MAASEUTU YMPÄRISTÖN ARVOT NYKYTILANNE Karkkilan keskustaajaman ympäristön ja kaakkoisosan maaseutu on pääosin elinvoimaista, harvaan asuttua maa- ja metsätalousaluetta. Keskustaajaman liepeillä on hieman tiiviimpää kyläasutusta ja toimivaa maataloutta. VAHVUUDET Haja-asutuksen ja loma-asutuksen määrä maaseutualueella ei ole merkittävä. Järvenpään, Alimmaisen ja Ahmoon kylät ja viljelymaisemat ovat arvostettua kulttuurimaisemaa. HEIKKOUDET Maaseutualueella ei ole lainkaan palveluja, ainoastaan Ahmoolla on ala-asteen koulu. Maaseutualueella on myös niukasti työpaikkoja. OSAYLEISKAAVAN RATKAISUT Osayleiskaavan tavoitteena on säilyttää maaseutu elinvoimaisena maaseutuna ja hillitä hajarakentamista. Maaseutualueella yleiskaavan ohjausvaikutus on lievä. Osayleiskaavalla ei osoiteta uusia rakennuspaikkoja, vaan rakentaminen tapahtuu rakennusjärjestyksen hajarakennusmääräysten ja maapoliittisen ohjelman mitoitusperusteiden mukaan. Taajaman tuntumassa Järvenpään, Alimmaisen ja Ahmoon kyläalueilla nykyiset rakennuspaikat on merkitty kyläalueiksi AT, joilla voidaan sallia haja-asutusta tiiviimpi rakentaminen. Alueet on helppo liittää viemäriverkkoon ja ne sijaitsevat lähellä kouluja. Myös näillä alueilla säilyy hajarakennusoikeus. Nämä alueet ovat myös maakunnallisesti arvokkaista kulttuurimaisemaalueita, yleiskaavamerkinnöillä MA ja MA/s ohjataan rakentamista pois peltoalueilta. Taajaman liepeillä on metsäisiä MU-, MM- ja MYalueita, joilla maa- ja metsätaloudessa on huomioitava ulkoilutarpeet, maisema-arvot ja luontoarvot. Laajat yhtenäiset peltoalueet on merkitty maatalousalueiksi MT, joille saa rakentaa vain maatalouden rakennuksia. Osayleiskaavassa taajaman liepeillä on maa- ja metsätalousalueita, joita on aiemmissa yleiskaavoissa tai yleiskaavan rakennemallissa esitetty asunto- tai teollisuusrakentamiseen. Nämä säilyvät nyt maa- ja metsätalouskäytössä. Mikäli kaupunki hankkii näitä alueita omistukseensa tullaan niille tekemään osayleiskaavan muutos. LUONTO Luontoselvityksen perusteella osayleiskaavaan on merkitty laaja suojelualue SL ja SLN Saavajoen suiston - Asemansuon alueelle, tästä alueesta pääosa on jo suojeltu ja myös Natura 2000-verkostossa. Muita luonnonsuojelualueita ei ole, aiemman yleiskaavan SL-alueet Liimamäessä ja Nahkiolla on poistettu. Osayleiskaavaan on lisäksi rajattu noin 50 luonnon monimuotoisuusaluetta luo, joilla maankäytössä on huomioitava luontoarvot. Näistä osa on hyvin laajoja, kuten Karjaanjoen kanjoni, Toivikkeen suppakuopat ja Haukkamäen selänne, osa on paikallisia. Alueilla on rakentamis- ja toimenpiderajoitus. RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Museovirasto on arvioinut Högforsin alueen valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi ympäristöksi. Osayleiskaavaan on merkitty viraston uusi rajaus rky-1, jossa Högforsin alueeseen kuuluu myös osa ydinkeskustaa, aiemmin listalla ollut Sudetti on nyt poistettu. Kyse ei ole suojelupäätöksestä tai rakennuskiellosta, vaan siitä, että alueen maankäytön ja rakentamisen on sopeuduttava arvokkaaseen ympäristöön. Osayleiskaavassa alu-eelle esitetään uutta rakentamista useissa kohdin. Rakennetun ympäristön selvityksen mukaisesti osayleiskaavaan on merkitty laajempia aluekokonaisuuksia suojeltaviksi lisämerkinnällä /s. Näitä on em. Högforsin alueella useissa kohteissa, Sudetissa, Kannaksessa, Polarissa ja Järvenpään kyläkeskuksessa. Karkkilan keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 20
YMPÄRISTÖN RAJOITUKSET Yksittäisiä arvorakennuksia ei ole merkitty osayleiskaavaan. Niistä osa on jo suojeltu asemakaavoissa, osan suojelutarpeet harkitaan asemakaavoituksen yhteydessä. MAISEMA Uudenmaan liiton selvityksen mukaan Järvenpään, Alimmaisen ja Ahmoon kyläalueet ja viljelyaukeat ovat maakunnallisesti arvokkaita kulttuurimaisemia. Osayleiskaava edistää näiden alueiden arvojen säilymistä MA-, MA/s- ja MM-merkinnöillä. Arvokkaita peltoalueita MA/s on myös Karjaanjoen suulla ja Vattolan Lapinniemessä. Arvokkaita metsämaisema-alueita MM on osoitettu peltomaisemien reunoille sekä Porintien varsille. Maatalousalueilla MT on tavoitteena avoimen maiseman säilyminen. Osayleiskaavan ulkoilureitistö parantaa eri maisemaalueiden tavoitettavuutta ratkaisevasti. Erityisesti Pyhäjärvi on jäänyt kaupunkikuvassa piiloon. POHJAVESI Pohjavesialueita on useita, ne on merkitty. Toivikkeen vedenottamon tuntumasta on poistettu maa-ainesten ottoalueiden varaukset. Keskinummen teollisuus- ja huoltamo-alueilla (TY ja LHY) on huomioitava pohjavesien suojelu, huoltamoiden sijainti pohjavesialueella on riskitekijä. Ahmoonmäen laaja uusi pientaloalue sijaitsee pohjavesialueella. TULVAVAARA Tulvavaara-aluetta tv on Saavajoen suistossa ja Karjaanjoen niskalla. Saavajoen pohjoisrannalla oleva kaavoitettu pientaloalue (rakennettu vain osin) on osayleiskaavassa merkitty virkistysalueeksi. Muutoin tulvavaara sijoittuu luonnonsuojelualueelle ja rantapelloille. MAAPERÄ Puhdistettavaa tai kunnostettavaa maaperää saa on Asemarannan alueella. Kerrostaloalueeksi AK on merkitty selvityksen mukaisesti rakennuskelpoisin osa, muu osa on virkistysaluetta. Rakentamisalue on huomattavasti suppeampi kuin aiemmassa yleiskaavassa. Muita mahdollisesti pilaantuneita maa-alueita ei ole merkitty, ne on esitetty liitekartalla. MELU Pääväylien varteen on merkitty liikenteen melualueen raja me. Kyseessä on laskennallinen raja, jonka sisäpuolella liikenteen melutaso voi ylittää 55 db(a), joka on asuntopihojen, virkistysalueiden yms raja-arvo. Rajaus perustuu liikennesuunnitelman meluennusteeseen. Melualueen me sisällä meluntorjunta on huomioitava asemakaavoituksessa ja lupakäsittelyissä. Aluekohtainen melusuojaustarve on merkitty Mansikin moottoriradalle, Högforsin tehdasalueelle ja Porintien varteen Tuorilan kohdalle. Lisäksi on määrätty, että muun kuin liikennemelun osalta melua aiheuttava toiminta on hallittava tai suojattava siten, etteivät melun raja-arvot ylity osayleiskaavan mukaisilla asuntoalueilla. KAATOPAIKAT Lopetettuja kaatopaikkoja (EJ) on Pitkälässä ja Haukkamäen Karhunsuolla, näiden maankäyttö on hyvin rajoitettua ja niitä pitää seurata. Mansikin nykyinen moottorirata-alue soveltuisi myös maankaatopaikaksi. MAA-AINESTEN OTTO Maa-ainesten otto perustuu maa-aineslakiin. Osayleiskaavalla ottoa voidaan jossain määrin ohjata niillä alueilla, joilla on luonto- tai maisema-arvoja ja virkistystarpeita. Maa-ainesten ottoaluetta EO on osoitettu vain Toivikkeen pohjoispuoliseen Aittoissuonmäkeen, jolla on ottolupia ja joka sijaitsee syrjäisesti. Osayleiskaava rajoittaa maa-ainesten ottoa: Lemmoinvuori ja Haukkamäen kallioalue on merkitty arvokkaiksi kallioalueiksi, joilla on toimenpiderajoitus, ko. alueilla on myös luontoarvoja. Nämä alueet ovat myös ulkoilualueita VR, kuten Toivikkeen harjutkin, jolloin niillä on toimenpiderajoitus. Toivikkeen suppakuoppa-alue on luo-aluetta. Toivikkeen turvesuo on MU-aluetta, turpeennosto olisi ristiriidassa ulkoilun kanssa. Toivikkeen vedenottamon ympäristö on merkitty VRalueeksi, alueen ottotoiminta ei voi jatkua. Karkkilan keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 21
OSAYLEISKAAVA KARTTA Osayleiskaava esitetään kartalla. Kartta on laadittu mittakaavaan 1:10 000. Kartta on kookas, 90x140 cm, siihen kuuluvat kaavakartta sekä osayleiskaavan merkinnät ja määräykset. Vieressä runsaasti pienennetty kaavakartta. Kaavakartta esitellään osina seuraavilla sivuilla. MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Osayleiskaavan merkinnät ja määräykset ovat seuraavilla sivuilla. Osayleiskaavan luonnoskartan pienennös. Karkkilan keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 22
YLEISKAAVAMERKINNÄT Alueiden käyttötarkoitukset: AK AK Asuinkerrostalojen alue, oleva. Asuinkerrostalojen alue, uusi. TY TY-1 Tres V VL VU Teollisuus- ja varastoalue, jolla on huomioitava ympäristöriskit. Alueelle ei saa sijoittaa vähittäiskaupan eikä tilaa vaativan kaupan yksikköjä. Teollisuus- ja varastoalue, jolla on huomioitava ympäristöriskit. Alueella on huomioitava vesistönsuojelun vaatimukset. Teollisuuden mahdollinen laajenemisalue. Virkistysalue. Lähivirkistysalue. Urheilu- ja virkistyspalvelujen alue. AP Pientalovaltainen asuntoalue, oleva. VV Uimaranta-alue. AP Pientalovaltainen asuntoalue, uusi. VR Retkeily- ja ulkoilualue. Alueelle saa sijoittaa retkeilyä ja ulkoilua palvelevia rakennuksia. AT C Kyläalue. Alueelle saa rakentaa pysyvää asutusta, loma-asutusta, maatalouskeskuksia, sekä asumista häiritsemätöntä työpaikkatoimintaa. Keskustatoimintojen alue. Alueelle saa rakentaa keskusta-asuntoja, kaupan ja palvelujen tiloja sekä työpaikkoja. LHY-1 LH LHY Huoltoasema-alue, jolla on huomioitu ympäristöriskit. Alueelle saa sijoittaa toimintaan liittyviä ravintola- ja pienmyymälätiloja. Huoltoasema-alue. Huoltoasema-alue, jolla on huomioitava ympäristöriskit KM Kaupan alue. Alueelle saa sijoittaa vähittäiskaupan suuryksikön. ET Yhdyskuntateknisen huollon alue. K Kaupan alue. Alueelle saa sijoittaa tilaa vaativan kaupan suuryksikön. EN Energiahuollon alue. PY Julkisten palvelujen ja hallinnon alue. (EJ) Jätteenkäsittelyalue, poistettu käytöstä. P TP Palvelujen ja hallinnon alue. Työpaikka-alue. Alueelle saa sijoittaa työpaikkoja, kauppaa ja palveluja. Alueelle ei saa sijoittaa vähittäiskaupan tai tilaa vaativan kaupan suuryksikköä. EO EMY/EJ EH Maa-ainesten ottoalue. Moottoriurheilualue, vaihtoehtoisesti jätteenkäsittelyalue. Alueella tapahtuva toiminta ei saa aiheuttaa meluhaittaa yleiskaavassa osoitetuille asuinalueille Hautausmaa-alue. T Teollisuus- ja varastoalue. Alueelle ei saa sijoittaa vähittäiskaupan eikä tilaa vaativan kaupan yksikköjä. SL Luonnonsuojelualue. Karkkilan keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 23
mu mu Muinaismuistokohde. Muinaismuistoalue. Alueiden erityisominaisuudet: Natura 2000-verkostoon kuuluva alue. Alueen suojeluarvojen huomioon ottamisesta on säädetty LSL 65 ja 66 :issä. rky 1 Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristöalue. Alueella tapahtuvan rakentamisen ja maankäytön on sovelluttava arvokkaaseen ympäristöön. ge Arvokas kallio- tai harjualue. Alueella on MRL 43.2 ja 128 mukainen toimenpiderajoitus, joka ei kuitenkaan koske metsänhoitoa. /s rk Rakennetun ympäristön arvokohde. Alue, jolla ympäristö säilytetään. luo Luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue. Alueella on MRL 43.2 rakentamisrajoitus ja MRL 34.2 ja 128 mukainen toimenpiderajoitus. Aluetta on hoidettava siten, että edistetään luonnon monimuotoisuuden ja erityispiirteiden säilymistä. M Maa- ja metsätalousalue. Alue on tarkoitettu maa- ja metsätalouden käyttöön ja hajarakentamiseen. tv Tulvavaara-alue. Alueella on MRL 43.2 rakentamisrajoitus. MT MA MM MY MU W Maatalousalue. Alue on tarkoitettu maatalouteen. Alueelle saa rakentaa vain maatalouteen liittyviä rakennuksia. Maisemallisesti arvokas peltoalue. Alue on tarkoitettu maatalouden käyttöön. Alueelle saa rakentaa vain maatalouteen liittyviä rakennuksia rakennusjärjestyksen mukaisesti. Rakentaminen on sijoitettava ensisijaisesti olevien rakennusten yhteyteen ja siten, ettei se haittaa maisemakuvaa. Alueella on voimassa MRL 34.2 ja 128 mukainen toimenpiderajoitus. Maisemallisesti arvokas metsäalue. Alue on tarkoitettu metsätalouden käyttöön. Metsänhoidossa on huomioitava maiseman ja arvot ja ulkoilukäyttö. Rakentaminen on sijoitettava niin, ettei maisemallinen arvo kärsi. Alueella on voimassa MRL 34.2 ja 128 mukainen toimenpiderajoitus. Maa- ja metsätalousalue, jolla on erityisiä ympäristöarvoja. Alue on tarkoitettu maa- ja metsätalouden käyttöön. Maataloudessa ja metsänhoidossa on huomioitava alueen erityiset luonto- ja maisema-arvot. Rakentamista alueelle ei suositella. Maa- ja metsätalousalue, jolla on erityistä ulkoilun ohjaustarvetta. Alue on tarkoitettu maa- ja metsätalouden käyttöön. Maataloudessa ja metsänhoidossa on huomioitava alueen ulkoilukäyttö. Vesialue. me saa pv vt Kohde- ja viivamerkinnät: mt vt/kt st/pk yt/kk Liikennemelualue. Laskennallinen melualueraja, jonka sisäpuolella liikennemelu voi ylittää 55 db(a). Meluntorjuntatarve. Puhdistettava tai kunnostettava maa-alue. Tärkeä tai vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue. Valtatien lievealue. Alueella ei suositella asuntorakentamista liikenteen häiriöiden takia. Rakentamisessa ja maankäytössä on huomioitava tiemaisema. Moottoritie tai 2-ajoratainen moottoriliikennetie. Valtatie tai kantatie. Seututie tai pääkatu. Yhdystie tai kokoojakatu. Liittymä. Karkkilan keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 24
Eritasoristeys ilman liittymää. YLEISKAAVAMÄÄRÄYKSET JA SUOSITUKSET Kiertoliittymä. Ulkoilureitti. Kevyen liikenteen reitti. z Pääsähkölinja. Ympäristömuutoksia kuvaavat merkinnät: Nykyiset tiet ja linjat. Uudet tiet ja linjat. Piirtämistekniset merkinnät: Kunnan raja. Yleiskaava-alueen raja. Alueen raja. Osa-alueen raja. RAKENTAMINEN Rakentaminen asemakaavoitettavalla alueella. A-, AK-, AP-, C-, K-, KM-, P-, PY-, T-, TY-, TP-, V-, VL-, VU- ja VV-alueille on laadittava asemakaava. Rakentamisen määrästä ja luonteesta päätetään asemakaavoituksen yhteydessä. Poikkeamislupakäsittelyssä on huomioitava, ettei rakentaminen aiheuta haittaa tulevalle asemakaavoitukselle. Rakentaminen asemakaavoitettavan alueen ulkopuolella. AT-, M-, MA-, MM-, MU- ja MY-alueilla rakentaminen tapahtuu kaupungin rakennusjärjestyksen mukaisesti ja huomioiden osayleiskaavan määräykset, rajoitukset ja suositukset. V-, VL-,VU-, VV-, VR-, E-, ET-, EN-, EJ-, EO- ja EMY-alueilla on sallittu vain toimintaan liittyvä rakentaminen. S-alueilla rakentaminen ei ole sallittua. Osayleiskaavan alue on kokonaisuudessaan suunnittelutarvealuetta, joten rakennuslupa edellyttää suunnittelutarveratkaisua ja ranta-alueella lisäksi ympäristökeskuksen poikkeamislupaa. abc abc KARK KARK Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja. Alueeseen tai kohteeseen liittyvä kirjain- tai numerotunnus. Alueiden tunnukset ovat alueen rajan ulkopuolella. Kunnan nimi. Kunnan osan nimi. TOIMENPIDERAJOITUKSET MRL 43.2 ja 128 mukainen toimenpiderajoitus koskee seuraavia alueita: -uudet rakentamiseen osoitetut alueet -virkistysalueet V, VL, VU,VV, VR -MM- ja MA-alueet -luonnon monimuotoisuusalueet luo -tulvavaara-alueet tv -arvokkaat kallioalueet ge (osittainen) Muinaismuistoalueille ja luonnonsuojelualueille on annettu omia toimenpiderajoituksia. Karkkilan keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 25
RAKENNUSSUOJELU Arvorakennusten ja arvoympäristöjen suojelun toteuttamistapa ratkaistaan asemakaavoituksen ja/tai lupakäsittelyn yhteydessä. Valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaiden kulttuuriympäristöalueiden ja -kohteiden osalta museoviranomaiselle on varattava tilaisuus lausunnon antamiseen. Valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaiden kulttuuriympäristökohteiden ja alueiden osalta rakennusten ja niiden osien purkamiseen on haettava MRL 127.1 mukainen purkulupa myös asemakaava-alueen ulkopuolella, museoviranomaiselle on tarvittaessa varattava tilaisuus lausunnon antamiseen. POHJAVESIEN SUOJELU ärkeillä ja vedenhankintaan soveltuvilla pohjavesialueilla rakentamista ja maankäyttöä rajoittavat vesilain ja ympäristönsuojelulain mukaiset pohjaveden muuttamis- ja pilaamiskiellot. Ennen vallitsevia olosuhteita muuttaviin toimenpiteisiin ryhtymistä on vesiensuojeluviranomaiselle varattava mahdollisuus lausunnon antamiseen. Jätevesiä ei saa imeyttää maahan. Öljysäiliöt on sijoitettava sisätiloihin tain maan päälle katettuun suoja-altaaseen, jonka tilavuus vastaa vähintään öljyn enimmäismäärää. Rakentaminen, ojitukset ja maankaivu on tehtävä siten, ettei niistä aiheudu pohjaveden laatumuutoksia tai pysyviä muutoksia pohjaveden korkeuteen. MELUNTORJUNTA Liikenneväylän tai muun melunlähteen tuntumaan sijoitettavan asuinrakennuksen, hoito- tai oppilaitoksen piha-alueen melutaso ei saa ylittää päiväohjearvoa 55 db (A) eikä yöohjearvoa 45 db (A), vanhoilla alueilla 50 db (A). Asuinrakennuksen sisällä melutaso ei saa ylittää päiväohjearvoa 35 db (A) eikä yöohjearvoa 30 db (A). Lomaasuntoalueilla ei saa ylittää päiväohjearvoa 45 db (A) eikä yöohjearvoa 40 db (A). Laadittaessa asemakaavaa liikenneväylän tai muun melunlähteen tuntumaan on tarkistettava melutaso ja tarvittaessa edellytettävä riittävää etäisyyttä melunlähteestä tai muuta melunsuojausta. Muun kuin liikennemelun osalta melua aiheuttava toiminta on hallittava tai suojattava siten, etteivät em. ohjearvot ylity yleiskaavan mukaisilla asuntoalueilla. KAAVAN KUVAUS OSA-ALUEITTAIN Osayleiskaava esitellään osa-alueittain seuraavilla sivuilla. Osa-alueista esitetään kaavakartan ote, osoitekartan ote ja viistoilmakuva alueelta. Kustakin osa-alueesta selostetaan nykytilanne, uusi rakentaminen ja maankäyttö, arvot, haasteet sekä yleiskaavan muutokset aiemmista yleiskaavoista. Osa-alueet ovat: -Ydinkeskusta -Itäkeskus -Högfors, Vattola -Ahmoo -Tuorila -Järvenpää -Haapala -Alimmainen -Pitkälä, Keskinummi -Toivike -Kaakkoisosa Osa-alueittainen esittely tässä selostuksessa ei kata aivan koko kaava-aluetta. Tähän osayleiskaavaan liittyy selostus, jossa on esitetty mm. tärkeimmät kaavan lähtökohtiin ja tavoitteisiin liittyvät tiedot, kaavaratkaisujen perustelut sekä kuvattu osayleiskaavan vaikutuksista. Selostuksen kuuluu myös luonnon ja kulttuuriympäristön arvokohteiden luettelot ja hakemistokartat. Karkkilan keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 26
YDINKESKUSTA NYKYTILANNE Ydinkeskusta on toiminnallisesti monipuolisin ja arvostetuin osa kaupunkia. Rakentaminen alueella on pitkään ollut hidasta ja keskustan palvelutaso on laskenut. UUSI RAKENTAMINEN Uutta asuntorakentamista AK ja AP esitetään Asemanrantaan, Turuntien varteen, Pohjoisen sisääntulotien varteen, Huhdintien varteen ja Kannaksen eteläosaan. Keskustatoimintojen C alueille voidaan rakentaa lisää asuntoja, kauppa ja palveluja. Valtatie jatketaan Turuntielle, Puutarhakatu jatketaan Tuorilantielle. ARVOT Ydinkeskustan länsiosa kuuluu Högforsin valtakunnallisesti arvokkaaseen rakennettuun kulttuuriympäristöalueeseen rky-1. Närön tilakeskuksen alue on suojeltua, maisemallisesti arvokasta peltoaluetta MA/s. Asemanrantaa on osoitettu laaja rantavirkistysalue VR. Högforsin itäosa on suojeltua työpaikka-aluetta TP/s. Asemansuo on laaja luonnonsuojelualue SL ja SLN. Karkkilan keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 27
HAASTEET Ydinkeskustassa on hajanainen maanomistus ja niukasti kaupungin maanomistusta. Osa asemakaavoista on vanhentuneita. Asemanrannassa on laaja kunnostettava maa-alue saa. Helsingintien läpikulkuliikenne haittaa pääkadun viihtyisyyttä ja turvallisuutta. YLEISKAAVAN MUUTOKSET Aiempiin osayleiskaavoihin on tehty seuraavat muutokset: Asemanrannan rakennusaluetta on supistettu huomattavasti, Nahkion jokirannan pientaloalue on poistettu, Eteläisen tien yhteys on poistettu, Nyhkälänharjun puistosta osa on otettu rakentamiseen, Pappilanmäki on muutettu julkisten palvelujen alueesta keskustatoimintojen alueeksi. Pumminmäen rannan luonnonsuojelualue on muutettu virkistysalueeksi. Karkkilan keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 28
Ydinkeskusta lounaasta kaakkoon. Etualalla Karjaanjoki ja Högforsin itäosa, keskellä viistosti Turuntie, oikealla taustalla kirkko ja tori, vasemmalla taustalla Asemanranta ja Asemansuo. Vasemmalla Pyhäjärvi. Karkkilan keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 29
Havainneluonnos Turuntien varren ja Asemanrannan rakentamisesta. Karkkilan keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 30
ITÄKESKUS NYKYTILANNE Helsingintien, Yrittäjäntien ja Porintien risteysalue on keskustan liikenteen solmukohta. Sen länsipuolella on market-keskittymä, itäpuolella on autokaupan ja työpaikkojen keskittymä. UUSI RAKENTAMINEN Helsingintien eteläpuolelle esitetään laaja uusi kerrostaloalue AK. S-marketin alue KM laajenee. Yrittäjäntiellä on uutta työpaikka-aluetta TP, Kolisevantien työpaikka-alue voi tiivistyä. Huhdintien ja Nyhkäläntien välinen terveys- ja hoivapalvelujen alue PY voi täydentyä. Helsingintien ja Värjärinkadun risteysalue alueelle voidaan rakentaa asuinkerrostaloja. Porintie muuttuu moottoriliikennetieksi Polarin risteykseen asti. ARVOT Jokilaaksossa on laaja ulkoilualue VR. Kannaksen pientaloalueen itäosa ja Polarin pientaloalueen vanhin osa ovat suojelualueita. Polarin risteyksen seutu sopii hyvin tilaa vaativan kaupan alueeksi Karkkilan keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 31
HAASTEET Miljoonamontun toiminnoille on osoitettava uusi paikka. Porintien itäpuoli on pohjavesialuetta YLEISKAAVAN MUUTOKSET Miljoonamontun urheilualue ja osa ulkoilualueesta on muutettu kerrostaloalueeksi. Massakosken voimalan T-alue on muutettu osaksi ulkoilualuetta. Nyhkäläntien palvelualuetta on laajennettu huomattavasti. Aiemmassa yleiskaavassa Toivikkeen harjualue ei ollut virkistyskäytössä vaan maa- ja metsätalousalueena. Karkkilan keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 32
Itäkeskus kaakosta lounaaseen. Etualalla Porintie. Keskellä Helsingintien marketit ja Miljoonamontun kenttä. Taustalla Karjaanjokilaakson metsää. Karkkilan keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 33
Havainneluonnos Helsingintien varren ja Miljoonamontun rakentamisesta. Karkkilan keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 34
HÖGFORS, VATTOLA NYKYTILANNE Högforsin historiallinen tehdasalue on edelleen huomattava työpaikka-alue joen molemmilla rannoilla. Ympäröivä ruukinyhdyskunta on suojeltu. Vattola on laaja pientaloalue. Vattolan-Vanhakylän ranta on suosittu virkistysalue. Haukkamäen selänne on laaja ulkoilu- ja luontoalue. UUSI RAKENTAMINEN Uutta pientaloasutusta esitetään Käpylän kentän eteläpuolelle, Bremerinpellon-Lautatarhan alueelle ja Nikkimäen pellolle. Vattolan keskiosassa on vielä rakentamatonta pientaloaluetta huomattavasti. ARVOT Ruukin yhdyskunta kuuluu Högforsin valtakunnallisesti arvokkaaseen rakennettuun kulttuuriympäristöalueeseen rky-1, alue on suojeltu. Vanhakylän rantapelto on maisemallisesti arvokasta peltoaluetta MA/s. Haukkamäen selänne on ulkoilualuetta VR. Navetanmäen alue on suojeltua työpaikka-aluetta TP/s. Karkkilan keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 35
HAASTEET Tehdasalueella on melusuojaustarvetta. Vanhakylän rannassa on tulvavaara-aluetta. Karhunpäänsuolla on lopetettu teollisuuskaatopaikka (EJ). YLEISKAAVAN MUUTOKSET Aiemmassa yleiskaavassa Nikkimäen pelto on peltoaluetta, Käpylän kentän eteläpuolinen alue on urheilualuetta. Keski-Vattolassa on teollisuusalue. Karkkilan keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 36
Etualalla Pusulantie ja Fagerkullan työväen asuntoalue, keskellä Höforsin tehdasalue, taustalla Vattolaa ja Pyhäjärvi. Pääosa kuvan alueesta on valtakunnallisesti arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä. Karkkilan keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 37
AHMOO NYKYTILANNE Ahmoon harjulla on laaja pientaloalue. Ahmoon jokilaakso on maatalousaluetta. UUSI RAKENTAMINEN Ahmoon pientaloalueen pohjoispuolelle esitetään laajaa uutta pientaloaluetta AP. Vihtijärventieltä on uusi tieyhteys Porintielle. Maaseudun nykyinen kyläasutus AT on osoitettu, maaseudulla säilyy hajarakentamismahdollisuus. ARVOT Asutuksen pohjoispuolella on laaja Toivikkeen ulkoilualue, eteläpuolella on laaja Keskinummen virkistysalue. Ahmoonjokilaakson viljelymaisema on maakunnallisesti arvokasta kulttuurimaisemaa, pellot ovat MA-aluetta, reunametsät MM-aluetta. Ropoin alue on keskiaikainen kylätontti. Karkkilan keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 38
HAASTEET Koko harjualue on pohjavesialuetta. Toivikkeen vedenottamon vieressä on sorakuoppa, soranottoa ei pidä jatkaa. Ahmoon peltoaukean kautta on esitetty uusi sähkölinja Keskinummeen. Keskinummen virkistysalueella on laaja entinen sorakuoppa. Kyläasutus AT on syytä liittää vesi- ja viemäriverkkoon, YLEISKAAVAN MUUTOKSET Aiemmassa yleiskaavassa Toivikkeen harjualue ei ollut virkistyskäytössä vaan maa- ja metsätalousalueena, kuten myös vedenottamon viereisen sorakuopan alue. Ahmoonmäen uuden pientaloalueen rajaus oli erilainen. Yhdystie Porintielle oli linjattu lännemmäs ja sille oli esitetty jatkoyhteys Läyliäistentielle. Yleiskaavaan kuului vain suppea osa Ahmoonjokilaaksoa. Karkkilan keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 39
Ahmoo idästä katsottuna. Etuvasemmalla vanha kyläkekus ja Vihtijärventie. Oikealla taustalla sähkölinja, josta vasemmalle esitetään uutta pientaloaluetta. Etuoikealla Ahmoonjokilaakson arvokasta peltomaisemaa. Karkkilan keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 40