Lepakkoselvitys Lahden Mukkulan kartanon alueella kesällä 214 Timo Metsänen 2.2.215 LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT HOLLOLA LAHTI NASTOLA Luontoselvitys Metsänen www.metsanen.com
2 1 JOHDANTO... 3 2 ALUEEN YLEISKUVAUS... 3 3 LEPAKOIDEN ELINTAVOISTA... 4 Pohjanlepakko... 7 Vesisiippa... 7 Viiksi- ja isoviiksisiippa... 7 Korvayökkö... 8 Harvinaisemmat lajit... 8 4 AINEISTO, MENETELMÄT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT... 8 Esiselvitys... 8 Maastotyöt... 9 5 KOHTEIDEN ARVOTTAMINEN... 1 6 TULOKSET... 1 Lajisto ja tiheydet... 11 I-luokan alueet... 13 II-luokan alueet... 13 III-luokan alueet... 13 7 JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET... 14 II-luokan alueiden tarkempi suositus:... 15 III-luokan alueiden tarkempi maankäyttösuositus:... 16 LIITTEET... 17 Kannen kuva: Vesisiipan saalistus Timo Metsänen
3 1 JOHDANTO Lahden seudun ympäristöpalvelut tilasi Luontoselvitys Metsäseltä Mukkulan kartanon ja leirintäalueen lepakkoselvityksen keväällä 214. Työn tarkoituksena oli selvittää alueen lepakkolajistoa, potentiaalisia päiväpiiloja ja lepakoille tärkeitä ruokailualueita sekä kulkureittejä. Alueelle ollaan suunnittelemassa rakentamista, jota varten annetaan suosituksia lepakoiden huomioimiseksi alueella. Kaikki Suomessa tavatut lepakot kuuluvat luontodirektiivin liitteen IV a) lajeihin. Luonnonsuojelulaki kieltää luontodirektiivin liitteen IV a) lajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittämisen ja heikentämisen. Suomi on myös ratifioinut EUROBATS-sopimuksen jonka mukaan muun muassa lepakoiden tärkeät ruokailualueet tulisi ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa. Liitteenä 1. on tietotaulukko Suomessa tavatuista lepakoista, niiden levinneisyydestä ja uhanalaisluokituksesta. 2 ALUEEN YLEISKUVAUS Mukkulan kartano ja leirintäalue sijaitsevat reilun kolmen kilometrin päässä Lahden keskustan pohjoispuolella Vesijärven rannalla. Alue on puistomaista kulttuuriympäristöä ja siihen kuuluu muun muassa kartanon päärakennus, muita rakennuksia, kolme opiskelijataloa, leirintäalue, mökkejä, asuntovaunupaikkoja, uima- ja veneranta sekä hieman metsää. Alueen pinta-ala on noin 32 hehtaaria. Pohjoispuoleltaan alue rajautuu Ritamäen luonnonsuojelualueeseen. Aluetta on kuvattu tarkemmin alueelle laaditussa OAS:ssa (OAS, 213). Selvitysalue on esitetty kartalla 1.
4 Kartta 1. Selvitysalue. 3 LEPAKOIDEN ELINTAVOISTA Vaikka Suomessa tehdään nykyisin peruslepakkokartoituksia rajatuilla alueilla melko säännöllisesti erilaisiin hankkeisiin liittyen, pitkäaikaiset lepakkoseurannat ja kattavat tutkimukset puuttuvat. Edelleen Suomen lepakkolajisto, lepakoiden esiintymistiheydet, tarkat elinympäristövaatimukset, muuttoreitit ja levinneisyydet sekä lajien kantojen suuruudet ja niiden vaihtelut tunnetaan vain melko karkeasti tai ei ollenkaan.
5 Kaikki Suomessa ja Euroopassa tavattavat lepakot ovat hyönteissyöjiä. Ne ovat kokoonsa nähden erittäin pitkäikäisiä (venäläinen isoviiksisiippa pitää hallussaan 44 vuoden ikäennätystä) ja lisääntyvät hitaasti (1-2 poikasta kerrallaan). Ravinnokseen lepakot käyttävät erilaisia hyönteisiä, joita ne saalistavat lennossa. Toiset lajit troolaavat hyönteisiä avoimesta ilmatilasta, toiset poimivat niitä erilaisilta pinnoilta (lehvästö, oksat, rungot jne.). Yksi lepakko voi syödä yhden yön aikana jopa 2-3 hyttysen kokoista hyönteistä. Kuva 1. Lepakoiden vuosi. Eeva-Maria Kyheröinen Lepakot suunnistavat ja hahmottavat ympäristöään kaikuluotauksen avulla. Luotaukseen käytettävät äänet ovat pääosin ihmisen kuuloalueen ulkopuolella. Suomessa esiintyvät lepakkolajit ääntelevät pääasiassa noin 2-6 khz alueella, kun ihmisen kuuloalue loppuu noin 2 khz:iin. Lisäksi lepakoilla on sosiaalisia ääniä joita voi kuulla myös ilman
6 detektoreja paljaalla korvalla. Näitä ääniä lepakot käyttävät muun muassa keskinäiseen yhteydenpitoon, erityisesti emojen ja poikasten välillä. Kesäisin lepakkoja tavataan monenlaisista piilopaikoista. Ne päivehtivät rakennuksissa, puiden koloissa, kaarnan alla, linnunpöntöissä ym. lämpöisissä ja ahtaissa paikoissa, joissa ovat turvassa pedoilta. Pääasiassa naaraiden muodostamat lisääntymisyhdyskunnat voivat käsittää muutamia, jopa kymmeniä tai harvoin satoja yksilöitä. Tyypillisimmin tällainen lisääntymisyhdyskunta löytyy rakennuksesta. Kesäöisin lepakot levittäytyvät saalistamaan pääasiassa päivehtimispaikkojen lähialueelle, mutta saattavat käydä myös jopa kilometrien päässä hyvillä ruoka-apajilla. Loppukesästä-alkusyksystä lisääntymisyhdyskunnat hajoavat ja lepakot alkavat lihottaa itseään talvehtimiskuntoon. Osa lepakoista muuttaa talveksi eteläisiin ilmansuuntiin, osa talvehtii Suomessa. Lepakot myös parittelevat syksyllä ja niitä voi kerääntyä niin kutsuttuihin syysparveilupaikkoihin, jotka saattavat sijaita lähellä talvehtimispaikkoja. Talvi on lepakoille erittäin kriittistä aikaa. Lepakot vaipuvat talvihorrokseen tavallisesti lokuussa ja viettävät horroksessa yli puoli vuotta. Hyvä talvehtimispaikka on rauhallinen, sopivan viileä ja kostea. Mikäli talvehtimispaikan olosuhteet muuttuvat oleellisesti, aiheuttaa se lepakoille ylimääräisiä heräämisiä horroksesta, joka puolestaan kuluttaa niiden energiavarastoja. Energiavarastojen ennenaikainen loppuminen voi johtaa huonoimmassa tapauksessa siihen, että lepakko kuolee ennen kevättä. Lievemmässä tapauksessa huonokuntoisuus vaikuttaa lepakon tulevan kauden lisääntymismenestykseen. Talvehtivia lepakoita on tavattu luolista, kallion halkeamista, bunkkereista, kaivoksista, maakellareista ja jopa pirunpelloista. Ylipäätään lepakoiden talvehtimisesta tiedetään edelleen melko vähän.
7 Pohjanlepakko Pohjanlepakko on generalisti ja laajimalle levinnyt ja todennäköisesti yleisin Suomen lepakkolajeista. Lajin levinneisyysalue kattaa koko Suomen. Pohjanlepakko kaikuluotaa tyypillisesti 28-32 khz taajuuksilla ja sen kaikuluotausäänet ovat voimakkaita ja kuuluvat avoimessa maastossa jopa 8 metrin päähän. Ravinnokseen laji käyttää kaksisiipisiä, yökkösiä ja muita perhosia. Kesäpiilot ovat rakennuksissa ja ontoissa puissa. Pohjanlepakko synnyttää 1-2 poikasta keskimäärin kesäkuun lopussa. Lajin voi tavata monenlaisista elinympäristöistä, pihoilta, metsäaukioilta ja jopa kaupunkien keskustoista. Vesisiippa Vesiippoja tapaa, nimensä mukaisesti, useimmiten vesistöjen ääreltä. Se on yleisimpiä lajejamme ja sen levinneisyysalue ulottuu Etelä-Suomensta Napapiirille saakka. Alkukesällä laji esiintyy vesistöjen liepeiden lisäksi metsissä. Vesisiipat kaikuluotaavat 4-45 khz taajuuksilla. Laji on erikoistunut saalistamaan surviaissääskiä, mutta se syö myös vesiperhosia, korentoja, kärpäsiä ja yöperhosia. Vesisiipan kesäpiilot sijaitsevat ontoissa puissa, siltojen alla, pöntöissä tai rakennuksissa. Pohjanlepakon tapaan vesiippa synnyttää poikasen kesäkuun lopulla. Viiksi- ja isoviiksisiippa Viiksisiippalajien tunnistaminen toisistaan on hankalaa ja ne onkin erotettu omiksi lajeiksiin vasta vuonna 197. Sekä viiksi- että isoviiksisiippa on arvioitu meillä melko yleisiksi ja niitä esiintyy Etelä- ja Keski-Suomessa. Molemmat lajit viihtyvät parhaiten metsäympäristöissä. Ne kaikuluotaavat 45-5 khz taajuuksilla ja ovat ääniltään melko hiljaisia ja kuuluvat parhaimmillaankin vain noin 15-2 metrin päähän. Ravintonaan lajit käyttävät yöperhosia, sääskiä, kärpäsiä ja korentoja. Useimmiten viiksisiippalajien päiväpiiloja löydetään rakennuksista.
8 Korvayökkö Korvayökkö on varsinkin eteläisessä Suomessa melko yleinen, mutta paikoittaisesti esiintyvä laji. Se on hiljaisen kaikuluotausäänensä vuoksi vaikeasti detektorihavainnoinnilla havaittava. Korvayökkö ääntelee noin 42-5 ja 2 khz taajuuksilla. Laji on melko paikallinen, viihtyy kulttuuriympäristöissä ja vanhoissa (kuusi)metsissä. Laji on helppo tuntea ulkonäöltä suurista, jopa puolen ruumiin mittaisista korvistaan. Ravinnokseen korvayökkö käyttää erityisesti yöperhosia, joita se saalistaa kasvillisuuden seassa puikkelehtien. Lajin kesäpiilot ovat usein rakennuksissa, mutta se hyväksyy myös lepakonpöntöt tai ontot puut päiväpiiloiksi. Harvinaisemmat lajit Edellä esiteltyjen viiden lajin lisäksi Suomessa on tavattu kahdeksan muuta lepakkolajia; ripsi- ja lampisiippa, iso-, kimo-, pikku-, vaivais-, kääpiö- ja etelänlepakko. Ne kaikki ovat enemmän tai vähemmän harvinaisia. Näistä pikkulepakon on todettu lisääntyvän maassamme ja se onkin osoittautunut 2-luvulla luultua yleisemmäksi automaattidetektorien käytön lisääntyessä. Lajia on tavattu myös Päijät-Hämeessa (Metsänen, T. 21). 4 AINEISTO, MENETELMÄT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT Esiselvitys Ennen varsinaisia maastotöitä selvitettiin olemassa olevat julkiset lepakkohavainnot LUOMUKSEN Hatikka -tietokannasta. Lisäksi hyödynnettiin inventoijan paikallistuntemusta ja alueella tehtyjen lepakoiden reittikartoituksen tietoja (Metsänen, 215).
9 Maastotyöt Maastotyöt tehtiin SLTY:n lepakkokartoitusohjeiden (SLTY, 212) mukaisesti kolmeen kertaan lentokauden (kesä-elokuu) aikana ja sitä täydennettiin maastoon sijoitetuilla passiividetektoreilla. Menetelmä on yhdistelmä kävellen tehdystä linjalaskennasta, alueellisesta lajistokartoituksesta ja kesäyhdyskuntalaskennasta sekä automaattidetektoriserannasta. Alue kierrettiin jalkaisin läpi eri reittejä myöten pimeään aikaan, kattaen myös polkujen ja teiden ulkopuoliset alueet. Lepakoita havainnointiin eri detektoreilla (heterodyne ja aikalaajennus; Pettersson 24X, Ciel CDP 12 ja Micro Trio) ja epäselvissä tapauksissa yksilö pyrittiin äänittämään, myöhempää äänianalyysiä ja lajinmääritystä varten. Lepakoita etsittiin myös otsavalon avulla esim. suurimpien puiden lehvästöistä. Kartoitusyöt (24.6., 27.7. ja 27.8.) olivat sääoloiltaan otollisia (tyyniä, lämpimiä, sateettomia) lepakoiden havainnoimisella. Lepakot paikannettiin havaintopaikoilleen GPS-laitteella ja havainnot siirrettiin myöhemmin kartoille paikkatieto-ohjelmalla. Passiividetektorit (Ciel CDP12 [3 kpl] ja HDFD [1 kpl]) sijoitettiin eri puolille aluetta havainnoimaan lepakkoaktiivisuutta, jotta pystyttäisiin paremmin päättelemään eri kohtien merkitystä lepakoille joko saalistusalueina tai siirtymäreitteinä. Maastotöiden jälkeen äänitetyt lepakoiden äänet analysoitiin tietokoneohjelmilla (BatSound ja Audacity) tai kuunneltiin lävitse. Epävarmuustekijät Lepakoiden inventointimenetelmiä on useita ja niiden käyttö on vielä hieman vakiintumatonta luontoselvitysten yhteydessä ja riippuu myös kartoitettavasta alueesta sekä kohteesta. Kolmen kerran linjalaskentamenetelmällä saadaan todennäköisesti useimmissa tapauksissa riittävän hyvä käsitys runsaimpien lajien, kuten pohjanlepakon ja viiksisiippalajien esiintymisestä alueella (Vihervaara, P. 24). Tässä selvityksessä myös vesisiipat olivat olivat suhteellisesti hyvin edustettuna koska koko ranta-alue
1 pystyttiin kävelemään läpi ja sen edustalla ei ollut laajoja korkeita ilmaversoiskasvustoja. Eri menetelmien monipuolinen käyttäminen varmistaa parhaimman tuloksen. 5 KOHTEIDEN ARVOTTAMINEN Kohteet on arvotettu lepakoiden kannalta kolmeen luokkaan: I-luokkaan kuuluvat lainsuojaamat lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikat (yhdyskunnat ja talvehtimispaikat rakennuksissa, louhoksissa, luonnon elementeissä jne.). II-luokkaan luetaan lepakoille tärkeät ruokailualueet ja siirtymä- ja muuttoreitit sekä mahdolliset kerääntymisalueet keväällä ja syksyllä. Alueilla havaitaan yleensä useampia lajeja ja yksilöitä läpi kauden ja niillä lepakoiden tiheydet ja muu aktiivisuus ovat lähialueita suurempaa. III-luokkaan sisältyy alueita jotka ovat hyviä saalistusympäristöjä lepakoille tai niillä on johonkin aikaan vuodesta merkitystä ravinnonsaannille. III-luokan alue voi olla myös siirtymäreitti. Tämänkin luokan alueilla esiintyy hieman keskimääräistä enemmän lepakoita. 6 TULOKSET Hatikassa ei ollut havaintoja alueelta, mutta reittilaskennan tietojen perusteella alueella tiedettiin esiintyvän pohjanlepakoita, vesisiippoja viiksisiippalajeja. Alueen aktiivikartoituksessa havaittiin vesisiippoja, pohjanlepakoita ja viiksisiippalajeja. Kesäkuussa havaintoja tehtiin 29 lepakkoyksilöstä, heinäkuussa 32:sta ja elokuussa 43:sta. Kartoituskierrosten havainnot on esitetty liitekartoilla 1-3 ja kierrosten yhdistetyt havainnot kartalla 2.
11 Kartta 2. Aktiivikartoitus kierrosten havainnot kesä-elokuussa. Lajisto ja tiheydet Alueella havaittiin 3-4 lepakkolajia. Lajit olivat pohjanlepakko, vesisiippa ja lajipari viiksi-/isoviiksisiippa. Viiksi- ja isoviiksisiippaa ei voida nykytiedon perusteella määrittää
12 varmasti äänistä, vain anatomisista ominaisuuksistaan. Kartoitushavaintoja alueelta kertyi yhteensä 14 yksilöstä. Kierrosten havainnot on esitetty taulukossa 1 ja liitekartoilla 1-3. Päivämäärä 24.-25.6. 27.-28.7. 27.-28.8. Yhteensä Pohjanlepakko 4 21 13 38 Vesisiippa 17 7 14 38 Viiksisiippalaji 3 1 1 5 Siippalaji 5 2 15 22 Lepakkolaji 1 1 Yhteensä 29 32 43 14 Taulukko 1. Mukkulan alueen lepakkohavainnot 214. Alueen maapinta-ala huomioiden lepakoiden lukumäärä vaihteli välillä 1,3-1,9 yks./hehtaari. Tämä on arvion mukaan keskimääräistä suurempi esiintymistiheys. Kaikkien kolmen kartoituskäynnin yhteydessä maastoon sijoitettiin myös kolme automaattidetektoria, jotka havainnoivat sijoituspaikkojensa lepakkoaktiivisuutta. Automaattidetektorit olivat malliltaan Cielin CDP12:sia (paikat A-I). Lisäksi viimeisellä kerralla oli paikalla J koekäytössä Cielin HDFD -laite. P äiväys 24.6.14 24.6.14 24.6.14 27.7.14 27.7.14 27.7.14 27.8.14 27.8.14 27.8.14 27.8.14 P aikka A B C D* E F G ** H I J havainnot % -os uus T aajuus 3 ja 45 khz 3 ja 45 khz 3 ja 45 khz 3 ja 45 khz 2 ja 42 khz 3 ja 45 khz 2 ja 42 khz 3 ja 45 khz 3 ja 45 khz 45 khz P ohjanlepakko 9 19 87 91 211 31 1 191 65 S iippalaji 26 2 173 37 6 2 247 18 75 52,7 619 46,3 P ikkulepakko L epakkolaji 1 3 1 2 5 2 1, Taulukko 2. Automaattidetektorien havainnot Mukkulan alueella 214. *akustinen kytkin ei ole toiminut kunnolla, **teki äänityksiä vain 12 min. ajan 14 1, Y ht. 36 21 26 131 218 51 3 443 175 1 1338 1,
13 Laitteiden sijoituspaikat ja havainto-osuudet on esitetty liitekartalla 4 ja varsinaiset tulokset on taulukossa 2. Yhteensä laitteet rekisteröivät 1338 lepakoiden äänijaksoa. Laitteiden tuottamasta aineistosta ei pystytä varmuudella erottamaan siippojen lajia, joten ne on niputettu kaikki siippalajiin. Havainnot eivät kuvaa yksilömääriä, koska laitteet rekisteröivät jokaisen lepakon tuottaman kaikuluotausäänen/äänijakson. Äänitykset kuvaavat kuitenkin lepakoiden aktiivisuutta ko laitteen ympäristössä ja tulokset on otettu huomioon arvotettaessa lepakoille tärkeitä alueita. I-luokan alueet Alueelta ei löydetty varmoja lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Aikaisemmin alueella sijainneita lepakkopönttöjä ei löydetty etsinnöistä huolimatta. Ne sijaitsivat leirintäalueen pohjoisosassa, mökkien luoteispuolella, lähellä rantaa kulkevaa polkua. Lisäksi alueella on useita linnunpönttöjä ja lepakoille soveltuvia rakennuksia. Niiden tarkastaminen ei kuitenkaan kuulunut toimeksiantoon. II-luokan alueet Lepakoille tärkeiksi saalistusalueiksi todetut II-luokan alueet on esitetty kartalla 3. Ne keskittyvät alueen rannoille ja Ritamäen luonnonsuojelualuetta vasten. Tärkeiksi siirtymäreiteiksi arvioidut 1. luokan reitit on arvotettu kuulumaan tähän samaan luokkaan (vaalean punaiset viivat). Alueilla esiintyi keskimääräistä enemmän lajeja ja yksilöitä sekä ne olivat lepakoiden säännöllisessä käytössä. III-luokan alueet Lepakoiden saalistusalueeksi luokiteltiin leirintäalueen pohjoiskärki ja kartanon seutu, joka jatkui aina opiskeijataloille asti. Näillä alueilla esiintyi erityisesti pohjanlepakoita, mutta vähäisessä määrin myös muita lajeja. Tähän luokkaan arvotettiin myös 2. luokan siirtymäreitit (vihreät viivat).
14 Kartta 3. Lepakoille tärkeät alueet, saalistusalueet ja siirtymäreitit. 7 JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET Mukkulan alue osoittautui selvityksessä hyväksi lepakkoalueeksi ja se soveltuu valtaosaltaan lepakoille. Havaittuja yksilömääriä voidaan pitää seudulle keskimääräistä korkeampina. Yleensä alueilla joilla on tärkeitä ja hyviä saalistusalueita, on myös päiväpiiloja. Luonnonkoloissa, linnunpöntöissä ja rakennuksissa olevia mahdollisia päiväpiiloja ei pystytty tässä selvityksessä inventoimaan. Alueen suunnittelussa lepakot
15 tulisi huomioida tärkeiden saalistusalueiden ja siirtymäreittien ja potentiaalisten päiväpiilojen osalta. Mikäli alueelle osoitetaan rakentamista tulee rakennusten sijoittelussa, tiestön rakentamisessa ja valaistuksen suunnittelussa olla erityisen tarkka. Lisäksi kaikki potentiaaliset päivehtimispaikat tulisi inventoida lepakoiden esiintymisen varalta. I-luokan (potentiaalisten) alueiden tarkempi suositus: Alueen rakennusten päiväpiilopotentiaali lepakoille tulisi selvittää. Osa alueen rakennuksista on jo ehditty remontoida tai remontti on käynnissä. On mahdollista, että nyt remontoiduissa tai remontoitavissa rakennuksissa on esiintynyt lepakoita. Ilman lepakkoasiantuntemusta ja väärään aikaan suoritetut toimet vähintäänkin heikentävät lepakoiden lailla suojattuja lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Myös lepakkopönttöjen poistaminen on saattanut olla laitonta, mikäli ne olivat lepakoiden käytössä. Tarkempi lepakkotarkastus on välttämätön silloin, jos alueelta aiotaan poistaa linnunpönttöjä, purkaa rakennuksia, remontoida niitä tai kaataa kolopuita, ettei luonnonsuojelulakia rikottaisi. II-luokan alueiden tarkempi suositus: II-luokan alueiden rantapuusto tulee säilyttää nykyisellään, siten että sen varjostava vaikutus veden pinnalle säilyy. Alueiden muu metsänkäsittely tulee suorittaa erityistä varovaisuutta noudattean, korkeintaan yksittäisiä puita, harvakseltaan kaataen. Nämäkin hakkuut tulisi suorittaa vain talvikaudella. Siirtymäreittien osalta puusto suositellaan säilytettäväksi ja tieurat tulisi säilyttää varjoisina. Alueet ja todetut siirtymäreitit tulisi pitää valaisemattomana (talvikauden ulkopuolella). Alueille ei tulisi osoittaa rakentamista.
16 III-luokan alueiden tarkempi maankäyttösuositus: III-luokan alueiden puustoa ei suositella hakattavaksi, mutta mikäli puita pitää kaataa voidaan alueilla suorittaa varovaisia hakkuita. Yksittäisiä isoja puita ei tule kaataa. Nämäkin mahdolliset hakkuut tulisi suorittaa vain talvikaudella. Siirtymäreittien osalta puusto suositellaan säilytettäväksi riittävän yhtenäisenä, jotta lepakot pystyvät edelleen suunnistamaan niiden avulla. Alueet ja todetut siirtymäreitit tulisi pitää valaisemattomana (talvikauden ulkopuolella). Alueille ei tulisi osoittaa merkittävästi uutta rakentamista.
17 LÄHTEET JA MUUTA KIRJALLISUUTTA Vihervaara, P. Lepakoiden esiintymisen vaihtelu Saaristomerellä ja Varsinais-Suomen rannikolla. Turun kaupungin ympäristösuojelutoimiston julkaisuja 2/24. Metsänen, T. 29. Asikkalan Pulkkilanharjun lepakoiden muutonseuranta. Sähköinen julkaisu [http://www.metsanen.com/raportit/lemu_asikkala29.pdf] Metsänen, T. 215. Mukkulan lepakkoreittilaskennan tulokset v. 212-214. Julkaisematon aineisto. OAS, 213. Asemakaavan muutos nro A-2566, Mukkula, Mukkulan matkailualue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Luettu 25.1.215 [http://www.lahti.fi/www/images.nsf/files/5455e28aa2e51a4c2257c53f4f /$file/liite%21%2oas_tela%28.1.213.pdf]. Sierla, L., Lammi, E., Mannila, J. & Nironen M. 24. Direktiivilajien huomioon ottaminen suunnittelussa. Ympäristöministeriö. Suomen ympäristö 742. Helsinki. 114 s. SLTY, 212. Suomen lepakkotieteellinen yhdistys ry:n suositus lepakkokartoituksista luontokartoittajille, tilaajille ja viranomaisille. [http://www.lepakko.fi/docs/slty_lepakkokartoitusohjeet.pdf] LIITTEET Liite 1. Suomessa tavatut lepakot, niiden levinneisyys ja uhanalaisluokitus. Liitekartta 1. Ensimmäisen kartoituskierroksen havainnot. Liitekartta 2. Toisen kartoituskierroksen havainnot. Liitekartta 3. Kolmannen kartoituskierroksen havainnot. Liitekartta 4. Passiividetektorien sijainnit ja havainto-osuudet.
18 Liite 1. Suomessa tavatut lepakot, niiden levinneisyys ja uhanalaisluokitus. Nimi Isolepakko (Nyctalus noctula ) Pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii) Etelänlepakko (Eptesicus serotinus) Kimolepakko (Vespertilio murinus) Korvayökkö (Plecotus auritus) Pikkulepakko (Pipistrellus nathusii) Vaivaislepakko (Pipistrellus pipistrellus) Kääpiölepakko (Pipistrellus pygmaeus) Ripsisiippa (Myotis nattereri) Isoviiksisiippa (Myotis brandtii) Viiksisiippa (Myotis mystacinus) Vesisiippa (Myotis daubentonii) Lampisiippa (Myotis dasycneme) Levinneisyys Laikuttainen, Etelä-Suomi, muuttaja Laajalle levinnyt, Etelä- Lappiin, joitain havaintoja pohjoisempaakin Havainto yhdestä yksilöstä Etelä-Suomesta 28 Laikuttainen, Etelä-Suomi, muuttaja Laajalle levinnyt, Etelä- ja Keski-Suomi, 63 asti Laikuttainen, Etelä-Suomi. (Ensihavainto 1979; ensimmäinen lisääntymishavainto 26) Laikuttainen, Etelä-Suomi (ensihavainto 21) Yksi havainto Etelä-Suomesta 27 harvinainen, Etelä-Suomi, uhanalainen Laajalle levinnyt, Etelä- ja Keski-Suomi, 64-65 N asti Laajalle levinnyt, Etelä- ja Keski-Suomi, 64-65 N asti Laajalle levinnyt, Etelä- ja Keski-Suomi, lähes 67 N asti Laikuttainen, Itä-Suomi (1 talvehtimishavainto 22, havainto kahdesta yksilöstä kesällä 26) Lähde: LTKM, 212 [http://www.luomus.fi/elaintiede/selkarankaiset/tietoa/lepakot/lajit.htm] Luettu 17.1.212 UHEX-luokka LC LC VU EN LC LC LC -
19 Liitekartta 1. Ensimmäisen kartoituskierroksen havainnot.
2 Liitekartta 2. Toisen kartoituskierroksen havainnot.
21 Liitekartta 3. Kolmannen kartoituskierroksen havainnot.
22 Liitekartta 4. Passiividetektorien sijainnit ja havainto-osuudet.