Mira Niemi OMAISHOITAJIEN LÄÄKEHOIDON OSAAMINEN Kuka kertoo ja keneltä voi kysyä

Mira Niemi OMAISHOITAJIEN LÄÄKEHOIDON OSAAMINEN Kuka kertoo ja keneltä voi kysyä Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma Lokakuu 2007

KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma TIIVISTELMÄ Työn tekijä: Niemi, Mira Opinnäytetyön nimi: Omaishoitajien lääkehoidon osaaminen: kuka kertoo ja keneltä voi kysyä Päivämäärä: 31.10.2007 Sivumäärä: 33+7 Työn ohjaaja: TtM Riitta Ala-Korpi Työn tarkastaja: THL Eva-Maija Murtomäki Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on tutkia omaishoitajien selviytymistä hoidettavan lääkehoidosta kotona. Lisäksi tutkimusongelmana on, millaista ohjausta omaishoitajat ovat terveydenhuollon ammattihenkilöiltä saaneet lääkehoidosta ja onko saatu ohjaus ollut omaishoitajan mielestä ymmärrettävää. Lisäksi tutkitaan, millaisiksi omaishoitajat kokevat omat valmiutensa toteuttaa omaisensa lääkehoitoa kotonaan ja sitä, millaista lisäohjausta ja - koulutusta he mahdollisesti kaipaavat lääkehoidon osaamiseensa. Tutkimus toteutettiin juuri tätä tarkoitusta varten suunnitellun kyselylomakkeen avulla. Kyselylomakkeessa oli sekä strukturoituja, puolistrukturoituja sekä yksi täysin avoin kysymys. Kyselyt postitettiin Kokkolan seudun omaiset ja läheiset ry:n kautta heidän jäsenilleen huhtitoukokuussa 2007, jolloin ne myös palautuivat. Vastaajista suurimmalla osalla (69 %) ei ollut minkäänlaista hoitoalan koulutusta. Suurimmalla osalla (72 %) hoidettavan lääkehoidosta huolehti kotona kokonaisuudessaan omaishoitaja itse. Lääkärin vastaanotolla lääkärin määrätessä uutta lääkettä vain seitsemälle prosentille vastaajista oli kerrottu lääkkeen haittavaikutuksista. Yli puolelle vastaajista ei ollut kerrottu lääkkeen yhteisvaikutuksista muiden lääkkeiden kanssa lainkaan. Vain hieman yli puolet vastaajista koki saaneensa riittävästi tietoa omaisensa lääkkeistä. Eniten lisätietoa kaivattiin lääkkeiden yhteis- ja haittavaikutuksista. Vajaa puolet vastaajista koki avun saamisen lääkehoitoon liittyvissä ongelmissa vaikeana. Lääkärin tavoittaminen lääkehoitoon liittyvissä ongelmissa koettiin vaikeaksi. Omaishoitajat toivoivat, että hoitohenkilökunta saisi lisäkoulutusta mm. vanhusten lääkehoidosta. Avainsanat: omaishoito, lääkehoito, ohjaus

CENTRAL OSTROBOTHNIA UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES ABSTRACT Degree Programme in Nursing Author of the Thesis: Mira Niemi Name of the Thesis: How Do Caregivers Survive with Medical Tretment: Who Tells and Who Can I Ask Date: 31 October 2007 Number of the pages: 33+7 Instructor of the thesis: MNSc Riitta Ala-Korpi Supervisor of the thesis: Lic (Marketing) Eva-Maija Murtomäki The purpose of this thesis was to study how caregivers cope with near relatives medical treatment at home. Further more the research problem was what kind of guidance caregivers have received from health cares professional about medical treatment at home and has the guidance been intelligible. Third research problem was how caregivers experience their readiness to execute medical treatment at home and what kind of support and guidance they need about treatment. The research was carried out by for this purpose planned questionnary. There were both structured and half-structured questions and one open question in the questionnary. The questionaries were posted in April-May 2007 by Kokkolan seudun omaiset ja läheiset ry (a caregiver association). The respondents were relatives of the association. The answers were received in May 2007. Most of the respondents had no education of caring industry (69%). Most of the respondents took care of their relatives' medical care all by themselves (72%). When doctor prescribed a new medicine to the patient, only seven per cent of the respondents were informed about ill effects of the medicine. More than a half of the respondents were not informed about the synergism of the medicines with other medicines. Only little more than a half of respondents felt that they have received enough information about their relatives' medicines. What they wanted most was information about the ill effects of the medicines and synergism with other medicines. A little less than a half of respondents felt that receiving help in medical treatment problems is hard and reaching a doctor is difficult. The caregivers hoped that visiting nurses had more education in geriatric medical treatment. Keywords: caring of near relatives, medical care, guidance

SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ ABSTRACT 1 JOHDANTO 1 2 TEOREETTINEN VIITEKEHYS 3 2.1 Omaishoito 3 2.2 Vanhuksen lääkehoidon erityispiirteitä 5 2.3 Kotona annettavan lääkehoidon erityispiirteitä 9 2.4 Ohjaus 10 3 AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET 12 4 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT 14 5 TUTKIMUKSEN KULKU 15 5.1 Tutkimusaineiston keruu 16 5.2 Tutkimusaineiston käsittely ja esittäminen 16 5.3 Tutkimuksen eettisyys 16 6 TUTKIMUSTULOKSET 18 6.1 Vastaajien taustatiedot 18 6.2 Omaishoitajan terveydenhuollon ammattihenkilöltä saama ohjaus lääkehoidon suhteen 20 6.3 Omaishoitajan omat valmiudet toteuttaa lääkehoitoa kotonaan 22 6.4 Omaishoitajien lääkehoitoon liittyvän lisäohjauksen ja -avun tarve 23

7 TULOSTEN YHTEENVETO 26 8 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA 28 LÄHTEET 31 LIITTEET

1 1 JOHDANTO Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan omaishoidossa hoivan tarve perustuu omaisen tai läheisen toimintakyvyn tai terveydentilan heikentymiseen tai vammautumiseen. Vuodesta 1994 lähtien omaishoitajien määrä on tasaisesti kasvanut. Vuonna 2005 omaishoidon tuen avulla hoidettiin kotona yli 30 000 apua tarvitsevaa henkilöä. Kuitenkin omaisiaan ilman omaishoidon tukea auttaa paljon suurempi määrä kuin tilastoiden perusteella on laskettavissa, arvioitu omaishoitajien kokonaismäärä vuonna 2006 oli noin 280 000 henkilöä. (STM, 2007). Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan omaishoidontukea voidaan myöntää henkilölle, joka alentuneen toimintakyvyn, sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn takia tarvitsee hoitoa tai muuta huolenpitoa. Omaishoitajan täytyy olla hoidettavan omainen tai muu läheinen henkilö. Jos hoidettavan kotikunta myöntää hoidettavalle omaishoidontukea, tekee se toimeksiantosopimuksen omaishoidontuesta, jonka liitteenä on aina hoito- ja palvelusuunnitelma. Omaishoidon tukeen sisältyy hoitopalkkio. Lisäksi omaishoitajalle kuuluu vähintään kolme vuorokauden mittaista vapaapäivää kuukaudessa, jos hän on sidottu hoitotyöhön ympärivuorokautisesti. (STM, 2007) Kotisairaanhoidon harjoittelujaksolla kohtasin useita omaishoitajia, jotka päivästä toiseen kotonaan hoitivat usein vaikeastikin sairasta omaistaan. Tällöin kiinnostukseni heräsi tutkia omaishoitajien selviytymistä kotona

2 lääkkeiden kanssa. Viime vuosina on myös julkisuudessa puhuttu paljonkin potilaiden lääkehoidosta ja siihen liittyvistä epäkohdista. Hoitajien virheitä on nostettu esiin ja myös esimerkiksi sairaanhoitajien osaamista on arvosteltu ja lääkehoidon opetusta alettu lisätä. Nämä asiat yhdessä herättivät kiinnostukseni siihen, miten omaishoitaja, niin sanottu maallikko, selviytyy kotona omaisensa lääkehoidosta, kun se on alan ammattihenkilöllekin haastava tehtävä. Lisäksi kiinnostuin siitä, millä tavoin terveydenhuollossa ohjataan ja opastetaan omaishoitajia toteuttamaan omaisensa lääkehoitoa ja onko heidän mahdollista saada apua ongelmapaikan tullen. Teen tämän tutkimuksen Kokkolan seudun omaiset ja läheiset ry:lle. Toteutin tutkimukseni kyselylomakkeiden avulla, jotka omaishoitajayhdistys postitti jäsenilleen. Tutkimus oli luonteeltaan kvantitatiivinen. Tutkimuksessani selvitettiin myös, kaipaavatko omaishoitajat lääkehoidon suhteen jonkinlaista koulutusta, jota esimerkiksi omaishoitajayhdistys sitten voisi heille järjestää. Sosiaali- ja terveysministeriön (2006) mukaan lääkehoidon eri osa-alueita ovat mm. lääkkeiden jakaminen ja antaminen potilaalle ja lääkehoidon vaikuttavuuden arviointi. Tutkimukseni käsitteli myös näitä kysymyksiä. Patala-Pudaksen tutkimuksessa Sisätautipotilaan ohjaus (2005, 26) ohjaamisen käsitteeseen kuuluu mm. potilaan fyysisten, psyykkisten ja ympäristöllisten seikkojen huomioonottaminen ja ohjaaminen vaikuttaa potilaan fyysiseen, psyykkiseen, sosiokulttuurilliseen ja ympäristölliseen hyvinvointiin. Lisäksi potilasohjaus antaa mahdollisuuden potilaan itsemääräämisoikeuden käyttöön terveyttä ja sairauden tutkimusta ja hoitoa koskevissa asioissa, se antaa myös mahdollisuuden muutosprosessiin ja potilaan sisäiseen hallintaan.

3 2 TEOREETTINEN VIITEKEHYS 2.1 Omaishoito Omaishoitoa on ollut olemassa kautta ihmisen historian. Useimmissa maissa omaishoito on yleisin vanhusten ja vammaisten hoitomuoto, Suomessa omaishoito mainittiin ensimmäisen kerran vuoden 1879 köyhäinhoitoasetuksessa. Tavallisimpia hoitotilanteita ovat ne, joissa tytär hoitaa äitiään sekä ne, joissa puoliso hoitaa puolisoaan. Omaisesta voi tulla usein lähes huomaamatta omaishoitaja. Omaishoitosuhteen syntyyn vaikuttaa hoidettavan ja hoitajan kotien välimatka. Naisilla siihen vaikuttaa myös uskonnollisuus ja miehillä tämän lisäksi pienituloisuus, naimattomuus ja kiinteä suhde sukuun. Omaishoitajat perustelevat usein myös läheisensä hoitoa kotona velvollisuuden tunteella, vastavuoroisuudella ja kiitollisuudella. Omaishoitoa suunniteltaessa tulisi kuitenkin aina varmistua, haluavatko ja voivatko omaiset ottaa niin suurta vastuuta kuin pitkäaikainen heikossa kunnossa olevan läheisen ihmisen hoitaminen merkitsee. (Nurmi, 2002, 8-9.) Omaishoitajan elämään kuuluu usein myös suru, joka aiheutuu hoidettavan sairauden etenemisestä ja tiedosta siitä, ettei hoidettava parane ja että hän tulevaisuudessa saattaa joutua laitoshoitoon tai kuolee. Omaishoitajat saavat hoitamisesta myös myönteisiä kokemuksia; hoitaminen lisää heidän itsearvostustaan, tarpeellisuuden tunnettaan, lämpöä ja mielihyvää. Lisäksi he kokevat, että hoitaminen lisää heidän kykyään kohdata haasteita. (Kröger 2001, 17.)

4 Omaishoitajan työ on perinteisesti toiminnallista hoitamista eli potilaan puolesta tekemistä ja avustamista, päämääränä on potilaan fyysisen ja psyykkisen terveyden ylläpitäminen. Esimerkiksi dementiaa sairastavaa omaista hoidettaessa omaishoitaja huolehtii ensin omaisensa lääkityksestä ja raha-asioista, sairauden edetessä omaishoitaja joutuu huolehtimaan potilaan perushoidosta; pesemään, pukemaan sekä avustamaan wc-käynneissä, liikkumisessa ja syömisessä. Omaishoitajan täytyy myös käyttää valtaa ja päättää asioista potilaan puolesta, jos potilas ei itse pysty päättämään hoidoista. Omaishoitaja huolehtii myös kodinhoitajan tehtävistä; laittaa ruokaa, siivoaa, pesee pyykkiä ja käy kaupassa. Lisäksi dementoituneen potilaan omaishoitajan täytyy jatkuvasti valvoa hoidettavaa; poistaa hänen saataviltaan sellaiset koneet ja tavarat, joita hän ei osaa käyttää ja tarvittaessa asentaa oviin lukot, jotta dementoituva ei pääse lähtemään yksin ulos ja eksymään. Usein omaishoito on vuosikausia jatkuvaa yhtäjaksoista ja ympärivuorokautista hoitoa ja huolenpitoa, jolloin omaishoitajan oma vapaaaika jää hyvin vähäiseksi. Omaishoitajan tehtävät ovat siis hyvin monipuolisia, vaativia ja aikaa vieviä. Omaishoitajana oleminen on vapaaehtoista eikä edellytä ammatillista koulutusta. (Kröger, 2001, 11-13.) Sosiaali- ja terveysministeriö teki omaishoidosta selvityksen kesäkuussa 2006 ja lähetti asiaa koskevan kyselyn 415 Manner-Suomen kuntaan. Vastausprosentti oli 88. Hoitajista kolme neljäsosaa oli naisia. Hoidettavissa sukupuolet jakautuivat suunnilleen tasan, noin puolet oli miehiä (54%) ja toinen puoli naisia (46%). Suurin osa hoidettavista oli yli 75-vuotiaita (46%) ja viidennes 18-64-vuotiaita (22%). Tämä kuvastanee yleisestikin omaishoitajien hoidettavien ikärakennetta Suomessa. Pääasiallinen hoidon tarpeen syy oli kolmasosalla pitkäaikainen fyysinen sairaus tai vamma ja neljäsosalla syy liittyi vanhuuteen ja toimintakyvyn heikkenemiseen.

5 Viidesosassa tapauksista dementia oli hoidon tarpeen syy. Omaishoitajien kohdalla jaksaminen ja omaishoitajan omat voimavarat nousevat tärkeään asemaan. Oleellisia asioita omaishoitajan selviytymisessä ovat arkipäivän elämää helpottavat henkilökohtaiset keinot ja ulkopuolisen eli sosiaalisen tuen saaminen. Myös hoidettavan lyhytaikaishoitojaksot laitoksessa vapauttavat omaishoitajan hetkeksi arkipäivän rutiineista. (Kröger, 2001, 9). Vapaapäivät, palveluohjaus, koulutus ja neuvonta sekä vertaisryhmätoiminta olivat yleisimmät kunnan omaishoitajille järjestämät palvelut (STM 2007). 2.2 Vanhusten lääkehoidon erityispiirteitä Pitkälän, Hosia-Randellin, Raivion, Savikon ja Strandbergin artikkelissa Vanhuksen lääkehoidon karikoita (2006, 1503) kerrotaan, että lääkkeiden käyttö on viime vuosina lisääntynyt merkittävästi ja niin myös vanhusten lääkkeiden käyttö. Helsingin vanhustutkimuksen mukaan 75-, 80- ja 85- vuotiaista vuonna 1999 käytti säännöllisesti jotakin lääkettä 77%. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan vanhusten (yli 75-vuotiaiden) lääkehoidossa yleisimmin esiintyviä ongelmia ovat vanhuksille sopimattomien lääkkeiden käyttö, kahden tai useamman psyykenlääkkeen käyttö samanaikaisesti, kahden tai useamman saman lääkeryhmän lääkkeen käyttö samanaikaisesti sekä sellaisten lääkkeiden käyttö, joihin liittyy vakava yhteisvaikutusten riski. Vanhuksen lääkityksessä on usein ongelmana yli- tai alilääkitys sekä useissa tapauksissa myös alidiagnostiikka (Raivio, 2007). Pitkälä ym. (2006, 1503) toteavat, että ikääntyneiden monilääkehoito on

6 haasteellista kliinikoille, sillä siihen liittyy paljon yhteis- ja haittavaikutusten riskejä. Pitkälä ym. (2006, 1504) kertovat myös, että WHO:n suositus on, ettei vanhuksella olisi useampaa kuin neljää eri lääkettä. Kivelän kirjassa Me, ikääntyminen ja lääkkeet (2005, 19-20) kerrotaan, että lääkäreiden tietämättömyys lääkkeiden yhteisvaikutuksista saattaa aiheuttaa sen, että kun vanhukselle ilmaantuu kahden lääkkeen yhteisvaikutuksesta esimerkiksi muistamattomuutta, kaatuilua tai sekavuutta, ei niiden yhteyttä lääkkeiden yhteisvaikutuksiin huomata, vaan virheellisesti määrätään uusi lääke haittavaikutusten hoitoon. Pitkälän ym. mukaan (2006, 1504-1505) tällaisia tilanteita syntyy useimmin silloin, kun antikolinergien aiheuttaman ummetuksen hoitoon määrätään laksatiivi, psykoosilääkkeiden aiheuttamien ekstrapyramidaalioireiden hoitoon määrätään Parkinson-lääke tai kun tulehduskipulääkkeet nostavat verenpainetta, hoidetaan sitä verenpainelääkkeillä. Lisäksi Pitkälän ym. mukaan (2006, 1505) vanhukset hakevat usein apua usealta eri lääkäriltä, jolloin potilas saattaa syödä samaa lääkettä monella eri kauppanimellä, koska lääkärit eivät ole tietoisia muiden lääkäreiden määräyksistä. Lisäksi Pitkälän ym. mukaan (2006, 1505) lääkkeiden ottaminen saattaa olla vanhuksella hyvin haastavaa; useiden lääkkeiden ottamista eri ajankohtina päivässä ja useissa eri muodoissa, puolittelu ja ruokailujen välttäminen tiettyinä lääkkeidenottoajankohtina saattaa johtaa erittäin monimutkaisiin päiväohjelmiin ja heikentää potilaan hoitomyöntyvyyttä. Vanhuksen lääkehoidon onnistunut toteutus edellyttää, että erotetaan normaalit vanhenemisen aiheuttamat muutokset oikeista sairauksista. Esimerkiksi tietyntyyppinen unihäiriö liittyy vanhenemiseen, toisenlainen taas on lääkkeillä hoidettava vaiva. On tärkeää, että ikääntyvät itse sekä heidän läheisensä ja omaisensa ovat tietoisia vanhuuden tuomista muutoksista ja ymmärtävät niitä, jotta vanhuksen lääkehoito voitaisiin toteuttaa parhaalla

7 mahdollisella tavalla. (Kivelä 2005, 19-20) Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan (kuntatiedote 6/07) avohoidossa suurimmat ongelmat vanhusten lääkehoidossa liittyvät kokonaisvastuun ja tiedonkulun puutteisiin. Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteen mukaan ensisijainen vastuu vanhuksen lääkehoidosta on kuitenkin potilasta hoitavalla lääkärillä. Myös terveyskeskuksessa vanhuspotilaiden reseptejä uusiessa tulisi uni- ja rauhoittavien lääkkeiden kohdalla käyttää enemmän harkintaa. Kivelän mielestä (2005, 18) vanhusten lääkkeiden käytössä on ongelmana myös se, ettei lääkkeiden vaikutuksia ole juurikaan tutkittu yli 75-vuotiailla. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan (kuntatiedote 6/07) erityistä huomiota avohoidossa olevan vanhuksen kohdalla tulisi kiinnittää mm. niihin tilanteisiin, kun vanhus on ollut akuutin sairastumisen vuoksi sairaalahoidossa ja sairaalassa määrätty kipu-, uni- tai rauhoittavat lääkkeet jäävät päälle. Potilaan lääkitys olisi tarkistettava osastohoidon päättyessä. Sellaisen vanhuksen lääkitys, jolla on yksi tai useampia pitkäaikaissairauksia, tulisi arvioida vähintään kerran vuodessa. Muillakin potilailla lääkityksen tarpeellisuus, turvallisuus ja annostus tulisi arvioida vähintään kerran vuodessa. Haittavaikutus ei ole lääkkeen aiheuttama myrkytysoire, vaan lääkeaine periaatteessa toimii oikein, mutta väärässä elimessä. Lääkkeen haittavaikutus siis liittyy lääkkeen oikeaan annostukseen. Lääkkeet on tarkoitettu sitoutumaan kohde-elimen vaikutuspäätteisiin eli reseptoreihin ja sillä tavalla vaikuttamaan potilaalla olevaan vaivaan. Ongelmia kuitenkin aiheuttaa se, että tällaisia reseptoreita on elimistössä muuallakin kuin varsinaisessa kohdeelimessä ja siksi lääkeaine vaikuttaa myös ei-toivotussa elimessä ei-toivotulla tavalla. Tämä johtaa haittavaikutusten syntyyn (Kivelä 2005, 40). Lääkkeiden haittavaikutukset voivat siis olla lääkkeen liian voimakkaita farmakodynaamisia vaikutuksia, jotka ovat annoksesta riippuvia ja

8 tunnistettavissa olevia (Kivelä 2004, 53). Ongelmallisimpia lääkkeitä iäkkäillä ovat bentsodiatsepiinijohdannaiset ja niiden tavoin vaikuttavat lääkkeet, psykoosilääkkeet, opioidikipulääkkeet ja vahvat antikolinergiset lääkkeet (Kivelä 2005, 46). Lääkkeiden yhteisvaikutuksien seurannassa on ongelmana se, että niistä on ollut tutkittua tietoa vasta 1980-luvun lopulta lähtien, eikä ennen sitä koulutetuilla lääkäreillä siis ole koulutusta yhteisvaikutusten seurantaan. Iäkkäillä useimmin käytettyjen lääkkeiden yhteisvaikutuksia ei juurikaan ole tutkittu. (Kivelä 2005, 19.) Lääkkeiden aiheuttamien haittavaikutuksien seurannalla on suuri merkitys, sillä joidenkin arvioiden mukaan 5-10% sairaalakäynneistä johtuu lääkkeiden aiheuttamista haitoista (Suomen Lääkärilehti, 13/2006). Haittavaikutuksia, jotka ovat syynä tai osasyynä sairaalahoidolle ovat mm. sekavuus, huimaus, voimattomuus, verenpaineen aleneminen, kaatuminen, lonkkamurtuma ja virtsankarkailu. Tällaisten vaivojen osasyynä ovat usein olleet psykoosilääkkeiden, unilääkkeiden ja opioidikipulääkkeiden samanaikaisen käytön aiheuttamat haittavaikutukset. Brittiläisen, vuonna 2004 tehdyn tutkimuksen mukaan tulehduskipulääkkeiden käytön aiheuttama mahasuolikanavan verenvuoto oli yleisin ja diureettien käytön aiheuttamat haittavaikutukset toiseksi yleisimmät haittavaikutukset, jotka johtivat sairaalahoitoon (Kivelä 2005, 39). Keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet ja alkoholi tehostavat toistensa vaikutusta ja seurauksena voi olla muistin heikkenemistä, puheen sopertelua, käytöshäiriöitä, tasapainohäiriöitä, kaatuilua ja sekavuutta. Alkoholi on erityisen haitallista käytettynä yhdessä psyykenlääkkeiden ja opioidien kanssa. (Kivelä 2005, 127.)

9 Lääkkeiden aiheuttamista haittavaikutuksista jopa 42-72% olisi Pitkälän ym. mukaan (2006, 1508) vältettävissä esimerkiksi lääkkeen oikealla annostuksella. Tyypillisimpiä lääkkeiden aiheuttamia haittavaikutuksia vanhuksilla Pitkälän ym. mukaan ovat tulehduskipulääkkeiden tai varfariinin aiheuttamat suolistovuodot, diureettien tai ACE-estäjien aiheuttama hypotensio tai munuaisten vajaatoiminta sekä masennuslääkkeistä johtuva sekavuus, hypotensio, ummetus, suolistovuoto tai hyponatremia sekä beetasalpaajien aiheuttama bradykardia, hypotensio tai keuhko-obstruktio. 2.3 Kotona annettavan lääkehoidon erityispiirteitä Sosiaali- ja terveysministeriön Turvallinen lääkehoito-oppaan mukaan (2005; 14) kotona annettavassa lääkehoidossa korostuu potilaan, hänen omaisensa, apteekin ja terveyden- ja sosiaalihuollon henkilökunnan saumaton yhteistyö. Lääkehoidon onnistumisen edellytyksenä on, että potilas tai hänen omaisensa saa tietoa, ohjausta ja neuvontaa hoidon toteuttamisesta ja että lääkehoidon vaikutuksia seurataan ja arvioidaan. Tutkimuksien mukaan lääkehoitoon liittyvä yhteistyö potilaan ja hänen omaistensa kanssa on vähäistä eikä potilaita tai heidän omaisiaan juurikaan rohkaista osallistumaan lääkehoitoon. Useissa kotimaisissa ja ulkomaisissa tutkimuksissa on todettu myös, että kotioloissa yhteen sopimattomien lääkkeiden ja lääkeyhdistelmien käyttö saattaa aiheuttaa potilaalle vakavia sivuvaikutuksia ja turhaa kärsimystä sekä yhteiskunnalle lisääntyviä kustannuksia. Avohoidossa siis korostuvat potilaan itsehoitotaidot sekä tiedot lääkkeen mahdollisista sivuvaikutuksista sekä potilasta hoitavan sekä lääkehoitoa toteuttavan henkilöstön yhteistyö. Potilaan tai hänen läheisensä tulee olla selvillä lääkehoidon tavoitteista, seurannasta ja arvioinnista. Lääkärin ja muun terveydenhuollon henkilöstön sekä apteekin henkilöstön velvollisuutena on neuvoa potilasta tai hänen omaistaan lääkehoitoon liittyvissä kysymyksissä. Potilaan tulee olla tietoinen lääkkeen

10 käyttötarkoituksesta ja tavasta sekä ymmärtää, minkälaisia mahdollisia haittavaikutuksia lääke saattaa aiheuttaa ja milloin hänen tulee ottaa yhteyttä hoitavaan lääkäriin tai hoitohenkilöstöön. Potilaan tulee tietää lääkkeen mahdollisista sivuvaikutuksista, yhteisvaikutuksista muiden lääkkeiden ja päihdyttävien aineiden kanssa sekä vaikutuksista suorituskykyyn, kuten ajokykyyn. (STM 2006.) 2.4 Ohjaus Potilaan tai hänen omaisensa oikeuteen saada lääkehoitoon liittyvää ohjausta takana on laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992), jossa sanotaan, että potilaalle on annettava tietoa erilaisista hoitovaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista. Samassa laissa myös potilaan itsemääräämisoikeus on keskeisessä asemassa. Patala-Pudaksen mukaan (2005, 26) potilasohjaus antaa mahdollisuuden potilaalle itsemääräämisoikeuden käyttöön terveyttä ja sairauden tutkimusta ja hoitoa koskevissa asioissa. Hyvän ohjauksen määritelmään kuuluu se, että ohjaus on yksilöllistä ja vastaa ohjattavan senhetkisiin tarpeisiin, lisäksi ohjattavan kohtelun tulee olla inhimillisesti kunnioittavaa ja intimiteettiä suojaavaa. Yksilöllisessä ohjauksessa korostuvat ohjeiden ja neuvojen selkeys sekä ymmärrettävyys. Monissa tutkimuksissa on todettu, että jatkuvat, tukea antavat ja arkojen asioiden käsittelyn mahdollistavat tilaisuudet ovat omaishoitajan jaksamisen kannalta merkittäviä. Hoitajan yhtenä tehtävänä on ohjata vanhusta ja hänen omaisiaan siten, että he kokevat saaneensa riittävästi tietoa ja taitoja hoitaa itseään oman tietoperustan ja tilan pohjalta. Omaishoitajalle tärkeää on saada tietoa ja ohjausta juuri oman vanhuksen tilanteesta, hyvinvoinnista ja valittavana olevista toimintamahdollisuuksista. (Aro, 2001, 12-14.)

11 Tutkimuksissa on todettu, että potilaan tyytyväisyys saamaansa tietoon ja ohjaukseen on yhteydessä siihen, miten on keskusteltu, onko puolison mukana olo ollut mahdollista, onko huomioitu potilaan tunnetila ja missä on keskusteltu (Patala-Pudas, 2005, 22). Hoitotyöntekijän kannalta ohjaukseen sisältyy asiakkaan kanssa läsnäolo, kuuntelutaito sekä taito ohjata keskustelua. Kotihoidossa olevan potilaan lääkehoidon ohjaus on moniammatillista yhteistyötä lääkkeen määränneen lääkärin, apteekkihenkilökunnan, potilaan itsensä, kotihoidontyöntekijöiden ja potilaan omaisten yhteistyötä. Vastuu lääkehoidon ohjauksesta jää usein kotihoidon työntekijöille. (Maattola & Salin 1999; 11.)

12 3 AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET TAULUKKO 1. Omaishoidosta aiemmin tehtyjä tutkimuksia TEKIJÄ TYÖN NIMI TEKOPAIKKA JA -VUOSI Silvennoinen, Mira Dementiapotilaan omaishoitajan sosiaalinen tukeminen Kotkassa Kymenlaakson amk, 2006, erikoistyö Mäkivuoti, Sirkku Kotona asuvien dementoituvien ja heitä hoitavien puolisoiden selviytyminen arjessa Mikkola, Tuula Tätä meidän elämää : Tutkimus puolisohoivan arjesta Lapin yliopisto, 2006, Pro gradu-työ Helsingin yliopisto, 2005, Lisensiaattityö, Sosiaalipolitiikka Huttunen, Tarja Kun pystyy ja on halu hoitaa : iäkkään miespuolisohoitajan jaksaminen Kuopion yliopisto, 2004, Opinnäyte, Terveyshallinnon ja talouden laitos

13 TAULUKKO 2. Ohjauksesta tehtyjä tutkimuksia TEKIJÄ TYÖN NIMI TEKOPAIKKA JA -AIKA Peltoniemi, Annu Terveydenhuoltohenkilöstö Oulun yliopisto, 2007, n valmiudet ohjata Väitöskirja, hemofiliaa sairastavia ja Lääketieteellinen heidän perheitään tiedekunta, hoitotiede Murtoniemi, Niina Hoitajien potilasohjausvalmiudet teho-osastolla Oulun yliopisto, 2006, Pro gradu-työ, hoitotieteen ja terveyshallinnon laitos Lipponen, Kaija Kirurgisen hoitohenkilökunnan potilasohjausvalmiudet Oulun yliopisto, 2004, Pro gradu-työ, hoitotieteen ja terveyshallinnon laitos Kääriäinen, Maria Potilasohjauksen laatu: Oulun yliopisto, 2007, hypoteettisen mallin Väitöskirja, hoitotieteen ja kehittäminen terveyshallinnon laitos

14 4 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT Opinnäytetyöni tarkoitus oli ottaa selville, millaisiksi Kokkolan seudulla asuvat omaishoitajat kokevat omat valmiutensa lääkehoidon suhteen. Tutkimusongelmiksi tässä opinnäytetyössä muodostuivat seuraavat kysymykset: 1. Millaista ohjausta omaishoitajat ovat terveydenhuollon ammattihenkilöstöltä saaneet lääkehoidon toteuttamiseen kotona? 2. Millaista terveydenhuollon ammattihenkilöiltä saatu ohjaus on ollut omaishoitajien mielestä? 3. Millaisiksi omaishoitajat kokevat omat valmiutensa toteuttaa lääkehoitoa kotonaan? 4. Millaista lisäohjausta ja -apua omaishoitajat kaipaavat lääkehoidon toteuttamiseen kotonaan?

15 5 TUTKIMUKSEN KULKU Tutkimuksen kohteena olivat Kokkolan seudulla asuvat omaishoitajat ja se, miten he selviytyvät kotona toteutettavasta lääkehoidosta. Tutkimus tehtiin yhteistyössä Kokkolan seudun omaiset ja läheiset ry:n kanssa siten, että yhdistys voi hyödyntää tutkimuksesta saatuja tuloksia suunnitellessaan omaishoitajille suunnattua koulutusta ja tapahtumia. Tutkimusote on kvantitatiivinen. Hirsjärven, Remeksen ja Sajavaaran (2005, 131-132) mukaan kvantitatiivinen tutkimus korostaa yleispäteviä syyn ja seurauksen lakeja ja sen takana on niin sanottu realistinen ontologia, jonka mukaan todellisuus rakentuu objektiivisesti todettavista tosiasioista. Tutkimusta tehdessä on harvoin mahdollista saada tutkittavaksi koko tutkittavaa joukkoa, vaan on valittava jokin perusjoukko josta otetaan edustava otos (Hirsjärvi ym. 2005, 168-169). Tässäkin tutkimuksessa kaikkien Kokkolan seudun omaishoitajien tutkiminen olisi ollut mahdotonta, siksi tutkija valitsi tutkimuksen kohderyhmäksi Kokkolan seudun omaishoitajien jäsenlistoilla olevat omaishoitajat, joiden joukosta valittiin satunnaisotannalla ne henkilöt, joille kyselylomakkeet lähetettiin. Sillä ei ollut merkitystä, saiko omaishoitaja hoidettavan kotikunnalta omaishoidontukea vai ei. Kvantitatiivisessa tutkimuksessa luotettavuutta voidaan tarkastella toisaalta mittaamisen ja aineistojen keruun suhteen, toisaalta tulosten luotettavuutena (Paunonen & Vehviläinen-Julkunen 1997, 206). Omaishoitajille lähetettiin

16 tutkijan itse tekemä kyselylomake (Liite 1), joka tehtiin palvelemaan juuri tätä tutkimusta. Kyselylomakkeiden mukana oli palautuskuori postimerkkeineen. Kyselyt palautuivat nimettöminä yhdistykseen, josta tutkija ne haki. Kyselyt lähetettiin maalis-huhtikuussa 2007 ja ne palautuivat saman vuoden toukokuussa. 5.1 Tutkimusaineiston keruu Tutkimusaineiston tutkija keräsi itse tekemänsä kyselylomakkeen avulla, jonka saatekirjeessä hän kertoi tutkimuksen tarkoituksesta. Kokkolan seudun omaiset ja läheiset ry lähetti kyselylomakkeet tutkijan puolesta jotta tietosuoja säilyisi. Kyselylomake lähetettiin kaiken kaikkiaan 55 omaishoitajalle. Vastauksia saatiin 29 kappaletta, eli vastausprosentiksi muodostui 53. Vastaamatta jätti siis 26 omaishoitajaa. 5.2 Tutkimusaineiston käsittely ja esittäminen Tutkimustulokset käsiteltiin manuaalisesti sekä Microsoft Works Laskentataulukko -ohjelman avulla. Avoimien kysymyksien vastaukset käsiteltiin sisällön analyysin avulla. Tutkija luki vastaukset läpi, kirjoitti ne puhtaaksi ja tämän jälkeen ryhmitteli vastaukset samaa tarkoittaviin kokonaisuuksiin, jonka jälkeen vastaukset pyrittiin tulkitsemaan. 5.3 Tutkimuksen eettisyys Tutkimuksen eettisyydellä tarkoitetaan mm. sitä, että tutkimukseen

17 osallistuminen on siihen osallistuvalle vapaaehtoista ja että he voivat keskeyttää sen koska tahansa (Paunonen ym. 1997, 27). Tässä tutkimuksessa tutkittavat saivat itse päättää, vastaavatko kyselylomakkeeseen vai eivät. Tutkittavalle on taattava anonymiteetti (Paunonen ym. 1997, 29). Tässä tutkimuksessa tutkittavien anonymiteetti taattiin siten, että Kokkolan seudun omaiset ja läheiset ry:n työntekijä otti yhdistyksen tietokannoista satunnaisotannalla tutkittavat ja lähetti heille kyselylomakkeet. Niihin tutkittava vastasi nimettömänä ja ne palautuivat suljetussa kuoressa postitse omaishoitajayhdistykseen. Tutkija ei siis missään vaiheessa saanut selville vastaajien henkilöllisyyttä. Kyselylomakkeet myös hävitettiin tutkimuksen teon jälkeen asianmukaisesti. Paunosen ym. mukaan (1997, 31) tutkimustulokset on raportoitava avoimesti ja rehellisesti, mutta toisaalta tutkittavien tietosuoja on taattava. Tässä tutkimuksessa raportoidaan kaikki saadut tutkimustulokset, mutta tuloksia ei esitetä niin, että niistä pystyisi tunnistamaan vastaajia.

18 6 TUTKIMUSTULOKSET Tutkimukseen vastasi 29 omaishoitajaa 55:stä, jolloin vastausprosentiksi muodostui 53 %. Paunosen ja Vehviläinen-Julkusen mukaan (1997, 211) tutkimustulosten luotettavuus riippuu siitä, onko otos edustava ja edustaako se hyvin perusjoukkoa. Tässä tutkimuksessa ei pyritä yleistämään tuloksia kaikkiin omaishoitajiin, vaan tutkittavana ovat pelkästään Kokkolan seudun omaishoitajat ja heidän läheisensä. Ensimmäinen kyselylomakkeen osio käsitteli omaishoitajan sekä hänen hoidettavansa taustatietoja. Toisessa osiossa otettiin selvää, millaista ohjausta omaishoitaja on saanut terveydenhuollon ammattihenkilöltä lääkehoidon toteuttamiseen kotonaan. Seuraavaksi selvitettiin, millaisiksi omaishoitaja kokee omat valmiutensa lääkehoidon toteuttamisessa kotonaan. Viimeisen osion kysymykset käsittelivät sitä, millaista lisäohjausta ja -apua omaishoitajat kaipaavat lääkehoidon suhteen. 6.1 Vastaajien taustatiedot Kyselyyn vastasi 29 omaishoitajaa, joista 16 (55,1 %) oli naisia ja kahdeksan (27,5 %) miehiä. Viisi vastanneista ei ilmoittanut sukupuoltaan lainkaan. Vastaajien ikäjakauma oli melko laaja. Nuorin omaishoitaja oli 37-vuotias ja vanhin 85-vuotias. Vastaajia oli Kokkolasta, Kälviältä ja Pietarsaaresta. Myös hoidettavien ikäjakauma oli laaja. Nuorin hoidettava oli 16-vuotias ja vanhin 87-vuotias.

19 hoidettava oma puoliso 79% hoidettava oma sisarus 3% hoidettava oma äiti tai isä 14% KUVIO 3. Omaishoitajan ja hoidettavan suhde Kysyttäessä omaishoitosuhteen kestoa saatiin hyvin erilaisia vastauksia. Osa ilmoitti hoitaneensa omaistaan koko elämänsä, jotkut ilmoittivat sen ajan, miltä olivat saaneet omaishoidontukea ja osa taas koko hoitosuhteen ajan jo ajalta ennen omaishoidontuen saamista. Tätä vastausta oli siis melko vaikeaa tulkita. Lyhin ilmoitettu hoitosuhteen kesto oli 5 kuukautta, pisin taas noin 18 vuotta tai koko elämä. Yleisin vastaus hoitosuhteen kestoon oli noin viisi vuotta. Hoidettavilla esiintyi muun muassa seuraavanlaisia sairauksia: Parkinsonin tauti, MS-tauti, astma, verenpainetauti, tetraplegia, Downin syndrooma, kehitysvammaisuus, epilepsia, Alzheimerin tauti, dementia, mielenterveysongelmat, aivohalvaus, diabetes, osteoporoosi, nivelrikko, sydämen vajaatoiminta. Vastaajista yhdeksällä (31 %) oli jokin hoitoalan koulutus, lopuilla 20:llä (69 %) ei ollut mitään hoitoalan koulutusta. Vain yksi vastaajista oli saanut esimerkiksi potilasjärjestöjen järjestämää koulutusta lääkkeistä. Yksi tähän

20 kysymykseen kielteisesti vastanneista totesi, että hänellä on vain oman ammattinsa tuoma koulutus. Vastausten mukaan lääkkeet jakaa kotona useimmiten (21 vastausta, 72,4 %) omaishoitaja itse. Kotisairaanhoitaja kävi jakamassa lääkkeet neljällä vastaajalla (13,7 %). Kahdessa tapauksessa potilas itse jakoi omat lääkkeensä (6,8 %). Lisäksi yksi vastaaja ilmoitti lääkkeitä jakavan sekä hän että hoidettava, toinen taas vastasi että lääkkeitä jakaa hänen itsensä lisäksi myös vastaajan sisar. 6.2 Omaishoitajan terveydenhuollon ammattihenkilöltä saama ohjaus lääkehoidon suhteen 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 1 kerrottiin, mihin vaivaan lääke määrätään 87% kerrottiin, kuinka usein päivässä lääkettä otetaan 93% kerrottiin, otetaanko lääke tyhjään vatsaan vai aterian yhteydessä 76% kerrottiin lääkkeen haittavaikutuksista 7% kerrottiin lääkkeen yhteisvaikutuksista muiden lääkkeiden kanssa 31% KUVIO 4. Omaishoitajan lääkäriltä/hoitajalta saamat tiedot uudesta lääkkeestä.

21 13 vastaajista (44,8%) oli saanut uuteen lääkkeeseen liittyviä ohjeita myös kirjallisena lääkäriltä/hoitajalta. 16 vastaajaa (55,1%) ei ollut saanut mitään kirjallisena. Vastaajista 16 (55,1%) koki saaneensa riittävästi tietoa omaisensa lääkkeistä, yhdeksän (31%) taas vastasi tähän kielteisesti. Kaksi omaishoitajaa ei vastannut tähän kysymykseen lainkaan. Yksi tähän kysymykseen myöntävästi vastanneista lisäsi, että aina kun tulee uusi lääke luen lisäksi tarkat selostukset mitä on lääkkeen mukana. Omaishoitajat olivat jääneet kaipaamaan tietoa lääkkeiden yhteisvaikutuksista, lääkkeiden haittavaikutuksista ja lääkkeen annostelusta. Lisäksi vastauksissa mainittin, että lääkärin pitäisi huomioida potilaan ikä lääkkeen annostusta määrätessä ja että lääkkeiden päällekkäisyyksiin pitäisi kiinnittää huomiota. Tietoa kaivattiin myös siitä, voiko lääkkeen annostelua itse vähentää, jos tilanne kotona paraneekin. Lääkkeen vaikutuksesta potilaan vatsantoimintaan kaivattiin tietoa, kuten myös alkoholin vaikutuksesta lääkkeeseen. Lääkkeen vaikutuksesta potilaan mielialaan oli myös jääty kaipaamaan tietoa. Yksi vastaaja kaipasi keskustelua lääkkeistä lääkärin kanssa. Vastaajien omatoimisuus ilmeni myös, vastaajat ilmoittivat osaavansa ottaa asioista selvää itse esimerkiksi lukemalla lääkkeiden pakkausselosteita. Lisäksi kerrottiin, että apteekista saa apua lääkkeisiin liittyvissä kysymyksissä. Mainittiin myös, että kaivattaisiin internet-sivuja, joilla olisi koottuna asiallista tietoa vanhusten lääkehoidosta.

22 6.3 Omaishoitajan omat valmiudet toteuttaa lääkehoitoa kotonaan 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 1 kokee, että lääkkeiden jakaminen on helppoa 100% kokee, että avun saaminen lääkehoitoon liittyvissä kysymyksissä on helppoa 66% kokee, että lääkkeen antaminen omaiselle on helppoa 90% KUVIO 5. Omaishoitajien oma kokemus omista valmiuksistaan ja avun saanti. Lääkkeen antamiseen liittyviä ongelmia kysyttäessä 22 vastaajaa sanoi, ettei heillä ole lääkkeen antamisessa ongelmia. Lääkkeen nielemisvaikeudet mainittiin viisi kertaa ja kolme kertaa mainittiin, että lääkkeet täytyy jauhaa. Kaksi vastasi, että hoidettava ei halua ottaa lääkkeitään. Yhden kerran mainittiin, että lääkkeen antaminen on vaikeaa, koska lääke maistuu pahalta. Kohtaan muut ongelmat oli vastattu seuraavanlaista: hoidettava pyytää lääkettä koko ajan, lääkettä täytyy antaa liian usein (5-6 kertaa päivässä) ja se, että hoidettava ottaa lääkkeitä itse. Lisäksi kaksi kertaa oli mainittu, että lääkkeen antamista vaikeuttaa sen ottamisen aiheuttama pahoinvointi ja oksentelu. Kun lääkehoidon suhteen tulee ongelmia, suurin osa, 16 vastausta, kysyy neuvoa kotisairaanhoitajalta. Seuraavaksi eniten otetaan yhteyttä lääkäriin (11 vastausta), yksi vastaajista mainitsi lisäksi, että puhelinajan saaminen

23 lääkärille on vaikeaa. Terveyskeskukseen ottaa yhteyttä kahdeksan vastaajaa, yksi kysyy apua ystävältään joka on sairaanhoitaja, yksi sukulaiseltaan joka on lääkäri ja toinen sukulaiseltaan joka on lähihoitaja. Lisäksi apua haettiin apteekista (kolme vastausta) sekä keskussairaalan sairaanhoitajalta, neurologian poliklinikalta ja siskolta, joka on lähihoitaja. Kysyttäessä millaisia ongelmia vastaajalla oli avun saamisessa lääkehoitoon liittyvissä kysymyksissä, mainittiin, että avun saannin ongelmana on se, että lääkäriä on hankalaa tavoittaa ja se, että lääkärit vaihtuvat usein. Myös oman lääkärin puuttuminen koettiin ongelmana. Lisäksi mainittiin seuraavat asiat: kotisairaanhoidon puuttuminen, tutkimuksiin pääsy on vaikeaa, ei tiedä onko omaisen lääkehoito kohdallaan ja että avun saaminen on monimutkaista ja kestää liian kauan. Todettiin, että lääkärille on saanut hyvin ajan, kun on alkanut käydä yksityisellä lääkärillä. Lisäksi kerrottiin, että lääkehoitoon liittyviin ongelmiin avun saanti toimii hyvin, toinen taas totesi, että siinä on paljon ongelmia. Yksi vastaaja totesi, että itsekin täytyy olla aktiivinen ja toinen kommentoi kuka kertoo ja keneltä voi kysyä?. 6.4 Omaishoitajien lääkehoitoon liittyvän lisäohjauksen ja -avun tarve Kysyttäessä mitä parannuksia vastaaja toivoisi omaisensa lääkehoitoon liittyen, saatiin useita erilaisia parannustoiveita. Valitettiin lääkkeiden olevan

24 kalliita ja toivottin saavansa niille korvattavuuksia, toisaalta oltiin onnellisia, että lääkemaksukatto on olemassa. Toivottiin myös, että omaisen ei tarvitsisi syödä niin monia eri lääkkeitä. Oltiin sitä mieltä, että sairaalassa vähätellään lääkkeiden tarpeellisuutta, toinen taas mietti, onko omaisen lääkitys kohdallaan. Tutkimuksiin pääsemisen kerrottiin olevan vaikeaa. Yksi vastaaja oli sitä mieltä, että pitäisi olla selvä puhelinnumero ja kellonaika, mihin voi soittaa, jos lääkkeiden kanssa ilmenee ongelmia. Kaivattiin yleensä kaikkea lääkkeisiin liittyvää tietoa. Toivottiin lisäksi, että terveyskeskuksen henkilökunta olisi aktiivisempi selvittämään potilaan aiempaa lääkitystä kun uusia lääkkeitä määrätään. 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 1 toivoi lääkehoitoon liittyvää koulutusta 31% oli saanut ohjausta lääkekorvausasioissa 59% oli saanut tietoa lääkemaksukatosta 79% KUVIO 6. Omaishoitajien halukkuus osallistua koulutuksiin ja lääkekorvaus- ja lääkemaksukattoasioista saatu ohjaus. Vapaa sana kohdassa nousi esiin se, että sairaalassa aloitetaan potilaille uusia lääkkeitä kotiinlähdön yhteydessä ja kun kotona huomataan, ettei lääke sovikaan, niin soitettaessa ongelmasta käsketään vain lopettaa lääkkeen

25 käyttö eikä ehdoteta sen tilalle mitään toista lääkettä. Oltiin sitä mieltä, että uusia lääkkeitä pitäisi aina kokeilla sairaalajakson aikana eikä vasta kotona. Omaishoitajayhdistys sai kiitosta, todettiin, että yhdistyksen työ on arvokasta ja tärkeää. Lisäksi toivottiin, että yhdistys nostaisi epäkohtia esiin, koska yhdistyksen ääni kuuluu paremmin kuin yksittäisen hoitajan. Kotisairaanhoitajien työ sai myös kiitosta; kuulumme kotisairaanhoidon piiriin ja avun saaminen on tosi helppoa ja pätevää. Kotisairaanhoitoon esitettiin myös toive kotisairaanhoitajien lisäkouluttamisesta lääkehoidon seurantaan. Lisäksi nousi esiin muutamia vanhustenhoidon asennekysymyksiä: vanhusten lääkehoidossa on paljon pielessä joidenkin lääkärien asenne ikääntyvien hoitoon on kyseenalainen.

26 7 TULOSTEN YHTEENVETO Tutkimuksen vastausprosentiksi muodostui 53 %. Vastaajien ikäjakauma oli laaja, 37 vuodesta 85 vuoteen asti. Myös hoidettavien ikäjakauma oli laaja, 16 vuodesta 87 vuoteen. Hoidettavilla oli monenlaisia, hyvin vaikeitakin sairauksia. Suurin osa vastaajista oli Kokkolasta. Vastaajista 55 % oli naisia ja 28 % miehiä. Suurimmalla osalla vastaajista (69 %) ei ollut minkäänlaista hoitoalan koulutusta. Suurin osa omaishoitajista hoiti omaa puolisoaan. Vastaajista 72 % jakoi kotona lääkkeet itse. Lääkärin määrätessä uutta lääkettä lähes kaikille kerrottiin, mihin vaivaan lääke määrätään, kuinka usein lääkettä päivässä otetaan ja otetaanko lääke tyhjään vatsaan vai aterian yhteydessä. Lääkkeen haittavaikutuksista oli kerrottu vain seitsemälle prosentille vastaajista. Lääkkeen yhteisvaikutuksista muiden lääkkeiden kanssa oli kerrottu 30 %:lle vastaajista. 76 %:lle vastaajista oli kerrottu, mihin voi ottaa yhteyttä, jos lääkkeen käytössä tulee ongelmia. Yli puolet vastaajista ei ollut saanut lääkkeen käyttöön liittyviä ohjeita kirjallisena. Hieman yli puolet vastaajista koki saaneensa riittävästä tietoa omaisensa lääkkeistä. Kun lääkehoidon suhteen tulee ongelmia, suurin osa vastaajista kysyy apua kotisairaanhoitajalta. Lisäksi apua kysyttiin lääkäriltä tai terveyskeskuksesta. Kysyttäessä, millaisia ongelmia avun saamisessa lääkehoitoon liittyvissä ongelmissa on, yleisin vastaus oli lääkärin vaikea tavoitettavuus. Toiseksi ongelmaksi nousi lääkärien vaihtuminen ja oman lääkärin puute. Avun saamisen koettiin myös kestävän liian kauan.

27 Tietoa lääkkeiden yhteisvaikutuksista kaivattiin kuten myös tietoa lääkkeiden haittavaikutuksista. Lisätietoa kaivattiin myös muun muassa siitä, onko omaisella päällekkäisiä lääkkeitä, alkoholin vaikutuksesta lääkkeeseen sekä lääkkeen vaikutuksesta vatsantoimintaan. Lääkkeen antamisessa hoidettavalle suurimmaksi ongelmaksi nousivat nielemisvaikeudet sekä se, että lääkkeet täytyy jauhaa. Lääkehoidossa yleensä toivottiin parannuksia mm. siihen, että lääkkeet ovat liian kalliita. Lisäksi toivottiin lääkäreiltä parempaa asennetta vanhusten hoitoon.

28 8 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA Yleisesti ottaen omaishoitajat vaikuttivat selviytyvän kotonaan hyvin lääkkeiden kanssa, vaikka hoidettavilla omaisilla oli monia vaikeita sairauksia joiden lääkehoito on haastavaa ja monimuotoista. Omaishoitajat vaikuttivat luottavan itseensä ja omiin kykyihinsä jakaa lääkkeitä. Eniten epävarmuutta tuntuivat aiheuttavan lääkkeiden haitta- ja yhteisvaikutukset. Tähän epävarmuuteen saattaa vaikuttaa julkisuudessa ollut vilkas keskustelu varsinkin vanhusten lääkehoidosta ja lääkkeiden päällekkäisyyksistä ja lääkkeiden haitallisista yhteisvaikutuksista. Lääkkeiden haitta- ja yhteisvaikutuksista oli kerrottu vain seitsemälle prosentille vastaajista, joka on hälyttävän pieni luku ajatellen potilaiden runsaita lääkemääriä ja kuinka suuri mahdollisuus näin ollen on yhteisvaikutuksille ja haittavaikutusten lääkitsemiselle lääkkeen lopettamisen tai vaihtamisen sijaan. Varsinkin vanhuksilla käytetään paljon esimerkiksi tulehduskipulääkkeitä, mielialalääkkeitä ja antikoagulantteja (kuten Marevan ), joilla on tutkimusten mukaan useita haitallisia yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa. Lisäksi kaivattiin lisää tietoa esimerkiksi lääkkeiden yhteisvaikutuksista alkoholin kanssa. Kuten teoriaosassa jo mainittiin, on useilla lääkkeillä merkittäviä yhteisvaikutuksia alkoholin kanssa, kuten se, että alkoholi ja keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet voimistavat toistensa vaikutusta, jonka seurauksena taas voi olla muun muassa käytöshäiriöitä ja muistin heikkenemistä. Vain hieman yli puolet vastaajista koki saaneensa riittävästi tietoa omaisensa

29 lääkkeistä. Mielestäni potilaalle tai hänen omaiselleen pitäisi antaa paremmin mahdollisuus kysyä mieltään vaivaavista asioista, tällöin myös potilaan itsemääräämisoikeus toteutuisi omaan hoitoon vaikuttamisen kautta. Usein lääkkeisiin liittyvät kysymykset heräävät vasta kotona, silloin pitäisi olla jokin helppo ja nopea tapa tavoittaa sellainen asiantuntija, jolta saisi avun ongelmiinsa. Lääkärin tavoittaminen on usein tässä tapauksessa hidasta tai jopa mahdotonta. Ehkä ratkaisuna voisi olla jonkinlainen sairaanhoitajan pitämä lääkehoidon auttava puhelin, josta saisi ensiapua uuden lääkkeen aiheuttamiin kysymyksiin. Samalta sairaanhoitajalta voisi myös saada varattua ajan omalle lääkärille, jos lääkkeeseen liittyvä ongelma sitä vaatii. Lääkkeiden ottamisessa suurimmaksi ongelmaksi muodostui lääkkeiden nieleminen ja se, että lääkkeitä jouduttiin murskaamaan. Potilaiden omaisilla pitäisi olla enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa lääkkeen valintaan lääkärin vastaanotolla, sillä useissa lääkkeissä on valittavana myös esimerkiksi mikstuuran muodossa oleva vaihtoehto, joka saattaisi olla parempi nielemisvaikeuksista kärsiville potilaille. Lääkäreiden asenteessa vanhusten hoitoon koettiin olevan puutteita. Mielestäni tämä on hyvin tärkeä asia myös hoitohenkilökunnan kannalta. Hoitotyössä työskentelevien tulisi miettiä omaa asennettaan vanhusten ja vaikeasti sairaiden hoitoon. Pitäisi hoitaa kaikkia potilaalla samanarvoisina heidän paranemisennusteistaan tai iästään huolimatta. Ehkä tähän auttaisi myös samalla lääkärillä käynti, jolloin muodostuisi pysyvämpi hoitosuhde; lääkäri tuntisi potilaan paremmin ja potilas tuntisi lääkärin, jolloin puhuminen ongelmista saattaisi olla helpompaa. Vastaajista yksi kolmasosa halusi lääkehoitoon liittyvää koulutusta. Tämä

30 olisikin varmasti tarpeellista ja auttaisi omaishoitajia toteuttamaan lääkehoitoa kotonaan ja lisäksi auttaisi heitä tunnistamaan esimerkiksi lääkkeiden yhteisvaikutuksia. Sitä kautta omaishoitajan oma varmuuden tunne saattaisi myös lisääntyä. Lääkekorvausasioista oli kerrottu n. 60 %:lle vastaajista. Mielestäni tähän asiaan pitäisi saada parannusta, sillä lääkekorvauspäätöksellä potilas säästäisi huomattavasti rahaa. Jonkun terveydenhuollon ammattihenkilön, omaishoitajan kohdalla esimerkiksi kotisairaanhoitajan pitäisi mielestäni käydä asiakkaan kanssa näitä asioita läpi ja auttaa asiakasta hoitamaan tarvittavat hakemukset lääkekorvausta varten kuntoon. Lääkemaksukatosta oltiin hyvin tietoisia, melkein 80% oli siitä tietoinen. Jatkotutkimuksen aiheeksi ehdottaisin sitä, millaisia vaikutuksia potilaan vointiin on sillä, ettei hänellä ole omaa lääkäriä, vaan lääkäri vaihtuu joka kerta. Miten tämä vaikuttaa hoidon jatkuvuuteen? Lisäksi voisi tutkia kotisairaanhoidossa työskentelevien ihmisten valmiuksia seurata kotihoidossa olevan potilaan lääkehoidon vaikuttavuutta.

31 LÄHTEET Annola, K., Kokki, H., Kröger, P., Laitinen, K. Mitä lääkkeiden haittavaikutuksista kysytään? Kuopion Lääkeinformaatiokeskukseen tulleiden puhelujen sisältö. Suomen Lääkärilehti 2006; 61(13): 1493-1497. Aro, P. 2001. Omaishoitajien kokemuksia ohjauksesta ja ohjauksen tarpeesta. Tutkimus dementoitunutta läheistään hoitavista omaisista. Tampereen yliopisto. Hoitotieteen laitos. Pro gradu -tutkielma. Hirsjärvi, S., Remes, P., Sajavaara, P. 2005. Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi. Huttunen, T. 2004. Kun pystyy ja on halu hoitaa : iäkkään miespuolisohoitajan jaksaminen. Kuopion yliopisto. Opinnäyte. Kivelä, S-L. 2004. Vanhusten lääkehoito. Helsinki: Tammi. Kivelä, S-L. 2005. Me, ikääntyminen ja lääkkeet. Helsinki: WSOY. Kröger, T. 2001. Dementoituvaa kotonaan hoitavan omaishoitajan kokema elämänlaatu. Kuopion yliopisto. Hoitotieteen laitos. Hoitotiede: Terveystieteiden opettajankoulutus. Tutkielma. Kääriäinen, M. 2007. Potilasohjauksen laatu: hypoteettisen mallin kehittäminen. Oulun yliopisto. Väitöskirja. Lipponen, K. 2004. Kirurgisen hoitohenkilökunnan potilasohjausvalmiudet.

32 Oulun yliopisto. Pro gradu työ. Maattola, R., Salin, T. 1999. Kotihoidossa olevien vanhusten lääkehoidon ohjaus hoitotyöntekijöiden kuvaamana. Kuopion yliopisto. Hoitotieteen laitos. Opinnäytetutkielma. Mikkola, T. 2005. Tätä meidän elämää :Tutkimus puolisohoivan arjesta. Helsingin yliopisto. Lisensiaattityö. Murtoniemi, N. 2006. Hoitajien potilasohjausvalmiudet teho-osastolla. Oulun yliopisto. Pro gradu työ. Mäkivouti, S. 2006. Kotona asuvien dementoituvien ja heitä hoitavien puolisoiden selviytyminen arjessa. Lapin yliopisto. Pro gradu työ. Nurmi, N. 2002. Omaishoitajan voimavarat ja niiden vahvistaminen hoitotyön keinoin. Kuopion yliopisto. Hoitotieteen laitos. Pro gradu -tutkielma. Patala-Pudas, L. 2005. Sisätautipotilaan ohjaus. Hoitotieteen ja terveystieteen laitos. Oulun yliopisto. Pro gradu - tutkielma. Paunonen, M. & Vehviläinen-Julkunen, K. 1997. Hoitotieteen tutkimusmetodiikka. Juva: WSOY. Peltoniemi, A. 2007. Terveydenhuoltohenkilöstön valmiudet ohjata hemofiliaa sairastavia ja heidän perheitään. Oulun yliopisto. Väitöskirja. Pitkälä, K., Hosia-Randell, H., Raivio, M., Savikko, N. & Strandberg, T. Vanhuksen lääkehoidon karikoita. Duodecim 2006; 122(12): 1503-1511.

33 Raivio, M. 2007. Iäkkään potilaan hallittu lääkehoito. Lääkärin käsikirja. Saatavissa: www.terveysportti.fi (Luettu: 1.10.2007) Silvennoinen, M. 2006. Dementiapotilaan omaishoitajan sosiaalinen tukeminen Kotkassa. Kymenlaakson amk. Erikoistyö. Sosiaali- ja terveysministeriö 2.12.2005. Omaishoitotiedote asiakkaalle. STM. Sosiaali- ja terveysministeriö. 2006. Turvallinen lääkehoito. Valtakunnallinen opas lääkehoidon toteuttamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Helsinki. Saatavissa: http://www.stm.fi/resource.phx/publishing/store/2006/02/pr1139565646410/p assthru.pdf (Luettu 1.10.2007) STM. Sosiaali- ja terveysministeriö tiedottaa: Kuntatiedote 6/07. Vanhusten turvallinen lääkehoito. STM. Sosiaali- ja terveysministeriö 2007. Omaishoidon tuki sosiaalipalveluna. Selvitys omaishoidon tuesta ja sen vaihtelusta 1994-2006. Helsinki. Saatavissa: http://www.stm.fi/resource.phx/publishing/store/2007/06/ka1183114202100/p assthru.pdf (Luettu: 3.10.2007)