Logistiikkapalvelukeskus metalliteollisuuden kunnossapidossa ja alihankinnassa SERVIISI http://partnet.vtt.fi/serviisi/ Hankintalogistiikan ulkoistamisesta hankintatoimen ulkoistamiseen EGLO-ohjelman vuosiseminaari kevät / 2005 Kai Häkkinen
Osallistuvat yritykset ABB Oy ELTEL Networks Oy Kalmar Industries Oy Ab Suomen Posti Oyj Wurth Oy HUB Logistics Oy SHW Logistiikka Oy T.Lehtinen Ky Tutkimuksesta Rahoittajina yritysten lisäksi TEKES, Liikenne- ja viestintäministeriön EGLO-ohjelma ja VTT Tutkimus tehdään yhteistyössä VTT:n ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa. Ajalla 1.1.2005 31.3.2006
Tutkimuksen tavoitteista Ulkoistus eri muodoissaan lisääntynyt ja lisääntynee edelleen, esim. Kuljetustoimintoja Matkatoimistopalvelut Kunnossapito, siivous Käyttötarvikkeiden ja C-nimikkeiden hyllypalvelut (esim. Wurth) Valmistustoimintoja (alihankinnat) Logistiikan ulkoistus on noussut voimakkaasti esiin. Logistiikkapalvelutaloja on perustettu, alan volyymit ja kysyntä näyttävät olevan kasvussa. Ongelmana sekä ulkoistajilla että logistiikkapalvelutaloilla on koettujen toimintamallien puute. Oppikirjat ja käsikirjat eivät anna juurikaan ohjeita. Tutkimuksessa haetaan logistiikan ulkoistuksen standardimalleja, jolloin logistiikkapalveluyhtiöt voisivat kehittää vastaavia palveluita ja toisaalta ulkoistajilla olisi nykyistä parempaa tietoa ulkoistuksen kriteereistä ja malleista.
Logistiikan ulkoistuksesta Projektia käynnistettäessä painopiste oli inbound-logistiikassa Käynnistyksen aikana esiintyi vahvoja caseja myös outbound-logistiikan ulkoistuksesta (esim. SHW Logistiikka Oy huonekaluteollisuuden tuotevarastoinnissa ja kuljetusten järjestelijänä) Lisäksi tuli caseja in-house-logistiikan ulkoistuksesta (esim. HUB Logistics Oy yritysten sisäisten logistiikkatoimintojen hoitajana) Projektin alkuvaiheessa käytyjen keskusteluiden myötä nousi esiin logististen toimintojen lisäksi hankintatoimen muiden osa-alueiden ulkoistustarpeet. Hankintaosastojen tapahtumamäärät ovat kasvaneet usein niin merkittäviksi, että liiketoiminnan kannalta tärkeät strategiset ja operatiiviset vastuut ja tehtävät hukkuvat päivittäiseen tapahtumamassaan. Logistiikan ulkoistuksen lisäksi tärkeäksi asiaksi projektissa nostettiin hankintatoimen ulkoistuksen problematiikka, joka on tutkimuksen kannalta erityisen kiinnostava uudehko tutkimusongelma.
Hankintatoimen ulkoistus Esim. liikematkat voitaisiin tilata lentoyhtiöiltä, jne. Yleinen ratkaisu on kuitenkin ulkoistaa hankinta matkatoimistoille. C-nimikkeiden hyllypalvelussa on ulkoistettu varastojen valvonta ja täyttäminen. Valmistustoiminnan ulkoistuksen yhteydessä ulkoistetaan samalla tuotteisiin tarvittavien raaka-aineiden ja komponenttien hankintaa. Kunnossapitotoimintojen ulkoistuksen yhteydessä ulkoistetaan samalla kunnossapidossa tarvittavien varaosien ja muiden komponenttien hankintaa. Siivouksen ja kiinteistön hoidon ulkoistuksessa niihin liittyvien pesuaineiden, materiaalien, jne. hankintaa on myös ulkoistettu. Konsulttiyritykset ovat jo asialla, kts. esim. Accenture ja ICGCommerce. Ovat lanseeranneet uuden lyhenteen PSP=Procurement Service Provider http://www.accenture.com/xd/xd.asp?it=enweb&xd=services%5cscm%5cscm_p rocurement.xml http://www.icgcommerce.com/corporate/doc/html/resource/whitepapers.htm
Hankintatoimi liitoselimenä OMA TOIMINTA - Tuotanto - Konttori HANKINTA-OSASTO - Toimittajien hallinta - Tuotteiden hallinta - Hankintalogistiikka ja sen johtaminen - Laatuasiat - Valmistuksenohjauskoordinointi - Tuotesuunnittelun ja valmistuksen yhteistyön koordinointi - Muut asiat - Kehittäminen T - Raaka-aineet, komponentit, puolivalmisteet ja lopputuotteet - Alihankintanimikkeet - Investointituotteet - Kunnossapidon ja tuotantoprosessin ylläpidon nimikkeet (MRO) - Muut yleiskustannusnimikkeet - Palvelut Hankinta-osasto toimii oman toiminnan ja toimittajien välisenä liitoselimenä. Hankintatoimen ulkoistuksessa sen tehtäviä ja vastuita siirretään ulkopuoliselle palveluyhtiölle. Ulkoistukselle on löydettävä järkeviä kriteereitä hankintatoimen yleisistä tavoitteista, jotka liittyvät tuotteiden ja palveluiden hintaan, laatuun, toimituskykyyn tai hankintaosaston kustannuksiin (transaktiokustannukset)
Hankintatoimen osia ulkoistettuna OMA TOIMINTA - Tuotanto - Konttori HANKINTA-OSASTO - Toimittajien hallinta - Tuotteiden hallinta - Hankintalogistiikka ja sen johtaminen - Laatuasiat - Valmistuksenohjauskoordinointi - Tuotesuunnittelun ja valmistuksen yhteistyön koordinointi - Muut asiat - Kehittäminen T - Raaka-aineet, komponentit, puolivalmisteet ja lopputuotteet - Alihankintanimikkeet - Investointituotteet - Kunnossapidon ja tuotantoprosessin ylläpidon nimikkeet (MRO) - Muut yleiskustannusnimikkeet - Palvelut koordinaatio, neuvottelut ja valvonta ULKOPUOLINEN YRITYS - Vastuut - Tehtävät Voidaan ulkoistaa jonkin tuoteryhmän osalta osa tai kaikki hankintatoimen vastuualueista. Yleisesti ulkoistus koskee tänä päivänä kuitenkin vain hankintalogistiikkaa (tilaus-toimitusprosessi, varastot, pakkaukset, kuljetukset, jne.). Tuotantotoimintoja ulkoistettaessa voidaan myös niihin liittyvien materiaalivirtojen hankintatoimi ulkoistaa.
Esimerkkinä osakoontien, moduuleiden ja lopputuotteiden alihankinta HANKINTA- OSASTO OMA TUOTANTO TOIMITTAJIEN HALLINTA TUOTTEIDEN HALLINTA LAATUASIAT VALMISTUKSEN JA SUUNNITTELUN YHTEISTYÖ ALIHANKKIJA - Osakoonnat - Modulit - Lopputuotteet HANKINTALOGISTIIKKA 1 2 3 4 n Valmistusalihankinnassa hankintatoimen ulkoistus liittyy useimmiten valmistettavien osien raaka-aineiden, komponenttien ja alihankintaosien hankintalogistiikkaan. Alihankintaosien ja joidenkin materiaalien osalta päähankkija usein vastaa niiden toimittajista, tuotevalinnoista, laatuasioista, jne.
SERVIISI-projektin haasteet Kehittää hankintatoimen ulkoistuspäätöksentekoa avustavia malleja ja kriteeristöjä. Sekä lisäksi kehittää ja perustella logistiikan yleisiä ulkoistusmalleja. Hankintatoimen ulkoistuksen mahdollisuuksiin ja järkevyyteen vaikuttaa mm.: Hankittavan materiaalivirran liittymä tuotannonohjausprosessiin. Muun kuin hankintatoimen organisaation liittymä materiaalivirtaan (myynti, tuotesuunnittelu, jälkimarkkinointi, tehdas, jne.). Esim. tuotesuunnittelun ja valmistuksen yhteistyö. Hankintaosaston omat toiminnan kustannukset verrattuna ulkopuolisen palveluyhtiön vastaaviin kustannuksiin. Ulkopuolisen palveluyhtiön vaikutus tuotteiden hintaan, laatuun ja toimituskykyyn Oman hankintaorganisaation ja ulkopuolisen palveluyhtiön innovatiivisuus ja toiminnan kehityskyky.