Työelämän tutkimuspäivät 4. 6.11.2009 Työryhmä: Työmarkkinat ja työvoimapolitiikka Työryhmäkoordinaattorit: Heikki Räisänen, Työ- ja elinkeinoministeriö Simo Aho, Tampereen yliopisto Torstai 5.11.2009 klo 14.00 17.00, Pinni B, kokoushuone B3076 Pj. Heikki Räisänen A. Työvoiman vähentäminen 14.00 14.45 Uudelleen työllistymisen edellytykset työpaikan menettämisen jälkeen Arja Jolkkonen, Pertti Koistinen & Arja Kurvinen 14.45 15.15 Työntekijän juridinen, sosiaalinen ja psyykkinen suojelu työvoiman vähentämistilanteissa Yrjö Mattila 15.15 15.30 Kahvitauko B. Työmarkkinainstituutioiden toimivuus 15.30 16.00 Mitä joustoturvaa kuvaavat indikaattorit kertovat? Johanna Alatalo 16.00 16.30 Perhevapaat suomalaisilla siirtymätyömarkkinoilla Tapio Rissanen 16.30 17.00 Työvoiman ammatillinen liikkuvuus Pohjoismaissa: erot ja niiden selittäminen Simo Aho & Ilkka Virjo Perjantai 6.11.2009 klo 09.00 11.00, Pinni B, kokoushuone B3076 Pj. Simo Aho C. Metodityöpaja: metodisia ja metodologisia lähestymistapoja työmarkkinoihin ja työvoimapolitiikkaan 09.00 09.40 Kokeellinen ja ei-kokeellinen tutkimusasetelma taloustieteissä Roope Uusitalo 09.40 10.20 Mikro- ja makroaineiston kuvat avointen työpaikkojen täytöstä Heikki Räisänen 10.20 11.00 Työkyvyttömyys kansainvälisissä vertailuissa Matti Sihto Esityksille varatut ajat sisältävät vähintään 10 min. keskustelua varten.
Arja Jolkkonen, Pertti Koistinen & Arja Kurvinen Uudelleen työllistymisen edellytykset työpaikan menettämisen jälkeen Yksilölle työpaikan menetys on aina riskitilanne, josta selviytymiseen vaikuttavat talouden kasvun vaihe, työmarkkinoiden rakenne ja toiminta, mutta myös työnhakijoiden resurssit osallistua kilpailuun työmarkkinoilla. Tutkimusten perusteella voidaan olettaa, että irtisanomisen kohteeksi joutuneiden sijoittuminen työmarkkinoille eriytyy voimakkaasti. Niiden perusteella ei ole kuitenkaan tarkkaa tietoa siitä, miten irtisanomisten riskit kohdentuvat työvoiman eri ryhmiin tai ovatko irtisanomisten aiheuttamat seuraukset tilapäisiä vai näkyvätkö ne irtisanottujen työurissa ja tulokehityksessä pitkän aikaa. Esityksessä käsitellään irtisanomisen uhan kohteeksi joutuneiden työntekijöiden uudelleen työllistymistä, työllistymisen laatua sekä työllistymiseen vaikuttavia yksilöllisiä tekijöitä. Tutkimuksen kohteena ovat Perlos Oyj:n 1 Pohjois-Karjalan tehtaiden toiminnan lakkauttamiset, joissa 1243 työntekijää menetti työpaikkansa. Aineistona on käytetty henkilöstölle tehtyä kyselyä, jonka perustalta analysoidaan uudelleen työllistymisen todennäköisyyttä ennustavia tekijöitä sekä työllistyneiden ansiotason muutosta ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Työllistymistä arvioidaan myös sen mukaan, mitä työnhaun kanavia irtisanomisen uhan kohteeksi joutuneet ovat käyttäneet sekä minkä väylien kautta he ovat onnistuneet löytämään uutta työtä. Kyselyaineiston analysoinnissa on käytetty monimuuttujamenetelmistä logistista ja multinominaalista regressioanalyysiä, joiden avulla on tutkittu työllistymisen, koulutukseen lähtemisen ja työttömäksi jäämisen sekä tulotason muutosta ennustavia tekijöitä. Ammattiaseman merkitys työllistymisessä osoittautui erittäin merkittäväksi, sillä toimihenkilöasemassa olevilla oli muita paremmat työllistymisen mahdollisuudet. Tutkimus myös osoitti, että sukupuoli nousi ammattiaseman rinnalla tärkeäksi työllistymistä ennustavaksi tekijäksi. Sen sijaan koulutus, muuttoalttius ja perheellisyys eivät muodostuneet tilastollisesti merkitseviksi selittäviksi tekijöiksi arvioitaessa irtisanottujen uudelleen työllistymistä. Työnhakijan ikä muodostui myös odotusten mukaisesti yhdeksi merkittävimmäksi työttömäksi jäämistä ennustavaksi tekijäksi. Analyysimme osoitti, että lyhyellä aikavälillä ansiotason laskeminen oli yleisempää kuin ansioiden nouseminen tai pysyminen ennallaan. Lähes puolella työntekijäasemassa ja neljäsosalla toimihenkilöistä tulot laskivat. Toimihenkilöistä puolet ilmoitti tulojensa nousseen, kun työntekijöistä ansiotason nousun koki vain 10 %. Tarkempi analyysi osoitti, että tulojen kehitys riippui merkittäväsi ammattiaseman ohella sukupuolesta, iästä, työsuhteen pituudesta Perloksessa ja siitä, oliko henkilö irtisanoutunut vai tullut irtisanotuksi. Tarkasteltaessa työnsä menettäneiden uudelleen sijoittumista työmarkkinoille voitiin havaita kuinka sijoittumisessa oli voimakkaita selektiivisiä piirteitä, jotka eivät rajoittuneet pelkästään uudelleen työllistymiseen vaan myös työn laatua kuvaaviin tekijöihin kuten tulotason kehitykseen sekä työhön tyytyväisyyteen. Perloksen jälkihoitoon oli käytettävissä poikkeuksellisen paljon resursseja, ja lisäksi irtisanotuille osoitettiin eri tahojen järjestämää muuta tukea. Yrityksestä irtisanottujen kohtaloita arvioitaessa on tärkeä erottaa lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutukset. Lyhyellä aikavälillä irtisanottujen uudelleen työllistyminen vaikutti onnistuvan ennakoitua paremmin, mutta pidemmällä aikavälillä useimmille irtisanotuista työpaikan menetys on ollut taloudellinen ja sosiaalinen riski. Yhteiskunnallisissa tukitoimissa olisikin varauduttava siihen, että tuotannon lakkauttamisesta aiheutuu merkittäviä pitkävaikutteisia sosiaalisia ja yhteiskunnallisia kustannuksia, ja että yksilöille ja kotitalouksille kohdennettuja tukitoimia olisi jatkettava vielä vuosia irtisanomisten jälkeen. 1 Perlos Oyj oli mm. elektroniikka- ja lääketeollisuuden tarvitsemia tarkkuutta vaativia muoviosia valmistava alihankintayritys, joka työllisti Joensuun seudulla enimmillään noin 2000 työntekijää vuonna 2005. Perloksen tärkein asiakas oli 1990-luvulta lähtien Nokia, jonka vetämänä yritys kasvoi nopeasti, laajensi tuotantoaan globaalisti ja listautui pörssiin. Globaalisti toiminut pörssiyhtiö, jolla oli tuotantoa neljässä maanosassa ja joka työllisti maailmanlaajuisesti enimmillään yli 13 000 työntekijää lopetti vaiheittain tuotannollisen toiminnan Suomessa 2005 2007. Pohjois-Karjalassa tuotanto päättyi syksyllä 2007 ja samana vuonna Perlos myytiin Lite-On Technologylle.
Yrjö Mattila Kelan tutkimusosasto Tie muutosturvaan Taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla on tapahtunut viime syksystä lähtien yhä enemmän irtisanomisia ja työvoiman vähentämisiä. Työn uudelleenjärjestely on yleinen irtisanomissyy jopa sellaisissa yrityksissä, joita taantuma ei ole kovin paljon koetellut. Dramaattisia työvoiman vähennyksiä erityisesti metsäteollisuudessa, jossa taantuma osui yhteen paperin ylitarjonnan kanssa. Työntekijät, jotka joutuvat tällaisten irtisanomisten kohteeksi kokevat usein joutuneensa globalisaation ja markkinavoimien uhreiksi ilman omaa syytään. Ns. kollektiiviseen työsuhdeturvaan liittyvät säännökset ovat olleet työsopimuslaissa ja keskusjärjestöjen välisissä sopimuksissa vuodesta 1969 lähtien. Siitä lähtien on etsitty keinoja, joilla työntekijöitä voitaisiin suojata taloudellisista ja tuotannollisista syistä tapahtuneita irtisanomisia vastaan. Kehityksen viimeisenä vaiheena on muutama vuosi sitten uusittu YT-laki sekä muutosturvasäännökset, Onko tämä kehityksen lopullinen vaihe ja miten aiemmin käytetyt juridiset ja sosiaalipoliittiset keinot ovat toimineet työntekijän näkökulmasta? Tutkimuksen tavoitteena on selvittää ja systematisoida kollektiiviseen työsuhdeturvaan liittyviä säännöksiä aikakausittain. Toisaalta siinä tarkastellaan taloudellisia irtisanomisia sosiaalipoliittisena, yhteiskunnallisena kysymyksenä, jossa edellytetään myös valtion interventiota jo perustuslainkin toteuttamiseksi. Tutkimus on poikkitieteellinen, jossa päämetodeina ovat oikeustiede ja sosiaalipoliittinen lähestymistapa. Tutkimus jakautuu aikajaksoihin, jotka ovat noin kymmenen vuoden pituisia. Kullekin tarkasteltavalle aikajaksolle on annettu sille tyypillinen nimi: 1. Työmarkkinoiden nousun ajanjakso 1969 1981 2. Menettely- ja kollektiivisäännösten lisääntymisen ajanjakso 1981 1991 3. Taloudellisen laman ja sen varjojen ajanjakso 1991 2001 4. Taloudellisen nousun, kilpailukyvyn ja kvartaalitalouden ajanjakso 2001 2007 5. Taloudellinen taantuma ja sen seuraukset 2007 2010 Johtopäätöksissä arvioidaan eri aikoina käytettyjen keinojen tehokkuutta ja merkitystä työntekijän oikeusturvan ja taloudellisen turvallisuuden näkökulmista. Samalla pyritään vastaamaan kysymykseen, onko vähittäinen siirtyminen oikeudellisista keinoista sosiaalipoliittisiin toimiin (erityisesti muutosturva) työntekijän kannalta turvallisin ja paras ratkaisu. Onko enää mahdollisuuksia riitauttaa irtisanomisia oikeudessa vai ovatko vain sosiaalipoliittiset keinot käytettävissä?
Johanna Alatalo Mitä joustoturvaa kuvaavat indikaattorit kertovat? Euroopan työllisyysstrategiassa joustoturvan tavoitteena on, että toteutetun politiikan tulisi samanaikaisesti edistää työmarkkinoiden joustavuutta ja antaa työntekijälle erilaista turvaa - tietyn työpaikan sijaan pyritään turvaamaan työllistyvyyttä ja toimeentuloa työttömyyden aikana. Joustoturvapolitiikan voi tulkita koskevan miltei kaikkea työmarkkinoiden säätelyyn, sosiaaliturvaan, työvoimapolitiikkaan ja elinikäiseen oppimiseen liittyviä tekijöitä (ns. joustoturvan neljä ulottuvuutta; joustoturvan ulottuvuudet ja periaatteet). Joustoturvakeskustelussa EUn jäsenmaita on myös ryhmitelty erityyppisiin maihin (pohjoismaisen, anglosaksisen, keskieurooppalaisen ja eteläeurooppalaisen mallin maat). Toisaalta on korostettu, että ei ole yhtä oikeaa joustoturvapolitiikkaa, vaan työmarkkinoiden joustavuutta ja turvallisuutta voidaan tavoitella eri keinoin. Indikaattorit ovat yksi askel retoriikasta konkreettisempaan suuntaan. Indikaattoreilla voidaan esimerkiksi kuvata eri maissa toteutettua politiikkaa (ns. panosindikaattorit). Niiden avulla voidaan myös periaatteessa katsoa, onnistutaanko erilaisia tavoitteita todella saavuttamaan samanaikaisesti (ns. tulosindikaattorit). Koska joustoturvalla ei ole mitään selkeää määritelmää tai teoriapohjaa, haasteena on myös se, mitä indikaattoreita pitäisi valita kuvaamaan monitahoista ilmiötä. EU:n työllisyyskomiteassa ja sen indikaattoriryhmässä (EMCO ja EMCO Indicators Group) on valittu joukko indikaattoreita, lähtien liikkeelle edellä mainituista joustoturvan neljästä komponentista. Samaa lähestymistapaa ja samoja indikaattoreita, muutamilla muilla täydennettynä, on käytetty myös tässä katsauksessa. Vaikka Suomi yleensä luokitellaan pohjoismaisen mallin maaksi, joustoturvapolitiikkaa kuvaavien indikaattoreiden perusteella Suomi on itse asiassa lähempänä keskieurooppalaista mallia (esimerkkinä Saksa). Suomi sijoittuu keskitasoa korkeammalle, kun vertailukohtana on koko EU, mutta vertailtaessa Pohjoismaita (mukaan lukien Hollanti), Suomi jää useilla alueilla jälkeen muista maista. Näin on etenkin sen suhteen, miten hyvä työttömyys- ja sosiaaliturva on ja minkä verran työvoimapolitiikkaan panostetaan työtöntä kohden. Joustoturvan toteutumista kuvaavien indikaattoreiden perusteella Suomi pärjää paremmin ja Suomi voidaan luokitella ns. pohjoismaisen mallin maaksi. Siitä huolimatta Suomi jää hiukan jälkeen muista Pohjoismaista: Työllisyysaste on alhaisempi, köyhyysaste suurempi, siirtymät joiltain osin vähäisempiä ja työmarkkinat osin segmentoituneet. Toisaalta työllisyys suojaa Suomessa hyvin köyhyydeltä ja työssäkäyvien köyhyysaste on erittäin alhainen. Indikaattoritarkastelun perusteella voi tosiaan päätellä, että ei ole yhtä ainoaa joustoturvamallia, joka johtaisi hyviin tuloksiin. Sen sijaan politiikkaa kuvaavien indikaattoreiden perusteella maat voidaan luokitella erityyppisten mallien mukaan. Kun katsotaan joustoturvan toteutumista, tässä käytettyjen indikaattoreiden perusteella vaikkapa Suomi, Tanska ja Britannia suoriutuvat kukin melko hyvin, vaikka toteutettu politiikka on kussakin maassa erilaista. Erityisen hyvin on pärjännyt Tanska, sekä tässä käytettyjen että monien muiden indikaattoreiden perusteella. Tanskassa työmarkkinat ovat Suomea joustavammat ja Tanska käyttää erittäin paljon resursseja sekä työvoimapolitiikkaan että koulutukseen. Suoraviivaisia politiikkasuosituksia indikaattoreiden perusteella ei kuitenkaan voi tehdä, sillä indikaattorit kuvaavat suurelta osin erilaista resurssien käyttöä, mutta eivät tavoita monia muita tekijöitä, jotka voivat olla vähintään yhtä tärkeitä. Samankin indikaattorin perusteella voidaan myös periaatteessa päätyä aivan päinvastaisiin johtopäätöksiin (esimerkkinä Suomen osalta vaikkapa työsuhdeturva). Indikaattoreiden tulkinta vaatiikin tuekseen tutkimustietoa.
Tapio Rissanen Tampereen yliopisto, sosiaalitutkimuksen laitos tapio.rissanen@uta.fi Perhevapaat suomalaisilla siirtymätyömarkkinoilla Perhevapaita ja niiden käytön merkitystä on harvoin tarkasteltu työmarkkina- tai työvoimapoliittisesta näkökulmasta, koska vapaiden on mielletty kuuluvan enemmänkin perhe- tai hoivapolitiikan alaan. Viime vuosina suosituksi tulleessa siirtymätyömarkkina-teoriassa perhevapaat nostetaan kuitenkin esiin yhdeksi elämänkulun aikaisiin siirtymiin kuuluvaksi sosiaalipoliittiseksi järjestelmäksi. Tällaisena järjestelmänä se vertautuu esimerkiksi vuorotteluvapaaseen, jonka käyttö vuositasolla on kuitenkin huomattavasti vähäisempää kuin perhevapaiden. Tämän paperin tarkoitus on 1) kuvata perhevapaita (äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaita sekä kotihoidon tukeen liittyvää hoitovapaata) työvoimapoliittisesta näkökulmasta, 2) esitellä vapaiden vaikutuksia työvoiman tarjontaa ja kysyntään sekä liikkuvuuteen työllisyyden lasku- ja noususuhdanteissa Suomessa viimeisen 20 vuoden aikana sekä 3) pohtia vapaisiin siirtymätyömarkkinajärjestelmänä liittyviä etuja ja riskejä.
Simo Aho & Ilkka Virjo Työvoiman ammatillinen liikkuvuus Pohjoismaissa: erot ja niiden selittäminen Esitys perustuu tuoreeseen Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan työvoiman liikkuvuutta 2000- luvulla koskevaan vertailututkimukseen, joka pohjautuu kunkin maan työvoimatutkimuksen paneeliaineistoon. Työpaikan ja vielä selvemmin ammatin vaihtamisen yleisyydessä on maiden välillä selvät erot liikkuvuus on yleisintä Tanskassa ja vähiten yleistä Suomessa ja Ruotsissa. Työvoiman rakenteen ja eräiden muiden taustatekijöiden vakiointi ei vähennä eroja, joten niiden selitystä olisi ilmeisesti etsittävä instituutioiden eroista. Vaikka Tanskan muita korkeampi liikkuvuus sopii institutionaaliseen selitysmalliin, maiden väliset erot ovat osin epäjohdonmukaisia. Keskustelemme tuloksista ja niiden tutkintavaihtoehdoista.
Kari Hämäläinen (VATT) Miikka Rokkanen (MIT) Roope Uusitalo (VATT) Jukka Vuori (TTL) What works in job search training? (Work in progress) European governments are investing substantial amount of resources on active labor market policies aiming at enhancing the labor market skills of the unemployed and getting the unemployed back to work. A common element of these policies are job search training programs focusing on intensifying job search efforts or more broadly on enhancing job-search skills and preventing depressive symptoms related to unemployment. These programs vary in content and quality. Some job-search programs are theory-driven based on well-formulated models on how individual job-search self-efficacy and skills can be affected. However, often job-search training is an adaptation of some program or a compiled mixture of many programs or has no specific theoretical foundation. Although some studies question the efficiency of job search-training, these programs are likely to remain to be used. A more relevant question than the general efficiency is therefore how to change these programs to that they would best serve their usual target group. Answers to what works may be much more useful that general results on average effects. In this paper we evaluate the effects of program quality on re-employment (and health) outcomes by combining experimental data and non-experimental methods. Our results are based on a randomized field experiment implemented in 19 employment offices across Finland in 1999. In the experiment 1019 unemployed were randomly allocated to a treatment and control groups. Random allocation allows estimating the average effects of the programs simply comparing the outcomes between the treatment and the comparison groups. The participating employment offices had quite a bit freedom in choosing the methods to be used in job search training. Local employment offices were also in charge of recruitment. As a result the characteristics of the program participants differed substantially across sites. For example, at some sites half of the participants were under 25 years in age, while in some other sites none of the participants were in this age group. Also local labor market conditions vary widely across the different sites. In general the unemployment rate is much lower at sites located in Southern Finland than at sites located further north. For these reasons one might expect that also the effects of the program may vary across different sites for reasons unrelated to the training methods used.
Heikki Räisänen Työ- ja elinkeinoministeriö heikki.raisanen@tem.fi Mikro- ja makroaineiston kuvat avointen työpaikkojen täytöstä Paperissa vertaillaan avointen työpaikkojen täytöstä saatavaa kuvaa mikro- ja makroaineiston avulla. Tarkastelu on luonteeltaan metodinen ja empiirinen. Avointen työpaikkojen täytöstä julkisessa työnvälityksessä on käytettävissä kaksi samoihin perustietoihin pohjautuvaa aineistoa: työpaikkailmoituskohtainen vakanssiaineisto (mikro) sekä työvoimatoimistokohtainen (nyk. työ- ja elinkeinotoimisto) aineisto (makro). Metodiseksi aiheen käsittelyn tekee se, että vain harvoin on mahdollista tarkastella empiirisesti samaa ilmiötä mikro- ja makroaineiston avulla. Kummatkin aineistot ovat käytettävissä usealta vuodelta, mutta tarkastelu keskittyy vuoden 2008 datoihin. Jakaumatarkastelussa havaitaan, että erityisesti jakauman alku- ja loppupäistä saatava kuva poikkeaa aineistolähteen perusteella toisistaan: yksittäisiä avoimia työpaikkoja alkaa mikroaineiston perusteella täyttyä välittömästi kun ne on ilmoitettu avoimiksi, sen sijaan makroaineiston perusteella ensimmäinen työvoimatoimisto saa paikat keskimäärin täytettyä noin kymmenen päivän kohdalla. Toisaalta viimeinenkin toimisto saa avoimet paikkansa keskimäärin täytettyä alle 60 päivässä, kun yksittäisiä paikkoja täyttyy vuoteen saakka, mistä alkaen kestot on sensuroitu oikealta. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että taustamuuttujien vakiointien jälkeen työvoimatoimiston tekemästä yksilöidystä työhönosoituksesta tapahtuva työpaikan täyttö on paikan nopeaan täyttöön vaikuttava tekijä. Tästä ilmiöstä saatava kuva on myös erilainen analyysissa käytettävän aineiston perusteella. Käytettävät menetelmät ovat jakaumien vertailu sekä eloonjäämisanalyysi. Politiikkavalmistelussa ja päätöksenteossa käytetään usein makroaineistoja. On kysyttävä, antavatko ne riittävän kuvan tarkasteltavasta ilmiöstä päätösten pohjaksi. Paperi haastaa tutkijat tällaiseen keskusteluun.
Matti Sihto Työ- ja elinkeinoministeriö, tutkimus- ja ennakointiryhmä PL 32 00023 VALTIONEUVOSTO 010 60 48064, GSM 050 396 0092 matti.sihto@tem.fi Työkyvyttömyys kansainvälisissä vertailuissa Työvoimavarojen niukentuminen tulee korostamaan työmarkkinoiden marginaaleissa ja työvoiman ulkopuolella olevien työelämään integroinnin tärkeyttä. Tämän keskeisen politiikka-alueen arvioinnissa on kuitenkin ongelmia. Työkyvyttömyyden ja sairastavuuden kansainvälisen vertailun mahdollistava kansainvälinen indikaattori (EU-SILC) käyttäytyy oudosti. Tämä on johtanut toisaalta siihen, että Suomen vanhuväestön tilanne nähdään synkkänä. Vaikka elinvuosien määrän oletetaan kasvavan EU-maiden keskivauhtia, hieman paremminkin, terveiden elinvuosien odotetaan kuitenkin jäävän EU-maiden häntäpäähän yhdessä muutaman entisen sosialistimaan kanssa. Ei tunnu olevan tästä maailmasta. Näistä kansainvälisistä tutkimustiedoista onkin vaiettu. Samat aineistot johtavat vastakkaisiinkin johtopäätöksiin. Niinpä OECD:n sairastavuus- ja työkyvyttömyysraportissa OECD:n monet vanhat näkemykset ovat muuttuneet. Suomi nähdäänkin nyt aktiivisena työkyvyttömyyspolitiikan edistäjänä. Suomessa nimittäin arvioidaan olevan poikkeuksellisen paljon sairasta porukkaa työelämässä. Tätä raporttia ei ole kyseenalaistettu. Voi kuitenkin pelätä, että nykytilanteen kuva nähdään politiikan osalta liian ruusuisena. Alustuksessa pyritään arvioimaan mittauksen oudon käyttäytymisen syitä ja sitä, mitä keinoja ongelman ratkomiseksi voisi löytyä.