Kirjallisten töiden ohje

Kirjallisten töiden ohje 2015

2 SISÄLTÖ SISÄLTÖ... 2 1 JOHDANTO... 3 2 KIRJALLISTEN TÖIDEN ULKOASU... 5 2.1 Tekstin asetukset ja muotoilu... 5 2.2 Kuviot, kuvat, taulukot ja kaavat... 6 2.3 Luetelmat... 10 2.4 Alaviitteet... 11 2.5 Merkit ja merkitsemistavat... 11 2.6 Nimiösivu... 12 2.7 Tiivistelmä ja vieraskielinen tiivistelmä... 13 2.8 Esipuhe... 14 2.9 Sisällysluettelo... 14 2.10 Lähteet ja liitteet... 15 3 LÄHTEIDEN KÄYTTÖ JA TEKSTIVIITTEET... 17 3.1 Lähteiden käyttö... 17 3.2 Tekstiviitteiden merkitseminen... 19 4 LÄHDELUETTELON LAATIMINEN... 27 4.1 Yleisohjeita... 27 4.2 Painetut lähteet... 28 4.3 Julkaisut joilla ei ole henkilötekijää... 30 4.4 Julkaisemattomat lähteet... 30 4.5 Verkkolähteet... 32 LÄHTEET... 38

3 1 JOHDANTO Kirjoittaminen ja varsinkin kirjoitustyössä alkuun pääseminen voi tuntua vaikealta. Kirjoittamisen aloittamista ja työn etenemistä voi helpottaa hyvällä suunnittelulla. Suunnittelun lähtökohtana voi pitää sitä, että työtä ei tarvitse kirjoittaa järjestyksessä alusta loppuun. Valmista jälkeä ei yleensä synny heti ensi yrittämällä. Kirjoittamisen voikin mieltää askel askeleelta eteneväksi prosessiksi, jossa on useita eri vaiheita. Tällaista työskentelytapaa nimitetään prosessikirjoittamiseksi (ks. esim. Kankaanpää & Piehl 2011, 29 34). Kirjoitusprosessin keskeisiä työvaiheita ovat suunnittelu ja luonnostelu, kirjoittaminen, muokkaaminen ja viimeistely. Suunnittelu- ja luonnosteluvaiheen aikana päähuomio kiinnitetään aihetta koskevan tiedon keruuseen, aiheen rajaamiseen ja jäsentämiseen. Suunnitelmia voi laatia esim. mind map -tekniikalla. Tässä vaiheessa mietitään työn päälukuja, niiden sisältöä ja otsikointia. Eri lähteistä löytyneet tiedot sekä erilaiset ideat ja ajatukset kannattaa kirjata muistiin systemaattisesti lähdetietoineen. Luonnosteluvaiheessa ei kannata liikaa takertua tekstin muotoseikkoihin, vaan keskittyä siihen, että saa keskeiset asiat ja ideat jäsennetyiksi ja alustavasti esitetyiksi. Kirjoitustyön eri osia voi kirjoittaa vaiheittain ja päällekkäin. Jos jonkin osan kirjoittaminen ei suju, välillä voi kirjoittaa jotain muuta. Näin työ kuitenkin edistyy koko ajan. Vielä silloinkin, kun teksti vaikuttaa jo valmiilta, se yleensä vaatii vielä hiomista. Työstä saatu palaute on syytä hyödyntää. Valmiin tekstin muokkaaminen ja viimeistely vie aikaa ja vaatii kärsivällisyyttä, mutta se parantaa lopputulosta. Kirjallisissa töissä tulee noudattaa asiatyyliä. Kielen pitää olla selkeää, ymmärrettävää ja kieliasultaan virheetöntä. Puheilmauksia ei saa käyttää. Esitetyt väitteet on perusteltava ja keskeiset käsitteet määriteltävä. On huolehdittava myös siitä, että käsitteitä käytetään johdonmukaisesti määrittelyjen mukaisessa merkityksessä. Tekstin tulee edetä johdonmukaisesti asiasta toiseen. Lauseiden ja kappaleiden tulee liittyä luontevasti ja kiinteästi toisiinsa, jotta lukijan on helppo seurata kirjoittajan ajatuksenjuoksua. Kirjoitettaessa tulee muistaa, että tekstin lukija ei ole perillä

4 asioiden välisistä yhteyksistä tai kirjoittajan näkökulmista, ja siksi ne on esitettävä tekstissä. Tekstin aikamuotojen käytössä on tärkeää olla johdonmukainen. Tutkimuksen kulusta raportoitaessa käytetään yleensä imperfektiä. Ohjeistusta aikamuotojen käytöstä saa esim. Hirsjärven, Remeksen ja Sajavaaran (2009) kirjasta. Kieliasultaan huono kirjallinen työ leimaa helposti koko työn huonoksi, vaikka se muuten olisi hyvä. Tästä syystä kirjoittamiseen kannattaa panostaa. Hyviä ohjeita kirjoittamiseen ja kielenhuoltoon saa mm. tämän ohjeen lähdeluettelossa mainituista kirjoista. Tutustumisen arvoinen on myös verkosta löytyvä Kirjoittajan ABCkortti (2006), joka oppimateriaalin lisäksi sisältää myös erilaisia testejä.

5 2 KIRJALLISTEN TÖIDEN ULKOASU 2.1 Tekstin asetukset ja muotoilu Kirjallisten töiden tekemisessä kannattaa käyttää kirjallisten töiden mallipohjaa. Siihen on asetettu kaikki muotoilut valmiiksi. Marginaalit ja tekstin asettelu. Sivun marginaalit asetetaan seuraavasti: vasen reuna 4 cm, oikea reuna 1,5 cm sekä ala- ja yläreuna kumpikin 2,5 cm. Teksti kirjoitetaan alkaen vasemmasta reunasta, ns. vasensuora-periaatteen mukaisesti, jolloin kaikki rivit alkavat samasta kohdasta ilman sisennyksiä. Tekstin molemmat reunat tasataan. Teksti tavutetaan automaattisesti. Liitteissä ei tarvitse noudattaa edellä mainittuja marginaaleja ja tekstin asettelua, mikäli se on hankalaa. Lähdeluettelon asetukset tulevat mallipohjan mukaisesti. Fontit. Teksti kirjoitetaan fontilla Arial. Tekstin pistekooksi asetetaan 12. Lukujen pääotsikot kirjoitetaan isoin kirjaimin fontilla 14 ja alaotsikot pienillä kirjaimilla fontilla 12. Sekä pää- että alaotsikot lihavoidaan itse tekstissä, mutta niitä ei lihavoida sisällysluettelossa. Fonttikoot ja lihavoinnit on määritelty mallipohjan tyyleihin OmaOts1, OmaOts2 ja OmaOts3. Tekstissä voidaan käyttää myös lihavointeja ja kursivointeja, mikäli ne ovat tarpeen joidenkin asiasisältöjen korostamisessa. Nämä tehostukset voivat kuitenkin menettää merkitystään liiallisesti käytettyinä. Tekstinkäsittelyohjelmassa lihavoinnit tehdään merkkityylillä Voimakas ja kursivoinnit merkkityylillä Korostus. Rivinvälit ja kappalejako. Teksti ja sisällysluettelo kirjoitetaan rivinvälillä 1,5. Tiivistelmä, kuvio- ja taulukkoselosteet sekä lähdeluettelo kirjoitetaan rivinvälillä 1. Lähdeviite päättyy pisteeseen. Jos viite päättyy verkko-osoitteeseen, loppuun ei laiteta pistettä. Lyhyet suorat lainaukset merkitään lainausmerkkien sisään. Jos lainaus on pitkä, se sisennetään ja kirjoitetaan rivinvälillä 1. Sisennetyissä lainauksissa ei käytetä lainausmerkkejä. Lainausten muotoiluun käytetään tyyliä OmaLainaus.

6 Kappaleet erotetaan toisistaan yhtä tyhjää riviä vastaavalla välillä. Sopiva väli on asetettu valmiiksi tyyliin OmaLeipä. Tekstikappaleen jälkeen ennen seuraavaa otsikkoa jätetään kahta tyhjää riviä vastaava tila. Väli on asetettu pohjan tyyleihin OmaOts2 ja OmaOts3. Sivu ei saa loppua otsikkoon, ja päälukujen tulee alkaa kokonaan uudelta sivulta. Esikatselun avulla voi tarkistaa ennen tulostusta, että sivutus on kohdallaan. Otsikointi. Otsikot numeroidaan hierarkkisesti. Otsikkotasoja ei saa olla enempää kuin kolme, esimerkiksi 3, 3.1 ja 3.1.1. Samantasoisia alaotsikoita tulee aina olla vähintään kaksi. Jos siis työssä on esim. alaotsikko 2.1, siinä on oltava myös alaotsikko 2.2. Otsikon numeroiden väliin tulee piste. Pistettä ei täten merkitä otsikkonumeron loppuun eikä myöskään ainoan numeron loppuun. Automaattinen otsikkonumerointi on asetettu mallipohjan tyyleihin OmaOts1, OmaOts2 ja Oma- Ots3. Kappaleotsikko. Laajoissa luvuissa voidaan käyttää myös kappaleotsikoita selventämään sisältöä. Kappaleotsikko päättyy pisteeseen. Sitä ei numeroida eikä merkitä sisällysluetteloon. Kappaleotsikko maalataan ja valitaan tekstille merkkityyli Lihavoitu tai Voimakas. Teksti jatkuu sen jälkeen samalta riviltä. Sivunumerointi. Sivunumero merkitään sivun oikeaan yläreunaan. Sivunumerointi aloitetaan ajatuksellisesti nimiösivulta eli siltä sivulta, jossa on työn tekijän nimi ja työn nimi. Nimiösivu on siis työn ensimmäinen sivu, mutta nimiösivulle ei merkitä sivunumeroa. Sivunumerointi tulee näkyviin vasta sivusta 2 lähtien. Sivunumerointi on asetettu valmiiksi mallipohjaan. Liitteisiin ei merkitä juoksevaa sivunumerointia. Liitteiden numeroinnista on erilliset ohjeet luvussa 2.10 sekä mallipohjassa. 2.2 Kuviot, kuvat, taulukot ja kaavat Tekstiä voidaan elävöittää ja havainnollistaa kuvioiden, kuvien, taulukoiden ja kaavojen avulla. Näillä havainnollistamiskeinoilla voi korostaa työn keskeisiä sisältöjä. Suunnitteluprosessia kuvattaessa tai kuva-analyysejä tehtäessä piirrokset, luonnokset, mallinnukset ja valokuvat ovat olennainen osa raporttia. Kuvioiden, kuvien ja taulukoiden sisältämää tietoa käsitellään myös itse tekstissä, jossa tulee olla

7 viittaus ko. kuvioon, kuvaan tai taulukkoon. Käsittelyn tulee olla luonteeltaan tulkitsevaa eikä pelkästään kuvioiden, kuvien ja taulukoiden tietosisältöä toistavaa. Värejä voidaan käyttää työn elävöittämisessä ja tietosisällön esilletuomisessa. Mikäli värejä käytetään, pitää tietosisältö on ymmärrettävissä myös mustavalkoisena. Kuviot tai taulukot voidaan kehystää tai jättää kehystämättä, kunhan valittua käytäntöä noudatetaan säännönmukaisesti. Jos kuvia, kuviota ja taulukoita on paljon, niistä on suositeltavaa tehdä sisällysluetteloon erillinen kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo. Tarkempi ohjeistus kuvien, kuvioiden ja taulukoiden merkitsemisestä sisällysluetteloon annetaan luvussa 2.9. Kuviot ja kuvat. Kuvioita ovat esim. viiva-, pystypylväs-, vaakapylväs- ja piirakkakuviot sekä kartat ja piirrokset. Valokuvat nimetään kuviksi. Kuvioiden ja kuvien ryhmään kuuluvat siis kaikki muut havainnollistamiskeinot paitsi taulukot. Piirroksia ja kuvia voi sähköisesti käyttää, jos siihen on tekijän antama lupa tai on tekijänoikeus käytettävään kuva-aineistoon (esim. omat kuvat ja piirrokset). Kopioston kulloinkin voimassa olevasta skannauksen ja Internetissä olevan aineiston käytön digiluvasta tiedotetaan ja siitä on lisätietoa SeAMK:n Intrassa. Kopioston digiluvalla ei saa kuitenkaan kopioida tai skannata sellaista aineistoa, jonka kopioinnin ja käytön oikeudenomistaja on kieltänyt. Tämän ohjeen lähdeluettelossa on mainittu muutamia perusteellisia verkkolähteitä kuvioiden, kuvien, kuvakollaasien yms. tekijänoikeuksista (Operight, [viitattu 1.7.2015]; Taideyliopistojen tekijänoikeuspalvelu 2012; Toikkanen 2012). Kuvia voi vapaasti ottaa sellaisista lähteistä, joissa on selvästi ilmaistu, että ne ovat tekijänoikeusvapaita. Jos on mainittu, että aineisto on julkaistu ns. Creative Commons -oikeudenluovutuksin, on kuva-aineisto yleensä käytettävissä. CCoikeuksien määrittely on kuitenkin hyvä tarkistaa vielä erikseen. Lisätietoa CClisenssin sallimista oikeuksista löytyy Creative Commons Suomi -sivuilta ja Creative Commons -lisensointi opinnäytetöissä -ohjeesta. Myös kuvakollaaseihin, jotka on koottu tekijänoikeuden alaisesta materiaalista, tarvitaan pääsääntöisesti kaikkien sen yksittäisten osien, teosten, tekijänoikeuden

8 haltijoiden lupa (ks. edell. kappale) tai käytettävän aineiston on oltava Kopioston digiluvan piirissä. Kuviot ja kuvat numeroidaan juoksevasti omiksi sarjoikseen ja otsikoidaan. Kuvioihin ja kuviin merkitään myös lähdeviite ja lähde merkitään lähdeluetteloon. Lähdeviitteet merkitään tyylillä OmaKuvaLähde. Seliteteksti eli kuvion tai kuvan numero, otsikko ja lähdeviite kirjoitetaan kuvion tai kuvan alapuolelle rivivälillä 1 ja tekstin loppuun tulee piste (Kuvio 1). Kuvioiden ja kuvien juokseva numerointi onnistuu helpoiten tekstinkäsittelyohjelman omilla toiminnoilla. Kuvio 1. Innovaatiotoimien yleisyys teollisuudessa ja palveluissa 2006 2008, osuus innovaatiotoimintaa harjoittaneista (Innovaatiotoimien yleisyys 2010). Taulukot. Taulukoiden avulla esitetään yleensä numeromuodossa olevaa tietoa. Myös sanallista tietoa sisältäviä taulukoita voidaan laatia. Taulukot numeroidaan juoksevasti ja otsikoidaan. Juokseva numerointi ja seliteteksti voidaan lisätä tekstinkäsittelyohjelman omalla toiminnolla. Taulukon seliteteksti eli taulukkoseloste merkitään taulukon yläpuolelle. Taulukoihin merkitään myös lähdeviite ja lähde merkitään myös lähdeluetteloon. Tauluko numero, seliteteksti ja lähdeviite kirjoitetaan rivivälillä 1 ja tekstin loppuun tulee piste. Taulukon lähde merkitään tyylillä OmaTaulLähde. (Taulukko 1.)

9 Taulukko 1. Palkansaajien ansiotasoindeksi 2005=100 työnantajasektoreittain ja palkkausmuodoittain (Palkansaajien ansiotasoindeksi 2010). Sama asia voidaan usein kertoa sekä kuvion että taulukon avulla. Esitysmuodonvalintaa kannattaa harkinta. Kuvioiden ja taulukoiden otsikot tulee laatia niin, että lukijan ei tarvitse perehtyä varsinaiseen tekstiin ymmärtääkseen taulukon tai kuvion tietosisällön. Lisätietoja kuvioiden ja taulukoiden laatimisesta saa esim. Hirsjärven ym. (2009) sekä L. ja J. Karjalaisen (2009) teoksista. Kaavat. Kaavat numeroidaan erikseen juoksevasti raportin alusta loppuun. Kaavan numero ilmoitetaan suluissa kaavan oikealla puolella. Kaavat ja selittävät symbolit sisennetään siten, että kaikki kaavat ja selittävien symbolien luettelot alkavat samasta kohdasta. Seuraava esimerkki havainnollistaa kaavan asettelua tekstiin. Katon lumikuorma s määritetään kaavalla s C C s, (23) i e t k missä i on lumikuorman muotokerroin s k on maassa olevan lumikuorman ominaisarvo C e on tuulensuojaisuuskerroin (1,0 tai 0,8) C t on lämpökerroin, jonka arvo on tavallisesti 1,0

10 Tekstissä ao. kaavan viitataan seuraavasti: Katon lumikuorma lasketaan kaavasta (23), mihin 2.3 Luetelmat Luetelmilla voidaan havainnollistaa monikohtaista asiaa ja edistää tekstin silmäiltävyyttä. Seuraavassa on esitetty joitakin luetelmien tekemisen perussääntöjä. Luetelmien tekemiseen voi perehtyä tarkemmin esimerkiksi Iisan, Oittisen ja Piehlin (2006) Kielenhuollon käsikirjan avulla. Luetelma koostuu johdantolauseesta ja luetelmakohdista. Luetelmakohtien pitää sopia johdantolauseen jatkoksi, ja niiden pitää olla samanmuotoisia. Luetelman osat voivat olla johdantolauseen kanssa samaan virkkeeseen kuuluvia, pienaakkosilla aloitettavia osia (esimerkki 1) tai kokonaisia virkkeitä (esimerkki 2). Luettelon voi aloittaa tyylillä OmaLuetteloOtsikko, jota seuraa tyyli OmaLuettelo. Esimerkki 1. Opinnäytetyön osia ovat nimiösivu tiivistelmä vieraskielinen tiivistelmä sisällysluettelo tekstiosa lähteet liitteet. Numeroituja eli järjestettyjä luetelmia tarvittaessa käytetään tyyliä OmaNumeroitu luettelo. Tällöin numerointi saadaan automaattisesti, kuten alla olevassa esimerkissä. Esimerkki 2. Opinnäytetyön kirjoitusprosessi alkaa seuraavilla vaiheilla: 1. Luonnostellaan työn pääluvut. 2. Kerätään ideoita ja jäsennetään niitä esimerkiksi mind map -tekniikalla. 3. Kirjoitetaan työtä vaiheittain ja päällekkäin.

11 4. Jos jonkin osan kirjoittaminen ei suju, siirrytään toiseen osaan. 5. Hankitaan työstä palautetta ja muokataan tekstiä sen mukaisesti. 2.4 Alaviitteet Alaviitteellä tarkoitetaan sivun alareunassa olevaa tekstin asian, ilmauksen tai sanan selittävää ja tarkentavaa huomautusta. Huomautus voi olla esim. lyhenteen selitys, käytetyn ilmauksen käännös tai muu tarkentava lisätieto. Alaviitteitä kannattaa käyttää kuitenkin hyvin harkiten. Alaviitteeseen viitataan tekstissä yläindeksinä olevalla numerolla 1. Varsinainen alaviite erotetaan tekstistä vaakaviivalla ja aloitetaan yläindeksin numerolla. Alaviite kirjoitetaan tekstiä pienemmällä fontilla. Alaviitteet lisätään toiminnolla Viittaukset Lisää alaviite, jolloin kaikki asettelut ja muotoilut tulevat automaattisesti. 2.5 Merkit ja merkitsemistavat Yhdysmerkki. Yhdysmerkkiä eli lyhyttä viivaa käytetään nimensä mukaisesti pääasiassa yhdyssanoissa. Yhdysmerkki kuuluu seuraavantyyppisiin ilmauksiin: MAP-standardi tuotanto- ja jakelujärjestelmä kokonaisinduktanssi ja -vastus. Yhdysmerkki on kiinni sanassa. Jos yhdyssanan alkuosaan kuuluu kaksi tai useampia erilleen kirjoitettuja sanoja (tai lukuja), yhdysmerkin edellä on väli: Mobile Application Part -standardi teknikosta insinööriksi -koulutus ACS 600 -taajuusmuuttaja deoksiribonukleiinihappo (DNA) -molekyyli. Ajatusviiva. Ajatusviivana käytetään viivaa, joka on yhdysmerkkiä pidempi viiva. Ajatusviivaa käytetään seuraavanlaisissa rajakohtailmauksissa: 1 Alaviitteiden numeroina käytetään arabialaisia numeroita 1, 2, 3, jne.

12 5 6 %:n suuruinen 30 40 astetta 26.5. 29.5. Hirsjärvi ym. 2009, 110 116. Jos käytettävissä ei ole pitkää viivaa, voi käyttää lyhyttä viivaa niin, että sen molemmilla puolilla on välilyönti. Huomaa kuitenkin ajatusviivan ja yhdysmerkin käyttö seuraavissa kohdissa: 20 25-vuotiaat (tai: 20-25-vuotiaat) Suomi Ruotsi-maaottelu (tai: Suomi - Ruotsi-maaottelu). Luonnontieteellisissä ja teknisissä teksteissä voidaan lukujen välissä käyttää myös kolmea pistettä, varsinkin, jos sekaannuksen vaara on olemassa: 10 15 celsiusastetta (tai: 10 15 ºC). Miinusmerkkinä käytetään ajatusviivaa (ei yhdysmerkkiä). Numerot. Luku on erotettava mittayksiköstä ja symbolista, esim. 200. Luku ja lyhenne on pidettävä samalla rivillä (ellei sovi, kirjoitetaan yksikkö sanana). Nelinumeroiset ja suuremmat luvut ryhmitellään lopusta lukien kolmen numeron ryhmiin, esim. 8 245 760. Luvun desimaaliosa ryhmitellään kolmen numeron ryhmiin desimaalipilkusta alkaen, esim. 2,567 25. 2.6 Nimiösivu Nimiösivuksi kutsutaan sitä sivua, jossa ovat työn tekijän nimi tai nimet, työn nimi ja muut ohjeistetut tiedot. Nimiösivua voi käyttää harjoitus- ja projektitöissä tarpeen mukaan. Opinnäytetyössä pitää aina olla nimiösivu. Nimiösivu on ohjeistettu kirjallisten töiden mallipohjassa. Harjoitustöiden ja opinnäytetyön nimien tulisi olla mahdollisimman lyhyitä ja ytimekkäitä, mutta kuitenkin työn sisältöä hyvin kuvaavia. Työn nimeä voidaan tarvittaessa täydentää alaotsikolla.

13 2.7 Tiivistelmä ja vieraskielinen tiivistelmä Opinnäytetyössä tulee olla sekä suomenkielinen että vieraskielinen tiivistelmä. Tiivistelmässä käytetään tyyliä OmaTiivistelmä. Tiivistelmien mallipohjat on sisällytetty kirjallisten töiden mallipohjaan. Tiivistelmäsivun alkuun tulevat opinnäytetyötä koskevat bibliografiset tiedot: koulutusyksikkö, tutkinto-ohjelma, mahdollinen suuntautumisvaihtoehto, tekijä(t), työn nimi, ohjaaja, vuosi, raportin sivumäärä (ilman liitteitä) ja liitteiden lukumäärä. Tiivistelmä tulee laatia niin, että lukija saa kokonaiskuvan työstä. Tiivistelmä ei ole sama kuin työn johdanto tai johtopäätökset, vaan itsenäinen esitys työn keskeisestä sisällöstä. Siinä kerrotaan, mitä on tutkittu, mihin tutkimuksella on pyritty, millaisia menetelmiä on käytetty ja millaisiin tuloksiin on päädytty. Tiivistelmän perusteella lukija voi esimerkiksi päättää, tutustuuko hän työhön tarkemmin. Tiivistelmä kirjoitetaan täydellisin virkkein. Tiivistelmän pituus on n. 200 sanaa ja sen tulee mahtua yhdelle sivulle. Tiivistelmässä voidaan käyttää kappalejakoa, jos se on luettavuuden kannalta tarpeen. Tekstin persoonana käytetään passiivia tai yksikön ensimmäistä tai kolmatta persoonaa. Aikamuodoksi soveltuu parhaiten imperfekti. Preesensiä voidaan kuitenkin käyttää silloin, kun esitetään yleispäteviä tuloksia tai johtopäätöksiä. Tiivistelmäsivun loppuun tulee luettelo työn sisältöä kuvaavista avainsanoista. Avainsanat kirjoitetaan peräkkäin pilkulla eroteltuna. Avainsanat valitaan Yleisestä suomalaisesta asiasanastosta eli YSA:sta. Avainsanat voivat olla myös muita työn sisältöä kuvaavia sanoja, joiden valinnassa kannattaa käyttää erikoisalojen sanastoja. Vieraskielinen tiivistelmä laaditaan yleensä englanniksi (abstract). Vieraskielisen tiivistelmän kirjoittamisessa noudatetaan samoja periaatteita kuin suomenkielisen tiivistelmän laadinnassakin. Teksti ei kuitenkaan saa olla sanatarkka käännös suomenkielisestä tiivistelmästä, vaan se on kirjoitettava kyseiselle kielelle luonteenomaisin ilmauksin.

14 Mikäli opinnäytetyö kirjoitetaan muulla kuin suomen kielellä, työstä tulee tehdä myös suomenkielinen tiivistelmä, joka sijoitetaan opinnäytetyön alkuun työssä käytetyllä kielellä tehdyn tiivistelmän ja mahdollisen englanninkielisen tiivistelmän jälkeen. Työhön voi halutessaan liittää myös suomenkielisen yhteenvedon (5 10 sivua), joka sijoitetaan työn loppuun ennen lähdeluetteloa. Suomenkielinen yhteenveto voi olla hyödyllinen, jos haluaa työlleen lisää tunnettuutta suomenkielisen lukijakunnan joukossa. 2.8 Esipuhe Esipuhe ei ole tarpeen ilman erityistä syytä. Esipuheessa voi esimerkiksi kiittää työn valmistumiseen merkittävästi vaikuttaneita henkilöitä ja yhteisöjä. Opinnäytetyöt ovat aina julkisia asiakirjoja, mutta niihin voi sisältyä salassa pidettäviä osia. Esipuheessa voi kertoa näistä työn mahdollisesti sisältämistä salassa pidettävistä tiedoista tai osista. Esipuhe kirjoitetaan erilliselle sivulle. Teksti on luontevinta kirjoittaa ensimmäisen persoonan mukaisessa muodossa. 2.9 Sisällysluettelo Sisällysluettelo sijoitetaan työhön tiivistelmien ja mahdollisen esipuheen jälkeen. Kirjallisten töiden mallipohjassa sisällysluettelon asetukset ovat valmiina ja sisällysluetteloa voi päivittää sitä mukaa kuin työ etenee. Kuvaotsikkoluettelon ja taulukko-otsikkoluettelon päivittäminen onnistuu sisällysluettelon tapaan. Sisällysluettelon otsikoksi kirjoitetaan SISÄLTÖ, jonka jälkeen tulevat seuraavat numeroimattomat otsikot tässä järjestyksessä: Opinnäytetyön tiivistelmä, Thesis abstract, Esipuhe, SISÄLTÖ, Käytetyt termit ja lyhenteet, Kuvio- ja taulukkoluettelo, Erikoismerkit. Kaikkien edellä mainittujen otsikoiden käyttö ei ole välttämätöntä. Myös muita otsikoita voi käyttää tarpeen mukaan. Sisällysluettelon pääotsikot kirjoitetaan isoin kirjaimin fontilla 14 ja alaotsikot pienin kirjaimin fontilla 12.

15 Mikäli työssä on vain muutama kuvio tai taulukko, niitä ei merkitä erikseen sisällysluetteloon eikä niistä tehdä erillistä kuvio-, kuva- tai taulukkoluetteloa. Jos taulukoita, kuvioita ja kuvia sen sijaan on paljon, niistä tehdään luettelo sisällysluetteloa seuraavalle erilliselle sivulle. Luetteloon merkitään taulukon tai kuvion numero ja nimi sekä sivunumero, esim. "KUVIO 1. Kuvion nimi. Myöskään lyhenteistä, erikoismerkeistä tai -termeistä ei tehdä erillistä luetteloa, jos niitä on vain vähän. Työn varsinainen sisältö jäsennetään hierarkkisesti päälukuihin ja alalukuihin, jotka numeroidaan. Jokaisen otsikon kohdalle merkitään se sivunumero, josta kyseinen luku alkaa. Sisällysluettelon avulla lukija pystyy nopeasti hahmottamaan työn rakenteen, käsiteltävien asioiden keskinäiset suhteet ja jäsentelyn loogisuuden sekä kunkin asiakokonaisuuden laajuuden. Alalukujen otsikot sisennetään porrastaen siten, että alemmanasteisten lukujen otsikot alkavat edellisen rivin otsikon alkukirjaimen kohdalta kuten mallipohjaan on määritelty. Työssä ei saa olla yksinäisiä alalukuja. Jos esim. on alaluku 2.1, on oltava myös alaluku 2.2. Samanasteisia alalukuja on siis aina oltava vähintään kaksi. Viimeiseksi sisällysluetteloon tulevat lähteet ja liitteet. Otsikoita lähteet ja liitteet ei numeroida. Niiden otsikoinnissa käytetään mallipohjan tyyliä OmaOts0. Lähdeluettelon alkamissivu merkitään näkyviin. 2.10 Lähteet ja liitteet Työssä käytetyistä lähteistä tehdään aakkosjärjestyksessä oleva lähdeluettelo. Lähdeluettelon laatimisesta annetaan ohjeistus luvussa 4. Liitteet täydentävät varsinaista tekstiä. Jokaiseen liitteeseen on oltava viittaus tekstissä. Liiteaineisto sijoitetaan työhön lähdeluettelon jälkeen. Liitteeksi voidaan laittaa sellaista materiaalia, joka selventää työtä ja tarjoaa lukijalle tarpeellista lisäinformaatiota, mutta jota ei ole tarkoituksenmukaista sijoittaa itse tekstiin. Liiteaineistoksi voidaan laittaa esim. aineistonkeruulomakkeet ja niihin liittyvät saatekirjeet sekä työhön liittyviä asiakirjoja, kuvia ja kaavioita. Kun kuvataan suunnitteluprosessia tai tehdään kuva-analyysiä, piirrokset, luonnokset, mallinnukset ja valo-

16 kuvat ovat yleensä tekstin yhteydessä (vrt. luku 2. 2). Kuvakollaaseissa käytetyt lähteet, joista kuvamateriaali kollaaseihin on koottu, listataan erikseen varsinaisen lähdeluettelon jälkeen Kuvakollaasien lähteet -otsikon alle. Varsinaisia liitesivuja edeltää otsikkosivu LIITTEET. Se on työn viimeinen juoksevasti numeroitu sivu. Tällä sivulla luetellaan liitteet numerojärjestyksessä otsikoineen: Liite 1. Liitteen otsikko Liite 2. Liitteen otsikko Liitteet numeroidaan juoksevasti siinä järjestyksessä kuin niihin tekstissä viitataan. Liitteet otsikoidaan, esim. Liite 1. Liitteen otsikko. Liitteen otsikko laitetaan liitesivun vasempaan yläreunaan. Jokaisen liitteen sivunumerointi alkaa ykkösestä, sivunumeron jälkeen lisätään sulkeisiin liitteen sivumäärä, esim. 1(3), 2(3), 3(3). Liitesivuihin ei merkitä juoksevia sivunumeroita. Numerointi on ohjeistettu tarkemmin kirjallisten töiden mallipohjassa.

17 3 LÄHTEIDEN KÄYTTÖ JA TEKSTIVIITTEET 3.1 Lähteiden käyttö Lähteiden käyttö on keskeinen osa erilaisten harjoitus- ja projektitöiden sekä opinnäytetyön tekemistä. Lähteet voivat olla esim. ammatti- ja tutkimuskirjallisuutta, ammatillisten ja tieteellisten aikakauslehtien artikkeleita, säädösaineistoa, standardeja, opinnäytetöitä, haastatteluja, sähköpostiviestejä, erilaisista verkkolähteitä ja vaikkapa jonkin organisaation sisäisiä dokumentteja. Näitä erilaisia tiedonlähteitä tarvitaan esimerkiksi käsitteiden määrittelyyn, teoreettisen viitekehyksen rakentamiseen, aikaisempien tutkimustulosten selville saamiseen ja niiden vertailuun sekä esimerkiksi opinnäytetyön tutkimusmenetelmien valintaan. Lähteitä ei pidä sekoittaa systemaattisesti jollakin menetelmällä analysoitavaan tutkimusaineistoon. Lähteitä tulee käyttää niin, että työstä ei muodostuisi eri lähteistä kerättyjen tiedonmurusten sirpalemainen referaattikokoelma. Hyvä tiedonlähteiden käyttäjä arvioi, vertailee ja kommentoi eri lähteistä löytyneitä ja tarkastelee niitä oman työnsä tavoitteen ja tutkimusongelman näkökulmasta. Lähteiden käyttöön ja lähdekritiikkiin opastavat mm. Mäkisen (2005), Kniivilän, Lindblom-Ylänteen ja Mäntysen (2007) sekä Hirsjärven ym. (2009) teokset. Lähteiden käyttö vaatii siis arvioivaa ja vertailevaa otetta. Lähteiden käytössä tarvitaan hyvää tiedon arviointikykyä, jonka oppiminen onkin yksi keskeisistä oppimistavoitteista ja yksi ammatillisen kasvun osa-alueista. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota siihen, kuinka luotettavaa, kattavaa ja oleellista jokin tieto on ja miten sitä voi omassa työssä soveltaa. On varsin vaikeaa yksiselitteisesti määritellä, millainen on hyvä ja luotettava lähde. Lähteen arvioinnissa tulee kiinnittää huomiota esim. seuraaviin seikkoihin: kirjoittajan tunnettuus ja tuotannon laajuus tiedon taustayhteisö (julkinen organisaatio, yritys, yhdistys jne.) julkaisijan tunnettuus ja maine haastateltavan asiantuntemus ja kokemus

18 lähteen ajantasaisuus ja tuoreus (huom. kuitenkin klassikot) objektiivisuus (esim. ideologiset sitoumukset, kaupalliset intressit) tiedon alkuperäisyys (vrt. sekundaariset eli toissijaiset tiedonlähteet) lähdeluettelon laadukkuus. Kun käytetään verkosta vapaasti löytyviä lähteitä, lähdekritiikin merkitys ja edellä mainittujen seikkojen arvioiminen korostuu entisestään. Esim. Wikipediaa ei pidetä luotettavana lähteenä. Lähdeviitteiden avulla kirjoittaja ilmaisee, mitä lähteitä hän on työssään käyttänyt. Ne osoittavat, milloin on kyse kirjoittajan omasta ajattelusta ja milloin on kyse tiedosta, joka on saatu muualta. Tekstistä tulee siis koko ajan käydä ilmi, mikä on kirjoittajan omaa osuutta ja mikä on käytettyihin tiedonlähteisiin perustuvaa tekstiä. Lähteiden ilmoittamatta jättäminen on tekijänoikeusrikos. Opinnäytetyöt tarkistetaan plagioinninesto-ohjelma Urkundin avulla. Urkund-ohjelma tekee tekstivertailun ja antaa raportin, josta opettaja tulkitsee mahdollisen lähteiden luvattoman lainauksen. Urkund-tarkistuksen menettelytavat ja opiskelijan ohje löytyvät SeAMK:n Intrasta. Vaikka lähdeviitteiden käyttö on keskeistä tutkimuskirjoittamisessa, yleisesti tunnettuihin faktoihin ja loogisesti pääteltävissä oleviin asioihin viittaaminen ei kuitenkaan edellytä viittausmerkintää. Tunnettuja faktoja ovat esim. Suomen liittyminen Euroopan Unioniin vuonna 1995 tai se, että ilmastonmuutokset ovat herättäneet vilkasta keskustelua maailmanlaajuisesti. Lähdeviitteiden merkitsemistapoja on useita, esim. tekstiviitteet ja alaviitteet. Merkitsemistapa vaihtelee tieteenaloittain ja oppilaitoksittain. Seinäjoen ammattikorkeakoulussa käytetään Harvardin nimi-vuosi -järjestelmään perustuvaa käytäntöä, jossa käytetyt lähteet merkitään tekstiviitteillä. Seuraavassa kappaleessa on ohjeita ja esimerkkejä tekstiviitteiden tekemisestä.

19 3.2 Tekstiviitteiden merkitseminen Tekstiviitteet ohjaavat lukijan lähdeluetteloon, josta löytyvät tiedonlähdettä koskevat tarkat julkaisutiedot. Tekstiviitteiden ja lähdeluettelon on vastattava toisiaan. Jokaisen tekstissä viitatun lähteen tulee löytyä lähdeluettelosta täsmälleen samassa muodossa sen sanan kohdasta, joka tekstiviitteeseen on kirjoitettu ja jokaisesta lähdeluettelossa olevasta lähteestä tulee olla viittaus tekstissä. Toissijaisia lähteitä (lähteen lähteitä, sekundäärisiä lähteitä) käytettäessä merkitään sekä tekstiin että lähdeluetteloon myös alkuperäinen lähde. Tekstiviitteet ja lähdeluettelomerkinnät kannattaa tehdä sitä mukaa kun työ etenee. Niiden tekeminen jälkikäteen on erittäin työlästä. Lähteiden käytössä tulee muistaa, että lähteitä ei lainata suoraan, vaan niissä olevat asiat ja ajatukset esitetään omin sanoin. Suoria lainauksia voidaan käyttää vain poikkeustapauksissa. Suorien lainausten käyttö on hyväksyttävää esimerkiksi silloin, kun jokin asia on alkuperäisessä tekstissä ilmaistu niin hyvin, että sen muokkaaminen toiseen muotoon voi jopa vääristää sen asiasisältöä. Myös lakeja, asetuksia, direktiivejä ja standardeja voidaan lainata suoraan. Suorat lyhyet lainaukset kirjallisuudesta kirjoitetaan lainausmerkkien sisään. Jos lainaus on pitkä (neljä riviä tai pidempi), se sisennetään ja kirjoitetaan rivinvälillä 1. Sisennetyissä lainauksissa tai aineistositaateissa ei käytetä lainausmerkkejä. Lainausten muotoiluun käytetään tyyliä Lainaus. Viittaaminen voidaan tehdä joko tekijä- tai asiakeskeisesti. Viittaamisessa ja kirjoittamisessa on alakohtaisia painotuseroja ja molempia edellä mainittuja tapoja voidaan käyttää, myös rinnakkain. Saman tekstin sisällä asia- ja tekijäkeskeistä viittaamista käyttäen saadaan tekstiin myös tyylillistä vaihtelevuutta. Tekijäkeskeistä viittaamista suositellaan silloin, kun lähteestä kerrotaan tekijän tulkintaa tai subjektiivista kantaa. Tekijäkeskeisen viittaamisen runsas käyttö edustaa hyvää tutkimuskirjoittamista, koska se kertoo kirjoittajan kykenevän tutkimustiedon jäsentämiseen ja tiedon kriittiseen arviointiin. Viittaaminen tehdään ns. referointiverbejä, esim. kirjoittaa, esittää, toteaa, korostaa jne. käyttäen tai mukaansanan avulla, esim.

20 Koivula (2008, 123) korostaa konfliktien ennaltaehkäisemisen merkitystä. Koivulan (2008, 123) mukaan hyvä toimintatapa on, että Asiakeskeistä viittaamista voidaan käyttää, kun esitetään tosiasioita (esim. lait ja asetukset ja muut faktatiedot) tai kun halutaan korostaa lähteessä esitettyä asiaa. Tällöin tekstiviite on sulkeiden sisällä virkkeen tai tekstijakson perässä (Koivula 2008,123). Tätä viittaustapaa käytetään myös silloin, kun lukijalle esitellään otteita tutkimusaineistosta. Ennustavaa tutkimusta tehdään paljon talous- ja väestötieteissä (Koivula 2008, 123). Suomen pinta-ala merialueineen on 390 903 neliökilometriä (Maanmittauslaitos 2012). Mä, totanoin, olin ollu kuivilla kaks viikkoo, mut sit yks ilta mä lähin kattoon, tiätsä, oliks yhen raflan luona ketään tuttui. Pena ja Jakehan istu siäl yhel penkil, ja, totanoi, ne tarjos mulle ryypyt jallupullost, tiätsä. Et, totanoi, sit mä en niinku jaksanu herää duuniin seuraavana aamuna. (Haastateltava 13.) Viittaus koskee vain yhtä virkettä. Tekijäkeskeisessä viittaamisessa kirjoittajan nimi laitetaan tekstiin eikä sitä enää toisteta viitteessä. Sulkujen sisään merkitään vain lähteen julkaisuvuosi ja sivu(t). Koivulan (2008, 21) mukaan ennustavaa tutkimusta tehdään paljon talous- ja väestötieteessä. Asiakeskeisessä viittaamisessa viittaus sijoitetaan sulkuihin virkkeen sisään. Viittaus koostuu tekijän sukunimestä, lähteen julkaisuvuodesta ja viittauksen kohteena olevista sivuista. Kaikissa lähteissä, esim. www-lähteissä, ei aina ole sivunumeroita, joten niitä ei silloin voi merkitä. Ennustavaa tutkimusta tehdään paljon talous- ja väestötieteessä (Koivula 2008, 21).

21 Viittaus koskee useampaa virkettä. Tekijäkeskeisessä viittaamisessa tekstiin sisällytetään viittausta seuraaviin lauseisiin sellaisia ilmauksia, jotka selventävät lukijalle, että kyse on edelleen edellä annetusta tekstiviitteestä. Sama viittausmerkintä kattaa tällöin seuraavatkin virkkeet. Yhtenäinen viittausjakso päättyy kirjoittajan omaan tekstiin (esim. viittauksen kommentointiin), uuteen tekstiviittaukseen tai kappaleen loppuun. Kun asiakeskeisessä viittaamisessa halutaan viitata moneen virkkeeseen, se voidaan tehdä kahdella tavalla. Lähdeviittaus voidaan sijoittaa ensimmäisen virkkeen sisään sen loppuun, jolloin on varmistuttava siitä, että lukija ymmärtää seuraavienkin virkkeiden kuuluvan samaan lähteeseen (sidossanat). Toinen tapa on merkitä lähde usean virkkeen jälkeen niiden ulkopuolelle. Tällöin tekstiviite on itsenäisesti sulkeiden sisällä viimeisen virkkeen pisteen jälkeen. Viitemerkintään tulee piste ennen tekstiviitteen lopettavaa sulkumerkkiä. Seuraavassa on esimerkkejä useampaan virkkeeseen viittaamisesta sekä tekijä- että asiakeskeisesti: Tekijäkeskeinen viittaus (viittauksen jatkuvuudesta kertovat ilmaukset on kursivoitu): Asiakeskeinen viittaus: a. Rautanen (2009, 111) korostaa asiakasarvon keskeistä merkitystä aineettomien pääomien riskinhallinnassa ja johtamisessa. Hän katsoo markkinoinnin ja myynnin riskien olevan asiakkaan kokeman arvon osia tai ilmentymiä. a. Asiakasarvolla on keskeinen merkitys aineettomien pääomien riskinhallinnassa ja johtamisessa (Rautanen 2009, 111). Markkinoinnin ja myynnin riskit ovat tällöin asiakkaan kokeman arvon osia tai ilmentymiä. tai a. Asiakasarvolla on keskeinen merkitys aineettomien pääomien riskinhallinnassa ja johtamisessa. Markkinoinnin ja myynnin riskit ovat asiakkaan kokeman arvon osia tai ilmentymiä. (Rautanen 2009, 111.)

22 Tekijäkeskeinen viittaus: Asiakeskeinen viittaus: b. Eurooppalaisen standardin SFS-EN 1218-2+A1 (2009, kohta 5.1.3) mukaan käsin panostettavissa yhdistetyn syötön koneissa työstö saa käynnistyä työkappaleen avulla eikä automaattisesti. Standardissa esitetyn mukaisesti jokainen työkalun moottori on myös voitava käynnistää erikseen. Standardin mukaan vain ulkolaakereiden kanssa käytettäviksi suunniteltujen karojen käynnistys saa olla mahdollista vain, kun ulkolaakeri on asennettu paikalleen. b. Käsin panostettavissa yhdistetyn syötön koneissa työstö saa käynnistyä työkappaleen avulla eikä automaattisesti. Jokainen työkalun moottori on myös voitava käynnistää erikseen. Vain ulkolaakereiden kanssa käytettäviksi suunniteltujen karojen käynnistys saa olla mahdollista vain, kun ulkolaakeri on asennettu paikalleen. (SFS-EN 1218-2+A1 2009, kohta 5.1.3.) Tekijäkeskeinen viittaus: Asiakeskeinen viittaus: c. Osakeyhtiölain (L 21.7.2006/624) 2 luvun 1 :ssä säädetään, että yhtiön perustamiseksi on laadittava kirjallinen perustamissopimus, jonka kaikki osakkeenomistajat allekirjoittavat. Lain mukaan allekirjoittaessaan perustamissopimuksen osakkeenomistaja merkitsee perustamissopimuksesta ilmenevän määrän osakkeita. c. Yhtiön perustamiseksi on laadittava kirjallinen perustamissopimus, jonka kaikki osakkeenomistajat allekirjoittavat. Allekirjoittaessaan perustamissopimuksen osakkeenomistaja merkitsee perustamissopimuksesta ilmenevän määrän osakkeita. (L 21.7.2006/624, 2 luku, 1.) Seuraavissa esimerkeissä havainnollistetaan puolestaan, kuinka asia- että tekijäkeskeistä viittaamista voidaan käyttää rinnakkain. Viittauksen jatkuvuudesta kertovat ilmaukset on jälleen kursivoitu. a. Johtamisen näkökulmasta keskeisenä riskinä on, että strategiaa ei kyetäkään viemään osaksi yrityksen toimintaa ja prosesseja. Jos prosessi toteutetaan huonosti, strategia ei toimi, ja siitä aiheutuu helposti muitakin vahinkoja. (Rautanen 2009, 33.) Strategiatyössä on kirjoittajan mukaan otettava huomioon, että kaikkiin valintoihin liittyy aina jokin riski.

23 b. Johtamisen innovaatio 2009 -tutkimuksessa selvitettiin suomalaisyritysten johtamishaasteita ja ratkaisuja haasteisiin sekä mietittiin keinoja yritysten tulevaisuuden turvaamiseksi haastavissa suhdannetilanteissa (Isoaho 2009, 24). Samalla johtajilta kysyttiin, mitä ominaisuuksia he katsoivat hyvällä johtajalla olevan. Tutkimuksessa selvitettiin myös, koettiinko perinteiset johtamismallit toimiviksi nykytilanteessa. Isoahon (2009, 98) tutkimuksen tulosten perusteella oli mahdollista luoda aihioita innovaatioille johtamisessa. c. Käsin panostettavissa yhdistetyn syötön koneissa työstö saa käynnistyä työkappaleen avulla eikä automaattisesti. Jokainen työkalun moottori on myös voitava käynnistää erikseen. (SFS-EN 1218-2 + A1 2009, kohta 5.1.3.) Standardin mukaan vain ulkolaakereiden kanssa käytettäviksi suunniteltujen karojen käynnistys saa olla mahdollista vain, kun ulkolaakeri on asennettu paikalleen. d. Jos yhtiöön valitaan vain yksi tilintarkastaja, joka ei ole tilintarkastuslaissa tarkoitettu tilintarkastusyhteisö, on valittava ainakin yksivaratilintarkastaja (L 22.12.2009/1599, 9 luku, 3 ). Yhtiökokous voi lain mukaan valita varatilintarkastajan myös yhtiössä, jossa siihen ei ole velvollisuutta. Julkaisulla on useita kirjoittajia. Jos julkaisulla on kaksi kirjoittajaa, molempien kirjoittajien sukunimet mainitaan. Kun nimet mainitaan tekstissä, ne yhdistetään jasanalla. Kun nimet mainitaan tekstiviitteissä, ne yhdistetään &-merkillä. Jos tekijöitä on enintään kolme, kaikkien sukunimet luetellaan, kun ne mainitaan ensimmäisen kerran. Myöhemmin riittää, että viitteeseen merkitään vain ensimmäisenä mainitun tekijän sukunimi ja lisätään sen jälkeen lyhenne "ym.". Jos tekijöitä on yli kolme, myös ensimmäisessä viittauksessa riittää aina ensimmäinen kirjoittaja ja lyhenne "ym.". Kun tekijöitä on enemmän kuin kaksi, sukunimien väliin merkitään pilkku, mutta kaksi viimeistä nimeä yhdistetään normaalissa tekstissä ja-sanalla ja tekstiviitteiden sisällä &-merkillä. Tuomi ja Sarajärvi (2013, 33 34) esittävät, että On esitetty, että (Tuomi & Sarajärvi 2013, 33 34). Virtanen, Salminen ja Mäkelä (2008, 57 59) olettavat

24 Tutkimuksessa oletetaan, että (Virtanen, Salminen & Mäkelä 2008, 57 59). Jos usean tekijän lähteeseen viitataan toisen kerran, riittää, että ensimmäinen tekijä mainitaan: (Virtanen ym. 2008, 57 59). Viittaus koskee saman tekijän useita julkaisuja. Kun viitataan saman tekijän useaan eri julkaisuun, julkaisut laitetaan aikajärjestykseen vanhimmasta uusimpaan. Jos julkaisut ovat ilmestyneet samana vuonna, ne järjestetään nimensä mukaisesti aakkosjärjestykseen ja lisätään vuosilukuihin aakkoset a, b, c jne. Mattila (2006, 39 44; 2007, 52 53) kritisoi aikaisempia tutkimuksia siitä, että Ristanen ja Vanhala (2007a, 2007b) ovat sitä mieltä, että Viittaus koskee usean eri tekijän julkaisuja. Kun viitataan usean eri kirjoittajan julkaisuihin, viitteet järjestetään sulkeiden sisään julkaisuvuoden mukaan vanhimmasta uusimpaan ja erotetaan toisistaan puolipisteellä. Useaan eri lähteeseen viittaaminen on yleensä mahdollista vain koskien yhtä virkettä kerralla. Tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, mikä ilmiön aiheuttaa (Mäntynen 1999, 89; Sillanpää 2002, 22 25; Wiksten 2007, 187 188). Tieto ei perustu alkuperäiseen lähteeseen. Ensisijaisesti on aina käytettävä alkuperäisiä lähteitä. Jos se ei ole mahdollista, viittausta lähteen lähteeseen voi käyttää, jos alkuperäislähteen saaminen tarkasteltavaksi on käytännössä hyvin hankalaa. Jos tieto ei perustu alkuperäiseen lähteeseen, se tulee ilmaista selvästi tekstissä. Myös alkuperäisestä tiedonlähteestä tehdään lähdeluettelomerkintä. Menetelmän käyttöä on tarkasteltu sosiaalitieteissä (Mazlish 1998, 132 133, Löytyn & Kinnusen 2008, 55 mukaan). Löytyn ja Kinnusen (2008, 56 58) mukaan Mazlish (1998, 60 64) on kritisoinut

25 Edellisessä esimerkissä havainnollistetaan vain, miten viittaus tällaisessa tapauksessa teknisesti toteutetaan. Kotimaisten teosten ei useimmissa tapauksissa voi katsoa olevan mahdottomia saada tarkasteltavaksi. Julkaisulla ei ole henkilötekijää. Kun henkilötekijää ei ole, viitteeseen merkitään joko julkaisun nimi tai sen alusta pari kolme sanaa tai yhteisötekijä, joiden mukaan julkaisun tiedot löytyvät myös lähdeluettelosta (Ks. myös luku 4.5 ). Tähän tiedonlähderyhmään kuuluvat esim. yhteisöjen kirjoittamat teokset, lait (L) ja asetukset (A), tilastot, standardit sekä esimerkiksi sellaiset verkkosivut, joissa ei ole tekijätietoa. On ehdotettu, että (Kilpailulaki 2010 työryhmä, 2009, 12) (L 14.11.2014/932) (A 18.12.2014/1129) (Suomen tilastollinen vuosikirja 2010, 12) (Matkailutilasto 2006, 64) (SFS-EN ISO 9001, 15) Huonekaluteollisuuden vientinäkymät (Kalusteteollisuus 2007, 10) Henkilökohtaiset tiedonannot. Henkilökohtaiset tiedonannot merkitään muiden lähteiden tapaan. Henkilökohtaisia tiedonantoja ovat mm. haastattelut, keskustelut, sähköposti- ja tekstiviestit, luentomuistiinpanot ja puhelimitse saatu tieto. Tekstiviitteeseen merkitään tiedonlähteen sukunimi ja vuosiluku. Virtanen (2010) katsoi tämän johtuvan siitä, että Tämä voi johtua siitä, että (Virtanen 2010). Verkkolähteet ja muut lähdetyypit. Verkkolähteisiin ja muihin lähdetyyppeihin viitataan samojen käytäntöjen mukaisesti kuin painettuihin lähteisiin. Tekstissä

26 olevassa viitteessä viitataan siis siihen sanaan, jonka mukaan lähde löytyy lähdeluettelosta. Viitteeseen merkitään tekijätiedot, julkaisuaika ja sivut, esim. (Lahtinen 2006, 55 56). Jos tekijätietoa ei ole, viitteeseen kirjoitetaan pari kolme sanaa lähteen nimestä tai yhteisötekijä. Jos lähteessä ei ole julkaisuaikaa tai päivämäärää, merkitään tekstiviitteeseen tekijä tai julkaisun nimi tai sen alkua ja viittauspäivämäärä, esim. (Virtanen, [viitattu 16.6.2015]). Viittaamisajankohta merkitään siis ainoastaan silloin, jos varsinaista julkaisu- tai päivitysaikaa ei ole ilmoitettu. Sivunumerot jätetään pois, jos niitä ei lähteessä ole. Internet-osoitteita ei merkitä tekstiviitteisiin, vaan ne ilmoitetaan vasta lähdeluettelossa. Erityishuomautukset. Erityishuomautuksia ovat esimerkiksi "ks." ja "vrt.". Ks. ohjaa lukijan hakemaan lisätietoa viitatusta kohteesta. Vrt. -viittauksella voidaan viitata lähteeseen, jossa tiedot on esitetty joko samansuuntaisesti tai poikkeavasti. Näitä erityishuomautuksia on käytettävä harkiten. Kuvat ja kuvakollaasit. Kuvien ja kuvakollaasien käytöstä ja digitaalisesta kopioinnista on ohjeita luvussa 2.2. Muiden kuin omien kuvien käyttöön on pääsääntöisesti aina oltava lupa. Kirjasta, artikkelista tai verkkosivulta otettuun kuvaan viitataan kuten edellä on esitetty. Jos kuvittaja tai kuvien ottaja on eri kuin kirjan, artikkelin tai verkkolähteen kirjoittaja tai toimittaja ja kuvien ottaja on mainittu, lisätään kuvittaja tai kuvaaja teksti- ja lähdeluetteloviitteeseen. Haluttaessa korostaa kuvaajaa tai kuvittajaa, voidaan tekstiviitteeseen merkitä pelkästään kuvaajan tai kuvittajan nimi ja vuosi. Tällöin kuvan julkaisun tiedot tulevat ainoastaan lähdeluetteloviitteeseen. (Thesslund 2010, 6, kuva K. Virtanen). Jos kuvakollaasit ovat liitteinä, niihin viitataan tekstissä liitteen numerolla.

27 4 LÄHDELUETTELON LAATIMINEN 4.1 Yleisohjeita Kaikki tekstiviitteissä mainitut lähteet on merkittävä lähdeluetteloon. Lähteet ilmoitetaan aakkosjärjestyksessä. Erityyppisiä lähteitä ei ryhmitellä, esimerkiksi painetut lähteet, painamattomat lähteet jne., vaan kaikki lähteet kirjataan yhtenäiseen aakkosjärjestykseen. Jos kuitenkin lähteinä on käytetty erityisen paljon esimerkiksi haastatteluja tai vaikkapa lakeja ja asetuksia, ne voidaan merkitä lähdeluetteloon omaksi ryhmäkseen. Sellaiset lähteet, joilla ei ole henkilötekijää, merkitään luetteloon lähteen nimen tms. mukaan niin, että merkintä vastaa tekstissä olevaa viitettä. Jos lähdeluettelomerkintä ei mahdu yhdelle riville, seuraavaa tai seuraavia rivejä sisennetään. Merkintä päättyy pisteeseen. Lähdeluettelon tekemisessä käytetään tyyliä OmaLähdeluettelo. Lähdeluettelon tekemisessä noudatetaan seuraavia periaatteita: Jos julkaisulla on useita tekijöitä, ne merkitään siinä järjestyksessä kuin ne ovat julkaisussa. Jos julkaisulla on kaksi tekijää, ne yhdistetään & -merkillä. Jos tekijöitä on enemmän kuin kaksi, kaksi viimeistä yhdistetään & -merkillä, ja muut nimet erotetaan pilkulla. Saman tekijän julkaisut merkitään lähdeluetteloon ilmestymisjärjestyksessä. Mikäli samalla tekijällä on samana vuonna ilmestyneitä julkaisuja, ne järjestetään julkaisun nimen mukaan aakkosiin ja erotetaan toisistaan pienaakkosilla a, b, c jne. Kirjojen painosmerkintä merkitään näkyviin vain silloin, kun se on jokin muu kuin ensimmäinen. Seuraavassa on erityyppisten lähteiden lähdeluetteloviitemalleja. Malleissa on peruskaava sekä esimerkkejä kaavan sovelluksista. Jos lähteessä ei mainita jotain kaavassa olevaa tietoa (esim. painosta tai suomentajaa), se jätetään pois.

28 4.2 Painetut lähteet Kirjat Tekijän sukunimi, Etunimen alkukirjain tai alkukirjaimet. Julkaisuaika. Julkaisun nimi: alanimeke. Suomentaja. Painos. Kustannuspaikka: Kustantaja. Metsämuuronen, J. 2008a. Laadullisen tutkimuksen perusteet. 3. uud. p. Helsinki: International Methelp. Metsämuuronen, J. 2008b. Monimuuttujamenetelmien perusteet. 2. korj. p. Helsinki: International Methelp. Metteri, A., Valokivi, H. & Ylinen, S. (toim.) 2014. Terveys ja sosiaalityö. Jyväskylä: PS-kustannus. Urry, J. 2013. Ilmastonmuutos ja yhteiskunta. Suomentaja Jyrki Vainonen. Tampere: Vastapaino. Vesterholm, M. & Kyppö, J. 2015. Java-ohjelmointi. 9. uud. p. Helsinki: Talentum. Sarjajulkaisut ja tutkimusraportit Tekijän sukunimi, Etunimen alkukirjain tai alkukirjaimet. Julkaisuaika. Julkaisun nimi: alanimeke. Suomentaja. Painos. Kustannuspaikka: Kustantaja. Sarjan nimi ja sarjanumero. Blomgren, S. & Kivipelto, M. 2012. Valtaistus: valtakunnallinen aikuissosiaalityön kartoitus. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27/2012. Tornikoski, E., Varamäki, E., Kohtamäki, M., Petäjä, E., Heikkilä, T. & Sorama, K. 2006. Asiantuntijapalveluyritysten yrittäjien näkemyskasvun mahdollisuuksista ja kasvun seurauksista Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla: Pro Advisor -hankkeen esiselvitystutkimus. Seinäjoki: Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityksiä 27. Artikkeli toimitetussa teoksessa Tekijän sukunimi, Etunimen alkukirjain tai alkukirjaimet. Julkaisuvuosi. Artikkelin nimi: alanimeke. Teoksessa:/In: Kokoomateoksen toimittaja(t) Kokoomateoksen nimi. Kustannuspaikka: Kustantaja. Sarjan nimi ja sarjanumero, alkamisivu päättymissivu.

29 Haasio, A. 2012. Sosiaalinen media kirjaston palvelu- ja markkinointiviestinnässä. Teoksessa: J. Saarti & P. Tuomi (toim.) Kirjastojärjestelmät vai kirjastot ilman järjestelmää: kirjastojen tietojärjestelmien suunnittelu, hankinta ja käyttöönotto. Helsinki: Avain, 182 201. Haigh, T. 2011. The history of information technology. In: B. Cronin (ed.) Annual review of information science: vol 45. Medford: Information today, 431 487. Pyöriä, P. 2010. Tietotyön sietämätön keveys. Teoksessa: T. Kantolahti & T. Tikander (toim.) Puheenvuoroja työn kuormittavuudesta: työhyvinvointifoorumi. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2010:17, 46 52. Tieteellisten ja ammattilehtien artikkelit, sanomalehtiartikkelit Tekijän sukunimi, Etunimen alkukirjain tai alkukirjaimet. Julkaisuvuosi. Kirjoituksen nimi: alanimeke. Julkaisun nimi Volyymin eli vuosikerran numero (julkaisun numero), sivunumerot. Volyymi- eli vuosikertatietoa ei tarvitse merkitä, jos sitä ei ole julkaisusta saatavissa. Sanomalehtiartikkeliviitteisiin merkitään numeron sijasta päiväys. Jos artikkelin kirjoittajaa ei ole ilmoitettu, artikkeli merkitään luetteloon artikkelin nimen mukaan aakkosiin. Flinkman, R. 2007. Tietojärjestelmä käyttäjän tarpeeseen. Systole (4), 10 13. Hemming, M. 2008. Pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli on haasteiden edessä. Yhteiskuntapolitiikka 73 (1), 95 96. Hänninen, K. 2008. Maine & moka. Kauppalehti 17.3.2008, 10 11. Panula, J. 2015. Afrikkaan virtaa miljardeja. Ilkka 29.6.2015, 8. Thesslund, N. 2010. Täysosuma! Kuvat K. Virtanen. Image (6 7), 48 53. Thompson, N. 2002. Social movements, social justice and social work. The British journal of social work 32 (6), 711 722. Vanhala, L. 2007. Hakukoneetkin tekevät virheitä. Tekniikan maailma 55 (15), 134 136.

30 4.3 Julkaisut, joilla ei ole henkilötekijää Tähän ryhmään kuuluu monentyyppisiä julkaisuja, joten lähdeluetteloviitteen tekemiseen ei voi antaa selkeää kaavaa. Seuraavat esimerkit kattavat yleisimmät ilman henkilötekijää olevat lähdetyypit. A 18.12.2014/1129. Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista. Kilpailulaki 2010-työryhmä. 2009. Kilpailulaki 2010 -työryhmän mietintö. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 47/2009. L 30.12.1997/1336. Kirjanpitolaki. Maatilatilastollinen vuosikirja 2014. Helsinki: Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus. Suomen virallinen tilasto. Maa-, metsä- ja kalatalous 2004. RT 09-10692. 1999. Esteetön liikkumis- ja toimimisympäristö. Helsinki: Rakennustieto. SFS 5831. 1998. Viittaaminen sähköisiin dokumentteihin ja niiden osiin. Helsinki: Suomen Standardisoimisliitto. SFS-EN 1218-2 + A1. 2009. Puuntyöstökoneiden turvallisuus: Monitoimiset jyrsin- ja sahauskoneet: osa 2: ketjulla syötettävät kaksipuoliset tapitus- ja/tai muotoilukoneet. Helsinki: Suomen Standardisoimisliitto. 4.4 Julkaisemattomat lähteet Opinnäytetyöt Opinnäytetyöt julkaistaan pääsääntöisesti nykyään sähköisenä oppilaitosten yhteisissä (esim. ammattikorkeakoulujen julkaisuarkisto Theseus) tai omissa julkaisuarkistoissa. Sähköisten opinnäytetöiden lähdeviitteestä on esimerkki luvussa 4.5 Verkkolähteet. Vanhemmat opinnäytetyöt ovat paperimuotoisia julkaisemattomia käsikirjoitusten kopioita.

31 Tekijän sukunimi, Etunimen alkukirjain tai alkukirjaimet. Julkaisuaika. Julkaisun nimi: alanimeke. Oppilaitoksen nimi. Oppilaitoksen tiedekunta/yksikkö, muu tarkentava tieto esim. koulutusohjelma ja suuntautumisvaihtoehto. Opinnäytetyön tyyppi. Julkaisematon. Rosnell, S. 1998. Ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömyyden vaihtoehdot? Arviointi yhteiskunnallisista kustannus-hyötysuhteista sekä menoista ja tuloista. Vaasan yliopisto. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Pro gradu -työ. Julkaisematon. Savioja, M. & Yli-Sikkilä, T. 2001. Sosiaalinen tuki: kirjallisuuskatsaus. Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Terveysalan yksikkö, hoitotyön koulutusohjelma. Opinnäytetyö. Julkaisematon. Pöytäkirjat, esitteet ja muut julkaisemattomat lähteet Seinäjoen ammatillisen korkeakouluopetuksen kuntayhtymä. 2010. Yhtymävaltuuston pöytäkirja 7.5.2010. Seinäjoen ammattikorkeakoulu - soveltavan osaamisen korkeakoulu. Ei julkaisuaikaa. Esite. Opettaja, O. 2008. Opiskelumotivaatio. Luentomoniste. 2.3.2008. Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Liiketalouden, yrittäjyyden ja ravitsemisalan yksikkö, palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelma. Julkaisematon. Henkilökohtaiset tiedonannot Tiedonantajan sukunimi, Etunimen alkukirjain tai alkukirjaimet. Vuosiluku. Henkilön titteli. Henkilön organisaatio. Tiedonannon tyyppi ja päivämäärä. Sähköpostiosoitteita ei merkitä näkyviin tietoturvallisuuden vuoksi. Lahtinen, S. 2010. Toimitusjohtaja. Stone Oy. Haastattelu 6.2.2010. Opiskelija, O. 12.1.2010. Kommentteja kyselyyn. [Henkilökohtainen sähköpostiviesti]. Vastaanottaja: Oili Opinnäytetyöntekijä. [Viitattu 13.1.2010]. Virtanen, V. 2010a. Toimitusjohtaja. Steel Oy. Metalliyritysten kansainvälistymisen haasteita. Esitelmä. Pk-yritysten kansainvälistyminen -seminaari 15.1.2010. Seinäjoki. Virtanen, V. 2010b. Toimitusjohtaja. Steel Oy. Puhelinkeskustelu 15.1.2010.