Yrittäjävaikutusten arviointi Yrittäjätypologia ja suositukset arviointityökalun rakentamiseen
Yrittäjävaikutusten arviointi Nykytilanne: Elinkeinoelämä Hanke A Toimialat Pkyritykset Yritysvaikutukset Tavoitetila: PK-yrittäjät Hanke A Yrittäjä A Yrittäjä B Yrittäjä C Yrittäjävaikutukset 2
Yrittäjätypologia 3
Yrittäjäryhmittely* Sitoutujat Yrittäjyys itsessään on minulle omistamisen tavoite, yritys on tärkeä osa persoonaani ja olen yritykseeni voimakkaasti sitoutunut. Kehittäjät Yrittäjänä tavoittelen jatkuvasti yrityksen kasvua ja etsin yhä tehokkaampia toimintatapoja tavoitteiden saavuttamiseksi. Hallitsijat Yrittäminen tarjoaa minulle hyviä mahdollisuuksia varallisuuden kartuttamiseen ja vaikutusvallan lisäämiseen. Säilyttäjät Yrittämisessä on kyse perinteen jatkamisesta ja yritystoiminnan jatkuvuuden turvaamisesta. *Tutkimuksessa hyödynnettiin aikaisemman tutkimuksen (LUT, PL ja EK 2014) yhteydessä EK:n jäsenyrityksistä tehtyjä analyysejä, joista saatujen tulosten perusteella muodostettiin neljä omistamisen ja yrittämisen tavoitteita kuvaavaa väittämää. Tutkimusten tulokset eivät kuitenkaan ole keskenään vertailukelpoisia edellä mainitun pilottitutkimusaineiston pienen vastaajamäärän ja erilaisen tutkimusasetelman takia. 4
Logististen regressioanalyysien tulokset Malli 1 Malli 2 Malli 3 Malli 4 Malli 5 Malli 6 Selitettävä muuttuja Sitoutujat vs. kehittäjät Sitoutujat vs. hallitsijat Sitoutujat vs. säilyttäjät Kehittäjät vs. hallitsijat Kehittäjät vs. säilyttäjät Hallitsijat vs. säilyttäjät Vastaajan ikä * Sukupuoli Koulutus Yrittäjäkokemus (vuosina) * * Yritysten lkm (tapayrittäjyys) * * Päätoimiala Henkilöstömäärä * Kasvustrategia * * * Kansainvälistyminen * * Perheyrittäjyys * * * Toimintavaihe Mallin x 2, p-arvo 0,000 0,039 0,000 0,000 0,000 0,003 Hosmer-Lemeshow testin p-arvo a 0,145 0,232 0,335 0,393 0,032 0,457 Vastausten lkm mallissa 468 329 426 263 360 221 *p<0,05 a Mittaa sitä luokittuvatko arvot oikein. Hyvissä malleissa p>0,05, joten vaikka malli 5 muodostaakin tilastollisesti merkitsevän mallin arvot luokittuvat heikosti oikeisiin kategorioihin. 5
Yrittäjäkokemus Yrittäjätyypit % eri yrittäjäryhmissä 100 % 80 % 60 % 41 51 59 43 Sarja- ja portfolioyrittäjät 40 % 20 % 59 49 42 57 Ensiyrittäjät 0 % Sitoutujat Kehittäjät Hallitsijat Säilyttäjät 6
Sukupuoli ja koulutustausta 100 % 80 % 60 % 40 % 20 % 0 % 65 35 Yrittäjien sukupuoli % eri yrittäjäryhmissä 75 76 71 25 25 29 Sitoutujat Kehittäjät Hallitsijat Säilyttäjät Mies 100 % 80 % 60 % 40 % 34 Nainen 66 20 % 0 % Koulutustausta % eri yrittäjäryhmissä 52 48 40 60 28 72 Amk- tai yliopistotutkinto Korkeintaan opistotutkinto 7
Toimiala ja yritysten koko Päätoimiala % eri yrittäjäryhmissä Työntekijämäärä % eri yrittäjäryhmissä 100 % 80 % 60 % 40 % 20 % 8 18 17 57 21 13 24 25 42 43 6 12 26 18 18 52 Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut 100 % 80 % 60 % 40 % 20 % 1 4 12 8 2 16 24 28 87 72 64 83 Väh. 50 työntekijää 10-49 työntekijää Alle 10 työntekijää 0 % 0 % 8
Kasvu ja kansainvälistyminen Kasvutavoitteet* % eri yrittäjäryhmissä Kansainvälistyminen % eri yrittäjäryhmissä 100 % 80 % 4 11 11 29 15 1 22 100 % 80 % 18 40 13 18 60 % 40 % 20 % 0 % 67 64 26 74 78 Voimakas kasvu Maltillinen kasvu Aseman säilyttäminen 60 % 40 % 20 % 0 % 82 60 87 82 Yrityksellä kansainvälistä toimintaa Kotimarkkinayritys *Voimakkaalla kasvulla tarkoitetaan tutkimuksessa väh. 30 % vuotuista liikevaihdon kasvutavoitetta ja maltillisella kasvulla väh. 10 % tavoitetta. 9
Perheyrittäjyys ja toiminnan vaihe Perheyrityksiä % eri yrittäjäryhmissä Toimintavaihe % eri yrittäjäryhmissä 100 % 80 % 25 39 26 13 100 % 80 % 29 16 19 37 60 % 40 % 20 % 0 % 75 61 75 87 Muut yritykset Perheyritykset 60 % 40 % 20 % 0 % 60 11 60 25 68 58 13 6 Muutosvaihe* Vakaan toiminnan vaihe Alku- tai kasvuvaihe 10 *Kuviossa muutosvaiheella tarkoitetaan yrityksiä, jotka ovat joko yritysjärjestely-, omistajanvaihdos- tai lopettamistilanteessa.
Yrittäjyysmotiivit Yrittäjäksi ryhtymisen syyt (top-5) ka. yrittäjäryhmissä (asteikko 1-5) Yrittäjänä pääsen parhaiten hyödyntämään osaamistani Yrittäjänä voi itse määritellä omat työtehtävänsä Yrittäjyys oli seurausta havaitun mahdollisuuden hyödyntämisestä Yrittäjyyden kautta on mahdollisuus vaurastua Yrittäjäksi ryhtymiseen vaikutti roolimalli tai esikuva lähipiirissä 3,07 2,81 2,88 3,02 3,41 3,37 4,30 4,25 3,97 3,90 4,18 4,09 3,87 3,74 3,93 4,08 3,84 3,64 3,75 3,89 Sitoutujat Kehittäjät Hallitsijat Säilyttäjät 1 2 2 3 3 4 4 5 5 11
Yrittäjäryhmien profiilit Sitoutujat Tyypillisesti palvelualalla toimivia yrittäjiä, jotka ovat vahvasti sitoutuneet osaamiseensa perustuvan mikroyrityksen pyörittämiseen. Säilyttäjät Usein muita iäkkäämpiä, aseman säilyttämiseen tähtääviä perheyritysten omistajia, joille jatkuvuus on tärkeää. Kehittäjät Mahdollisuuksiin tarttuvia, keskimääräistä koulutetumpia ja kasvuhakuisempia yrittäjiä, joille yrittäjyys tarjoaa väylän osaamisen tehokkaaseen hyödyntämiseen. Hallitsijat Keskimääräistä kookkaammissa ja vakiintuneissa työnantajayrityksissä toimivia, usein moninkertaisia omistajia, jotka korostavat muita yrittäjiä enemmän pyrkimystä varallisuuden ja vaikutusvallan kartuttamiseen. 12
Työllistämiskynnyksen madaltamisen yrittäjävaikutukset 13
Yrittäjien työllistämisaikomukset ja niihin vaikuttaminen Rekrytointiaikomuksia % yrittäjistä Työsopimuslakiin ehdotettujen muutosten vaikutukset yrittäjien työllistämisaikomuksiin % yrittäjistä 31 21 48 Kyllä Ei EOS Määräaikaisten työsopimusten tekemisen helpottaminen Koeajan pidentäminen Takaisinottovelvollisuuden lyhentäminen 24 16 31 76 84 69 0 % 20 % 40 % 60 % 80 %100 % Lisää työpaikkoja yrityksessä Ei lisäävää vaikutusta 14
Työsopimuslain muutosehdotusten vaikutukset Työsopimuslakiin ehdotettujen muutosten vaikutukset yrittäjien työllistämisaikomuksiin lisää työpaikkoja yrityksessä, % yrittäjäryhmissä Määräaikaisten työsopimusten tekemisen helpottaminen 22 30 33 41 Koeaikojen pidentäminen 15 22 23 39 Sitoutujat Kehittäjät Hallitsijat Takaisinottovelvollisuuden lyhentäminen 11 14 21 25 Säilyttäjät 0 5 10 15 20 25 30 35 40 45 15
Työsopimuslain muutosehdotusten yrittäjävaikutukset Uudet potentiaaliset työpaikat yrittäjäryhmissä Työsopimuslain muutosehdotusten toteuttaminen 22 000 uutta potentiaalista työpaikkaa 16
Tutkimuksesta Tutkimuksen aineisto kerättiin EK:n jäsenyrityksiin kohdistetulla kyselyllä helmi-maaliskuussa 2016 Yhteensä kyselyyn vastasi 914 yritystä. Vastaajista 761 oli yrittäjiä ja loput yritysten palkkajohtajia. Aineiston analysoimisessa hyödynnettiin yrityskoon ja päätoimialojen mukaan laskettuja painokertoimia, joiden ansiosta tulokset ovat yleistettävissä työnantajayritysten kokonaispopulaatioon (noin 88 000 yritystä) Vaikutusarviolaskelmia koskevat rajaukset: - Arvio potentiaalisten työpaikkojen määrästä on suuntaa-antava - Tuloksia tulkittaessa on huomattava, että kyse on rekrytointiaikomuksista, joiden konkretisoituminen on riippuvainen myös monista muuttuvista tilannetekijöistä kuten yleinen taloudellinen tilanne sekä kysyntäja kilpailutilanne - Lisäksi nettomuutokset työllisyyteen olisivat täysimääräisinäkin todennäköisesti esitettyä arviota hieman pienempiä, koska työpaikkoja voi myös vähentyä esitysten seurauksena 17
Kiitos!