Humanistinen ammattikorkeakoulu - Humak. Ohjeita lähteiden käyttöön ja lähdeviitteiden merkitsemiseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Humanistinen ammattikorkeakoulu - Humak. Ohjeita lähteiden käyttöön ja lähdeviitteiden merkitsemiseen"

Transkriptio

1 Humanistinen ammattikorkeakoulu - Humak Ohjeita lähteiden käyttöön ja lähdeviitteiden merkitsemiseen

2 MIKÄ ON LÄHDEVIITTEIDEN TARKOITUS? Lähteiden monipuolinen käyttäminen ja lähdeviitteiden huolellinen merkitseminen ovat edellytyksiä tietoperustaisen tekstin uskottavuudelle. Perustellessamme asiaa vetoamme tuntemiimme ja lukemiimme lähteisiin, mutta tarkoitus ei ole siteerata lähteitä sanasta sanaan. Lähteestä otetaan olennaiset asiat soveltaen niitä omaan aiheeseen. Tämä pätee myös vieraskielisiin lähteisiin, joita ei ole tarkoitus suomentaa sanatarkasti. Tekstiin ei pidä kirjoittaa mitään, mitä tekijä itse ei ole täysin ymmärtänyt ja sisäistänyt. Lähdeviitteen täkein tarkoitus on kertoa lukijalle, kenen tekstiä tai ajatuksia lainataan tai referoidaan, ja mistä kirjoittaja on ammentanut tietoja käsittelemästään asiasta. Lukijan tulee voida tarkistaa tiedon oikeellisuus alkuperäisestä lähteestä. Lisäksi lukijan mielenkiinto aihepiiriä kohtaan saattaa viritä ja hän haluaa perehtyä aihepiiriin lähteiden perusteella laajemminkin. Lähdeviitteiden avulla annamme kunnian käyttämästämme asiasisällöstä sille taholle, jolle se kuuluu. Tekijänoikeudet suojaavat julkaistuja teoksia ja niiden rikkomisesta (plagioinnista) seuraa rangaistus tai vähintäänkin ikäviä tilanteita. Tekijänoikeudet suojaavat ensisijaisesti teosten julkaisumuotoa, mutta tietosisältö kuuluu aina sitaattioikeuden piiriin. Voimme siis käyttää, tulkita ja muokata toisen henkilön tuottamaa tietoa, kunhan sen alkuperä on ilmoitettu asianmukaisesti. Humanistisessa ammattikorkeakoulussa noudatetaan kaikissa tapauksissa tämän ohjeen mukaista käytäntöä. Jos tästä ohjeesta ei löydy vastausta eteen tulleeseen kysymykseen, voi tarkentavia ohjeita katsoa esimerkiksi teoksesta Hirsjärvi, Remes ja Sajavaara (2016 tai uudempi painos) Tutki ja kirjoita. Pulmakohdissa auttavat myös opinnäytetöitä ohjaavat opettajat. Missä opiskeluun ja julkaisuihin liittyvissä tapauksissa lähteet täytyy merkitä? Periaatteena on, että lähdemerkintöjä käytetään kaikissa tietoperustaisissa teksteissä ja muissa julkaisuissa. Lähteiden merkitseminen on erityisen tärkeää opinnäytetöissä, esseissä, raporteissa ja julkaistavissa artikkeleissa, mutta myös erilaiset esitykset, yhteenvedot ja jopa kommentoivat viestit on monesti syytä varustaa viitemerkinnöillä. Emme saa väittää omaksemme sellaista asiaa, jonka olemme lainanneet jostakin toisaalta. Eri tarkoituksia varten lähteet on mahdollista merkitä hiukan eri tavoin, kunhan alussa mainittuja periaatteita noudatetaan. Esimerkiksi opinnäytetöissä lähdeviitteet on merkittävä yksityiskohtaisesti, mutta vaikkapa puheenvuoron tukena käytettävissä diaesityksissä riittää yleisempi viittaustapa. Puhuja voi tarkentaa, mitä lähteitä hänen esityksensä taustalla on. Yleensä esimerkiksi julkaisun toimittaja, tilaisuuden järjestäjä tai opettaja antaa tarkempia ohjeita lähteiden merkitsemisestä kussakin tilanteessa. Milloin viittausta tarvitaan ja mihin asti sen vaikutus tekstissä ulottuu? Lähdeviittausta tarvitaan aina, kun käytämme tai muokkaamme sellaista tietosisältöä, jonka olemme löytäneet jostakin tietystä lähteestä. Yleisenä käytäntönä kuitenkin on, että ns. yleistiedon käyttöön ei välttämättä tarvita erikseen mainittua lähdettä. Jos kirjoitamme: Suomi on tasavalta tai aurinko laskee

3 länteen, voidaan tämän tasoisia asioita pitää yleistietona, eikä viitettä tarvita. Sen sijaan, jos tekstimme sisältää jonkin yleistietoa luonnehtivan tai tarkentavan määrittelyn, voidaan lähdeviitettä tarvita. Jos kirjoitamme: Suomi on tasavalta, mutta viime aikoina on käyty julkista keskustelua poliittisten osallistumismahdollisuuksien kaventumisesta, tarvittaisiin ainakin yksi viite lähteeseen, jossa tätä keskustelua on käyty. Aina rajankäynti lähdeviitteen tarpeellisuudesta ei ole yksiselitteinen. Näissä tapauksissa kannattaa harkita asiaa yhdessä opettajan, kokeneen kirjoittajan tai mahdollisen tekstin toimittajan tai julkaisijan kanssa. Vain harvoin teksti kuitenkaan sisältää liikaa lähdeviitemerkintöjä. Lähdeviitteen vaikutusalue tekstissä ulottuu korkeintaan yhteen tekstikappaleeseen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jokainen tietoperustainen kappale, jossa sisältönä on jotakin muuta kuin kirjoittajan omaan pohdintaa, tarvitsee ainakin yhden lähdeviitteen. Kappaleen vaihtuessa tarvitaan uusi viitemerkintä, vaikka lähde säilyisikin samana. Lähdeviitteen vaikutusalue voi rajoittua myös yhteen virkkeeseen. Tällöin viitemerkintä tehdään virkkeen sisään eli ennen pistettä. Muissa kuin kappalejakoon rakentuvissa esityksissä, esimerkiksi esittelydioissa, sovelletaan vastaavaa periaatetta. Periaatteessa jokainen esitysdia tarvitsee omat viitemerkintänsä, jos olemme käyttäneet muilta lainattua tietosisältöä. Mitä lähdeviitteiden merkitsemisen tapaa Humakissa käytetään? Lähdeviitteiden merkitsemistapoja on kolme erilaista: 1. Tekstiviitteet, joissa viitemerkintä tulee tekstin sisään merkittäviin sulkeisiin. 2. Alaviitteet, joissa tekstiin merkitään yläindeksi asianomaiseen viittauskohtaan ja viitteet kootaan sivun alalaitaan leipätekstistä erottuvaksi luetteloksi. 3. Loppuviitteet, joissa tekstiin merkitään yläindeksi asianomaiseen viittauskohtaan ja viitteet kootaan koko tekstin loppuun omaksi luettelokseen. Humakissa käytetään ensisijaisesti tekstiviitteitä, ja tämä ohjeistus on laadittu tekstiviitemerkintöjä varten. Samaa käytäntöä noudatetaan läpi koko tekstin, eikä sitä voi vaihtaa kesken kaiken. Jos tekstissä käytetään viitteiden merkitsemiseen tekstiviitejärjestelmää, ei se estä käyttämästä vaikkapa alaviitteitä leipätekstistä erottuvien tarkennusten tekemiseen tai tarvittavien lisätietojen esittämiseen. Joissakin poikkeustapauksissa, jos julkaisun toimittaja on siitä antanut ohjeen tai opinnäytetyötä ohjaava opettaja luvan, voi käyttää myös ala- tai loppuviitejärjestelmää. Tällaisena poikkeuksena voisi olla vaikkapa sellainen opinnäytetyö, jossa käytetään poikkeuksellisen paljon asiakirjalähteitä. Tällöin tekstiviitteistä voisi tulla niin pitkiä, että ne haittaisivat olennaisesti tekstin luettavuutta. Miten lähdeviitteet merkitään tekstiviitteinä? Lähdeviitteet merkitään tekstissä sen virkkeen tai kappaleen perään, jossa on viitattu referoimalla tai lainaamalla suoraan jonkun muun ajatuksiin. Ensisijaisesti lähteeseen viitataan kirjoittajan sukunimellä, jos käyttämämme teksti on jonkun tietyn henkilön kirjoittama. Lähdeviitemerkinnässä mainitaan tekijän sukunimi, teoksen julkaisuvuosi ja sivu tai sivut, joista ajatus on peräisin; esimerkiksi (Heikkinen 2009, 123). Lähdeviitteen tarkoituksena on antaa tarvittava informaatio, joka vastaa lähdeluettelossa olevia julkaisun tietoja, mutta lähdeviitettä ei paisuteta millään muulla informaatiolla. Esimerkiksi kirjoittajan etunimi tai sen alkukirjain ovat turhia eikä niitä tule merkitä. Myös sivu tai s. -merkinnät viitteessä ovat turhia. Jos teoksella on tekijöitä enemmän kuin kaksi, eikä ole tietoa, mikä osa teoksesta on kenenkin kirjoittama, viitteessä mainitaan ensimmäisen kerran viitattaessa kaikki kirjoittajat: (Heikkinen, Tolonen, Moilanen & Seppänen 2002, 123). Seuraavilla kerroilla riittää, että mainitaan ensimmäinen nimi, jonka perään liitetään ym.: (Heikkinen ym. 2002, 123).

4 Mikäli viitataan koko teoksen tai artikkelin läpäisevään ajatukseen, ei sivunumeroa merkitä. Kun viitataan toimitetussa kokoomateoksessa olevaan artikkeliin, merkitään tekijäksi artikkelin kirjoittaja, ei teoksen toimittaja. Suullisiin tai joihinkin sähköisiin lähteisiin viitattaessa sivunumeroa ei ole, jolloin viite päättyy vuosilukuun: (Liimatainen 2009). Jos samalta tekijältä on useampia samana vuonna julkaistuja teoksia, artikkeleita tai muita kirjoituksia, ne erotetaan toisistaan lähdeviitteissä ja -luettelossa lisäämällä julkaisuvuoden loppuun aakkosjärjestyksessä pieni kirjain, jonka eteen ei tule välilyöntiä: (Heikkinen 2007a, 123), (Heikkinen 2007b, 10). Jos kyseessä on kaksi sukunimeltään samannimistä tekijää samalta vuodelta, lähdeviitteeseen kirjoitetaan tekijän sukunimi ja etunimen ensimmäinen kirjain: (Heikkinen, H. 2002, 36). Muissa tapauksissa etunimeä tai sen alkukirjainta ei koskaan merkitä. Kun lähteeseen viitataan vain yhdessä virkkeessä, lähdeviite sijoitetaan virkkeen sisään ja piste tulee sulkeen jälkeen: Gallialaisten sitkeys oli roomalaisten keskuudessa tunnettua (Heikkinen 2009, 123). Jos lähteeseen viitataan useammassa virkkeessä, lähdeviite toimii ikään kuin itsenäisenä virkkeenä ja piste sijoitetaan sulkeiden sisään: Gallialaisten sitkeys oli roomalaisten keskuudessa tunnettua. Se jos mikä kiihdytti paikallisen sotilasvirkamiehen mieltä. (Heikkinen 2009, ) Tällaisen viitteen vaikutusalue ei ulotu kappalerajan yli, vaan kukin tekstikappale vaatii omat viitteensä. Viitattaessa useamman kerran peräkkäin samaan lähteeseen ensimmäisellä kerralla viitteeseen tulee tekijä, vuosi ja sivut. Jatkossa riittää viittaus edellä mainittuun teokseen, mt.: Gallialaisten sitkeydessä oli omat harmittavat puolensa (mt., ). Lähteeseen voidaan viitata myös tekstin yhteydessä käyttäen kirjoittajakeskeistä viittausta. Kirjoittajakeskeinen viittaus tähdentää tulkinnan esittäjää ja viestittää, että joku toinen saattaisi päätyä erilaiseen tulkintaan. Tällöin viitteeseen merkitään vain julkaisuvuosi ja mahdollinen sivunumero: Matti Lindin (2006, 13) mukaan gallialaisten sitkeydessä ei ole mitään harmittavaa. On suositeltavaa käyttää pelkästään alkuperäisiä lähteitä. Toisinaan alkuperäislähdettä ei ole saatavilla tai sen hankkiminen on kohtuuttoman vaikeaa. Viitattaessa toissijaisen lähteen kautta alkuperäiseen lähteeseen on viitemerkinnässä oltava molemmat lähteet. Tämä onnistuu esimerkiksi seuraavasti: Virtanen (1996) osoittaa, että itse Julius Caesar kantoi syvää huolta gallialaisten itse- päisyydestä (Heikkinen 2009, 124). Lähdeluetteloon merkitään vain se teos, jonka olemme lukeneet eli tässä esimerkissä Heikkinen Viittauksen vakuuttavuutta lisää, jos sama asia löytyy useammasta eri lähteestä. Monen lähteen viitteessä kirjoittajien nimet tulevat peräkkäin ajalliseen järjestykseen samojen sulkeiden sisään. Lähteitä erottamaan käytetään puolipistettä: Rooman imperiumissa uskottiin, että gallialaisilla oli jokin epäinhimilliset voimat tuottava ihmejuoma. Juoman koostumusta tai muutakaan konkreettista tietoa siitä ei kuitenkaan saatu. (Vatanen 1996, 23; Moilanen 1997, 58; Heikkinen 2009, 126.) Jos tällaisessa viitteessä ei mainita sivunumeroa, merkitään eri kirjoittajia erottelevaksi välimerkiksi pilkku puolipisteen sijaan. Jos lähteenä käytetyn teoksen kirjoittaja ei ole tiedossa, viitataan siihen kyseisen dokumentin nimellä sekä sen vuosiluvulla ja sivunumerolla: (Toimintakertomus 2016, 14). Viitteessä voi käyttää myös julkaisijayhteisön nimeä joko yhdessä asiakirjan nimen kanssa tai yksistään: (SPR Toimintakertomus 2016, 14) vaihtoehtoisesti (SPR 2016, 14). Mikäli lähteenä olevan dokumentin nimi on pitkä, voidaan viitteeseen ottaa sen alusta vain ensimmäiset kolme sanaa, jotka löytyvät vastaavassa muodossa lähdeluettelosta: (Raportti Suomen talouden 2015). Lakeihin ja asetuksiin viitataan kyseisen säädöksen nimellä ja asetusnumerolla, jotka löytyvät helposti Finlex-tietokannasta: (Ammattikorkeakoululaki (932/2014)). Internet-lähteiden / sähköisten lähteiden viitettä kirjattaessa nou datetaan samoja periaatteita kuin muihinkin lähteisiin viitattaessa. Sivun osoitetta ei merkitä tekstiin, vaan ainoastaan tekijä ja vuosiluku. Vuosiluku on ensisijaisesti se, jolloin artikkeli on kirjoitettu. Mikäli lähteestä ei selviä, milloin se on kirjoitettu, käytetään vuosilukuna viittausvuotta. Internet-lähteissä tulee noudattaa erityisen huolellista lähdekritiikkiä.

5 Miten laaditaan lähdeluettelo? Lähdeluettelosta lukija näkee nopeasti, millaiseen aineistoon työ perustuu. Jo sen avulla hän pystyy arvioimaan käytetyn tietoperustan monipuolisuutta ja tasoa. Lähdeluettelon tietojen avulla lukijan tulee pystyä löytämään käytetty lähde, varmistumaan sen olemassaolosta ylipäätään ja siitä, onko kirjoittaja tulkinnut sen sisältämää tietoa pätevästi. Lähdeluetteloista löytyy usein myös virikkeitä tutustua käsiteltyyn aihepiiriin laajemminkin. Lähdeluettelosta käyvät ilmi kaikki ne lähteet, joihin tekstissä viitattu, ei kuitenkaan toissijaisia lähteitä. Lähteet merkitään luetteloon aakkosjärjestyksessä. Lähdeluettelo otsikoidaan sanalla LÄHTEET. Tarvittaessa lähdeluettelossa voi olla myös väliotsikoita, jos se selkeyttää ja on perusteltua erilaisten lähdetyppien erottelemiseksi; esimerkiksi Artikkelit ja kirjat, Raportit, Opetusmateriaalit, Opinnäytetyöt jne. Kirjoittajan on syytä päivittää lähdeluetteloa jatkuvasti kirjoitusprosessin aikana. Käytetyistä lähteistä tarvitaan seuraavia tietoja lähdeluetteloa varten: Tekijä(t), toimittaja(t) Julkaisuvuosi Teoksen / kirjoituksen nimi Suomentaja(t) Käytetty painos, jos niitä on useita Kustantajan / julkaisijan kotipaikka Teoksen toimittaja, jos kyseessä on kokoomateos Teoksen nimi, jos kyseessä on kokoomateos Sivut, joilla artikkeli on kokoomateoksessa Sarjanimike ja numero sarjassa Vuosikerta tai julkaisunumero Tilaisuuden aika ja paikka, jos viitataan esim. esitelmään Lähdeluettelossa olevan merkinnän ensimmäinen osa on sama kuin tekstissä oleva lähdeviitemerkintä eli tekijän sukunimi tai asiakirjan nimi. Sukunimen jälkeen merkitään etunimi, jos se on tiedossa. Julkaisuvuosi merkitään heti tekijän nimen jälkeen: Heikkinen, Heikki Julkaisuvuoden jälkeen mainitaan teoksen nimi: Heikkinen, Heikki Rooman nousu ja tuho. Jos kirjan nimessä on kaksi otsikkotasoa, niiden väliin laitetaan piste. Seuraavaksi tulee mahdollisen suomentajan nimi. Tämän jälkeen merkitään, monesko painos on kyseessä, sitten kustantajan kotipaikkakunta ja lopuksi kustantaja. Huomaa, että kustantaja ja painotalo ovat eri asioita. Heikkinen, Heikki Rooman nousu ja tuho. Kertomuksia tulipaloista. 5. painos. Helsinki: WSOY. Jos tekijöitä on useampia, kaikki mainitaan samassa järjestyksessä kuin ne ovat teoksen nimiössäkin: Heikkinen, Heikki & Tolonen, Anssi & Moilanen, Maija Roomalaiset. 8. painos. Helsinki: WSOY. Lähdeluettelo aakkostetaan ensimmäisen kirjoittajan sukunimen mukaan. Jos kirjoittajilla on sama sukunimi, lähteet järjestetään ensimmäisen poikkeavan kirjaimen mukaan. Heikkinen, Heikki Rooman nousu ja tuho. 5. painos. Helsinki: WSOY. Heikkinen, Jaakko Bysantti ennen Rooman tuhoa. Helsinki: Tammi. Saman kirjoittajan julkaisut järjestetään julkaisuajankohdan mukaan vanhimmasta nuorimpaan. Jos lähteenä on käytetty saman kirjoittajan samana vuonna ilmestyneitä julkaisuja, lähdeluettelossa oleva otsikko määrää järjestyksen. Lähteitä erottamaan käytetään pieniä kirjaimia. Heikkinen, Heikki 2009a. Gallialaiset. Helsinki: Edita Heikkinen, Heikki 2009b. Joonialaiset. Helsinki: Edita Heikkinen, Heikki 2009c. Suomalaiset. Helsinki: Edita

6 Kokoomateoksiksi sanotaan teoksia, joiden eri luvuilla on eri kirjoittajia. Silloin lähdeviitteessä viitataan juuri siihen kirjoittajaan, kenen ajatuksia lainataan sekä sivuun tai sivuihin, joilta kyseinen asia löytyy. Lähdeluetteloon merkitään lähdeviitettä vastaava tekijän nimi, vuosiluku, artikkelin nimi, teoksen toimittajat ja teoksen nimi, kustantajan tiedot ja artikkelin sivunumerot: Moilanen, Maija Rajakahakat Rooman imperiumin harmina. Teoksessa Heikki Heikkinen (toim.) Rooman valtakunta. 8. painos. Helsinki: WSOY, Mikäli kysymyksessä on käännösteos, on mainittava suomentajan nimi: Francesco, Alberoni Rakastuminen. Suom. Ulla Ranta ja Liisa Ryömä. Helsinki: Otava. Sarjajulkaisuista mainitaan tekijän, julkaisun nimen ja julkaisuvuoden ohella sarjajulkaisusta vastaava laitos, julkaisusarjan nimi ja julkaisun numero: Heikkinen, Heikki Gallialaisten vastarintaliike Rooman vallan aikana. Itä- Suomen yliopisto. Historian laitoksen tutkimuksia A 1. Dokumentit ilman henkilötekijää merkitään lähdeluetteloon, kuten ne on merkitty lähdeviitteeseenkin eli omalla nimellään: Ammattikorkeakoululaki (932/2014). Lehtiartikkelit merkitään lähteisiin sijoittamalla ensin tekijän nimi, vuosiluku, artikkelin nimi, julkaisu, julkaisun vuosikerran (volyymin) numero sulkeisiin, julkaisun numero ja sivut, joilta artikkeli löytyy: Heikkinen, Heikki Suomalaisen ja gallialaisen syrjäytymisprosessin samankaltaisuus. Sosiaaliturva (11) 10/1998, Opinnäytetöihin viitattaessa lähdeluettelossa kerrotaan tekijän, vuosiluvun ja työn nimen lisäksi myös se, missä se on tehty ja millaisesta opinnäytteestä on kysymys: Heikkinen, Heikki Gallialaisten perusterveydenhuollon haasteet. Susirajaopisto. Ammattikorkeakoulun perustutkinnon opinnäytetyö. Yliopistollisista opinnäytteistä mainitaan, minkä asteisesta työstä on kysymys: Heikkinen, Heikki Luonnonparannusmenetelmien problematiikkaa Rooman imperiumin ajalla. Hoitotieteen laitos, Tampereen yliopisto. Pro gradu -tutkielma. Suullisista lähteistä kerrotaan tietolähteen nimi, aika, aihe ja paikka: Heikkinen, Heikki Roomalaisen terveydenhuollon luennot Helsinki: Humanistinen ammattikorkeakoulu. Internet-lähteissä tulee olla sivun osoite ja päivämäärä, jolloin lähteeseen on viitattu. Päivämäärällä todistetaan sivun avautuneen ainakin tuona päivänä. Peltokoski, Jukka Prekariaatti, palkitsematon elämä. Teoksessa Tommi Hoikkala & Mikko Salasuo (toim.) Prekaariruoska? Portfoliopolvi, perustulo ja kansalaistoiminta. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura verkkojulkaisusarja 2006, Viitattu Tekstin sisällä edellä mainittu lähde merkitään seuraavasti: (Peltokoski 2006, 21 26). Usein verkkolähteestä on vaikea löytää henkilötekijää, jolloin tekijäksi merkitään verkkosivuston omistava instituutio: Humanistinen ammattikorkeakoulu Tiedote Laitoksessa rikosten vuoksi. Julkaisu alaikäisenä vastentahtoisesti huostaanotetuista. Viitattu Lähdeviitteessä lähde merkitään: (Humanistinen ammattikorkeakoulu 2009). Lähdeteoksen tallennusmuodolla ei sinänsä ole merkitystä siihen, miten viite merkitään lähdeluetteloon. Esimerkiksi CD-muodossa olevan teoksen viitemerkintä on samanlainen kuin kirjaan tai verkkolähteeseen viitattaessa.

7

Tutkielman kirjoittaminen. Tutkimuskysymyksen matka tutkimukseksi

Tutkielman kirjoittaminen. Tutkimuskysymyksen matka tutkimukseksi Tutkielman kirjoittaminen Tutkimuskysymyksen matka tutkimukseksi Jaana Ristimäki YH7 Global Citizenship Espoon yhteislyseon lukio 2014 Sisällysluettelo 1 Tutkielman aloittaminen ja disposition laatiminen

Lisätiedot

Pääluvun tekstin jälkeen tuleva alaotsikko erotetaan kahdella (2) enterin painalluksella,väliin jää siis yksi tyhjä rivi.

Pääluvun tekstin jälkeen tuleva alaotsikko erotetaan kahdella (2) enterin painalluksella,väliin jää siis yksi tyhjä rivi. KIRJALLISEN TYÖN ULKOASU JA LÄHTEIDEN MERKITSEMINEN Tämä ohje on tehty käytettäväksi kasvatustieteiden tiedekunnan opinnoissa tehtäviin kirjallisiin töihin. Töiden ohjaajilla voi kuitenkin olla omia toivomuksiaan

Lisätiedot

Lähdeviitteiden merkintä (Kielijelppi)

Lähdeviitteiden merkintä (Kielijelppi) Lähdeviitteiden merkintä (Kielijelppi) Copyright 2004 2010, Kielijelppi Palvelun tekijänoikeuksia suojaa Creative Commons -lisenssi Lähdeviitteiden merkitsemiseksi on olemassa useita tapoja. Viitteet voidaan

Lisätiedot

Laurean opinnäytetöiden lähdeviitteiden ja lähteiden merkintätavat

Laurean opinnäytetöiden lähdeviitteiden ja lähteiden merkintätavat Ohje Sirpa Marko Kirsti Vuorela 1.9.2008 Laurean opinnäytetöiden lähdeviitteiden ja lähteiden merkintätavat Ohje Sirpa Marko Kirsti Vuorela 1.9.2008 Sisällys 1 Lähdeviitteiden ja lähteiden merkitseminen

Lisätiedot

Ohje tutkielman tekemiseen

Ohje tutkielman tekemiseen Sauvon koulukeskus 2011 Ohje tutkielman tekemiseen Aiheen valinta Etsi materiaalia Valitse itseäsi kiinnostava aihe. Sovi opettajan kanssa aiheen rajaus. Pyydä opettajalta tutkielmapassiin merkintä aiheen

Lisätiedot

Kouvolan iltalukio. Tutkielmakäytänteet. 27.10.2009 Päivi Hänninen

Kouvolan iltalukio. Tutkielmakäytänteet. 27.10.2009 Päivi Hänninen Kouvolan iltalukio Tutkielmakäytänteet Tutkielman osat 1. Kansilehti 2. (Tiivistelmä) 3. Sisällysluettelo 4. Käsittelyosa 5. Lähdeluettelo 6. Liitteet Sisällysluettelo Tutkielman luvut ja sivut numeroidaan.

Lisätiedot

(Vilkka 2006, 224; Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2009, 21.)

(Vilkka 2006, 224; Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2009, 21.) 1 LÄHDEVIITTEET Työssä käytettyjen tietolähteiden esittäminen lisää tekstin luotettavuutta. Lähteet mainitaan sekä lähdeviitteinä tekstissä että lähdeluettelona tekstin lopussa. Lähteinä on käytettävä

Lisätiedot

TEHTÄVÄN NIMI YHDELLE TAI USEAMMALLE RIVILLE FONTTIKOKO 24 Tarvittaessa alaotsikko fonttikoko 20

TEHTÄVÄN NIMI YHDELLE TAI USEAMMALLE RIVILLE FONTTIKOKO 24 Tarvittaessa alaotsikko fonttikoko 20 Etunimi Sukunimi fonttikoko 16 Ryhmätunnus TEHTÄVÄN NIMI YHDELLE TAI USEAMMALLE RIVILLE FONTTIKOKO 24 Tarvittaessa alaotsikko fonttikoko 20 Tehtävätyyppi Koulutusohjelma fonttikoko 16 Elokuu 2010 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Lähteisiin viittaaminen ja lähdekritiikki

Lähteisiin viittaaminen ja lähdekritiikki Lähteisiin viittaaminen ja lähdekritiikki LÄHDEKRITIIKKI Lähdekritiikki on tiedonlähteiden arviointia. Lähdekritiikillä tarkoitetaan siis sen arvioimista, voiko tiedontuottajaan (siis esimerkiksi kirjan,

Lisätiedot

Tieteellinen kirjoittaminen Lähteet. Tuula Marila Kevät 2011

Tieteellinen kirjoittaminen Lähteet. Tuula Marila Kevät 2011 Tieteellinen kirjoittaminen Lähteet Tuula Marila Kevät 2011 Lähteet Sisältö Lähteiden äärellä 3 5 Viittaustekniikka 6 11 Lähdeluettelon laatiminen 12 21 2 Tutustu kirjallisuuteen 1. Tutustu teoksen sisällysluetteloon.

Lisätiedot

OTSIKKO (ESIM. TARKASTELUN KOHTEENA OLEVAN PROSESSI) Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta P. Työn tekijät: Nimi (Opiskelijanumero)

OTSIKKO (ESIM. TARKASTELUN KOHTEENA OLEVAN PROSESSI) Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta P. Työn tekijät: Nimi (Opiskelijanumero) OTSIKKO (ESIM. TARKASTELUN KOHTEENA OLEVAN PROSESSI) Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta 477013P Työn tekijät: Nimi (Opiskelijanumero) Nimi (Opiskelijanumero) Johdanto Tähän dokumenttiin kootaan Prosessi-

Lisätiedot

Matematiikan kirjoittamisesta

Matematiikan kirjoittamisesta Matematiikan kirjoittamisesta Asiasisältö Tärkeintä kaikessa on, että kaiken minkä kirjoitat, niin myös itse ymmärrät. Toisin sanoen asiasisällön on vastattava lukijan pohjatietoja. Tekstin täytyy olla

Lisätiedot

Mitä on plagiointi? Milloin syyllistyy plagiointiin?

Mitä on plagiointi? Milloin syyllistyy plagiointiin? Mitä on plagiointi? Milloin syyllistyy plagiointiin? Plagioinnilla tarkoitetaan toisen henkilön tekstin tai ajatuksen esittämistä omassa kirjallisessa työssään siten, ettei ilmaista lähdettä eli sitä mistä

Lisätiedot

LÄHDEVIITTEET JA NIIDEN LAATIMINEN

LÄHDEVIITTEET JA NIIDEN LAATIMINEN LÄHDEVIITTEET JA NIIDEN LAATIMINEN 23.10.2015 Sari Dhima Lähdevii>eiden laadinta Lähdevii>eiden merkinnät vaihtelevat eri Ceteenalojen, julkaisusarjojen ja aikakauskirjojen välillä. Tärkeintä on käy>ää

Lisätiedot

Avoin yliopisto Lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi OHJEITA / Mikko Saastamoinen, Marja-Liisa Niemi. Lähteet, lähdeviitteet ja niiden käyttö

Avoin yliopisto Lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi OHJEITA / Mikko Saastamoinen, Marja-Liisa Niemi. Lähteet, lähdeviitteet ja niiden käyttö Avoin yliopisto Lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi OHJEITA / Mikko Saastamoinen, Marja-Liisa Niemi Lähteet, lähdeviitteet ja niiden käyttö Miksi lähteitä käytetään? Tieteellisessä kirjoittamisessa

Lisätiedot

AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi. Kevät 2008

AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi. Kevät 2008 AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi Kevät 2008 Kurssin tavoitteet Konferenssisimulaatio Harjoitella tieteellisen tekstin / raportin kirjoittamista Harjoitella tiedon etsimistä ja viittaamista

Lisätiedot

Lähteiden käyttö. Yleistä lähteistä. Sosiaalityön ja sosiaalipedagogiikan kandidaattiseminaari ja kandidaatintutkielma

Lähteiden käyttö. Yleistä lähteistä. Sosiaalityön ja sosiaalipedagogiikan kandidaattiseminaari ja kandidaatintutkielma Lähteiden käyttö Yleistä lähteistä Tieteellisen kirjoittamisen pelisääntöihin kuuluu, että kirjoittaja aiemmin tehtyjä tutkimuksia selostamalla ja arvioimalla paitsi valmistaa tietä omalle tutkimukselleen

Lisätiedot

83450 Internetin verkkotekniikat, kevät 2002 Tutkielma <Aihe>

83450 Internetin verkkotekniikat, kevät 2002 Tutkielma <Aihe> 83450 Internetin verkkotekniikat, kevät 2002 Tutkielma TTKK 83450 Internetin verkkotekniikat Tekijät: Ryhmän nro:

Lisätiedot

Opinnäytetyön ulkoasu

Opinnäytetyön ulkoasu Opinnäytetyön ulkoasu Antti Leino Tampereen yliopisto Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Suomen kielen tutkinto-ohjelma Tutkielmaohje Syyskuu 2012 Tampereen yliopisto Suomen kielen tutkinto-ohjelma

Lisätiedot

Ohjeita tutkielmaseminaarilaisille / kandidaatin tutkielma

Ohjeita tutkielmaseminaarilaisille / kandidaatin tutkielma 1 Ohjeita tutkielmaseminaarilaisille / kandidaatin tutkielma Tutkielmaseminaarin tavoitteet Jokainen seminaarilainen laatii lukuvuoden aikana yksin tai parin kanssa itsenäisen kandidaatin tutkielman jostakin

Lisätiedot

1 TUTKIELMAN TEON VAIHEET

1 TUTKIELMAN TEON VAIHEET Tutkielman teko-ohjeet, Rautavaaran lukio 2016 1 TUTKIELMAN TEON VAIHEET 1.1 Aiheen valinta 1.2 Tutustuminen Kokoa, mitä tiedät ennestään ( piirrä, kirjoita... ) Listaa ylös kysymyksiä aiheesta Lue aiheesta

Lisätiedot

Siun soten julkaisuja. Julkaisuohjeet

Siun soten julkaisuja. Julkaisuohjeet 2019 Siun soten julkaisuja Julkaisuohjeet 2(7) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Toimintaperiaatteet... 3 1.1 Sarjan nimi... 3 1.2 Sarjan sisältö... 3 1.3 Sarjan osat... 3 1.4 Käsikirjoituksen

Lisätiedot

KIRJALLISEN TYÖN OHJEET

KIRJALLISEN TYÖN OHJEET KIRJALLISEN TYÖN OHJEET Tiina Tomera, STAP xx Oppimispäiväkirja Hoito- ja huolenpito opettaja : Maija Mietteliäs SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 KIRJALLISTEN TÖIDEN RAKENNE JA ULKOASU... 3 2.1 Kansilehti...

Lisätiedot

Tutkielmaohje. (tiivistelmä tiedekunnan ohjeista, taloustieteeseen sopeutettuna) Tekstin oikea reuna pitää tasata, ja samalla on käytettävä tavutusta.

Tutkielmaohje. (tiivistelmä tiedekunnan ohjeista, taloustieteeseen sopeutettuna) Tekstin oikea reuna pitää tasata, ja samalla on käytettävä tavutusta. 1. Tutkielman ulkoasu Tutkielman ulkoasu Tutkielmaohje (tiivistelmä tiedekunnan ohjeista, taloustieteeseen sopeutettuna) Hyvä pistekoko tutkielmassa on 12. Rivivälin tulee olla 1,5. Tekstin oikea reuna

Lisätiedot

1 Opinnäytetyön graafiset ohjeet. 2 Sivun asetukset. 3 Sivunumerointi. 4 Otsikot

1 Opinnäytetyön graafiset ohjeet. 2 Sivun asetukset. 3 Sivunumerointi. 4 Otsikot 1 1 Opinnäytetyön graafiset ohjeet Metropolia Ammattikorkeakoulun opinnäytetöissä noudatetaan seuraavia graafisia ohjeita. Graafiset ohjeet on tehty Metropolian opinnäytetyöryhmässä. Näiden graafisten

Lisätiedot

LYHYT OHJEISTUS TUTKIELMAESSEESEEN

LYHYT OHJEISTUS TUTKIELMAESSEESEEN Päivi Auno LYHYT OHJEISTUS TUTKIELMAESSEESEEN Kajaanin Ammattikorkeakoulu Ohjaava opettaja Ajankohta Opintojakso SISÄLLYS (esimerkki) 1 JOHDANTO 2 TEORIATAUSTA SISÄLTÖÄ KUVAAVA OTSIKKO 2.1 Alaotsikko 2.2

Lisätiedot

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN. Teosten hyödyntäminen omassa työssä

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN. Teosten hyödyntäminen omassa työssä PROJEKTITYÖN TEKEMINEN Teosten hyödyntäminen omassa työssä TEOSTEN KÄYTTÖ Toisten tekemän teoksen käyttöön tarvitaan yleensä tekijän lupa. Lupaa ei tarvita: 1. Tiedon, ideoiden, periaatteiden käyttö Kunhan

Lisätiedot

OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 17.8.2011 TUTKINNON PERUSTEET Opiskelija suunnittelee ja tekee omaa osaamistaan

Lisätiedot

OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 31.8.2011 TUTKINNON PERUSTEET Opiskelija suunnittelee ja tekee omaa osaamistaan

Lisätiedot

TEATTERI-/TANSSITAITEEN KANDIDAATIN TUTKINNON OPINNÄYTE

TEATTERI-/TANSSITAITEEN KANDIDAATIN TUTKINNON OPINNÄYTE TEATTERI-/TANSSITAITEEN KANDIDAATIN TUTKINNON OPINNÄYTE Hyväksytty Teatterikorkeakoulun opetusneuvoston kokouksessa 26.10.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1 KANDIDAATIN TUTKINNON OPINNÄYTTEEN KULKU... 2 1.1 Opinnäytteen

Lisätiedot

V I I T TA U S T E K N I I K K A A

V I I T TA U S T E K N I I K K A A VIITTAUSTEKNIIKKAA Viitteillä ja niitä täydentävällä lähdeluettelolla osoitetaan mihin kirjoittajan tiedot perustuvat ja mitä aiempia tutkimuksia hän on käyttänyt hyväkseen Jokaisen tiedon lähde on osoitettava

Lisätiedot

Kirjallisuusluettelon laatiminen

Kirjallisuusluettelon laatiminen Kirjallisuusluettelon laatiminen Käsikirjoitusten kirjallisuusluettelot laaditaan huolellisesti alla olevien ohjeiden mukaan. Yleisiä huomioita seuraavat ohjeet julkaisutyypeittäin. Otsikointi ja sijainti

Lisätiedot

RINNAKKAISTALLENNUSOHJE

RINNAKKAISTALLENNUSOHJE RINNAKKAISTALLENNUSOHJE Syöttölomakkeeseen pääsee osoitteesta: submissions.theseus.fi => Tallenna julkaisu Pakollisten täytettävien kenttien otsikot on lihavoitu ja niiden edessä on punainen tähti * Huom!

Lisätiedot

Artikkelit pyydetään lähettämään X.X.201X mennessä osoitteella: toimittajan sähköpostiosoite

Artikkelit pyydetään lähettämään X.X.201X mennessä osoitteella: toimittajan sähköpostiosoite OHJEITA AFinLA:N VUOSIKIRJAAN KIRJOITTAVALLE Toivomme sinun ottavan seuraavat asiat huomioon tekstiä laatiessasi. Julkaisuprosessi on seuraava. Ensimmäisessä vaiheessa pyydämme artikkelisi sähköisenä versiona,

Lisätiedot

1 TEKSTIN ASETTELU. Tekstinkäsittelyohjelmaksi sopii esimerkiksi Word. Fontti Times New Roman. Fonttikoko 12.

1 TEKSTIN ASETTELU. Tekstinkäsittelyohjelmaksi sopii esimerkiksi Word. Fontti Times New Roman. Fonttikoko 12. 1 TEKSTIN ASETTELU Tekstinkäsittelyohjelmaksi sopii esimerkiksi Word. Fontti Times New Roman. Fonttikoko 12. Käytetään tavutusta ja molempien reunojen tasausta. Käytetään sivunumeroita keskellä ylhäällä.

Lisätiedot

LÄHTEIDEN MERKITSEMINEN TEKSTIIN KANSANTALOUS 2008 Lähdeviitteiden käyttö kandidaatti- ja pro gradu työssä.

LÄHTEIDEN MERKITSEMINEN TEKSTIIN KANSANTALOUS 2008 Lähdeviitteiden käyttö kandidaatti- ja pro gradu työssä. LÄHTEIDEN MERKITSEMINEN TEKSTIIN KANSANTALOUS 2008 Lähdeviitteiden käyttö kandidaatti- ja pro gradu työssä. Pohjautuu ohjeisiin tiedekunnan yleisiin ohjeisiin lähteidenkäytöstä: http://www.uwasa.fi/kauppatieteet/opiskelu/kirjoitusohjeet/lahteet/

Lisätiedot

Opinnäytteen nimi ja mahdollinen alaotsikko (tämä pohja toimii parhaiten Word2010-versiolla)

Opinnäytteen nimi ja mahdollinen alaotsikko (tämä pohja toimii parhaiten Word2010-versiolla) T A M P E R E E N Y L I O P I S T O Opinnäytteen nimi ja mahdollinen alaotsikko (tämä pohja toimii parhaiten Word2010-versiolla) Kasvatustieteiden yksikkö Kasvatustieteiden pro gradu -tutkielma NIMI NIMINEN

Lisätiedot

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN KOPIRAITTILAN KOULU PROJEKTITYÖN TEKEMINEN Teosten hyödyntäminen omassa työssä TEOSTEN KÄYTTÖ Toisten tekemän teoksen käyttöön tarvitaan yleensä tekijän lupa. Lupaa ei tarvita: 1. Tiedon, ideoiden, periaatteiden

Lisätiedot

3.4 Juttukentän tiedot

3.4 Juttukentän tiedot 3.4 Juttukentän tiedot Juttukenttä sisältää otsikoiden ja varsinaisen juttutekstin lisäksi paikkakunnan, päiväyksen, kirjoittajan nimen ja tiedon siitä, onko kyse STT omasta vai muiden uutistoimistojen

Lisätiedot

VI Tutkielman tekeminen

VI Tutkielman tekeminen VI Tutkielman tekeminen Mikä on tutkielma? Tutkielma on yhden aiheen ympärille rakentuva järkevä kokonaisuus. Siitä on löydyttävä punainen lanka, perusajatus. Tutkielma on asiateksti. Se tarkoittaa, että

Lisätiedot

8.1 Taulukot 8.2 Kuviot ja kuvat 8.3 Julkaisun rakennetta koskevat suositukset

8.1 Taulukot 8.2 Kuviot ja kuvat 8.3 Julkaisun rakennetta koskevat suositukset PKSHP JULKAISUOHJEET SISÄLLYSLUETTELO Toimintaperiaatteet Yleistä Kirjoitusohjeet o 1. Etukansi o 2. Nimiölehti o 3. Tekijämerkintä o 4. Kuvailulehti ja tiivistelmä o 5. Kirjallisuusluettelo ja -viitteet

Lisätiedot

RINNAKKAISTALLENNUSOHJE

RINNAKKAISTALLENNUSOHJE RINNAKKAISTALLENNUSOHJE Syöttölomakkeeseen pääsee osoitteesta: submissions.theseus.fi => Tallenna julkaisu Pakollisten täytettävien kenttien otsikot on lihavoitu ja niiden edessä on punainen tähti * HUOM!

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN JULKAISUJA. Julkaisuohjeet. Koonnut Pirkko Pussinen

POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN JULKAISUJA. Julkaisuohjeet. Koonnut Pirkko Pussinen POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN JULKAISUJA Julkaisuohjeet Koonnut Pirkko Pussinen Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Joensuu 2010 Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Tietotekniikan kandidaattiseminaari

Tietotekniikan kandidaattiseminaari Tietotekniikan kandidaattiseminaari Luento 1 14.9.2011 1 Luennon sisältö Seminaarin tavoitteet Seminaarin suoritus (tehtävät) Kandidaatintutkielman aiheen valinta Seminaarin aikataulu 2 2011 Timo Männikkö

Lisätiedot

TANSSIN LUKIODIPLOMI TUTKIELMAOHJE. Sari Tuunanen

TANSSIN LUKIODIPLOMI TUTKIELMAOHJE. Sari Tuunanen TANSSIN LUKIODIPLOMI TUTKIELMAOHJE Sari Tuunanen 30.4.2019 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Tutkielman ohjeet... 3 2.1 Tutkielman rakenne... 3 2.1.1 Kansilehti... 3 2.1.2 Sisällysluettelo... 3 2.1.3

Lisätiedot

On olemassa jotain yleisiä kirjoitusohjeita, joita voit hyödyntää artikkelin kirjoittamisessa:

On olemassa jotain yleisiä kirjoitusohjeita, joita voit hyödyntää artikkelin kirjoittamisessa: Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2011 2012 Kehittämistyöstä artikkeliksi 1. Mikä on artikkeli? Artikkeli on jotain asiaa, ilmiötä tai teemaa käsittelevä tutkittuun tai havainnoituun tietoon perustuva

Lisätiedot

OPINNÄYTETYÖN KIRJALLISEN OSAN OHJEET

OPINNÄYTETYÖN KIRJALLISEN OSAN OHJEET OPINNÄYTETYÖN KIRJALLISEN OSAN OHJEET Salon seudun ammattiopisto Opinnäytetyöohje Tekniikka ja palvelu 1.4.2009 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO 3 2 OPINNÄYTETYÖN TEKEMISEN PERUSTEET 4 2.1 Mikä opinnäytetyö on? 4

Lisätiedot

Tutkielman rakenne. Tellervo Korhonen. Tutki Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto

Tutkielman rakenne. Tellervo Korhonen. Tutki Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Tutkielman rakenne Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Tutki 2 12.3.2014 1 Periaatteet tieteellisessä tekstissä Tieteellä omat traditionsa Esitystavassa Rakenteessa Perusajatus tieteellisen raportin

Lisätiedot

Tutkielman perusrakenne ja kirjoittaminen LaTeXilla

Tutkielman perusrakenne ja kirjoittaminen LaTeXilla Tutkielman perusrakenne ja kirjoittaminen LaTeXilla Jussi Maunuksela Jyväskylän yliopisto, Fysiikan laitos, PL 35, 40014 Jyväskylän yliopisto 17.3.2017 FYSA291&XYHM004 luentokalvosarja 6 1 Oppimistavoitteet

Lisätiedot

OPETTAJAN ARVIO OPINNÄYTETYÖSTÄ LIITE 1

OPETTAJAN ARVIO OPINNÄYTETYÖSTÄ LIITE 1 OPETTAJAN ARVIO OPINNÄYTETYÖSTÄ LIITE 1 Opinnäytetyön tekijä(t) Opinnäytetyön nimi Opinnäytetyön arviointi Arvosana 0 1 2 3 4 5 Aiheen valinta Opinnäytetyön suunnitelma Opinnäytetyön lähtökohdat Kehittämistehtävä

Lisätiedot

FSD2404. Naistutkimus - Kvinnoforskning -lehden ensimmäinen vuosikymmen Koodikirja

FSD2404. Naistutkimus - Kvinnoforskning -lehden ensimmäinen vuosikymmen Koodikirja FSD2404 Naistutkimus - Kvinnoforskning -lehden ensimmäinen vuosikymmen 1988-1997 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: Naistutkimus - Kvinnoforskning -lehden ensimmäinen vuosikymmen

Lisätiedot

Tiivistetysti lähdeviitteistä, lähdeluettelosta ja kirjoittamisen tyylistä

Tiivistetysti lähdeviitteistä, lähdeluettelosta ja kirjoittamisen tyylistä Tiivistetysti lähdeviitteistä, lähdeluettelosta ja kirjoittamisen tyylistä Jouni Enqvist 2 Jouni Enqvist Mitä asioita tässä aineistossa? Seuraaviin muutamiin sivuihin on tiivistetty aivan keskeisimmät

Lisätiedot

Opinnäytetyön mallipohjan ohje

Opinnäytetyön mallipohjan ohje Opinnäytetyön mallipohjan ohje Sisällys 1 Johdanto 1 2 Mallin käyttöönotto 1 3 Otsikot 2 3.1 Luvun otsikko 3 3.2 Alalukujen otsikot 5 4 Tekstikappaleet 5 5 Kuvat ja kuviot 6 6 Taulukot 6 7 Lainaus 7 8

Lisätiedot

Pääotsikko Times New Roman, fonttikoko 16 Alaotsikko omalle rivilleen

Pääotsikko Times New Roman, fonttikoko 16 Alaotsikko omalle rivilleen Pääotsikko Times New Roman, fonttikoko 16 Alaotsikko omalle rivilleen Onni Opiskelija Tampereen yliopisto Viestintätieteiden tiedekunta Suomen kirjallisuuden maisteriopinnot / Kertomus- ja tekstiteorian

Lisätiedot

Opinnäytetyön raportointiohje ja mallipohja (r 21, f 16)

Opinnäytetyön raportointiohje ja mallipohja (r 21, f 16) kaikki reunukset 3 cm ja otsikoiden keskitys Opinnäytetyön raportointiohje ja mallipohja (r 21, f 16) Alaotsikko (r 23, f 14) Mahdollisen taustaprojektin nimi (r 35, f 12) Tekijä(t) (r 37, f 12) Toimialan/koulutusalan

Lisätiedot

Arviointi ja kustannuspäätös

Arviointi ja kustannuspäätös Ohjeita kirjoittajille ja kokoomateosten toimittajille Arviointi ja kustannuspäätös TUP lähettää käsikirjoituksen arvioitavaksi vähintään kahdelle asiantuntijalle, mikäli käsikirjoitus katsotaan toimituskunnassa

Lisätiedot

Projektityön tekeminen. Mitä on hyvä muistaa

Projektityön tekeminen. Mitä on hyvä muistaa Projektityön tekeminen Mitä on hyvä muistaa Aineistojen hyödyntäminen Kuvat, kartat, kirjat, lehtiartikkelit, musiikki ja videot ovat tekijänoikeuden suojaamia Toisen tekemän työn kopioimiseen ja liittämiseen

Lisätiedot

HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE Liiketalouden koulutusala HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE

HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE Liiketalouden koulutusala HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE Liiketalouden koulutusala HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE SISÄLTÖ 1 HARJOITTELURAPORTIN RAKENNE JA ULKOASU.. 3 1.1 Rakenne. 3 1.2 Ulkoasu 3 2 HARJOITTELUKERTOMUS.. 4

Lisätiedot

KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU

KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU Pääotsikko Alaotsikko Mahdollisen taustaprojektin nimi Tekijä(t) Koulutusohjelman opinnäytetyö Suuntautumisvaihtoehto Insinööri(AMK) KEMI 201x Sukunimi Etunimi Opinnäytetyö

Lisätiedot

Suomen Laki I,II ja III -teoksia (Talentum).

Suomen Laki I,II ja III -teoksia (Talentum). 1 Lakikirjan käyttö Lakikirjatentti Tentti, johon saat ottaa lakikirjan mukaan. Kirjanpito, kauppaoikeus, esineoikeus, perhe- ja jäämistöoikeus, työoikeus, ympäristöoikeus, kv. yksityisoikeus, rikosoikeus,

Lisätiedot

1. Kustantajan tiedot: (264-kenttä) Miten kustantajan nimi merkitään RDA:n mukaan?

1. Kustantajan tiedot: (264-kenttä) Miten kustantajan nimi merkitään RDA:n mukaan? RDA-KUVAILUKYSYMYKSIÄ 1. Kustantajan tiedot: (264-kenttä) Miten kustantajan nimi merkitään RDA:n mukaan? RDA-ohjeen mukaan kustantajan nimi merkitään siinä muodossa ja järjestyksessä kuin tämä on julkaisussa

Lisätiedot

OHJEITA HARJOITUSAINEIDEN KIRJOITTAJILLE

OHJEITA HARJOITUSAINEIDEN KIRJOITTAJILLE OHJEITA HARJOITUSAINEIDEN KIRJOITTAJILLE Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta 2004 Raija Lehtinen raija.lehtinen@helsinki.fi Anu Lahtinen anu.lahtinen@helsinki.fi 1 SISÄLLYS Ohjeiden käyttäjille

Lisätiedot

Käsikirjoituksesta kirjaksi

Käsikirjoituksesta kirjaksi Käsikirjoituksesta kirjaksi Tekijänoikeudet ja julkaisuluvat Kirjoittajan ja toimitetun teoksen toimittajan tulee varmistaa käsikirjoituksessa olevien lainauksien, kuvien, käännösten jne. tekijänoikeudet,

Lisätiedot

TUTKIMUSKIRJOITTAMINEN

TUTKIMUSKIRJOITTAMINEN TUTKIMUSKIRJOITTAMINEN Tutkimusraportin perusrakenne Alkuosa Nimiösivu eli nimiölehti Tiivistelmä (abstrakti) Esipuhe / alkusanat (kiitokset) Sisällysluettelo Runko-osa Johdanto ja tutkimuksen teoreettiset

Lisätiedot

Matematiikan kirjallinen viestintä ja tieteellinen tiedonhankinta

Matematiikan kirjallinen viestintä ja tieteellinen tiedonhankinta Matematiikan kirjallinen viestintä ja tieteellinen tiedonhankinta p. 1/25 Matematiikan kirjallinen viestintä ja tieteellinen tiedonhankinta Arto Lepistö Matematiikan ja tilastotieteen laitos Turun yliopisto

Lisätiedot

Opinnäytetyön ulkoasun malli

Opinnäytetyön ulkoasun malli hyväksymispäivä arvosana arvostelija Opinnäytetyön ulkoasun malli Hannu Erkiö Matti Mäkelä Matti Nykänen Inkeri Verkamo Helsinki 1. maaliskuuta 2001 Kirjallisen esityksen harjoitus HELSINGIN YLIOPISTO

Lisätiedot

Tiivistelmä ja yleisiä huomioita tekstistä

Tiivistelmä ja yleisiä huomioita tekstistä Tiivistelmä ja yleisiä huomioita tekstistä Kesäkandidaattiseminaari 2016 Tekstipaja 27.6.2016 Aalto-yliopisto/TKK, Tiina Airaksinen Tiivistelmä Suppea ja itsenäinen teksti, joka kuvaa olennaisen opinnäytteen

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2013 Jaakko Kurhila

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2013 Jaakko Kurhila Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2013 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Ryhmäjaon hienosäätö? Tärkeimmät asiat tutkielman tekemiseen

Lisätiedot

Ensin: kirjaudu kurssikansioon ja siirry siellä Luennot kansion Tutkielman perusrakenne ( ) sivulle FYSA291 luentokalvosarja 7 1

Ensin: kirjaudu kurssikansioon ja siirry siellä Luennot kansion Tutkielman perusrakenne ( ) sivulle FYSA291 luentokalvosarja 7 1 Ensin: kirjaudu kurssikansioon ja siirry siellä Luennot kansion Tutkielman perusrakenne ( ) sivulle. 3.11.2015 FYSA291 luentokalvosarja 7 1 Tutkielman perusrakenne ja kirjoittaminen LaTeXilla Jussi Maunuksela

Lisätiedot

CS10A0000 MARKKINOINNIN PERUSKURSSI Syksy 2008. Case A: Ohjeet (Case 1: Hörhammer)

CS10A0000 MARKKINOINNIN PERUSKURSSI Syksy 2008. Case A: Ohjeet (Case 1: Hörhammer) Casen palautus PVM CS10A0000 MARKKINOINNIN PERUSKURSSI Syksy 2008 Case A: Ohjeet (Case 1: Hörhammer) VAIN ESITTÄVÄN RYHMÄN TYÖSSÄ! (Opponoiva ryhmä XY, esim B6) (Esittävä) Ryhmä XY (esim. B2): 0222222

Lisätiedot

Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet

Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet Eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto 2017 1 Yleistä Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielman seminaarityöskentelyyn

Lisätiedot

HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE

HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE Tekniikan toimiala HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE 7/2010 jn SISÄLTÖ 1 HARJOITTELURAPORTIN RAKENNE JA ULKOASU.. 3 1.1 Rakenne. 3 1.2 Ulkoasu 3 2 HARJOITTELUKERTOMUS..

Lisätiedot

Cover letter and responses to reviewers

Cover letter and responses to reviewers Cover letter and responses to reviewers David E. Laaksonen, MD, PhD, MPH Department of Medicine Kuopio University Hospital Kuopio, Finland Luennon sisältö Peer review Vinkit vastineiden kirjoittamista

Lisätiedot

SOSIAALIPEDAGOGINEN AIKAKAUSKIRJA Kirjoittajaohjeet

SOSIAALIPEDAGOGINEN AIKAKAUSKIRJA Kirjoittajaohjeet SOSIAALIPEDAGOGINEN AIKAKAUSKIRJA Kirjoittajaohjeet Ohjeita kirjoittajalle Tervetuloa mukaan tekemään vuosittain julkaistavaa Sosiaalipedagogista aikakauskirjaa! Toivomme, että tutustut näihin ohjeisiin

Lisätiedot

LUT School of Business and Management Kurssi nro. ja nimi, esim. A130A0000 Johdatus kauppatieteiden opiskeluun Kurssin vastuuopettajan nimi

LUT School of Business and Management Kurssi nro. ja nimi, esim. A130A0000 Johdatus kauppatieteiden opiskeluun Kurssin vastuuopettajan nimi LUT School of Business and Management Kurssi nro. ja nimi, esim. A130A0000 Johdatus kauppatieteiden opiskeluun Kurssin vastuuopettajan nimi RAPORTIN OTSIKKO HARJOITUSTYÖOHJE Ulkoasu ja lähdeviittaustekniikka

Lisätiedot

Kirjallisten töiden ulkoasu ja tekniset ohjeet

Kirjallisten töiden ulkoasu ja tekniset ohjeet Kirjallisten töiden ulkoasu ja tekniset ohjeet Muokannut Katriina Uljas-Rautio Lapin yliopisto Oikeustieteen tiedekunta 1.9.2018 II SISÄLLYS 1 TEKSTILAJI JA SEN ULKOASU... 1 2 LÄHTEIDEN DOKUMENTOINTI...

Lisätiedot

Tutkimuskirjoittaminen

Tutkimuskirjoittaminen Tutkimuskirjoittaminen Perusrakenne Alkuosa Runko-osa Loppuosa Nimiösivu eli nimiölehti Tiivistelmä (abstrakti) Esipuhe / alkusanat (kiitokset) Sisällysluettelo Johdanto ja tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Syksy 2014 Jaakko Kurhila

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Syksy 2014 Jaakko Kurhila Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Syksy 2014 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Tavoitteena tutkielma, ei tutkimus Ryhmäjako Tärkeimmät

Lisätiedot

LÄHDEVIITTEET JA LÄHDELUETTELO tietoa ja ohjeita Taideteollisen korkeakoulun perus- ja jatko-opiskelijoille

LÄHDEVIITTEET JA LÄHDELUETTELO tietoa ja ohjeita Taideteollisen korkeakoulun perus- ja jatko-opiskelijoille 1. Johdannoksi LÄHDEVIITTEET JA LÄHDELUETTELO tietoa ja ohjeita Taideteollisen korkeakoulun perus- ja jatko-opiskelijoille (Versio 19.11.2007. Inkeri Savan muokkaaman Taidekasvatuksen osaston ohjeen pohjalta

Lisätiedot

Opas opinnäytteen tekijälle

Opas opinnäytteen tekijälle Opas opinnäytteen tekijälle 2009 2 Sisältö 1 Oppaan käyttäjälle...3 2 Opinnäytteen tekemisen vaiheet ja aikataulutus...4 2.1 Aiheen valinta...4 2.2 Opinnäytteen suunnittelu...4 2.3 Opinnäytteen kokoaminen...5

Lisätiedot

Ohjeita kirjallisten töiden laadintaan

Ohjeita kirjallisten töiden laadintaan Itä-Suomen yliopisto / Yhteiskuntatieteiden laitos 2012- Ohjeita kirjallisten töiden laadintaan Nämä ohjeet on tarkoitettu yhteiskuntatieteiden opiskelijoiden käyttöön. Ohjeet ovat tiiviiseen muotoon laaditut

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2015 Jaakko Kurhila

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2015 Jaakko Kurhila Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2015 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Ryhmäjako Tärkeimmät asiat tutkielman tekemiseen (mitä

Lisätiedot

SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje

SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje Sisältö 1 Verkon pääkäyttäjä (Network Admin)...3 2 Verkonhallinta...3 2.1 Navigointi verkonhallintaan...3 2.2 Sivustot...3 2.1 Sivustojen toiminnot...4 2.3 Sivuston

Lisätiedot

Miten kirjallisuusviitteet ja lähteet esitetään suullisissa, tieteellisissä esityksissä?

Miten kirjallisuusviitteet ja lähteet esitetään suullisissa, tieteellisissä esityksissä? Ohjeet opiskelijoille: Miten kirjallisuusviitteet ja lähteet esitetään suullisissa, tieteellisissä esityksissä? Maataloustieteiden laitos 1 Miksi suullisia, tieteellisiä esityksiä ylipäätänsä pidetään?

Lisätiedot

Ohjeita kirjoittajille

Ohjeita kirjoittajille Ohjeita kirjoittajille 1. Juttutyypit 1.1. Tieteelliset artikkelit 1.1.1. Tieteellisen artikkelin käsittelyprosessi 1.2. Puheenvuorot 1.3 Lektiot 1.4 Kirja-arviot 2. Kaikkia juttutyyppejä koskevat tekniset

Lisätiedot

Digitointi aloitetaan vuodesta 1860 alkaen. Kirjamuotoiset kirkonkirjat digitoidaan perhelehtiin asti.

Digitointi aloitetaan vuodesta 1860 alkaen. Kirjamuotoiset kirkonkirjat digitoidaan perhelehtiin asti. hankinnan nimeäminen.pdf 1. Digitoitavat kirjatyypit Kirkon yhteisen jäsentietojärjestelmän DIGI-järjestelmään tullaan digitoimaan erityyppisiä kirjoja, joiden metatietoja järjestelmään tullaan tallentamaan.

Lisätiedot

TIEDONHANKINNAN PERUSTEET (1 op) harjoitus 1 (TaY Pori syksy 2014)

TIEDONHANKINNAN PERUSTEET (1 op) harjoitus 1 (TaY Pori syksy 2014) TIEDONHANKINNAN PERUSTEET (1 op) harjoitus 1 (TaY Pori syksy 2014) Tärkeimmät kotimaiset hakupalvelut Porin tiedekirjaston kotisivut (kerrataan pikaisesti) Porin tiedekirjaston painettu aineisto Tutcatista:

Lisätiedot

Jos haluat viestittää ja toimia aktiivisesti internetissä, tarvitset sähköpostiosoitteen. Sähköpostiosoitteen hankkiminen on maksutonta.

Jos haluat viestittää ja toimia aktiivisesti internetissä, tarvitset sähköpostiosoitteen. Sähköpostiosoitteen hankkiminen on maksutonta. Sähköposti Jos haluat viestittää ja toimia aktiivisesti internetissä, tarvitset sähköpostiosoitteen. Sähköpostiosoitteen hankkiminen on maksutonta. Sähköpostiosoitteen kautta voit lähettää viestejä sukulaisille,

Lisätiedot

Yliopistopedagogiikka

Yliopistopedagogiikka 1 Yliopistopedagogiikka Kirjoitusohjeet Kehittäminen ja kokeilut -osastoon 1. Kirjoitusten sisällöstä ja rakenteesta Kehittäminen ja kokeilut -osastossa eri tieteenalojen opettajat ja koulutuksen kehittäjät

Lisätiedot

Yhteisen käytännön opas yhteisöjen säädöstekstien laatimiseksi ajantasaistaminen, huhtikuu 2009

Yhteisen käytännön opas yhteisöjen säädöstekstien laatimiseksi ajantasaistaminen, huhtikuu 2009 Yhteisen käytännön opas yhteisöjen säädöstekstien laatimiseksi ajantasaistaminen, huhtikuu 2009 (Muutokset koskevat painetun laitoksen sivuja seuraavan taulukon mukaisesti) Sivu Muutos 2 Korvataan Europa-palvelimen

Lisätiedot

OPISKELUUN LIITTYVÄT KIRJALLISET TEHTÄVÄT

OPISKELUUN LIITTYVÄT KIRJALLISET TEHTÄVÄT AMMATTIOPISTO LIVIA / SOSIAALI JA TERVEYSOPISTO OPISKELUUN LIITTYVÄT KIRJALLISET TEHTÄVÄT Ohjeita kirjoitustöihin 07.01.2019 1 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 KIRJALLISEN TEHTÄVÄN LAATIMINEN... 2 2.1 Erilaiset

Lisätiedot

Xerdacom Calendar 3.0. KatrinaXML-moottori. Opas seurakuntien Katrinakäyttäjille. Suomi EI VALMIS JULKAISTAVAKSI!

Xerdacom Calendar 3.0. KatrinaXML-moottori. Opas seurakuntien Katrinakäyttäjille. Suomi EI VALMIS JULKAISTAVAKSI! Xerdacom Calendar 3.0 KatrinaXML Tapahtumien lisääjän opas, Suomi 1 (7) Xerdacom Calendar 3.0 KatrinaXML-moottori Opas seurakuntien Katrinakäyttäjille Suomi EI VALMIS JULKAISTAVAKSI! Xerdacom Calendar

Lisätiedot

Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen

Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen Marja Silenti FM, Timo Lenkkeri LK, DI Opiskelijanumero: 12345678 Helsinki 18.11.2005, viimeksi päivitetty 31.05.2011, 17.12.2012 Tutkimussuunnitelma Ohjaaja:

Lisätiedot

SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU. Hakala Toni Varpelaide Heidi TEKSTINKÄSITTELYN OHJEET CASE: OPINNÄYTETYÖN RAPORTOINTI WORDILLA

SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU. Hakala Toni Varpelaide Heidi TEKSTINKÄSITTELYN OHJEET CASE: OPINNÄYTETYÖN RAPORTOINTI WORDILLA SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU Hakala Toni Varpelaide Heidi TEKSTINKÄSITTELYN OHJEET CASE: OPINNÄYTETYÖN RAPORTOINTI WORDILLA Liiketalous ja tietojenkäsittely Huittinen Liiketalous Taloushallinto 2005 1

Lisätiedot

Yhtälönratkaisusta. Johanna Rämö, Helsingin yliopisto. 22. syyskuuta 2014

Yhtälönratkaisusta. Johanna Rämö, Helsingin yliopisto. 22. syyskuuta 2014 Yhtälönratkaisusta Johanna Rämö, Helsingin yliopisto 22. syyskuuta 2014 Yhtälönratkaisu on koulusta tuttua, mutta usein sitä tehdään mekaanisesti sen kummempia ajattelematta. Jotta pystytään ratkaisemaan

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma BioMediTech. Kandidaatintutkielman sisältö. Kandidaatintutkielman rakenne

Kandidaatintutkielma BioMediTech. Kandidaatintutkielman sisältö. Kandidaatintutkielman rakenne Kandidaatintutkielma BioMediTech Luonnontieteiden kandidaatin tutkintoa varten on suoritettava pääaineesta kandidaatintutkielma ja siihen liittyvä kypsyysnäyte. Kandidaatintutkielman tavoitteena on, että

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

JAMKin henkilöstön julkaisutietojen tallennus JUSTUS-palveluun OKM:n julkaisutiedonkeruuta varten

JAMKin henkilöstön julkaisutietojen tallennus JUSTUS-palveluun OKM:n julkaisutiedonkeruuta varten JAMKin henkilöstön julkaisutietojen tallennus JUSTUS-palveluun OKM:n julkaisutiedonkeruuta varten Ohje kirjoitettujen julkaisujen (julkaisutyypit A-E, G) ja taidejulkaisujen (F) tallennukseen Päivitetty

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö 2013

TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö 2013 TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö 2013 Kasvatustieteellisen esseen kirjoittaminen Esseetä voidaan käyttää opintojakson suorittamiseen joko vaihtoehtoisena tai ainoana suoritustapana. Opintojakson

Lisätiedot

Opas tekijänoikeudesta valokuvaan, piirrettyyn kuvaan, liikkuvaan kuvaan, ääneen ja musiikkitallenteisiin sekä tekijänoikeudesta internettiin.

Opas tekijänoikeudesta valokuvaan, piirrettyyn kuvaan, liikkuvaan kuvaan, ääneen ja musiikkitallenteisiin sekä tekijänoikeudesta internettiin. Opas tekijänoikeudesta valokuvaan, piirrettyyn kuvaan, liikkuvaan kuvaan, ääneen ja musiikkitallenteisiin sekä tekijänoikeudesta internettiin. TEKIJÄNOIKEUS (Kopiereg - Derechos d autor - Müəlliflik hüquqları

Lisätiedot