10. Verotus ja tulli S e l v i t y s o s a : Verohallinto on yhteiskunnan suurin verojen ja maksujen kerääjä ja siten ratkaiseva toimija julkisen talouden rahoitustoiminnan näkökulmasta. Verohallinnon perustehtävä on toimittaa verotus ja tilittää verot ja veronluonteiset maksut veronsaajille siten, että veronsaajat saavat verotulonsa oikean määräisinä, oikea-aikaisesti ja kustannustehokkaasti. Verotus toimitetaan niin, että se aiheuttaa varsinaisten verojen lisäksi mahdollisimman vähän kustannuksia ja haittaa asiakkaan taloudelliselle toiminnalle. Tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, kantaa tehokkaasti tullit ja muut maahantuonnin yhteydessä kerättävät verot, tarjoaa palvelujaan asiakaslähtöisesti ja suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Toimialan yhteiskunnallisia vaikuttavuustavoitteita tukevat tavoitteet Verotulojen tehokas kertymä turvataan edistämällä veronmaksumyönteisyyttä, antamalla ennakoivaa ohjausta ja hoitamalla verovalvonta uskottavasti Harmaan talouden torjuntaa tehostetaan ja verovajetta supistetaan kehittämällä verotustoimintoja, tehostamalla valvontaa ja parantamalla yhteistyötä viranomaisten välillä Vertouksen ja tullitoimen asiointipalvelut ovat asiakaslähtöisiä, nopeita ja edullisia Yhteiskuntaa suojataan varmistamalla tavaraturvallisuus ja torjumalla rajat ylittävää rikollisuutta. 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 405 929 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin 2) kansainvälisestä yhteistyöstä aiheutuvien maksuosuuksien maksamiseen 3) Verohallinnon menettelystä asiakkaille aiheutuneiden vahinkojen sopimusperusteisiin korvauksiin. Valtuus Mikäli verotusjärjestelmien kokonaisuudistamiseen liittyvään valmisohjelmistohankintaan myönnettyä valtuutta on jäänyt käyttämättä vuonna, saa vuonna tehdä sopimuksia aiemmin hyväksyttyjen valtuuksien käyttämättä olevaa määrää vastavasti valtuuden kokonaismäärän puitteissa. S e l v i t y s o s a : Toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet Vaikuttavuus Asiakkaiden osuus, jotka maksavat mielellään veronsa, % 77-78 Asiakkaiden osuus, joiden mielestä valvonta on tehokasta, % 79-80 Tuotokset ja laadunhallinta Asiakaskohtaisen perinnän kertymä, % 54 48 50 Sähköisten alv-ilmoittajien osuus, % 88 88 90 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1
Sähköisten tuloveroilmoitusten osuus, henkilöasiakkaat, % 49 52 53 Sähköisten verokorttimuutosten osuus, % 51 52 54 Henkilöstövoimavarojen hallinta ja kehittäminen Henkilötyövuodet yhteensä 4 876 4 865 4 983 Htv:t tehtävittäin Rajat ylittävien tilanteiden verovalvonnan tehostaminen (ml. veropaon torjuntatehtävät) - - 23 Apteekkiverotustehtävät (Apteekkimaksun siirto Verohallintoon) - - 1,5 Valmiste- ja autoverotustehtävät (Tullin verotustehtävien siirto Verohallintoon, 1. vaihe) - - 205 Tunnistepalvelujen keskittäminen (Katso-palvelun siirto VRK:lle) - - -1 Sairauspoissaolot, pv/htv 9,8 9,0 8,0 Työtyytyväisyysindeksi, 1 5 VMBaro 3,52 3,52 3,52 Verohallinto toteuttaa kokonaisarkkitehtuuriuudistusta, joka kattaa kaikki nykyiset verolait ja niiden käsittelyä hoitavat verotusohjelmistot. Uudistus perustuu tuotepohjaiseen toiminnanohjausjärjestelmään. Uudistuksella turvataan verotuksen pidemmän aikavälin häiriötön toiminta. Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa) 2018 vuodesta lähtien Ennen vuotta tehdyt sitoumukset 28 880 18 550 47 430 Vuoden sitoumukset 1 000 9 336 10 336 Menot yhteensä 29 880 27 886 57 766 Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) varsinainen talousarvio esitys Bruttomenot 410 245 411 576 409 729 Bruttotulot 6 504 3 800 3 800 Nettomenot 403 741 407 776 405 929 Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta 120 689 siirtynyt seuraavalle vuodelle 130 014 Määrärahan mitoituksessa on huomioitu: 1) alle omakustannusarvon hinnoitelluista ennakkopäätöksistä ja julkisoikeudellisista suoritteista aiheutuvien menojen kattaminen 2) Ahvenanmaan ajoneuvoverotuksen kustannukset vuonna 3) tulot yhteistoiminnasta muiden viranomaisten kanssa Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2
4) tietojärjestelmien kokonaisuudistus 5) 1.1. alkaen siirtyvät valmiste- ja autoverotus- sekä apteekkiverotehtävät. Apteekkiveroon liittyvät tehtävät 117 Astanan maailmannäyttelyn menot (siirto momentille 32.50.43) -609 Henkilöasiakkaan reaaliaikainen tuloverotus, 1. vaihe (siirto momentilta 28.01.21) 462 KATSO-palvelu (jatkuva) (siirto momentille 28.30.03) -563 Senaatti-kiinteistöjen omakustannusperiaatteen käyttöönoton laskentaperiaatteiden tarkistus 408 Tullin verotustehtävät, 1. vaihe (jatkuva) (siirto momentilta 28.10.02) 13 100 Tunnistusmaksujen keskittäminen (jatkuva) (siirto momentille 28.30.03) -300 Verohallinnon valmisohjelmisto ja ohjelmistouudistushanke (v. rahoitus) (siirto momentille 28.70.20) -18 700 Verohallinnon valmisohjelmisto ja ohjelmistouudistushanke (v. rahoitus) (siirto momentilta 28.70.20) 24 000 Hankinnasta maksuun -säästö (HO ) -42 Kirjanpidon keskittäminen (HO ) -21 Lomarahojen alentaminen (Kiky) -4 203 Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-kiinteistöjen vuokrissa -112 Palkkaliukumasäästö -991 Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) -1 967 Toimintamenojen tuottavuussäästö -2 000 Toimintamenosäästö (HO ) -4 670 Työajan pidentäminen (Kiky) -2 771 Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -418 VaEL-maksun väliaikainen alentaminen -2 567 talousarvio 405 929 000 II lisätalousarvio 36 881 000 talousarvio 407 776 000 tilinpäätös 413 066 000 02. Tullin toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 159 150 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin. Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon: 1) huumekoiratoimintaan saatavat lahjoitukset 2) EU:lta saatavat tulot pois lukien EU:lle kannettavista kolmansien maiden tulleista saatava kantopalkkio 3) mahdolliset tulot viranomaisyhteistyöstä 4) tullin käsikirjojen ja muiden vastaavien tuotteiden myynnistä saatavat julkaisupalkkiot -1 847 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3
5) tullialan ammattitutkinnon valmistavasta koulutuksesta saatavat tulot. Valtuus Vuonna saa tehdä sopimuksia aiemmin hyväksytyn tullausjärjestelmän valmisohjelmistohankintaan myönnetyn tilausvaltuuden käyttämättä olevaa määrää vastaavasti tämän valtuuden kokonaismäärän puitteissa. S e l v i t y s o s a : Toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet Palvelukyky ja laatu Asiakastyytyväisyys tulliselvityksessä (asteikko 1 5) 3,7 3,7 4,0 Oikaistujen päätösten osuus tuontiverotuksessa (%) 2,1 2,2 2,2 Tullirikosten selvittämistaso (%) 90 93 93 Takaisin saatu rikoshyöty (milj. euroa) 10,7 22 24 Elintarvike- ja kulutustavaravalvonnan osuvuus (%) 19,5 23 23 Verojäämä (%) 0,09 0,15 0,15 Tuottavuus Tuottavuusindeksi 100 102 103 Henkilöstövoimavarat Henkilötyövuodet (peruslaskelman mukaiset) 2 216 2 180 1 900 1) Sairauspoissaolot (pv/htv) 11,3 10,5 10,0 Työtyytyväisyysindeksi (asteikko 1 20, Työterveyslaitoksen tutkimus) - 13,3 13,5 1) Vähennetty 205 htv siirtona Tullista Verohallintoon johtuen auto- ja valmisteverotuksen siirtämisestä Verohallinnon hoidettavaksi vuoden alusta lukien. Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) varsinainen talousarvio esitys Bruttomenot 171 406 171 109 159 660 Bruttotulot 785 510 510 Nettomenot 170 621 170 599 159 150 Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta 9 230 siirtynyt seuraavalle vuodelle 9 385 Astanan maailmannäyttelyn menot (siirto momentille 32.50.43) -238 Ilmaistilojen muuttuminen maksullisiksi 2 930 Norjan rajan vastaisten toimipaikkojen perusparannus 457 Tornion tullin tehostettu tullivalvonta -500 Tullin verotustehtävät, 1. vaihe (jatkuva) (siirto momentille 28.10.01) -13 100 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4
Tulliselvitysjärjestelmien kokonaisuudistus (ICT-hankinnan investointimenot) (v. rahoitus) (siirto momentille 28.70.20) -5 400 Tulliselvitysjärjestelmien kokonaisuudistus (ICT-hankinnan investointimenot) (v. rahoitus) (siirto momentilta 28.70.20) 11 650 Hankinnasta maksuun -säästö (HO ) -27 Kirjanpidon keskittäminen (HO ) -14 Lomarahojen alentaminen (Kiky) -1 773 Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-kiinteistöjen vuokrissa 140 Palkkaliukumasäästö -232 Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) -917 Toimintamenojen tuottavuussäästö -792 Toimintamenosäästö (HO ) -991 Työajan pidentäminen (Kiky) -1 264 Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -195 VaEL-maksun väliaikainen alentaminen -1 183-11 449 talousarvio 159 150 000 II lisätalousarvio -298 000 talousarvio 170 599 000 tilinpäätös 170 776 000 63. Takaisin maksetut verot (arviomääräraha) Momentille myönnetään 15 900 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) veron takaisin maksamiseen tapauksissa, joissa maksuvelvollinen on sosiaalisista tai muista veronhuojennussäännöksissä taikka verosopimuksissa tarkoitetuista syistä valtiovarainministeriön, Verohallinnon ja Tullin päätöksen nojalla oikeutettu saamaan takaisin jo maksetun veron 2) tuomioistuimen päätöksellä palautettavaksi määrättyjen verojen, korkojen ja oikeudenkäyntikulujen maksamiseen tapauksissa, joissa vastaavaa tulo- tai muuta momenttia ei ole käytettävissä 3) EU:lle korvattavien perimättä jääneiden tullien ja niistä aiheutuvien korko- ja muiden kulujen maksamiseen. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena. S e l v i t y s o s a : Arvioon vaikuttaa valtiovarainministeriön vuonna 2012 tekemä arvonlisäveroa koskeva huojennuspäätös, johon liittyvä vuoden menoarvio on 12 700 000 euroa. Tarkentunut arvio -2 000 talousarvio 15 900 000 talousarvio 17 900 000 tilinpäätös 3 399 068-2 000 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5
95. Verotukseen liittyvät korkomenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään 22 700 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää verotukseen liittyvien korkomenojen maksamiseen. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena. S e l v i t y s o s a : Korkomenot perustuvat seuraaviin säädöksiin: 1) verontilityslaki (532/1998) 2) veronkantolain 22 ja siihen liittyvä voimaantulosäännös (609/2005) 3) autoverolain (1482/1994) 65 4) valmisteverotuslain (182/2010) 49 :n 1 momentti 5) tullilain 39 :n 2 momentti (1258/2009) 6) arvonlisäverolain 101 :n 2 momentti (1486/1994) 7) verotililain 31 ja siihen liittyvä voimaantulosäännös (604/2009). talousarvio 22 700 000 talousarvio 22 700 000 tilinpäätös 22 286 863 97. Autoveron vientipalautus (arviomääräraha) Momentille myönnetään 5 000 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää ajoneuvon arvossa jäljellä olevan autoveron palauttamiseen, kun Suomessa käytössä ollut ajoneuvo viedään maasta pysyvästi ulkomaille käytettäväksi. Vientipalautusta voidaan myöntää vain niille ajoneuvoille, jotka on ensiverotettu lain 5/2009 voimaantulon jälkeen. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena. S e l v i t y s o s a : Määräraha perustuu autoverolakiin (1482/1994). Autoveroa palautetaan se määrä, joka ajoneuvon arvossa on jäljellä vientiajankohtana. Vientipalautusta ei voida maksaa enempää kuin ajoneuvosta on maksettu autoveroa. Palautuksen edellytyksenä on myös, että ajoneuvon ensimmäisestä käyttöönotosta on kulunut enintään 10 vuotta ja että ajoneuvo on käyttökelpoinen. Tarkentunut arvio 2 000 2 000 talousarvio 5 000 000 talousarvio 3 000 000 tilinpäätös 2 051 258 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 6