Pk-Pulssi. Pk-yritysten tilannekuva keväällä 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pk-Pulssi. Pk-yritysten tilannekuva keväällä 2017"

Transkriptio

1 Pk-Pulssi Pk-yritysten tilannekuva keväällä 217

2 Työnantajayritysten tilannekuva

3 Pk-Pulssi kuvaa pienten ja keskisuurten työnantajayritysten tilannetta ja näkymiä Pk-Pulssi tehdään kaksi kertaa vuodessa (ent. pktoimintaympäristökysely) ja se kuvaa tilannetta ja näkymiä työnantajina toimivissa pk-yrityksissä Kevään tutkimuksissa päähuomio on kasvutavoitteiltaan erilaisten yritysten tilanteen ja näkymien tarkastelussa Tulosten tulkinnassa on huomioitava, että tutkimusasetelmaan tehtyjen muutosten seurauksena tulokset eivät välttämättä ole täysin vertailukelpoisia Pktoimintaympäristökyselyjen havaintojen kanssa Aineiston analysoimisessa hyödynnetään yrityskoon ja päätoimialojen mukaan laskettuja painokertoimia, joiden ansiosta tulokset ovat suuntaa-antavasti yleistettävissä pktyönantajayritysten perusjoukkoon Kysely toteutettiin toukokuussa ja siihen vastasi yhteensä 446 työnantajayritystä Pk-työnantajayritysten lukumäärä yrityskokoluokittain Alle 1 työntekijää 1-49 työntekijää työntekijää Lähde: Lith Consulting Group; Tilastokeskus Jari Huovinen

4 Omistajanvaihdokset edelleen pattitilanteessa* 56 yritystä 16 yritystä Alkuvaihe Kasvu Vakaa toiminta Uudistuminen / Taantuminen *Kuvassa alku- ja kasvuvaiheeseen sisältyvät myös tilanteet, jotka muuttavat yrityksen toimintaa selvästi tai vaikuttavat siihen oleellisesti (pl. omistajan- ja sukupolvenvaihdokset). Omistajan- ja sukupolvenvaihdokset pitävät sisällään kaikki yritysjärjestelyt eli perheyritysten sukupolvenvaihdokset ja yritysmyynnit yrityksen johdolle / henkilöstölle sekä yritysfuusiot ja muut järjestelyt. Laskelmassa on hyödynnetty kahden viimeisimmän Pk-Pulssin aineistoja ja ns. liukuvan keskiarvon menetelmää satunnaisvaihtelun minimoimiseksi Jari Huovinen

5 Omistajanvaihdokset koskettavat laajasti pk-sektoria yrityskoosta riippumatta 25 Omistajanvaihdosten yleisyys eri kokoluokan yrityksissä (%) Alle 1 työntekijää 1-49 työntekijää 5+ työntekijää Jari Huovinen

6 Yritysjärjestelyjä tehdään, mutta ei riittävästi Yritysjärjestelyjen yleisyys, % kaikista yrityksistä Yritysjärjestelyjä (jotain seuraavista) Uusi liiketoiminto Uusi, itsenäinen yritys Yritysosto tai -fuusio Tytäryritys Yhteisyritys Kevät 217 Kevät 216 (Pk-toimintaympäristökysely) Jari Huovinen

7 Kasvutavoitteiden yleisyys

8 Kasvutavoitteet enemmistöllä hyvin maltillisia Pk-työnantajayritykset pyrkivät usein markkinaaseman säilyttämiseen ja kannattavaan kasvuun Heikon talouskasvun aikana monet pk-yritykset ovat joutuneet sopeuttamaan omia kasvutavoitteitaan Yrittäjien ikääntyminen, sopivien jatkajien puute ja siitä seurannut omistajanvaihdosten pato heikentävät kasvuhalukkuutta Lopettamisaikomukset ovat lisääntyneet ja työnantajayrityksiä on aikaisempaa vähemmän Tulosten tulkinnassa on huomioitava, että kasvutavoitteet raportoidaan aikaisempaa tarkemmin ja yrityskohtaisemmin, jonka seurauksena tulokset eivät välttämättä ole täysin vertailukelpoisia aikaisempien kyselyjen kanssa (ent. Pk-toimintaympäristökysely) 49 Kasvutavoitteet % kaikista 6 Voimakas kasvu (liikevaihdon kasvu väh. 3 %) 9 36 Kohtalainen kasvu (liikevaihdon kasvu väh. 1 %) Markkina-aseman säilyttäminen (kasvu joitain prosentteja) Ei kasvutavoitteita Jari Huovinen

9 Omistajanvaihdosten pato vähentää kasvuaikomuksia 1 % Kasvutavoitteiden yleisyys elinkaaren eri vaiheissa (%) % 8 % 7 % % Voimakas kasvu 5 % 4 % 3 % Kohtalainen kasvu Markkina-aseman säilyttäminen Ei kasvutavoitteita 2 % 1 % % Alku- ja kasvuvaihe Vakaan toiminnan vaihe Omistajanvaihdos tai muutostilanne Jari Huovinen

10 Paikallismarkkinoiden rajalliset kasvumahdollisuudet heijastuvat kasvutavoitteisiin 1 % 9 % 8 % Kasvutavoitteiden yleisyys eri kohdemarkkinoilla toimivissa yrityksissä (%)* % 6 % 5 % 4 % 3 % 2 % 1 % % Paikallismarkkinat Kotimarkkinat Ulkomaat Voimakas kasvu Kohtalainen kasvu Markkina-aseman säilyttäminen Ei kasvutavoitteita *Paikallismarkkinoilla tarkoitetaan kotikunnan tai maakunnan alueella toimivia yrityksiä, kotimarkkinoilla useammassa maakunnassa tai valtakunnallisesti toimivia yrityksiä ja ulkomailla kauppaa tekeviä yrityksiä Jari Huovinen

11 Markkina-asema selittää kasvumahdollisuuksia tai niiden puutetta 1 % 9 % 8 % 7 % Kasvutavoitteiden yleisyys markkina-asemaltaan erilaisissa yrityksissä (%)* % Voimakas kasvu 5 % 4 % 3 % Kohtalainen kasvu Markkina-aseman säilyttäminen Ei kasvutavoitteita 2 % 1 % % Itsenäiset toimijat Alihankkijat Päätoimijat *Itsenäisillä toimijoilla tarkoitetaan omia tuotteitaan tai palvelujaan suoraan loppuasiakkaille myyviä yrityksiä, alihankkijoilla yritysverkostojen sopimusja tavarantoimittajia ja päätoimijoilla alihankintaverkostojen veturiyrityksiä Jari Huovinen

12 Yksittäisen yrityksen tavoite voi olla aseman säilyttäminen, mutta omistajayrittäjä kasvuhakuinen Kasvua haetaan uusia yrityksiä perustamalla tai ostamalla (portfolioyrittäjyys) Ensi-, sarja- ja portfolioyrittäjyyden yleisyys* % työnantajayrittäjistä Ensiyrittäjät Portfolioyrittäjät Sarjayrittäjät *Ensiyrittäjät voivat olla yrittäjinä kokeneita, mutta heidän yrittäjäkokemuksensa on peräisin yhdestä yrityksestä. Portfolioyrittäjät olivat tutkimushetkellä omistajina vähintään kahdessa eri yrityksessä ja sarjayrittäjät yhdessä, mutta heilläkin oli aikaisempaa yrittäjäkokemusta vähintään kahdesta eri yrityksestä Jari Huovinen

13 Tilanteen kehitys ja näkymät tavoitteiltaan erilaisissa yrityksissä Vertailussa käytetyt määritelmät Tavoitteena voimakas kasvu vähintään 3 % vuotuinen liikevaihdon kasvutavoite Tavoitteena kohtalainen kasvu vähintään 1 % vuotuinen liikevaihdon kasvutavoite Muut pk-yritykset tavoitteena markkina-aseman säilyttäminen (liikevaihdon kasvu joitain prosentteja) ei kasvutavoitetta Jari Huovinen

14 Kysynnässä tapahtunut selvä käänne parempaan Kysynnän kehittyminen edellisen 12 kk aikana Saldoluku: lisääntyi (%) vähentyi (%) Kysynnän kehittyminen seuraavan 12 kk aikana Saldoluku: lisääntyy (%) vähentyy (%) Voimakas kasvu Kohtalainen kasvu Muut pk-yritykset Voimakas kasvu Kohtalainen kasvu Muut pk-yritykset Kevät 217 Kevät 216 (Pk-toimintaympäristökysely) Kevät 217 Kevät 216 (Pk-toimintaympäristökysely) Jari Huovinen

15 Kasvuhakuiset yritykset vastaavat uusien työpaikkojen synnystä Työntekijämäärän kehittyminen edellisen 12 kk aikana Saldoluku: lisääntyi (%) vähentyi (%) Työntekijämäärän kehittyminen seuraavan 12 kk aikana Saldoluku: lisääntyy (%) vähentyy (%) Voimakas kasvu Kohtalainen kasvu Muut pk-yritykset Voimakas kasvu Kohtalainen kasvu Muut pk-yritykset Kevät 217 Kevät 216 (Pk-toimintaympäristökysely) Kevät 217 Kevät 216 (Pk-toimintaympäristökysely) Jari Huovinen

16 Kohtalaista kasvua hakevien yritysten investoinnit piristyneet merkittävästi edellisen vuoden aikana Investointien kehittyminen edellisen 12 kk aikana Saldoluku: lisääntyi (%) vähentyi (%) Investointien kehittyminen seuraavan 12 kk aikana Saldoluku: lisääntyy (%) vähentyy (%) Voimakas kasvu Kohtalainen kasvu Muut pk-yritykset -4 Voimakas kasvu Kohtalainen kasvu Muut pk-yritykset Kevät 217 Kevät 216 (Pk-toimintaympäristökysely) Kevät 217 Kevät 216 (Pk-toimintaympäristökysely) Jari Huovinen

17 Kasvuhakuiset yritykset odottavat vientiin selvää kohennusta seuraavan vuoden aikana Ulkomaankaupan kehittyminen edellisen 12 kk aikana Saldoluku: lisääntyi (%) vähentyi (%) Ulkomaankaupan kehittyminen seuraavan 12 kk aikana Saldoluku: lisääntyy (%) vähentyy (%) Voimakas kasvu Kohtalainen kasvu Muut pk-yritykset Voimakas kasvu Kohtalainen kasvu Muut pk-yritykset Jari Huovinen

18 Kasvuhakuisuus yleisintä Uudellamaalla ja Länsi- Suomessa Kasvuhakuisten ja muiden pk-yritysten tilanne Kasvuhakuisten ja muiden pk-yritysten näkymät Jari Huovinen

19 Kasvun lähteet ja yhteenveto

20 Digitalisaatiossa ja uusien materiaalien hyödyntämisessä nähdään eniten kasvun mahdollisuuksia Keskeisimmät kasvun ja uudistumisen lähteet (%) Digitaaliset tuotteet ja palvelut 37 Uudet materiaalit 19 Puhtaat ratkaisut Kiertotalous 8 8 Biotalous Sote-palvelut Ikääntyminen Robotiikka Sosiaaliset innovaatiot 4 4 Terveysteknologia 3 Keinoäly Jari Huovinen

21 Tulosten tiivistelmä: Suunta on ylöspäin, mutta merkittävien kasvutavoitteiden vähäisyys huolestuttavan suurta Pk-yritysten tilanne ja näkymät ovat vuoden takaista valoisammat Kysyntä on kohentunut niin kasvuhakuisissa kuin markkina-aseman säilyttämiseen tähtäävissä yrityksissä Kasvuhakuisten yritysten kehitys ja näkymät ovat kaikilla mittareilla positiivisia Pitkään jatkunut heikko talouskehitys heijastuu yritysten tavoitteisiin eikä talouden viime aikojen myötätuuli ole lisännyt kasvuhakuisuutta Omistajanvaihdoksia toteutetaan edelleen liian vähän tarpeeseen nähden eikä uudistumista tapahdu riittävästi Jari Huovinen

22 Lisätiedot Pk-Pulssista ja EK:n muista yrittäjyyskyselyistä Jari Huovinen

Pk-toimintaympäristökysely. Kasvuhakuisuus työnantajayrityksissä

Pk-toimintaympäristökysely. Kasvuhakuisuus työnantajayrityksissä Pk-toimintaympäristökysely Kasvuhakuisuus työnantajayrityksissä Työnantajayritysten tilannekuva 2 Omistajanvaihdosten pato kasvaa edelleen* 58 000 yritystä 16 000 yritystä Alkuvaihe Kasvu Vakaa toiminta

Lisätiedot

EK:n Pk-Pulssin tulokset. Kesäkuu 2018

EK:n Pk-Pulssin tulokset. Kesäkuu 2018 EK:n Pk-Pulssin tulokset Kesäkuu 2018 Pk-pulssi kuvaa pienten ja keskisuurten työnantajayritysten nykytilaa ja tulevaisuuden näkymiä Pk-pulssi tehdään kaksi kertaa vuodessa ja se kuvaa työnantajina toimivien

Lisätiedot

Pk-pulssi. Pk-työnantajayritysten arviot liiketoiminnan toteumasta ja tulevaisuudesta. Joulukuu 2017

Pk-pulssi. Pk-työnantajayritysten arviot liiketoiminnan toteumasta ja tulevaisuudesta. Joulukuu 2017 Pk-pulssi Pk-työnantajayritysten arviot liiketoiminnan toteumasta ja tulevaisuudesta Joulukuu 217 Pk-pulssi kuvaa pienten ja keskisuurten työnantajayritysten tilannetta ja näkymiä Pk-pulssi tehdään kaksi

Lisätiedot

Pk-Pulssi. Marraskuu 2018

Pk-Pulssi. Marraskuu 2018 Pk-Pulssi Marraskuu 2018 Pk-pulssi kuvaa pienten ja keskisuurten työnantajayritysten nykytilaa ja tulevaisuuden näkymiä Pk-pulssi tehdään kaksi kertaa vuodessa ja se kuvaa työnantajina toimivien pk-yritysten

Lisätiedot

Pk-pulssi. Pk-työnantajayritysten arviot liiketoiminnan toteumasta ja tulevaisuudesta. Syksy 2016

Pk-pulssi. Pk-työnantajayritysten arviot liiketoiminnan toteumasta ja tulevaisuudesta. Syksy 2016 Pk-pulssi Pk-työnantajayritysten arviot liiketoiminnan toteumasta ja tulevaisuudesta Syksy 16 Pk-pulssi kuvaa pienten ja keskisuurten työnantajayritysten tilannetta ja näkymiä Pk-pulssi tehdään kaksi kertaa

Lisätiedot

Pk-Pulssi. Kesäkuu 2019

Pk-Pulssi. Kesäkuu 2019 Pk-Pulssi Kesäkuu 219 Pk-pulssi kuvaa pienten ja keskisuurten työnantajayritysten nykytilaa ja tulevaisuuden näkymiä Pk-pulssi tehdään kaksi kertaa vuodessa ja se kuvaa työnantajina toimivien pk-yritysten

Lisätiedot

Maaseutu-Pulssin tulokset

Maaseutu-Pulssin tulokset Maaseutu-Pulssin tulokset Työnantajayritysten arviot maaseudulla ja kaupungeissa Joulukuu 218 Maaseutu-Pulssi kuvaa pienten ja keskisuurten työnantajayritysten nykytilaa ja tulevaisuuden näkymiä maaseudulla

Lisätiedot

PK-PULSSI. EK:n yrityskyselyn tulokset. Kevät Jari Huovinen Elinkeinoelämän keskusliitto EK

PK-PULSSI. EK:n yrityskyselyn tulokset. Kevät Jari Huovinen Elinkeinoelämän keskusliitto EK PK-PULSSI EK:n yrityskyselyn tulokset Kevät 2017 Jari Huovinen Elinkeinoelämän keskusliitto EK 1 Pk-Pulssi - mistä on kyse? 1.1 Kyselyn tausta ja tavoitteet Pk-Pulssi on uusi säännöllisesti toteutettava

Lisätiedot

Omistajanvaihdosten tilannekuva työnantajayrityksissä. Kesäkuu 2018

Omistajanvaihdosten tilannekuva työnantajayrityksissä. Kesäkuu 2018 Omistajanvaihdosten tilannekuva työnantajayrityksissä Kesäkuu 2018 Omistajanvaihdosten pato jarruttaa kasvua, investointeja ja uudistumista Viidennes työnantajayrityksistä omistajanvaihdoksen edessä Tarkoittaa

Lisätiedot

Pk-toimintaympäristökysely. Kesäkuu 2015

Pk-toimintaympäristökysely. Kesäkuu 2015 Pk-toimintaympäristökysely Kesäkuu 2015 Kasvu 2 Kasvutavoitteet hiipuneet Vaikea talous- ja suhdannetilanne näkyy yritysten kasvutavoitteissa Kasvutavoitteiden (voimakas ja maltillinen) yleisyys vähentynyt

Lisätiedot

Suomalaisen omistajuuden toimintaohjelma. Johtava asiantuntija KTT Jari Huovinen

Suomalaisen omistajuuden toimintaohjelma. Johtava asiantuntija KTT Jari Huovinen Suomalaisen omistajuuden toimintaohjelma Johtava asiantuntija KTT Jari Huovinen 2 31.10.2017 Jari Huovinen Työnantajayritykset elinkaaren eri vaiheissa* 56 000 yritystä 16 000 yritystä Alkuvaihe Kasvu

Lisätiedot

Omistajanvaihdosten ja suomalaisen omistajuuden merkitys EK:n varapuheenjohtaja, Yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja

Omistajanvaihdosten ja suomalaisen omistajuuden merkitys EK:n varapuheenjohtaja, Yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Omistajanvaihdosten ja suomalaisen omistajuuden merkitys EK:n varapuheenjohtaja, Yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Kari Jussi Aho, Rukakeskus Oy / Pyhätunturi Oy Omakohtaiset

Lisätiedot

Pk-pulssi Pk-työnantajayritysten arviot liiketoimintansa toteumasta ja tulevaisuudesta.

Pk-pulssi Pk-työnantajayritysten arviot liiketoimintansa toteumasta ja tulevaisuudesta. Pk-pulssi Pk-työnantajayritysten arviot liiketoimintansa toteumasta ja tulevaisuudesta. Perustietoa Suomen pk-sektorista Jari Huovinen, EK Syksy 16 1 Pk-pulssi - mistä on kyse? 1.1 Kyselyn tausta ja tavoitteet

Lisätiedot

Oppisopimukset omistajanvaihdosten edistäjänä. PK johtaja Jyrki Hollmén

Oppisopimukset omistajanvaihdosten edistäjänä. PK johtaja Jyrki Hollmén Oppisopimukset omistajanvaihdosten edistäjänä PK johtaja Jyrki Hollmén Työnantajayritysten toimintaympäristö 2 Työnantajayrittäjät ahtaalla Päättäjien myönteiset aikomukset eivät vielä näy työnantajayritysten

Lisätiedot

Yrittäjävaikutusten arviointi. Yrittäjätypologia ja suositukset arviointityökalun rakentamiseen

Yrittäjävaikutusten arviointi. Yrittäjätypologia ja suositukset arviointityökalun rakentamiseen Yrittäjävaikutusten arviointi Yrittäjätypologia ja suositukset arviointityökalun rakentamiseen Yrittäjävaikutusten arviointi Nykytilanne: Elinkeinoelämä Hanke A Toimialat Pkyritykset Yritysvaikutukset

Lisätiedot

EK:n Yrittäjäpaneeli. Tulokset: Rahoituspalvelut ja rahoituksen kysyntä

EK:n Yrittäjäpaneeli. Tulokset: Rahoituspalvelut ja rahoituksen kysyntä EK:n Yrittäjäpaneeli Tulokset: Rahoituspalvelut ja rahoituksen kysyntä Rahoitus Investointeihin haetaan nyt enemmän rahoitusta kuin käyttöpääoman turvaamiseen, myös yrityskauppojen rahoitukselle kysyntää

Lisätiedot

Osaavan henkilöstön saatavuus ja rekrytointivaikeuksien yleisyys

Osaavan henkilöstön saatavuus ja rekrytointivaikeuksien yleisyys EK:n yrityskyselyn tulokset: Osaavan henkilöstön saatavuus ja rekrytointivaikeuksien yleisyys 24..201 Yhteenveto yrityskyselyn tuloksista: Rekrytointivaikeudet koskettavat laajasti toimialasta tai yrityskoosta

Lisätiedot

EK:n tutkimustuloksia: Pk-yritysten kansainvälistyminen ja alkuvaiheen vientiyritykset

EK:n tutkimustuloksia: Pk-yritysten kansainvälistyminen ja alkuvaiheen vientiyritykset EK:n tutkimustuloksia: Pk-yritysten kansainvälistyminen ja alkuvaiheen vientiyritykset Vientiyritysten lukumäärä kasvussa 20 000 18 000 16 000 14 000 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 Vientiyritysten

Lisätiedot

Yritysten kansainvälistyminen ja Team Finland-palvelut. EK:n yrityskyselyn tulokset

Yritysten kansainvälistyminen ja Team Finland-palvelut. EK:n yrityskyselyn tulokset Yritysten kansainvälistyminen ja Team Finland-palvelut EK:n yrityskyselyn tulokset Vientiyritysten määrä kasvussa 25 2 Kansainvälistä kauppaa tekevien yritysten lukumäärä* 22 21 2 19 23 15 16 1 5 28 212

Lisätiedot

EK:n Yrittäjäpaneeli. Tulokset Marraskuu 2017

EK:n Yrittäjäpaneeli. Tulokset Marraskuu 2017 EK:n Yrittäjäpaneeli Tulokset Marraskuu 2017 Yrittäjäpaneelin tulokset tiivistetysti REKRYTOINTI- AIKOMUKSET HENKILÖSTÖN VÄHENNYKSET NETTOMUUTOS TYÖLLISYYTEEN 28% 28 % yrityksistä arvioi kasvattavansa

Lisätiedot

Perheyritysbarometri. Selvitys perheyritysten kasvusta, toimintaedellytyksistä ja jatkuvuudesta. Joulukuu 2015

Perheyritysbarometri. Selvitys perheyritysten kasvusta, toimintaedellytyksistä ja jatkuvuudesta. Joulukuu 2015 Perheyritysbarometri 2015 Selvitys perheyritysten kasvusta, toimintaedellytyksistä ja jatkuvuudesta Joulukuu 2015 Perheyritysbarometri 2015 Selvitys perheyritysten kasvusta, toimintaedellytyksistä ja jatkuvuudesta

Lisätiedot

EK:n Yrittäjäpaneelin tulokset

EK:n Yrittäjäpaneelin tulokset EK:n Yrittäjäpaneelin tulokset Yrittäjien ensitunnelmat uudesta eduskunnasta Toukokuu 2019 Luottamus eduskunnan kykyyn tehdä yrittäjyyttä edistäviä päätöksiä (1/2) KEVÄT 2019 Luottamus uuden eduskunnan

Lisätiedot

EK:n Yrittäjäpaneelin tulokset

EK:n Yrittäjäpaneelin tulokset EK:n Yrittäjäpaneelin tulokset Työllistävien yrittäjien luottamus maamme hallitukseen Syyskuu 2019 Luottamus hallituksen kykyyn tehdä yrittäjyyttä edistäviä päätöksiä (1/2) SYKSY 2019: Luottamus Rinteen

Lisätiedot

Pk-yritysten kasvustrategiat vertailussa. Yritysten kasvuaikomukset, toteutunut kasvu ja kannattavuus

Pk-yritysten kasvustrategiat vertailussa. Yritysten kasvuaikomukset, toteutunut kasvu ja kannattavuus Pk-yritysten kasvustrategiat vertailussa Yritysten kasvuaikomukset, toteutunut kasvu ja kannattavuus Taustaa Tavoitteina vastata kysymyksiin: 1. Kuinka hyvin yritysten kasvustrategiat toteutuvat käytännössä?

Lisätiedot

PK-yritysten toimintaympäristö. Kasvu ja uudistuminen

PK-yritysten toimintaympäristö. Kasvu ja uudistuminen PK-yritysten toimintaympäristö Kasvu ja uudistuminen Kesäkuu 2015 Sisällysluettelo 1 Kasvu tilannetekijät jarruttavat 1 1.1 Kasvutavoitteet hiipuvat 1 1.2 Investointitarpeet patoutuvat 1 1.3 Maksuvaikeudet

Lisätiedot

Team Finland ja Business Finland. EK:n yrityskyselyn tulokset Tammikuu 2018

Team Finland ja Business Finland. EK:n yrityskyselyn tulokset Tammikuu 2018 Team Finland ja Business Finland EK:n yrityskyselyn tulokset Tammikuu 2018 Yhteenveto keskeisistä havainnoista ULKOMAANKAUPPAA TEKEVÄT YRITYKSET TEAM FINLAND PALVELUJEN HYÖDYNTÄMINEN KANSAINVÄLISTYMISPALVELUJEN

Lisätiedot

Pk-toimintaympäristökyselyn tulokset 20.11.2014

Pk-toimintaympäristökyselyn tulokset 20.11.2014 Pk-toimintaympäristökyselyn tulokset 20.11.2014 Tähän raporttiin on tiivistetty tulokset pk-toimintaympäristökyselystä, jonka EK teki jäsenistölleen marraskuussa 2014. Aineisto on edustava otos EK:n jäsenyrityksistä,

Lisätiedot

Kilpailukyselyn tulosjulkistus. Jari Huovinen Johtava asiantuntija, yrittäjäkyselyt Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Kilpailukyselyn tulosjulkistus. Jari Huovinen Johtava asiantuntija, yrittäjäkyselyt Elinkeinoelämän keskusliitto EK Kilpailukyselyn tulosjulkistus Jari Huovinen Johtava asiantuntija, yrittäjäkyselyt Elinkeinoelämän keskusliitto EK Lähes 2/5 ilmoittaa kilpailuesteistä Itä-Suomessa kolmannes Mikä seuraavista vaihtoehdoista

Lisätiedot

Kiertotalous Suomen työnantajayrityksissä. EK:n kyselytutkimuksen tulokset 3.12.2015

Kiertotalous Suomen työnantajayrityksissä. EK:n kyselytutkimuksen tulokset 3.12.2015 Kiertotalous Suomen työnantajayrityksissä EK:n kyselytutkimuksen tulokset 3.12.2015 Yritykset hyvin kartalla kiertotaloudesta; bisnesmahdollisuus neljännekselle Kiertotalous käsitteenä oli ainakin jossain

Lisätiedot

Bisnes ja ilmastonmuutos. EK:n tutkimuksen tuloksia, 2017

Bisnes ja ilmastonmuutos. EK:n tutkimuksen tuloksia, 2017 Bisnes ja ilmastonmuutos EK:n tutkimuksen tuloksia, 2017 Ilmastobisnes valtavirtaistuu: ilmasto-orientoituneiden pk-yritysten osuus jo lähes kolmannes 2 Ilmasto-orientoituneet = näkevät ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

EK:n Yrittäjäpaneeli. Hallituksen toimenpide-esitysten vaikutusarviointi

EK:n Yrittäjäpaneeli. Hallituksen toimenpide-esitysten vaikutusarviointi EK:n Yrittäjäpaneeli Hallituksen toimenpide-esitysten vaikutusarviointi EK:n Yrittäjäpaneeli: keino välittää pk-yrittäjien näkemyksiä päättäjien tietoon Yrittäjäpaneeli on vaikutusarvioinnin työkalu -

Lisätiedot

Innovaatiosetelin kiinnostavuus ja hyödynnettävyys pk-yrityksissä. EK:n Yrittäjäpaneelin tuloksia 10/2016

Innovaatiosetelin kiinnostavuus ja hyödynnettävyys pk-yrityksissä. EK:n Yrittäjäpaneelin tuloksia 10/2016 Innovaatiosetelin kiinnostavuus ja hyödynnettävyys pk-yrityksissä EK:n Yrittäjäpaneelin tuloksia 10/2016 EK:n Yrittäjäpaneeli: keino välittää pk-yrittäjien näkemyksiä päättäjien tietoon Yrittäjäpaneeli

Lisätiedot

EK:n lupajärjestelmäkyselyn tulokset. Tammikuu 2019

EK:n lupajärjestelmäkyselyn tulokset. Tammikuu 2019 EK:n lupajärjestelmäkyselyn tulokset Tammikuu 219 EK:n lupajärjestelmäkysely EK selvitti yritysten kokemuksia viranomaisasioinnista: Kaavoitus Ympäristövaikutusten arviointi Luvitus: rakentamis-, ympäristö-,

Lisätiedot

Perheyritysbarometri 2011. Selvitys omistajuuden ja sukupolvenvaihdosten merkityksestä. Elinkeinoelämän keskusliitto EK & Perheyritysten liitto

Perheyritysbarometri 2011. Selvitys omistajuuden ja sukupolvenvaihdosten merkityksestä. Elinkeinoelämän keskusliitto EK & Perheyritysten liitto Perheyritysbarometri 2011 Selvitys omistajuuden ja sukupolvenvaihdosten merkityksestä Elinkeinoelämän keskusliitto EK & Perheyritysten liitto SISÄLTÖ YHTEENVETO 3 1 RAHOITUS- JA TYÖLLISYYSKATSAUS 4 1.1

Lisätiedot

Omistajayrittäjien kokemat kasvun ja omistamisen esteet. EK:n Yrittäjäpaneeli, kevät 2017

Omistajayrittäjien kokemat kasvun ja omistamisen esteet. EK:n Yrittäjäpaneeli, kevät 2017 Omistajayrittäjien kokemat kasvun ja omistamisen esteet EK:n Yrittäjäpaneeli, kevät 17 Omistajuuden ja yrittäjyyden ilmapiiri Yksittäisten väittämien jakaumat ja keskiarvot Työnantajayrittäjät näkevät

Lisätiedot

EK:n Yrittäjäpaneeli. Viranomaisasioinnin digitalisointi suhtautuminen ja valmiudet Huhtikuu 2018

EK:n Yrittäjäpaneeli. Viranomaisasioinnin digitalisointi suhtautuminen ja valmiudet Huhtikuu 2018 EK:n Yrittäjäpaneeli Viranomaisasioinnin digitalisointi suhtautuminen ja valmiudet Huhtikuu 018 Lähes /3 kannattaa viranomaispalvelujen digitalisointia Miten suhtaudut julkisten palveluiden ja viranomaisasioinnin

Lisätiedot

2013 Muuttuva Yrittäjyys- riittääkö kilpailukyky

2013 Muuttuva Yrittäjyys- riittääkö kilpailukyky Satakuntaliitto 19.07.2013 2013 Muuttuva Yrittäjyys- riittääkö kilpailukyky 2 5300 jäsenyrittäjää Työllistää 24 000 27 paikallisyhdistystä 300 luottamusyrittäjää 3 EDUNVALVONNAN PAINOPISTEET 1. Suomen

Lisätiedot

EK tutki: Osaamisvajeet ja avun tarve pk-yrityksissä. Kysely Suomen yrityskummeille

EK tutki: Osaamisvajeet ja avun tarve pk-yrityksissä. Kysely Suomen yrityskummeille EK tutki: Osaamisvajeet ja avun tarve pk-yrityksissä Kysely Suomen yrityskummeille Selvityksen aineisto Yrityskummit alueilla 45 35 3 25 15 1 5 17 Yrityskummit suuralueittain* 19 Uusimaa Etelä-Suomi Länsi-Suomi

Lisätiedot

Yritysten kasvun suunta kysely

Yritysten kasvun suunta kysely Yritysten kasvun suunta kysely Kysely suunnattiin marraskuussa 2015 webropol kyselynä pääosin PPY:n jäsenyrityksiin, vastaajia 662 kpl. Kempeleen osuus vastaajista 75 vastaajaa. KASVUN SUUNTA KYSELY Olen

Lisätiedot

Perheyritysbarometri Elinkeinoelämän keskusliitto EK & Perheyritysten liitto Joulukuu 2012

Perheyritysbarometri Elinkeinoelämän keskusliitto EK & Perheyritysten liitto Joulukuu 2012 Perheyritysbarometri 2012 Elinkeinoelämän keskusliitto EK & Perheyritysten liitto Joulukuu 2012 Esityksen sisältö 1. Taustatiedot Aineisto Rahoitus- ja maksuvalmiustilanne Kilpailukykyyn vaikuttavat tekijät

Lisätiedot

Aloita ajoissa - infoa omistajan- ja sukupolvenvaihdoksista. Suomen Yrittäjien puheenvuoro Mika Haavisto 4.2.2015

Aloita ajoissa - infoa omistajan- ja sukupolvenvaihdoksista. Suomen Yrittäjien puheenvuoro Mika Haavisto 4.2.2015 Aloita ajoissa - infoa omistajan- ja sukupolvenvaihdoksista Suomen Yrittäjien puheenvuoro Mika Haavisto 4.2.2015 1 Yritysrakenne Suomessa 0,2% 0,2% Suuryritykset 0,9% (250 hlöä) 588 5,5% Suuryritykset

Lisätiedot

KASVUN SUUNTA KYSELY

KASVUN SUUNTA KYSELY KASVUN SUUNTA KYSELY Olen tyytyväinen elämääni yrittäjänä, mutta olen tehnyt myös pitkää päivää ja nauttinut työni jättämästä jäljestä Toimitilat käy pieneksi, mutta ei tällä iällä viitsisi lainanottoa

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2019

Pk-yritysbarometri, kevät 2019 Petri Malinen 12.2.2019 Suhdanteet Suhdannenäkymät seuraavan 12 kuukauden aikana 60 40 20 0-20 -40-60 I/04I/05I/06I/07I/08I/09I/10I/11I/12I/1I/14I/15I/16I/17I/18I/19 Paranevat % Heikkenevät % Saldoluku

Lisätiedot

neuvonantajaa pk-yrityksiin. Kampanja neuvonantajien käytön lisäämiseksi

neuvonantajaa pk-yrityksiin. Kampanja neuvonantajien käytön lisäämiseksi 10 000 neuvonantajaa pk-yrityksiin Kampanja neuvonantajien käytön lisäämiseksi 10 000 neuvonantajaa tiivistelmä TAUSTA Pk-yritysten osaamisvaje hidastaa yritysten kasvua ja kansainvälistymistä* Ulkopuolisen

Lisätiedot

Yrittäjän näköinen yrityskehittäjä. Jyrki Mäkynen puheenjohtaja Suomen Yrittäjät 23.1.2015

Yrittäjän näköinen yrityskehittäjä. Jyrki Mäkynen puheenjohtaja Suomen Yrittäjät 23.1.2015 Yrittäjän näköinen yrityskehittäjä Jyrki Mäkynen puheenjohtaja Suomen Yrittäjät 23.1.2015 Yritysrakenne Suomessa 0,2% Suuryritykset (250- hlöä) 588 0,9% Keskisuuret yritykset (50-249 hlöä) 2 592 5,5% Pienyritykset

Lisätiedot

EK tutki: Pk-yritysten arviot lupajärjestelmän toimivuudesta. Tammikuu 2017

EK tutki: Pk-yritysten arviot lupajärjestelmän toimivuudesta. Tammikuu 2017 EK tutki: Pk-yritysten arviot lupajärjestelmän toimivuudesta Tammikuu 2017 Lupajärjestelmien toimivuus ja kehittäminen Kolmanneksella kokemusta lupien hakemisesta Yleisyydessä ei juuri muutoksia vuodesta

Lisätiedot

YRITYSTEN KASVUN SUUNTA 2017

YRITYSTEN KASVUN SUUNTA 2017 1 YRITYSTEN KASVUN SUUNTA 2017 Yrityksen toimipaikkakunta? (N=487) Vaala N=6 Utajärvi N=9 Tyrnävä N=9 Taivalkoski N=9 Siikalatva N=6 Siikajoki N=10 Raahe N=43 Pyhäntä N=1 Pyhäjärvi N=9 Pyhäjoki N=2 Pudasjärvi

Lisätiedot

Miten tukea pienten yritysten kansainvälistymisen haasteita?

Miten tukea pienten yritysten kansainvälistymisen haasteita? 1 Miten tukea pienten yritysten kansainvälistymisen haasteita? Yritysrakenne Suomessa 0,2 0,2 Suuryritykset: Suuryritykset 623 (250- hlöä) 623 0,9 Keskisuuret yritykset: 2 479 5,7 Pienyritykset: 15 175

Lisätiedot

Alueraporttien yhteenveto Syksy 2007

Alueraporttien yhteenveto Syksy 2007 Alueraporttien yhteenveto Syksy 2007 Suomen Yrittäjät ALUERAPORTTIEN YHTEENVETO Suhdannenäkymät Pk-yritysten suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana ovat kaikilla tutkimusalueilla saldolukujen 1 mukaan

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri

Pk-yritysbarometri 9.11.2012 1 9.11.2012 2 Pk-yritysbarometri Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä

Lisätiedot

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Keski-Suomi Teollisuus (D) - - - - 13 12 12 12 Rakentaminen (F) - - - - 13 12 13 13 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Lappi Teollisuus (D) - - - - 10 9 9 9 Rakentaminen (F) - - - - 12 12 12 12 Tukku- ja vähittäiskauppa (G) - -

Lisätiedot

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Pirkanmaa Teollisuus (D) - - - - 15 15 14 14 Rakentaminen (F) - - - - 11 12 12 12 Tukku- ja vähittäiskauppa (G)

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

POHJOIS-POHJANMAA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Pohjois-Pohjanmaa Teollisuus (D) - - - - 11 11 10 10 Rakentaminen (F) - - - - 12 12 12 13 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

POHJOIS-KARJALA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Pohjois-Karjala Teollisuus (D) - - - - 12 12 12 12 Rakentaminen (F) - - - - 11 11 11 12 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

ETELÄ-POHJANMAA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Etelä-Pohjanmaa Teollisuus (D) - - - - 18 17 17 17 Rakentaminen (F) - - - - 12 13 13 13 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Pohjois-Savo Teollisuus (D) - - - - 11 11 11 11 Rakentaminen (F) - - - - 11 11 11 11 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

PÄIJÄT-HÄME Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Päijät-Häme Teollisuus (D) - - - - 15 15 15 15 Rakentaminen (F) - - - - 12 12 13 13 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Keski-Pohjanmaan Yrittäjät

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Pk-yritysbarometri, syksy 214 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 11 Rakentaminen Kauppa 16 16 18 17 Palvelut 2 9 Muut 1 2 1 2 3 4 6 7 Keski-Pohjanmaa 2 2: Henkilökunnan

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Etelä-Savo

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Etelä-Savo Pk-yritysbarometri, syksy 214 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 1 Rakentaminen Kauppa 18 16 16 17 Palvelut 54 59 Muut 2 1 1 2 3 4 5 6 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy

Lisätiedot

Alueraporttien yhteenveto 2/2006

Alueraporttien yhteenveto 2/2006 Alueraporttien yhteenveto 2/2006 Suomen Yrittäjät ALUERAPORTTIEN YHTEENVETO Suhdannenäkymät Pk-yritysten suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana ovat kaikilla tutkimusalueilla saldolukujen 1 mukaan positiivisia

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri. Syksy 2014

Pk-yritysbarometri. Syksy 2014 Pk-yritysbarometri Syksy 2014 1 Pk-yritysbarometrin aineisto 2 Suhdannenäkymien saldoluku Bkt:n määrän muutos, Suhdannenäkymät ja BKT 90 10 70 50 30 10-10 -30-50 BKT Suhdannenäkymät puoli vuotta aiemmin

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 17 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 1 7 7 1 1 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy 17 : Henkilökunnan määrän muutosodotukset

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 7 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy 7 alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 7 9 7 9 Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Pirkanmaa

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Pirkanmaa Pk-yritysbarometri, syksy 214 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 Rakentaminen Kauppa 1 16 16 17 Palvelut 8 9 Muut 1 1 2 3 4 6 7 2 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset

Lisätiedot

YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA TYÖLLISTEN MÄÄRÄN MUUTOS* Lähde: Tilastokeskus, Työssäkäyntitilasto

YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA TYÖLLISTEN MÄÄRÄN MUUTOS* Lähde: Tilastokeskus, Työssäkäyntitilasto YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 -04 % % % % % % % % Satakunta Teollisuus (D) - - - - 14 14 14 14 14 Rakentaminen (F) - - - - 13 13 14 14 14 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 7 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy 7 alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 4 7 Uusimaa Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy alueraportti, Keski-Pohjanmaan.9. : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut Keski-Pohjanmaa

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri. Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö

Pk-yritysbarometri. Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö Pk-yritysbarometri syksy 2011 Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö 13.9.2011 1 Pk-yritysbarometrin ennustekyky, bkt Lähteet: Tilastokeskus ja Pk-yritysbarometri, syksy 2011 13.9.2011

Lisätiedot

PK-YRITYSTEN SUHDANTEET

PK-YRITYSTEN SUHDANTEET PK-YRITYSTEN SUHDANTEET "Millaisena koette suhdannenäkymät oman yrityksenne kannalta lähimmän vuoden aikana? SUHDANNENÄKYMÄT n=150 n=156 n=188 n=177 n=366 n=404 n=465 n=640 n=740 n=660 n=668 n=753 n=249

Lisätiedot

PK-YRITYSTEN SUHDANTEET

PK-YRITYSTEN SUHDANTEET PK-YRITYSTEN SUHDANTEET "Millaisena koette suhdannenäkymät oman yrityksenne kannalta lähimmän vuoden aikana? SUHDANNENÄKYMÄT n=150 n=156 n=188 n=177 n=366 n=404 n=465 n=640 n=740 n=660 n=668 n=753 n=149

Lisätiedot

Kansainvälistymis ja kaupanestekysely. Keskeiset havainnot

Kansainvälistymis ja kaupanestekysely. Keskeiset havainnot Kansainvälistymis ja kaupanestekysely Keskeiset havainnot Taustaa: vientiyritysten määrä EK:n yrityskyselyissä Vientiyritysten lukumäärä* 25 000 20 000 15 000 16 000 19 000 20 000 21 000 000 5 000 0 2008

Lisätiedot

Lupajärjestelmän kehittäminen. EK:n yrityskyselyn tulokset

Lupajärjestelmän kehittäminen. EK:n yrityskyselyn tulokset Lupajärjestelmän kehittäminen EK:n yrityskyselyn tulokset Joka kolmannella kokemusta lupien hakemisesta tai niihin liittyvien ilmoitusten tekemisestä % osuus kaikista vastaajista % osuus vastaajista TOIMIALA

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri Syksy 2005 Julkaisijat Suomen Yrittäjät ry ja Finnvera Oyj

Pk-yritysbarometri Syksy 2005 Julkaisijat Suomen Yrittäjät ry ja Finnvera Oyj Pk-yritysbarometri Syksy 2005 Julkaisijat Suomen Yrittäjät ry ja Finnvera Oyj 12.10.2005 1 Pk-yritysbarometrin ennustekyky, bkt 80 8,0 60 6,0 suhdannenäkymien saldoluku 40 20 0-20 -40 BKT Suhdannenäkymät

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (1-37) 12 Rakentaminen (4) 13 21 Kauppa (-2) 22 24 Palvelut (, 6-63, 7-74, 9-93) 37 42 Muut 6 13 2 3 4 6 7 8 9 % 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 1 Rakentaminen (F) 13 12 Kauppa (G) 2 22 Palvelut (H, I, K, O) 42 46 Muut 13 13 1 2 3 4 6 7 8 9 1 % 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET SEURAAVAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 12 Rakentaminen (F) 13 14 Kauppa (G) 22 21 Palvelut (H, I, K, O) 4 42 Muut 13 13 2 3 4 5 6 7 8 9 % 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET SEURAAVAN

Lisätiedot

Kilpailuetua digitalisaatiosta elintarviketeollisuudessa. Digitalisaatioselvitys, toukokuu 2016

Kilpailuetua digitalisaatiosta elintarviketeollisuudessa. Digitalisaatioselvitys, toukokuu 2016 Kilpailuetua digitalisaatiosta elintarviketeollisuudessa Digitalisaatioselvitys, toukokuu 2016 Kyselyn taustatiedot ja digitalisaation määritelmä ETL:n jäsenyritysten digitalisaation tilannetta kartoittava

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 7 Rakentaminen (F) 8 13 Kauppa (G) 22 21 Palvelut (H, I, K, O) 42 53 Muut 13 12 2 3 4 5 6 7 8 9 % 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET SEURAAVAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 1 1 Rakentaminen (F) 11 13 Kauppa (G) 2 22 Palvelut (H, I, K, O) 42 42 Muut 13 17 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 % Lokakuu 26 Syksy 26 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 017 Alueraportti, 1 Pk-yritysbarometri, syksy 017 alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 1 7 7 61 61 Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu Pk-yritysbarometri, syksy 216 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 7 Rakentaminen Kauppa 14 1 16 16 Palvelut 9 61 Muut 1 3 1 2 3 4 6 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy 216

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 1 Rakentaminen (F) 13 13 Kauppa (G) 1 22 Palvelut (H, I, K, O) 2 Muut 13 13 1 2 3 5 7 8 1 Helmikuu 27 KOKO MAA Lappi 2.11.217 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) Rakentaminen (F) 8 13 Kauppa (G) 2 22 Palvelut (H, I, K, O) 2 Muut 5 13 2 3 5 8 9 Helmikuu 2 KOKO MAA Helsinki 29.11.21 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET

Lisätiedot

Talouskasvu ja ilmastonmuutos. Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Talouskasvu ja ilmastonmuutos. Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK Talouskasvu ja ilmastonmuutos Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK 2 Yleistä Suomen talouskehitys on 2010-luvulla ollut erittäin vaatimatonta Talous vihdoin kääntymässä nousuun Olemme silti jäljessä

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 1 12 Rakentaminen (F) 1 1 Kauppa (G) 22 2 Palvelut (H, I, K, O) 9 2 Muut 11 1 1 2 5 7 8 9 1 Helmikuu 27 KOKO MAA Kanta-Häme Kevät 27 29.11.217 1 2.

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 Rakentaminen (F) 13 13 Kauppa (G) 22 22 Palvelut (H, I, K, O) 2 1 Muut 13 1 2 3 5 7 8 9 Helmikuu 27 KOKO MAA Pohjois-Pohjanmaa 29.11.217 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

Team Finland - kuinka vastata yritysten huutoon? Outi Ervasti Lapin EK-foorumi, Rovaniemi

Team Finland - kuinka vastata yritysten huutoon? Outi Ervasti Lapin EK-foorumi, Rovaniemi Team Finland - kuinka vastata yritysten huutoon? Outi Ervasti Lapin EK-foorumi, Rovaniemi 15.12.2016 Sijoitus IMD:n kilpailukykyvertailussa 0 2016 5 Tanska 6 10 15 Suomi 20 20 Ruotsi 5 25 Norja 9 Tanska

Lisätiedot

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 -04-05 % % % % % % % % Lappi Teollisuus (D) - - - - 10 9 9 9 9 9 Rakentaminen (F) - - - - 12 12 12 12 12 12 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

Yritysmarkkinoiden tila. Toimitusjohtaja Juha Rantanen, Suomen Yrityskaupat Finlandia-talo

Yritysmarkkinoiden tila. Toimitusjohtaja Juha Rantanen, Suomen Yrityskaupat Finlandia-talo Yritysmarkkinoiden tila Toimitusjohtaja Juha Rantanen, Suomen Yrityskaupat Finlandia-talo 6.11.2018 Juha Rantanen 2 Historiaa - 1997 ei markkinoita, muutamia päätoimisia yritysvälittäjiä - 1999 Ov-barometri

Lisätiedot

Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt. Jäsenyrityksiä

Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt. Jäsenyrityksiä Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 59 Jäsenyrityksiä 115 000 Luottamushenkilöt yli 4 000 Jäseniä kuntien

Lisätiedot

Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä

Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä Korporaatioiden aika on ohi Suomessa on 90 000 työnantajayritystä: NORMAALISITOVA KENTTÄ Noin 20 000 yritystä Kuuluvat työnantajaliittoihin Voivat vaikuttaa

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 1 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 3 1 7 1 1 1 0 62 2 Pk-yritysbarometri, syksy 1 alueraportti, 2: Henkilökunnan

Lisätiedot

Kasvuyrittäjyys Suomessa

Kasvuyrittäjyys Suomessa Kasvuyrittäjyys Suomessa Kasvuyritysten lukumäärä hienoisessa kasvussa Noin 750 yritystä* kasvatti henkilöstöään 20 % vuosittain Kasvukausi 2007 10 Lähteet: TEM:n ToimialaOnline, Kasvuyritystilastot; Tilastokeskus,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 1 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 0 1 4 7 62 69 Uusimaa 2 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset seuraavan

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema

Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema TALOUSTUTKIMUS OY 20070305 13:13:53 TYÖ 4561.00 TAULUKKO 1005 ss VER % Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema teolli raken kauppa pal -4 5-9 10-19 20-49 50- yrit

Lisätiedot

Pk yritysbarometri: Rahoituksen näkymät

Pk yritysbarometri: Rahoituksen näkymät Pk yritysbarometri: Rahoituksen näkymät Liiketoimintajohtaja Katja Keitaanniemi 5.2.20 [pvm] Aikomukset hakea ulkopuolista rahoitusta Joka neljäs pk-yrityksistä aikoo ottaa ulkopuolista rahoitusta seuraavan

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan kauppakamarin Syysbarometri Grafiikka

Pohjois-Karjalan kauppakamarin Syysbarometri Grafiikka Pohjois-Karjalan kauppakamarin Syysbarometri 2016 Grafiikka Liikevaihto Kohderyhmänä pohjoiskarjalaiset yritykset 7% Toteutettiin 10.10.-4.11.2016 9% Vastauksia 328 kpl 38% 34% alle 500 000 euroa 500 000

Lisätiedot

Henkilöstöpalvelut. Liikevaihtotiedustelu. Henkilöstöpalvelut. Henkilöstöpalvelut

Henkilöstöpalvelut. Liikevaihtotiedustelu. Henkilöstöpalvelut. Henkilöstöpalvelut j Liikevaihtotiedustelu zvuoden 216 alussa kyselyyn tehtiin muutoksia ja otettiin mukaan kokonaan uusi liikevaihtokategoria. Muutoksista johtuen kaikki vuoden 216 luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri Syksy 2012 Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö

Pk-yritysbarometri Syksy 2012 Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö Pk-yritysbarometri Syksy 2012 Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö 3.9.2012 1 Pk-yritysbarometrin ennustekyky, bkt Lähteet: Tilastokeskus ja Pk-yritysbarometri, syksy 2012 3.9.2012

Lisätiedot