AT-1. Sälinkään ja Soukkion osayleiskaava Mkl /49. Kyläalueet AT-1 a ja b
|
|
- Tuulikki Sala
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sälinkään ja Soukkion osayleiskaava Mkl /49 AT-1 AT-1 a AT-1 b Kyläalueet AT-1 a ja b Alue varataan asumiselle, asumiseen liittyvälle toiminnalle, palveluille, yritystoiminnalle sekä matkailu-, majoitus- ja muuta vastaavaa liiketoimintaa varten. Alue pidetään maisemalliset arvot turvaavassa käytössä. Alueelle saa rakentaa erillis- ja kytkettyjä pientaloja ja niihin liittyviä talousrakennuksia, sellaisia työ- ja liiketiloja, jotka eivät aiheuta ympäristöön melua, tärinää, ilman pilaantumista, raskasta liikennettä tai muuta häiriötä, kyläyhteisön toimintaa tukevia yleisiä rakennuksia ja rakennelmia sekä muita päätarkoituksen mukaisia rakennuksia. Uuden erillispientalon rakennuspaikan tulee olla pinta-alaltaan vähintään 2000 m² ja kytkettyjen pientalojen rakennuspaikan tulee olla vähintään 1000 m² asuinhuoneistoa kohti. Rakennetun kantakiinteistön pinta-alaksi täytyy jäädä vähintään 2000 m². Alueella tulee kiinnittää erityistä huomiota rakentamisen sijoittumiseen kulttuurimaisemassa ja viihtyisän ympäristökuvan säilyttämiseen. Rakentaminen on sovitettava ympäröivään maisemaan ja rakennettuun ympäristöön. Alue varataan asumiselle, asumiseen liittyvälle toiminnalle, palveluille sekä yritystoiminnalle. Alueelle saa rakentaa erillispientaloja ja niihin liittyviä talousrakennuksia, sekä sellaisia työja liiketiloja, jotka eivät aiheuta ympäristöön melua, tärinää, ilman pilaantumista, raskasta liikennettä tai muuta häiriötä. Alueella uuden asuinrakennuspaikan tulee olla pinta-alaltaan vähintään 3000 m². Rakennetun kantakiinteistön pinta-alaksi täytyy jäädä vähintään 3000 m². Rakentaminen on sovitettava ympäröivään maisemaan ja rakennettuun ympäristöön. Haettaessa suunnittelutarveratkaisua on esitettävä julkisivukuvat suunnitellusta rakennuksesta. Lisäksi alueita koskevat yleiset määräykset.
2 AT-2 Kyläalue AT-2 Alue varataan maaseutumaiseen asumiseen, loma-asumiseen ja asumiseen liittyvälle toiminnalle. Alue pidetään maisemalliset arvot turvaavassa käytössä. Alueelle saa rakentaa pientaloja ja niihin liittyviä talousrakennuksia vain, jos rakentaminen samaan tilaan kuuluville muille AT, MT-2 ja MT-3 alueille ei ole mahdollista. Uuden rakennuspaikan tulee olla pinta-alaltaan vähintään 5000 m². Alueen suunnittelussa tulee kiinnittää huomiota omaleimaisen ja viihtyisän ympäristökuvan säilyttämiseen. Rakentaminen on sovitettava ympäröivään maisemaan ja rakennettuun ympäristöön. Lisäksi aluetta koskevat yleiset määräykset. AT-3 AT-3 a AT-3 b Kyläalueet AT-3 a ja b Alueet varataan asumiselle ja asumiseen liittyvälle toiminnalle. Alueelle saa rakentaa erillis- ja kytkettyjä pientaloja ja niihin liittyviä talousrakennuksia. Uuden erillispientalon rakennuspaikan tulee olla pinta-alaltaan vähintään 2000 m² ja kytkettyjen pientalojen rakennuspaikan tulee olla vähintään 1000 m² asuinhuoneistoa kohti. Rakennetun kantakiinteistön pinta-alaksi täytyy jäädä vähintään 2000 m². Alueen rakentamisessa tulee kiinnittää huomiota omaleimaisen ja viihtyisän ympäristökuvan säilyttämiseen. Rakentaminen on sovitettava ympäröivään maisemaan ja rakennettuun ympäristöön. Haettaessa suunnittelutarveratkaisua on esitettävä julkisivukuvat suunnitellusta rakennuksesta. Alue varataan asumiselle ja asumiseen liittyvälle toiminnalle. Alueelle saa rakentaa erillispientaloja ja niihin liittyviä talousrakennuksia. Uuden rakennuspaikan tulee olla pinta-alaltaan vähintään 3000 m². Rakennetun kantakiinteistön pinta-alaksi täytyy jäädä vähintään 3000 m². Alueen rakentamisessa tulee kiinnittää huomiota omaleimaisen ja viihtyisän ympäristökuvan säilyttämiseen. Rakentaminen on sovitettava ympäröivään maisemaan ja rakennettuun ympäristöön. Haettaessa suunnittelutarveratkaisua on esitettävä julkisivukuvat suunnitellusta rakennuksesta. Lisäksi alueita koskevat yleiset määräykset.
3 Maa- ja metsätalousalueet MT 1-4 MT-1 Maatalousalue, joka on maiseman kannalta merkittävä. Alue pidetään maisemalliset arvot turvaavassa käytössä. Alue varataan pääasiassa maatalouskäyttöön. Alueen säilyminen avoimena ja viljelykäytössä on maiseman ja kylänkuvan kannalta tärkeää. Alueen osittainenkin metsittäminen tai tähän rinnastettava maiseman arvoja vähentävä toimenpide edellyttää maisematyölupaa (MRL 39 ja 128 ). MT-2 Maatalousalue, viljelymaisema. Alue pidetään maisemalliset arvot turvaavassa käytössä. Alue varataan pääasiassa maa- ja metsätalouskäyttöön. Alueen säilyminen avoimena ja viljelykäytössä on maiseman ja kylänkuvan kannalta tärkeää. Aluetta saa käyttää maa- ja metsätalouteen tai sen liitännäiselinkeinoihin liittyvään rakentamiseen sekä haja-asutusluonteiseen rakentamiseen. Rakennuspaikan tulee olla pinta-alaltaan vähintään m². Rakentaminen on sovitettava ympäröivään maisemaan ja rakennettuun ympäristöön. MT-3 Maa- ja metsätalousvaltainen alue, jossa on hajarakentamisen tiivistämistarvetta. Alue varataan pääasiassa maa- ja metsätalouskäyttöön. Aluetta saa käyttää maa- ja metsätalouteen tai sen liitännäiselinkeinoihin liittyvään rakentamiseen sekä haja-asutusluonteiseen rakentamiseen. Kun rakennuspaikka liitetään keskitettyyn vesihuoltoverkostoon, on rakennuspaikan vähimmäiskoko 3000 m², muutoin rakennuspaikan tulee olla pinta-alaltaan vähintään 5000 m². Rakentaminen on sovitettava ympäröivään maisemaan ja rakennettuun ympäristöön. MT-4 Maa- ja metsätalousvaltainen alue. Alue varataan pääasiassa maa- ja metsätalouskäyttöön. Aluetta saa käyttää maa- ja metsätalouteen tai sen liitännäiselinkeinoihin liittyvään rakentamiseen sekä haja-asutusluonteiseen rakentamiseen. Rakennuspaikan tulee olla pinta-alaltaan vähintään m². Rakentaminen on sovitettava ympäröivään maisemaan ja rakennettuun ympäristöön. Lisäksi alueita koskevat yleiset määräykset.
4 MLY Metsätalousvaltainen alue, joka on laaja, yhtenäinen ja ekologisen verkoston kannalta merkittävä. Alue varataan maa- ja metsätalouskäyttöön. Alueella pyritään säilyttämään laajat yhtenäiset metsäalueet ja niiden väliset riittävän leveät ja rakentamattomat metsäiset yhteydet. Aluetta saa käyttää maa- ja metsätalouteen tai sen liitännäiselinkeinoihin liittyvään rakentamiseen sekä haja-asutusluonteiseen rakentamiseen. Rakennuspaikan tulee olla pinta-alaltaan vähintään m². Rakentaminen on sovitettava ympäröivään maisemaan ja rakennettuun ympäristöön. Lisäksi aluetta koskevat yleiset määräykset. Metsätalousvaltainen alue, jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta. Alue varataan pääasiassa metsätalouskäyttöön sekä ulkoiluun. Alueella on sallittua vain maa- ja metsätalouteen tai sen liitännäiselinkeinoihin liittyvä rakentaminen sekä ulkoiluun liittyvät rakennelmat. Alueelle saa rakentaa maatilojen tarpeellisia asuinrakennuksia sekä muita rakennuksia ainoastaan tapauksissa, joissa rakentaminen samaan tilaan kuuluville AT- ja MT-alueille ei ole mahdollista. Rakennuspaikan tulee olla pinta-alaltaan vähintään m². Rakentaminen on sovitettava ympäröivään maisemaan. Maisemaa muuttavaa maanrakennustyötä tai muuta näihin verrattavaa toimenpidettä lukuun ottamatta puiden kaatamista, ei saa suorittaa ilman MRL 128 :n mukaista maisematyölupaa (MRL 43.2 ). Lisäksi aluetta koskevat yleiset määräykset. Lähivirkistysalue Alue varataan virkistykseen, ulkoiluun ja luonnon kokemiseen. Alueelle saa rakentaa vain yleistä virkistystä palvelevia, alueen luonteeseen sopivia rakennuksia ja rakenteita. Alueen suunnittelussa ja toteutuksessa on kiinnitettävä huomio ulkoilun ohjaamiseen ja ympäristön laatuun. Urheilu- ja virkistyspalveluiden alue Alue varataan urheilu- ja virkistystoimintaa varten. Alueelle saa rakentaa vain urheilu- ja virkistystoimintaa palvelevia rakennuksia, rakennelmia ja kenttiä.
5 PY Julkisten palvelujen ja hallinnon alue Alue varataan julkisille palveluille ja hallinnolle. Rakentaminen on sovitettava ympäröivään maisemaan ja rakennettuun ympäristöön. TP Työpaikka-alue Alue varataan työpaikkatoiminnoille kuten ympäristöön soveltuvalle pienteollisuudelle, siihen liittyville toimisto- ja myymälätiloille ja varastointiin. Alueelle saa rakentaa sellaisia työ- ja liiketiloja, jotka eivät aiheuta ympäristöön melua, tärinää, ilman pilaantumista, raskasta liikennettä tai muuta häiriötä. Rakentaminen on sovitettava ympäröivään maisemaan ja rakennettuun ympäristöön. Lisäksi aluetta koskevat yleiset määräykset. Matkailupalvelujen alue Alue varataan pääasiassa matkailupalvelujen käyttöön. Alueen toteuttaminen edellyttää ranta-asemakaavan laatimista. Luonnonsuojelualue Natura 2000-verkostoon kuuluva alue Rakentaminen, maankäytön muutokset ja muut mahdolliset hankkeet ja suunnitelmat Natura-alueiden läheisyydessä tai valuma-alueilla on arvioitava luonnonsuojelulain 65 ja 66 :n määräysten mukaisesti. Vesialue Kevyeen liikenteen reitti Kevyen liikenteen yhteystarve Ohjeellinen ulkoilureitti Maakaasun rinnakkaisputki (alustava) 110 kv voimajohto Yhdystie
6 Pohjavesialue, vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue (luokka I) Alue on erityisen merkittävä veden hankinnan ja veden käyttökelpoisuuden säilyttämisen kannalta. Alueen rakentamista rajoittavat ympäristönsuojelulain maaperän ja pohjaveden pilaamiskiellot. Lisäksi alueella toteutettavissa rakentamis- yms. hankkeissa on huomioitava vesilain mukainen yleinen luvanvaraisuus. Pohjavesialuetta koskevat Mäntsälän pohjavesialueiden suojelusuunnitelman suositukset ja rajoitukset. Alueelle rakentaminen edellyttää keskitettyyn viemäriverkostoon liittymistä. Vedenottamo Luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue Merkinnällä osoitetaan liito-oravan elinympäristö. Alueen suunnittelussa ja alueella suoritettavissa toimenpiteissä on huolehdittava luonnonsuojelulain 49.1 :n mukaisesti siitä, että liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei hävitetä tai heikennetä. Luonnon oloja muuttavaa maanrakennustyötä, puiden kaatamista tai muuta näihin verrattavaa toimenpidettä ei saa suorittaa ilman MRL 128 :n mukaista maisematyölupaa (MRL 43.2 ). Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeä alue Merkinnällä osoitetaan palosirkan elinympäristö. Alueen suunnittelussa ja alueella suoritettavissa toimenpiteissä on huolehdittava siitä, että palosirkan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei hävitetä tai heikennetä. Luonnon oloja muuttavaa maanrakennustyötä, puiden kaatamista tai muuta näihin verrattavaa toimenpidettä ei saa suorittaa ilman MRL 128 :n mukaista maisematyölupaa (MRL 43.2 ). Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeä alue Merkinnällä osoitetaan paikallisesti arvokas luontoalue. Alueen suunnittelussa ja alueelle suoritettavissa toimenpiteissä on kiinnitettävä huomiota alueen luontoarvojen säilymiseen. Luonnon oloja muuttavaa maanrakennustyötä, puiden kaatamista tai muuta näihin verrattavaa toimenpidettä ei saa suorittaa ilman MRL 128 :n mukaista maisematyölupaa (MRL 43.2 ).
7 Arvokas harjualue tai muu geologinen muodostuma/lukon harju Alueen käyttö on toteutettava siten, ettei aiheuteta maa-aineslaissa tarkoitettua kauniin maisemakuvan turmeltumista, luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista tai laajalle ulottuvia vahingollisia ominaisuuksia luontosuhteissa. Maisemaa muuttavaa maanrakennustyötä tai muuta näihin verrattavaa toimenpidettä, lukuun ottamatta puiden kaatamista, ei saa suorittaa ilman MRL 128 :n mukaista maisematyölupaa (MRL 43.2 ). Muinaismuistokohde Merkinnällä osoitetaan muinaismuistolain (295/1963) rauhoittama kiinteä muinaisjäännös. Alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen ja muu siihen kajoaminen on muinaismuistolain nojalla kielletty. Peltoviljely, laiduntaminen ja metsätalous on sallittua. Metsän äestys on kuitenkin kielletty. Kaikista muista aluetta koskevista toimenpiteistä, kuten mm. rakentamisesta on neuvoteltava Museoviraston ja Maakuntamuseon kanssa. Numero (1-7) viittaa kaavaselostuksessa olevaan arvokkaiden kohteiden luetteloon. 1 Myllyoja 2 Ruumismäen kolerahaudat 3 Kotojärvi 1 4 Kotojärvi 2 5 Kotojärvi 3 6 Saaristo 7 Pietala Muinaismuistoalueet sm 1 ja 2 Alueelle on muinaismuistolain (295/1963) rauhoittama kiinteä muinaisjäännös. Alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen ja muu siihen kajoaminen on muinaismuistolain nojalla kielletty. Laiduntaminen ja metsätalous on sallittua. Metsän äestys on kuitenkin kielletty. Kaikista muista aluetta koskevista toimenpiteistä, kuten mm. rakentamisesta on neuvoteltava Museoviraston tai Maakuntamuseon kanssa. 1 Sälinkään lasiruukki 2 Sälinkään kylätontti
8 sr-nro Rakennus- tai kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus/rakennettu kokonaisuus Rakennus tai rakennettu kokonaisuus tulee säilyttää siten, etteivät sen kulttuurihistorialliset arvot vaarannu. Rakennettua kokonaisuutta arvioitaessa tulee huomioida rakennus ja pihapiiri ulkorakennuksineen, aitoineen ja istutuksineen. Rakennuksen ulkoasun tai luonteen muuttamista poikkeavilla lisärakennuksilla, muutostöillä tai muuttamalla julkisivun pintamateriaaleja tai väritystä, ei saa tehdä ilman rakennusjärjestyksen mukaista lupaa, eikä sr-merkittyjä rakennuksia saa purkaa ilman MRL 127 :ssä tarkoitettua lupaa. Maakuntamuseon lausunto hakemuksesta pyydetään ennen luvan myöntämistä, kun lupahakemus koskee rakennusta tai osaa rakennetusta kokonaisuudesta. Numero viittaa kaavaselostuksessa olevaan arvokkaiden kohteiden luetteloon. km-nro Kulttuurihistoriallisesti ja kyläkuvallisesti arvokkaat alueet Alueen suunnittelussa ja toteutuksessa on kiinnitettävä huomiota alueen kulttuuriympäristön arvojen säilymiseen. Rakennuksissa ja ympäristössä suoritettavien korjaus- ja muutostöiden, käyttötarkoituksen muutosten sekä täydennysrakentamisen ja alueella tehtävien muiden toimenpiteiden tulee olla sellaisia, että alueen rakennushistoriallisesti/kulttuurihistoriallisesti/maisemakuvallisesti arvokas luonne säilyy. Aluetta koskevista suunnitelmista tulee pyytää maakuntamuseon lausunto. 1 Sälinkään kartano 2 Sälinkään keskusta Maakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö 3 Soukkion kyläraitti Seudullisesti arvokas kulttuuriympäristö 4 Kylätontti, pohjoisosa Kulttuuriperintökohde
9 Yleiset määräykset Rakentaminen Rakentamista ohjaa maankäyttö- ja rakennuslain, -asetuksen ja muiden maankäyttöä ja rakentamista koskevien säännösten ja määräysten lisäksi Mäntsälän pohjavesialueiden suojelusuunnitelma, Mäntsälän kunnan ympäristönsuojelumääräykset ja rakennusjärjestys. Osayleiskaavan alue on kokonaisuudessaan suunnittelutarvealuetta. Rakentaminen suunnittelutarvealueella edellyttää suunnittelutarveratkaisua (MRL 137 ). Haettaessa suunnittelutarveratkaisua muille kuin AT-1 ja AT-3 alueille, hakijan rakentamismahdollisuus täytyy todentaa myös emätilatarkastelun mitoituslaskelmalla. (Asemakaava-alueiden ulkopuolisen rakentamisen pelisäännöt, KVAL / 58) Rakennuspaikan on oltava sijainniltaan, muodoltaan, maaperältään ja mittasuhteiltaan rakentamiseen sovelias. Rakentaminen tulisi kohdistaa peltoaukeiden sijasta metsiköihin, mäkien rinteille, kumpareille ja olevaa kyläasutusta tukemaan. Rakentamisessa on mahdollisuuksien mukaan säilytettävä rakennuspaikan luonnonmukaisuus. Rakentamisen on sopeuduttava ympäröivän alueen yleisesti noudatettuun rakennustapaan ja olemassa olevaan rakennuskantaan sijoituksen, koon, muodon, ulkomateriaalien, värityksen ja julkisivujäsentelyn osalta. Rakennuspaikalla rakennusten tulee muodostaa ympäristökuvaltaan sopusuhtainen kokonaisuus myös turvallisuusnäkökohdat huomioiden. Loma-asunnon muuttaminen asuinrakennukseksi AT-1 ja AT-3-alueilla on yhdyskuntarakenteen kannalta mahdollista, mikäli muut asuinrakennukselle asetetut ehdot täyttyvät. Rakentaminen, ojitukset ja maankaivuu on tehtävä siten, ettei aiheudu pohjaveden laatumuutoksia tai pysyviä muutoksia pohjaveden korkeuteen.
Sälinkään ja Soukkion osayleiskaavaehdotuksen kaavamerkinnät ja määräykset Mkl 2.6.2015
Sälinkään ja Soukkion osayleiskaavaehdotuksen kaavamerkinnät ja määräykset Mkl 2.6.2015 AT-1 AT-1 a Kyläalueet AT-1 a ja b Alue varataan asumiselle, asumiseen liittyvälle toiminnalle, palveluille, yritystoiminnalle
MKL/14.1.2015 AT-1. Sälinkään ja Soukkion osayleiskaavaehdotuksen kaavamerkinnät ja määräykset. Kyläalueet AT-1 a ja b
Sälinkään ja Soukkion osayleiskaavaehdotuksen kaavamerkinnät ja määräykset MKL/14.1.2015 AT-1 AT-1 a Kyläalueet AT-1 a ja b Alue varataan asumiselle ja asumiseen liittyvälle toiminnalle. Alueelle saa rakentaa
AT-1. Sälinkään ja Soukkion osayleiskaavaluonnoksen kaavamerkinnät ja määräykset. Kyläalueet AT-1 a ja b
Sälinkään ja Soukkion osayleiskaavaluonnoksen kaavamerkinnät ja määräykset AT-1 AT-1 a Kyläalueet AT-1 a ja b Alue varataan asumiselle ja asumiseen liittyvälle toiminnalle. Alueelle saa rakentaa erillispientaloja
Kirkkolain nojalla suojeltu kohde. Kohdetta koskevista suunnitelmista tulee pyytää museoviranomaisen lausunto.
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNGIN OSAYLEISKAAVA KOSKEE KALANNIN ALUETTA Osayleiskaavamerkinnät ja määräykset, ( 1 :25 000, kartta 1 /2) ja osayleiskaavaa tarkentavat merkinnät ja määräykset osasuurennoksilla (1:10
Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset:
LAUKAAN KUNTA Keski-Laukaan yleiskaavan pohjoisosa Osa-alue I Piilopohja-Kuukkala Kaavaehdotus 20.11.2017 1:10 000 Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset: AP-1 PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE. Alueen rakentamisesta
Merkinnällä on osoitettu kyläalueen uusien asuinrakennuspaikkojen alueet.
ORIVESI ORIVEDEN KAUPUNGIN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSALEISKAAVA (ERÄJÄRVEN OSA-ALUE) Eräjärven kyläalueen osayleiskaava M K 1 : 5 0 0 0 KAAVAEHDOTUS 30.3.2016 ALUEVARAUSMERKINNÄT: AP PIENTALOVALTAINEN
LIETVESI - SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVA
LIETVESI - SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVA Tämän yleiskaavan perusteella saadaan myöntää maankäyttö- ja rakennuslain 72 :n ja 116 :n mukaisesti rakennuslupa yleiskaavan mukaiseen rakentamiseen ranta-alueella.
Lähivirkistysalue. Alue on tarkoitettu virkistys- ja ulkoilukäyttöön. Aluetta kehitetään nykyisen maaston, kasvillisuuden ja poluston pohjalta.
RYMÄTTYLÄ ETELÄISEN SAARISTON OSAYLEISKAAVA VÄLI- JA SISÄSAARISTO 1:10 000 OSAYLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET A AM VL VR RA RA-1 RA/0 RM RM/0 Asuntoalue. Rakennuspaikalle saa rakentaa asuinrakennuksen
Pientalovaltainen alue. Kyläalueen ulkopuoliset asuinrakennusten muodostamat uudet rakennusryhmät. Alue varataan erillispientalojen rakentamiseen.
LIITE 11 YPÄJÄN KUNTA YPÄJÄNKYLÄN OSAYLEISKAAVA MK 1:10 000 Osayleiskaavan merkinnät ja -määräykset Pientalovaltainen alue. Kyläalueen ulkopuoliset asuinrakennusten muodostamat uudet rakennusryhmät. Alue
Piirustus n:o 4980, päivätty , muutettu ; ; ;
Piirustus n:o 4980, päivätty 1.6.1993, muutettu 19.8.1994; 9.1.1995; 12.9.1995; 10.10.19955 Espoo 20, 21, 22, 26, 40 ja 46 kaupunginosat Keskuspuisto I Osayleiskaava Mittakaava 1:4000 OSAYLEISKAAVAMERKINTÖJÄ
ETELÄISEN SAARISTON OSAYLEISKAAVA OTAVA LÄHISAARINEEN 1:10 000
RYMÄTTYLÄ ETELÄISEN SAARISTON OSAYLEISKAAVA OTAVA LÄHISAARINEEN :0 000 OSAYLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AO Asuntoalue. Rakennuspaikalle saa rakentaa asuinrakennuksen ja sen käyttötarkoitukseen liittyviä
Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava
1 NURMEKSEN KAUPUNKI Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Kehittämistavoitemerkinnät ja niihin liittyvät määräykset: Alueen tiivistämis-/eheyttämistarve. Alueen lisärakentaminen
NASTOLA ISO-KUKKASEN, SALAJÄRVEN, Ä RUUHIJÄRVEN Ä RANTAYLEISKAAVA
NASTOLA ISO-KUKKASEN, SALAJÄRVEN, Ä RUUHIJÄRVEN Ä RANTAYLEISKAAVA YLEISKAAVAMERKINNÄT Ä JA MÄÄRÄYKSET Ä AP PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE Alue varataan pääasiassa asuinpientaloille ja erillispientaloille.
Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset:
LAUKAAN KUNTA Keski-Laukaan yleiskaavan pohjoisosa Osa-alue I Piilopohja-Kuukkala Kaavaluonnos 16.9.2015 1:10 000 Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset: AP-1 PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE. Alueen rakentamisesta
Kangasalan kunta Kuhmalahden rantaosayleiskaava 1:
Kangasalan kunta Kuhmalahden rantaosayleiskaava 1:10 000 19.6.2017 YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET OLEMASSA OLEVA RAKENNUSPAIKKA UUDEN RAKENNUSPAIKAN LIKIMÄÄRÄINEN SIJAINTI AP AM ASUINPIENTALOJEN ALUE
Keski-Laukaan yleiskaavan pohjoisosa Osa-alue I Horonpohja-Piilopohja-Kuukkala. Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset:
LAUKAAN KUNTA Keski-Laukaan yleiskaavan pohjoisosa Osa-alue I Horonpohja-Piilopohja-Kuukkala Kaavaehdotus 3.6.2019 1:10 000 Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset: AP-1 PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE.
vähintään 30 m. Rantaan ulottuvalle AO- alueelle voidaan rakentaa rantaan yksi kerrosalaltaan
KARSTULA ITÄISTEN JA LÄNTISTEN VESISTÖJEN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA MK :0000 MERKINTÖJEN SELITYKSET JA KAAVAMÄÄRÄYKSET : AM AO AO-3 RA MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE. Alueelle saa sijoittaa
TEOLLISUUSALUE. Alue varataan teollisille tolmlnnoille, Joiden välittömään lähels)~ teen ei tule sijoittaa uusia asuntoja.
YLEISKAAVAMERKINNÄT 1 AP 1 PIENTALOVALTAINEN Alue varataan pääasiassa pientaloasumisen ja virldstyksen käyttöön. Yleiseen viemäriverkkoon liittymättömän rakennuspalkan vähimniäiskoko on 35 m2. Rakennuspaikka
LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA
LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA Mikkelin kaupunki (491) Vitsiälän kylä (564) Heikintila 1:114 Loma-Löytö 1:133 (osa) Löytö 1:145 (osa) Kartanonranta 1:177 Kaavaluonnos 22.3.2013 1: 2000 MRL 63 ja 62 :
Työpaikkatoiminnoille / logistiikkatoiminnoille varattu alue
PARIKKALAN KUNTA KOLMIKANNAN OSAYLEISKAAVA Osayleiskaavamerkinnät ja määräykset Kaavaehdotus 10.11.2017, muutokset 12.4.2018 TP TP-1 Työpaikkatoiminnoille / logistiikkatoiminnoille varattu alue Hulevedet
Uuden rakennuspaikan pinta-alan tulee olla vähintään m 2.
RISTIINA LÖYTÖ-VITSIÄLÄ-HEIMARI OSAYLEISKAAVA Kaavaehdotus 17.2.1999 Merkintöjen selitykset: AT A KYLÄKESKUKSEN ALUE Olemassa oleva kyläasutuksen alue. ASUNTOALUE Alueelle voidaan rakentaa erillispientaloja
Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Yksikön päällikkö
Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Hyvinkään kaupunki, ympäristölautakunta PL 21 05801 Hyvinkää Keski-Uudenmaan maakuntamuseon lausunto Hyvinkään kaupungin rakennusjärjestysluonnoksesta HEL 2016-005241
Työpaikkatoiminnoille / logistiikkatoiminnoille varattu alue. Työpaikkatoiminnoille / logistiikkatoiminnoille varattu alue
PARIKKALAN KUNTA KOLMIKANNAN OSAYLEISKAAVA Osayleiskaavamerkinnät ja määräykset Kaavaluonnos 18.3.2014 TP TP 1 Työpaikkatoiminnoille / logistiikkatoiminnoille varattu alue Työpaikkatoiminnoille / logistiikkatoiminnoille
JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY
JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY SULKAVALLA 30.9.2016 Käsittelyvaiheet Osayleiskaavamuutoksen luonnoksen nähtävillä olo 29.3. 2.5.2016 Osayleiskaavamuutoksen ehdotuksen nähtävillä olo (MRL 65) pp.kk.-pp.kk.2016
JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY
JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY SULKAVALLA 15.3.2017 Käsittelyvaiheet Osayleiskaavamuutoksen luonnoksen nähtävillä olo 29.3. 2.5.2016 Osayleiskaavamuutoksen ehdotuksen nähtävillä olo (MRL 65 ja MRA 19 ) 22.12.2016
YLIKYLÄN JA LAUTIAISEN RANTAOSAYLEISKAAVA
1 (6) NURMEKSEN KAUPUNKI YLIKYLÄN JA LAUTIAISEN RANTAOSAYLEISKAAVA Yleiskaavamerkinnät ja : Alueiden käyttötarkoitukset ja yleiskaava: Asuntoalue Loma-asuntoalue Maatilojen talouskeskusten alue Pientalovaltainen
1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.03 6.011 Lähivirkistysalue,
Alueella sallitaan asuinrakentaminen sekä kylän ja sitä ympäröivän asutuksen tarvitsema. rakentaminen. Mitoituksen mukainen rakentamismahdollisuuksien
LEPSÄMÄN OSAYLEISKAAVA Kaavaluonnos Kaavamerkinnät ja -määräykset AT-1 PY-1 ET-1 Kyläalue. Alueella sallitaan asuinrakentaminen sekä kylän ja sitä ympäröivän asutuksen tarvitsema palvelurakentaminen. Mitoituksen
MÄNTYHARJU TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVA
MÄNTYHARJU TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVA KORJATTU KAAVAEHDOTUS 10.6.2002 Kaavamerkinnät ja -määräykset KYLÄALUE Yleiskaavalla ei osoiteta alueelle uutta rakennusoikeutta. ERILLISPIENTALOJEN
Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava
Kaavatilanne Kaavatilanne kiinteistöllä 418-424-0003-0088: Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava 29.3.2007 Kiinteistö on suurimmalta osin maakuntakaavassa virkistysaluetta (V) ja osaltaan taajamatoimintojen
ASKAINEN YLEISKAAVA 1:10000
ASKAINEN YLEISKAAVA 1:10000 Yleiskaava koskee koko Askaisten kunnan aluetta lukuun ottamatta ranta-asemakaavaalueita sekä kiinteistöjä 017-402-5-0, 017-420-1-48 ja 017-443-1-24 kuitenkin niin, että näihin
Työpaikkatoiminnoille / logistiikkatoiminnoille varattu alue. Merkinnällä osoitetaan rajavartiolaitoksen ja Tullin käyttöön varattu alue.
PARIKKALAN KUNTA KOLMIKANNAN OSAYLEISKAAVA Osayleiskaavamerkinnät ja määräykset Kaavaehdotus 4.4.2017 TP Työpaikkatoiminnoille / logistiikkatoiminnoille varattu alue EP Rajanylityspaikka Merkinnällä osoitetaan
TAAJAMAYLEISKAAVA. Kaavaluonnos PUUMALAN KUNTA MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE
PUUMALAN KUNTA TAAJAMAYLEISKAAVA Kaavaluonnos MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE JA/TAI PALVELUIDEN ALUE Ranta-alueen virkistyskäyttömahdollisuus sekä järvinäkymä
SÄLINKÄÄN JA SOUKKION OSAYLEISKAAVAN RATKAISUT / EHDOTUS
SÄLINKÄÄN JA SOUKKION OSAYLEISKAAVAN RATKAISUT / EHDOTUS Kaavaprosessista: Mäntsälän kunta laatii osayleiskaavaa (jäljempänä kaava) Sälinkään ja Soukkion maarekisterikylien alueelle. Kaavoitus kuuluu maankäyttölautakunnan
PORVOON KAUPUNKI PELLINGIN SAARISTON OSAYLEISKAAVA KAAVALUONNOS 13.11.2012 1:10 000 KAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET
PORVOON KAUPUNKI PELLINGIN SAARISTON OSAYLEISKAAVA KAAVALUONNOS 13.11.2012 1:10 000 KAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Kyläalue Alueelle saa rakentaa pysyvää asutusta, maa- ja kalastustilojen talouskeskuksia,
SIMONIEMI-SIMONKYLÄ OSAYLEISKAAVA JA SIMONIEMI-VIANTIEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS
SIMONIEMI-SIMONKYLÄ OSAYLEISKAAVA JA SIMONIEMI-VIANTIEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSAYLEISKAAVA ON LAADITTU OIKEUSVAIKUTTEISENA VIREILLE TULOILMOITUS 11.6.2001 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NÄHTÄVILLÄ
AT-2 PY-5 RA-2 RV-1 EM-1 EN-3 SL-3 M-6 M-7 M-8 MT-3. Mitoituksen osoittamien rakentamismahdollisuuksien perusteella muodostettavien
AT-2 PY-5 RA-2 RV-1 EM-1 EN-3 SL-3 M-6 M-7 M-8 MT-3 Kyläalue. Alueella sallitaan asuinrakentaminen sekä kylän ja sitä ympäröivän asutuksen tarvitsema palvelurakentaminen.mitoituksen mukainen rakentamismahdollisuuksien
YPPÄRI PYHÄJOKI OSAYLEISKAAVA 1:5000 OULUSSA MIKKO KORHONEN ARKKITEHTI YO ANNE LESKINEN RI, HUK, YKS-154
YPPÄRI PYHÄJOKI OSAYLEISKAAVA 1:5000 OULUSSA 09.02.2004 ANNE LESKINEN RI, HUK, YKS-154 MIKKO KORHONEN ARKKITEHTI YO AIR-IX SUUNNITTELU YMPÄRISTÖTAITO OY HYVÄKSYTTY PYHÄJOEN KUNNANHALLITUKSESSA 14.4.2004
KOUVOLAN KAUPUNKI KOUVOLAN KESKUSTAAJAMAN VIHERALUEIDEN OSAYLEISKAAVA KAAVAMÄÄRÄYKSET - LUONNOS 13.5.2009
1 KOUVOLAN KAUPUNKI KOUVOLAN KESKUSTAAJAMAN VIHERALUEIDEN OSAYLEISKAAVA KAAVAMÄÄRÄYKSET - LUONNOS 13.5.2009 Ohjeellisten aluevarausten osalta kaavamääräysten tarkoituksena on ohjata ko.alueen metsien käsittelyä.
Muutoksia eri lupamenettelyissä. Touko Linjama Alueidenkäytönasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Muutoksia eri lupamenettelyissä Touko Linjama Alueidenkäytönasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Aurinkopaneelit 126 a Toimenpideluvanvaraiset toimenpiteet Maisematyölupa 128 Maisematyölupa Lomarakennuksen
vähimmäiskoko on 5000 m², muutoin 10000 m². Rakentaminen on sovitettava huolella ympäröivään maisemaan ja rakennettuun ympäristöön.
LIITE 10. LEPSÄMÄN OSAYLEISKAAVA Kaavamerkinnät ja -määräykset AT-1 PY-1 Kyläalue. Alueella sallitaan asuinrakentaminen sekä kylän ja sitä ympäröivän asutuksen tarvitsema palvelurakentaminen. Mitoituksen
JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY
JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY SULKAVALLA 29.2.2016 Käsittelyvaiheet Osayleiskaavamuutoksen luonnoksen nähtävillä olo pp.kk.-pp.kk.2016 Osayleiskaavamuutoksen ehdotuksen nähtävillä olo (MRL 65) pp.kk.-pp.kk.2016
http://opaskartta.turku.fi/ims/fi/map/print
Turun karttapalvelu :: Tulostussivu http://opaskartta.turku.fi/ims/fi/map/print Sivu 1/1 6.3.2014 3200 m Kiinteistöliikelaitos KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE 6.3.2014 Rekisteriyksikkö 529-499-8-9 Dosentti
Numero merkinnän yhteydessä osoittaa rakennuspaikkojen enimmäismäärän.
RYMÄTTYLÄ ETELÄISEN SAARISTON OSAYLEISKAAVA AIRISMAA-AASLA 1:10 000 OSAYLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AO Asuntoalue. Rakennuspaikalle saa rakentaa asuinrakennuksen ja sen käyttötarkoitukseen liittyviä
Kangasalan kunta Pohjan kylän osayleiskaava 1:
Kangasalan kunta Pohjan kylän osayleiskaava 1:10 000 19.6.2017 YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET OLEMASSA OLEVA RAKENNUSPAIKKA UUDEN RAKENNUSPAIKAN LIKIMÄÄRÄINEN SIJAINTI AT KYLÄALUEEN ERILLISPIENTALOJEN
NASTOLA VILLÄHDE - KOISKALAN OSAYLEISKAAVA
NASTOLA VILLÄHDE - KOISKALAN OSAYLEISKAAVA OSAYLEISKAAVALLA KUMOUTUU KURENNIITYN OSAYLEISKAAVA SEKÄ OSA KALLIO-, PITKÄ- JA SÄRKIJÄRVEN ALUEEN OSAYLEISKAAVASTA OSAYLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET: AP PIENTALOVALTAINEN
HIRVAAN OSAYLEISKAAVA Kaavamerkinnät ja -määräykset
11:56:11 1 (9) HIRVAAN OSAYLEISKAAVA Kaavamerkinnät ja -määräykset Kuva Selitys YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue. Melualue. Rakennettaessa lähemmäs
TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET:
KAAVA 02 SIVU 1/4 TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 1-19, 21 JA 31 SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ RAKENNUSKAAVATIE-, LIIKENNE-, VIRKISTYS-, ERITYIS-, MAA- JA METSÄTALOUS- SEKÄ VESIALUEITA.
KONNEVESI Pukaranjärven oikeusvaikutteinen rantaosayleiskaava 1:15 000
Kaavamääräykset 1(5) KONNEVESI Pukaranjärven oikeusvaikutteinen rantaosayleiskaava 1:15 000 MERKINNÄT: A AP Asuinalue. Alue on tarkoitettu ympärivuotisten asuntojen rakentamiseen. Rakennuspaikalle saa
NAANTALI RÖÖLÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA 1:5000. Kaarina, , , Turku , , , , 12.8.
NAANTALI RÖÖLÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA 1:5000 Kaarina, 27.5.2008, 13.11.2008, Turku 23.2.2010, 5.8.2010, 16.2.2011, 31.5.2011, 12.8.2011 AIRIX Ympäristö Oy Jukka Liikari DI, SNIL YKS-121 OSAYLEISKAAVAMERKINNÄT
SYVÄNNIEMEN OSAYLEISKAAVA
KUOPION KAUPUNKI SYVÄNNIEMEN OSAYLEISKAAVA Luonnos 15.1.2018 YK 2017:5 Kuopion kaupunki Syvänniemen osayleiskaava SYVÄNNIEMEN OSAYLEISKAAVA 15.1.2018 1 Kuopion kaupunki Syvänniemen osayleiskaava SISÄLLYS
Kangasalan kunta Kuhmalahden kirkonkylän osayleiskaava 1:
Kangasalan kunta Kuhmalahden kirkonkylän osayleiskaava 1:10 000 19.6.2017 YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET OLEMASSA OLEVA RAKENNUSPAIKKA UUDEN RAKENNUSPAIKAN LIKIMÄÄRÄINEN SIJAINTI AT KYLÄALUEEN ERILLISPIENTALOJEN
ALUE RA-2 1/8 RA-1. ajo. ajo. ajo m 100 m 150 m 200 m 250 m 300 m
ALUE 1 1521200 1521400 6715500 6715500 RA-2 4 1/8 RA-1 3 M 2 1 1521200 1521400 6715200 6715200 0 50 m 100 m 150 m 200 m 250 m 300 m 1520500 1520700 6715000 6714700 ALUE 2 4/2 RA-1 2 1 1520500 1520700 6715000
Määräysnumero Ulkoasu
Sivu 1/6 Määräysnumero Ulkoasu 0.9 1.00 selitys YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET KOOSTE I, II, III ja IV OSA-ALUEEN MERKINNÖISTÄ. Yleiset määräykset: Rakentamisessa on säästettävä arvokkaita kasvillisuuden
RAJALA JALASJÄRVI YMPARISTOTAITO OY JALASJÄRVEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1:2000 LUONNOS AIR-IX SUUNNITTELU OULUSSA
RAJALA JALASJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1:2000 LUONNOS OULUSSA 11.2.2005. RIITTA YRJÄNHEIKKI ARKKITEHTI SAFA, YKS-177 MIKKO KORHONEN ARKKIT.YO AIR-IX SUUNNITTELU YMPARISTOTAITO OY JALASJÄRVEN
ERVASTINKYLÄN, PAJUNIEMEN JA PEHERRYKSEN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVERATKAISU. Päätösehdotus, raportti
ERVASTINKYLÄN, PAJUNIEMEN JA PEHERRYKSEN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVERATKAISU Päätösehdotus, raportti 13.11.2017 Nähtävillä 24.11. - 21.12.2017 Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelu Kaavoitus
Kanta-Hämeen maakuntakaava Simo Takalammi
Kanta-Hämeen maakuntakaava 2040 Simo Takalammi Maakuntakaavan merkitys MRL:n kaavajärjestelmän korkein kaavataso eli suurpiirteinen Ohjaa yleis- ja asemakaavoitusta Hyvä maakuntakaava on mahdollistava
Tarkemmat tiedot ovat luettavissa Pirkanmaan liiton maakuntakaavoituksen internetsivuilta osoitteessa:
LIITE Ruoveden kunnan kaavoituskatsaus 2016 MAAKUNTAKAAVOJEN TARKASTELU Pirkanmaalla on valmisteilla uusi kokonaismaakuntakaava, joka voimaan tullessaan korvaa nykyisen Pirkanmaan 1. maakuntakaava n sekä
SÄLINKÄÄN JA SOUKKION OSAYLEISKAAVAN RATKAISUT / Luonnosvaihe
SÄLINKÄÄN JA SOUKKION OSAYLEISKAAVAN RATKAISUT / Luonnosvaihe Kaavaprosessista: Mäntsälän kunta laatii osayleiskaavaa (jäljempänä kaava) Sälinkään ja Soukkion maarekisterikylien alueelle. Kaavoitus kuuluu
ASKOLA KESKUSTAAJAMIEN OSAYLEISKAAVA
ASKOLA KESKUSTAAJAMIEN OSAYLEISKAAVA OSAYLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET: AP PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE. Alue on pääosin rakennettu tai sen käyttö on ratkaistu asemakaavalla. Alue varataan pääasiassa
KITEEN KAUPUNKI ORIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVA
KITEEN KAUPUNKI ORIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVA KAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Punainen piste osoittaa tilalle osoitettujen uusien rakennuspaikkojen lukumäärän. Musta piste osoittaa tilalle osoitettujen olemassa
0.91 YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys Kuohu-Vesanka-Ruoke osayleiskaava Palokan osayleiskaavan vähäinen muutos (tämän kaava-alueen itäpää) 0.91 YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.00 1.01 KYLÄALUE. Alue
TAAJAMAYLEISKAAVA PUUMALAN KUNTA MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE
PUUMALAN KUNTA TAAJAMAYLEISKAAVA MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE JA/TAI PALVELUIDEN ALUE Ranta-alueen virkistyskäyttömahdollisuus sekä järvinäkymä ja maisemalliset
Suunnittelutarve ja säädökset
Kaupunkisuunnittelulautakunta 121 14.06.2016 Suunnittelutarveratkaisu, Kirjakkala 734-574-1-2, määräala 893/10.03.00.04/2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.06.2016 121 Valmistelija: kaavoitusinsinööri
Kitee, KAAVA 205 SIVU 1/6 SUORLAHTI PUHOKSEN/SUORLAHDEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVA 1:2000
Kitee, KAAVA 205 SIVU 1/6 KITEE SUORLAHTI PUHOKSEN/SUORLAHDEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVA 1:2000 ASEMAKAAVA KOSKEE MAANTIE 15524 (LEPIKONTIEN) POHJOISPUOLELLA OLEVAA ORIVEDEN RANTAAN ULOTTUVAA 288 HA:N SUURUISTA
Liite C MUISTUTUKSET:
Liite C MORSIUSSAAREN OSAYLEISKAAVA 2015 - KAAVAEHDOTUS Kaavaehdotuksen nähtävillä olon aikana 21.9. - 23.10.2015 saadut muistutukset ja lausunnot sekä näiden vastineet MUISTUTUKSET: Muistutus: 1. saapunut
PIENTALOILTA. Kaupunkikuva pientalohankkeiden lupakäsittelyssä
PIENTALOILTA Kaupunkikuva pientalohankkeiden lupakäsittelyssä 23.2.2017 1 Sisältö 1. Kaupunkikuvalliset vaatimukset: ohjausvelvollisuus laista ja rakennusjärjestyksestä 2. Kolme esimerkkialuetta ja suunnittelua
Alueelle saa sijoittaa omakotitaloja, kytkettyjä omakotitaloja sekä rivitaloja. Omakotitalon rakennuspaikan pinta-ala tulee olla vähintään 3000 m2.
VIROLAHTI Klamilan osayleiskaavan muutos 2 (Klamilan osayleiskaavan ja Merenranta-alueiden rantaosayleiskaavan muutos) 27.3.2019 1:10 000 Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset: AP AP/2 Kauttaviivalla
3:30 2: :1 :50 1:31 876:1 2:38 RA M 8:0 2:65 2:63 2:96 2:5 2:104 2:73 2:103 2:110 8:0 8:12 55 M 2:120 LV-3 876:1 1:14 1:14
2:109 :50 1:31 Y 33/1 ½ r II RA 2:38 1 8:0 ajo 2:96 2:5 2:65 2:63 2:38 1552600 1551900 2:104 6690600 6690600 2:73 2:103 2:110 8:0 90 70 97 53 8:11 68 61 56 87 89 20 74 18 24 8:12 55 13 2:120 22 80 80 25
PYHÄJOEN KUNTA KAAVAEHDOTUS PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET OSA-ALUEET 1-4 PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA
PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET OSA-ALUEET 1-4 OSA-ALUE 1 OSA-ALUE 2 OSA-ALUE 3 OSA-ALUE 4 PYHÄJOEN KUNTA Alueen nimi ja suunnitelma PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA MERKINTÖJEN
KIURUVEDEN KAUPUNKI RYTKYN RANTAOSAYLEISKAAVA
KIURUVEDEN KAUPUNKI 1 (8) KIURUVEDEN KAUPUNKI RYTKYN RANTAOSAYLEISKAAVA MERKINNÄT JA KAAVAMÄÄRÄYKSET: A/1 Asuntoalue. Alue on tarkoitettu ympärivuotisten asuntojen rakentamiseen. Rakennuspaikalle saa rakentaa
KIURUVEDEN KAUPUNKI SULKAVANJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVA. KIURUVEDEN KAUPUNKI 1 Sulkavajärven rantaosayleiskaava MERKINNÄT JA KAAVAMÄÄRÄYKSET:
KIURUVEDEN KAUPUNKI 1 KIURUVEDEN KAUPUNKI SULKAVANJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVA MERKINNÄT JA KAAVAMÄÄRÄYKSET: A/1 Asuntoalue. Alue on tarkoitettu ympärivuotisten asuntojen rakentamiseen. Rakennuspaikalle saa
Rovaniemen kaupunki Osviitta palvelupiste :26:16 1 (8) YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET
11:26:16 1 (8) Kaavamääräykset: Nivankylä Ylikylä osayleiskaavaehdotus Kuva Selitys YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Kevyen liikenteen yhteystarve. Tärkeä tai vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue.
Merkinnällä osoitetaan yhdyskuntarakenteen pitkän aikavälin tavoitteellinen laajenemissuunta.
1 Kv hyväksynyt 24.3.2003 ANJALANKOSKEN TAAJAMAYLEISKAAVA YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Yleiskaavamerkinnät on laadittu Ympäristöministeriön 31.3.2000 antaman asetuksen mukaisesti. Merkinnät on numeroitu
KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU
KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU Päätös, raportti 12.3.2018 Nähtävillä 20.3.-18.4.2018 Hyväksytty 8.5.2018 Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelu Kaavoitus 1. Johdanto Karhuojan
ALUE 1. Äijälän ranta-asemakaava M-1 1/1 RA-1 M-1. 0 m 50 m 100 m 200 m 300 m 400 m. 1/2r. ajo. ajo. ajo
440 400. Z -4--4 400 44400. 440 ALUE Äijälän ranta-asemakaava. 0..0. 0-4--4.. 4..4. --- 4.4. RA- / /r 0. -4--.4. pmo 4 ---. 0. W 000 ---. 0. 000 44400.0. 0,0. 4 ---.. --- 4. --- 0 m 0 m 0 m 0 m 00 m 400
HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos
HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 21.6.2017 luonnos Tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : Ehdotusaineisto nähtävillä
ALUE 03 ALUE 01 ALUE 02. AO ajo /1 8/1. I u ½ m m m /1
ALUE 0 ALUE 02 ALUE 03 677300 5/ 54400 677300 676800 7/ lv- 54350 676800 675800 55800 675800 56000 67700 67700 54400 sa 8/ AO 675600 55800 675600 56000 676600 54350 676600 0 50 00 50 200 250 300 m 0 50
Koutaniemi-Vuoreslahti-Sarvivaara
Koutaniemi-Vuoreslahti-Sarvivaara 5 7 6 8 12 15 13 17 4 14 3 2 11 9 10 1 16 MA/4 MA/4 MY/vm MY/vm AT-3/4 1:248 1:248 1:248 1:185 1:185 1:167 1:167 1:171 1:185 15:4 1:248 1:171 AT-3/4 AT-3/4 AT-3/4 1:185
Suunnittelutarveratkaisuhakemus
ALUEARKKITEHDIN LAUSUNTO Suunnittelutarveratkaisuhakemus Diaarinumero: 734/605/2015 Hakija: Karppinen Anna-Mari ja Ossi Tila: Kirstinä Kiinteistötunnus: 859-401-12-14 Kylä: Tyrnävä Asia: Haetaan suunnittelutarveratkaisua
Osayleiskaavamerkinnät ja -määräykset
Osayleiskaavamerkinnät ja -määräykset Yleistä Yleiskaava osoittaa kunkin alueen pääasiallisen käyttötarkoituksen. Pääkäyttötarkoituksen ohella alueella sallitaan myös muuta maankäyttöä, mikäli se ei aiheuta
Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella
Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella Valmisteilla olevat MRL:n muutokset Seminaari, sipoo 13.5.2016 Matti Laitio, ympäristöministeriö Hallitusohjelman kirjauksia Helpotetaan haja-asutusalueiden
Uudet rakennuspaikat on merkitty mustalla pisteellä ( ). PALVELUJEN JA HALLINNON ALUE
PYHTÄÄ RANNIKON JA SAARISTON OSAYLEISKAAVA OSAYLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET KYLÄKESKUKSEN ALUE Alueelle voidaan rakentaa erillispientaloja ja niihin liittyviä talousrakennuksia sekä palveluja ja ympäristöä
tarvitsema palvelurakentaminen. Mitoituksen mukainen rakentamismahdollisuuksien
YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Palojoen osayleiskaava Osa 2/2 Liite 19. AT-3 AT-4 PY-5 EO-1/EL-1 SL-3 MT-3 Kyläalue. Alueella sallitaan asuinrakentaminen sekä kylän ja sitä ympäröivän asutuksen tarvitsema
Heinäveden kunta HEINÄVEDEN REITIN JA JÄRVIALUEIDEN RANTAOSAYLEISKAAVOJEN MUUTTAMINEN
Heinäveden kunta 1 (8) Heinäveden kunta HEINÄVEDEN REITIN JA JÄRVIALUEIDEN RANTAOSAYLEISKAAVOJEN MUUTTAMINEN (KERMAN ALUE JA TAAJAMAN YMPÄRISTÖ) MERKINNÄT JA KAAVAMÄÄRÄYKSET: A/1 Asuntoalue. Alue on tarkoitettu
Yht. 876:2:0 11:52 6:71 13:32 11:56 6:15 13:7 11:62 13:8 6:53 9:28 6:70 11:57 9:88 11:56 13:33 11:61 13:4 11:45 11:58. Yht. 43:0 9:54 9:54 11:14. Yht.
P 876:2:0 0 1 km 3:59 2:61 7:60 878:5:0 13:5 10:169 7:80 9:106 1:52 1:19 50:0 7:166 7:167 7:165 7:169 10:170 7:174 10:171 7:168 7:170 10:172 7:171 10:175 10:173 10:176 7:175 10:178 10:177 10:174 46:0 10:155
13:18 15:5 2:19 2:26 6:23 6:25 13:16 6:52 5:30 5:35. luo 5:33 5:34 5:27 1:15 1:22 1:16 7:6 5:55 9:1 11:2 5:62 12:0 11:1 5:41 5:42 5:43 VAHALAHTI 5:45
kt tr 6:45 6:49 6:52 6:53 6:55 6:56 6:57 6:60 7:5 7:6 7:8 7:3 7:7 7:2 7:23 7:32 7:35 9: 0: 0:2 : :2 2:0 3:4 3:7 3:8 3:8 3:9 3:20 5:5 9:46 9:48 9:48 9:49 9:52 9:54 9:60 0: :92 :94 :95 :00 :0 2:9 2:23 2:26
13:18 15:5 2:19 2:26 6:23 6:25 13:16 6:52 5:30 5:35. luo 5:33 5:34 5:27 1:15 1:22 1:16 7:6 5:55 9:1 11:2 5:62 12:0 11:1 5:41 5:42 5:43 VAHALAHTI 5:45
kt tr 6:45 6:49 6:52 6:53 6:55 6:56 6:57 6:60 7:5 7:6 7:8 7:3 7:7 7:2 7:23 7:32 7:35 9: 0: 0:2 : :2 2:0 3:4 3:7 3:8 3:8 3:9 3:20 5:5 9:46 9:48 9:48 9:49 9:52 9:54 9:60 0: :92 :94 :95 :00 :0 2:9 2:23 2:26
Alue-/kohdevaraukset Rajausten ja varausten perusteet Määräykset
sivu 1 Ymp.ltk 9.9.2010 42 liite 3 Siilinjärvi-Maaninka harjualueen yleiskaava Alue- ja kohdevaraukset, niiden perusteet sekä niitä koskevat määräykset Alue-/kohdevaraukset Rajausten ja varausten perusteet
SULKAVANJÄRVEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVA
KIURUVEDEN KAUPUNKI 1 KIURUVEDEN KAUPUNKI SULKAVANJÄRVEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVA MERKINNÄT JA KAAVAMÄÄRÄYKSET: A/1 Asuntoalue. Alue on tarkoitettu ympärivuotisten asuntojen rakentamiseen. Rakennuspaikalle
Heinäveden kunta HEINÄVEDEN REITIN JA JÄRVIALUEIDEN RANTAOSAYLEISKAAVOJEN MUUTTAMINEN
Heinäveden kunta 1 (8) Heinäveden kunta HEINÄVEDEN REITIN JA JÄRVIALUEIDEN RANTAOSAYLEISKAAVOJEN MUUTTAMINEN (KERMAN ALUE JA TAAJAMAN YMPÄRISTÖ) MERKINNÄT JA KAAVAMÄÄRÄYKSET: A/1 Asuntoalue. Alue on tarkoitettu
Loma- ja matkailualue. Alueelle saa rakentaa loma- ja vapaa-ajanviettoa palvelevia rakennuksia.
Sääksjärven ranta-asemakaava l ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: R-1 Loma- ja matkailualue. Alueelle saa rakentaa loma- ja vapaa-ajanviettoa palvelevia rakennuksia. Rakennusten ulkonäkö ja massoittelu
Keskustaajaman rantaosayleiskaava. Rasteri- ja viivamerkinnät, jotka ilmaisevat kaavan osa-alueen erityisominaisuuksia:
NURMEKSEN KAUPUNKI Keskustaajaman rantaosayleiskaava Yleiskaavamerkinnät ja määräykset: Rasteri- ja viivamerkinnät, jotka ilmaisevat kaavan osa-alueen erityisominaisuuksia: Ohjeellinen tai vaihtoehtoinen
ORIVESI ORIVEDEN KAUPUNGIN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA KAAVALUONNOS 6.11.2013 M K 1 : 1 0 0 0 0 MERKINTÖJEN SELITYKSET JA KAAVAMÄÄRÄYKSET
ORIVESI ORIVEDEN KAUPUNGIN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA M K : 0 0 0 0 KAAVALUONNOS 6..203 MERKINTÖJEN SELITYKSET JA KAAVAMÄÄRÄYKSET ALUEVARAUSMERKINNÄT : AM MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE Alue
YLEISKAAVA METSÄTALOUDEN OHJAAJANA Kaavoituksen vaikutukset Etelä-Suomen metsätalouteen Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää
YLEISKAAVA METSÄTALOUDEN OHJAAJANA Kaavoituksen vaikutukset Etelä-Suomen metsätalouteen 29.8.2013 Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää HYVINKÄÄ Pohjois-Uudenmaan seutukeskus Asukkaita 46 000 60 km
Osayleiskaavamerkinnät ja -määräykset
Osayleiskaavamerkinnät ja -määräykset Yleistä Yleiskaava osoittaa kunkin alueen pääasiallisen käyttötarkoituksen. Pääkäyttötarkoituksen ohella alueella sallitaan myös muuta maankäyttöä, mikäli se ei aiheuta
HAAPAJOKI - ARKKUKARI
HAAPAJOKI - ARKKUKARI RAAHE OSAYLEISKAAVA 1:5000 Pohjakartta c Maanmittauslaitos, käyttölupa nro PPOH/9/05 Oulussa 10.10.2008 Oulussa 07.04.2009 Iikka Ranta Arkkitehti, SAFA, YKS-298 RAAHEN KAUPUNKI Hyväksytty
ERILLISPIENTALOJEN ALUE Alue on tarkoitettu vakituiseen asutukseen. Alueelle saadaan muodostaa omarantaisten
ORIVESI ORIVEDEN KAUPUNGIN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA M K : 0 0 0 0 KAAVAEHDOTUS 25.0.207 MERKINTÖJEN SELITYKSET JA KAAVAMÄÄRÄYKSET ALUEVARAUSMERKINNÄT : AM MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE Alue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana
SAMPO-ALAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA
Hämeenlinnan kaupunki Maankäytön suunnittelu SAMPO-ALAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA LUONNOS 1.8.2014 Piirtoteknisistä syistä kaavamerkinnät ja määräykset esitetään luonnosvaiheessa kartasta irrallisina. Määräysten