Tutkimusraporttiohje TURUN YLIOPISTO Informaatioteknologian laitos Tietojenkäsittelytieteet Eija Karsten, Sinikka Järvinen, Riikka Vuokko (toim.

Tutkimusraporttiohje TURUN YLIOPISTO Informaatioteknologian laitos Tietojenkäsittelytieteet Eija Karsten, Sinikka Järvinen, Riikka Vuokko (toim.) 2002

TURUN YLIOPISTO Informaatioteknologian laitos EIJA KARSTEN SINIKKA JÄRVINEN RIIKKA VUOKKO (toim.) Tutkimusraporttiohje Ohje, 18 s., 2 liites. Tietojenkäsittelyoppi Syyskuu 2002 Tutkimusraporteilla tarkoitetaan tässä ohjeessa pro gradu -tutkielmia, LuK-tutkielmia, ja muita vastaavia tutkimuksista kertovia raportteja ja muistioita. Näillä kaikilla on erityispiirteensä, mutta yhteisiä piirteitä on sen verran, että on katsottu käytännölliseksi koota ohjeet yhteen tutkimusraporttiohjeeksi. Tämän ohjeen tarkoituksena on kertoa tärkeimmät tutkielmiin liittyvät raportointitekniset ohjeet tiiviissä muodossa. Ohje on samalla malli tutkimusraportin ulkoasusta. Avainsanat: akateeminen kirjoittaminen, tutkimus, raportointi, ohje ii

KIITOKSET Jokaisen tutkielman tekijän täytyy kirjoitusvaiheessa tehdä monia pieniä päätöksiä, joiden miettimisessä voi käyttää paljonkin aikaa. Samoin jokaiselta tutkielmien ohjaajalta tullaan yhä uudestaan kysymään samoja pieniä ja joskus isompiakin tutkimuksen esittämiseen liittyviä seikkoja. Jyväskylän yliopistossa on vuosien varrella koottu ja hiottu suppeaa ohjetta, joka kävisi erilaisten tutkielmien tekijöille. Tähän arvokkaaseen työhön ovat osallistuneet muiden muassa Mauri Leppänen, Kalle Lyytinen, Airi Salminen, Maritta Pirhonen ja Seppo Puuronen. Turun yliopiston tietojärjestelmätieteen tutkielmissa ei ole ollut vastaavaa ohjeistoa käytössä. Sen sijaan, että olisimme koonneet alusta loppuun saakka turkulaisen ohjeen, on Seppo Puuronen, jyväskyläläisten ohjeen nykyinen haltija, ystävällisesti luovuttanut ohjeen käyttöömme vuonna 2000 (Maritta Pirhonen ja Seppo Puuronen, Ohjeita tutkimusraportin kirjoittajille, Jyväskylän yliopisto 1999). Suuri kiitos jyväskyläläisten hyvälle työlle. Ohjetta on turkulaistettu ensin kesällä 2000. Kahden vuoden käytön jälkeen olemme taas muokanneet ohjetta ja laajentaneet sen käyttäjäkuntaa kaikkiin Informaatioteknologian laitoksen opiskelijoihin. Odotamme edelleenkin ohjeen käyttäjiltä palautetta. Turussa 30.8.2002 Eija Karsten Sinikka Järvinen Riikka Vuokko iii

SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 2 2 TUTKIMUSRAPORTIN RAKENNE... 3 2.1 Nimiösivu... 3 2.2 Tiivistelmä... 3 2.3 Sisällysluettelo... 4 2.4 Johdanto... 4 2.5 Tekstiluvut... 6 2.6 Yhteenveto... 6 2.7 Lähdeluettelo... 7 2.8 Liitteet... 10 3 KIRJOITUSTEKNIIKKA... 11 3.1 Tehosteiden käyttö... 11 3.2 Esimerkit... 11 3.3 Lähdeviittaukset... 11 3.4 Luetelma... 13 4 KIRJOITUSTYYLI...14 4.1 Esityksen selkeys... 14 4.2 Esityksen täsmällisyys... 15 4.3 Aikamuotojen käyttö... 16 5 ULKOASU... 17 5.1 Kirjasintyyppi ja tekstipalstan koko... 17 5.2 Otsikointi... 17 5.3 Taulukot ja kuviot... 17 5.4 Sivujen numerointi... 18 LÄHTEET... 19 Liite 1: Etusivumalli... 20 Liite 2: Tiivistelmämalli... 21

1 JOHDANTO Tutkielma on itsenäinen opinnäytetyö ja samalla myös kielen taidon kypsyysnäyte, jota kirjoittaessaan opiskelija oppii jäsentämään omat ajatuksensa ja organisoimaan ennestään tunnetut tosiasiat. Tutkielman tekeminen antaa kokemusta järjestelmällisestä työskentelystä. Tutkielman tekemisessä tärkeätä on myös se, että tekee asiat mielellään. Econ mukaan tutkielman tekeminen voi olla olla kuin peli tai aarteenetsintä: Kun etsii tekstiä, joka ei ole löytyäkseen, kokee metsästyksen jännitystä. Kun löytää ankaran pohdinnan jälkeen ratkaisun ratkaisemattomalta näyttäneeseen ongelmaan, tuntee ratkaisemisen tyydytystä.... Jos pelaatte ottelunne intomielellä, tulee tutkielmastanne hyvä. Jos alusta lähtien ajattelette, että koko juttu on merkityksetön muodollisuus ja ettei se teitä kiinnosta, olette lyötyjä jo lähdössä. (Eco 1990, s. 200) Opinnäytteen luonteeseen kuuluu myös, erotuksena muusta tieteellisestä tutkimuksesta, että suoritus arvostellaan (Hirsjärvi ym. 1995, s. 151 156). Tutkielmilta edellytetään rakenteen ja esitystekniikan yhdenmukaisuutta ja niille asetetaan myös kirjoitustyyliä koskevia vaatimuksia. Tämän esityksen tarkoituksena on antaa ohjeita tutkielman saattamiseksi kirjalliseen muotoon. Koska samoja ohjeita on tarkoitus soveltaen noudattaa myös tutkielmaseminaarin aikaisten tuotosten tutkimussuunnitelman ja seminaariraportin esittämisessä, käytetään jatkossa yleisempää nimitystä tutkimusraportti. Tässä esityksessä ei kiinnitetä kovin paljon huomiota varsinaiseen kirjoitusprosessiin. Ohjeita kirjoittamisesta prosessina annetaan mm. Hirsjärven ym. (1997) teoksessa sivuilta 31 51. Samoin ohjeita löytyy sivustosta http://www.oppiminen.utu.fi/. Itse ohjeet sisältyvät johdantoa seuraaviin neljään lukuun. Luvussa 2 käsitellään tutkimusraportin rakennetta yleisesti tarkastellen raportin keskeisiä osia. Seuraavassa luvussa esitetään kirjoitustekniikkaan liittyviä seikkoja, joiden merkinnässä on tutkimusraporttia laadittaessa oltava erityisen täsmällinen. Neljännessä luvussa otetaan lyhyesti kantaa muutamiin kirjoitustyyliin liittyviin seikkoihin. Luvussa 5 käsitellään tutkimusraportin ulkoasuun liittyviä seikkoja. 2

2 TUTKIMUSRAPORTIN RAKENNE Tutkimusraportti sisältää seuraavat osat: nimiösivu, tiivistelmä, sisällysluettelo, johdanto, varsinaiset tekstiluvut, yhteenveto, lähdeluettelo sekä mahdolliset liitteet. Seuraavassa kuvataan kutakin osaa tarkemmin. 2.1 Nimiösivu Nimiösivulla esitetään tutkimuksen nimi ja tekijän tai tekijöiden nimet. Lisäksi esitetään, millaisesta tutkimuksesta on kysymys (Tutkimussuunnitelma, LuKseminaariraportti, pro gradu -tutkielma, jne.), julkaisupäivämäärä sekä julkaisija ja julkaisupaikka. Katso liitteessä 1 olevaa esimerkkiä nimiösivusta. Nimiösivun tai kansilehden tarkoitus on sijoittaa tutkimus kontekstiinsa, ja se on erityisen käyttökelpoinen työn ohjaajalle ja tarkastajalle. Tutkimuksen nimellä on hyvin tärkeä merkitys: nimen perusteella lukija ratkaisee, onko hän kiinnostunut työstä vai ei. Sen tulee olla informatiivinen ja naseva (esim. Tiedon tiivistäminen, Hajautusmenetelmät ja Sovelluskehittimen valinta ). Sen tulee olla sopusoinnussa työssä tehtyjen rajausten ja painotusten kanssa. Tutkielman luonnetta voidaan täsmentää alaotsikolla (esim. Atk-toiminnan strateginen merkitys yrityksessä - johtamisen näkökulma, Tietojärjestelmän organisatorinen käyttöönotto: kokemuksia ja suuntaviivoja ja Perinnöllisyys oliosuuntautuneessa ohjelmoinnissa - luokka- ja prototyyppilähestymistavat ). Nimen tulee mainita työn keskeisin käsite tai otsikkoon voi muuten sisällyttää tutkimuksen kannalta keskeisimmät termit. 2.2 Tiivistelmä Lukija tutustuu nimiösivun jälkeen seuraavaksi tiivistelmään. Sen tarkoituksena on antaa otsikkoa tarkempi käsitys tutkielman sisällöstä. Se koostuu tutkielmaa koskevista opastavista tiedoista ja varsinaisesta tiivistelmäosasta. Opastavat tiedot otetaan tutkielman nimiösivulta, ja ne esitetään Opiskelijan oppaassa 3

(2002-3, sivu 75 1 ) esitetyllä tavalla. Tiivistelmäosan tulee antaa tutkimuksen sisällöstä kuva, joka on ymmärrettävissä myös ilman alkuperäistekstiä. Sen maksimipituus on 250 sanaa. Tiivistelmästä tulee käydä myös ilmi tutkimuksen tarkoitus ja kohde, tutkimusmenetelmät sekä tärkeimmät tutkimustulokset ja johtopäätökset. Tiivistelmän kielen tulee perustua tutkimuksessa käytettyyn käsitteistöön. Sen tulee olla lyhyttä, ja siinä on käytettävä täydellisiä lauseita. Siinä ei saa esiintyä taulukoita, kuvia eikä kirjallisuusviitteitä. Tiivistelmän alalaitaan merkitään 3 7 tutkimuksen sisältöä kuvaavaa avainsanaa. Tiivistelmän täytyy mahtua yhdelle sivulle. Liitteessä 2 on esitetty esimerkki tiivistelmästä. 2.3 Sisällysluettelo Sisällysluettelo koostuu lukujen, kohtien ja alakohtien otsikoista, niihin kytketyistä tasonumeroista sekä sivunumeroista. Se kattaa myös lähdeluettelon ja maininnan liitteistä. Sisäänvedolla toteutetulla porrastuksella havainnollistetaan osien hierarkkista rakennetta. Sisältö tulee jäsentää siten, että hierarkkinen rakenne on tasasuhteinen (ks. tämän ohjeen sisällysluettelo). Jos luvulla on alalukuja, tulee niitä olla vähintään kaksi. Yksittäinen alaluku kertoo jäsennyksen ongelmista. 2.4 Johdanto Johdannossa kuvataan lyhyesti tutkimuksen tausta, ongelmat, tavoitteet ja lähestymistapa sekä tulevien lukujen jäsennys. Taustan kuvauksella orientoidaan lukija tutkimuksen aihealueeseen, käsitteistöön ja problematiikkaan. Samalla voidaan osoittaa pääasialliset rajaukset ja näkökulmavalinnat. Sellaiset käsitteet, jotka otetaan annettuina, määritellään johdannossa. Sellaisia työn kannalta keskeisille käsitteille, joiden määrittely työstetään vasta seuraavissa luvuissa, on parasta ottaa tässä vaiheessa käyttöön yleiset luonnehdinnat. Tutkimuksella pyritään aina löytämään ratkaisu joihinkin käytännön tai teorian 1 http://www.utu.fi/opiskelu/oppaat/yleisopas/alkupuoli.pdf 4

ongelmiin. Ongelma on voitava esittää lyhyesti ja selkeästi kysymyslauseen tai - lauseiden muodossa. Nämä ongelmat tulee johdannossa tuoda selvästi esiin. Tutkimustavoitteet määrittelemällä osoitetaan, mitkä mahdollisesti moninaisista ongelmista otetaan tarkasteltaviksi ja millä painolla. Tavoitteen määrittelyllä lukijalle pyritään selvittämään minkälaisten ongelmien ratkaisuun tutkielmassa pyritään ja mitä rajoitteita tai keinoja ongelman ratkaisussa käytetään. Sen vuoksi tavoitteiden määrittelyn yhteydessä tulee mainita myös erityisistä rajauksista. Lähestymistapa voi olla tieteenteoreettinen (esim. hermeneuttinen lähestymistapa), tutkimussuuntaperusteinen (esim. sosiotekninen lähestymistapa) tai käytännönläheinen lähestymistapa (esim. tulevaisuuden tietokannanhallintajärjestelmät). Tutkimus voi olla käsitteellis-teoreettinen, empiirinen tai konstruktiivinen. Tutkimusmenetelmät tulee kuvata selvästi erityisesti silloin, kun tutkimus on empiirinen. Joissakin tutkimuskulttuureissa annetaan suppea yleiskuva tutkimuksen tuloksista jo johdannossa. Kuvaustapa riippuu tutkimuksen tyypistä. Esimerkiksi pelkästään kirjallisuuteen perustuvassa tutkimuksessa kerrotaan, millä tavalla oma tutkimus poikkeaa muista vastaavista esityksistä. Empiirisessä tutkimuksessa mainitaan tehdyt havainnot ja johtopäätökset. Konstruktiivisessa tutkimuksessa kuvataan lyhyesti kehitetty kieli, rakennettu järjestelmä tms. Erityisesti on syytä kiinnittää huomiota siihen, mitä kirjoittaja itse pitää työssään keskeisenä, omintakeisena tai uutena. Johdannon lopuksi esitetään seuraavien lukujen sisältöjäsennys. Tällöin tulee varoa, ettei esityksestä tule pelkkää selittävää sisällysluetteloa. Argumentaation punainen lanka osoitetaan tutkielman lukurakenteessa. Johdanto on johtopäätösten ohella kirjoittamisen kannalta koko tutkielman vaikein ja keskeisin luku. Johdanto toimii otsikon ja tiivistelmän ohella kirjoittajan käyntikorttina. Siksi johdannon viimeistelyyn kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Sen on houkuteltava lukijaa jatkamaan eteenpäin. Samalla on annettava realistinen kuva siitä, mitä muissa tutkimusraportin osissa on odotettavissa. Johdannon kirjoittamisessa tulee 5

pyrkiä eroon fraasien toistamisesta, kankeista ja hengästyttävän pitkistä virkkeistä sekä liian vaikeatajuisesta teknisestä kielestä, jota mahdollisesti käytetään tutkielman myöhemmissä luvuissa. Yleensä johdanto joudutaan kirjoittamaan vähintään viiteen kertaan. Johdannon keskeisimpiä puutteita ovat yleensä liiallinen pituus, vaikeus motivoida ja selvittää lukijalle, mitä tutkielmassa aiotaan tehdä sekä yleinen jäsentymättömyys (esim. ei sanota selvästi, mikä on tutkimusongelma). 2.5 Tekstiluvut Tutkimuksen sisältö esitetään yksityiskohtaisesti johdantoa seuraavissa luvuissa. Lukujen lukumäärä ja sisäinen rakenne riippuu aiheesta ja esitettävästä sisällöstä. Seuraavassa kerrotaan yleisiä huomioita, jotka koskevat kaikkia tekstilukuja. Luku jakaantuu kohtiin, jotka voivat vielä jakaantua alakohtiin. Tarvittaessa voidaan jakamista jatkaa vielä pitemmällekin. Hierarkian tulee olla tasapainoisen. Luvut, kohdat ja alakohdat varustetaan numeroiduin otsikoin. Lukutasolla otsikot kirjoitetaan isoilla kirjaimilla, muut kirjoitetaan pienillä kirjaimilla. Luvut, kohdat ja alakohdat koostuvat kappaleista. Kappaleet erotetaan tavallisesti rivivälillä toisistaan. Kukin luku aloitetaan uudelta sivulta. Kunkin luvun ja kohdan alussa orientoidaan lukija tulevaan sisältöön lyhyellä johdantokappaleella. Esityksestä tulee käydä selvästi ilmi, miten luku tai kohta palvelee tutkimuksen kokonaistavoitteen saavuttamista. Samalla voidaan kertoa luvun jakautumisesta kohtiin (kohdan jakutumisesta alakohtiin). On kuitenkin pidettävä silmällä, ettei luku-, kohta- ja alakohtatasoille sijoitetut johdattelevat kappaleet sisällä häiritsevästi toistoa. Lukujen loppuun on yleensä järkevä laatia yhteenveto-osa, jossa kootaan luvun keskeiset johtopäätökset ja arvioidaan niiden merkitystä. Samalla voidaan johtopäätösten pohjalta katsoa eteenpäin ja tuoda esille asioita tai kysymyksiä, joita ei ole vielä käsitelty. Näin voidaan helpommin siirtyä seuraavaan lukuun. 2.6 Yhteenveto Kirjoittaja esittää kaikkein tärkeimmät asiat neljään kertaan: tiivistelmässä, johdannossa, tekstiluvuissa ja yhteenvedossa. Tarkastelukulma ja -taso vaihtelevat 6

luonnollisesti eri yhteyksissä. Kirjoittamisen vaikeuden osalta yhteenvetoon pätevät samat periaatteet kuin johdantoonkin. Se on kirjoitettava huolellisesti ja selkeästi. Sen perusteella on lukijalle muodostuttava selkeä kuva saavutetuista tuloksista ja niiden merkityksestä. Suurimpia puutteita huonossa yhteenvedossa on hajanaisuus, liiallinen pituus sekä kriittisyyden ja reflektiivisyyden puute. Yhteenvedossa oletetaan (toisin kuin johdannossa), että lukija on jo tutustunut työhön ja sen vuoksi työn tulosten esittelyn on oltava kriittistä, reflektoivaa ja eteenpäin suuntautuvaa. Työn ongelmanasettelu ja tavoitteet kerrataan. Tutkimustulokset esitetään tiivistetysti. Tässä yhteydessä on syytä tuoda selvästi esille, mitkä ovat kirjoittajan omia kontribuutioita. On tuotava esille, missä määrin tulokset poikkeavat tai tukevat aiemmin saavutettuja tuloksia. Lisäksi edellytetään, että tuloksiin kohdistetaan kritiikkiä esimerkiksi osoittamalla, mitkä seikat rajoittavat tulosten yleistettävyyttä, millaisia ongelmakohtia on jätetty vähemmälle huomiolle ja millaisia muita lähestymistapoja aiheen käsittelyyn olisi ollut. Lopuksi esitetään jatkotutkimusaiheita. Tavallisesti yhteenvetoluku on kahdesta kolmeen sivua pitkä. Empiirisissä tutkimuksissa luku voidaan esittää kahtena kohtana, joista ensimmäisessä annetaan tulokset ja toisessa esitetään johtopäätökset. 2.7 Lähdeluettelo Lähdemerkinnät palvelevat tutkielmassa hyvin monta päämäärää, ja niiden käytöllä on tärkeä rooli tekstisi tieteellistämisessä. Ensinnäkin niiden avulla erotetaan omat tulokset ja ajatukset muiden tuloksista ja ajatuksista. Sen vuoksi lähdemerkintöjen oikea käyttö on välttämätöntä. Lähteitä voidaan käyttää myös retorisina välineinä, joiden avulla tuetaan tai diskvalifioidaan väitteitä. Lähteiden avulla voidaan osoittaa, ettei kirjoittaja ole näkemyksineen yksin vaan puhuu usealla arvovaltaisella suulla (Weston 1992). Lisäksi kirjoittaja lähdemerkinnöillä viestii, kuinka hyvin hän hallitsee alueen ja kuinka kattava hänen lukeneisuutensa on. Sen vuoksi hyvä ja täydellinen viittaustapa on aina opinnäytetöissä välttämätön. Lähdeluettelolla on kolme tehtävää. Siinä luetellaan kaikki ne lähteet, joihin tekstissä on 7

viittaus. Lähdeluettelo on myös tarkoitettu antamaan lukijalle nopea kuva työn teoreettisesta perustasta. Kolmanneksi lähdeluettelo auttaa aiheesta kiinnostuneita kirjallisuushaussa. Lähteiden merkintöjen laatuun on syytä kiinnittää erityistä huomiota ja on syytä noudattaa jotain yleisesti tunnettua standardia kuten niin sanottu suomalainen lähdemerkintä tai APA, jotka molemmat on kuvattu esimerkiksi teoksessa Hirsjärvi ym. (1997, 346 366). Saman tyylinen on Harvardin järjestelmä. Kaikissa näissä merkitään tekstiin tekijöiden nimet ja vuosiluku. Myös useita muita lähdeviittaustapoja on käytössä. Erityisesti tieteellisissä julkaisuissa annetaan yleensä omat ohjeet lähdeviittaustavasta. On olemassa hyvin erilaisia tapoja tehdä viitteitä. Tärkeintä on, että merkinnät ovat perusteellisia ja yhdenmukaisesti tehtyjä. Eri julkaisuissa noudatetaan erilaisia tapoja merkitä lähteet. Sinänsä keskeistä ei ole se mitä merkintätapaa käytetään. Tärkeämpää on se, että lähdemerkinnät ovat tarkkoja, yhdenmukaisia ja perustuvat tarkkaan lähdeaineiston tuntemiseen. Seuraavassa esitetään esimerkinomaisesti lähdetyypeittäin, miten tiedot esitetään lähdeluettelossa. (a) Artikkeli aikakauslehdessä Ceri, S. & Pelagatti, G. 1983. Correctness of query execution strategies in distributed databases. ACM Trans. on Database Systems 8, 577 607. (b) Artikkeli konferenssijulkaisussa Wall, D. W. 1982. Messages as active agents. Teoksessa Conference Record of the Ninth Annual ACM Symposium on Principles of Programming Languages, Albuquerque, New Mexico, Jan. 25 27, 1982, 34 39. Orponen, P., Russo, D. A. & Schöning, U. 1985. Polynomial levelability and maximal complexity cores. Teoksessa W. Brauer (toim.) Automata, Languages and Programming, 12th Colloquium, Nafplion, Greece, July 15-19, Lecture Notes in Computer Science 194, Berlin: Springer-Verlag, 435 444. (c) Kirja 8

Wiederhold, G. 1977. Database design. Tokyo: McGraw-Hill. Lash, S. & Urry J. 1994. Economies of signs and space. London: Sage. Star, S. L. (toim.) 1995. The cultures of computing. Oxford: Blackwell Publishers. (d) Raportti Mannila, M. 1985. Instance complexity for sorting and NP-complete problems. University of Helsinki, Department of Computer Science, Report A-1985-1, Helsinki. (e) Manuaali OS/VS2 SAM Logic 1974. SY26-3832-0, IBM. (f) Opinnäyte Smed, J. 2002. Production Planning in Printed Circuit Board Assembly. PhD thesis, TUCS Dissertations 36, University of Turku, Finland. (f) Elektronisessa kausijulkaisussa oleva artikkeli Urpilainen, J. & Takala, T. 1996. Managers and lying: Constructing a framework for empirical analysis. Electronic Journal of Business and Organization Ethics, 1(1). http://www.jyu.fi/ejbo/val.html 18.8.1996. (g) Elektroninen kirja Hintikka, K.A. 1994. Tieto neljäs tuotannontekijä. Helsinki: Painatuskeskus. <http://www.uiah.fi/~cons/t4.html>. Julkaistu verkossa kirjan painoksen loputtua. 6.7.1996. (h) Verkkodokumentti Korpela J. 2000. Aineistoa Suomen kielestä. <http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/suomi/indeksi.html> 28.8.2002. Lähteet kirjoitetaan tekijöiden nimien mukaiseen järjestykseen ja saman kirjoittajan (samojen kirjoittajien) julkaisut järjestetään julkaisuajankohdan mukaan vanhimmasta nuorimpaan ja samana vuonna julkaistut julkaisun nimen mukaan järjestykseen liittäen vuosiluvun perään niitä toisistaan erottamaan a,b,c, 9

2.8 Liitteet Liitteiksi sijoitetaan sellainen aines, jonka ei asian ymmärtämisen kannalta tarvitse olla itse tekstissä, mutta johon tekstissä joudutaan viittaamaan. Liitteiksi tulisi siirtää kaikki ne numerotiedot ja asiakirjat, jotka tekisivät tekstistä raskaan ja hankalasti luettavan. Esimerkiksi empiirisessä tutkimuksessa liitteeksi sijoitetaan tietojenkeruulomakkeet sekä yksityiskohtaisia havaintotietoja sisältävät taulukot. Samoin monimutkaiset kaaviot ja kuvat, joita ei käsitellä yksityiskohtaisesti tekstissä, on parasta sijoittaa liitteiksi. Kukin liitekokonaisuus numeroidaan juoksevasti omilla numeroillaan (esim. Liite 6). Tekstissä viitataan numeroon, ei sivunumeroon. Liitteet tulee otsikoida asianmukaisesti. Sisällysluetteloon tulee myös luettelo liitteistä. 10

3 KIRJOITUSTEKNIIKKA Tämän luvun tarkoituksena on opastaa kirjoittamisen teknisissä yksityiskohdissa. Ohjeita annetaan tehosteiden käytöstä, esimerkkien esityksestä, lähdeviittauksista sekä luetelmista. Kaikkien näiden osalta on muistettava niiden johdonmukainen, yksiselitteinen käyttö yhden tutkimusraportin sisällä. 3.1 Tehosteiden käyttö Tehosteiden käytössä tulisi olla mahdollisimman säästeliäs niiden tehokkuuden säilyttämiseksi. Keskeiset termit kursivoidaan siinä yhteydessä, kun vastaavat käsitteet määritellään. Esimerkiksi: Suhde on mikä tahansa yhden tai useamman entiteetin välillä vallitseva riippuvuus tai yhteys. Lihavointia tai alleviivausta tulisi välttää. Matemaattiset kaavat kirjoitetaan omalle rivilleen, jos ne ovat tekstin sekaan sijoitettaviksi kovin pitkiä tai jos ne halutaan varustaa viitenumeroin. Viitenumerot kirjoitetaan kaarisulkuihin tekstin oikeaan reunaan. 3.2 Esimerkit Asian ymmärrettävyyden parantamiseksi annettavat esimerkit suositellaan myös erotettaviksi omiksi kappaleikseen, joilla on otsikkona "Esimerkki n" (n on juokseva numero). Näin menetellään erityisesti silloin, kun esimerkki on laajahko tai siihen viitataan muuallakin kuin kyseisessä kohdassa. 3.3 Lähdeviittaukset Työn tekijän kuuluu ilmaista käyttämänsä lähteet sekä lähdeluttelossa että itse tekstissä. Lukijan pitää voida vaivatta erottaa, mikä on kirjoittajan omaa panosta ja mikä on saatu muualta. Jos kirjoittaja esittää omissa nimissään, lähdettä mainitsematta, jonkun toisen ajatuksia tai jopa sanasanaista tekstiä, hän syyllistyy kirjalliseen varkauteen. Lähdeviittauksia tulee käyttää monipuolisesti tilanteen vaatimalla tavalla. Viite tulee tehdä sivun tarkkuudella viitattaessa johonkin yksityiskohtaan, kuten kuvaan, 11

luokitteluun, käsitemäärittelyyn tai muuhun vastaavaan. Seuraavassa annetaan esimerkkejä erilaisista viittaustavoista: Tämän kohdan tarkastelu perustuu lähinnä Martinin (1985) ja Daten (1989) esityksiin. Seuraavassa esitetään Batinin ym. (1986, s. 123) kehittämä rakenteellisten ristiriitojen luokittelu. Teoryn (1990, s. 80) mielestä n-äärisen strategian etuna on se, että suoritettavien integrointioperaatioiden määrä on minimoitu. Tietokantaintegrointia ovat käsitelleet tarkemmin muiden muassa Dayal ja Hwand (1984), ElMasri, Larson ja Navathe (1987) sekä Mannino ja Effelsberg (1984). Lähdeviitteiden eteen (sulkujen sisään) voidaan sijoittaa sellaisia lisäaineksia kuten esim., varsinkin, ainakin, ks. ja vrt. Edellisistä ks. ohjaa hakemaan osoitetusta paikasta lisätietoa, kun taas vrt. osoittaa, että tekstissä on esitetty jossain määrin lähteestä poikkeavaa tietoa. Suorat, enintään kolme riviä pitkät lainaukset sijoitetaan tekstiin ja merkitään lainausmerkkien sisään. Pitemmät lainaukset sisennetään, jolloin myös voidaan käyttää tiheämpää riviväliä (ks. luku 1 sivulla 1). Tällöin ei tarvita lainausmerkkejä. Jokaisesta lainauksesta on mainittava teos ja sivu, josta se löytyy. Huomaa, että summittainen lähdeviittausten niputtaminen esimerkiksi kappaleen loppuun antaa kirjoittajasta huolimattoman kuvan. Mikäli lähdeviite on ennen virkkeen perässä olevaa pistettä viitataan siihen juuri tämän virkkeen osalta. Jos lähdeviite on virkkeen päättävän pisteen jälkeen viitataan siihen useampien edellä olevien virkkeiden osalta. 12

3.4 Luetelma Luetelman tehtävänä on helpottaa asiakokonaisuuksien hahmottamista. Se voidaan sulauttaa tekstiin tai kukin sen osa voidaan kirjoittaa omalle rivilleen. Edellinen on suositeltava tapa silloin, kun luetelmia on paljon tai kun osat ovat hyvin lyhyitä. Jälkimmäistä tapausta koskevat seuraavat säännöt: Luetelman osien pitää sisällöltään ja muodoltaan olla rinnastuskelpoisia. Kunkin osan eteen merkitään järjestysnumero (sulkuihin tai pisteen kera) tai erikoismerkki (tavuviiva, tähti, pallo, käsi). Sanamuodosta riippuu, käytetäänkö luetelman edessä kaksoispistettä vai ei. Jos alakohdat ovat samaa lausetta kuin johdantojakso, ei kaksoispistettä merkitä; muussa tapauksessa se merkitään. Jos osa on kokonainen lause, se alkaa suurella kirjaimella ja päättyy pisteeseen. Muussa tapauksessa aloitetaan pienellä kirjaimella ja piste sijoitetaan vasta viimeisen osan päätteeksi. 13

4 KIRJOITUSTYYLI Ei ole ollenkaan samantekevää, millä tavalla asiansa esittää. Usein pitää paikkansa sanonta: huonosti sanottu on huonosti ajateltu. Hyvä asiatyyli on selkeää, havainnollista ja tiivistä. Hyvä tyyli ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin tylsä virkamieskieli. Päinvastoin, tutkijan elintärkeä taito on argumentoida selkeästi mutta samalla sujuvasti oman näkemyksensä puolesta. Tässä luvussa tarkastellaan joitakin tekijöitä, joilla kukin voi parantaa asiatyyliään. 4.1 Esityksen selkeys Esityksen selkeys edellyttää, että kirjoittajan tarkoittamat ajatukset välittyvät lukijalle helposti, nopeasti ja yksiselitteisesti. Tekstistä karsitaan kaikki tarpeettomat sanat ja yksityiskohdat. Selkeyttä voidaan edistää olemalla kriittinen virkerakenteiden muodostamisessa. Virkkeet eivät saa olla liian pitkiä tai monipolvisia. Ne eivät saa myöskään olla kaikki samanpituisia, eikä kaikilla saa olla samaa rakennetta (esim. subjekti verbi objekti). Etsi vaihtelua myönteisten väitelauseiden, kieltävien väitelauseiden, kysymyslauseiden jne. variaatioista. Vältä eksistenssitautia käytä sanaa on vain silloin, kun on pakko. Substantiivitautia ja erilaisia pöhöttyneitä lauserakenteita pitää välttää. Virkkeen tulee muodostaa ehyt ja kiinteä kokonaisuus. Siinä tulee erottua tärkeät asiat epäolennaisista. Virkkeen pituus on sidoksissa ihmisen muistin toimintaan (vrt. 7 ± 2 -laki). Se, mikä on laskennan pohjaksi otettava yksikkö, vaihtelee luonnollisesti paljon. Myös turhalla monisanaisuudella voidaan hukuttaa varsinainen asia. Sanasta sanaan käännökset tuottavat kankeita virkerakenteita, joita on joskus jopa mahdotonta ymmärtää. Virkerakenteen jäntevyyteen voidaan vaikuttaa myös monella tavalla: esimerkiksi pronomien viittaussuhteiden selkeydellä, tai konjunktioiden ja loogisia suhteita osoittavien adverbien huolellisella käytöllä. Käsitteistöltään rikkaassa työssä on mietittävä huolellisesti jokaisen uuden sanan tarpeellisuutta. Synonyymien käyttöä tulee rajoittaa. Useista vaihtoehtoisista sanoista valitaan alalla hyväksytyimmät käyttöön. 14

4.2 Esityksen täsmällisyys Esityksen täsmällisyys ilmenee jäsentelyn tarkkuutena, käsitteellisenä tarkkuutena, virkerakenteen jäntevyytenä ja sananvalinnan asianmukaisuutena. Jäsentelyn kappaleisiin, kohtiin ja lukuihin tulee ilmentää ongelmanasettelussa, ratkaisuprosessissa ja tuloksissa esiintyviä perimmäisiä rakenteita. Käsitteellisen tarkkuuden edellytyksenä ovat peruskäsitteiden täsmälliset määritelmät. Käsitteellisesti tai matemaattisesti vaikeita kohtia tulee havainnollistaa esimerkein. Ne suovat samalla lukijalle hengähdystauon ennen siirtymistä seuraavaan asiaan. Lukijaa voidaan auttaa myös sisällyttämällä tekstiin harkiten redundanssia: sama asia voidaan sanoa useammalla eri tavalla. Erikoistermeinä on käytettävä yleisesti hyväksyttyjä suomenkielisiä termejä. Atksanakirja (2001 ja myöhemmät painokset) on tässä suhteessa paras tietolähde. Siitä löytyy myös suuri joukko käsitemäärityksiä. Mikäli vakiintunutta suomenkielistä vastinetta ei ole olemassa, oman suomennoksen jälkeen on syytä laittaa sulkuihin termi alkuperäisellä kielellä ilmaistuna. Esityksen yhtenäisyys vaatii, että käytetään samoja symboleja kautta koko esityksen. Tämä ei ole aina helppoa, sillä eri lähteissä voidaan tarkastella asioita toisistaan poikkeavilla tavoilla. Yleensä tutkija yrittää suhtautua mahdollisimman objektiivisesti tutkimuskohteeseen. Erota tutkimustulos, mielipide ja arvelu. Varmuusasteen lievennyskeinoilla voit säädellä omaa sitoutumistasi näihin. On myös pidetty tärkeänä, ettei kirjoittaja tunkeudu subjektiivisesti lukijan ja asian väliin. Tästä syystä tieteellisessä tekstissä on suosittu kolmannen persoonan tai passiivin käyttöä. Nykyään tästä käytännöstä ollaan jo luopumassa, sillä varsinkin tulkitsevassa empiirisessä tutkimuksessa tutkijan rooli on otettava huomioon. Voi siis käyttää myös ensimmäistä persoonaa (esim. tarkastelen). 15

Tutkielman teon eettiset ohjeet ovat Tutkimuseettisen neuvottelukunnan sivuilta http://pro.tsv.fi/tenk/htkfi.pdf. 4.3 Aikamuotojen käyttö Preesens on pääasiallinen aikamuoto. Sillä ilmaistaan esimerkiksi käsitemääritykset ja viittaukset muiden tutkijoiden tuotoksiin. Imperfektiä käytetään viitattaessa aiemmin julkaistuihin tutkimuksiin ja oman tutkimuksen kulkuun. Perfektiä voidaan käyttää usein rinnan imperfektin kanssa. Pluskvamperfektiä käytetään mennyttä ajankohtaa, tapahtumaa tai prosessia kuvaamaan (esim. Manninen oli tutkinut asiaa 1930-luvulla, mutta hän oli joutunut jättämään...). Kaikissa muissa tutkimusraportin osissa paitsi yhteenvedossa käytetään yleensä preesensiä. Yhteenvetoon soveltuu perfekti. 16

5 ULKOASU 5.1 Kirjasintyyppi ja tekstipalstan koko Kirjasintyyppinä voidaan käyttää jotakin tunnetuimmista, kuten Times Roman, Palatino ja New Century Schoolbook. Luettavuutta edistää, jos kirjasimissa on päätteet (serif). Päätteettömiä kirjasintyyppejä (sans serif) kuten Arial tai Helvetica tulisi käyttää vain kuvissa. Pistekoko on 11, 12 tai 13 (tässä esityksessä pistekoko on 12). Riittävällä rivinvälillä ja marginaaleilla autetaan kommentoijan työtä. Riviväli valitaan siten, että sivulle mahtuu 35 40 riviä, jolloin rivinväli on tyypillisesti 1,5. Vasen marginaali on 4 cm ja oikea marginaali 2 cm, jolloin palstan leveys on 15 cm. Ylä- ja alamarginaalit ovat noin 3 cm. Kukin luku aloitetaan omalta sivultaan. Jos kappaleet aloitetaan heti vasemman marginaalin reunasta, ne on erotettava toisistaan tyhjällä rivillä. Jos uudet kappaleet aloitetaan sisempää (viisi lyöntiä marginaalin reunasta), ei kappaleiden väliin tule (ainakaan kokonaista) tyhjää riviä. Sisennysten käytön tulee olla yhdenmukaista. 5.2 Otsikointi Otsikot aloitetaan vasemmasta marginaalista. Otsikoinnissa käytetään hierarkkista numerointia. Pääotsikko (1-numeroinen) aloittaa aina uuden sivun. Pääotsikko kirjoitetaan isoin kirjaimin, pistekoolla 16. Ennen ja jälkeen pääotsikkoa on pääotsikon verran tyhjää. Alaotsikot kirjoitetaan pienin kirjaimin pistekoolla 14. Myös alaotsikoiden molemmin puolin jätetään alaotsikon korkeuden verran tyhjää. 5.3 Taulukot ja kuviot Taulukot ja kuviot numeroidaan arabialaisin numeroin ja yhtäjaksoisesti kumpikin omana numerosarjanaan. Selosteiden numerointi kannattaa tehdä tekstinkäsittelyohjelman avulla (esim. Word: caption). Jokaiseen kuvaan ja taulukkoon tulee viitata tekstissä ennen kuvaa tai taulukkoa. Taulukon ja kuvion selitysteksteineen 17

tulee olla ymmärrettävissä ilman varsinaisen tekstin lukemista. Selitystekstin riviväli on 1. Taulukon selitysteksti sijoitetaan taulukon yläpuolelle, kuvion selitysteksti taas kuvion alapuolelle. Ennen taulukon nimeä jätetään kaksi rivinväliä, samoin taulukon jälkeen ennen tekstin aloittamista. Kuvion nimen jälkeen jätetään kaksi rivinväliä ennen tekstiä. Jos taulukkoa joudutaan jatkamaan seuraavalle sivulle, kirjoitetaan sivun oikeaan alareunaan sulkuihin (jatkuu). Seuraavalle sivulle kirjoitetaan vasemmalle ylös taulukon numero ja sulkeisiin sama sana kuin edelliselle sivulle, esimerkiksi Taulukko 5. (jatkuu). Sivut on pyrittävä kirjoittamaan täyteen. Tekstissä olevat viittaukset kuvioihin ja taulukoihin tehdään numeroviittauksin, esimerkiksi (Taulukko 2) tai (Kuvio 3), joten teksti voi jatkua taulukosta tai kuviosta huolimatta. Täten esimerkiksi taulukko voidaan siirtää seuraavalle sivulle, ellei se mahdu jäljellä olevaan sivutilaan. Tekstinkäsittelyohjelmissa on yleensä viittauksiin apuneuvot (Word: cross-reference). Kun numerointiin viitataan tekstissä, ei viitenumeron perään kirjoiteta pistettä. 5.4 Sivujen numerointi Sivunumerointi aloitetaan johdantosivulta ts. Ensimmäiseltä tekstisivulta, ja se jatkuu yhtäjaksoisena viimeiseen tekstiä sisältävään sivuun. Sivujen numerot merkitään arabialaisin numeroin alhaalle oikealle ilman muita merkkejä. 18

LÄHTEET Atk-sanakirja 2001. Espoo: Suomen Atk-kustannus Oy. Eco, U. 1990. Oppineisuuden osoittaminen eli miten tutkielma tehdään. Tampere: Vastapaino. Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 2001. Tutki ja kirjoita. Helsinki: Kirjayhtymä. Latour, B. 1987. Science in Action: How to Follow Scientists and Engineers Through Society. Milton Keynes Open University Press. Luukka, M-R. 1995. Puhuttua ja kirjoitettua tiedettä. Funktionaalinen ja yhteisöllinen näkökulma tieteen kielen interpersonaalisiin piirteisiin. Jyväskylä Studies in Communication, 4. University of Jyväskylä. Pirhonen, M. & Puuronen, S. 1999. Ohjeita tutkimusraportin kirjoittajille. Jyväskylän yliopisto, Tietojenkäsittelytieteiden laitos, Jyväskylä. Weston, A. 1992. A rulebook for arguments, 2nd edition. Indianapolis, IN, USA: Hackett. 19

LIITE 1: ETUSIVUMALLI Perinnöllisyys oliosuuntautuneessa ohjelmoinnissa luokka ja prototyyppilähestymistavat TURUN YLIOPISTO Informaatioteknologian laitos Pro gradu tutkielma 30.08.2002 Milla Mallinen 20

LIITE 2: TIIVISTELMÄMALLI TURUN YLIOPISTO Informaatioteknologian laitos MILLA MALLINEN: Perinnöllisyys oliosuuntautuneessa ohjelmoinnissa luokka- ja prototyyppilähestymistavat Tutkielma, 117 s., 3 liites. Tietojenkäsittelyoppi Elokuu 2002 Ohjeet tiivistelmäsivun laadinnasta. Turun yliopistossa hyväksyttävien lisensiaattitutkimusten ja tutkielmien (pro gradu ja laudaturtutkielma ja perustutkinnon syventäviin opintoihin kuuluva tutkielma) nimiölehden jälkeiseksi sivuksi on liitettävä tiivistelmäsivu, jonka tarkoituksena on antaa opinnäytteestä kiinnostuneille tiivistetty kuva sen sisällöstä. Lisäksi on jätettävä erillinen kopio tiivistelmästä, joka toimitetaan julkaistavaksi sellaisenaan. Tiivistelmän laadinnassa on oletettava, että lukijalla on yleiset tiedot aiheesta. Tiivistelmän tulee olla ymmärrettävissä ilman tarvetta perehtyä koko tutkielmaan. Se on kirjoitettava täydellisinä virkkeinä, ei väliotsakeluettelona. On käytettävä vakiintuneita termejä. Viittauksia ja lainauksia tiivistelmään ei saa sisällyttää, eikä myöskään tietoja tai väitteitä, jotka eivät sisälly itse tutkimukseen. Tiivistelmän on oltava mahdollisimman ytimekäs n. 120 250 sanan pituinen itsenäinen kokonaisuus, joka mahtuu ykkösvälillä kirjoitettuna vaivatta tiivistelmäsivulle. Tiivistelmä, jonka pituus on enintään sivun alalaitaan saakka, kirjoitetaan ykkösrivivälillä. Sivujen vasen marginaali on 4 cm ja oikea 2 cm, sekä alareuna vähintään 1,5 cm. Tiivistelmästä tulisi ilmetä mm. tutkielman aihe tutkimuksen kohde, populaatio, alue ja tarkoitus käytetyt tutkimusmenetelmät (mikäli tutkimus on luonteeltaan teoreettinen ja perustuu tiettyyn kirjalliseen materiaaliin, on mainittava tärkeimmät lähdeteokset; mikäli tutkimus on luonteeltaan empiirinen, on mainittava käytetyt metodit) keskeiset tutkimustulokset tulosten perusteella tehdyt päätelmät ja toiminpidesuositukset asiasanat Ohje löytyy myös: http://www.utu.fi/opiskelu/oppaat/yleisopas/alkupuoli.pdf 21