkukirjainta. Kohtelias kirjeenkirjoittaja tosin voi poiketa tästä säännöstä puhutellessaan korkeaa henkilöä, ja silloin hän johdonmukaisuuden nimessä myös herroittelee ja rouvittelee isolla kirjaimella: Herra Ylijohtaja, Rouva Maaherra. Mutta takanapäin tällaisista suuruuksista puhuttaessa ison alkukirjaimen käyttö on hylättävää. Näin on esim. lehtiuutisessa, jossa vaikkapa selostetaan jollekulle osoitettua puhetta. Te ja te Suomen kielen pronomini te voi olla joko yksikkö tai monikko. Se, kumpi kulloinkin on kyseessä, näkyy vain asiayhteydestä, ei alkukirjaimesta. Monen mielestä teitittely-te näköjään kuitenkin pitäisi merkitä isolla T:llä. Ainoa, missä niin voi tehdä, ovat kirjeet. Niissähän jopa sinutellaankin isolla S:llä, mikä mielestäni on turhanaikainen ainakin hyvien ystävien kesken. Eri asia sitten on, jos tieten tahtoen haluaa korostaa kunnioittavaa asennettaan sinuttelusta huolimatta. Mutta nykyisen lehtimuodin mukainen iso Teitittely haastattelukysymyksissä olisi lopetettava. Se on vastoin kielemme perinteitä, naurettavaa hienostelua. Väliotsikko paikalleen Väliotsikko ei asetu typografisesti paikalleen vain rivinvaihtoja lyömällä. Väliotsikon, joka on kahden kappaleen välissä, kuuluu olla lähempänä seuraavaa kuin edeltävää kappaletta. Tähän on hyvinkin järkeenkäypä syy: väliotsikon sisältöhän liittyy nimenomaan sitä seuraavaan eikä sitä edeltävään kappaleeseen - siksi yhteenkuuluminen on syytä ilmaista typografisesti. Yleinen, helppo tapa näyttää olevan yhden tyhjän rivin jättäminen niin väliotsikon ylä- kuin alapuolellekin, jolloin välikkeet äkkiä ajatellen ovat yhtä suuret.. Todellisuudessa ne eivät ole: koska väliotsikon pistekoko on yleensä suurempi kuin leipätekstin, se haukkaa lisätilaa yläpuoleltaan, väärästä suunnasta. Lukijan silmissä se onkin lähempänä ylempää kappaletta. Mikä sitten on oikea ylä- ja alapuolella olevan välikkeen suhde? Yksi - joskaan ei ainoa - vastaus on 2:1. PageMakerissa asia voidaan hoitaa tyylien avulla. Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa leipätekstin tyylimäärittelyissä tekstin pistekorkeus on 10 pt ja riviväli 12 pt. Leipäteksti on linjattu 12 pt:n hilaan. Väliotsikon tyylimäärittelyissä tekstin pistekorkeus on 13 pt ja riviväli 13 pt. Sekin on linjattu 12 pt:n hilaan. Lisäksi väliotsikkoa on pudotettu 8 pt perusrivin alapuolelle (kirjasin-asetukset-perusviivan siirto). Toinen, nimenomaan pitkiä väliotsikoita koskeva sääntö on, ettei niiden rivejä pitäisi tavuttaa. Jos kuitenkin on pakko tavuttaa, se pitäisi tehdä yhdyssanan yhdysosien välistä. Huolellinen taittaja ottaa huomioon myös väliotsikon sisällöllisen ajatuksen. Rivijako pitäisi tehdä niin, etteivät ajatukseltaan yhteen kuuluvat sanat joudu eri riveille. Ei näin: Tumma puku ja musta solmio. Vaan näin: Tumma puku ja musta solmio. Hakemisto A Arvonimet K Katkeamaton tavuviiva 7 Katkeamaton väli 6 Keinoja 6 N Nimet 7 T Tavutusohjelman toimintapa 5 Tavutussääntöjä 6 Tavutussääntöjä ja apuneuvoja 5 Te ja te V Väliotsikko paikalleen Vihjetavu 6 8 9
Kirjoitussääntöjä
Sisältö Tavutussääntöjä ja apuneuvoja...3 Tavutusohjelman toimintapa...3 Tavutussääntöjä...4 Keinoja...4 Vihjetavu...4 Katkeamaton väli...4 Katkeamaton tavuviiva...5 ISO vai pieni alkukirjain?...5 Nimet...5 Arvonimet...6 Te ja te...6 Väliotsikko paikalleen...6 Hakemisto...7 Typoteesejä Tavutussääntöjä ja apuneuvoja Tavutusohjelman toimintapa Mikään tavutusohjelma ei ole täydellinen. Siksi taiton viimeistelyyn tarvitaan ihmistä, jonka apuna onneksi on muutama tärkeä näppäinkomento. Tavutusohjelmat toimivat tavutusalgoritmien ja valmiiden sanastojen varassa. Pääpaino on jommallakummalla. PageMakerissa pääpaino on sanastossa, mutta käyttäjä voi määritellä algoritmin ja sanaston yhteiskäytön, jolloin tavutus sujuu kaikkein joustavimmalla tavalla. Tavutusalgoritmi syntyy sanojen rakenteista johdetuista loogisista säännöistä. Niiden avulla ohjelma määrittelee kaikki sanan sallitut tavutuskohdat, ja kehittyneet tavutusohjelmat osaavat vielä panna ne paremmuusjärjestykseen. Paras tavutuskohta on se, joka on lukijan kannalta ymmärrettävin: esimerkiksi yhdyssanan yhdysosien välit ja sanan ja sen etuliitteen rajat (dia-grammi, de-generoitua). Tavutusalgoritmien apuna ovat tavutusohjelmaan lisätyt sanastot, jotka auttavat silloin, kun sanan oikea tavutus ei noudatakaan algoritmia. Tavutuskohdan valintaan vaikuttavat myös mm. taitto-ohjelmaan asetetut merkkitiheys- ja - ennen kaikkea - sanaväliarvot. Mitä tiukemmin ne on rajattu, sitä vähemmän mahdollisuuksia tavutusohjelmalla on käyttää parasta tavutuskohtaa. Toisaalta liian väljät arvot kostautuvat rivien huonona ulkonäkönä. Myös muutamat muut ohjearvot - lyhimmän tavutettavan sanan pituus ja peräkkäisten tavutettavien rivien lukumäärä - vaikuttavat tavutusohjelman ratkaisuihin. Tavutuksen määräytym- 12
inen on lopputulos monien parametrien mutkikkaasta mutta nopeasta yhteensovittamisesta. Se on samalla vaikein tehtävä, johon taittoohjelma joutuu. Jos annetut ehdot tai arvot on mahdotonta totuttaa, ohjelma voi pakotettuna tehdä täysin poikkeavan, ohjearvoista piittaamattoman ratkaisun. Tavutussääntöjä Hyvässä tavutuksessa noudatetaan seuraavia sääntöjä: Sanaa ei pidä jakaa siten, että jommallekummalle riville tulee vain yksi kirjain: a-sianajaja, turvautu-a. Näin ei käytännössä tapahdukaan, jos taitto-ohjelmassa tavun minimipituudeksi on määrätty kaksi kirjainta. Sanaa ei pidä jakaa siten, että rivin alkuun tai loppuun jää peräkkäin vain kaksi samaa vokaalia: aamusta, tärke-ää. Lopputulos voi pahimmillaan olla käsittämätön, ja pysäyttää lukemisen varmasti. Tavutukset vokaaliparien välistä eivät ole suotavia. Kaikkein varottavampia ovat u- ja y-loppuiset vokaaliparit: tila-ukset, määrä-ys. Muutkin vokaaliparit voivat aiheuttaa luonnottomia tavutuksia, vaikka ne aapisen mukaan olisivatkin oikein: esimerkiksi uppo-amassa. Yhdyssanat pyritään jakamaan yhdysosien välistä. Se on sanahahmon kannalta selvintä, ja tästä poikkeaminen voi jopa muuttaa sanan merkitystä: ruonoil-ta vai runo-ilta? Johtaja-nakin vai johtajanakin? Tällaisissa tapauksissa mikään tavutusohjelma ei osaa valita parasta vaihtoehtoa; siksi taittajan ja oikolukijan on luettava teksti ja myös ymmärrettävä se. Keinoja Taitto-ohjelmissa on muutamia tärkeitä keinoja, joilla tekstin rivittymistä voi hallita ja muokata paremmaksi: vihjetavu, katkeamaton väli, katkeamaton tavuviiva ja pehmeä rivinvaihto. Kaikkia näitä hallitaan omilla näppäinkomennoillaan. Vihjetavu Vihjetavua tarvitaan silloin, kun ohjelma ei itse osaa tavuttaa oikeasta tai muuten haluamastamme paikasta. Vihjetavu on lyötäessä näkymätön tavuviiva, joka lyödään haluttuun tavutuskohtaan. Tämä käsky ylittää ohjelman oman tavutusehdotuksen. Eniten vihjetavua tarvitaan silloin, kun teksti sisältää vierasperäisiä nimiä tai sanoja. Ohjelma pyrkii tavuttamaan koko tekstin varsinaisen kielen algoritmia tai sanastoa käyttäen. Sen seurauksena vieraskieliset nimet tai sanat tavuttuvat väärin. Oma ryhmänsä ovat sanat, jotka eri tavoin tavutettuina saavat eri merkityksen: kaivo-saukko, kaivos-aukko. Tavutusohjelmasta voi tuskin koskaan tulla niin viisas, että se ymmärtäisi lauseyhteydestä, kumpaa sanaa tarkoitetaan. Siksi nämäkin virheet korjataan vihjetavulla. Katkeamaton väli Tietyt kirjain- ja numeroyhdistelmät pyritään pitämään yhtenäisinä silloinkin, kun ne osuvat rivinvaihtokohtiin. Näitä ovat päivämäärät, pitkät luvut, puhelinnumerot, henkilönimen alkukirjaimet (esim. J. K: V. Paasio) sekä luvut, joiden perässä on jokin yksikkö (esim. 10 %). Silloin tavallinen välilyönti on korvattava katkeamattomalla välillä (joissain tapauksissa katkeamattomalla ohukkeella). Katkeamaton tavuviiva Katkeamatonta tavuviivaa tarvitaan melko harvoin; tällainen esimerkki löytyy kuitenkin automallista Saab 9-5, joka tekstissä kirjoitetaan juuri näin, tai lentokonetyypistä DC-8, DC-10. Rivi ei saa katketa mallimerkinnän välistä, siksi väliin lyötävän tavuviivan (oikeammin yhdysmerkin) on varmuudeksi oltava katkeamaton. Pehmeä rivinvaihto. Pehmeää rivinvaihtoa tarvitaan kohdissa, joissa halutaan siirtää tietty sana alkamaan uudelta riviltä. Jos vaikka sanasta uusi mahtuu rivin loppuun vain kaksi u- kirjainta, on parasta siirtää koko sana pehmeällä rivinvaihdolla seuraavalle riville. Samaten,jos ei halua yrittää tavuttaa vierasperäistä nimeä, senkin voi siirtää alkamaan uudelta riviltä. Tavallinen rivinvaihto tekisi uudesta rivistä uuden kappaleen, mutta pehmeä rivinvaihto jatkaa vanhaa kappaletta. ISO vai pieni alkukirjain? Nimet Tottakai jokainen tietää, että erisnimet aloitetaan isolla alkukirjaimella. Tästä tiedosta huolimatta sormi aina välillä pyrkii suuhun. Se tapahtuu yleensä silloin, kun nimessä on kaksi tai useampia osia. Pitääkö kirjoittaa Punainen meri vai Punainen Meri, Helsingin yliopisto vai Helsingin Yliopisto? Onneksi tämä ei ole suurikaan pulma sikäli, että käytäntö on johdonmukainen: moniosaisten nimien ensimmäinen osa aina isolla, muut pienellä. Aina. Tämä sääntö koskee siis kirjan, elokuvan, näytelmän yms. nimiä, samoin sellaisten käsitteiden kuin merten, laitosten, koulujen jne. Siis Tampereen Yliopisto, Tyyni valtameri, Ylöjärven yhteiskoulu, Vanha testamentti, Iso tietosanakirja. Mitä tuohon kaikkein ensimmäisenä mainittuun mereen tulee niin voihan aina noudattaa tätä tyyliä: Punainenmeri, Kuollutmeri, Mustameri, Adrianmeri. Muuten: oli maailmakatsomus mikä tahansa, kristillinen Jumala käsitettäköön erisnimeksi - kuten Allah, Jehova ja Jupiter - ja kirjoitettakoon isolla alkukirjaimella, samoin Raamattu silloin, kun se on selvästi tietyn kirjan nimi. Kun me näin hengellisellä alueella liikumme, niin mainittakoon vielä, että sieltä tulee poikkeus edellä mainittuun sääntöön: Pyhä Henki on kokonaan erisnimen veroinen ja sen tähden molemmat osat saavat ison alkukirjaimen, ts. Henki ei tässä ole mikään yleiskäsite enää eikä Pyhä ole titteli. Vanhan säännön mukaan maantieteellisiin nimiin liitettävät selvitykset - pohjois-, etelä, ylä-, sisä- jne. - kirjoitetaan isolla vain milloin niiden alue on tarkkaan rajattavissa. Käytännössä rajanveto on vaikeaa ja sen 13 14
tähden on paras käyttää aina isoa alkukirjainta: Pohjois- Savo, Itä-Eurooppa, Etelä- Italia. Mutta sen sijaan muut kuin maantieteelliset lisäykset saavat pienen alkukirjaimen: natsi-saksa, nyky- Ruotsi. Kaiken kaikkiaan sanoisin, että jos tulee epäröinnin hetki jonkin tärkeän käsitteen edessä, niin mieluummin sitten pieni kuin iso kirjain. Arvonimet Kuten edellä jo pyhä-sanan kohdalla tuli todetuksi, arvonimissä ei tarvitse käyttää isoa alkukirjainta. Kohtelias kirjeenkirjoittaja tosin voi poiketa tästä säännöstä puhutellessaan korkeaa henkilöä, ja silloin hän johdonmukaisuuden nimessä myös herroittelee ja rouvittelee isolla kirjaimella: Herra Ylijohtaja, Rouva Maaherra. Mutta takanapäin tällaisista suuruuksista puhuttaessa ison alkukirjaimen käyttö on hylättävää. Näin on esim. lehtiuutisessa, jossa vaikkapa selostetaan jollekulle osoitettua puhetta. Te ja te Suomen kielen pronomini te voi olla joko yksikkö tai monikko. Se, kumpi kulloinkin on kyseessä, näkyy vain asiayhteydestä, ei alkukirjaimesta. Monen mielestä teitittely-te näköjään kuitenkin pitäisi merkitä isolla T:llä. Ainoa, missä niin voi tehdä, ovat kirjeet. Niissähän jopa sinutellaankin isolla S:llä, mikä mielestäni on turhanaikainen ainakin hyvien ystävien kesken. Eri asia sitten on, jos tieten tahtoen haluaa korostaa kunnioittavaa asennettaan sinuttelusta huolimatta. Mutta nykyisen lehtimuodin mukainen iso Teitittely haastattelukysymyksissä olisi lopetettava. Se on vastoin kielemme perinteitä, naurettavaa hienostelua. Väliotsikko paikalleen Väliotsikko ei asetu typografisesti paikalleen vain rivinvaihtoja lyömällä. Väliotsikon, joka on kahden kappaleen välissä, kuuluu olla lähempänä seuraavaa kuin edeltävää kappaletta. Tähän on hyvinkin järkeenkäypä syy: väliotsikon sisältöhän liittyy nimenomaan sitä seuraavaan eikä sitä edeltävään kappaleeseen - siksi yhteenkuuluminen on syytä ilmaista typografisesti. Yleinen, helppo tapa näyttää olevan yhden tyhjän rivin jättäminen niin väliotsikon ylä- kuin alapuolellekin, jolloin välikkeet äkkiä ajatellen ovat yhtä suuret.. Todellisuudessa ne eivät ole: koska väliotsikon pistekoko on yleensä suurempi kuin leipätekstin, se haukkaa lisätilaa yläpuoleltaan, väärästä suunnasta. Lukijan silmissä se onkin lähempänä ylempää kappaletta. Mikä sitten on oikea ylä- ja alapuolella olevan välikkeen suhde? Yksi - joskaan ei ainoa - vastaus on 2:1. PageMakerissa asia voidaan hoitaa tyylien avulla. Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa leipätekstin tyylimäärittelyissä tekstin pistekorkeus on 10 pt ja riviväli 12 pt. Leipäteksti on linjattu 12 pt:n hilaan. Väliotsikon tyylimäärittelyissä tekstin pistekorkeus on 13 pt ja riviväli 13 pt. Sekin on linjattu 12 pt:n hilaan. Lisäksi väliotsikkoa on pudotettu 8 pt perusrivin alapuolelle (kirjasin-asetukset-perusviivan siirto). Toinen, nimenomaan pitkiä väliotsikoita koskeva sääntö on, ettei niiden rivejä pitäisi tavuttaa. Jos kuitenkin on pakko tavuttaa, se pitäisi tehdä yhdyssanan yhdysosien välistä. Huolellinen taittaja ottaa huomioon myös väliotsikon sisällöllisen ajatuksen. Rivijako pitäisi tehdä niin, etteivät ajatukseltaan yhteen kuuluvat sanat joudu eri riveille. Ei näin: Tumma puku ja musta solmio. Vaan näin: Tumma puku ja musta solmio. Hakemisto A Arvonimet K Katkeamaton tavuviiva 7 Katkeamaton väli 6 Keinoja 6 N Nimet 7 T Tavutusohjelman toimintapa 5 Tavutussääntöjä 6 Tavutussääntöjä ja apuneuvoja 5 Te ja te V Väliotsikko paikalleen Vihjetavu 6 15 16
Kirjoitussääntöjä
Sisältö Tavutussääntöjä ja apuneuvoja...3 Tavutusohjelman toimintapa...3 Tavutussääntöjä...4 Keinoja...4 Vihjetavu...4 Katkeamaton väli...4 Katkeamaton tavuviiva...5 ISO vai pieni alkukirjain?...5 Nimet...5 Arvonimet...6 Te ja te...6 Väliotsikko paikalleen...6 Hakemisto...7 Typoteesejä Tavutussääntöjä ja apuneuvoja Tavutusohjelman toimintapa Mikään tavutusohjelma ei ole täydellinen. Siksi taiton viimeistelyyn tarvitaan ihmistä, jonka apuna onneksi on muutama tärkeä näppäinkomento. Tavutusohjelmat toimivat tavutusalgoritmien ja valmiiden sanastojen varassa. Pääpaino on jommallakummalla. PageMakerissa pääpaino on sanastossa, mutta käyttäjä voi määritellä algoritmin ja sanaston yhteiskäytön, jolloin tavutus sujuu kaikkein joustavimmalla tavalla. Tavutusalgoritmi syntyy sanojen rakenteista johdetuista loogisista säännöistä. Niiden avulla ohjelma määrittelee kaikki sanan sallitut tavutuskohdat, ja kehittyneet tavutusohjelmat osaavat vielä panna ne paremmuusjärjestykseen. Paras tavutuskohta on se, joka on lukijan kannalta ymmärrettävin: esimerkiksi yhdyssanan yhdysosien välit ja sanan ja sen etuliitteen rajat (dia-grammi, de-generoitua). Tavutusalgoritmien apuna ovat tavutusohjelmaan lisätyt sanastot, jotka auttavat silloin, kun sanan oikea tavutus ei noudatakaan algoritmia. Tavutuskohdan valintaan vaikuttavat myös mm. taitto-ohjelmaan asetetut merkkitiheys- ja - ennen kaikkea - sanaväliarvot. Mitä tiukemmin ne on rajattu, sitä vähemmän mahdollisuuksia tavutusohjelmalla on käyttää parasta tavutuskohtaa. Toisaalta liian väljät arvot kostautuvat rivien huonona ulkonäkönä. Myös muutamat muut ohjearvot - lyhimmän tavutettavan sanan pituus ja peräkkäisten tavutettavien rivien lukumäärä - vaikuttavat tavutusohjelman ratkaisuihin. Tavutuksen määräytym- 19
inen on lopputulos monien parametrien mutkikkaasta mutta nopeasta yhteensovittamisesta. Se on samalla vaikein tehtävä, johon taittoohjelma joutuu. Jos annetut ehdot tai arvot on mahdotonta totuttaa, ohjelma voi pakotettuna tehdä täysin poikkeavan, ohjearvoista piittaamattoman ratkaisun. Tavutussääntöjä Hyvässä tavutuksessa noudatetaan seuraavia sääntöjä: Sanaa ei pidä jakaa siten, että jommallekummalle riville tulee vain yksi kirjain: a-sianajaja, turvautu-a. Näin ei käytännössä tapahdukaan, jos taitto-ohjelmassa tavun minimipituudeksi on määrätty kaksi kirjainta. Sanaa ei pidä jakaa siten, että rivin alkuun tai loppuun jää peräkkäin vain kaksi samaa vokaalia: aamusta, tärke-ää. Lopputulos voi pahimmillaan olla käsittämätön, ja pysäyttää lukemisen varmasti. Tavutukset vokaaliparien välistä eivät ole suotavia. Kaikkein varottavampia ovat u- ja y-loppuiset vokaaliparit: tila-ukset, määrä-ys. Muutkin vokaaliparit voivat aiheuttaa luonnottomia tavutuksia, vaikka ne aapisen mukaan olisivatkin oikein: esimerkiksi uppo-amassa. Yhdyssanat pyritään jakamaan yhdysosien välistä. Se on sanahahmon kannalta selvintä, ja tästä poikkeaminen voi jopa muuttaa sanan merkitystä: ruonoil-ta vai runo-ilta? Johtaja-nakin vai johtajanakin? Tällaisissa tapauksissa mikään tavutusohjelma ei osaa valita parasta vaihtoehtoa; siksi taittajan ja oikolukijan on luettava teksti ja myös ymmärrettävä se. Keinoja Taitto-ohjelmissa on muutamia tärkeitä keinoja, joilla tekstin rivittymistä voi hallita ja muokata paremmaksi: vihjetavu, katkeamaton väli, katkeamaton tavuviiva ja pehmeä rivinvaihto. Kaikkia näitä hallitaan omilla näppäinkomennoillaan. Vihjetavu Vihjetavua tarvitaan silloin, kun ohjelma ei itse osaa tavuttaa oikeasta tai muuten haluamastamme paikasta. Vihjetavu on lyötäessä näkymätön tavuviiva, joka lyödään haluttuun tavutuskohtaan. Tämä käsky ylittää ohjelman oman tavutusehdotuksen. Eniten vihjetavua tarvitaan silloin, kun teksti sisältää vierasperäisiä nimiä tai sanoja. Ohjelma pyrkii tavuttamaan koko tekstin varsinaisen kielen algoritmia tai sanastoa käyttäen. Sen seurauksena vieraskieliset nimet tai sanat tavuttuvat väärin. Oma ryhmänsä ovat sanat, jotka eri tavoin tavutettuina saavat eri merkityksen: kaivo-saukko, kaivos-aukko. Tavutusohjelmasta voi tuskin koskaan tulla niin viisas, että se ymmärtäisi lauseyhteydestä, kumpaa sanaa tarkoitetaan. Siksi nämäkin virheet korjataan vihjetavulla. Katkeamaton väli Tietyt kirjain- ja numeroyhdistelmät pyritään pitämään yhtenäisinä silloinkin, kun ne osuvat rivinvaihtokohtiin. Näitä ovat päivämäärät, pitkät luvut, puhelinnumerot, henkilönimen alkukirjaimet (esim. J. K: V. Paasio) sekä luvut, joiden perässä on jokin yksikkö (esim. 10 %). Silloin tavallinen välilyönti on korvattava katkeamattomalla välillä (joissain tapauksissa katkeamattomalla ohukkeella). Katkeamaton tavuviiva Katkeamatonta tavuviivaa tarvitaan melko harvoin; tällainen esimerkki löytyy kuitenkin automallista Saab 9-5, joka tekstissä kirjoitetaan juuri näin, tai lentokonetyypistä DC-8, DC-10. Rivi ei saa katketa mallimerkinnän välistä, siksi väliin lyötävän tavuviivan (oikeammin yhdysmerkin) on varmuudeksi oltava katkeamaton. Pehmeä rivinvaihto. Pehmeää rivinvaihtoa tarvitaan kohdissa, joissa halutaan siirtää tietty sana alkamaan uudelta riviltä. Jos vaikka sanasta uusi mahtuu rivin loppuun vain kaksi u- kirjainta, on parasta siirtää koko sana pehmeällä rivinvaihdolla seuraavalle riville. Samaten,jos ei halua yrittää tavuttaa vierasperäistä nimeä, senkin voi siirtää alkamaan uudelta riviltä. Tavallinen rivinvaihto tekisi uudesta rivistä uuden kappaleen, mutta pehmeä rivinvaihto jatkaa vanhaa kappaletta. ISO vai pieni alkukirjain? Nimet Tottakai jokainen tietää, että erisnimet aloitetaan isolla alkukirjaimella. Tästä tiedosta huolimatta sormi aina välillä pyrkii suuhun. Se tapahtuu yleensä silloin, kun nimessä on kaksi tai useampia osia. Pitääkö kirjoittaa Punainen meri vai Punainen Meri, Helsingin yliopisto vai Helsingin Yliopisto? Onneksi tämä ei ole suurikaan pulma sikäli, että käytäntö on johdonmukainen: moniosaisten nimien ensimmäinen osa aina isolla, muut pienellä. Aina. Tämä sääntö koskee siis kirjan, elokuvan, näytelmän yms. nimiä, samoin sellaisten käsitteiden kuin merten, laitosten, koulujen jne. Siis Tampereen Yliopisto, Tyyni valtameri, Ylöjärven yhteiskoulu, Vanha testamentti, Iso tietosanakirja. Mitä tuohon kaikkein ensimmäisenä mainittuun mereen tulee niin voihan aina noudattaa tätä tyyliä: Punainenmeri, Kuollutmeri, Mustameri, Adrianmeri. Muuten: oli maailmakatsomus mikä tahansa, kristillinen Jumala käsitettäköön erisnimeksi - kuten Allah, Jehova ja Jupiter - ja kirjoitettakoon isolla alkukirjaimella, samoin Raamattu silloin, kun se on selvästi tietyn kirjan nimi. Kun me näin hengellisellä alueella liikumme, niin mainittakoon vielä, että sieltä tulee poikkeus edellä mainittuun sääntöön: Pyhä Henki on kokonaan erisnimen veroinen ja sen tähden molemmat osat saavat ison alkukirjaimen, ts. Henki ei tässä ole mikään yleiskäsite enää eikä Pyhä ole titteli. Vanhan säännön mukaan maantieteellisiin nimiin liitettävät selvitykset - pohjois-, etelä, ylä-, sisä- jne. - kirjoitetaan isolla vain milloin niiden alue on tarkkaan rajattavissa. Käytännössä rajanveto on vaikeaa ja sen 20 21
tähden on paras käyttää aina isoa alkukirjainta: Pohjois- Savo, Itä-Eurooppa, Etelä- Italia. Mutta sen sijaan muut kuin maantieteelliset lisäykset saavat pienen alkukirjaimen: natsi-saksa, nyky- Ruotsi. Kaiken kaikkiaan sanoisin, että jos tulee epäröinnin hetki jonkin tärkeän käsitteen edessä, niin mieluummin sitten pieni kuin iso kirjain. Arvonimet Kuten edellä jo pyhä-sanan kohdalla tuli todetuksi, arvonimissä ei tarvitse käyttää isoa alkukirjainta. Kohtelias kirjeenkirjoittaja tosin voi poiketa tästä säännöstä puhutellessaan korkeaa henkilöä, ja silloin hän johdonmukaisuuden nimessä myös herroittelee ja rouvittelee isolla kirjaimella: Herra Ylijohtaja, Rouva Maaherra. Mutta takanapäin tällaisista suuruuksista puhuttaessa ison alkukirjaimen käyttö on hylättävää. Näin on esim. lehtiuutisessa, jossa vaikkapa selostetaan jollekulle osoitettua puhetta. Te ja te Suomen kielen pronomini te voi olla joko yksikkö tai monikko. Se, kumpi kulloinkin on kyseessä, näkyy vain asiayhteydestä, ei alkukirjaimesta. Monen mielestä teitittely-te näköjään kuitenkin pitäisi merkitä isolla T:llä. Ainoa, missä niin voi tehdä, ovat kirjeet. Niissähän jopa sinutellaankin isolla S:llä, mikä mielestäni on turhanaikainen ainakin hyvien ystävien kesken. Eri asia sitten on, jos tieten tahtoen haluaa korostaa kunnioittavaa asennettaan sinuttelusta huolimatta. Mutta nykyisen lehtimuodin mukainen iso Teitittely haastattelukysymyksissä olisi lopetettava. Se on vastoin kielemme perinteitä, naurettavaa hienostelua. Väliotsikko paikalleen Väliotsikko ei asetu typografisesti paikalleen vain rivinvaihtoja lyömällä. Väliotsikon, joka on kahden kappaleen välissä, kuuluu olla lähempänä seuraavaa kuin edeltävää kappaletta. Tähän on hyvinkin järkeenkäypä syy: väliotsikon sisältöhän liittyy nimenomaan sitä seuraavaan eikä sitä edeltävään kappaleeseen - siksi yhteenkuuluminen on syytä ilmaista typografisesti. Yleinen, helppo tapa näyttää olevan yhden tyhjän rivin jättäminen niin väliotsikon ylä- kuin alapuolellekin, jolloin välikkeet äkkiä ajatellen ovat yhtä suuret.. Todellisuudessa ne eivät ole: koska väliotsikon pistekoko on yleensä suurempi kuin leipätekstin, se haukkaa lisätilaa yläpuoleltaan, väärästä suunnasta. Lukijan silmissä se onkin lähempänä ylempää kappaletta. Mikä sitten on oikea ylä- ja alapuolella olevan välikkeen suhde? Yksi - joskaan ei ainoa - vastaus on 2:1. PageMakerissa asia voidaan hoitaa tyylien avulla. Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa leipätekstin tyylimäärittelyissä tekstin pistekorkeus on 10 pt ja riviväli 12 pt. Leipäteksti on linjattu 12 pt:n hilaan. Väliotsikon tyylimäärittelyissä tekstin pistekorkeus on 13 pt ja riviväli 13 pt. Sekin on linjattu 12 pt:n hilaan. Lisäksi väliotsikkoa on pudotettu 8 pt perusrivin alapuolelle (kirjasin-asetukset-perusviivan siirto). Toinen, nimenomaan pitkiä väliotsikoita koskeva sääntö on, ettei niiden rivejä pitäisi tavuttaa. Jos kuitenkin on pakko tavuttaa, se pitäisi tehdä yhdyssanan yhdysosien välistä. Huolellinen taittaja ottaa huomioon myös väliotsikon sisällöllisen ajatuksen. Rivijako pitäisi tehdä niin, etteivät ajatukseltaan yhteen kuuluvat sanat joudu eri riveille. Ei näin: Tumma puku ja musta solmio. Vaan näin: Tumma puku ja musta solmio. Hakemisto A Arvonimet K Katkeamaton tavuviiva 7 Katkeamaton väli 6 Keinoja 6 N Nimet 7 T Tavutusohjelman toimintapa 5 Tavutussääntöjä 6 Tavutussääntöjä ja apuneuvoja 5 Te ja te V Väliotsikko paikalleen Vihjetavu 6 22 23