YLÄMAANKARJAN KASVATUS

YLÄMAANKARJAN KASVATUS Malli pienelle tilalle Karoliina Jylhä Marraskuu 2009 Luonnonvarainstituutti

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 TUOTANTOSUUNNAN VALINTA... 3 2.1 Varjolan tilan esimerkki... 4 2.2 Esse Highlandin esimerkki... 5 3 TILAMALLI... 5 3.1 Työkoneet ja rakennukset... 6 3.2 Ruokinta... 6 3.2.1 Energiantarpeet... 7 3.2.2 Ruokintaryhmät... 8 3.2.3 Käyttökelpoiset rehut... 8 3.2.4 Ruokinnan käytännön järjestelyt... 9 3.2.5 Vesihuollon käytännön järjestelyt... 10 3.2.6 Laitumet... 10 3.3 Markkinointi... 10 4 KATE- JA TUOTANTOKUSTANNUSLASKELMAT... 11 4.1 Konekustannukset... 12 4.2 Rakennuskustannukset... 12 4.3 Eläimistä syntyvät tuotot ja kustannukset... 14 4.4 Ruokinnan kustannukset... 14 4.5 Nettovoitto/-tappio... 15 4.6 Työmäärät... 17 4.7 Kasvituotannon kustannukset... 18 5 Kasvituotannon tuet... 19 6 Kotieläintuotannon tuet... 21 7 POHDINTA... 23 LÄHTEET... 24 LIITTEET... 25 Liite 1 Ruokintasuositukset... 25 Liite 2 Ruokintalaskut... 26 Liite 3 Emolehmän katetuotto- ja tuotantokustannuslaskelma... 30 Liite 4 Uudistushiehon katetuotto- ja tuotantokustannuslaskelma... 31 Liite 5 Lihasonnin katetuotto- ja tuotantokustannuslaskelma... 32 Liite 6 Laskelmissa käytettyjä lukuja... 33 KUVIOT Kuvio 1 Konekustannukset... 12 Kuvio 2 Rakennuskustannukset... 13 Kuvio 3 Rehujen ostot ja työtunnit... 15 TAULUKOT Taulukko 1 Arvio satotuotosta sekä suositus keskimääräisistä eläintiheyksistä... 17 Taulukko 2 Keskimääräisiä urakointihintoja 2008... 18

2 1 JOHDANTO Ylämaankarja (Highland Cattle) on maailman vanhin kantakirjattu karjarotu, jonka rotuominaisuuksia ovat mm. erinomainen säänkestävyys ja tehokas karkearehun hyväksikäyttö. Ylämaankarja soveltuu tilalle, jossa pyritään hyödyntämään luonnonlaitumia ja joutomaita sekä voidaan hankkia heinää muilta tiloilta edullisesti. (Palonen & Aarnio 2006, 2 4). Vuonna 2007 Suomessa ylämaankarjaa kasvatti yhteensä 241 tilaa, joiden yhteenlaskettu ylämaankarjanautojen määrä oli 4383 kpl. Keskimääräisellä ylämaankarjatilalla oli 18 nautaa. (Pätsi 2008, 5). Vuoden 2008 lopussa emolehmätarkkailussa oli mukana 2216 ylämaankarjaemoa (Sirkko 2009). Ylämaankarja on sopeutunut vaatimattomiin oloihin, jolloin se ei Suomen talvessakaan tarvitse koneistettuja karjasuojia eikä kasvatukseen tarvita voimakasta ruokintaa. Ylämaankarjan kasvatuksessa on monia vaihtoehtoja, päätoiminen lihakarjankasvatus tai muun tuotannon ohessa sivutoimisena tapahtuva kasvatus. Lisäksi ylämaankarjalehmät soveltuvat hyvin emolehmätuotantoon helppojen poikimistensa vuoksi. Ylämaankarjaemoilla oli tarkkailussa prosentuaalisesti pienin vasikkakuolleisuus, 2,1 % (Sirkko 2009). Selvityksen tarkoituksena oli selvittää minkälaisia mahdollisuuksia pienikokoisella tilalla (lähtötilanteessa seitsemän hehtaaria peltoa) on harjoittaa ylämaankarjan emolehmätuotantoa. Tilan tuotantoa rajoittavia tekijöitä ovat peltoalan pieni määrä, olemassa olevien vanhojen tuotantorakennusten heikko kunto, työkoneiden puuttuminen sekä vuotuinen käytettävä työpanos. Haasteita tuotannon käynnistämiselle ovat myös eläinten suuret hankintahinnat, eläinten hidaskasvuisuus eli tuoton saaminen sekä rehun hankinta, sillä nykyisillä peltopinta-aloilla laidunalaa on liian vähän eikä tila pysty tuottamaan kaikkia omia rehujaan. Työn tilaajana toimi Maitoa ja naudanlihaa Keski-Suomesta koulutushanke. Hanketta rahoittaa Euroopan unionin maaseuturahasto ja Keski-Suomen ELY-keskus. Tarkoituksena oli kehittää malli, jossa mahdollisimman pienin aloituskustannuksin eläinten hankintahinnat poissulkien voitaisiin käynnistää emolehmätila, joka tuottai-

3 si korkealaatuisia jalostuseläimiä muille ylämaankarjatiloille ja joka pystyisi tarjoamaan tulevaisuudessa elinkeinon vähintään yhdelle henkilölle. Katetuotto- ja tuotantokustannuslaskelmien avulla selvitettiin, missä suuruusluokissa tila kykenisi toimimaan sivu- tai päätoimisena tulonlähteenä yhdelle tai useammalle henkilölle. 2 TUOTANTOSUUNNAN VALINTA Tuotantosuuntavaihtoehdot ylämaankarjankasvatuksessa ovat hyvin pitkälti samat kuin yleensäkin emolehmätuotannossa. Erilaisia yhdistelmiä voivat olla esimerkiksi jalostuseläinten, pihviteinivasikoiden ja pihvilihantuotanto sekä edellisten yhdistelmätuotanto. Risteytyksiä toisten rotujen kanssa tuotantoemojen tuottamiseksi ei käytetä, koska tuotanto perustuu puhdasrotuisiin eläimiin. Ylämaankarjan kasvatuksessa tulee huomioida rodun hidaskasvuisuus. Hiehon koosta riippuen ensimmäinen astutus voidaan tehdä reilun kahden vuoden iässä (ensimmäinen poikiminen kolmivuotiaana). Samoin teuraaksi kasvatettavien pihvieläinten kasvatusaika on muita liharotuja pidempi. Tilan käytettävissä olevat resurssit, osaaminen ja kiinnostus sekä markkinatilanne ratkaisevat lopullisen tuotantosuunnan valinnan. Pienelle tilalle hyvä tuotantostrategia on suuntautuminen jalostuseläinten tuottamiseen, sillä eläinten lukumäärällä ei pystytä eikä kannata kilpailla. Ylämaankarjayksilöiden määrä Suomessa on vielä alhainen, ja erityisesti hyvistä jalostuseläimistä on puutetta (Paavola 2009). Emolehmätarkkailun (Sirkko 2009) tuloksissa puhdasrotuisia, tarkkailuun kuuluvia ylämaankarjaemoja oli 501 kappaletta, eli vain 5,1 % kaikista emolehmistä. Jalostustyöhön on pienemmällä tilalla myös helpompi paneutua, sillä eläimet oppii tuntemaan yksilöinä ja oman ylämaankarjasilmän kehittyessä yrittäjä voi viedä karjansa jalostuksellista laatua eteenpäin. Tulevaisuudessa tila voi harkita kaikkien tilalle syntyvien eläinten kasvattamista teuraaksi asti, siksi laskelmiin on otettu mukaan lihasonnin kasvatuslaskelmat. Lihahiehon kasvatuslaskelmaa ei ole laskettu. Tuotannon laajentamisen edellytyksiä tule-

4 vaisuudessa ovat peltoalan lisääntyminen, saatavissa oleva työvoima sekä karkearehun tuottaminen omilla pelloilla. Ensimmäisten emolehmien valintaan kannattaa käyttää aikaa, sillä niiden jälkeläisistä karjalukua aletaan kasvattamaan. Palonen ja Aarnio (2006,5 7) esittävät, että jalostuksen yhteydessä huolehdittaisiin rodulle ominaisten piirteiden säilyttämisestä the Highland Cattle Societyn virallisen määritelmän mukaan ja kehitettäisiin emolehmiä kestävämmiksi ja emo-ominaisuuksiltaan paremmiksi. Oman sonnin hankinta ei ole välttämätöntä, sillä tilat myös vuokraavat sonneja toisille tiloille. Pienellä tilalla, jossa laidunala voi olla rajoittava tekijä, vuokraus on varsin hyvä vaihtoehto. Hinnoittelu vaihtelee tapauskohtaisesti, osa vuokraajista pyytää sonnista kuukausihinnan, osa hinnan /astutettu lehmä. 2.1 Varjolan tilan esimerkki Varjolan tilalla Kaustisella ylämaankarjaa kasvatetaan porsastuotannon ohessa harrastuspohjalta. Tilalla oli keväällä 2009 neljä täysikasvuista ylämaankarjaemoa, lisäksi emolehmähiehoja oli kaksi. Laidunta emoilla ei ollut, vaan ruokinta toteutettiin ruokintahäkillä jaloittelutarhassa. Lisäksi eläimillä oli pääsy metsälaitumelle ympäri vuoden. Juotto oli järjestetty juoma-altaalla, joka täytettiin vesiletkulla. Vieroitetut ja noutoa odottavat vasikat (kaksi kappaletta) oli eristetty metallisilla aitarakenteilla omaksi ryhmäkseen. Erillistä sääsuojaa ei ollut. Yhteistyötä tila harjoitti lähistöllä sijaitsevan isomman ylämaankarjaa kasvattavan tilan, Esse Highlandin, kanssa. Astutussonni vuokrattiin kyseiseltä tilalta kuukausihintaan ja vieroitetut vasikat myytiin eri tiloille. Tärkeänä yhteydenpitovälineenä toimi Suomen Highland Cattle Clubin internet-sivut, joilla tieto myytävistä eläimistä liikkui hyvin. Tilallisen mielestä ylämaankarjatuotanto on kannattavinta silloin, kun eläimiä pystyy jalostamaan ja myymään vasikoita korkeaan hintaan eteenpäin. Pienen tilan kannattavuus koettiin paljon työtä vaativaksi, sillä pieni määrä eläimiä ei pysty yksistään tuomaan toimeentuloa, vaan tuotanto vaatii muita liitännäiselinkeinoja rinnalleen. (Paavola 2009.)

2.2 Esse Highlandin esimerkki 5 Farmari 2009 messujen aikaan haastateltiin lyhyesti Esse Highland omistajaa, Sune Westiä, joka aloitti tilansa toiminnan hyvin pieneltä pohjalta. Alussa hankittiin muutamia emolehmiä, jotka ruokittiin peltopinta-alan vähyyden vuoksi ostorehuilla. Vähitellen eläinmäärää ja peltopinta-alaa kasvatettiin, lopputuloksena hyvin toimiva, yli satapäinen ylämaankarja, tilan yhteydessä oleva ravintola sekä tapahtumapalveluita. (West 2009.) Esse Highlandin esimerkki voi kannustaa pieniä tiloja aloittamaan oman ylämaankarjan kasvatuksen, sillä yrittäjän mukaan ylämaankarja vaatimattomiin oloihin sopeutuneena rotuna soveltuu erinomaisesti pienelle tilalle. 3 TILAMALLI Selvityksen tavoitteena oli kuvata tilamallin avulla pienen tilan ylämaankarjan kasvatusta, sekä havainnollistaa niitä tuotantoedellytyksiä, vaatimuksia, tuottoja ja kustannuksia, mitä pienellä maatilalla voi syntyä. Tilamallin maatila sijaitsee Keski-Suomessa C2-tukialueella. Käytettävissä oleva peltoala on seitsemän hehtaaria, jonka lisäksi metsälaitumiksi sopivaa metsää on 10 hehtaaria. Pellot ovat olleet vuokralla ja nurmiviljelyssä viime vuodet. Pellot sijaitsevat talouskeskuksen ympärillä ja metsäala on peltojen vieressä. Sarkaojitus on tehty 2000- luvun puolella, tarkempia tietoja peltojen kunnosta ei ole. Tilalla ei ole tällä hetkellä peltoviljelyyn eikä eläinten ruokintaan sopivia työkoneita. Tilalla on vanha, 50-luvulla rakennettu 5 6 lehmän navettarakennus, joka on ollut pitkään käyttämättömänä. Perusrakenteet (perustukset, alapohja, seinät) ovat kunnossa, lisäksi katto on uusittu pari vuotta sitten. Rakennukseen voidaan rakentaa tarvittavia tuotantotiloja, kuten rehu- ja tarvikevarastoja sekä sairas- ja poikimakarsinoita. Yhteensä navettapinta-alaa on 96 m2 sekä samansuuruinen vinttitila navetan päällä. Tilamallissa tuotantoa hahmoteltiin niin, että tilalla on 30 emoa ja uudistukseen tarvittavat hiehot sekä lihasonnit kasvatettaisiin tilalla. Lisäksi otettiin huomioon työmäärä

6 niin, että yhden työntekijän olisi mahdollista tehdä tarvittavat karjanhoitoon liittyvät työt. Peltotyöt teetetään urakoitsijalla ja kaikki rehu laidunta lukuun ottamatta ostetaan tilalle. 3.1 Työkoneet ja rakennukset Tilalle hankitaan pieni traktori (60 79 hv), jolla pystytään hoitamaan ruokinta sekä muut pienet työt. Traktorin lisävarusteiksi hankitaan laidallinen perävaunu, paalipihti, paaliveitsi sekä kauha. Tällä määrällä koneita pystytään hoitamaan pienen karjan ruokinta sekä sääsuojan puhtaanapito ja tarvittaessa eläinten siirtäminen. Sääsuojaksi tilamallissa valittiin kolmiseinäinen kestokuivikepohjainen makuualue haluttuun kohtaan esimerkiksi vanhan navetan pellon puoleiselle seinälle. Lautaseinäinen ja peltikattoinen sääsuoja ei ole halvimpia vaihtoehtoja, joten tilan tulee harkita tarkkaan, kuinka järjestää sääsuojat ja minkälaisin kustannuksin. Ylämaankarjaa ei missään nimessä kannata kasvattaa halliolosuhteissa. Yhden ison suojan sijaan sääsuojia voidaan rakentaa useampia pieniä suojia myös metsälaitumille. Vasikoille on hyvä rakentaa vasikkapiilo, jonne täysikasvuisilla yksilöillä ei ole pääsyä. Poikimisia ja eläinten terveydenhuoltoa ajatellen tilalla olisi hyvä olla mahdollisuus eläimen eristämiseen tarvittaessa. Siksi tilamallissa on laskettu vanhan navettarakennuksen osittaiset korjaamiskustannukset vaikka itse rakennuksen käyttöaste saattaa jäädä vähäiseksi. 3.2 Ruokinta Ylämaankarjan ruokinnasta on muihin liharotuihin verrattuna saatavilla vain vähän tietoa. Olemassa olevia ruokintasuosituksia voidaan soveltaa jossakin määrin, mutta erityisesti energiamääriin on suhtauduttava varovaisesti, sillä liian voimakas ruokinta rasvoittaa eläintä turhaan. Ylämaankarjan ominaismaku häviää liian voimakkaan ruokinnan tuloksena (Palonen 2009). Liian voimakkaan ja toisaalta liian niukan ruokinnan raja voi joskus olla epäselvä. Pätsin (2008,28) tekemässä tutkimuksessa ylämaankarjanautojen vaatimattomuus rehujen suhteen oli yliarvioitu ja naudat, erityisesti vieroitetut vasikat olivat liian laiho-

7 ja. Osa tutkimustiloista oli sitä mieltä, että ylämaankarja tulee paremmin toimeen, jos rehu on voimakkaasti korsiintunutta ja heikkolaatuista. West (2009) korostaa kuitenkin, että ylivuotinenkaan rehu ei saa olla laadultaan heikkoa: rehun ravitsemukselliset ominaisuudet voivat olla alhaisemmat, mutta itse rehun laatu ei saa olla huono. 3.2.1 Energiantarpeet Tilamallia varten suunnitellussa ruokinnassa normit on pääasiassa otettu Rehutaulukot ja ruokintasuositukset 2006-teoksesta, päiväkasvutavoitteet on laskettu Emolehmätarkkailu 2008-tuloksista sekä AHCA Highland Breeder s Guide-oppaasta. Hiehojen ruokinnassa on seurattu Rehutaulukot ja ruokintasuositukset 2006 ohjetta (Liite 1. Ruokintasuositukset), lisäksi on huomioitu lypsylehmien taulukosta tiineyslisä kolmen viimeisen tiineyskuukauden ajalta. Uudistushiehon koko kasvatusajan (vieroituksesta 7 kk:n iässä ensimmäiseen poikimiseen 36 kk:n iässä) ry-tarpeeksi saatiin 4143 RY:tä (ks. Liite 2. Ruokintalaskut). Lihasonnien ruokinnassa on päiväkasvutavoitteet laskettu Emolehmätarkkailun (2008) tuloksista ensimmäisen vuoden osalta. Vuoden iästä 2,5 vuoden teurasikään päiväkasvu on laskettu Highland Breeder s Guiden mukaan. RY-suosituksista (Liite 1. Ruokintasuositukset) on vähennetty suositeltu 10 %. Sonnien rehutarpeeksi (7 kk-29 kk) saatiin 3613 ry:tä. Ks. myös liite 2. Ruokintalaskut. Emolehmien energiantarve on laskettu lypsylehmien suositusten mukaan, ottaen huomioon myös Palosen ja Aarnion (2006, 13) suositus, jonka mukaan täysikasvuisen emon ylläpitoenergian tarve tyydyttyy 7 10 kg karkearehua päivässä. Emolehmän ylläpitoenergian tarpeeksi on laskettu 1612 ry:tä vuodessa. Emolehmän ravinnontarve maidontuotannossa on sama kuin lypsylehmällä. Emolehmien maidontuotannoksi yleensä suunnittelussa käytetään 8-10 kilon päivätuotosta. Energiantarve maidontuotantoon lasketaan lypsylehmällä kaavasta 0,44 ry x kg EKM. Oletetaan HC-emolehmän tuottavan maitoa 10 kg päivässä ja että maidon energiasisältö vastaa EKM:ää. Emo imettää vasikkaansa 7 kuukautta. Tällöin maidontuotantoon tarvitaan 924 ry/v/emo.

8 Emolehmä tarvitsee energiaa myös kasvuun. Jos täysikasvuinen HC emo painaa noin 600 kg, kasvaa emo vielä ensimmäisen poikimisen jälkeen 100 kg elopainoa (elopaino poikiessa 3 vuoden iässä 500 kg). Yleensä emolehmän katsotaan olevan täysikasvuinen vasta 6-8 vuoden iässä. Kerran tai kaksi kertaa poikineet emot kasvavat vielä voimakkaasti, joten ne tarvitsevat ravintoa myös kasvuun. Oletetaan, että kasvua tapahtuu 20 kg vuodessa kuuden vuoden ajan. Kun HC emo on tuotannossa keskimäärin 11-12 vuotta, niin vuotuiseksi lisäkasvuksi tulee 10 kg jokaista emoa kohti. Lypsylehmien ruokintasuositusten mukaan elopainon lisäykseen tarvitaan 2,9 ry/kg elopainon lisäystä. Tällöin vuotuinen ry-tarve kasvuun on 29 ry:tä. Lisäksi on huomioitu tiineyslisä kolmen kuukauden osalta. Vuoden ry-tarpeeksi saatiin näin laskien yhteensä 2745 RY:tä/emo. Katso myös liite 2. Ruokintalaskut. 3.2.2 Ruokintaryhmät Pienellä tilalla ruokintaryhmien jakaminen käytännössä voi olla haastavaa. Highland Breeder s Guiden mukaan olisi hyvä jakaa eläimet vähintään kolmeen ryhmään tuotannon mukaan. Korkeimmat tuotoksen ryhmiin kuuluvat kasvavat sonnit ja hiehot, keskimääräiseen ryhmään kuuluvat ensikot ja alikuntoiset täysikasvuiset yksilöt. Matalimpaan ryhmään kuuluvat täysikasvuiset emolehmät, joiden energiantarve on pienin laumassa. Pienellä tilalla, jossa pinta-alaa eläimille on rajoitetusti, jako voisi olla esim. seuraavanlainen: sonnit omana ryhmänään, hiehot, ensikot ja alikuntoiset yksilöt samassa ryhmässä sekä täysikasvuiset emot omana ryhmänään. Kolmen ryhmän hallitseminen on vielä käytännössä mahdollista. Jos tila laajentaa tuotantoaan, on uusien ruokintaryhmien muodostaminen tarkemman ruokinnan mahdollistamiseksi mahdollista. 3.2.3 Käyttökelpoiset rehut Laidun on ylämaankarjan pääasiallinen ravinto kesällä, lisäruokinnalle ei ole tarvetta, jos laidun on hyvälaatuista ja -kasvuista. Lisäksi suositellaan kuivan heinän tai oljen tarjoamista laidunkauden alussa sekä syksyllä. Talvikaudella täysikasvuinen emolehmä saa ravinnontarpeensa tyydytettyä heinälläkin. Täysikasvuisille eläimille voi jopa syöttää pelkkää olkea, jos ohessa tarjotaan sokeripitoista energialisää. Viljaa täysikas-

9 vuinen ylämaankarjayksilö ei tarvitse laisinkaan. Yleiskivennäinen ja suola ovat tarpeellisia ympäri vuoden, lisäksi seleenin ja E-vitamiinin tarve on syytä turvata poikimisaikaan. (Palonen & Aarnio 2006, 11 14). Sen sijaan nuorkarjan ruokintaan kannattaa panostaa, jotta yksilön kasvu saisi mahdollisimman hyvän alun. Vasikalle suositellaan annettavaksi lisärehuna 1 1,5 kg / pv kauraa, ohraa tai teollista vasikkarehua alkaen pari kuukautta ennen vieroitusta (n. 5 kk iässä), jatkaen aina puolentoista vuoden ikään saakka. 18 kuukauden ikäisenä lisärehustus lopetetaan, jotta eläin ei rasvoittuisi turhaan. (Palonen & Aarnio 2006, 12 13). Pätsin (2008,28) mielestä ylämaankarjan ruokintaa kannattaisi tehostaa korjaamalla osa karkearehusta lähellä D-arvoa 69. Tällainen rehu sopisi tehokkaampaa ruokintaa vaativille naudoille, kuten vastapoikineille emoille, vasikoille ja teuraaksi kasvatettaville sonneille. Talvikautta varten osa rehuista voidaan korjata myöhemmällä korjuuasteella, jolloin saadaan vähemmän ravintoaineita sisältävää, kuitupitoisempaa rehua niille naudoille, joita tulee ruokkia rajoitetusti. 3.2.4 Ruokinnan käytännön järjestelyt Tilamallissa ruokinta on ajateltu niin, että karkearehuja ostetaan kahta erilaista, heinää ja säilörehua. Matalimman tavoitteen ruokintaryhmä saa talvikaudella ravinnontarpeensa tyydytettyä heinällä. Jos heinää ei ole saatavilla tai sen hinta on liian korkea, voidaan rajoitettua ruokintaa vaativille ryhmille antaa myös ylivuotista tai myöhemmän korjuuasteen säilörehua. Hyvälaatuisinta säilörehua sekä lisänä heinää tarjotaan korkeamman tavoitteen ryhmille. Eläimille olisi hyvä järjestää siirreltävä ruokinta-alue (esimerkiksi ruokintahäkki, jota voi siirrellä traktorilla), sillä ruokintapaikka sotkeutuu aina jossakin vaiheessa. Toinen vaihtoehto voisi olla kiinteäpohjainen ruokintapaikka, joka pystyttäisiin siivoamaan tarvittaessa. Palosen ja Aarnion (2006, 11-14) mukaan ongelmallista ruokinnassa voi olla eläinten jatkuva oleskelu ruokintapaikalla. Ruokinnan tapahtuessa pienpaaleilla

useampaan kohtaan eläinten rehunkulutusta on helpompi kontrolloida. Tämä taas lisää ruokintaan käytettävää työmäärää. 10 3.2.5 Vesihuollon käytännön järjestelyt Vesihuollon järjestämiseen on myös monia vaihtoehtoja, Pätsin (2008,21) tekemässä tutkimuksessa suurin osa juottopaikoista oli maapohjalla. Toisin sanoen erikoisia järjestelmiä vesihuollolle ei tarvitse rakentaa, kunhan raikasta juomavettä on riittävästi. Westin (2009) mukaan vetisen juottopaikan ongelma on, että eläimet juovat myös maassa olevaa vettä, jolloin maassa oleva virtsa/sonta kulkeutuu eläimen elimistöön. Juomapaikan puhtaanapito voi helpottua, jos vesiallas sijoitetaan kiinteälle pohjalle, esimerkiksi betonille tai jos vesiallas on siirrettävissä tarpeen mukaan. 3.2.6 Laitumet Talvikaudella peltolaitumet olisi hyvä rauhoittaa, jotta viljelty laidun ei tarpeettomasti sotkeentuisi vähälumisten talvien aikana. Erilliseksi talvioleskelualueeksi riittää tuulensuojan/makuualueen lisäksi metsälaidun, jonne eläimillä olisi vapaa kulku talven aikana. Leutona talvena eläimet voivat pärjätä metsälaitumella varsin hyvin, jos vettä ja rehua on tarjolla. Säästämällä peltolaitumet kesäkäyttöön lisärehua tarvitsee ostaa vähemmän. Palosen ja Aarnion (2006, 11 12) mukaan onkin täysin luonnollista, että kesällä eläimet lihovat runsaasta ravinnosta, ja talvella ne laihtuvat jossakin määrin. Pätsin (2008,37) selvityksessä mainitaan nautojen ympärivuotista ulkokasvatusta selvittäneiden hankkeiden saamia pinta-aloja metsätarhoille niin, että 1 5 eläintä kohti tarvitaan 0,5 hehtaaria per eläin. Eläinmäärän ollessa 5 15 suositellaan pinta-alaksi 1 hehtaari per eläin. Eläinmäärän ollessa vielä isompi (15 25 eläintä), pinta-alaa tulisi olla 2 hehtaaria eläintä kohti. 3.3 Markkinointi Eläinten myynnissä ja markkinoinnissa hyvien yhteistyöverkostojen merkitystä ei voi liiaksi korostaa. Jos tila keskittyy pelkästään emolehmätuotantoon, on ostajat löydettävä kaikille sonnivasikoille sekä osalle hiehovasikoista. Uusien eläinten ostaminen tilalle vaatii myös yhteydenpitoa muihin yrittäjiin.

11 Pienen tilan markkinointiin käytettävät resurssit ovat rajalliset. Siksi on tärkeää, että tila kykenee luomaan hyvät yhteistyöverkostot lähiseudulle sekä käyttämään hyväkseen vaatimattomiakin markkinointikeinoja. Internetiä sekä paikallisia tapahtumia kannattaa hyödyntää. Tilamallissa ylämaankarjan lihan hinnaksi on arvioitu 3 /kg, mikä oli vuonna 2009 Snellmanin maksama hinta ylämaankarjan lihasta (Paavola, 2009). Todennäköisesti tämä hinta-arvio vääristää todellisia tuottoja, sillä ylämaankarjan lihaa ei missään nimessä kannata myydä tavalliselle teurastamolle, joka pahimmassa tapauksessa perii teurastusmaksun (Snellman 1 / kg) ja maksaa vain pienen hinnan lihasta. Ylämaankarjaa kasvattaessa on huomioitava, että tuotettava liha eli tuote on erikoistuote, joka vaatii erikoistuotteen markkinoinnin. Esimerkkejä hyvästä internet-markkinoinnista ovat mm. Hyvätuuli Highland (2009), jossa suoramyynti tapahtuu nettisivujen kautta. Asiakas pystyy näkemään varastotilanteen sekä hinnat tuotteille. Osin samalla periaatteella toimii Kangasmäen Highland (2009), joka on listannut myytävät tuotteet sekä hinnoitellut eri ruhon osat selkeästi. Esimerkkejä lihan hinnoista (Kangasmäen Highland, 2009): Jauheliha 10 /kg Ulkopaisti 19 /kg Paahtopaisti 23 /kg Hintaero isojen teurastamoiden hintoihin on suuri ja riittävän korkealla hinnalla myyty ylämaankarjan liha tuo lisätuottoja tilalle. 4 KATE- JA TUOTANTOKUSTANNUSLASKELMAT Tuotannossa syntyvät kone-, rakennus- ja yleiskustannukset on jaettu eri eläinryhmille niiden eläinyksikkömäärien suhteessa. Tilamallissa oletettiin, että täysikasvuisia emolehmiä olisi 30 kappaletta, tästä määrästä eri-ikäisiä uudistukseen kasvatettavia hiehoja olisi 8 % (7,2 kpl). Lisäksi laskelmissa on huomioitu vaihtoehto, jossa kaikki tilalle syntyvät sonnit (37 kpl) kasvatettaisiin itse teuraskypsiksi. Näin emolehmiin kohdis-

tuisi 47 %, uudistushiehoihin 9 % ja pihvisonneihin 44 % kone-, rakennus- ja yleiskustannuksista. 12 4.1 Konekustannukset Tilamallia varten haettiin internetin vaihtokone-ilmoitusten perusteella keskimääräiset hinnat käytetylle traktorille ja perävaunulle. Juottoaltaan, paaliveitsen, yleiskauhan ja paalipihdin hinnat ovat uusien varusteiden hintoja, hinnat 9/2009 (Ylistaron Koneliike Oy). Kuvio 1 Konekustannukset 4.2 Rakennuskustannukset Rakennuskustannusten arviointi oli tilamallia varten huomattavasti haastavampaa kuin konekustannusten arviointi. Lopullisten rakennusten koko, määrä sekä käyttötarkoitus saattavat muuttaa rakennuskustannuksia suurestikin, siksi on syytä seurata kustannusten syntymistä rakennusvaiheessa tarkasti. Lisäksi on huomioitava, että mallilaskelmaa varten tuulensuojat rakennettiin ns. kalliimman kautta. Alkuvaiheessa tilan vanha navettarakennus remontoidaan esimerkiksi niin, että kaksi karsinaa kunnostetaan tarvittaessa lehmien eristys- ja poikimatiloiksi. Loput neliöt voivat toimia varastotiloina, mutta muuten niitä ei remontoida. Emolehmille ja hiehoille rakennetaan kolmiseinäinen tuulensuoja vanhan navetan kylkeen. Hinnat raken-

nuksille on haettu maatalouden hyväksyttävistä yksikkökustannuksista (MMM, 2009), hinnat voivat vaihdella suurestikin tarjousten ym. perusteella. 13 Tuulensuojan rakentamisessa oletuksena oli, että 4 m2 / emo on riittävä. Tuulensuojassa on otettu huomioon vain emolehmien tarve, esimerkiksi hiehoille ja sonneille ei ole erikseen laskettu tuulensuojan kuluja, sillä ne on tarkoitus kasvattaa metsässä. Metsä yhdessä väliaikaisten katosratkaisujen kanssa tarjoavat todennäköisesti riittävän suojan Keski-Suomen sääoloja vastaan. Ensimmäisen rakennettavan tuulensuojan ajateltiin olevan neliön mallinen rakennus, jonka yksi seinä on nykyisen navettarakennuksen myötäinen. Tuulen suunta huomioon ottaen voidaan rakentaa kolmiseinäinen, 4 metriä korkea, peltikattoinen tuulensuojarakennus. Lattiamateriaaleja ei tarvita, vaan olosuhteista riippuen tuulensuojaa voidaan kuivittaa esim. oljella, hakkeella tai muilla saatavilla olevilla kuivikemateriaaleilla. Seinäalaa kyseiselle tuulensuojalle tulee 243 m2, materiaaleina käytetään lautaa. Kustannukset on saatu MMM:n rakennuskustannuslaskurista: * Pilariantura 400x400x200, 1 metrin välein, yht. 36 kpl. 14,10 / kpl. * Painekyllästetty, pyöreä puu. yht. 144 jm. 10,92 / jm. * Vaakalauta, sahapinta + puunrunko 125. 37,33 / m2. Kattomateriaalina pelti, raakapellin hinnaksi arvioitu 10 / m2. Tuulensuojien pinta-ala laskettiin niin, että emolehmille varataan 4 m2 / emolehmä, hiehoille 3 m2 / hieho ja sonneille 4 m2 / sonni. On kuitenkin huomioitava, että ylämaankarjalle riittää myös metsään rakennettu hyvinkin vaatimaton tuulensuoja. Siksi suositeltavaa olisi, että tuulensuojien rakentaminen mitoitettaisiin tilan omiin tarpeisiin sopivaksi. Kuvio 2 Rakennuskustannukset

14 4.3 Eläimistä syntyvät tuotot ja kustannukset Tilamallissa valittiin tilan tuotantosuunnaksi jalostuseläinten tuottaminen sekä pihvisonnien kasvatus. Kantakirjattujen eläinten ostaminen on kallis investointi, siksi eläinten lukumäärää kannattaa kasvattaa vähitellen. Palonen ja Aarnio (2006,5) ohjeistavat aloittelevaa tilaa hankkimaan muutaman hyvän emolehmän, joista karjalukua lähdetään vähitellen kasvattamaan. Westin (2009) mukaan olisi myös hyvä, jos karjassa olisi hieman eri-ikäisiä yksilöitä, jolloin eläimet voisivat ottaa oppia toisistaan. 4.4 Ruokinnan kustannukset Emolehmätuotannossa sekä pihvieläinten kasvatuksessa suurin yksittäinen kustannuserä on ruokinta. Siksi tilan tulisi aina valita tilan omiin olosuhteisiin sopivin rehuyhdistelmä, joka täyttäisi tilalla olevien eläinten tarpeet ja olisi mahdollisimman edullinen. (Pesonen, 2009). Kuntoluokitusta kannattaa soveltaa myös ylämaankarjaan, sillä eläinten ulkonäköä ja hyvinvointia tarkkailemalla vältytään yli- tai aliruokinnalta. Pesosen (2009) mukaan hyvä nyrkkisääntö on, jos 10 % karjan emolehmistä on liian laihoja tai liian lihavia (kuntoluokituksen mukaan), on rehustusta muutettava. Ylämaankarjan pihvieläin kasvatuksessa voidaan nähdä olevan kaksi puolta: eläimet kasvavat hitaasti, eli kasvatusaika on pidempi ja kustannukset isommat. Toisaalta eläimet ovat vaatimattomampia ruokinnan suhteen, eikä pihvieläimen kasvatuksessa ole suositeltavaa käyttää väkirehuja kuin vieroituksen aikaan jatkaen ensimmäisen talven yli. Esse Highlandin (2009) tilalla pihvisonnien kasvatus aloitettiin vuonna 1996, jolloin tila aloitti myös järjestelmällisen tilastoinnin jokaisesta teurastuksesta. Teuraspainot ovat olleet noin 330 kg. Pihvieläimet on teurastettu noin kolmen vuoden iässä. Kokemus on osoittanut, että teurastus ennen 2,5 vuoden ikää tuottaa huonon teurasprosentin ja yli 3,5 vuoden ikäisen pihvieläimen teurastus ei maksa itseään takaisin. 19 vuoden ikäisen emolehmän teurasprosentti on ollut 64,7 %. Eläinten voimakas ruokinta johtaa ehkä suurempaan elopainoon, mutta varsinainen lihakkuus ja teurasprosentti jää

15 huonommaksi. Vasikoita on ruokittu väkirehulla vain noin kahden viikon ajan vieroituksen yhteydessä, kaikkien tilan nautojen rehuina ovat olleet heinä ja säilörehu. (West & West 2009). 4.5 Nettovoitto/-tappio Tilamallia varten tehtyjen katetuotto-, tuotantokustannus- ja nettovoittolaskelmien pohjalta (Liite 3, 4 ja 5) pystyttiin arvioimaan suuntaa antavasti, minkälaisia nettovoittoja/tappioita suunniteltu tuotanto saattaisi synnyttää. Emolehmien määrän ollessa 30, uudistushiehojen 7 (uudistukseen kasvatettavia eriikäisiä hiehoja on 7-8, mutta vuosittain 2-3 emoa uudistetaan) ja eri-ikäisten pihvisonnien 37 (vuosittain teurastukseen menee 15 sonnia), tilan vuotuinen nettovoitto oli tilamallin laskelmien mukaan n. 12 000. Jos syntyy tämän verran nettovoittoa, tarkoittaa se myös sitä, että rehuista on pystytty maksamaan laskelmissa käytetty hinta. Lisäksi omalle työlle on myös saatu vaaditun palkkavaatimuksen mukainen korvaus. Kuviossa 3 on havainnollistettu rehujen ostomääriä kiloina ja euroina vuositasolla. Vuosi 2015 on vuosi, jolloin eläinmäärä olisi viimeistään edellä mainitun suuruinen. Kuvio 3 Rehujen ostot ja työtunnit Tuotantoon kokonaisuudessaan vaikuttaa suuresti pihvisonneista saatava lihan hinta. Jos pihvisonnit kasvatettaisiin teuraskypsiksi asti tilalla, ja jos keskimääräinen lihan hinta olisi esimerkiksi 4 kg, tuotannon kannattavuus kasvaisi reilusti. Vuotuinen nettovoitto eläimistä nousisi 20 000 euroon, vuotuisten rehunostojen pysyessä samana.

16 Suunniteltua tuotantoa varten laidunalaa tarvittaisiin lisää noin 5,4 hehtaaria (kokonaispeltolaitumen määrä olisi tällöin vajaat 13 ha), jotta kaikki eläimet voitaisiin laiduntaa joko metsä- tai peltolaitumella. Jos tilalla on mahdollisuus, eläimiä kannattaa vuokrata maisemalaidunnukseen. Laidunalan puuttuminen voidaan korvata myös lisäruokinnalla, samoin metsälaitumia hyödyntäessä on otettava huomioon lisäruokinnan tarve. Metsälaitumia hyödynnettäessä täytyy huomioida myös, että ylämaankarja vaurioittaa puustoa jossakin määrin, jopa niinkin paljon, että metsätaloudellinen arvo katoaa lähes kokonaan. (Pätsi 2008, 36).

17 Taulukko 1 Arvio satotuotosta sekä suositus keskimääräisistä eläintiheyksistä eläimiä / ha. (Eläimet luonnon- ja maisemanhoitajina. MMM 1997. ) LAIDUN HIEHO <1 V. HIEHO >1 V. LIHANAUTA <1 V. EMOLEHMÄ + VASIKKA Viljelty laidun 7,5 4,8 3,6 2,5 Nettosato 3300 ry/ha Metsälaidun 0,8 0,5 0,4 0,3 10 % satotuotto Kuiva niitty 1,4 1 0,7 0,5 20 % satotuotto Hakamaa 25-30 % 1,9 2,3 1,2 1,4 0,9 1,1 0,6 0,8 satotuotto Niitty 30-40 % satotuotto 2,3 3,0 1,4 1,9 1,1 1,4 0,8 1,0 Rantalaidun 20-40 % satotuotto 1,5 3,0 1,0 1,9 0,7 1,4 0,5 1,0 Eläintiheyssuosituksia noudattamalla tila voi arvioida eläinmäärien sopivuuksia erityyppisille laitumille. Laskemalla erilaisten laitumien satotuotot voidaan arvioida lisäruokinnan tarve tapauskohtaisesti. 4.6 Työmäärät Tilamallin yhtenä tavoitteena oli hahmottaa pystyisikö pieni ylämaankarjatila tarjoamaan toimeentulon yhdelle ihmiselle. Käytettävissä olevaksi työpanokseksi laskettiin 250 työpäivää eli noin 2000 työtuntia vuodessa. Eläimiin kuluvat työmäärät on laskelmissa otettu Maatalouden mallilaskelmista (2008), eläinmääräksi otettiin jo aikaisemmin mainittu 30 emolehmää, 7,2 uudistushiehoa sekä pihvisonnit. Tällä eläinmäärällä vuotuinen työpanos olisi vajaat 800 työtuntia, eli 30 % koko vuoden käytettävissä olevista työtunneista. Tästä voi päätellä, että puhtaasti karjanhoito ei tarjoa riittävää työmäärää yhdelle ihmiselle karjamäärän ollessa pieni. Jos eläinmäärä kasvaisi esimerkiksi 60 emoon, kasvattaen pihvisonnien määrän yli 70 yksilöön, olisi vuotuinen työtuntimäärä noin 1500 tuntia eli 75 % käytettävissä olevasta työpanoksesta. Päätoimista toimeentuloa ajatellen suuremman kokoluokan tila olisi siis ehdoton, mutta tilan nykytilanteen muut rajoitukset (peltoalat, metsälaitumet, konekapasiteetti) eivät tuotannon suurentamista sallisi. Siksi pienen tilan olisi tärkeää miettiä muita mahdollisia liitännäiselinkeinoja osaksi ylämaankarjan pitoa.

4.7 Kasvituotannon kustannukset 18 Kasvituotannon kannattavuuslaskelmia ei ole erikseen tehty. Eri eläinten laskelmien perusteella eläimet pystyvät maksamaan laskelmissa käytetyn hinnan syömistään rehuista (säilörehu 4 snt/kg, laidun10 snt/ry ja heinä 13 snt/kg). Tilamallissa oletuksena oli, että kaikki peltotyöt teetettäisiin urakoitsijalla työkoneiden puuttumisen vuoksi. Käytännössä tila voisi tehdä osan peltotöistä itse, jos työtunteja olisi riittävästi ja pystyttäisiin jotenkin osoittamaan itse tekemisen olevan edullisempi vaihtoehto. Alla olevassa taulukossa on esitetty muutamia urakointihintoja vuodelta 2008, luvut on saatu Maaseudun Tulevaisuudesta (2.6.2009). Taulukko 2 Keskimääräisiä urakointihintoja 2008 TYÖ YKSIKKÖ VAIHTELU VELOITUS 2008 KA Heinän niitto / ha 30 42 35,8 Heinän ja säilörehun niittomurskaus / ha 30 40 35,1 Karhotus ja karhojen yhdistäminen / ha 16 24 20,1 Heinän pöyhintä / ha 17 29 23,0 Heinän ja oljen pyöröpaalaus (sis. verkko/naru) / paali 5,56 6,51 6,04 Kovapaalaus / paali 0,22 0,27 0,25 Säilörehun paalaus+käärintä (sis. verkko/naru+muovi) / paali 13,2 14,4 13,8 Lannoitteen pintalevitys / ha 10.1 16,3 13,2 Kasvituotannon itse tehtäviä töitä tilalla tulevat olemaan ainakin metsälaidunten ja peltolaidunten aitaus, johon käytettävä työmäärä on osin kertaluonteinen (riippuen aitausmateriaaleista). Aitausten korjaaminen ja toiminnan varmistaminen voidaan lukea toisaalta myös osaksi eläinten päivittäisiä hoitotoimia.

19 5 Kasvituotannon tuet Tiedot tuista on saatu Maaseutuviraston hakuoppaasta (2009). Luonnonhaittakorvaus Luonnohaittakorvausta ja ympäristötukea haettaessa täytyy hakijan hallinnassa olla vähintään 3,00 hehtaaria peltoa koko sitoumuskauden ajan ja että maksettavan tuen määrä yksittäistä tukea kohden on vähintään 100. Viljelijä, joka on sitoutunut ympäristötukeen, voi hakea myös ympäristötuen erityistukia sekä ei-tuotannollisten investointien tukea. Luonnonhaittakorvauksen määrä C2-alueella vuonna 2009 on 210 / ha. Luonnonhaittakorvauksen kansallinen lisäosa Lisäosa maksetaan samalle peltoalalle kuin mitä maksetaan luonnonhaittakorvaustakin. Tilan tulee ilmoittautua kotieläintilaksi sitoumusta tehtäessä, eläintiheysvaatimus on vähintään 0,4 eläinyksikköä / korvauskelpoinen tukihehtaari. Vuonna 2009 lisäosaa maksetaan C2-alueella 25 /ha, lisäksi kotieläintilalle kotieläintilan korotus 80 /ha. Ympäristötuki Ympäristötukeen sitoudutaan aina viideksi vuodeksi kerrallaan, sitoumus koskee koko maatilan peltoalaa, myös tukikelvottomia lohkoja. Tukikokonaisuus koostuu vähimmäisvaatimuksista lannoitukselle ja kasvinsuojeluaineiden käytölle, perustoimenpiteistä, lisätoimenpiteistä sekä erityistukisopimuksista. Tuen määrä riippuu perustoimenpiteiden sekä valittujen lisätoimenpiteiden määrästä.

Ei-tuotannollisten investointien tuet Arvokkaalla perinnebiotoopilla tarkoitetaan esim. metsälaidunta, jonka ympäristöhallinto on määritellyt valtakunnallisesti, maakunnallisesti tai paikallisesti arvokkaaksi perinnebiotoopiksi. Arvokkaan perinnebiotoopin kunnostamiseen on mahdollista saada tukea mm. alueen aitaamiseen, pensaikon ja puuston alkuraivaukseen ja raivausjätteen poistamiseen. Metsälaitumet ovat karjan laiduntamia metsäalueita. Karjan vaikutus kasvillisuuteen näkyy selvästi muun muassa heinien ja ruohojen lisääntymisenä sekä niittyaukkoina. Verrattuna normaaliin talousmetsään metsälaitumen puusto on vaihtelevamman ikäistä ja kokoista ja koostuu useammista puulajeista. Isot muurahaispesät ja runsas sienilajisto ovat metsälaitumen piirteitä. (Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu 2009). 20 Tilatuki Pinta-alatuissa pienin hyväksyttävä peruslohko on kooltaan vähintään 0,05 ha ja kasvulohko vähintään 0,05 ha. Peruslohkon tilatukiominaisuus voi olla pelto, pysyvä laidun, muussa kuin maatalouskäytössä oleva ala tai metsämaa (myös metsälaidun). Pysyvällä laitumella tarkoitetaan maata, jota käytetään heinäkasvien tai muiden nurmirehukasvien kasvattamiseen ja joka ei ole kuulunut viljelykiertoon viimeisen viiden vuoden aikana. Pysyvällä laitumella enintään 1/3 alasta saa olla puiden tai pensaiden peittämää, metsämaa ei kuitenkaan voi olla pysyvää laidunta. Tilatuki maksetaan kasvulohkolomakkeella ilmoitetuista tukikelpoisista kasveista ja/tai pellon käyttömuodoista. Tilatuen tasatuen arvo vuonna 2009 C2-alueella on 152,67 / ha. Huom! Modulaatio eli tuen mukauttaminen: EU:n rahoittamia suoria tukia maksetaan tilalle yhteensä 5000 asti ilman modulaatioleikkausta. Modulaation leikkausprosentti on 7 % vuonna 2009. Vuonna 2009 modulaatio koskee seuraavia EU-rahoitteisia tukia: - tilatuki -emolehmien tuotantopalkkio. Kansalliset peltoalaperusteiset tuet: yleinen hehtaarituki, nuorten viljelijöiden tuki Yleistä hehtaaritukea maksetaan enintään C2-alueella 30 / ha (peltokasvit) ja 35 / ha (muu viljelyksessä oleva peltoala). Nuoren viljelijän tuki voi olla enintään 36 / ha.

6 Kotieläintuotannon tuet 21 Tukitiedot saatu Maaseutuviraston tukioppaasta (2009). Tila sijaitsee tukialueella C2 (pohjoinen tuki). Eläinten hyvinvoinnin tuen maksamisen edellytyksenä on, että maksettavan tuen määrä on vähintään 100. Kansalliset kotieläintuet Tukikelpoisia eläimiä ovat emolehmät, vähintään kahdeksan kuukauden ikäiset emolehmähiehot sekä vähintään kuuden kuukauden ikäiset sonnit ja härät. Tuki maksetaan eläinyksikkökohtaisesti /ey, edellyttäen että kasvukauden ajan tilalla on hallussaan vähintään 3 ha viljelykseen soveltuvaa peltoa. Kansallisten kotieläintukien eläinyksikkökertoimet koko Suomessa ovat: 1 emolehmähieho (8-24 kk) = 0,6 ey 1 emolehmä = 1 ey 1 emolehmähieho (yli 24 kk) = 1 ey 1 sonni/härkä (6-24 kk) = 0,6 ey 1 sonni/härkä (yli 24 kk) = 1,0 ey Maksettavat tuet vuonna 2009: Emolehmät = 300 /ey Emolehmähiehot (väh. 8 kk) = 300 /ey Sonnit ja härät väh. 6 kk = 422 /ey EU:n eläinpalkkiot Tukikelpoisia eläimiä ovat emolehmät ja vähintään kahdeksan kuukauden ikäiset emolehmähiehot. Eläinyksikkökertoimet ovat samat kuin kansallisissa kotieläintuissa. Sonnipalkkiota voidaan hakea vain kerran sonnin elinaikana sonnin ollessa 7-19 kk ikäinen. Palkkio määräytyy 1.1.-31.12. välisenä aikana nautarekisterin perusteella hallussa olleiden palkkiokelpoisten eläinten keskimääräisen lukumäärän perusteella. Palkkion myöntämisen perusteena olevien emolehmien ja hiehojen vuotta kohden lasketusta keskimääräisestä lukumäärästä voi olla maksimissaan 40 prosenttia hiehoja.

22 Vuonna 2009 maksettavat tuet: Emolehmien ja emolehmähiehojen tuotantopalkkio = 200 /eläin. Vuonna 2008 emolehmien tuotantopalkkiota maksettiin vain 113 / eläin, koska Suomessa emolehmille haettiin emolehmäpalkkioita suuremmalle emomäärälle kuin mitä Suomelle myönnetty enimmäismäärä oli. Sonnipalkkio 157,50 /eläin. Eläinten hyvinvoinnin tuki Sitoutumisaika on viisi vuotta, viljelijällä on oltava hallinnassaan koko sitoumuksen ajan vähintään 10 eläinyksikköä kyseistä eläinlajia maatilallaan. Maatilalle maksetaan vuosittain enintään 5000 eläinten hyvinvointitukea. Pienin maksettava tukisumma on 100. Yleiset vaatimukset ovat seuraavanlaisia: eläinten terveydenhuollon vaatimukset on täytettävä, viljelijän on säilytettävä terveydenhuoltosopimus, eläinlääkärin antamat todistukset tehdyistä terveydenhuoltokäynneistä, vuosittain päivitetyt terveydenhuoltosuunnitelmat sekä muut dokumentit. Viljelijän tulee varmistaa, että tuen ehdot täyttyvät kaikilta osin koko sitoumuskauden ajan. Perusehtojen noudattamisen lisäksi viljelijä voi valita enintään kaksi lisäehtoa. Eläinyksiköt määräytyvät seuraavasti: Lehmät ja muut naudat yli 2 v = 1,0 ey, naudat 6kk-2 v = 0,6 ey, naudat alle 6 kk = 0,4 ey. Hyvinvointituen suuruus = 17,50 /ey /tukivuosi. Esimerkkejä nautatilan lisäehdoista: * Vasikoiden pito-olosuhteiden parantaminen pinta-alavaatimuksilla = 12,17 /ey / tukivuosi * Vasikoiden pito-olosuhteiden parantaminen = 9,92 /ey /tukivuosi * Nautojen laidunnus kasvukaudella ja jaloittelu talviaikana = 21,29 /ey /tukivuosi) * Nautojen sairas-, hoito-, ja poikimakarsinat = 12,35 /ey /tukivuosi

7 POHDINTA 23 Pienen maatilan toiminta on monesti haastavaa johtuen tilan tuotannon rajoitteista sekä siitä tosiasiasta, että nykypäivän maatalous kärsii heikosta kannattavuudesta. Tätä raporttia varten tehdyt laskelmat kuvastavat pienen tilan toiminnan ongelmia: pieni eläinmäärä ei pysty tarjoamaan täysipäiväistä työtä ja toimeentuloa edes yhdelle henkilölle, eläinmäärän suurentaminen taas vaatii suuremmat puitteet (peltoalat, tuotannon koneet) kuin mitä on saatavilla. Laskelmissa positiivista oli se, että pienikin karja pystyy tuottamaan voittoa ja ylämaankarjan tapauksessa lihan hinnalla on suuri merkitys tuotannon kannattavuuteen. Palonen ja Aarnio (2006,3) toteavatkin, että ylämaankarja sopii tilalle, joka haluaa tuottaa korkealaatuista lihaa kärsivällisyydellä ja huolella. Tilamallin tapauksessa tuotannon käynnistämisen edellytyksenä olisi ylämaankarjan sivutoimisuus ainakin alussa. Ylämaankarja voi tarjota monipuolisen yrittäjyyden yhdelle tai useammalle henkilölle, jos sopivat kanavat lihan, muiden tuotteiden ja palveluiden markkinointiin löytyy. Eläinmäärän kasvattaminen ei välttämättä ole edellytys toiminnan kannattavuudelle, jos työtunteja saadaan lisää yritystoiminnan puolelta. Päätoimiseksi elinkeinoksi ei näin pienen kokoluokan toiminnasta ole, mutta yhdessä sopivien liitännäiselinkeinojen tila voi tulla toimeen. Omistajalta tämä vaatii intoa ja uskallusta yrittäjyyteen. Menestyvien ylämaankarjatilojen yhdistävä tekijä on ollut aloittaminen vaatimattomasti pienillä kustannuksilla, jonka jälkeen toimintaa on laajennettu ravintola-, tapahtuma-, ym. palveluihin. Yhteistyön merkitys korostuu maaseudulla, jossa monet pienet toimijat yrittävät tulla toimeen. Naudanlihantuotanto on tukiriippuvainen tuotantosuunta ja se vaatii myös paljon rehualaa. Erilaisten laiduntyyppien, kuten metsälaidunten ja joutomaiden hyödyntäminen parantaisi tuotantoedellytyksiä. Ylämaankarjalla on selvä etuasema tilanteessa, jossa laitumet ovat vaatimattomia. Lisäksi ylämaankarja sopii hyvin luomutuotantoon.

24 LÄHTEET Heikkilä, A-M., Manninen, M., Pihamaa, P. & Tiilikainen, S. 2003. Kokeita ja koettelemuksia emolehmätuotanto ja sen tutkimus Suomessa. MTT:n selvityksiä 30. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. Hyväksyttävät yksikkökustannukset 2008. Suomen säädöskokoelma. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksia N:o 656 661. Hyvätuuli Highland. http://www.hyvatuuli.net/. Viitattu 9/2009. Kangasmäen Highland. http://www.kangasmaenhighland.com/. Viitattu 9/2009. Korpilo, B. 1997. Eläimet luonnon- ja maisemanhoitajina. Helsinki: Maa- ja metsätalousministeriö. Maaseutuviraston julkaisuja: Hakuoppaita ja ohjeita. Hakuopas. 2009. Maaseutuvirasto Mavi. Maaseutuviraston julkaisusarja: Hakuoppaita ja ohjeita. Täyttöohjeet. 2009. Maaseutuvirasto Mavi. Mallilaskelmia maataloudesta. 2008. Toim. A. Enroth. ProAgria Keskusten Liitto. Niittymaa, V. 2009. Polttoaineiden hinnat nostivat urakkataksoja 2008. Maaseudun Tulevaisuus 3.6.2009, 8. Paavola, J. Maatalousyrittäjä, Varjolan tila. Haastattelu 9.4.2009. Palonen, R. & Aarnio, V. 2006. Highland Cattle. 2.p., Suomen Highland Cattle Club. Palonen, R. Sähköpostiviesti 24.9.2009. Vastaanottaja K. Jylhä. Ylämaankarjan ruokinta. Pesonen, M. Ruokinnan optimointi emolehmillä, luentosarja. Tuottavaa ruokintaa emolehmille koulutuspäivä. Laukaa 27.3.2009. Pätsi, H. 2008. Ylämaankarjan (Highland Cattle) pito-olosuhteet Suomessa. Lisensiaatin tutkielma. Helsingin yliopisto, kliinisen tuotantoeläinlääketieteen laitos. Rehutaulukot ja ruokintasuositukset 2006. MTT:n selvityksiä 106. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. Sirkko, K. 2009. Emolehmien suosio kasvaa. Nauta 2, 46 48. The ACHA Highland Breeder s Guide. Rewrite of the Bagpipe Permanent Edition, 1990. American Highland Cattle Association (AHCA). http://www.highlandcattleusa.org/, Highland Breeder s Guide. Viitattu 9/2009. Ylistaron Koneliike Oy. http://www.mp-lift.fi/. Viitattu 9/2009. Valtion ympäristöhallinnon verkkosivut. http://www.ymparisto.fi/. Viitattu 9/2009. West, S. Maatalousyrittäjä, Esse Highland. Haastattelu 6.8.2009. West, A-S. & West, S. Maatalousyrittäjät, Esse Highland. Sähköpostiviesti 5.10.2009. Vastaanottaja K. Jylhä. Kysymyksiä liittyen teuraspainoihin.

LIITTEET 25 Liite 1 Ruokintasuositukset Lähde: Rehutaulukot ja ruokintasuositukset 2008.

Liite 2 Ruokintalaskut 26

27

28

29

Liite 3 Emolehmän katetuotto- ja tuotantokustannuslaskelma 30

Liite 4. Uudistushiehon katetuotto- ja tuotantokustannuslaskelma 31

Liite 5 Lihasonnin katetuotto- ja tuotantokustannuslaskelma 32

Liite 6 Laskelmissa käytettyjä lukuja 33 Eläinten tiedot Aikuisen lehmän paino 500 kg 30 kk ikäisen teurassonnin paino n. 650 kg Lehmävasikan syntymäpaino noin 28 kg Sonnivasikan syntymäpaino noin 30 kg Lehmävasikan vieroituspaino noin 181 kg vieroitus 7 kk iässä Sonnivasikan vieroituspaino noin 198 kg vieroitus 7 kk iässä Vieroitetun sonnivasikan hinta 700 Vieroitetun lehmävasikan hinta 800 Hiehon hinta 1300 Kantavan lehmän hinta 3000 Siitossonnien vuokrahinnat Highland-pihvilihan hinta, arvio Highland-poistoeläimen lihan arvo 900 / 3 kk tilalla, sis.kuljetukset 3 / kg 1,75 / kg Lihasonnien teurastusikä 30 kk ARVIO TILAN YLEISKUSTANNUKSISTA / VUOSI Autokulut 2000 Postikulut 20 Puhelinkulut 500 Markkinointi 100 Myel ja Mata 2400 Kirjanpito ja toimisto 200 ATK-ohjelmien päivitys 300 Tietoliikenneyhteydet 300 Työ- ja suojavaatteet 100 Muut 100 yhteensä 6020 / vuosi, tämä summa jaetaan eyosuuksien perusteella.