LAUSUNTO Helsinki 25.5.2012 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi copyright@minedu.fi Kommenttipyyntö 10.5.2012, diaarinumero 28/040/2012 Yksityisen kopioinnin hyvitysmaksujärjestelmän uudistaminen Viestinnän Keskusliitto kiittää opetus- ja kulttuuriministeriötä mahdollisuudesta kommentoida ratkaisuneuvottelija Markus Leikolan ehdottamaa mallia yksityisen kopioinnin hyvitysmaksun uudistamiseksi. Liitto toteaa ehdotuksesta seuraavaa: Pääviestit 1. Ehdotettu malli hyvitysmaksujärjestelmän uudistamiseksi ja laajentamiseksi ei ole toteuttamiskelpoinen. Media-alan yritysten kannalta kyseessä olisi uusi pistevero, joka heikentäisi yritysten mahdollisuuksia kehittää liiketoimintaansa ja työllistää luovan alan tekijöitä tulevaisuudessa. Ehdotus on vastoin Suomen hallituksen pyrkimyksiä edistää digitaalisia sisämarkkinoita ja vahvistaa luovien alojen elinkeinotoiminnan mahdollisuuksia. 2. Vaikka yksityiset televisio- ja radioyhtiöt ja kustantamot tulisivat maksajan roolin ohella myös hyvitysmaksujen saajiksi, liitto ei kannata ehdotusta. Rahoja on tehotonta kierrättää taskusta toiseen, varsinkin kun suuri osa katoaa matkalla hallintokuluihin. Media-ala maksaa jo nykyisin arviolta ainakin 300 400 miljoonaa euroa tekijänoikeuksista vuosittain. Uusi veronkaltainen hyvitysmaksu kasvattaisi tekijänoikeuskustannuksia useilla miljoonilla euroilla. Summa kasvaisi automaattisesti yritysten liikevaihtojen kasvaessa, vaikka yksityisen kopioinnin määrä ja siitä aiheutuvat haitat supistuisivat. 3. Ehdotus lisäisi toteutuessaan yritysten hallinnollista taakkaa. Maksuvelvollisten yritysten määrä lisääntyisi useilla sadoilla. Sisältöpalveluissa maksun alaisen liikevaihdon erottelu muusta liikevaihdosta ja yrityksille myytävien tuotteiden erottelu kuluttajille myytävistä tuotteista tulisi viemään hallinnollisia resursseja. Noin 5 15 miljoonan euron hyvitysmaksupotin keräämiseen ei kannata luoda uutta raskasta hallintoa. 4. Yksityisessä kopioinnissa on kyse eräänlaisesta julkisesta palvelusta, jonka sisältönä on mahdollisuus kopioida omaan käyttöön tekijänoikeudellisesti suojattua aineistoa. Tämä palvelu olisi oikeudenmukaisinta ja kustannustehokkainta järjestää budjettirahoituksella. Mikäli se ei valtiontaloudellisista syistä ole mahdollista, rahoituksen kerääminen tulisi virtaviivaistaa perimällä maksua julkista yleisradiopalvelua koskevan Yle-veron kantamisen yhteydessä.
2 Leikolan ehdotuksen ydinsisältö Yksityisen kopioinnin hyvitysmaksua maksavat tällä hetkellä määrättyjen kopiointiin soveltuvien laitteiden valmistajat ja maahantuojat. Leikola ehdottaa, että laiteteollisuuden maksuvelvollisuus laajenisi ja uusiksi maksajiksi tulisivat lisäksi DRM-suojaamattomien maksullisten sisältöpalvelujen tuottajat sekä teleoperaattorit. Maksun taso olisi 0,5 1,0 % laitteen tai palvelun hinnasta. Uusi malli nostaisi hyvityksen kokonaiskertymää nykyisestä. Maksun piiriin tulisivat mm. tietokoneet, tabletit, tulostimet, maksulliset pilvipalvelut, maksulliset verkkosisältöpalvelut, osa maksu-tv-kanavista, osa äänikirjoista sekä ääni- ja videotallenteet. Matkapuhelinten, paperikirjojen ja paperilehtien sisällyttäminen järjestelmään on jätetty ehdotuksessa avoimeksi. Korvausten saajien piiri laajenisi nykyisestä. Mukaan tulisivat mm. kustantajat ja yksityiset yleisradioyhtiöt. Ne siis ensin maksaisivat hyvitysmaksuja ja sitten saisivat osan rahoista takaisin. Palautuvan osuuden suuruutta ei ole ehdotuksen perusteella mahdollista arvioida. Sopiva hyvitys Tietoyhteiskunnan tekijänoikeusdirektiivin (2001/29/EY) mukaan oikeudenhaltijoiden on saatava sopiva hyvitys, jos jäsenvaltio säätää yksityistä käyttöä koskevan poikkeuksen tai rajoituksen tekijöiden, esittäjien, äänitetuottajien, elokuvatuottajien ja yleisradio-organisaatioiden yksinoikeuteen sallia tai kieltää kappaleen valmistaminen. Jäsenvaltioilla on laaja harkintavalta sopivan hyvityksen muodon, yksityiskohtaisten järjestelyjen ja tason suhteen. Jäsenvaltiot voivat ottaa huomioon oikeudenhaltijoille mahdollisesti aiheutuvan haitan ja teknisten suojaustekniikoiden käytön. Jos oikeudenhaltijat ovat jo saaneet maksun osana lisenssimaksua, mitään erillistä hyvitysmaksua ei voida edellyttää. Hyvitysmaksun luonne Tekijänoikeuskorvaukset ovat yksityisoikeudellisia korvauksia, joita tekijänoikeuksien käyttäjät maksavat oikeudenhaltijoille. Esimerkiksi kustantajat maksavat kirjailijoille korvauksia julkaisuoikeuksista ja tv- ja radioyritykset Teostolle ja Gramexille korvauksia musiikin lähetysoikeuksista. Hyvitysmaksu ei ole tekijänoikeuskorvaus. Oikeuksien käyttäjä on yksityiseen käyttöönsä kopion tekevä yksityishenkilö, mutta hänen sijastaan vastikkeen oikeudenhaltijalle maksaa ulkopuolinen kolmas taho. Hyvitysmaksu on tekijänoikeusjärjestelmän sisään rakennettu veronkaltainen maksu. Se ei ole vastike siitä, että maksaja - nykymallissa laitevalmistaja ja -maahantuoja - valmistaisi itse kopioita yksityiseen käyttöönsä. Hyvitysmaksulla ei ole suoraa yhteyttä tekijänoikeuksien käyttämiseen eikä maksun maksamiselta voi välttyä pidättymällä oikeuksien käytöstä. Vastasuorituksen puuttuminen ja pakko-elementti tekevät maksusta veronkaltaisen. Korvausten tilitys oikeudenhaltijoille on nykymallissa hyvin yleispiirteistä. Henkilökohtaisesti tilitettävät korvausosuudet päätyvät osin väärille oikeudenhaltijoille (joiden aineistoja ei todelli-
3 suudessa kopioida) ja toisaalta oikeat oikeudenhaltijat (joiden aineistoja kopioidaan) voivat jäädä ilman korvauksia. Kollektiivinen osuus korvauksista tilitetään OKM:n päätöksen nojalla kulttuurialalla toimiville järjestöille ja muille yhteisöille. Tältä osin varojen käyttö muistuttaa verovarojen käyttöä. Ehdotetun uudistuksen ongelmat Viestinnän Keskusliiton mielestä ei ole järkevää laajentaa nykymallin soveltamisalaa uusille toimialoille, koska silloin vain moninkertaistetaan aikansa eläneeseen ratkaisuun sisältyvät epäkohdat. Vastustamme ehdotuksen toteuttamista. Viestintäalan yritysten kannalta kyseessä olisi uusi pistevero. Juuri kun yritykset yrittävät synnyttää uusia digitaalisia sisältömarkkinoita ja saada sitä kautta aikaan työllisyyttä luovan alan tekijöille ja verotuloja valtiolle, niitä rangaistaisiin 0,5 1,0 %:n suuruisella laajennetulla hyvitysmaksulla. Ehdotus on vastoin Suomen hallituksen pyrkimyksiä edistää digitaalisia sisämarkkinoita EU:ssa. Ehdotus ei myöskään toteuta hallitusohjelman kirjauksia luovien alojen elinkeinotoiminnan mahdollisuuksien vahvistamisesta eikä hyvitysmaksujärjestelmän uudistamisesta turvaamaan alan toiminnan taloudellisia edellytyksiä nopean teknologisen kehityksen olosuhteissa. Viestintäalalle ehdotus on erityisen epäoikeudenmukainen, sillä toimialan yritykset maksavat käyttämistään tekijänoikeuksista korvauksia tekijöille ja muille oikeudenhaltijoille arviolta 300-400 miljoonaa euroa vuodessa 1. Suorien tekijänoikeuskorvausten päälle tulisi useita miljoonia euroja veronkaltaista maksua. Tämä olisi mielestämme tuplarahastusta emmekä voi sitä hyväksyä, vaikka osa maksuvaroista toimialalle palautuisikin. Leikolan ehdotuksen yritysvaikutuksia on tässä vaiheessa mahdoton arvioida, sillä malli on tavattoman monimutkainen ja epäselvä. Painettujen lehtien ja kirjojen mahdollinen maksu on ehdotuksessa jätetty poliittiseen harkintaan. Sähköisistä palveluista maksun piirissä eivät olisi vahvalla teknisellä suojauksella ja kopiointia rajoittavilla käyttöehdoilla suojatut palvelut. Mallin ulkopuolella on myös rajattu Creative Commons ja vastaavan tyyppisellä lisenssillä lisensioidut tuotteet. Nämä rajaukset ovat niin epäselviä, että yritysten olisi käytännössä äärimmäisen vaikea arvioida, mitkä osat niiden liikevaihdosta olisivat maksun alaisia ja mitkä eivät. Viestintäalan yritykset eivät välttämättä voisi viedä uutta veroa tuotteiden hintoihin, kun niitä on muutoinkin jouduttu nostamaan kasvaneiden kustannusten vuoksi. Alalla on myös juuri toteutettu ennätysmäinen arvonlisäveron korotus tilatuille sanoma- ja aikakauslehdille. Ehdotus lisäisi yritysten hallinnollista taakkaa. Järjestelmän laajentaminen sisältöpalveluyrityksiin lisäisi Leikolan omankin arvion mukaan maksuvelvollisten yritysten määrää useilla sadoilla. Maksun alaisen liikevaihdon erottelu muusta liikevaihdosta ja yrityksille myytyjen tuotteiden erottelu kuluttajille myydyistä tuotteista tulisivat viemään hallinnollisia resursseja. Neuvottelut korvausten jaosta oikeudenhaltijoiden kesken tulisivat myös olemaan tavattoman aikaa vieviä, mistä kustannusalan järjestöillä on runsaasti kokemusta valokopiointikorvausten jakamisessa. 1 Vuonna 2008 tv- ja radioalan suorat tekijänoikeuskorvaukset olivat arviolta 224 Me ja lehtien ja kirjojen suorat tekijänoikeuskorvaukset varovaisesti arvioiden 116 Me. Lähde: Tarja Koskinen-Olsson: Direct Copyright Revenue Streams in Creative Industries in Finland. Finnish Copyright Society Publications No 30 (2010).
4 Perusoikeusvaikutukset Esitys rajoittaisi perusoikeuksia ainakin kahdessa suhteessa. Kyseessä olisi erittäin voimakas kajoaminen elinkeinovapauteen, kun osa digitaalisista sisältöpalveluista ohjattaisiin uuden pisteveron piiriin ja osa jäisi sen ulkopuolelle. Välttyäkseen verolta yritysten tulisi ottaa käyttöön vahvat DRM-suojaukset taikka Creative Commons lisenssit, mikä rajoittaa liiketoiminnan ja uusien ansaintamallien kehittämistä. Tiedotusvälineillä on suuri merkitys myös sananvapauden toteutumisen edistämisessä. Hyvitysmaksun laajentaminen tiedotusvälineisiin toimisi sananvapautta kaventavasti. Perusoikeuksia saa rajoittaa vain, jos se on välttämätöntä painavan yhteiskunnallisen tavoitteen toteuttamiseksi ja jos rajoituksen laajuus on oikeassa suhteessa perusoikeuksien suojaamaan oikeushyvään ja rajoituksen taustalla olevan yhteiskunnallisen intressin painoarvoon. Mielestämme nämä perusoikeuksien rajoitusedellytykset eivät ehdotuksessa täyty. Luovien alojen oikeudenhaltijoiden kulttuuripoliittinen tukeminen on hyväksyttävä tavoite, mutta siihen voidaan päästä myös perusoikeuksia vähemmän rajoittavalla tavalla. Mahdollisia vaihtoehtoja: budjettirahoitus ja kaksipistemalli Yksityisen kopioinnin hyvitysmaksu heikentää mielestämme tekijänoikeusjärjestelmän legitimiteettiä. On mahdollista, että maksujärjestelmän näkyvä laajentaminen mielletään kuluttajien keskuudessa oikeutukseksi piratismille. Tämä ei ole toivottava kehityssuunta. Tietoyhteiskunnan tekijänoikeusdirektiivi kuitenkin velvoittaa jäsenvaltiot järjestämään sopivan hyvityksen yksityisestä kopioinnista. Yksityisessä kopioinnissa on kysymys eräänlaisesta julkisesta palvelusta, jonka sisältönä on kansalaisille taattu mahdollisuus valmistaa kappaleita tekijänoikeudellisesti suojatusta aineistosta henkilökohtaiseen käyttöönsä. Direktiivin edellyttämä sopiva hyvitys yksityisestä kopioinnista olisi liiton mielestä hallinnollisesti yksinkertaisinta ja kustannustehokkainta järjestää budjettirahoituksella. Jos suora budjettirahoitus ei valtiontaloudellisista syistä ole mahdollinen, rahoitus tulisi kerätä julkisen palvelun Yle-veron yhteydessä suoraan niiltä, joille oikeus yksityiseen kopiointiin on laissa annettu. Yksityisestä kopioinnista todellisuudessa aiheutuva haitta tulee tätä ennen selvittää ja arvioida. Oikeudenhaltijoiden argumentointi aiemman maksutason alenemisen kompensoinnista ei ole itsessään asiallinen peruste arvioida sopivan hyvityksen tasoa. Kyse ei ole saavutetusta edusta, vaan todellisen haitan korvaamisesta. Maksun kerääminen Yle-veron yhteydessä poistaisi sen tarpeettoman väliportaan, joka nykyisessä ja Leikolan ehdottamassa mallissa on oikeudenhaltijoiden ja oikeuksien käyttäjien välissä yritykset, jotka eivät kopioi mitään yksityiseen käyttöön. Viestinnän Keskusliitto kannattaa elinkeinoelämän järjestöjen piirissä luotua ajatusta ns. kaksipistemallista. Tämä tarkoittaisi siirtymistä nykyisistä laitemaksuista asteittain kohti kuluttajilta Yle-veron yhteydessä kerättävää yksityisen kopioinnin maksua.
5 Tavoitteena oleva vuosittain noin 10 miljoonan euron kulttuurituki kerättäisiin siirtymäkauden ajan osittain nykyisillä, mutta asteittain vähenevillä laitemaksuilla ja osin yksityisen kopioinnin maksulla. Siirtymäkauden päättyessä laitemaksuista luovuttaisiin kokonaan ja yksityisen kopioinnin maksu olisi noin 2,50 euroa kuluttajaa kohden vuodessa. Televisio-ohjelmien verkkotallennuspalvelut Leikola on ehdotuksessaan ottanut kantaa teleoperaattoreiden maksullisiin verkkotallennuspalveluihin, jotka eivät ole yksityistä kopiointia eivätkä näin ollen hyvitysmaksujärjestelmän piirissä. Viestinnän Keskusliiton näkemys on, että lähettäjäyritysten on aina voitava markkinaehtoisesti sallia tai kieltää ulkopuolisia palveluntarjoajia lähettäjäyritysten kilpailijoita käyttämästä lähettäjäyritysten signaalioikeutta ja mahdollisesti hankittuja tekijänoikeuksia. Muilta osin liitto viittaa jäsenyritystensä MTV Oy:n ja Sanoma Entertainment Finland Oy:n lausuntoihin ja tukee niissä esitettyjä kannanottoja. Viestinnän Keskusliitto ry Valtteri Niiranen toimitusjohtaja Viestinnän Keskusliitto on joukkoviestintäalan ja graafisen teollisuuden kattojärjestö, joka edistää toimialan yleisiä toimintaedellytyksiä tavoitteenaan turvata monipuoliset viestintäpalvelut suomalaisille. Viestinnän Keskusliitto edustaa noin 800 yritystä ja yhteisöä, jotka työllistävät noin 25.000 henkilöä. Edustettujen yritysten osuus joukkoviestintämarkkinoista on noin 80 %. Keskusliiton jäseniä ovat Aikakauslehtien Liitto, Graafinen Teollisuus, Sanomalehtien Liitto, Suomen Kustannusyhdistys, RadioMedia sekä televisioalan yritykset MTV MEDIA ja Nelonen Media. Lisätietoja lausuntoon liittyen antavat tarvittaessa: Valtteri Niiranen Satu Kangas toimitusjohtaja johtaja, lakiasiat ja viestintäpolitiikka valtteri.niiranen@vkl.fi satu.kangas@vkl.fi puhelin 09 2287 7217 puhelin 09 2287 7305 matkapuhelin 0400 245008 matkapuhelin 050 433 7250